Kaliszin salaisuudet

Isä Bendek väistyi kunnioittavasti sivuun kahden enkelin tieltä. Hän ei olisi halunnut olla osallisena tässä, mutta Zael oli antanut hänelle käskyn kertoa jokaisesta enkelistä, jonka hän tapaisi maan pinnalla. Zael oli erityisesti painottanut, että heti jos hän kuulisi jotakin tästä Rhydeia nimisestä enkelistä, hänen olisi viipymättä tultava kertomaan siitä. Isä Bendek tiesikin miksi. Hän tiesi Zaelin olevan langennut enkeli, mutta hänen silmissään tämä oli enkeli joka tapauksessa ja siksi hänen oli palveltava tätä. Isä Bendek tiesi, että Zaelin katumus oli suurta ja hän yritti parhaansa pelastaa hänet. Zael oli itse pelastanut hänen henkensä, joten Isä Bendek tunsi olevansa ikuisesti velassa enkelille.

Zael oli ehtinyt ottaa jo muutaman juoksuaskeleen, kun tunsi lujan otteen kädessään, mikä pakotti hänet pysähtymään. Hän kääntyi Azaelin puoleen ja tuijotti tätä hetken ärtyneesti. Sitten hän tarttui toisella kädellään Azaelin toiseen käteen.
"Kuuntele nyt tarkkaan", Zael sanoi yrittäen valita sanansa tarkasti. "Minä en mene tapaamaan Rhydeiaa ja olisi parempi, jos et sinäkään menisi. Jos kuitenkin välttämättä haluat mennä, en estä sinua, mutta älä kerro hänelle, että minä olin täällä. Hänkään ei halua nähdä minua sen enempää kuin minä haluan nähdä hänet."

Azael piteli tiukasti kiinni Zaelin kädestä, muttei satuttanut. Hän olisi halunnut tietää enemmän syytä outoon käytökseen, mutta luotti siihen, että mestari tiesi tekemisistään. Ainakin suurimman osan ajasta. Azael ei kuitenkaan halunnut tästä alkavan jotain pakomatkaa, joka sulkisi Azaelin ulos enkeleiden valtakunnasta. Hän saattoi olla muiden juoksupoika, mutta ainakin hän oli mukana tapahtumissa. Azael epäili joutuvansa ulkopuolelle, jos nyt vain lähtisi. Tässä oli enemmän pelissä, mitä päällepäin edes huomasi. Azaelin katse oli hyvin vaativa, hän selvästi olisi toivonut enemmän vastauksia, mitä Zael antoi sanoillaan. Ne herättivät vain kysymyksiä. Harvinaista, että enkeleillä oli näin paljon kaunaa välissään, etteivät he edes halunneet nähdä toisiaan.
"Mestari, Rhydeia ei ole tyhmä. Tajuatko miten epäilyttävää on, että hän aistii täällä olevan enkeleitä, muttei löydä yhtäkään? Anna minun puhua hänelle, ehkä saan hänet lähtemään. Voit luottaa siihen, etten paljasta sinua."
Azael yritti suostutella Zaelia, ja päästi samalla irti tämän kädestä. Azael ei tietenkään voinut puhua Rhydeialle, kuten hän puhui Zaelille, tuskin vanhempi enkeli edes arvosti häntä niin paljon, mutta ainakin sitä saattoi yrittää.

"Lupasin suojella sinua, Mestari, ja sen teen. Pysy täällä."
Azael yrittäisi olla päästämättä Rhydeiaa kellarikerroksiin, missä tahansa muualla Zael olisi mitä luultavimmin helppo löytää. Azael kääntyi sanojensa jälkeen ympäri ja lähti kävelemään takaisin kohti kirkon tiloja ja vastaanottamaan Rhydeian seuran. Ties mitä siitäkin tulisi. Toisaalta, Rhydeialta ehkä saisi joitain vastauksia hänen ja Zaelin tilanteeseen, jos vain osasi esittää oikeat kysymykset.

