Kaliszin salaisuudet

//Förri ja Azael ^^

Kalisz, Puola. Kaunis kaupunki, joka kätki sisälleen monet salaisuudet niin kuin mikä tahansa muukin kaupunki. Myös Zaelilla oli siellä omat salaisuutensa. Enkeli hidasti lentovauhtiaan entisestään, vaikka se oli jo muutenkin hitaanlaista. Hän viittoi myös Azaelia hidastamaan. Hän halusi mennä edellä ja näyttää, mihin piti mennä. He olivat levänneet hetki sitten, joten nyt enkeli oli voimissaan ja valppaana. Ennen kuin he pääsivät kaupunkiin saakka, Zael viittoi enkelikumppaninsa pysähtymään. He olivat korkealla. Oli iltapäivä ja taivas oli pilvien peitossa, joten heitä oli vaikeampi nähdä.
"Azael. Tästä eteenpäin toimimme vaivihkaa. Emme saa paljastaa, millaisia olentoja olemme ennen kuin olemme tuon kirkon sisällä. Eli kun laskeudumme, siivet piiloon. Seuraat vain minua niin kaikki menee hyvin. Älä puhu, ellei sinulle puhuta ja puhu vain asioista, joita sinulta kysytään. Älä puhu kenellekään kirkon ulkopuolella paitsi minulle. Minä hoidan muille puhumisen, jos siihen tulee tarve. Laskeudutaan nyt ja kävellään tästä kaupunkiin. Ollaan kuin olisimme turisteja", Zael sanoi ja katsoi toista enkeliä hetken ennen kuin alkoi laskeutumaan läheiseen metsikköön.

Metsikön halki kulki tie ja sen laidalle Zael laskeutui. Hän katsoi ensin molempiin suuntiin ja tähyili vastakkaiselle puolelle ennen kuin astui tielle. Hän hymyili Azaelille ja lähti kävelemään kohti Kaliszia. Teki hyvää saada kävellä, sillä pitkän matkan jälkeen siipiä oli alkanut kivistää. He kävelivät paljoakaan puhumatta kaupunkiin. Zael ei pitänyt kiirettä. Hän tutkaili pikkuputiikkien näyteikkunoita ja teki välillä kommentteja niissä näkyvistä tavaroista, sellaisia kommentteja kuin "Oh, miten kaunis!" tai "Tuollainen näyttäisi hyvältä olohuoneessani" ja "hui, miten kallis tuo tuoli on". Koko ajan he lähestyivät kirkkoa ja kun he tulivat tarpeeksi lähelle Zael nykäisi hieman Azaelin hihasta.
"Katso, miten kaunis kirkko!" hän sanoi ihastuksesta huokaisten. "Mennään katsomaan lähempää. Sisällä on varmasti upeaa."

Zael lähti päättäväisesti kohti kirkkoa hymy huulillaan. Hän tarttui muitta mutkitta ovenkahvaan ja oli yllättyvinään, kun ovi oli salpaamatta.
"Hienoa, tämä on auki", Zael sanoi innoissaan ja piti ovea auki Azaelille. Kun he olivat sisällä, Zael sulki oven ja katsoi ympärilleen. Lähettyvillä oli jokin vastaanottopisteen tapainen huone, jonka liukulasin takana istui tärkeän, mutta ystävällisen näköinen keski-ikäinen naisihminen. Zael meni muitta mutkitta tiskin luokse ja koputti lasiin saadakseen naisen huomion. Tämän katse kohosi papereista ja nainen avasi hymyillen ikkunan.
"Turistejako?" hän kysyi huonolla englannilla ja Zael nyökkäsi, mutta vastasi puolaksi. Hänellä oli ollut aikaa oppia kieli lähes täydellisesti sinä aikana, kun hän oli ollut maan päällä. Nainen tiskin takana oli hänelle jo tuttu entuudestaan, mutta joka kerta, kun Zael tuli käymään kirkossa, he olivat kuin eivät olisi ennen nähneet. Kaikki se vain siksi, jotta Zaelin henkilöllisyys pysyisi salassa.
"Kyllä, mutta myös historian tutkijoita. Meillä on tapaaminen Isä Marekin kanssa", hän sanoi. Nainen nyökkäsi hymyillen ja tarttui puhelimeen, näppäili muutaman numeron, sanoi asian siihen ja sulki puhelimen.
"Olkaa hyvä ja odottakaa kirkkosalissa", tämä sanoi ja Zael kiitti hymyillen. Hän viittoi nuoremman enkelin mukaansa ja asteli kirkkosaliin.

Lentomatka oli ollut miellyttävä, hieman tavallista hitaampi Azaelille, mutta yhtä kaikki, he saapuivat Puolaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Vielä ennen laskeutumista Zaelilla oli jotain asiaa, joten Azael pysähtyi kesken lennon ja kuunteli ohjeita tarkkaavaisena.
"Kyllä, mestari. Ymmärrän ohjeet."
Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Zael todella vaati häneltä mitään, joten vastaus oli samanlainen, kuin muiden enkeleiden antamien käskyjen kohdalla. Lyhyt, rehellinen ja vakava. Azael teki juuri sen, mitä häneltä odotettiin. Tosin tällä hetkellä se oli aika tylsää, nimittäin nuori enkeli ei saanut tehdä oikeastaan mitään. Seurata vain vierestä ja katsella miten käy. Azael pyrki pitämään lupauksensa täydellisesti, mutta jos joku, tai jokin, uhkaisi Zaelia, silloin Azael ei välittänyt sanoistaan ja kielloista, vaan suojelisi vanhempaa enkeliä. Kunhan he nyt ensin pääsisivät laskeutumaan ensin.

Azaelin siivet katosivat muutama metri ennen laskeutumista maahan, ja enkeli näytti jälleen ihan tavalliselta kansalaiselta. Tosin, Azael itse ei ymmärtänyt, miksi heidän piilottelunsa oli niin tärkeää, jos maailma kuitenkin tiesi heistä ja muista, ei-ihmisistä? Ei sillä, että Azael muutenkaan esitteli siipiään, mutta ei hän sitä pelännytkään. He olivat suhteellisen hiljaa, kävellessään tietä pitkin kohti määränpäätä, jota nuorempi enkeli ei vielä tiennyt. Azaelia huvitti suunnattomasti, miten paljon Zael innostui nähdessään kaikenlaisia hienoja tarvikkeita, koriste-esineitä sun muuta. Azael pysytteli vain hiljaa, hän ei ymmärtänyt, mitä hienoa ihmisten roinassa ja romppeissa oli, mutta ne tuntuivat olevan tärkeitä Zaelille. Vanhempi enkeli oli lapsekkaan innostunut näkemästään ja se tarttui myös Azaeliin, joka hymyili aidosti iloisena.

Mutta nähdessään kirkon, Azaelin piti myöntää sen kauneus. Hieno, jumalille omistettu pyhäinpaikka, jossa todelliset uskovaiset kävivät palvomassa ainoaa oikeaa kohdetta, ylempia voimia.
"Se on kyllä kaunis."
Azael myöntyi ja seurasi toveriaan kirkon sisäpuolelle. Kirkko oli hiljainen, siellä ei tainnut olla ketään. Azael seurasi Zaelia vastaanottotiskin luokse, mutta kuten häntä oli ohjeistettu, ei sanonut mitään. Seurasi vain tilannetta. Kielimuurista hiljaisuus ei tosin johtunut, Azael puhui kyllä Puolaa halutessaan. Isä Marek? Kuka sekin mahtoi olla? Azaelin ilmeet muuttuivat hieman, hänen kuunnellessa keskustelua, vaikka enkeli pysyi muuten rauhallisena. Naista Azael kiitti nyökkäämällä ja asteli sitten kirkkosalin puolelle. Se oli oikein nätti paikka, avara, valoisa ja korkea. Azael hymyili itsekseen, hänen kävellessa keskellä käytävää kohti alttaria. Penkkirivit molemmin puolin olivat tyhjiä.

Zael käveli verkkaisin askelin kirkkosalin käytävää pitkin. Hän vilkaisi vain ohimennen ristiä, jolla naulittu Jeesus komeili kaikessa kärsimyksessään. Hän oli nähnyt sen tarpeeksi monta kertaa. Zael harvoin astui sisälle mihinkään kirkkoon enää, mutta tämä oli poikkeus. Hän istahti eturiviin pää katsellen ympärilleen - mihin tahansa muualle ristiin. Hänen katseensa liukui Azaeliin ja enkeli hymyili hieman.
"Osaatko Puolaa?" hän kysyi.

