Tahdotteko sateenvarjon vereenne?

//... oletan, että Ghis pökräsi tuolla välissä. Sano, jos oletin väärin. Sano myös, jos oletin jotain Maÿlliksen kyvyistä väärin...//

Maÿllis, voi Maÿllis Maÿllis Maÿllis... Lukas hymyili itsekseen viekkaasti varjoissa. Vanhin niksi ja helpoin konsti, aivan kuin hän sortuisi siihen. Nainen sai huhuilla ja yrittää saada hänen kanttinsa murtumaan aivan rauhassa, Lukas vain jatkoi liki äänetöntä kiertelyä naisen ympäri etsien katseellaan aukkoa puolustuksessa, mahdollisuutta iskeä.

Kaikki meni kuitenkin hirvittävällä tavalla pieleen, kun Lukas ei ehtinyt astua estämään naisen perääntymistä Ghisin luo. Pian saalistajattaren kynnet hivelivät vastasyntyneen vampyyrin liki kuolevaista ihoa, ivaten lempeällä liikkeellään kaikkea todellista hellyyttä. Kiharatukkainen pysähtyi, jähmettyi varjoihin, mutta katseli niiden pimennosta verettämänsä uskollisuuden nopeaa horjumista ja kaatumista Maÿn hunajaisten myrkkysanojen alle. Hän ei tullut esiin. Hän katsoi sivusta. Hän saattoi vain seurata sivustakatsojana, kuinka tuska ja kahteen suuntaan repivät voimat – rakkaus omaa poikaa kohtaan ja vampyyrittaren välitön uhka – saivat Ghislainin nyrkit kouristumaan umpeen, ainoana fyysisenä merkkinä sisäisestä kamppailusta. Tietenkin pojan turvallisuus voitti. Ghislain oli selkeästi... hyvä isä. Oma poika... jotain mitä hänellä ei ollut koskaan ollut... ja hän oli verrannut epäpyhää, pakon sanelemaa, vähäjärkistä tekoa siteeseen, jota ei ollut koskaan kokenut, ei koskaan. Ghis oli ihminen, oli vielä ihminen, rakasti ja välitti – hän oli ollut liian pitkään varjoissa, sekoittanut päänsä, kun kutsui omistuksenhalua ja kilpailua reviireistä ja asemasta toisen pedon kanssa joksikin ylevämmäksi.

Lukas käänsi selkänsä kaksikolle ja painoi otsansa hetkeksi vasten syvimpien varjojen peittämää seinää. Hän olisi voinut lentää pois, jättää tämänkin tilanteen taakseen taas yhtenä turhana, merkityksettömänä kahakkana, joka raukesi lopulta tyhjiin... mutta sitten hän kuuli, kuinka Maÿllis kirota sihahti ja pehmeä ihmisruumis lysähti raskaana maahan. Halveksuvasti kiroillen vampyyritar perääntyi, viitsimättä tukea leikkikaluaan edes kilvekseen – mutta samaan aikaan Lukas syöksähti esille pimeydestä ja syöksähti kaatamaan sorjan vampyyrittaren maahan. Varjot häälyivät yhä hänen kannoillaan, mutta katosivat pian tomupilven noustessa kahden vihaisen kissan lailla painivan vampyyrin ympärille. Hyvä etteivät he sähisseet raadellessaan toisiaan, kumpikin menettäen vertaan, lihaansa toisen kynsille – mutta ottaen vammansa vastaan kuolleen välinpitämättömyydelle. He paranisivat. He eivät saisi toisiaan tapettua. Kyse oli kunniasta, omistuksesta, ja se sai kaksikon taistelemaan naurettavan hartaalla vakavuudella aina siihen asti, kunnes tuli se väistämätön hetki, jona kaksikko irtaantui toisistaan voidakseen aloittaa alusta.

Maÿllis syöksähti ensin taaksepäin luoden välimatkaa Lukasiin, joka voimallaan oli lähitaistelussa tehnyt tyhjäksi vampyyrittaren nopeuden ja muutaman kymmenen ikävuoden tuoman edun. Vampyyritar teki kuitenkin kohtalokkaan virheen ja oletti, että Lukas seuraisi häntä, yrittäisi kuroa välimatkan umpeen mahdollisimman pian, sillä Maÿlliksen ollessa liian kaukana kyetäkseen estämään sitä Lukas kierähti heräilevän Ghislainin ylle, tarttui miestä rintakehän ympäri kainaloiden alta ja ponnisti itsensä kyykystä seisaalleen – ja varjoista muodostuneitten korpinsiipien avulla ylös yötaivaalle, jota vasten hän katosi yhdeksi pimeyden kanssa, Ghislain mukanaan.

Pidätellen nauruaan, sillä ääni olisi paljastanut hänen sijaintinsa Lukas seurasi tummilla silmillään, kuinka Maÿllis raivosi maanpinnalla, turhaan, turhautuneena, kykenemättä lähtemään lentävän vampyyrin perään. Harva tiesi Lukasin kyvystä sulautua varjoihin. Vielä harvempi tiesi hänen kykenevän muuttumaan korpiksi. Vain kourallinen oli saanut todistaa sitä, kuinka hän sulautti kaksi voimaansa yhdeksi, ja nousi ilmaan pelkkien korpinsiipiensä varjoisten aavistuksien varassa. Nyt hän kuitenkin keskitti kaiken yliluonnollisen voimansa siihen, että sai pidettyä Ghislainista tiukasti kiinni ja heidät leijumassa vapaasti yli Chênevalien kattojen, lyhtyjen valaiseman pääkadun ja vain muutamien katujen päähän Crocista eräälle sisäpihalle. Maÿllis ei tiennyt, missä hänen asuntonsa oli, aniharva tiesi, ja kukaan ei osannut etsiä sitä vastapäätä hänen kukkakauppaansa – eikä edes 1500-vuotias vampyyri kyennyt tunkeutumaan ilman lupaa sisälle hänen asuntoonsa. Siellä he olisivat turvassa.

Lukasin kengänkärjet hipaisivat kevyesti asfalttia, ja kepein askelin hän alkoi kävellä eteenpäin, Ghis yhä sylissään, kuin aikuinen mies ei olisi painanut lasta enempää. Siipien varjokuva katosi hämärään Lukasin tarpoessa rappuset ylös asuntonsa ovelle, joka uutuudenkiiltävyydessään paistoi hieman ränsistyneen kerrostalon vanhasta sisuksesta kuin kolikko mutakasasta. Sisälle päästyään vampyyri pudotti Ghislainin tyhjän yksiönsä ainokaiselle huonekalulle, keskellä huonetta makaavalle patjalle, ja siihen Lukas jättikin miehen. Hyvin päättäväisesti hän kävi pistämässä oven takalukkoon ja tukki sekä avaimenreiän että postiluukun, kävi tarkastamassa pimennysverhonsa, ja asteli sitten miniatyyrikokoiseen keittokomeroonsa, jonka jääkaapista hän nappasi pari pussia vanhaa kunnon sairaalaverta. Toisen pussin hän heitti Ghisille, toisen jätti itselleen, ja huokaisten raskaasti Lukas lysähti istumaan vasten valkoista seinää patjan vasemmalle puolelle, aivan pahvilaatikoista kyhätyn pöytä- tai hyllykyhäelmän viereen.
”Anteeksi, saatoit menettää työpaikkasi. Mutten aio antaa sen sairaan paskan leikkiä sinulla, ensipäivät ovat muutenkin ihan tarpeeksi rankkoja”, Lukas hymähti pienesti, luonnottomasti, aivan kuin äskeinen valtava tapahtumasarja ei olisi ollut mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa. Aivan kuin hän olisi täysin tyyni, ei laisinkaan järkyttynyt siitä, mitä oli tapahtunut. Lasimaljakossa patjan vieressä lattialla seisovasta, hiljalleen kuihtuvasta orkideakimpusta varisi muutama uusi terälehti lattialle.
”Saat punkata täällä niin pitkään kuin on tarpeen. … Mars varmaan pärjää pari päivää ilman sinua? Olisit hänelle vain vaaraksi nyt”, Lukas ilmoitti tylysti nyppiessään muovisen, lötkön veripussin kulmaa, kunnes repäisi sen kulmahampaallaan auki ja siemaisi sen lähes yhdellä kulauksella kurkustaan alas. Taisteleminen, Ghislainin kantaminen, puhumattakaan siitä, että oli tullut itse juoduksi... kaikki se teki hänen olonsa voipuneeksi, ja sormet hapuilivat laiskasti kaulalla rosoisina tuntuvia haavoja. Hitaasti virne levisi Lukasin huulille, hän kähähti muutaman naurunpuolikkaankin, kunnes rutisti veripussin mytyksi ja heitti sen nurkkaan päätään pudistellen.
”Sinulla, ystäväiseni, on maailman huonoin tuuri. Olen Pariisin vanhimman vampyyrin silmätikku, nykyjään näköjään myös Maÿlliksen vihollinen... etkä edes halua kuulla ystävistäni. Mihin me oikein päädyimmekään?”
Lukas päivitteli likaantuneita kiharoitaan haroen heidän surkeaa kohtaloaan suureen ääneen, kuin se olisi jokin huvittavakin juttu, yksi suuri vitsi. Hetken yksinään käkäteltyään hän kuitenkin konttasi patjalle Ghislainin vierelle istumaan ja tarkkaili vastasyntynyttä pimeyden kulkijaa lähempää. Mahtoikohan tämä nähdä jo pimeässä yhtä luonnollisesti kuin hän? Tarvitsisikohan hänen sytyttää kynttilöitä – ei hänellä edes ollut lamppuja asunnossaan muualla kuin jääkaapissa. Millaistakohan olisi todistaa se hirvittävä kamppailu uuden ja vanhan olemuksen välillä ulkoapäin... vai kokisikohan Ghis edes mitään samankaltaista.
”Hei. Kuuletko vielä minua? Sinun täytyy sitten kertoa, milloin aiot flipata ja nauttia elävän kuoleman psykedeelisestä puolesta”, Lukas hymähti vielä tökäten miehen poskea liki hellästi, hieman uteliaasti...

//Venähtää minullakin välillä! Toivottavasti lokaationvaihdos ei haitannut~ Nyt ollaan siis Lukasin asunnossa. Sano, jos haluat jotain muutettavan.//

//Nyt on jokin kausi meneillään, kun ei tekstiä meinaa syntyä...//

"Ei helvetti..."
Ghis kuiskasi ja takertui tiukemmin Lukasin. Hän ei ollut koskaan ajatellut pelkäävänsä korkeita paikkoja, mutta ilmeisesti hän omasi sellaisenkin heikkouden. Hän oli hatarasti tajunnut Lukasin pelastaneen hänet hetki sitten, mutta vasta Ghisille epämieluisan korkealla hän huomasi olevansa tarpeeksi tolkuissaan ymmärtääkseen sen. Hän ei ehkä kuolisikaan, hän voisi ehkä päästä kotiin ja jatkaa elämäänsä kuin enenkin... Ghis kiljahti, mutta Lukasin laskeutuminen maahan ei tehnytkään heistä tunnistamatonta länttiä asvalttiin. Mies tunsi vapisevansa helpotuksesta - ei koskaan enää.

Huojentuneena Ghislain makasi patjalla ja yritti häivyttä mielestään sen kuinka säälittäväksi hän itsensä tunsi.
"Kiitos."
Ei hän muutakaan keksinyt sanoa, kaikesta siitä mitä illan aikana oli tapahtunut. Hän nappasi Lukasin heittämän veripussin ja nousi istumaan patjalle. Huoneessa oli hämärää, muttei se häntä suuremmin häirinnyt.
"Tuskin tekisin sillä vakanssilla mitään silloinkaan jos olisin kuollut... enemmän kuin tällä hetkellä."
Mies sai pienen hymyn kasvoilleen. Ei hän ollut vihainen siitä ettei hänen enää tarvitsisi mennä Maÿn kiusattavaksi. Hänen tietysti pitäisi alkaa etsiä toimeentuloaan muualta, mutta sen ajankohta olisi joskus myöhemmin. Hänen hetkellinen hyvänolon tunteensa katosi kuitenkin Lukasin mainitessa hännen poikansa.
"Niin..."
Mies mutisi ja keskittyi räpeltämään veripussia auki. Hän häpesi itseään, mutta tuntiessaan veren virvoittavan huuliian hän sai hetkeksi rauhan kurjilta tuntemuksiltaan. Mars pärjäisi yksin hyvinkin muutaman päivän, ei hän sitä epäillyt, enemmänkin sitä miten hän itse selviäisi huoltensa kanssa. Ja ainahan Mars voisi mennä jonkun kaverinsa tai Lénan luo jos tuntisi yksinäisyyttä. Ghis koitti ryhditäytyä, vaikka ikävä puristikin rintaa. Lukas oli oikeassa, hän olisi vain vaaraksi pojalleen nyt.

Ghis ei edes jaksanut vastata mitään Lukasin päivittelyyn hänen kurjaakin kurjemmasta tuuristaan. Hän vain kohotti surkeana olkiaan ja hörppäsi lisää verta. Hänen itseinhonsa verenjuontia kohtaan oli vaihtunut apatiaksi, mitä väliä millään oli. Hänen surkea elämänsä oli muuttunut entistä mahdottomammaksi. Miten hän selittäisi koko jutun Marsille? Ei hän voisi kertoa. Hän ei kestäisi jos ainoa hänelle tärkeä ihminen alkaisi pelätä ja inhota häntä. Ghis ei ympyrää kiertäviltä mietteiltään tajunnut Lukasin odottavaa tuijotusta, ennen kuin tunsi tämän koskettavan itseään. Lukas kuulosti hänen korvissaan innostuneelta näkemään show'n, jonka sisällöstä Ghislainilla oli vain ikäviä aavistuksia.
"Mitä tarkoitat? Enkö ole sekoillut jo aivan tarpeeksi?"
Ghis huokaisi ja nojasi polviinsa. Hän hymyili väsyneesti katseensa osuessa pöydällä orkideakimppuun, se ei tuntunut sopivan lainkaan asunnon muuten olemattomaan sisustukseen. Hänen yrityksensä saada oma orkideansa kukkimaan oli ollut toivotonta ja loppujen lopuksi koko kasvi oli mystisesti kuolla kupsahtanut. Luultavasti Mars oli unohtanut tuuletusikkunan liian pitkäksi aikaa auki ja kasvi oli kuollut kylmyyteen.

Veripussi tyhjeni ja Ghis yritti parhaansa mukaan näyttää siltä ettei se häirinnyt häntä. Yksiö alkoi tuntua ahdistavalta eikä vieressä istuva Lukas kaulassaan vielä näkyvine haavoineen auttanut asiaa. Ghis nousi ylös ja käveli muutaman kierroksen huoneen ympäri. Hän pysähtyi verhoilla peitetyn ikkunan eteen. Hän kaiveli hetken taskujaan ja löysi kännykkänsä. Hän alkoi selata numeroita soittaakseen, mutta Marsin numeron tullessa kohdalle hän painoi luettelon pois. Poika kuulisi hänen äänestään ettei kaikki ollut hyvin. Ghis palasi patjalle ja alkoi näppäillä viestiä. Hän aloitti moneen kertaan alusta ja vaihteli sanojen paikkoja. Lopulta tuskastuneena hän laski puhelimen viereensä patjalle.
"Ei Mars herää vielä moneen tuntiin, jos se edes on vielä mennyt nukkumaan."
Mies mutisi selitykseksi lähettämättömälle tekstiviestille.

Lukas tarkkaili pimeydessä kiiluvin silmin Ghislainia. Huolimatta hänen huvittuneesta virneestään, levollisista silmistään ja uteliaasta asenteestaan mies kantoi sisällään paljon suurempaa tunnesolmua, kuin ulospäin näkyi. Hitaasti sen epäselviin vesiin sekoittui kirkkaanvihreä juopa kateutta, myrkyllistä kateutta, kun Ghislain... oli aivan kunnossa. Ehkäpä vampyyrien hiukopalana oleilu oli luonut ihmiskeholle näppärän pehmukkeen äkillistä elävän ja kuolleen kynnyksen ylitystä varten?
”... minun olikin tarkoitus näpäyttää sitä nenälle. On mautonta hyvien käytöstapojen puutetta majoittua suoraan alueelleni edes ilmoittamatta itsestään”, Lukas mumisi itsekseen ja pöyhi tukkaansa. Eihän hän kieltämättä tarvinnut itselleen mestästysreviiriä, kun hän tapasi tukeutua oikeastaan pelkästään helppoo ja kätevään pussivereen, mutta ajatus potentiaalisesti vihamieliseksi muuttuneesta vampyyrista niin lähellä omaa kotiaan... No, yksi komea yksilö lisää hänen hankaluuskokoelmaansa.

