Tanssin pyörteissä [Kirke]

Chênevalien kaupungin reunamille oli laskeutunut jo yö. Taivaalla näkyi vain himmeitä tähtiä, sillä kaupungin valot heikensivät niiden säteilyä. Ilma oli varsin syksyinen, päivällä oli satanut ja asfaltti oli kostea sen jäljiltä. Lämpötila oli silti reippaasti plussan puolella. Kadunvarsilla puiden lähettyvillä oli keltaisia, oransseja ja punaisia lehtiä. Marcos kulki katulamppujen valossa kohti erästä kartanoa, joka oli kuuluisa julkimoiden järjestämistä juhlista. Näyttelijä ja puolijumala oli luonnollisesti saanut kutsun, olihan tämänkertaisten juhlien järjestäjä eräs näyttelijä samaisesta teatterista, jossa mies näytteli.
Päällään miehellä oli luonnollisesti vain parasta: mustavalkoinen smokki rusetilla. Sen päällä hänellä tosin oli ruskea kangastakki, joka ylettyi häntä melkein polviin asti. Kaulassa hänellä oli lampaanvillasta tehty ruskea huivi mustin ja punaisin kuvioinnein. Vaatteet sopivat miehelle kuin nakutetut, eikä hänen hiuksissaankaan ollut moittimista, vaikkeivat ne mitenkään erityisen hienosti olleet, kunhan niihin oli pistetty kevyt kerros vahaa. Marcos Lyon oli niitä miehiä, jotka pitivät yksinkertaisesta tyylistä.

Mies huomasi jo vanhaan kartanoon johtavan polun ja suuntasi sinne kulkunsa. Marcos näki jo mielessään juhlallisuudet, jotka häntä odottivat. Ruuan ja juoman lisäksi hän odotti seuraa. Koskaan ei voinut tietää, keneen juhlissa törmäisi. Näin syksyisinä aikoina hän kaipasi vierelleen naista, ja ehkä se oli tämä kaipuu, joka hänet aina juhliin ajoi, ota siitä nyt sitten selvää. Ryhdikkäästi, mutta kädet takintaskuissa kulkeva mies asteli kartanon avonaisille oville, jossa eräs palvelija jo riensikin hänen luokseen.
"Tervehdys, sir", nainen sanoi, "saanen takkinne, kiitos?"
Hymynkare huulillaan mies riisui takin ja ojensi sen palvelijalle.
"Kas tässä", kuului kohtelias ääni. Mies smokissaan lähti jo kohti isoa salia. Kartanon aulassa, joka kohtuullisen suuri sekin oli, säilytettiin takkeja. Marcos ei ollut ensimmäinen juhlissa, sillä naulakoissa oli jo paljon takkeja. Ilmassa leijui myös epämääräinen hajuvesien tuoksu - tai oikeastaan haju. Marcos itsekin oli laittanut hajuvettä, mutta toisin kuin monet enemmän tai vähemmän julkimot, hän tiesi, missä raja oikean määrän suhteen kulki.

Kartanossa suureen saliin johtava ovi oli auki. Miehen eteen avautui suuren suuri sali notkuvien pöytien ja suuren vierasmäärän kera. Suuri ihmismäärä ei tuottanut hankaluuksia hänelle, sillä joku jo miestä tervehti. Marcos liittyi seuraan ilomielin.
Neljän hengen joukkio oli erään pöydän ääressä seisoskelemassa. Smokkiin pukeutunut mies jutteli ne tavalliset kuulumiset hyvänpäiväntuttujensa kanssa ennen kuin hän nappasi samppanjalasin pöydästä. Koska ihmiset juttelivat pinnallisia asioia, ei puolijumalan huomio kauaa keskustelussa viipynyt. Hän katseli ympärilleen, nähden katosta roikkuvat kristallikruunut, ja taaempana suuret ikkunat, joista saattoi nähdä ulos pimeyteen. Miehen haaveilut kuitenkin keskeytyivät erään naisen kysyessä häneltä kysymyksen. Kysyjä oli kauniiseen merensiniseen leninkiin pukeutunut julkimo, joka oli selvästi iskenyt silmänsä Marcokseen.
"Anteeksi, taisin epähuomiossa kuulla väärin. Mitä sanoittekaan?" Marcos valehteli ja katsoi silti hymy huulillaan naista. Hymyn seasta paljastui rivi valkoisia hampaita. Miehen siniset silmät harhailivat naisen kasvoissa. Hmm... Naisen kasvot olivat tutut, mutta hän ei saanut mieleensä, mistä.
"Kysyin, että tanssisitteko minun kanssani seuraavan tanssin? Yläkerrassa orkesteri alkaa kohta soittamaan", noin 25-vuotiaan oloinen neito kysyi.
"Oh", Marcos vastasi, "voisin minä teille tanssin suoda."
Toisessa kädessä hän piti samppanjalasia, toisen hän ojensi kaunottarelle, joka siihen tarttui.
Yhdessä he lähtivät kulkemaan takaisin aulaa, josta pääsisi portaille, jotka taas johtaisivat yläkertaan.

