Friday night

// Peli Deltan kanssa ^^ //

Alexander halusi pitää itsensä verenjuonnin kannalta suhteellisen hyvässä kunnossa, ettei hänestä tulisi sekopäätä, joka repisi kaikki liikkuvat olennot kappaleiksi alle kymmenen sekunnin. Alex oli hyvässä kunnossa, hänellä ei pitkään aikaan tulisi verenpuutetta, mutta oli hyvä ottaa pieniä siemaisuja silloin tällöin, eikä jättää kaikkea viimeiseen hetkeen. Perimmäisenä ideana Alexilla oli vain halu nauttia kauniista, mukavasta illasta. Sää oli mukava ja taivas pilvetön, paljastaen joukon kauniisti tuikkivia tähtiä, jotka valaisivat kilpaa Ranskan yötä katuvalojen kanssa. Ja kuten mikä tahansa iso kaupunki, tämäkään ei nukkunut koskaan. Alexin ohi kulki silloin tällöin ihmisiä, lähinnä nuoria, enemmän tai vähemmän promillepäissään, vaikka ilta oli vasta nuori. Alex hymyili itsekseen, hän kyllä joisi vielä verta tänä iltana, täytyi vain saada hyvä tilaisuus. Koska hän oli suhteellisen lempeä vampyyri, Alex ottaisi vain hitusen verta joltain niin humaltuneelta ihmiseltä, ettei tämä edes muistaisi tapahtumia seuraavana päivänä. Alex halusi tulla hyvin toimeen ihmisten kanssa, niidenhän kanssa hän kuitenkin eli suurimman osan elämästään, ja mitä vähemmän oli uhka muille, sitä vähemmällä todenäköisyydellä joku metsästäjä tulisi tunkemaan veistä kurkkuun.
Vaikka ohi kulki joitain ihmisiä, autoja ei juurikaan enää tähän aikaan näkynyt, joten vampyyri käveli leveällä ajotiellä, jossa oli vähemmän nuorten juhlijoiden tiellä. Eipä ihme, että Pariisia sanottiin rakkauden ja romantiikan kaupungiksi, yöt tässä paikassa olivat täynnä taikaa, jopa kaiken nähneelle ja kokeneelle vampyyrille, ja yön olennon terävät aistit tekivät paikasta hetkessä jännemmän. Hänen teki melkein mieli ottaa sivellin ja maalata jotain kaunista talon seinään. Onneksi Alexilla ei ollut sivellintä mukana, hän ei halunnut viettää yötään putkassa töhrimisen takia. Tosin, se ainakin oli helppo tapa viettää yönsä. Nimittäin baari-illoista metsästäminen ei ollut ihan helppoa, kukaan ei liikkunut oikein yksikseen, kaukana muista, ja se teki Alexin työstä kaksin verroin vaikeampaa. Hän ei halunnut kenenkään näkevän veren juontia. Kävellessään vampyyri katseli mahdollisia metsästyspaikkoja, ja lopulta asteli yhteen, melko suosittuun paikkaan, joka oli jotain yöklubin ja baarin sekoitusta. Siellä oli sekä hämyisiä ja yksityisiä paikkoja, että välkkyvä ja neonvaloilla koristeltu tanssilattia täynnä väkeä. Ehkäpä onnistaisi, tai sitten ei. Sen näkisi sitten. Alex kiskoi nahkatakkiaan hieman paremmin ylleen ja asteli sisään, vilkuillen pikkuisen ujona ympärilleen, etsien jotain paikkaa.

Yö oli kaunis. Sää oli kohtalaisen lämmin ja taivas täysin pilvetön. Kaukana Pariisin valoista tähdet tuikkivat taivaalla kuin tuhannet lyhdyt valaisten mahdollisen öisen kulkijan matkaa mutta keskellä kaupunkia ne olivat vain kalpeita haamuja oikeasta loistostaan, joka jäi kaupunkilaiselta paitsi.
Tällaisena kauniina perjantai-iltana, joka hiljalleen vaihtui yöhön kadut täyttyivät nopeasti kulkijoilla. Yökerhot ja baarit olivat sitä täydempiä, mitä pidemmälle ilta ehti mutta onneksi tuhansien valojen kaupunki oli valmistautunut tähän. Pariisi oli pullollaan baareja ja yökerhoja.
Markis ei käynyt yksin juhlimassa. Hän oli lähtenyt jätkäporukalla ottamaan muutaman lasillisen lähikapakkaan mutta muutaman lasin jälkeen yksi porukasta oli ehdottanut toista, huomattavasti suositumpaa paikkaa. Kuulemma teki mieli naista eikä sitä istuskelemalla saisi.

Istuessaan yksin loosissa jalat röyhkeästi pöydällä, tyhjentäen viimeistä lasiaan piikkihiuksisesta olisi voinut hyvin uskoa, että hän oli ajanut edelliset illanviettäjät pois. Oikeastaan hän ei ollut itse heti huomannut olevansa yksin muiden kadottua kuka minnekin, tanssimaan tai iskemään naisia - useille nuorille miehille nuo kaksi tosin meinasivat samaa. Yksin, pienessä nousuhumalassa istuskellessaan nuori mies päätti hakea itselleen lisää juotavaa. Hän pujotteli vaivattomasti baaritiskille ja lähti palaamaan mukanaan kaksi lasillista viskikolaa ja pussillinen suolapähkinöitä.
Markis väisti laiskasti blondin, keskustelusta intoutuneen naisen huitaisevaa kyynärpäätä ja onnistui läikyttämään kolmasosan toisen lasin sisällöstä takanaan seisseen pitkän, uhkaavan näköisen miehen paidalle. Katsoessaan uudelleen hän kuitenkin huomasi, että kyseessä oli ennemmin ujo tapaus. Joka pukeutunut mitenkään pahasti.
"Ai, sä päätitkin naukata mun lasista", Markis totesi ja virnisti. "Ota koko lasi, siinä on muutenkin korvatippoja." Nuori mies iski silmäänsä. Hän vitsaili maailman vanhimmalla tempulla, todellisuudessa hänen miehelle ojentamansa lasi oli pelkkää viskikolaa.
Tummatukka lähti pujottelemaan takaisin tyhjälle loosille.

Alexander yritti pysytellä poissa muiden tieltä, ja olla ottamatta kontaktia kehenkään, ettei aloittaisi jotain, mitä ei voinut viedä loppuun. Tämä taisi olla erittäin huono idea, sillä kuten vampyyri oli aikaisemmin todennut, yksi olevia tyyppejä ei ollut. Kuten mikä tahansa luonnon petoeläin, myös vampyyri vaani laumasta eksyneitä sieluja. Tietysti Alexander tiesi, että moni vampyyri käytti vastakkaisen sukupuolen iskemistä ja yhteistä yötä samalla ilmaisena ruokailuna, mutta Alex oli aivan liian ujo, mennäkseen jonkun naisen luokse juttelemaan noin vain. Hupaisaa, hän oli ollut olemassa 1300- luvulta asti, mutta ihmisten tapa viettää iltaansa ei ollut muuttunut lainkaan. Kievari tai baari, yhtä kaikki, meno oli katossa ja viina virtasi. Ja kaikki olivat saman arvoisia. Alex oli elänyt ja kasvanut ruhtinaiden feodaalisessa yhteiskunnassa, tottunut järjettömän suuriin luokkaeroihin ja aatelisten suljettuun maailmaan sekä maaorjien ikuiseen köyhyyteen. Mutta tällaisissa paikoissa kukaan ei kysellyt asiaa, sisään saattoi astua yhtä lailla rikas toimitusjohtaja, kuin naapuritalon nuori pummi. Se oli yksi syy, miksi kautta historian Alex oli viihtynyt erilaisissa illanviettopaikoissa. Ne näyttivät, keitä kansalaiset todella olivat, arvoista välittämättä.

Alex havahtui ajatuksissaan suunnilleen siinä vaiheessa, kun tunsi paitansa rintamuksen kastuvan läikähtävästä alkoholijuomasta. Viskiä, hajusta päätellen. Kuka tahansa muu olisi varmaan irronnut kaikista henkseleistään ja nostanut pystyyn sellaisen turpakäräjän, ettei mitään rajaa, mutta vampyyri vain peruutti taaemmas ja pyyteli anteeksi juoman alkuperäiseltä omistajalta.
"Olen pahoillani, en selvästi katsonut eteeni kunnolla."
Mikä onni, että toinen miekkonen näytti virnuilevan, kuin haljennut nauris, joten ehkäpä Alex pääsisi tilanteesta vähillä huudoilla. Lisäksi hän ei ollut peruuttanut kenenkään päälle vahingossa. Mutta jonkinlainen vihainen mulkaisu tai keskisormen näyttö olisi ehkä ollut normaalia tässä tilanteessa. Alex hämmästyi pikkuisen, saadessaan lasin käteensä ja pienen silmän vinkkauksen. Oliko tässä nyt jotain, mitä vampyyri ei ihan tajunnut? Parisataa vuotta elossa ja silti liian nuori ja yksinkertainen tähän aikakauteen. Alex seurasi kuitenkin katseellaan toista miestä, joka taisi olla jo parissa promillessa. Hänestä voisi saada kenties hyvän ilta-aterian, ja vaikein kohta, ensitapaaminen, oli hoidettu. Lisäksi nuori mies näytti olevan enemmän tai vähemmän yksikseen, joten uteliaita silmiä ei olisi liikaa. Mietteliäänä Alex puikkelehti ihmismassan läpi baaritiskille, ja pyysi samanlaisen juoman, joka osittain koristeli hänen paitaansa, sekä tummaa olutta. Eipä koira karvoistaan pääsisi, Alex oli britti, hyvän ja vahvan oluen ystävä, oli sitten vampyyri tai ei. Alex otti molemmat tilaamansa juomat ja etsi uudelleen äskeisen tyypin silmiinsä. Kerättyään pikkuisen itsevarmuutta, vampyyri lähti pöydän ääreen, ollen kuitenkin melko aran näköinen edelleen.
"Hei. Tunsin olevani hieman velkaa, kun menetit juomasi. Toivottavasti osasin pyytää saman."
Vampyyri aloitti varovasti, ja ojensi viskikolan uudelle tuttavuudelleen.

