Red carpet

//Räyhä ja Hugo //

Juliette

Perjantai-ilta Pariisin laitamilla kartanomaisen talon juhlasalissa. Jean-Pierre Glaisyer oli päättänyt järjestää hyväntekeväisyysjuhlallisuudet, joihin lukeutui tanssimista, hyvää ruokaa ja tietenkin mahdollisuus tehdä lahjoituksia hyvään tarkoitukseen. Juhlissa oli tarkoitus kerätä rahaa ulkomalla asuville vähävaraisille ja erilaisten katastrofien uhriksi joutuneille. Vaikka juhla olikin käytännössä vapaa kaikelle kansalle, sinne ilmestyi lähinnä niitä ihmisiä, jotka halusivat auttaa. Tai joilla oli tarpeeksi rahaa hankkia tarpeeksi hyvä juhlapuku päästäkseen nauttimaan ruuasta ja musiikista.
Koska moisten juhlallisuuksien järjestäminen maksoi, oli herra Glaisyer, joka oli varakas, mutta melkoisen säästäväinen, päättänyt pihistää edes jossain ja oli pyytänyt sisarentyttärensä vastaamaan osittain illan ohjelmasta. Olihan Marien tytär erinomainen muusikko, eikä tuolle sukulaisena tarvinnut erityisemmin edes maksaa.

Juliette oli kovin otettu ja hermostunut tällaisesta tilaisuudesta. Ei hän tietenkään ollut osannut kieltäytyä tarjouksesta ja saapui nyt punaiseen iltapukuunsa sonnustautuneena juhlapaikalle. Mekon valinta oli tuottanut hieman hankaluuksia, sillä Juliette ei ollut ollut oikein varma siitä, minkälaiseen asuun olisi pitänyt pukeutua. Lopulta hän oli valinnut pitkän iltapuvun, joka oli osoittautunut hyväksi valinnaksi sen perusteella, mitä hän muiden vieraiden asuja katseli. Hiukset oli laitettu tyylikkäästi nutturalle ja kasvoille sipaistu hieman meikkiä, lähinnä huuliin ja luomiin. Juliette oli varsin tyytyväinen siihen, miltä näytti.

Juhlapaikalla Julietten otti vastaan hänen enonsa, joka asianmukaisten tervehdysten jälkeen ohjeisti sisarentytärtään soittamaan klassista ja hienostunutta musiikkia. Hän saisi kuulemma pitää myös muutaman tauonkin, jonka aikana paikallinen orkesteri soittaisi.
Alkupuheiden ja hyväntekeväisyyskohteiden esittelyn jälkeen koitti ruokailumahdollisuus, jonka aikana Juliette soitti muutamia otteita Mozartin sävellyksistä. Nuotit olivat muodonvuoksi esillä flyygelin nuottitelineellä. Juliette oli opetellut kappaleet automatkalla kotoaan juhlapaikalle, hän ei tarvinnut nuotteja.
Hiljainen puheensorina kuului salissa vieraiden keskustellessa ja mattimyöhäisten vielä saapuessa paikalle, mutta ei täysin peittänyt alleen flyygelin sointia.

//Täällä!//

Hyväntekeväisyysjuhlat olivat Hugon mielestä täysin teennäisiä. Ei ketään oikeasti voinut kiinnostaa toisten auttaminen, varsinkaan sellaisten joita ei edes tuntenut. Hän ei oikeasti osannut kuvitella, että yksikään niistä juhlavieraista todellakin olisi tuntenut syvää surua ja palavaa halua auttaa köyhien maiden asukkaita. Hän tiesi, ettei yksikään heistä menettäisi yöuniaan murehtimalla nälkiintyneitä lapsia tai kotinsa menettäneitä perheitä. He kumminkin peittivät kaiken sen itsekeskeisyyden ja välinpitämättömyyden tällaisiin juhliin ja yrittivät hyvittää syntinsä rahalla. Kaikki halusivat olla hyväntekijöitä vain sen takia, että heitä arvostettaisiin rikkaiden ja tavallisten kansalaisten keskuudessa. Kaikki ajoivat luonnostaan vain oman etunsa eduksi.

Niin pitkä ja ruskeaihoinen mies ajatteli, kun katseli juhlavieraita ja keskusteli näitten kanssa. Hän tunnisti paikalta paljon rahassa kylpeviä sikoja, jotka saivatkin hänet entistä enemmän hymyilemään ajatuksilleen. Nämä eivät edes viitsineet esittää kiinnostunutta ja puhua murheellisista asioista. Ei sillä, että Hugo itsekään olisi jaksanut keskustella ihmisistä, joilla sattui menemään huonosti. Hänhän oli täysin väärä henkilö sellaisiin juhliin, kaikista pahin valehtelija. Hän oli tullut paikalle omien itsekkäiden suunnitelmiensa kanssa. Muut tyhjäisivät kukkaroitaan lahjoituksiin, mutta hän oli tullut täyttämään omaansa. Hän oli tullut tutustumaan muuan herraan, jolta hänen olisi tarkoitus huijata koko omaisuus tämän katkeralle ja vihoittelevalle ex-vaimolleen. Herra kumminkin oli päättänyt lähteä yllättävän aikaisin, eikä Hugo ollut kerinnyt kuin vaihtaa tämän kanssa muutaman sanan.

Kreikkalainen oli kumminkin maltillinen mies, joten yllättävä käänne ei saanut häntä tolaltaan. Toisena päivänä sitten. Hänen työkuvansa vaati paljon kärsivällisyyttä ja aikaa, mutta niin se vaati asiakkailtakin. Hugolle ne eivät olleet ongelmia. Hän oli täsmällinen, harkitseva ja rauhallinen, ettei tappioita voisi mitenkään syntyä. Sellaisesta lopputuloksesta asiakkaatkin olivatkin tyytyväisiä, vaikka heidän kostonhimonsa jyräsi useasti kärsivällisyyden.

Hugo ei kumminkaan vaatinut itseään miehen seuraan, kun tämä poistui talosta. Se olisi ollut typerää. Niinpä hän jäi juhliin ja antoi itselleen loppuillan vapaaksi. Siksi hän jaksoikin tarkkailla juhlien naistarjontaa, josko näistä löytyisi hänelle seuralaista. Hän seisoi pienen porukan ympäröimänä pylvään luona ja yritti vaikuttaa mahdollisimman suoraryhtiseltä ja hurmaavalta. Hänellä oli yllään tummanharmaat suorat housut ja pikkutakki ja hänen silmiensä värinen kauluspaita, jonka päällä lepäsivät valkea liivi ja kravaatti. Hänen tummat ja paksut hiukset sojottivat siististi ja hallitusti kohti kattoa sekä partakin oli muotoiltu tarkoin. Mikään karva ei tuntunut olevan liian pitkä, liian lyhyt, väärässä paikassa tai väärässä asennossa. Mies oli pitänyt siitä huolen, ettei näyttäisi yhtään sotkuiselta.

Vaikka hänen seurassaan oli niin miehiä kuin kauniita naisiakin, mies ei voinut välttää katseensa harhailemista. Hän yleensä oli tarkkasilmäinen ja halukas etsimään jotain hyödyllistä hänelle. Hän arvioi jokaisen katseensakiinnittäjän, sillä kertaa ulkonäön perusteella. Ruma, ruma, läski, liian laiha, ok, ruma, kaunis, ällö, sopiva, ruma, vastenmielinen, kaunis... viimeisimmän kohdalle Hugo pysäytti katseensa pidemmäksi aikaan. Hän huomasi tarkkailevansa nuorta naista, joka istui kirkkaanpunaisen pukunsa kanssa flyygelin takana. Tämä oli tavallista tummempi, ehkä jopa samanvärinen kuin hänen, mikä ehkä osasikin viehättää Hugoa. Mies tuntui löytäneen kohteensa ja vilkuili tätä useaan otteeseen samalla, kun yritti keskittyä keskusteluun muiden kanssa. Hän pisti merkille, ettei nuori nainen tuntunut vilkaisevan kertaakaan nuotteihin, kun soitti kappaleita toisensa jälkeen. Hugo huomasi jopa kiinnostuvan naisen taidoista. Hugo ei voinut olla tutkimatta nuoren naisen tunteita. Pienen hermostuksen päällä oli vahvana keskittyneisyys, joka antoi naiselle itsevarmuutta ja vaivattomuutta soittaa häiriintymättä. Mutta entä, jos hän menisi häiritsemään? Kuinka sekaisin tämä sitten menisi? Hugo ei pystynyt kieltämään pientä ilkikurisuuttaan.

Tarkkailtuaan tarpeeksi, Hugo poistui ryhmästään kohteliaasti, otti tarjoilijalta kaksi shampanjalasia ja asteli varovasti nuoren naisen luokse. Hän odotti, että kappaleessa ilmentyisi pieni tauko, kunnes muka typeränä sijoitti sanansa keskelle soittoa;
"Etköhän ole ansainnut pienen hengähdystauon, neiti." Hän hymyili hurmaavinta hymyään, joka oli ystävällinen ja lämmin.

