Kaliszin salaisuudet

Zael tuntui olevan romahduspisteessä. Azaelin teki niin pahaa katsoa, miten hänen mestarinsa oli aivan murtunut ja rikki. Tässä oli kyse suuremmista asioista, kuin pelkästään itsensä satuttamisesta, mutta mitä se kaikki oli, sitä nuori enkeli ei voinut tietää. Eikä varmana hänelle myöskään oltu kertomassa yhtään mitään. Onneksi Isä Benedek oli tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen lähteä ajoissa, muuten Azael olisi heittänyt hänet ulos, ja luultavasti tappanut, jos hän vielä olisi suostunut Zaelin harhaiseen ja sairaaseen ajatukseen. Azael oli hämmentynyt, raivoissaan, peloissaan ja huolissaan. Mitä hänen mestarilleen oikein oli tapahtumassa?
"Ei, sinä olet lopettanut."
Azael sanoi päättäväisesti, irrottaessaan mestarinsa köysistä. Hän ei katselisi tällaista hetkeäkään, Zael oli voimakas olento, hän ei saisi heittää elämäänsä ja olemustaan hukkaan itsesäälin takia.

Mutta itkuinen pyyntö, joka Zaelin huulilta karkasi, satutti Azaelia todella sydämeen ja todella paljon. Miten Zael saattoi sanoia jotain tuollaista? Eihän nuori enkeli voisi koskaan elämässään satuttaa omaa lajitoveriaan, toista taivaan lähettiä ja soturia. Zaelin puhe alkoi olla hullua ja sekavaa, joten tietämättä mitä muutakaan tehdä, Azael äkisti veti mestarinsa lähelle itseään ja halasi lujasti.
"En voi noudattaa moista käskyä..Sinun täytyy elää, sinulla on niin paljon annettavaa tälle maailmalle.."
Välittämättä aikaisemmasta kiellosta, Azael paljasti siipensä ja kiersi myös ne suojelevasti mestarinsa ympärille.

Zael itki katkerasti. Muistot kaikesta siitä, mitä hän oli menettänyt, olivat taas saaneet hänet romahtamispisteeseen. Hän oli epätoivoinen. Viha Rhydeiaa kohtaan leimahti hetkeksi hänen kasvoilleen. Hän toivoi, että tämä olisi tappanut hänet silloin satoja vuosia sitten, mutta tässä hän vielä oli, rikkinäisenä, epätoivoisena ja eksyneenä.

Enkeli yritti pyristellä vastaan Azaelin kietoessa kätensä hänen ympärilleen, mutta kuten hän oli huomannut jo aiemmin, toisen fyysinen voima oli paljon suurempi kuin hänen.
"Tälle maailmalle? Minulla ei ole täällä enää mitään", Zael sanoi nyyhkyttäen nuoremmin enkelin rintaa vasten. Hän lakkasi vastustelemasta. Ei siitä ollut mitään hyötyäkään. Azael tuskin päästäisi häntä menemään.

Kesti tovin ennen kuin Zaelin nyyhkäykset alkoivat loppumaan. Itku oli vienyt häneltä voimat ja hän oli väsynyt.
"Minua väsyttää", hän sanoi hiljaa.
Zael tajusi, että oli alasti toisen sylissä. Hän oli kuitenkin niin väsynyt, ettei jaksanut välittää. Cilicet olivat vielä kiinni hänen reisissään ja niiden alta tihkui hieman verta, koska hän oli kiristänyt ne niin tiukalle. Hän ei kuitenkaan jaksanut ottaa niitä pois. Enkeli riiputti voimattomana päätään vasten nuoremman olkapäätä. Hänestä tuntui, että voisi nukahtaa siihen paikkaan.

Azael vain piteli lujasti mestariaan halauksessa pahimman itkukohtauksen ajan, vaikka tämä hieman yritti rimpuilla vastaan ja päästä irti. Hän oli todella sekavassa tilassa, nuori enkeli ei ollut koskaan nähnyt tai kokenut mitään vastaavaa, järkensä menettänyt enkeli oli hänelle aivan uusi asia. Zael oli aivan hajalla. Hän oli tainnut olla liian pitkään maassa, rajan toisella puolella käyminen voisi parantaa hänen oloaan. Mutta mistä se kaikki johtui? Ei kai ilman mitään syytä kukaan noin murtunut? Azael oli niin halunnut tietää, mitä kaikkea hänen mestarinsa oli ehtinyt kokea tähän asti. Vanhimmat enkelit olivat nähneet aivan kaiken, mitä maailmassa koskaan oli tapahtunut, mutta kukaan ei ollut pimahtanut näin pahasti.
"Mestari.."
Azael kuiskasi hiljaa, kun ei voinut puhutella Zaelia nimeltä.
"Sinulla on, olet upea enkeli, joka on tehnyt luonnosta hieman kauniimman paikan elää."
Azael yritti saada mestarinsa rauhoittumaan, muistuttamalla hänelle niin rakkaasta luonnosta.

Azaelin suuret siivet peittivät helposti Zaelin koko kehon lämpöönsä ja turvaansa, hän antoi rauhassa mestarinsa rauhoittua. Tämän yön hän kyllä viettäisi Zaelin huoneessa, jottei vanhempi enkeli tekisi uudelleen mitään tyhmää.
"Pääset kohta takaisin nukkumaan.."
Azael kuiskasi hiljaa ja rauhallisena. Samalla nuori enkeli vei kättään Zaelin reidelle, ja nopealla liikkeellä irrotti cilicetit ihosta, jolloin veri niiden alla pääsi virtaamaan vuolaammin pitkin jalkoja. Pyhää verta.