Markis tuskin kuuli toisen anteeksipyyntöä kaatuneen juoman johdosta - tai ehkä hän ainoastaan jätti kuuntelematta. Hän oli leppoisa kaveri muutaman lasillisen otettua, useat asiat olivat hänen mielestään turhankin hauskoja ja hän tunsi itsensä maailman valtiaaksi. Näin ollen hän soi alamaiselleen lasillisen, eihän siinä ollut kuitenkaan enää paljoakaan jäljellä ja pitkä mies näytti olevan ryypyn tarpeessa.

Markis käveli takaisin paikalleen ja repäisi pähkinäpussinsa auki. Kukaan hänen porukoistaan ei ollut palannut eikä mitään ollut kadonnut joten hän oletti heidän olevan yhä flirttailemassa ja tarjoamassa lasillisia mieleisilleen neideille.
Nuorukainen ei ollut suorastaan yllättynyt huomatessaan miehen käyneen hakemassa hänelle uuden lasin viskikolaa. Hän otti juoman vastaan. Hän ei koskaan kieltäytynyt lasista - toivottavasti toinen ei kuitenkaan ollut sekoittanut siihen samoja tippoja, joita hän oli väittänyt tarjoamassaan juomassa olevan.
"Ehdin jo luulla, ettet aikoisi tulla", Markis totesi huulillaan röyhkeä hymy. Hän laski lasin pöydälle, edellinen lasi ei ollut vielä tyhjä.
Kullanruskeiden silmien katse kääntyi nyt hieman kiinnostuneempana kalpeaa miestä. Hän tosiaan oli pitkä, Markis arveli hänet vähintään kymmenen senttiä itseään pidemmäksi, ja näytti paljon vaarallisemmalta kuin ujot - erikoisen väriset vaikka valaistus hankaloitti värin tarkkaa määrittelyä - silmät antoivat ymmärtää.
"Kiva takki", tummatukka totesi ja noukki aloitetun lasin pöydältä. Hän siemaisi viskikolansa tyhjäksi. "Älä ujostele, istu seuraksi!"
Se oli käsky.
"Yksin on tylsää juoda, pojan lähtivät naisjahtiin."
Markis otti itselleen pähkinän.

Vaikka Alexin pohjimmainen tarkoitus oli saada verta, ei häntä haitannut myöskään tutustua tähän kyseiseen henkilöön. Ainakin mies vaikutti melkoisen itsevarmalta, tai röyhkeältä, ja rennolta, ei kysellyt tai katsonut oudoksuen, kun vampyyri toi hänelle uuden lasillisen. Alex hymähti pikkuisen, hänen epävarmuutensa alkoi kadota pikkuhiljaa, toisen ollessa niin myötämielinen häntä kohtaan, eikä tuntunut murisevan kiukkuisena, vaikka Alex tunkeutui hänen reviirilleen. Johtui varmaan juomasta, ei kai kukaan mies kieltäytyisi ilmaisesta drinkistä? Alex saattaisi kieltäytyä, ihan vain sen takia, että ihmisten ruoka ja juoma eivät hänelle juurikaan maistuneet, mutta se nyt oli täysin eri asia.
"Odotitko oikein vai?"
Alex hymähti pikkuisen, pitäen kuitenkin kunnioittavan etäisyyden pöytään, ettei vaikuttaisi liian tungettelevalta. Tosin, nuorukainen ei tainnut välittää, vaikka hänen ympärillään olisi ollut puolisen tusinaa henkilöä, sen verran hyväntuuliselta hän vaikutti. Humala oli jännä asia, jotkut alkoivat suoltaa ongelmiaan, toiset tulivat väkivaltaisiksi, ja sitten oli tämä miellyttävin vaihtoehto, jolloin henkilöstä tuli kaikkien kaveri.

Äskeisen lausahduksensa jälkeen Alex ei ollut sanonut sanaakaan, joten häntä alkoi epäilyttää, kannattiko sittenkään yrittää muuttaa tilannetta baari-illasta illalliseksi, sillä tämä hiljaisuus alkoi tuntua kiusalliselta. Pois, ehkäpä? Ei sittenkään, sillä toinen aloitti keskustelun vampyyrin puolesta.
"Ai? Kiitos."
Alex vastasi lievästi hölmistyneenä ja silmäili yllään olevaa nahkatakkia, joka alkoi olla paikka paikoin vähän kulunut, ja osa mustuudesta oli muuttunut ruskeaksi, nahkapinnan lähtiessä irti. Vampyyrin kuitenkin havahdutti yksi ainoa sana, käsky. Hän oli henkeen ja vereen sotilas, ja elänyt elämänsä alkuvaiheet totellen muiden komentoja, joten miltei samantien, vanhasta tottumuksesta, Alex istui alas. Hän oli satavuotisessa sodassa ollut aatelinen ratsumies, eli suhteellisen korkeassa asemassa, mutta silti hän oli itse maailman surkein käskyttäjä. Kuten kaikilla hänenlaisillaan, myös Alexilla oli ollut aseenkantaja, rauha hänen sielulleen, mutta Alex ei ollut koskaan käskenyt häntä, lähinnä pyytänyt nätisti.
"Vai naisjahtiin. Miksi sinä sitten napotat yhä täällä?"
Alex halusi saada jonkinlaista keskustelua aikaan, ja kerta toinen vaikutti ihan mukavalta, kyllä hänen kanssaan uskaltaisi jutella enemmänkin.
"Olen muuten Alexander, tai Alex, miten nyt haluaa."
Vampyyri ojensi kättään.

Markis virnisti miehen kysymyksen kuullessaan. Tietenkin hän oli puolittain odottanut, että toinen tunkisi itsensä hänen seuraansa. Ei oikeastaan siitä syytä, että Markis olisi olettanut viehättävänsä miestä vaan koskan toinen vaikutti olevan yksin.
Ja niin mahdottoman kohteliaalta, ettei voisi juoda viskikolaa tuomatta samanlaista tilalle.

Markisin ei olisi tarvinnut olla humalassa ollakseen huomaamatta vaivaantunutta hiljaisuutta. Ja vaikka hän olisi huomannut sen, hän ei olisi osannut... no, vaivaantua siitä. Hän kuitenkin särki tuon hiljaisuuden, joka oli kanssakeskustelijasta saattanut tuntua pieneltä ikuisuudelta. Tällä kertaa hän iski silmää vastaukseksi. Hän päätti kuitenkin selventää sanojaan miehen katsellessa takkiaan hieman kummastuneena.
"En ole itse koskaan käyttänyt nahkatakkeja, mutta ne näyttävät helvetin tyylikkäiltä, etenkin kuluneina."
Takki ei näyttänyt siltä, että kuuluisi millekään jengiläiselle. Se näytti mukavalta ja nahaksi pehmeältä. Lisäksi aika oli tuonut nahan ruskeuden tyylikkäästi esille, ties kuinka vanha tuo takki oli.
Markisin kehotusta noudatettiin lähes sotilaallisen kuuliaisesti mikä sai nuoremman miehen tuhahtamaan huvittuneena.

Mies aloitti keskustelun kysäisemällä, miksei hän ollut iskemässä naisia.
"Olen vaikeasti tavoiteltava tietenkin", tummatukka sanoi leikkisästi ja otti pähkinöitä.
Pitkä mies esitteli itsensä Alexanderiksi - ulkomaalainen nimi mutta miehen puheesta ei ollut kuultavissa ainakaan niin voimakasta aksenttia, että Markis olisi humallustilassaan kyennyt kuulemaan sen.
"Alex? Se sopii hyvin", Markis sanoi ja katsoi miehen ojennettua kättä. "Sori, ei kädenpuristusta."
Hänen sormensa olivat suolassa. Uudesta tuttavuudesta tuntuisi ällöttävältä puristaa hänen suolaista ja rasvaista kättään mutta Markis jätti mainitsematta asian ääneen.
"Markis. Näytät olevan täällä yksin muttet ilmeisesti itse naisseuraa, vai, Alex?"

