A million faces of the one man [Räyhä]

//Hetki siinä meni! :--)//

Juuri sen kaiken itsesäälin keskellä, hän kuuli Alishan kiirehtivät askeleet. Miten hän selviäisi tästä kunnialla? Hän voisi valehdella ja valehdella, sen hän osaisi, mutta mies oli väsynyt. Hän oli väsynyt keksimään, hän ei jaksaisi edes yrittää. Hän oli yrittänyt saada naisesta itselleen ravintoa, se siinä. Hän oli huijannut ja valehdellut onnistuneesti, mutta ei silti ollut saanut tavoitettaan täytetyksi. Se vasta ärsytti. Häntä ärsytti ja ajatteli sen johtuvan saamattomuudstaan, heikosta luonteestaan.. Hän tunsi olonsa niin voimattomaksi, väsyneeksi..

Alisha näki hänet, vaikka kellarissa oli pimeää. Nainen pyllähti portaalle ja kauhisteli englanniksi. Mies huokaisi vain syvään ja hieraisi leukaansa. Hän oli eilen ajanut itselleen siistin partakaistaleen leukaansa. Sekin vain yritti tehdä hänestä maskuliinisen, yrittäen paikata hänen isoja viattomia, pelokkaita silmiä, suloista pehmeää nenää ja koko vartalon lyhyyttä. Hän huokaisi vielä kerran, kunnes nousi ylös. Onneksi bokserit pysyivät jalassa, vaikka olivat nekin hieman isot.. Paita oli kuin teltta hänen päällään. Kyllä hänelläkin oli lihaksia ihan mukavasti, mutta ei hänellä kerta kaikkiaan ollut yhtä leveitä hartoita kuin Jan-Erikillä.

Hän oli täysin erilainen kuin Jan-Erik. Hän oli lyhyt, tummahiuksinen, kalpea, lapsekas. Mitä sitä nyt selittelemään?
"Valehtelin sinulle", Luca avasi suunsa. Hän ei jaksanut edes valehdella aksenttia, hän puhui täydellistä, moitteetonta ranskaa. Eikä hänen äänensä ollut enää yhtä matala kuin Jan-Erikillä. Se oli harmillista.. "Valehtelin sinulle koko ajan, en ole Jan-Erik Engström, en tule Ruotsista, en asu tässä talossa, en, en.. En tunne koko miestä, varastin vain hänen identiteettinsä. Ja syy miksi halusin varastaa hänen identiteettinsä oli tarkoitus huijata sinua. Huijata sinut tänne, ei, en halunnut sänkyyn kanssasi, halusin.." Hän hiljentyi ja katsoi surullisilla silmillään naista. Voisiko hän kertoa, kertoisiko tämä vampyyrimetsästäjille? Usuttaisiko tämä heidät hänen kimppuunsa?

Hän päätti ottaa riskin, hänestä Alisha ansaitsisi totuuden. Kaiken sen jälkeen miten hän oli huijannut tätä.
"Olen vampyyri", hän paljasti raskaasti huokaisten. "Halusin vertasi, mutten aikonut tappaa sinua! Vain tyydyttää biologisia tarpeitani, joille en voi mitään, vaikka haluaisin!" Mies asteli rauhattomasti, eikä tiennyt mihin katsoa. Häntä hävetti, suretti, kadutti, inhotti.. Mutta mitä hän sille enää voisi? Tehty mikä tehty..
"Olen pahoillani, huijasin sinulta kokonaisen yön", hän sanoi matalalla äänellä.

Mies vaikutti hyvin harmistuneelta, tuo huokaili tämän tästä. Alisha vain tuijotti muukalaista silmääkään räpäyttämättä, kasvoillaan tulkitsematon ilme. Hänestä tuntui ettei missään ollut enää järkeä. Ensin hänen edessään oli pitkä ja skandinaavinen mies, joka näytti pitävän hänestä. Joka oli halunnut suudella häntä. Nyt hänen edessään oli lyhyt ja tummanpuhuva olento, jossa oli yhtä paljon samaa Jan-Erikin kanssa kuin seepralla oli leijonan kanssa.
Alisha kuunteli miehen selityksiä. Kun tuo kertoi valehdelleensä hänelle, siirsi nainen katseensa miehestä lattiaan. Häntä suututti, surutti, itketti ja nauratti samaan aikaan. Hän vihasi valehtelijoita. Etenkin sellaisia, jotka tekivät sitä omatki hyödyksi. Se oli itsekästä ja julmaa. Mies oli ollut julma häntä kohtaan. Alisha tunsi itsensä nöyryytetyksi ja loukatuksi. Kerrankin hän oli tuntenut olonsa hyväksi jonkun miehen seurassa, mutta tuo mies oli ollut vain rooli, ei todellinen. Valhetta ja esitystä.
Indentiteettivarkaus? Alisha katsahti miestä hetken kulmat kurtussa. Oliko mies muodonmuuttaja kuten hänkin? Alisha ei ollut koskaan ajatellut, että kykyä voisi käyttää niin röyhkeästi hyväkseen. Varastaa jonkun muun elämä, ulkonäkö. Jopa aksentti, Alisha tuhahti miehen virheettömälle ranskalle.
Mutta kun mies kertoi olevansa vampyyri, laajenivat naisen silmät kauhusta, sitten siristyivät vihasta. Hänkö oli todellakin vain joku hetkellinen nautinto, iltapala joka oli pitänyt huijata tänne herrasmiehen käytöksellä ja hienoilla juomilla? Alisha ärähti ja nousi seisomaan. Pitäiskö hänen lähtä vielä kun pystyi. Vampyyri ei tulisi yläkertaan, siellä oli liian aurinkoista. Mies oli yrittänyt suudella häntä, sekin oli varmaan ollut pelkkää esitystä päästäkseen lähemmän kaulan valtimoa.
Hän oli liian vihainen lähteäkseen, liian nöyryytetty. Normaalisti hän olisi vetäytynyt kuoreensa ja juossut kotia itkemään, mutta tämä tilanne oli jotenkin niin erilainen. Kukaan ei ollut koskaan loukannut häntä näin syvästi ja törkeästi. "Vain se, että tarvitset vertani ei tarkoita että sinulla on oikeus ottaa sitä!", nainen sähähti ja katsoi miestä inhoten. Eikö miehenkaltaisille ollut jotakin veripankkeja, ettei heidän tarvinnut juoda ihmisestä? Vai oliko tämä vampyyri liian hienohelma suostuakseen moiseen?
Alisha sulki silmänsä hetkeksi ja hieroi käsiä kasvoihinsa, kuin pyyhkiäkseen pois koko yön. Syvä huokaus karkasi naisen suusta. Mitä sitä itsekään peittelemään todellista ulkomuotoaan? Hän avasi silmänsä sellaisena kuin ne oikeasti olivat, kokonaan mustina. Kauniit ruskeat iirikset olivat kadonneet ja valkuaisenkin tilalla oli pelkkää mustuutta. Hän katoi hetken ulos kellarista valoisaan olohuoneeseen, kunnes suuntasi sysimustan katseensa mieheen. "Kuka sinä oikein sitten olet", Alisha töksäytti, "totuus tällä kertaa."

Alisha vaikutti niin loukkaantuneelta, haavoittuneelta. Sitä tämä varmasti olikin, syystäkin. Miestä kadutti entisestään, hänelle tuli paha olo. Miksi hänen piti ryhtyä aina sellaiseen? Miksi hän välitti tuntemattoman naisen tunteista? Miksei hän olisi voinut hommata veripankista verta? Miksi hän halusi seikkailun? Nyt kaikki oli sekaisin, tuhottu, lytätty. Hänen salaisuutensa oli paljastunut, se leijui heidän välillään. Se kiusasi, vaivasi.

Mutta kai totuus oli aina parempi kuin valehtelu? Olisiko se ollut helpompaa, jos hän olisi vain valehdellut valehtelujensa päälle?
Mutta se häpeä! Häntä todellakin hävetti, kun nainen katsoi häntä niin inhoten. Hän inhosi sitä, hän pelkäsi sitä. Ehkä hän oli ansainnut sen. Ehkä hänen pitäisi kärsiä kaikki se. Niinpä mies katsoi surkeasti naista, osoittaen katumusta. Kai hänen pitäisi osoittaa katumusta? Eikö tällaisissa tilanteissa kaduttaisi? Vai pitäisikö hänen olla röyhkeä, ylpeä, naureskella kaiken päälle? Mies ei tiennyt. Hän ei tiennyt, hän ei osannut reagoida luontevalla tavalla. Aina hän mietti, tekisikö hän oikeasti niin. Ehkä hänen pitäisi olla nöyrä? Suututtaisiko hän naisen jos olisi kusipää vielä lisää?

Hänellä ei ollut oikeutta ottaa naisen verta? Eipä kai, ei tainnut olla. Mutta oliko natseilla ollut oikeutta kiduttaa juutalaisia, oliko näillä ollut oikeutta tehdä heistä vain ovimattoja? Olivatko he muka ansainneet kauheudet, kidutukset, nälän, pelon, vainon? Miksi heiltä otettiin oikeus elää?
Hän ei sanonut siitä mitään naiselle, ei tämä tiennyt hänen menneisyydestään mitään. Se olisi vain turhaa, tehdä hänestä uhri. Hän ei halunnut korostaa kenenkään seurassa menneisyyttään, vaikka se kummitteli aina hänen päässään. Menneisyys piti häntä otteessaan, eikä hellittänyt monen kymmenen vuoden jälkeenkään.
”En ole ainoa, joka on riistänyt muiden oikeuksia..”, hän sanoi hiljaa ja ohimenevästi.