Zael ei vastannut mitään nuoremman enkelin sanoihin, mutta se sai hänet ajattelemaan taas hieman järkevämmin. Luonto olikin juuri syy, miksi hän oli päättänyt jatkaa elämäänsä maan päällä. Hän ei voisi noin vain hylätä sitä, sillä se tarvitsi hänen apuaan. Zael ei ollut pitkään aikaan saanut näin pahaa ahdistuskohtausta. Yleensä hän purkanut pahan olonsa muilla keinoilla, ilman Azaelin kaltaista lohduttajaa.

Zael ei pannut vastaan Azaelin irroittaessa cilicet hänen jaloistaan. Verenvuoto loppuisi pian, sillä haavat paranisivat nopeasti. Niistä ei jäisi edes arpia hänen kehoonsa. Ainoastaan hänen oma ruoskansa ja muut, mahtavammat tai maagiset aseet pystyivät jättämään jälkiä hänen kehoonsa.
"Kiitos", hän mumisi väsyneesti ja kietoi kätensä Azaelin ympärille. "Olen taas huomenna kunnossa, kunhan vain nukun yön yli."

Zael ei edes säpsähtänyt cilicetin irrottamisesta, mikä ei oikeastaan ollut yllättävää. Enkeleiden sietokyky kivun suhteen oli suuri, jos kyseessä ei ollut heidän oma aseensa. Azael ei käsittänyt edelleenkään tapahtumaa, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Hän halusi vain Zaelin lepäänän nyt kunnolla ja rauhassa, heillä olisi paljon tekemistä aamulla. Tai ainkin iltapäivällä, kun asetehdas oli luultavasti laitettu jo matalaksi tai jotain. Mutta tämä hetki oli arvokas, Azael ei halunnut ajatella tulevaa tai mennyttä, hän halusi elää tässä hetkessä, pidellä mestariaan halauksessa ja parantaa tämän oloa henkisesti. Fyysisesti hän tuskin siihen pystyisi.

Onneksi sentään veri lakkasi vuotamasta melko nopeasti ja Azael vielä kosketti ihon pintaa, varmistuakseen, ettei kehoon jäänyt arpia.
"Ei kestä, elän palvellakseni."
Azael hymyili, tuntiessaan Zaelin halaavan häntä myös, vähän heikosti, mutta halasi silti.
"Herrani, en käsitä äskeistä tekoasi, mutta ehkä minun ei ollut tarkoituskaan. Mutta silti pyydän, ettet satuttaisi enää itseäsi. Et ole enää yksin, jos mitenkään voin lievittää tuskaasi, teen sen kyllä."
Azael silitti pitkin vedoin Zaelin selkää, mutta vetäytyi sitten hieman ja siivet katosivat jälleen.
"Sinun pitäisi kaiketi pukeutua, vietän yön huoneessasi varmuuden vuoksi."
Azael enemmänkin ilmoitti kuin pyysi.

Zael sipaisi hieman Azaelin kasvoja ja hymyili. Hän ei kuitenkaan voinut suostua toisen pyyntöön ja pysyi siksi vaiti, hymyili vain surumielisesti. Hän ei olisi halunnut tuottaa surua Azaelille, mutta hän ei tiennyt, miten siltä olisi voinut välttyä. Hänen elämänsä kun sattui olemaan sen verran surkea.

"Hy-hyvä on", Zael sanoi toisen sanoessa viettävänsä yönsä hänen huoneessaan. Enkeli suoristautui ja nousi seisomaan. Siististi pinotut vaatteet olivat läheisellä tuolilla ja Zael pukeutui jokseenkin nopeasti. Pukeuduttuaan hän katsoi ympärilleen. Isä Bendekin tavarat olivat vielä täällä, mutta arvatenkin pappi tulisi siivoamaan ne itse pois. Jotakin kuitenkin puuttui.
"Aseeni! Missä minun aseeni on?" hän sanoi katsoen ympärilleen miltei hädissään. Sitten hän näkikin ruoskansa lojuvan lattialla Azaelin lähellä ja hän huokaisi silmin nähden helpotuksesta. Hän astui muutaman askeleen eteepäin ja kumartui ottamaan ruoskan maasta. Hän ei kestänyt ajatusta, että ruoska katoaisi. Se oli hänen kallein ja rakkain omaisuutensa.

Ainakin Zael kuunteli häntä, vaikkei kertonut hulluutensa syytä. Vanhempi enkeli alkoi rauhoittua ja Azael odotti jonkinlaista käskyä, miten hän voisi parantaa mestarinsa oloa. Mutta sellaista ei tullut, Azael ei kai, ainakaan sillä hetkellä, voinut tehdä mitään auttaakseen häntä, ja se tuntui todella pahalta. Nuori enkeli halusi tehdä jotain, pelastaa Zaelin omalta tuholtaan ja näyttää ettei kaikki ollut vielä menetetty.
"Huomenna kaikki näyttää paremmalta."
azael yritti kuitenkin lohduttaa ja silitti hiukan mestarinsa selkää, tämän saatua puettua vaatteet takaisin ylleen. Huone tuntui paljon tavallista kolkommalta, kun Azael tiesi tässä huoneessa harjoitetusta enkelin kidutuksesta, vieläpä vapaaehtoisesta. Hän halusi pois täältä mahdollisimman pian.

