Friday night

Markis katsoi miestä mittaillen, selvästi tuntien olonsa humallustilasta huolimatta epämukavaksi. Hän ei osannut sanoa miksi oli näin epäluuloinen, Alexin pyyntö oli tavanomainen - se ei vaikuttanut väkisin keksityltä tekosyyltä päästä hänen kämpilleen. Oli myös otettava huomioon, ettei Markisilla oikeastaan ollut paljoakaan varastamisen arvoista joten kaikki murhaa vastaavat teot mies olisi voinut suorittaa ulkona.
Häntä häiritsi hieman miehen valitsema sanamuoto kuin tämä olisi toivonut Markisin sammuvan. Epämukava olo kuitenkin karistettiin.
"Okei", nuori mies totesi. "Mutta mä en majoita ketään luokseni yöksi."
Ainakaan ketään, jonka kanssa hän ei ollut aikeissa panna yön pikkutunneille asti. Alex ei kuulunut siihen joukkoon. Sensijaan miehessä oli jotain outoa. Se, mitä se oli, oli mennyt valitettavasti Markisilta ohi, vaikka hän oli saanut huomattavan määrän vihjeitä.

Nuorukainen nousi portaat ylös yksiölleen, joka oli tuskin suurta vaatekaappia suurempi. Kämppä tuntui koostuvan kapeasta sängystä, pienelle pöydälle asetetusta telkkarista yöpöydästä ja tupakeittiöstä. Jos keittiössä hääräilevä haluaisi, hänelle ei tuottaisi paljoakaan ongelmia katsoa telkkaria samaan aikaan, kun laittoi ruokaa, pienessä kämpässä kaikki oli lähekkäin.
Markisin kokoisen nuorukaisen asuessa pienessä asunnossa tilanne saattoi tuoda mieleen Liisan ihmemaassa. Asunto oli kohtalaisen siisti, tosin enemmänkin siitä syystä, ettei siellä ollut pyykkikorin lisäksi paljoakaan tilaa, minne viskata likaiset vaatteensa. Markis ei halunnut kuolla nukkuessaan siihen, että telkkarin päälle paiskatut kalsarit olivat sytyttäneet asunnon tuleen.
"Vessan löytäminen täällä ei oo hankalaa, se on ainoo ovi vaatekaapin lisäksi", nuori mies totesi naureskellen ja potkaisi kengät jaloistaan.

Alexin olo ei ollut sillä hetkellä erityisen hyvä. Hänelle tuli huono omatunto, mikäli joutui valehtelemaan, vaikka sitten kyse olisikin ollut veren hankkimisesta. Se oli jotenkin vain niin epämoraalista, ja vähällä oli, ettei vampyyri olisi vain kääntynyt ja lähtenyt. Mutta nyt hän oli niin lähellä, että se olisi typerää. Alex nosti hieman käsiään alistuvasti ja naurahti.
"Älä huoli, en jää nurkkiisi pyörimään. Lähden samantien, en tarvitse saattamista ovelle."
Se oli epäsuora vihjaus, että Markis voisi painua punkkaan samantien, jolloin Alex sai tilaisuuden sulautua varjoihin ja odottaa tilaisuuttaan iskeä. Okei, ajatus alkoi kuullostaa enemmänkin joltain väkivaltateolta Alexin pään sisällä. Oli miten oli, vaikein osuus oli luultavasti takana, joten Alex oli ainakin toiveikas, ettei hänen enää tarvitsisi vaivata päätään liioilla ajatuksilla. Kieltämättä Alex oli utelias näkemään, miten Markis oikein asui. Mitä isompi kämppä, sen helpompaa piiloutuminen olisi, mutta tällä alueella asuntojen koot olivat naurettavan pieniä, joten vampyyri oli pikkuisen epäileväinen. Hän joutuisi sittenkin käyttämään aivotoimintaa vielä hetken. Hittolainen, juuri kun luuli voivansa vain syödä ja käydä nukkumaan. Aina elämä heitti esteitä tielle. Kiltisti Alex kuitenkin seurasi Markista pitkin hämäriä, vähän kuluneen näköisiä portaita asunnolle asti.

Kuten Alex oli pikkuisen epäillyt, kämppä ei ollut koolla pilattu. Hyvä kun mahtui kääntymään ympäri. Tämä voisi vaikeuttaa asioita jonkun verran. Asioiden hyvä puoli tietty oli se, että ainakin toistaiseksi asunto oli suhteellisen hämärä, ja koska Alex nyt muutenkin pukeutui kuin halpa imitaatio gootista, häntä tuskin erotti pimeästä, joten ehkeivät Markisin alkoholin turruttamat aivot tajuaisi, vaikkei Alex koskaan astelisi ulos ovesta.
"Miellyttävä asunto. Okei, enköhän löydä."
Alex ei pitänyt hiljaisista hetkistä heidän välillään, mutta sillä hetkellä vältteli jonkun verran kommunikointia Markisin kanssa, ja lähti suosiolla etsimään vessaa. Se tosiaan ei ollut vaikeaa, ja vampyyri lukkiutui hetkeksi oven taakse.