"Vaikeasti tavoiteltava, tietenkin. Olisihan se pitänyt tajuta."
Alex hymähti pikkuisen ja nyökkäsi niin tietäväisen oloisena, mitä nyt kykeni. No ainakin keskustelu alkoi sujua ihan mukavasti, kaikesta alkukankeudesta huolimatta. Mikä nyt miehiä yleensä yhdisti, tietysti naiset, joten niistä puhuminen yleensä rikkoi hyvin jään ja sai aikaan puhetulvan, tai ainakin pienen virtauksen. Alex naurahti rentoutuneena ja joi kulauksen oluestaan. Se ei maistunut samalta, kuin eläessä, mutta vampyyri joikin sitä enemmän tavan, kuin maun vuoksi. Alex kohotti kulmiaan hämmästyneenä, mutta veti sitten kätensä takaisin. Ei väkisin. Mutta siis, että kyseessä oli Markis. Mukava nimi, Alex varmaan muistaisi sen, hänellä oli suht hyvä nimimuisti. Heti perään tullut kysymys tosin sai uudelleen vampyyrin hymyilemään. Baari oli sen verran hämärä ja täynnä kaikenlaista muuta kiintoisaa, että tuskin hänen terävät kulmahampaansa näkyivät. Alex ei halunnut säikäyttää Markisia, päinvastoin. Olisi mukavaa saada uusia ystäviä, eikä Alex ainakaan vielä huolehtinut siitä, oliko Markis sujut ajatuksen kanssa, että vietti iltaansa vampyyrin kanssa.
"Olen vaikeasti tavoiteltava. Sitäpaitsi, olen viihteellä. Joskus on ihan rentouttavaakin viettää iltaa ilman hameväen edustajia."
Alex vastasi, pieni pilkahdus silmäkulmassaan. Tosin, oli ihme, ettei heidän luokseen ollut tunkua. Kaksi hyvän näköistä nuorta miestä ilman seuraa, paitsi toisensa, tässähän pitäisi olla naisia jonoksi asti. Tuskin ainakaan tanssilattialta löytyi yhtään sen parempaa seuralaista. Alex tunsi melkein nolostuvansa välillä sukupuolensa puolesta, nähdessään tanssilattialla niin puupöllin näköisiä miehiä yrittämässä jorailla musiikin tahtiin. Lähinnä se näytti joltain epilepsian ja skitsofreniakohtauksen sekoitukselta aika-ajoin. Ja tämä mielipide tuli mieheltä, joka oli tanssinut lähinnä vain paritansseja kauniin musiikin tahtiin. Tällainen musiikki, joka sai korvat helisemään viikoksi, oli jotain aivan uutta, edelleen.

Yksi asia kyllä oli, mistä Alex oli pikkuisen huolissaan. Nimittäin Markisin ystävät. Jos nämä tulisivat takaisin, vampyyri menettäisi ateriansa, ja mahdollisesti uuden ystävän. Tuskin Markis edes muistaisi seuraavana aamuna tavanneensa Alexia, jos vampyyri nyt lähtisi.
"Mitä epäilet, onnistaako kavereitasi, vai palaavatko he häntä koipien välissä takaisin?"
Alex kysäisi, pitääkseen keskustelua yllä ja muutenkin saadakseen hieman vihjettä siihen, miten Markis suhtautuisi vampyyriin, jos poppoo tulisi jälleen valtaamaan pöydän.
"Ylipäätänsä, eikö sinusta tunnu vähän epäreilulta? Kaverit jahtaavat hameita ja sinä jäit tänne."
Alex ihmetteli ääneen ja otti uuden kulauksen oluestaan. Hän oli ollut vampyyri selvästi liian kauan, hän oli unohtanut ajankulun ja sen, että ritarikulttuuri ja sen uskollisuus tovereitaan kohtaan oli kadonnut vuosisatoja sitten.

Markis vastasi toisen lähes petomaiseen hymyyn omalla vinolla virneellään. Hän ei kyennyt hämärässä näkemään teräviä kulmahampaita jollei joku olisi erikseen osoittanut niitä hänelle. Nuori mies ei osannut aavistella seuransa peromaista luonnetta ja oli jo unohtanut aikaa sitten mietteensä tämän kummallisista silmistä.
Alex ilmoitti käyttävänsä hänen tekniikkaansa ja sanoi välillä olevan mukava viettää iltaa ilman naisia.
"Sori, tähän mennessä tekniikkani ei ole toiminut", Markis kommentoi ja antoi katseensa laiskasti kiertää tanssijoissa. Hikisiä kehoja painautuneina toisiaan vasten, limaisten juttujen kuiskuttelua meikeissään sievien naisten korvaan ja aamuisia järkytyksiä kun huomasi, kenen mukaan oli lähtenyt illalla. Toisin sanoen, hauskaa ajanvietettä ja uhkapeliä - kukapa ei sellaista rakastaisi?
"Mutta etköhän sinä silti saa seuraa täksi yöksi", nuorukainen jatkoi rennosti. Hän ei ollut odotellut naisia paikallaan istuessaan mutta epäilemättä muutama tulisi valtaamaan loosia heidän seurakseen, jos kaksikko odottaisi tarpeeksi pitkään. Hän suorastaan tarjosi tietämättään helppoa uhria vampyyrille tosin eikö hän itse ollut vieläkin helpompi? Jos ei otettu diabeteksen mukanaan tuomaa oletettavaa makuhaittaa Markis oli epäilemättä maukkaampaa ruokaa kuin useimmat täällä.

Alex kysäisi hänen ystävistään ja Markis kohautti olkiaan. Hän ei ollut mikään laumanjohtaja, joka ulvoi muut porukat paikalle kyllästyessään istumaan yksin.
"Toivottavasti onnistaa", tummatukka totesi. "Isi toivoo aina parasta pojilleen."
Oikea ilmaisu olisi enemmän ollut isoveli, mutta se toi hänen mieleensä ainoastaan vuosi vuodelta huonommaksi käyvän tosi-TV ohjelman. Isoveli valvoo, hah.
"Jos menisin heidän mukaansa, yksikään heistä ei saisi seuraa ja minä haaremin - kuinka reilua se sitten olisi?" Markis naurahti.
Nuorukainen siemaisi lasistaan.
"Ei ku - menin kerran iskemään uskomatonta hottista, sain litsarin koska me oltiin jo pantu ja olin unohtanut koko tytön", nuorukainen kertoi naureskellen itse jutulle. "Ja niin ei ole tapahtunut vaan kerran."
Tosin ei myöskään niin useasti kuin hän kenties antoi ymmärtää.
"Siksi - ei tanssimista vähään aikaan mulle."

Alex toivoi Markisin olevan oikeassa sanojensa kanssa. Mikäli vampyyri ei saisi uudelta tuttavaltaan verta, hän tosiaan voisi ottaa sitä joltain naiselta, joka lähtisi ehkä hänen mukaansa. Vaikkei Alex sitä itse oikein koskaan ajatellut, hän oli suhteellisen viehättävän näköinen, eivätkös vampyyrit nois yleensä? Kai heissä oli jotain kuolemattomien petojen viehätystä, joka herätti ihmisissä alkukantaisia vaistoja. Jotain tällaista ainakin Alex muisti lukeseensa rotunsa edustajista joskus kauan sitten. Tosin, sekin oli ihmisten kirjoittama, joten tiedot eivät välttämättä olleet täysin oikeat. Asiat tietysti mutkistuisivat kertaheitolla, jos joku tulisi heidän luokseen aikeenaan iskeä Markiksen. Silloin Alexin pitäisi aloittaa alusta, joten hänen kannaltaan olisi todella hyvä, jos sekä naiset että miehet pysyisivät nyt vain poissa heidän luotaan.
"No, minulla on kyllä aikaa odottaa."
Alex oli vastannut arvoituksellisesti puheisiin naisista ja yön vietosta. Ja hän oli ollut sanoissaan täysin rehellinen, mikä kiire vampyyrillä olisi yhtää mihinkään? Luultavasti maailmassa riittäisi miehiä ja naisia jokaisen verenimijän tarpeisiin ja haluihin. Tietysti olisi Alexin kannalta helpompaa, jos joku lähtisi vain hänen mukaansa, kuin että hänen pitäisi nostaa persettään tuolilta ja tehdä ruokansa eteen jotain. Plus, hän oli edelleenkin huono lähestymään ketään, varsinkaan naisia. Kaikesta elämänkokemuksesta ja sotatantereella riehumisesta huolimatta, naiset olivat edelleen elämän suurimpia ja vaarallisimpia mysteerejä. Ainakin niin Alex uskoi. Häntä ei erityisemmin ollut sodassa pelottanut ratsastaa jonkun yli tai iskeä miekka läpi, mutta tilanne oli aivan toinen, jos hänen piti tehdä aloite vastakkaisen sukupuolen suhteen.

Alex katseli ympärilleen, yrittäen vähän arvailla, kuka mahtoi kuulua tähän Markiksen jengiin, mutta tässä paikassa oli hyvin vaikea erottaa ketää toisistaan, välillä ei erottanut edes, mihin yksi ihminen päättyi ja mistä toinen alkoi. Koko tanssitila oli vain yhä isoa pariutumisrituaalia, ja ainakaan vielä ketään ei oltu käännytetty pois yksin.
"No hyvin tuntuvat poikasi selviävän, kukaan ei ole tulossa tänne takaisin."
Alex virnisteli olutlasinsa takaa ja seurasi laiskasti sivusilmällään lattialla keinuvia ihmisiä.
"Ainahan tietty sinä voisit olla reilu haaremin valtias ja antaa pojille vähän omaisuudestasi."
Vampyyri jatkoi pian, otettuaan ensin kulauksen. Markiksen seuraavalle tarinalle Alex saattoi vain nauraa, se oli niin absurdi, juuri sellainen, mitä näki Amerikkalaisissa komediasarjoissa, muttei koskaan uskonut sellaista voivan tapahtua tosielämässä. Alex ei ollut varma, kävikö hänen enemmän sääliksi Markista vai tämän iskemiä naisia.
"Onko täällä käynnissä kenties jonkun jenkkisarjan kuvaukset vai? Tarinasi on lievästi sanottuna erikoisimpia, mitä olen kuullut."
Alex kohautti hieman harteitaan. Hän vältteli yleensä omien kokemusten jakamista, koska saattaisi vahingossa lipsauttaa, että oli maannut jonkun ruhtinattaren kanssa, joka oli elänyt 1700- luvulla. Se vasta erikoinen tarina olisikin.
"Tosin, miksi sitä hyvästä panosta kieltäytymään. Olisi nyt nainen mieluummin ottanut uusiksi, kuin mätkinyt sinua."
Vampyyri jatkoi ajatuksiensa jälkeen.