Ghislainkin alkoi selvästi ymmärtää hetki hetkeltä selvemmin tilanteeseen liittyvän problemaattisuuden. Hänellä oli varmasti vielä enemmän huolehdittavaa. Oma poika. Ajatella, Lukas oli päätynyt viemään joltakulta isän pimeän puolelle – hän ei voinut muuta kuin pudistella päätään itselleen ja hieroa hetken ajan ihoa silmiensä välissä.
”No, missä määrin muistan omasta muutoksestani yhtään mitään... taisin viettää viikon verran nähden jokaisen puun hirviönä ja taivaan aukkona toiseen ulottuvuuteen, ja hyppäisit varmaan rinta edellä vaarnaan jos saisit kuulla, millaisiin veritekoihin ajauduin alkuaikoina. Mutta ajattelin yrittää estää saman kohdallasi”, hän lausui suorastaan raukeasti ja kaatui taaksepäin makaamaan selälleen poikittain patjalleen.

Ghis ei kuitenkaan malttanut levätä aloillaan, vaan alkoi kävellä rauhattomasti ympäri pimeää, tyhjää, onttoa asuntoa. Lopulta levoton mies pysähtyi toisen ikkunan luokse, ja sai Lukasin kohottamaan päätään aavistuksen ylöspäin, jotta hän voisi nähdä katon sijaan miehen kännykän ylle päänsä kumartaneen hahmon. Näky oli surullinen... mutta hän vain tuhahti hiljaa itsekseen ja antoi takaraivonsa laskeutua taas patjalle. Ehkäpä vasta hetki sitten vielä ihmisenä elelleelle hiljaisuus ja tapahtumaköyhä ympäristö oli liikaa ajatuksien velloessa huolesta toiseen, mutta hän koki hautaholvimaisen aution asuntonsa rauhoittavana – ja rauhoittavaa ympäristöä Lukas kaipasikin yrittäessään tyynnytellä ajatuksiaan. Mistään ei tulisi mitään, jos hän panikoisi tästä hätiköidystä ratkaisustaan, kun Ghis tarvitsi tukea.
”Lähetä se. Kerro heti, suoraan. Hän huomaa kyllä heti itsekseen kun näette seuraavan kerran – sinisilmäsi ovat ehkä tummat, mutteivät tarpeeksi tummat, jottei punaisuus paistaisi läpi... Ehkä niistä tulee nätin violetit?” hän arvuutteli sopimattoman hilpeään sävyyn ja kierähti vatsalleen tuijottelemaan hermostuneena seisovaa poikastaan. Ei kovin suloinen pentu, eikä hän olisi halunnut tehdä sitä niin hätäisesti, mutta... kaiketi hänen täytyi tyytyä ratkaisuunsa. Hieman Lukas kuitenkin irvisteli ajatuksilleen ja hieroi kaulaansa, jonka haavat alkoivat jo umpeutua epäkuolleelle ominaiseen nopeaan tapaan.
”... opetan sinut syömään hellävaraisemmin. Et ikinä kykene hurmaamaan seuralaistasi, jos revit hänelle rumat arvet puoleen kaulaan”, mies naurahti uudestaan entistäkin kuivakampaan sävyyn.

Ghis nielaisi ja räpytti silmiään hermostuneena. Lukasin kertomus siitä mitä saattaisi vielä olla tiedossa ei ollut lainkaan mukavaa kuultavaa. Lukasin ottaessa rennosti Ghis tunsi paniikin nakutavan takaraivossaan.
"Jotain tuollaista kai minun olisi pitänyt odottaakin..."
Mies mutisi ja yritti pitää äänensä vakaana. Hän pelkäsi jokaista mieleensä pyrkivää ajatusta ja koko ajan voimakkaammaksi kehittyvä verenjano laski kynnystä ryhtyä toteuttamaan niitä.

Ghislain otti kännykän vielä kerran käteensä ja paineli muutamia näppäimiä Lukasin kannustaessa, mutta hetken kuluttua hän pyyhki jälleen kaiken tekstin pois. Mies puristi pientä puhelinta ja tuijotti itsepintaisesti jonnekin eteensä. Päässä risteilivät kauhukuvat saivat miehen vapisemaan. Hän pystyi näkemään yhä uudestaan ja uudestaan Marsin kauhun vääristämät kasvot. Hän oli hirviö, joka käytti ravintonaan ihmisten verta. Kuinka hän oli saattanut kuvitella, että voisi pitää huolta pojastaan. Ghis avasi puhelimen viestiohjelmaan jälleen ja alkoi kirjoittaa.
"En minä voi kertoa... en kestäisi jos hän alkaisi pelätä minua. Silloin minun olisi sama olla kuollut."
Huultaan purren Ghis luki ympäripyöreän viestinsä työreissusta, jollaisia hänellä ei koskaan aiemmin ollut ollut.
"Hänen ei tarvitse tietää. Ehkä joskus, mutta ei nyt. Keksin kyllä jotain, käytän vaikka värillisiä piilolinssejä. Kaikki ratkeaa kyllä, vaatii vaín hieman sovittelua. Ei tässä ole mitään ongelmaa."
Miehen ääni petti monta kertaa ja hän puhui aivan liian nopeasti, mutta silti hän oli varma että saisi ratkaistua elävänkuolleen ja ihmisen välillä olevan ongelman. Hänen olisi pakko. Puhelin piippasi lähetetyn viestin merkiksi.

Lukasin ehdotus vampyyrien ruokailuun liittyvästä oppitunnista sai Ghisin kasvoille varjon. Kuitenkaan hän ei pystynyt kieltäytymään. Hän sai aikaiseksi häpeää täynnä olevan nyökkäyksen. Pulloverenjuontiin hän alkoi olla jo tottunut tai tottunut ja tottunut, hän sieti sen tuottaman itseinhon, mutta se mitä tuli tähän perinteisempään tapaan...
"Anteeksi siitä aiemmasta."
Mies kuiskasi, vaikka tiesikin ettei sillä ollut väliä. Hän sai nostettua lopulta katseensa maasta, mutta yritys hymyillä kaatui. Toisaalta hymyileminen siinä tilanteessa olisi kaistapäistä.
"Opetellaan sitten, vaikka en ole kovin varma siitä pysynkö järjissäni."

//Pahoitteluni kestosta.//

Lukas ei voinut olla tuntematta pikkumaista nautintoa ja ilahdusta huomatessaan Ghislainin suorastaan vapisevan pelosta tulevaa kohtaan. Jokin osa hänestä sääli ja surkutteli miestä, toinen puoli ilakoi päästessään näkemään niin perin juurin... ihmisemäisen miehen epätoivon hänen joutuessaan kohtaamaan petomainen tulevaisuutensa.
”Mutta toisaalta...” Lukas mumisi puoliääneen baarimikon – vai pitäisiköhän hänen hylätä tuo prefiksi, eihän Ghisillä ollut enää entistä elämäänsä, saatika todennäköisesti työtäänkään – jänistäessä lopullisesti paljastavan tekstiviestin lähettämisestä ja haroi tukkaansa.
”Jos hän alkaa pelätä sinua... jos hän ei enää sido sinua elämään vuokseen... mikä vapaus”, Lukas hymisi hymynkare huulillaan, kiiluvat tummat silmät kasvoille valuneitten kiharoiden peitossa.
”Älä ota sitä noin raskaasti. Sentään et ole kuollut, ja ehdit jo lisääntyä – mieti, kuinka hauskaa tulevien sukupolvien valvominen tulee olemaan”, vampyyri jatkoi hilpeän kuivakka äänensävynsä mielenvikaista viistäen ja punnersi itsensä takaisin jaloilleen. Muutamalla huojuvalla askeleella hän pääsi ikkunan äärellä värjöttelevän Ghislainin taakse ja kietaisemaan käsivartensa miehen harteille.
”Maailma on hullu. Sille ei mahda yhtään mitään. Sinulle olisi vain parempi päästä kiinni sopivista tanssiaskeleista heti... metsästäkäämme yhdessä tänä yönä”, mies kuiskasi viimeiset sanansa suoraan ruskeatukan korvaan ja astahti sitten strategisesti kolmisen askelta taaksepäin itsekseen virnuillen.

Lukas ei kuitenkaan jäänyt vain odottamaan Ghislainin mitä todennäköisimmin järkyttynyttä vastausta, vaan hän pyörähti yhtäkkiä terävästi ympäri, kaappasi kuolleet orkideat maljakostaan ja viskasi ne hujan hajan keittokomeron lattialle. Suorastaan tanssahdellen lyhyen matkan ovelleen Lukas tempaisi oven auki – ja pysähtyi sitten kurottelemaan kaulaansa toista miestä kohti virkeä katse silmissään.
”Tule jo, poikaseni, niin muutan mielipiteesi yön pimeydestä.”

//Mitäpä tuosta, kyllä nämä vastailut minullakin tuppaavat venymään *viheltelee*//

Ghis hämmentyi Lukasin heitosta hänen vapautensa suhteen. Kieltämättä jos joku olisi väittänyt hänelle ennen Marsin syntymää, että hänestä tulisi vastuullinen ja elämänsä poikansa vuoksi uhraava isä... yksinkertaisesti hän ei olisi voinut uskoa moista. Hän oli pitänyt perhe-elämää painajaisena, itse aiheutettuna vankilana, mutta nyt kun hänen olisi tosiaan mahdollista irtautua siitä niin se ei tuntunut lainkaan mahdolliselta. Ei hän voisi olla onnellinen yksin.
"Vapautta on monenlaista..."
Ghis hymyili hivenen surullisesti ja räpäytti silmiään mahdollisten kyynelten silmiin pyrkimisen estämiseksi. Hän ei halunnut taas alkaa itkeä toisen miehen läsnä ollessa, vaikka tilanteeseen nähden se voisi olla aivan oikeutettuakin.

Ghis ei pahemmin välittänyt Lukaksen mutinoista jotka alkoivat mennä jo niin omituisiksi ettei rajalliseen elinikään tottunut mies voinut niitä ymmärtää. Ghis keskittyi omiin mietteisiinsä. Miten hän hoitaisi ravinnonhankintansa, kun palaisi takaisin kotiin. Pulloveren säilyttäminen jääkaapissa saisi Marsin taatusti epäilemään ja minne muuallekaan hän voisi ravintonsa säilöä. Ja mitenhän selittäisi sen ettei voinut tulla koulun vanhempainiltoihin muulloin kuin pilvisinä päivinä ja miten hän saisi Marsin uskomaan että kesäloman viettäminen neljän seinän sisällä oli mitä loistavin vaihtoehto rantalomalle? Ghis hätkähti tuntiessaan toisen kädet ihoaan vasten ja kuiskauksen viimeisen tavun tuoman henkäyksen korvassaan.
"Metsästää..."
Ghislainin ääni oli hämmentynyttä mutinaa, Lukaksen kiepsahtaessa takavasemmalle. Vampyyri tuntui olevan innoissaan reissusta, mutta Ghis yritti olla jakamatta jahdin tuoman jännityksen iloa. Ei hän voisi ajatella ihmisiä riistana.

Lukas suoritti ilmeisesti jotain riittiä sillä Ghis ei voinut muuten ymmärtää kukkien heittelemistä pitkin lattiaa. Mies pyöritteli mielessään ravinnonhankinnan opettelua, mutta ei hän pystynyt kieltäytymään. Lopulta Ghis latisti mahtipontiseksi käyneen tunnelman naurahduksella joka pääsi läpi hänen estelyistään huolimatta. Hän katseli oven näyttävästi auki leväyttänyttä Lukasta ja yritti päättää oliko kuullut väärin.
"Poikanen?"
Mies toisti kysyvänä ja kohotti kulmiaan epäilevänä. Lukas ilmeisesti nautti teatraalisista repliikeistä tai ei ollut aivan täysillä käyvä.
"Pitäisikö minun kutsua sinua sitten isäksi, vai ihan kenties emoksi?"
Ghis hymyili vinosti ja yritti pitää pokkansa. Juttu oli saanut niin koomisen vivahteen - vai että hän oli poikanen. Nauruaan pidätellen Ghis kiiruhti ulos ovesta ja lähti laskeutumaan alas portaita. Oliko Lukas tosiaan kantanut hänet tänne asti.

Ghis haisteli yöilmaa ja tunsi olonsa paljon paremmaksi ulkona kuin Lukaksen pienessä asunnossa.
"Mitäs nyt? Ei kai me sentään ketään tappamaan mennä...eihän?"
Mies naurahti väkinäisesti, kuin koko ajatus olisi täysin mahdoton. Kuitenkin Ghis oli hyvin selvästi tajunnut sen jälkeen mitä Crocissa oli tapahtunut, ettei tappaminen suinkaan hänelle mikään ongelma ollut. Ruskeatukka katseli ympärilleen pimeässä, joka oli yllättävän teräväpiirteinen. Ilmeisesti vampyyrien kyvyt alkoivat nostaa päätään tosissaan hänessä. Ghis huomasi jälleen vapisevansa. Hän yritti valehdella itselleen että se johtui ilman viileydestä, eihän hänellä ollut kuin se repaleinen ja veren tahrima baarin logolla varustettu t-paita yllään.
"Lukas... minä... Voisinko pyytä yhtä asiaa? Se on sinusta varmaan aivan naurettavaa ja hullua, mutta minulle se olisi todella tärkeää ja..."
Ghis tunsi sanojen menevän solmuun ja kolmen kierroksen kautta takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Mies väänteli käsiään ja mietti miten saisi asian ilmaistua niin ettei hän kuulostaisi naurettavalta toisen vampyyrin mielestä. Tosin hän oli tainnut täyttää sen kiintiön jo Lukaksen silmissä moneen kertaan, joten kai hän voisi huoletta jatkaa. Ghis ei pystynyt tuijottamaan muualle kuin maahan. Oli noloa joutua tunnustamaan kuinka onnettomaksi hänen itsehillintänsä oli käynyt. Hän luotti enemmän Lukakseen kuin itseensä ja joutui siksi anelemaan tätä katsomaan peräänsä.
"Pyydän, älä anna minun tappaa ketään."
Ghis kuiskasi.

Vielä omituisesti toistensa seuraan jumiutuneiden miesten päästyä ulos ovesta ja pikkuhiljaa kadulle Lukas vaikutti hyvin sekavalta sikin sokin heiluvien pitkien harppauksiensa ja tukkansa haromisen johdosta, mutta pikkuhiljaa mies alkoi rauhottua, eikä edes paiskannut rappukäytävän ulko-ovea auki, vaan avasi sen melko sivistyneesti. Ainoa, mikä omituisesta käytöksestä jäi jäljelle, oli luonnottoman leveä virnistys, jonka hän väläytti Ghisille vielä kerran, ennen kuin viittoi tämän vain seuraamaan itseään lämminhehkuisten katulamppujen valaisemalle kadulle.
”Miksi muuksikaan kutsuisin sinua? Kannat vertani”, hän naurahti astellessaan eteenpäin, mutta pysähtyi sitten äkkiarvaamatta kesken askeleen ja hihitti hetken itsekseen.
”Oh! Minähän taidan olla... hmm, isoisä saa minut tuntemaan oloni vanhaksi. Setä? Sinun täytyy joskus esitellä minut uudelle sukulaispojalleni”, Lukas naureskeli itsekseen ja jatkoi taas matkaa askel kevyenä, liki hypähdellen eteenpäin. Ghislain ei ollut ainoa ensikertalainen siinä tilanteessa – samaan aikaan kuin sattuntu kauhistutti Lukasia omituisella, sydäntä kolkuttavalla tavalla, hän ei myöskään voinut lopettaa sille nauramista.

Ghislain ei kuitenkaan vaikuttanut olevan samalla tavalla ihmeissään, vaan kulki kovin surkean näköisenä Lukasin perässä kadulla, joka oli yllättävän hiljainen, vaikka yö oli vasta aluillaan. Kiharatukkainen vampyyri ei jättänyt heitä kuitenkaan kulkemaan aivan näkösällä, vaan hänen askeleensa vetivät pian vieläkin hiljaisemmille kujille, kohti erästä tiettyä asuntoa – sillä vaikka Lukas kuinka puhuikin metsästämisestä, hän oli hyvin selvillä nykypäivien ravinnonhankinnan ongelmallisuudesta, ja tiesi suostuvaisen riistan arvon.

