Are you lost, little girl?

((Solveigia tänne odottelen hukkansa kanssa sovitusti)

Ronja

Ronja veti yliopiston oven auki päästäen tuulen ja vesisateen kurkistamaan sisälle. Ilma ei ollut mitenkään kehuttava sinäyönä ja tytön hiukset sekä vaatteet olivat märät, mutta se ei näyttänyt tuota haittaavan. Nuoren näköinen vampyyri kiskoi oven kiinni perässään kun pääsi sisälle asti. Yliopiston aula, johon tyttö oli tupsahtanut tuntui kolkolta ja hiljaiselta, mutta vampyyrille sillä ei ollut merkitystä. Vaaleahiuksinen tyttö pudisteli vettä vaatteistaan ja hiuksistaan aulan lattialle välittämättä oliko se kovin kohteliasta vai ei. Kaipa se oli parempi valuttaa itsensä oven eteen kuin ympäri koko rakennusta. Ronja oli lukenut yliopiston nettisivuilta ilta- ja yökursseista ja oli kiinnostunut ajatuksesta opiskella Ranskan valtiotieteitä; lakeja ja politiikkaa. Toisaalta kirjoituskurssikin voisi tehdä hyvää jo ihan kieliopillisesti, vaikka vampyyrin ranska olikin hyvällä mallilla, mutta se ei silti ollut tytön äidinkieli. Toisaalta äidinkieli oli tuolle häälyvä käsite, koska oli opetellut jos jonkinmoista kieltä käytännössä varsin tiuhaan tahtiin. Englantia oli tullut puhuttua eniten Samaelin kanssa paikallisen kielen lisäksi. Punaiset silmät kävivät aulaa läpi etsien jotakuta jolta voisi kysyä neuvoa tai jonkinlaista opaskylttiä tai kenties neuvontatiskiä.

Vampyyrin silmiin osui ilmoitustaulu ja koska ketään ei juuri sillä hetkellä ollut paikalla meni tyttönen tutkimaan kyseistä taulua ja siihen kiinnitettyjä lappuja ja lippuja. Näytti siltä, että täällä oli kasa harrasteryhmiä itse opiskelun lisäksi. Muutama ilmoitus jopa kiinnosti vakavanoloista neitokaista, mutta harvempi näistä tapahtui öiseen aikaan, eikä luonnollisesti vampyyri pystynyt päiväsaikaan lähtemään minnekään. Lähinnä Ronja istui tietokoneella päivisin, tuo nukkui vain muutaman tunnin vuorokaudesta, oli tottunut valvomaan lähes koko vuorokauden, joskus useammankin putkeen. Elämä oli aikoinaan ollut vaarallista, joten nukkumiseen ei jäänyt aikaa. Silloin oli vaarassa saada vaarnan rintaansa ihan huomaamattaan, eikä se ajatus ollut koskaan vampyyriä kiehtonut. Tyttö laski musta hupparin hupun päästään ja haroi hiuksiaan samalla kun yhä tutkaili ilmoituksia. Jalassaan tuolla oli väljät armeijakuvioiset housut, joiden lahkeiden alta tytön jaloissa oli mustat maiharit. Ellei tuolla olisi ollut pitkät hiukset, olisi tuota voinut huppupäässä luulla pojaksi vaatteiden johdosta. Vaatteet oli valittu tarkoin niin, että niissä oli hyvä liikkua ja että niihin voisi kätkeytyä. Ronja oli kuitenkin mieleltään aikuinen, joka oli jumissa neljätoistavuotiaan kehossa, eikä tuo halunnut esitellä ruumiinmuotojaan, koska ei ollut mitään esiteltävää.

Vampyyri kääntyi lopulta pois ilmoitustaulun luota ja haahuili eksyneen näköisenä tyhjässä aulassa. Tyttö vilkuili muutamalle käytävälle ja pysähtyi lopulta jonkinlaisen opaskyltin eteen yrittäen etsiä siitä jotain paikkaa mihin tuon pitäisi mennä. Nettisivuilla ei oltu mainittu mitään erityistä paikkaa, josta saisi tietoa kursseista ja itse esittely-yö oli mennyt sivusuun. Yliopistorakennus oli suuri, joten harhaileminen sen käytävillä ei tullut kysymykseenkään. Eksyisi alta aikayksikön eikä sillä pääsisi puusta pitkälle.