Markis virnisti miehen kysyessä, oliko kyseessä ollut jenkkisarjan kuvaukset. Niin, tuollaisia mokia ei sattunut kovinkaan monille - jollei kyseinen mies ollut pannut niin montaa naista, ettei enää muistanut heidän kasvojaan, ollut änkyräkännissä tai omistanut huonoa kasvomuistia, lisäksi vielä vaihtoehtona oli, ettei vain jaksanut muistaa kyseistä naista. Markisin kohdalla kyse oli ollut suurimaksi osaksi kahdesta viimeisestä. Alkoholilla oli ollut myös jotain tekemistä asian kanssa.
"Olen kuullut urbaania legendaa, kuinka eräs kävi kusella ja palatessaan oli unohtanut minkä näköisen naisen oli yrittänyt iskeä", Markis totesi naureskellen. Oikeastaan se ei ollut urbaani legenda, se oli tapahtunut hänen kaverilleen. Niin kännissä Markiskaan ei ollut, että tuollainen lipsahdus olisi päässyt käymään.
Miehen toteamus sai mustatukan virnistämään.
"Jotkut naiset osaavat olla hankalia", hän totesi. "Noin kypsällä miehellä on epäilemättä siitä kokemusta."
Nuorukainen oli jo tyhjentänyt toisenkin viskicolansa.

Markis oli huomannut keskustelukumppaninsa erittäin.. siveäksi. Hänen kommenttinsa ei ollut saanut toistesta sen kummempaa reaktiota, ainoastaan naurua. Ei mitään herkullista tarinaa.
Tummatukka piti herkullisista tarinoista.
"Mutta se on tarpeeksi musta", Markis totesi ja vaihtoi asentoa, tällä kertaa hän laski kyynärpäät pöydälle. "Sä salaat jotain."
Virne halkoi jälleen tummatukan kasvoja.
"Ymmärrän, että sä tulit tänne iskee just mut ja suunnittelet, miten aiot viedä mut tanssimaan mutta ei tule tapahtumaan", Markis kiusoitteli. "Ei kun oikeesti. Mä olen kännissä ja sä olet varautunut. Jännittääkö sua noin kovasti yksin jääminen? Kaipaat naisneuvoja, mm?"

Alex ei voinut olla virnuilematta. Hänellä kokemusta? Noh, mitä nyt voi olettaa, kun elää muutaman vuosikymmenen, kyllä siinä ehtii tehdä yhtä sun toista ja oppia kaikenlaista jännittävää. Myös sen, että naiset olivat aivan eri planeetalta. Tämä keskustelu alkoi tosin saada hiukan kiusallisia piirteitä, Alex ei luonteeltaan ollut sellainen, joka ellosteli naisjutuillaan, tai ylipäätänsä millään, mitä oli tehnyt. Yleensä hän piti yksityiset asiat todella yksityisinä. Tietysti känni oli asia erikseen, joten varmaan Markis vielä suoltaisi koko elämäntarinansa ennemmin tai myöhemmin, mutta sitä odotellessa, Alex yritti olla aiheuttamatta mitään epäluuloja miehelle. Itseasiassa Markis oli hyvin mukava, tai no, selvinpäin vampyyri ei ollut häntä vielä nähnyt, mutta ainakin Alex epäili, että yhtä hyväntuulinen ja puhelias tämä silti oli. Mutta vampyyri alkoi ymmärtää, että jos hän aikoisi pitää Markisin seuranaan tämän illan, hänen täytyi puhua hänen kieltään. Joten, eiköhän muutaman naisjutun voisi heittää kehiin. Markis tuntui olevan sen verran kuulat hukassa, että varmasti tarina suhteesta Tanskan aatelisnaisiin menisi läpi, kuin vesi seulasta.

Pieni hermostuneisuus kävi äkisti läpi Alexin kehon.
"Minäkö salaisin?"
Oliko Markis tajunnut jostain hänen olevan vampyyri? Tuskin, mies istui yhä samassa pöydässä, leveä virne kasvoillaan. Mutta silti. Oliko hän tajunnut Alexin oikean tavoitteen? Pieni, huomaamaton ja helpottunut huokaisu pääsi vampyyristä, hänen tajutessaan, että kyse oli edelleen vain Alexin deittailuelämästä. Mikä helpotus. Markiksen sanat saivat Alexin sekä nauramaan että punastumaan nolona. Sinäänsä hänen sanansa eivät olleet täysin väärät, Alexin idea oli iskeä Markis, mutta sanan erilaisessa merkityksessä vain.
"Voi voi, miten olenkaan niin läpinäkyvä, että huomasit."
Alex pyöritteli silmiään muka dramaattisesti ja virnisteli.
"No jaa, yksinäisyydestä en tiedä, mutta naisneuvoja on ehkä vähän turha antaa. Usko pois, eri maissa on aivat erilaiset naiset. Ainakin mitä itse olen huomannut Englannissa ja Tanskassa..Muutama seikkailu on myös tullut Saksassa ja Unkarissa, mutta vain harvoja, yksittäisiä tapauksia. Ja sitten on tietty Ranska, aivan omaa luokkaansa, joten usko pois, ei varmana ole neuvoa, jota en jo tietäisi."
Alex hymähti pikkuisen ovelasti. Ehkä tämä oli hyvä kiinnotuksen ylläpitäjä, ja epäilysten karkoittaja. Tosin, vampyyri oli saanut varoa sanojaan, ja vaikka hänen puheensa olivatkin totta, niin piti muistaa, ettei Itävalta-Unkaria ja Böömiä enää ollut, joten vähän piti muutella maiden nimiä. Mutta hei, paikat sentään olivat samat.

Markis oli taitava huomaamaan muiden tunnetilojen muutokset, mutta tuo kyky ei toiminut kännissä läheskään samalla tavalla kuin selvinpäin. Hän kuitenkin huomasi miehen hienoisen hermostuneisuuden - kaappihomo kenties? Se tietenkin myös aiheutti kysymyksen näyttikö hän muka olevan etsimässä miesseuraa?
Kyse ei kuitenkaan tainnut olla siitä vaikka naurustaan huolimatta mies punastui huomattavasti. Hän kuitenkin vastasi vitsaillen nuoremman sanoihin, pyöritellen silmiään dramaattisesti ja virnuillen samalla, mikä pilasi täysin silmien pyörittelyn mukanaan tuoman vaikutelman.
Tuosta miehestä ei ottanut selvää ainakaan näin monen lasillisen jälkeen. Oliko se edes tarpeen?

Markis virnisti uhmakkaasti miehen vastauksen kuullessaan ja nosti jalkansa pöydälle.
"Kerro siis siitä."
Hän nosti kätensä rinnalleen odottavasti.
"Asiantuntija."
Äänensävy oli haastava, provosoivakin muttei missään määrin loukkaantunut toisen vastauksesta. Markis oli kiinnostunut. Tuossa miehessä oli jotain erikoista, kenties se johtui siitä, että hän oli samonnut läpi kaikki nuo maat, joita oli maininnut. Kenties hän ei tuntenut olevansa missään kotonaan - Markis ei päässyt siitä vaikutelmasta, että katsoi henkilöä, joka ei kuulunut tähän paikkaan. Hän ei edes osannut arvata, että paikan sijaan vuosisata oli täysin väärä.

Alex ei ollut ihan rehellinen sanoissaan, vaikkei suoranaisesti valehdellutkaan. Totta oli, että hän oli käynyt läpi mainitsemansa maat enemmän tai vähemmän, mutta naisseikkailuja hänellä ei ollut niin paljon, mitä antoi ymmärtää. Ritariksi hän oli ollut sangen säyseä ja rauhallinen kaveri, eikä ollut käynyt kaupunkien ilotaloissa yhtä usein, kuin toverinsa, edes silloin, kun joutui olemaan pitkiä aikoja pelkässä mies seurassa. Enemmän hän oli tyytnyt flirttailemaan ja olemaan vain mukava, mutta kaiketi sekin voitiin katsoa kokemukseksi naisten parissa. Ainakin mitä Alex oli itse huomannut, naiset olivat tehneet aikamoisen muutoksen hänen elinajoistaan tähän päivään. Joskus maailmansotien jälkeen naiset tuntuivat ajattelevan omilla aivoillaan ja heillä oli oma tahto. Ei sillä, että Alex olisi sovinisti, mutta hyvin, hyvin pitkään, keskiajasta, renesanssin, yli viktoriaanisen ajan, naisia pidettiin toisarvoisina olentoina. Ja vampyyrinä hän oli elänyt suht lyhyen aikaa sellaista aikakautta, jossa naiset saattoivat itse päättää elämästään. Itseasiassa se oli hyvin kiehtovaa nähdä, ihan vain senkin takia, että Alexista oli hauska nähdä muutosta ja verrata sitä menneeseen. Mutta aina silloin tällöin varsinkin Englannin historiasta kertovat kirjat saivat vampyyrin niskakarvat pystyyn, ja hänen teki mieli korjata kaikki virheet opuksesta. Alexsista olisi varmaan tullutkin aivan loistava historian professori, jos hän olisi halunnut.