Markis naurahti.
"Jos mun kämpässä tarttee saattamista, on onneton tapaus", nuori mies kommentoi vampyyrin sanoihin. Alex luultavasti tajusi sen itsekin nähdessään, kuinka pieni hänen asuntonsa oli. Se ei ollut tarpeeksi suuri edes elämiseen mutta onneksi Markis ei muutenkaan paljoa sisällä viihtynyt joten menetys ei ollut suuri.

Alex kehui asuntoa miellyttäväksi. Valetta tietenkin tai sitten miehellä oli pakkomielle asua liian ahtaasti. Kai jotkut sellaisestakin pitivät, tosin nämä talot oli rakennettu tällaisiksi ainoastaan, jotta kerrokseen mahtuisi mahdollisimman monta oloihin ylihinnoiteltua mutta Pariisin hinnoilla siedettävän hintaista asuntoa.
"Tule pyytämään apua, jos eksyt", Markis vitsaili. Hän heitti paidan päältään ja kaatui sängylle. Miellyttävä sammuminen ei ollut koskaan ollut hänen onneaan, yrittämättäkin hän pystyi aistimaan Alexin mielen lähellä vaikkei yrittänyt ottaa siihen yhteyttä. Mies tuntui ajattelevan jotain paljon, lähes jatkuvasti mutta vielä pitkän miehen ajatukset eivät olleet menneet niin pakkomielteisiksi, että olisivat väkisin työntyneet Markisin mieleen.
Nuorukainen kuitenkin käänsi kylkeään. Kohta Alex olisi kaukana ja mikään ei häiritsisi hänen hiljaisuuttaan.

Alex naputteli lavuaarin reunaa mitteliäänä. Asunto todella oli pieni, joten hänen pitäisi olla nopea, ettei Markis huomaisi hänen jääneen asuntoon hengailemaan jossain olomuodossa. Alex ei osannut vain kadota paikalta, hän oli aina jossain muodossa olemassa, mutta se ei tarkoittanut, että ihmisten yksinkertaiset aistit olisivat huomanneet asiaa. Ainakaan humalatilassa. Ehkei veren ottaminen sammuneelta ollut moraalisin mahdollinen teko, mutta täytyihän vampyyrienkin syödä jotain, ja tämä oli huomattavasti inhimillisempää, kuin hyökkäys pimeällä kadulla. Alex ei erityisemmin pitänyt kiireettä. Hän kuunteli oven takana, tekikö Markis mitään ihmeempää, mutta äänistä päätellen hän oli vain kaatunut vuoteelle. Hyvä. Tämä voisi jopa toimia. Jottei koko homma näyttäisi tekaistulta, Alex veti vessan ja huuhtaisi käsiään lavuaarissa, ennen kuin asteli oven toiselle puolelle. Asunto oli hämärä, mutta Markiksen veltto ruumis erottui sängyltä. Alex olisi kai normaalisti toivottanut hyvää yötä tai jotain, mutta juuri nyt hän ei halunnut kiinnittää mitään huomiota itseensä. Vähin äänin, melkein hiipien, Alex palasi ulko-ovelle ja avasi sen, vilkaisten vielä kerran Markista, ennen kuin astui ulos.

Mutta missää vaiheessa Alex ei lähtenyt ovea pidemälle. Nimittäin hyvin lyhyen ja pienen muodonmuutoksen turvin vampyyri luikahti aivan pikimustana kissana ovenraosta takaisin asuntoon, ennen kuin kuului pieni kolahdus, ja ovi sulkeutui. Alex muutti muotoaan lähes samantien, päästyään sisälle, ja teki parhaimman temppunsa, nimittäin varjoihin suleutumisen. Varjoissa, poissa näkyvistä ja aistimaailman ulkopuolella, Alex saattoi odotella kuinka kauan tahansa uhrin nukahtamista, mutta vampyyri epäili, ettei Markisilla menisi enää kovin kauan. Alex jäi odottamaan uhrinsa nukahtamista, pitäen tarkasti katseensa Markiksessa jatkuvasti. Asunto oli niin pimeä, että tuskin Alexia olisi erottanut, vaikkei hän varjoissa olisi ollutkaan.

