Synnyinyö (Vapaa)

//Kehitetään jotain hyvin randomia!//

Clemence, 16.6.XX

”Sulle sydämeni annan, vaikka tiedän että ooooot… vain ihmisrunkkarii… Lai lai la lailalaaa…”
Vampyyritar huojui edestakaisin puistonpenkillä, jota vilvakammaksi muuttuneen yön kaste alkoi pikkuhiljaa kostuttaa. Hän vihasi kesäöissä eniten sitä: kosteutta. Joka paikka oli märkänä, maa, kadut, bussipysäkkien penkit, ilma… Päivisin olisi voinut huoletta painaa takamuksensa minne tahansa, ilman pelkoa kosteista, epäilyttävän näköisistä läiskistä. Hän hörppäsi muovipullosta ja nojasi tyytyväisenä puiseen selkänojaan.
Nyt ei nimittäin ollut aika murehtia moisia mitättömyyksiä, sillä tämä ei ollut mikä tahansa yö. Tämä yö oli erityinen. Hänen syntymäyönsä. Todellisuudessa Clemence ei ollut lainkaan varma siitä, milloin hän tarkalleen oli syntynyt. Oliko se tapahtunut kesälläkuumalla vai talvipakkasilla? Tästä seikasta huolimatta hän oli edellisenä yönä tuntenut merkittävää uskoa siihen, että tuleva yö olisi hänen syntymäyönsä. Lisäksi hänellä oli toive, johon rahat eivät aivan riittäneet, joten syntymän juhliminen sattui juuri sopivalle hetkelle. Clemence oli kiiruhtanut kertomaan oitis Olgalle, että tuleva yö olisi hänen juhlayönsä, ja että hänen lahjatoiveensa oli Mitsubishi Pajero, maasturi, mieluiten musta.
Ja todentotta, siinä hänen vierellään, penkin takana seisoi uljaana puiden varjoissa käytetty, mutta tarkasti huollettu ja pesty ajoneuvo. Clemence ei ollut koskaan varsinaisesti omistanut autoa, hän oli muutaman kerran kylläkin lainannut yhtä… jos toistakin. Ajaminen oli onnistunut lyhyen matkaa hyvin, lähes autioilla pikkuteillä kun ei juuri joutunut väistelemään vastaantulijoita, mikä sopi vampyyrittaren leveälle ja jokseenkin raisulle ajotyylille paremmin kuin hyvin. Nainen vilkaisi olkansa yli uutta uskollista ratsuaan ja myhäili. Päheä peli, sanoi kuka mitä tahansa. Keskustaan hän ei ihan heti lähtisi ajamaan, mutta ehkä muutaman pullollisen jälkeen… Hän voisi karauttaa tyylillä vaikkapa Cerice´sin eteen. Toisaalta… Clemence risti jalkansa ja hänen ilmeensä tummeni hetkellisesti: Poliisinperkeleet olisivat samantien ahdistelemassa. Niin Olga ainakin oli todennut katsellessaan Clemencen ensimmäistä ajokertaa kartanon pihalla.
Vampyyri antoi katseensa kiertää laiskasti pitkin autiota puistoa. Hän tarkasteli autonsa renkaiden nurmeen jättämiä jälkiä ja hymyili päihtyneenä. "Iiiiihmisruuuuunkkariiiiiii, tralala."

// Anteeksi, että tunkeudun ja vielä enemmän anteeksi että tästä tulee todella todella random ^ ^ //

Yö oli kostea ja hiljainen. Tummaan pitkään nahkatakkiin sommistautunut mies kulki aivan lähellä nuorta, selkeästi itseään lyhempää naistta, kun yhtäkkiä kadun kulmasta heitä vastaan käveli kaksikko. Miehien kasvot eivät olleet näkyvissä ja nahkatakkinen Arngrim alkoi epäillä pahinta. Ajat olivat käyneet levottomiksi. Sharleyn suoja oli alkanut rakoilla. Edellisenä iltanan Arngrim oli riidellyt Nejin kanssa juurikin Sharleystä, Arngrimin mielestä nainen pitäisi jättää kokonaan pois toiminnasta, piilottaa kunnes tilanne olisi täysin rauhallinen. Mutta Neji oli eri mieltä, hänestä Sharleyllä oli oikeus päättää itsestään. Eikä toisaalta Arngrim voinut olla asiasta enempää samaa mieltä, mutta ongelma oli, ettei Sharley tiennyt mitä halusi.

Arngrim vei kätensä Sharleyn eteen ja he pysähtyivät kujalla. Sharley jännitti viittansa alla lihaksiaan. Tilanne oli äitymässä vaaralliseksi. Nainen yritti huppunsa varjoista nähdä heitä kohti tulevien miestin piirteitä ja haki tietoisesti aasialaisia viitteitä miesten olemuksesta, mutta hämärä esti naisen aikeet. Kaksikko jatkoi lähestymistä, toinen miehistä pisti kätensä taskuunsa.

"Juokse." Käsky oli ehdoton ja nopea, Arngrim veti itse oman pistoolinsa taskustaan ja Sharley painautui kyykkyyn vasten seinää kun muutamia luoteja vaihdettiin puolin ja toisin. Arngrim heittäytyi vihreän roskasäiliön taakse Sharleyn ryömiessä kohti sivukujaa. Kun nainen oli varma, ettei ollut enää suorassa aseen kantamassa, tämä nousi jaloilleen ja pinkaisi liikkeelle. Naisen ajatukset olivat sekavat. Tämän mustat spiraalikiharat liehuivat tuulessa hupun pudottua naisen yltä. Sharley kuuli takaansa laukaisuja, mutta pakotti itseään pitämään katseensa eteen päin suunnattuna. Toimintaohje oli näissä tilanteissa aina sama. Run. Home. And Don't Look Back. Arngrim selviäisi. Arngrim selvisi aina. Ja vaikka vammautuisikin, Sharley hoitaisi hänet kuntoon. Nyt oli tärkeämpää Sharleyn päästä suojaan.

Kuva haarautui ja Sharley otti oikean puoleisen tien, se vietti alaspäin. Adrenaliinihuumasta huolimatta naisen oli helppo laskeskella päässään sopivia toimintamalleja ja arvioida sijaintiaan, kunnes tämä kuuli takaansa rytinää. Toinen miehistä oli lähtenyt seuraamaan naista. Sharley nopeutti juoksuaan. Naisen sydän hakkasi tämän rintakehää. Se kävi kipeää. Yllättävä raju kiri kävi jopa Sharleyn keholle raskaaksi. Nainen vilkaisi taakseen, tämä näki varjon heijastuvan lampusta toisen talon seinään. Välimatkaa oli kurottu kiinni. Lopulta kuja loppui ja edessä näkyi puiston puiden tumma kaari. Sharley otti viimeisen todella reippaan sprintin, juokse tien ylitse pois katulamppujen kantamasta suoraan puitten lomaan.

Puiden varjoista Sharley ehti vilkaisemaan miehen seuraavan kiinteästi tämän perässä, kirosi ja jatkoi juoksuaan syvemmälle puistoon. Puiston hiekkatie kaartui naisen edessä. Se oli valaistu. Paikalla ei ollut muita. Ainoastaan kostea kesäilma ja penkillä istuva nainen. Ja penkillä istuva nainen... Sharley ymmärsi nopeasti aiheuttavansa sivullisille vaaran, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Nainen oli täysin katuvalojen valaisema ja tämän takan rynni mustiin sonnustautunut asemies.

Suojelen muita. Suojelen itseäni? Suojelen muita ja itseäni. Sharley pysähtyi tielle, jäi hieman katulampun suorasta valosta sivuun hankaloittaen pukumiehen tähtäämistä. Mies seisoi parin kymmenen metrin päässä pidellen asetta. Sharley veti syvään henkeä. Kuvitteli omistavansa kaiken ajan maailmassa. Naisen iho alkoi hitaasti hehkua. Mies huusi jotain koreaksi. Ja ampui varoituslaukauksen vain lievästi ohi Sharleystä. Nainen ei lopettanut. Hehku voimistui selkeästi silmällä havaittavaksi. Sharley avasi silmänsä ja painoi kätensä nyrkkiin. Kuului ääni, joka vastasi kaikkien verisuonien, luiden ja lihasten samanaikaista murskautumista. Pukumies painui täysin kasaan ja maahan valahti ainoastaan takki ja housut.

