Tahdotteko sateenvarjon vereenne?

Ghislain nolostui Lukasin naurehtaessa - aivan syystä - hänen viherkasvi-dilemmalleen. Mies vielä kaiken kukkuraksi lupasi auttaa. Ghis kirosi sisäisesti typeryyttään, mutta yritti pitää kasvoillaan hymyntapaisen.
"Ei... ei sillä ole niin väliä. Sehän on vain kasvi... Minusta vain... tuntuu kuin olisin mielettömän väsynyt."
Ghis piteli päätään ja ääni hiipui olemattomiin. Miten muuten hän voisi tunnettaan selittää? Pelkokin tuntui valuvan taka-alalle, ehkä surua, muttei kovin selvää sellaista. Lukas näytti kuitenkin oli oikeasti huolissaan poikasensa mielenterveyden tasosta. Ghis odotti vampyyrin ravistelevan häntä, ellei saisi mieltään rauhoittavaa vastausta, eikä Ghis ollut aivan varma oliko hänellä sellaista antaa. Hän ohitti suosiolla kysymystulvan, yrittämättä edes tunkea vastaustaan muutaman nanosekunnin taukoihin lauseiden välissä. Voisiko hän olla vaaraksi Lukakselle? Jotenkin Ghis oli iskostanut päähänsä, ettei hän voisi olla tälle toiselle miehelle riski ailahtelevaisine mielenliikkeineen, mutta ilmeisesti tämäkin turvallisuuden tunne otettiin häneltä pois.
"Rauhoitu. En tarkoittanut sitä niin. Ei minulla ole mitään hätää."
Paitsi se kummallinen aistimus. Ei sillä voinut olla merkitystä ja jos olikin niin tuskin hänen päänsä sisällä seikkailevat vieraat ajatukset, ei, pikemminkin tuntemukset olisivat riski Lukasin tasoiselle yönpedolle Ghis järkeili ja katseli pedon kamppailua paitansa kanssa.
"Tarvitsetko apua?"
Ghis pyöritti päätään ja lupaa odottamatta alkoi selvittämään Lukasin hiuksia sormillaan irti kovia kokeneesta vaatteesta, josta ei ollut enää täyttä varmuutta, mikä se oli alun perin ollut.

Lukasin vapauduttua ja veden alkaessa solista Ghis laahusti patjalle. Hänen emonsa jatkoi taisteluaan hiustensa kanssa ja kirousten perusteella Ghis arveli tilanteen kehittymisen. Häntä väsytti. Ghis valahti ryhdittömästä istuma-asennostaan vatsalleen patjalle ja tuijotti asunnon hämärintä nurkkaa. Lattian ja listan välissä oli rako, sen verran suihkusta kajastava valo valaisi nurkkaakin. Lattia oli ajan saatossa laskenut syystä josta Ghislainilla ei ollut aavistustakaan. Taidekoulussa, moisia rakentamisen käytännöllisiä puolia ei oltu mietitty. Hän oli piirtänyt muutamien talojen julkisivuja, jotka olivat olleet täysin asumiskelvottomia, mutta hyvin hyvin taiteellisia. Siksi ne olivatkin edelleen jossain laatikossa pölyttymässä hänen makuuhuoneensa yläkaapeissa.