Ihmissusitutkijakin hyötyi yliopiston nykyisistä, epäinhimillisistä aukioloajoista, sillä hänenkin vuorokausirytminsä vaihteli suuresti ja tänään hän oli jälleen poistumassa vasta kun kello oli pitkälle yli puolenyön. Suurin osa kampuksesta oli pimeänä, kuten tutkimustilat, joiden suunnasta Nicolas saapui kalpeasti valaistuun aulaan. Hän oli tottunut rakennuksen hiljaisuuteen pimeällä, sillä öisin järjestettävillä kursseilla ei varsinaisesti kuhissut väkeä samoin kuin päiväsaikaan. Mies siis oletti aulan olevan autio, ja suuntasi katseensa rakennuksen ovista pihalle, jossa rankkasade velloi. Nicolas mutristi suutaan ja oli aikeissa vetää takin kauluspaitansa päälle (jota oli yksin työskennellessään jo höllännyt ylimmistä napeista sekä hihansuista) kun oven eteen muodostunut vesilammikko kiinnitti hänen huomionsa. Hänen ei tarvinnut seurata katseellaan märkiä kengänjälkiä, kun hän vihdoin huomasi lyhyen hahmon, joka seisoi tutkimassa opaskylttiä.

Ensimmäisenä ajatuksenaan Nicolas yhdisti hyvin nuorelta vaikuttavan pojan – tai tytön, tuon vaaleat hiukset olivat varsin pitkät – huoltajaansa odottavaksi lapseksi, jonkinlaisen yöaikaan opiskelua harrastavan olennon jälkeläiseksi. Nicolas ei saanut päähänsä, mitä luentoja tänä yönä saattaisi olla käynnissä, mutta valaistuja käytäviä pitkin saattaisi edetä varattujen luentosalien luokse. Jos toinen tarvitsisi apua, pitkä mies osaisi ainakin suunnistaa yliopistolla mikäli lapsi tietäisi mitä etsiä.
"Hei, tarvitsetko apua?" Nicolas huikkasi nopealla ja soljuvalla ranskallaan ja lähti kävelemään aulan poikki. Hän vastusti kiusausta kaartaa lapsen eteen ja kyykistyä kädet reisillään toisen tasolle, joten jäi siis tämän taakse kunnioittavan välimatkan päähän, kannatellen päällystakkia, salkkua ja sateenvarjoa käsissään. Hän ei varsinaisesti inhonnut lapsia tai nuoria, mutta ei kuitenkaan loistanut heidän kanssa kommunikoidessaan, eikä hän ollut onneksi työssään joutunut tutustumaan moniin nuorina muuttuneisiin ihmissusiin. Toisaalta varsinkin ihmislapsilla saattoi olla inhottava tapa kysellä ääneen "pitkän sedän" täysikuunjälkeisistä, vielä tuoreuttaan vuotavista haavoista.

Miehen äänen kaikuessa aulassa kääntyi lyhyt tyttönen tuon puoleen. Ei näyttänyt yhtään yllättyneeltä, sillä oli kuullut toisen askeleet jo ja miehen suonissa virtaava ja sykkivä veri tuntui kaikuvan tytön korvissa, kunnes hätyytti sen pois. Verenpunaiset silmät tuijottivat nyt miestä kasvoihin ja kasvot olivat varsin ilmeettömät. Silmien ainut outous ei ollut niiden punainen väri vaan ne näyttivät heijastavan epätavallista viisautta tytön oletettuun ikään nähden. "Onko täällä jonkinlaista infopistettä tähän aikaa? Minun pitäisi tiedustella opiskeluasioita", Ronja vastasi tasaiseen ja kohteliaaseen sävyyn. Aikuismainen käytös loi ristiriitaisen vaikutelman ja sai useasti ensikohtaamisen aikana ihmiset hämilleen. Punaisten silmien katse tutkaili tätä pitkää miestä, tuon olemusta, vaatteita ja kantamuksia. Ronja päätteli toisen olevan joko opettaja tai muuta henkilökuntaa, oppilaalta tuo ei sinänsä vaikuttanut. Toisaalta, minkälaisia oppilaita yliopistolla ylipäätään oli?