Yläkerta oli jo pienempi paikka kuin alakerran sali, mutta se oli huomattavasti tyylikkäämpi. Seinillä oli muutama peili ja maalauksia, seinät itsessään olivat maidonvalkoiset. Kuten alakerrassakin, ikkunat siellä olivat suuria ja verhojen väri oli kauniin punainen. Jos avasi kaksi isoa lasiovea, pääsi parvekkeelle tuulettumaan. Tällä hetkellä ovet olivat kiinni. Marcos oli jo monta kertaa käynyt samaisessa kartanossa, joten hän tunsi paikat. Orkesterille tarkoitettu lava sijaitsi salin oikean seinän reunassa. Paikalla oli jo ihmisiä, ja orkesteri valmistautui soittoon.
"Odotahan hetki pieni, lasken lasin tuolle pöydälle", Marcos sanoi, ja käveli tällä kertaa yksin salin vasempaan reunaan, jossa oli yksi suuri pöytä.
Kun mies kääntyi palatakseen naisen luo, musiikki alkoi jo pauhata. Tummatukka harppoi takaisin naisen luo ja ojensi kätensä jälleen johdattaakseen naisen tanssin pyörteisiin. Pian salissa oli monta tanssivaa paria.

//Anteeksi tämä romaani, inspasi kivasti. Eli Kirke ja Samira!//

[Aaaaanteeksi jumitus!]

Samiralle tuntemattomat julkimot liikkuivat kuin kalat vedessä helmat hulmuten ja timantit varakkuudesta välkähdellen. Pienikokoinen ja sairaalloisen luiseva arabinainen oli kuitenkin harvoin tuntenut olonsa epämukavammaksi ja naurettavammaksi kuin nyt. Hän oli analyytikko, akateemikko, tohtori - ei elokuvien kenttäagentti, mutta täällä hän oli, varjostamassa epäiltyä valeasussa ja käsiase reitensä sisäpuolelle kiinnitettynä. Aseen kylmä pinta kosketti toista jalkaa ja sai naisen ihon nousemaan kananlihalle. Aseissa oli aina kuoleman tuoksu, joka tarttui kantajaansa.

Hän oli käynyt kenttäagentin koulutuksen saadessaan siirron Pariisiin ja operaation vastuulleen, mutta silloin käsitelty teoria tuntui kaukaiselta. Nyt nainen ei voinut kuin toivoa, ettei pistäisi silmään. Musta, helmastaan liehuva mekko pyörteili epäterveellisten korkojen ympärillä, ja Samira kietoi hartiahuivia kätkemään tehokkaammin hänen avoimeksi jäävän selkänsä ja käsivartensa. Pimeistä ikkunoista vilahteleva peilikuva näytti ventovieraalta, sillä poikamaisen pixiemallin sijasta hänen olkapäidensä yli ryöppysi loivia, tummanruskeita kiharoita ja teräväpiirteiset kasvot oli meikattu asiantuntijalla antamaan tummille silmille intensiivisyyttä.
Samira teki kaikkensa ollakseen ajattelematta, miten Faysal ivaisi häntä. Mies luuli hänen olevan ylitöissä. Teknisesti hän olikin.