Zaelin löytäessä uudelleen aseensa, pienen hätääntymisen jälkeen, ja kurottaessa ottamaan sitä, Azael nappasi ruoskan itselleen ja puristi sitä käsissään. Hän ei todellakaan aikonut luopua siitä vielä.
"Herrani, vartioin asettasi, kunnes tuo hulluus menee ohitse. Sitä ennen en anna sitä käyttöösi, ties vaikka satutat itsesi uudelleen."
Azael lähti sanojensa päätteeksi ulos huoneesta, olettaen, että Zael tulisi mukana. Matka takaisin Zaelin huoneeseen ei ollut kovin pitkä, mutta sinä aikana Azael ehti pohtia yhtä sun toista tästä oudosta tapahtumasta. Häntä ihmetytti se, mutta myös alkoi epäilyttää. Azael ei ollut tosiaan kuullut enkeleiden tulleen näin hulluiksi, paitsi yhden, petturienkelin, langenneen, jonka nimeä Azael ei tiennyt, mutta josta puhuttiin paljon. Hieman epäilevästi nuori enkeli vilkaisi Zaeliin.

Zaelin silmät tuijottivat hetken epäuskoisina nuorempaa enkeliä, tämän napatessa hänen ruoskansa suoraan hänen silmiensä edestä. Hänelle tuli ahdistava tunne, että hänen henkensä oli Azaelin käsissä. Nuorempi lähti kulkemaan pois huoneesta eikä Zael voinut muuta kuin seurata. Hän ei halunnut päästää asettaan näkyvistään.

"Anna se takaisin", Zael sanoi kulkiessaan toisen perässä. "En osaa olla ilman sitä. Lupaan, etten satuta itseäni sillä. Ja etkö sinä sanonut vahtivasi minua koko yönkin?"
Hiljaa mielessään Zael kirosi omaa tyhmyyttään, ettei ollut muistanut lukita ovea. Hän ei kuitenkaan ollut osannut arvata, että Azael veisi hänen aseensa. Se tarkoitti myös sitä, ettei Zael päästäisi toista enkeliä silmistään niin kauan kuin ruoska oli tämän käsissä.

Zael huomasi epäilevän katseen, jonka Azael loi häneen, mutta oletti sen johtuvan hänen sanoistaan.
"Minä vannon, etten satuta sillä itseäni", hän sanoi uudelleen heidän astuessaan sisään Zaelin huoneeseen.

Azael piteli ruoskaa mukanaan, vaikka zael yritti saada sen takaisin aina vähän väliä. Azael kyllä luotti siihen, ettei hänen enää tarvinnut estää mestarinsa ruoskintaa, mutta hän ei oikein pitänyt siitä ajatuksesta, että se oli edes mahdollisuus. Siksi nuori enkeli puristi asetta kädessään, eikä sanonut sanaakaan mestarilleen sinä aikana, kun he kävelivät käytävällä. Azaelin mieleen oli herännyt epäilys, vahva tunne siitä, että tämä kyseinen enkeli saattaisi olla jotain aivan muuta, mitä päällepäin huomasi. Saattoiko Zael olla jopa petturienkeli, joka oltiin tuomittu, ainakin muiden sanojen mukaan, jumalia vastaan kapinoinnista, pyhyyden turmelemisesta ja pahuudelle antautumisesta? Azael oli luvannut, ettei kertoisi Zaelista muille enkeleille, ja sen lupauksen hän pitäisi, mutta miksi mestari halusi pitää itsensä salassa? Azaelin epäilys vain kasvoi, heidän lopultakin päätyessä Zaelin huoneeseen.

Azael sulki oven heidän jälkeensä, pidellen edelleen ruoskaa. Nuori enkeli ei ollut koskaan ollut näin epävarma. Jos hän nyt syyttäisi toista, taivaallista olentoa, Zael tappaisi hänet mitä luultavimmin. Ja jos ei, hän voisi olla langenneen ja hylätyn olennon juoksupoika, ja saada näin muiden enkelien vihat ylleen. Hänen piti saada tietää.
"Mestari, mitä tuo äskeinen oli? Kukaan tapaamistani enkeleistä ei ole murtunut tuolla tavalla ja alkanut käyttäytyä hullusti. Sinä olin kuin riivattu. Haluan työskennellä kanssasi, olla ystäväsi ja palvelijasi, mutten voi, ellen saa totuutta. Kuka tai mikä sinä olet?"
Se oli epäsuora kysymys sille, oliko Zael todella kuuluisa petturienkeli.

Zael pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan Azaelin sanoja. Ei ollut mikään yllätys, että tämä halusi vastauksia. Vanhempi enkeli ei kuitenkaan vastannut heti toisen kysymykseen. Zael istuutui sängylle ja nojautui vasten seinään. Hän huokaisi syvään ja painoi päänsä, niin että valkeat hiussuortuvat peittivät suurimman osan hänen kasvoistaan.

"Minä sanoin sinulle jo aiemmin, ennen kuin edes lähdimme tänne Puolaan, että minun on tehtäväni täällä on salainen. En voi kertoa sinulle enempää itsestäni, koska olen vannomieni valojen sitoma", Zael sanoi hiljaiseen sävyyn. Se ei ollut aivan totta, mutta sitähän Azaelin ei tarvinnut tietää.
"Jos et voi elää kanssani sen takia, voit yhtä hyvin lähteä", enkeli jatkoi. "Olen tähänkin asti pärjännyt mainiosti ilman kenenkään apua. En ole pyytänyt palvelijaa tai oppilasta juuri siksi, koska en voi paljastaa mitään. On jo tarpeeksi riskialtista, että tiedät edes nimeni."