Zael katsoi nuorempaa enkeliä vaiti. Tämän sanoissa oli kieltämättä järkeä. Olisi hyvin epäilyttävää, jos samassa paikassa olevat enkelit eivät tapaisi toisiaan, joten Azaelin oli parempi mennä tapaamaan Rhydeiaa. Zael kuitenkin tunsi vanhan mestarinsa tarpeeksi hyvin, jotta osasi odottaa pahinta. Rhydeia oli häntä vanhempi noin 300 vuotta, joten tällä oli sekä viisautta, voimaa että viekkautta Zaelia rutkasti enemmän. Lisäksi tämä oli saanut viettää aikaansa taivaassa ja pysyä voimakkaana, toisin kuin hän.

"Minä kyllä luotan sinuun, enkelini", Zael sanoi hiljaa. Hän odotti niin kauan kuin Azael oli poissa hänen näköpiiristään.
"Isä Bendek, onko sinulla rahaa?" hän kääntyi taaempana olleen papin puoleen. Pappi nyökkäsi ja mitään sanomatta kääntyi ja kiirehti huoneeseensa Zael tiukasti kannoillaan. Isä Bendek avasi lipaston laatikkonsa ja antoi enkelille viidenkymmenen euron setelin.
"Kiitos, Bendek", Zael sanoi ja hetkeksi materialisoi siipensä näkyville. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun hän nyppäisi yhden sulan toisesta siivestään ja ojensi sen Isä Bendekille.
"Vie tämä huoneeseeni", hän sanoi. "Se harhauttaa heitä jonkin aikaa, kun osa minusta on täällä. He eivät niin äkkiä huomaa lähtöäni."
Isä Bendek otti sulan ja katsoi Zaelia hetken ennen kuin puhui.
"Milloin näen sinut taas?" hän kysyi ja Zael laittoi kätensä Bendekin hartioille, painaen suudelman tämän otsalle.
"Toivo ja rukoile, että se on pian ja paremmissa merkeissä", Zael sanoi ja muuta sanomatta kääntyi ja poistui huoneesta. Hän meni puutarhaan ja kohosi siivilleen, ylemmäs ja ylemmäs pilvien sekaan ja lähti suunnistamaan kohti etelää.

Isä Bendek vei sulan Zaelin huoneeseen ja asetti sen tämän sängylle. Hän jätti oven lukitsematta ja poistui vähin äänin rukoushuoneeseen, missä hänen oli eilen pitänyt ruoskia Zael. Hän laittoi yhden cilicen jalkaansa löysästi, siten ettei se rikkonut ihoa ja polvistui ristin juurelle. Hän alkoi rukoilla hartaasti, toivoen, että hänen rukouksensa siivittäisivät Zaelin matkaa.

Rhydeia oli syventynyt keskustelemaan Isä Marekin kanssa, kun Azael saapui huoneeseen. Molemmat vaikenivat ja Rhydeia kääntyi katsomaan nuorta enkeliä katseella, joka huokui auktoriteettia ja päättäväisyyttä sekä viisautta. Hän ei ollut pitänyt kaikesta kuulemastaan, mitä oli saanut selville Isä Marekilta. Hänellä oli muutamakin kysymys, johon hän halusi vastauksia. Isä Marek pysyi hiljaa paikoillaan, sillä Rhydeian majesteettinen olemus ei suvainnut vastalauseita tai turhia keskeytyksiä. Rhydeia tutkaili sisään astunutta enkeliä tiukasti, tuskin silmääkään räpäyttämättä, läpitunkevasti. Hän muisti nuoren enkelin melko hyvin, vaikka he eivätkään olleet tavanneet usein. Olihan hän itse nimennyt tämän.

Azaelin kävellessä rappusia ylös pois kellarista, hänen jokainen askel tuntui tavallista raskaammalta ja nuoren enkelin olo oli jostain syystä epävarma. Kesken matkaa Azael pysähtyi ja henkisesti läimäytti itseään, hänen pitäisi nyt ryhdistäytyä. Eihän Azael ollut tehnyt mitään syntistä, joten ei Rhydeia tekisi hänelle yhtään mitään, ei hän edes voisi. Tai no, voisi, mutta ei siihen ollut tarvetta. Mitä muka Rhydeia haluaisi edes hänestä? Matkalla vielä Azael luki aivan pienen rukouksen puoliääneen, ja asteli takaisin kirkon tiloihin.