Nainen suostui vastahakoisesti tanssiin työparinsa kanssa ja kuunteli samalla korvanapista valvontatiimin päivitystä. Epäilty vilahteli tanssilattialla itsevarmana ja lipevänä, tumma tukka taakse sliipattuna ja käsi vähän väliä deittinsä takapuolella. Samira yritti pitää miestä vaivihkaa silmällä, mutta joutui luopumaan yrityksestä, kun syntisen komea tanssipari peitti näköyhteyden. Kunhan Armand Sarc ei vain katoaisi tällä välin. Terrorismia röyhkeästi rahoittava playboy oli liukas kuin ankerias. Samira yritti olla tuijottamatta, joten päätyi katsomaan poissaolevalla surumielisyydellä Marcoksen läpi.

[Eipä mittään.]

Marcoksen liikkeet olivat sulavat ja oikein tahdikkaat, sellaiset, jotka vain puolijumala saattoi omata. Kovasti tanssiaan harjoittavat kuuluisuudet, jotka olivat vain pinnallisten menojensa takia syytäneet tanssitunteihin rahaa, saattoivat pitää näyttelijää pintaliihottajana ja korskuvana miehenä, mutta tanssiliikkeidensä hyväksi hän ei ollut juurikaan harjoitellut.
Kesken tanssin hänen silmiinsä pisti laiha nainen, jolla oli kuiteninkin kauniit ja vangitsevat kasvot, eivätkä hiuksetkaan olleet hullummin. Mutta nainen ei tuntunut jostain syystä kuuluvan sinne heidän sekaansa. Hän oli uusi kasvo, joten miehen luontainen uteliaisuus kasvoi. Ei sillä, että hän alkaisi heti utelemaan toisesta kaikkea, vaan hyvässä mielessä. Mutta pyörähdys vain, ja Samira katosi hänen näköpiiristään. Lisäksi hänen tanssiparinsa taisi huomata miehen silmien katseen olevan kaikkea muuta kuin keskittyneinä tähän hetkeen. Brunette nainen kallisti päätään sivulle, ja hänen katseensa kiinnittyi ehkä hieman turhautuneena Marcoksen silmiin. Mitään nainen ei sanonut, tuijotti miestä vain.
Marcos huomasi tuijotuksen ja rykäisi hiljaa. He pyörähtivät jälleen musiikin tahtiin. Siellä häntä poissaolevan näköisesti katsonut nainen nyt tanssi jonkun miehen kanssa. Tällä kertaa Marcos päätti kohteliaasti keskittyä omaan partneriinsa, mutta ilmeestä näki miehen ajatusten seilailevan.

Musiikki vaimeni hiljaa, ja tämä tanssi oli päättynyt. Marcos otti kätensä pois naisen selästä, laittoi sen oman selkänsä taakse ja kumarsi hieman.
"Kiitän teitä", hän sanoi vaihteeksi hymyillen. Nainen nyökäytti päätään ja niiasi kuten kuuluikin. Tuo näytti jo hakevan seuraavaa urhoa tanssitettavakseen. Marcos sen sijaan päätyi suurten lasiovien luo. Niille kulkiessaan mies ei voinut olla huomaamatta tummatukkaista, lipevän oloista miestä, joka kantoi herrasmiesmäisesti jotakuta naista kohti parveketta.
"Avaisitteko minulle tuon oven?" Armand Sarc pyysi, vaikka ääni viesti aivan toista. Se oli käskevä ja jollakin oudolla tavalla varoittavakin. Miesten katseet kohtasivat. Armandin silmät olivat kuin haukan omat, tarkat ja viiltävät. Tummien kulmien alla oli vieläkin tummemmat silmät, jotka tuntuivat hohkaavan jonkinlaista lipevää pahuutta. Mutta miehen ulkomuoto oli naisiin vetoava, hän omasi komeat piirteet.
Osoittamatta hermostuneisuutta tai alistuneisuutta Marcos myöntyi vieraan pyyntöön. Hän asteli ovelle ja raotti sitä niin, että naista kantava mies saattoi livahtaa ulkoilmaan. Nainen, jota tämä kantoi, piti kikatusta.
Oven sulkeutuessa Marcos huokaisi. Mies pohti hymyttä asioita, näyttäen vakavalta, mutta yhä komealta. Afroditen lapsenlapsena kauneus ja seksuaalisuus olivat hänessäkin, oli hän sitten vaikka tyylikkäästi pukeutunut tai rähjäinen kuin kerjäläinen. Hän näki pohtimisestaan huolimatta, että erään joukkion naiset tiirailivat häntä, mutta se ei tuntunut oikealta. Tämä oli hänen ongelmansa: kaikessa ylevyydessään Marcos oli liian mukava ja hyväsydäminen kuuluakseen julkimoiden karuun joukkioon.