Zael nosti katseensa toiseen enkeliin ja hymyili hieman.
"Oli ehkä liikaa toivoa, että viimein olin saanut ystävän, joka ei kyselisi liikaa", hän sanoi naurahtaen kolkosti.
"Kun tämä on ohi, pyydän, että katoat elämästäni ja unohdat, että koskaan edes tapasimme. En halua tulla jälleen petetyksi. Aseeni haluan kuitenkin takaisin", Zael sanoi ilme jälleen vakavana. Oli parempi, että Azael lähtisi ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Azael katseli oven luona mestariaan, joka istui sängylle ja näytti niin murtuneelta ja surulliselta, mitä vain elävä sielu saattoi näyttää. Azaelin sydäntä särki nähdä mestari tuollaisessa tilassa ja kuulla raskaat sanat. Vala sitoi Zaelia, siinä missä kaikkia muitakin enkeleitä. Ehkä Azael oli erehtynyt ja tehnyt virheen arvioinnissaan. Zael saattoi olla vähän sekaisin, mutta ei kai hän petturi sentään ollut? Azael ei liikkunut paikaltaan eikä sanonut mitään, antoi vain Zaelin puhua rauhassa loppuun asti. Hän ei halunnut lähteä, ei jättää rakasta mestariaan yksin. Ehkä hulluus johtui juuri siitä, jättämisestä. Hän oli ollut varmaan liian pitkään yksikseen.
"Ei, se ei ollut liikaa toivottu."
Azael sanoi varovasti ja muutamalla askeleella tuli Zaelin eteen.

Azael laskeutui polvilleen maahan ja otti kiinni Zaelin käsistä, katsoen mestariaan suoraan silmiin rehellisellä katseellaan.
"Anna anteeksi, mestari. En olisi saanut epäillä sinua hetkeäkään. Se oli virhe, mutta pyydän, älä lähteä minua pois."
Azael aloitti ja painoi sanojensa jälkeen suukon Zaelin käsille, ennen kuin jatkoi puhumistaan.
"Lupaan, etten petä sinua, voit luottaa minuun ja siihen, että kunnioitan sinua koko sydämestäni. Olen vannonut sinulle valan ja aijon pitää sen. Jos vain mitenkään voin todistaa uskollisuuteni, teen sen. Mitä ikinä haluatkaan, kaivan silmän päästäni tai leikkaan irti toisen käteni."
Sanojensa päätteeksi Azael vielä ojensi takaisin ruoskan, joka oli aikaisemmin tippunut hänen käsistään maahan.

Zael katsoi hieman yllättyneenä toista enkeliä, kun tämä puhui ja tuli hänen luokseen. Miten rehellinen, puhdas ja viaton Azael olikaan. Hetken syyllisyys pisti ikävästi hänen sydäntään, mutta enkeli karisti sen pois. Hän oli tarpeeksi paatunut, jotta pystyi olemaan niin itsekäs, että antaisi Azaelin jäädä vielä luokseen. Hän oli kaivannut jotakuta Azaelin kaltaista elämäänsä, ja kun toinen omasta tahdostaan halusi jäädä hänen luokseen, miten hän voisi estääkään?

Zael otti ruoskansa toiselta mitään sanomatta ja vyötti sen takaisin ylleen niin kuin hän aina piti sitä.
"Rakas enkelini", hän sanoi tarttuen molemmin käsin Azaelin kasvoihin. "Jos todella tahdot jäädä luokseni, en estä sinua. Sanoin niin aiemminkin ja tarkoitan sitä. Se tulee kuitenkin olemaan raskasta sinulle ja toivon, ettet tule katumaan sitä."

Hän katsoi hetken nuoren enkelin silmiin ja silitti hellästi peukaloillaan tämän kasvoja.
"Olkoon tämä merkkinä meidän ystävyydestämme", hän sanoi hiljaisella, lämpimällä äänellä ja painoi hellästi suudelman vasten Azaelin huulia.

Azael oli tosissaan hermostunut, hänen katsoessa ja odottaessa Zaelin reaktiota. Uskoisiko hän enää nuorta enkeliä äskeisen epäilyksen jälkeen? Toivottavasti, sillä Azael oli ollut täysin tosissaan sanojensa kanssa. Hän halusi olla mestarinsa kanssa mahdollisimman pitkään ja auttaa häntä. Se sai nuoren enkelin tuntemaan itsensä tärkeäksi, hänellä oli taas joku päämäärä ja tarkoitus elämässään. Azaelin tutori ei ollut vähään aikaan antanut mitään tehtäviä, joten Azaelilla oli ollut harvinaisen tylsää ja toimetonta. Hän ei osannut tehdä oikein muuta, kuin palvella muita ja ottaa käskyjä vastaan, joten Zael oli aivan täydellinen mestari hänelle. Sitä paitsi, Zael tuntui muutenkin pitävän hänestä, joten mikäs siinä. Azael sulki hetkeksi silmänsä, tuntiessaan kasvoillaan Zaelin kädet. Ne olivat hiukan viileät, mutta pehmeät ja kosketus oli lempeä.
"Älä sitä pelkää, en kadu päätöstäni. Haluan olla seurassasi."
Azael vielä kerran todisteli uskollisuuttaan.

