Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.



 
PääsivuLatest imagesHakuRekisteröidyKirjaudu sisään

 

 Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hijiri
Lvl 4
Hijiri


Join date : 21.09.2011

Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen EmptyTi Huhti 17, 2012 3:12 pm

Noel

Siitä lähtien kun Noel oli saapunut ihmisten maailmaan ja eksynyt tutor-opettajastaan, hän oli saanut juosta pakoon ties minkälaisista syistä. Jotkut uskoivat hänen varastelevan, toiset, taikaolentoja pelkäävät jahtasivat häntä vain saadakseen hänet pois päiviltä, milloin ajattelemattomat lapset tekivät hänen jahtaamisestaan oman leikkinsä. Aina poika oli kuitenkin onnistunut pakenemaan ja säästymään pahemmilta vammoilta, aina tähän päivään asti. Vaikka Noel olikin ollut kaupungissa jo useita viikkoja, hän ei silti ollut vieläkään tottunut mutkitteleviin katuihin ja sokkeloisiin kujiin. Juokseminen sellaisessa ympäristössä oli vaikeaa jopa hänenlaiselleen pienikokoiselle pojalle, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että paljain jaloin kivisillä kaduilla juokseminen verotti suuren osan enkelilapsen voimista.

"Hei, pysähdy!" Noel ei vilkaissut taakseen, hänen ei tarvinnut. Hän tiesi kyllä takaa-ajajiensa olevan sitkeitä, suurin piirtein hänen ikäisiään ihmislapsia, jotka eivät koskaan luovuttaneet ennen kuin olivat saaneet sen, minkä halusivat. Noel oli tosin heitä nopeampi mutta hänelläkin oli kuitenkin rajansa. Ilta oli alkanut jo hämärtyä ja Noelin pakenemisesta teki entistä vaikeampaa se, että aavistuksen hohtava iho kertoi aina, missä hän milloinkin meni, vaikka olisi onnistunutkin harhauttamaan takaa-ajajiaan. Enkelilapsi hengitti raskaasti, sydäntä pisteli ja jalat tuntuivat pettävän alta hetkenä minä hyvänsä.

Takaa kuului taas uusia huutoja, mutta Noel ei kuullut niitä. Hän juoksi, juoksi niin kovaa kuin pieniltä, kipeiltä jaloiltaan pääsi ja toivoi takaa-ajajien vain luovuttavan ja jättävän hänet rauhaan. Noel pakotti jalkansa kestämään vielä vähän aikaa. Hän kääntyi vilkaisemaan nopeasti olkansa yli, huomaten kolmen pojan joukon kutistuneen kahdeksi. Hetken aikaa Noelin mielessä kävi ajatus, että ehkä yksi pojista oli jo luovuttanut ja loputkin luopuisivat pian..

Samalla hetkellä kun ajatus kävi Noelin mielessä, tajusi hän törmäävänsä johonkuhun. Poikajoukon kolmas tarttui turhia aikailematta hänen pitkiin hiuksiinsa ja kohta kaksi muutakin olivat päässeet heidän luokseen. Noel pelkäsi mutta hän ei todellakaan aikonut näyttää sitä noille ihmislapsille. "No miksi sinä nyt noin karkuun juoksit? Mehän oltaisiin vain haluttu leikkiä sinun kanssa." Pojista isokokoisin tokaisi kahden muun naureskellessa vieressä ja piirittäen kaverinsa ja Noelin niin, ettei poika pääsisi pakenemaan. "P-päästäkää irti.." Noelin ääni jäi hädin tuskin kuiskausta kuuluvammaksi. Yksi pojista ojensi kätensä koskettaakseen Noelin toista vaaleaa, pientä enkelinsiipeä, joka värähti kevyesti kosketuksen alla. "Hah, olitko sä menossa johonkin naamiaisiin vai?" Poika ilkkui ja kun Noel ei heti vastannut, tämä kiskaisi kipeästi siipeä saaden pojan inahtamaan kivusta. "Hei, tää pentuhan ei taidakaan olla ihminen. Kattokaa nyt tota sen ihoakin!" Sanojensa vakuudeksi kaksi muuta poikaa tarttuivat tiukasti Noelin käsivarsiin samalla, kun kolmas poimi housujensa taskusta kokoontaitetun linkkuveitsen. "Siitähän me saadaan varmuus vain yhdellä tavalla. Pitäkääs sitä paikoillaan hetki." Noelin mielen täytti pakokauhu kun hän näki, miten poika avasi linkkuveitsen terän.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Vs: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen EmptySu Marras 04, 2012 7:32 am

Arian oli selvinnyt taikaotusten pyörityksestä helpolla, ehkä siksi, koska hän ei varsinaisesti ollut mitään eri lajia. Tai siksi, että saattoi pitää matalaa profiilia niin halutessaan. Oli mitä oli, hän ei ollut koskaan laskenut itseään 'taikaotukseksi', hän oli ihminen kuten moni muukin, ainakin omasta mielestään. Oli mitä oli, hän sai olla rauhassa, jos vain piti suunsa kiinni.