Juliette

Juliette oli ollut äärimmäisen yllättynyt siitä, että hän oli saanut enoltaan kutsun juhliin. He puhuivat tai tapasivat tuskin koskaan, eikä eno puhunut edes Julietten äidinkään kanssa. Varakkaana miehenä Jean-Pierre suhtautui erittäin epäluuloisesti ihmisiin, koska arveli noiden kinuavan rahojaan. Yleensä eno otti yhteyttä silloin, kun tarvitsi jotain. Kuten nyt.
Ei Juliette silti pistänyt kutsua pahakseen, olihan tämä loistava tilaisuus näyttää taitojaan ja kenties herättää jonkin musiikkiin kiinnostuneen huomio ja saada vaikka töitäkin. Niinpä hän oli erityisen hyvin kunnostautunut ulkonäkönsä kanssa ja oli niin huoliteltu kuin mahdollista.

Tummatukka keskittyi lähinnä soittamiseen, eikä liiemmin katsellut muita vieraita kuin vain ohimennen vilkaisten. Juliette oli ehtinyt soitella jo hyvän aikaa, nuottivihko oli kolme kappaletta jäljessä, kun hänelle tuli tunne siitä, että joku katseli häntä. Juliette kohotti katseensa hetkeksi, mutta ei saanut napattua näköpiiriinsä ketään, joka olisi katsellut häntä. Ehkäpä hän vain kuvitteli. Kukapa nyt katselisi vaatimatonta ja köyhää flyygelistiä, kun tarjolla oli rikkaita ihmisiä ja hyvää ruokaa?

Juliette keskittyi jälleen soittamiseensa ja muisti samalla kääntää nuottinsa oikealle sivulle, vaikka ei sillä mitään merkitystä varsinaisesti ollutkaan. Musiikki soljui kauniina ja tasaisena ilmoille. Sitten, kappaleessa olevan lyhyen tauon aikana joku puhutteli häntä. Juliette kohotti katseensa edessään seisovaan mieheen, mutta ei oikein osannut tehdä muuta kuin hymyillä hieman. Hän oli hieman yllättynyt siitä, että joku oli tullut puhumaan hänelle. Juliette kun oli ajatellut olevansa yhtä huomiotava kuin verhot tai punainen lattiamatto, eikä tajunnut aluksi sanoa mitään. Niinpä hän vilkaisi nopeasti nuotteja saadakseen ajatuksensa jälleen kappaleeseen ja sitä kautta kulkemaan muutenkin. "Minun täytyy soittaa tämä kappale loppuun ensin", Juliette sai lopulta sanottua katsahtaen jälleen hieman tähän mieheen. Miksi tuollainen komistus tuli juttelemaan hänelle?

Hugo havaitsi heti, että nainen oli yllättänyt, mutta ei mennyt paljoa sekaisin. Jos tämä oli edes soittanut väärää kosketinta, sai tämä kyllä harmittavan nopeasti soitosta jälleen otteen. Hmmh, tämä oli mahtanut harjoitella hirvittävän paljon. Salaa Hugo olisi halunnut nähdä, kuinka nuori nainen olisi mennyt täysin sekaisin ja joutunut paljon kauemmin etsimään oikean sävelen. Ehkä ammattilaista oli turhaa edes kiusata. Häntä ei nimittäin saisi häirittyä millään, kun keskittyi sellaiseen asiaan, mitä todellakin osasi. Eli miehen omasta mielestä kaikkea.

"Pahoittelen häiriötäni", Hugo sanoi pienesti ja varovasti hymyillen ja jäi kiltisti odottamaan, että nuori nainen saisi soitettua kappaleen loppuun. Hetken hän jo ajatteli kiusaavansa tätä hieman lisää ja istumalla tämän viereen, aivan iholle saakka. Läheisistä ajatuksistaan huolimatta, pitkä mies päätti olla tekemättä nuoren naisen oloa kiusalliseksi, vaikka kuinka hauskaa se voisikin olla. Ei hän sentään täysin tahdittomalta halunnut vaikuttaa.

Viimein kappale tuli päätökseen ja Hugo asteli varmoin askelin lähemmäksi nuorta naista. Hän ojensi tälle toisen lasin, jonka oli varta vasten tälle tuonut.
"Kun kukaan muu ei tunnu ruokkivan tai juottavan sinua tai edes vaativan tauolle, ajattelin itse tehdä asialle jotain. Täytyyhän noin kauniin naisen saada muutakin huomiota, kuin vain oleskella taustalla muiden sokeiden katseiden alla", Hugo hymyili pehmeästi ja etsi sinisillä silmillään katsekontaktia naiseen.
"Mikä on nimesi?" hän kysyi ja siemaisi varovasti omasta lasistaan.

Juliette

Tämä etelä-eurooppalaiselta vaikuttava mies onnistui tosiaankin hämmentämään hieman Julietten keskittymiskykyä, mutta onneksi hänen soittonsa ei kärsinyt siitä. Hän oli oikeastaan tottunut sietämään kaikenlaisia ärsykkeitä, sillä Zeus, Julietten huomionkipeä koira, ei pitänyt lainkaan siitä, että omistaja kiinnitti enemmän huomiota pianoon kuin pörröisen turkin rapsuttamiseen.

Mies pahoitteli häiriötään. "Ei se mitään", Juliette vastasi ja hymyili ystävällisesti keskittyen sitten jälleen soittamiseen. Hän oli utelias tämän miehen suhteen ja halusi tutustua hivenen tarkemmin. Ties vaikka toinen olisi jokin musiikkialan vaikuttaja. Tosin musiikkituntija olisi tiennyt, että kappale oli kesken... Juliette yritti karistaa moiset ajatukset mielestään ja keskittyä siihen, ettei soittaisi kappaletta liiallisella kiireellä loppuun.

Lopulta kappale kuitenkin loppui ja Juliette kääntyi pianotuolillaan miehen puoleen. Hän nousi seisomaan ja otti miehen tarjoaman lasin vastaan. "Kiitos", hän sanoi. Olipas kohteliasta ja ystävällistä tuoda juotavaa. Juliette hymyili toisen sanoille. "Kuinka ystävällisesti ja huomaavaisesti ajateltu", hän sanoi. Sillä aikaa orkesteri oli huomannut flyygelin vaikenemisen ja alkoi pitää omaa esitystään. Yleisö ei kuitenkaan huomannut esiintyjän vaihtumista muutamaa yksittäistä ihmistä lukuunottamatta.
"Juliette Roche", hän vastasi miehen esittämään nimikysymykseen ja kohotti itsekin shampanjalasin huulilleen maistellen juomaa. Samalla katse tarkasteli tätä tummatukkaista miestä, jolla oli yllättävän siniset silmät. "Entä teidän nimenne?" Juliette kysyi ja huomaamattaan myöskin teititteli miestä. Olihan toinen häntä vanhemman oloinen ja ties kuinka arvovaltainen henkilö.

Toisen jatkaessa soittoaan, Hugo pystyi vaivatta tarkkailemaan tätä tarkemmin, kun nyt oli lähempänäkin. Toinen oli niin siloposkinen ja kapeakasvoinen, että teki tästä automaattisesti nuoren näköisen. Naisen hoikka ruho ei auttanut asiaa ollenkaa, mutta ei toinen sentään viisitoista kesäiseltä näyttänyt. Tosin, Hugoa tuskin olisi edes häirinnyt, vaikka olisi vikitellyt niinkin pientä tyttöä.

Mutta mies piti naisen ruskeista silmistä, ne nähdessään hän tunsi samankaltaisuutta nuoreen naiseen, vaikka ei oikeastaan tiennyt kuinka se oli mahdollista. Hänellä kun sattui olemaan siniset silmät kreikkalaisista juuristaan huolimatta. Mutta jotain tuttua nuoren naisen olemuksessa oli. Ehkä hänen vaistonsa olivatkin johdattaneet hänet naisen luokse.

Saatuaan soittonsa loppuun, nainen kääntyi ja nousi ylös. Juomakin kelpasi. Hugo vilkaisi nopeasti orkesteria, joka alkoi melkein välittömästi soittamaan flyygelin hiljennettyä. Hän kumminkin lukitsi lopulta silmänsä naisen ruskeisiin silmiin ja yritti löytää niiden salaisuuksia. Nainen kertoi nimensä ja huomaamattaan mies yritti etsiä nimimuistiostaan jotain tuttua. Hän ei löytänyt mitään. Toisen kysyessä hänen nimeään, Hugo kumartui pienesti ja tarttui naisen kädestä.
"Nimeni Hugo Hatch, neiti Roche", mies esittäytyi ja piti katsekontaktin, kun suuteli hellästi Julietten kämmenselkää. Hän laski naisen käden paikoillen ja nousi jälleen koko ryhtiinsä. "On ilo tutustua." Hän hymyili pienesti ja räpäytti hitaasti silmiään. Hänellä oli hieman vanhoillisia tapoja, mutta Hugon mielestä ne olivat vain kivoja. Niillä sai helposti erilaisen huomion naisilta, kun jokainen vastaantuleva mies ei suudellut naisen kättä.