Azaelilla ei ollut tietoa, mikä aika päivästä oli, mutta kirkossa näkyi olevan jonkin verran porukkaa, suurin osa vanhempia ihmisiä. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota Azaeliin, tuskin he olivat hartaudessaan edes huomanneet koko miestä. Azael ei sen kummemmin jäänyt kiinnittämään huomiota kirkkoon tai sen tapahtumiin, vaan käveli Isä Marekin työhuoneeseen. Sen enempää ymmärtämättä mitään koputtamisesta, nuori enkeli astui sisään huoneeseen. Hän oli tavannut Rhydeian, mutta siitä oli aikaa, eikä enkelin karisma ja energia ollut hävinnyt mihinkään. Pieni väre kulki läpi nuoren enkelin kehon ja sydän meinasi hypätä kurkkuun, hänen nähdessä nuo viisaat, auktoriteettiset silmät ja voimaa säteilevän olemuksen. Samantien Azael laskeutui maahan toisen polvensa varaan ja laski katsettaan maahan.
"Mestari Rhydeia, näkemisenne on ilo."
Sen enempää Azael ei selittänyt, mistä edes tiesi enkelin tulleen paikalle, mutta se kaiketi oli sivuseikka. Vaikkei Azael edes katsonut Rhydeiaa, hän tunsi tuon voiman, energia, kirkkauden ja pyhyyden. Tuossa enkelissä yhdistyivät kaikki se, mitä Azael joskus vielä halusi olla.
"Mikä tuo teidät tänne?"
Azael kysyi, kohottamatta katsettaan.

Rhydeian katse ei väistynyt Azaelista hetkeksikään, kun toinen polvistui ja lausui tervehdyksensä sekä kysymyksensä.
"Kuten myös, Azael", hän lausui varmalla, hiukan kovan tuntuisella äänellä. "Olen tullut suorittamaan tehtävää."

Rhydeia nousi tuolilta, jolla oli istunut ja kääntyi kokonaan kohti Azaelia, menemättä kuitenkaan hiukkaakaan lähemmäs.
"Olen juuri kuullut jotakin melko... kummallista tältä Jumalan mieheltä", hän sanoi viitaten Isä Marekiin, joka istui hiljaa paikoillaan. "Kuulin, että täällä on kaksi hyvin oudon nimistä enkeliä, Miekka ja Sulka, jotka ovat tulleet suorittamaan samaa tehtävää kuin minä. En ole koskaan kuullutkaan sen nimisistä enkeleistä. Olenko oikeassa, jos oletan sinun olevan toinen näistä kahdesta enkelistä?"
Rhydeia katsoi nuorta enkeliä tiukasti ja läpitunkevasti, odottaen vastausta kysymykseensä.

Zael pysähtyi lähimmälle lentokentälle. Hän piilotti siipensä ennen kuin marssi ostamaan lentolippua ja kun hän oli sen viimein pienen jonotuksen jälkeen saanut - käyttäen hyväkseen väärällä nimellä varustettua passia - hän astui lentokoneeseen, joka veisi hänet Kreikkaan. Hän ei ollut vielä päättänyt, mihin suuntaan hän sieltä jatkaisi, mutta sitä hänellä olisi aikaa miettiä lentomatkan jälkeen. Hän oli valinnut lennon, joka lähti mahdollisimman pian ja oli onnekas, kun sinne ei näyttänyt olevan paljoa tunkua. Hän tuijotti ulos ikkunasta valppaana ja hermostuneena, kuin odottaen näkevänsä Rhydeian kasvot siellä minä hetkenä hyvänsä.