Ilta oli alkanut jo hämärtää, ja Arian oli matkalla kotiin. Hän oli lähtenyt kahvilalta vasta hetki sitten. Lisätyöntekijä oli sotkenut kassan, joten hän oli istunut hämärässä huoneessa selvittelemässä sotkua. Lähtiessään hän oli päättänyt oikaista pienempien katujen kautta mieluummin kuin odotella seuraavaa bussia.

Eräällä kadulla hän huomasi lauman leikkiviä lapsia. Miksiköhän he olivt vielä liikkeellä niin my--
Jokin lapsissa kiinnitti Arianin huomion. Linkkuveitsi? Oliko noilla nassikoilla linkkuveitsi?!
Eikä lapsista vaalein näyttänyt pitävän leikstä yhtään.

Arian huokaisi.
Ei tuollaista vointu noin vain ohittaa. Niinpä mies pysähtyi ja kääntyi kannoillaan.
"HEI!"
Hän marssi paikalle ja mulkaisi tiukasti muksuja linkkuveitsen kanssa.
"Mitä te kuvittelette tekevänne?"


//Ei kummittelua ei ainakaan tähän hätään x,D //
Takaisin alkuun Siirry alas
Hijiri
Lvl 4
Hijiri


Join date : 21.09.2011

Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Vs: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen EmptyKe Marras 07, 2012 8:12 am

Noel

Noel tiesi, ettei saavuttaisi rimpuilemalla mitään mutta hän ei voinut mitään sille, että ihoa vasten painuva kylmä veitsenkärki sai hänet taistelemaan vastaan. Mielessä kytenyt pelko sekoittui yhteen pakokauhun kanssa ja sai kuumat kyyneleet kohoamaan hopeisiin silmiin ja valumaan niiden kulmista poskille. Enkeli parahti ääneen otteiden kiristyessä molempien käsivarsiensa ympärillä, joihin jäisi varmasti ikävät mustelmat. Vielä enemmän Noel kuitenkin parahti, kun veitsi upposi toiseen sulkapeitteisistä siivistä, yhden pojista riuhtaistessa kipeästi sen kärkeä niin, että yksi sen sisällä olevista luista napsahti ilmeisesti pois sijoiltaan ja sai tuskaisen huudon pakenemaan Noelin huulilta. Pojat nauroivat nähtyään ja kuultuaan Noelin pelon, eivätkä tehneet elettäkään lopettaakseen vielä.

Noel ei tiennyt, kuinka kauan pojat olivat jatkaneet, mutta kun hänen korviinsa kantautui vieraan aikuisen ääni, hän raotti itkemisestä punehtuneita silmiään ja vilkaisi peloissaan paikalle osunutta miestä. Pojatkin olivat huudon kuultuaan lopettaneet sen, mitä olivat olleet tekemässä ja veistä pidellyt poika taittoi veitsen nopeasti kokoon ja piilotti sen taskuunsa. "Me-mehän vaan leikittiin, vai mitä pikkukaveri?" Tämä yritti ja vei kätensä sekoittamaan Noelin hopeisia hiuksia. Vaikka Noel ei nähnytkään ilmettä pojan kasvoilla, hän osasi kuvitella, miten nämä eivät takuulla pitäisi siitä, jos hän menisi lavertelemaan. Enkeli nielaisi mutta painoi sitten katseensa ja nyökkäsi. Hän yritti unohtaa kivun ja pelon, käyttäytyä niin kuin mitään ikävää ei olisi tapahtunut.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Vs: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen EmptyPe Tammi 11, 2013 11:25 am

//Anteeksi luvattoman pitkä kesto! Jos haluat vielä jatkaa tätä niin jatketaan, mutta jos tuntuu, että et halua, niin en todellakaan ota itseeni... Molen ollut poissa niin kauan, että ihan hävettää//