Ghis hätkähti muistelustaan Lukasin kutsun tunkeutuessa hänen ajatteluunsa. Siitäkin - niin kuin monesta muustakin asiasta - oli kauan kun hän oli viimeksi ollut jonkun toisen kanssa yhdessä suihkussa. Oliko hän koskaan Yukin kanssa... ei hän ainakaan muistanut. Ghis tunsi punehtuvansa, vaikka mistä hän tiesi punastuivatko vampyyrit, mutta siltä hänestä tuntui. Mitä hän ajatteli. Hän oli aikuinen mies eikä mikään teini-ikäinen. Lukas oli hyvännäköinen, ei hän sitä kieltänyt, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Ei mitään.
"Ole sinä vain ihan rauhassa. Voin käydä suihkussa myöhemmin ja minun on ihan hyvä olo."
Ghis tiesi puhuvansa aivan liian nopeasti kuulostaakseen vakuuttavalta. Hän tunsi olonsa yhtä epävarmaksi kuin kotoa Pariisiin muuttaessaan. Jälleen hän oli tehnyt ratkaisevan valinnan, eikä hänellä olisi aavistustakaan millaiseen soppaan oli lusikkansa pistänyt. Nyt hänellä oli kuitenkin Lukas oppaanaan.
"Tuota..."
Ghis väänteli sormiaan ja katse harhaili hämärässä nurkassa.
"Se varmaan kuuluu asiaan, mutta... Minusta tuntuu että kuulen jotain ääniä. Tai siis en nyt suoranaisesti ääniä vaan pikemminkin tuntemuksia. Siis en minä nyt suoranaisesti kuule mitään, mutta tuntuu kuin ne aistimukset eivät olisi minun. Kun siis... aivan kuin ne olisivat jonkun muun ja ne vain välillä hyppäisivät päähäni."
Ghis sopersi ja puristeli sormiaan uskaltamatta katsoa muualle kuin seinään.
"Ei se varmaan mitään ole. Stressiä vain. Unohda se."
Ghis nauroi väkinäisesti ja nousi nopeasti takaisin istumaan. Hän painoi kämmenensä patjaa vasten ettei pyörittelisi niitä hermostuneen näköisenä, muttei uskaltanut nostaa katsettaan lattiasta.

Lukas hymyili yksinään kuullessaan Ghislainin vastauksen suihkun kohinan alta. Hitaasti mutta varmasti hänen hiuksensa alkoivat avautua, lika irtosi hänen ihostaan, keho lämpeni kuumassa vedessä melkein eläväksi. Varovaisesti Lukas kellahti istumaan suihkuun ja kohotti kasvonsa ylös antaen veden piiskata kasvojaan. Myrsky tuntui painuneen jo ohi, se kumisi vain etäällä muistoissa, hän oli kotona, Maÿlliksesta ei ollut huolta, hän saattoi yrittää nukkua rauhassa...

Lukasin rauhallinen ajatusketju katkesi, kun hän kuuli Ghisin hiljaisen huikkauksen. Hän painoi välittömästi vesihanan kiinni, nousi ylös ja suki läpimärän tukkansa pois silmiltään keskittyen kuuntelemaan. Hän kuunteli hiljaa, keho viileässä ilmassa suihkun jäljiltä höyryten, otsa painettuna vasten suljettua ovea. Hän ei vastannut epäröiviin sanoihin mitään, huokaisi vain itsekseen, kuivasi puolihuolimattomasti tukkansa, ja marssi sitten pyyhe lanteillaan ulos kylpyhuoneesta ja penkomaan pahvilaatikkolipastoaan vetäisten sitten itselleen housut jalkaan. Hän ei kyennyt välittämään asiaankuuluvasta häveliäisyydestä tai huomaavaisuudesta ollessaan omien, paljaiden seiniensä sisällä. Ei, hän heittäytyi vatsalleen yhä vartalo märkänä kiillellen ja tukka tummana myttynä niskassaan patjalle makaamaan vatsalleen kaapaten säälittävän latistuneen tyynyn syleilyynsä. Sieltä hän sitten katseli Ghislainia miettiväisesti, kunnes lopulta kohotti päänsä ylemmäs ja virnisti.
”... sinulla on ihan pissit housussa jo, eikö olekin?” hän kiusoitteli ja naurahti.
”Minusta sinun... tiedätkö, on todella ärsyttävää, kun et tiedä mitään meistä”, Lukas lausahti sitten ja raapi päätään hetken ajan turhautuneena.
”Me, sinäkin nyt... sinun ei pidä pelätä niin paljoa. Ei, kun kyseessä ovat toiset vampyyrit. Me... voisit vaikka murtaa niskani, minä kuolisin, mutta palaisin kuolleista. Sinä et ole vielä aivan niin vahvaa tekoa, mutta ennen pitkää... ajan myötä voimistuu, sitkistyy, mitä enemmän kyllästyy tähän turhaan olemassaoloon varjoissa, sitä mahdottomampaa on siitä eroon pääseminen...”