Samalla ovi alttarin vierellä aukeni ja vanhahko, silmälasipäinen ja harmaapartainen mies astui sisään musta pappispuku yllään. Vanha mies hymyili nähdessään Zaelin ja asteli hänen luokseen, jolloin enkeli nousi seisomaan. He kättelivät kuin tapaisivat ensimmäistä kertaa.
"Tervetuloa Kaliszin pyhään kirkkoon. Minä olen Isä Marek", mies sanoi ystävällisellä, melko matalalla äänellä. Hän käänsi katseensa Azaeliin ja ojensi kättään tällekin. Sitten hän kääntyi Zaelin puoleen kohottaen hieman kulmiaan.
"Tekö molemmat olette historian tutkijoita?" hän kysyi. Zael nyökkäsi ja Isä Marek nyökkäsi myös, ymmärtäen, että Azael oli oli Zaelin liittolainen.

Isä Marek viittoi heidät mukaansa. He kävelivät alttarin taakse johtavan oven läpi Isä Marekin työhuoneeseen. Marek sulki oven visusti heidän takanaan ja käveli sitten toiselle pienemmälle ovelle, joka oli niin matala, että täytyi kumartua hieman, jotta siitä pääsi kulkemaan. Oven toisella puolella pystyi kuitenkin kulkemaan kumartelematta. Marek lukitsi oven heidän perässään ja napsautti valon alas kellariin kulkevaan portaikkoon. He laskeutuivat rappuset alas ja kääntyivät käytävästä vasemmalle.

Zael kuiskasi kävellessään Azaelin korvaan: "Esittelen sinut peitenimellä Miekka. Älä paljasta oikeaa nimeäsi."

Isä Marek johdatti heidät kirkkaasti valaistuun huoneeseen, jonka keskellä oli suurehko pöytä, johon mahtui monta ihmistä. Pöydän ympärillä istuikin viisitoista ihmistä, vakavan oloisia miehiä ja naisia. Huoneen seinustat olivat täynnä kaappeja ja kirjoja pursuavia hyllyjä. Pöydän päädyssä oli piirtoheitin ja sitä vastapäätä oli valkoinen kangas, johon kuvat heijastettiin. Laite ei kuitenkaan ollut nyt käytössä.

Zael käveli muitta mutkitta istumaan vapaalle tuolille pöydän ääressä ja viittoi Azaelin istumaan viereiselle tuolille. Isä Marek istuutui omalle paikalleen hieman kauemmas, melko lähelle piirtoheitintä.
"Hei kaikki. Pitkästä aikaa", Zael sanoi hymyillen ystävällisesti ja sai vastaukseksi ystävällisiä tervehdyksiä ja nyökkäyksiä. Isä Marek rykäisi hieman kurkkuaan.
"Sulka on siis saapunut. Olet etuajassa. Emme ole vielä saaneet kaikkea päätökseen. Aloitamme vasta operaation", pappi sanoi katsoen Zaelia odottaen selitystä.
"Tiedän", enkeli sanoi. "Matkamme sujui nopeammin kuin yleensä. Lensimme suuren osan." Hän hymyili hieman Azaelille.
"Vai niin", Marek sanoi ja hänen tarkkaavainen katseensa seurasi Zaelin katsetta Azaeliin.
"Entä kuka hän on? Miksi toit hänet?" pappi kysyi.
"Voitte kutsua häntä Miekaksi. Hän on kaltaiseni, mutta soturi ja minun palveluksessani. Otin hänet puolustajakseni", Zael sanoi ja Isä Marek nyökkäsi.
"Hyvä, hyvä. Olinkin hieman huolissani, kun ensin et halunnut ketään mukaasi. Toteutamme tänään operaation, josta sinä jo tiedätkin. Viimeinkin voimme tuhota sen asetehtaan! Sinun tehtäväsi on parantaa maa sen jäljiltä. Sittenkään, kun asetehdas on tuhottu, paikka tuskin on turvallinen. Olen siis vilpittömän iloinen, että toit Miekan mukanasi. Kerromme teille, kun on aikanne toimia", pappi sanoi hymyillen hieman enkelille ja nyökkäsi kunnioittavasti Azaelille.
"Selvä", Zael sanoi nyökäten. "Arvelinkin, että operaatio viimein toteutetaan. Toivotaan, että kaikki menee hyvin."
Tähän Isä Marek nyökkäsi. Niin tekivät kaikki muutkin pöydän ympärillä istuvat.

"Onko meidän tarkoitus kuulla koko suunnitelmanne vai voimmeko nyt poistua?", Zael kysyi katsoen Isä Marekia. "Olisi parempi, ettemme tiedä liikaa. Kaiken varalta."
"Totta, totta. Olet oikeassa. Tulen näyttämään, mihin voitte asettua", Isä Marek nousi tuoliltaan ja niin teki Zaelkin. Marek johdatti heidät hymyillen ulos huoneesta ja pitkin käytävää pitemmälle kellariin. Siellä oli huone, jossa Zael oli ennenkin yöpynyt. Siellä oli sänky, kirjoituspöytä, krusifiksi seinällä, lamppu ja vaatekaappi, mutta ei mitään muuta kalustusta.
"Ai niin, tietenkin!" Isä Marek sanoi avatessaan ovea. Hän kääntyi katsomaan enkeleitä. "Haluatteko jakaa huoneen vai haluatko oman huoneen, Miekka? Sekin järjestyy. Viereinen huone on myös vapaa."
Zael katsoi hymyillen Azaeliin. Asia oli toisen päätettävissä. Hänelle kävi kummin vain.

"Osaan."
Azael vastai nyökäten ja katseli ensin isoa ristiä, sitten lasimaalauksia. Tiffanilasista oli tehty hienoja koristuksia Neitsyt Mariasta, Jeesuksesta ja eri pyhimyksistä. Ihmiset todella investoivat kirkkojen kaltaisiin rakennuksiin joissain maissa. Mutta Notre Damea ei voittanut mikään, se oli täysin varma. Sen kauniimpaa rakennusta ei ollut missään maailmalla. Azaelin huomio kiinnittyi kuitenkin lasimaalauksista ääneen, joka lähti oven avaamisesta ja askeleista. Azael tuli hetkessä mestarinsa luokse, ollen melko varma, että tämä oli nyt se Isä Marek. Nuori enkeli aisti uskon puhtauden tuossa vanhassa miehessä, hän taisi olla todella omistautunut ylempien voimien palvelemiselle. Kohteliaasti nyökäten Azael tarttui ojennettuun käteen ja puristi sitä ystävällisesti.
"Mukavaa tutustua."
Azael vastasi esittelyyn rauhallisella äänellään ja hiljeni sitten taas, kuten varmaan Zael oletti hänen tekevän. Seuraavaan kysymykseen Azael vain nyökkäsi, jälkikäteen ajateltuna, hän ei ollut niin varma, olisiko äskenkään saanut puhua mitään. He eivät puhuneet lainkaan, Isä Marekin lähtiessä johdattamaan enkelikaksikkoa jonnekkin Azaelille tuntemattomaan paikkaan. Mutta Zael näytti tietävän hyvin, mihin he menivät, niin luottavaisesti ja tottuneesti tuo liikkui papin perässä hieman viileään kellaritilaan. Azael ei ymmärtänyt enää lainkaan tilannetta, mutta ei hänen tarvinnutkaan, joten enkeli ei kysellyt mitään, seurasi vain. Vasta Zaelin muistutus nimen salaamisesta sai enkelin hämilleen. Miekka? Miksi hänen oma nimensä piti salata? Zael vaikutti olevan hyvää pataa tämän papin kanssa, joten ei kai nimen kertominen hänelle olisi ollut tuhoisaa?
"Ymmärrän."
Azael vastasi lopulta. Jos Zael halusi näin, niin tapahtui.

Kellarin käytävä oli ollut lievästi hämärä, joten kesti hetken, ennen kuin Azaelin silmät tottuivat kirkkaaseen valoon. Huone vaikutti jonkinlaiselta kokoustilalta, salaiselta sellaiselta, ja pöydän ympärillä oli joukko ihmisiä. Azael antoi katseensa kiertää heissä kaikissa, ennen kuin istui Zaelin viereen. Tämä taisi olla vähän vakavampi keskustelu, kaikki näyttivät niin ilottomilta. Ja ei kai kukaan olisi kutsunut paikalle enkeliä, jos ei olisi tositilanne kyseessä. Azael nojasi kyynerpäitään pöytää vasten ja risti sormensa, seuraten tapahtumia mielenkiinnolla. Zael puhui lentämisestä, tiesivätkö ihmiset heidän olevan enkeleitä? Mutta tähän asiaan nuorempi ei taaskaan sanonut mitään, nyökkäsi vain esittelyn aikana. Hän oli siis Miekka. Selvä. Asetehtaan tuhoamista ja maan parantamista, olipa kummallinen tehtävä. Yleensä Azael vain listi kapinallisia, jotka eivät uskoneet pyhiin voimiin. Olihan tämä tietty vaihtelua, joten Azael oli innokas olemaan mukana projektissa, mikä sitten ikinä hänen tehtävä olikaan.