"Olet kovin taitava soittaja, neiti Roche", Hugo kehaisi ystävällisesti ja vilkaisi ohimennen flyygeliä. "Olet nähtävästi harjoitellut paljon tätä iltaa varten, koska en nähnyt katsettanne useasti nuoteilla. Myönnän olleeni röyhkeä ja tarkkailleeni sinua jo jonkin aikaa, mutta toivottavasti annat anteeksi tahdittomuuteni, kun niin hävyttömästi kehtasin tuijottaa." Hän hymähti niin, että valkeat hampaat vilahtivat.

Juliette

Juliette tunsi miehen katseen samalla tavalla kuin oli aiemminkin aistinut jonkun katselevan. Ehkä se oli tämä samainen mies? Tummatukka keskittyi flyygeliinsä, mutta vilkaisi toisinaan miestä sivusilmällä. Toisessa oli jotain mielekiintoista ja kiehtovankin oloista, jotain mistä Juliette ei aivan saanut selvää. Ainakaan vielä.

Lopeteltuaan soittamansa Mozart-katkelman Juliette kiinnitti huomionsa uuteen tuttavuuteensa. Hän otti vastaan ojennetun lasin ja silmäili mustatukkaista miestä hieman uteliaana, mutta kohteliaisuuden nimissä luoden aina silloin tällöin ruskeiden sielunpeiliensä katseen muuallekin. Kuten vaikkapa orkesteriin, joka oli aloittanut kappaleensa aavistuksen verran liian korkealta. Kuitenkin katse hakeutui kuin magneetin vetämänä vanhemman miehen sinisiin silmiin. Juliettea häiritsi hieman se, että toisella oli siniset silmät. Eikös etelä-eurooppalaisilla yleensä ollut ruskeat silmät? Juliette ei kuitenkaan ehtinyt murehtia kyseistä asiaa sen enempää, kun hänen nimeään jo tiedusteltiin ja käsi otettiin toisen käteen. Ote shampanjalasista tiukkeni hieman, mutta mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Pelkkä kevyt suudelma kämmenselälle, mikä sai pienen hymyn kohoamaan neidin huulille. Komea ja hyväkäytöksinen mies, joka hallitsi myös tällaisia hieman vanhahtavia käytöstapoja. Mielenkiintoista.
"Kuin myös, herra Hatch", Juliette sanoi. Hänen katseensa harhautui hetkeksi ruokapöytien suuntaan. Ei suinkaan siksi, että hän olisi ollut nälkäinen vaan siksi, että hänen enonsa oli siellä kyttäämässä. Juliette oli varma, että hänen äitinsä oli laittanut enon vahtimaan varmuuden varalta. Juliette oli joutunut hurjaan kuulusteluun taannoisen kotiinpaluunsa johdosta. Muuan Luca oli nimittäin tuonut Julietten kotiin Ferrarillan, mikä riitti huolestuttamaan ja hermostuttamaan rouva Vergnen perinpohjaisesti. Juliette pelkäsi, että äiti aikoisi lähettää hänet johonkin luostariin, jos hän olisi liian tuttavallinen miespuolisten henkilöiden kanssa, vaikka oli toki seurustellut aiemminkin. Ferrarinomistajat vain eivät tainneet herättää luottamusta.

Huomio palautui takaisin Hugoksi esittäytyneeseen mieheen tämän kehuessa Julietten soittotaitoja. Vaikka ruskeasilmä olikin kuullut kyseiset sanat monen monta kertaa, hän tunsi silti punastuvansa hieman. "Kiitos. Oikeastaan olen soittanut kyseisiä kappaleita monta kertaa aiemminkin, joten tavallaan osaan ne jo aika hyvin ulkoa. Valikoimassani ei ole oikeastaan yhtään sellaista kappaletta, jota en tuntisi", Juliette sanoi valehdellen toivon mukaan uskottavasti. Yhtäkään kappaletta hän ei ollut soittanut, harvat kuullut ja jokaisen nuotit nähnyt vasta sinä iltana. Mutta sitähän ei suinkaan tarvitsisi kertoa. Poskien väri syveni aavistuksen miehen kertoessa, että oli katsellut. Saadakseen hieman vastausaikaa moiseen Juliette siemaisi jälleen shampanjalasistaan.
"Enköhän kykene antamaan moisen anteeksi", hän sanoi hymyillen hieman leveämmin. Ei Juliette todellakaan pahastunut pienestä katselusta, eikös jokainen nainen nauttinut siitä, että mies osoitti kiinnostustaan? Julietten eno oli vaivihkaa hiipinyt lähemmäs ja Juliette loi tuohon hieman äkeän katseen. "Saisinko teistä seuraa ruokapöydän luokse? Luulen, että voisin syödä jotain ennen seuraavaa soittorupeamaa." Ruokapöydät olivat myös sujuvasti mahdollisimman kaukana uteliaasta enosta ja tuon lepakonkuulosta.

Hugo ei voinut välttää sitä, että koko ajan tutki Julietten tunteita. Se oli hänen paha tapansa, aivan sama kenen seurassa oli. Niiden avuilla hän pystyi tietämään, mikä hänen teoistaan meni liian yli ja mikä oli toivottua. Juliette ei selvästi ollut tottunut käsisuudelmiin, mutta ei nähnyt sitä pahanakaan. Ehkä hän siis voisi olla yllätyksellinen mies, hyvän maun rajoissa.

Hänen kehuessaan Juliettea, huomasi hän heti toisen nolostuvan. Tämä kertoi, kuinka oli soittanut kyseisiä kappaleita aikaisemmin, mutta Hugo keskittyi, mitä naisen sisällä pyöri. Tämä oli aavistuksen epävarma ja vähättelevä, kun kertoi tarinaansa. Sen voisi laittaa ujouden piikkiin, mutta siellä oli myös jotain, mikä häiritsi Hugoa. Hän toisinaan ärsytti, kun ei osannut suoraan lukea toisten ajatuksia. Se olisi ollut paljon helpompaa kuin tunteiden avulla arvuuttelemista. Siihen tulokseen Hugo kumminkin tuli, että ehkä tytön kertoma asia oli vain puoliksi totta, vaikka ei kyennyt siitäkään mennä vakuuseen. Hänellä oli kumminkin hyvä vaisto sellaisten asioiden kanssa ja kahden vuosituhannen kokemus tunteiden tulkitsemisesta.

Hugo ei tiennyt syytä, miksi Juliette vähätteli taitojaan (sillä hänhän ei vähätellyt oikeasti mitään taitojaan), mutta ei ryhtynyt uteliaaksi. Ei hän nyt liian tungetteleva saisi olla näin aikaisessa tilanteessa ja Juliette voisi mennä varovaisemmaksi, jos osaisi kertoa totuuksia, joita nainen ei varsinaisesti ollut sanonut hänelle. Niinpä hän hymyili vain kohteliaasti ja nyökkäsi pienesti.

Hän sai iloa, kun huomasi Julietten punastuvan ja nolostuvan entisestään hänen sanoilleen. Hänestä oli hauskaa olla tekemisissä sellaisten nuorten ja viattomien naisten kanssa. Nämä tuntuivat niin kokemattomilta ja puhtailta. Se ehkä Hugoa viehättikin, hän oli innokas turmelemaan kaiken puhtaan. Se sai hänen olonsa pahaksi ja tuntui, kun hän tekisi rikosta. Ja siitä Hugo piti. Juliette oli niin hämmentynyt, että päätti kerätä rohkaisua alkoholijuomasta. Tämä keräsi itsensä nopeasti, eikä osoittanut ulkoisesti enää nolostumista. Hugo hymyili tyytyväisenä. Yllättäen kumminkin nainen muuttui aavistuksen äreäksi ja Hugo automaattisesti siirsi katseensa sinne, minne Juliette tuijotti. Hän huomasi juhlavieraita lipuvan ohitse, mutta illan isäntä oli pysähtynyt ja katseli heitä. Oliko herra Glaisyer kiinnostunut hänen seurastaan? Se vanha, pervo pieru! Ei sillä, että Hugo voisi haukkua ihmistä vanhaksi, sillä sattuihan hän olemaan yli 2000 vuotta vanha, mutta hän sentään näytti nuorelta. Hugo hymyili miehelle ystävällisesti ja ajatteli, että siinähän yrittäisi varastaa hänen seuralaistaan. Ehkä tämä oli yrittänyt vikitellä Juliettea aikaisemminkin, kun oli katsellut tätä niin äkäisesti. Joten, vaikka Hugo uskoi karismaansa, viimeistään Julietten tunteet paljastivat, ettei hän voisi hävitä illan isännälle.
"Ah, tottahan toki", Hugo sanoi ja kääntyi ympäri. Hän asetti ohimenevästi kätensä Julietten paljaalle selälle ja ohjasti tätä hellästi kohti ruokapöytiä. Hän huomasi herra Glaisyerin katseen hänen kädessään, vaikka se oli niin viattomalla kohdalla. Tuijotus sai kumminkin Hugon hetkeksi hymyilemään ovelasti. Hän oli voittaja.