Kalpea neitokainen ei vaikuttanut kovinkaan kärsivälliseltä luonteeltaan liikahdellen paikoillaan kädet nyt hupparin etutaskussa piilossa. Vampyyri näytti siltä, että olisi halunnut hoputtaa toista vastauksen kanssa, mutta piti suunsa tiukasti kiinni aivan kuin se alkaisi puhumaan omasta tahdostaan, jos sille antaisi tilaisuuden. Tässä miehessä oli kyllä jotain erikoista, vampyyri mietti itsekseen odottaessa osaisiko tuo auttaa Ronjaa. Mies ei _tuntunut_ ihmiseltä, ei ainakaan kokonaan. Ronja olisi voinut keskittyä tähän seikkaan syvemmin, mutta ei katsonut ajan olevan otollinen siihen. Punaiset silmät jäivät tuijottamaan miehen kasvoja malttamattomina.

Kun lyhyt hahmo kääntyi ja Nicolas kohtasi tämän kasvot, miehen teki melkein mieli astua taaksepäin ihmetyksestä. Lapsenomaisiin piirteisiin sekoittui kalvakka iho ja punaiset silmät, jotka eivät tuikkineet tai heijastelleet eksynyttä lapsukaista, niin kuin olisi saattanut olettaa. Lähempää ihmissusi saattoi myös haistaa vampyyrin – tyttö ei ollut ensimmäinen lajiaan, jonka Nicolas oli kohdannut Suuren paljastuksen jälkeen, ja nytkin ilmassa leijui ohuena maan tomuinen tuoksu sekä veren haju. Mies yritti kohteliaasti peittää hämmästyksensä ja tajusi tytön kysyneen jotain. Opiskeluasioita. Tietenkin, pitkäikäisillä vampyyreillahan oli kaikki aika maailmassa sivistää itseään.

"Totta kai, totta kai on", Nicolas aloitti hieman soperrellen. Hän oli yhtäkkiä kiusallisen tietoinen sydämensykkeestään.
"Yöopintojen opintotoimisto. Jos lähdette kävelemään pohjoiskäytävää pitkin, sen ei pitäisi olla kaukana. Uskoakseni joku istuu siellä tähänkin aikaan, ja puhelimeen vastataan ainakin keskiyöstä aamukuuteen." Hän sai lopulta koottua itsensä, vaikka olikin vampyyrin kärsimättömältä vaikuttavan tuijotuksen alla. Ja tavallaan hän sai mielenrauhan teititellessään olentoa tällä kertaa, sillä vaikka sitä ei ulkoisesta olemuksesta pystynyt päättelemään (ei edes vaatetuksesta, joka oli tiukasti kiinni nykyajassa), vampyyri oli todennäköisesti häntä vanhempi.
"Oletteko jo ilmoittautuneet opiskelijaksi?" hän kysäisi, selvitellen hieman kurkkuaan. Nicolasin teki myös mieli kääriä hihansuunsa alas tytön tutkaillessa häntä. Käsivarsissa näkyi muutama eläimellisten kynsien jättämä vaalentunut arpi, jotka hän mielellään ihmisten ilmoilla jätti vaatteiden peittoon mikäli sää sen salli.

Ronja rehellisestisanottuna yllättyi toisen kohteliaasta sävystä ja muutenkin käytöksestä. Yleensä reaktio oli varsin erilainen ja ihmiset varsinkin halusivat väenvängällä puhutella tuota kuin lasta vain sen tähden, että näytti siltä. Pieni hymynpoikanen jopa ilmestyi neidon huulille ja oli itsekseen päättänyt, että toinen ei ainakaan ollut ihminen. Hyvä niin, oli pelännyt paikan olevan täynnä nyrpeänenäisi ihmisiä, jotka ovat niin armeliaasti antaneet yliopistonsa yölliseen aikaan _satuolentojen_ käyttöön. "Selvä, kiitoksia. Ilmottautunut?" tyttö kohotti hieman kulmaansa ja pudisti päätään. "Ei, en ole, minulla on kysyttävää ensin. En ole vielä päättänyt tulenko opiskelemaan", tyttö selitti ja katseli miehen kädessä olevia arpia mietteliäänä. Olisikohan toinen ihmissusi? Se ainakin kävisi järkeen koiramaisen ja ihmismäisen tuoksun sekotuksesta. Olihan Ronja ihmissusia tavannut, mutta ei nyt kuollakseenkaan saanut päähänsä mitään varmaa tunnusmerkkiä.