Yhtäkkiä miehen mieleen ilmestyi kuvia ja ääniä. Hän näki pimeän kujan ja kuuli askelia. Askelten jälkeen kuului huuto, ja mies näki välähdyksen aiemmin havaitsemastaan naisesta, Samirasta. Hänen sanansa liittyivät jotenkin jonkun kiinniottamiseen. Marcoksen mielessä välähti epäselvä kuva jostakusta miehestä, mutta hän ei kyennyt saamaan selvää kuvasta. Vain synkeät silmät olivat painautuneet hänen mieleensä. Samalla sekunnilla hän tiesi kohtalonsa tänä yönä olevan sidottu Samiraan. Jotain outoa tulisi tapahtumaan. Siksipä tummatukka ryhtyi etsimään katseellaan arabinaista.

Saamari. Sarc katosi. Aikaisemmin tanssilattialla vilahtanut hurmuri avasi miehelle oven ja salli tämän kadota yöhön, joku tyhjäpäinen barbi sylissään.
"Hae taustat kohteesta", nainen kuiskasi hipaisten sormilla korvaansa, jossa aktivoi korvanapin kommunikoinnin. Hän seisahtui hetkeksi seinustalla olevan massiivisen, kultakehiyksisten peilien koristaman seinän eteen lisäämään huulipunaa. Se oli tietenkin todelliselta tarkoitukseltaan kamera, jolla Samira otti peilin kautta kuvia Marcosista. Analyytikot saisivat etsiä tiedostot kasvotunnistuksen varalta. Jos mies oli Sarcin kätyri, hän aikoi ottaa siitä selvää.

Nainen sujautti kameran takaisin huiviin piilotettuun taskuun ja kääntyi kiireettä ympäri, jotta saattoi tarkkailla Marcosta avoimesti. Hän halusi tietää, miten mies reagoisi katsekontaktiin. Hän sukaisi tukkaansa ja kosketti samalla korvanappiaan. Hänen parinsa oli siirtynyt yläkertaan tutkimaan Sarcin tietokonetta, mutta Samira tiesi, että mies oli liian ovela jättääkseen raskauttavia todisteita saataville. Toki hänen työparinsa oli älykäs mies, mutta tämäntasoiseen tietomurtoon tarvittiin nero.
Ja Sarc saattaisi kadota jättäen heidät tyhjin käsin. Se ei vetelisi.

Niinpä Samira kokosi pukunsa liehuvaa helmaa käsiinsä ja pujotteli määrätietoisen askelin kohti samaa ovea, josta Marcos oli hetki sitten päästänyt kohteen karkuun. Hän toivoi, ettei miehen apulainen heittäytyisi hankalaksi: Samira ei halunnut kaivaa käsiasetta haaroistaan keskellä seurapiirien kermaa. Hän tavoitteli edelleen Marcoksen katsetta teräksisesti osatakseen lukea miehen seuraavan siirron.

[Anteeksi kesto. Safari ei antanut avata foorumia - jos katoan taas, netti reistaa omiaan.]

[Ihan ymmärrettävää, että kun selain ei päästä forkalle ni ei pääse vastaamaankaan. Toivotaan että selaimes päästää sut tänne vastaisuudessa ilman ongelmia.]