Se ei tuntunut olevan tarpeen. Katsoessaan Zaelia silmiin, nuori enkeli näki luottamusta ja uskoa Azaelin sanoihin. Azael ei ehtinyt edes hämmästyä, mikä kyseinen merkki tulisi olemaan, kun jo Zael oli kumartunut hiukan lähemmäs ja painanut suudelman Azaelin huulille. Kosketus oli erikoinen, uusi ja intiimi. Hyvin varovasti Azael vastasi suudelmaan, sulkien uudelleen silmänsä, ja piteli käsiään sängyllä, Zaelin molemmin puolin. Hän ei uskaltanut koskettaa Zaelia, Azael tunsi jo loukanneensa sanoillaan liikaa mestariaan, joten hän tekisi juuri mitä tämä haluaisi. Tällä hetkellä se oli suudelmaan vastaaminen.

Zael piti Azaelin suudelmassa pitkään. Hän ei ollut pitkään aikaan suudellut toisen miehen huulia ja tuntemus sai hänet hyvälle ja levolliselle mielelle. Azaelin huulet olivat pehmeät ja miellyttävän tuntuiset, aivan kuin luotu siihen, että hän suuteli niitä. Hetkeksi aika ja paikka unohtuivat enkelin mielestä, mutta kun hän viimein vetäytyi suudelmasta, hän oli taas vakaa ja rauhallinen, aivan kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut.

"Minun on mentävä nukkumaan. Haluatko tulla viereeni?" Zael kysyi kädet yhä Azaelin kasvoilla. Hän sipaisi vielä peukaloillaan tämän poskia ennen kuin irrotti otteensa ja veti päiväpeitteen pois tieltä. Oli parempi olla järkyttämättä nuorta enkeliä kerralla liikaa, vaikka Zaelin ajatukset olivat hetkeksi karanneet synnillisille raiteille. Hän oli syntinen enkeli eikä päässyt siitä mihinkään. Synnilliset ajatukset olivat tulleet hänelle jo normaaleiksi, mutta sitähän Azaelin ei tarvinnut tietää. Oli parempi, että toinen olisi siinä uskossa, että se mitä hän teki, oli vain merkki hyväksynnästä ja ystävyydestä.

Zael meni pitkäkseen sängylle ja katsoi Azaelia mietteliäänä. Toinen tosiaan oli kaunis niin sisältä kuin ulkoa, niin puhdas ja viaton, että hän miltei katui tekoaan ja halujaan. Miltei.

Zaelin vetäytyessä kauemmas, Azael teki samoin. Suudelma oli tuntunut kyllä todella hyvältä, se piti myöntää. Siinä oli jotain niin tunnetasolla koskettavaa, jota Azael ei täysin ymmärtänyt, mutta halusi kipeästi ottaa asiasta enemmän selvää. Zaelilla oli erikoinen tapa näyttää ystävällisyyttä, mutta Azael piti siitä. Nuori enkeli lipaisi vähän huuliaan, kaivaten lisää kosketusta, vaikkei sanonut yhtään mitään.

Azael vähän katseli sänkyä epäilevästi, Zaelin vetäessä päiväpeittoa syrjään.
"Toki, mutta se näyttää vähän kapealta."
Yhden hengen sänky, joten Azael joutuisi nukkumaan melko lähellä mestariaan. Tai nukkumaan ja nukkumaan, varmaan hän pysyisi hereillä ja vahtisi vain Zaelia, ettei vanhempi enkeli tekisi mitään typerää. Azael katseli hieman pää kallellaan sängyllään lepäilevää mestaria, kunnes nousi vuoteelle itsekkin, asettuen Zaelin vierelle.
"Oletko varma, että haluat minun jäävä tähän? Jääkö sinulle tarpeeksi tilaa?"
Azael kysyi vähän huolissaan. Hän ei halunnut häiritä mestarinsa unta, tämä tarvitsisi paljon energiaa parantaakseen asetehtaan ympärillä olevaa aluetta.
"Ehkä voisit suukottaa minua vielä uudelleen ennen nukkumista?"
Azael naurahti hiljaa. Tavallaan se oli pelkkää pilaa, mutta oli pohjalla hivenen totuuttakin.

Zael hymyili hieman Azaelin sanoille. Sänky tosiaan oli hieman liian kapea kahdelle. Hän ei kuitenkaan halunnut toisen nukkuvan lattialla, kun tarjolla oli sänkykin. Oikeastaan hän halusi tuntea Azaelin lämpimän kehon omaansa vasten, kun hän nukkuisi. Toisen tullessa viimein hänen viereensä, Zael painautui tämän lähelle.
"Minulla on tarpeeksi tilaa", hän sanoi kääntyen kyljelleen ja vieden toisen kätensä Azaelin rinnalle.

Zael oli hieman yllättynyt nuoremman enkelin pyynnöstä ja hymyili tälle lempeästi.
"Voin suukottaa sinua niin paljon kuin haluat. Pidän siitä", hän sanoi nojautuen eteenpäin, tullen puoliksi Azaelin päälle. Zael painoi jälleen huulensa hellästi toisen omia vasten, hitaasti ja kiirehtimättä. Samalla hän tarkkaili toisen kasvoja, sulkematta silmiään. Nuorempi tuntui todella nauttivan hänen kosketuksestaan ja suutelemisesta. Se sopi Zaelille hyvin. Hänestä tuntui, että tulisi suutelemaan Azaelia vielä monet kerrat tämän jälkeenkin. Ehkä joskus hän uskaltaisi mennä pitemmällekin. Sitten, kun olisi sen aika.