Ronja puhui hyvää ranskaa, saattoi jopa luulla sitä tytön äidinkieleksi vaikka näin ei varsinaisesti ollut. Oli kuitenkin viettänyt aikaa ranskassa jo aikaisemmin ja oppinut kielen näppärästi. Tarkka korva kyllä erottaisi vierasperäisen korostuksen sanoja lausuttaessa. "Oikein ystävällistä neuvoa minua, mutta turhaan teitittelet", vampyyri huomautti suoden toiselle taas pienen kalvakan hymyn. "Mikä on pohjoiskäytävä?", tyttö kysäisi vilkaisten opastaulua takanaan uudemman kerran.

Nicolas vastasi tytön pieneen hymyyn nykivällä suupielienkohotuksella.
"Ai, aivan. Tietenkin", hän puheli vastaukseksi toisen selvennykseen. "Tervetuloa minun puolestani, jos päätät aloittaa täällä", mies lisäsi sitten. Kun vampyyri teki huomautuksen teitittelystä, hän hymähti eikä voinut estää hieman aidomman hymyn muodostumista. Hän ei ollut varmasti ensimmäinen henkilö, joka rimpuili hieman suhtautumisensa kanssa kohdatessaan sisältä paljon kypsemmän tytön, Nicolas mietti, ja tavallaan hänen oli helpompi puhutella toista vähemmän muodollisesti. Ei hän pelännyt enää sitä, että valitsisi sanansa aliarvioivasti, kuin lapselle ne osoittaen, sillä tytön ulkomuodosta huolimatta tämän olemus muuten henki aikuisuutta.

Vampyyrin kysyessä pohjoiskäytävää Nicolas astui itsekin lähemmäs opastaulua ja siinä näkyvää karttaa ja tökkäsi etusormensa pyöreän Olet tässä -merkin päälle. Siitä hän johdatti kynnellään tien pohjoiskäytävälle ja lopulta pienen kuunsirpin muotoisen logon kohdalle, joka merkkasi yöopintojen opintotoimistoa.
"Eli sinun pitäisi lähteä tuohon", hän sanoi samalla viitaten toisella, takkia kannattelevalla kädellään yhtä valaistua käytävää, "suuntaan. Kartta ei välttämättä auta paljoa, jos olet tutustumassa tähän sokkeloon ensimmäistä kertaa." Ihmissusi vilkaisi olkansa yli vedettyään kätensä takaisin, kohti ulko-ovia, joiden läpi näkyi miten tuuli ja sade piiskasivat yhä pihaa reunustavia lehmuspuita.
"Olen jo lopetellut tältä illalta, joten voin saattaa sinut opintotoimistolle. Mikäli haluat", hän jatkoi vielä, luetellen sanoja suustaan varsin rennosti ja säesti niitä kevyellä olankohautuksella. Työpaikallaan jos missä Nicolas oli eniten kuin kala vedessä, ellei laskettu sitä, kun hän pääsi kirmaamaan ja purkamaan energiaansa pitkin Ranskan maaseutuja. Lisäksi kun kyse oli toisten neuvonnasta, jota kampuksella luuhaava mies teki toisinaan, hän unohti hetkeksi miten uuden kasvon kohtaaminen oli ollut aluksi varsin häkellyttävää.