Pöytien luona Hugo kokosi itselleen pienelle lautaselle pientä naposteltavaa ja vilkaisi muutaman kerran Juliettea varovasti.
"Tunnetko herra Glaisyerin entuudestaan, neiti Roche? Vai kuinka hän palkkasi sinut?" Hugon oli pakko udella.

Juliette

Juliette ei ollut vielä tähänkään mennessä tottunut kuulemaan kehuja soittotaidoistaan ja ne onnistuivat aina hämmentämään häntä hiukkasen. Varsinkin silloin, jos kehuja oli tällainen hurmaava ja hyvännäköinen mies. Hän yritti kuitenkin pitää itsensä koossa, ettei olisi aivan sortunut punasteluun ja pikkutyttömäiseen kikatteluun. Se vasta olisikin ollut noloa. Kaikesta huolimatta hän punastui hieman miehen kertoessa, että oli ollut toisen katselun kohteena. Mutta kukapa ei punastuisi?

Julietten hyvää tuulta pilasi kuitenkin hieman armas sukulainen kyttäämisellään ja hänen mulkaisunsa sai myös Hugon kääntymään katseen suuntaan. Kuinka mainiota, nyt eno näkisi vielä kaiken lisäksi, että Julietten keskustelukumppani oli häntä vanhempi. Olihan toinen toki nuorekas, mutta Juliette oli aikamoisen varma siitä, että saisi kuulla asiasta, jos hän viettäisi aikaa jonkun häntä vanhemman kanssa. Juliette saattoi jo kuulla äitinsä paasauksen kaiken maailman ahdistelijoista, jotka vaanivat nuoria ja viattomia neitosia. Ihan niin kuin herra Hatch muka olisi sellainen.
Onneksi he lähtivät suunnistamaan ruokatarjoilua kohti. Juliette tunsi käden kosketuksen paljaalla selällään ja värähti hieman, mutta ei tehnyt mitään poistaakseen kättä. Olihan käsi kuitenkin oikein viattomasti ja siististi selän kohdalla eikä alempana. Ruskeatukka vältteli katsomasta enoaan, vaikka kuvitteli kuulevansa hampaiden kirskuttelun sinne asti.

He pääsivät pöytien luokse ja Juliette poimi lautaselleen muutaman pienen voileivän, joita hänen äitinsä oli hiki hatussa pakertanut. Pitopalvelulta oli tilattu vain osa ruuista, koska ne olivat niin pirun kalliita ja sukulaistyövoima oli parasta työvoimaa. Marie oli suostunut auttamaan hyvän asian puolesta ja kaipa tuo salaa toivoi saavansa myös jonkinlaista palkintoa ystävällisyydestään joskus.
Hän kohotti katseensa seuralaiseensa toisen esittäessä kysymyksensä. Pieni huvittunut hymynpoikanen kohosi Julietten huulille.
"Hän on enoni", Juliette sanoi ja vilkaisi kyseistä herraa. Tämä oli mukamas syventynyt keskusteluun jonkun rouvashenkilön kanssa, mutta vilkuili hurjasti Julietten suuntaan. "Enkä välttämättä käyttäisi sanaa palkkaus tässä yhteydessä", hän lisäsi vielä hymyillen ja poimi lautaselleen vielä pienen palan pitopalvelun tarjoamaa piirasta, joka sisälsi ilmeisesti jonkinlaisia kasviksia. "Enonin on hieman...tarkka rahoistaan."

Hugo vilkaisi aavistuksen yllättyneenä Juliettea, tämän paljastaessa illan isännän olevan hänen enonsa. Sen jälkeen hän vilkaisi enoa. Sitä hän ei ollut osannut odottaa, koska oli ajatellut herra Glaisyeriä vain mustasukkaiseksi mieheksi. Harmi sinänsä, että he olivat sukulaisia. Ei ollut enää samanlaista iloa kiusata herra Glaisyeriä, kun tämän kyyläily tuntui johtuvan ehkä välittämisestä siskontytärtään kohtaan. Tosin. Hugon maailmassa ei olisi ollenkaan omituista, jos siskontytär kiinnostaisi miestä enemmän kuin vain sukulaisuuden takia. Antiikin Kreikan jumalat olivat jättäneet jälkensä Hugoon, kun heidän maailmassaan sisaruksienkin kanssa saattoi mennä naimisiin ja saada lapsia. Sitä asiaa pidettiin ällöttävänä ja vastenmielisenä nykypäivänä, joten Hugo ei koskaan tuonut sellaista mielipidettä esille.

Hän käänsi katseensa takaisin Julietteen ja kuunteli tämän sanoja.
"Herra Glaisyer on silti saanut aikaiseksi upeat juhlat, vaikka on saattanut tukeutua sukulaisiin", Hugo hymyili tuttavallisesti ja ehotti ehokielellään heidän siirtymistään sivummalle, jotta muutkin juhlavieraat olisivat päässeet popsimaan ruokaa.
"Täytyy myöntää, etten huomannut tai tajunnut teidän olevan sukulaisia. Ette ole ulkonäöllisesti silmiinpistävästi samankaltaisia", Hugo tuumi, kun käveli rinnatusten Julietten kanssa. Ehkä Julietten ihonväri ja ruskeat silmät hämäsivät. Olikohan tämä perinyt ihonvärinsä sitten isältään, kun herra Glaisyer ei näyttänyt olevan kotoisin lämpimistä maista.

"Enosi ei ole niin tuntematon minulle kuin minä taidan olla hänelle. Minä osasin yhdistää ennen näitä juhliakin enosi nimen ja kasvot yhteen, mutta hän ehkä juuri ja juuri saattaa tietää minun nimeni. Ei ole tullut koskaan tilaisuutta tutustua, vaikka olemme ennenkin olleet tämänkaltaisissa juhlissa samaan aikaan", Hugo hymyili ja johdatti heitä syrjemmälle, missä muitakin ihmisiä oli raihoittunut istumaan ja syömään. Hugo tiesi paljon ihmisiä, mutta hän saattoi olla täysin tuntematon heille. Hugolla oli ollut aina tapana tietää paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, koska näistä voisi irrota hänen asiakkaitaan tai kohteitaan. Rikkailla kun oli rahaa tuhlattavaksi, sillä hänen työnsä ei ollut kovin halpaa. Hugo asetti lautasen ja lasin yksinäiselle pöydälle, kunnes kiiruhti tarjoamaan Juliettelle tuolia kohteliaasti.
"Ehkä voisin tehdä tänä iltana muutoksen, koska minusta tuntuu, ettei hän pidä minusta. Vai osaatko selittää toisella tavalla hänen ilkeän ja tarkkaavaisen katseensa, neiti Roche?" Hugo hymähti leveästi.

//ainakin mä oletan, ettei toi eno oo kovin tumma Sano, jos oon väärässä//

Juliette

Oli kyllä harvinaisen totta, ettei heitä olisi helposti saattanut yhdistää sukulaisiksi. Toisinaan Juliette epäili sitä itsekin. Miten hän voisi olla jonkun pihin ja kärttyisän miehen sukulainen? Kurja ajatus.
Hugo sanoi, että juhlat olivat hienot sukulaisten avusta huolimatta. "Eivätkös sukulaiset ole aina kaikkein paras apu?" Juliette sanoi. "Tai ei ehkä aina sittenkään", hän lisäsi, koska oli tullut ajatelleeksi eräitä nimeltämainitsemattomia mukasukulaisia, kuten Dominiqueta. Jos Juliette joskus järjestäisi juhlia, hän ei varmasti pyytäisi tuon apua. Tai edes kutsuisi koko kemuihin.
Juliette lähti miehen mukaan syrjemmälle vapauttaen tilaa muille nälkäisille vieraille. Hän naurahti hieman, kun Hugo sanoi, ettei Juliettessa ollut yhdennäköisyyttä enonsa kanssa.
"Näytänkin kuulemma enemmän isältäni", Juliette sanoi hymyillen. Oli hänessä myös paljon äitinsä piirteitä, mutta kuulemma isänsä silmät ja hieman samankaltainen hymykin. Juliette oli kylläkin ihan tyytyväinen siihen, ettei näyttänyt Jean-Pierre -enoltaan. Toinen kun ei ollut mikään Adonis vaan hieman tukevahko ja päälaelta kaljuuntuva viisikymmentä muutama vuosi sitten täyttänyt miekkonen.