Ei siis ihme, että Ghisin hyvin järkevän pyynnön kuullessaan kiharatukka purskahti pienoiseen kiherrykseen, mutta kuitenkin näön vuoksi yritti hillitä itseään ja paiskasi hetkeksi käden suulleen.
”Voi kultapieni, tiedätkö kuinka äkkiä virkavalta tulee valkosipulisumutteen kanssa kovistelemaan jokaista viatonta pussiverenlipittäjää, jos joku metsästäjämpi meistä alkaa pudotella ruumiita vanavedessään?” hän pudisteli päätään naureskellen, ja kääntyi hetkeksi ympäri kävelemään takaperin, jotta voisi pitää katsekontaktin Ghisiin.
”Enkä taatusti anna sinun tappaa hyvää työntekijää. Kyvykkyyden haaskausta laittaa niin taitava floristi teuraaksi”, hän hyrähti, kiepahti ympäri ja kääntyi eräästä kadunkulmauksesta kerrostaloseinämälle, jonka viertä kuljettuaan he päätyivätkin suhteellisen uuden rakennuksen äärelle. Lukas taikoi takataskustaan esille avainnipun, jota hetken kilisteltyään hän sai oven auki, ja viittoi sitten Ghisin seuraamaan itseään kipuamaan ylös portaita kohti kolmatta kerrosta.
”Hän yllättyy varmasti iloisesti – olet paljon lähempänä hänen tyyppiään kuin minä”, Lukas kuiskutteli, ja johti Ghislainin hyvin tavanomaisen oven eteen. Siinä hän kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja katsahti vastasyntyneeseen vampyyriin hetken ajan kaikki sekava riemastus silmistään kadonneena, aivan kuin pienen hetken ajan tilanteen vakavuuden itselleenkin myöntäen.
”Oletko valmis?”

Lukasin käytös, suoranainen riemu sai nuoren vampyyrin alun levottomaksi. Oliko tämän kaverin kanssa liikuskelussa laillisuuden rajamailla mitään järkeä.
"Sano vain Ghis... niin kuin muutkin..."
Mies opasti Lukasta ja katseli ympärilleen. Hänellä ei ollut aavistustakkaan minne he olivat menossa, monessakaan mielessä. Mistä hän saisi uuden työpaikan ja vielä semmoisilla palkkaeduilla, että saisi vuokransa maksettua ja Marskin oli vinkunut uusia luistimia. Ghislain oli törmätä äkkiä seisahtaneeseen Lukakseen. Tämä oli ilmeisesti suunnitellut sukupuunsa uudelleen ja Ghis ei ollut mielissään tuloksesta.
"Älä nyt liioittele. Keskitytään nyt tähän... ravinnon hankitaan."
Ghis toppuutteli vastaamatta toisen miehen nauruun. Hän ei todellakaan veisi vierasta vampyyriä lähellekään poikaansa, ei sen jälkeen mitä oli oppinut tänään. Lukas oli pitänyt hänestä huolta ja oman henkensä Ghis pystyi luottamaan tämän miehen käsiin, mutta Mars oli aivan toinen juttu. Mies nieleskeli ja yritti keskittyä tuijottamaan eteensä pimeyteen. Hän ei jaksanut alkaa murehtia uuden elämänsä ongelmallisuutta. Hän oli nyt itsekin vampyyri, mitä järkeä hänen oli suojella Marsia kaltaisiltaan, kun oli itse suurin riski pojalleen.

Ilmeisesti Ghis oli hyvä arvaamaan, sillä pyyntö jonka hän esitti sai Lukaksen nauramaan.
"Mistä minä tietäisin mitä teidän vampyyrien päässä liikkuu."
Ghislain ärähti kiusaantuneena. Lukas tarkkaili häntä, piti vitsinä... mitä hän kyllä olikin. Mutta oliko se täysin hänen omaa syytään. Maÿllis ei ollut koskaan valaissut häntä vampyyrien sielunelämästä, miksi hänen pitäisi olla selvillä kaikesta. Miksi, kukaan ei ymmärtänyt miten paha hänen oli olla.
"Ehkä sinä pystyt hallitsemaan itseni, mutta minä en. Minä... minä olisin aivan hyvin voinut tappaa Henryn tai sinut... kenet tahansa.."
Miehen ääni hiipui kiukkuiseksi murinaksi, jossa oli hiven epätoivoa. Hänen kätensä alkoivat jälleen vapista, eikä hän uskaltanut katsoa Lukasiin. Miksi hän tunsi niin vahvaa vetoa tappamiseen. Ghis puri huultaan ja yritti saada päässään kieppuvan halun käydä kiinni Lukasin kurkkuun kuolemaan faktojen edessä. Hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia vanhempaa vampyyriä vastaan ja kuka häntä opastaisi jos ei Lukas ja tietenkin tärkeimpänä; ei hän halunnut olla murhaaja... kai.

"Kaikki on ihan ok. Olo vain on hieman huono..."
Ghis selitteli vaisusti ja painoi ajatuksensa taka-alalle. He olivat jonkin rakennuksen edessä, ilmeisesti ihan asumiskelpoisen.
"Onko sinulla avaimet jokaisen verenluovuttajasi asuntoon? Paljonko joudut maksamaan moisesta ilosta?"
Ghis katseli epäilevänä Lukasin saadessa oven auki. Noin vainko he tunkisivat yöpalalle jonkun asuntoon, ilmoittamatta.
"Hetkinen... sanoitko floristi? Olivatko ne kukat asunnossasi häneltä?"
Ghislainin päättelyketju sai hänet hieman hämilleen. Ei kai Lukasilla ja tällä... henkilöllä ollut jotain. Ei hän voisi juoda verta Lukaksen kumppanista, tilannehan olisi kiusallinen kaikille. Mies alkoi hermostuneena pohdiskella Lukasille ääneen tilanteen vaikeutta. Hän olisi halunnut juosta takaisin portaat alas, mutta ei hän kyennyt siihen. Ehkä Lukas raahaisi hänet pois, kun tajuaisi jutun mielettömyyden.
"Onkohan tämä hyvä idea... Minä olen hänelle ihan vieras ihmi... vampyyri. Se että hän suostuu sinulle niin ei välttämättä tarkoita että... hänen tyyppiään?"
Ghisin teoria mureni Lukasin sanojen myötä ja mies meni entistä vaikeammaksi. Hän ei tiennyt enää olenkaan kuinka suhtautua tähän henkilöön X.
"Ei, ei. Tämä oli huono ajatus. Minä voin odottaa sinua tuolla alhaalla..."
Ghis ei kuitenkaan voinut ottaa askeltakaan takaisin portaisiin päin. Hän saattoi aistia rakennuksessa asuvat ihmiset, heidän tuoksunsa ja hatarasti oven takana olevan ajatusten sinkoilun. Ghis kavahti kauemmas ovesta tuntemusta. Se ei voinut olla todellista. Hän vilkaisi Lukasia yhä silmät suurina säikähdyksestä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt selittää mitään, kun hänen kännykkänsä piippasi viestin merkiksi. Ghis kaivoi puhelimen taskustaan ja oli pudottaa sen. Hermostusta huokuen hän luki uudestaan ja uudestaan ne kaksi kirjainta... "o.k" Mars se osasi käyttää hyödykseen viestien monisataisen merkkimäärän.
"No kai minä sitten olen valmis"
Ghis lopulta sai sanotuksi helpotuneena siitä, ettei Mars ollut tajunnut mitään.

//Tämä venyi lievästi yksinpeluunkin puolelle, mutta älä suotta hermoile niistä palasista, ne voi ohitella aika hyvin mielin. Anteeksi kesto, minulla on tosiaan ollut analyysityön palautuspäivä tänään ja vielä kolme tenttiä on edessä... Mutta kohta helpottaa! Ja haha, olet kyllä ollut viime päivinä se aktiivinen tyyppi täällä <3 Pidän tasaisen, luotettavan harvasti ropettavista tyypeistä. Kiitos.//

Ghisin vaivautunut huolestuneisuus ei osannut päättää, ärsyttäisikö vai huvittaisiko Lukasia enemmän, ja niinpä kiharatukka antoi toisen puhua virnuillen vain tietävästi takaisin. Jokin kuitenkin onnistui lävistämään miehen vuosisatojen myötä kohonneen huolettoman ivallisuuden panssarin – mutta Ghisin onneksi se oli vain aivan pieni sälö, joka sai vampyyrin tummat silmät kapenemaan pistäviksi pienen hetken ajaksi.
”Mutta Ghis, jollen paremmin tietäisi, tuohan kuulostaa melkein siltä, kuin pitäisit minua hirviönä!” hän sanoi koleasti, mutta läppäisi sitten omaa poskeaan yliteatraalisesti hihkaisten.
”Ah, tietenkin! Sehän johtuu siitä, että minä olen hirviö! Hirviö, joka on selvinnyt parista laukauksesta silmien väliin, kaasukammiosta ja hukkumisesta. Äläkä huoli, kyllä minä vaikka katkaisen niskasi ja herätän sinut uudestaan henkiin, jos sitä vaaditaan”, Lukas pärskäytti huuliaan ja jätti Ghisin tekemään omat päätelmänsä hänen sanoistaan – eikä hän vastannut yhteenkään hupsuun, nokkelaan nälväisyyn. Hänen päänsä sisällä kiehui, pulppusi ja räiskyi, ja jos hän alkaisi epäillä – jos hänkin pysähtyisi miettimään asiaa. Ei, parempi vain jatkaa aloittamallaan tiellä ja näyttää heti kättelyssä Ghisille, mihin hän oli joutunut.

Lukas ei kuitenkaan ollut ainoa, joka vei ja määräsi tahdin siinä tilanteessa, vaan Ghisin sanat saivat puolestaan hänen sormensa lipeämään hetkeksi ovenkahvalta, ja huolimatta jo tuloillaan olevat vieraat paljastaneesta rapistelusta hän pysähtyi, kääntyi ympäri ja nojasi selkänsä hetkeksi oveen.
”Sinun on parasta olla valmis, sillä minä en aio antaa sinulle enää yhtään aikaa valmistautua”, hän hymähti, mutta ei niin pilkkaavasti kuin useasti aikaisemmin.
”Ja ei, vaikka Emily sitoi sen kimpun... se oli lahja minulta toiselle. Siitä et tule koskaan kuulemaan enempää, sillä vaikka olet nyt pienokaiseni, isukilla pitää olla oma elämä valmiina jatkettavaksi, kunhan olemme saaneet sinut sinuiksi uuden luontosi kanssa”, hän aloitti myhäillen, tiuskaisi tuimasti keskivaiheilla ja suli taas hymyyn lopuksi.
”Ah, mutta mitä me enää tässä töllistelemme. Parempi mennä sisälle, missä iltapala odottaa!”
Riemastuneesti käsiään taputettuaan Lukas pyörähti jälleen kerran ympäri, avasi lukon ja veti oven auki – mutta kurotti sitten päänsä hitusen irvistellen asunnon sisäpuolelle tukien itsensä ovenkarmeihin, jalat tukevasti käytävän puolella.
”Eeeeeeeeeemily! Darling? Kutsu meidät jo sisälle!”
”Mitä, onko sinulla kaveri mukana? Hitto, tulkaa sisälle – ei, mutta ei eteistä pidemmälle!”
Korkeahko, nuorelta kuulostava naisenääni huusi takaisin asunnon sisältä, ja ovien läimähtelystä, tavaroiden putoamisesta ja hiljaisesta, englanninkielisestä kiroilusta päätellen kyseinen naisihminen ei ollut valmistautunut vastaanottamaan ketään.

Lukas asteli sisälle suorastaan paikan omistajan elkein ja potki kenkänsä eteisen epäjärjestyksessä olevan kaapin alahyllylle, ja viittoi Ghisin seuraamaan itseään ja tekemään saman. Suljettuaan oven hän ei malttanut enää noudattaa Emilyn käskyä, vaan hiippaili sisemmälle asuntoon – päästen näkemään melko pienen olohuoneen, jonka kahdenistuttavalla sohvalla oli suuri nalle, viltti, valtava popcornkulho ja televisioruudulla näkyi pysäytyskuva jostakusta niistä monista kauniista näyttelijättäristä, jotka sulautuivat Lukasin päässä aina yhdeksi sotkuksi pitkiä hiuksia ja huulipunaa. Kaksion toisessa huoneessa piilevästä kaaoksesta Lukas ehti nähdä vain pienen silmäyksen melko pienikokoisen, mustatukkaisen nuoren naisen astellessa heidän luokseen. Selvästi Emilystä oli ollut tärkeää suojella siveyttään lyhyen hamosen ja alusvaatteelta näyttävän topin avulla avonaisena roikkuvan aamutakin lisäksi – mutta siihen Lukas ei kiinnittänyt huomiota vaan hän asteli kädet levällään neitokaisen luo ja vaihtoi tämän kanssa poskisuudelmat.
”Tarvitset jonkinlaisen palveluksen, vai mitä?”
”Mitä, miksen voisi vain silkkaa ystävällisyyttäni tulla käymään?”
”Et koskaan tule käymään tuntemattomia mukanasi – etkä varsinkaan, jos sekä sinä ja tuntematon ystäväsi näyttäisitte siltä, kuin olisitte olleet katutappelussa”, Emily lopetti kaksikon sokeriseen sävyyn puhutun sananvaihdon, työnsi Lukasin sivuun ja asteli Ghisin luo. Hyvän tovin miestä silmät sirrillään tuijotettuaan Emily painoi käden poskelleen ja katseli ilmestystä selkeästi hyväksyvä katse silmissään päästä varpaisiin – mutta sitten hänen kasvoilleen levisi järkyttynyt ilme, ja hän kiepsahti tarttumaan kiinni Lukasin kauluksista.
”Mitä helvettiä Lukas! Toitko sinä minun asuntooni hädin tuskin muuttuneen vampyyrin?”
”Mitä, enkö olisi saanut?” Lukas kysyi puolustelevasti, ja puuskahti äkäisesti Emilyn pyöritellessä silmiään rajusti. Mustatukka nappasi tyhjän teemukin sohvapöydältä ja hipsi viemään sen keittiöön puhumista jatkava Lukas kannoillaan.
”Sinähän etsit satunnaisia nälkäisiä vampyyreja iltapalalle luoksesi jollakin lehtipalstalla? Miksen minä saisi tuoda jotakuta tänne? Sinähän olet valitellut, kuinka en ole käynyt pitkään aikaan!”
”Se siinä onkin!” Emily puuskahti puolestaan ja tökkäsi Lukasia rintakehään teemukilla.
”Sinä et ole vaivautunut tulemaan varmaan yli vuoteen edes tavallisesti kylään. Olet vain lipitellyt pussivertasi vaikka tiedät hyvin, että minua ei haittaisi laisinkaan – ja nyt, nyt... Anteeksi, kultapieni”, Emily heitti kesken vihaisen sähinän lempeän katseen Ghisiä kohti, ja osoitti sitten miestä etusormellaan, ”Nyt sinä olet sitten yhtäkkiä muuttanut jonkun?”
”Ah, mutta hän on Ghis. Tapasin hänet baarissa. Ja lupasin opettaa hänet olemaan hellempi uhrejaan kohtaan”, Lukas tanssahteli iloisilla sanoillaan Emilyn moitteen alta pois.

Emily mutisi huokauksensa alla useammankin kirouksen, ja kääntyi taas katsomaan Ghisiä. Aiemmin suorastaan pippuriseen, heti kättelyssä leimaavaan katseeseen oli ilmestynyt epävarma värinä, ja se nousi kohtaamaan miehen katseen, putosi alas, nousi uudestaan, karkasi sivulle – lopulta hän nappasi alahuulensa hampaittensa väliin ja pudisteli päätään hetken ajan.
”No, jos sinä nyt olet se päänähtävyys tällä kertaa, niin minä olen tosiaan Emily. Eikä minulla ole mitään kasuaalia verenluovutusta vastaan – mutta miten helvetissä sinä muka päädyit Lukasin matkaan?” nainen katkaisi rauhallisen puheensa kulmien kurtistuksen ryydittämällä kysymyksellä.
”En kykene ymmärtämään. En laisinkaan.”

//Mikäs sen hauskempaa kuin yksin peluu? Kaikki menee täsmälleen niin kuin haluaa XD Onneksi meikäläisellä ei ole tenttejä saati muutakaan ihmeellistä niin voi leikkiä rauhassa//

Varovasti Ghislain seurasi Lukasta sisään asuntoon ja katseli ympärilleen. Paikka tuntui aivan tavalliselta kodilta, joten hän rentoutui huomattavasti. Mies kuitenkin nolostui Lukaksen ystävättären ilmestyessä vähissä pukeissa, ilmeisesti herätettynä kesken unien. Ghis manasi mielessään itseään ja Lukaskin sai osakseen muutaman lausumattoman. Tämä oli naurettavaa, mutta vain hänen isukkinsa näytti olevan ainoa joka ei sitä tajunnut. Naisen kipakat vastaukset kuitenkin saivat Ghislainin tyrskähtämään, vaikka hän yrittikin estää sisällään vellovaa hermostusta purkautumasta nauruna. Miten hän oli päätynyt näin merkilliseen tilanteeseen. Jos hän nipistäisi itseään heräisikö hän omasta sängystään. Osoittava sormi havahdutti vastasyntyneen vampyyrin ja mies hymyili vaikeana. Hän oli selvästikin ongelma.
"Lukas pelasti henkeni... tai siis... no, ymmärrät varmaan."
Ghis mutisi hakien sanojaan ja yritti vältellä suoraa katsekontaktia Emilyyn. Jos nainen olisi hänen välipalansa - Ghis värähti ajatusta - niin hän ei halunnut tuntea tätä kohtaan mitään.