Eipä Marcoksella ollut aavistustakaan Samiran räpsivän hänestä kuvia huulipunallaan. No, olihan huulipuna oikeasti kamera.
Jostain syystä mies aisti katseen itsessään. Hän katsahti sattumoisin juuri naista kohti. Katseesta saattoi huomata, että hän etsi jotakin, mutta oli hieman huolissaan. Hän yllättyi nähdessään toisen tulevan häntä kohti, tai siltä se ainakin näytti.Lisäksi toisen katse oli luja, teräksinen, aivan erilainen kuin näiden muiden naisten, jotka seurapiireissä pyörivät. Kun toinen oli sitten saapunut ovelle, Marcos epäröi, pitäisiköhän hänen esittäytyä. Mutta hän tiesi, että toisen voisi olla hankalaa uskoa hänen näkyään, olkoonkin vain, että taikakansojen olemassaolo oli paljastunut. Puolijumalat eivät olleet läheskään yhtä kuuluisia kuin vaikka ihmissudet tai vampyyrit. Mutta Marcos tiesi, etteivät näyt valehdelleet. Muuttua ne saattoivat, mutta jostakin syystä hän oli varma tämän näyn tapahtuvan.

"Hyvää iltaa, neiti, vai pitäisikö sanoa pikemminkin yötä", Marcos sanoi hieman hymyillen. Mies ei juuri kiinnittänyt huomiota mihinkään sormuksiin sormissa, jos niitä nyt toisella sattui olemaan, vaan hän katseli kasvoja. Toisen iho oli tavallista eurooppalaista ihoa tummempi, ja silmät olivat kauniit.
"Olen Marcos Lyon", hän esittäytyi ja nyökkäsi päätään kumarruksen eleeksi.
Hän huokasi hiljaa ja kokosi sitten mielensä. Tästä lähtien toinen pitäisi häntä joko sekopäänä tai sitten hän saisi osakseen mielenkiintoa.
"Tiedän kuulostavani idiootilta, mutta... Olen puolijumala, Apollonin poika ja Afroditen tyttärenpoika. Apollonhan on myös ennustamisen jumala, jolloin kyky nähdä ennustuksia on minussa", Marcos aloitti, toivoen toisen kuuntelevan häntä edes loppuun. Hän oli puhunut hiljaa, niin, etteivät muut kuulisi.
"Näin näyn, jossa sinä ja minä olemme. Ajamme takaa jotakin miestä... En saanut selvää, ketä", Marcos lopetti ja katsoi toista epäröiden silmiin. Hän oli luonnollisesti vähän hermostunut, sillä Marcos ei tuntemattomille juuri puolijumaluudestaan puhunut. Ja niinä kertoina, kun hän siitä oli sanonut, reaktiot olviat hyvin erilaisia.

Jos Samira oli jotain odottanut, Marcoksen monologi sai hänet jäätymään. Että mitä? Nainen jäi tuijottamaan miestä osaamatta sanoa mitään. Mitä hänen oli tarkoitus sanoa, kun vieras esittäytyi jumalten lapseksi ja ilmoitti näkevänsä tulevaisuuden? Taikuuden esiinmarssin jälkeen minkään ei tietenkään pitäisi tulla yllätyksenä, mutta Samiralla oli vaikeuksia sulattaa tätä. Hän harvoin tapasi yliluonnollisia olentoja, mutta näiden oletti olevan ehkä velhoja tai vampyyreja. Mutta kreikkailenen jumaluus… Samira räpäytti silmiään. Ehkä hän voisi käyttää ilmeisen halukasta tietolähdettä hyödyksi, vaikka se sitten olisi vain viskin ja shampanjan aikaansaannosta.

Todennäköisesti takaa-ajettu olisi Armand Sarc, jota Samiran pitäisi olla jahtaamassa tälläkin hetkellä. Hän astui lähemmäs ovea ja laski kätensä sen kahvalle.
"Vai niin", hän vastasi psykologin ammattimaisella ilmeettömyydellä, "mitenköhän tämä takaa-ajo päättyy?"

//Samma här!]