Azael pysytteli vielä jonkin aikaa polvillaan maassa, kunnes nousi varovasti seisomaan, pitäen yhä katseensa muualla varmuuden vuoksi. Jopa Azael tunsi itsenä kovin heikoksi Rhydeiaan verrattuna, joten millaista mahtoi olla ihmisten tai vaikkapa vampyyrien kohtaaminen tuon pyhän miehen kanssa? He varmaan tunsivat itsensä surkeiksi. Mutta Azaelin piti nyt pysyä urheana ja suojella Zaelia, se oli hänen tehtävänsä ja Zael ei halunnut tavata tätä enkeliä, joten Azael tekisi parhaansa viedäkseen Rhydeian huomion muualle. Mutta ongelma oli, että Azael ei halunnut, eikä voinut, valehdella. Hän olisi todella isoissa ongelmissa, jos jäisi kiinni valehtelusta toiselle enkelille, varsinkin vanhemmalle, joten Azaelin piti valita sanansa huolella, todella huolella, jotta peittelisi totuuden. Asiaa auttoi se, että hän oli suhteellisen varma Rhydeian kysymyksistä. Rhydeia ei tuntunut osoittavan sen suurempaa kiinnostusta Azaelin läsnäoloon, kaiketi hän oli vain yksi nuorista enkeleistä. Jostain syystä Azaelilla oli lievästi loukattu olo. Ne hetket mitä hän oli viettänyt Zaelin kanssa, olivat saaneet nuoren enkelin tuntemaan arvostusta itsestään. Mutta tavallinen, nuoren enkelin elämä tuntui iskevän vasten kuin moukari. Azael ei ollut vanhmepien silmissä sen arvokkaampi, kuin kukaan muukaan nuori yksilö.

Azael nosti hieman katsettaan, varoen katsomasta Rhydeiaa silmiin.
"Miekka ja Sulka. Kyllä, Miekka nimellä minua kutsuttiin, mutta Sulka, hän ei antanut puhua itsestään oikealla nimellä. Sitä oli mahdoton tunnistaa."
Azael ei valehdellut, Zael tosiaan ei paljastanut nimeään, eivätkä kirkossa olevat henkilöt sitä tienneet. Ainoastaan Azael, mutta Rhydeian ei tarvinnut tietää sitä.
"Hänet oli kutsuttu, minä jouduin mukaan sattumalta. Ja nyt olen täällä yksin."
Azael jatkoi salattuja totuuksiaan. Hän toivoi, että Rhydenia osallistuisi asetehtaan kaappaukseen tai mihin vain, että hän lähtisi hetkeksi pois, jotta Azael ja Zael pääsisivät livahtamaan rauhassa muualle.
"Luulin, että minusta olisi hyötyä, mutta lahjastani ei ole tässä taistelussa mitään iloa."
Azael vielä lisäsi.

Rhydeia punnitsi Azaelin sanoja mielessään ja tutki toista enkeliä tarkasti tämän puhuessa. Hän risti kätensä rinnalleen ja kuunteli toista keskeyttämättä. Hän oli kärsivällinen ja pohdiskeleva enkeli eikä tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä tai olettamuksia ilman selkeästi nähtäviä faktoja. Hän oli kuitenkin hyvä tekemään näistä pienistäkin faktoista oikeita johtopäätöksiä.

"Vai niin", Rhydeia sanoi kallistaen päätään hiukkasen, edelleen Azaelia katsoen. "Vai mahdoton tunnistaa. Kysyn vielä kuitenkin... Tiedätkö sinä, mikä tämän Sulaksi kutsutun enkelin oikea nimi on? Vastaa vain kyllä tai ei."

Rhydeialla oli epäilyksensä asiasta. Ei ollut kovinkaan montaa enkeliä, joilla oli sama voima kuin hänellä. Hän tunsi heidät kaikki ja heitä oli tasan viisi - tai kuusi, jos otettiin mukaan Zael, joka oli aikoinaan pettänyt hänen luottamuksensa ja mennyt rakastumaan ihmismieheen ja vielä harrastanut syntiä tämän kanssa. Hän oli kuitenkin ollut siinä uskossa - ja toivossa - että Zael olisi jo kuollut joko oman käden kautta tai muulla tavoin. Olisi mielenkiintoista tietää totuus ja nähdä, missä kunnossa petturienkeli oli. Tuskinpa kovin hyvässä kunnossa. Ainakaan tämä ei voinut olla kovinkaan vahva enää. Rhydeia oli antanut Zaelin elää, mutta hänen vihansa ei ollut laantunut tämän syntiä kohtaan. Mikäli Zael olisi muuttanut tapansa ja anoisi anteeksiantoa ja tunnustaisi syntinsä, ehkä hän voisi antaa anteeksi. Asia ei kuitenkaan ollut yksin hänen päätettävissään.

