Tahdotteko sateenvarjon vereenne?

//Otsikointi on mielikuvitusta täynnä, mutta jospa sillä Kain ja Lukaksen saisi tänne houkuteltua//

Crocissa oli hiljaista. Ainahan siellä oli juuri avaamisen jälkeen, varsinkin viikolla. Ghislain naputti pitkästyneenä kuulakärkikynällään baaritiskiä. Musiikki soi vielä varsin hiljaisella ja tuolit olivat siististi pöytiensä ympärillä. Tunnin viimeistään parin kuluttua paikka olisi hyvällä tuurilla täynnä väkeä, mutta sitä ennen olisi viihdytettävä itseään ratkomalla ristikoita.
"Vetovoima... musikaali... liikaa kirjaimia..."
Ghis huokaisi ja sysäsi ruudukon syrjään. Tänään oli harvinaisen pitkäveteinen päivä. Mars oli heti koulusta tultuaan liuennut kavereineen laahuamaan kaupungille ja Léna ei vastannut puheluihin. Ghis oli katsellut iltapäivän toinen toistaan kahjompia tosi-tv ohjelmia ja odottanut milloin pääsisi töihin. Ja mitä vielä, sama meno jatkui.

Mies havahtui Emile-nimisen tummakiharaisen tarjoilija-tytön tervehdykseen tämän istahtaessa hänen etteensä tiskin toisellepuolelle.
"Mikä meno?"
"Kuten näkyy porukkaa lappaa ovista solkenaan."
Mies vastasi peitellen turhautumistaan ja penkoi laatikoista muutaman taululiidun kirjoittaakseen illan menun taululle.
"Maÿllis ei ilmeisesti saanut tälle illalle verenluovuttajia. Pistänkö mä sun nimen listalle, saahan siitä kivat boonukset?"
Mies kääntyi kysyvänä Emilen puoleen ja nainen kohautti laiskasti olkiaan.
"Samahan tuo. Keksin kyllä käyttöä muutamalle ylimääräiselle sataselle."
Ghis hymähti ja kirjoitti Emilen nimen taululle ja hetken harkinnan jälkeen omansa. Tympeäähän se oli, mutta ei hän halunnut Emilen joutuvan yksin ruokalistalle. Jos joku innokas luovuttaja ilmestyisi, voisi hän pyyhkiä oman nimensä pois. Ei joka ilta Crociin edes eksynyt vampyyrejä joilla olisi varaa muuhun kuin pullovereen, mutta Maÿllis halusi erikoisen ateriapalvelunsa olevan mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden saatavissa.

Ghis pudisteli oransista Crocin-logolla varustetusta T-paidastaan liitupölyn ja istahti takaisin baarijakkaralle. Ovi kävi ja Henry toinen ensimmäisen vuoron tarjoilijoista laahusti sisälle. Ilme oli vähintään yhtä innokas kuin Ghisin oma.
"Ei ketään vielä?"
Ghis nyökkäsi vastaukseksi parikymppisennäköiselle vaalealle vampyyrille.
"Taidan pölliä yhden pullon jos pomolle sopii."
"En tiedä pomosta, mutta minulle se käy, jos autat Emileä varaston järjestämisessä."
Ghis naurahti ja alkoi ikuistaa kynillä täytettyä lasia lautasliinaan. Mikäs tässä ollessa, palkka juoksi ilman että tarvitsi itse juosta.

//Tännehän me saavumme! Otin sitten vapauden olettaa, että Henry on Lukasia nuorempi vampyyrijamppa. Ihan vain siksi että :'D Lukas voi myöhemmin haastaa riitaa!//

Lukas oli päättänyt tunti sitten pitää vapaapäivän ja ilmoittanut Emilylle, että hän joutuisi istumaan jälleen kerran yksinään yön läpi kukkakaupassa. Naiselle ei onneksi ollut siitä koskaan ongelmaa, päinvastoin: Emilyn siniset silmät oikein loistivat, kun hän sai tietää pääsevänsä juttelemaan asiakkaillensa miten mieli Lukasin valvovan silmän kadottua näkyvistä. Joskus Emilyn silmistä saattoi kyllä huomata, kuinka pettynyt hän oli Lukasin jatkuvaan tavanomaisuuteen ja pikkumaiseen naljailuun, niin haaveksivasti floristi tuijotteli aina heidän oveaan, kuin odottaen mystisen, mustan prinssinsä saapuvan sisälle hetkenä minä hyvänsä.

Kädet kiukkuisesti kapeitten farkkujensa taskuihin tunkien hän potkaisi tiellä lojuvaa pikkukiveä ja veti hartiansa korviinsa asti. Rue de Chêne oli ihmisten täyttämä, hymyilevien ihmisten, joilla ei ollut hajuakaan hänen kaltaistensa ongelmista, ja jotka etsivät uutta seuraa terasseilla vielä ilta-auringon kajon jälkeenkin sinne unohtuneena. Joskus Lukasista tuntui, että Emilystäkin hän oli vain vitsi, jota oli hauska seurata – ja se sai hänet haluamaan omaa rauhaa, varsinkin, kun hän oli harjoittanut niin suurta hyväntekeväisyyttä viime aikoina.

Lukasin päänselvittelykävely kuitenkin keskeytyi, kun hän sattui katsahtamaan oikealla hetkellä sivulleen nähdäkseen sopivasti kyltin, joka ilmoitteli hyvin selvästi oven sisäpuolella lymyävän kasariretrobaarin. Hänen täytyi tuijottaa nimeä vain hetken ajan, kun se jo alkoi tuntua tutulta – Croc, eikö se ollutkin se paikka, josta sai verta? Josta kaikki keskenään kiehnäävät vampyyrit puhuivat taukoamatta? Lukas ei ollut koskaan ollut kovin innokas viettämään aikaa muiden kaltaistensa seurassa, ja niitä, joiden kanssa hän vietti eniten aikaa, hän vihasi sydämensä pohjasta. Viime päivien puolipaasto kiireitten takia kuitenkin tuntui hänen kurkussaan välittömästi veren herkullisen punan vain käväistessäkin mielessä, ja niinpä hän asteli sisään asiaa sen enempää harkitsematta.

Kaikki edes vähän vanha oli aina lähellä Lukasin sydäntä, ja olipa kyseessä barokki tai kasari, se sai hänet tuntemaan miellyttävän kotoisaksi. Aivan kuin aika ei olisikaan kiitänyt niin väjäämättä ohitse, vaan jotain muutakin olisi jäänyt sinnittelemään aallonharjalle hänen lisäkseen. Lukas kuitenkin astui sisään melko varovaisesti ja pälyili suurilla, tummilla silmillään ympäri tiloja ja kolmesta näkyvillä olevasta työntekijästä toiseen. Huuliaan kevyesti nuolaisten hän asteli suoraan tiskille ja istuutui suoraan vaaleahkotukkaisen, hitusen vanhemman ihmismiehen vierelle. Toinen vampyyri – ja hän haistoi toisen vampyyriksi samaten, ja vieläpä itseään nuoremmaksi sellaiseksi – jäi täysin huomiotta, kun hän nojasi leukansa käsiinsä ja jäi killittämään baarimikkoa kevyesti virnuten. Koko baari, hänen yksityisessä käytössään. Hänen olisi pitänyt vierailla siellä jo aikaisemmin.
”No, kyyppari, mitä sinulla on tarjota?” hän kysyi ilkikurisen nauravaiseen sävyyn arvuutellen samalla mielessään, kuinka hyvin mies kykenisi näkemään hänen ihmismäisyytensä läpi.

//Lukas on varmasti paremmin selvillä Henryn iästä kuin minä. Luotamme hänen arvioonsa XD//

Emile putsasi kolmatta kertaa samaa lasia ja Henry hörppi pitkästyneenä A negatiivistaan, kun Ghis huomasi vampyyrin valpastuvan.
"Taidetaan saada seuraa."
Mies kuiskasi elokuvista tutulla pahaenteisellä sävyllä ja samassa ovi kävi. Ghis pyöritteli päätän tekemättä elettäkään ovella vilkuilevan mahdollisen ostajan suuntaan ja Emile yritti olla nauramatta. Asiakkaita ei kannattanut pelotella pois yli-innokkaalla palvelulla, vaikka olisikin helvetin iloinen pitkästyttävän piinan päättymisestä. Vasta kun vieras uskaltautui tiskille Ghis luopui lautasliinaan tuhrimisesta ja kohotti katseensa kalpean nuoreen mieheen.

"Voinko olla avuksi?"
Ghislain kysyi omasta mielestään normaaliin tapaansa. Sävy ei ollut liioitellun innokas, mutta kuitenkin viesti palvelualttiudesta. Jokin eleessä kuitenkin huvitti toista tai tällä kaverilla oli jotain omaa kivaa mielessään. Ghis vilkaisi kevyesti Henryä ja vampyyri nyökkäsi kevyesti puikahtaessaan takahuoneeseen juomaan pullonsa loppuun.
Eli perusasiakaskuntaa tänäänkin
Ghis tulkitsi Henrin vihjeen ja etsi katseellaan paperisen listan vampyyreille mieluisista juomista. Siinähän se pöydällä oli muiden kaltaistensa tapaan. Hän ojensi listan miehelle koittaen hymyillä asiallisesti. Illan ensimmäinen asiakas ja ensimmäinen lievästi halventava variaatio tarjoilijasta, tästähän tulisi hauskaa.

"Kuten näkyy meiltä löytyy eri veriryhmiä. Hinta määräytyy harvinaisuuden, laadun ja saannin mukaan."
Ghislain selvensi ja viittasi seinällä olevalle liitutaululle, jossa tämän illan hinnat olivat esillä. Sen aikaa kun vieras tutkiskeli hintoja Ghis tarkasteli asiakasta. Jos kaveri alkaisi rähjätä hän tarvitsisi Henryn avukseen, mutta kovin uhkaavaksi tapaukseksi Ghis ei vampyyriä luokitellut, joten hän jatkoi listan esittelyä.
"Ja tietenkin meillä on tämä erityinen palvelumme, jos haluatte juoda suoraan suonesta."
Miten se sitten pitäisi sanoa... ruumiista...ihmisestä... Tähän pitäisi keksiä jokin korrektilta kuulostava ilmaus. Elävää ravintoa vain muutamalla satasella?
"Tänään meillä on vain kaksi baarin omaa työntekijää tarjolla..."
Sivusilmällä hän näki Emilen pöyhivän hiuksiaan. Jestas, tyttö oli lievästi pipi päästään. Kukaan tuskin näytti sen seksikkäämmältä, jonkun ollessa kurkussa kiinni oli tukka missä mallissa hyvänsä. Noh, ehkä nätillä tukalla sai paremmat tipit.
"... Toinen on 21-vuotias normaalikuntoinen nainen O positiivisella veriryhmällä ja toinen on 34-vuotias normaalikuntoinen mies A negatiivisella veriryhmällä. Kummallakaan ei tiedettävästi ole mitään pitkäaikaissairauksia."
Ghisin hymy hiipui hieman luetellessaan verensä ominaisuuksia tälle vieraalle vampyyrille. Olihan se jo tuttua juttua, muttei hän siihen tottuisi. Emile peilasi itseään lasin pinnasta ja nousi kauniisti tuolilta kiertäen hänen viereensä. Tässä sitä oltiin tarjolla viinapullojen tapaan, tosin pullot harvemmin keikistelivät asiakkaansa edessä, kuin Emile.
Toivottavasti kaiken tuon jälkeen se saa hyvät tipit...

//Pitää muuten mainita, että Lukasin floristikaveri on ollut Emily jo jonkin aikaa :'D Nyt naurattaa melkein samannimiset sivuhahmot...//

Jos katse voisi tappaa, olisi Lukasille vieras vampyyri mätkähtänyt kuolleena maahan hipsiessään syömisensä kanssa takahuoneeseen. Lukas oli huomannut katseiden vaihdon ja nyökkäyksen yhtä selvästi kuin baarimikkokin, ja hetken, pienen häviävän hetken ajan hänen teki mieli jäädä odottamaan, kunnes nuori vampyyri olisi yksin palaamassa kotiin, luullen kaiken olevan kunnossa... Sellainen ei kuitenkaan ollut Lukasin tapaista, hän ei ollut tappanut vuosikymmeniin.

Hän otti listan vastaan, mutta roikotti sitä hyvän tovin kahdella sormellaan, aivan kuin ei olisi halunnut koskea siihen. Miehen selitellessä hänelle tarjonnasta kiharatukka kuitenkin kiepautti sen ympäri ja vilkuili sen läpi. Läpyskä sai kuitenkin jäädä pöydälle oman onnensa nojaan, kun Lukas sai kuulla arvon baarimikon ja sievän tarjoilijan olevan tarjolla puraistaviksi. Hänen kulmansa kipusivat korkealle otsalle, ja tummasilmäinen katse loikki kaksikon välillä.
”No mutta, entä jos otan molemmat ja pitäisimme kunnon orgiat?” hän kysyi kuivasti, painoi päänsä ja upotti toisen kätensä hiuksiinsa. Miten huvittavaa. Hänellä oli ollut nälkä, ja se oli ainoa syy, miksi hän oli vaivautunut poikkeamaan paikkaan – ja nyt hänen ruokahalunsa oli kadonnut. Vedettyään henkeä hän kuitenkin kohotti katseensa takaisin ylös huulet virneeseen taasen taipuneina.
”Kultaseni, voisit olla erään tuttuni kaksoissisko. Emilyllä on vain pienemmät rinnat”, hän huomautti nauravaisesti, mutta käänsi sitten katseensa takaisin baarimikkoon. Mies oli pehmeän näköinen, oikea teddykarhu, palvelualtis ja vaikutti vielä pitkäpinnaiseltakin. Hyvä ihminen, joka sai hänet tuntemaan olonsa melkein uhatuksi. Kiltit olivat aina pahimpia, ne saapuivat talikkojen ja soihtujen kanssa annettuaan yösijan kellarissa, ja sitten olikin ansassa... Hämärä muisto välähti Lukasin silmissä, mutta hetken tyhjän tuijotuksen jälkeen hän palasi todellisuuteen.
”Luulin, että baareissa oli tarkoitus juoda eikä syödä. Lasi valkoviiniä. Ei teillä satu olemaan Rieslingiä?” hän kyseli toinen kulma kevyesti koholla, ja pyyhkäisi verilistan pois edestään. Ei hän kyennyt nauttimaan alkoholin juomisesta kuin ihmiset, mutta viinejä kohtaan hänellä oli sentimentaalinen ja nostalginen suhde.