Lähes vahingossa Lukasin äänensävy muuttui, hänen äänensä haparoi ja syöksähti sitten sameaksi, kuin mies olisi puolittain hourinut pohdintansa, ja sanojensa jälkeen hän jäi hetkeksi aikaa makaamaan aloilleen, hiljaisena ja silmät tummina suoraan eteensä tuijottaen. Pienen hetken päästä hän kuitenkin ähkäisi hiljaa ja kurotti kätensä hieraisemaan selkäänsä, joka kaiken muun ohella oli kärsinyt pahasti yhteenotossa. Hänen haavansa olivat verettömiä ja siistejä, suorastaan huomaamattomia, mutta hän tiesi useiden luiden murtuneen ja varsinkin selän iho oli kirjavanaan kokemansa rusentavan paineen jäljiltä. Jostain syystä kaikki satuttivat aina hänen selkäänsä, joka ikinen, Romanokin oli heittänyt hänet seinään...
”Minun piti sanoa jotain aivan muuta. Ah, tosiaan”, hän hätkähti sitten hereille ajatuksistaan ja hymyili uudestaan Ghislainille.
”Älä välitä liikaa mistään omituisesta. Mieti, miten omituisessa tilassa kehosi on, miten omituisessa tilassa aurasi mahtaa olla, jos halutaan heittäytyä mystikoiksi -”, Lukas naurahti selkeästi pirteämpänä ja enemmän omana itsenään puheidensa väliin, ”- mutta todennäköisesti kyseessä voi olla hyväkin asia. Vampyyreilla on voimia, tulee olemaan mielenkiintoista seurata, millaisia sinä saat.”

Sydän hyppäsi kurkkuun. Lukasin keskittymiselle hänen hassuihin karanneisiin ajatuksiinsa oli taatusti merkki siitä että kaikki olisi päin helvettiä. Ehkä Ghislainin sielun oli "hajonnut" muutoksen myötä ja nyt sielun rippeet vaeltelivat jossain ja lähettivät omituisia viestejä hänen päähänsä tai...
"Sinuun koskee. Olenko minä tiellä? Voisit saada paremman asennon."
Ghislainin hermoromahdukseen pyrkivä ajatuskierre katkesi, kun huoli toisen kunnosta astui päällimmäiseksi. Ghsi harppasi Lukasin yli lattialle istumaan, kun ei muutakaan keksinyt toisen olon helpottamiseksi. Mies nojasi käsiinsä ja antoi ajatustensa harhailla. Tuntui että pää toimi koko ajan ylikierroksilla.
"Kuka muuten on Romano?"
Ghis kysyi nimen pompatessa hänen mieleensä aivan puun takaa. Lukas oli uhkaillut Maÿllista Romanon vihalla joten kyseessä täytyi olla jonkinlainen johtohahmo.

Puheen kääntyessä Ghilainin mielentilaan nuori vampyyri katseli opettajaansa ilmeettömänä. Miten hän voisi olla välittämästä mistään omituisesta, kaikkihan oli sekaisin. Olettiko Lukas että hän voisi noin vain hyväksyä kaiken, mitä yhden illan aikana oli tapahtunut ja mitä kaikkea hänelle tulisi tapahtumaan.
"Minulle riittäisi ihan tavallinenkin elämä, ilman mystiikkaa, voimia ja ruumiita."
Ghis mutisi ja painoi päänsä polviaan vasten. Hänen olisi pakko saada käsiteltyä hämmennyksensä ja sisällään kalvavan pelon, muuten hän ei voisi palata kotiin.
"Menen sinne suihkuun."
Ghislain tokaisi ja nousi pystyyn nopeasti, kuin komennuksen saanut. Mies harppoi muutaman askeleen ja sulki oven perässään.

Ghis tunsi pienen ilon pilkahduksen verisen ja revityn paidan saatuaan yltään. Hän käänsi suihkun hanan kylmälle, ehkä hän tokenisi jäisellä vedellä. Mies puri hammasta ettei kiljahtaisi tai mitään pistelevän tunteen ravistellessa kehoa. Hän laski seitsemään ja hypähti kylmän vesi ryöpyn alta. Ghis tuijotti käsiään aikoessaan vaihtaa veden lämpötilaa. Sormet häilyivät näkyvän rajalla. Hänen kehonsa vapisi ja mies istuutui äärimmäisen varovasti suihkun lattialle ja tuijotti vasenta kättään. Hän olisi halunnut huutaa, mutta ääntäkään ei lähtenyt. Lukas oli tehnyt saman tempun, hänellä ei siis olisi hätää, mutta vakuuttelu ei tuottanut tulosta. Tämä oli hallitsematonta. Utuisuus levisi pitkin käsivartta aaltomaisesti, välillä vetäytyen aivan sormen päihin ja taas yhä ylemmäs käsivartta.
"Keskity nyt. Omituisuudet, älä välitä niistä."
Mies alkoi hapuilla farkkujaan lattialta ja hoki rauhoittavia lauseita kiskoessaan housuja jalkaansa vapisevilla ja osittain häilyvillä käsillään, joista toinen vain hatarasti erottui hänen luomastaan varjosta.