Juliette kuunteli miehen puhetta nyökkäillen aina silloin tällöin. Hän ei ollut erityisemmin perehtynyt siihen, minkä luokan hienostoa oli paikalla. Tummatukka ei ollut oikeastaan erityisemmin edes kiinnostunut siitä, mistä kukakin oli tunnettu ja tunsiko kukaan ketään. Hän kuitenkin kuunteli kohteliaasti.
He saapuivat pöydän ääreen ja Hugo tarjosi Juliettelle kiireesti tuolia. "Kiitos", Juliette sanoi ja istuutui. Toinen oli oikea herrasmies. Juliette laski kantamuksensa pöydälle ja kohotti katseen seuralaiseensa. "Luulen, että äitini on tämän tarkkailun takana", Juliette kertoi. "Hän on hieman...suojelevainen." Kyseinen seikka ärsytti erittäin paljon Juliettea, vaikka hän kyllä myös arvosti sitä, että äiti huolehti hänestä. Hän oli kuitenkin jo täysi-ikäinen ja kykeneväinen omaan ajatteluun ja elämään. "Voin kyllä esitellä teidät, jos haluat. Ehkä enoni uskoo, ettei ole tarvetta äkäiselle tuijottelulle", hän sanoi. "Niin, ja voit kutsua minua Julietteksi." Ei ollut tarvetta puhutella häntä noin hienosti neiti Rocheksi. Se tuntui jotenkin vieraalta ja liian hienolta.

Hugo ei kommentoinut mitään Julietten tuumaukseen, kun tämä tuntui löytävän itse vastauksen. Hugo ei itse kysynyt minkäänlaista apua sukulaisiltaan, paitsi siskoltaan. He olivatkin hyvin yhteinäinen tiimi, joten he kyllä auttoivat toisiaan yhdessä jos toisessakin asiassa. He täydensivät toisiaan niin hyvin, että olisi ollut vain haaskausta, jos he eivät toimisi yhteen. Joskus Hugosta tuntui, että hän ja sisko olivat yhtä samaa persoonaa, mutta heillä oli vain kaksi ruumista.
"Niin itse asiassa päättelinkin, koska oletettavasti äitisi on saman värinen kuin enosi", Hugo sanoi. "Onko isäsi sitten ulkomaalaistaustainen? Vai oletko sinä ulkomailta kotoisin?" Hänen oli pakko kysyä, koska jokin oli koko ajan kaihertanut hänen mieltään ja vastauksen hän luultavasti saisi vain kaivelemalla tietoja Juliettestä. Juliette vaikutti täysin uudelta ja tuntemattomalta naiselta hänelle, mutta jokin tässä oli niin tuttua ja... samaa kuin hänessä. Hugo ei vain osannut yhdistää kuin ihonvärin heidän välilleen, mutta hiljaa mies tiesi, ettei se jäänyt pelkästään ihonväriin.

Asetettuaan tuolin kohteliaasti naisen alle, Hugo asteli tätä vastapäätä ja istuutui omalle tuolilleen. Hän kuunteli toista ja hymähti tämän sanoille.
"Äidit osaavat kyllä olla joskus turhankin suojelevaisia ja huolehtivia. Mutta he tekevät sitä vain rakkauden tähden, eivätkä ymmärrä joskus menevänsä yli", Hugo puhui ja siirtyi napostelemaan hillitysti. Hänen äitinsä oli ollut ainoa, joka oli oikeasti välittänyt heistä, kun jumalat hylkäsivät pienet lapset kadulle. Tämä ei kumminkaan ollut saanut käännettyä Zeuksen päätä, jotta kaksoset olisi otettu takaisin vastaan Olymposvuorelle. Nykyään Zeus ja tämän koirat olivat vain inhottava päänkivistys, eikä Hugo elätellyt toivoa, että palaisi joskus takaisin jumalten keskuuteen.
"Esittely voisi olla mukavaa", Hugo myönsi ja joi shampanjaa. "Minä kun en haluaisi vaikuttaa rosvolta, joka vain kiusoittelee siskontyttäriä. Toivottavasti en vaikuta sinullekaan epämiellyttävältä seuralta, Juliette."

Juliette

Juliette ei rehellisesti sanottuna pitänyt kovinkaan monesta sukulaisestaan. Kukaan ei erityisemmin pitänyt hänestä, jotenkin katsoivat kieroon. Juliette arveli sen johtuvan siitä, että oli tulosta jostain lomaromanssista ja siksi häntä pidettiin huonompana.
Hugo kysyikin hänen isästään. "Hän on kreikkalainen", Juliette sanoi katsahtaen jälleen mieheen. "En tosin ole koskaan tavannut häntä. Äitini tapasi hänet ilmeisesti lomalla", hän jatkoi. Tuskin oli tarpeen selittää asiaa enempää. Kreikkalaiset tuntuivat olevan aikamoisia hurmureita.

Herrasmiesmäisesti Juliettelle tarjottiin tuolia ja Hugo istuutui vastapäätä. "Niin, ei hän tarkoita mitään pahaa. Mutta joskus hän voisi kyllä huolehtia hieman vähemmän", Juliette sanoi. Hän ymmärsi kyllä, että äiti oli vain huolissaan, mutta siltikin. Laittaa nyt joku vahtimaan häntä juhliin. Voi hyvänen aika sentään, mitä hänelle muka voisi tapahtua? Hän puraisi pienen palan voileivästään, joka osoittautui erittäin herkulliseksi. "Et ole lainkaan epämiellyttävää seuraa", hän sanoi hymyillen.
"Apollíne, mitä sinä teet täällä?" kuului kysymys. Juliette kohotti katseensa ja näki enonsa seisomassa edessään. Mokoma kettu oli tullut niin hiljaa, ettei hän ollut kuullut.
"Sanoisit Juliette, kuten kaikki muutkin. Ja vastauksena kysymykseesi, vietän tässä ansaitsemaani taukoa", hän sanoi ja käänsi katseen Hugoon ja sitten takaisin enoonsa.
"Tässä on Hugo Hatch. Hugo, tässä on enoni Jean-Pierre Glaisyer", hän sanoi viitaten aina kädellään kyseisen henkilön puoleen. Nyt oli se esittelykin suoritettu.

Hugo huomasi korviensa hörähtävän ja silmiensä välkähtävän, kun Juliette mainitsi tämän isän olevan kreikkalainen. Hän myös paljasti, että oli myös lomamatkan matkatuliainen. Hugo ei voinut peittää pientä hymyään. Kreikkalaiset eivät koskaan pettäneet.
"Tämäpä hauska yhteensattuma", Hugo aloitti ja siirsi läpitunkevan katseensa naiseen, mikä kylläkin oli ystävällinen. "Minun juureni ovat myös Kreikassa. Muutin Ranskaan nuorena." Hän antoi Julietten olettaa, että hän oli muuttanut Ranskaan lapsena, mikä oli selvästi emävale. Hän oli lapsuutensa asunut enemmän tai vähemmän huonosti ja kurjasti Kreikassa, mutta sitä naisen ei tarvinnut tietää.

Vaikka he jakoivat samoja juuria, ei Hugo vakuuttunut, että heidän yhtäläisyytensä jäisi siihen. Kreikkalainen isä ei hiljentänyt täysin Hugon omituista tunnetta. Jokin vain oli hirvittävän tutunoloista, mutta se ei pystynyt muodostamaan sanaa hänen kielelleen. Ja se ärsytti Hugoa. Tuntui, kun hän ei nyt huomaisi jotain tai ei osaisi yhdistää asioita oikein.

Hugo kerkesi vain hymyillä tyytyväisenä Juliettelle, kun tämä kertoi, ettei ollut epämiellyttävää seuraa, kunnes heidän keskuuteen ilmestyi herra Glaisyer. Hugo pisti merkille nimen, jolla illan isäntä kutsui siskontytärtään. Hän seurasi hiljaisena kaksikon sananvaihtoa, kunnes Juliette suoritti esittelyt. Hugo nousi seisomaan ja ojensi kohteliaasti kätensä lämpimään tervehdykseen.
"Hauska tutustua, herra Glaisyer", Hugo sanoi ja hymyili mitä ystävällisimmin. "Olen pahoillani, että varastin siskontyttäresi aikaa itselleni, mutta lupaan, etten omi häntä koko illaksi itselleni. En halua viedä kokonaan juhlavierailijoiden iloa ja mahdollisuutta kuulla tämän lahjakkaan neidon musikaalisia taitoja." Hän siirsi hetkeksi katseensa Julietteen, kun puhui tästä, mutta siirsi katseensa jälleen enoon.

"Juhlat ovat onnistuneet erityisen hyvin, herra Glaisyer", Hugo kehaisi hymähti pienesti.

Juliette

Juliette puhui yleensä melko harvoin isästään tai siis siitä vähästä, minkä sattui tuosta tietämään. Jokin tässä miehessä kuitenkin sai hänet jutustelemaan melko avoimesti, tai ehkä se johtui shampanjasta, jota hän oli jo melkein lasillisen ehtinyt juoda. Tuskinpa sentään, oli hän aiemminkin alkoholia nauttinut. Sen täytyi siis olla Hugo. Mies kertoi olevansa itsekin kreikkalainen. "Aikamoinen yhteensattuma tosiaan", hän sanoi hymyillen. Olikohan hän koskaan tavannut ketään kreikkalaistaustaista? Tuskinpa vain, ei ainakaan tietoisesti. Olikohan tämä samankaltaisuus se tunne, joka hieman vaivasi Juliettea. Hän ei oikein osannut selittää tunnetta, mutta se oli erikoinen.