//On meikäläisellä tuuria, kaikista maailman naisten nimistä. Olisi pitänyt lotota ja saada melkein seitsemän oikein XD //

Ghis tunsi nolostuvansa. Vampyyri vertaili häntä ja Emileä, joko valinta oli vaikea tai sitten kiusallaan. Oletettavasti kiusallaan, sillä liekkö ulkonäöllä loppujen lopuksi suurtakaan vaikutusta veren makuun.
Pitäisiköhän mittauttaa rasvaprosentti ja hemoglobiini? Saisin ainakin olla rauhassa, kun Emile on paikalla.
Ghis pohdiskeli samalla kun Emile esitteli avujaan. Ainakin tytön vihjailut saivat vampyyrin ajatukset halutuille urille, vaikkakin Ghis oletti Emilen tulkitsevan orgiat hieman pieleen. Muuten tämän kasvoille ei olisi ilmestynyt hämentyneen innokasta hymyä. Nainen ei tuntunut edes välittävän kaiken kertovasta sävystä, joka vampyyrin äänessä huokui. Ghis olisi halunnut nauraa, mutta tyytyi hymähtämään pienesti. Emile toivon mukaan rauhoittuisi, vielä muutaman kuukauden töissä oltuaan. Ghis sai kasvoilleen asiallisen ilmeensä, muttei voinut täysin estää huvittuneisuutta äänessään vastatessaan asiakkaansa kysymykseen.
"Unelmoidahan saa ja jos käteistä löytyy tarpeeksi niin mikäs siinä. Mutta usko pois, seksiä ja glamouria tämä tarjous ei sisällä piirun vertaa."
Ghis vilkaisi Emileä tarkoittaen viimeisen lauseen erityisesti tälle. Nainen huomasi sen ja pyöritteli silmiään viattomana. Vieras vampyyri kuitenkin otti asiakseen kauhoa lisää vettä myllyyn ja kehut saivat Emilen kohentaamaan ryhtiään. Vampyyriin katse kuitenkin siirtyi Ghisiin ja mies odotti ketäukulaisen ystävän poikaa hän mahtaisi muistuttaa. Ilmeisesti hänestä ei saanut revittyä mitään tarpeeksi nokkelaa.

Vampyyrin osoittautuessa maksavaksi asiakkaaksi, Ghis löysi miellyttävän hymynsä kasvoilleen. Ei hän ollut vielä pälkähästä päässyt, mutta mieluummin hän tarjosi käytettyjä rypälemehuja kuin omia nesteitään.
"Se riippuu täysin siitä miten asiaa tulkitsee. Tietääkseni veri on suhteellisen nestemäistä."
Mies ei kuitenkaan voinut olla huomauttamatta vampyyrille syömisen ja juomisen eroista ja viittasi Emileä hakemaan viiniä varastosta.
"Meillä pitäisi löytyä niin perinteistä saksalaista kuin täkäläistä ranskalaistakin."
Mies jatkoi antaen Emilen hoitaa tarjoilemisen. Hän kirjoitti tuhritun lautasliinan kulmaan muistutuksen tilata kyseisiä viinejä lisää, niitä kun näytti menevän ihan mukavasti alhaisen hintansa vuoksi.
"Jostain syystä aliarvostettu viini massojen keskuudessa."
Ghis mutisi yrittäen samalla muistella, mitä muuta puuttui. Jos tavaraa tulisi tarpeeksi hän voisi hoitaa tilauksen valmiiksi seuraavana iltana, kun pyörittelisi peukaloitaan tekemisen puuttessa sen sijaan että jäisi ylitöihin. Hän kirjoitti muutamien tuotteiden nimiä toiselle lautasliinalle ja huikkasi Henryä luokseen. Vampyyri laahusti paikalle tuttuun tapaansa ja vilkaisi tiskillä käsiinsä nojailevaa lajinsa edustajaa.
"Katso montako pulloa näitä on varastossa. Jos AB:tä on alle kymmenen pullon niin lisää tähän. Sitä menee kuitenkin."
Henry näytti kuuntelevan olemattomalla mielenkiinnolla Ghislainin selvitystä tarkkaillessaan vierasta vampyyriä. Ghis kohotti kulmiaan kysyvänä ja samassa Henry tuntui havahtuvan mietteistään siepaten lautasliinan hänen kädestään sanomatta sanaakaan luoden vielä muutaman tulkitsemattoman katseen baarin ainokaiseen asiakkaaseen.

"Ja mikähän juttu tämä taas oli."
Mies mutisi itsekseen Henryn luikkiessa takaisin takahuoneeseen. Hän ei ollut koskaan täysin tajunnut näitä vampyyrien keskinäisiä nokkimisjärjestyksiä ja ilmeisesti hän ei kokisi valaistumista tälläkään kertaa. Hieman huolissaan Ghis kuitenkin kehotti Emileä järjestelemään varastoa Henrin seuraksi ja rivien välistä saattoi lukea pyynnön selvittää mikä vampyyriä mahtoi nyppiä. Emile näytti aidosti pettymyksensä, mutta sipsutti kuuliaisesti takahuoneeseen pullojen kanssa kolistelvan Henryn tueksi. Ghis huokaisi ja kohautti olkiaan. Molemmat hänen alaisistaan olivat käsittämättömiä.
"Näytät herättävän tunteita."
Mies naurahti ja loi hivenen uteliaan katseen vampyyriin. Mikä miehessä sai nämä kaksi sekaisin.
"En ole nähnyt sinua ennen. Oletko läpikulku matkalla vai voinko odottaa saavani tarjoilla sinulle toisenkin kerran?"
Ruskea tukka virnisti ja iski leikkisästi silmää. Emile tappaisi hänet jos näkisi

Lukas kohotteli kulmiaan baarimikon jyrkälle torjunnalle, vaikka tarjoilijatar oli selkeästi vain innoissaan ajatuksesta.
”... mitä muuta verenjuonnissa muka on kuin seksiä ja glamouria?” hän kysyi huvittuneeseen sävyyn, mutta silmissään likimain surullinen, tai vähintäänkin pettynyt katse. Hän muisti yhä ne ajat, kun oli ollut hirviö, syy pelätä pimeää, paholaisen kätyri, jota kyläläiset piiloutuivat valkosipulilettien taakse. Se oli niin erilaista moderniin verenimijän elämään verrattuna, eikä juuri kukaan nuorista vampyyreista ollut koskaan kokenut mitään sellaista. Ehkäpä se olikin osasyy sille, miksi nuoremmat tapasivat pelätä vanhempiaan niin vaistomaisesti?

Baarimikon ryhtyessä laukomaan takaisin veren nestemäisyydestä Lukas naurahti haukahtavasti ja heilautti kättään vähättelevästi.
”Ryyppäämisellä ja ravinnontarpeen tyydyttämisellä on ainakin hyvin selkeä ero”, hän huomautti takaisin pistävästi. Tällaista mukavaa, pientä herjanheittoa vampyyri kyllä arvosti, ja alkoi sen takia pitää aluksi turhankin lempeältä vaikuttaneesta miehestä hieman enemmän.
”Saksalaista. Täällä Pariisissa saa ranskalaisesta tarpeekseen”, hän tuhahti, itsekin huonolle sanaleikilleen päätään pudistellen. Joskus hän vielä etsisi vanhan kotipaikkansa ja katsoisi, mitä sille oli tapahtunut vuosisatojen saatossa. Joskus, mikäli se vain olisi mahdollista, hänhän tiesi vain ikivanhan ja todennäköisesti kadonneen paikannimen ja muisti vain sumeita, katkonaisia kuvia suuresta maatilasta tumman metsän vierellä.

Sitten, kesken mukavan jutustelun pirun nuoren vampyyrin piti palata takaisin. Tietysti baarimikko kutsui hänet paikalle ja antoi tälle tehtävää, mutta molemmat vampyyrit kuitenkin keskittyivät tuijottamaan toisiaan, katseillaan toinen toistaan mittaillen. Aivan kuin heidän silmänsä olisivat lukkiutuneet toisiinsa – ja Lukas tunsi kynnenpäissään, miten olisi tyhjällä kujalla joko hyökännyt nuoremman kimppuun tai säikäyttänyt tämän pakosalle voimillaan. Hän kykeni sietämään likimain ikäisiään tai vahvuisiaan vampyyreita lähellä omaa aluettaan, mutta tämä baari oli todella lähellä hänen pesäänsä, ja tuo vampyyri oli niin nuori...

Baarimikon mutina kuitenkin havahdutti Lukasin, ja hän lopetti sulkeutuneen oven myrkyllisen tuijottamisen.
”Ahh. Et voisi koskaan ymmärtää”, hän hymähti itsekseen. Miten ihminen voisikaan, kun jotkut vampyyrinuorukaisistakaan eivät ymmärtäneet? Elämä oli niin helppoa nykyjään, eikä heidän tarvinnut teurastaa lajitovereitaan selvitäkseen.
”Mutta tietenkin. Elämä olisi kurjaa, ellei saisi elää parrasvaloissa”, kiharatukka pyöräytti silmiään teatraalisesti. Seuraava kysymys sai hänet kuitenkin hetkeksi sulkeutumaan, kunnes hän päräytti huuliaan, kiepahti sivuttain baarijakkarallaan ja laittoi kätensä puuskaan.
”Et varmasti, ellet ala tarjota minulle juomista piakkoin. Eikä ihme, ettet ole nähnyt – teikäläiset ovat todellakin sokeita. Olen kuitenkin elänyt näillä kulmilla viimeiset kolmekymmentä vuotta”, hän hymähti, hitusen haastavasti, vaikkei itsekään tiennyt, mitä haastoi. Hetken päästä Lukas kuitenkin kiepsahti takaisin istumaan tavallisesti, kyynärpäät tiskiä vasten leväten, ja katsahti taas kohti ilmeisesti varastoon vievää ovea.
”Sinun pitäisi sanoa vampyyrillesi, että hänen tulisi varoa tuijottamisensa kanssa. Minä olen kiltti, mutta täällä on ainakin kolme inhottavaa tapausta vaikuttamassa tässä naapurustossa”, hän huomautti vinosti hymyillen.
”En kuitenkaan taida tulla tänne ainakaan kovin usein. Säikyttelisin varmaan yli puolet asiakkaistasi tiehensä. Ei sillä, että helppo, sieluton veri edes kiinnostaisi minua... sitä saa ilmaiseksi veripankista”, hän hyrisi vielä piirrellen ympyröitä ja kaaria baaritiskin puupintaan sormenpäällään.

//Tämä on eilen puoliunessa kirjoitettu ja minun oikolukuni on melko onneton. Toivottavasti siitä saa selvää//

Ghisiä huvitti. Hän oli päätynyt väittelemään vampyyrin kanssa verenjuonnin seksikkyydestä. Mistäpä hän tiesi millaiset kiksit vampyyrit siitä saivat, mutta Ghis rinnasti toimituksen omaan ateriointiinsa eikä hän nähnyt siinä mitään kiihkoa herättävää.
"No sanotaan sitten että minuun pureminen ei oikein iske eroottisesta vinkkelistä katsottuna."
Se ei ehkä ollut täysin totta, mutta sitä Ghis ei vampyyrille paljastaisi. Purruksi tuleminen oli kuitenkin hänelle vain työtä siinä missä tiskaaminenkin. Yhtä satunaisia ja miellyttäviä tehtäviä molemmat.

Ei Ghisiä yllättänyt vampyyrin kertoessa asuneensa kulmilla jo eliniän.
"Usko pois et ole ainoa. Minulla täysin tuntematonta porukkaa käy täällä päivittäin. En ymmärrä mistä ne ilmestyvät."
Ghis naurahti ja kaatoi toisen viinä lasiin.
"Minä tarjoan."
Mies viittasi juomaan ja merkkasi velkansa seuraavaan puhtaaseen lautasliinaan. Hänen hymynsä kuitenkin katosi puheen kääntyessä Henryyn.
"Ei se sillä mitään pahaa tarkoittanut. Kaveri on vain hieman hukassa elämänsä ja itsensä kanssa. Mutta voin minä sille asiasta vihjaista jos se on erityisen tärkeää."
Ghis puolusteli luvaten kuitenkin välittää viestin.
Kuin käskystä Henry ilmestyi jälleen paikalle ja ennen kuin tämä ehti alkaa tuijotuskilpailun asiakkaan kanssa Ghis vetäisi hänet syrjemmälle.
"Ehkä sinun kannattaisi tehdä varastohommia jonkin aikaa."
"Ai koska tuota ikäloppua elitistiä häiritsee seurani?"
Henryn äänessä oli siihen tavallisesti kuulumatonta kireyttä. Asia tuntui olevan miehelle pitkällisen katkeruuden lähde.
"Olen töissä täällä. Minulla on oikeus olla täällä ilman että tarvitsee pelätä vanhempien käyvän kimppuun. Sä et tajua kuinka kuluttavaa on vahtia alituiseen selustaansa, kun nämä muinaismuistot vetävät reviirejään minne sattuu. Tuokaan ei ollut huomaavinaankaan minua. Aivan kuin minulla ei olisi mitään arvoa. Minä vihaan tätä järjestelmää"
"Vampyyrien tasa-arvo asiat eivät kuulu minulle.
Ghis huokaisi Henryn vuodatukselle tämän vilkuillessa tiskille päin.
"Sinusta on siis oikein että tuo saa listiä minut koska on vanhempi ja vahvempi. Ei se ole sivistynyttä!"
Epäusko kuului kiihtyneen vampyyrin äänessä. Ghisin hermot alkoivat mennä.
"Perusta yhdistys, järjestä mielenosoitus tai köytä itsesi vaikka puuhun, mutta tee se työajan ulkopuolella ja pyydän; jossain muualla."
Mies sai vaivoin pidettyä äänensä tasaisena. Häntä hieman pidempi vampyyri sähähti jotain painokelvotonta ja kääntyi kannoillaan marssien tuohduksissaan takahuoneeseen paiskaten oven perässään kiinni sellaisella voimalla, että lasit helisivät.

"Pahoittelen tätä häiriötä."
Ghislain huokaisi ja samassa ovi aukesi taas. Emile pujahti Henryn edellä baarin puolelle ja tuijotti kysyvänä Ghislainia.
"Minä lähden kotiin."
Henry pysähtyi mulkoilemaan Ghisiä, joka vain nyökkäsi vastauksesksi tämän illan luultavasti parhaalle päätökselle.
"Minun pitää kuitenkin sanoa tästä Maÿllikselle..."
Hän kuitenkin mutisi.
"Ei kiinnosta paskan vertaa. Se havukka veljeilee teikäläisten kanssa ainoastaan ravinnon toivossa. Sitä imartelee kun nuorempien vampyyrien lisäksi ihmiset pokkuroivat sille."
Henry tärisi raivosta ja hetken Ghisistä tuntui kuin vampyyri olisi harkinnut hänen kurkkuunsa käymistä. Henry kuitenkin vain otti pullot paremmin syliinsä ja harppoi ulko-ovelle sulkien sen jo vähemmällä voimalla.
Ghislain kääntyi nolona vieraan vampyyrin puoleen.
"Toistan nyt itseäni, mutta olen todellakin pahoillani tästä episodista."

//Oletin asioita Maÿlliksestasi kirjoittamasi perusteella; ilmoita, jos osuin väärään päätelmissäni :'D Viestisi oli täysin ymmärrettävä <3//

Lukas katseli pää kevyesti kallellaan, kuinka baarimikko kielsi huvittunut pilke silmissään kaiken eroottisuuden purruksi tulemisesta. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt olemaan tirskahtamatta, käden suulle painamisesta huolimatta, niin vakavan käytännöllisesti mies otti heidän rupattelunsa aiheen.
”Oh, ei uskoisi, kun katsoo mitä nuoret tytöt nykyjään lukevat”, hän virnusi takaisin. Yhtä paljon kuin hän tunsi olonsa loukatuksi lukiessaan mitä tahansa kirjoja, jotka käsittelivät hänen kaltaisiansa, ne myös jättivät hänet äärimmäisen huvittuneeksi.