Sharley katsahti suoraan penkillä istuvaan naiseen. Sharleyn iho hehkui yhä, mutta se oli jättämässä valoaan jo taakseen. Naisen vihreät silmät hohtivat hieman luonnottomasti varjossa, kunnes tämä kääntyi ja jatkoi juoksumatkaansa suoraan eteenpäin, tarkoituksenaan kadota edellä olevien puiden sekaan.

// ANTEEKSI!! //

Kaksi voimakasta ääntä halkoi ilmaa, keskeyttäen näin vampyyrittaren riemukkaan rallattelun. Laukauksia. Hän kohotti kulmiaan ja tähysi pimeyteen, joka näytti vam-pyyrin silmissä lähes samalta kuin kirkas päivänvalo. Käsiaseita, juoksuaskelia. Ei epäilystäkään, täällä oli käynnissä jonkin sortin takaa-ajo. Ja pian hänen ohitseen viilettikin iholtaan hailakasti hohtava nainen perässään pyssyä heilutteleva mies. Clemence otti paremman asennon ja roikotti vasenta kättään rennosti selkänojan yli. Hänen punaiset silmänsä tarkastelivat edessään kehittyvää tilannetta kiinnostuneina. Vampyyri ei voinut pidätellä virnistystä huomatessaan, kuinka tämä hämmästyttävän hyvin muodostunut nainen aikoi selvästikin tehdä jotain suojellakseen häntä, viatonta sivullista. Tuo alkoi hehkua voimakkaammin ja voimakkaammin. Clemencen oli pakko kääntää katseensa naisesta. Hän tyytyi tarkastelemaan pukumiestä, joka oli muuttunut silminnähden kauhistuneeksi ja koetti huutaa jotain. Jälleen laukaus. Pian puiston täytti etova yhdistelmä tuhoutuvien elinten ääniä, joka peitti hetkellisesti alleen kaiken muun. Clemencen virne valahti hämmästyksen ja kiihkon sekaiseksi toljotukseksi ja hänen kätensä lennähti alas selkänojalta. Pukumies katosi jonnekin vaatteidensa sisään, ikään kuin hajosi ja lakkasi tyystin olemasta. Vampyyri huomasi lihastensa jännittyneen ja hengityksensä kiihtyneen.

Uskomatonta. Kuinka mahtava voima, mahtava ase…

Clemence käänsi huomionsa kadulla lepäävästä vaateläjästä naiseen ja kohtasi vihreiden, hehkuvien silmien katseen. He mittailivat toisiaan ohikiitävän hetken, sitten toinen pinkaisi kohti puistikkoa. Vampyyri painoi leukansa alas ja seurasi naisen menoa pieni hymy huulillaan. Clemence nousi seisomaan, pudisti mustien pillifarkkujensa takalistoa ja imeytyi läheisen katulampun valon ja varjon välikköön.
Vampyyri liukui varjoissa virneen paljastamat hampaat edellä ja kasasi kroppansa normaaliin olomuotoonsa vasta metsässä. Hän nojasi karhean tammen runkoon ja katseli pimeydestä, kuinka hehkuvaihoinen tappajanainen lähestyi.
Varjostus alkakoon.

//JEE toimintaa! Kiva kun liityit seuraan!//

Sharley pääsi puiden varjoon muutamilla askelilla, muttei katsonut enää taakseen vaan jatkoi juoksuaan läpi puiden. Sharley näki silmiensä ansiosta pimeydessä paremmin kuin tavallinen ihminen, mutta näkymä oli silti iltahämärän kaltainen. Naisen musta lähes nilkkoihin ulottuva viitta peitti takaapäin Sharleyn siluetin, mutta edestä viitta antoi periksi ja sen alta näkyi musta mekko, jossa oli venekaula-aukko ja muutamia swarowski kristalleja sijoiteltuna hillitysti sinne tänne. Mekon helma ulottui naista lähes polveen saakka, se oli leikattu korostamaan naisen lantiota ja mekon ohut tyllikerros kohotti hieman hulmuavaa helmaa. Sharley oli ehtinyt vaihtaa kenkänsä tennareihin heti kaksikon poistuttua edustustilaisuudesta, mistä nainen nyt kiitti, sillä korot olisivat tehneet juoksemisesta vaikeaa.

Hetken pinkomisen jälkeen Sharley hidasti kävelyyn. Nainen saapui pienelle aukealle keskellä puistoa. Tällä paikalla ihmiset varmaan mielellään viettivät picnikejä päivisin. Sharley katseli ympärilleen ja seisahtui paikoilleen. Siitä oli kauan, todella kauan, kun nuori nainen oli ollut edellisen kerran yksin liikkeellä missään. Kesäyö tuntui nyt niin rauhalliselta, mutta Sharleyllä oli tunne, ettei tämä ollut silti yksin. Naisen korvat koettivat erottaa metsästä liikkeitä, mutta muutamien eläinten ääniä lukuun ottamatta metsästä ei kuulunut mitään radikaalisti poikkeavaa. Hiljaisuus oli rauhoittavaa ja Sharley antoi hengityksensä tasaantua. Samalla tämän pään läpi kävi ajatuksia Arngrimista. Mies paikantaisi Sharleyn helposti, jos haluaisi. Kannattaisiko naisen palata yksin toimistolle ja ottaa riski, että pukumies ei ollut yksin. Hetkellinen kuvotus väristi naisen kehoa kun nopea muisto hajoavasta lihasta välähti tämän silmien lävitse. Menneisyys toi enemmän kuvia, kunnes nainen ravisti päättään niin, että mustat spiraalikiharat heiluivat koko pituudeltaan puolelta toiselle. Kuva vaihtui takaisin kesäyöhön.

Hehkuvaa oli helppo seurata huomaamattomasti, sillä tuon omien juoksuaskelten äänet peittivät alleen pienet risahdukset ja hiekan kahahdukset, joita Clemence aiheutti tiivistyessään silloin tällöin varjomuodosta hetkellisesti omaan olomuotoonsa. Kun edellä kiiruhtava nainen sitten hidasti tahtia, jättäytyi vampyyri vähän matkan päähän seuraamaan tuon kulkua pensaiden vehreän oksiston takaa. Hiljaa kuin ex-salamurhaaja Clemence hiipi naisen perässä ja jäi aukion reunalla olevan jyhkeän pyökkipuun suojiin tarkkailemaan tapahtumia.
Kun mitään mielenkiintoista ei hetkeen ottanut tapahtuakseen ja hehkuva näytti vain uppoutuneen ajatuksiinsa, alkoivat Clemencenkin mietteet kimpoilla ympäriinsä hänen päässään. Kuka tuo otus oikein oli? Haju oli kuin ihmisen, mutta selvästikään siinä ei ollut koko totuus. Vampyyri ei ollut koko pitkähkön elämänsä aikana nähnyt kenenkään tekevän mitään vastaavaa, haihduttavan ihmisiä ilmaan. Sellainen voima oli... pelottava, mutta luonnollisesti myös upea. Se oli aivan uudenlainen uhka taikaolennoille, esimerkiksi vampyyreille, jotka oli nyt näemmä mahdollista päästää päiviltään helpommin kuin koskaan, tuollaisilla kyvyillä... Clemencen silmissä välähti kiilto, joka lähenteli innostuksissaan hulluutta. Tuollaisilla voimilla pystyisi lähettämään manan maille miltei kenet tahansa. Jos vain hän olisi saanut tuollaisen voiman itselleen, ei äkkipikaisten lajitovereiden liikkeistä olisi tarvinnut murehtia... enää ikinä.

Vampyyri laskeutui pehmeästi kyykkyyn ja alkoi pureskella peukalonsa paksua kynttä lasittunut katse hehkuvaan liimautuneena. Hän ei voisi saada voimaa itselleen, ei mitenkään...
Mutta ehkä hän voisi saada hehkuvan tappajan lähelleen.