Azael nousi hieman Zaelin jälkeen pöydän äärestä ja lähti jälleen seuraamaan Zaelia ja Marekia jonnekkin, nähtävästi johonkin vierashuoneeseen tai vastaavaa. Ja edelleen he olivat kellarikerroksessa. No, tänne ei ainakaan pahuus päässyt, se oli varma juttu. Molemmat saattoivat levätä ja kerätä voimiaan ilman häiriötä. Azael kurkisti huoneeseen, joka näytti suhteellisen mukavalta ja kodikkaalta, siellä tosin oli vain sänky yhdelle. Marek tuntui lukevan Azaelin ajatukset, hän kysyi asiaa.
"Annan mestarilleni mielellään rauhan, joten viereinen huone käy hyvin."
Azael nyökkäsi sanojensa päätteeksi.

Zael hymyili ja Isä Marek nyökkäsi avaten viereisenkin huoneen oven.
"Olkaa kuin kotonanne, mutta älkää mielellään menkö kaupunkiin. Kirkon takana olevaan puutarhaan voitte kyllä mennä. Siitähän sinä pidät, Sulka", Marek sanoi hymyillen Zaelille, joka nyökkäsi.
"Totisesti pidän. Se vaahtera on varmaankin kasvanut taas viime näkemältä", enkeli sanoi silmät odotuksesta loistaen.
"Niin totisesti on. Kiitos sinun, puutarhamme on enemmän kuin siunattu", Isä Marek oli yhtä hymyä. "Hedelmät maistuvat parhaimmilta kuin missään muualla koko Puolassa. Jumala on todella ihmeellinen. Nyt minun täytyy kuitenkin palata. Velvollisuus kutsuu. Ah, vielä yksi varoituksen sana. Älkää lähtekö yöllä huoneistanne. Tämä on tärkeä yö ja haluan ennen kaikkea pitää teidät turvassa. Sinähän halusit pysyä salassa millä hinnalla hyvänsä, Sulka."
Niine sanoineen Isä Marek kääntyi hymyillen kannoillaan ja lähti kohti neuvonpitoa.

Hetken Zael katsoi Isä Marekin perään ja sitten hän otti pari juoksuaskelta tämän perään.
"Isä Marek, odota!" hän sanoi ja vanha pappi pysähtyi hieman yllättyneenä. Zael pysähtyi myös ja empi hetken ennen kuin puhui.
"Onko... onko Isä Bendekistä kuulunut mitään? Onko hän yhä Vatikaanissa?" hän kysyi ja Isä Marek ojensi kätensä Zaelin olkapäille isällisesti. Hän hymyili.
"Kas, kun otit puheeksi. Isä Bendek palaa tänään. Hän on nyt täysin suorittanut opintonsa Vatikaanissa. Ajattelimme järjestää pienen juhlaillallisen tervetuliaisiksi, mutta hän sanoi jyrkästi ei. Täysin hänen tapaistaan. Hän ei pidä mistään juhlallisuuksista muun kuin Herran kunniaksi. Muistatko, hän ei juhli edes syntymäpäiväänsä", Isä Marek naurahti sydämellisesti.
"Jumalalle omistautunut mies", Zael nyökkäsi hymyillen.
"Kun hän saapuu, kerron hänelle, että sinäkin olet täällä. Hän ilahtuu varmasti", pappi sanoi ja Zael nyökkäsi kiitokseksi.
"Kiitos, Isä Marek", hän sanoi ja pappi lähti takaisin neuvonpitoon. Zael katsoi hänen peräänsä ja hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. Tekohymyily oli toisinaan rasittavaa.

Isä Bendek siis olisi täällä tänään. Hän ei halunnut siltä papilta kuin yhtä asiaa ja Opus Dein jäsenenä tämä oli vieläpä hyvä siinä. Parempi kuin kukaan muu hänen tuntemansa. Nyt Zael kuitenkin kääntyi Azaelin puoleen.
"Tuletko kanssani puutarhaan? En jaksaisi olla sisällä ja haluan nähdä istuttamani vaahteran", hän kysyi hymyilemättä.

Azael tarkasteli huonettaan, Marekin avatessa viereisen huoneen oven. Se oli samanlainen, oikein mukavan näköinen paikka, jossa Azael saisi olla rauhassa. Nuori enkeli kuunteli vähän puolella korvalla Zaelin ja Isä Marekin keskustelua, se ei koskenut millään lailla Azaelia. Jotain puutarhasta ja jostain paikalle tulevasta papista ja hänen..juhlahaluttomuudestaan. Azael ei osallistunut juttutuokioon, hän tutkaili huonettaan, sitäkin mielenkiinnottomasti ja asteli lopulta ulos, jääden käytävälle norkoilemaan. Ohimennen kun katsoi Zaelin ilmettä, hän näytti jotenkin väkinäiseltä. Ei tuntunut ollenkaan pitävän tästä kyseisestä keskustelusta. Azael seurasi tilannetta kauempana ja tuli ystävänsä vierelle, kun Isä Marek jatkoi matkaansa. Zael ei vaikuttanut lainkaan tyytyväiseltä olotilaansa.
"Mielelläni, alkaa olla rasittava paikka tämä ankea ja kylmä kellari."
Azael yritti edes vähän hymyillä, jotta Zaelin mieliala kohenisi myös. Nyt kun he olivat kaksin, hän voisi varmaan esittää muutamia kysymyksiä, kunhan he vain lähtisivät liikkeelle.

Azael katseli vähän ympärilleen käytävällä, varmistaen, että he olivat kaksin, ennen kuin sanoi yhtään mitään.
"Mestari, etkö voisi selittää, mistä kaikesta on kysymys? Tulimme tänne tuhoamaan asetehtaan, sen tajusin, mutta tunnetko nämä ihmiset? Ja kuka on Isä Bendek? Et vaikuttanut erityisen iloiselta, kun hänen nimi mainittiin."
Azael oli varovainen kysymyksissään, mutta hänen äänensävynsä oli sen verran vaativa, että siitä kuuli nuoren enkelin todella haluavan jonkinlaisia vastauksia.

Zael ei vastannut Azaelin hymyyn, lähti vain johdattamaan tätä ulos kellarista sanoen: "Tule. Puhutaan ulkona."

Puutarhaan pääsi toisia rappusia pitkin ja ovi oli aina salvattu sisältä käsin, ellei kukaan ollut puutarhassa. Puutarhan ympärillä oli muuri, joka esti ihmisiltä pääsyn puutarhaan, ellei kulkenut kirkon kellarin kautta tai laskeutunut taivaalta. Hän jätti kellarin oven auki, kun he astuivat ulos. Pilvinen taivas enteili sadetta.

Zael oli kyllä kuullut nuoremman enkelin kysymykset, mutta ei vastannut niihin heti. Hän käveli suorinta tietä vaahteran luokse ja sen näkeminen sai hänet hymyilemään aidosti. Hellästi hän painoi kätensä vasten sen karheaa runkoa.
"Kylläpä sinä kukoistat kauniisti. Kohta sataa ja sen jälkeen kukoistat vielä kauniimmin", Zael puhui hellästi puulle. Sitten hän istuutui maahan selkä vasten puun runkoa ja taputti maata vierellään, jotta Azael istuisi siihen.

"Täällä on ollut pitkään toiminnassa valtiolta salattu asetehdas, joka toimittaa aseita muun muassa Irakiin ja Pakistaniin ja ties minne muualle. Kenelle tahansa, jotka maksavat tarpeeksi. Kaupungin asukkaat ovat olleet pitkään pelon vallassa, sillä asetehtaan miehet surmaavat jokaisen, joka menee liian lähelle. Asetehdas on rakennettu erääseen suureen luolastoon Prosna-joen lähettyville. Päästöt ovat kuitenkin joutuneet jokeen ja siitä kalastavat ihmiset ovat tulleet sairaiksi ja kuolleet. Salainen operaatio asetehtaan tuhoamiseksi on ollut meneillään salahanke jo vuosia. Nyt valtiokin on saatu mukaan. Asetehtaan omistaja on kuitenkin vaarallinen mies ja siksi operaatio on pidetty visusti salassa. Tänä yönä armeija kuitenkin tuhoaa sen. Siitä tulee verilöyly, mutta sille ei voi mitään. Me emme sekaannu siihen", Zael kertoi kietoen kättään ruohikon sekaan.
"Sitten, kun kaikki on ohi, on minun - meidän vuoromme. Minä puhdistan sen kaiken. Teen veden jälleen hyväksi ja siinä asuvat kalat saavat jälleen puhdasta vettä. Hävitän kaiken romun, mitä tehtaasta jää. Palautan luolan sen luonnolliseen muotoon niin hyvin kuin pystyn. Minä muistan vielä, miltä se näytti ennen asetehtaan tuloa. Sinä saat turvata selustani ja pitää kaikki ihmiset poissa alueelta, kun minä työskentelen. Varoitan etukäteen, se tulee kestämään päiviä ja se tulee olemaan minulle raskasta. Tulen olemaan todella kiukkuinen, mutta yritä kestää."