Lukas puolestaan ei ollut yllättynyt siitä, että baarimikko sai nähdä uusia vampyyreja päivittäin – hän yllättyi siitä, että päivittäin joku viitsiytyi menemään ihmisten sekaan niin, että ympärillä oli muita vampyyreja, ja kaikki tiesivät asetelmasta. Se oli mitä hermostuttavin ajatus, ja viininsä saadessaan ja sitä siemaistuaan kiharatukka päättikin, että lähtisi heti, kun muita alkaisi tulla paikalle.
”Kiitos, kovin anteliasta tarjota täysin tuntemattomalle, joka melkeinpä ilmoitti, ettei aio tulla tänne enää toista kertaa”, hän hymähti äänessään ihmettelevä, kuivakka sävy. Omituinen mies, tuo ruskeatukka. Miellyttävämpi, kuin monet muut, varsinkin kun kyseessä oli huvikseen oikutteleva asiakas.

Sitten puhe kuitenkin kääntyi nuoreen vampyyriin, ja Lukasin silmät kapenivat baarimikon sanoessa välittävänsä hänen sanansa eteenpäin. Hän epäili siitä seuraavan draamaa, ja vilkaistuaan suorastaan sietämättömän itsetyytyväisesti paikalle saapunutta vampyyrinuorukaista hän nojautuikin taaksepäin, joi viiniään ja nautti esityksestä edessään. Hän ei sanonut yhtikäs mitään, ei sanaakaan, vaikka nulikka olisikin erään hänen tuttunsa mittapuulla käynyt jo säädyttömän röyhkeäksi. Valitettavasti mielenkiintoinen näytelmä päättyi melkein ennen kuin alkoikaan, nuori vampyyri marssi ulos ja baarimikko päätyi pahoittelemaan tapahtunutta hänelle.
”On vain mukavaa nähdä välillä tilanteita, joissa ei ole itse varsinaisesti mukana”, hän naurahti ja pyöritteli viinilasiaan sormissaan. Jotkut osasivat katsoa lasia pitkin alas valuvista pisaroista viinin laadun, hän ei – joskus hän oli yrittänyt kovasti olla sivistynyt ja älykäs, mutta loppujen lopuksi sellainen ei sopinut hänelle. Huvittuneisuus vaihtui kuitenkin mietteliäisyydeksi, kun etäisesti tutunoloinen nimi oli särähtänyt hänen korvaansa ruskeatukan mutinoista.
”Maÿllis? Tämä on Maÿlliksen paikka? Kuvitella!”
Naurahtaen Lukas laski viinilasinsa baaritiskille ja nousi seisomaan päätään pudistellen.
”Ahh, se selittää paljon. Hän onkin aina ollut hanakka ottamaan nuorukaisia siipiensä suojaan. Ei ihme, että hän kykeni keräämään kannattavan asiakaskunnan itselleen”, Lukas naureskeli vielä ääneen ihmetellen. Hän kuitenkin kääntyi vielä tiskin puoleen, laski kyynärpäänsä sille ja painoi kädet poskilleen, nojaillen siinä kuin äskeinen välikohtaus olisi ollut vain hupaisaa viihdettä.
”Onko tuo pojusesi aina yhtä kiivas? Sinun kannattaisi kohta maksaa joku vahtimaan hänen selustaansa. Vampyyrit ovat sivistyneen vastakohta, oikeita, villipetoja, eikö niin, kultaseni?” Lukas huikkasi viimeisen kysymyksensä tarjoilijattarelle silmäänsä iskien.

//En minä kuollut, liian kuuma viikoloppu ajatustyölle ja eipä ollut tietokonettakaan... oli ikävää XD//

Ghis pudisti päätään teinityttöjen lukuharrastukselle.
"Minä en valitettavasti ole nuori tyttö. En voi vajota teini-ikäisen poikani tasolle fantasioissani."
Mies huokaisi teatraalisesti, aivan kuin olisi pahoillaan asian johdosta. Mutta mitä Marsiin tuli, Ghis epäili poikaa vampyyrit eivät kiinnostaneet tuon taivaallista. Maÿlliksenkin tavatessaan Mars oli ollut kuin kuka tahansa teini-ikäinen tavatessaan isän työnanatajan; tavattoman pitkästynyt. Isä ja isän jutut eivät yksinkertaisesti voineet olla in.
"Kyllähän salaperäisyyttä täynnä oleva omistushaluinen herrasmies vetoaa. Kukapa ei toisinaan kaipaisi jotakuta, joka suojelee pahalta maailmalta. Nyt tämä mies on puettu vampyyrin nahkoihin muutaman vuoden päästä se on jotain muuta ja yhtä kaukana todellisuudesta. Se on kakaroille sitten karvas pettymys, kun totuus ei vastaa mielikuvia."
Ghis hymähti. Yuki tuli hänen mieleensä. Hänkin oli kuvitellut elävänsä onnellisena kauniin japanilaisnaisen kanssa, mutta vuosien jälkeen tajunnut haaveen mahdottomuuden. He olivat olleet liian erilaisia.

Ghislain nyökkäsi hymyillen vampyyrin esittämään kiitokseen.
"Se on lahjus. Sillä ehkä saan sinut tulemaan toisenkin kerran."
Hän kuitenkin jatkoi virnuillen. Oli miellyttävää jutella toisen mieleltäänkin aikuisen miehen kanssa, vaikka aiheet rönsyilivätkin mitä erikoisimmilla poluilla.
"Minä olen muuten Ghislain. Ghisiksi tosin sanovat."
Tämä mies oli miellyttävää seuraa, joten Ghislain koki velvollisuudekseen esitellä itsensä. Kuitenkaan hän ei enää voinut täysin nauttia juttutuokiosta, kun Henryn käytös hävetti tai pikemminkin oma kyvyttömyys pitää tilanne hallinnassa. Maÿ olisi saanut Henryn aisoihin ennen kuin tämä karkasi kolmen veripullon kanssa kotinurkilleen. Baarin ainoata asiakasta illan ensimmäinen spektaakkeli näytti huvittaneen, mikä hitusen helpotti Ghisin oloa.
"Odota vain. Tänään on oletettavasti muutamia viihdyttäviä näytöksiä vielä tiedossa"
Sarkasmi huokui baarimikon äänessä.

Vampyyri oli siis pomon tuttuja. Hieman yllättävää, mutta tietysti Maÿlliksellä oli myös vanhempia tuttavia juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneiden pikku poikien lisäksi.
"Hän on siis aina ollut sellainen. Minä olen teoriassa ainoa yli kolmekymppinen täällä. Kertoo varmaan paljon Maÿlliksen valintaperusteista työntekijöiden suhteen. Asiakaskunta seurailee samaa ikärakennetta."
Tietysti osa vampyyreistä oli kuitenkin häntä vanhempia, mutta se ei tuntunut vaikuttavan heidän käytökseensä. Henrykin näytti käyttäytyvän teinipojan lailla, kun ei saanut tahtoaan läpi, vaikka Ghis oli pitänyt tätä kypsänä aikuisena.
"Henry on hiljainen kaveri yleensä, mutta näköjään temperamenttiä löytyy, kun vetää oikeista naruista. Jotain skismaa sillä aina Maÿlliksen kanssa on, mutta muuten ihan mukava."
Mies kertoi hieman vaikeana. Nyt hän sitten juoruili asioista, jotka eivät kuuluisi tälle vieraalle vampyyrille. Henry ilahtuisi taatusti, jos saisi tietää. Oletettavasti silloin henkivartijaa kaipaisi aivan joku muu kuin Henry. Pitäisikö hänen mennä katsomaan oliko mies kunnossa? Ei, ei se hänelle kuulunut.
"Ei kai sen kimppuun oikeasti joku voi käydä? Eihän se mitään ole tehnyt...kai..."
Huoli, jota Ghis oli koittanut estää nousemasta pintaan paistoi miehen silmistä. Kysymys oli hyödytön, sillä myönteinen tai kielteinenkään vastaus ei helpottaisi häntä painavaa epävarmuuden tunnetta. Hänen ei olisi pitänyt antaa Henryn häipyä niin tulistuneena. Tämä tekisi vielä jotain harkitsematonta. Pitäisikö hänen tehdä jotain?
"Mutta minkä minä sille mahtaisin..."
Ghis mutisi lähinnä itselleen, vaikka toivoikin jonkun vapauttavan hänet taakastaan. Emile oli kuitenkin täysin vampyyrin lumoissa ja katseli miestä typerä hymy kasvoillaan. Ghis naputti pöytää sormillaan. Hän ei voisi väkisin raahata Henryä mukaansa ja jos voisikin niin mitä se hyödyttäisi.

Ovi kävi ja sisään purjehti näyttävä punahiuksinen nainen. Tämä oli pukeutunut ihoamyötäilevään valkoiseen anteliaaseen puseroon ja hyvinlaskeutuvaan leveähelmaiseen pitkään tummaan hameeseen. Hänestä tuli ensimmäisenä mieleen vanhojen elokuvien ilolintu. Tällä tsevarmalla viettelijättärellä oli kainalossaan tummaihoinen nuorukainen, joka oli päätä lyhempi naista. Ghis ei voinut olla kohottamatta kulmiaan, olikohan tämän iltainen kaveri edes sitä kahdeksaatoista.
"Iltaa neidille. Mitenkäs afäärit sujuvat?"
Ghis otti lasin kaataen siihen O negatiivista ja alkoholia; Maÿllisin erikoinen, jota kukaan muu tuskin halusi.
"Heikosti näemmä."
Maÿllis huokaisi ja viittasi lähes tyhjään kapakkaan kiinnittäen sitten katseensa toiseen vampyyriin.
"Sinäkin olet eksynyt tänne."
Nainen naurahti, mutta Ghis ei ollut varma oliko nauru hyvän- vai pahantahtoista. Ei Maÿlliksestä koskaan ottanut selvää.

//Maÿlliksellä, tämän ystävällä ja Emilellä voit pelata jos kiinnostaa. Alkaa olla hieman liikaa porukkaa meikäläiselle...//

//Toivottavasti tämä oli hyvä :'D Kipeänä kirjoitettu, mutta piti sitä nyt kirjoittaa kun mieli teki <3//

Johan tuosta mukavasta miehestä sai hieman huumoria irti, ja se jos mikä piristi Lukasia. Hymyillen hän nuuhki lasinsa sisältöä – se oli yhtä miellyttävä kuin ennenkin, tuoksut eivät olleet koskaan pettäneet häntä.
”Viinilasilliselle saattaisin tullakin. Ennen kuin paikka täyttyy nuorilla...” hän hymähti itsekseen ja vilkaisi olkansa yli kasaritunnelmaista paikkaa. Millaista siellä mahtoikaan olla yön pimeimpinä tunteina, millaisella väellä se täyttyi... Ihmisvilinän ajattelu sai Lukasin tuntemaan olonsa oudoksi; hän samaan aikaan kaipasi sitä, mutta myös kavahti silkkaa mielikuvaakin.
”Lukas. Pidän viihdyttävistä näytöksistä”, kiharatukkainen hymyili leveästi ja lasketti viinilasinsa pöydälle. Hänellä ei selkeästi olisikaan kiirettä saada sitä loppuun ja päästä kotiin – olihan hän sentään lähtenyt pois liikkeestään omia ajatuksiaan ja Emilyn katsetta karkuun.

Ghislain jakoi hyvin avokätisesti tietoa Maÿlliksen tavoista ja palkkausperiaatteista, mutta ne olivat jo ennestään tuttuja Lukasille. Hän oli ottanut luonnollisesti selvää kaikista muista vanhemmanpuoleisista vampyyreista seudulla, ja kykeni muistelemaan kohdanneensa kyseisen tapauksen aikaisemminkin.
”Niin pitkään kuin minä olen hänet tuntenut, ja se tarkoittaa vain muutamaa vuosikymmentä. Ties millainen hän on ollut viime vuosisadalla tai sitä aikaisemmin...” Lukas myhäili Ghisin puheita kuitenkin myötäillen. Mukavuudella oli selvästi etunsa, sillä pian baarimikko alkoi kertoilla Henrystä, nuoresta tuittupäästä, mikä taas sai Lukasin hihittämään.
”Voi, kuinka kauan hän on ollut vampyyri? Ei taatusti yli entistä ikäänsä”, vampyyri arvuutteli ja vastasi tarjoilijattaren katseeseen viekkaalla hymyllä, joka kuitenkin katosi Ghisin huolehtiessa Henrynsä hyvinvoinnista.
”Tch, eikö Maÿllis ole selittänyt sinulle mitään?” Lukas tuhahti ja oikoi hiuksiaan jättäen Emilen keimailemaan itsekseen. Tyttö ei selvästi pitänyt siitä, vaan hetken päästä nyrpisti nenäänsä ja aloitti puuhakkaan näköisen esittämisen rätin kanssa – tosin nainen ei lähtenyt minnekään heidän läheisyydestään.
”Ei Henryn ole tarvinnut tehdä mitään. Tarvitaan vain tarpeeksi vanha ja mestästysalueestaan tarkka vampyyri, ja kuka tahansa meistä on vaarassa”, hän tuhisi vielä lisää ja kohotti viinilasinsa huulilleen, mutta jättikin juomisen sikseen, liki lyöden lasinsa takaisin pöytään, kun kuuli oven käyvän.

Siinä paha missä mainitaan: Maÿllis saapui baariinsa kainalossaan sievänoloinen rattopoika. Pian kahden vampyyrin katseet kohtasivat, mutta Lukas antoi kasvoillaan väikkyä kiinnottoman ilmeen välittää viestinsä riitelynhaluttomuudesta ja hän käänsi selkänsä naiselle.
”Hyvänen aika, olet aivan naapurissani. Kuinka et koskaan kutsunut minua tupaantuliaisiin?” hän kysyä mutisi juomalleen, mutta sanat eivät selkeästi jääneet kuulematta naiselta, joka vain nauroi kovaan ääneen, puristi tummaa poikaansa tiukemmin itseään vasten ja suukotti tätä otsalle.
”On ollut parempaa tekemistä. Ja mikä sinuakin oikein vaivaa, Ghis?” nainen suuntasi yhtäkkiä kysymyksensä alaiselleen kulmat lievästi kurtussa.
”Mieshän on kuolemassa nälkään! Listalla taitaa olla oma nimesi?”
Lukas veti viininsä väärään kurkkuun, mutta päätti mieluummin lopettaa hengittämisen väliaikaisesti kuin paljastaa pärskinnällä Maÿllikselle omaa kantaansa asiaan. Hän tuijotti tiukasti eteensä koko sen ajan, mikä vampyyrittarelta kesti vetäytyä yksityisempiin tiloihin nuorukaisensa kanssa, minkä jälkeen kiharatukka alkoi köhiä kuin hukkuva.
”En minä tarvitse. Hän vain kiusoittelee, koska tietää, kuinka nirso olen”, Lukas ilmoitti jyrkästi, torjuvasti, välittämättä lainkaan miehen, jonka kanssa oli ollut ystävystymässä hetki sitten, tunteista. Ehkä hän oli todella ollut muutaman päivän epämiellyttävän vähällä ravinnolla, oikeastaan pidempäänkin, mutta ei hän voisi tuntemattomalta...