"Anteeksi kun näin myöh..."
Ghisin anteeksipyyntö keskeytyi kun taskussa oleva kännykkä alkoi soida. Näytöllä vilkkui Maÿlliksen nimi ja Ghis valahti aivan kalpeaksi. Epäröiden mies vastasi.
"Vastasithan sinä. Painapas kiltisti kaiutin päälle niin Lukaskin kuulee asiani - tiedän että olet sen verenimijän seurassa."
Ghis oli kivahtamassa kielteistä vastausta kun juonitteleva vampyyritär ehti edelle.
"Etkös asukkin kolmannessa kerroksessa, portaikon puoleinen ovi? Ikkunassa on valo joten poikasi taitaa olla edelleen hereillä. Kurja isukki vain heilastelee vampyyrin kanssa kun pitäisi huolehtia lapsi nukkumaan, soo soo. Hän on varmasti kuoleman väsynyt aamulla...".
"Et tee Marsille mitään!"
Ghis hätääntyi ja painoi kuuliaisesti Maÿn kaikkien kuultavaksi. Ghis katsahti huolissaan Lukasta vampyyrittären äänen alkaessa kaikua huonosta kuulokkeesta.
"Ollaanpas sitä jäätävällä tuulella. Ottakaa rennosti, en ole edes painanut ovikelloa vielä, lapsesi on ihan turvassa. Mutta se kuinka kauan riippuu ihan teidän yhteistyöhalustanne. Niin Lukas, tämä koskee sinuakin. Sotkeennuit asioihini, jotka eivät todellakaan kuulu sinulle."
Hilpeä ääni sai Ghisin vain entistä hermostuneemmaksi. Hänen kätensä tärisivät pelosta niin että puhelimen pito oli vaikeaa. Hän laski kännykän lattialle ja rojahti istumaan sen viereen kasaan painuneena, luovuttaneena.
"Ensinnäkin; Ghis olet edelleen palkkalistoillani ja odotan sinun saapuvan ensiviikolla töihin. Koita saada itsesi aisoihin siihen mennessä. Ja toiseksi; mitä tulee tuohon teidän herkkään parisuhteeseenne niin erään tulevan taitoluistelijan vuoksi toivoisin, että jättäisitte tuon tuttavuutenne tähän. Lukasilla ei ole enää mitään asiaa Crociin, koska hän ei osaa käyttäytyä. Ei minulla ole varaa tapattaa alaisiani enempää."

May tuntui pulisevan omiaan ties kuinka kauan. Ghis sai juuri ja juuri avainkohdat painumaan mieleensä, mutta muuten hänen olonsa oli turtunut. Hänen poikansa oli kuoleman vaarassa, eikä hän pystynyt muuta kuin istumaan lattialla ja tuijottamaan puhelinta.
"Tavataan Crocin pihalla niin etsitään sinulle paikka missä olla kunnes voit palata kotiin."
Maÿllis komensi ja Ghis puri huultaan. Oliko nainen saanut Henryn kiinni ja halusi saada leikkinsä loppuun. Jotain ikävää tästä seuraisi, mutta jos Marsille ei sattuisi mitään hän olisi valmis tanssimaan Maÿn määräämään tahtiin.

//Animehumppa tekee ihmeitä kirjoittamisinnolle! x'D Ja aiemmin teki vain kovasti mieleni kirjoittaa Emilyn ja Lukasin välistä höpinää, kun en ollut sitä vielä oikein päässyt kokeilemaan. Nyt on niittenkin välit sitten selvillä pääni sisällä. Ja toivottavasti tämä vasti kelpaa, eikä ollut liian suuri pettymys odotuksille.//

Emily ehti jo avata suunsa ja kohottaa toisen kätensä ilmaan toppuutellakseen Ghisin alkanutta pahoittelua, kun yhtäkkiä miehen kännykkä alkoikin soida. Niinpä myös naisen suu jäi roikkumaan avonaisena ja käsi häälymään toimettomana ilmasta, ja Lukasin naurahduksen kuullessaan hän lykkäsi nopeasti käsivartensa puuskan rinnalleen ja mulkaisi miestä. He molemmat kuitenkin vakavoituivat ja suorastaan loikkasivat Ghisin rinnalle, Lukas melkein riisti kännykän hänen kädestäänkin, kun mies huudahti isän sydänjuuriaan myöten järkyttyneellä äänellä sanat, joiden merkitystä edes Emilyn ei tarvinnut pahemmin arvailla.
”Paskiainen!” Lukas ärähti jo ennen kuin Maÿllis ehti kunnolla lopettaakaan iljettävän vahingoniloista puhettaan. Hän ei kuitenkaan voinut sanoa enempää, sillä hän ei halunnut kenenkään heistä menettävän yhtäkään kieron vampyyrittaren sanaa, ja siksi mies alkoikin tömistellä suuressa ympyrässä ympäri huonetta, kun Emily puolestaan oli peittänyt suunsa käsillään silmät pyöristyneinä.
”Minä en usko tätä. En voi uskoa tätä...” hän henkäisi sormiensa välistä Maÿlliksen ladellessa ehtojaan tiukan ylilyöntiasemansa turvin, suorastaan nauttien jokaisesta sanasta, jonka sai heille välitettyä puhelimen kautta. Ghis taas – voi Ghis, hän näytti siltä kuin olisi katsonut Medusaa silmiin ja kivettynyt lattialle epätoivo ja kauhu silmissään.

Lukas puolestaan reagoi omaan tapaansa, ja vampyyrittaren viimein pitäessä tauon puheessaan hän syöksähti Ghisin luo, koppasi kännykän lattialta ennen kuin mies ehti reagoida ja ruutua murhaavasti tuijottaen irvisti hammastaan purren, jotta sai huudon ja kirosanat pysymään sisällään.
”Tavataan siellä, Maÿ, ja katsotaan kumpi meistä jää isommiksi palasiksi. Ghis on minun asiani nyt, etkä sinä tee minun verelläni mitä tahdot. Jos haluat sotaa, sodan sinä saat!”
Matalan, suorastaan murisevan puheensa jälkeen Lukas heitti kännykän rajusti päin seinää, pudottautui polvilleen ja tarrasi kiinni Ghisin paidanrinnuksesta nykäisten säälittävästi murtuneen miehen silmiensä tasalle.
”Mitä sinä löhöät siinä! Mars on sinun poikasi! Et valinnut kuolemaa, koska sinun piti jäädä henkiin, suojelemaan häntä. Ja nyt, kun olet kuolematon peto, säikähdät ensimmäistä vaaratilannetta niin pahasti, että melkein tulee pissat housuun?”
Lukas suorastaan huohotti vasten Ghisin kasvoja ärjyttyään sanansa päin järkyttyneitä, heikkoja ihmisenkasvoja. Hän näki kasvojensa ääriviivat kiiltämässä Ghisin yhä yötaivaan sinisissä silmissä.
”Sinusta ei ole tulossa minua. Sinun ei tarvitse ikinä menettää mitään, mitä et halua päästää käsistäsi. Jos haluat sääliä uuden luontosi iljettävyyttä ja kauhistella kaikkea, mitä olet ajautunut tekemään, sinun olisi parempi ensin tehdä jotain. Näin aluksi voisit vaikka käskeä minut pieksemään Maÿlliksen surkean perseen ja varmistaa, ettet myynyt sieluasi pimeydelle turhaan!”
Silkka tunteenpalo, joka Lukasin sanoista huokui, olisi sivustakatsojalle ollut varmasti aivan liian melodramaattista, aivan liian huvittavaa, mutta hän oli täysin tosissaan. Yllättäen hän olikin joutunut tekemään jotain, mitä ei ollut koskaan aikonut, toistamaan virheitä, joista oli aikonut oppia, ja nähnyt edessään ihmisen, joka tulisi murtumaan lopullisesti, rumasti ja verisesti ja joutuisi viettämään parisataa vuotta itseään korjaillen ja haavojaan nuollen kuitenkaan koskaan täysin toipumatta.
Ellei joku läimäyttäisi häntä hereille, pian, ja korjaisi omaa virhettään.

Hiljaisuus ehti venyä epämiellyttävän syväksi, kunnes Emily viimein katkaisi sen huokaisemalla väräjävästi. Hetken poskiaan kämmenselällään viilenneltyään hän katsahti kahteen mieheen omituinen, hiljainen katse silmissään, ja lähti sitten sipsuttelemaan keittiön puolelle. Sieltä hän palasi kahden tavallisen juomalasin, sytkärin, mattoveitsen sekä sidetarpeiden kanssa.
”No mutta. Jos te aiotte mennä ja mäiskiä urhoollisesti pahiksia lyttyyn, tarvitsette lisävoimia. Minä en ainakaan viimeksi huomannut yhdenkään vampyyrin olevan lauantaipiirrettyjen pahiksien tasoa, mitä lempeyteen, hölmöyteen tai heikkouteen tulee”, nainen tokaisi kuivahkosti, ja hyvin hallitulla, pienellä viillolla aukaisi ranteensa, täytti yllättävän suurehkot lasit, sitoi kätensä huolella ja hyvin tottunein liikkein ja sitten huokaisten ojensi laseja kaksikkoa kohti, joista Lukas oli irrottanut otteensa Ghisin paidasta jo hetki sitten, nousi ylös ja otti oman lasinsa lisäksi myös Ghisin lasin käteensä, ojentaen sen sitten 'jälkeläiselleen'.
”... tämä on yksi tapa juoda siististi verta. Ota se. Sitten lähdemme pelastamaan poikasi.”

// Äää ei noin saa tehdä! Minä en meinannut kirjoittamiseltani päästä nukkumaan illalla/yöllä. Kirjoitat liian koukuttavasti XD//

Kaikki tuntui tapahtuvan jossain muualla. Äänet olivat vain kaikuja ja kuvat ajan haalistamia. Hän ei kyennyt tuntemaan mitään, mutta samalla oli niin täynnä fyysistä pahaa oloa että oli oksentaa. Ghislain oli täysin lamaantunut, hän ei kyennyt mihinkään, ei edes vastaamaan Maÿllikselle myöntyvänsä kaikkeen mitä tämä halusi, jotta Mars olisi turvassa. Lukas sen sijaan valaisi vampyyritärtä mietteistään senkin edestä. Ghis olisi halunnut käskeä miestä pitämään turpansa kiinni, muttei hän pystynyt siihenkään.
"Helvetti..."
Ghisin ääni oli hennompi kuin kuiskaus, melkein pelkkä ajatus, joka onnistui murtamaan kauhusta kangistuneen olennon. Ghis näki puhelimensa paiskautuvan seinään ja osien lentävän pitkin lattiaa. Hänen pitäisi hankkia uusi tai ottaa Marsin vanha. Poika haluaisi kuitenkin uudemman mallin ja Ghisille riitti että sai soitta ja lähettää viestejä. Jos Mars yrittäisi nyt soittaa hänelle hän ei voisi vastata. Kyyneleet tulvahtivat silmiin ja alkoivat valua valtoimenaan miehen poskille. Hän vapisi ja puristeli käsiään nyrkkiin - kädet ja koko keho tuntui voimattomalta.

Lukas riuhtaisi Ghislainia itseään kohti niin rajusti että mies havahtui tunnottomuuden tilastaan. Järkyttyneenä hän vain kuunteli raivoa puhkuvaa vuodatusta, oliko Lukas sekaisin.
"Mitä helvettiä sinä kuvittelet minun voivan tehdä! Maÿlliksen ei tarvitse kuin hankkia muutama tippa verta niin minulla ei ole mitään kontrollia."
Ghisin kiukkuiseksi tarkoitettu vastalause jäi turhaumuksen ja pelon jalkoihin. Hän riistäytyi vaivalloisesti irti Lukaksen otteesta ja pyyhki kyyneleet silmistään, vaikka se tuntui olevan turhaa.
"Etkö sinä tajua vai kuuntele. Maÿllä on valta ainoaan asiaan maailmassa, jolla on minulle väliä. Olkoon kuinka raukkamaista tai typerää tahansa, minä teen tasan tarkkaan niin kuin Maÿllis käskee - vaikka tapan - kunhan Mars ei kärsi siitä."
Ghislain tunsi joutuvansa vääntämään murhanhimoiselle Lukakselle asian rautalangasta ja epätoivo kuului hänen äänestään. Hänestä ei tulisi vampyyrien juoksukapulaa.
"Enkä aio pelata poikani suhteen uhkapeliä vain jotta sinä pääset pätemään kyvyilläsi. Jos sen nartun silpominen on sinulle helppoa, niin miksi helvetissä et tehnyt sitä jo aiemmin, oltaisiin monelta pahalta säästytty. Tai itse asiassa, mikset olisi jättänyt tulematta Crociin. Ilman sinua Henry ei olisi mennyt tappamaan minua ja en olisi koskaan joutunut tähän helvettiin.. Mikä perkele sinut sai tulemaan sinne. Sinun takiasi saatan menettää Marsin, enkä anna sitä sinulle ikinä anteeksi!"
Ghislain huusi ja hikkaili kyyneltensä välissä. Hän oli typerys, miksei hän vain ollut antanut itsensä kuolla. Mikä piru oli saanut hänet kuvittelemaan, että hän ei voisi kuolla. Mars olisi surrut aikansa mutta päässyt siitä yli. Nyt hän olisi se joka laskisi seppeleen poikansa arkulle - ennemmin tai myöhemmin.

Ghis istui vain hiljaa kasvot polviaan vasten. Hänen kyyneleensä tyrehtyivät hiljalleen raivon muuttuessa jälleen tunnottomaksi ahdistavaksi kyvyttömyydeksi. Vasta verenhajun tulvahtaessa ilmaan ruskeatukka nosti päätään ja katui liikettään heti. Mies ei kuitenkaan jaksanut tuntea huonoa omatuntoa muutamaa sekuntia kauempaa, vaan tarttui Lukasin ojentamaan lasiin. Hän inhosi jokaista veren tuottamaa mielihyvän läikähdystä sisällään. Mitään sanomatta Ghis joi lasinsa tyhjäksi ja nousi maasta vapisten hieman.
"Minä menen nyt, enkä halua, että tulet mukaan. Tämä ei ole mikään supersankari tarina, jossa hyvät voittavat, vaikken minä edes tiedä kummalla puolella olen. Teen niin kuin Maÿllis haluaa niin kaikki järjestyy."
Ghis totesi äänellä joka ei tuntunut kuuluvan hänelle. Mies henkäisi muutaman kerran syvään, ennen kuin lähti harppomaan ovelle ja ulos kadulle katsomatta taakseen.

//Kai ja pitkät yksinpeluut vol. 2! x'D Ahh, hienoa että vastini kelpaavat <3 Sinunkin ovat aivan ihania.//

Lukas hiljeni äärimmäisen harvoin. Hän oli oikeastaan enemmän tai vähemmän salaisesti ylpeä siitä, kuinka oli riitojen ja päällehuutamisen mestari, eikä tosissaan raivostuneena koskaan, koskaan saanut jauhoja suuhunsa. Nyt, juuri sinä pirun iltana, hän kuitenkin huomasi kielensä kangistuneen ja huulien jäävän roikkumaan pyöreinä, vailla vastausta, kun itkuinen Ghis huusi, ettei antaisi hänelle ikinä anteeksi. Lukasin silmät rävähtivät ammolleen, kapenivat viiruiksi, ja hänen sormensa vetäytyivät tiukoiksi nyrkeiksi hänen sivuillaan. Hetken, pienen hetken ajan huone tuntui pimenevän, aivan kuin varjot olisivat tihentyneet heidän ympärillään – ja sitten kaikki raukesi Lukasin pyörähtäessä kättään vähättelevästi heilauttaen ympäri kieltään naksutellen.
”Nyt kasvatit hampaat itsellesi? Oli jo aikakin”, hän tuhahti nenäänsä pyyhkäisten kaiken äskeisen raivon, kaiken kiihtymyksen, kaikki äskeiset sanat pois oliltaan. Naseva huomautus oli kuitenkin vaisu, laimea yritelmä verrattuna siihen, mitä Lukas olisi voinut Ghisin niskaan ryöpsäyttää, ja hänen itsevarmasta ryhdistään puuttui jotakin, puhumattakaan siitä, kuinka tummien silmien haastava katse oli muuttunut täysin päinvastaiseksi.