Aluksi tuntui vähän ahtaalta maata Zaelin vierellä niin kapealla sängyllä, mutta siihen tottui todella nopeasti. Azael ei yhtään pannut pahakseen, vaikka Zael painautuikin hänen viereensä ja vei toisen kätensä rintakehälle lepäämään. Azael hymyili itsekseen, mestarilla näytti olevan hyvä olla, hänen kehonsa oli lämmin. Azael silitteli rauhallisesti mestarinsa hiuksia ja niskaa hieman, katsellen Zaelin kasvoja. Lisäksi paljon kertova lausahdus ja lähemmäs nojaaminen saivat nuoren enkelin hymyilemään enemmän.
"Saat myös suukottaa minua niin paljon kuin haluat."
Azael ehti vastaamaan, ennen kuin tunsi suudelman huulillaan ja sulki silmänsä.

Azael ei pahastunut siitäkään, että Zael oli melkein kiivennyt hänen syliinsä suudelman aikana. Suudelma oli yhtä hellä kuin aikaisemminkin, se oli rauhallinen eikä vaatinut mitään. Varovasti Azael liikautti kehoaan, näin tuoden Zaelia kokonaan päälleen. Samalla enkeli levitti siipiään ja kiersi ne mestarinsa ympärille, sivellen toisella kädellä hieman tämän niskaa ja hiuksia. Läheisyys ei haitannut yhtään, päinvastoin, Azael olisi voinut olla tässä vaikka kuinka pitkään, eikä se häiritsisi häntä lainkaan.

Zael tunsi Azaelin liikauttavan kehoaan ja pian huomasi olevansa yhä lähempänä nuorempaa enkeliä. Tämä itse oli halunnut hänet päälleen eikä Zael pannut vastaan. Hän tunsi olonsa iloisen yllättyneeksi ja milteinpä innokkaaksi, mutta yritti pidättäytyä jatkamasta yhtään intiimimpään suuntaan. Tämän syli tuntui lämpimältä ja turvalliselta. Toisen voimakas keho ja tämän suuret, kauniit siivet tuntuivat sulkevan ulkomaailman pois. Zael ei halunnut palata todellisuuteen. Hän mietti, uskaltaisiko viedä tämän askeleen pitemmälle. Zael ei uskonut, että Azael alkaisi vastustella kovin paljoa, mutta hän oli aikonut edetä hitaasti. Jos hän antaisi haluilleen vallan, ehkä toinen lähtisikin karkuun.

Zael ei tiennyt, mitä tehdä. Hän halusi Azaelia, mutta ei tiennyt, oliko hetki sittenkään sopiva. Hän irrottautui suudelmasta ja katsoi toista hellästi hymyillen. Enkeli siveli sormellaan Azaelin rintakehää.
"Huomaan, että nautit tästä", Zael totesi katsellessaan nuoremman tyyniä kasvoja.

Azael ei ollut ennen elämässään kokenut läheistä kanssakäymistä, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän tietäisi siitä mitään. Kokeminen oli kuitenkin jotain aivan uutta, Zaelin keho, sen lämpö ja voima, tasainen sydämen syke, käsien sekä huulten kosketus. Aivan uskomatonta. Se sai Azaelin koko kehon värähtämään hieman ja hän kiersi toisenkin kätensä Zaelin ympärille, antaen sen levätä enkelin selällä. Tilanne oli jotenkin omituinen, se tuntui hyvältä, luonnolliselta, jopa pyhältä kahden taivaallisen olennon vuorovaikutukselta, ja samalla niin syntiseltä. Azael ei uskaltanut lähteä arvuuttelemaan, kumpaa se todellisuudessa oli, mutta tämä tuntui olevan Zaelin tapa osoittaa ystävyyttä ja luottamusta, joten mikäs siinä. Tämä oli todella hyvä tapa, toimi sanoja paremmin.

Azael katseli mestariaan suudelman päätyttyä ja hymyili rauhallisena, pitäen edelleen käsiään ja siipiään Zaelin ympärillä.
"Tietenkin. Tunne on todella hyvä ja se vielä osoittaa ystävyyttä ja uskollisuutta. Ei ole mitään syytä, miksen nauttisi. Olen vasta nuori enkeli, mutta tämä ei taida olla ihan tavallinen käytäntö?"
Azael kysyi uteliaana, muttei vaikuttanut katuvalta lainkaan. Azael siveli hiukan Zaelin kasvoja ja huulia sormillaan, katsellen häntä rauhallisena.

Zael naurahti hieman huvittuneesti ja painoi pienen suukon jälleen Azaelin huulille.
"Ei. Ei tämä ihan tavallinen käytäntö ole", hän myönsi hymyillen, jatkaen toisen rintakehän sivelyä kuin huomaamattaan. "Vain hyvin läheiset ystävykset tekevät näin. Se on osoitus syvästä luottamuksesta. Jos tuntee olevansa jonkun kanssa todella läheinen, näin voi tehdä - ja vielä enemmänkin."

Zael katseli Azaelia odottaen, miten tämä reagoisi sanoihin. Hän ei suoranaisesti yrittänyt vietellä toista syntiin, mutta oli mahdollista, että toinen haluaisi tietää enemmän. Hän ei halunnut pilata hetkeä toimimalla liian äkkinäisesti. Azaelhan saattaisi jopa haluta itse jotakin vielä intiimimpää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän jatkoi toisen rinnan sivelyä rauhallisesti ja katsoi nuorempaa enkeliä lämpimän kiintyneesti. Kun Azael siveli hänen huuliaan, Zael raotti niitä hiukan ja suuteli huulillaan olevaa sormea hellästi, pitäen silmänsä Azaelin silmissä.