Zael vilkaisi hieman pahoitellen Azaelia ja katui hetken, että oli ottanut toisen mukaan. Hän ei halunnut toisen joutuvan hänen mielentilojensa uhriksi. Mutta tehty mikä tehty. Ei hän lähettäisi toista kotiinkaan.
"Vastaus toiseen kysymykseesi: Kyllä minä tunnen nämä ihmiset. Olen käynyt täällä silloin tällöin. He ottivat minuun yhteyttä, kun aloittivat toiminnan asetehtaan tuhoamiseksi muutama vuosi sitten. Siitä lähtien olen käynyt täällä silloin tällöin. Kävin täällä miltei sata vuotta sitten ensimmäisen kerran, mutta silloin täällä ei tietenkään ollut asetehdasta tai noita ihmisiä. Satuin vain harhailemaan tänne. Olin oikeastaan iloinen, kun he ottivat minuun yhteyttä, sillä seutu on kaunista. Asetehdas on kuitenkin pilannut sen kauneuden ja sormiani syyhyttää saada puhdistaa tämä maa", Zael kertoi hiljaisella äänellä, sivellen ruohoa kädellään. Se tuntui mukavan pehmeältä ja viileältä hänen kättään vasten.
"Mitä Isä Bendekiin tulee... tutustuin häneen Varsovassa käydessäni. Silloin hän ei ollut vielä pappi, mutta hyvin... uskonnollinen ja tiukka... voimakastahtoinen mies. Juuri hän kertoi minusta näille ihmisille. Isä Bendek on... no, minä tarvitsen häntä. Me rukoilemme yhdessä ja.. keskustelemme asioista. Hän on minulle hyvin... läheinen, vaikka emme tapaakaan usein. Olen iloinen, että saan jälleen tavata hänet."

Zael vaikeni. Oli vaikea valita oikeita sanoja kertomaan Isä Bendekistä. Ehkä tämä tieto kuitenkin riittäisi Azaelille. Hän ei voinut paljastaa kaikkea. Ties mitä Azael siitä ajattelisi. Hän ei myöskään halunnut paljastaa omaa syntisyyttään. Se saisi nuoren enkelin melko varmasti tolaltaan pahan kerran.

Azael ei yllättynyt, kun Zael ei vastannut hänelle heti. Hän ei jankuttanut, ei vaatinut vastausta, vaan odotti rauhassa, että he pääsisivät ulos puutarhaan. Kellarin jäljiltä kaunis, värikäs ja raikas puutarha oli kutsuva. Se oli pikkuinen paratiisi keskellä tätä kaikkea, ja huomio kiinnittyi vaahteraan. Se näytti kukoistavan, oli täynnä elämänvoimaa, nuorta vahvuutta. Miten kaunis puu se olikin. Azael hymähti vähän, mestarin heti puhuessa puulle, kuin toiselle enkelille. Yhtä leppoisasti ja lempeästi.
"Suot vaahteralle enemmän huomiota ja hyvää mieltä, kuin minulle."
Azael naurahti. Hän ei ollut oikeasti kateellinen puulle, se olisi ollut jo säälittävää, mutta tilanteessa oli tietty hauskuutensa. Mutta istuessaan puun varjoon, Azael tunsi energian virtaavan elävästä olennosta, ei ihme, että puu oli niin tärkeä Zaelille. Sen läheisyys oli rauhoittavaa.

Mutta puun takia Azael ei ollut täällä, hän halusi vastauksia. Ja Zael antoi niitä kyllä. Nuori enkeli kuunteli mielenkiinnolla tarinaa, muttei ymmärtänyt, miksi ihmiset tekivät asiasta niin vaikean.
"Antaisit minun mennä. Tappaisin heidät nopeammin, mitä koko sissipatalijoona."
Azael oli soturienkeli, taivaiden ritari, joten hän kyllä hallitsi tappamisen, ja jos asia oli tärkeä Zaelille, hän ei tuntenut minkäänlaisia tunnontuskia asiasta. Hän vain teki, mitä vanhempi enkeli käski, moraalia kuuntelematta. Azael voisi tietysti käyttää myös lahjaansa, anteeksi antoa, mutta se ei toiminut isoihin ihmisryhmiin, Azael oli vielä niin nuori ja kokematon. Tietysti hän ymmärsi, että tehtävä oli Zaelille tärkeä luonnon puhdistamisen takia, mutta ei Azael halunnut jäädä myöskään toimettomaksi. Hän halusi tehdä sitä, mihin tehtävään hän oli syntynyt. Puhdistamaan maata epäuskovaisista ja tottelemaan käskyjä. Mutta jos Zael käski Azaelin jäädä pois verilöylystä, niin hän tekisi.
"Lupasin olla sinun enkelisi, ja niin myös teen, olit sitten kärttyinen, tai et."
Azael virnisti hieman ja nojasi mukavasti vasten puun paksua runkoa.

Puhe siirtyi ihmisiin ja tähän mysteeriseen Isä Bendektiin. Azael tarkkaili mestarinsa ilmeitä, salasiko kenties tuo jotain? Tuskin.
"Ihmiset sotivat mielellään, jostain syystä pyhällä pitämällään maalla."
Azael tarkoitti puheillaan Pakistania, Irania ja Irakia. Mutta ei Azaelkaan siitä pitänyt, koska se oli täysin turhaa sotaa. Siinä oli pelkästään häviäjiä, jumalten hyvää karjaa kuoli turhaan.
"Tämä Isä Bendekti vaikuttaa hyvältä, pyhälle elämälle omistautuneelta mieheltä. Onko minullakin kunnia tavata hänet?"
Azael arvosti niitä, jotka arvostivat korkeita voimia, ja Bendekti vaikutti sellaiselta. Hänen kanssaan rukoilu voisi antaa voimaa enkelille itselleenkin.
"On hyvä, että sinulla on ystäviä ihmisten parissa."
Azael vielä lisäsi, pienen hiljaisuuden jälkeen.

Zael vilkaisi nuorempaa enkeliä ja huokaisi.
"Uskon, että kyllä pystyisit siihen. Tämä on kuitenkin ihmisten välinen asia. Enkä minä halua minkäänlaista julkisuutta. Ei saa paljastua, että olen ollut mukana. Siksi on parempi, ettei kukaan muukaan enkeli sekaannu tähän enempää kuin on tarpeen", Zael sanoi. "Ja sitä suurempi on sinun vastuusi, kun tulet vartioimaan selustaani. Kukaan, joka ei ollut tänään sen suuren pöydän ääressä, ei saa nähdä minua. Oli se sitten toinen enkeli tai ihminen tai joku muu."

Zael mittaili katseellaan Azaelia ja mietti hetken, olisiko noiden kahden hyvä tavata. No, todennäköisesti he tapaisivat. Siltä tuskin voisikaan välttyä.
"Isä Bendek varmaan haluaa tavata kaltaisesi enkelin myös. Tulette varmasti toimeen", Zael sanoi. Ennen kuin hän päästäisi nuo kaksi tapaamaan toisiaan, hänen olisi kuitenkin puhuttava kahden papin kanssa. Bendek saattaisi tehdä väärän johtopäätöksen Azaelista, ellei hän selittäisi ja varoittaisi tätä etukäteen paljastamasta mitään enkelin edessä. Hän toivoi, että pystyisi tapaamaan Bendekin kaksin ennen kuin esittelisi Azaelille.

"Muuten. Muista, kun olemme täällä, kutsu minua nimellä Sulka. Minä taas kutsun sinua Miekaksi. Vaikka olemmekin kahden. Seinillä voi pian olla korvat", Zael sanoi nojautuen hieman rennommin puun runkoa vasten. Hänen antoi kätensä levätä vierellään ruohikossa.