Lukasin hiljaisuus pysyi lyhyen lasinojennuksen jälkeen koko sen ajan, kunnes maassa surkeana rauniona lojuva Ghislain oli saanut juotua lasinsa tyhjäksi ja noustua ylös vapiseville jaloillensa. Koko mies oli kauhea sotku tunteita ja kärsimystä ja kovia kokenutta kehoa, mutta silti julisti maksiiminsa Lukasille kiihkeästi, kuin mikäkin kirkasotsainen supersankari, joka aikoi mennä ja tehdä herooisen uhrauksensa sydän kipeänä mutta ylpeänä. Lukas ei sanonut mitään. Hän vain katsoi silmät kylminä, toinen kulma kuin huvittuneena kohollaan, ja hautasi kasvonsa käsiinsä vasta, kun ovi oli paiskautunut kiinni Ghisin selän takana ja jättänyt hänet kahden sydänjuuriaan myöten järkyttyneen ja kiusaantuneen Emilyn kanssa.
”... mene jo?” Emily kysäisi pienen hetken päästä ja piti pienen katsepainihetken Lukasin kanssa.
”En. Antaa tuon ihmisen tehdä mitä hän haluaa. Pah, eipähän minun tarvitse rikkoa hienoa ennätystäni... olin jo kolmisensataa vuotta lisääntymättä!” Lukas tuhahti kiukkuisesti ja heitti kätensä ilmaan luovutuksen merkkinä. Emily ei kuitenkaan antanut hänen olla noin vain, vaan hänen suunsa tiukentui vihaiseksi viivaksi ja silmät pisteleviksi pippureiksi, ja nainen tarrasi koko raivollaan Lukasin muhkeasta kiharatukasta ja alkoi raahata häntä ovelle.
”Jumalauta ei minun kodissani! Sinä perkele menet pelastamaan tuon herttaisen miehen perseen etkä ala taas leikkiä kylmää marttyyria!”
”Saatanan huora! Irti tukasta! Irti tukasta!” Lukas kähisi vastaan ja häpeämättömästi käytti voimiaan Emilyn tempaisemisessa komeassa kiljuvassa kaaressa sohvalle.
”Te kaikki kuolette kuitenkin! Mitä helvettiä minä olen sanomaan vastaan, jos äijä haluaakin päästä hengestään? Ei se ole minulta mitään pois! Eipähän kasva katkeraksi ja tule häiritsemään myöhemmin!” Lukas karjui hypätessään Emilyn päälle kuristamaan häntä – mutta kakova nainen läppäisi häntä poskelle, ja kohta hetken aikaa uhkaavalta näyttänyt kamppailu muuttui läpsinnäksi ja raavinnaksi sekä solvauksien huutamiseksi. Lopulta Emilyn onnistui yllätyksen turvin keikauttaa Lukas alas sohvalta ja läjähtää itse hajareisin istumaan miehen vatsan päälle.
”Sinä. Senkin. Valtava. Idiootti.” Emily huohotti ja läimäisi Lukasia vielä viimeisen kerran ympäri korvia.
”Sinun kuuluu lähteä pelastamaan hänen epäkiitollinen nahkansa. Tiedät sen itsekin. Tiedäthän?”
”... nouse ylös. Heti.”
Emilyä ei tarvinnut kahdesti käskeä, ja hän katseli itsetyytyväinen hymy huulillaan kuinka Lukas kävi tonkimassa tottuneesti hänen lipastonlaatikoitaan, kunnes asteli tuimailmeisenä hänen ikkunalleen. Silloin, käden avatessa kapean tuuletusikkunan, vasta miehen hartiat rentoutuivat ja hän vilkaisi olkansa yli floristiaan huulillaan veikeä hymy.
”Minun olisi pitänyt tietää, ettei kauppa pysy auki ellen itse ole siellä”, hän naurahti, mutta muuttui sitten aivan haudanvakavaksi.
”Tämä lähtee palkastasi.”
Emily ei mahtanut naurulleen mitään, ja ehti hädin tuskin heilauttaa hyvästit Lukasin jo kadotessa yön pimeyteen näennäisesti mahdottoman kapean ikkunan kautta.

Lukasille ei ollut ongelma eikä mikään liitää muutaman katon ylitse Ghislainin edelle ja ehtiä laskeutumaan aivan Crocin liepeille käheä korpinääni raakkuen ja kynsissä kuljetettu nyytti maahan pudoten. Kohta tuttu ruskeatukka kävelikin häntä kohti, ja musta lintu raakaisi uudestaan siipiään levitellen – ja yhtäkkiä sen sijalla tolpan päällä tasapainoittelikin kyykyssä oleva Lukas.
”Kävikö mielessäsi laisinkaan, että Maÿllis ei saattaisi pitää lupaustaan?” vampyyri kysyi haastavasti, täysin vailla anteeksipyytelyä, ja hyppäsi alas matalan tolppansa päältä. Kevyellä koukkaisulla maassa ollut nyytti päätyi hänen käsiinsä, ja hän kääri sen auki erittäin varovaisesti, veti ensin käteensä mustat, ohuet nahkahanskat ja vasta sitten kääri paperiserviettipuikelon auki. Sen sisällä oli aivan tavalliselta näyttävä ruokaveitsi, mutta Lukas käsitteli sitä kuin tappavinta asetta koko maan päällä harppoessaan itsensä Ghislainin rinnalle.
”Sinä -”, Lukas aloitti sitten painokkaasti tökkäisten veistä baarimikkoa kohti, ”- et tiedä mitään vampyyreista. Et näköjään edes sitä, että periaatteessa me voisimme vain soittaa poliisille, ja eräs rakas, rakas kyttätuttuni hoitaisi Maÿlliksen onnettoman takaliston vampyyrinkestävään putkaan. Tai voisin sohaista tämän hänen vatsaansa, ja Maÿ ei voisi estää meitä pakenemasta Marsin kanssa. Se, mitä et tiedä ja mikä sai minut niin huolestuneeksi, että päätin vaivautua tulemaan auttamaan kaltaistasi kiittämätöntä, tietämätöntä ihmistä, on kuitenkin se pieni fakta, että kukaan, kukaan edes likelle minun ikäiseni vampyyri ei ole niin hölmö, että pitäisi lupauksensa. Paitsi ehkä sinä sitten aikanaan, mutta tällä hetkellä me puhumme naisesta, joka halusi pistää kaksi vampyyrialaistaan leikkimään kukkotappelua. Miksi sellainen henkilö ei tekisi pojallasi mitä ikinä hän lystää, huolimatta siitä mitä sinä teet, ellet kykene saada häntä pelkäämään?”
Lukas tarttui painokkaan yksinpuhelunsa aikana Ghisin hartiasta kiinni yliluonnollisen vahvalla, hellittämättömällä otteella ja painoi veitsen vain millien päähän miehen kaulasta, mikä ei ehkä auttanut sanomaa uppoamaan baarimikon päähän – hänen suorastaan huvittuneesta puheensävystään puhumattakaan – mutta ainakin piti toisen paikallaan. Päätän kallistaen ja kevyesti naurahtaen Lukas vetäytyi sitten kauemmas ja levitti kätensä sivuilleen.
”No, haluatko itsellesi aseen, pelotteen, jonka kanssa kiristäjäsi menettää etulyöntiasemansa? Minä voin aivan hyvin häipyä ja antaa sinun ja Marsin kuolla ja unohtaa teidät täysin seuraavan vuosisadan aikana, joten valitse sanasi tarkkaan.”

//Tämä on vähän pikaseen kirjoitettu, kun en oikein pysynyt ajatusteni perässä...//

Kadut tuntuivat pimeiltä, kuin kaikki katuvalotkin olisivat himmenneet. Eikö kaikki näyttänytkin mustemmalta, talot huonokuntoisemmilta ja luonto kärsineemmältä. Ghislain tarpoi eteenpäin tuijottaen jalkojaan, kuluneita tennareita, joissa näytti olevan veritahroja. Lähtisivätköhän ne pesemällä pois. Hän voisi kirjoittaa kysymyksen jonnekin kotiäitien palstalle, miten veren saisi lähtemään keinokuidun pinnasta - mikä vitsi! Hän voisi saman tien udella parhaita tapoja säilöä verta tai kuinka tehdä hyvännäköiset pimennysverhot ikkunoihin. Nauru, katkera ja lohduton halkoi hiljaisena ilmaa. Ghislain tunsi itsensä niin väsyneeksi. Hän seisahtui hetkeksi - voisiko hän vain jäädä tähän ja unohtaa kaiken. Edes muutaman nanosekunnin kestävä varmuus siitä, että hän oli tekemässä oikean ratkaisun olisi riittänyt. Ghis odotti henkeään pidätellen tunnetta, jota ei tullut. Sen sijaan mies kuuli siipien suhahduksen ja linnun raakunnan. Luultavasti se oli korppi - lisää huonoja ennusmerkkejä hän tässä kaipasikin. Linnun etäinen ääni kuitenkin sai miehen jatkamaan taivallustaan, sen sijaan että olisi odottanut pientä ihmettä tunneskaalassaan.

Ghis kulki kulman takaa kadulle jolla Croc oli ja säpsähti kuullessaan raakunnan jälleen. Kuitenkin hetken päästä linnun sijaan tolpan nokassa olikin Lukas.
"Sinulla taitaa olla kuulossa vikaa. Sanoin, etten halua sinua mukaan."
Ghis kiristeli hampaitaan ja käveli pysähtymättä Lukasin ohi. Hän ei kuitenkaan voinut olla pysähtymättä Lukasin osuessa naulankantaan puheissaan. Mikä Maÿllistä estäisi olla pitämättä lupaustaan.
"Ei minulla ole muutakaan korttia jäljellä..."
Ruskeatukka kuiskasi enemmän itsekseen, kuin vakuuttaakseen toisen vampyyrin ja oli jo jatkamassa matkaansa, kun Lukas astui hänen vierelleen. Ghis hätkähti vaistomaiseesti tylppäteräistä ruokaveistä ja katsahti Lukasta epäilevänä tämän selostaessa totuuksia.
"Oletetaan että Maÿllis päätyisikin vankilaan, niin saisin silti vilkuilla selkäni taakse koko ajan peläten jonkun hänen poikasensa listivän minut. Se nainen osaa manipuloida."
Ghis käytti tahallaan samaa termiä Maÿn jälkeläisistä kuin jota Lukas oli hänestä käyttänyt. Termillä kaikessa naurettavuudessaan näytti olevan jokin syvällinen merkitys Lukasille ja Ghis oli liian väsynyt muuhun kuin naljailuun.
"Ja tuolla veitselläkö minä saan sen paholaisen kavahtamaan? Et voi olla tosissasi..."
Ghis ei ollut varma olisko hänen pitänyt itkeä vai nauraa. Hänen valttinsa oli pieni mitätön veitsi, ei edes kovin terävä. Ghis yritti katsella Lukasin esittelemää asetta ennakkoluulottomasti, mutta ei hän voinut uskoa moisen olevan ratkaisu ongelmaan. Ghis tunsi ikävää kihelmöintiä, kun Lukas toi veitsen hänen kurkulleen.
"Onko tuo hopeaa? Olen siis raskaansarjan vampyyrin tappaja hopeaveitsen kassa joita saa joka ikisestä kultasepänliikkeestä... Lukas olen kiitollinen avustasi, mutta ajattele nyt vähän itsekin. Ei tällaisella suunnitelmalla ole onnistumismahdollisuuksia. "
Ghis nosti Lukasin käden ja teräaseen pois kurkultaan ja seisahtui kuuntelemaan vielä viimeisen myyntipuheen. Hän ravisteli päätään epäuskoisena, mutta mitäpä hän menettäisi kuuntelemalla. Ehkä Lukas yllättäisi. Ghis vilkaisi veistä toivoton ilme kasvoillaan.
"Mitä minä teen? Sohin Maÿta tuolla ja saan sen jälkeen olla rauhassa vai?"
Ghis yritti kuulostaa kiinnostuneelta, mutta vatsanpohjassa asti tuntuva epävarmuus suuntaan jos toiseenkin teki siitä vaikeaa.

Ghis irvisteli ja kitisi äreästi aikaisemman päätöksensä vahvistamiseksi, mutta se ei todellakaan estänyt Lukasia louskuttamasta leukojaan miten mieli ja loikkaamasta hänen peräänsä aivan yhtä suurella innolla kuin oli aikonutkin. Sentään hänen hädin tuskin vihaisuudesta puhtaana pidetyt sanat saivat baarimikon pysähtymään ja harkitsemaan asiaa. Kyllä, Lukas oikein näki, kuinka huoli uursi jälleen kerran Ghisin kulmat kurttuun – hänen teki oikein mieli yrittää arvuutella ääneen ajatuksia, joita miehen mielessä kulki. Jotain liittyen hänen poikaansa, varmasti, hätää siitä, kykenisikö hän pelastamaan kakaransa.
”Ooo, sinähän osaatkin sittenkin summata! Minun apunihan käy kohta turhaksi!” Lukas hörähti ivallisesti Ghisin terävälle huomiolle siitä, ettei poliisin sekaantumisesta ollut oikeasti juuri mitään hyötyä – vaikka Lukasin kantilta virkavallan käyttö oli epäsuositeltavaa enemmän sen takia, ettei hän halunnut vahingossakaan jäädä mihinkään kirjoihin vampyyrina – hän nautti ihmisen passistaan erittäin kovasti – vaikka naapuruston poliisi olikin... ymmärtäväinen kaveri.

Kiharatukkainen mies kuitenkin nyrpisteli terävää nenäänsä äkeästi Ghisin tönäistessä hänen kätensä pois ja osoitti epäuskonsa tarjottua asetta kohtaan monisanaisesti ja selvästi. Pärskähtäen karvaasti Lukas kiepsahti päkiöillään ympäri tukka hulmahtaen ja risti kätensä puuskaan suutaan mutristellen.
”Minähän sanoin, että saat aivan rauhassa mennä kuolemaan. Olisi varmaan helpompi tehdä se vain itse, olisi pitänyt arvata kuinka rasittavaa tuollaisen riippakiven hoitaminen olisi ennen kuin annoin itseni sekaantua asioihin!” hän marmatti ja loi aivan liian tyhjän katseen silmäkulmastaan Ghisiin. Mies oli yhä ihminen niin monella tapaa, niin kuolevainen, niin hauras, niin sokea sille, mitä vanhojen inhimillisyyden rajojen hylkääminen toisi mukanaan... mutta halusiko Lukas edes antaa Ghisin nähdä niiden toiselle puolelle? Baarimikolle olisi ollut parempi vain kuolla, hänelle olisi ollut parempi vain katsoa sivusta – mutta sanojensa peruminen ei tehnyt kovin hyvää vaikutusta, joten Lukas hieroi hetken aikaa nenänvarttaan ja kääntyi sitten huokaisten taas katsomaan miestä syvänsinisiin silmiin.
”Sinä olet aivan sietämättömän avuton ja palanen hopeaa on aivan hirvittävän avulias vampyyrien torjumiseen. Valitettavasti en olisi kyennyt antamaan sinulle ristiä – saatika sinä sitten sitä käyttääkään – jos olisin sellaisen löytänyt”, hän puhui hitaasti, aivan kuin puhuisi vähäjärkiselle, ja pudotti veitsen maahan. Kohta hanskat lensivät myöskin maahan ja Lukas ravisteli nyt paljaita sormiaan hetken aikaa ennen kuin jatkoi.
”Sinun pitäisi ottaa nuo ja pysytellä takanani. On inhottavaa kohdata kenet tahansa, kun on tuollainen rasite niskassa, joka ei edes osaa pysytellä itse poissa jaloista...” hän mutisi selkeästi lievästi kimpaantuneena ja lähtikin johtamaan kaksikon matkaa kohti Crocia itsevarman pitkin harppauksin. Hyvän tovin ajan hänen jäykät hartiansa kielivät yhä kihisevästä ärtymyksestä, mutta lopulta Lukas kiepsahti kävelemään takaperin ladaten Ghisiä kohti naamantäydellisen julkeaa virnettä.
”Se ase olen minä. Me olemme mitä todennäköisimmin tasavahvat, minä ja Maÿllis. Minä myös pystyn todennäköisesti säikyttelemään hänelle pissat housuun joko parin hyödyllisen juorun tai sitten suhteeni avulla.”
Tietenkin juorut olisivat hyödyttömiä, jos Maÿ olisi jo kuullut, kuinka itse Romano oli kieltänyt niiden todenperäisyyden ja näin julistanut Lukasin ”harmittomaksi” - mutta aina oli se mahdollisuus, että vampyyritar tutisisi samalla tavoin kuin hän Pariisin mahtavimman yön lapsen nimen kuullessaan. Ja mikäli kaikki muu pettäisi, piru vie, jos hän saisi kerrankin otteen siitä liukkaasta, nopeasta ketkusta, hän katkaisisi naiselta kaulat ja ongelma olisi ratkaistu hyvällä tuurilla jopa pariksi vuodeksi.