He eivät saaneet nauttia rauhassa toistensa seurasta, kun sukulaisten piti jo tulla paikalle ronkkimaan. Juliette yritti parhaansa mukaan peitellä närkästystään, mutta ei mahtanut mitään tyytymättömälle tuhahdukselle. Ihan oikeastiko oli pitänyt tulla keskeyttämään? Eiväthän he olleet tehneet muuta kuin keskustelleet.
Tummatukka kuitenkin esitteli miehet toisilleen ja Julietten eno puristi kohteliaasti Hatchiksi esitellyn kättä. Hän yritti pitää ilmeensa mahdollisimman kohteliaana, mutta pieni epäileväisyys oli havaittavissa tuon katseessa. Hän murahti hieman toisen sanoille, aivan kuin ei olisi uskonut.
"Toivottavasti viihdytte. On hienoa, jos olen onnistunut järjestämään hyvät juhlat. En ole erityisen kokenut juhlanjärjestäjänä", mies sanoi ja käänsi sitten katseensa Julietteen.
"Ajattelin vain ilmoittaa, että tanssiosuus alkaa kohta ja tahtoisin sinut soittamaan. Tuo orkesteri ei ole mistään kotoisin", herra Glaisyer sanoi vilkaisten sisarentytärtään.
"Selvä on. Tulen aivan pian", Juliette sanoi huokaisten. Takaisin töihin siis. Johan tässä olikin tullut hetkeksi unohdettua moiset velvollisuudet.

Aina oli yhtä hauskaa tutkia kahden ihmisen tunteita samaan aikaan. Juliette oli selvästi ärsyyntynyt, kun eno oli putkahtanut paikalle. Ja turhautunut. Tämä ei tosiaan tainnut pitää vahtikoirastaan. Eno taas osasi vain vaivoin peitellä tunteitaan ulkoitse. Tämä ei luottanut häneen ollenkaa ja epäili jokaista hänen elettään ja sanaansa. Oliko hän muka niin epäilyttävän oloinen? Olisiko hän pitänyt puhua kuin typerys? Osoittaa junttimaisuutta, jotta eno olisi niellyt hänet paremmin? Hugosta tuntui, että herra Glaisyer ei osannut luottaa kehenkään. Tämähän oli sitten samanlainen kuin hän.

Hugo puristi miehen kättä ja tutki tämän kasvoja. Ei kyllä tosiaan paljoa Julietten piirteitä. Ehkä ihan hyvä vain. Ehkä sen takia Juliette osasikin olla kaunis. Herra Glaisyer ei tuntunut olevan halukas keskustelemaan hänen kanssaan enempää vaan vaati Juliettea takaisin orjakseen. Raasu. Nainen ei ollut yhtään innoissaan. Hugo nyökkäsi enon perään, kun tämä lähti ja istuutui jälleen tuolilleen siirtäen katseensa Julietten ruskeisiin silmiin.
"On harmi, että joudun luopumaan seurastasi", Hugo näytti aavistuksen pahoittelevalta. Hän olisi kovasti halunnut selvittää, mikä siinä tytössä kaihersi häntä. Ja hän olisi halunnut saada tästä sänkynsä lämmittäjän, vaikka uskoi, ettei ensimmäisen tapaamisen jälkeen saisi sellaista. Juliette olisi varmasti nainen, jota pitäisi rauhassa lämmitellä, ennen kuin mentäisiin fyysiselle asteelle. Hugo piti haasteista ja hänellä oli aikaa koko loppuikänsä. Monet miehet eivät jaksaneet tuhlata aikaansa lämmittääkseen vain yhden naisen, mutta Hugolle siitä oli tullut viihdykettä. Kahdentuhannen vuoden aikana oli oppinut arvostamaan hieman erilaisuutta samantyyppisiin kaavoihin. Hänellä ei ollut mitään kiirettä.
"Mutta ethän sinä voi soittaa koko loppuiltaa taukoa pitämättä? Haluaisin nimittäin kanssasi edes yhden tanssin", hän hymyili aavistuksen flirttailevasti, kunnes peitti arvuuttelevan hymynsä shampanjalasin taakse.

Juliette

Juliette ei oikein tiennyt pitäisikö olla ilahtunut vai enemmän harmissaan siitä, että hänen enonsa poistui paikalta. Toinen oli tuonut muassaan ikäviä uutisia. Juliette ei tahtonut mennä soittamaan. Hän tahtoi viettää aikaansa Hugon kanssa ja tutustua tuohon paremmin. Mutta ei. Hänen piti mennä.
Hän hymyili hieman miehen sanoille. "Mutta nyt ainakin kaikki muut pääsevät nauttimaan seurastasi. Uskoisin, että olet kovinkin haluttu partneri tanssilattialle", Juliette sanoi. Paikalla oli montakin naista, joka ei ollut ottanut seuralaista mukaan. Tuskinpa Hugon tarvitsisi yksinään viettää aikaansa. Ties vaikka löytäisi kunnollista seuraa. Sellaista, jonka ei tarvitsisi olla koko ajan kiinni flyygelissä.
Pieni punastuksen häivä kohosi taas Julietten poskille, kun toinen flirttailevanoloisen hymyn kanssa mainitsi tanssimisesta. "Enköhän minä sen verran saa vapaata", hän sanoi laskien katseensa hetkeksi lautaseen tyynnytelläkseen itseään. "Mutta minun on pakko tunnustaa, että olen aika huono tanssija." Juliette ei ollut erityisemmin päässyt harjoittelemaan tanssitaitojaan lukuunottamatta koulun päättäjäistansseja joskus monta vuotta sitten.

"Tiedätkö muuten, millaista musiikkia tällaisissa tansseissa soitetaan? En ollut aivan varautunut soittamaan tanssin aikana", hän sanoi. Tuskinpa vieraat tahtoivat kuulla alkuillalta tuttuja kappaleita, vaikka tuskin nuo olivat edes kunnolla kuunnelleet. Julietten mielestä Mozartin sävellykset eivät kuitenkaan olleet aivan parasta tanssimusiikkia. Ehkä jokin hieman nykyaikaisempi kappale? Juliettelle ei vain tullut mitään mieleen sillä hetkellä.

Hugo hymähti pienesti Julietten sanoille hänen mahdollisuuksistaan löytää tanssipareja. Sitä Hugo ei epäillyt, mutta ehkä hän voisi esittää vaatimatonta.
"Olen kuullut, että naiset pelkäävät tanssia kanssani", hän naurahti huvittuneesti. "He eivät ota mielellään vastaan satakiloa hentoisille varpailleen." Hän hymyili niin leveästi, että hymy ylsi melkein korviin saakka. Olihan hän melkoinen ilmestys melkein kahdella metrillään ja melkein kolmelukuisella painollaan, mistä suurin massa oli kertynyt hänen lihaksiinsa.

Juliette punastui ja hämmentyi taas, mikä sai hymyn pysymään miehen kasvoilla. Niin viaton. Se sai miehen entistä enemmän haluamaan tätä. Hän halusi tuhota sen viattomuuden. Hän halusi tehdä maailmasta ruman ja likaisen.
"Sitten meitä on kaksi. En minäkään ole erikoinen tanssija", mies valehteli sujuvasti. Totta kai hän oli hyvä tanssija, omasta mielestään paras, mutta liiallinen itserakkaus muiden kuullen ei saanut hyvää mielipidettä.

"Hmm", Hugo mutisi naisen kysymykseen. Hän ei todellakaan tiennyt sopivaa esittäjää, koska sattui vain tanssimaan sen kappaleen tahdissa, minkä kuuli. "Sellaista lentävää, jos voisin sanoa." Hugo naurahti.
"Ei liian hidasta, mutta ei liian nopeaakaan. Anteeksi, olen täysin onneton kertomaan oikeaa vastausta. Olen oppinut tanssimaan vain kappaleiden mukaan, siskoni ei koskaan vaivautunut kertomaan minkä nimisiä kyseiset tanssit olisivat tai minkälainen musiikki olisi sopivaa niihin", Hugon oli pakko myöntää. Kyllä hän perustansseja tiesi nimeltäänkin, mutta ei silti keksinyt sopivaa nimeä siihen iltaan.

Hugo siirsi katseensa Juliettesta, kun tunsi pistävän katseen itsessään. Eikä hän ollut väärässä; eno tuijotti heitä kärttyisästi ja Hugo päätti ottaa vihjeen vastaan. Hän nousi ylös ja tarjosi Juliettelle kyynärvarttaan.
"Toivottavasti suot minulle sen kunnian, että saan saattaa sinut flyygelisi luo", Hugo hymyili hurmaavasti.