Azaelin yrityksistä huolimatta, Rhydeia kuitenkin kysyi vielä tuon viimeisen, tuskallisimman kysymyksen. Mitä siihen voisi sanoa? Kyllä vai ei? Azael oli jännittynyt, vaikka yritti näyttää mahdollisimman rennolta ja normaalilta, ilman mitään sen kummempaa reaktiota kysymykseen. Mutta tosiasia oli, ettei enkelillä ollut mitään havaintoa, kannattiko hänen kertoa totuus vai ei. Toisaalta hän oli antanut lupauksensa Zaelille, toisaalta hänen pitäisi olla rehellinen vanhemmalle enkelille. Mitä kannattaisi tehdä? Rhydeia alkaisi pian epäilemään, ellei jotain vastausta kuuluisi. Azael nuolaisi huuliaan pikkuisen.
"En."
Nuori enkeli vastasi lopulta. Hän oli tosiaan tehnyt sen. Valehdellut ensimmäistä kertaa elämässään, toisen enkelin puolesta. Nyt jos vielä Rhydeia uskoisi sen, Azael olisi turvassa. Mutta se tieto, että hän todella oli valehdellut, oli uskomaton. Samalla nuori enkeli sätti itseään, mutta oli myös ylpeä, koska oli pitänyt lupauksensa Zaelille. Kunhan Zael kuulisi tästä, hän olisi varmaan todella ylpeä.
"Mestari Rhydeia, pyydän lupaa poistua. Minusta ei ole tässä tapahtumassa hyötyä, joten voisin palata takaisin Pariisiin."
Azael ehdotti.

Mutta melkein samantien sanojensa jälkeen Azael muisti erään asian, mikä häntä kiinnosti Rhydeiassa.
"Ai niin, mestari. Voisinko kysyä vielä, missä on oppilaanne? Olen kuullut, että teillä oli osaava oppilas."
Azael ei ollut ihan itsekkään enää varma, oliko kuullut Rhydeian oppilaasta ennenkin, vai luuliko kuulleensa. No, tuskin kysymys haittaisi ketään. Eihän vanhempi enkeli vastaisi, jos ei haluaisi.

Rhydeia kurtisti kulmiaan karvan verran. Hän tutkaili Azaelia edelleen tiukasti. Nuori enkeli vaikutti jotenkin jännittyneeltä, mutta niinhän he kaikki tekivät hänen edessään.
"Vai niin", Rhydeia sanoi paljastamatta mitään, mitä hänen mielessään liikkui, kun hän katsoi Azaelia.

Rhydeian kulmat kohosivat hieman nuoremman enkelin pyytäessä lupaa poistumiseen. Olipa tällä kiire lähtemään. Se oli hiukan epäilyttävää, mutta nuoret enkelit tuntuivat hänestä joskus hieman liian äkkipikaisilta ja innokkailta tehtäviensä suhteen. Azael kuitenkin puhui jälleen ja kysymys sai Rhydeian astumaan hieman lähemmäs, ikään kuin nähdäkseen nuoren enkelin paremmin.
"Asia ei tietääkseni kuulu sinulle", Rhydeia vastasi. "Mutta kun kerran kysyit, voin yhtä hyvin vastatakin. Minulla tosiaan on ollut oppilas jos toinenkin, itseasiassa kolme oppilasta ja he kaikki ovat osaavia ja tällä hetkellä kukin omassa tehtävässään. Kenet heistä haluat tavoittaa? Tiedän kaikkien olinpaikat ja tehtävät, paitsi yhden."

Rhydeia taisi uskoa häntä, ainakin suurimmaksi osaksi. Jos asiasta tulisi vielä ongelmia, voisihan Azael aina väittää, että toinen enkeli oli esitellyt itsensä pelkästään nimellä sulka, joten hän ei tiennyt oikeaa kutsumanimeä. Mutta tuskin Rhydeia jaksoi välittää, vanhemmilla enkeleillä oli ihan tarpeeksi tekemistä ilman nuorempien säätämistä ja osaamattomuutta. Epähuomiossa tehdyt pikku virheet, myös nimien kanssa, olivat yleisiä. Mutta Azaelin seuraava kysymys herätti nähtävästi kiinnostusta ja Rhydeia tuli lähemmäs. Azael polvistui maahan uudelleen nöyränä, koska ei tiennyt, mitä odottaa. Ainakin lauseen alusta päätellen Rhydeia ei halunnut vastata eikä ollut erityisen innostunut kysymyksestä ja Azaelin uteliaisuudesta. Nuori enkeli oli jo aikeissa pahoitella, kun lause jatkuikin. Olinpaikka ei ollut tiedossa. Azaelia alkoi epäilyttämään. Zaelilla oli erittäin huonot välit Rhydeiaan, oliko hän sittenkin ollut oikeassa sen suhteen, että Zael oli kuuluisa petturienkeli? Azael oli jo kerran ryssinyt epäilystensä kanssa ja melkein menettänyt Zaelin, nyt hän halusi olla varma asiasta.