No, lyhyessä ajassa Azael oli jo vähän tottunut siihen, ettei mikään Zaelin seurassa ollut erityisen tavallista, mutta se vanhemmassa enkelissä olikin mukavaa, oli aina jotain uusia asioita, joita kukaan muu enkeli ei ollut Azaelille opettanut. Zael oli niin omalaatuinen tapaus. Luultavasti hän oli yksi myös vanhimpia enkeleitä, mitä maan päällä oli, mutta siitä Azael ei voinut olla täysin varma. Se oli vain teoria, joka pohjaustui Azaelin vähälle kanssakäymiselle vanhempien yksilöiden kanssa. Hän yleensä sai käskyjä heiltä, muttei tavannut yhtäkään silmästä silmään. Zaelin kohtaaminen oli siksi ollut yksi tärkeimpiä nuoren enkelin elämässä.
"Ai enemmän? Sitten varmaan kyseiseen henkilöön todella pitää luottaa kunnolla."
Azael epäili lievästi huvittuneena. Hän tajusi kyllä, mitä Zael tarkoitti sanoillaan, ei kaikki ollut mennyt Azaelilta ihan ohi tässä elämässä, vaikka hän yleensä ei kiinnittänytkään huomiota pieniin, turhiin yksityiskohtiin ja tapahtumiin.

Azael oli hyvin rauhallinen ja katseli mestariaan, joka suukotti hänen sormeaan ja siveli rintakehää. Katse, jonka nuori enkeli kohtasi, oli merkillinen. Se oli niin kiintynyt, Azael ei ollut koskaan elämässään nähnyt muiden katsovan häntä tuollaisin silmin. Kun Azael oli luotu, hän itse oli tuijottanut jokaista tutorinsa tekoa niin suurella lämmöllä ja mielenkiinnolla, että hänen silmänsä olisivat voineet palaa kuoppiinsa. Hänen tutorinsa osasi ja tiesi kaiken, ja Azael oli halunnut olla aivan samanlainen, yhtä älykäs, rohkea, uskollinen ja nöyrä. Se, pääsikö nuori enkeli koskaan samalle tasolle, ei ollut vielä valjennut, mutta se, että joku katsoi nyt häntä samalla ilmeellä, oli todella erikoista. Azael hymyili pikkuisen.
"Mestari, luotan sinuun tarpeeksi tehdäkseni mitä vain, mutta sinun ei tarvitse luulla, että olettaisin samaa itseäni kohtaan. Sitä paitsi, tarvitset lepoa, jos aijot tehdä töitä luonnon elvyyttämiseksi."
Azael antoi vielä ystävällisen suukon Zaelin otsalle.

Zael nyökkäsi hieman Azaelin toteamukselle, mutta pysyi vaiti. Hän katseli nuorempaa hellästi ja mietti hetken ajan, mitä Rhydeia mahtaisi sanoa, jos näkisi heidät nyt. Hän kuunteli nuoremman enkelin puhetta ja hänen oli pakko myöntää, että tämä oli oikeassa. Hän tarvitsi lepoa.

"Olet oikeassa", Zael sanoi ja haukotteli hieman. Oikeastaan hän oli hieman pettynyt, mutta kätki sen kasvoiltaan ja painoi päänsä vasten Azaelin lihaksikasta rintaa. Hän oli kuulevinaan tämän sydämen tasaisen sykkeen ja se rauhoitti. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut näin lähellä ketään ja läheisyys tuntui kieltämättä mukavalta.
"Minua väsyttääkin aika lailla. Ei varmaan haittaa, jos nukahdan juuri tähän", hän sanoi jaksamatta enää nostaa päätään katsoakseen toisen silmiin. Zael sulki silmänsä ja käpertyi paremmin Azaelin syliin.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Zael vaipui uneen. Mikä omituisinta, aamulla herättyään hän ei muistanut nähneensä mitään unta.

Azael hymyili ystävällisesti, Zaelin käpertyessä hänen syliinsä nukkumaan. Erikoista, Azael tunsi itsensä niin paljon vanhemmaksi ja voimakkaammaksi. Mestarin läheisyys ja tietynlainen avuttomuus sekä voimien hupeneminen sai nuoren enkelin tuntemaan itsensä tärkeäksi, joku todella tarvitsi häntä ja oli riippuvainen hänestä. Miten hyvä tunne Azaelilla oli, myös sen takia, että Zaelin keho oli lämmin.
"Nuku vain, pidän huolen sinusta ja vahdin."
Azael silitteli Zaelin hiuksia ja piteli siipiään mestarinsa ympärillä, kuin sulista tehtyä peittoa.

Azael itse ei nukkunu, hänellä ei ollut siihen tarvetta eikä väsymystä, ja Azael ei muutenkaan koskaan levännyt ollessaan jossain tärkeässä työssä. Hän vain seurasi katseellaan Zaelia, kuunteli rauhallista hengitystä ja välillä sipaisi hiuksia ystävällisesti. Zael näytti niin hauraalta levätessään hänen sylissään, ja samalla niin levolliselta. Mestarilla taisi olla kaikki hyvin. Azael ei edes huomannut, miten yö muuttui aamuksi. Miten sitä kellarissa olisikaan huomannut? Eikä sinäänsä edes ollut väliä, oliko yö vai päivä, Zaelin herääminen vai kertoi, että Azaelin vartiointityö oli ohi ja seuraava työ alkoi.
"Nukuitko hyvin?"
Azael kysyi ystävällisesti, nähdessään Zaelin heräilevän pikkuhiljaa. Azael ei ollut liikkunut yön aika vähääkään, hän oli pidellyt vain mestaria sylissään koko lepäämisen ajan.