Azael kohautti vähän harteitaan ja nyökkäsi vastauksena, jos Zael ei halunnut hänen osallistuvan ihmisten välisiin konflikteihin, se kävi hyvin. Azaelille oli melkoisen yhdentekevää, tappoiko hän jonkun vai ei. Se oli mestarin päätettävissä. Zaelin suojelu oli paljon tärkeämpää, joten siihen tehtävään nuori enkeli suhtautui vakavuudella, hän ei todellakaan halunnut pettää mestariaan.
"Tehtävä on selvä."
Azael oli lopulta vastannut pitkän ohjeistuksen jälkeen. Kylläpä Zael oli tarkka Azaelin tekemisistä, miksi hän niin huolissaan oli?

Azael venytteli hieman käsiään ja haukotteli, matka oli vienyt voimia jonkin verran, joten hän tarvitsisi jonkin verran lepoa tänään.
"Toivottavasti. Miten tunnistan hänet? Onko hän nuori, vanha, millaiset hiukset?"
Azael halusi olla kohtelias oikealle henkilölle, jos hän sattumalta tapaisi Isä Bendektin ennen Zaelia.
"En ihan käsitä näiden salanimien merkitystä, mutta ymmärrän kyllä käyttää niitä."
Azael venytteli niskojaan, joista kuului pieni naksahdus.
"Jos et pahastu, mestari, voisin mennä lepäämään vähäksi aikaa, jos emme tänään kuitenkaan tee mitään sen kummempaa tehtävään liittyen."
Azael kysyi epäsuorasti. Vaikka hän oli voimakas enkeli, hänkin tarvitsi lepohetken aina silloin tällöin.

Zael nyökkäsi hyväksyvästi Azaelille. Hän ei voinut kertoa tälle, miksi oli niin tärkeää, ettei hän paljastuisi. Toinen näytti kuitenkin ottavan tehtävän vakavasti ja se riitti. Häntä tosin itseään hieman arvelutti, oliko operaatio sittenkin liian vaativa hänelle itselleen. Ehkä Isä Bendek voisi auttaa häntä siinä muuttamalla henkisen paineen fyysiseksi kivuksi. Tosin sitten hänen kehonsa heikkenisi entisestään, vaikka ajatus tuntuikin houkuttelevalta.

"Tuota... hän on pitkähkö", Zael vastasi nuoremman enkelin kysymykseen. "Hän on kalju - tai ainakin viimeksi oli. Tuiman näköinen. Aika lihaksikas, vaikka sitä ei huomaakaan pappikaavun alta. Hän täyttää tänä vuonna 26."
Zael ei osannut kuvailla Bendekiä sen tarkemmin. Hän ei muistanut edes tämän silmien väriä. Ehkä hän ei ollut vain kiinnittänyt koskaan huomiota sellaisiin pikkuseikkoihin.

Zael hymyili hieman toiselle enkelille ja nyökkäsi.
"En pahastu. Minä jään vielä tänne. Mieleni lepää parhaiten täällä", hän sanoi antaen toiselle luvan mennä lepäämään.

Olipas erikoinen kuvaus, jostain syystä Azaelille tuli enemmän mieleen rikolliset, joita hän oli nähnyt vankilassa, kuin kunniallinen pappi. Tosin, eipä ollut Azaelin tapaista arvostella ihmisiä sen kummemmin ulkonäön perusteella. No, kyseisen henkilön tapaaminen voisi olla hyvin mielenkiintoista. Hän oli tehnyt paljon huomioita aikaisemmin kokoushuoneessa tapaamistaan ihmisistä ja yleensä Azael sai kaiken tarpeellisen selville yhdellä vilkaisulla, joten varmaan Bendektistä saisi Zaelin kuvauksen lisäksi vielä enemmän irti, kun tapaisi kyseisen henkilön. Oli silti jotenkin kummallista kuulla Zaelin läheisistä suhteista ihmisiin, Azael ei osannut käsittää niitä, koska hänellä ei itsellään ollut sellaisia. Oikeastaan, hänellä ei ollut sosiaalisia suhteita sen kummemmin, kuin muiden enkeleiden kanssa ja nekin keskittyivät lähinnä tehtäviin ja palveluksiin. Nuorena enkelinä, kun vielä ei ollut auktoriteettia, kuka tahansa vanhemmista yksilöistä saattoi pomottaa Azaelia ja käskeä tekemään työt puolestaan, joten hänellä ei ollut oikein sen kummemmin ystäviä. Ei Azaelia haitannut, hänellä ei ollut muuta elämää, joten hän teki työnsä mielellään, mutta hän ei vain ymmärtänyt kunnolla mestarinsa ystävyyttä ihmisten kanssa.

No, ehkäpä jossain vaiheessa Azael pääsisi samalle älykkyyden ja ymmärryksen tasolle Zaelin kanssa ja tajuaisi ihmisten kanssa kaveeramisen. Mutta toistaiseksi, nuori enkeli kaipasi lepoa ja hieman rauhaa. Hän voisi itse asiassa olla aivan hyvin tässäkin ja samalla hieman vahtia Zaelia.
"Taidan sittenkin jäädä tähän myös, paikka on mukava."
Ja jos Isä Bendek sattuisi tulemaan paikalle, Azael tapaisi kyseisen miehen samalla.

//Isä Bendek näyttää about tältä

Zael hymyili hieman. Ei haitannut, vaikka Azael jäikin hänen vierelleen. Enkeli ei kuitenkaan ollut puhetuulella. Häntä väsytti ja harmaat pilvet tuntuivat hieman painostavilta. Kohta sataisi, mutta Zael kieltäytyi menemästä sisään ennen kuin sade todella lankeaisi. Hänellä ei ollut vaihtovaatteita mukanaan, mutta se ei oikeastaan haitannut. Hän voisi aina pukeutua kirkon vaatteisiin. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta.

Zael sulki silmänsä ja haukotteli hieman. Oli mukava olla vain hiljaa välillä ja kuunnella ympäriltä kuuluvia ääniä. Oli mukava tuntea toisen lämpö hänen vierellään. Hän oli oikeastaan kiitollinen, että Azael oli jäänyt siihen. Hän miltei torkahti, mutta havahtui kuullessaan ruohikon kahisevan lähestyvistä askelista. Hän avasi silmänsä ja katsoi, kuka äänen oli aiheuttanut. Hänen suunsa avautui hämmästykseen ja sulkeutui taas. Enkeli ponnahti seisomaan ja juurikaan Azaelista välittämättä kiiruhti kohti lähestyvää hahmoa, joka pysähtyi ja antoi Zaelin kuroa välimatkan umpeen. Mies oli kalju, mustapartainen ja pitkä, hänellä oli musta papinkaapu yllään ja kaulassaan isohko krusifiksi. Mies oli vakavailmeinen, mutta katse, jolla tämä katsoi Zaelia, oli tiukan lempeä. Mies oli Isä Bendek.

Zael pysähtyi Isä Bendekin eteen ja he tuijottivat toisiaan hetken ennen kuin pappi polvistui hänen eteensä ja tarttui Zaelin käsiin.
"Olet kaunis niin kuin aina, enkelini", mies sanoi ja suuteli Zaelin käsiä.
Zael hymyili hieman.
"Nouse, Bendek", hän sanoi ja mies nousi päästäen irti enkelin käsistä. Zael laittoi hetkeksi kätensä Isä Bendekin harteille ja veti tämän lyhyeen halaukseen. Samalla enkeli kuiskasi jotakin papin korvaan ja Bendek nyökkäsi vakavin ilmein. Sitten Zael irrotti otteensa papista ja kääntyi Azaelin puoleen.
"Tässä on Isä Bendek. Bendek, tässä on enkeli Miekka", Zael sanoi ja Isä Bendek kumarsi syvään.
"On suuri kunnia tavata taivaan soturi", pappi sanoi kunnioitusta äänessään.

Azael sulki silmänsä ja nojasi rauhallisena puuta vasten. Oli niin hiljaista ja mukavaa, että Azael pakostakin alkoi hieman torkkua, matkan rasitus alkoi viedä veronsa. Azael tunsi mestarinsa läheisyyden vierellään, hän oli lämmin ja seura rauhoitti, vaikka he eivät puhuneet mitään. Ehkä niin oli parempi, molemmat saivat ihan rauhassa lepäillä. Mutta, rauha keskeytyi melko pian. Azael kuuli ruohikon kahisevan ja avasi silmänsä, melkein samaan aikaan Zaelin kanssa. Azael huomasi katsovansa papinkaapuista miestä, jolla oli tuima, läpitunkeva ja vakava katse, voimakkaat piirteet ja kalju pää. Viiksien ja kulmakarvojen tummuus lisäsi entisestään hieman rikollisen näköistä olemusta. Mutta Zael tuntui olevan innoissaan, tämä melkein loikkasi jaloilleen nähdessään erikoisen papin ja kuvauksen perusteella Azael epäili hänen olevan Isä Bendek.