Juliette

Juliette kohotti hieman hämmentyneesti kulmaansa, kun Hugo kertoi naisten muka pelkäävän tanssia hänen kanssaan. Selitykseksi tuli toisen paino varpailla. Juliette tuhahti epäilevästi. Eiköhän mies nyt sen verran hyvin osannut tanssia, ettei tallonut varpaille. Ainakin toisesta sai sen vaikutelman, että tällaiset juhlat ja sitä kautta myös tanssiminen olisivat ihan tuttua. Jos Hugo ei sitten ollut viettänyt aikaansa seinäruusuna joka kerta. "Olen varma, että he pelkäävät aivan turhaan", Juliette sanoi hymyillen.
Hän myös punastui aavistuksen toisen flirttailevasta hymystä. Olihan Juliette toki seurustellut aiemmin, mutta ei vähään aikaan ja tällaiset huomionosoitukset noinkin komealta mieheltä punastuttivat kummasti. Hän ei vastannut toisen tanssipuheisiin mitään, koska oli liian kiireinen pitämään kasvojensa värin kurissa.

Valitettavasti Hugo ei osannut oikein auttaa hänen ongelmassaan, mutta ohjeillaan sai idealampun syttymään Julietten päässä. "Ei se mitään, minä sain jo oikein hyvän idean", Juliette sanoi hymyillen.
Hän tiesi tarkalleen, mitä soittaisi sanoi eno siihen mitä tahansa.
Juliette vilkaisi Hugon katseen suuntaan ja mikä yllätys olikaan, että hänen rakas enonsa se siellä kyttäsi. Ruskeatukasta tuntui, että jos katse voisi tappaa, niin Hugo kieriskelisi nyt suurissa tuskissa lattialla. Tai vastavuoroisesti hän. Sen verran myrkyllisen oloinen oli vanhemman miehen katse.
Juliette nousi ylös myöskin ja tarttui kreikkalaisen käsivarresta. "Se olisi minulle erittäin suuri ilo", hän sanoi ja hymyili pehmeästi. Vatsassa tuntui lehahtelevan jotain perhosen tapaisia toisen hurmaavan hymyn johdosta, mutta hän yritti karistaa tunteen pois ja keskittyä tulevaan urakkaansa.

Kun he pääsivät flyygelin luokse, Juliette istuutui sen ääreen. Hänen enonsa kuului parhaillaan ilmoittavan, että tanssiosuus alkaisi. Hän huomasi, että muuan rouvashenkilö katseli ympärilleen etsien itselleen paria ja katse taisi hakeutua useampaankin otteeseen Hugon puoleen. "Minusta tuntuu, että tuolta löytyisi sinulle pari, joka ei pelkää varpaiden talloutumista", Juliette sanoi hymyillen. "Minulla olisi teille kerrassaan mainio kappalekkin."

Hugo oli tuntevinaan nopean tunteenvyörymän Julietten sisällä, kun hän oli saanut ilmoille hurmaavimman hymynsä. Ja se tunnevyörymä oli levoton, jännittynyt, mutta halukas ja toiveikas. Hugo oli hymyillä entistäkin leveämmin. Hän oli niin taitava siinä. Hän vain tuntui vetävän oikeista naruista.

Juliette tarttui hänen käsivarteensa ja Hugo lähti johdattamaan heitä kohti flyygeliä. Olihan heidän ateroiminen jäänyt puolitiehen, mutta herra Glaisyerin kärsivällisyys tuntui olevan kortilla. Eikä Hugo halunnut inhottavasta luonteestaan huolimatta ärsyttää illan isäntää aivan loppuun saakka. Hän voisi ehkä hyötyä tästäkin miehestä. Ehkä asiakkaana.

He saapuivat flyygelin luokse ja Juliette istuutui sen ääreen. Mies nosti katseensa Juliettesta, kun tämä mainitsi hänelle sopivan tanssiparin. Hän huomasi kohtaavansa aavistuksen vanhemman rouvan katseen, joka katsoi häntä aavistuksen toivekkaasti. Hugo hymyili tälle ystävällisesti, kunnes käänsi katseensa Julietteen.
"Taidat olla oikeassa", kreikkalainen sanoi. "Hän näyttää kovin yksinäiseltä. Ehkä minun pitäisi yrittää piristää hänen iltaansa, mutta.." Hän otti Julietten kapean käden jälleen omaansa ja suuteli hellästi tämän sormia melkein rystysien kohdalta. ".. jää odotamaan minua. Uhmaan enosi tahtoa ja varastan sinut tanssiin. Mieluusti pitäisin sinut koko illan itselläni." Hän laski Julietten käden ja hymyili tälle omistavasti siniset silmät kiinnostusta säihkien.

Sen jälkeen hän käänsi naiselle selkänsä ja käveli rouvan eteen. Hän kumarsi tälle syvään ja kohteliaasti, mistä rouva oli mahdottoman otettu ja antoi mielihyvin Hugon johdattaa hänet kättä korkealla pitäen tanssilattialle. Hugo tarttui naisesta asianomaisesti ja siirsi katseensa Julietteen.

Juliette

Juliette sai pidettyä itsensä jotenkuten koossa matkan flyygelinsä luokse. Miten mies saattoikaan saada hänet noin kovin pyörälle päästään? Hehän olivat tunteneet vasta muutaman hetken ja muutenkin olivat käytännössä eri maailmoista. Juliette oli kotona asuva kauppa-apulainen ja Hugo puolestaan komea ja ilmeisen varas herrasmies, jonka ympärillä varmasti parveilisi naisia kuin puluja leivänmuruja viskovan mummon ympärillä.

Kaikesta tästä huolimatta hän olisi saattanut vaikka pyörtyä miehen ottaessa kädestä kiinni ja suudellessa sitä taas. Hän hengitti syvään yrittäen siten pitää itsensä rauhallisena.
"Löydät minut täältä", Juliette sanoi hymyillen ja posket jälleen kerran hieman punehtuneina toisen säihkyvästä katseesta ja ihanista sanoista. Hän ei ollut punastellut näin paljoa pitkään aikaan. Hän hengitti syvään Hugon poistuttua naisen luokse. Nyt piti rauhoittua. Ei saanut ajatella mitään ylimääräistä, se koituisi turmiolliseksi. Hän hymyili vielä kerran Hugolle, kun tuo katsoi häneen ja kiinnitti sitten huomionsa soittimeen edessään.
Hän laski sormensa koskettimille, hengitti syvään ja alkoi sitten soittaa. Kappale oli Christina Perrin A Thousand Years, tuttu Twilightin katsojille ja niille, jotka olivat valmistuneet Julietten luokalta muutamia vuosia takaperin. Juliettesta kappale oli kaunis ja sopi hyvin tanssittavaksi. Tai ainakin hän oli kyennyt mainiosti tanssimaan sitä silloisen poikaystävänsä kanssa.

Hän soitti kappaleen hieman hitaammin kuin mitä se oikeasti olisi mennyt, mutta onneksi se ei silti kuulostanut huonolta. Lopulta kappale saapui päätökseen ja viimeiset sävelet soivat vielä hetken aikaa ilmassa ennen kuin hiipuivat pois. Julietten hymyili itsekseen ja käänsi sitten katseensa tanssilattian puoleen. Hän huomasi enonsa, joka katsoi häntä tuimasti ja kohautti olkapäitään. Ihan siedettävä, mutta olisi voinut olla parempikin, tuo tuntui sanovan. Juliette puri huultaan ja käänsi katseensa nuotteihin, joista ei äskeistä kappaletta löytynyt lainkaan. Olipa ihanaa, että häntä arvostettiin näin.

Hugo tunsi aina käsittämätöntä omahyväisyyttä ja ruokki aina egoaan, kun tunsi ja huomasi Julietten menevän aivan pyörälleen hänestä ja hänen teoistaan. Kaikki itserakkaat ajatuksensa hän kumminkin peitti salaperäisen hymynsä alle.
Juliette kertoi odottavansa ja Hugo pystyi kääntymään ympäri kohti rouvashenkilöä.

Hugo tunsi, kuinka rouva tuntui olevansa hyvin iloinen, että hän oli tullut kysymään häntä tanssimaan. Tämän koko keho tuntui olevan liekeissä, mikä oli saada Hugon ystävälliseen hymyyn hieman kieroutta lisää. Hän rakasti sitä tunnetta, kun osasi hurmata monta naista samaanaikaan. Mutta hän oli päättänyt, että päättäisi mielyttää vain yhtä sinä iltana tavallista enemmän. Hän kumminkin esitti herrasmiestä. Hän halusi tehdä Julietten olosta erityisen, jotta tästä tulisi aina vain helpompi ja helpompi kohde.

Hugo hymyili rohkaisevasti Juliettelle, kun kohtasi tämän katseen tanssilattialta. Nainen laski sormensa koskettimille ja ilmaan värähti kaunis kappale. Mies oli kuullut sen jossain, mutta ei pystynyt yhdistämään nimeä tai esittäjää. Se ei kumminkaan haitannut. Hän lähti viemään rouvaa sujuvasti ja virheettömästi, täysin sulautuen ja lipuen kappaleen mukaan. Rouvakin sattui olemaan varsin hyvä tanssimaan ja lukemaan hänen vientiään, joten heillä ei tullut pahemmin kömmähdyksiä. Rouva tuntui olevan haltioissaan.