Kuka hän oli? Mies naurahti kuivasti. Sen hän halusi myös itse tietää. Hänellä oli nimi, muttei sisältöä.
”En valehdellut kaikkea”, mies aloitti ja nosti katseensa naiseen. Hän huomasi heti tämän silmät. Nähtävästi tämäkään ei ollut normaali ihminen. ”Osaan ruotsia, harrastan taistelulajeja, olen lukenut Twilightit, työskentelen ulkomailla aina välillä.. Nimeni voi jotkut tietää, mutta harva tuntee minua.” Hän ei halunnut kertoa nimeään, hän ei halunnut paljastaa, hän ei halunnut.. Hän häpesi itseään, hän häpesi, inhosi, vihasi..

Ei Luca kuuluisuus ollut, hän oli vain rikas ja omisti veljensä kanssa paljon erilaisia yhtiöitä. Ehkä hänen nimensä oli joskus ollut lehdissä, ehkä hänestä oli joskus puhuttu ohimennen, mies ei välittänyt. Kaikki tiesivät Dominiquen, mutta harvemmin hänet. Mutta voisiko hän kertoa Alishalle nimensä? Voisiko hän kieltäytyä? Ei hän tiennyt itsekään tiennyt kuin Alishan etunimen.
”Mutta jos nimellä haluat kutsua minua, sano Lucaksi. Vaikka, voisit varmasti keksiä minusta lempinimiä; varas, verenimijä, valehtelija, idiootti, ruma..”, hän sanoi ja huokaisi syvään. Hän olisi halunnut pyydellä naiselta anteeksi koko ajan, mutta näki sen turhaksi. Ei tämä ottaisi häntä todesta.
”Tämä on varmaan turhaan ja.. kaikkea, mutta olen oikeasti pahoillani. Minä vain… niin.. en oikeastaan mitään. Sinun ei koskaan pitänyt nähdä kuka on oikeasti kaiken takana, minä olisin lähtenyt tästä talosta ja kadonnut ikuisiksi ajoiksi silmiesi edestä. Mutta.. Näin tässä kävi..”, hän silti selitteli. Se tuntui turhalta, mutta hän teki sen silti.

// Voi Luca raukkelia, ihan sääliksi käy.//

Mies naurahti. Naurahti? Alisha siristi silmiään. Hänen teki mieli murista, ärjyä ja huutaa, mutta hän ei pystynyt. Naurahdus ei ollut huvittunut, enemmänkin kuiva kähähdys, tahaton reaktio. Alisha katsoi miestä epäröiden, katseli tuon ulkomuotoa ja yritti ottaa selvää toisesta. Hän katsoi suoraan miestä silmiin kun tuo vakuutti ettei kaikki ollut valhetta. Tuo silti vaikutti siltä ettei olisi halunnut kertoa Alishalle.
Se sai naisen hieman ärsyyntymään. Eikö hän ansainnut edes nimeä, jonka yhdistää häntä huijanneisiin kasvoihin? Jos tummatukka ei kertoisi, hän lähtisi samantien. Lähtisi ovet paukkuen eikä koskaan puhuisi toiselle enää. Jättäisi vain halveksivan muiston menneisyyteen. Ei antaisi mahdollisuuttakaan parannukselle.
Alisha odotti kärsivällisenä, tuijotti vain miestä mustilla silmillään.
Tulihan se sieltä. Luca. Nimi oli miellyttävän lyhyt, vaikka Alisha ei ollut vielä päättänyt mitä ajatella sen kantajasta. Hän tunsi edelleen itsensä esineellistetyksi ja petetyksi. Mies luetteli listan vaihtoehtoisia nimiä, joilla kutsua itseään. Alisha tuhahti hiljaa, kaikki muut kävivät laatuun: mies oli varas, verenimijä, valehtelija, ehkä vähän idooottikin.
Mutta ruma? Nainen kurtisti kulmiaan ja katsoi Lucaa katse hieman pehmenneenä. Ei toinen ollut missään nimessä ruma, vaikka olikin erinäköinen kuin Jan-Erik. Luca oli ihan Alishan mielestä hyvännäköinen. Tuolla oli tumma ja kuriton tukka, vaaleansiniset silmät, pieni parta ja hyvä ruumiinrakenne. Vaikka miten päin hän Lucaa ajatteli, ei hän saanut tuosta rumannäköistä. Oli totta että mies oli lyhyt, mutta luultavasti silti häntä itseään pitempi.
" Et sinä ole ruma", Alisha sanoi hiljaa ja kovuus suli tuon katseesta. "Pidätkö minua todella niin pinnallisena? Että jos olisit puhunut minulle siellä kuppilassa omana itsenäsi... luuletko etten olisi huolinut sinua seuraani", nainen kysyi, nyt eritavalla loukkaantuneena. Hän käveli pari askelta lähemmäs tummaa miestä ja painoi seinällä olevaa valonkatkaisijaa. Hänen näkönsä oli hyvä, mutta pimeys söi värit. Nainen huokaisi ja pysähtyi muutaman askeleen päähän, katse pysyi tiukasti Lucan vaaleansinisissä silmissä. Jostakin syystä hän ei pelännyt Lucaa, epäillyt että tuo hyökkäisi hänen kimppuunsa. Kaikesta huolimatta hän tavallaan ymmärsi.

//Luca kyllä osaa olla tollanen raukka Surullista//

Jotain muunlaista reaktiota mies oli odottanut, kun yllättävä leppyminen. Hetken mies oli hämmentynyt, nainenhan oli ollut äsken kovin vihaisen oloinen! Mutta nyt tämä puhui erilaisesti, hyvällä tavalla. Mies ei tiennyt mistä moinen oli johtunut. Nainen laittoi valot päälle ja automaattisesti mies laittoi kätensä valon eteen, siristellen kovasti silmiään. Vaikka Jan-Erikinä hän oli sietänyt valoja, ei se tarkoittanut, että hän sietäisi omana itsenään niitä niin hyvin. Onneksi valoihin tottui edes hieman..
”No, kieltämättä asia kävi monesti mielessäni. En usko, että olisin saanut sinua yhtä helposti mukaani, jos olisin ilmestynyt tällaisena.. olen lyhyt, näytän kuolleelta ja muutenkin.. etovalta kaikella tavalla. Jan-Erik on taas herra Täydellisyys kaikin puolin, huomasit varmasti”, Luca sanoi mitä ajatteli. ”Mutta ei se ollut ainoastaan siitä kiinni, että esiinnyin Jan-Erikinä..” Siitä asiasta hän ei sanonut enempää. Hän mietti, miksi ylipäätään oli lisännyt sen? Ei hän todellakaan aikoisi kertoa Alishalle omasta pieni suuresta maailmastaan. Tämähän pitäisi häntä aivan hulluna! Tai, sitähän hän oli.

Niinpä hän yritti vaihtaa puheenaihetta ja nopeasti, jotta Alisha ei kyselisi mitään.
”En valehdellut myöskään siinä, kun sanoin sinua kauniiksi”, hän hymähti ujosti, kunnes oikeastaan tajusi mitä oli sanonut. Hän ei punastunut, mutta näytti hetken vaivaantuneelta ja raapi niskaansa. Kyllä hän tohti ja osasi kohteliaisuuksia sanoa, mutta olivatko ne siinä tilanteessa vähän yliampuvia? Hän yskäisi pienesti ja nosti katseensa takaisin Alishaan. ”Tuota, olisiko paljoa pyydetty, jos voisit edes jotenkin peittää niitä ikkunoita? Eihän auringonvalo minua tapa, mutta se kyllä muistuttaa heikkouksistani. Haluaisin jo kovasti pukeutua omiin vaatteisiini, ennen kuin nämä bokseritkin tippuvat jalastani.” Olisiko hän nyt selvinnyt tästä, mitä tapahtuisi seuraavaksi? Hän haluaisi hyvittää asian jotenkin Alishalle.
”Oletko sinä vihainen minulle?” hän kysyi lopulta ja katsoi arasti naista. Ei hän halunnut vihamiehiä, varsinkaan Alishasta.

" En kiellä, Jan-Erik oli hyvin komea", Alisha myönsi, " mutta ei se ole syy miksi pidin hänestä." Sillä kaiken sen komeuden alla hän uskoi kuitenkin että oli puhunut Lucan kanssa. Ainakin välillä. Eihän kukaan voinut varastaa toisen identiteettiä lisäämättä siihen edes jotakin omasta itsestään? Alisha uskoi että Luca oli sisimmässään herrasmies, tai ainakin tuolla oli lämmin sydän. Vai onko vampyyrillä sydäntä. Siitä hän ei aikonut ottaa selvää kysymyllä, se ei tuntunut oikealta.
Mitä Luca tarkoitti, ettei se ollut vain siitä kiinni? Alisha kurtisti hieman kulmiaan, sillä hänellä ei ollut hajuakaan mitä mies tarkoitti. " Et ole etova... ehkä vähän kalpea", nainen heitti ja hymyili hieman, "taitaa kuulua pakettiin." Vampyyripakettiin. Vampyyripakettiin joka sisälsi mm. ikuisen nuoruuden. Kuinkahan vanha Luca oli? 50, 100, 1000?
Kun Luca kertoi taas asioista, joista ei ollut valehdellut, sai Alisha kokoa taas hetkellisen hämmästyksen. Hän yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta poskille hiipinyt puna kyllä paljasti hänet taas kerran. Hän katsoi Lucaa kulmiensa alta ja hymyili vähän, sanomatta sanaakaan. Oli jotenkin hassua nähdä miten Luca oli vaivaantunut, Jan-Erik oli ollut niin itsevarma ja hyvä puhumaan. Toisaalta Alisha taisi pitää nolostelevasta Lucasta enemmän. Jan-Erik oli ollut liian täydellinen. Luca oli loppupeleissä ihanan inhimillinen. Tai ainakin siltä vaikutti.
Ikkunakysymykseen Alisha nyökkäsi mietteliäänä. Pakkokai tässäkin lasihelvetissä oli olla jonkinlaiset kaihtimet, kai myös Jan-Erikin kaltainen veistos halusi verhota itsensä katseilta? Edes joskus? Ainakin Alisha toivoi niin, muuten Luca joutuisi lymyilemään kellarissan pimeäntuloon saakka. " Katson mitä voin tehdä", tyttö mumisi ja kääntyi kohti portaita, selin Lucaan.
Miehen kysymys sai naisen pysähtymään ja kääntämään katseensa tuon puoleen. Hän yritti näyttää mahdollisimman vakavalta. "Jutellaanpa siitä kohta", Alisha sanoi muka-tuimana, sillä halusi että Luca kärsisi vielä hetken syyllisyydessään. Sitten hän käänsi selkänsä ja nousi rappuset ylös, suu leveässä virneessä.
Meni muutama minuutti, jonka aikana asunnosta kuului monenlaista oven avaamista ja kaappien paukutusta. Sitten Alisha äkkäsi olohuoneen pöydältä oudonnäköisen säätimen. Aikansa hän paineli nappeja, ennenkuin hän sai piilossa olleet automaattikaihtimet laskeutumaan ikkunoiden suojaksi. Olohuoneeseen tuli hämärää, varmasti ihan mukavaa jopa vampyyrille. Alishaa homma vähän harmitti sillä hän nautti valosta. Tyttö laski takapuolensa isolle nahkasohvalla ja jäi odottamaan Lucaa.