Azael nousi verkkaisesti seisomaan ja pysyi suosiolla vähän kauempana kahden olennon tapaamisesta. No, Zaelin innokkuudesta huolimatta Bendek ainakin kunnioitti häntä ja polvistui maahan, juuri niin kuin ihmisten pitäisikin enkelin edessä tehdä. Ihmisten kuului kunnioittaa enkeleitä, koska he auttoivat niin paljon maan asukkeja toimissaan. Azael antoi mestarinsa ja papin rauhassa tervehtiä toisiaan ja asteli lähemmäs vasta, kun Zael esitteli hänet salanimellään.
"Ilo ja kunnia on minun puolellani."
Azael nyökkäsi hieman tervehdykseksi ja ojensi myös hieman kättään. Bendek taisi tosiaan olla koko sydämestään kirkon miehiä, siltä ainakin tämän energia tuntui. Muuta Azael ei sanonut, hän oli saanut käskyn puhua vain kysyttäessä, joten esittelyn jälkeen nuori enkeli vaipui taas omiin ajatuksiinsa ja peruutti muutaman askeleen varmuuden vuoksi.

Isä Bendek puristi hieman tarjottua kättä, pitäen katseensa kunnioittavasti maassa. Tämä enkeli tosiaan oli erilainen kuin Zael. Hän arveli, että olisi parempi pysyä poissa tämän lähettyviltä. Zael oli aina pelännyt paljastuvansa jollekin toiselle enkelille ja Isä Bendek oli vannonut vievänsä tämän salaisuuden hautaansa. Hän arveli tietävänsä, miksi Zael näytti niin iloiselta heidän tapaamisestaan. Hän arveli, että tapaisi Zaelin vielä myöhemmin tänään.

Zael ei aikaillutkaan. Ollessaan selin Azaeliin enkelin ilme muuttui niin tuskaiseksi ja anovaksi, että Bendekin oli vaikea pitää kasvonsa peruslukemilla. Hänen kulmansa kurtistuivat.
"Rukoilen kanssasi myöhemmin, Sulka", Bendek sanoi vakavaan sävyyn. Hän oli miltei sanonut Zaelin oikean nimen, mutta viime tingassa muistanut, ettei se sopinut täällä - tai minkään muunkaan kirkon lähettyvillä. Hän mietti, tiesikö tuo Miekaksi kutsuttu enkelin oikean nimen. Hän päätti olla varovainen sanoissaan Azaelin lähettyvillä. "Minun on levättävä nyt. Matka oli uuvuttava."
Zael nyökkäsi ja hänen ilmeensä muuttui taas normaaliksi.
"Lepää kunnolla, ystäväni", hän sanoi.
Isä Bendek kumarsi molemmille enkeleille ja poistui. Zael katsoi tämän perään ja pani merkille, että papin ryhti tosiaan oli hieman uupunut ja väsynyt. Hyvä, että tämä saisi levätä ennen iltaa. Mietteliäänä Zael hieroi leukaansa ja hätkähti hieman tuntiessaan sadepisaran tipahtavan päähänsä. Hän katsoi ylös eikä mennyt kauaakaan, kun jo satoi kaatamalla.
"Nyt kyllä sisälle", Zael sanoi Azaelille. "En halua kastua. Siipeni eivät pidä siitä." Hän puhui kävellessään jo ovelle.

Tämä oli uusi tilanne Azaelille ja hän oli hämmentynyt, jopa eksynyt. Azael ei ollut koskaan ennen joutunut jakamaan toisen enkelin huomiota ihmisen kanssa, ei ainakaan näin selvästi. Oman tutorinsa ja muiden, vanhempien enkeleiden kanssa hän oli tottunut pitämään välimatkaa ihmisiin ja olemaan omiensa parissa. Mutta tuntui hämmentävältä nähdä, että Zael osoitti enemmän huomiota papille, kuin hänelle. Se oli hämmentävä tilanne, Azael tuntui olevan ulkopuolinen koko asiassa, tuntui, ettei hänen pitäisi olla koko paikassa. Se sai nuoren enkelin tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi, tarvittaisiinko häntä ollenkaan tässä tehtävässä? No, ei hän voinut lähteäkkään ilman Zaelin suostumusta, joten Azael vain pysytteli kauempana esittelyn jälkeen. Hän kuuli osan keskustelua, vaikkei reagoinut siihen millään tavalla.

Isä Bendekin lähdettyä, enkelit jäivät kaksin, mutta Azael ei vieläkään ollut varma, mihin hän tästtä keskustelussa oikein kuului, joten nuori enkeli jäi odottamaan Zaelin käskyjä. Mutta Zaelin käskyjen sijaan sanat tulivat taivaalta, kirjaimellisesti. Azael oli jo aikaisemmin epäillyt sateen tulevan, mutta se yllätti joka kerta. Ensimmäiset pisarat muuttuivat hetkessä rankkasateeksi.
"Mennään vain, pian tulee kuitenkin pimeä, joten voimme samantien lepäillä sisällä."
Azael lähti mestarinsa perässä takaisin sisälle, ennen kuin he molemmat kastuisivat kuin rotat. Azael oli tavallista hiljaisempi ja vakavampi.

Zael hidasti askeliaan portaikossa. He olivat nyt turvassa sateelta, joten ei ollut enää syytä kiirehtiä. Hän asteli huoneensa ovelle ja kääntyi Azaeliin päin.
"Minä tarvitsen hieman aikaa mietiskelyyn. Taidan ottaa pienet torkutkin", hän sanoi nuoremmalle enkelille ja sipaisi milteinpä hellästi tämän poskea.
"Tämä odottaminen on hieman tylsää, täällä ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin puutarhan hoitoa, lukemista, rukoilemista tai nukkumista", Zael naurahti hieman.
"Minä ainakin valitsen nyt nukkumisen. Nähdään myöhemmin", enkeli sanoi ja haukotteli, avaten huoneensa oven ja astuen sisälle.

Zael sulki ovensa ja huokaisi. Hän käveli sängylleen ja nukahti miltei heti, kun oli saanut päänsä tyynyyn.

Oli jo yö, kun Zael säpsähti hereille. Hän ei tiennyt, mitä kello oli, mutta ei oikeastaan välittänytkään. Aivan kuin hän olisi kuullut koputuksen oveltaan. Hän kuunteli ja koputus kuului uudestaan, tällä kertaa hieman lujempaa. Hän oli hetkessä täysin valveilla, kun muisti Isä Bendekin luvanneen "rukoilla" hänen kanssaan vielä tänään. Enkeli hyppäsi sängyltä ja asteli ovelle, avaten sen hiljaa.
"Kiitos, että jaksat tätä, Bendek", hän kuiskasi vilkaisten Azaelin suljettuun oveen.
"Minä olen sinun palvelijasi, teen mitä ikinä käsketkin", pappi sanoi. "Mennäänkö?"
Zael nyökkäsi ja sulki huoneensa oven. He kävelivät rinnatusten pitkin käytävää syvemmälle kellariin, mutta eivät hipaisseetkaan toisiaan kulkiessaan. He eivät puhuneet eivätkä edes katsoneet toisiaan. Kellarin perällä oli lukittu, paksu ovi, joka narisi hieman Isä Bendekin avatessa sen. Kaksikko katosi sisälle ja ovi narahti jälleen, kun se sulkeutui.

Oli jokseenkin turhauttavaa palata takaisin kolkkoihin kellaritiloihin, joissa oli huono valaistus ja viileää, mutta kelvatkoon. Parempi se oli, kuin kastua ulkona sateessa. Azael seurasi mestariaan aina tämän huoneen ovelle asti, kunnes sai käskyn antaa Zaelin olla rauhassa. Azael nyökkäsi hieman.
"Enköhän minä jotain tekemistä keksi. Varmaan nukun itsekkin hieman."
Azael hymähti vähän, tuntiessaan kosketuksen poskellaan. Zaelin kosketus oli aina niin tärkeän oloinen, nuorelle enkelille tuli hyvä olo, kun joku häntä vanhempi ja parempi enkeli oli hänelle niin ystävällinen. Zaelin mentyä omaan huoneeseensa, myös Azael katosi oman huoneensa oven taakse.