//Sori kun kesti hieman... ja anteeksi, kun ei oikein meinaa sujua tämä kirjoittaminen nyt.//

Lukas suorastaan hätkähti mutinoistaan ja pohdinnoistaan, kun Ghislain ei enää istunut kuin jämähtäneenä patsaana pimeydessä, vaan kysyikin yhtäkkiä hänen kunnostaan, vaikka oli itse se, joka kohtasi asioita ensimmäisen kerran, jonka mieli oli alkanut temppuilla! Hetken aikaa Lukas tuijotti miestä kuin ajovaloihin jäänyt peura, melkein kuin säikähtäneenä, mutta hymähti sitten itsensä kitkerään, suurisilmäiseen hymyyn.
”Ei, sanoin juuri, ettei sinun pidä huolehtia minusta...” hän toppuutteli kevyesti ja käänsi sitten katseensa kohti peitettyä ikkunaa, jonka takana yö alkoi pikkuhiljaa kallistua kärkipisteensä yli.
”Romano... ei sitä ole kirjattu mihinkään ylös, mutta joka kaupungilla on vanhimpansa. Romano on Pariisin vanhin, yli tuhatvuotinen olento. Hän tulee potkimaan perseelle jokaista, joka erehtyy vaarantamaan hänen, eli toisin sanoen yleisesti vampyyrien, rauhallisen piileskelyn”, Lukas kohautti harteitaan suurten sanojensa perään.

Lukas pidätti naurahduksensa, mutta se pääsi silti ulos lyhyenä tyrskähdyksenä Ghislainin mutistessa pää polviaan vasten hämmentyneitä, arkoja sanojaan.
”Oh, jokainen ajattelee noin aluksi... ja ennenpitkää uudestaan... ja uudestaan...” hän mutisi takaisin katsellen yksinhuoltaja-isän heikolta näyttävää selkää. Ensimmäistä kertaa Lukasin mieleen juolahti ajatus, ettei Ghislain välttämättä kykenisi selviämään muutoksestaan. Oliko se mahdollista? Hän oli jäänyt yksin,taistellut itse itsensä kuiville... mutta oliko se ollut vain hän. Jäisikö se Mars sittenkin isättä? Miten vain, ruskeatukka itsekin vaikutti huomaavan heikkoutensa, sillä hän singahti ylös ja suihkuun äkillisesti jättäen Lukasin makaamaan yksin patjalle lievästi häkeltyneenä, kunnes vampyyri tuhahti hiljaa ja hautasi kasvonsa tyynyynsä:
”... mm, minä mitään estellyt sinua...”