Vampyyri kuunteli toisen ohjeita ja nyökytteli päätään. "Kiitos, voithan sinä saattaa jos haluat, en ole käynyt täällä ennen", tyttö sanoi ja mietti mielessään, ettei muutenkaan ollut tottunut liikkumaan tälläisissä rakennuksissa. Olisihan hän löytänyt sinne itsekin, mutta juttuseura oli aina mukavaa, kunhan toinen osapuoli ei ollut ihminen. "Toivottavasti et pahastu jos kysyn mitä rotua edustat?" tyttö kysäisi lähdettyään saattajansa kanssa kulkemaan kohti määränpäätään. Sanansa sanottua tyttö tajusi olevansa epäkohtelias, huvittavaa kyllä tuon mentori oli opettanut tuon kunnioittamaan käytöstapoja. "Olen töykeä, anteeksi, Ronja Clasen, hauska tutustua", tuo esittäytyi kohteliaasti, mutta ei ojentanut kättään koska kaksikko oli liikkeessä ja tuntui tyhmältä pysähtyä sen tähden. Tytön ulkomuoto ja tuon käytös olivat häiritsevällä tavalla ristiriidassa, mutta sen siitä sai kun oli elänyt enemmän kuin olisi pitänyt.

Vampyyrillä ei ollut mukanaan mitään kassia tai reppua, ainoastaan kännykkä hupparintaskussa ja ase piilossa hupparin allla ihan varmuuden vuoksi. Kadut olivat välillä vaarallisia varsinkin kun näytti nuorelta ja avuttomalta. Moni kiusaaja oli kokenut suuren yllätyksen, kun pienikokoinen tyttö oli selättänyt nuo. Kaikenlisäksi Ronja oli tarkka ampumaan ja vampyyrivoimien ansiosta voitti kenet tahansa ihmisen mennen tullen. Toisaalta tykkäsi myös liikkua sutena pitkin katuja, jos kyseessä oli pitkä matka.

// Pahoittelut kestosta! Ainakaan ensi viikolla ei taida olla luvassa helpotusta omiin kiireisiini. u_u //

Nicolas olisi saattanutkin pahastua, mutta hänestä tuntui, että viime aikoina hänen ihmissuteutensa oli ollut tuntemattomienkin kanssa esillä kuin otsassa vilkkuva valokyltti. Mies siis avasi suunsa, muttei kerennyt pienoiselta tyrmistykseltään sanoa mitään, ennen kuin tyttö jo pahoitteli suorasukaisuuttaan ja esitteli itsensä.
"Ei se mitään", hän kiirehti sanomaan ensiksi, vaikka hän ei voinut olla ihmettelemättä, miten hänen Chenevaliessa tapaamansa henkilöt lihakauppiaasta metroaseman kerjäläiseen olivat pystyneet ensinnäkin tunnistamaan hänet ja toisekseen ottaneet sen suoraan puheeksi. Toisaalta he eivät edes olleet tavanneet kaupunginosan kaduilla. Nicolasista kuitenkin tuntui, että hänen täytyi esittäytyä suteuttaan myöten toiselle, jonka lajin hän oli itse poiminut melkein heti kättelyssä.
"Nicolas Czajkowski, ihmissusi ja ihmissusitutkija", hän sanoi, siirtäen sitten katseensa Ronjan kasvoista käytävien ovenpieliin. Nicolas ei keksinyt muuta sanottavaa, joten hän jatkoi varsin pitkin askelein harppomistaan kohti opintotoimistoa.

Yhden ainoan asiointiluukun käsittävä toimisto oli sillä hetkellä kuitenkin varattu, kun asioita hoitavan Bernadette-nimisen naisen pakeilla oli toinenkin yöopinnoista kiinnostunut yksilö. Nicolas viittasi tyhjiin tuoleihin, joiden läheisyydessä oli vuoronumeroautomaatti, mutta jäi kuitenkin itse seisoskelemaan ja katsahti luukulle päin. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä lajia Bernadette edusti – vampyyriksi hän ei tuota uskonut, sillä tuskinpa hän olisi halunnut viettää öitään töissä täällä. Naisen pikimusta tukka oli koottu kekomaiseksi nutturaksi hänen päänsä ylle, ja hän oli mieltynyt varsin dramaattiseen ehostukseen, muun muassa tummanpunaiseen huulipunaan ja räikeisiin, oranssinvärisiin pitkiin tekokynsiin, joilla hän naputteli välillä tietokoneen näppäimistöä, välillä pöydänpintaa rupatellessaan asiakkaansa kanssa.
"Tuota… Mitä olit ajatellut opiskella?" Nicolas kysyi siirtäessään huomionsa jälleen vampyyriin, hieman kömpelösti muotoiltuna yrityksenä saada jotain keskustelua aikaan ajankuluksi.