Zael aukaisi silmänsä ja huomasi hymyilevänsä. Siitä yllättyneenä hänen hymynsä katosi hetkeksi. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi herännyt hymy huulillaan. Azael oli yhä siinä hänen allaan ja ilmeisen hereillä. Hetken Zael mietti, oliko tämä nukkunut lainkaan.

"Nukuin", Zael vastasi nuoremman enkelin kysymykseen ja soi tälle pienen hymyn. "En ole pitkään aikaan nukkunut yhtä hyvin."
Zael tutkaili hetken toisen enkelin kasvoja ja sipaisi sitten kädellään tämän poskea. Hän kurottautui eteenpäin ja painoi suudelman tämän huulille ennen kuin nousi tämän päältä. Zael venytteli käsiään ja oli aikeissa sanoa jotakin, mutta ulkopuolelta kantautuvat juoksuaskeleet veivät hänen huomionsa. Pian ovelta kuuluikin kiirehtivä, luja koputus.

"Sulka! Oletko siellä?" kuului hengästynyt miehen ääni oven ulkopuolelta. Ääni kuului selvästi Isä Bendekille. Nopeasti Zael tarttui oven kahvaan ja riuhtaisi sen auki. Mies hänen edessään oli todella hengästynyt. Ennen kuin Zael ehti sanoa mitään, pappi alkoi puhua.
"Sulka! Isä Marekia tuli tapaamaan joku enkeli, joka sanoi tulleensa puhdistamaan asetehtaan tuhon aiheuttamat saasteet. Enkeli kertoi nimekseen Rhydeia. Sinä sanoit joskus, että sinua on varoitettava, jos... jos jotakin tällaista tapahtuisi", Isä Bendek kertoi niin nopeasti kuin suinkin pystyi.

Zaelin silmät laajenivat kauhusta. Hän tarttui Isä Bendekin kaavun rinnuksiin ja veti pappia itseään kohti.
"Oletko varma? Kuulitko varmasti oikein?" Zael kysyi tavallista hiljaisemmalla, mutta uhkaavammalla äänellä.
"Olen täysin varma. En tiedä, mitä Isä Marek hänelle paljastaa. Rhydeia saattaa jo tietää, että täällä on ollut toisia enkeleitä tai että yhä olette täällä", Isä Bendek sanoi ja Zael irrotti otteensa tämän rinnuksista.
"Kiitos, että kerroit tämän", Zael sanoi. "Missä he ovat?"
"Isä Marekin työhuoneessa", pappi vastasi. Isä Marekin työhuone oli heti alttarin takana. Hänen olisi paettava puutarhan kautta.

Zael kääntyi kohti Azaelia.
"Toivottavasti sinulla ei ole mitään asiaa Rhydeialle, sillä minä olen jo matkalla pois", Zael sanoi ja muuta sanomatta lähti juoksemaan kohti puutarhaan vieviä rappusia.

Azael hymyili ystävällisesti ja vastasi suukkoon, tästä alkoi tulla jo melkoisen normaalia. Zael näytti levänneeltä ja tyytyväiseltä, sitä hän varmaan olikin, kunnon yöunet olivat tehneet tehtävänsä. Verkkaisesti Azael nousi istumaan ja venytteli ylävartaloaan, Zaelin noustessa hänen päältään. Samalla Azaelin siivet katosivat jälleen, hän ei halunnut muiden samassa rakennuksessa olevien näkevän niitä. Se olikin tarpeen, sillä melkein samantien kuului juoksuaskeleita ja Azael valpastui. Mitä luultavimmin se oli jokun papeista, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Enkeli nousi vuoteelta ja katseli ovelle. Oven takaa kuului ääni, se kuului Isä Bendekille. Hän vaikutti todella hermostuneelta, mikä kiinnitti Azaelin huomion. Nuori enkeli nyökkäsi tervehdykseksi, mutta selvästi Isä Bendek ei kiinnittänyt siihen huomiota, vaan aloitti asiansa kertomisen. Uutinen kuulosti hyvältä, Azaelista oli aina hienoa tavata muita enkeleitä, mutta miksi Bendek oli niin kauhuissaan? Azael hymyili itsekseen uutiselle. Kyseessä oli vieläpä Rhydeia, voimakas ja vaikutusvaltainen yksilö.

Azael ei ehtinyt edes aloittaa lausetta, kun Zael jo pelästyneen näköisenä tarrasi pappia rintamuksesta. Hänen äänensä oli miltei kauhistunut, silmät olivat laajenneet ja koko olemus jännittynyt. Azael muisti, ettei Zael halunnut tavata Rhydeiaa, mutta ei kai hän niin kamala tuttavuus ollut? Keskustelu Rhydeiasta oli lyhyt, kiihkeä ja meni täysin ohi Azaelilta. Zaelin reaktio ehkä oli ymmärrettävää, muttei Isä Bendekin. Hänellä ei ollut oikeutta olla haluamatta enkeleitä pyhään rakennukseen, varsinkin, jos kyseinen henkilö oli tulossa auttamaan. Ja jälleen kerran kun Azael oli aavamassa suutaan ja kysyäkseen jotain, uusia asioita tapahtui. Mutta tällä kertaa nuori enkeli ei antaisi asioiden mennä vain ohitseen. Hän tarttui Zaelia kädesä ja pysäytti vanhemman enkelin.
"Mitä sinä oikein pakenet, se on vain toinen enkeli, ei pahuuden lähettiläs. Sitä paitsi, hän varmasti tietää, että täällä on enkeleitä entuudestaan."
Azael oli opetettu kunnioittamaan vanhempia, joten hänen pitäisi mennä Rhydeiaa vastaan ja kysymään mahdollisista tehtävistä.