No, ainakin vampyyrin tiedot hameväestä tuntuivat kiinnostavan Markista, joka nosti rennosti jalkojaan pöydälle. Vai että ihan asiantuntija. Alex hymähti pikkuisen ylpeänä ja nojasi taaksepäin tuolissaan.
"Mitäs nyt kehtaisi kertoa...No, ainakin voin mainita, että Englannissa ja Ranskassa naiset ovat ihan eri planeetoilta. Englantilaiset pitävät käytännöllisistä, maanläheisistä miehistä, jotka osaavat satuloida hevosen, mutteivät puhu paljoakaan. Ja ranskalaiset neidot ovat selvästi romantikkoja, lurittele joku säkeistö Shakespearea, ja hän on sinun. Ja tanskalaiset. He pitävät hauskaa. Yksinkertaisesti, energisiä naisia."
Alex muisteli puhuessaan kokemuksiaan, jotka kutakuinkin vastasivat sanoja. Saksasta ja Unkarista Alex ei viitsinyt sanoa mitään, koska saksaa hän puhui sen verran huonosti ja unkaria vielä huonommin, ettei ollut juurikaan tutustunut kuin yhteen tai kahteen, satunnaiseen naiseen. Mutta kun puhui sujuvasti kolmea kieltä, saattoi tehdä enemmän kontaktia paikallisten kanssa.
"Varmaan ainakin Saksaan kyllä palaan joskus, ja varsinkin Englantiin. Itseasiassa, haluaisin joskus kiertää koko Euroopan."
Alex nautti elämästään Ranskassa, mutta hän kaipasi silloin tällöin sitä samaa matkustelua, mitä oli harrastanu nyt jo kuolleen opettajansa kanssa. Varsinkin Englannin Sussexiin hän halusi. Tietenkään hänen sukuaan ja sen maita ja kartanoa ei varmaan enää ollut, mutta olisi nostalgista käydä silti paikan päällä.
"Joten, teetkö jotain muuta elämässäsi, kun isket naisia? Lähinnä tarkoitan jotain sellaista, josta saa rahaa elämiseen."
Vampyyri hieroi sormiaan vastakkain, aivan kuin olisi hypistellyt rahaa käsissään.

Markis kuunteli kiinnostuneena. Tietenkin hän oli itsekin käynyt ulkomailla, seurustellut ulkomaalaisen naisen kanssa niin pitkän ajanjakson, että se oli tuntunut puolelta elämältä mutta siihen hänen kokemuksensa jäivätkin. Vaihdossa ollessaan hänellä ei ollut ollut kuin muutama nainen ja hekin ennen Loraa. Pettäminen ei ollut käynytkään hänen mielessään.
Nuorukainen naurahti miehen ensimmäiselle kommentille. Naiset olivat jo itsessään kuin eri planeetalta miesten kanssa, se että he olivat sitä vielä keskenään, ei tullut hänelle suorastaan yllätyksenä.
Jokin miehen sanoissa pisti kuitenkin Markisin korvaan. Satuloida hevosen? Luritella säkeistön Shakespearea? Millä vuosisadalla mies oikein eli? Markis ei ollut koskaan ratsastanut eikä uskonut jokaisen englantilaisenkaan miehen osaavan joten tuo iskukikka oli epäilemättä vanhentunut.
"Satuloida hevosen", Markis toisti nauraen. "Millä vuosisadalla olet käynyt briteissä?"
Hän ei edes pannut merkille, ettei mies maininnut kaikkia maita, tietenkin hän oletti Alexilla todellisuudessa olevan kokemusta myös unkarilaisista naisista. Miehen haaveena oli kuulemma kiertää eurooppaa. Hän oli ehtinyt jo saada mielikuvan, että euroopankierros oli jo takana.
"Mikset lähde? Elämästä pitää nauttia, ei vaan jossitella!"
Jos eläisi elämänsä hokien sitä, minne pitäisi lähteä, saattaisi huomata eläneensä elämän tekemättä mitään haluamaansa. Markis ainakin näki asian näin, siksi hän teki juuri sitä, mitä halusi, miettimättä viikkoa pidemmälle.

Toinen käänsi keskustelunsa takaisin Markisiin kysymällä, mitä hän teki elääkseen. Mistä hän sai rahat. Miksi se kiinnosti ketään? Suurimman osan ystäväpiirin rahanlähteet olivat Markisille hämärän peitossa, hän ei tiennyt kenellä oli rikkaat vanhemmat, kuka puolestaan joutui paiskimaan töitä niska limassa kyetäkseen juhlimaan heidän kanssaan.
"Teen milloin mitäkin työtä, kyllästyn nopeasti puurtamiseen ja vaihdan toiseen", nuorukainen virnisti. "Kuka haluaisi tehdä työtä, jota vihaa? Parempi siis vaihtaa paskaduuni toiseen paskaduuniin, jolla tienaa yhtä hyvin, mutta jota ei vielä vihaa sydämensä pohjasta."
Hän ei ollut edes harkinnut vakavamman työn hankkimista. Nuorukainen näki jo koulun tarpeeksi suurena sitoutumisena.

Alex oli sanojensa lomassa kokonaan unohtanut, millä vuosisadalla eli. Puheet hevosen satuloimisesta olivat tulleet puolivahingossa, ja vampyyrin tajutessa sen, Markisin kommentin ansiosta, jokainen hänen aivosolunsa huusi "Ei noin, ääliö! Korjaa korjaa korjaa!". Ja pienen miettimisen jälkeen Alexilla oli tähänkin asiaan jonkinlainen kommentti valmiina.
"Pahoittelen sanavalintaani. Olen brittiläisen historian harrastaja, ja välillä sekoitan vuosisadat keskenään. Mutta Shakespeare toimii aina."
Alex virnisteli leikkisästi, yrittäen saada sanansa vaikuttamaan harmittomalta kömmähdykseltä, ei miltään vakavammalta. Tämä rodun piilottelu alkoi käydä jo vaikeaksi. Eikä Markis ollut niin täysin kännissä, että häntä uskaltaisi puraista vielä. Asialla ei ollut sinäänsä kiirettä, Alex oli suhteellisen kylläinen aikaisemmasta veriateriasta, vaikka siitä olikin jo aikaa. Kulissien ylläpitäminen ei vain aina ollut niin helppoa, harjoittelusta huolimatta. Sinäänsä sääli, ettei Markisille voinut paljastaa Alexin todellista rotua, nuorukainen oli ihan mukavaa seuraa, mutta kuinka hyvin mahtoi suhtautua vampyyreihin. Markisin sanat saivat kyllä vähän Alexin pohtimaan. Tosiaan, miksei hän vain nostanut kytkintä ja lähtenyt maailmalle, katsomaan nykyistä Eurooppaa? Matkustaminen vampyyrinä oli kyllä vähän hankalaa, nimittäin päivällä, jolloin suurin osa lentokoneista ja junista liikkui, hän olisi hyvin haavoittuvainen. Lisäksi Alex ei omistanut passia, hän oli tullut Ranskaan joskus 1700- luvun alkuvuosina, jolloin passeja ei tunnettu. Ainakaan samalla tavalla, mitä nykyään. Lisäksi oli vielä ainakin yksi syy, josta hän teki vastauksen seuralaiselleen.
"Olet oikeassa, mutta haluaisin ensin jotain pysyvää. Tiedäthän, olisi koti johon palata, tai kihlattu, jonka kanssa reissaisi. Jotain pysyvää."
Alex oli aikeissa ottaa kulauksen lasistaan, mutta huomasi sen tyhjäksi.

Alexin piti myöntää, että hän piti Markisin elämänasenteesta. Mies vaikutti siltä, että eli hetkessä, ei huolehtinut huomisesta ja siitä, saiko laskut maksettua ja kunnon ruokaa. Se taisi loppujen lopuksi olla äärimmäisen hyvä tapa elää, ei turhia paineita.
"Aika hyvä logiikka. Mitä sitä turhaan kuluttamaan koko elämäänsä jossain toimistossa? Voiko sitä enää edes kutsua elämäksi, nysvää vain kahdeksasta kuuteen ja vielä senkin jälkeen kotona."
Yksi syy, miksi Alex piti taiteilijan työstään oli juuri se, että hän sai tehdä omaan tahtiin, rauhassa ja ilman työkiireitä. Ja siitä työstä vielä nautti. Palkka ei ollut päätä huimaava, mutta sillä eli ja tuli toimeen ihan hyvin, asui mukavasti yksiössä. Varmaan myös museosta hän voisi saada töitä, mutta nykyään mihinkään virkaan ei päässyt ilman koulutusta ja papereita, vaikka olisi kuinka itseoppinut tahansa. Epäreilua. Ja kaikki Alexin koulutodistukset olivat kadonneet kirjaimellisesti ajan hampaisiin, paperi kun harvoin säilyi lukukelpoisena keskiajalta asti.
"Ehdottaisin maljaa työttömälle, mutta hauskalle elämälle, paitsi ettei meillä taida olla juotavaa. Tilataanko lisää?"
Alexin pää kestäisi kyllä, mutta entäs Markisin? Ehkäpä parin lasillisen jälkeen vampyyri saisi haluamaansa juomaa.