Luca katsoi kummastuneena Alishaa. Mikä oli sitten ollut syy siihen, että Alisha oli pitänyt tästä? Ai niin, nainen oli sanonut, ettei ole pinnallinen. Jan-Erik oli varmasti hurmaava, herrasmies, ihana, hauska. Hän taisi olla hyvä näyttelijä. Sitä hän oli aina ollut, hän oli ollut aina hyvä peittämään tunteitaan. Ainakin ennen.

Luca hymyili hennosti Alishan kommentille hänen kalpeudestaan. Niinhän se oli, ei hän ihmisenä ollut yhtä kalpea, vaikka joskus silloinkin oli näyttänyt enemmän kuolleelta kuin elävältä. Ainakin niin hän muisteli. Joitakin asioita oli niin kovin vaikeaa muistaa, mutta jotkut asiat eivät lähteneet sitten kirveelläkään..
Alisha vaikutti vakavalta, Luca surkealta. Alisha oli hymyillyt jo hänelle, eikö se tarkoittanut leppymistä? Naiset olivat arvaamattomia, heitä oli toisinaan vaikea lukea. Luca huokaisi ja nappasi Jan-Erikin housut käsiinsä, istuutuen alimmalle portaalle. Miksei hän osannut hyödyntää näyttelijäntaitojaan niin hyvin omana itsenään? Miksei hän osannut omana itsenään osata sellaisia asioita, mitä osasi roolihahmojensa myötä? Kyllä hän osasi, mutta se tapahtui vain sattumalta. Hän ei osannut hallita itseään.

Viimein mies kuuli lupaavia ääniä yläpuolelta ja huomasi sisällä olevan pimeää. Hän kiiruhti portaat ylös, vilkaisi Alishaa, kunnes riensi Jan-Erikin makuuhuoneeseen. Miehen leveässä sängyssä makasi hänen omat vaatteensa. valkea t-paita, violetti liivi, jonka helma oli leikattu vinosti ja mustat ihoa myötäilevät farkut. Lopuksi hän asetti Jan-Erikin vaatteet paikoilleen ja astui huoneesta esiin. Mies huomasi lattialla rikkoutuneet lasit ja viiniä. Hän ryhtyi siivoamaan niitä.
”Jan-Erik on tällä hetkellä ulkomailla. Olemme joskus työskennelleet yhdessä”, mies paljasti, samalla kun keräsi lasinsiruja. ”Aiotko ilmiantaa minut? Olen murtautunut Jan-Erikin asuntoon, rikkonut hänen omaisuuttaan ja varastanut hänen identiteettinsä hetkellisesti.” Mies vilkaisi Alishan suuntaan. Tämä tiesi miltä hän näytti, tiesi mikä on hänen etunimensä ja asunnosta löytyisi hänen sormenjälkiään. Silti hän toivoi, että Alisha olisi lempeä hänelle..

// Huh mikä päivä, oon ihan puhki. No jospa se tästä : D //

Alisha rapsutteli mietteliäänä kynsinauhojaan ja istui jalat ristittyinä muhkealla sohvalla. Hänen mietteensä olivat hieman epäselviä ja tuntuivat sinkoilevan suuntaan jos toiseenkin. Kaikista epäselvintä oli se, mitä hän ajatteli Lucasta, tuosta oudosta vampyyrimiehestä joka oli vielä hetki sitten suunnitellut hänen verellään herkuttelua.
Nainesta tuntui kuin hänen itsesuojeluvaistonsa olisi sammunut kokonaan. Miksei se käskenyt häntä pakenemaan ja olemaan luottamatta mieheen, joka jo kerran oli valehdellut hänelle kirkkain silmin? Miten toinen edes pystyi tekemään sen niin vakuuttavasti? Valehteliko Luva läheisilleenkin yhtä taitavasti vai oliko olemassa joitakin eleitä, joista tunnistaa miehen valehtelun. Jotakin, jonka vain hänet pitkään tuntenut pystyisi huomaamaan?
Mutta jostakin syystä Alisha oli huomannut myös lämpimiä tunteita miestä kohtaan. Hän tunsi tietynlaista sielujen sympatiaa kalpeaa seuralaistaan kohtaan. Tuo tuntui häpeävän ulkomuotoaan ja Alisha jos joku tiesi miltä se tuntui ja kuinka vaikea siitä oli päästä yli. Nainen tuli jopa miettineeksi, miksei hän itse ollut koskaan turvautunut toisten identiteetteihin peittääkseen omat puutteensa? Se ei ollut suoraansanottuna edes käynyt naisen mielessä. Oli tuo joskus tuuheuttanut hiuksiaan tai piilottanut kasvoistaan finnin, mutta tuo ei ollut koskaan väittänyt olevansa kukaan muu. Hän oli vain omissa oloissaan käyttänyt kykyjää, harvoin lähtenyt edes ulos jonkun muun nahoissa. Paitsi jonkun eläimen.
Hän tuskin edes osaisi näytellä niin hyvin. Vaikka hän muuttaisi itsensä Angelina Jolieksi, olisi hän silti sama ujo Alisha. Hän ei osaisi mukautua toisen rooliin niin hyvin. Hän oli liian... estynyt. Häneltä puuttui taito heittäytyä sellaisiin tilanteisiin ja jos jotakin se vaati juuri vahvaa heittäytymisen taitoa ja spontaaniutta.
Vaaleaverikkö vilkaisi portaista noussutta Lucaa, katsoi tuon menoa, kunnes keskittyi taas käsiinsä ja kynsinauhoihinsa. Vaikka Luca olikin valehdellut hänelle niin törkeästi, tuo oli kuitenkin pyytänyt anteeksi ja vaikuttanut vilpittömältä. Ja miehen seurassa oli jotakin oudon tuttavallista ja tyynnyttävää. Jotakin, jonka käsittelemiseen tarvittiin muutama yksinäinen tunti ja juoksulenkki.
Hän katsoi kun Luca ilmestyi keittiöön omiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja lopetti kynsiensä rappaamisen. Lucan ruumiinmalli tuli paremmin esiin oikein istuvissa vaatteissa, eikä Alisha voinut sille mitään että hänen piti hetken aikaa tarkastella miestä. Luca vaikutti olevan fyysisesti hyvässä kunnossa. Alisha mutristi hieman suutaan ja huokaisi pienesti.
Letti tuntui äkkiä äärimmäisen ahistavalta ja kiristävältä. Alisha avasi hiuksensa ja haroi ne sormillaan selväksi, antoi niiden sitten valua valtoimenaan pitkin selkäänsä. Nainen nousi seisomaan ja hipsi keittiöön, auttaakseen Lucaa sotkun siivoamisessa. Hän ehti juuri parahiksi kyykistyä poimimaan yhden kauempana olleen lasinpalan, kun Luca puhui.
" Luultavasti jätän sen tekemättä", hän vastasi hiljaa ja sipaisi kasvoilleen valahtaneen hiussuortuvan korvansa taakse. Hän nousi seisomaan ja käveli keittiösaarekkeelle ja asetti löytämänsä lasinpalan siihen. Ennen särkymistä se oli luultavasti ollut osa lasin kantaa.
Tyttö hyppäsi ketterin liikkein istumaan saarekkeen reunalle, kohtaan joka ei ollut punaviinin peitossa. " Mutta sinun täytyy olla minulle rehellinen tästä eteenpäin. En halua että esität seurassani jotakin toista", nainen sanoi hiljaa ja katsoi Lucaa läpitunkevasti mustilla silmillään.

//Onko pitänyt juosta joka paikassa? Itte oon yrittäny opiskella ahkerasti!//

Alisha tuntui uppoutuneen omiin ajatuksiinsa. Tällä olisi varmasti paljon mietittävää, eikä Luca ihmetellyt. Pitäisikö nainen häntä aivan moraalittomana, kun varasti toisen identiteetin? Olisiko hän aivan kauhea, hävytön, julkea? Eikä hän katunut sitä, että oli varastanut Jan-Erikin identiteetin. Pahentaisiko se asiaa? Häntä toki kadutti se, että oli mennyt valehtelemaan niin viattomalle ja suloiselle otukselle kuin Alisha, mutta muuttaisiko se asiaa?

Kai hän sitten oli kauhea mies, mutta.. se oli hänen tapansa elää. Hän ei osannut elää enää omana itsenään, joten haki lohdutusta ja turvaa omista leikeistään. Hänellä oli pakkomielle niihin, hän ei voinut niille mitään, hän ei halunnut. Hän nautti siitä tunteesta, kun pystyi pakenemaan omaa itseään, olla miettimättä mitä hänen pitäisi ajatella tai reagoida. Häntä inhotti huomata, kun matki toisia omana itsenään, yrittäen vain sopeutua joukkoon. Mutta hän ei voinut sillekään mitään, hän tarvitsi jotain, minkä omaksuisi itselleen, edes hetkeksi. Pieneksi hetkeksi.