Lukas hautautui omiin ajatuksiinsa, miltei vajosi tiedottomuuteen maatessaan siinä patjallaan suihkun kohistessa hiljaa taustalla. Hän oli väsynyt, kuolemanväsynyt, ja pahoista aavistuksistaan huolimatta tuudittautui itsekkäästi kuvittelemaan, että Ghislain pysyisi kiltisti entisellään eikä hänen tarvitsisi enää sinä yönä huolehtia mistään. Niin paljon oli tapahtunut viime aikoina, hänen oli pitänyt viettää niin paljon aikaa muiden kanssa työnsä ulkopuolella...
”... Ghis?” Lukas kuitenkin huhusi hetken päästä kulmiaan rypistäen ja nousten vaivalloisesti ylös patjalta kuullessaan aavistuksen jostakin, melkeinpä tuntiessaan jotakin muuttuvan ilmassa.
”Ghis, minä tulen sinne”, hän ilmoitti aavistuksensa ajamana ja tempaisi kylpyhuoneen oven auki löytäen miehen yhä valtoimenaan virtaavan suihkun viereltä, housut hädin tuskin vedettyinä jalkoihin ja ääriviivat lähes utuisina häälyen. Ajattelematta tekoaan Lukas kurottautui ottamaan kiinni hänen kädestään – varjoissa, lyöden hetkessä kliinisen kirkkaana sirisevän kylpyhuoneen valon kiinni, puristaen baarimikon molemmat kädet tiukasti laihojen sormiensa otteeseen. Hän ei voinut pakottaa Ghisiä takaisin ennalleen, hän ei hallinnut hänen kehoaan... mutta hän saattoi ylettyä koskemaan häntä valon toisella puolen.
”Ahh. Sinäkin... älä vastustele sitä. Huomaatko, et katoa minnekään, pystyn koskemaan sinuun”, hän hymähti ja liu'utti kätensä Ghislainin käsivarsia pitkin miehen harteille, kohdistaen pimeässä sokean katseensa miehen kasvoihin, jotka kuitenkin näki kirkkaampina kuin oikeassa valossa.
”Hmph, mitä hyötyä läsnäolostani muka on, jos et pyydä emoasi auttamaan kun tapahtuu outoja?” hän marisi hetken päästä palaten leikillisen ärsyyntyneeksi Ghislainia kohtaan.

// Tämä nyt vähän tökkii, mutta kelvatkoon kun en saa parempaakaan aikaan. //

Ghislain ei saanut henkäisyäkään aikaan Lukasin astuessa hänen vierelleen kelmeään valoon. Hän oli liian kauhuissaan pystyäkseen muuhun kuin setvimään päässään pyörivää sekamelskaa, joka sisälsi niin usvaksi haihtuvat kädet kuin sen ettei hän tuntenut hulluna tykyttävää pulssiaan vaikka oli ilmiselvästi paniikissa. Valon kadotessa Ghis tunsi rauhoittuvansa hivenen ja hatarasti hän sai selvää, mitä hänelle sanottiin. Ghis pystyi tuntemaan paineen käsissään kohdissa joihin Lukaisin puristus kohdistui.
"Eli jos en välitä siitä niin ehkä... ehkä kaikessa on taas järkeä."
Aikuinen mies sopersi kuin pieni lapsi äidilleen, että kun pitää silmät tiukasti kiinni niin mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Ei kai hän koskaan mitenkään erityisen järkiperäisesti ollut ajatellut, kunhan vain oli yrittänyt kahlata elämässään seuraavaan päivään ja pitää yllä edes jonkinlaista mielenrauhaa tuovaa järjestystä. Nyt siitä järjestyksestä ja hallinnan tunteesta ei ollut mitään jäljellä. Hän ei pystynyt edes hallitsemaan omaa kehoaan saati ajatuksiaan. Jos hän lakkaisi pyristelemästä vastaan mitä hänelle siitä jäisi käteen? Sekainen mieli ja pois haihtuva ruumis. Toisaalta hänen todellisuutensa säännöillä ei ollut ollut mitään arvoa sen jälkeen kun hän oli vastoin kaikkea herännyt kuolleista.

Ghis sulki silmänsä ja yritti olla ajattelematta mitään. Olemaan vastustelematta tuntemuksia sisällään, niin kuin Lukas oli käskenyt. Hän ei ollut enää varma tunsiko mitään, kylmää kosteaa laatoitusta tai Lukasin kosketusta. Oliko mies enää edes siinä. Ghis ei uskaltanut avata silmiään sillä hän pelkäsi mitä näkisi tai näkisikö hän mitään.
“Aina kun yritän tottua tähän joku vetäisee maton jalkojeni alta.“
Ghis kuiskasi ja puristi silmiään kiinni, kuin pitääkseen ympärillään vellovat varjot poissa. Keho jännittyi salamana ja mies joutui aloittamaan yrityksensä rauhoittua alusta. Hänestä olisi ollut rauhoittavampaa keskittyä vaikka omaan hengitykseen tai sydämen sykkeeseen, kuin siihen hiljaisuutteen joka kuolleen ruumiin riesana oli. Hitaasti hänen ylikierroksillaan käyvä mielensä kuitenkin unohti moiset yksityiskohdat ja vajosi unettavaan turvallisuuden tunteeseen jonka hiljaisuus tarjosi. Ghis kykeni tuntemaan Lukasin kädet hartioillaan, kun mieli ei enää ollut sekaisin kaikkien vaaraa huokuvien viestien sumassa. Hän kuuli veden kohinan ja haistoi hieman ummehtuneen kylpyhuoneen ilman. Kehon puolustustilan rauetessa myös epämääräinen usva tiivistyi jälleen alkuperäiseen muotoonsa osana Ghislainin ruumista.