Sharleyn hohto oli katoamassa lähes tulkoon kokonaan. Vain kelmeä kuulto tämän iholla oli muistona naisen tuhovoimaisten kykyjen käytöstä. Sekin haihtuisi pian pois kokonaan... Yhtäkkiä Sharley sai tunteen, jota kutsui itse etiäiseksi. Nainen ei ollut varma oliko hänen alunperin määrä saada sellaisia tuntemuksia, vai olivatko ne kehityskaareen kummallisen suuntauksen odottamaton seuraus, mutta Arngrim käytti niistä sanaa viides aisti. Sharley eiitse uskonut viidensiin aisteihin, sillä niille ei ollut tieteellistä perää. Mutta juuri tällä hetkellä nainen oli varma siitä, että joku tai jokin katseli häntä varjoista. Nainen oli valmiina reagoimaan koko tehollaan mahdolliseen hyökkäykseen, mutta mitään ei tapahtunut. Kevyt tuulenvire humisutti puita.

Sharley kääntyi ympäri ja suuntasi katseensa paikkaan, jossa uskoi vaanijansa olevan. Hän ei nähnyt mitään, ei edes omilla silmillään. Jos kyseessä olisi ollut pukumies, hän olisi jo toiminut. Kyseessä oli siis jokin muu, joku muu... Sharley painotteli vaihtoehdoilla, hän voisi puuttua puiden rakenteeseen ja paljastaa muun rakenteen omaavan niiden joukosta, mutta se jätti jäljen, joka olisi havaittavissa huomenna. Sharley ei halunnut jättää enempää jälkiä, juin mitä tämä oli jo pakon edessä jättänyt.

"I can feel you." Sanat olivat päättävät, epäileväiset ja jäivät häilymään yöhön. Sharley ei ollut aivan varma miksi oli valinnut kieleksi englannin. Miksei ranskaa. Ehkä mielessään nainen oli silti uskonut ettei kyseessä ollut sittenkään ranskalainen. Ehkä piilottelia oli Aasiasta, kuten pukumies. Sharley katsoi metsän varjoihin tietämättä minne oikeastaan katsoi. Vihreät silmät selasivat puun runkoja toisensa jälkeen. Tuuli hulmutteli oksia uudelleen keinutellen myös Sharleyn hiuksia aaltomaisesti edes takaisin.

Kynsi hampaiden välissä lipsahti kun Clemence kuuli hehkuvan -joka ei tosin enää hehkunut- yllättäen puhuttelevan häntä. Vampyyri jähmettyi tyystin liikkumattomaksi ja kirosi mielessään. Tämä ei nyt mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Hänen aikeenaan oli ollut varjostaa naista tuon majapaikkaan, onkia tuosta esiin tietoja ja tehdä tuttavuutta myöhemmin jonkin tekosyyn varjolla. Silloin hän olisi saanut luotua itsestään millaisen kuvan tahansa: ystävällisen, hupsun vampyyrittaren, suojelevan toverin tai avuliaan ihailijan. Mutta jos hän paljastaisi kasvonsa nyt... Ensivaikutelma tulisi olemaan ainoastaan hämäräperäinen ja epäilyttävä. Vaan oliko hänellä vaihtoehtoja? Clemence empi vielä hetken, kunnes lopulta nousi huokaisten seisomaan ja astui esiin puun takaa. Siinä samassa hän levitti kasvoilleen pirteän virnistyksen, jota siivitti rempseä käden heilautus.

"Terve taas! Tuota... Ranska käy oikein hyvin", hän totesi äidinkielellään ja tarpoi lähemmäs mustatukkaista naista, joka kieltämättä näytti hivenen aavemaiselta hehkuvine silmineen, tukka tuulessa hennosti liehuen. Vaikka Clemencen käytös oli näennäisen huoletonta, hän piti koko ajan aistinsa valppaina ja kroppansa valmiina. Vampyyri oli liian nuori ja kaunis haihtumaan pukumiehen tavoin atomeiksi ilmaan.
Viiden metrin päässä hehkuvasta Clemence pysähtyi.
Hän tarkasteli siinä tyhmänä hymyillessään toisen olemusta, joka kaikessa täydellisyydessään tuntui jokseenkin omituiselta. Vampyyri heitti tämän seikan mielestään ja koetti valita tarkkaan seuraavat sanansa.
"Oletko kunnossa? Aikamoinen rytinä kävi tuolla..." Clemence lopulta kysyi, toivoen ettei nainen pitäisi sitä turhan kummallisena. Hänen katseensa oli nyt saanut tiiviimmän ja huolestuneemman silauksen.
"Ajattelin vain kiittää. Ilman sinua... ties vaikka olisin saanut luodista."

Sharley pudisti mielessään päätä omille kummallisille kyvyilleen kun puiden tyhjyydestä oikeasti nousi hahmo. Nainen, ulkoisesti selkeästi muutamia vuosia vanhempi kuin Sharley huikkasi hieman hermostuneet tervehdykset ja lähtikävelemään naista kohti. Sharley kohotti hieman toista kulmaansa kun rekisteröi naisen aikaisemmin penkillä istuneeksi silminnäkijäksi. Nuori nainen huomaamattomasti jännitti hieman lihaksiaan ja terästi aistejaan. Toisen olemus oli hieman samanlainen kuin Nejin, kenties Sharley oli siis kasvokkain toisen vampyyrin kanssa. Vampyyrejä ei tullut aliarvioida, sen Sharley tiesi kaiken sen perusteella mitä oli nähnyt Nejin osaavan. Vampyyreillä oli usein erikoiskykyjä... Vastassa saattoi toisin sanoen olla mitä vain.

Nainen tuli noin viiden metrin päähän, kunnes pysähtyi ja jatkoi puhettaan. Sharleyn kasvoilla näkyi hieman epäilevä katse, nainen oli elämässsään kohdannut enemmän petollisia ihmisiä kuin olisi kuunaan toivonut tapaavansa. Juuri tämän kaltaisia, aluksi huolehtivia, mutta kun asioiden oikea laita selvisi, he tekivät mikä heille oli parasta. Ihmisiin ei tullut luottaa. Mutta nyt kyseessä oli tilanteen silminnäkijä. Nainen, jota Sharley oli ensikädessä ajatellut suojelevansa - joka ei kenties vampyyrinä sitä olisi tarvinnut - mutta josta hän oli myös tehnyt todistajan kyvylle, joka tulisi pitää visusti piilossa. Nyt tämä nainen teki tuttavuutta. Sekunti sekuntilta tämä painoi mieleensä paremmin ja paremmin Sharleyn ulkomuodon, tulevaisuudessa käyttämän kielen, nimen, asun, murteen... Kaiken, minkä voisi vuotaa jollekin, joka hyötyisi tiedosta. Toisaalta ei ollut järkevää myöskään tuhota sellaista, jonka Sharley oli yrittänyt säästää. Vaikka se olisikin paras tapa selvitä tilanteesta... Tai ainakin puhtain. Mutta ei todellakaan se mikä toisi naiselle mielenrauhan.

"Näit liikaa, minun pitäisi tappaa sinutkin." Sharley ilmoitti enemmän kuin kylmästi. Nainen uskoi toisen tiedostavan vaaran, mikäli hyökkäisi, joten ehkä keskustelu oli tosiaan fiksumpi avata kylmällä faktalla. Sharley ei voinut viedä naista niin vain toimistolle. Nyt, enemmän kuin koskaan, Sharley toivoi Arngrimin paikantavan hänet nopeasti.

Clemence ei yllättynyt lukiessaan epäilyn eri vivahteita toisen kasvoilta, sitähän hän juuri oli odottanutkin. Hänen ovela suunnitelmansa huomaamattomasta seuraamisesta oli toden totta mennyt pahasti pieleen... Vampyyri ei kuitenkaan näyttänyt harmistustaan saati jännitystään, vaan upotti paljaat varpaansa nurmikkoon ja tähyili metsikön rajaan, kun hiljaisuus alkoi käydä kiusallisen pitkäksi. Ei kulunut kauaakaan, kun punaisten silmien katse liikkui takaisin naiseen, tuon puhuessa viimein.
"Näit liikaa, minun pitäisi tappaa sinutkin."
Sanat lennähtivät hiljaiseen kesäiltaan kylminä, suorina kuin seiväs olisi lyöty aukion keskelle. Vampyyri tuijotti toista tyystin ilmeettömänä, sanattomana. Mutta mitä pidempään hän tarkasteli nuorikkoa, sitä varmemmaksi hän tuli. Ja pieni, lähes huomaamaton hymy kohosi Clemencen huulille. Tuo nainen... ei, oikeammin tyttö... ei ollut murhaaja, ei ainakaan omasta halustaan.