Toinen pahoitteli sanavalintaansa ja selvinpäin ollessaan Markis olisi tajunnut olla varuillaan. Tuo mies valehteli hänelle. Valehteli sujuvasti, mutta epäilemättä valehteli siitä huolimatta. Kaikilla oli kuitenkin salaisuutensa, joku deittaili ainoastaan heppahulluja pikkutyttöjä eikä pedofiilin toiminta kai kuulunut Markisille.
Sumea mieli keksi kaikkein epätodennäköisimmän selityksen.
"Ai, en ole kuullut ennen että kukaan sekottaisi 1700-luvun ja 2000-luvun", nuorukainen totesi virnuillen. Edes kukaan historianlaitoksen idioottinörteistä ei kyennyt siihen! Ei yksikään! Ja he olivat olleet outoa porukkaa, Alex ei ollut mitään niihin kummajaisiin verrattuna.
He olivat eläneet jossain toisessa ajassa.

Alex ilmoitti haluavansa jotain pysyvää ennen kuin lähtisi kiertomatkalleen. Outoa - kuvittelisi toisen matkustelevan mieluummin nyt, kun oli sinkku.
"Nyt kun sulla ei ole kahleita sitomassa sut Ranskaan, sun kannattaisikin lähteä!" Markis ilmoitti. Jälleen kerran isoveljellinen auktoriteetti, kuin hän olisi tiennyt asiat paremmin kuin satoja vuosia vanhempi mies. "Jos odotat, että kihlattu köyttää sinut itseensä, huomaat ettet tule koskaan lähtemään."
Markis raapi tummaa hiuspehkoaan.
"Mä ainakin nautin siitä, ettei kukaan sano, mitä mun pitää tehdä ja mitä ei."

Nuorempi mies nauroi. Todellisuudessa hänen työnsä käsittivät vain useamman illan viikossa, eivät koko päivää sillä opiskelu ja urheilu veivät liikaa hänen ajastaan. Hän ei kuitenkaan korjannut väärinkäsitystä, hän oli liian hiprakassa edes muistaakseen sitä hetken kuluttua.
"Yeah!" Markis sanoi virnuillen. Hän ei ollut kuten keskustelukumppaninsa, jonka elämällä oli suunta. Nuorukaisen elämällä ei ollut suuntaa, hän ei kyennyt - ei, hän ei halunnut suunnittelemaan elämäänsä muutamaa päivää pidemmälle eteenpäin, vuosista puhumattakaan. Hän ei halunnut jäädä miettimään, mitä hänen pitäisi tehdä.
Toinen ehdotti maljaa ja hetken ajan Markis jäi miettimään montako oli ottanut. Hänen rajansa alkoi tulla vastaan, toisen piikin ottaminen yhden ryyppyillan vuoksi oli turhaa. Hän ei ollut edes nyt tarpeeksi kännissä ollakseen muistamatta lääkitystään.
"Sori, mun raja on tullut vastaan", nuorukainen totesi virnuillen. "Mutta ota sä, mä voin kohottaa suolapähkinäpussia lasin sijaan."
Hän ei tiennyt onnistuneensa lopettamaan juomiensa juuri kehnoimpaan aikaan vampyyrin kannalta. Vielä muutama lasillinen ja Markis olisi ollut niin kännissä, ettei olisi tajunnut toisen ruokailua vaikka olisi ollut vielä valveilla.

Alexin olisi tehnyt mieli korjata, että 1300- luku, ei 1700, mutta päätti pitää kielensä kurissa ja olla hiljaa. Antoi nyt Markisin luulla mitä halusi. Historiaa nyt tuntui olevan kaikki, mikä oli tapahtunut ennen vuotta 1990, joten käsite 'historia' oli hyvin laaja. 1700- luvulla Alex ei ollut edes hengaillut Englannissa, Tanskassa ja Saksassa ainoastaan. Ja mitä aikaisemmin mainittuun satulointiin tuli, Englannissa hevoset olivat edelleen suuresti poikien harrastuksia, juuri ehkä ritariperinteen takia. Moni Alexin sotilastoveri oli naureskellut hänelle, että miten niin ujon ja hiljaisen oloinen mies edes pysyi suuren, äkäisen ja vahvan sotahevosen selässä. Hah! Mokomat hiljenivät samantien, kun huomasivat, että Alex sai kuriin kaikkein vihaisimmat ja suurimmatkin eläimet. Tosimiesten laji. Ja Ranskassa itseasiassa ritariperinne eli yhä, varmaan vielä enemmän, koska Ranskassa raskas ratsuväki oli ollut kautta historian maan ylpeyden aihe ja sotien voittaja. Paitsi kun Englantilaiset käyttivät, juuri satavuotisessa sodassa, pitkäjousia, jolloin tuloksensa oli kaamea ranskalaisten teurastus. Ajatus ei mitenkään kiehtonut Alexia, hänen kävi sääliksi monia kuolleita sotilaita niinkin turhassa uhrauksessa. Mikä onni, ettei Alex ollut näkemässä sitä. Ehkä myötätunto oli yksi syy, miksei vampyyri koskaan kasvattanut vihaa Ranskaa ja sen asukkaita kohtaan, vaikka kaksi maata olivat olleet aina napit vastakkain. Alex nautti itseasiassa kaikista eniten juuri Ransassa asumisesta, se oli kaunis ja monipuolinen maa. Ja vaikka Markis oli oikeassa, Alexin oli silti vaikea lähteä noin vain tästä paikasta, myös tunnepohjaisista syistä, pelkästään passi ei ollut ongelma. Tälläkin kertaa, vampyyri oli katsonut viisaaksi jättää vastaamatta, kunhan nyökytteli ja kohtautti harteitaan.

Mutta, toistaiseksi Alex ei ollut lähdössä minnekkään, ainakaan ilman iltapalaa. Mahtoikohan Markisin veri olla enää edes turvallista juoda? Siinä saattoi olla niin paljon viinaksia, että seos muistuttaisi jotain vampyyrien omaa drinkkiä. Ajatus oli sen verran huvittava, että Alex naurahti hieman, piilottaen sen kohteliaasti hihansa taakse. Markis tuskin edes välitti pienestä äännähdyksestä, hän näytti olevan enemmän keskittynyt maljojen nostoon. Vampyyri hymyili pikkuisen voitonrimuisesti, parin lasin jälkeen Markis olisi niin perseet olalla, että kaulan natustaminen ei voisi olla helpompaa. Alex meinasi juuri kysyä, mitä juomaa pitäisi tilata, kun Markis niin kohteliaasti romutti hänen suunnitelmansa. Mokomakin. Vampyyri näytti hivenen yllättyneeltä, peittääkseen pettymyksen ja nyökkäsi lopulta. Ei hän tietenkään voisi pakottaa toista juomaan. Alexin opettaja oli maininnut, että pelkästään vampyyrien miltei hypnoottinen tuijotus saattoi riittää viemään jalat alta, jolloin uhria olisi helppo purra, mutta rehellisesti sanottuna Alex ei tiennyt, oliko kyseinen juttu edes ollut totta. Ehkäpä metsästystä ei oltu tarkoitettu niin ystävälliseksi puuhaksi, mitä Alex sitä teki. Jokatapauksessa, hänen pitäisi keksiä jotain uutta tai yrittää toista uhria.
"Nääh, se ei ole hauskaa yksin. Ehkäpä tyhjä lasi kelpaa tämän kerran."
Vampyyri hymähti. Mahtaisikohan Markis enää edes päästä takaisin kotiinsa tuossa kunnossa? No, varmaan hänen ystävät...hetkinen, mitkä ystävät? Alex katsoi vähän ympärilleen tajutessaan, etteivät Markisin toverit olleet tulleet takaisin. Miten epälojaalia, jättää nyt ystävä yksin ja lähteä naisten perään. Heillä ei selvästi olisi mitään asiaa sotilasuralle.
"Aijotko olla täällä vielä pitkäänkin?"
Alex kysyi, kääntäessään päänsä takaisin Markista kohti. Ehkäpä hän voisi auttaa Markisin kotiin. Luultavasti toinen sammuisi ennen eteistä, jolloin Alex voisi juoda hieman ja häipyä vähin äänin. Ei itseasiassa yhtään huonompi idea.

Alex yllättyi nuoren miehen kieltäytyessä juomasta eikä Markis voinut olla virnistämättä. Näyttikö hän siltä, ettei kieltäytyisi lasista ennen kuin makaisi lattialla? Omasta mielestään hän ei edes ollut vielä niin kovassa humalassa, mutta eikö jokainen muutaman lasillisen liikaa juonut ollut samaa mieltä. Markis ei ollut luotettava lähde puhumaan omasta humallustilastaan.
Nuorukainen kohotti pähkinäpussiaan.
"Meillä molemmilla on omat tuoppimme", hän totesi. Tosin hänen naposteltavansakin alkoivat olla jo lopussa, joten kotiinlähtö, jota toinen häneltä jo kyseli, alkoi näyttää hyvältä idealta.

Markis nousi ylös.
"En. Mä lähen samantien. Kiitos seurasta, Alex", nuorukainen sanoi huulillaan vino hymy. "Oli kiinnostavaa. En saisi koskaan iskettyä englantilaista tyttöä, multa ei ratsastus suju."
Shakespearen hän kuitenkin tunsi valitettavan hyvin opintojensa kautta. Joskus hän olisi tiennyt mieluusti tuosta näytelmäkirjailijasta huomattavasti vähemmän.
Tummatukka lähti astelemaan ovelle. Hänen askeleensa eivät olleet selvän miehen askelia, hän huojui hienoisesti - oikeastaan huomattavasti enemmän kuin silloin, kun oli Alex oli bongannut hänet ensimmäisen kerran.
Tummatukka epäili toisen lähtevän seuraamaan ja jos pitkä mies yritti tehdä sitä salaa tai vähemmän salaa Markis nyökkäsi hänet luokseen.
"Sama matka?"