Valitettavasti Markis pystyi edelleen tuntemaan jonkun toisen tietoisuuden huoneessa, mikä hankaloitti hänen nukkumistaan. Hän ei osannut täysin paikallistaa sitä, mutta hänestä se tuntui tulevan omasta asunnosta naapurikämpän sijaan.
"Alex?" nuori mies sanoi ja raotti silmiään. "Mä käskin sun mennä, kun oot käynyt kusella. Tää ei oo mikään hotelli - jos olis, tää olis suljettu aikoja sitten, koska olot on asuinkelvottomat."
Markis käänsi kylkeään. Hänen silmänsä lupsuivat jo kiinni eikä hän jaksaisi enää pitkään välittää siitä, että toinen oli vielä paikalla. Hän ei edes ollut enää täysin varma, oliko mies mennyt parikymmentä minuuttia sitten vessaan, kuten hän oli olettanut, vai oliko hän ollut siellä vasta pari minuuttia.

Alex oli oppinut, että ihmisten aistit olivat vajaavaiset moniin muihin olentoihin verrattuna, mutta jotenkin toisen läsnäolon tunsi jollain tasolla, vaikkei nähnyt tai kuullut mitään. Se oli jokin värähdys iholla, jokin painostava tunne. Selittämätöntä, mutta silti niin todellista. Sitä tiesi, ettei ollut yksin. Ja nähtävästi Markis tiesi sen myös. Aistien turtumisesta huolimatta, jotenkin mies oli varma, ettei Alex ollut lähtenyt. Kummallista, vampyyri luuli olevansa hyvin piiloutunut. Oliko Markis edes kuullut ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan? Jos ei, saattoi olla hyvin ymmärrettävää hänen luulla Alexin olevan vielä paikalla. Eipä tuo kauas sanoissaan harhautunutkaan, vampyyri ei ollut nimittäin liikkunut vähääkään. Alex yritti olla rauhallinen, hän olisi muuten saattanut pelästyä paljastuvansa, ja karata paikalta. Tai pahempaa, pelästyksissään purra Markista väkisin, mitä Alex välttelin viimeiseen saakka. Mutta yötä ei ollut jäljellä ikuisesti, Alex ei tiennyt, kuinka paljon, joten hänellä ei olisi aikaa lähteä etsimään uutta uhria ja yrittää saada verta ystävällisyydellä. Joko Markis, tai sitten hän palaisi kotiinsa tyhjin vatsoin.

Alex ei ollut täysin varma, oliko Markis sammunut ja täysin vintti pimeänä, mutta vampyyri irrottautui silti varjoista, ja asteli mahdollisimman hiljaa huoneen poikki. Alex seurasi katseellaan Markista, etsien jotain merkkejä heräämisestä. Ainakaan toistaiseksi hän ei uskonut herättäneensä humaltunutta miestä, joten Alex siirtyi lähemmäs ja kumartui hieman toisen ylle, nojaten käsiään vasten patjaa. Alex saattoi aistia veren kohinan ja sydämen tasaisen sykkeen, ja se kuullosti erittäin herkulliselta. Vaikka hän oli juonut verta jo satoja vuosia, ottanut nukkuvilta uhreilta pienen määrän, se oli joka kerta yhtä jännittävää. Ehkäpä jännitys, kiihkeys ja metsästyksen viehätys tekivät tästä niin paljon parempaa, kuin drinkkilasista otetun veren juominen. Varovasti Alex laski käsiään Markisin kasvoille, aikomuksenaan kääntää päätä sen verran, että saisi kaulan näkyviin.

Markis oli jo vaipunut uneen. Hänen mielessään kummitteli edelleen jonkinlainen epäilys siitä, ettei hän ollut yksin mutta juuri nyt hän ei jaksanut välittää siitä. Nukkuminen tuntui paljon miellyttävämmältä vaihtoehdolta. Puhuminen puolestaan tuntui niin hankalalta, ettei hän jaksanut esittää äskeistä kysymystään uudelleen.
Hän oli unensa läpi tuntevinaan, että joku kosketti häneen mutta ainoastaan käänsi hieman kasvojaan. Hänen äsken niin levollinen unensa oli kuitenkin häiriintynyt. Nuori mies kurtisti kulmiaan selvästi tyytymättömänä.
"Mmmm, minä nukun nyt", tummatukka mumisi unensa läpi hajamielisesti. Ei ollut täysin varmaa, saisiko mahdollinen kuulija mitään selvää hänen puheestaan, niin epäselvänä se tuli puoliunisen miehen huulilta.