"Arvaappa mitä minä luulen." Vampyyri asteli hitaasti lähemmäs hehkuvaa, kädet selän takana, ylävartalo hieman etukenossa, jalat ristiin astuen.
"Luulen, että sinun pitäisi tappaa minut..." Hän pysähtyi ja virnisti, kohhottaen samalla etusormensa merkitsevästi ilmaan. "Mutta et tapa."

Sharley kuunteli tyynenä naisen sanat. Toinen ei vaikuttanut täysin selvältä ja alkoholilla saattoi olla asian kanssa tekemistä. Nainen vaikutti enemmänkin keimailevalta, leikittelevältä... Sellaiselta miltä jotkut "saalistajanaiset" vaikuttivat. Ne jotka metsästivät liian itsevarmoina sellaisia miehiä kuin Neji. Sharley oli nähnyt niitä muutamia. Kaikille ei ollut käynyt hyvin. Nuori nainen katsoi tyynesti toista, mutta veti rajan siihen kun tämä alkoi lähestymään nuorikkoa. Sharley tiesi näyttävänsä vanhemmalta mitä oli. Se tuunattu keho, jonka Sharley oli saanut oli noin 20-vuotiaan. Toisella oli siis iän puolesta etulyöntiasema, todennäköisesti vampyyrinä myös todella suuri sellainen. Sharley astui askeleen taaksepäin ja aktivoi herkkyysastettaan. Naisen iho alkoi saavuttaa uudelleen hehkua joka voimistui hitaasti. Samaan aikaan tämä nosti toisen kätensä hieman koholle ja piti kätensä avonaisena. Vampyyri oli kenties nähnyt eleen, millä Sharley oli päättänyt toisen elämän. Sharley oli tehnyt sen usealle. Lukuisille. Tuhansille? Nainen veti syvään henkeä ja valmistaui viemään työnsä loppuun.

"Shar!" Miehen voimakas huuto ratkoi hiljaisen kevätyön. Tuttu ääni sai Sharleyn avaamaan silmänsä, nainen veti kätensä alas ja hyppäsi muutamalla askeleella useamman metrin taaksepäin, kaiken tämän ihmiselle luonnottomalla nopeudella. Arngrim lähestyi kaksikkoa käsiase kohotettuna ja suunnattuna vampyyrinaiseen. Vampyyri oli Arngrimkin ja Sharley tiesi että vampyyreillä oli parempi kyky aistia toisensa. Musta nahkatakki oli jokseenkin pölyttynyt, toinen miehistä ei selkeästi ollut antanut periksi helpolla. Mutta takin lisäksi vain Arngrimin pitkät vaaleat, poninhännällä olleet hiukset hapsottivat hieman kontaktin todisteeksi. Miehen kasvot olivat vakavat ja nopeasti tämä oli saavuttanut kaksikon. Arngrim vilkaisi nopeasti Sharleyyn todetakseen, että tämä oli vahingoittumaton, ja kohotti hieman kulmiaan.

"Friend, maybe." Sharley vastasi katseeseen.

Clemence jähmettyi välittömästi, kun nuorempi nainen otti askelen taaemmas ja tuon iho alkoi uhkaavasti hehkua. Ei kai tuo todella aikonut..? Vampyyri tuntsi hikipisaran valuvan ohimollaan. Kun hehkuva kohotti kätensä, Clemence huomasi yhtäkkiä paniikin virtaavan suonissaan, jysähtävän kuin vesiputous varpaisiin ja roiskahtavan päähän. Hänen silmänsä laajenivat kauhusta. Bluffausta? Sitäkö se oli? Vai oliko hän nyt todella... lähempänä kuolemaa kuin koskaan ennen? Kuinka hän oli saattanut erehtyä niin pahasti tämän ihmisen suhteen? Vampyyri puristi kätensä nyrkkiin ja valmistautui syöksymään ilmaan, sivulle, muuttumaan varjoiksi, mitä tahansa, kun äkkiä tilanteen laukaisi hehkuvan kädenpuristuksen sijaan miehen huuto.

Clemence ei kyennyt hetkeen tekemään mitään muuta kuin tuijottamaan lasittunein silmin mustatukkaista naista. Kun vampyyri lopulta ymmärsi, ettei tuo enää aikonutkaan tappaa häntä vaan oli jo keskittynyt vallan muihin asioihin, hän puhkesi hermostuneeseen, käheään nauruun ja nojasi kämmenillä polviinsa. Seuraavaksi hän tunsi ilmassa tutun löyhkän. Paikalle saapunut oli vampyyri. Katsomattakin Clemence tiesi, että häntä osoitettiin parhaillaan aseella, muttei nainen juurikaan jaksanut välittää asiasta äskeisen jälkeen. Hän oli valmis repimään päät vaikka kymmeneltä laji"toveriltaan", kunhan ei joutuisi enää koskaan kokemaan mitään juuri tapahtuneen kaltaista.

Vampyyri lysähti viileälle nurmikolle ja kierähti vieläkin hengästyneenä selälleen.
"Sairasta." Ja jälleen Clemencen suusta karkasi mielipuolista hipova naurahdus, jota seurasi tyhjä katse ja hiljaisuus.

Sharley ja Arngrim vaihtoivat katseita vampyyrinaisen kellahtaessa nurmikolle. Sharley pohti että nainen ei kenties sittenkään ollut ollut uhka. Joku joka oli uhka, ei yleensä reagoinut näin tilanteen lauettua. Vampyyrinainen vaikutti enemmän helpottuneelta. Sharley päätti antaa asian olla. Ei kukaan uskoisi naista kuitenkaan, eikä hänellä voinut olla niin huono tuuri, että juuri tämä vampyyrinainen oli osa jotakin häntä varjostavaa organisaatiota. Sharley katsoi kulmia kohottaen Arngrimia, joka pudisteli päätään. Molemmilla oli samoja ajatuksia siitä saattoiko naisen jättää nurmikolle sellaisenaan, vai olisiko parempi yrittää pelastaa tilanne vielä jollain tavalla. Kummankaan kyky ei ollut hyödyllinen tässä tilanteessa, sen sijaan Neji harvoin teki itseään talenttinsa puolesta tätä hyödyllisemmäksi.

Sharley katseli naista ja joku tunne tumma tummatukkaisessa sai tämän toimimaan poikkeuksellisesti. Kenties se oli sääliä, tai hoivavietti, joka oli vuosien aikana rakentunut hitaasti toimistolaisten joukossa. Mutta Sharley laskeutui kyykkyyn naisen vierelle, tämän mustat kiharat koskettivat kosteaa maata.
"Mikä sinun nimesi on?" Kuului yksinkertainen kysymys. Äänessä ei ollut uhkaa tai sääliä, sen enempää kuin ystävällisyyttä tai huolta. Se oli täysin tyhjä. Arngrim katseli vierestä hieman kulmia kohottaen Sharleyn vetoa, joka ehdottomasti ei ollut naiselle tyypillinen, muttei puuttunut tilanteeseen.

Punaiset pupillit kääntyivät hitaasti sivulle katsomaan viereen kyykistynyttä nuorta naista, tai oikeammin tuon maata hipovaa, mustaa kiharamerta. Pehmeä hymy nousi vampyyrin huulille, kun hehkuvan sanat tavoittivat hänen ymmärryksensä.
”Clemence,” hän vastasi lähes välittömästi ja käänsi päätään niin, että tavoitti toisen ilmeettömät, vihreät silmät. Nainen olisi maannut siinä mielellään pidemmänkin aikaa, viileä nurmikko tuntui hyvältä stressistä kuumunutta ihoa vasten, mutta tilanne tuntui jokseenkin sopimattomalta jäädä velttona makoilemaan. Niinpä hän kohottautui istumaan, vetäisi jalkansa ristiin ja nousi sen verran ilmaan leijumaan, että kykeni kääntymään paremmin kaksikkoa kohden likaamatta tummia farkkujaan. Hän katsahti nyt ensimmäisen kerran paikalle saapuneeseen vampyyriin ja totesi, ettei ollut nähnyt tuota koskaan aikaisemmin. Ikävä kyllä. Mitkä ihanat pitkät vaaleat hiukset. Sitten Clemence käänsi katseensa takaisin naiseen, jonka kasvot olivat nyt samalla korkeudella hänen omiensa kanssa.

