A million faces of the one man [Räyhä]

Alisha katsoi Lucaa epäröiden, toivoen että tuo haluaisi tavata hänet. Olisi liian suuri pettymys löytää ihminen, olento, jonka kanssa jakoi niin paljon samankaltaisuuksia ja heittää kaikki sitten menemään. Hän oli avautunut yhden illan aikana liikaa, sulkeutuakseen uudelleen. Hän halusi oppia tuntemaan Lucan, halusi tietää tästä enemmän. Hänellä oli niin paljon kysymyksiä. Ja odotuksiakin, haavekuvia alkoi olla melkoisesti.
" No haluan", Alisha sanoi hennosti ja vilkaisi Lucan kasvoja mustilla silmillään. Hän halusi kertoa kuinka paljon tuosta piti tämän lyhyenkin tuttavuuden jälkeen, kuinka rento hän pystyi olemaan miehen seurassa. Hänestä tavallaan tuntui kuin olisi sattumalta löytänyt sielunkumppanin, tai ainakin jonkun jonka kanssa jakaa ymmärryksen. Ehkä joskus luottamuksenkin. " Odotas", nainen mutisi ja otti vampyyrin puhelimen käteensä. Hän näppäili siihen numerosarjan ja painoi soita-komentoa. Hetken päästä hänen omasta laukustaan alkoi kuulua vaimea värinä-ääni. Näin hän oli antanut miehelle numeronsa ja varmistanut että itsekin saa tuon yhteystiedot. Puhelimen näytölle tuli tallennustoiminto, johon kuului kirjoittaa etunimi ja sukunimi. " Se on Whitmoore", Alisha sanoi ja ojensi puhelimen miehelle, jotta tuo saattoi hoitaa tallennuksen loppuun saakka.
" Ai niin... käske hänen ajaa urheiluopistolle, asun ihan vieressä", tyttö kertoi ajo-ohjeet ja katsoi sitten uupuneena ulos lähes mustasta ikkunasta. Kaduilla ei vielä ollut vilskettä, muutama aikainen töihinmenijä siellä täällä.
Luca kaappasi hänen kainaloonsa ja Alisha nojasi tuon olkapäähän kiitollisena. Väsymys poltti hänen silmiään, teki niiden auki pitämisen inhottavan tuntuiseksi. Hän haukotteli jälleen ja haki parempaa paikkaa Lucan kyljestä. Siinä oli niin mukava olla. Oikeastaan hän on paljon mielyttävämmän näköinen kuin Jan-Erik, Alisha tuli ajatelleeksi silmät sirillään ja laski kätensä miehen polvelle, karheille tummille housuille. Hän katseli vaaleaa kättään, niiden lakattuja kynsiään ja aavistuksen kärsineitä kynsinauhojaan.
Mies halusi varoittaa häntä itsestään. Alisha kurtisti hieman kulmiaan, sanomatta mitään. Kuunteli vain mitä Luca halusi sanoa. Hänen teki mieli naurahtaa, mutta ei kehdannut. Se olisi ollut vähän vääränlainen reaktio siinä tilanteessa. Mutta hänhän tietoisesti oli vampyyrin seurassa, kyllä hän tiesi että jotakin yllätyksiä oli luvassa. Nainen muutti päänsä asentoa juuri sen verran, että saattoi nähdä miehen kasvot ja silmien ilmeen. " Minä en välitä mitä olet tehnyt ennen", hän sanoi hiljaa miehen korvaan, " se merkitsee mitä teet tästä eteenpäin. Tietenkin toivon että voisit jakaa salaisuutesi kanssani joku päivä, mutta ymmättän sen vievän aikaa. Haluaisin kuitenkin yrittää... katsoa mihin tämä johtaa ihan rauhassa. On minullakin omat salaisuuteni... ja minusta tuntuu kuin olisin koko elämäni odottanut... että löydän jonkun jolle kertoa." Hänen puheensa oli pelkkää kuisketta hämärässä autossa. "Lupaatkin soittaa, muuten päästän hurjan puoleni esille ja haastan sinut painiotteluun", Alisha naurahti viitaten aiempaan keskusteluun Jan-Erikin kanssa.
Siinä hän vain nojasi tummahiuksisen vampyyrin olkaan ja katseli tuon piirteitä hyvin läheltä. Hän ei ollut aiemmin edes kiinnittänyt huomiota tuon kulmahampaisiin, mutta nyt hän ei voinut olla ajattelematta niiden olemassaoloa. Nainen tunsi itsensä uteliaaksi, sillä hän ei ollut aiemmin tavannut vampyyriä. Alisha nosti kätensä miehen polvelta ja kosketti sormellaan Lucan suupieltä. Hän ei tiennyt kuinka henkilökohtaiseksi vampyyrit tunsivat hampaansa, aseensa, mutta työnsi silti sormellaan Lucan ylähuulta hieman ylemmän. Hän halusi nähdä.