Ghislain ei ollut mielissään Lukasiksi itsensä esitelleen vampyyrin alkaessa nauraa Henrylle. Mies kuitenkin koitti pitää ilmeensä neutraalina, ettei aiheuttaisi työkaverilleen lisää harmeja.
"Tuskin hän on ollut vampyyri edes kymmentä vuotta. Hän puhuu paljon elämästään ihmisenä, siis silloin kun ylipäänsä puhuu. Ja mitä Maÿlikseen tulee niin hänestä riittää, että osaan tarjoilla. Tieto on kiven takana."
Ghis harmitteli. Aluksi hän oli tuntenut itsensä idiootitksi ja yrittänyt kaikin keinoin kiskoa tietoa Maÿlliksestä, mutta nykyisin hän vain teki mitä käskettiin ja tunsi itsensä idiootiksi. Oman tietämättömyyden harmittelu oli kuitenkin toissijaista Henryyn liittyvän huolen painaessa hänen mieltään. Lukaksen laukomat totuudet vampyyrien maailmasta eivät oleet myöskään mitenkään huojentavia.

Maÿlliksen ilmestyminen baariin pojusensa kanssa sai Ghisin ajatukset hetkeksi pois kaikista inhottavista mahdollisuuksista joita Henryn kohtaloksi voisi käydä. Kuitenkaan naisen luoma keskustelun tynkä ei mennyt mieluisen suuntaan.
"Ei, minua mikään vaivaa, mutta Henry oli hieman huonona ja passitin sen kotiin..."
Ghis valehteli ja Maÿ näytti hyväksyvän vastauksen vähäksi aikaa keskittyessään huolehtimaan lajitoverinsa ravitsemisesta. Ghis sai pidettyä kasvonsa ilmeettöminä. Maÿllis oli onnistunut palauttamaan hänet taas kerralla maanpinnalle; sen että teoreettinen veren juonnista jutusteleminen Lukasin kanssa voisi hyvinkin muuttua käytännöksi. Ghis vilkaisi Pomonsa tämän iltaista leikkikalua ja liimautumisesta päätellen tämä poju oli vain yksityiseen käyttöön. Hänen nimensä siis pysyisi tämän yön menussa.
"Niin, ketään muuta ei Emilen lisäksi taida olla tarjolla... Sattuneesta syystä..."
Ghis kohotti merkitsevästi kulmiaan ja näki Maÿlliksen kasvoilla huvittuneisuutta. Nainen ei virkannut mitään selitystä sille, miksei ollut hankkinut ainokaistakaan verenluovuttajaa. Baarimikko luovutti ja otti Maÿlliksen tyhjentämän lasin pöydältä. Hänelle ei taaskaan paljastettaisi mitään. Maÿllis kahmaisi pojusensa kainaloonsa ja aikoi ilmeisesti vetäytyä takahuoneen puolelle nauttimaan saaliistaan. Nainen kuitenkin käännähti viehkeästi ympäri ovella tarttuen Ghisiä olkapäästä katse kuitenkin Lukaksessa ja hän hymyili viekkaasti puhuessaan;
"Lukas sinuna hyödyntäisin tarjoamaani palvelua tänä iltana. Vain vähän asiakkaita joten voit juoda hieman reilummin ja kaiken lisäksi Ghislainin nimi löytyy surullisen harvoin listalta... voin omakohtaisesti todeta hänen olevan oikea herkkupala. "
Ghis tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkää. Vampyyrinaisen kynnet pureutuivat hänen olkapäähänsä. Tämän päästäessä vihdoin irti mies huomasi sydämensä hakkaavan ylikierroksilla. Maÿllis oli tietenkin huomannut sen ja katsoi häntä merkitsevästi ennen kuin pujahti takaisin takahuoneen ovelle huikaten kuitenkin hyvästiksi Lukasille;
"Äläkä huolehdi maksusta. Minä pistouvaan."
Ghis kuuli oven läpikin Maÿlliksen naurun. Tämä nainen osasi olla pelottava.

Ghis havahtui tuijottamasta ovea Lukaksen yskintään.
"Oletko kunnossa?"
Mies kysyi ja kumartui hieman toisen puoleen tiskin yli. Ghis tunsi Emilen vihaisen auran taustalla. Sen lisäksi, ettei Maÿllis ollut huomioinut aloittelevaa tarjoilija tyttöä niin Ghis oli vienyt tältä mahdollisuuden intiimiin hetkeen Lukaksen kanssa. Lukasin vikkelä kieltäytyminen, kuitenkin sai hymyn takaisin naisen huulille ja tämä siirtyi lähemmäs miestä lipoen ylähuultaan kielensä kärjellä. Ghislain ei kuitenkaan voinut hyväksyä torjuntaa niin helposti, kun Maÿllis oli hänet hommaan nakittanut. Nainen räjähtäisi hänelle ellei hän yrittäisi tyrkyttää itseään varsinkin kun kyseessä oli vanhempi vampyyri, jollaisia Maÿllis kaipasi teiniluolaksi muuttuneeseen baariinsa.
"En ota sitä mitenkään henkilökohtaisesti - veren juontia. Kuuluu ikään kuin toimenkuvaan."
Ghis tuijotteli pöydän pintaa. Tämä mies oli mukava ja ehkä juuri siksi hänestä tuntui niin kummalta ajatuskin joutua tämän vampyyrin puremaksi. Mutta kuten hän oli itsekin sanonut useaan kertaan, se oli hänen työnsä, josta hänelle maksettiin.

Maÿllis selkeästi pelasi jotain peliä, mutta Lukas ei tiennyt, oliko se hänen vai Ghisin kustannuksella. Todennäköisesti heidän molempien, sillä Maÿllis olisi varmasti kohdistanut piikkinsä tarkemmin, mikäli hän olisi halunnut käydä vain toisen heistä hermoille. Lukas keskittyi yksinomaan pitämään kasvonsa tasalukemilla ja vastustamaan halua hengittää liian aikaisin, vaikka hän tunsikin viinin valuvan ikävästi pysähtyneiden keuhkojen pohjille. Vai hän saisi puraista Maÿlliksen palkollista ilmaiseksi? Koska hänellä ei muka olisi ollut siihen varaa? Vai koska Maÿllis halusi tehdä tarjouksestaan mahdottoman kieltäytyä? Ehkäpä hieman kiusoittelun puolelle mennyt vihjailu Henryn mahdollisesta kohtalosta ja Ghisin tietämättömyydellä leikkiminen unohtuivat täysin, nyt hänellä oli aivan uudenlainen ongelma selätettävänään.

Lukas ei kyennyt vastaamaan Ghisin tiedusteluihin välittömästi, vaan vei hyvän, yskäntäyteisen tovin ja muutaman epätoivoisen viitotun pyynnön saada paperia, ennen kuin Lukas sai henkensä kunnolla kulkemaan.
”En minä voi tukehtua kuoliaaksi”, hän kröhi vielä kurkkunsa selväksi ja vilkaisi olkansa yli Emileen, joka oli astellut keimaillen aivan hänen vierelleen, kasvoillaan hyvin huolestuneenoloinen mutta myös malttamaton ilme.
”Minä olen aina käytettävissä, jos et pidä miehistä”, nainen sirkutti valloittavasti ja asettui loikoilemaan kyynärpäittensä varassa baaritiskin äärelle. Lukas ei voinut muuta kuin katsoa noita hulluja ihmisiä, kumpaakin vuorotellen, tuntien syvää hämmennystä.
”Hyvänen, en ole varmaan koskaan ollut näin haluttu”, hän naurahti ja kääntyi lopulta Ghisin puoleen. Mies suhtautui asiaan kuitenkin rauhallisemmin ja normaalimmin kuin Emile, joka selkeästi paloi halusta päästä puraistuksi. Varmasti myöhemmin illalla hän saisi useammankin komean vampyyrin kimppuunsa, eihän Lukaskaan voinut kieltää naisen olevan viehättävä, mutta Ghis tuntui tässä suhteessa turvallisemmalta. Lukasin onneksi juuri hänen ollessa aukaisemassa suunsa esittääkseen ehkä hitusen häiritsevän kysymyksen ovi kävi, ja viiden henkilön – joista kaksi oli vampyyreja – porukka saapui sisälle baariin ja vei Emilen huomion mukanaan.

Tarjoilijattaren sipsuttaessa selvästi lisätekemisestä innostuneena tulijoita vastaan Lukas puuskahti keuhkonsa tyhjiksi ja hieroi niskaansa selvästi helpottuneena. Tosin nyt hän tunsi kahden muun vampyyrin katseet niskassaan – mutta se oli ollut odotettavissa, eihän hän ollut kovin tunnettu, eikä varsinkaan kuulunut Crocissa käyvään porukkaan.
”Ahh, herätän taas hirvittävästi huomiota. Mutten kai voi kieltäytyä Maÿlliksen mitä kohteliaimmasta tarjouksesta...” hän pohdiskeli ääneen venytellessään käsiään ja noustessaan seisomaan.
”Mahtaakohan täällä päästä johonkin hieman... yksityisempään tilaan. Inhoan sitä, että tuntemattomat tuijottavat ruokailuani”, vampyyri tokaisi karuun sävyyn, mutta naurahti kuitenkin sanojensa perään. Ehkäpä sellainen huumori ei aivan avautuisi ihmiselle, mutta toisaalta, Ghis oli ilmeisesti viettänyt paljon aikaa vampyyrien seurassa.

Ghis ehti jo hivenen huolestua, kun Lukasin yskinnälle ei näyttänyt tulevan loppua, joten muistutus vampyyrien fyysisistä kummallisuuksista oli paikallaan.
"Mmm... minun ei siis tarvitse antaa tekohengitystä..."
Ghis totesi kuivasti ja sai salamointia Emilen suunnalta kiusakseen. Nainen pisti parastaan kiehnätessään Lukasin ympärillä ja Ghisin oli pakko pidätellä nauruaan. Emilen läpinäkyvä soidintanssi näytti huvittavan myös Lukasia, joten Ghis ei viitsinyt muistuttaa naista asiakkaiden oikeudesta omaan tilaan.
"Onnetar tuntuu olevan tänään puolellasi."
Ghis arveli ja kaatoi vettä omaan lasiinsa. Kurkkua kuivasi, eikä se johtunut liiasta puhumisesta. Mitä Maÿllis odotti tapahtuvan kun Ghis tarjoaisi vertaan Lukasille? Naisen hymy ei ollut kielinyt hyvää. Oven käyminen katkaisi kehää kiertävän ajatusketjun ja Ghis sai syyn hätistää Emilen niin Lukasin, kuin itsensäkin kimpusta. Ghis tarkkaili hetken saapunutta porukkaa, keskittyen sen jälkeen Lukasin sanoihin ja nyökkäsi vastaukseksi ääneen esitettyyn pohdintaan Mäylliksen tarjouksen lunastamisesta. Kuitenkin hämmästys käväisi Ghisin kasvoilla, kun Lukas alkoi häveliääksi ateriointinsa suhteen. Crocin vampyyri-asiakkaat kävivät tavallisesti kurkkuun kiinni ennen kuin ehti kissaa sanoa ja yleisö oli heille vain iso boonus. Ghis meni hetkeksi aivan hämilleen erikoisesta, mutta kuitenkin niin inhimillisestä pyynnöstä.
"Minä... yritän järjestää jotain."
Mies änkytti ja räpäytti silmiään edelleen hieman epäuskoisena ennen kuin pujahti takahuoneeseen.

Käsiään hieman hermostuneena hieroen Ghis vetäisi ovena toimivan kukallisen verhon sivuun henkilökunnan taukotilana toimivan nurkkauksen edestä. 'Taukotila' oli liioitteleva termi muutaman pukukaapin, kulahtaneen terassipöydän ja kahden tuolin sisältämästä ahtaasta nurkkauksesta varaston vieressä, eikä kukaan todellisuudessa viettänyt aikaansa siellä kuin mikä meni työvaatteiden vaihtoon. Taukotila oli muuttunut jälleen kierrätyspisteeksi viikonlopun aikana, kun Ghis ei ollut ollut vahtimassa järjestyksenpitoa.
"Maÿllis on mahdoton..."
Ghislain huokaisi ja alkoi kerätä tyhjiä laatikoita ja veripulloja lattialta piilottaen ne nurkkauksen perällä olevaan wc-tilaan ja sulki sen oven huolellisesti, jottei Lukas näkisi koko karmeutta. Apaattinen huone toi mieleen peruskoulun pukuhuoneet, mitä kalpea loisteputkivalaistus ei missään nimessä imarrellut. Kuitenkaan hän ei keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa, kun Maÿ oli raahannut oman hoitonsa toimistoon.

Palatessaan baarin puolelle Ghislain loi pikakatsauksen tilanteeseen. Viiden hengen seurueen lisäksi paikalle oli ilmestynyt nuoripari, joiden tilausta Emile ilmeisesti valmisti. Nainen oli hyvin keskittynyt mittaillessaan senttilitroja lasiin, joten Ghis joutui taputtamaan tätä olalle ennen kuin sai yhteyden toimimaan.
"Pärjäätkö hetken yksin?"
Mies kysyi Emileltä viitaten Lukasiin. Emile huokaisi paljonpuhuvasti ja kohensi ryhtiään.
"Kai minun sitten on pärjättävä."
Hän lausahti kipakasti ja jatkoi drinkin valmistamista. Tarjoilijatar oli käärmeissään hänelle, mutta Ghis ei jaksanut alkaa sovitella tilannetta selityksillä motiiveistaan, vaan kääntyi Lukasin puoleen.
"Takahuoneen puolella saadaan olla rauhassa."
Ghis kertoi ja viittasi vampyyriä seuraamaan. Hän johdatti Lukasin toimiston ohi ja hymy muuttui hivenen vaikeaksi.
"Toivottavasti sisustus ei vei ruokahaluasi."
Hän pahoitteli vetäessään verhon sivuun ja kevyeksi tarkoitettu naurahdus kuoli Ghisin huomatessa seinästä lohkeilevan maalinpalan putoavan lattialle. Taustalla kuului vaimeaa musiikkia ja epämääräistä voihkintaa, minkä alkulähde kuulosti olevan toimistossa. Ghislain seisahtui keskelle verhon rajaamaa huonetta ja hymyili väkinäisesti.
"Haluatko, että istun vai..."
Mies levitteli käsiään avuttomana. Tämä oli aivan erilaista, kuin tavallisesti.