”Ette kai te nyt enää aio tappaa minua? Voin vannoa, ettei minusta ole teille mitään harmia nyt eikä tulevaisuudessa,” hän sanaili ja katsoi vuoroin kumpaakin vierasta. ”Olen pelkkä aikaa tappava vampyyri, jonka elämän tylsyys ajaa joskus typeryyksiin. Kuten mielenkiintoisten ihmisten varjostamiseen.” Sitten Clemence kierähti ilmassa sivuttain ja virnisteli viattomana. ”Ei ollut tarkoitus vaikuttaa uhkaavalta.”

Sharley pysyi kyykyssä vaikka vampyyrinainen liikkui ja lopulta nousi leijumaan ilmaan. Kun vampyyri irtautui maasta Sharleyn sisällä kävi pieni hätkähdys, jonka aikana nuori nainen käsitteli mahdollisuuden vaikuttiko itse toisen leijumiseen, kunnes tuli siihen tulokseen, että vampyyrin täytyi kyetä siihen itse. Arngrim seurasi vakavana toisen puhetta. Kaksikko vilkaisi toisiinsa. Sharleystä vampyyrinainen oli omalla tavallaan jopa hauska. Mutta Arngrimin ilme kertoi yhdellä katseella, että mies piti lajitoveriaan sekopäänä. Toisen huoleton puhelu ja ilmassa leikittely eivät vakuttaneet vampyyriä. Sharley ei ehtinyt edes avaamaan suutaan, kun Anrgim kommentoi toisen kysymykseen.

"Ja mikäköhän todistaa että et ole uhka meille?" Arngrim huomautti kyynisesti.
Sharley seurasi tilannetta hiljaa. Neji olisi avain, jos naisesta olisi haittaa, hänen muistinsa voisi pyyhkiä. Tietokoneen tavoin Sharleyn aivot alkoivat selvittää sopivaa toimimismallia, jonka avulla nainen saataisiin mukaan toimistolle. Siellä heillä oli ylivoima, joten todennäköisyys, että jokin menisi pieleen, oli olematon. Heidän tulisi vain käyttää käänteispsykologiaa ja vampyyrinaisen omaa uteliaisuutta tätä vastaan. Sharley katsahti Arngrimiin melkein heti tämän kommentin jälkeen ja tavoitti suoran katsekontaktin.

"En usko, että hänestä on meille haittaa..." Nainen vastasi Arngrimin kysymykseen vampyyrinaisen ohi. Lauseen jälkeen Sharley nousi ja käänsi kylkensä vampyyrinaiselle. Kohdaten Arngrimin nyt face to face. Arngrim vastasi Sharleyn katseeseen ja pujotti kädessään leväneen pistoolinsa koteloonsa.

"Mennään." Sharley sanoi ja käänsi selkänsä lopullisesti vampyyrinaiselle ja alkoi kävelemään pois päin. Arnrgim vilkaisi naiseen vielä kerran ja kääntyi sitten Sharleyn perään. Vampyyrimies tiesi, että naisella oli suunnitelma. Sharleyllä oli aina suunnitelma...

Clemence pihahti hiljaa kuullessaan poninhäntämiehen kyynisen kysymyksen. Hän suoristi asentonsa ja pohti hetken aikaa, kannattaisiko hänen tässä vaiheessa yksinkertaisesti ottaa hatkat ja nopsaan. Miesvampyyri tuntui olevan erittäin epäileväinen Clemencen vakuutteluista huolimatta, eikä vampyyritarta todellakaan huvittanut kokea äskeistä kauhuntunnetta uudelleen. Juuri kun hän oli aikeissa avata suunsa vastatakseen, muodostui poninhäntämiehen ja tummatukkaisen nuoren naisen välille jonkin sortin yhteisymmärrystä hohkava katsekontakti, jota ei voinut olla huomaamatta. Se sai vampyyrittaren paitsi hiljenemään ennen aikojaan, myös kiinnostumaan. Tummatukkaisen seuraavat sanat ja poninhäntämiehen välitön reagoiminen niihin pistämällä aseensa syrjään sai Clemencen katsomaan hämillään vuoroin kumpaistakin hämäräveikkoa. Sitten hän äkkiä hymyili leveästi ja tipautti paljaat jalkapohjansa maan kamaralle topakasti. "Tiesinhän, että tulisitte järkiinne", tyytyväisesti myhäilevä vampyyri riemuitsi ja lähestyi tuttavallisesti kaksikkoa, joka kuitenkin toisen osapuolen kehotuksesta käänsi selkänsä ja lähti astelemaan pois päin, tuosta noin vain.

Clemence jäi aloilleen seisomaan hölmistyneenä. Kauniisti alkanut, tulevaisuudessa mahdollisesti sangen hyödyllinen ystävyys oli katkeamassa ennen kuin kunnolla alkoikaan. Tähänkö nyt sitten pitäisi tyytyä? Vampyyri ei edes tiennyt ketä nuo olivat, mitä tekivät täällä ja miksi varjelivat kasvojaan niin tarkasti. Kaikki tämä kiinnosti naista, kiinnosti kovasti, lähes yhtä kovasti kuin nuoren naisen uskomaton kyky. Clemence katsoi loittonevia selkiä, ähkäisi ja kiiruhti kaksikon perään.
"Hei! Hei odottakaa nyt vähän!" Vampyyri saavutti parivaljakon ja hivenen puuskuttaen mukautti kävelynsä noiden tahtiin.
"Tuota. Onko pitkäkin matka? Voin tarjota kyydin. Minulla on... tuota... auto tuossa metsikön takana."
Silmiään siristellen ja typerästi hymyillen Clemence katseli jälleen vuoroin naista, vuoroin vampyyrimiestä. "Ajattelin vaan kun nyt kuitenkin tavallaan tuttuja ollaan."


//Huh huh Clemence on kyllä kunnon haaskalintu. :'D//

// Anteeksi kesto, tässä on ollut vähän kaikkea taas ajan täytteenä //

Kaksikko oli ehtinyt taittaa matkaa muutamia metrejä. Vampyyrinainen oli jäänyt taakse, mutta Sharley ei epäillyt hetkeäkään etteikö tämä seuraisi heitä tavalla tai toisella. Piilossa tai pyytämällä. Arngrim tuntui saaneen ideasta kiinni, koska miehen olemus oli taas tavallinen tyyni viikinkimiehen möllötys, silmissään vai ruhtinaallinen yöpäivällinen. Joskus Sharley ei kyennyt olla ajattelematta sitä kuinka paljon haittaa aiheutti muille kaikilla vainoojillaan...

Ajatus keskeytyi huutoon ja Sharley ei voinut olla kohottamatta kulmmakarvojaan hieman tyylillä "what did I say". Arngrim vilkaisi tähän nopeasti ennen kuin vampyyrinainen saavutti heidät ja vinkkasi silmää nopeasti. Sharley katsahti naiseen tämän saapuessa kaksikon rinnalle kysyvällä ilmeellä. Kun nainen oli aloittanut selityksensä kaksikko polkaisi suunnitelman käyntiin. Show time.

"Ei meidän täytyy kyllä--" Sharley aloitti, kun Arngrim keskeytti naisen.
"Autokyydin? Hmm.. Ei kyllä se minusta olisi parempi idea kuin käveleminen, emmehän me tiedä onko heitä lisää." Arngrim vastasi vampyyrinaisen ehdotukseen. Tilanne oli järkeilty heille suotuisammaksi, oikeastaan niin näytelmän kuin todellisen tilanteen puolesta. Sillä pidemmän päälle he eivät voineet tietää oliko pukumiehiä enempää. Sharley oli kastahtanut Arngrimiin ensin hieman kysyvästi, mutta miehen tuotua mielipiteensä esiin, hän vastasi tähän pienellä pohtivalla nyökkäyksellä.