//Ei toimi minullakaan yhtään niin nätisti, kuin pitäisi...//

”Ehkä... ehkä kaaos on lopulta lohdullisempaa kuin ainainen selkeys”, Lukas mutisi hiljaa tuntiessaan sormiensa puristavan kohta lihaa, kiinteää ja kosteaa ihoa, toista todellista olentoa edessään. Hänen kätensä liikahtivat aavistuksen, liukuivat hieman Ghislainin selän puolelle – mutta sitten kiharatukkainen vampyyri antoikin niiden pudota roikkumaan sivuilleen ja asteli pois, sormien napsautuksella valon palauttaen huoneeseen.
”Liikaa, aivan liikaa... yritä vain pysytellä rauhallisena. Sanoinhan, että olet nyt kuolematon, ellet nyt sitten ryntää suin päin auringonnousua ihailemaan”, hän nyrpisti nenäänsä sanojensa perään ja sulki kylpyhuoneen oven perässään. Tyytymättömän, tympeän kuoren alla Lukas ei tiennyt...niin.

Käytävästä kantautui loksahdus, oven avautumisen ääni, kuinka se suljettiin, avaimia kilisteltiin, ja joku hypähteli rappuset alas. Oliko kello jo neljä? Tuo yksinäinen aamulintu lähti aina kotoaan niihin aikoihin, kaiketi oli töissä leipomossa. Lukas huokaisi hiljaa, istuutui patjan kulmalle, istui siinä hetken kasvot käsissään, sitten lysähti selälleen makuulle. Aurinko hiipi koko ajan lähemmäs taivaanrantaa, oli jo varmaan malttamaton muutaman tunnin kuluttua koittavasta nousustaan. Ajatus sai vampyyrin hymyilemään itsekseen, ja sitten hän kierähti kyljelleen makaamaan, aivan kuin tavallinen ihminen käymässä nukkumaan tyyny posken ja käden väliin kiilattuna.
”Ghis, minua väsyttää. Yritä koota itsesi ja käy nukkumaan”, hän määräsi ärsyyntyneellä äänellä, mutta napsautti sitten suunsa kiinni, ja väitteestään huolimatta jäi makaamaan silmät täysin avoimina. Nukkuminen ei ollut niin helppoa. Ei varmasti ollut Ghisillekään, joka oli sentään kokenut vasta muutaman tunnin elämän tällä puolen. Lukas hymähti itsekseen ja pudisti päätään tyynyä vasten.
”Opetan sen purujutun sitten illalla, jos maltat odottaa.”

// Venähti minun lomailuni hieman pitkäksi, ehe...//

Yht'äkkiä kylpyhuoneeseen tulvahtava valo tuntui aluksi liian kirkkaalta ja Ghislain siristeli silmiään. Aurinko. Hän voisi siis päättää kaiken jos ei jaksaisi. Itsemurha. Ghis vavahti ja ravisti päätään, siihen suohon hän ei taas lankeaisi. Hetken hän istui hämmentyneenä ja kykenemättömänä tekemään muuta siinä lattialla. Mies kuuli käytävältä ääniä, kilinää ja askeleita. Ne olivat hyvin rauhoittavia ääniä - tavallisen elämän ääniä, täynnä tylsäksikin haukutun arjen kaikuja. Ghis nousi ja tyytyi virkistävän suihkun sijaan vain huuhtomaan kasvonsa. Mies tarkkaili vettä valuvia käsiään hetken keskittyen ajatukseen, muttei saanut mitään tapahtumaan. Nuori vampyyri huokaisi hivenen turhautuneena.