//Voih... koulun koneen hiiri yrittää murhata sormeni...//

//Hyvä, ettei se nyt aivan siinä onnistunut.//

Lukas huomasi hämmennyksen ja epäröinnin Ghislainin silmissä, mutta se sai hänet vain hymyilemään sen jälkeen, kun mies oli luikahtanut hetkiseksi takahuoneen puolelle. Huokaistuaan syvään hän loi vielä katseen olkansa yli nurkkapöydän itselleen vallanneeseen seurueeseen. Olisikohan hän ollut tuollainen, jos olisi itse tullut purruksi vasta parikymmentä, kymmenen, ehkä viisi vuotta sitten? Ehkäpä, eihän hänellä olisi ollut nykyaikana mahdollisuutta viettää vampyyrina kasvamisvuosiaan niinkuin oli viettänyt ne 1700-luvulla syrjäisellä maaseudulla. Vuodet olivat hänen muistoissaan hämärtyneet ja sulaneet toisiinsa, mutta silti kaiken sen sumun keskeltä tulvahti esille kristallinkirkkaana se hetki, jolloin hän oli ensimmäistä kertaa antautunut uudelle pedolle sisällään ja juonut verta.

Hymyillen itsekseen Lukas nousi seisomaan ja teki tilaa nuorelle pariskunnalle, joiden tilaus piti Emilen kiireisenä. Silloin ruskeatukkainen baarimikko palasi takahuoneesta, selvästi yhä lievästi poissa tolaltaan tilanteen erikoisuudesta. Kiharatukka nyökkäsi ihmiselle ja seurasi tätä takahuoneeseen, joka ei kalseudessaan ollut läheskään samaa sarjaa loppujen lopuksi viihtyisän baarin kanssa. Musiikki kaikui seinien kautta sinne tukehtuneena ja toinen loisteputkista särisi hieman vampyyrin viedessä tummaa katsettaan katonrajaa pitkin.
”Kumpikätinen olet?”
Lukas esitti kysymyksensä hyvin muina miehinä, mutta saatuaan vastauksen hän kääntyi Ghisin puoleen, tarttui tämän vähemmän käytettyyn käteen ja pyyhkäisi rannetta melko hellävaraisesti.
”Sinulla on hyvät suonet. Helppo piikittää, varmaankin?”
Olivatko vampyyrin sanat viittaus huumeidenkäyttöön vai vain kehu, sitä vino virnistys ei paljastanut. Lukas kuitenkin vaikeni sanojensa jälkeen, vaipui suorastaan hartaaseen hiljaisuuteen, ja painoi huulensa Ghisin ranteen sisäpintaa vasten. Hetken hän epäröi – olikohan hän juonut kenenkään tuntemattoman verta edes kolmenkymmenen vuoden sisällä – mutta puhkaisi verta sisälläänpitävän lihan hampaillaan ja pureutui tiukasti vasten rannetta. Ulkopuolelta se oli vain pitkä, hiljainen hetki, jona kaksi miestä seisoi, ja Lukasin puolelta sen rikkoi ainoastaan satunnainen, hiljainen maiskahdus hänen parantaessa otettaan. Hänen maailmansa kaventui hetkeksi pelkästään Ghisin ranteeseen, vereen, pulssiin joka tuntui hänen hampaissaan – aivan kuin aavikolla hoiperrellut olisi saanut yhtäkkiä kylmää vettä, niin ahnaasti Lukas joi, niin makealta veri maistui.

Hetki kuitenkin särkyi, kun yhtäkkiä Lukas kuuli askeleet takanaan, ja jo ennen kuin ehti irrottautua Ghisistä tuli voimallisesti repäistyksi taaemmas. Kiharatukalta oli jäädä kulmahampaat törröttämään baarimikon käteen ja hän päätyi kivuliaasti selälleen kovalle lattialle, vaikka ehtikin ennen kaatumistaan vaistonvaraisesti lyömään päällekarkaajaa kämmensyrjällään. Häneltä kesti vain hetki loikata selinmakuulta kyykkyyn, valmiiksi kohtaamaan hyökkääjä, vaikka kiharainen tukka olikin ikävästi silmillä – ja silloin Lukas huomasi, että kyseessä oli aiemmin baarista hatkat ottanut Henry.
”Mitä helvettiä teit Ghisille täällä? Hullu! Meinasit juoda kuiviin, vai mitä!” nuori vampyyri raivosi, selkeästi vain suuttuen lisää, kun Lukas nuolaisi vertatihkuvat suupielensä puhtaiksi pysytellen yhä rauhallisena.
”Aina te ikäloput olette niin mahtavia, ja sitten vajoatte eläimen tasolle heti kun silmä välttää!” Henry kähisi noustessaan pukukaapista, jonka ovi oli taittunut liki kahtia nuoren vampyyrin paiskauduttua siihen yhteydenoton lopuksi.
”Minä vain nautin paikan tarjonnasta. Eikö niin, Ghis?” Lukas heitti vain bensaa Henryn liekkeihin virnistäessään baarimikkoa kohti.

//Lainasin nyt Henryä, toivottavasti ei haitannut tai ollut ihan out of character.//

//Kauhean kiire viikonloppu oli. Henry oli varmaankin vaan mielissään kun sitä ei hyllytetty heti kättelyssä XD //

Ghislain hymyili hieman väkinäisesti huomatessaan Lukaksen katseen pyyhkiessä kurjassa kunnossa olevia kattolamppuja ja niissä roikkuvia hämähäkin seittejä. Ennen kuin hän ehti alkaa puolustella sotkua hän sai Lukakselta enemmän heidän asiaansa liittyvän kysymyksen kuin lattialla vilisevät villakoirat.
"Eh... oikeakätinen?"
Ghislain vastasi varovasti, kuin ei olisi varma oliko tajunnut Lukaksen esittämän yksinkertaisen kysymyksen. Ymmärrys kuitenkin tulvahti Ghisin kasvoille Lukaksen tarttuessa hänen vasempaan käteensä. Ilmeisesti kaulavaltimon lävistäminen ei ollut niin ehdoton juttu kuin hänelle oli väitetty. Mies tunsi itsensä typeräksi. Häntä oli vedätetty tämänkin asian kanssa useaan otteeseen. Lukas varmaan nauraisi itsensä täeviölle jos tietäisi miten pihalla vampyyribaarin esimies saattoikaan olla.
"Piikittämisestä en tiedä, mutta täällä heiluvaa porukkaa valtimoni näyttävät miellyttävän. Harvemmin tosin kuulen kohtelaisuuksia ranteestani..."
Mies naurahti ja hipaisi vaistomaisesti kaulaansa vapaalla kädellään.

Ghis yritti rentoutua niin hyvin kuin suinkin ihminen pystyy kun vampyyrin hampaat ovat pureutuneet ranteeseen. Hän mietti pitäisikö hänen kertoa Maÿllikselle Henryn tempauksesta vai säästää miestä pahasisuisen vampyyrättären raivolta. Maÿ ei ilahtuisi kun kuulisi Henryn raivonneen asiakkaan edessä, joka näytti olevan korkealla hierarkiassa. Ainakin niin korkealla, että Maÿllis oli vaivautunut huomioimaan tämän. Joskus hän oikeasti mietti miksi oli tämän hullun naisen palveluksissa. Olihan palkka tietysti keskivertoa parempi, muttei se yksin selittänyt miksi hän suostui tähän kaikkeen. Ghis vilkaisi Lukasta ja mietti mitä tämä mahtoi tuntea. Niin keskittynyt toinen tuntui olevan juomaan, ettei baarimikon satunainen liikehdintä jalalta toiselle tuntunut häiritsevän. Ghis kuuli oven käyvän ja askelien tulevan lähemmäs. Verho vedettiin sivuun nopella riuhtaisulla niin että osa verhon kannattimista irtosi. Henry oli salamana heidän vieressään eikä Ghis ehtinyt saattaa ajatustaan loppuun, kun helvetillinen kipu sai hänet parkaisemaan ja vajoamaan toisen polven varaan lattialle.


Ghis piteli verta vuotavaa rannettaan. Kauniit pistohaavat olivat revenneet rosoreunaisiksi ja koko kättä kipunoi. Jossain hänen näkökenttänsä rajoilla Henry paiskautui pukukaappeja vasten. Hänen huomionsa ei kuitenkaan riittänyt siihen auki revitty käsi sumensi muun ajatus maailman tehokkaasti. Hän kuuli vihan Henryn äänessä. Miksi nuori vampyyri oli palannut juuri nyt ja miksi tämä oli niin raivoissaan. Ghis havahtui vilkaisemaan Lukasia kuullessaan nimensä, muttei vastannut vampyyrin virneeseen muuta kuin nyökkäämällä hyväksyvästi väitteelle.
"Henry anna olla. Ei minulla ole mitään hätää... Mene pois"
Ghis sähisi hampaidensa välistä ja puristi rannettaan. Veri valui noroina kyynärpäätä kohti ja tipahteli pisaroina kovia kokeneelle lattiamatolle. Ghis saikin Henryn jakamattoman huomion ja tämä tuntui tuijottavan esimiestään luvattoman kauan ennen kuin kuiskasi:
"Sinähän vuodat... ve-verta..."
"Terävä huomio"
Ghis tokaisi ja koitti ryhdistäytyä. Hänen oli sidottava haava jollain tai kohta hänen kimpussaan olisi... Ghislain tunsi Henryn laskeutuvan viereensä lattialle. Mies kavahti kauemmas vampyyristä ja kompuroi pystyyn horjahdellen.

"Nyt otetaan ihan rauhallisesti. Henry kuuntele; mene kotiin. Minulla ei ole mitään hätää."
Ghis puhui rauhallisella äänellä ja yritti olla vakuuttava, vaikka kipu kädessä sai kasvoille ilmestymään tuskanhikeä. Hän voisi puolustaa itseään ihmisiä vastaan vaikka vasen käsi olisikin paikkausta vailla, mutta että kahta verenjanoista vampyyriä. Tällaista tilannetta varten ei monta vuotta vanhasta portsarinkoulutuksesta paljoa olisi apua. Henryn silmistä katosi viimeinenkin inhimillisyys. Vihan sumentama nuori vampyyri näytti unohtaneen kaiken sen minkä väitti erottavan hänet muista kaltaisistaan. Henry seisoi paikoillaan liikkumattomana ja Ghis tuskin uskalsi hengittää. Hän ei uskaltanut katsoa millaisessa mielentilassa Lukas mahtoi olla. Olihan vampyyrin ateria jäänyt pahasti kesken ja jos Lukas tässä asiassa yhtään muistutti Crocin vakio porukkaa niin tämä ei olisi siitä mielissään. Veren vuoto ei tuntunut lakkaavan lainkaan. Ghisin sydän hakkasi ylikierroksilla ja pumppasi verta entistä kiivaampaan tahtiin. Veren puute alkoi jo tuntua ja Ghis horjahti katuen sitä heti Henryn hampaiden iskiessä hänen kaulaansa.

//Toivottavasti en kauheasti omiani kirjoitellut, mutta kun ei tässä ole tuota tämän ropen vampyyrikuvausta käsillä niin meni hieman oman harkinnan mukaan.//

Lukas ei voinut kääntää katsettaan toisaalle silmiensä edessä avautuvasta draamasta, se oli juuri niin käsittämätöntä – kuinka hypokriittisiksi nuoren vampyyrin sanat muuntuivatkaan, kun hän itse menetti järkensä pedolle sisimmässään ja alkoi tuijottaa kiiluvin silmin polvillaan istuvaa miestä, hivuttautumaan tämän lähelle kuin kissa, joka oli huomannut ruohikossa loikkivan hepokatin. Edes Lukas ei ollut niin ilkeä tai typerä, että olisi siinä tilanteessa heittänyt yllyttäviä tai pilkkaavia sanoja kaksikon niskaan. Ei, hän nousi tilannetta valppaasti tarkkaillen jaloilleen, ja singahtikin välittömästi kaksikon luo nähdessään tutun, eteenpäin syöksähtävän liikkeen, jonka nuoren vampyyrin pää teki hampaiden tavoitellessa kaulan pehmeää lihaa.

Kaikki kolme miestä olivat yhdessä kasassa lattialla, ja Henry puristi Ghisiä vahvasti lattiaa vasten, aataminomena hypähdellen verikulauksien tahtiin. Lukas runttasi polvensa vasten nuoren vampyyrin selkärankaa, mutta turhaan – hän repi toista korvista, turhaan, yritti kammeta sormensa hampaiden väliin, mutta sai vain syvät, verta ainoastaan kevyesti tihkuvat haavat omaan lihaansa. Naama hurjassa irveessä hän yritti saada nuorukaisen irti nopeasti kalpenevan baarimikon kimpusta, kunnes lopulta hän kirosi kuuluvasti saksalta kuulostavalla kielellä ja koko huone pimeni kahdeksi sekunniksi. Tai ei oikeastaan pimennyt, vaan pukukaappien alla lymynneet varjot juoksivat lattian yli hänen kämmeniinsä, ja niiden aiheuttama paineaalto jysäytti vampyyrit irti ihmisestä.

Lukas lensi toista kertaa selälleen saman tuokion aikana ja näki sivusilmällään, kuinka kyljellään oleva Henry sylki hampaita suustaan ja alkoi jo hamuta verenkarvaalla katseellaan Ghisia uudestaan. Kiharatukka ryntäsi heti painamaan verenhimon sekoittaman nuorukaisen maahan, ja sai kuin saikin lukittua Henryn naama lattiaa vasten tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta nuorukainen rauhoittui.
”TÄMÄN takia teitä saalistetaan!” Lukas ärisi ja piteli vielä kovakouraisesti toista aloillaan, vaikka tämä olikin jo lopettanut vastaanpyristelyn.
”Ei mitään kontrollia! Ei mitään! Ja – Ghis, selviätkö hengissä?”
Saarna katkesi keskeltä, ja yhtäkkiä Lukas käänsikin katseensa takaisin baarimikkoon. Kasvoillaan veriroiskeita ja puoliksi kontaten kiiruhtaen hän saapui baarimikon rinnalle ja painoi pahemmin tilannetta tarkastamatta kätensä voimakkaasti miehen kaulalle, yrittäen tukahduttaa verenvuodon. Hänen varjoenergialatauksensa oli ollut huolellisesti tähdätty Henryyn, poispäin Ghisistä, ja sen olisi pitänyt irrottaa nuori vampyyri melko siististi miehen kaulasta, mutta hän ei ollut varma.
”Helvetti! Hei, pikku paskiainen, onko kenelläkään kavereistasi parantavaa sylkeä? Tai hae Maÿllis ja korvaa pahantekosi hankkimalla apua jollain muulla tapaa!” Lukas huusi Henrylle, mutta nuori vampyyri jäi vain tuijottamaan shokissa, anteeksipyyntöjä soperrellen Ghisiä.
”Jumalauta... Ghis, sano nyt, ennen kuin menetät tajuntasi, että haluatko mieluummin kuolla vai olla ikuisesti olemassa? Ei tässä olla pitkään tunnettu, mutta en aio antaa sinun kuolla vain sen takia, että päätin lähteä Maÿllisin leikkeihin mukaan”, Lukas nauroi epätoivoisesti ja taisteli vastaan halua nostaa kätensä ja nuolla ne puhtaiksi. Hänen äänessään oli vampyyrille erikoista päättäväisyyttä, auttamisenhalua – ei hän olisi ikimaailmassa halunnut muuttaa ketään vampyyriksi, mutta vaihtoehto kävi luonnollisesti mielessä, kun uusi tuttu makasi kaula- ja rannevaltimo auki revittynä vuotamassa kuiviin.