"Hmm... Ehkä olet oikeassa. Mutta vain lähialueelle." Sharley vastasi asettaen kuljetukselle ehdon. Seuraavaksi pitäisi päättää Nejistä. Hänet pitäisi raahata paikalle, mikä ikinä se olikin minne he päätyisivät, koska toimistolle palaaminen vieraan kanssa oli aivan liian riskialtista.

Clemence katseli jännityksestä kihisten kaksikon hiljaista sananvaihtoa, joka hetken kuluttua katkesi tumman naisen puheen alkuun. Pettymyksen hailakka varjo ehti käväistä vampyyrinaisen kasvoilla, kunnes vaalea mies keskeyttikin toverinsa ja tuntui suhtautuvan jopa vallan suopeasti Clemencen ehdotukseen. Leveä virne ilmestyi naisen kasvoille. Se leveni entisestään hehkuvan myönnyttyä autokyytiin. Vampyyritar nyökytteli innoissaan päätään ja muutti saman tien kurssiaan takaisin päin, kohti aukiota ympäröivää metsikköä. "Odottakaa vain siinä, tulen ihan kohta takaisin!"
Ja vastausta odottamatta Clemence katosi ilmaan, tai oikeammin oksiston varjoihin, kiitäen kohti autoaan tyytyväisenä itseensä. Hän oli onnistunut luomaan paremman kuvan. Hän oli ansainnut pienen määrän luottamusta helpommin kuin oli uneksinutkaan. Hän saattaisi saada jopa uuden ystävän, uuden, hyvin hyödyllisen ystävän. Vampyyrin varjo seisahtui kuin seinään iskeytyneenä auton viereen ja lähes samaisella hetkellä nainen jo seisoi lihallisessa muodossaan mustan maasturinsa ovenkahvaa puristaen. Tästä tulisi paras synnyinyö koskaan.


Noin kymmenisen minuuttia myöhemmin:

Suurehkon auton moottorin ärjyntä kantautui jo kaukaa metsästä, kuulostaen etäisesti joltain uhkaavalta pedolta. Välillä kuului rytinää ja katkeavien oksien ääntä, kun musta ratsu raivasi tietään aluskasvillisuuden ja keväällä istutettujen puiden läpi. Pian metsästä aukiolle syöksähti leveäkonepeltinen auto eturenkaat pienen kuopan jäljiltä ilmassa, sivupeilit täynnä oksia ja moottori huutaen. Kuskin paikalla istui leveästi hymyilevä Clemence, jonka piene kroppa tärähti eturenkaiden osuessa maahan. Nurmikkoa lensi sinne tänne vampyyrittaren kurvatessa renkaanjälkiä jättäen aukion toisella reunalla olevan kaksikon luo.

Arngrim ja Sharley katsahtivat toisiinsa kun vampyyrinainen hypähti varjoihin ja katosi heidän näköpiiristään. Hiljaisuus laskeutui kaksikon väliin, vain tuuli humasutti hieman latvoja. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, kunnes Arngrim avasi suunsa keventääkseen ilmapiiriä.

"Jos nyt sitten vaan häivytään ja jätetään tuo sekopää omilleen?" Vampyyri ehdotti vitsailevalla äänen sävyllä. Sharley katsahti tähän ja pakotti esiin pienen hymyn poikasen. Tämä vampyyrinainen oli melkein liian helppo narrata mukaan, joten hänellä täytyi olla jokin oma syy seurata heitä. Jokin oma syy ottaa heistä lisää selville. Sharley oli epäileväisellä tuulella ja samalla mietti naisen reaktiota tapahtuneeseen. Ei kirkumista, ei pelkoa, vaan uteliaisuutta. Ja kaikki kellä oli Sharleytä kohtaan uteliaisuutta muodostivat jossain vaiheessa vaaran.

Hetken päästä auton jylinää alkoi kantautumaan metsiköstä. Molemmat öisen aukion hahmoista kohottivat kulmiaan kun suurikokoinen maasturi syöksähti nurmikko raastaen näkyviin. Arngrimin katse kertoi hyvin yksinkertaisesti, että mies ei nousisi noin vaan tuon ladyn kyytiin ja Sharley hymyili ensimmäistä kertaa illan aikana oikeasti, lähinnä Arngrimin yleiselle pelolle naiskuskeja kohtaan. Arngrim oli ollut viikinkilaivan kapteeni, hänen mottonsa oli että naisen paikka ei ollut ruorissa vaan kyökissä.

Kun Clemence pysäytti kohdalle Arngrim osoitti suoraan ulos tulevan eleen moottorin yli ja jäi odottamaan miten se otettiin vastaan. Mutta mies oli päättänyt ajaa itse.

Clemence istui itsetyytyväinen hymy naamallaan ratin takana, kunnes huomasi blondin vampyyrin viittoilun. Hymy muuttui kiukuttelevan pikkulapsen mutrunaamaksi samalla kun pienet kädet puristivat tiukemmin ohjauspyörää. Lopulta, hetken siinä puhistuaan, nainen luopui itsepäisyydestään ja hyppäsi ulos korkeasta ajoneuvosta. ”Vai niin. Vai sillä lailla. Ymmärrän. Nainen ratissa ja silleen.” Hän asteli alistuneesti takaoven luo ja avasi sen hehkuvalle, siirtyen samalla hämmästyttävän nopeasti kiukuttelevasta mukulasta jokseenkin kohteliaaseen virnuiluun. ”Olkaa hyvä, arvon neiti.”
Sitten vampyyritar kiersi maasturin toiselle puolelle ja kömpi takapenkille istumaan. Hän nojasi selkänsä voimakkaasti pehmeään penkkiin ja katseli jännittyneenä ulos ikkunasta, kuin koira joka pääsee ensimmäistä kertaa autokyytiin. Minne tässä oltiin menossa? Millaisiin seikkailuihin hän vielä tänä yönä päätyisi? Ja minne hän oli taas jättänyt kenkänsä?

//Sori kökkö vuoro :'D Ja anteeksi pitkä kesto!//

// Nejihän oisi nähdä Clemen muistoissa tämän salamurhaaja-uran ja sen vuoksi jättää pää tyhjentämättä? //

Katseiden taiston loputtua naisvampyyri antautui vihdoin ja luovutti ratin Arngrimille. Vampyyrimies ohitti naisen ja istuutui mukavasti ajan penkille. Tyylikäs menopeli, mutta aivan liian hyvä naisen ajettavaksi. Arngrim mietti itsekseen. Sharley hymyili hieman naisvampyyrin kohteliaisuuksille, mutta piti mielessään suunnitelman. Kun koko konkkaronkka oli autossa, Arngrim käynnisti moottorin ja lähti suunnistamaan rennoin ohjausliikkein kohti lähintä tietä, joka löytyi heidän onnekseen kumpareen toiselta puolelta, muutaman puistotien jälkeen.

Katulamppujen valot vilahtelivat auton sisällä värjäten matkustajat vuoroin keltaisiksi ja vuoron sinisiksi. Sharley tuijotti ikkunasta ja hiljaisuus oli painostava. Kolmikko oli edennyt jo Pariisin keskustan ohi kohti hämärämpiä seutuja ja laitakaupunkia. Sovittu tapaamispaikka oli aivan kaupungin reunoilla oleva kerrostalo, joka oli purku-uhan alla. Neji toimisi piilosta, jotta kaikki menisi mahdollisimman kivuttomasti. Hiljaisuus autossa oli rikkumaton, kunnes auto kaarsi purkutalon eteen ja Arngrim nousi autosta sanomatta mitään, Sharley aivan kannoillaan. Molemmat odottivat hiljaisina naisvampyyrin reaktiota. Aavistaisiko tämä mistä oli kyse?