Alisha otti hänen puhelimensa ja näppäili siihen nopeasti oman numeronsa. Lopulta hän soitti omaan puhelimeensa, johon Luca hymähti pienesti. Nähtävästi tämä halusi varmistaa, että hänellä itselläkin olisi hänen numeronsa. Lucasta se tuntui hyvältä.
Oliko tosiaan tilanne niinkin, ettei hän tiennyt Alishan sukunimeä? Kyllä se niin taisi olla, sinänsä hupaisaa.
”De Roux. Nimeni on Luca de Roux”, mies sanoi ja henkäisi pienesti. Hän oli riisunut suojansa ja oli nyt kertonut nimensä. Se ei voinut tarkoittaa muuta kuin… hyvää? Luca toivoi niin. Oli niin kovin kummallista ja pelottavaa esiintyä itsenään, ellei ollut töissä. Se oli uutta, mutta halusi kertoa Alishalle sukunimensä. Se oli ensimmäinen luottamuksen askel, vaikka Alisha sitä tuskin tajusi. Mies tallensi Alishan nimen puhelimeensa ja laittoi sen takaisin taskuunsa.

Alisha tuntui olevan tyytyväinen oloonsa, ja Luca halusi vain pidellä häntä. Hän silitti kädellään naisen olanseutua ja välillä puristi tätä hellästi lähemmäksi. Oli niin kummallista, että nainen painautui häneen. Hänen, Luca de Rouxin kainaloon. Se tuntui niin luontevalta, kun Alisha oli siinä. Niin helpolta ja onnelliselta. Kummalta, hassulta.

Mutta kun se ei ainoastaan riittänyt, mitä hän oli tehnyt menneisyydessään, vaan kun.. se oli nykypäivääkin. Mutta mistäpä Alisha tietäisi, eikä Luca korjannut tätä. Alishallakin tuntui olevan salaisuuksia. Olisiko tällä samanlaisia kuin hänellä? Luca ei ole koskaan tavannut kaltaistaan henkilöä, jonka mieli oli yhtä sirpaleina. Kyllä hän osasi elää ja käyttäytyä normaalisti, mutta kun pidempään tarkkaili häntä, näki, ettei kaikki ollut hyvin. Kestäisikö Alisha sitä?
Oli kumminkin ihanaa kuulla, että Alisha halusi kertoa myös hänelle. Tämä sanoi sen niin suloisesti, että mies suuteli naista pitkään otsalle. Hän kyllä kuuntelisi, hän auttaisi, hän lohduttaisi. Mitä vain. Mies naurahti Alishan uhkaukselle.
”Lupaan soittaa, ehkä vielä joku päivä toivot, etten soittaisi”, hän naurahti.

Mies hieman yllättyi, kun Alisha nosti hänen ylähuultaan ja tuntui tutkivan hänen kulmahampaitaan, hänen pedonhampaitaan.
”Eivät ne kovin viehättäviä ole, vai mitä?” mies sanoi. Hänen hampaansa olivat valkoiset, mutta kulmahampaat olivat pelottavan terävät ja normaaleja kulmahampaita hieman pidemmät.

Lopulta Max ilmoitti, että he olisivat perillä. Luca katsoi hieman surumielisesti naista, silitti tämän poskea, kunnes painoi huulensa tämän huulia vasten. Hän suuteli naista niin hyvin, niin lempeästi, niin hellästi, niin lämpimästi kuin osasi. Hän olisi halunnut jäädä siihen.
”Soitan sinulle illalla”, mies sanoi ja silitti vielä hetken naisen hiuksia, kunnes Max avasi oven ja mies peitti kädellään valon.