//Ghis toki voi selvitä muutenkin.... mutta jätän vaihtoehdon roikkumaan ilmaan.//

//Kliseistä ja draamahakuista, mutta kelvatkoon... ilmeisesti joudun tekemään muutoksia Ghisin profiiliin siihen rodun kohdalle... XD //

Ilma karkasi keuhkoista Ghislainin rojahtaessa lattialle Henryn alle. Ghis kiljahti kivusta, mikä oli hyvin omituinen ääni hänen näköisensä miehen repertuaarissa, kun terävät kulmahampaat lävistivät ihon. Hän yritti pyristellä vastaan, vaikka tiesi ettei pärjäisi vampyyrille - edes nuorelle - voimassa. Lukasin ilmestyminen kasan päällimmäiseksi sai värin pakenemaan Ghisin kasvoilta. Jos hän onnistuisikin pääsemään Henrystä eroon niin saisiko hän kimppuunsa vain entistä vahvemman vampyyrin. Lukas ei kuitenkaan saanut Henryä irti hänen kimpustaan ja yrityksen seurauksena Henry vain painoi Ghisin entistä kovemmin vasten lattiaa ja puri hampaansa syvemmälle hänen kaulaansa. Mies puri hampaitaan yhteen ettei olisi parkaissut kivusta, mutta yhtäkkiä kaikki kuitenkin pimeni ja paino katosi hänen päältään. Ghis yritti hilata itsensä kauemmaksi vaaratekijöistään, mutta keho ei tuntunut tottelevan lainkaan. Hänen paitansa oli verestä kostea, mikä houkuttelisi vampyyrejä kuin hunaja mehiläisiä. Hän ei jaksanut välittää siitä.

Ghis vajosi omaan maailmaansa. Hän kuuli Lukasin kutsuvan nimeään, muttei jaksanut vastata. Mitä hän edes olisi vastannut? Ei hän tiennyt selviäisikö, ei hän ollut edes varma oliko enää elossa. Ei hän edes tiennyt haluaisiko hän olla. Hän tunsi käden painuvan kaulan haavalle, joka valutti verta kuin ei aikoisikaan tyrehtyä. Lukas huusi ja oli vihainen. Ghis keskitti kaiken energiansa ymmärtääkseen mistä Lukas puhui.
"Ai niin huonosti menee? Joo... siltä se tuntuukin..."
Ghis kuiskasi ja hengitti muutaman kerran syvään. Mars oli ainoa syy miksei hän vain sulkenut silmiään ja lopettanut kärsimyksiään, vaan mietti Lukasin tarjomaa mahdollisuutta selvitä... noh hengissä oli huono sana, mutta kuitenkin. Hän olisi halunnut luovuttaa, mutta pakotti itsensä ajattelemaan Marsia. Hänen rakas pieni poikansa ei pärjäisi yksin, mutta voisiko hän vampyyrinäkään pitää huolta lapsestaan. Ghis tunsi kuumien kyynelten tulvahtavan silmiinsä, mutta hänellä ei ollut voimia nostaa kättään ja pyyhkäistä kyyneliä pois. Voisiko hän ottaa sitä riskiä, että verenhimoissaan satuttaisi omaa poikaansa. Olisiko hänen parempi kuolla? Léna pitäisi taatusti huolta Marsista. Ghislainin hengitys heikkeni heikkenemistään. Loisteputkien valo himeni hänen silmissään luomien painuessa kiinni. Häntä väsytti, hän halusi nukkua, levätä.

"Yuki"
Miehen silmät rävähtivät apposen auki. Hetken hänen rakastamansa naisen kuva loisti hänen mielessään kirkkaana, kuin tämä olisi ollut läsnä siinä tomuisessa huoneessa. Ghis huomasi yrittävänsä koskettaa hourettaan, mutta enää hän ei ollut varma liikkuiko hänen kätensä oikeasti vai oliko kaikki silkaa kuolemaa edeltävää harhaa. Hän oli unohtanut kuinka kaunis Yuki oli ollutkaan ja kuinka paljon hän oli tätä rakastanut, mutta nyt muistot olivat palanneet hänen luokseen hetkeksi.
"Ei, en minä voi kuolla. Täytyy huolehtia Marsista. Minä lupasin... lupasin sen Yukille."
Ghis kuiskasi hiljaa, särkien näin miellyttävän harhan. Kaikki ympärillä oli edelleen utuista eikä hän kuullut ääniä selvästi, mutta ainakin hän tiedosti olevansa elossa vielä. Hän hengitti yhä raskaammin. Keho tuntui turtuneelta ja kipu tuntui melkein kadonneen. Hänen oli petollisen hyvä olla. Jokin pujahti verhon taakse. Luultavasti se oli Henry, sillä Lukaksen hän erotti yhä lähellään.
"Minun ei olisi ikinä pitänyt tulla tänne töihin."
Ghis totesi vaimealla äänellä ja koitti hymyillä hieman. Olihan hänelle kaikenlaista sattunut, mutta sitä, että hän makaisi taukohuoneen likaisella lattialla miettien kumpi olisi mukavampi vaihtoehto kuolema vai ikuinen elämä, hän ei ollut osannut odottaa.
"Mars ei ikinä antaisi minulle anteeksi, jos menen nyt kuolemaan."
Ghis haukkoi henkeään. Hänellä ei olisi koko yötä aikaa. Mies sai rohkaisevan hymyn huulilleen ja haki Lukasin kasvoja katseellaan. Hän ei erottanut toisen ilmettä, mikä oli luultavasti hyväkin. Hän ei halunnut lukea valintansa seurauksia vampyyrin kasvoilta.

Henry kompuroi kömpelösti pystyyn ja repäisi noustessaan puolet verhosta pois kiinnikkeiltään. Lukas kuitenkin painoi molemmilla käsillään Ghisin haavaa, tuntien sydämenlyöntien viettelevän laulun kämmenpohjissaan, tunsi heikkenevän veren virran sormissaan, ja ennen kaikkea näki tuskaiset kyyneleet Ghisin silmissä. Hän ei tiennyt, kuka Yuki oli, eikä kuka Mars oli, mutta hän pystyi näkemään päätöksen baarimikon silmistä – ja se sai hänet sulkemaan omat silmänsä. Henryllä kesti kauan, aivan liian kauan. Lukas voisi vain antaa Ghisin kuolla, eihän tapahtunut ollut hänen syytään – se oli kuumapäisen Henryn syytä, ja Maÿllis kohdistaisi vihansa alaiseensa, eikä häneen. Hän oli jo tehnyt hitusen vanhemmalle vampyyrittarelle mieliksi suostumalla tarjoukseen – joten syy oli siis pohjimmiltaan Maÿlliksessä itsessään.

Pakoilevat, vastuuta kantajalta toiselle tönivät ajatukset kuitenkin sotkeutuivat ja Lukas ei voinut muuta kuin nauraa, nauraa epätoivoisesti, painua kippuraan ruskeatukan ylle. Hän ei ollut koskaan muuttanut ketään, hän ei ollut koskaan halunnut aiheuttaa toiselle samaa, minkä oli itse joutunut kokemaan metsässä, synnyinkylänsä liepeillä, melkein kolmesataa vuotta sitten. Pulssi hänen sormissaan – vai oliko se hänen suonissaan – alkoi heiketä, eikä viereisestä toimistosta kantautunut kuin kiireen ääniä, huutamista, kaatuvia tavaroita, mutta apua ei kuulunut. Vetäen pitkään henkeä Lukas hillitsi itsensä vielä hetken, mutta napsautti sitten hampaansa yhteen ja loi vielä yhden katseen Ghisin hädin tuskin elonkipinänsä säilyttäviin silmiin.
”Yritän olla lempeä.”
Kangas repesi ritisten Lukasin hankkiutuessa eroon Ghisin paidasta. Mies tuskin kaipaisi sitä, ei ainakaan niin paljoa, että hän tuntisi syyllisyyttä sen rikkomisesta. Pian vampyyri upotti hampaansa ensimmäiseen lihaisaan kohtaan, jonka näki – baarimikon rintakehälle – kuin nälästä sokaistunut eläin. Kuinkakohan monta kertaa Lukasin hampaat koettivat Ghisin ihon kestävyyttä, ennen kuin hän painoi suunsa aukirevitylle kaulalle? Hän ei tiennyt, sillä Lukas vajosi tiedostamattomuuden utuun verenhimoisen pedon ottaessa vallan vaistoineen.

Hän heräsi tiedostamaan raskaan huohotuksensa ja sormenpäissä kihelmöivän lämmön vasta, kun tajusi suunsa puhuneen muistin hämäristä tutut, muinaisilta tuntuvat sanat, ja kaikki liike ruumiissa hänen allaan oli loppunut. Tuskainen, täysi tunne valtasi hänet – melkein, kuin hän olisi ollut taas elossa. Hetken hiljaisena, järkyttyneenä elottomia kasvoja tarkasteltuaan Lukas kohotti vereen tahriutuneen kätensä silittämään Ghisin poskea, mutta kohta se jo nousi ja repäisi vampyyrin kaulansivun auki, saaden tummuneen veren valumaan paksuna norona puolituntemattoman huulille.
”Avaa silmäsi, et ole kuollut”, Lukas kähisi ja nosti väkivalloin Ghisin kasvot vasten haavaansa. Hän ei tiennyt, mitä ajatella – oliko tämä sittenkin unta?
”En pelastanut sinua kuolemalta vain, jotta voisit paskoa tämän. Juo – maistat sen jo varmasti, muistan kuinka janoinen itse olin aluksi”, vampyyri yllytti yhä pintapuolisen elotonta miestä liki kadonneella äänellään. Tummat silmät hohtivat karvasta punaistaan ja Lukasin huulilla väikkyi eläväinen puna, mutta hän puristi hampaansa jo valmiiksi yhteen, odottaen vain sitä hetkeä, jona Ghis havahtuisi ja kävisi hänen kimppuunsa – minä hetkenä hyvänsä – aivan milloin tahansa...

//... Minä puolestani leikin kliseillä ja draamalla! Mutta se onkin parasta ropettamista <3 Vähänkö muuten Lukasista tulee nyt Ghisin vampyyri-isukki :'D Keksin muuten vähän jatkoa näille sitten tämän pelin jälkeen pelattavaksi. Pitänee jossain vaiheessa valottaa suunnitelmia vähän yskärein~//

//Aaargh... mä olen nyhrännyt tämän kanssa eilisestä asti. Piru vie, en minä osaa kuolla... saati herätä eloonkaan. Minäpäs odotan sitten mitä kristallipallossasi näkyy näiden kahden päänmenoksi //

Sumun keskellä Ghis tunsi olonsa rauhalliseksi, ei suoranaisesti mukavaksi, mutta ei kamalaksikaan. Hän vain oli värikkään udun ympäröimänä, joka koostui eri aistien hatarista viesteistä. Välillä hänen ympärillään leijui kasvoja, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Hän näki Yukin ja tämä tuntui nauravan.
Et selviä tästä, Ghis. Niinhän minä sinulle sanoin.
Ennen kuin mies ehti väittää vastaan hän putosi keskelle valtavaa väkijoukkoa. Ihmisillä oli soihtuja, jotka he pudottivat Ghisin jalkojen juureen. Tuli tarttui hänen kehoonsa. Hän tunsi kipua, joka sai hänet huutamaan tuskasta. Hän yritti paeta, mutta tuhannet hänen vartalonsa ympärille taipuvat kädet estivät häntä liikkumasta. Tuli nuoli jo hänen kasvojaan ja kipu oli helvetillinen. Hän ei voisi mitenkään selvitä.
Isi, ethän sinä kuole?
Ghis seisoi kadulla ja tuijotti viisivuotiasta Marsia tämän itkuisiin silmiin.
Minä vihaan sinua jos kuolet!
Poika huusi ja veti vanuttunutta pipoa silmilleen. Kyyneleet valuivat pitkin lapsen poskia.
Ethän sinä lähde pois niin kuin mummi?
Kuiskaus oli tuskin kuultava ja Ghis nosti Marsin syliinsä. Tämä pyristeli vastaan isänsä vetäessä pipon pois hänen päästään.
Ei isi lähde minnekään. Minä olen aina sinun kassasi. Lupaan sen.
Ghis vastasi ja tunsi kuinka kipu hiipui pois, eikä hän sen jälkeen tuntenut tai nähnyt mitään.

Suolaisen-rautainen maku tulvahti Ghisin aivoihin sähköiskun lailla, kuin ladaten jo vuosia sitten tyhjenneet akut. Jokaisen kuuman pisaran tuottama kipinä toi miehen lähemmäksi sumuista todellisuutta, joka vähitellen alkoi kirkastua. Kuitenkaan hänen kiinnostuksensa ei riittänyt pukukaapin lommoille saati katossa roikkuville hämähäkin seiteille, jotka normaalisti olisivat saaneet hänet vähintäänkin hermostuneeksi. Edes veren tahrima lattia ei saanut hänen mielenkiintoaan herpaantumaan makuaistinsa tuomista mielihyvää tuottavista viesteistä. Hän odotti jokaista uutta pisaraa kuin narkomaani seuraavaa piikkiä. Hän yritti liikkua, mutta kehon viestintä järjestelmä lihaksiin oli aivan sekaisin. Hän kuuli Lukasin äänen, joka kehotti häntä juomaan. Ghis yritti totella käskyä, mutta sai aikaiseksi vain huulien haparoivaa liikettä. Hänen ajatuksensa kuitenkin kiisivät yhä kirkkaampina, yrittäen tunnistaa makunystyröiden välittämän tiedon lähdettä.
"Verta."
Ghis kuiskasi äänessä hiven kauhua, tunnistaessaan lopulta makuaistia hivelevän nesteen. Kuitenkaan hän ei lopettanut Lukasin veren juomista. Itse asiassa veri valui hänen huulilleen aivan liian hitaasti tuottaakseen enää saman tasoista tunne-elämystä, kuin vielä hetki sitten. Ghisin onnistui liikauttaa sormiaan ja samassa koko keho heräsi jättäen miehen vielä sekaisen ajattelun täysin jälkeensä takertuessaan Lukasin kehoon kouristuksenomaisesti. Täysin vailla mitään itsehillintää äsken vielä kuollut mies hamusi Lukasin kaulaa ja haavasta valuvaa nestemäistä elämää. Auki rävähtäneissä silmissä ei ollut häivääkään siitä surumielisyydestä joka tavallisesti niissä loisti. Silmissä paloi suoranainen hulluus. Ghis painoi Lukasia lattiaa vasten ja nuoli verta valuttavaa haavaa. Ristiriitaiset ajatukset risteilivät hänen päänsä sisällä yhä voimakkaampina. Mitä helvettiä hän oli tekemässä.
"En... en voi lopettaa..."
Mies kuiskasi peloissaan painaessaan huulensa jälleen Lukasin kaulalle.