// Eräs naisvampyyri yrittää vallata estradin Ghislainin kustannuksella... voisitko pitää hänet kurissa? //

Kohotellen kulmiaan Ghislain kuunteli Lukasin narinaa siitä kuinka työläs vastamuuttunut vampyyri oli.
"Sellaista se on lasten kanssa..."
Ghis mutisi ja nosti maasta kiharapään heittämät hanskat. Miettiväisenä hän laittoi ne käsiinsä ja otti varovasti - kuin pelkäisi poltetta - hopeisen veitsen maasta. Hän katseli sitä ja tunsi pienen toivonkipinän syttyvän sisällään. Hän saattoi tuntea hentoa hopean aiheuttamaa kihelmöintiä ihollaan.
"Tämä rasite ei edes pyytänyt sinua mukaan."
Ghis muistutti ja lähti harppomaan kiukkua puhkuvan Lukasin jäljessä. Hän huomasi pelkonsa lientyneen hieman kun mies oli mukana, vaikkei hän ollut täysin varma salaisen aseensa voitonmahdollisuuksista. Lukas oli kuitenkin seurannut häntä vasten Ghisin pyyntöä, joten teoriassa hänen ei pitäisi tuntea tunnontuskia miehen vuoksi. Tällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä käytännön kanssa.

Ghislain näki jo kaukaa Maÿllisken siluetin nojailemassa samaiseen katulyhtyyn mihin Henryn oli aiemmin kahlehtinut. Pian hän erotti myös voitonriemuisen hymyn naisen kasvoilla, joka ei hälvennyt edes tämän katseen käydessä Lukasissa.
"Olette säälittävä parivaljakko. Ettekö saa toisistanne tarpeeksenne? Kuin pikkutytöt joiden on kuljettava käsikkäin joka paikkaan."
Nainen suoristautui ja astahti muutaman harkitun askeleen heitä kohti. Vampyyrittären katse kiinnittyi Ghislainin kantamaan veitseen. Mies kiristi vaistomaisesti otettaan aseeseensa ja tunsi pelon valtaavan koko aivotoiminnan. Hetken hän oli kuvitellut hopean suojaavan häntä, mikä vitsi. Ghis ei ehtisi kohottaakkaan veistä kun Maÿ olisi jo lävistänyt hänet jollain kättäpidemmällä. Ghis rauhoittui huomattavasti naisen katseen kääntyessä Lukakseen.
"Voi miten pahoille teille olet hänet johdattanut."
Maÿllis torui sulkien silmänsä hetkeksi, kuin pohtiakseen tilannetta. Ghis saattoi arvella todellisen syyn harkitulla suojauksen laskemisella olevan kuitenkin halu näyttää Lukasille että Maÿ oli niskanpäällä.

"Miksi kuvittelet että Lukas on turvallisempaa seuraa kuin minä? Vai ajattelitko päästä meistä molemmista eroon veitselläsi?"
Ghis säpsähti äkkinäistä kipakkaa äänensävyä ja kavahti muutaman askeleen päähän hänestä ilmestynyttä naisvampyyriä. Ghis aukoi suutaan kykenemättä vastaamaan mitään ja ilmeisesti kiukustunut Maÿ ei edes halunnut kuulla koottuja selityksiä.
"Olet vihainen minulle, koska käytin sinua ikävällä tavalla hyväkseni. Tapat kuitenkin jonkun viattoman jossakin vaiheessa, joten miksi vältellä väistämätöntä? Tuskin Henry edes olisi kuollut..."
Maÿllis sai itsehillintänsä kasaan lopulta ja sai kasvoilleen sen saman varman ivallisenkin hymyn.
"Sitä paitsi hän on pitkään ollut tottelematon. Jos lapsi on kuriton häntä pitää rangaista, jottei hän kasva kieroon."
Vampyyritär naurahti kepeästi vilkaisten merkitsevästi Lukakseen. Ghislainin kasvoilla risteili järkytys, oivallus ja inho. Miehen keräilemät palaset Henryn taustasta alkoivat kokoutua kuvaksi, muttei kovin miellyttäväksi.
"Henry on sinun..."
Ghis tapaili sanojaan.
"Mmm... minä tein hänestä vampyyrin. Hän ei vain osaa olla kiitollinen siitä."
Maÿllis vastasi tylsänä Ghislainin kysyvään katseeseen. Vampyyrin alku ei ihmetellyt Henryn suhtautumista, muttei suin surminkaan aikonut sanoa mielipidettään ääneen.

Lukas heilautti kättään huolettomasti olkansa yllä, katsomatta taakseen, varmistamatta, saiko Ghis hänen viestinsä perille. Hirvittävä nalkuttaja, tuo baarimikko, jankuttaisi hänelle varmaan maailman tappiin kaikesta. Se on vaarallista, eikö tuo ole moraalitonta, mitä ihmettä oikein touhuat, tuo on epäkohteliasta, pyydä anteeksi, älä tapata itseäsi, minä odotan sinua takaisin illalliselle... Siitä oli aikaa, kun hän oli kuullut sellaisia sanoja. Pah, mies varmasti ottaisi ja kuolisi heti alkuunsa, tai lähtisi heti, kun pärjäisi omillaan, ja tulisi sitten myöhemmin kostamaan. Mitä ihmettä hän teki sellaista kiittämätöntä nulikkaa auttamassa... epäileväistäkin vielä... Muttei auttanut, Lukas vain käveli eteenpäin katse valosaasteen oranssiksi reunoiltaan värjäämässä taivaassa, jolla tuikki kalpeasti muutama tähti. Niitä ei kuitenkaan näkynyt enää, kun korkea katuvalo sumensi ne näkyvistä hohteellaan ja ympärille kohoavat talonkatot rajasivat taivaan vain pienen pieneksi kaistaleeksi.

Ja siinä Maÿllis oli, virnuavana, pilkkaavana, varmana. Viiltävät, mutta kuitenkin yksinkertaisen provosoivat sanat eivät kuitenkaan saaneet lihastakaan värähtämään Lukasin kasvoilla, kun hän tuijotti tiiviisti kulmiensa alta naista. Hän ei vastannut naisen härnäykseen mitään, seisoi vain aloillaan, kädet vakaasti sivuillaan, hieman Ghisin edessä. Hän... hän pystyi tuntemaan, kuinka kauhuissaan Ghis oli. Olihan hän kieltämättä heppoinen kilpi... heiveröinen, laiharaajainen, vailla turvaa tuovaa jämeryyttä harteillaan. Hintelä kuin nuoruusvuosistaan irti päästämätön aikuinen, joka ei huolehdi itsestään eikä muista. Sellainen siluetti ei varmastikaan auttanut, ei sen enempää kuin pikkuinen ruokaveitsikään, kun toisella puolella väijyi pimeyttä ja verta uhkuva hahmo, jolla ei ollut mitään muuta kuin voitettavaa.

Lukas ei edes yrittänyt sanoa mitään vastaan Maÿllikselle, ei mitään tukeakseen Ghisiä. Hän antaisi vain lisää ammuksia sillä tavalla – ja siksi kiharatukka seisoi vaiti odottaen jännittyneenä. Kiertely, kaartelu, ärinä ja myrkylliset sanan säilän heilautukset – nainen testasi uhrejaan, testasi, milloin olisi sopiva hetki hyökätä, antoi tahallisia avauksia omalta puoleltaan, yritti kaikin tavoin saada heidät hätiköimään itsensä tuhoonsa. Lukasin oli ollut tarkoitus pysyä tarkkana ja estää suunnitelmat, mutta silti vampyyritar oli päässyt Ghisin lähelle, ja tieto hänen ja Henryn suhteesta sai jopa hänet pysähtymään hetkeksi.
”... ei ihmekään, kun olet hyödytön narttu, joka ei osaa hallita alaisiaan edes pelolla”, Lukas sanoi vaimeasti ja kääntyi ympäri, täysin aikaisemman taisteluvalmiutensa niskastaan heittäneenä, kädet takaraivolle ristittyinä.
”Tästäkö meidän pitäisi pissiä housuihimme? Kutsut pikkutytöiksi ja kerrot perhesuhteistasi? Helvetti, miksi edes vaivauduin paikalle. Aaah, Ghis, jätän sinut kohta selviytymään itse, jos tuo nainen ei ala ottaa tilannetta vakavasti.”
Pöyristyttäen melkein itsensäkin Lukas narisi kyllästyneellä, lievästi myös huvittuneella äänellä ja harppoi Ghisin taakse parilla kiepahduksella, lysähtäen sitten miehen niskaan kädet tämän hartioilta rintakehälle valahtaen. Hykertäen hetken itsekseen hän kohotti sitten kätensä nipistämään Ghisin poskea.
”Mnjaa, Ghis on yhä minun pieni poikaseni, ei sinun. Ja toisin kuin sinä, minä osaan luikerrella omieni pään sisään ja pistää heidät uskomaan, että he rakastavat ihanaa isäpappaansa ja luottavat häneen ja isäpappa kyllä suojelee, joten he tekevät mitä tahansa vuokseni. Sinä et onnistu siinä edes pelottelun avulla – vaikka sinun kyllä pitäisi oppia pelottelemaan paremmin”, Lukas virnisteli, mutta kohottautui sitten taas seisomaan suorassa ja vakavoitui yhtäkkiä täysin astuessaan Ghisin ja Maÿlliksen väliin.
”Hmm, esimerkiksi, minä sanoisin, että 'tulen ja revin sinun, kaikkien vampyyrikaveriesi, kaikkien muiden tuttaviesi, kaikkien lemmikkisiesi ja kaikkien kanta-asiakkaittesi kurkut auki, pilkon neljään osaan ja tuon erään kaverini, jolla on valkoiset siivet, hohtaa valoa ja tuppaa tuhoamaan tuhmia vampyyreja jotka eivät tyydy pussivereen, polttamaan jäänteet pyhällä tulella tomuksi, jonka sirottelen sitten viiteen eri tienristeykseen, ellet luovu tyhmästä pikku leikistäsi, anna poikaa takaisin ja päästä meidät hoitamaan asiat kuten ne kuuluu hoitaa.”
Lukas nippasi pienen roskan kynsiensä alta ja koukisti ne tarkasteltavakseen ennen kuin loi vahvan, jämäkän katseen naiseen. Tämä oli yksi suuri mahdottoman hölmö kusetus, täydellistä uhkapeliä ja överi veto riskiensä kannalta, mutta Lukas oli hyvä hämmentämisessä, ja perkele hän hämmentäisi naisen niin pois tolaltaan, että onnistuisi nappaamaan tästä kiinni, ennen kuin rasvattu salama ehtisi ”häh?” sanoa. Siispä hän hymyili pirteästi ja kihersi lyhyesti painaen kämmenen poskelleen.
”Oh, tai yksinkertaisemmin sanottuna, minä aion ilmiantaa surkean takalistosi Romanolle. Hän ei pitäisi siitä, että joutuisi kuulemaan jonkun sekaantuneen jonkun toisen pienokaisen koulutukseen, eihän?”

Vaarallinen vampyyritär ei selvästikkään ollut mielissään Lukasin takertuessa Henryn tottelemattomuuteen. Silmissä välähti viha ja Ghis huomasi vetäytyvänsä kauemmas naisesta.
"Henry on vain poikkeustapaus."
Maÿllis sihahti hampaidensa välistä ja haki neutraalimpaa ilmettä kuunnellakseen Lukasin narinaa. Toisin kuin Maÿ Ghis ei lämmennnyt ajatukselle kaksin jäämisestä naisen kanssa, ei enää kun kaikki oli selvästi karannut hänen hyppysistään. Hän oli vain pelinappula jonka käyttöoikeudesta nämä kaksi kiistelivät. Hänellä ei olisi loppujen lopuksi sananvaltaa asiaan. Lukasin kädet valahtivat hänen rinnalleen ja Ghis tunsi kylmien väreiden hiipivän selänkautta niskaan tämän rintakehän liikkuessa puheen mukana. Lukasko voisi aivopestä hänet uskomaan mitä tahansa, ehkä olikin? Miksi hän tunsi syvempää luottamusta tähän vasta tapaamaansa vampyyriin kuin pomoonsa, jonka oli tuntenut kauemmin. Lukas oli pelastanut hänet moneen otteeseen, kun taas Maÿllis oli yrittänyt saada hänet sekoamaan entisestään, tehdä hänestä murhaajan. Eikö siis Lukasiin luottaminen tuntunut paljon järkevämmältä, varsinkin kun hän tiesi molemmista vampyyreistä ja näiden motiiveista lähes yhtä vähän.

Maÿllis oli pitkään vaiti Lukasin saatua uhkauksensa loppuun. Nainen ei keskittynyt muuhun kuin sisäiseen monologiinsa, jonka pääkohdat saattoi lukea hänen kasvoiltaan. Huvittuneisuutta, epäuskoa, vihaa , häivähdys epätoivoa ja lopulta selvää halveksuntaa. Ghis pystyi miltei kuulemaan Maÿlliksen arvelevan Lukaksen vedättävän häntä pahan kerran. Mies oli kuitenkin niin jännittynyt ettei kiinnittänyt omituiseen havaintoonsa mitään huomiota. Kuka oli Romano ja pystyisikö Lukas todellakin toteuttamaan uhkauksensa, vaikka Maÿ sitä epäilikin.
"Olet oikeassa. Voisin saada Romanon vihan niskaani jos tämä olisi tavanomaisempi tilanne. Nythän on kuitenkin niin, että Ghislain oli ja on minun työntekijäni, alaiseni, jonka sinä julkeasti veit minulta. Ystävällisyyttäni tarjosin sinulle hänen vertaan ja kun seuraavan kerran näen teidät niin olet tehnyt hänestä vampyyrin."
Maÿllis pyöritteli teatraalisen epäuskoisena päätään, kuin asioiden laita hämmentäisi häntä vieläkin.
"Jos aioit vetää Romanon mukaan tähän ja voittaa, niin sinun on oltava se johon hänen on tärkeämpää pysyä väleissä. Oletko minua vaarallisempi?"
Vampyyritär miltei sylki inhoten viimeisen lauseen suustaan.

Maÿlliksen vierelle ilmestyi kaksi muuta vampyyria. Pitkä ja romuluinen tumma mies lyhyessä ruskeassa nahkatakissa ja kärsineissä mustissa farkuissa. Hänellä oli miltei kaljuksi ajettu pää ja metallikärkiset raskaannäköiset saappaat. Ghis muisti nähneensä miehen Crocissa muutaman kerran ja oli silloin arvellut miehen olleen lähempänä neljääkymmentä vampyyriksi muuttuessaan. Todellisesta iästä Ghislainilla ei ollut aavistustakaan. Miehen nimi taisi olla Rafael. Maÿn toiselle puolelle kipaisi jostain lyhyt, siro tummahiuksinen nainen, jonka ulkonäössä oli merkkejä itämaisista sukujuurista. Tätä raidalliseen vekkihameeseen ja spagettiolkaimiseen kukikkaaseen toppiin pukeutunutta teinityttömäistä hymyilijää Ghis ei ollut ennen nähnyt.
"Kuten näät Lukas, minun ei edes tarvitse pelotella. Lapsukaiseni ymmärtävät itsekin kenen puolella kannattaa olla. Tässä on esikoiseni Maika ja suosikkipoikani Rafael, toivottavasti tulette juttuun."
Samalla sekunnilla kun Maÿllis sai intronsa loppuun syöksähtivät Maika ja Rafael kohti Lukasia. Kaksikon miespuolinen oli selvästi hitaampi kuin itämaalainen, mutta rysäyttäessään Lukasin vasten baarin seinää saattoi tyhmempikin päätellä tämän korvaavan Maÿlliksen jälkeläisille ilmeisesti tyypillisen nopeuden voimallaan. Maika syöksähti vastaanottamaan mahdollisen vastaiskun Lukasin puolelta jotta hänen hitaampi veljensä pääsi väljemmille vesille valmistelemaan seuraavaa hyökkäystä.