No, ainakin mukaan lähteminen toimi Alexille paremmin, kuin tänne jääminen. Ei hän juurikaan alkoholista nauttinut, kuten ihmiset, joten turhaa hän jäi kuluttamaan baarin penkkiä ja viemään tilaa niiltä, jotka tulivat vetämään päänsä täyteen. Ja, mikä parasta, nähtävästi myös Markis oli sitä mieltä, että nyt oli aika könytä takaisin kotiin. Vampyyri istui vielä toistaiseksi paikallaan ja katseli uuden tuttavuutensa hoipertelua puolelta toiselle. Mahtoiko pysyä pystyssä ovelle asti? Tuota menoa reppana jäisi auton alle, vaikkei autoja olisi koko matkan aikana lähettyvilläkään. Verkkaisesti myös Alex nousi seisomaan. Hän ei ollut täysin varma, pitäisikö hänen kysyä, halusiko Markis seuraa, vai kylmäverisesti vain hiipparoida uhrinsa perässä. Jälkimmäinen ajatus tuntui todella idioottimaiselta, sellaiselta, jota jossain popularistisissa vampyyrielokuvissa harrastettiin, ja lopputulos muistutti osittaista puskaraiskausta ison verimäärän kera. Ei. Se ei ollut lainkaan Alexin tyylistä. Hän oli itsekkin ollut ihminen ja halusi pitää uhrinsa hyvässä kunnossa puremisen jälkeen, jotta nuo voisivat jatkaa elämäänsä normaalisti. Mutta saipa nyt Alex verta tai ei, hän voisi hyvin auttaa Markisia selviytymään takaisin kotitalolleen. Humalastaan huolimatta Markis huomasi nähtävästi myös, että Alex aikoi lähteä hänen peräänsä. Kuullessaan kysymyksen vampyyri hymyili ystävällisesti ja hieman tuki toisella kädellään juopunutta ystäväänsä, ettei tämä rämähtäisi naamalleen maahan. Itseasiassa tällä hetkellä Alex oli tyytyväinen vampyyrivoimistaan, riitti, että hän vähän tuki toisella kädellään Markista, vaikka yleensä juopuneita sai kannatella koko ruumiinsa voimalla.
"Mikäli sinua ei haittaa. En ihan uskalla päästää sinua yön selkään yksin."
Alex taputti Markista hieman olalle ja lähti toisen ohi ulos.

Sanottiin, että yöt Pariisissa olivat taijanomaisia. No, turisteille varsinkin, mutta myös paikan päällä asustelevat varmaan osasivat arvostaa kaupunkiaan. Alex ainakin osasi. Vaikka tämä osa kaupunkia ei ollutkaan sitä romanttista ja viulumusiikin täytteistä aluetta, se oli silti kaunis. Baarin melun, lämmön ja valojen jälkeen pimeähkö katu tuntui erittäin rauhalliselta, lähes täysin elottomalta, vaikka silloin tällöin joitain ihmisiä näkyikin. Alex kietoi takkiaan hiukan tiukemmin ympärilleen. Häntä ei erityisemmin haitannut olla yöllä ulkona, itseasiassa, se tuntui joka kerta yhtä jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Yössä oli taikaa, aina.

Markis, joka näki olevansa huomattavasti selvempi kuin mitä todellisuudessa oli, ei nähnyt tarvitsevansa Alexia tukemaan itseään mutta salli sen armollisesti, jos se saisi miehen tuntemaan olonsa jaloksi. Hän ei edes pannut merkille, kuinka vahva toinen oli mutta saattaisi miettiä sitä huomenaamulla, jos hänellä olisi niin selviä muistoja tästä illasta.
Nuorukainen nauroi miehen sanat kuullessaan.
"Kuule, olen jo iso poika ja osaan kävellä kotiin jäämättä auton alle - jos joisin itseni niin pahaan känniin, etten pystyisi, olisin jo onnistunut tapattamaan itseni", Markis sanoi. Kieltämättä hänen askeleensa olivat kuitenkin nyt huomattavasti suorempia kuin olivat olleet ennen kuin Alex oli siirtynyt tukemaan häntä.

Nuorukainen tyytyi kuitenkin johdattamaan Alexia kohti kotiaan. Hän ei tuntenut alkoholin lämmön vuoksi kylmyyttä, hänen hupparinsa oli täysin auki vaikka ilta oli kohtalaisen viileä. Alkoholin ja raikkaan ulkoilman mukanaan tuoma puna oli ilmestynyt hänen poskilleen ja epäilemättä Markis näytti posket punoittaen mitä herkullisimmalta aterialta.
He kävelivät näitä katuja huomattavasti huonommalle alueelle, maisema muuttui entistä synkemmäksi heidän astellessaan huonomaineisemmalle alueelle.

Katse käännettiin pitkään mieheen.
"Kotoisaa, eikös", Markis totesi vitsikkäästi. "Täällä voi löytää kuulemma roskia viedessään pään roskiksesta - ei tosin ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Mulla on aina ollut hyvä tuuri oikeesti vaarallisten asioiden välttämisessä."
Markis naurahti.
"En haluais ikinä löytää ketään kurkku auki revittynä kotikadultani. Onneksi epäonnekkaat koiranulkoiluttajat löytää ne ennen mua."
Nuori mies jutteli luontevasti kuolemasta kuin asia ei olisi koskettanut häntä mitenkään. Tavallaan se oli tottakin, nousuhumalassa hän ei kyennyt kuulemaan kuinka Lora kirkui hänen mielensä sisällä kuollessaan tai kuinka useampi elämä sammui hänen kuultensa. Ne äänet hän kuulisi vasta laskuhumalan aaltojen iskiessä häneen.

Hyvä on, Alexin piti myöntää, että Markis pysyi suhteellisen hyvin tolpillaan kaikesta alkoholista huolimatta, joten varmaan hän olisi enemmän tai vähemmän turvallisesti selvinnyt kotiin. Mutta nyt vampyyri ei päästäisi iltapalaansa karkuun, kun kerta oli tehnyt näinkin paljon töitä asian eteen. Joten toistaiseksi, Alex roikkuisi tiiviisti kintereillä. Ehkä myös osittain sen takia, että lojaalisuus oli yksi ritareiden hyveitä. Monilla oli keskiajasta muutenkin vähän turhan romanttinen kuva. No, mikäli nyt huonoa hygieniaa, olematonta lääketiedettä, puutostauteja ja kulkutauteja saattoi pitää romanttisena, niin mikäs siinä. Nykyään sentään nuo asiat olivat parantuneet, vaikka ei kai tämäkään ihan taivaallisen hieno yhteiskunta ollutkaan. Mutta kelpasi kyllä. Ainakin vampyyrien ruuan metsästys tuntui jotenkin helpommalta. Kirkon valtakauden aikana kaikki epäilyttävät poltettiin roviolla tai hirtettiin, koska heitä pidettiin jonakin pahan palvelijana. Nykyään kukaan ei tuntunut välittävän tai uskovan, vaikka muinaisten tarujen olennoista olikin tullut osa ihmisten elämää. Alex ei kuollakseen käsittänyt, miten ihmiset olivat niin välinpitämättömiä. Tietysti parempi hänelle ja lajitovereille, mutta hassua se silti oli. Ainakaan Markis ei ollut pistänyt merkille mitään outoa toverissaan, koska yhä mies taapersi hänen vierellään. Välillä Alex ohjasi Markisia takaisin kävelemään suorassa, ettei hän olisi horjahdellut johonkin pusikkoon. Tietysti Alex voisi purra Markista jo nyt ja kadota paikalta nopeasti, mutta ei hän halunnut tehdä niin. Markis oli ihan jees, ja Alex pysyttelisi ihan mielellään väleissä uuden tuttavansa kanssa. Ties vaikka voisi käydä nakertamassa kaulaa uudelleen ruoka-aikaan.

Niin pitkälle Alex ei tietenkään uskaltanut toivoa, hän eli hetken kerrallaan uusien ihmissuhteiden kanssa. Kunhan nyt saisi Markisin pysymään jalkakäytävällä näin aluksi. Pari kertaa vampyyrin piti paimentaa miestä liikuttamaan jalkojaan muualle, kuin keskelle autotietä. Sitten, he alkoivat tulla vähän ikävämmälle alueelle. Alex harvoin kävi täällä, hän tiesi, että kyseisillä kujilla ja kaduilla tapahtui suht paljon ryöstöjä, pahoinpitelyitä, raiskauksia ja huumesekoiluja. Ei sillä, että Alex pelkäisi, hän oli lopettanut väkivaltaisten tilanteiden pelkäämisen aikoja sitten, mutta hän ei vain pitänyt niiden näkemisestä. Hän oli nähnyt tarpeeksi väkivaltaa sodissa.
"No, tunnelma on yhtä hilpeä, kuin halvasta, B-luokan kauhuleffasta."
Alex vilkuili hieman ympärilleen. Herkät vampyyrin aistit tuntuivat vastaanottavan jokaisen äänen ja hajun sillä hetkellä. Ehkä Alex kuvitteli, mutta hän voisi vannoa, etteivät he olleet aivan yksin täällä. Tosin, se ei olisi yllätys, elihän täällä muitakin hiippareita.
"Eikö sinua hermostuta asua täällä? Mitä jos törmäät vaikka..vampyyriin? Tai ihmissuteen?"
Alex hymyili ja naurahti, yrittäen tehdä sanoistaan niin leikillisen, kuin vain osasi. Ainakin näin hän vähän saisi selkoa, miten Markis suhtautui öisiin petoihin.