Niinpä häntä hieman ahdisti, mutta samalla tunsi olonsa levolliseksi. Hän olisi halunnut juosta kotiinsa, piiloutua peiton alle ja koomata koko loppupäivä, olla miettimättä itseään ja tai maailmaa, mutta samalla hän halusi jäädä Alishan luokse. Hän halusi puhua tämän kanssaan, tutustua, kuunnella.. Hän halusi vain olla. Harva todellakin näki Lucaa päiväsaikaan, aitoa Lucaa. Siksi oli jotenkin kiehtovaa, jännittävää, kun Alisha oli nähnyt hänet, hänen oikeat kasvonsa.

Luca nosti katseensa Alishaan, joka oli tullut lähemmäksi. Tämä oli avannut lettinsä ja nyt hiukset elivät omaa vapaata elämäänsä. Luca huomasi tuijottavansa naista ylimääräisen hetken pidempään, kunnes laski katseensa takaisin lasinsiruihin. Tämä todellakin oli kaunis, jumalallinen.
Tämä myös lupasi olla paljastamatta häntä. Siitä hän oli kiitollinen, vaikkei sanonut asiasta mitään. Mies nousi lopulta ylös, kun oli saanut kerättyä kaikki lasit, otti pöydältä loput palat ja vei ne oikeaan paikkaan. Ei Jan-Erik huomaisi mitään, tällä oli muutenkin rikkoutuneita lasipaloja tiskipöydän alla..

En halua että esität seurassani jotakin toista.

Mies vilkaisi olkansa yli Alishaa, katsoen tätä samaan aikaan anteeksi pyytävästi, hämmentyneesti ja tietämättömästi, kunnes siirsi katseensa takaisin puuhiinsa. Entä jos se ei ollut mahdollista? Miten hän voisi esittää itseään? Hän oli joka aamu erilainen, vaikka palautuisi omaan kehoonsa. Joskus hän oli niin kovin masentunut, joskus hän haali muista piirteitä itseensä, joskus hän vain oli tyhjä, joskus hän ei ollut edes tietoinen itsestään sivupersooniensa takia.. Alishan pyyntö oli vaikeampaa kuin tämä osasi kuvitella. Eikä hän kertonut siitä, joten ei luvannut naiselle mitään. Hän ei voisi pitää lupaustaan.
"Tarkoittaako tuo, että tapaamme tämän jälkeen?" hän kysyi, hymyillen ujosti rätille, jota kasteli hanan alla. Lopulta hän kääntyi ympäri ja rupesi pyyhkimään viiniä pois. Ei hän tiennyt oliko Alisha tarkoittanut, että he olisivat tavanneet, mutta hänestä se kuulostaisi... uudelta ja tervetulleelta. Samalla pelottavalta. Hän vilkaisi Alishaa. "Taidat olla jonkinsortin muodonmuuttaja, hm?"

//No lähinnä juu ja auttanut äitiä tyhjentämään mummuvainaan asuntoa. Mitä sie muuten opiskelet?//

Alisha istui hievahtamattakaan viileällä kivitasolla ja odotti Lucan reaktiota. Tuo heilutteli siroja jalkojaan edestakaisin kuin pieni tyttö, välillä ne tömähtivät vaimeasti saarekkeen kaappeja vasten. Hän odotti mitä Luca sanoisi, miten tuo reagoisi. Luca vain katsoi häntä olkansa yli, muttei luvannut. Se sai Alishan hieman harmistuneeksi, mutta toisaalta kuka hän oli vaatimaan mieheltä rehellisyyttä? Se vaati luottamusta ja luottamus oli jotakin joka kasvoi pitkän ajan saatossa pienestä onnellisuuden kipinästä. Oli hyvin väärin vaatia luottamusta ja rehellisyyttä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Hän oli kohtuuton ja tiesi sen, mutta silti hän olisi toivonut Lucan vastaavan myöntävästi. Yrittäisit edes, minun mielikseni, hänen teki mieli sanoa, mutta sanat takertuivat kurkkuun.
" Haluaisitko sinä sitä", Alisha kysyi hieman arasti katse kiinnittyneenä paljaisiin polviinsa, kulmat kurtistuneena. Hän ei uskaltanut suoraa myöntää millaisia tuntemuksia Luca oli hänessä herättänyt niin lyhyessä ajassa ja kuinka hyvälle hän tunsi itsensä tämän seurassa. Hän tunsi olevansa taa se ujo tyttö, joka ei tiennyt mitä tehdä. Jos hän olisi vastannut myöntävästi, kuten olisi halunnut, olisi se ollut miltein sama kuin hän olisi pyytänyt miestä treffeille. Ja jos Luca olisi ollut erimieltä olisi nainen ollut äärettömän pettynyt. Vastaamalla kysymykseen kysymyksellä hän säästi huonoa itsetuntoaan edes hieman. Nyt Lucan olisi myönnettävä mielenkiintonsa, jos sitä siis oli.
Alisha henkäisi syvään ja nosti katseensa. Hän tuijotti hyvän tovin Lucan rinnan seutua, ennekuin uskaltautui vilkaisemaan tuon sinisiä silmiä. " Siinä suhteessa taidamme olla hyvin samanlaisia", tyttö mutisi. Hän ei ollut kertonut kyvystään kovin monelle. Vain hänen ystävänsä Marie ja Alishan perhe tiesivät kysyn olemassa olon. Muiden silmissä hän oli pysytellyt tiukasti ihmisenä. Ehkä se oli syy miksi Lucan seura tuntui niin rauhoittavalta. Monessa suhteessa he olivat hyvin samanlaisia. Mutta silti valovuosien päästä toisistaan.
" Miksi sinä teet sitä Luca", Alisha kysyi äkisti, kuin pistoksen saaneena, " miksi tekeydyt joksikin muuksi? Minulla se ei ole tullut mieleenkään, vaikka pystyisin samaan. Olen korkeintaan kasvattanut hiuksiani tai juossut ulkona suden muodossa. Mutta en ole koskaan harkinnutkaan mahdollisuutta elää jonkun toisen elämää. Auta minua ymmärtämään."
Huomaamattaan nainen oli puhunut hyvin kiihkeästi ja hypännyt alas saarekkeelta ja kävellyt varsin lähelle miestä. Lähen katseessaan oli outo palo, tietynlainen kiihkeys. Hänen edessään avautui täysin uusia mahdollisuuksia omalle kyvylleen. Asioita joita hän ei ollut kuvitellutkaan. Äkkiä nainen tajusi oman kykynsä monet mahdollisuudet. "Mieti mitä kaikkea me voisimme tehdä yhdessä", nainen hihkaisi innostuneena, mutta jostakin syystä hänen katseensa pysähtyi Lucan kasvoihin, etenkin huuliin. Silmiin, huuliin, silmiin.. huuliin.

//Menee jänskäksi... hihi. Sirppi the ikuinen romantikko//

//Otan osaa. Ittellä kuoli mummo kuukausi sitten. Opiskelen ylioppilaaksi! :::---D//

Jostain syystä hän ei halunnut antaa Alishalle turhia lupauksia, vaikka.. mitä sillä oikeastaan oli merkitystä? Eivät he kumminkaan tapaisi enempää..

Vai tapaisivatko? Alisha oli ovela ja käänsi hänen kysymyksensä hänelle takaisin. Mitä hän voisi sanoa? Tyrmäisikö Alisha hänet heti, jos hän vastaisi myöntävästi? Mies päätti ottaa riskin ja puhua rehellisesti.
”Haluaisin. Minusta.. minusta se olisi mielekästä”, Luca sanoi hieman ujostellen, mutta silti tosissaan. Syytä hän ei sanonut miksi se olisi ollut mielekästä. Se oli ennemminkin vaisto, mihin mies halusi luottaa. Hän halusi tutustua Alishaan paremmin. Hän pelotti se uutuus, mutta yritti olla ajattelematta. Ehkä hänen pitäisi luoda suhteita melkein omana itsenään, jotta voisi löytää itsensä paremmin? Luca ei tiennyt, mutta halusi ehkä ottaa selvää. Hän tunsi uteliaisuutta, uusia tuulia.. Ehkä hän voisi vielä nousta?

Naisen yllättävä ääni kellossa sai miehen vilkaisemaan tätä kummastuneena. Mitä hän nyt oli tehnyt, kun kimpaantui noin yllättäen? Ai, se oli se sama juttu, mistä kaikki oli lähtenytkin. Luca oli toivonut, ettei Alisha kysyisi sitä. Hän ei ollut valmis kertomaan. Hän ei kertonut sitä kenellekään. Siitä tiesi tasan tarkkaan kaksi ihmistä, hän ja hänen veljensä. Luultavasti hänen sihteerillään oli jotain vainua, mutta Luca ei ole koskaan henkilökohtaisesti selittänyt tilannetta. Miehestä kyllä tuntui, että hänen veljensä oli kertonut..
Mutta nyt hänen edessään kaunis nainen vaati vastauksia, johon hän tunsi mielenkiintoa. Nainen, joka käveli hänen lähelleen, katsoi oudosti häntä. Jos Lucan sydän olisi elänyt, hänen pulssinsa olisi noussut ja hengitys ollut katkonaista. Mutta vampyyrina jännityksen tunteita ei pystynyt näkemään. Hän piti siitä, hän piti kun Alisha tuli lähemmäksi.
”Minä..”, hän aloitti Alishan kysymyksiin, mutta keskittyi sitten naisen katseeseen. Se harhaili pahemman kerran, hänen silmillään, huulillaan. Tahtomattaan Luca vilkaisi muutaman kerran Alishan huulia, kunnes kuin normaalisti, tarttui hellästi naisen vyötäröstä ja veti tätä itseään päin. Tämä oli niin lähellä, niin lähellä, että halusi suudella tätä. Luca ei miettinyt olisiko hän saanut suudella vai ei, vaan läheni Alishan huulia omillaan. Hän ei ajatellut kuinka omituiselta ja hurjalta heidän tilanne näytti, hän vain halusi tyydyttää sitä tunnetta sisällään, hän halusi suudella Alishaa. Hän oli halunnut suudella tätä Jan-Erikinä, hän halusi entistä enemmän suudella tätä omana itsenään.