//Nämä kaksi sivuhahmoa voisivat heittää henkensäkin sopivan tilaisuuden tullen, ettei näitä random-vampyyrejä aivan valtavasti Cheneen sikiä.//

//... minä näen Maÿn täysin reisinaisena, jostain syystä x'D//

Lukas pelasi valtavaa uhkapeliä Maÿlliksen kanssa, Ghis panoksenaan, ilman että kumpikaan taisi tajuta sitä. Hetken ajan kaikki näytti sujuvan toivotusti – Maÿllis alkoi epäröidä, miettiä uudestaan, ja Ghislain ei ollut vielä hypännyt naisen puolelle häntä hirviöksi huutaen – mutta Lukas joutui vetäisemään aikaisemman suunnitelmansa vessanpöntöstä alas kahden kätyrin saapuessa auttamaan Maÿllista. Tietysti, joku jolla oli resursseja siihen, ei lähtisi taistoon yksinään. Ja sellainen tästä tilanteesta oli tulossa, taistelu, suurempi kuin reviirikiista, oikea yhteenotto... siitä oli pitkä aika, kun Lukas oli viimeksi edes joutunut sellaista muistuttavaan tilanteeseen, eikä hän ollut uskonut joutuvansa sellaiseen enää, kun ajat olivat laimentuneet ja pimeyden voimat muuttuneet lakisääteisiksi.

Mies ei ehtinyt tehdä yksinkertaisesti mitään, kun hän sinkoutui Ghisin rinnalta vasten tiiliseinää, josta ropisi kappaleita ja laastia hänen ja kaljun vampyyrin päälle. Luut ratisten Lukas suoristautui miehen loikatessa taaksepäin ja yllättävällä kädenliikkeellä tarttui kiinni Maikan ohimosta, lennättäen hentoisen tytön pois tasapainosta, ja yliluonnollinen vauhti lähettikin tyttösen hameenhelmat liehuen pomppimaan asfalttia pitkin sivummalle. Rafael kulutti vain pienen sekunnin tuijottaen silmät laajenneina yllättävää käännettä, mutta syöksähti sitten kyynärpää edellä iskemään Lukasin uudestaan vasten tiiliseinää, joka varisutti pölyä kahden vampyyrin ylle uuden iskun vavisuttaessa sitä. Näytti erittäin paljon siltä, että Lukas olisi mennyttä – kenenkään selkä, saatika sisäelimet eivät kestäisi tuollaista painetta, tuollaista voimaa – mutta Rafaelin epäröivästä askeleesta taaksepäin pystyi päättelemään jotain muuta. Karjaisten kaljupää antoi nyrkkiensä laulaa, rummuttaen kiharatukka leukaan, rintakehän alle, ruhjoen ja rikkoen, mutta täysin alkuperäisen suunnitelman unohtaneena ja päästämättä hämmentynyttä Maikaa tekemään osuuttaan.

Liike oli hyvin pieni, hyvin yksinkertainen, mutta se pysäytti Rafaelin niille sijoilleen. Kuinka ei olisikaan, useimmat tapasivat pysähtyä, jos yhtäkkiä sormet tunkeutuivat heidän silmäkuoppiinsa. Kauhistunut huuto tyrehtyi, kun Lukas työnsi karulta konnalta näyttävän, itseään rotevamman miehen helposti kauemmas ja syöksähti puolestaan upottamaan hampaansa tämän kaulaan. Teräksenluja ote piti miehen hänen lähellään ja toinen käsi työnsi hellittämättä kaljun pään leukaa ylöspäin, yhä ylöspäin, kunnes pää putosi roikkumaan murtuneen niskan ja aukirevityn lihan varassa Rafaelin selkään silmät kauhusta laajentuneiksi jähmettyneinä. Tumma veri oli tahrinut Lukasin vaaleat vaatteet laajana vanana leuasta vyötäisille, ja jokin toinen, joku peto, oli vallannut hänen kasvonsa terävine hampaineen ja tummina hiilinä leiskuvine silmineen.
”Kumpi meistä on vaarallisempi!” hän ulvoi äänellä, joka kuulosti vain etäisesti nauravalta.
”Haaa, tule tänne, kokeillaan! Tanssitaan! Olinkin jo kyllästynyt rauhaan, kyllästynyt tähän saatanalliseen rauhaan!”
Mielipuolen lailla nauraen Lukas asteli hitaasti, horjuen, joka askeleella lihan alla ja läpi luonnottomasti töröttävät luut paikoilleen napsuen kohti Maÿllista. Hän ei edes luonut katsetta Maikaan, joka polvet täristen mutta kasvot tuimina oli syöksähtänyt kaatamaan Ghisin maahan ja painimaan tämän käsiä hallintaansa, jottei mies kykenisi käyttämään veistään ja jotta hänestä saataisiin neuvotteluvaltti Lukasia vastaan. Ei, Lukas näki vain Maÿlliksen, ja hän käveli naista kohti rystysiään naksutellen.
”No, väännetäänkö kättä? Vai kaipaatko jotain... pimeämpää?”
Käheä, matala, hinkuva naurahdus päättyi, kun Lukas napsautti sormiaan ja jokin nokisen tumma välähti hänen ympärillään. Hetken ajan koko temppu vaikutti vaarattomalta tai epäonnistuneelta, mutta sitten Maÿlliksen jalkojen alla ollut varjo kietoutui kiinni hoikkiin sääriin ja hekumallisiin reisiin, pitäen kiinni kuin liima.
”Sinähän pidät leikeistä, etkö niin? Leikitäänpäs jotain. Kokeillaan, kuinka kauan pystyt väistelemään, kun et pysty liikkumaan paikaltasi. Siitä tulee hauskaa, eikö tulekin? Eikö tulekin?!” Lukasin maanisena alkanut puhe muuttui voimakkaammaksi sitä myötä, mitä lähemmäs hän asteli Maÿllista, ja lopulta hän karjui vasten naisen kasvoja ennen kuin nosti kätensä – johon materiaksi tiivistynyt pimeys oli kirjonut viisi kaartuvaa kynttä sormien tilalle – ja huitaisi järisyttävällä voimalla iskun tähdäten vampyyrittaren kahtiahalkaisuun.

//Älä huoli, Lukasilla on noita kausia välillä <3 Kyllä se siitä *naur*//

//Kirjoittamisvire on taas teillä tietämättömillä. Ei tullut mikään kaksinen, mutta ainakin jotain tapahtuu//

Crocin takapiha oli toistamiseen muuttunut jännitysnäytelmän taustaksi. Näytelmän jonka juoni oli yhtä aikaa ennalta arvattava ja käsittämätön. Ghislain ei ymmärtänyt miksi hän oli vampyyrien kiistakapula. Maÿllis nauroi Lukasin iskeytyessä jälleen seinään.
"Lopeta! Käske hänen lopettaa..."
Ghis huudahti vaistomaisesti Rafaelin mättäessä Lukasta kuin nyrkkeilysäkkiä. Hän voi pahoin muttei kuitenkaan saanut katsettaan kääntymään. Rafael huusi, kunnes se lakkasi kuin veitsellä leikaten. Järkyttyneenä Ghis tuijotti Lukasin murtaessa Maÿlliksen suosikkipojan niskan ja tämän rojahtaessa maahan - liikkumatta. Ghis seisoi vain jähmettyneenä katse verta vuotavassa ruumiissa. Oliko mies kuollut, vai palaisiko tämä takaisin. ¨

"Kuinka kehtaat. Minun lapseni, julmaa."
Maÿllis ei kuulostanut niin onnettomalta menetyksensä johdosta, kuin oli tarkoitus. Nainen oli pikemminkin huvittunut kuin edes pettynyt poikasensa suoritukseen. Vampyyrittaren hymy kuitenkin hyytyi Lukaksen tasapainottomamman puolen tullessa esiin. Nainen astahti muutaman haparoivan askeleen kauemmas ja pohti selvästi, olisiko taka vasemmalle poistuminen viisasta.
"Pieni psykologinen temppusi ei tee sinusta sen vaarallisempaa. Yrität vain horjuttaa minua - pluffaat! Tiesinhän minä ettei Rafaelista ole sinulle vastusta. Olisi pitänyt valita joku älykkäämmistä poikasistani."
Maÿllis seisahtui ja valmistautui ottamaan yhteen Lukasin kanssa.

Ghis vapisi, ei pelosta vaan himosta, joka oli tullut turhankin tutuksi. Verta... kaikkialla, Lukaksen vaatteissakin. Ghis nieleskeli eikä kuunnellut ollenkaan Lukaksen vuorosanoja. Hän vain katseli tätä... miehen veren maku tulvahti muistista liiankin vahvana. Ghislain liikahti epäröiden Lukasia kohti ja puristi veistään kun hyökyaaltomainen voima kaatoi hänet asvalttiin. Maika painoi itseään rotevamman miehen kepeästi maahan ja läimäisi Ghisiä kasvoihin niin että miehen ote aseestaan kirposi. Ghis kamppaili vastaan mutta nainen oli häntä taitavampi ja vahvempi. Mies murisi ja sähisi. Yritti purra naista, mutta tuloksetta. Vertahyytävä kiljaisu havahdutti Ghislainin ja Maika hypähti hänen päältään salamana. Ghis hapuili veistään mutta ei löytänyt sitä. Hänen päänsä tuntui olevan turtana Maÿliksen tuskan huudosta joka kaikui kaikumistaan. Maika syöksähti emonsa luokse ennen kuin Lukas ehti tehdä naisesta niin pientä silppua, ettei tämä pystyisi palaamaan. Hennoksi naiseksi Maika oli vahva kadotessaan syntymälahjanaan suodulla nopeudella Maÿllis mukanaan.

Ghis piteli päätään yrittäen saada oksennuksen pysymään sisällään ja päässään takovat äänet hiljaisiksi. Hän kohotti katseensa Lukakseen ja kavahti kauemmas. Nyt hän vasta tajusi muutoksen Lukaksessa.
"Lukas... oletko kunnossa?"
Mies sopersi ja nousi pystyyn. Hänen käsiinsä koski Maikan kanssa kamppailun johdosta ja jaloissakin tuntui heikkoutta.
"Se on ohi nyt, vai mitä?"
Ghis naurahti vaikeana ja astui varovasti muutaman askeleen verettäjäänsä kohti. Hän tunsi epäselvää huojennusta ja pelkoa. Nyt hänen pitäisi alkaa selvittää kuinka sumplisi arkielämänsä raiteilleen. Se tuntui vaikeammalta kuin välien selvittely Maÿlliksen kanssa.
"Henry..."
Ghis kuiskasi hämmästyneenä. Se ei ollut normaaliaistihavainto, pikemminkin aavistus. Mies vilkaisi vaistomaisesti baarin katolle ja näki tumman hahmon tarkkailevan heitä.
"Ei se ole ohi. Vaihdoit vain paholaista jolle kuolemanjälkeisen elämäsi on omistettu."
Henry hypähti alas ja pysytteli turvallisen välimatkan päässä Lukasista. Nuorukainen tarkkaili vahvaa vampyyriä halveksien, mutta varoi olemasta liian röyhkeä.
"Hetken jo kuvittelin että tuo olisi erilainen. Katso häntä Ghis. Ei hän ole sen parempi."
Henryn äänessä kuului pettymystä. Ghislain oli hämmentynyt omituisesta vihjailusta, ettei hänen olisi terveellistä olla Lukasin kanssa. Mieshän oli pelastanut hänet, vapauttanut hänet. Ruskea tukka käänsi katseensa Lukakseen ja kasvoilla häivähti pelko. Hän kuitenkin kokosi itsensä.
"Lukas mennään. Henrystä ei ole meille vaaraa, annetaan hänen mennä. En usko että hän on erityisen innokas Maÿlliksen hommiin."
Ghis astui paremmin Lukaksen ja tätä tarkkailevan Henryn väliin. Epämieluisa silmäpeli näiden kahden välillä ei ollut hänen mieleensä.
"Ghis lähtee minun mukaani."
Henry totesi ja paransi ryhtinsä sanojensa vakuudeksi.

Lukas ei ehtinyt edes tajuta Maikan loikanneen emäntänsä apuun ja riuhtaisseen vammautuneen vampyyrittaren mukanaan varjoihin ja kauas pois Lukasin pimeyden irrotettua jo valtavan, lihaa repivän iskun lamautettua naisen aloilleen. Hän ei huomannut kohteensa kadonneen, ennen kuin huitaisi ilmaa ja odottamansa vastuksen puuttuessa horjahti maahan kynnet vasten asfalttia kirskahtaen. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista ja Lukas kuuli vain oman rohisevan hengityksensä ja jäseniensä natinan lojuessaan hetken ajan otsa vasten öisenviileää maata. Hitaasti kuin haudasta nouseva ruumis hän suoristautui takaisin jaloilleen, antoi keskivartalonsa taipua taaksepäin ja päänsä pudota roikkumaan kasvot kohti taivasta. Hänen lempipaitansa oli lopullisesti pilalla, se takertui hänen ruumiiseensa niljaisena käärinliinana, ja pöyheänkihara tukka oli melkein huopunut hänen niskaansa punaisena, vailla jälkiä alkuperäisestä vaaleanruskeasta. Aikaisempi irve oli kadonnut hänen kasvoiltaan, mutta Lukasin silmät paloivat yhä.

Mies havahtui ja notkautti ryhtinsä tavalliseksi vasta kuullessaan Ghisin heikon, epäröivän kysymyksen. Hän seurasi pää kallellaan, kuinka nuori vampyyri kömpi pystyyn soperrellen kasvoillaan myllerrys tunteita, päällimmäisenä kuitenkin huojennus. Onnellinen pieni paskiainen. Yksi onnellinen pieni paskiainen.

Ghislainin tuijottaessa katolle, jossa Henry häälyi koko yhteenoton selvästi elävänä todistaneena Lukas tuijotti Ghislainia tyhjin silmin ja tiukoin huulin. Mies näytti aivan koiranpennulta. Ei, sellaiselta suurelta, karvaiselta koiralta, joka köpötteli makaamaan isäntänsä jalkojen juureen koko massiivisella, lämpöisällä ruumiinpainollaan iloisena kuin mikäkin. Nuorien vampyyrien sananvaihto sai Lukasin suupielet nykimään ja hän laski takaapäin kätensä Ghisin takaraivolle tönäisten miehen sitten tieltään, kohdaten Henryn samaan aikaan pelokkaan ja inhoavan katseen silmät vaarallisesti kaventuneina.
”Ghis lähtisikin mukaasi, jos olisit kantanut vastuusi ja muuttanut hänet itse. Sinä olit se, joka meni repimään heikon ihmisen suonet auki. Sinä. Minä, joka estin yhtä kakaraa muuttumasta orvoksi, taas olen paholainen. Paholainen, joka pystyi repimään Maÿlliksen sellaiseksi silpuksi, ettei hän tule lähelleni – meidän lähellemme – vähään aikaan. Sinä et olisi pystynyt siihen. Sinä et olisi pystynyt estämään sitä, että Maÿllis olisi tehnyt Ghisistä kaltaisesi nyrkkeilypussin, johon valaa niin paljon vihaa ja pelkoa ja väkivaltaa, että tämä saatanan kierre jatkuu helvetin ikuisuuksiin!”
Lukas piti jälleen kerran hyvin lukasmaisen yksinpuhelun, mutta tällä kertaa hänen äänensä pysyi käheänä, kiivaana kuiskauksena, ja hän harppoi huojuen joka sanalla lähemmäs Henryä ahdistaen nuoren vampyyrin vasten seinää, vailla pakokeinoa. Häälyessään miehen yläpuolella silmät ilme verta ja kuolemaa huokuen Lukas kohotti toisen kätensä – ja poksautti luunapin keskelle Henryn otsaa kääntyen sitten Ghislainin puoleen.
”Saat uskoa mitä paskaa itse haluat, mutta jos haluat kohdistaa tulevien aikojesi verenhimon ja väkivallan kohteeseen, joka ei mene herkästi rikki, ja jos haluat tulla sinuiksi uuden, yöllisen elämäsi kanssa mahdollisimman pian päästäksesi taas olemaan hyvä isä Marsille... Mjaa, voit valita minut tai Henryn, joka ilmeisesti haluaa kerrankin elämässään olla mies pojan sijaan ja huolehtia sotkuistaan.”
Lukasin hartiat rentoutuivat ensimmäistä kertaa sitten heidän saapumisensa Crocin takapihalle ja hänen huulilleen ilmestyi rento, veikeä hymy. Se kuitenkin katosi huokaisun myötä hänen pyyhkiessä toivottomasti verta vaaleista vaatteistaan, ja kokeillessaan hiuksiaan mies irvisti koomisen murhanhimoisesti.
”Perkele. Lähde kuule Henryn matkaan, pääsenpähän minä jahtaamaan Maÿlliksen kiinni kun hänen verensä haju on vielä tuoreessa muistissa – se haahka ansaitsee tulla haudatuksi kymmenessä eri tulitikkuaskissa! Tämä oli helvetti lempipaitani! Ja kesti ikuisuus kasvattaa tukka näin pitkäksi!”