Hän ei osannut kuvitella tilannetta, missä toivoisi että Luca ei koskaan soittaisi. Toki sellainen tilanne oli mahdollinen, kaikki suhteet sisälsivät edes jonkinverran riitoja ja erimielisyyksiä. Jäi nähtäväksi mille urille heidän suhteensa asettui ja kuinka rajusti he tulisivat ottamaan yhteen, olemaan erimieltä.
Hän tutki katseellaan miehen hampaita, veti kätensä pois kun Luca alkoi jälleen puhua. Hän hymähti hiljaa miehen kommentille: " Tavallaan ne ovat." Terävät torahampaat olivat viehättävät? Alishan mielestä ne olivat jännittävät ja erilaiset, siksi viehättävät. Hän laski kätensä syliinsä ja huokaisi syvään.
Maisemat tumman lasin takan alkoivat olla tutumman näköisiä, he olivat saapumassa hänen asuinalueelleen. Kerrostalohelvettiin, joka asuttivat lähinnä opiskelijat. Alueella oli liikuntaopiston lisäksi myös lääketieteellisen tiedekunnan yksikkö. Opiskelijoita siis riitti, mutta useimmat vielä nukkuivat ja parantelivat krapulaansa, olihan sentään aikainen lauantai aamu.
Kuljettaja ilmoitti että he olivat perillä, mikä sai Alishan rutistumaan syvemmälle penkkiin ja tiiviimmin kiinni Lucan kylkeen. Hän ei olisi halunnut lähteä kirkkaaseen aamuun ja yksinäiseen asuntoonsa, missä kukaan ei odottanut häntä. Ei edes lemmikkieläin. Joskus Alisha oli haaveillut kissasta, mutta jättänyt tuon kuitenkin hankkimatta.
Luca silitti hänen poskeaan, mikä sais Alishan päästämään suustaan huokaisun ja nousi pystympään asentoon istumaan. Hän vastasi Lucan surumieliseen katseeseen omallaan, vähintääkin yhtä surkealla. Vastasi myös Lucan lämpimään suudelmaan, hyvin hellästi. "Parempi olisi", Alisha nurisi miehen sanoille ja väläytti kauniin hymynsä. Kuljettaja avasi oven ja auton sisään tulvi valoa. Alisha katsoi Lucaa vielä hetken, kunnes muutti mustat silmänsä inhimillisemmiksi, tällä kertaa sinisiksi ja nousi ulos kulkuneuvosta. Hän jäi seisomaan hetkeksi kadulle, vaikka auton ikkunat olivat mustat hän aavisti että Luca katseli häntä. Siksi nainen heilutti pienieleisesti kättään, jatkoi matkaansa vasta kun musta limusiini kääntyi risteyksestä näkymättömiin. Matkalla hän kaivoi kännykän taskustaan ja tallensi Lucan numeron siihen.

//Noni, tää peli on mun osalta sitten tässä. Sie varmaan vielä kirjoittelet jotakin ennen uuden pelin aloittamista. Oli mukava aloitus tämä : ) //

Hänen torahampaansa olivat viehättävät? Mies ei voinut olla naurahtamatta ja kummastella naisen mielipidettä. Niillä hampailla pystyi tappamaan.
"Älä huoli", mies vielä heitti naiselle, imi tämän kauniin hymyynsä syvälle mieleensä ja katsoi kun tämä lähti. Sinne meni nainen, joka oli saanut hänen elämänsä uuteen valoon, uuteen toivoon. Se tuntui hyvältä, tuntui, kun hänen rintansa olisi vapautunut kaikesta pahasta ja synkkyydestä. Ehkä, ehkä hän olisi vielä superonnellinen.

Mies kääntyi penkissään ja tarkkaili Alishaa auton lipuessa tiehensä. Nainen tuntui katsovan myös hänen peräänsä, heilautti kättäkin. Luca heilutti takaisin, vaikkei tiennyt näkisikö nainen häntä. Tuskimpa. Auton kääntyessä, Luca rojahti penkilleen. Hän ei malttanut odottaa iltaa.

//Juuh, kyllä kiitosta vaan! Jatkoa odotellessa ;--P//