//Hihihihhi, en voinut ohittaa tuota tilannetta vetoamalla Lucan typeryyteen X)//

//Osaan ottoni. Omani kuolemasta tulee pian kaksi kuukautta.//

Alishan silmissä oli lähes hurjistunut ilme. Tuon hiukset harottivat vähän epäsiististi, osittain naisen kasvoilla, osittain selkäpuolella. Naisen sormet olivat harallaan, aavistuksen koukussa. Aivan kuin tuo valmistuisi tarraamaan johonkin. Hän tunsi kummallista vetoa mieheen.
Koko hänen kehonsa oli ihan outo. Tuntui kuin se ei toimini normaalisti. Alisha tunsi vain tuon oudon voiman, joka veti häntä lähemmäs miestä. Se oli jotakin alkukantaista. Järjenvastaista ja ihanaa. Jotakin jota nainen ei osannut selittää. Eikä halunnutkaan. Hän halusi kerrankin vain antaa mennä. Tehdä asioita pelkäämättä, heittäytyä eikä murehtia liikaa.
Pehmeä huulet olivat aavistuksen raollaan ja Alisha kostutti niitä kielellään vaistomaisesti. Hänen sydämensä hakkasi kuin hullu, niin kiivaasti että nainen pelkäsi jo saavansa sydänkohtauksen. Jalat tuntuivat turrilta ja veltoilta. Katse pysyi tiiviisti Lucan kasvoissa, oli kuin nainen ei pystyisi kääntämään päätään! Hän oli kuin alkukantainen olento, joka toimi vaistojensa ja tarpeidensa, halujensa varassa. Järjelle ei ollut tilaa tässä kohtauksessa.
Luca oli huomannut hänen katseensa laadun, sen huomasi siitä miten tuo vastasi naisen katseeseen. Tuonkin katse harhaili ja lauseet loppuivat ennenaikojaan. Siinä he vain tuijottivat toisiaan, kaikki oli kuin hidastetusta elokuvasta. Tai siltä Alishasta tuntui, kaikki oli niin epätodellista. Ja omalla tavallaan niin täydellistä vaikka kaikki olikin ihan hullua.
Luca veti hänet lähelleen ja Alisha tuli, päästi suustaan heikon huohahduksen. Hän piti miehen käsistä vyötäröllään. Piti siitä tunteesta minkä ne herättivät hänen kehossaan. Hänestä tuntui että hän halusi Lucan kädet kaikkialle!
Alisha katsoi edelleen Lucaa tiiviin palavasti. Jos joku olisi nähnyt heidät nyt, olisi tuo luullut että heillä oli pidempikin tarina takanaan. Nainen meni kiinni mieheen niin että heidän vyötärönsä koskettivat ja asetti pienet kätensä tuon kyljille. Ja antoi palaa.
Se ei ollut yhtään hänen tapaistaan, mutta ehkä Luca oli herättänyt hänessä jotakin uinuvaa? Nainen painoi huulensa miehen suulle ja veti kiivaasti sisään henkeä nenän kautta, voihkaisi pienesti, lähes huomaamattomasti. Nautinnollisesti? Koko naisen keho tuntui tutisevan, vaikka se oli vain henkistä vapivaa. Se oli jotakin niin hellää ja varovaista. Se oli se maaginen ensisuudelman hetki, kun kaikki tuntui katoavan ympäriltä ja keskittyvän vain siihen toiseen ihmiseen.
Alisha painautui tiukemmin kiinni Lucan kehoon, suorastaan veti tätä itseään vasten. Pian Alishan kädet hautautuivat Lucan kurittomiin hiuksiin ja huulet painautuivat lähes väkivalloin tuon suulle. Mustat silmät painautuivat kiinni. Ei, siinä ei ollut mitään järkeä. Siksi sitä sanottiinkin intohimoksi.

//Hrrrrrrrrrrr....//

Hän näki, että Alisha ajatteli samoin kuin hän, tunsi samoin kuin hän. Tunsi vetoa, halusi lähemmäksi, halusi koskettaa, halusi tuntea.. Luca ei tiennyt miten se oli mahdollista, miten se oli johtanut siihen, kaiken tapahtuneen jälkeen? Hän ei tiennyt, eikä valittanut. Hän nautti, piti, himoitsi sitä. Se tuntui uudelta huumeelta, uudelta pakkomielteeltä, niin nautinnolliselta ja tavoittamisen arvoiselta. Pelkkä katse, se tietty katse, teki hänet hulluksi. Ne ajatukset saivat hänet unohtamaan kaiken.

Hän nautti siitä, kun näki Alishan nauttivan siitä. Alisha oli samassa hurmoksessa kuin hän. Tuo ei työntänyt häntä pois, tuli lähemmäs. Nainen suuteli häntä, vastasi hänen suudelmaansa. Luca oli tuntevinaan jalkojensa kihelmöivän, mielensä huutavan, huuliensa haluavan. Hänen koko keho, mieli halusi. Halusi vain pitää sen naisen lähellään, kertoa jokaisen salaisuuden, jokaisen tunteen, jokaisen ajatuksen. Luca ei tiennyt miksi tunsi olonsa niin varmasti, niin tutuksi, vaikka se oli hänen ensimmäinen suudelma omana itsenään. Moni ei tuntenut oikeaa Luca de Rouxia. Ja se nainen, joka oli tiennyt hänen olemassa olostaan tuskin pari tuntia, vei hänen ensisuudelmansa. Mies ei ollut siitä pahoillaan.

Nainen oli himokas. Tämä suuteli häntä vaativasti ja kiihkeästi. Luca vastasi takaisin, hän piti siitä. Hän piti kun nainen piti käsiään hänen hiuksissaan. Hän työnsi kehollaan Alishaa, kunnes lopulta tämä törmäisi keittiötasanteeseen. Mies painoi naista kehollaan, antamatta paljoa varaa karata hänen edestään.
Lopulta mies irtaantui suudelmasta, hengitti raskaasti, vaikkei hengittäminen kuulunut vampyyreille. Hän tiesi kumminkin hänen kehonsa haluavan sitä, tarvitsevan sitä. Mies katsoi naista kiinteästi, himokkaasti. Hän tutki kädellään naisen kehoa, tämän lantion kaaretta, lantiota, reittä, lantiota, kylkiä, selkää, hiuksia.. Samalla mies kumartui suutelemaan naisen kaulaa hellästi, tajuten sen kaiken keskellä, että hän olisi voinut nyt iskeä hampaansa naiseen, satuttaa tätä. Hetken mies jo luuli tekevänsä sen, ne omituiset ja sekavat tunteet olivat niin hämääviä, hän olisi voinut antaa vallan helposti vampyyrin luonnolleen. Mutta hän kieltäytyi, hän ei voisi, ei enää.
”Pelkäätkö sinä minua?” mies kysyi ja nosti päänsä naisen kaulan luota. hän upotti kätensä tämän takaraivoon ja piti kasvojaan vain muutaman sentin päästä tästä. "Mitä haluat minusta?" Hänen äänensä ei ollut kuiskausta suurempi.

Alisha suuteli miehen huulia kuin ei olisi koskaan suudellut ketään. Eikä hän ollutkaan. Ei sillä tavalla. Aiemmat suudelmat olivat olleet pieniä ja arkoja, lyhyitä ja vaivaannuttavia. Alisha tajusi että ne olivat olleet vain jotakin naurettavaa, laimennettua. Tämä oli todellista ja vahvaa.
Kädet hivelivät Lucan hiuksia ja tämän niskan viileää ihoa. Alisha painoi kyntensä tuon ihoa vasten, se tuskin satutti miestä. Ja vaikka olisikin ei Alisha olisi tajunnut. Hän keskittyi vain olennaiseen. Heidän toisiinsa liimaantuneisiin kehoihin, Lucan käsiin ja huohotuksiin jotka kuuluivat hänen omasta suusta. Hän vaikutti hengästyneeltä, vaikkei ollut kuin seisonut paikallaan. Silti se kävi melkein urheilusuorituksesta. Hänen jokaista lihastaan kihelmöi ja ihoa poltti. Se tuntui niin hyvältä eikä hän halunnut lopettaa!
Alisha voihkaisi hiljaa tömähtäessään vasten keittiösaareketta. Hän oli hyvin tietoinen Lucan lantiosta, joka työntyi häntä vasten. Se tuntui... Alisha ei tiennyt miltä se tuntui, koska ei ollut aiemmin ollut niin. Vaatteet päällä tai ilman. Luca oli ensimmäinen mies joka oli niin lähellä häntä. Se oli intiimeintä mitä Alishalle oli koskaan tapahtunut. Mutta hän ei todellakaan miettinyt sitä nyt. Alisha laski kätensä Lucan lantiolle, työnsi kätensä tuon paidan alle ja viileälle iholle. Miksi, sitä nainen ei tiennyt. Hän vain halusi tehdä niin.
Lucan käden joka puolella, hänen lantiollaan, reisissään, hänen pitkissä hiuksissaan. Alisha voivotteli hyvin hiljaisesti, lähes mutisten ja henkäisi syvään Lucan huulien painuessa hänen kaulalleen. Hän tiesi mitä mies voisi tehdä, mutta ei pelännyt. Ei pelännyt vaan painoi kyntensä miehen paljaalle alaselälle, siveli ja hiveli sitä ja veti miestä lähemmäs. Niinkuin se olisi mahdollista.
" Mitä?", Alisha huohahti ja katsoi Lucaa silmät palaen ummessa, "en." Se oli totta. Hän ei pelännyt Lucaa, ei nyt. Hän... himoitsi tuota. " En minä tiedä", Alisha sanoi hieman hämmentyneenä, yllätettynä. " Mutta en halua että lopetat", äänensävy oli vaativa. Nyt oli Alishan vuoro suudella Lucan kaulaa. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä vampyyri siitä tuumi, mutta yritti silti.