Azael puristi hieman kättään nyrkkiin levottomana ja nosti varovasti katseensa Rhydeiaan.
"Olen kuullut, että teillä oli oppilaana kolmas nuori enkeli. Osaava, älykäs, mutta turmiollinen ja hän lankesi syntiin, kauas kirkkaudesta. Mutten tiedä hänen nimeään, Mestari Rhydeia, miten osaan varoa hänen väärää kutsua? Nuorena enkelinä minun on velvollisuus vastata vanhempien kutsuun, miten vältän häntä?"
Azael yritti muotoilla lauseensa mahdollisimman kohteliaasti ja varovasti, herättämättä mitään epäilyksiä tai suututtamatta Rhydeiaa uteliaisuudellaan. Jos tosiaan Zael oli se langennut ja hylätty enkeli, mitä Azael sitten tekisi?

Rhydeia oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi Azaelille. Muistot Zaelista olivat tuskallisia, sillä hän oli todella rakastanut oppilastaan. Hän oli joutunut vaikean tilanteen eteen silloin satoja vuosia sitten eikä hän halunnut kenenkään muun joutuvan vastaavanlaiseen tilanteeseen - vielä vähemmän kenenkään nuoren ja kokemattoman, kuten Azael.

"Nimeään en kerro", Rhydeia sanoi. "Mutta luulen, että olet jo tavannut hänet tai olet ollut jotakin kautta kytköksissä häneen. Enkelit eivät ole mitään hiippareita, jotka kulkevat tehtävissään käyttäen salanimiä. Meillä ei ole tarvetta teeskentelyyn tai minkäänlaiseen salailuun. Minä luulen, että entinen oppilaani oli täällä, sillä ketään muuta taivaan joukoista ei ole lähetetty tänne kuin minut. Kuten sanoin, tiedän kaikkien muiden sijainnit ja tehtävät paitsi yhden."

Rhydeian katse pysyi vakaana ja läpitunkevana, kun hän katsoi nuorempaa enkeliä, tutkaillen tämän reaktiota sanoihin. Kohta hän kuitenkin jatkoi puhumistaan.
"Missä tämä toinen enkeli nyt on, kenen kanssa olit täällä? Haluan tavata hänet", hän kysyi katsoen Azaelia tiukasti.

Azael vähän tunsi olonsa liian uteliaaksi, Rhydeian vastatessa hänelle pistävästi, ettei hän aikonut kertoa nimeä nuorelle enkelille. Itse asiassa Azael oli vähän odottanut saavansa vastauksen kysymykseensä, mutta Rhydeian selitys siihen, miksi hän kieltäytyi kertomasta, oli niin hyvä, että Azael alkoi tuntea itseään todella typeräksi. Azaelin olo oli todella kiusaantunut, hän ei halunnut valehdella Mestari Rhydeialle, koska hän oli niin hyvä ystävä nuoren enkelin oman tutorin kanssa, ja koska valehtelu oli muutenkin väärin. Kuten vanhempi enkeli oli sanonut, he eivät olleet mitään hiippareita. Mutta oli sentään keskustelusta jotain hyötyä, Azael alkoi olla varma epäilyistään, Rhydeia oli antanut siitä vihjeen. Zael saattoi tosiaan olla tämän oppilas, langennut ja syntinen enkeli. Ilo oli lyhytaikainen, Azael tunsi olevansa hyvin sekaisin. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen enää olla uskollinen Zaelille vai kertoa kaikki tietämänsä Rhydeialle. Molemmissa oli omat puolensa, mistä Azael halusi pitää kiinni, mutta hänen oli tehtävä valinta. Kumpi oli oikea? Azaelin hermostuneisuus alkoi näkyä ja nuori enkeli tärisi hieman levottomana. Hänen pitäisi keksiä äkkiä jotain, tai muuten hän joutuisi kärsimään seurauksista.