Kasvojaan kuivaillen Ghis laahusti patjalla makaavan Lukasin luo ja lysähti jalkopäähän. Mies puristeli miettiväisenä pyyhettä ja nyökkäili poissa olevana Lukasin puheille.
"Hyvää kannattaa odottaa."
Ghis mutisi sarkastisesti, mutta äänestä kuuli ettei mies ollut ihan täysillä keskustelun tyngässä mukana. Inhimillinen mielenkiinto ja uteliaisuus oli nostanut päätään, sen pienen varjojen hallinnan tunteen aikana. Ghis pyöritteli käsiään ja yritti tavoittaa jonkinlaista singnaalia tai edes jotain merkkiä... niin no jostain maagisesta. Mies hymyili nolona ja painoi sormensa ohimolle. Ei hän haluaisi osata edes sitä, hän halusi normaalin elämän, piste.

Ghislain asettui ahtaalle patjalle onnistuen löytämään itselleen miltei mieluisan asennon, muttei ei voinut nukkua. Hän ei ollut varma johtuiko se siitä ettei vampyyreillä ollut kummoista tarvetta uneen vai kaikesta siitä pelosta ja kauhusta mitä hän oli kokenut vai yksinkertaisesti siitä että hän oli kuollut - ikiunessa. Hetkellisesti hän tunsi vajoavansa omituiseen olotilaan, joka tuntui säästävän energiaa, muttei kuitenkaan vapauttanut häntä väsymyksestä. Kykenemättömänä sikeään rauhoittavaan uneen Ghis säpsähti jokaista asunnon pimeissä nurkissa kaikuvaa risahdusta, joita vanhassa talossa kuului runsaasti. Minkä jälkeen päiväsajan tyypilliset - ne muutama tunti sitten vielä niin lohdulliset - elämisen äänet estivät yrityksetkin nukahtamisesta. Aurinko kipusi Ghisin vääntelehtiessä niin ajatustensa kuin asentonsa kanssa lakipisteeseensä ja mies tunsi heikkoa kihelmöintiä ihollaan. Vaikka säteet eivät päässeetkään huoneeseen, nuori vampyyri sai kokea aavistuksia sen voimasta. Ghislain ryömi lähemmäs seinää ja pois keskellä huonetta sijaitsevalta patjalta päästäkseen paremmin varjoihin. Olo oli kuin aurinko olisi tuijottanut verhon takaa häntä ja nauranut räkäisesti. Ainakaan hän ei ihan heti alkaisi kaivata aurinkoisia kesäpäiviä.

Lukas jäi makaamaan aloilleen kuin patsas antaen mielensä täyttyä pelkästään katon pinttyneestä valkoisuudesta. Ghis hänen vierellään rapisteli, nytkähteli, kääntyili ja säpsyi. Lukas kadotti nopeasti ajantajunsa – hän oli oppinut aikanaan korvaamaan nukkumisyrityksensä itsensä kadottamisella, aistien unohtamisella. Se saattoi jopa olla aitoa unta, tai sitten vain jokin omituinen kuolemattoman elämän, elämättömän kuoleman oikku. Hän ei tiennyt, siitä oli liian kauan aikaa. Lukas kuitenkin tiesi kykenevänsä kuluttamaan niin, siinä horroksessa, tylsistyttävän vangitun päiväsajan aloillaan kuin tunteja ei olisi kulunutkaan.

Yleensä hän kerran makuulle käytyään ei vironnut kuin vasta auringon laskiessa, mutta tällä kertaa hän pystyi tuntemaan Ghislainin lähellään ja nuoren vampyyrin levottomuuden kasvavan. Yhtäkkiä hän näkikin taas pölyn jättämän juomukuvion katossa ja kuuli seinänaapurista tiskaamisen ääntä – ja huomasi, miten Ghis oli käpertynyt vasten seinää, pois ikkunan edestä. Jostain syystä näky sai Lukasin hymyilemään hetken aikaa itsekseen. Tuollakin typeryksellä näytti olevan muita vaistoja pelkän verenhimon lisäksi – ehkä hän kykenisikin nousemaan vielä uudestaan jaloilleen. Hymy yhä huulillaan karehtien Lukas päätti soittaa Emilyn käymään heti, kun ilta olisi koittanut. Hän kouluttaisi poikasensa hyvin, vaikka siihen tarvittaisiinkin kovempia aseita kuin rullalle kääritty sanomalehti ja suihkepullo.

//Anteeksi kesto! Kirjoittelin kuten sovittiin lopetusviestin - katsellaan sitä jatkoa sitten ;')//