Hän piti kun Alisha upotti kyntensä hänen ihoa vasten. Se teki hänen villiksi, rajuksi. Hän olisi vain halunnut ottaa naisen, viedä, eikä päästää ikinä irti. Hän piti Alisha huohotuksista, se sai hänet huokailemaan, kiihottumaan entisestään. Nainen teki hänet hulluksi, hyvällä tavalla hulluksi. Hän halusi jatkaa sitä. Mutta olisiko soveliasta jatkaa? Eikö herrasmies jättäisi toiseen kertaan?

Mutta nainen suorastaan yllytti häntä, kehotti, kutsui, ainakin se siltä miehestä tuntui, tuntiessaan naisen lämpimän käden paitansa alla. Hän tunsi jännittävänsä lihaksiaan, hänen kehonsa puhui. Hänen kehonsa kutsui Alishan kehoa.
Nainen halusi hänet vain lähemmäksi, eikä pelännyt. Vaikka hän oli vaarallinen peto, toisinaan tappava sielu, kuollut.. Vaikka sillä hetkellä olo ei ollut kuin kuolleella, ei, mies tunsi elävänsä. Ja nautti siitä tunteesta. Eikä nainen halunnut hänen lopettavan. Mies nautti naisen pehmeistä huulista hänen kaulallaan, sulki silmänsä, kunnes kumartui hieman, kietoi kätensä vain hieman naisen takapuolta alemmas ja nosti tämän keittiötasanteelle. Hän laittoi kätensä Alishan reisille, valuutti käsiään hitaasti niillä, kunnes mies kietoi kätensä naisen ympäri. Hän veti naisen lähelleen ja vaati suudelmaan. Kiihkeään suudelmaan.

Mies olisi halunnut repiä naisen vaatteet sillä sekunnilla pois. Siksi hän tutki käsillään, kuinka saisi mekon auki. Hän olisi halunnut kantaa naisen vuoteeseen, sohvalle, laittialle, uima-altaaseen ja pitää siinä.

// "...katsoi Lucaa palaen silmät ummessa" Mulla on vissii ollu joku ajatuskatkos tuossa kohtaa x D //

Alisha painoi huulensä Lucan kaulan sileälle ja viileälle iholle. Huulen olivat hellät ja tutkiskelevat. Hän hengitti Lucan tuoksua itseensä, huokaili omaa kuumaa hengitystään tuon ihoa vasten. Alisha hätkähti vain aavistuksen, kun Luca nosti hänet hieman ylemmäs, istumaan keittiösaarekkeelle. Mies liikutteli käsiään hänen reisillään, tuli siinä samalla työntäneeksi hameen lyhyttä helmaa ylemmäs palajastaen Alishan viininpunaiset pitsialushousut.
Luca veti hänet kiinni itseensä, Alisha vaikeroi ja vastasi miehen kiihkeään suudelmaan. Kädet seikkailivat taas jossakin miehen rinnan ja kylkien seutuvilla. Sieltä ne löysivät tiensä miehen paidanhelmaan ja viileälle vatsalle.
Hän ei tiennyt miksi se oli niin pirun ihanaa, ehkä koska hän ei ollut koskaan tehnyt sitä ennen. Toiminut pelkästään, miettimättä liikoja. Lucassa oli jotakin eksoottista ja erilaista, tuon viileä iho tuntui jännältä hänen käsiensä alla, tuon kuumat suudelmat taivaalliselta. Hän vaikeroi ja huohotti, risti säärensä Lucan selän takana ja puristi tuon itseään vasten tiukasti. Mustat ballerinat tippuvat jalasta, tömähtivät hiljaa lattialle, mutta Alisha ei edes huomannut.
Nainen etsi käsillään ratkaisua Lucan liivin nappeihin, räpelsin niiden kanssa aikansa ennenkuin sai sen avattua. Pian violetti vaatekappele liittyi maassa makaavien ballerinojen seuraan. Hän ei tiennyt mitä oli tekemässä, toimi vain halujensa saattamana. Hautasi kätensä Lucan selkään paidan alle, huulensa tuon huulille ja kaulalle. Millon mihinkin. Puristi miestä itseään vasten varsin hengästyeenä. Siltikään nainen ei tiennyt halusiko edetä, mennä loppuun tuolla keittiösaarekkeella. Hän oli kokematon, ei varmaankaan mikään taitava rakastaja. Hänen kehonsa huusi kyllä, järki ja mieli kirkui ei. Kaikesta huolimatta hän ei estänyt Lucaa avaamasta mekkonsa edessä olevia nappeja, josta koko höhötys saatiin auki ja riisuttua. Lucan pitäisi taiteilla myös vyötäröä korostanut nahkavyö auki. Hän ei halunnut estää miestä, ei vielä. Hän oli huumassa.

// Allulla on sitte päällä pikkareihin sopivat olkaimettomat rintsikat ; ) //

//Ahahah, mulla tapahtuu samoja juttuja :--D//

Hän piti kun Alisha kosketti hänen vartaloaan, selkää, mahaa, kylkiä, hiuksia.. ihan mistä vain, se tuntui hyvältä. Alishan kosketus oli sitä, mitä hän oli kaivannut. Hän halusi sitä vain lisää, janosi.. Se oli kuin veri, yhtä hyvää, yhtä tyydyttävää. Eikä hän voinut kuin huokaista, kun Alisha kiersi hennot jalkansa hänen ympärille. Vampyyrinakin huohottaminen tuntui asialliselta, hyvältä.
Alisha riisui hänen liivinsä, mies ei estellyt, ei todellakaan. Riisuisi samantien hänet kokonaan. Kaikkein eniten hän halusi naisen alasti, hän halusi ihailla tuon virheetöntä, vaaleaa ihoa. Koskea, silittää, helliä..
Hän avasi mekon nappeja, kunnes avasi nahkavyön auki. Hän halusi suudella naista koko ajan. Hän suuteli tämän paljastuvaa ihoa sitä myötä, kun sitä tuli esille. Hän oli kohta saanut sen pois..

Sitten. Hänen puhelimensa soi.

Well, it's midnight, damn right, we're wound up too tight
I've got a fist full of whiskey, the bottle just bit me
Oh, that shit makes me bat-shit crazy
We've got no fear, no doubt, all-in, balls out

We're going off tonight to kick out every light
Take anything we want, drink everything-

Kuinka hemmetin inhottavaa oli tajuta se, tajuta, että joku älykääpiö soitti hänelle. Sillä hetkellä. Mies ei voinut kuin huutaa mielessään, kirota se, joka soitti hänelle. Ja kuinka vaikeaa se oli saada pois housun taskusta! Hemmetin vaikeaa. Varsinkin sellaista liian leveää älypuhelinta, joka oli liian pienessä taskussa..
"Se on veljeni..", mies nurisi katkerana. Mutta hän ei voisi lyödä Dominiquelle luurin korvaan, tämä muuten mylläisi koko Pariisin ylösalaisin. "Mitä?" Hän vastasi puhelimeen hyvin tylysti ja käänsi selkänsä Alishalle. "En.. En ole kotona.. Ei sillä ole merkitystä.. Älä viiti.. Ihan oikeasti.. Ei ole kiire.. Ei kun, kyllä täällä on minä.. On, on!" Mies oli hieronut kättään naamaansa, kunnes vilkaisi Alishaa, että mitä tämä teki.

//Biisihän on Nickelback - Burn it to the ground//

//Joskus saa repeillä ku lukee omia ajatuskatkoksijaan jälkikäteen : D //

Miehen kädet työskentelivät hänen mekkonsa nappien parissa. Niiden avaaminen ei näyttänyt niin vaikealta kuin hänen räpeltämisensä aiemmin, mikä oli ihan mukavaa. Alisha tunsi itsensä liian kärsimättömäksi odotellakseen ikuisesti, että mies saisi jotakin aikaan. Mutta onneksi Luca ei vaikuttanut sellaiselta rähmäkäpältä, joista Alisha oli kuullut tyttöystäviltään. Miehille oli kuulemma erityisen vaikea oppia avaamaan naisten rintaliivejä, vaikeista soljista puhumattakaan.
Lucan huulet hänen kaulallaan, solisluillaan, hänen rinnoillaan. Nainen voihkaisi hiljaa, lähes hengähdyksen omaisesti, haroi Lucan hiuksia käsillään ja nojautui selkä notkolla hieman taaksepäin, vetäen Lucaa lähemmäs itseään. Jos lähemmäs pääseminen oli edes mahdollista.
Ja mitä sitten tapahtuikaan. Miehen puhelin soi. Alisha keskeytti tekemisensä, mutta ei vielä irrottanut otettaan miehen hiuksista. Ne olivat juuri tarpeeksi pitkät että niistä sai otteen. Oikeasti? Joku soitti miehelle, juuri nyt? Kaikista hetkistä sen piti olla juuri se. Alisha päästi suustaan ärsymyksestä kielivän tuhahduksen kun Luca alkoi kaivaa puhelinta taskustaan. Hän irroitti otteensa miehen hiuksista ja päästi tuon vapaaksi jalkojensa kahleista. Hetki oli pilalla.
Luca vastasi puhelimeen ja käänsi selkänsä hänelle. Alisha huokaisi hiljaa ja alkoi napittaa mekkoaan takaisin kiinni. Tunnelma oli läsähtänyt, eikä sitä saisi takaisin enää. Tyttö hyppäsi alas saarekkeelta, alkaen pukea kenkiään. Luca tuntui kiistelevän veljensä kanssa jostakin. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi ennenkuin Alisha alkoi pukea vyötä takaisin.
Ehkä olisi vain parempi lähtä kotiin miettimään asioita. Alisha tunsi, kuinka aiempi intohimo ja rohkeus valui hänen päältään ja jätti tilalle vain ujon tytön. Alisha sitoi ympäriinsä harottavat hiuksensa nopealle ponihännälle ja vilkaisi kelloa seinällä. Se oli melkein seitsemän aamulla. Hän oli ollut valveilla yli vuorokauden ja tunsi olonsa uupuneeksi.