//Juu sopii. Eiköhän tämä tästä lutviudu sitä mukaa ku pelataan. Hehe. Vähän jännää kun Neji pääsee tämän muistoihin käsiksi. Hurjaa. :'D//

Vampyyrin kalvakat huulet aukenivat ja sulkeutuivat vuoron perään. Hänen teki aluksi mieli sanoa jotain, rikkoa painostava hiljaisuus kertarysäyksellä, älähtää tai huudahtaa... mutta jokin esti häntä. Vaikka vallitseva puhumattomuus ja pelkkä auton moottorin ja renkaiden tasaisen jyrinän kuuntelu olikin omalla tavallaan ahdistavaa, siinä oli myös jotain äärimmäisen jännittävää. Edessä oli jotain hurjaa, siltä Clemencestä tuntui. Hän tunsi niskavillojensa kohoavan pystyyn ja nautti jännityksestä täysin rinnoin. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, minne he olivat matkalla, miksi hän ylipäätään oli saattanut itsensä tähän tilanteeseen ja mitä tulisi tapahtumaan. Pieniä arvauksia naisella tosin oli. Todennäköisin vaihtoehto oli, että kaksikko kuljettaisi hänet syrjään ja yksinkertaisesti hoitelisi pois päiväjärjestyksestä. Mutta se ei mukavammin selkäänsä nojaavaa Clemeä haitannut. Hän oli vikkelä katoamaan ja lipevä puhumaan, mikäli sellaiseen olisi tarvetta. Sanaakaan sanomatta vampyyri siis tiiraili ulos ikkunasta yhä hämärämmäksi muuttuvaa katukuvaa, vilkaisten vain kerran hurjasti hymyillen matkatovereitaan.

He saapuivat mustana taivasta vasten kohoavan, ränsistyneen purkutalon eteen. Auto vaikeni. Heidän noustuaan ulos ja paukautettuaan ovet kiinni, vallitsi pimeydessä täydellinen hiljaisuus. Tällä kertaa Clemence uskalsi hajottaa sen käheällä äänellään.
"Tuttu paikka vuosien takaa. Täälläkö te pidätte majaa?" Vampyyri jutteli kepeästi katse rakennuksessa ja asteli Hehkuvan vierelle kuin luottaen siihen, ettei tuo nuorikko tekisi mitään yllättävää. Todellisuudessa naisen jokainen solu oli jännittynyt ja valmiina reagoimaan pienimpäänkin ärsykkeeseen. Hämäräkin hehkun häivähdys niin vampyyri ottaisi hatkat - ja äkkiä. Sitten hän siirtyi lähemmäs lajitoveriaan ja ojensi kätensä tuota kohti.
"Auto on aika uusi ja hukkaan yleensä kaikki tavarat tosi äkkiä... " Clemence kohautti olkiaan virnistäen. Olgakaan ei olisi yhtään mielissään, jos autonavaimet hukkuisivat heti ensimmäisenä yönä.

// Let's see what happens ^^ btw, sekotan nyt sombeja vähän tähän näin ajatuksen tasolla, ajotuksessa ollaan kuitenkin varmaan sombien älkeisissä ajoissa? Cleme voisi sitten ehkö jossain vaiheessa keksiä yhteyden Sharleyn kyvyn ja sen sombitapahtuman väillä? Sellanen ahaa! elämys (jos haluat aikajanan toisinpäin, niin ignooraa zombihölinät, poistan ne sitten, samoin tuon Snorri-muiston :)) //

Vanhan rakennuksen uumenissa Neji nojaili seinään ja kuunteli ympäristöään. Kaikkialla oli hiljaista. Alue oli pitkälti hiljiasta tai autioitunutta, kukaan ei halunnut tämän röttelön kaltaista taloa omaksi naaapurikseen. Vampyyri vilkaisi välillä ulos rikkoutuneen ikkunan lävitse kohdatakseen tien, jolle pitivät seuraa vain muutama hassua katulamppua. Miehen asusteet olivat rennot, mustata puuvillahousut, joissa oli suurehkoja taskuja siellä täällä, sekä musta hihaton. Ilma oli kesäyöksi viileähkö, mutta se harvemmin vampyyriä haittasi.

Neji nautti hetkestä. Hän veti hiljaista yöilmaa keuhkoihiinsa ja nautti pysähtyneestä hetkestä. Tuleva hetki ei huolestuttanut miestä, hänen ei tarvitsisi edes poistua piilostaan mikäli Sharley ja Arngrim saisivat vain tämän vieraan ladyn kävelytettyä tarpeeksi lähelle rakennuksen alaosia. Sharley... Oli taas onnistunut saattamaan itsensä vaaraan. Miehen kasvojen piirteet painuivat hieman kun huoli käväisi hänen mielessään. Lähi-aikoina kaikki oli muuttunut entistä enemmän kaoottiseksi ja vaikka zombi-tapahtumastakin oli jo tovi, kaikkien niiden kymmenien maahan tulvineiden Sharleyn etsijöiden määrä oli vähintäänkin triplaantunut. Naista ei voisi piilottaa enää kovinkaan kauaa ja Nejin merkitys Sharleyn salassa pitämiseksi voimistui koko ajan juuri tämän kaltaisten tapahtumien vuoksi.

Miehen ajatukset keskeytyivät hiljaiseen auton ääneen, joka voimistui. Pian tien päässä näkyi musta auto, joka lipui katulamppujen ali rauhallisesti. Auto kääntyi pihaan ja sen kirkkaat valot sammuivat. Ulos astuivat kaksi tuttua hahmoa, sekä vieras nainen. Nejin omat tuntemukset vahvistivat naisen kertomuksen mukaisesti vampyyriksi ja hetken aikaa mies antoi katseensa levätä neidissä. Ei mikään huonon näköinen nainen, ehkä jopa joku mieleen painamisen arvoinen. Painotteli Neji mielessään. Neji näki Arngrimin antavan auton avaimet takaisin naiselle ja Neji hymyili varjoissaan. Sovinisti oli ollut siis vauhdissa kerta kyse ei ollutkaan varastetusta autosta. Pian sen jälkeen kolmikko lähti kävelemään kohti rakennuksen ala-osia ja Neji naksautti niskansa molempiinn suuntiin, kunnes kohotti kätensä ja muodosti sormillaan pienen kolmion, jonka tähtäsi kohti vierasta naista.

"Reveal."

Ohikiitävän hetken Neji näki joitakin lähiajan muistoja liittyen autoon ja johonkin vieraaseen, mutta selkeästi kohteelle läheiseen henkilöön. Sen jälkeen mielikuvissa vilahti sairaalassa makaava peikko, ei niin heti iloinen, sekä ruusuja. Neji pudisti mielessään päätä ja oli juuri keskittymässä aivan lähihetkiin, kunnes kuvanauha hidastui. Kohtaan osui keskustelu, selkeästi kauempaa menneisyydestä, mutta sen viesti oli selvä. Mielenkiinnosta Neji selasi sen ympärillä tapahtuneita asioita, kunnes laski kätensä. Oh my, vampyyri ajatteli. Ei helppoa - tai ainakaan siistiä tietä ulos tästä.

--

Sharley ei muuttanut ilmettään kun vampyyrinainen astui tämän kohdalle, eikä suoranaisesti vastannut tämän kysymykseen, naurahti vain vähän, kuin vitsille. Arngrim antoi avaimet naisen käteen sanomatta kiitosta sen enempää kuin anteeksi pyyntöäkään ja sen jälkeen kaksikko lähti liikkumaan kohti rakennusta. Välillä Sharleyn mielessä kävi, tekikö kaikki tämä hiljaisuus naisen olon ehkä vaivantuneeksi, joten tämä päätti hieman rikkoa jäätä.

"Emme me täällä mitään majaa pidä, kunhan välillä vietämme aikaa, sellainen taukopaikka." Sharley lausui neutraalilla äänellään, mutta väläytti kauniin hymyn lauseen päätteeksi kääntyessään katsomaan vampyyrinaista. Tämä oli varuillaan, vaikka koetti käyttäytyä rennosti. Sharley ei tiennyt miksi hänestä tuntui siltä, vaikka naisen olemus oli melkein leikittelevän rauhallinen, mutta jokin.. se etiäinen, minkä hän oli saanut aikaisemminkin. Useinkin. Jokin pakotti naisen taas kohtaamaan ajatuksen, että hänessä oli sittenkin vielä jotain, mitä hän ei itse vielä kunnolla tiedostanut...

Talon seinille saavuttaessa kaksikko pysähtyi ja Arngrim ryhtyi siirtelemään lautoja pois sisään pääsyn tieltä, mutta tosiasiassa mies pelasi vain aikaa. Heillä ei ollut aikomustakaan mennä sisään. Laudat rusahteölivat helposti paikoiltaan vampyyrin otteessa, kunnes Arngrim aisti energiakartastossaan liikettä. Kolmion. Neji käveli kolmiota. Arngrim jatkoi lautojen purkua, mutta ohimennen kopautti yhtä lautaa kerran, minkä jälkeen sormella testasi sen pintaa vetämällä siihen viivan. Ei mitään suuria eleitä, mutta Sharley huomasi sen. Plans goes wrong. Kuka tämä nainen oli?