Hiljaisuus kohisi Lukasin silmissä hänen katsellessaan yhä lumekuolleena makaavaa Ghislainia – oliko hän epäonnistunut? Tunne, joka läpätti vampyyrin rinnassa, oli eksynyt, pieni ja ahdistunut, aivan vieras ja tuntematon. Hänellä ei ollut mitään syytä välittää yhden ihmisen kohtalosta: hän oli nähnyt satojen kuolevan. Hänen ei olisi pitänyt edes tarjota muuttavansa Ghisin, eihän hän ollut tarjonnut omaa ikuista, kirottua olemassaoloaan yhdellekään toiselle. Johtuiko se siitä, että...

Ghisin silmät liikahtivat ja huojennus tulvahti Lukasin jäseniin. Hän ei kyennyt olemaan tuhahtamatta heikolle, pelästyneelle sanalle – suupieliin livahti ivallinen hymy ja katse kulki nenänvierusta huvittuneen ylenkatseisesti alas.
”Kyllä, sitä tulet näkemään tästlähin paljon”, hän ehti naurahtaa, kun yhtäkkiä ruskeatukkaisen miehen syvän sinisissä silmissä tapahtui muutos. Salakavalasti, uiden paikoilleen iiriksien reunoilta niiden merentumma tyyneys alkoi kuohua, ottaa ylleen punaista, joka taisteli upottavaa sineä vastaan. Purppura, violetti, hädintuskin lämpimämpi sini – veri, vanha, väkevä, elämän syvin olemus, se sai Lukasin hymyilemään ja kaatumaan lankansa menettäneen marionetin tavoin taaksepäin, kun vahvat kädet puristivat hänen olkiaan kynnet yrittäen porautua läpi paidan kankaasta, läpi hänen ihostaan.

Oliko siitäkin jo liki kolmesataa vuotta, kun Lukas oli itse tuntenut viimeksi hampaat, huulet kaulallaan, kielen nuolemassa verta ahnaaseen kurkkuun? Hän ei voinut kuin haukkoa henkeään unohtuneen, erilaisen kivun pistäessä tiensä hänen aivoihinsa saakka, ja parhaiten aloillaan pysyä yrittäen hän takertui huomaamattaan Ghisiin, painoi lyhyen tukan peittämää päätä alemmas.
”Hah, pahin on vasta edessä!” Lukas nauroi kuin mielipuoli miehen sanoille painaen toisen kätensä silmilleen. Sormenpäät tuntuivat haudankylmiltä, ja hänen otsaansa painoi kuumeinen rengas: vasta hankittu elinvoima imettiin hänestä pois hitaasti mutta varmasti, mutta Ghis tarvitsi sitä enemmän.
”Mutten minä kuole. En näin vähällä, vaikka saatatkin toivoa sitä vielä myöhemmin”, hän mutisi vielä, ennen kuin puri hampaansa yhteen. Jännitys alkoi kadota ja Lukas pystyi viimein antamaan päänsä valahtaa sivulle, ja katseensa eksyä verenjanon hulluuden riivaamasta miehestä pukukaappien alle eksyneisiin tavaroihin, verhomyttyyn lattialla, korkokenkäisiin jalkoihin--

Hetkinen, korkokengät?

Maÿllis tuijotti suu auki, samaan aikaan kauhistunut ja suunnattoman riemastunut katse silmissään kahta miestä, syömisen pauloihin vajonnutta Ghisiä ja tuskaista punastusta poskipäillään kantavaa Lukasia. Vampyyrittaren ei tarvinnut kysyä mitään hänen jaettuaan katseen lattiaa vasten painetun miehen kanssa – hän tiesi jo, mitä takanaan hermostuneesti seisova Henry oli hänelle kertonut, ja ymmärsi Lukasin aseman lajitoveruuden takia.
Se ei kuitenkaan estänyt häntä kiusaamasta kaksikkoa.
”Lukas! Minun työntekijäni! Ja Ghis, en olisi uskonut sinun heittäytyvän noin hurjaksi vasta tapaamasi miehen kanssa”, nainen naureskeli, mutta samaan aikaan pudisteli päätään huolestuneesti.

Maÿlliksen ilmestyminen ja letkautus parivaljakon lattialla painimisesta olivat tarpeeksi suuri shokki Ghislainille, että tämä viimein sai irrotettua hampaansa hätkähtäen Lukasin kaulasta. Hän hoippui maahan istumaan ja nojasi kasvot käsiinsä. Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää millaiseen keitokseen oli lusikkansa pistänyt. Hän oli kuollut, se itsessään oli jo täysin käsittämätöntä, mutta kun siihen lisäsi vielä uudelleen syntymisen vampyyrinä niin missään ei ollut enää mitään järkeä. Oliko tämä nyt se pelastus jota hän oli toivonut?

Ghis ei häpeältään kehdannut katsoa muihin huoneessa olioihin. Hänen itsehillintänsä oli pettänyt täysin, aivan kuten Henrylläkin hetkeä aiemmin. Ja vaikka koko sotku oli nuoren vampyyrin syytä, Ghis ei voinut vihata tätä. Ei sen jälkeen, kun hän itse oli käynyt Lukasin kimppuun. Hän olisi voinut vaikka tappaa tämän siinä mielentilassa, kokematta siitä syyllisyyttä. Nyt syyllisyys painoi kuitenkin sitäkin enemmän.
"Anteeksi... "
Ghis ei osannut sanoa enempää, eikä hän saanut nostettua katsettaan lattiasta Lukasiin. Pitäisikö hänen sanoa 'olevansa pahoillaan', vai oliko hän edes? Hän saattoi yhä maistaa veren maun kielellään. Hän huomasi käsiensä vapisevan ja mielen olevan rauhaton. Hitaasti hän nousi ja kun keho tuntui tottelevan hän ryntäsi pudonneen verhon yli melkein loikaten penkomaan varaston laatikoita. Hän saattoi tuntea uteliaat katseet selässään, hän kuuli Maÿllisin nauravan, kun hän lopulta löysi etsimänsä. Ghis räsäytti lasisen veripullon seinään saadakseen pullon auki, ei hänellä ollut aikaa etsiä avaajaa. Terävä pullon reuna teki muutaman haavan hänen huuliinsa, muttei hän välittänyt siitä. Rautaisen suloinen maku helpotti hänen rauhattomuuttaan, muttei hänellä ollut aavistustakaan kuinka pitkäksi aikaa. Ghis tunsi muutaman kyyneleen muodostuvan silmiinsä. Tällaistako hänen elämänsä tulisi olemaan, kuin narkkarilla odottaen seuraavaa annosta.

Ghis tunsi jonkun ilmestyvän vierelleen. Nolona hän pyyhkäisi kyyneleen alut silmistään ja kääntyi tyytyväisesti hymyilevän pomonsa puoleen.
"Voisi ilmeestäsi kuvitella, että olet suunnitellut jotain pääni menoksi."
Ghislain totesi ja hörppäili pullonpohjia.
"Jos olisin halunnut muuttaa sinut, eikö olisi ollut paljon helpompaa ja nautinnollisempaa tehdä se itse?"
Vampyyritär iski suoraan kiinni Ghisin mielessä pyörineeseen mahdollisuuteen ja tyrmäsi sen heti alkuunsa. Mies vain tuhahti vastaukseksi ja käänsi katseensa pois Maÿlliksen tutkivien silmien tieltä. Hän tunsi olevansa koe-eläin, jonka odotettiin kuolevan yhtäkkiä näyttävästi tai kasvattavan siivet.
"Pitäisikö sinun jutella Henryn kanssa..."
Maÿn äänessä oli pahaenteistä innostusta ja Ghis näki sivusilmällä, kuinka Henry valahti normaalia kalpeammaksi.
"Haluan, että selvität välisi hänen kanssaan. Ajattele nyt Ghislain. Hän oli tehdä pojastasi orvon, ei kaikkea tarvitse antaa anteeksi."
Maÿlliksen silmissä hehkui murhanhimo, eikä Ghis tuntenut oloaan lainkaan turvalliseksi siinä vampyyrittären ja seinän välissä.
"Pitäisikö meidän mennä ulos..."
Mies mutisi vaikeana.

Maÿ kehotti Ghislainia ja Lukasia menemään edeltä ulos baarin takapihalle ja Ghis arvasi tämän suunnittelevan jotain ikävää. Kuitenkin hän totteli käskyä kyselemättä, vain jotta pääsisi pois verenkatkuisesta huoneesta. Ghis nappasi mukaansa toisen pullon verta, vaikka se inhottikin häntä. Itseinho ei kuitenkaan voittanut, joten hän avasi pullon - tällä kertaa hieman siistimmin - ja jatkoi nesteen lipittämistä. Hän tulisi hulluksi, ellei jo ollut. Kuinka hän pärjäisi kotona, voisiko hän ylipäänsä mennä kotiin?
"Sinun olisi parasta mennä."
Ghis katsoi huolissaan Lukasia ja jatkoi:
"Maylla on pahat mielessään, mutta sinun ei ole mikään pakko sotkeutua niihin enempää."
Todellisuudessa viimeinen asia mitä Ghis halusi oli jäädä kahden Maÿllisin kanssa baarin takapihalle. Kuitenkaan hän ei voinut vaatia Lukasia jäämään turvaksi, kun tiesi ettei mitään mukavaa olisi tiedossa. Itse hän ei uskaltaisi häipyä, sillä vampyyritären vihan kohteeksi joutuminen tekisi hänen ikuisesta elämästään hyvin lyhyen.

Ghislain havahtui apeista mietteistään kun Mayllis ilmestyi paikalle Henryä mukanaan kiskoen. Nuori vampyyri oli kauhuissaan, eikä uskaltanut vastustella. Maÿ näytti äärimmäisen tyytyväiseltä ja kilisytti taskustaan kaivamia käsirautoja.
"Minusta on kohteliasta antaa meidän uutukaisellemme hieman tasoitusta, vai mitä Henry-kultaseni"
Nainen leperteli ja painoi kevyen näköisesti Henryn katulyhtyä vasten ja napsautti helyt Henryn käsiin niin että kettinki kiersi lyhdyn rungon ympäri.
"Nyt sinulla Ghis on mahdollisuus maksaa kalavelkoja."
"En minä halua."
Ghis totesi päättäväisenä. Edes Maÿllisin myrkylliseksi muuttunut ilme ei saanut häntä pyörtämään päätöstään.
"En minä halua vahingoittaa Henryä, enkä ketään muutakaan."
Mies jatkoi tunnustustaan ja hymyili hieman helpottuneena. Ei hän sentään täysin seonnut ollut,
"Ehkä pieni tunnelman luoja olisi paikallaan..."
Maÿlliksen ilmeessä oli armottomuutta ja huvittuneisuutta yhtä aikaa ja Ghis huomasi ottavansa muutaman askeleen kauemmas tästä ja Henrystä. Nainen kaivoi jostain esiin muutaman pullon verta, avasi korkin ja kaatoi sisällön Henryn päälle. Ghis huomasi jäykistyvänsä niille sijoilleen. Maÿ hymyili tyytyväisenä ja avasi toisen pullon ja alkoi valuttaa sitä hitaasti kiljuvan Henryn niskaan. Ghis hyökkäsi.

//miut saa listiä ylipitkästä viestistä... näin siinä käy kun kehittelee ideaa monta päivää...//

//Vastailin sitten liki yhtä pitkällisesti. Pitkät viestit ovat vain kivoja <3 Toivottavasti omani ei ole nopeasta tuotannostaan johtuen ihan lukukelvoton, ja tosiaan, mikäli haluat taistella, eiköhän aleta mättää Lukasta ja Maÿllista vastakkain... ;')//

Lukas jäi lattialle makaamaan tuntien olonsa hieman hylätyksi Ghislainin painon kadotessa hänen yltään. Hän ei kuitenkaan jaksanut nousta välikohtauksesta, kamppailusta ja liki kuiviin imetyksi tulemisesta väsyneenä. Mies vain tuijotteli ylös Maÿllikseen, huomioi mielessään suorastaan lakonisesti alaviiston katselukulmansa mainiouduunen ja aisti, kuinka Ghis tärisi hermostuneena, syyllisenä, janoisena... Lukas melkein haistoi tunteet ilmasta, hän kykeni tuntemaan jälkensä Ghisissä, itsessään kiertäneen veren kohisevan tämän kuivuneissa suonissa. Hitaasti, vastahakoisesti hän kääntyi kyljelleen ja nousi ylös päätään hieroen, sitten kaulansivuaan tiukasti puristaen, kunnes jähmeästi virrannut vampyyrinveri tyrehtyi.

Lukas kieltäytyi katsomasta Maÿllista silmiin, vaikka naisen raivokkaan iloinen katse tavoittelikin häntä. Hän ei edes katsonut Ghisiin, joka palasi veripullon pohjia siemaillen, syntymän nälkä varmasti kuitenkin yhä sammumattomana roihuten. Lukas vain kuunteli heidän keskusteluaan hiljaisena, ajatuksiaan järjestellen ja harmitellen piloille mennyttä paitaansa – hän itse oli tainnut repäistä sen poolokauluksen halki saadakseen annettua Ghisille vapaan pääsyn kaulavaltimoihinsa. Hieman huterasti hän nousi ylös ja seurasi juuri verettämäänsä vampyyrinalkua baarin pihalle, hämärään ja viilentyneeseen iltaan, johon kantautui etäisiä juhlinnan ääniä vilkkaammalta kadulta.
”Ei.”
Lukas vastasi synkeänä kädet puuskassa kyhjöttäen, mutta hänen äänensä oli vahva, ehdoton.

Hitaasti mutta varmasti kiihtyvän farssin edessä Lukas seisoi aluksi vain aloillaan tarkkaillen silmäkulmiensa alta Maÿllisin huvin etenemistä. Hän ei tehnyt yhtään mitään, ei liikauttanut sormeakaan nuoren, typerän vampyyrin avuksi. Ei hänen tarvinnut, hän oli ymmärtänyt Ghisin luonteesta jo tarpeeksi osatakseen arvata, ettei mies suostuisi Maÿlliksen leikkeihin. Mikä sai hänen kulmansa kohoamaan olikin se, kuinka pitkälle Maÿ oli valmis menemään kahden nuoren vampyyrin kukkotaistelun eteen – veren haju tulvahti hänenkin sieraimiinsa houkuttelevana, eikä Lukas voinut olla näkemättä vampyyrittaren voitonriemuista virnettä saatika kauhistusta Henryn silmissä.