Ainakaan vielä Samira ei ollut pitänyt Marcosta täytenä idioottina. Naisen katse oli mitään sanomaton, mikä oli omiaan kertomaan siitä, ettei hän tainnut työskennellä ihan missä tahansa ammatissa. Jotain pahaa oli siis tapahtumassa ja Marcos oli sotkenut itsensä siihen mukaan. Loistavaa.
Marcos muisteli, mihin takaa-ajo oikein päättyi.
"Jollekinpimeälle kujalle. Miehellä oli mukanaan ase, jolla hän tähtäsi jotakuta, mutta minä teen jotain ennen kuin hän kerkeää painamaan liipaisimesta... Jotakin valoon liittyvää. Olen pahoillani, hallitsemattomasti tulevat näyt ovat tuskin aina kovinkaan selviä."
Marcos ei sanonut sen enempää, oli kai toisen asia päättää, tulisiko hän mukaan. Asiahan ei varsinaisesti miehelle kuulunut, ja olisi turvallisempaa, jos hän jäisi juhliin, mutta näky oli ollut niin... Todentuntuinen? Elävä? Hän oli täysin varma, että jotain ikävää sattuisi ilman häntä. Kyse ei ollut siitä, että mies mitenkään haluaisi tunkea juttuun mukaan tai mitään muuta, ei, mieluusti hän jäisi juhliin, mutta joskus vaistoja oli pakko noudattaa.

Mies saattoi kuvitella, että jos hän osallistuisi operaatioon, ja iltapäivälehdet pääsisivät vihille asiasta, seuraisi ei-niin-miellyttäviä juttuja. Ensinnäkin puolijumala tahtoi pitää matalaa profiilia ja toiseksi sitä ihmisten määrää, mikä pyörisi hänen ympärillään. Joku haluaisi nähdä oman tulevaisuudensa ja toinen jotain muuta. Ihmiset eivät ymmärtäneet, ettei oman tulevaisuutensa ennelta tietäminen ollut niin viisasta eikä yksinkertaista. Kun tekee yhden asian toisin kuin alun perin piti, koko tulevaisuus voi muuttua. Se, että menet kerran mieluummin lenkille kuin ostat kaupasta jäätelön, voi muuttaa elämäsi suunnan. Mistäpä ihmiset voisivatkaan tietää, että sillä kertaa kaupassa olisikin menossa aseellinen ryöstö, jossa sinun piti saada alun perin surmasi? Marcos ei hyvästä syystä tahtonut ympärilleen utelaita ihmisiä pyörimään.

Samira alkoi kiusaantua tosissaan. Ehkä jumalolennotkin kulkivat heidän keskuudessaan, jakoivat lahjojaan kuolevaisten keskuuteen ja rynnistivät Interpolin operaatioihin valkealla ratsulla - mutta yksikään ohjekirja tai psykologian opus ei ollut kertonut naiselle, mikä tarkalleen oli diplomaattisin vastaus, kun ventovieras ilmoitti näkevänsä tulevaisuuden ja ryhtyvänsä siinä toimintaelokuvan sankariksi. Jotain valoon liittyvää? Nainen tuijotti vain aavistuksen epäuskoisena.
"…Vai niin", hän toisti pelatakseen aikaa. Näkymätön ääni hänen korvassaan sai hänen ilmeettömyytensä väistymään välähtävän ärtymyksen edeltä.
"Kadonnut? Tee työsi", hän kuiskasi jäisellä teräksellä hipaisten korvassaan olevaa nappia. Jos Armand Sarcia ei näkynyt valaistuilla kaduilla eikä yksikään auto ollut lähtenyt lähimaastosta tai saapunut sinne, mies oli todennäköisesti edelleen liikkeellä jalan. Samira avasi oven ja vilkaisi Apollonin perilliseksi julistautunutta miestä.
"Tiedän", hän vastasi tyhjyydelle, joka varoitti häntä ilmiselvästä ansasta. Vaikka Marcos olisi vain johdattamassa hänet puutarhan pimeyteen ja ampumassa kuulan hänen päähänsä, Samira ei varsinaisesti välittänyt. Ehkä se olisi jopa helpotus - hän oli niin kovin väsynyt tähän pimeyteen.

"Kiitos avustasi. Nauti shampanjasta", hän kehoitti miestä ja katosi ovesta syysyön pistelevään hallaan.