Asiaa ei helpottanut, että Rhydeia halusi tietää toisen enkelin olinpaikan. Pitäisikö Azaelin paljastaa se? Mitä muuta petturienkeli ansaitsi, kuin rangaistuksen, pahimman mahdollisen. Mutta toisaalta Zael oli ollut niin hyvä hänelle. Mutta sekin saattoi olla harhaa ja jotain sairasta manipulointia. Azael oli todella sekaisin ajatustensa kanssa ja lopulta nousi seisomaan.
"Mestari Rhydeia..."
Azael aloitti, hiljentyen lähes samantien. Hän keräsi voimiaan, tehdäkseen sen, minkä koki sillä hetkellä oikeaksi.
"Hän on lähtenyt. Lepäsimme yön yli, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."
Azael lopulta kertoi. Hän ei kyennyt pettämään Zaelia, Azael halusi ensin itse puhua asiat selväksi mestarinsa kanssa, ennen kuin päästäisi muita enkeleitä hänen kimppuunsa.

Rhydeian katseeseen hiipi lisää vakavuutta, kun hän tarkkaili nuorta enkeliä ja hänen sanojensa vaikutusta tähän. Hän oli milteinpä varma, että Azael oli tavannut juuri Zaelin.
"Sääli", Rhydeia sanoi. "Olisin halunnut kuulla, onko hän katunut tekoaan ja valmis tunnustamaan syntinsä ja saamaan armon. Häntä voi odottaa kuolema, mutta on pahempiakin rangaistuksia kuin kuolema. Eläminen oman syntinsä ja tuskansa kanssa oli minun rangaistukseni hänelle. Jos kerran oppilaani kuitenkin tuli tänne puhdistamaan luontoa, olen vielä toiveikas hänen sielunsa suhteen. Ehkä hän ei ole täysin paatunut."

Rhydeia astahti hieman lähemmäs Azaelia ja laski kätensä tämän päälaelle kevyesti, tuskin koskettaen.
"Minulla on sinulle tehtävä", hän sanoi. "Mene ja etsi tämä... oppilaani. Tuo hänet minun eteeni elävänä. Tuo hänet enkeleiden valtakuntaan vastaanottamaan tuomionsa. Sillä ei ole väliä, miten kauan sinulta siihen menee ja voit suorittaa muitakin tehtäviä samanaikaisesti. Kunhan vain tuot hänet. Siinä kaikki. Voit poistua."
Rhydeia laski kätensä ja muuta sanomatta istuutui takaisin tuolille Isä Marekin pöytää vastapäätä. Hän oli sanonut sanottavansa.

Rhydeian ei tarvinnut edes kertoa suoraan, tämän sanoista Azael päätteli, että Zael todella oli surullisen kuuluisa petturienkeli. Azaelin katse synkkeni, hän oli todella vihainen, pettynyt ja tunsi itsensä myös syntiseksi. Hän oli langennut petturin ansaan ja päästänyt hyvin lähelle. Surullisinta siinä oli se, että Azael oli todella tuntenut olonsa hyväksi, tärkeäksi ja onnelliseksi Zaelin kanssa, mutta se kaikki olikin ollut valhetta. Miten hän oli ollut niin tyhmä? Kaikki varoitusmerkit olivat olleet esillä alusta asti, mutta Azael oli seurannut sokeasti niin sanottua mestariaan. Azael ei vastannut mitään Rhydeian sanoihin, hän olisi halunnut aluksi kertoa, ettei Zael ollut lainkaan paha, mutta hän oli liian katkeroitunut sanoakseen mitään hyvää sillä hetkellä vanhemmasta enkelistä. Vasta Rhydeian puhuessa tehtävänsä, Azael havahtui ja nosti katseensa toiseen enkeliin.
"Teen sen. Hän saakoot ansionsa mukaan."
Azael nousi ja lähti kohti kellarin ovea, saatuuan tehtävän Rhydelialta.