Lyhtypylvääseen kahldehditulla Henryllä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ghis repisi hänet kappaleiksi, eikä noin nuori tullut sellaisesta takaisin. Halusiko Maÿllis tuhota alaisensa? Olikohan Henry tehnyt jotain väärin? Tai ehkä vampyyritar halusi vain kiduttaa toisen miehistä kuoliaiksi ja toisen syyllisyydestä hulluksi omaksi huvikseen. Mikä tahansa tämän motiivi saattoikaan olla, yleensä Lukas ei välittänyt. Ei oikeastaan koskaan olisi välittänyt, Maÿllis oli vapaa tekemään mitä halusi, ja oli vielä häntä vanhempikin. Tällä kertaa kuitenkin musta leiskahdus rysähti hyökkäämään singahtaneen ruskeatukan niskaan nopeammin, kuin silmä ehti tavoittaa, ja Lukas painoi muuttamansa tiukasti vasten maata, polvi selkärankaa painaen ja sormet tiukasti tukkaan puristautuneina. Hyytävästi rääkäisten hän sai kerättyä tarpeeksi voimaa jäsenistään esiin pitääkseen verenjanon hullaannuttaman miehen aloillaan, ja loi sitten vihasta leiskuvan katseensa häkeltyneeseen Maÿllikseen – jos Lukasin voimat jostain tunnettiin, niin siitä, ettei hän koskaan suostunut käyttämään niitä muiden silmien edessä.
”Et leiki minun poikasellani!”
Julistus oli täynnä raivoa, täynnä omistushalua, ja Lukas sylki ulos suustaan ensimmäisen sanan, jonka osasi valita kuvaamaan sitä tunnetta, jonka tunsi Ghisiä kohtaan, sitä vastuuta ja... huolta, jota hän oli alkanut kantaa heti, kun oli saattanut miehen kahden huonon vaihtoehdon umpikujaan. Hänen ei ollut pitänyt koskaan muuttaa ketään, mutta nyt hän oli tehnyt sen... joten oli parempi, ettei hän antaisi Ghislainin koskaan joutua kokemaan niitä kauheuksia, niitä virheitä, joita hän itse kantoi painajaisissaan ja utuisiksi tuntemuksiksi hälvenneissä muistoissaan.

Maÿllis ei kuitenkaan selvästi ollut mielissään asioitten saamasta käänteestä, vaan vastasi Lukasin katseeseen vähintään yhtä hurjistuneena ja valmiina taisteluun. Ei nainen ollut tainnut ajatellakaan, että nyt, Ghislainin muututtua jonkun muun toimesta, hän ei enää kuuluisikaan vampyyrittaren laumaan. Ei ainakaan, mikäli kiharatukkaisella vampyyrilla olisi siihen mitään vaikutusvaltaa.
”Lukas, olen sinua voimakkaampi. Häivy, ja jätä työntekijäni rauhaan”, Maÿ lausui uhkavaatimuksen painostavalla, mutta ulkoisesti tyynellä äänellä. Lukas vain päästi uuden, haukahtavan, halveksuvan äänen ja nosti vapaan kätensä sivulleen. Se muuttui mustaksi, imi pimeyttä ympäriltään itseensä – ja pimeys sinkoutui sumuisena voimana kohti Henryä, murskaten kauhistuneesti vinkuvan vampyyrin kahleet auki. Henry ei jäänyt aikailemaan vaan säntäsi välittömästi karkuun, mutta Lukasin läsnäolo ja Ghisin tilanne ei päästänyt Maÿllista lähtemään hänen peräänsä.
”Haluatko kokeilla? En olekaan mitellyt voimiani pitkiin aikoihin!” Lukas vastasi aikaisempaan uhkaukseen rehvakkaasti ja suoristi selkäänsä hieman. Pimeys alkoi tiivistyä hänen ympärilleen, muodostaa massaa hänen selkänsä taakse, ja vampyyrin tummat silmät hohkasivat punahehkuista voimaa. Ehkä hän ei jaksaisi näin pitkään, mutta hän aikoi raahata Ghisin mukanaan turvaan, hän aikoi pitää huolen kasvatistaan – ja sanotaanhan, että lapsen ollessa pulassa äiti kykenee nostamaan vaikka auton ilmaan. Täytyi vain toivoa, että sama päti vampyyrin ja vastamuutetun väliseen suhteeseen.

//"Poikanen" *reps* Mie koitan kirjoittaa jotain taistelumeininkiä, vaikka melko kehmoa sellaista XD Hieman kiireinen vikonloppu, joten saa nähdä ehdinkö vastailla.//

Vasta muutettu verenjanoinen Ghislain taisteli tosissaan vastaan Lukasin estäessä häntä tyydyttämästä sielua repivää halua. Hän rimpuili ja sähisi mielipuolen lailla, raapi miestä, koittaen tosiaan saada vahinkoa aikaan. Kuitenkaan hän ei valtavasta yrityksestään huolimatta päässyt nousemaan maasta, mikä sai hänet entistä vihaisemmaksi. Tunne oli hänelle aivan uusi, eikä Ghis pystynyt käsittämään mistä tämä kaikki viha hänen sisältään kumpusi. Hän halusi tappaa - kenet tahansa - lievittää omaa kärsimystään toisen kiduttamisella. Veren huumavaa tuoksu tuntui voimakkaana eikä miehellä ollut enää itsehillinnän rippeitäkään jäljellä. Hänen kiinostuksensa oli täysin yltäpäältä veressä olevassa Henryssä, joka tärisi kauhusta. Ghislain pelkäsi itseään paljon enemmän kuin ympärillään kehittyvää vaaraa, kun kaksi voimakasta vampyyriä alkoivat menetää myös malttiaan. Hän tunsi Lukasin vihan, joka oli paljon hurjempaa kuin hänen omansa, mutta silti hän luotti olevansa miehen lähellä paremmassa turvassa kuin missään muualla. Silti hän rimpuili edelleen vastaan.

Viimein Henryn painellessa korttelin päässä vapauduttuaan kahleista Ghis alkoi rauhoittua vain tajutakseen ettei taatusti selviäisi siitä jos Maÿllis ja Lukas ottaisivat yhteen. Jos hänen portsarinkoulutuksensa aikoihin olisi puhuttu vampyyreistä, olisi ainoa ohje tällaisessa tilanteessa varmasti ollut juosta niin kovaa kuin pystyi. Hän ei voisi välikohtaukselle yhtään mitään, joten oman henkiparan suojeleminen olisi ainoa järkevä ratkaisu. Kuitenkaan hän ei voisi tehdä sitä. Oli hänen syytään, että Lukas oli pulassa. Jos hän olisi hoitanut asiansa Henryn kanssa paremmin, mitään ei olisi tapahtunut.
"Lukas anna olla. Ei minulla ole hätää."
Ghis aneli, saamatta pidettyä peloltaan ääntään vakuuttavana. Maÿn olematon itsehillintä veteli viimeisiään ja vampyyritär asteli kylmän rauhallisin askelin lähemmäksi.
"Sääli"
Nainen kuiskasi ilmeettömänä.
"Minä olen harjoitellut viimeaikoina paljonkin. Saa nähdä pysytkö perässä Lukas, vai jääkö poikasesi heti orvoksi."
Vino hymy käväisi Maÿlliksen kasvoilla, kun tämä Ghislainin ällistykseksi katosi näkyvistä. Samassa paino katosi hänen päältään jonkin syöksyessä päin Lukasia saaden tämän lentämään baarin seinää vasten. Ghis oli erottanut Maÿn hajuveden tuoksun ja vilkuili ympärilleen etsien naista. Hän alkoi hahmottaa siellä täällä vilahduksia vampyyrittärestä.
"Mahdotonta..."
Ghis kuiskasi, vaikka hänen olisi jo aikoja sitten pitänyt ymmärtää, ettei luonnoton nopeus ollut vampyyreille mikään taikatemppu. Se oli kyky jonka Maÿllis oli vuosisatojen aikana hionut lähelle huippua. Ghislain tunsi ikävän kouraisun rinnassaan. Maÿ ei ollut vielä edes tosissaan, vaan leikitteli. Se näki naisen kasvoista.

//Hyvä se oli <3 Mätetään toki vielä hetki – ja pahoitteluni pituuden putoamisesta. Taistelukohtaukset... niitä on vaikea kirjoittaa pitkälti.//

Lukas kuuli Ghisin heikon pyynnön altaan, mutta hän ei edes vilkaissut juurijulistettua poikastaan. Tummien silmien katse oli nauliintunut Maÿllikseen, ja niiden mustuuden joukosta nousi paljon tavallista selkeämmin esiin se punainen, epäpyhä hohde, joka piili jokaisen vampyyrin silmissä.
”Pysyttele vain matalana ja hiljaa, Ghis”, hän määräsi baarimikkoa hölläten otettaan huomattuaan tämän palanneen ainakin osittain järkiinsä – hetkellisesti järkiinsä, oli vain ajan kysymys milloin muutosprosessin tuskallinen, harhainen osuus alkaisi kehon viimein tajutessa kuolemansa – mutta myös ennakoiden pian alkavaa taistelua. Kahden vihaisen kuolemattoman välinen jännite sähköisti ilman, ja Lukas nuolaisi huuliaan huomaamattaan naisen astellessa lähemmäs silmät kipunoiden tulevasta hyökkäyksestä.

Lukas tiesi Maÿlliksen olevan nopea, mutta kuinka nopea, sen hän sai tuta vasta rysähtäessään vasten baarin ulkoseinää. Laastiin painui säröilevä kuoppa hänen selkänsä alla ja kiharatukkainen mies rojahti maahan kontalleen. Ihmisen selkäranka olisi murtunut, ihminen olisi jäänyt kuolleeksi tai vähintäänkin kirkuvaksi mytyksi maahan, mutta Lukas nousi seisomaan katse tiiviisti Maÿlliksen pysähtyneessä hahmossa. Hän ei pärjäisi ikimaailmassa naisen nopeudelle, edes hänen ihmissilmiä tarkemmat silmänsä eivät pysyneet naisen liikkeiden perässä. Lukasin huulilla kuitenkin väikkyi hymy hänen suoristautuessa seisomaan tukevassa, kevyessä haara-asennossa. Aivan kuten Maÿllis oli nopea, hän oli vahva – ja lisäksi takapiha oli täynnä varjoja.

Virnistellen Lukas astahti taaksepäin, peittyi varjoihin – ja katosi. Litteänä, näkymättömissä, yhtenä pimeyden kanssa hän asteli ääneti rakennuksien seinienvierustoja pitkin Maÿlliksen taakse, loikkasi naista kohti sormet raatelukynsien tapaan ojentuneina – ja katosi varjoihin uudestaan välittömästi, jäämättä seuraamaan, mitä vampyyritar teki hyökkäysyrityksen jälkeen. Kovin kauaa hän ei kykenisi taistelemaan, hänellä ei ollut siihen voimia, mutta hän aikoi jatkaa sinnikkäästi niin pitkään, kuin vain vaatisi keksiä suunnitelma, jolla napata Ghis pois Maÿlliksen ulottuvilta. Hän ei antaisi naisen tuhota poikasensa kuolemattoman elämän alkua, ei, vaikka se tästä kuinka hauska vitsi olisikin.

//Toivottavasti kirjuitusvirheiden pataljoona ei tapa sinua. Oikolukeminen on tähän aikaan huonolla tolalla.//

"Tule esiin Lukas."
Maÿllis houkutteli nauraen pilkallisesti. Nainen ei pitänyt piiloleikiksi muuttuneesta tilanteesta ja se näkyi hänen hermostuneista syöksähdyksistään pitkin baarin takapihaa. Jos hän pysyisi liikkeessä Lukas ei voisi hyökätä hänen kimppuunsa helposti, mutta edes Maÿn voimilla se ei ollut mahdollista saati järkevää. Nainen kirkaisi tuntiessaan kynsien painautuvan selkäänsä. Raivoissaan hän huitaisi jonnekin sinne missä arveli Lukasin olevan ja siirtyi kauemmas seinien varjoista.
"Voi, voi... minä kuvittelin sinun olevan helposti päihitettävä tapaus. Taisin erehtyä..."
Maÿ puheli levolliseen sävyyn saaden Ghislainin niskakarvat pystyyn. Hän ei pitänyt naisen leppoisasta äänensävystä. Varovasti Ghis nousi pystyyn ja koitti olla herättämättä huomiota Maÿllisen näkökentän laidoilla kompuroimalla. Mies ei kuitenkaan ehtinyt edes henkäistä, kun tunsi raatelukynsillä varustettujen naisen sormien sivelevän kaulaansa.
"Ethän sinä halua lähteä tuon ilkeän vampyyrin matkaan Ghisuseni? Siitä seuraisi sinulle ja pojallesi hyvin paljon harmia, vai mitä?"
Ghis värähti ja nieleskeli hermostuneena vampyyrittären lepertelylle. Maÿn kosketuksista huomasi, että hän halusi vastauksen, eikä Ghislainilla ollut vaihtoehtoa.
"Ei, en halua."
Maÿllis kietoi kätensä miehen ympärille etsien katseellaan Lukasia. Mies saattaisi hyökätä hänen kimppuunsa, vaikka tämän poikanen toimikin jonkin tasoisena suojakilpenä. Nainen odotti milloin Lukasin kantti pettäisi ja tämä tulisi näkyviin, eikä silloin naisvampyyri säästelisi.
"Ghis.kultaseni kerrohan Lukasille, mitä olisit valmis tekemään poikasi eteen."
Ghis puristi käsiään nyrkkiin. Hän ei halunnut olla näin talutusnuorassa, mutta Maÿllis tiesi mistä kiskoa ja Ghis kirosi mielessään.
"Mitä tahansa..."
Hän lopulta kuiskasi ja painoi päänsä alas.

Maÿlliksen silmissä loisti hänen saadessaan Ghislainin takaisin otteeseensa.
"Kuulithan Lukas, poikasesi tekee mitä tahansa pyydänkin. Kapinointia isukkia vastaan."'
Maÿllis nauroi saaden Ghislainin tuntemaan olonsa entistä avuttomammaksi. Mitä hän voisi... Ghis huojahti ja tunsi tasapainonsa pettävän. Jotenkin hän sai kuitenkin pysyttyä pystyssä. Kaikki muuttui utuiseksi ja epäselväksi, niin baarin harmaa takapiha kuin äänet ja jopa hänen oman kehonsa liikkeet. Hän näki Maÿn syöksähtävän pois hänen luotaan, jolloin maisema muuttui täysin vieraaksi. Ilma oli kesäinen ja Ghis saattoi tuntea kukkien tuoksun. Hän istui maassa kun käsi ojentui häntä kohti.
"Yuki"
Nainen hymyili suloisesti ja istui hänen viereensä.
"Olen... olen ikävöinyt sinua. Älä jätä minua enää..."
Ghis hapuili usvaksi muuttuvaa hahmoa ja tunsi kipua pitkin kehoaan. Hän tunsi kylmyyden kietoutuvan ympärilleen hitaasti aineellistuen kristallin kirkkaaksi jääksi. Mies kiljui kauhusta ja kivusta jään puristaessa häntä kasaan. Kylmä viima tuiversi hänen hiuksiaan Ghis haukkoi henkeään ja yritti erottaa usvasta muotoutuvaa hahmoa.
"Kuolit, mutta kenen vuoksi heräsit..."
Kuin kaukaa kumpuava ääni sanoi.
"Mars"
Ghis erotti poikansa nauravat kasvot ennen kuin ne haihtuivat. Hän tunsi lämmön tunnetta, hän rakasti Marsia yli kaiken. Jää hänen ympärillään alkoi sulaa, samoin katosi myös helvetilliseksi muuttunut kipu.
"Mitä teet ikuisella elämälläsi, kun syysi herätä haihtuu..."
Ghislain räväytti silmänsä auki. Hän tunsi jään palanneen sisälleen, vaikkei mikään muu ollut enää harhaa.