//Niin on! :--D//

Koko homma olisi ollut niin hemmetin täydellinen, mutta sitten hänen veli-rakas soitti. Olisihan hänen pitänyt tajuta, Dominique soitti hänelle melkein joka aamu, joskus myöhemmin, joskus aikaisemmin. Miksei hän ollut laittanut puhelintaan äänettömälle ja antanut veljensä hermoilla? Jälkiviisaus oli katalin asia.

Eikä Dominiquella ollut mitään mielenkiintoista, tämä tiedusteli missä hän oli, miksei ollut kotona, oliko juonut jo verta, miksei ollut, tajuaako Luca tilanteen vakavuutta, oliko siellä edes Luca vai tämän sivupersoona… Joskus häntä ärsytti, kun veli katsoi niin tiukasti hänen peräänsä, aivan kuin hän olisi lapsi. Mutta, toisaalta hän ymmärsi, miksi tämä teki niin. Ei Dominique tehnyt sitä syyttä.

Alisha oli pukenut vaatteensa takaisin päälle. Mies kirosi mielessään. Niin lähellä, mutta niin kaukana.. No, ei voinut mitään. Mies myös huomasi, kuinka tämä vilkaisi kelloa. Oli varmasti aika erota.
”Lähetä auto. Ei, ei Vernietä.. Hän kyselee liikaa.. Lähetä Max”, Luca jatkoi puhumistaan ja kertoi osoitteen, kunnes sulki sen ja kääntyi naisen puoleen. ”Tuota, minua tullaan noutamaan, en meinaa astuakaan tuonne ulos, kun on niin kovin kirkas päivä… Haluaisitko kyydin?” Hän hymähti pienesti ja käveli Alishan lähelle.
”Anteeksi.. Veljeni tuuppaa soittamaan mihin kellon aikaan tahansa”, hän huokaisi raskaasti. Se oli ollut hänen elämänsä huonoin hetki soittaa. Mies siirsi katseensa naiseen ja vilkaisi tämän käsiä. Hän tarttui hellästi niihin ja silitti naisen pehmeää ihoa.

Alisha nojautui keittiösaarekkeeseen ja suki olemustaan, suoristi mekon helmaa ja ryppyjä, siirsi ponihäntää välttäneet hiussuortuvat korvansa taakse. Alisha tuijotti jalkojaan ja kuunteli mitä Luca keskusteli puhelimeensa. Oli vaikea hahmottaa kokonaisuutta kun kuuli kunnolla vain toisen puhujan.
Nainen tunsi olonsa hyvin hämmästyneeksi. Mikä ihmeellinen voima oli saanut hänet käyttäytymään sillä tavalla? Normaalisti hän suunnitelleen juoksi miehiä karkuun ja pelkäsi näiden kiinnostusta. Mutta äsken hän oli melkein harrastanut seksiä puolituntemattoman miehen, ja vieläpä vampyyrin, kanssa. Mitä ihmettä? Alisha tunsi itsensä jotenkin likaiseksi ja halvaksi, häntä hävetti ja nolotti. Ja erityisesti hän oli vihainen itselleen. Vaaleaverikkö piti naaman peruslukemilla, hänellä olisi reilusti aikaa käsitellä näitä asioita. Myöhemmin, kunnon unien jälkeen. Ja suihkun.
Luca lopetti puhelun ja kysyi tarvitsiko Alisha kyytiä kotiin. Alishan teki mieli kieltäytyä, ei hänellä nyt niin pitkä matka ollut. Mutta toisaalta hän oli rättiväsynyt, nukahtaisi luultavasti heti kun pääsisi sänkyyn. Ehkä hänen pitäisi vain suostua kyytiin, pääsisi nopeammin kotiin nukkumaan. "Jos siitä ei ole liikaa vaivaa", Alisha vastasi, yllättäen nöyrän kohteliaasti. Äskeinen villikissamainen seksipeto oli tipotiessään.
Hän katsoi lähestyvää Lucaa hetkellisesti, uskaltamatta katsoa tuota silmiin. Mitä mieskin hänestä ajatteli? Että hän oli vain joku lunttu, joka makasi kenen tahansa kanssa? Luca varmasti näki hänet nyt hyvin helppona ja haltapana ja... ällöttävä. Tuo tuskin halusi tavata häntä enää.
Yllättäen Luca kuitenkin tarttui hänen käsiinsä ja silitti niitä hellästi. Alisha nosti katseensa tuon kasvoihin ja kurtisti kulmiaan hämillään. " Sinä varmaan pidät minua ihan kauheana ja helppona", tyttö sanoi kuiskaten. Kyyneleet melkein nousivat tuon silmään. " En minä ole tämmöinen...", hän sanoi viitaten aiempaan tapahtumaan ja keittiötasoon, " en tiedä mikä minuun meni. Anteeksi."

Alisha ei ollut enää villi ja kuriton, tämä oli palautunut omaan olemukseensa. Ei se sinänsä haitannut Lucaa, hänestä oli mukavaa katsella Alishaa sellaisenakin. Vaikka, kyllä hän olisi halunnut harrastaa seksiä, sitä oli turhaa kieltää! Hän oli loppujen lopuksi mies, jolla oli haluja.
Mutta ei seksin harrastaminen tullut nyt enää kuuloonkaan. Se olisi ollut hieman hassua, kun he molemmat tajusivat mitä oli melkein tapahtunut. Se oli käsittämätön, omituinen yhteensattuma. Alisha ainakin vaikutti olevansa poissa tolaltaan tapahtumasta. Tämä katsoi häntä surumielisesti, surkeasti.
”Voi Alisha, shh”, mies sanoi hiljaisella äänellä ja nosti kätensä silittämään naisen poskea, kunnes veti tämän syleilyynsä. ”Älä, ei ole mitään anteeksipyydettävää. Et ole kauhea, etkä helppo, sillä muuten minäkin olisin kauhea ja helppo. Kieltämättä koko homma yllätti minut, mutta.. Se oli jotakin niin maagista, ettei sitä halunnut lopettaa. Mutta me molemmat halusimme, toimimme enemmän vaistojen varassa kuin ajatusten kanssa.” Mies hymähti pienesti ja silitti naisen hiuksia, samalla kun painoi suudelman tämän hiuksiin.
”Kaikki on hyvin, Alisha”, mies sanoi ja irtaantui naisesta, nähdäkseen tämän kasvot. ”Oletko kunnossa? Ethän ajattele itsestäsi enää mitään kauheaa? Vai ajatteletko minusta?” Hän siveli naisen kasvoja hellästi toisella kädellään.
"Max tulee hakemaan meitä pian. Toivottavasti hän tulee limusiinillä, koska muuten kuolen. Ostimme limusiinin sen takia, että voisimme laittaa kuljettajan ja takapenkin välille seinän, ettei aurinko paista. Ja muutenkin, onhan se komea näky. Ihmiset erehtyvät pitämään minua tai veljeäni julkkiksina", hän hymähti pienesti.

Lucan käsi hänen poskellaan, se tuntui hyvältä, lohdulliselta. Luca oli ymmärtänyt häntä, tuomitsematta hänen käytöstään siltä istumalta. Alisha tunsi itsensä hyvin kiitolliseksi, sillä jos hän olisi menettänyt kaiken Lucan suhteen vain holtittomuutensa tähden... hän olisi joutunut ruoskimaan siitä itseään hyvin kauan. Käymään läpi sellaisia henkisiä keskusteluita oman minuutensa kanssa, joihin hän ei haluaisi ryhtyä koskaan.
Luca veti hänet syleilyynsä. Alisha vapisi hiljaa, laski päänsä miehen olkaa vasten. Hän vain oli siinä, halattavana. Tökötti pystyssä. Mutta siinä oli niin mukavaa. Alisha sulki silmänsä hengitti rauhallisesti Lucan solisluiden välissä olevaan pieneen painaumaan. Hän väsytti niin paljon. Hän voisi vaikka nukahtaa siihen, Lucan käsien ympäröimään turvallisuuden tunteeseen. Alisha nosti kätensä ja kietoi ne Lucan ympärille, haluamatta päästää irti.
" Niin kai sitten", Alisha mutisi edelleen vähän surkeana, vaikkakin jo positiivisempana. Mies irtaantui hänestä, katsoi hänen kasvojaan ja vakuutteli että kaikki oli hyvin. Alisha huokaisi syvään. " Olen kunnossa.. enkä ajattele mitään pahaa itsestäni. Enkä sinusta", tyttö vakuutti ," minähän sen aloitin." Mutta kumpi se oli oikeastaan ollut, joka oli tehnyt aloitteen? Kumpi oli vietellyt kumman? Alishan katseesta kaikki oli lähtenyt, mutta Luca oli tehnyt fyysisen aloitteen, kumartunut suutelemaan häntä ja painanut hänet vasten saareketta. Mutta Alisha itse oli vaatinut enemmän, vetänyt miestä puoleensa. Ja halunnut, todella halunnut tuota. "Tai miten sen nyt ottaa", hän naurahti surkeasti ja katsoi Lucan taivaanvärisiä silmiä, kunnes punastui taas hieman ajatellessaan Lucan huulia rinnoillaan ja käsiä reisillään. Hän rykäisi ja loi katseensa lattiaan. Hän ei juurikaan vastannut Lucan viimeisimpään lauseeseen, nyökkäsi vain. Oli hyvä että vampyyrillä oli varasuunnitelma, mikäli joutui liikkumaan päiväsaikaan. Hänen kätensä olivat edelleen Lucan olkapäillä, Alisha hautasi päänsä vielä tuon olkaa vasten, puristui miestä vasten ja haukotteli: " Voi että minua väsyttää..."