Lukaksen eteen asettuminen oli turha yritys. Ghis horjahti ja oli pudota jälleen maan rajaan, mutta sai tasapainonsa pysymään. Mies ei saanut sanottua mitään Henryn puolustukseksi. Itse asiassa, miksi hänen edes pitäisi? Jostain syystä Ghis tunsi vain sääliä Henryä kohtaan, joka parhaansa mukaan yritti pyristellä vahvempiensa hallitsemassa maailmassa. Samassa maailmassa jonka osa Ghislainistakin oli tullut. Hänellä ei ollut hajuakaan tämän pelin säännöistä ja ei tuntunut olevan Henrylläkään. Lukas jätti Henryn rauhaan ja Ghis saattoi tuntea nuoren vampyyrin helpotuksen huokauksen. Ghis katsoi hämmentyneenä Henryä Lukasin käskiessä häntä lähtemään tämän mukaan. Henry piristyi silminähden.
"Ghis kuuntele minua. Elämästäsi tulee yhtä helvettiä jos olet tekemisissä hänen kanssaan. Usko minua."
Henry puhui niin nopeasti että sanoja oli vaikea erottaa toisistaan. Mies ilmeisesti yritti vakuuttaa Ghislainin mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi mahdollisimman kauas vanhemmasta vampyyristä.
"Voin opettaa sinulle kuinka hillitä itsesi. Tämä ei tietenkään kuulosta vakuuttavalta, kun ajattelet sitä mitä tapahtui, mutta se oli vain vahinko. Pieni erehdys..."
"Minulla ei ole varaa erehdyksiin."
Ghisin ilme musteni ja Henryn puhe katkesi kuin seinään.
"Se yksikin erehdys voi maksaa minulle Marsin hengen."
Ghis ei antanut selvästi vastalausetta kehittelevän Henryn jatkaa käännytystyötään vaan huitaisi kättään nuorukaista kohti merkiksi siitä, että asia oli loppuun käsitelty. Henry oli vihainen ja tuijotti häntä silmät viiruina.
"Idiootti!"
Vampyyri sylkäisi Ghisin jalkoihin ja hypähti katolle kadoten pimeyteen. Ghis kuuli jonkin rikkoutuvan, ilmeisesti Henry purki kiukkuaan johonkin vähemmän vaarallisen seuran omaavaan.

Henryn kadottua Ghis vilkaisi hivenen jännittyneenä Lukasia. Mies oli karmeassa kunnossa, tämän tukka ja vaatteet olivat kärsineet kamppailussa, eikä mies Ghislainista tuntunut olevan aivan kunnossa.
"Sovitaanko, että ostan sinulle uuden paidan ja maksan kampaamokäynnin? En koskaan voi korvata kaikkea, mitä olen sinulle velkaa, mutta kävisikö se edes hyvästä yrityksestä?"
Ghis vilkaisi Crocin henkilökunnan ovea ja hän alkoi kaivella taskujaan. Hän löysi avaimen ja avasi oven. Mies käännähti virnuillen Lukasin puoleen.
"Ja Maÿ haluaa varmasti korvata kokemamme tappion. Minä haen pukuhuoneesta tavarani, sinä voit tutustua varaston sisältöön sillä aikaa jos haluat."
Mies marssi kaapilleen joka oli hivenen kärsinyt vampyyrin törmätessä siihen, mutta kaapin ovi aukesi kuitenkin narahtaen. Ghis keräsi tavaransa kaapissa olevaan urheilu kassiin ja kuulosteli oliko ketään tulossa varaston puolelle. Musiikki kaikui baarin puolelta, kun Ghis asteli maahan pudonneen ja repeytyneen verhon yli varaston puolelle ja lastasi muutaman veripullon kassiinsa. Mies hätkähti tuntiessaan kuin joku olisi aikeissa tulla. Oliko se intuitio, vai mikä, mutta hetken päästä Ghis kuuli tutun ovenkahvan naksahduksen. Mies pyrähti ulos niin nopeasti ja hiljaa kuin kykeni. Hetken Ghis vain seisoi hämmentyneenä ja säikähtäneenä baarin ulkoseinään nojaten. Hän oli tuntenut saman tunteen aiemminkin tänään, mutta nyt se oli ollut selvempi.
"Minne nyt?"
Ghis mutisi kysymyksen Lukakselle ajatukset vielä täysin muualla.

Lukas jäi tuijottamaan kujalle roskiksia potkien vetäytyvää Henryä – tai ainakin sitä kohtaa, missä hänen äkäisyydestä, kirvelevästä pettymyksestä kielivä huonoryhtinen selkänsä oli hetki sitten näkynyt – suorastaan haaveilevasti. Jos Ghislain olisikin lähtenyt Henryn matkaan... jos hänen ei koskaan tarvitsisi kohdata tulevia virheitä, kohdata pettymystä, kipua, epäonnistumista... Mutta Ghislain ei mennyt, ja se sai Lukasin tuntemaan koleassa rinnassaan oudon, lämpöisän ja mietteliään keveyden. Siksi hän hymyili kääntyessään katsomaan korvausta tarjoavaa ruskeatukkaa, ja nyppi sotkuiseksi kasaksi veren pikkuhiljaa kuivuessa karstaantuneita hiuksiaan.
”Yksi asia, jonka oppii ajan myötä, on vaikeiden tahrojen pyykkääminen”, hän hymähti ampuen epäsuorasti jalon yrityksen maahan huolettomasti.

Ghisin ajatus tyhjätä lähtiessään entisen työnantajansa varastot sai Lukasin naurahtamaan ja taputtamaan miestä olalle.
”Noin. Kyllähän sinusta saa vielä kasvatettua kieron verenimijän, ettet vain olisi luonnonlahjakkuus”, hän naurahti ja seurasi hieman poissaolevana Ghislainia sisälle, jättäen miehen kuitenkin rauhassa tyhjentämään kaappiaan ja kävellen itse sivummalle, katsomaan siivoamatta jäänyttä kohtaa lattiassa, jossa Ghislain oli maannyt henkitoreissaan. Hassua, ei siitä ollut kuin... muutama tunti? Silti suuri verilammikko oli jo alkanut mustua, alkanut muistuttaa enemmän öljyä, jotain likaa, jotain muuta kuin elämän nektaria, jotain synkempää ja vaarallisempaa. Se tuntui tahmaiselta Lukasin sormiin, mutta vasten hänen kelmeänkalvakkaa ihoaan se näytti taas punaiselta, vaarattomammalta. Hymähdettyään hiljaa vampyyri nuoli sormensa puhtaaksi ja nousi ylös kyykistelemästä. Ghislain oli kadonnut varaston puolelle, kilisteli ja rapisteli siellä, varmaankin pakaten mukaansa reilua varastoa verta.

Lukas pysähtyi ovensuuhun ja nojasi ovenkarmiin kädet rinnalleen ristittyinä. Hitaasti päätään pudistellen hän naksutteli kieltään ruskeatukan säikähtäneelle katseelle.
”Kauhea, millainen varas sinusta kuoriutui”, Lukas naurahti jättäen miehen kysymyksen hetkeksi huomiotta. Hän kuitenkin mutristeli suutaan hetkisen mietteliäänä ja avasi sitten suunsa leveään, leukaperiä natisuttelevaan haukotukseen.
”Aah, ehkä meidän pitäisi mennä takaisin kämpilleni? Ehkä matala majani on... tylsä teikäläisten makuun, mutta se on auringonkestävä, sinun kotisi varmaankaan ei. Voisitkin tulla asustelemaan päivät luonani näin aluksi... ei, voisit jäädä luokseni muutamaksi päiväksi, siksi aikaa, kunnes olet tarpeeksi vakaa kohdataksesi Marsin. Voimme käydä hankkimassa sinulle väripiilarit, voin opettaa sinulle pari meikkauskikkaa, sopia miten hankimme veresi”, hän puheli sitten nyppien huolettomasti tukassaan olevaa takkua. Hyväntuulinen hymy hänen huulillaan muuttui kuitenkin pian vakavuudeksi, kun Lukas jäi tuijottamaan kynsiään, vahvoja, pitkiä kynsiään, joiden aluset olivat mustanaan verestä.
”... tietenkin sillä oletuksella, että todella haluat tulla hirviön opettamaksi. Ghislain, Henry oli oikeassa. Minä olen hirviö ja ...vieraantuneempi ihmisistä, kuin haluaisitkaan uskoa. En pysty todistamaan mitenkään olevani luottamuksesi arvoinen. Mutta... kai mieluummin otat avun vastaan kuin töpeksit ja kompuroit ensimetreilläsi, kun et ole vielä oppinut hallitsemaan itseäsi, kun et tiedä, mikä kaikki voikaan satuttaa sinua nykyisin...”
Lukasin ääni vaipui vaimeaksi ja käheäksi muminaksi, liki ymmärtämiskelvottomaksi, ja hänen silmissään käväisi jäännös siitä oudosta, ontosta katseesta, joka oli ollut niissä dramaattisen taistelun aikana. Kohta hän kuitenkin virnisti vinosti ja naurahti tavanomaiseen tapaansa heilauttaen kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi, ja ryhtyi harppomaan hitain askelin pois takahuoneesta sitä tietä kuin miehet olivat sinne tulleetkin.
”Ahh, eipä sillä väliä. Olet poikaseni nykyjään, ja mami kyllä pitää huolen omistaan!”

Ghislain nojasi Baarin seinään ja puristi urheilukassiaan hieman liian kovakouraisesti näyttääkseen luonnolliselta
"Minussa on monia puolia."
Ghis mutisi Lukasille vastaukseksi varas-kommenttiin edelleen hieman hämmentyneenä nyt jo etäiseltä tuntuvasta aistimuksesta. Ei se ollut mitään. Hänelle oli tapahtunut käsittämättömän paljon, joten ei ollut ihme, että järki alkoi pettää. Lukaksen kämppä tutui sillä hetkellä hyvin kutsuvalta, vaikka Ghis arvasi kokevansa olonsa kolkoksi samaa olotilaa huokuvassa asunnossa.
"Luuletko että muutama päivä riittää siihen, kunnes voin palata kotiin?"
Ajatus itsessään tuntui jo mahdottomalta. Koti. Mars varmaan pistäisi asunnon remonttiin ja nauttisi täysin rinnoin yksin olostaan. Toivottavasti poika kunnioittaisi edes hänen makuuhuonettaan ja jättäisi sen rauhaan. Ja olohuoneen maljakon ja...
"Ah... vähiten hirviöltä sinä tunnut tällä hetkellä."
Ghislain naurahti väsyneesti ja jatkoi.
"Olen kiitollinen kaikesta avustasi. Tiedän etten pärjää ilman sinua, vielä pitkään aikaan ja jos kyse olisi vain omasta elämästäni en edes kehtaisi viedä näin paljon aikaasi ja saattaa sinua vaaraan, mutta... Mars on minulle niin tärkeä, että nielen ylpeyteni. Teen mitä vain jotta kaikki olisi taas hyvin."
Huoli paistoi Ghislainin silmissä. Hän pelkäsi kaikista eniten itseään, Lukasin pelko oli olematonta sen rinnalla. Mies kuitenkaan ei voinut olla huvittumatta Lukasin muotoillessa jälleen näkemyksensä heidän suhteestaan.
"Onhan se vaihtelua, että olen huolehtijan sijaan huolehdittava."

Matkalla Lukasin asunnolle Ghis pyöritteli päässään samoja ajatuksia ja kysymyksiä uuden elämänsä soveltamista entiseen kuosiin. Mies oli hyvin hiljainen ja keskittynyt täysin sisäiseen pohdintaansa, kunnes ylitsepääsemätön osittain uupumuksen aiheuttama kysymyskierre pysähtyi.
"Mars ei varmasti muista kastella päivittäin Hopeaköynnöstäni. Se siitä viherkasvista."
Ghis voihkaisi kuin kaikki hänen kärsimyksensä kulminoituisivat kasvissa. Mies hämmentyi itsekin ja läppäisi otsaansa kevyesti.
"Anteeksi, olen vain tulossa hulluksi."
Nuori vampyyri pahoitteli naurahtaen ja seisahtui Lukasin asunnon ovelle kasaamaan itsensä, kunnes pääsisi sisälle.

Ghislainin vastaukset pyörivät Lukasin mielessä koko hiljaisen kotimatkan ajan. Riittäisikö tosiaan vain muutama päivä? Mitä kaikkea tästä äkillisestä ratkaisusta tulisikaan seuraamaan? Kuinka paljon hän halusi loppujen lopuksi kertoa Ghislainille...? Jossakin Lukasin mielen taustalla, hyvittämisen ja auttamisenhalun takana lymysi ajatus siitä, ettei hän voisi koskaan olla varma, etteikö Ghislain joskus kääntyisi häntä vastaan. Ei ehkä viikon päästä, ei ehkä kuukauden päästä, ei ehkä vuoden päästä, ei ehkä kymmenen vuoden päästä, ei ehkä sadan vuoden päästä... mutta ennen pitkää. Mitään monipolvisista pohdinnoistaan mies ei lausunut julki, vaan vain harppoi mietteissään ja synkeänä kotiinsa, aina ovelle saakka, jonka luona Ghislainin yhtäkkinen voihkadus herätti hänet transsistaan.

Hetken aikaa Lukas tuijotti ruskeatukkaa kuin tylsämielinen, joka ei ymmärrä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hitaasti hänen toinen kulmansa kipusi ylöspäin otsalla, toinen suupieli nyki kohti virnettä, ja lopulta hän tirskaisi työntäessään avaimet ovensa lukkoon.
”Eivät ne nyt parissa päivässä kuole, jos olet kastellut sitä säntillisesti aiemmin... ja voin hankkia jonkun kastelemaan sitä sillä välin, kun Mars on koulussa?” Lukas huomautti lievästi kysyvästi avatessaan ovensa ja viitatessaan Ghislainia astumaan peremmälle. Välittömästi itse kynnyksen yli päästyään ja läimäistyään oven kiinni ja takalukkoon Lukas alkoi riuhtoa verestä kovettunutta paitaansa yltään hintelä, luiseva keho vääntyillen mielikuvituksellisiin kulmiin, kun tiukka vaate ei meinannut millään mennä ensin harteiden yli, ja jäi sitten kiinni hiuksiin. Poolo ympäri kääntyneenä ja päästä kiinni roikkuen yhä toisen silmän päällä hän sitten pysähtyi kuin seinään ja selkeästi harkitsi muutaman tahdin ajan Ghislainin aiempia sanoja.
”... tulossa hulluksi? Millä tavalla? Miltä sinusta tuntuu? Kerro heti!” hän ryntäsi äkkiä Ghislainin eteen ja tarttui poikasensa harteista kiinni suuret, tummat silmät miehen kasvoista pienintäkin merkkiä etsien.
”En halua että hyökkäät yhtäkkiä, varoittamatta niskaani – sinun täytyy kertoa, jos jokin tuntuu olevan pielessä”, hän tokaisi sitten hetken pälyilyn jälkeen ja päästi rentoutuneena irti Ghislainista. Ainakaan sillä hetkellä mikään ei näyttänyt olevan akuutisti pielessä, joten Lukas keskittyi riuhtomaan muutaman hiustupon hinnalla poolon päältään – ja pudotti sitten täysin huolettomasti housunsakin jaloistaan astahtaen sitten suihkunsa puolelle oven auki jättäen.

Kuuma vesi sähisi syöksyessään harmahtavalle laattalattialle hieman vuotavasta ja ponnettomasta suuttimesta, ja viemäriin hitaasti pyörteilevä vesi sai pian rusehtavan sävyn sekaansa, kun Lukas upotti päänsä vesisuihkun alle.
”Perkele tätä tukkaa, kasvatin jumalauta neljä vuosikymmentä ja nytkö muka pitäisi luopua tästä? Selvinnyt tervasta ja höyhenistä, kyllä tämänkin on pakko lähteä jotenkin”, mies kiroili hiljaa itsekseen ja irvisteli kylpyhuoneen kliinisen kirkkaalle kattovalolle, joka paljasti aivan liian imartelemattomasti koko loppuasunnonkin kolkon olotilan. Mutta he kaksi sopivat sinne sillä hetkellä paremmin kuin hyvin, Lukas mietti setviessään takkumöykkyjä sormenpäillään.
”Ole kuin kotonasi! Tule vaikka seuraksi, olet sinäkin likainen – vai millainen olo on?” hän huikkasi sitten Ghislainille yrittäen vilkuilla vesiroiskeista huolimatta miehen suuntaan.