Nuori enkeli ei ollut varmaan koskaan ollut näin vihainen. Se muutti enkelin energiatasoa, näytti hänen todellisen olemuksensa ja voimansa, sen kaikessa pelottavuudessa ja tuhovoimassa. Azael paiskasi kellarin oven niin kovalla voimalla perässään kiinni, että se halkesi kahtia. Nopein askelin Azael tuli huoneeseen, mihin oli jättänyt Zaelin, muttei nähnyt enkeliä missään. Nuorta enkeliä kylmäsi, oliko Zael lähtenyt karkuun? Seuraavaksi Azael kävi puutarhassa, ei sielläkään. Viha vain kasvoi, ja seuraavaksi nuori enkeli etsi käsiinsä Isä Bendekin. Löytäessään papin, Azael katseli miestä palavasti.
"Missä on Zael! Kerro heti!"
Azael huudahti todella käskevästi. Tietysti aina Azael voisi mennä käymään toisen enkelin kotona, viimeistään sinne hän tuli ennemmin tai myöhemmin.

Rhydeia katsoi nuoren enkelin perään. Tämä vaikutti vihaiselta. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Hän huokaisi hiljaa mielessään ja mietti, mitä Zael tekisi rikottuaan jälleen yhden luottamuksen. Rikkoutuneen oven ääni sai enkelin huokaisemaan ääneen. Isä Marek hänen edessään oli hiljainen ja kalpea. Oli parempi jättää tämä siltä erää rauhaan.
"Palaan huomenna suorittamaan tehtäväni. Oletan, että olette saaneet ruumiit siihen mennessä pois alueelta", hän sanoi ja muuta sanomatta lähti.

Isä Bendek oli yhä polvistuneena rukoukseen, kun kuuli rukoushuoneen oven aukeavan voimalla. Hän säikähti ja nousi seisomaan, peräytyen muutaman askeleen Azaelin vihan voiman edessä. Hän vajosi takaisin polvilleen ja painoi päänsä.
"Hän on lähtenyt, herrani", pappi sanoi. "Hän pyysi rahaa, otti sulan siivestään ja vei sen huoneeseensa ja lähti. Muuta en tiedä."
Isä Bendek huomasi käsiensä vapisevan hieman, vaikka hän oli kertonut totuuden. Hän ei pystynyt katsomaan suoraan enkeliin, sillä tämän vihan kirkkaus oli miltei sokaisevaa.

Azael oli todella vihainen ja hänen raivonsa purkautui yliluonnollisena voimana. Koska se oli Azaelille niin tavallista, hän helposti unohti, miten pelottavaa, jopa hulluksi tekevää, se saattoi ihmiselle olla. Nuori enkeli katsoi polvilleen vajonnutta pappia, joka näytti olevan kauhuissaan enkelin läsnäolosta. Azael rauhoittui sen verran, ettei hän aiheuttaisi hulluutta miesparalle. Nuori enkeli nyökkäsi pikkuisen.
"Kiitos."
Azael ei kysynyt enempää, hän ei uskonut Isä Bendekin tietävän enää muuta, kyllä hän olisi muuten sanonut asiansa. Azael jätti papin rauhaan ja jatkamaan rukoustaan. Azaelin vihanpurkaus alkoi laantua, hänen rauhoituttua hieman, ja muuttui pelkästään suruksi ja katkeruudeksi. Miten Zael saattoi tehdä näin hänelle? Nuori enkeli oli todella luottanut häneen, antanut nukkua vierellään..suudellut..Azael olisi luultavasti itkenyt, jos hänen ylpeytensä olisi antanut siihen luvan, sen verran hänen sydämeensä pisti koko tapahtuma.

Azael lähti kirkosta hiljaisena ja mitään sanomatta, nousi siivilleen. Aamu olisi luultavasti todella kaunis, mutta nuori enkeli ei sitä kauneutta nähnyt oman synkkyytensä takia. Sillä hetkellä Azael ei edes välittänyt, vaikka joku olisi nähnytkin hänen siipensä.
"Löydän sinut vielä, Zael!"
Azael uhkasi, noustessaan korkeuksiin. Hän ei voisi lähteä etsimään summanmutikassa enkeliä, jonka läsnäoloa ei edes Rhydeian kaltainen kokenut enkeli aistinut. Azael päätti mieluummin palata Zaelin asunnolle ja odottaa siellä, vaikka se veisi viikkoja. Eihän enkelillä ollut mihinkään kiire, aika oli hänelle olematon juttu.