//Huhhuuh no niin anteeksi kamalan pitkä kesto! Ja sovitaan siitä autojutusta että annetaan sen mennä sormien välistä, se on kuitenkin niin pieni yksityiskohta ja noista tsompimätön tapahtumista saattaa saada hyvin irti juttua myöhemmin, eikös vaan.//

Kalpea kämmen sulki avaimet hellästi suojiinsa ja survoi ne sitten tiukkojen housujen taskuun. Vampyyri seurasi hurmioituneella katseellaan kaksikkoa joka otti suunnakseen rähjäisen talovanhuksen.
Clemence pidätteli väreilevää virnuiluaan, joka oli vaarassa räjähtää jännittyneeksi nauruksi Hehkuvan vastatessa hänen kysymykseensä. "...kunhan välillä vietämme aikaa..." Nainen asteli hitaasti tytön ja vampyyrimiehen perään mutta pysähtyi aavistuksen kauemmas tuijottamaan noiden selkiä odottavaisena. Tunne, että pian alkaisi tapahtua voimistui hetki hetkeltä. Sitä ei lainkaan lieventänyt kaksikon naurettava yritys tappaa aikaa homeisia lautoja siirtelemällä.
Clemence naurahti käheästi. "Niin. Onhan tämä varmaan leppoisa paikka levähtää kiireiden keskellä-" Vampyyri jätti lauseensa kesken ja pieni nenä nytkähti aavistuksen. Punaisten silmien katse vakavoitui leuan kohotessa korkeammalle. Hän hengitti sisäänsä pölyistä ilmaa ja antoi hajujen pyöriskellä nenäonteloissaan. Nainen katsahti nopeasti kohti talon ylimpiä kerroksia mutta hymähti sitten ja palautti huomionsa kaksikon puuhiin. Noiden olemus oli muuttunut, tuskin huomattavasti, mutta kuitenkin.
"Kaikki hyvin? Menikö tikku sormeen?" Clemence virnuili lajitoverilleen. Sitten hän kohosi ilmaan vaakatasoon ja taivutti selkänsä mutkalle, jääden siihen killumaan jopa tympääntyneen oloisena. Tämä odotteleminen alkoi käydä jo työstä eikä ollut enää niin hauskaa kuin aluksi. Mitä nuo kaksi oikein odottivat? Tai ketä?

// Anteeksi kesto! //

Arngrimin viivyttely antoi Nejille aikaa järjestellä ajatuksiaan. Hän totisesti ei olisi ntoivonut törmäävänsä salamurhaajien killan edustajaan, oli kyseessä sitten uusi tai vanha tekijä. Toisaalta, entinen on aina entinen ja tällä hetkellä myös kenties työtön. Ehkä tilanne olisi sittenkin mahdollista pelata toimiston eduksi? Salamurhaajien killan jäseniksi ei hyväksytty ketä tahansa, kenties tällä naisella oli oma järkevä ja lahjakas puolensa... Kenties.

Niine ajatuksineen Neji asteli muutamalla pitkällä harppauksella ikkunalle ja hyppäsi alas kolmannesta kerroksesta. Kissamaisen hiljainen laskeutuminen pöläytti hiekkaa miehen ympärillä ja tämä nousi salamannopeasti seisomaan kyykkyasennostaan ja nosti kätenssä aikaisempaa kolmiota muistuttavaan kolmioon.

"Liikut, ja et muista menneisyydestäsi enää mitään." Nejin sormet muodostivat kolmion, joka oli suunnattuna vampyyrinaisen otsaan. Mies toivoi, että tämä ei yrittäisi mitään ylimääräistä, mutta uskoi että oma painonsa, sekä Sharleyn läsnäolo olivat tarpeeksi vahvoja elementtejä pitämään naisen varpaillaan. Näin samalta tasolta katsottuna tämä oli kerrassaan viehättävä, mutta Neji pyrki pitämään ajatuksensa tehtävässä.

"Kuka sinä olet?" Neji jatkoi äänellä, joka kertoi ettei mies ollut tietotasossaan muiden tasolla.

Clemence seuraili katseellaan laiskasti kaksikkoa; Hehkuvaa ja vampyyrimiestä sekä eritoten noiden pähkähullulta vaikuttavaa touhua lautojen kimpussa kunnes äkkiä… Ilmasta kuului hento ääni, kuin linnun siiven lehahdus. Vampyyrinainen pyörähti ilmassa ympäri juuri parahiksi kohdatakseen eteensä ilmestyneen miehen tummanruskeiden silmien totisen katseen.

Vihdoinkin! Clemencen innostunut hymy muuttui kuitenkin aavistuksen hätääntyneeksi kun hän huomasi miehen sormien muodostaman kolmion kasvojensa edessä. Tuossa eleessä oli jotain pahaenteisen tuttua. Vaistomaisesti, kesken mustahiuksisen miehen ensimmäisten sanojen, vampyyritar sulautui tuskin huomattavaan kuutamon luomaan varjoon ja viiletti sitä pitkin pakoon raunioituneen talon reunustalle. Hän nousi maasta kuin karmiva ihmisen muotoinen kasvi. Sitten hän muisti. Hän muisti nähneensä menneisyydessään erään vampyyrin, joka oli käyttänyt samankaltaista elettä kuin tuo tuntematon mies, joka muuten myöskin oli hajusta päätellen lajitoveri.
”Hei rääpäle! Näpit irti muistoistani! Tarvitsen niitä vielä. Tai ehkä en varsinaisesti tarvitse mutta olen kiintynyt niihin!” Clemence ärisi ja tuijotti leiskuvilla silmillään japanilaista miekkosta. Sitten hän nojasi hieman varautuneena betoniseinään ja kääntyi puhumaan Hehkuvalle kuin kahta miestä ei olisi lähimailla ollutkaan: ”Onko tämäkin joku kaverisi? Ihme seuraan sinäkin lyöttäydyt. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. Ensin ajetaan lähestulkoon luvatta toisen autoa, sitten yritetään pölliä muistot ja lopuksi muina miehinä kysellään nimeä. Phyh. Sinuna jättäisin nämä tyypit ja lyöttäytyisin mieluummin vaikka minun mukaani.” Nopea virnistys.

Clemence oli kepeästi sanailustaan huolimatta varuillaan. Hän tosiaankaan ei tahtonut joutua tilanteeseen jossa joutuisi aloittamaan kaiken alusta jonkinlaisena sätkynukkena jolle kuka tahansa voisi valehdellea mitä vain hänen menneisyydestään ja saada hänet sillä varjolla tekemään ties mitä typeryyksiä. Hän ei halunnut syntyä tänä yönä uudestaan vihanneksena. Niinpä hän piti koko ajan varpaansa varjon päällä ja oli valmiina pakenemaan.
Clemence tuijotti miestä ja punnitsi vaihtoehtojaan. Hän oli itse saattanut itsensä tähän tilanteeseen ja syystäkin: Hän tahtoi palavasti tietää mihin tämä kolmikko tähtäsi, ketä he olivat ja mitä he hänestä halusivat. Hän voisi koettaa paeta muttei todennäköisesti pääsisi kovin pitkälle kaksi lajitoveria perässään. Hän voisi myös yrittää pistää rähinäksi ja hauskuuttaa itseään siinä sivussa mutta.. Se saattoi olla liian riskialtista Hehkuvan ollessa paikalla. Clemence vilkaisi naista sivusilmällään ja muisteli aiemmin yöllä näkemäänsä. Hän nielaisi pikaisesti ja karaisi sitten kurkkuaan.

”Clemence Perrot, harmiton ja tuota pikaa varaton tyhjäntoimittaja ”, vampyyri esittäytyi ja jäi odottamaan miehen vastausta. Miehen jolla (sen perusteella mitä Clemence paikkaa vaihtaessaan ehti nopeasti vilkaista) oli varsin tiukka peppu.

//Hohhoo. Ja anteeksi taasen kesto.//