Kappale kumminkin loppui ja Hugo kumarsi kohteliaasti naiselle, kunnes vei tämän takaisin sinne mistä oli poiminutkin. Hän jäi siihen hetkeksi juttelemaan rouvan kanssa, mutta katseli aina välillä Juliettea. Tämä tuntui olevan hieman harmissaan, ennen kuin rupesi soittamaan toista kappaletta. Hugo yritti hymyillä tälle piristävästi.

Hugo tanssi vielä toisenkin tanssin rouvan kanssa, kun tämä tuntui sitä niin kovasti pyytävän, mutta sen jälkeen keskittyi vain keskustelemaan muitten kanssa tai tuijottamaan flyygelin edessä olevaa naista. Hän odotti kärsivällisesti, että Juliette saisi tanssittaa rauhassa juhlaväkeä. Välillä hän vilkaisi tämän enoa ja mietti, milloinkohan tämä hyväksyisi tauon siskontyttärelleen. Siinä kerkesi vierähtämään melko kauankin ennen, kun Hugo päätti tallustaa naisen luo. Kappaleen loputtua hän tarjosi tälle kättään, jotta olisi voinut johdattaa tämän tanssilattialle. Hän vilkaisi orkesteria paljon puhuvasti, mutta nämä tuntuivat olevan jo valmiina. Ehkä nämä olivat aavistaneet hänen läsnäolon aiheuttavan tauon jälleen.
"Etköhän ole ansainnut nyt hieman pidemmän tauon", hän hymyili lämpimästi naiselle.

Juliette

Voisi sanoa, että onneksi Hugo poistui tanssittamaan rouvaa. Juliette oli aikamoisen varma siitä, että olisi lehahtanut täysin punaiseksi tai muuttunut soittokyvyttömäksi kokonaan, kun hämmentyi niin toisen hurmaavista eleistä ja ihanasta hymystä. Nyt hän saattoi keskittyä soittamiseen ja unohtaa hetkeksi kaiken muun maailmassa.
Juliette kuitenkin katseli silloin tällöin tanssilattialle soittaessaan. Hän yritti bongata vinkkejä tanssimiseen, koska oma kokemus oli aikamoisen heikkoa. Juliette osasi jotenkuten valssin ja pari tangon perusaskelta, sekä sen tanssin, jossa keinuttiin paikoillaan musiikin tahtiin, tuijoteltiin paria silmiin ja pussailtiin. Se vaihtoehto ei kuitenkaan tainnut sopia näille parketeille, joten valssin askelia hän nyt yritti löytää. Katselusta huolimatta sormet liikkuivat koskettimilla virheettömän tarkasti osuen aina oikealle kohdalle.

Juliette sai kappaleen loppuun ja vilkaisi jälleen Hugon suuntaan. Tuon tanssipari tuntui suorastaan hehkuvan onnea ja se, mitä Juliette oli nähnyt miehen tanssitaidoista niin hän ei lainkaan ihmetellyt asiaa. Vai ei muka erikoinen tanssija? Pyh.
Saatuaan melko tylyn kiitoksentapaisen enoltaan hän keskittyi uusiin kappaleisiin ja tällä kertaa ei enää katsellut tanssilattiaa. Hän soitti muutaman perinteisemmän valssikappaleen, Edelweissin ja Tsaikovskin Joutsenlammen valssisovituksen sekä hieman uudemman kappaleen I'm falling in Love with Someone. Sitten Hugo tuli takaisin ja kysyi olisiko tauon aika.
Juliette tarttui miehen ojentamaan käteen ja antoi tuon johdattaa hänet tanssilattialle. Juliette toivoi, ettei kompuroisi, koska hänen mekkonsa ei ehkä ollut aivan luota tanssimiseen kapean helman takia. Hän ei haluaisi rikkoa mekkoaan tai talloa Hugon varpaita, vaikka epäilikin, ettei toinen siitä pahastuisi. "En sitten todellakaan ole hyvä tanssimaan", hän muistutti vielä katsoen miehen sinisiin silmiin.

Juliette ojensi kätensä ja Hugo tarttui naisen kädestä, joka tuntui olevan vain henkäys hänen suuren kämmenen rinnalla. Hän johdatti naisen ryhdikkäästi tanssilattian reunalle, koska huomasi nuoren naisen pienen epävarmuuden. Ehkä he voisivat aloittaa reunalta aivan rauhassa ja edetä muiden sekaan, kun Juliette olisi saanut jutusta otteen.

Niinpä Hugo hymyili huolettomasti ja lämpimästi Juliettelle, kun tämä muistutti kehnoista tanssitaidoistaan.
"Anna musiikin viedä ja...", Hugo aloitti ja veti Julietten lähemmäksi itseään. Hän kumminkin jätti heidän kehojensa välille kohteliaan raon, mutta piti varmalla otteella naisen ristiselästä kiinni ja johdatti heidän yhteenliittyneet kädet kauemmaks heidän kehoistaan. Hän katsoi ruskeita silmiä puoliumpeisilla silmillä ja hymyili salaperäisesti. "...kuuntele minun kehoani." Hän puhui tuskin kuiskausta lujempaa, pelkällä matalalla kurkkuäänellä.

Siinä samalla orkesteri oli saanut kaiken kuntoon ja he alkoivat soittamaan. Hugo kuunteli hetken ennen, kun lähti viemään ja pyöräyttämään Juliettea ympäri. Juliettella oli selvästi alkukankeutta, mutta Hugo teki parhaansa, että naisella olisi mahdollisimman helppoa lukea hänen kehonkieltään ja neuvojaan. Muutaman kerran he olivat menossa eri suuntiin, mutta niille tapauksille Hugo vain nauroi matalasti, kunnes haki jälleen paremman otteen naisesta ja lähti viemään. Onneksi kappale oli suhteellisen rauhallinen, että Juliette sai siinäkin suhteessa enemmän aikaa ennakoida hänen liikkeitään. Kappaleen loppua kohden heidän tanssinsa sulautui paremmin ja paremmin yhteen ja Hugo tohti viedä rohkeammin naista. Hän pyöri, väisti ja lipui pitkin tanssilattiaa Juliette käsivarsiensa suojassa. Viattoman ja huomaamattoman oloisesti mies veti Juliettea lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes kappaleen loputtua heidän kehojen välissä oli tuskin edes havaittavaa hajurakoa. Kehot tekivät vaihtokauppoja lämmön kanssa.

Hugo piti heitä hetken lähekkäin ja vain katsoi naisen ruskeita silmiä aavistuksen intiimisti. Ihmisien kumminkin hälvettyä heidän ympäriltään, Hugo vetäytyi hieman vastahakoisen näköisesti Julietten läheltä ja kumarsi tälle kohteliaasti. Hän piti tämän kättä ja vei heidät pois tanssilattialta, mutta ei suinkaan takaisin flyygelin luo.
"Hyvinhän se meni", hän hymyili pehmeästi.

Juliette

Juliette ei voinut taaskaan mitään pienellä jännityksepoikaselle ja vatsankipristelylle, minkä tämä tanssilattialle astuminen sai aikaan. Hän ei ollut tanssinut oikeastaan lainkaan sen jälkeen, kun oli valmistunut ja siitäkin oli jo useampi vuosi aikaa. Kuinka hän pysyisi Hugon kaltaisen mestaritanssijan matkassa? Onneksi he sentään jäivät tanssialueen reunamille, Juliette ei pääsisi rusikoimaan muita pareja.
Juliette värähti hieman käden asettuessa ristiselälle ja miehen kuiskiessa rohkaisevia sanojaan. Hän hymyili hieman hermostuneesti, mutta nyökkäsi. Selvä on. Kyllä tästä hengissä selvitään. Ehkä.

Sitten orkesteri alkoi soittaa ja Juliette lähti liikkeelle myötäillen miehen askeleita. Alkuun hän oli kovin varovainen ja vilkuili vähän väliä jalkoihinsa saadakseen ne pidettyä oikeassa rytmissä. Muutamaan otteeseen hän sekosi askelissaan ja oli ajautua eri teille, mutta aina Hugo ohjasi hänet takaisin lähelleen ja tanssi jatkui. Pikkuhiljaa Juliette pääsi sisälle musiikkiin ja alkoi rentoutua ja liikkua kevyemmin ja vapautuneemmin. Hän ei huomannut ajautuvansa aina vain lähemmäs kreikkalaista tai jos huomasikin niin ei pistänyt sitä lainkaan pahakseen.

Lopulta kappale ja tanssi loppuivat ja he seisoivat lähes kiinni toisissaan. Julietten posket punoittivat aavistuksen verran tanssin ja hienoisen jännityksen tuottamasta lämmöstä. Hän katseli puolestaan miehen sinisiä silmiä ja hymyili. Sitten toinen kumarsi ja Juliette teki jonkin niiauksen tapaisen seuraten sitten miestä sivummalle.
"Kukaan ei ainakaan vammautunut vakavasti", Juliette sanoi ja vilkaisi muihin vieraisiin kuin varmistaakseen, ettei kukaan makaisi lattialla suurissa tuskissa, joita kokematon tanssija oli aiheuttanut. "Mutta se oli oikein ihanaa. Sinä olet loistava tanssija", hän sanoi hymyillen.