Alex ei kuulostanut olevan peloissaan vaikka he saapuivat huonomaineisemmalle alueelle. Hienoa, Markis alkoi olla siinä kunnossa, ettei hän jaksaisi muuta, kuin mennä nukkumaan kotona, toisen saattaminen ei onnistuisi häneltä eikä hänellä ollut kiinnostusta majoittaa miestä luokseen.
Tosin, Markis ei tällä hetkellä ajatellut aivan näin tarkasti. Hän oli liian keskittynyt virnuilemaan miehen sanoille.
"Oikein sanottu", tummatukka totesi. Hän ei ollut, kuten jo aiemmin mainittu, kohdannut täällä minkäänlaisia hiippareita mutta ilman Alexia hän olisi nyt oikea herkku sellaisille. Yleensä hän kuitenkin kulki täällä kavereidensa kanssa, joten ehkä lauma oli tarjonnut aikaisemmin hänelle turvan baarista palatessaan.
Hän näytti tulevan ajatelleeksi asiaa vasta, kun Alex mainitsi siitä, vaikka asia oli selvinpäin käväissyt nuorukaisen mielessä useampaan otteeseen. Hänen kotinsa oli alueella, jossa kuitenkin rehotti voimakkaammin ihmisten kuin taikakansan väkivalta.
"Mmm'm, mitä mä siitä hyödyn, jos vietän yöt tutisten kotonani valot päällä", Markis sanoi naurahtaen. "Ja hei, mä saatan näyttää herkulliselta, mutta tuskin maistun hyvältä - tosin se ei auta mua enää siinä vaiheessa, kun joku on ehtinyt maistaa."
Nuori mies piti tauon.
"Ihmiset taitaa olla tääl pahempi uhka."
Tietenkin Markis oli hieman rasistinen noita kahta väestönryhmää kohtaan, ei hän haluaisi tulla purruksi eikä muuttua epäkuolleeksi mutta niin pitkään, kun he pitivät hampaansa erossa hänestä, se oli ok. Hän ei edes tajunnut nyt puhuvansa yhdelle.

Nähtävästi Markis ei sen suuremmin pelännyt yliluonnollisia mörköjä, kuin tavallisia puukkojunkkareita. Itseasiassa se oli hyvä uutinen Alexille, sillä ainakaan Markis ei kytännyt jokaista seurassaan liikkuvaa, peläten tämän paljastuvan yliluonnolliseksi olennoksi. Niin kauan kun Alex pitäisi voimansa ja hampaansa poissa näkyvistä, Markisilla ei ollut mitään syytä epäillä häntä. Joten, pitkä mies käveli hoipertelevan ystävänsä vierellä, kuin kuka tahansa kaduntallaaja.
"Sinä et tosiaan taida pelätä mitään yliluonnollista."
Alex naurahti hiljaa, estääkseen hiljaiset ja epäilyttävät hetket heidän välillään. Toisaalta Markis oli sen verran humalapäissään, että tuskin olisi huomannut, vaikka Alex olisi kadonnut paikalta ennen hänen kotioveaan. Mahtaisikohan Markis edes päästää vampyyriä sisälle? Paras olisi, muuten jäisi ateria väliin. Alexin muodonmuutoskyvyt eivät olleet niin luotettavia, että hän haluaisi etsiä lepakkona, sutena tai kissana jotain reittiä sisälle. Kyvyistä kaikkein paras Alexilla oli varjoihin sulautuminen. Jos hän pääsisi sisälle taloon, ei ollut mitään estettä ruokailla, kun Markis olisi sammunut. Paljonkohan heillä oli vielä matkaa? Alexin pitäisi keksiä joku veruke, miksi Markisin pitäisi päästää hänet asuntoonsa. Ei ollut helppoa keksiä tarpeeksi tavallista, muttei liian läpinäkyvää syytä. Kaikkea sitä joutuikin tekemään ruokansa eteen, ihmiset saattoivat mennä lähimpään pitseriaan ja syödä itsensä ähkyyn. Miten epäreilua. No, kai se oli pieni vaiva, jos vertasi kaikkia kykyjä, mitä vampyyrinä sai.
"Asutko pitkälläkin?"
Alex kysyi jossain vaiheessa, pikkuisen haukotellen. Hieman kauempaa Alex erotti tarkoilla aisteillaan jotain ääniä, mutta tuskin mitään kummallisempaa, kuin joku huumekaupittelu. Se oli tässä paikassa yhtä tavanomainen näky, kuin pahoinpitely, ja harvoin siihen kukaan puuttui. Mikä onni, että he olivat saaneet olla näin rauhassa koko matkan.

Markis nauroi. Hänen pelottomuutensa ei johtunut naiiviudesta tai siitä, etteikö hän olisi tuntenut yliluonnollista - ei, hän oli kyllä nähnyt mihin he pystyivät. Hän kuitenkin luotti siihen, että kykeni kyvystään huolimatta sulkemaan itsensä siitä maailmasta. Valitettavasti hänen kykyjään ei kyennyt kadottamaan yhtä helposti kuin pystyi olemaan käyttämättä, ne eivät kadonneet mihinkään.
Joskus oli valitettavaa olla kyvykäs.
"En. Kuten sanoin, luonnollisessa on jo liikaa pelättävää", Markis sanoi nauraen. Hän jätti jälleen huomioimatta kuinka keskustelukumppani hiljeni pieneksi hetkeksi, jonka Alex täytti naurahduksella.

He olivat jo lähellä hänen kotiaan miehen esittäessä kysymyksensä siitä, milloin he saapuisivat perille. Alexilla epäilemättä olisi jo kiire omaan kotiinsa ja ehkä tämä alue kammotti häntä hieman, vaikkei pitkä mies vaikuttanut olevan peloissaan.
"Kulman takana", Markis vastasi ja asteli kotirapun ovelle. "Tästä eteenpäin mä osaan itsekin, kiitos vaan."
Nuori mies ei päästänyt kovinkaan usein vieraita kotiinsa, etenkään ensitapaamisella. Se tuntui liian intiimilta vaikkei hän pitänyt minkäänlaisia valokuvia tai muutakaan sellaista esillä, mikä voisi saada aikaan kysymyksiä hänen menneisyydestään. Ainoastaan Loran kuva yöpöydän laatikossa muistutti häntä siitä, mitä hän halusi unohtaa.

Alex tiesi vallan mainiosti, että voisi tässä vaiheessa vain toivottaa hyvää yötä ja vaihtaa suuntaa, hakea vampyyribaarista ruokansa vaikkapa. Miksei hän tehnyt niin sitten? Se ei edes olisi mitenkään noloa tai kolauttaisi Alexin ylpeyttä, ei hän kokisi mitenkään luovuttamisena, jos päästäisi uhrin menemään ja tyytyisi drinkkiin. Jostain syystä, jota vampyyri nyt ei itsekkään tajunnut, hän kuitenkin päätti jäädä, vaikka selvästi Markis ei enää tarvinnut tai kaivannut hänen seuraansa. Miehen sanoista päätellen he olivat jo lähellä, ja Markis pärjäisi loppumatkan itse. Alexilla ei ollut mitään järkevää syytä, miksi hänen pitäisi päästä sisälle, joten pitäisi improta. Erittäin huono asia, varsinkin näin lyhyellä varoitusajalla. Se sai yleensä vampyyrin hermostumaan ja hän möläyttäisi jonkun typerän tekosyyn, joka yleensä ei toiminut. Markis oli ehkä humalassa, mutta Alex aavisteli, ettei hän ollut ihan täysin tampio. Ihmeen hyvin tosin Alex oli onnistunut pitämään rotunsa omana tietonaan näinkin pitkään, ilman, että Markis epäili edes vähän. Tai sitten epäili, muttei näyttänyt sitä. Voi ei, Alex alkoi hermoilla enemmän. Hänellä olisi yksi mahdollisuus, sillä toinen kysymys herättäisi liikaa epäluuloja, jopa humalaisessa. Alex oli muutenkin ollut tavallista pidempään hiljaa.
"Ai osaat? No sitten, päästän sinut jatkamaan matkaasi, mutta voisinko nopeasti tulla käymään vessassa? Lupaan olla nopea ja häipyä samantien, saat sammua ja potea krapulaa rauhassa."
Alex piti äänensä yllättävän rentona ja humoristisena, pitääkseen epäilykset minimissä. Idea oli yksinkertainen, ehkä typerä, mutta itseasiassa yllättävän realistinen. Okei, he olivat tavanneet vasta muutama tunti aikaisemmin, mutta tuskin, ja toivottavasti, Markisilla ei ollut moraalia käännyttää toista kotiovensa edestä, jonkin näin inhimillisen asian takia. Mutta jos Alex nyt epäonnistuisi, hän menisi suosiolla hakemaan baarista verta. Yötä ei ollut loputtomiin jäljellä, eikä hänellä ollut montakaan tuntia aikaa etsiä uutta uhria. Hänen pitäisi olla kotona ennen aamua, joka saattoi yllättää, mikäli vampyyri oli varomaton.