Azael ei tehnyt paljoakaan ennen nukkumista. Hän rukoili hetken aikaa ja meditoi, ennen kuin kävi levolle. Azael nukahti miltei samantien. Yöllä jokin kuitenkin herätti nuoren enkelin. Se ei ollut ääni, se oli tunne. Hänellä oli erikoinen tunne siitä, ettei kaikki ollut hyvin, ja se liittyi hänen mestariinsa. Azael nousi istumaan ja kuuli seuraavaksi heikot koputukset, jotka voimistuivat. Ne kuuluivat Zaelin oven ulkopuolelta. Hämmentyneenä Azael hiipi ovelleen ja kuunteli sen takana. Azaelin ei ollut vaikea kuulla keskustelua, toinen oli Isä Bendek. Mitä tekemistä hänellä oli Zaelin kanssa keskellä yötä? Azael odotti hetken, että askeleet käytävällä hiljentyivät vähän, ennen kuin lähti kaksikon perään. Vaikka käytävä oli lähes pimeä, Azaelilla ei ollut ongelmaa liikkua askelten äänen perusteella. Azaelin oli tarkoitus suojella Zaelia, joten hän pysyisi mestarinsa luona. Silti oli outoa, ettei Zael ollut herättänyt häntä. Kulman takaa Azael huomasi, miten kaksikko hävisi suuren ja raskaan näköisen oven taakse. Azael hiipi ovelle ja oli tarttumassa kahvaan, kun pysäytti kätensä. Mikä oikeus hänellä oli tähän? Jos tämä olisi ollut tärkeä asia, Zael olisi varmasti herättänyt hänet ja ottanut mukaansa. Tämä oli hänen mestarinsa jokin oma asia, mihin nuori enkeli ei saanut sekaantua. Olkoot niin. Azael kääntyi ja lähti kävelemään takaisin käytävällä. Mutta sekään ei tuntunut oikealta. Koko tämän ajan Azael oli tuntenut olonsa ulkopuoliseksi, Zael kohteli häntä kuin idioottia, jolle ei voinut paljastaa mitään, ja se todella loukkasi häntä. Azael oli ehkä nuori, mutta hän oli älykäs, ja teki pahaa jäädä ulkopuolelle koko touhusta. Azael tuli takaisin oven luokse ja tarttui kahvaan. Hän ei riuhtaissut ovea auki kerralla, yritti vain raottaa sen verran, että näkisi sisäpuolen tapahtumat.

Huone oli hämärä. Sillä välin, kun Isä Bendek sytytti kynttilöitä, Zael alkoi valmistautua. Hän riisui kaikki vaatteensa, sillä hän ei halunnut niiden likaantuvan. Hän alkoi penkomaan mustaa kassia, jonka Isä Bendek oli tuonut mukanaan.
"Onko sinulla cilicet mukanasi? Haluan ne molempiin jalkoihini", Zael sanoi penkoessaan kassia.
Isä Bendek vilkaisi Zaelia ja vastasi:"On." Sitten hän jatkoi kynttilöiden sytyttämistä.

Zael istuutui tuolille ja alkoi kiristää cilicejä jalkoihinsa. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun katumusnauhat upposivat hänen reisiinsä. Hän kiristi ne tiukalle ja hengähti saatuaan ne paikoilleen. Isä Bendek tuli hänen luokseen ja katseli häntä hetken ennen kuin puhui.
"Haluatko käyttää omaa ruoskaasi vai jotain minun ruoskistani?" pappi kysyi.
"Minun ruoskaani", Zael vastasi.
"Selvä", Isä Bendek sanoi, "mutta oletko aivan varma? Sinulla tulee olemaan rankka työ edessä."
"Olen varma", Zael sanoi päättäväisenä ja penkoi laukusta köyden, jonka hän antoi Bendekille. "Sido minut nyt."

Isä Bendek teki niin kuin enkeli oli käskenyt. Hän sitoi Zaelin kädet ja kiinnitti köyden kivisen jalustan päällä olevaan renkaaseen, niin että Zael oli polvillaan maassa. Hän irrotti enkelin ruoskan tämän vyötäisiltä, josta tämä ei ollut sitä vielä ottanut pois. Ruoska oli hieman painava hänelle ja sitä oli raskasta käsitellä, mutta hän ei voinut niskuroida. Käsky käyttää sitä oli tullut enkeliltä itseltään.
"Kuinka monta kertaa?" Isä Bendek kysyi.
"Lyö sata kertaa", vastasi sidottu enkeli ja Bendek hengähti.
"Niin monta! Oletko tosissasi? Selästäsi ei ole kohta mitään jäljellä! Anna minun edes vaihtaa normaaliin ruoskaan!" pappi aneli äänessään selvää huolta.
"Ei! Älä niskuroi minua vastaan, Bendek! Älä koettele kärsivällisyyttäni! Ala nyt vain ruoskia", Zael huusi milteinpä vihaisena ja Bendek kavahti taaemmas. Pappi veti syvään henkeä.
"Hyvä on. Minä tottelen", mies sanoi ja ruoska viuhahti ilmassa. Ensimmäinen isku kaikui huoneen kivisistä seinistä ja Zaelin tuskainen huudahdus heti sen perässä.

Azael epäröi avata ovea, mutta kuitenkin painoi kahvan alas. Se oli helppo avata, ainakin enkelin. Hyvin varovasti Azael työnsi ovea auki, varoen natinaa, ja kurkisti sisään huoneeseen. Aluksi paikka oli hyvin hämärä, mitään yksittäistä ei tuntunut erottuvan, ainoastaan kaksi hahmoa, jotka Azael olisi tunnistanin muutenkin, vaikkei olisi tiennyt heidän henkilöllisyyttään etukäteen. Enkelin katse tottui hämärään, lukuisten kynttilöiden syttyessä huoneessa ja valaistessa varsinkin Zaelin alastonta kehoa. Mitä ihmettä tuossa huoneessa oli tapahtumassa? Azael irvisti vähän, nähdessään kivuliaat cilicetit, hän oli nähnyt niitä ennenkin, vaikkei ollut kokenut niiden vaikutusta ennen elämässään. Ikäviä juttuja. Mutta Azael ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Mennä väliin vai lähteä pois? Ainakaan hän ei halunnut pelkästään katsoa tuota irvokasta näytelmää, jotain piti tehdä. Nuori enkeli painoi kynsiään vasten oven karmia ja kuunteli keskustelua. Kyse oli ruoskinnasta. Azael tiesi että jotkut uskonnolliset lahkot kiduttivat itseään päästäkseen synneistä ja sen sellaista, mutta miksi Bendek ruoskisi Zaelin, itseään ylemmän olennon, enkelin? Ja varsinkin Zaelin suostumuksella. Miksi Zael halusi tulla ruoskituksi, omalla asellaan?

Azael seurasi katseellaan, kuinka hänen mestarinsa sidottiin kiinni ja sitten koko kummallinen verirituaali alkoi. Zael halusi häntä lyötävän sata kertaa, mutta Azael ei voinut antaa edes ensimmäisen ruoskan koskettaa hänen mestarinsa kaunista kehoa. Huuto, joka Zaelista lähti oli niin kivulias ja tämän maailman ulkopuolelta, ettei Azael sitä kestänyt. Hänen sydäntään särki kuulla oman toverinsa huuto. Azael vetäisi oven auki ja juoksi huoneeseen.
"Lopeta!"
Huutaessaan nuori enkeli tarttui Bendekiä ranteesta, estääkseen ruoskinnan.
"Mestarini, mitä ihmettä tämä on olevinaan?"
Azael katsoi epäuskoisena sidottua Zaelia.

Ensimmäinen isku sai Zaelin huutamaan tuskasta. Bendek oli lyönyt lujaa ja hänen oma ruoskansa teki vahinkoa monin verroin enemmän kuin tavallinen ruoska. Hän odotti seuraavaa lyöntiä, mutta sitä ei tullut. Kauhukseen hän kuuli Azaelin äänen. Zael katsoi taakseen silmät palaen niin säikähdyksestä kuin kiukusta. Azael piteli Bendekin kättä, joka oli valmistautunut lyömään toisen kerran. Nyt Isä Bendek kuitenkin vain seisoi paikoillaan hiljaa. Zael arveli tämän jopa olevan kiitollinen jossain määrissä nuoremmalle enkelille, koska tämä oli tullut estämään tapahtumaa.

"Azael! Mitä teet täällä? Tämä on minun yksityisasiani eikä kuulu sinulle tippaakaan!" Zael sanoi selvästi ärsyyntyneenä ja vihaisena keskeytyksestä. Vielä enemmän enkeliä kuitenkin ahdisti, koska ei voinut kertoa, miksi hän halusi tulla ruoskituksi. Hän halusi purkaa patoutunutta vihaa ja katkeruuttaan fyysiseen kipuun. Sitä paitsi hän tiesi ansaitsevansa sen, sillä hän oli syntinen enkeli.