Kumpi sen nyt oli aloittanut? Luca ei ollut varma. Ehkä he molemmat olivat aloittaneet. Hän hymähti Alishalle. Mitäpä sillä oli edes väliä? Mies oli iloinen, että he olivat kokeneet edes hetkellisesti niin intiimin hetken. Toisaalta hän oli myös iloinen, ettei asia ollut mennyt pidemmälle. Hän halusi perustaa Alishan kanssa vankan pohjan, jos he edes etenisivät siitä. Luca huomasi toivovansa sitä. Hän halusi tutustua Alishaan paremmin.
Nainen punastui, syytä mies ei tiennyt, mutta ei kysynytkään. Tämä oli kyllä mahdottoman suloisen näköinen kun punastui. Hän olisi halunnut suudella tuota, mutta nainen kerkesi painautua häntä vasten. Sekin oli mukavaa, mies piti Alishaa hellän suojelevasti otteessaan.
”Kohta pääset kotiin nukkumaan”, mies sanoi vasten naisen hiuksia. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja vain haisteli ja tunsi naisen lähellään. Se oli huumaavaa, mieltä sekoittavaa. Kunpa hän olisi voinut olla siinä aina.

Mutta lopulta mies vetäytyi, suukotti naisen otsaa ja hymyili tälle.
”Minun pitäisi pukeutua ja kerätä tavarani”, hän sanoi, poimi liivinsä ja riensi makuuhuoneeseen. Hän palasi yllään musta nahkatakki, musta hattu ja mustat aurinkolasit. Ei aurinko polttaisi häntä, mutta hänestä oli turvallisempi pukeutua sillä tavalla. Hän laittoi takaoven lukkoon. Pian ulkoa kuului tööttäys. ”Jos sinä avaat nämä verhot, niin minä juoksen autoon ja odotan sinua siellä, hm?” Hän tuli Alishan lähelle, veti tämän lähelleen ja suuteli tätä hellästi ja pitkään, kunnes pihalta kuului toinen tööttäys. Hän hymyili naiselle, kunnes meni ulko-ovelle, avasi sen ja juoksi kuin raivohärkä, hän ylitti aidankin kevyesti ja suorastaan syöksyi mustan limusiinin kyytiin, jonka ovea iso mies piti auki. Tämä tervehti Lucaa asiallisesti.
”Huomenta, Max. Avaa seuralaiselleni ovi, kun hän saapuu”, hän huikkasi, ennen kuin sulki oven kiinni. Hän huokaisi syvään ja helpottuneena. Limusiinin ikkunat olivat täysin tummennettuja, vaikka näkyi niistä läpi ainakin hieman.

Lucan olka tuntui maailman mukavimmalta paikalta, vaikka se olikin kova ja kylmä, toisin kuin kotona odottava tyyny. Alisha huokaili hiljaa ja hymähti kevyesti miehen sanoille. Niin, pian hän pääsisi kotiin nukkumaan ja lepäämään. Kulunut vuorokausi oli pitänyt sisällään niin paljon asioita, joita hänen pitäisi miettiä. Eikä se onnistunut ilman kunnon unia.
Hän nurisi hieman, kun Luca vetäytyi irti ja lähti hakemaan tavaroitaan. Hän olisi halunnut olla siinä vielä vähän aikaa ihan rauhassa. Hän halusi tietää Lucasta kaikean. Oppia tuntemaan tuon kunnolla. Nyt hän ei tiennyt juuri mitään. Saisiko lisätieto hänen tunteensa laantumaan vain vahvistumaan? Voisiko meillä olla tulevaisuutta, Alisha mietti ja käveli hakemaan tavaransa sohvalta. Hän puki takin nopeasti päälleen ja tarttui laukkuunsa.
Alisha ei tiennyt miten ihmiset yleensä suhtautuivat siihen jos ihminen oli yhdessä vampyyrin kanssa. Se tuskin oli ihan tavallista? Hehän elivät ihan erilaista päivärytmiä ja periaatteessa Alisha oli Lucalle ravinnonlähde. Vampyyri oli kuitenkin kuollut olento karusti ajateltuna, tuo en vanhentunut, muuttunut ulkoisesti eikä lisääntynyt. Vaikka hän pitikin Lucasta nyt miten he ikinä saisivat maailmansa kohtaamaan? Vai sopeutuisivatko he vain? Muokkaisivat itseään vaatimusten mukaisesti? Mitä se käytännössä tarkoitti?
Mies palasi makuuhuoneesta varsin peittävästi pukeutuneena, mikä sai Alishan kohottamaan kulmiaan huvittuneesti. Hän kyllä ymmärsi miksi Lucalla oli niin paljon vaatetta, mutta jokin näyssä oli vähän huvittavaa. Hän ei ehtinyt vastata Lucan toivomuksiin verhojen suhteen vaan keskittyi täysillä miehen hänelle antamaan suudelmaan. Se oli erilainen suudelma kuin aiemmat. Se ei ollut sellainen seksiä enteilevä kiihkeysnäytös, enemmänkin hellä ja lämmin. Sellainen joka ei vaatinut mihinkään. Alisha painautui Lucaa vasten ja hymyili, vaikka se olikin vähän vaikeaa suudellessa. Ja sitten se olikin jo ohi.
"Okei", Alisha mutisi pöllähtäneenä ja vähän hengästyneenä Lucalle ja katsoi tuon menoa ovelle ja siitä ulos. Sitten hän katsasti paikat nopeasti läpi, avasi verhot. Ennenkuin Alisha astui ulos talosta, loi hän pitkän katseen keittiösaarekkeelle ja mietti posket helakoina mitä siinä oli melkein tapahtunut. Alisha avasi oven ja käveli kirkkaaseen aamuun.
Auringonvalo häikäisi naista hetkellisesti ja tuo joutui siristelemään silmiään. Hän vain saattoi kuvitella miltä valo tuntui vampyyreistä, jotka elivät aina pimeydessä ja hämäryydessä. Hän kiitti kuskia, joka avasi hänelle oven ja astui sisään lähes pimeään limusiiniin.Alisha istui Lucan vieressä ja vilkaisi tätä alta kulmain ujosti, posket edelleen punakoina, mutta hymyillen: " Haluaisitko sinä joskus...tuota.. tehdä jotakin yhdessä?" Auto nytkähti liikkeelle.

Lopulta Alisha tuli auton kyytiin ja Luca pystyi huokaisemaan tyytyväisenä. Max sytytti ratin takaa pienet valot auton seinille, ettei heillä olisi ollut täysin pimeää. Tuntui enemmänkin, että oli ilta. Luca kääntyi katsomaan Alishaa, kun tämä puhui hänelle. Eikö tämän ehdotus ollut itsestäänselvyys?
”Kysytkin, hassu tyttö”, Luca hymyili ujosti. ”Haluatko itse? Jos annat numerosi, niin soitan sinulle tänä iltana.” Hän lupasi ja otti puhelimensa esiin. Puhelimen, joka oli hetkeksi pilannut kaiken, mutta siitä hän ei ollut enää niin pahoillaan.
”Muuten, Maxille voisi kertoa minne ollaan menossa”, hän katsoi kysyvästi Alishaa, odottaen tämän kertovan missä asui, jotta hän voisi painaa nappia ja kertoa Maxille suunnan.

Yllättäen Luca kaappasi Alishan kainaloonsa ja piti tästä hellästi kiinni, nojaten itse ikkunaan.
”Minä ainakin haluaisin nähdä sinut uudestaan. Haluaisin tutustua sinuun paremmin”, Luca sanoi ja hymyili lempeästi. Niin, Alisha oli tuntematon hänelle, ainakin osaksi. Mutta sen Luca halusi korjata, todellakin. Haluaisiko Alisha tutustua häneen? Voisiko hän ajan myötä luottaa tähän? voisiko hän ylipäätään kertoa Alishalle? Lähtisikö tämä heti hänen luotaan, kun kertoisi kaiken itsestään? Luca oli hetken nähnyt tulevaisuutensa valoisana, mutta tajutessaan omat salaisuutensa, häneen iski epävarmuus. Mitä jos … mitä jos siitä ei tulisikaan mitään? mitä jos hän olisi liian ongelmallinen? Pystyisikö hän ylipäätään edes kuvittelemaan seurustelusuhdetta? Oliko se siinä vaiheessa liian aikaista ajatella?
”Alisha.. haluaisin varoittaa sinua, ennen kuin.. on liian myöhäistä. Minulla on monta salaisuutta, joiden kertomiseen tarvitsen aikaa ja luottamusta. Kaikki salaisuuteni eivät ole positiivisia ja helppoja asioita, mutta.. haluan sinun tietävän, että minulla on varaa yllättää sinut”, Luca sanoi hieman hymähtäen. Kuulostaisiko hän ihan tyhmältä, liikaa odottavalta? Onnistuisiko hän karkoittamaan alishan jo nyt? Olisiko hänen pitänyt olla vain hiljaa? ”Sitä ei tiedä, jääkö tämä nyt tähän, mutta minä toivoisin, että näkisimme ainakin muutaman kerran, ellei enemmänkin. En halua painostaa sinua mihinkään, mutta… tässä lyhyessä ajassa olet tehnyt minuun suuren vaikutuksen, enkä haluaisi päästää siitä niin helposti irti.”