Alex oli aikeissa haukata palan Markisin kaulaa, saatuaan miehen pään parempaan asentoon, kun hän kuulikin puhetta. Alex vetäytyi nopeasti taaemmas ja oli lähellä, ettei vampyyri lyönyt uhriaan nyrkillä keskelle kuonoa, saadakseen tämän tajun kankaalle. Mutta Alex ei tehnyt niin, edes säikähtäessään. Hän vain katseli hetken valppaana Markista, etsien jotain muita heräämisen merkkejä. Mutta äskeinen mumina vaikutti lähinnä uneliaalta höpötykseltä, joka tuskin tarkoitti yhtään mitään. Markis ei varmana edes huomannut omaa mongerrustaan, saatika sitten Alexia. Vampyyri hiipi lähemmäs ja kumartui takaisin uhrinsa ylle.
"Tämä on pelkkää unta..."
Alex kuiskasi hyvin hiljaisella ja matalalla äänellä, yrittäen olla herättämättä Markista toistamiseen. Alex ei ollut erityisen hyvä unien manipuloimisessa, mutta ehkäpä äskeinen kuiskaus sai Markisin uskomaan, että mitä tahansa tänä yönä tapahtuikaan, se oli vain hänen pään sisällä tuotettua kuvamateriaalia, eikä missään vaiheessa totta. No, kannattihan sitä yrittää. Alex jatkoi siitä, mihin oli jäänytkin, muttei tällä kertaa vetäytynyt enää kauemmas, vaan raotti huuliaan, jolloin terävät, petomaiset kulmahampaat tulivat näkyviin.

Alex oli erittäin varovainen ruokaillessaan, ja hänen puremansa oli yleensä kivuton, joissain tapauksissa jopa miellyttävä, mutta jos Markis liikauttaisi päätään ja kaulaansa äkillisesti, hampaat saattaisivat tehdä hyvinkin ikävää jälkeä ja pitkän, kivuliaan viillon miehen kaulaan, ja se herättäisi kenet tahansa. Toistaiseksi Markis oli täysin kanttuvei, joten Alex uskaltautui puhkaisemaan ihon. Miltei samantien lämmin, hieman rautainen neste täytti vampyyrin suun. Miten hyvältä veri aina maistuikaan, joka kerta, vaikka sitä joisi tuhansia kertoja elämänsä aikana. Joka kerta yhtä hyvää, mutta Alex huomasi pienehkön sivumaun Markisin veressä. Se ei ollut kummoinen, mutta huomattavissa. Alkoholi? Tuskin, tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ehkäpä jokin lääke. Tai sitten Alex kuvitteli. Oli mikä oli, se ei häirinnyt vampyyriä, joka nautti veriateriastaan, jokaisesta pisarasta huultensa välissä.

Markis ei kääntänyt kylkeään vampyyrin aterioidessa hänestä. Oikeastaan mies oli vaipunut miellyttävään unettomaan uneen jollaisesta hän oli saanut nauttia vasta puolen vuoden ajan. Sitä ennen hän oli nähnyt jatkuvasti painajaisia.
Luultavasti aamulla Markis huomaisi olonsa huteraksi mutta panisi sen ryyppyillan piikkiin.

Alex ei koskaan juonut kovin paljon. Hän voisi tietty ryystää uhrinsa kuivaksi kuin taatelin, mutta eipä hän koskaan tuntenut niin kovaa verenhimon tarvetta. Ainakaan enää. Joskus muutoksen alkuaikoina Alexista oli tuntunut, että hän oli kylläinen ainoastaan juotuaan kaksi ihmistä kuiviin samana yönä. Joten, Markis tuskin jäisi kaipaamaan sitä puolta litraa, tai vähemmän, jonka Alex veisi. Lisäksi Markisin veri maistui hassulta. Ei sillä, että vampyyri olisi nirso ruokansa suhteen. Juotuaan tarpeeksi, Alex vielä putsasi haavan huolellisesti ja lähti sitten vuoteen viereltä.
"No se ei ollut yhtään hassumpaa. Toivottavasti näemme vielä."
Alex hymähti itsekseen. Mutta hän ei voisi jäädä pitkäksi aikaa, aamu saattaisi yllättää koska vain. Alex ei kuitenkaan halunnut hyvästellä uutta ystäväänsä heti kätellyssä, joten hän etsi käsiinsä palasen paperia ja kirjoitti puhelinnumeronsa ylös. Alex jätti paperilapun lähimmälle pöydälle, samalla kun lähti ulos koko asunnosta. Alexilla oli ollut ihan mukava ilta, ja oli muutenkin kohteliasta antaa mahdollisuus ottaa yhteyttä halutessaan.
"Heippa."
Alex heilautti kättään ja äänettömästi häipyi koko asunnosta aamuöiseen kaupunkiin.

// Loppui kai sitten tähän? : ) //

((Joo, lopetetaan tähän. Kiitos pelistä ^^))