"Lukitsitko oven?" hän tiuskaisi kysymyksen Isä Bendekille, joka pudisti päätään.
"Luulin, että sinä lukitsit sen, kun tulit viimeisenä sisään", pappi sanoi totuudenmukaisesti.
Zael puri huultaan ja käänsi kasvonsa pois.
"Azael... ole kiltti mene takaisin huoneeseesi. En halua, että näet tätä", Zael sanoi milteinpä anovalla äänellä, toivuttuaan pahimmasta kiukusta ja järkytyksestä.

Azael näki selvästi, ettei tämä ollut pahoinpitely, Bendek ei tehnyt tätä omasta, vapaasta tahdostaan, joten Azael päästi irti miehen ranteesta, ottaen kuitenkin ruoskan varmuuden vuoksi itselleen. Se oli Zaelin ruoska, hänen aseensa, siitä aisti tuon mahtavan enkelin voiman. Tilanne oli hyvin jännittynyt, Azael vain katseli mestariaan ja hänen sydämensä takoi hulluna, enkeli ei tiennyt lainkaan, mitä tulemaan piti. Hänen pitäisi varmaan pahoitella tottelemattomuutta, mutta se ei tuntunut oikealta teolta. Zaelilla oli paljon selitettävää. Azael ei ollut koskaan kuullut, että kukaan enkeli pahoinpitelisi itseään, ei koskaan. Tämä oli jotain todella erikoista käytöstä, ehkä Zael oli tulossa hulluksi tai riivatuksi.
"Mestari..En..en voinut..en halunnut jättää sinua yksin.."
Azael aloitti varovasti, hieman takellellen, Zaelin purkaessa kiukkuaan, ja luultavasti myös ruoskan aiheuttamaa kipua häneen. Azael tiesi, että Zael voisi antaa hänelle tuntuvan rangaistuksen, ja sitä vähän nuori enkeli odottikin, mutta äkkiä äänensävy muuttui.

Tiuskiminen taisi ottaa liikaa voimille, pian Zaelin ääni muuttui anovaksi.
"Olen pahoillani, mestari, mutten voi toteuttaa käskyäsi. En voi jättää sinua yksin. Kerro, mitä tämä kaikki on? Olet pitänyt minua pimennossa alusta, kertomatta mitään. Jos sinulla on paha olla, antakaa minun auttaa, mestari."
Azael polvistui maahan ja otti Zaelin käsistä kiinni, sen verran, mitä pystyi. Hän huomasi vasta nyt, että Zael oli kutsunut häntä omalla nimellään. No, se tuskin olisi mikään iso haitta tai ongelma.

Zael ei olisi halunnut katsoa Azaelia. Isä Bendek astui vaitonaisena taaemmas ja risti kätensä rinnalleen. Miksi hän oli ollut niin huolimaton, ettei ollut lukinnut ovea? Hän hengitti syvään ja yritti saada itsehillintänsä takaisin.

"Azael... Usko minua nyt, kun sanon tämän. Tämä on minun tapani lievittää tuskaa sisälläni. Sitä tuskaa, josta en pysty puhumaan sinulle. Usko minua, kun sanon, että ansaitsen tämän rangaistuksen vielä tuhat kertaa kovempana", Zaelin ääni oli hiljainen ja kun hän kääntyi katsomaan enkeliä edessään, hänen silmistään kuvastui pohjaton suru.
"Jos haluat auttaa minua, Azael..." Zael aloitti ja vaikeni hetkeksi, vilkaisten ruoskaansa. Kukaan muu enkeli Rhydeian jälkeen ei ollut koskenut hänen aseeseensa koskaan ja se teki hänet hieman levottomaksi, mutta myös jollakin tavalla innostuneeksi. Miten paljon enemmän Azaelilla olisikaan voimaa käyttää ruoskaa kuin Isä Bendekillä!
"...niin kohota ruoska ja iske minua."

Isä Bendek rykäisi.
"Anteeksi, että keskeytän, Sulka", pappi sanoi painottaen Zaelin peitenimeä. "Mutta muista, missä olet."
Zaelin silmät levisivät, kun hän tajusi, että oli kutsunut Azaelia tämän oikealla nimellä. Hän saattoi vain toivoa, ettei kukaan ollut kuullut. Ainakin hänen oma nimensä oli pysynyt salassa sentään, jos joku olisikin sattunut kuulemaan. Isä Bendek vaikeni jälleen ja Zael puri huultaan. Mitä stressiä ennen väsyttävää puhdistusoperaatiota! Hän toivoi pystyvänsä menemään ajassa taaksepäin.

Tämä alkoi mennä hulluksi Azaelin mielestä, ei ollut mitään järkeä alkaa ruoskimaan itseään, oli sitten tehnyt millaisen synnin tahansa. Enkelin verta ei sopinut koskaan vuodattaa ilman kunnollista taistelua, eikä tämä ollut sellainen. Tämä oli jokin Zaelin masokistinen riitti, hän luuli sen helpottavan oloaan, mutta Azael ei uskonut niin käyvän. Kivulla ei voinut koskaan lievittää henkistä tuskaa, sen verran jopa nuori enkeli ymmärsi maailmasta. Azael puristi ruoskaa käsissään ja katseli mestariaan.
"Ei ole meidän tehtävämme antaa raingaistuksia itsellemme, ainoastaan jumalilla on päätösvalta siihen. Meidän tehtävä tuomita muita, joten älä ota oikeutta, joka ei sinulle kuulu."
Azael nousi seisomaan sanojensa aikana, hänen kasvonsa olivat vakavat, mutta muuttuivat nopeasti surumielisiksi.
"Mestari, en halua, että sinua sattuu. Vannoin valani, olen sinun enkelisi, joten voit uskoa minulle myös murheesi ja surusi."
Azael vielä yritti saada mestariaan ymmärtämään sanat, muttei ollut varma, kuunteliko kivun ja surun sokaisema enkeli yhtään mitään.

Tuskin. Ainakin Zael pyysi edelleen ruoskintaa, mutta Azael pysyi järkähtämättömänä, tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän vastusti vanhempaa enkeliä.
"En. Eikä kohota kukaan muukaan. Ulos."
Puhuessaan Azaelin huomio kiinnittyi Isä Bendekiin ja nuori enkeli osoitti ovea vaativasti, tästä asiata ei hänen kanssaan keskusteltu. Azael pitäisi ruoskan toistaiseksi, muut ruoskat eivät aiheuttaneet niin paljon tuhoa, että se olisi ollut haitallista Zaelille. Azael tuli jälleen mestarinsa luokse ja alkoi irrottamaan kamalia nyörityksiä hänen ympäriltään.
"Rakas mestari, älkää tehkö tätä. Ette satuta ainoastaan itseänne, vaan myös minua."
Azaelin katse oli muuttunut anovaksi. Hän saattoi käskyttää ihmisiä, muttei toista enkeliä.

Zael ei halunnut kuunnella nuoremman enkelin sanoja. Enkelien lait eivät enää merkinneet hänelle mitään. Hän ei enää kuulunut maailman oikeuden puolustajiin, joten miksei hän voinut rangaista itse itseään? Sitä hän ei kuitenkaan voinut sanoa Azaelille. Se nostaisi nuoremman päähän vain lisää kysymyksiä.

"On minun oma asiani, miten vapaa-aikani vietän. Jos haluan tulla ruoskituksi, mitä väärää siinä on? Ei se ole niinkään rangaistus, se on keino unohtaa. Mikset sinäkin voi vain unohtaa, mitä näit ja palata huoneeseesi?" Zael mumisi puoliääneen tuijottaen tyhjästi vastakkaiselle seinälle.

Isä Bendekin katse hakeutui hetkeksi Zaeliin ennen kuin hän kumarsi Azaelille ja poistui vähin äänin huoneesta. Hän kuuli Zaelin yrittävän protestoida jotakin hänen lähtöään vastaan, mutta Bendek nopeutti askeliaan eikä ollut kuulevinaan. Parempi näin. Hänen oli tehnyt pahaa katsoa, millaisessa tuskassa ja itsesäälissä tuo vanha enkeli tuntui rypevän.

Zael nieleskeli palaa kurkustaan.
"Miksi lähetit hänet pois? En ole vielä lopettanut. Ei, älä irroita köysiä! Minä en halua vapaaksi vielä", Zael alkoi itkemään voimattomasti. "Minä en jaksa tätä enää, en jaksa... tapa minut, Azael. Tapa minut, Rhydeia! Rhydeia..."
Zael ei tosiaan ollut missään järkevässä mielentilassa. Hänen ahdistuksensa teki hänet hulluksi eikä hän tiennyt, miten voisi nyt purkaa sen, kun Azael oli tullut väliin.