Vampyytyttö istahti alas tuoliin, jonka toinen oli näyttänyt otettuaan numerolapun itselleen, jotta pääsisi seuraavaksi naisen juttusille. Tyttö katseli ihmissudeksi esittäytynyttä ja hymyili vinosti. "Se selittää... olen itse vampyyri, siksi tämä yökoulu"; tyttö totesi ja kohautti sitten hieman olkiaan toisen kysymykselle, joka yritti rikkoa kaksikon päälle laskeutuneen hiljaisuuden. "En ole päättänyt, mutta valtiotieteet kiinnostaisivat", vampyyri totesi mutristaen hieman huuliaan. Itse työpaikan saaminen olisi jokatapauksessa vaikeaa, eikä se loppujenlopuksi olisi edes ollut pakollista. Ronja vain halusi saada jotain aikaiseksi tässä maailmassa, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Tyttö hymyili vinosti toiselle ajatustensa myötä. "Tosin, se taitaa olla yhtä tyhjän kanssa ottaen huomioon ulkomuotoni", tuo totesi ja pakotti itsensä olemaan huokaamatta. Mitä nyt toista vaivaisi omilla murheillaan, eihän edes tuntenut tuota miestä ennestään.

"Sinun ei tarvitse jäädä odottelemaan", Ronja lopulta huomautti, "sulla on varmaasti parempaakin tekemistä", tyttö hymähti ja näpräsi sormiaan puhuessaan. Kuin jäänne siitä ajasta kun oli oikeasti ollut pelkkä tyttönen. Kierolla tavalla oli sitä vieläkin. Ja Ronja vihasi sitä.

((Ei haittaa, ittelläki kestää nykyään))

Ihmissusi nyökkäsi päätään vampyyrin tarkentaessa omia tietojaan ihan itse, pysytellen yhä jaloillaan.
"Valtiotieteet sijaitsevat toisella kampuksella, mutta kyseinen rakennus on paljon vanhempi ja kauniimpi kuin tämä", hän sanoi hyväksyvästi vilkaisten ympärilleen loisteputkilamppujen valaisemassa huoneessa, jossa oli kylläkin suuret ikkunat ja alansa huippua edustavia design-tuoleja, joita kulutettiin vähemmän mitä päiväopintojen tiloissa.
"Kuinka niin?" Nicolasin oli pakko kysäistä ennen kuin hän edes ajatteli. "Anteeksi. Asiahan ei minulle kuulu", hän pahoitteli sitten, luoden kuitenkin tarkkaavaisemman katseen tämän kyseessä olleeseen ulkomuotoon. Hänen tietääkseen sillä, niin poikkeava kuin se sisäisestä iästä olisikin, ei pitäisi olla mitään merkitystä, kunhan muut asiat olisivat kunnossa.

Mies hymyili vaisusti tytön huomautukselle, eikä vaivaantunut selittämään, miten oli vain aikeissa ottaa viimeisen metron, suuntanaan Chênevalien itänaapurusto, ja miten siellä sijaitsevassa tyhjässä asunnossa häntä odottaisivat vain paperikasat ja ehkä lasillinen viskiä ennen nukkumaanmenoa.
"Ei varsinaisesti. Tai, no." Nicolas nyökkäsi ikkunasta näkyvään koiranilmaan ja katsahti rannekelloaan. "Taidan pidellä säätä täällä vielä hetken ja juoda kahvin ennen kuin uskaltaudun tuonne. Mutta toivottavasti saat vastauksia kysymyksiisi", hän toivotti melkein itsepuhelulta vaikuttaneen toteamuksen lopuksi. Yöopintotoimistoa lähinnä oleva kampuksen kahvilakin palveli yhtä myöhäiseen kellonaikaan, ja ainakin jostakin käytävän varrelta löytyisi automaatti, josta saisi kupillisen.