Arian ei pelännyt lapsia tai teräaseita, mutta hän pelkäsi pienen pojan puolesta. Vasta toisella vilkaisulla hän hoksasi pojan sulkasiivet. Mikä lie maailman olento lapsonen oli? Enkeliltä tuo näytti. Arianin teki mieli sanoa, ettei uskonut enkeleihin, mutta tyhmältähän se kuulostaisi aaveen suusta.
Arian siristi vihaisesti silmiään kuullessaan isompien poikien puheet. Pieni enkeli itki ja syyllisyys paistoi lasten kasvoilta. Vanhempi kuuratukka tuhahti epäuskoisena. Nämä kakarat!
"Vai niin", hän murahti ja tarttui enkeli kädestä.
"Tule, mennään."
Hän talutti pojan mukanaan kuin olisi tuntenut lapsen ja mulkaisi vielä toisia poikia olkansa yli.
"Me tapaamme vielä", hän kertoi heille lempeästi.

Nurkan takana hän päästi irti lapsen kädestä ja laski kätensä tämän olalle.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi kumartuen pojan tasolle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hijiri
Lvl 4
Hijiri


Join date : 21.09.2011

Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Vs: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen EmptyMa Tammi 28, 2013 11:52 am

Noel

Niin Noel kuin häntä kiusannut poikajoukkokin hämmentyivät silminnähden vieraan miehen tarttuessa Noelin käteen ja vetäessä tämän erilleen isommista pojista. Yksi pojista yritti älähtää jotain vastalauseen tapaista, mutta hiljeni välittömästi nähdesään ilmeen miehen kasvoilla ja tämän uhkaukselta kuulostavien sanojen kantautuessa heidän korviinsa. Sen jälkeen kukaan pojista ei sanonut enää mitään, tuijotti vain vieraan miehen ja enkelisiipisen pojan loittonevia hahmoja, aikoen ensin lähteä kaksikon perään mutta peruen sitten aikeensa nähdessään, miten häijysti mies mulkaisi heitä.

Tilanne oli saanut Noelin pelkäämään entistä enemmän. Heti kun vieras oli tarttunut hänen käteensä, poika oli purskahtanut entistä lohduttomampaan itkuun pelätessään toisen aikovan tehdä hänelle jotain. Kättä, josta mies häntä talutti, tuntui puutuneelta ja vaikka miehen ote ei kovin tiukka ollutkaan, tuntui se silti kipeältä heiveröisen Noelin yrittäessä pysyä vapisevilla jaloillaan.

Miehen irrottaessa otteensa Noel perääntyi aavistuksen, vapisten yhtä aikaa niin pelosta, helpotuksesta kuin itkustakin. Hopeiset, itkemisestä aavistuksen punehtuneet silmät jäivät epävarmasti vilkuilemaan vierasta hopeisten otsahiusten lomasta samalla kun Noel nielaisi ja pyyhkäisi kyyneleiden kostuttamia kasvojaan hihaansa. Laskiessaan kätensä poika säikähti toistamiseen kun hän huomasi miehen olevan yhtäkkiä lähempänä kuin hetki sitten. Enkeli otti askeleen taaksepäin, mutta seisahtuikin sitten aloilleen kuullessaan toisen kysymyksen. Noel ei heti ollut täysin varma siitä, mitä mies oli häneltä kysynyt, mutta nyökkäsi sitten varovasti. Samalla hetkellä poika tuli liikauttaneeksi siipiään, pahaksi onnekseen myös sitä, jota pojat olivat hetkeä aikaisemmin runnelleet. Sijoiltaanmenneen, yhä jonkin verran verta vuotavan siiven liikahtaminen sai Noelin parkaisemaan kivusta ja poika sai uudet kyyneleet silmiinsä yrittäessään hapuilla toisella kädellään siipeään, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta.

(Ei mitään, mielelläni kyllä jatkan tätä peliä vaikka vähän hitaammallakin etenemisellä. ^_^ Itselläkin kun kestää vastauksissa aina välillä jokunen tovi.)
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content





Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty
ViestiAihe: Vs: Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen   Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Minne minä kuulun? // vapaa liittyminen
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-
» Flash mob! [Vapaa liittyminen]
» Uusi alku // Vapaa liittyminen!
» Synnyinyö (Vapaa)
» A beautiful morning // Vapaa
» Sadepilvet (vapaa kaikille)

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialue :: Hämäräkujat-
Siirry: