A view to your liking

//Luseina ja Roul tänneeh <3

Aurinko oli päättänyt jättää tänään nousematta, tai ainakin se oli piiloutunut huolellisesti pilvien lomaan, sillä siitä ei näkynyt pilkahdustakaan. Aida seisoi talonsa etupihalla ja tuijotti närkästyneenä taivaalle. Aida oli kuluttanut paremman palan aamua laittautumalla, sillä häntä pelotti, että päivänvalo saisi Roulin tajuamaan kuinka typerältä hän näyttikään. Hän oli pukeutunut ensin kukalliseen mekkoon, joka ainakin hänen mielestään oli näyttänyt ihan ookoolta hänen päällään, mutta tajunnut sitten, että Roul saapuisi varmaanki moottoripyörällään, joten mekko ei ehkä ollut paras valinta. Niinpä hän oli vetänyt jalkaansa mustat caprit, joissa oli lahkeensuissa messinkiset napit, sekä napakan mustan urheilutopin, jollaisia hänellä oli kaappi täynnä. Topin selkä oli sen verran avoin, että valtaisa koi-tatuointi näkyi jonkun verran, eikä Aidan auttanut kuin toivoa, ettei Roul inhonnut tatuoituja naisia.

Kello läheni puolta yhtätoista, ja Aida käveli hermostuneena takaisin taloonsa. Se oli oikeastaan vanha näyttelyhalli, jonka ikkunaseinä oli korotettu. Talo oli vähintäänkin koruton, mutta siitä alkoi jo näkyä, millaiseksi se tulisi. Aida oli saanut tyhjän kanvaasin ja siihen hän nyt rakensi unelmiensa asuntoa. Ensimmäisenä hän oli pinnoittanut lattian tummalla parketilla, sitten siirtynyt seiniin. Yhtä seinää peitti vaalea tiilikate, joka oli valaistu ja peitetty sen jälkeen lasilla. Yksi seinä oli tapetoitu aika vaalealla, kiiltävin kuvioin kuvioidulla tapetilla, osa seinistä oli maalattu näihin kahteen sopiviksi. Korokkeella oli makuuhuone, jonka erotti muusta asunnosta oikeastaan vain väliseinä, jonka molemmin puolin oli kulkuväylä. Seinäkään ei ollut oikeastaan seinä, sillä siinä oli valtava terraario, jossa Clyde asui. Aida asteli terraarion luokse ja katseli smaragdinvihreää boansa.

"Clyde, minua jännittää ihan sikana", Aida sanoi käärmeelleen norjaksi ja mumisi sitten pienen rukouksen isoäitinsä hengelle. Ehkä Amanda Raske auttaisi häntä selviämään tästä päivästä kommelluksitta. Kuullessaan moottoripyörän matalan jylinän Aida nappasi sohvapöydältä jotakin kiiltävää käteensä ja pinkaisi pihalle, tummanruskea, korkea poninhäntä heilahtaen.
"Bye bye Clyde", hän huikkasi vielä painaessaan muhkean ulko-oven perässään kiinni. Aidan piha oli jo laitettu, ja tuuhea pensasaita kiersi sitä. Suuret, eläväisenvihreät lehdet havisivat tuulessa. Piha oli suuri, varmaan toiminut jonkinlaisena näyttelytilana sekin, ja Aida oli istuttanut sinne jo yhtä jos toistakin, kuten pienen yrttitarhan, jonka hän oli aidannut valkealla puuaidalla. Sitten hän tajusi unohtaneensa kypärän ja palasi hakemaan sen. Päästessään takaisin pihalle moottoripyörän jylinä kuului jo paljon lähempää, ja Aida lähestulkoon hyppelehti paikallaan odottaessaan näkevänsä Roulin.

Roul katsoi itseään viimeisen kerran peilistä ennen kuin astui ulos asunnostaan sisälle autotalliin. Hän näytti hyvältä. Mustat hiukset oli kietaistu tiukalle nutturalle niskaan ja sidottu mustalla silkkinauhalla, yllään miehellä oli samat suorat mustat housut kuin edellispäivänä, musta lyhythihainen kauluspaita, musta takki, jossa oli kaksi siistiä nappiriviä ja samat nahkahanskat sekä kengät kuin aiemminkin. Mies painoi kypärän päähänsä ja lähti ajamaan kohti Aidan kotia.

Roul oli pitänyt itsensä kiireisenä koko eilisen illan ja tämän aamun, jotta hänen ei tarvinnut jännittää tätä päivää. Eilen illalla hän oli käynyt Madeleinen luona ja kysynyt Aidalle työpaikkaa tämän leipomosta. Hymy nousi miehen huulille, hän toivoi, että tyttö ilahtuisi hänen tuomistaan uutisista. Kotiin päästyään hän oli vienyt koirat ulos pitkälle kävelylle ja uuvuttanut itsensä sitten kunnon lihaskuntoharjoituksella ja valtavalla kupillisella teetä. Aamulla hän oli herännyt aikaisin, käynyt perusteellisessa suihkussa ja pähkäillyt useamman tunnin asuvalintaansa. Hän oli vieläkin hieman epävarma valitsemastaan lyhythihaisesta kauluspaidasta. Hän ei ollut varma Aidan suhtautumisesta massiivisiin tatuointeihin. Vielä kuitenkin takki hänen helpotuksekseen peitti läpeensä tatuoidut käsivarret. Hän oli myös käyttänyt koirat tavallista pidemmällä aamulenkillä ja nämä olivat olleet suorastaan ekstaasissa tällaisesta luksuksesta. Koirat varmasti pitäisivät Aidasta kaksi kertaa enemmän jos tietäisivät, että tämä oli syy heidän saamaansa hemmotteluun.

Moottoripyörä vei miestä eteenpäin eilisillalta tuttua tietä, jonka varrella Aidan talo oli. Hetken kuluttua Roul kurvasi talon pihaan ja heilautti kättään tytölle. Hän otti kypärän päästään ja hymyili toiselle säteilevästi.
”Hei! Oliko jo ikävä?” hän kysyi kiusoittelevasti ja loikkasi isoksi mieheksi harvinaisen ketterästi alas pyöränsä päältä. Hän käveli tytön luo ja pörrötti tämän hiuksia. Hänellä ainakin oli ollut jo ikävä.
”Etkö aio esitellä minua käärmeellesi? Clydehan hän oli?” hän kysyi ovela pilke silmissään.

//Roulin takista kuva tässä\\

Aida otti pari askelta kohti Roulia tuon parkkeeratessa pyöränsä valkoisella soralla peitetylle pihatielle. Roul oli komea, kuten aina, ja Aida ajatteli pukeutuneensa liian vaatimattomasti. Caprien pyöreät messinkinapit olivat suunnilleen steampunkeinta, mitä hänen kaapistaan oli löytynyt. Roulin kävellessä lähemmän Aida valmistautui jo periranskalaisiin poskisuukkoihin tai halaukseen tai johonkin, mutta sen sijaan Roul vain pörrötti hänen hiuksiaan. Aida kurtisti nenäänsä tuolle ja kiskoi ponnarin tukastaan, päästäen kerroksittain leikatut hiukset valumaan selkään jonnekin lapaluiden alapuolelle. Hänen kätensä olivat valitettavasti täynnä, eikä hän saanut laitettua hiuksiaan kiinni, joten parilla nopealla askeleella hän käveli pyörän luokse ja ripusti kypärän sen omalle paikalle sarveen. Sitten hän asteli miehen luokse.
"Saat nähdä Clyden kohta", hän sanoi, kujeileva hymy kasvoillaan, "nyt silmät kiinni ja käsi alle", Aida käski, odottaen, että mies totteli. Hän tuki miehen kättä omallaan ja laski siihen ensin kiillotetun teräksisen rataspyörän, ja sitten pitkän, melko paksun teräksisen ketjun. Häntä jännitti, sillä hän oli viettänyt edellisen illan väkertäen tätä kaulakorua samalla kun oli mukamas katsonut True Bloodin neljättä kautta ties kuinka monetta kertaa. Hän yritti siedättää itseään vampyyreille, jotta seuraava tapaaminen Lucetten kanssa sujuisi vähän paremmin.
"Saa avata", Aida sanoi, laskien irti miehen kädestä ja ryhtyen itse kiinnittämään ponnariaan uudestaan Roulin sotkettua sen. Odottavaisin silmin hän katseli miehen kasvoja, savuisen harmaat silmät pilvisiä pyörteitä heijastellen.

//Antees ko tää on lyhyt! D:

Käskystä Roul sulki silmänsä ja virne nousi hänen kasvoilleen. Tämä oli ensimmäinen kerta hänen elämässään, kun joku antoi hänelle jotain näin ja se tuntui paremmalta kuin hän olisi osannut uskoa. Luvan saadessaan hän avasi hitaasti silmänsä ja katsoi käteensä. Hän näki kämmenellään kauniin kaulakorun, joka oli juuri hänen näköisensä. Leveä hymy kohosi miehen kasvoille ja hän katsoi Aidania odottaviin silmiin.
”Se on mahtava”, hän sanoi liikuttuneena ja laittoi korun kaulaansa. Koru jäi heilumaan hiljaa takin päälle. Hetken mielijohteesta hän halasi tyttöä, nopeasti kylläkin ja tarttui sitten tämän käteen.
”Olet kauhean nätti”, hän sanoi ja päästi sitten jokseenkin ujosti kädestä irti. Jotenkin sanan kaunis sanominen tuotti hänelle suuria vaikeuksia. Hän pelkäsi, että tyttö pitäisi sitä liian suurena ja intensiivisenä sanana. Jotain sanomista keksiäkseen Roul vilkaisi pihaa ja kaikkia istutuksia siellä.
”Sinulla on kaunis piha”, hän huomautti ja viittasi kädellään laajassa kaaressa pihan yli. Miehellä oli typerä olo. Hän olisi halunnut sanoa jotain fiksua eikä vain lyhyitä ja ainakin hänen mielestään töksähteleviä lauseita. Äkkiä hänelle juolahti mieleen hänen yllätyksensä tytölle.
”Minullakin on sinulle jotain. Se ei kylläkään ole mitään fyysistä, mutta silti”, hän kertoi ja piti sitten jännitystä kasvattavan tauon.
”Mitäs sanoisit jos aloittaisit ensi viikon maanantaina eräässä pienessä leipomossa apulaisena? Leipomo on aivan tässä lähellä, saisit melko lailla hyvää palkkaa ja sen omistaja on todella mukava”, mies kertoi hymyillen iloisesti.
”Leipomon itse asiassa omistaa nuorempi pikkusiskoni Madeleine”, hän jatkoi, koska ei halunnut pitää tuollaista asiaa salaisuutena. Se ei tuntunut lainkaan hyvältä ajatukselta.

//Ei haittaa, tääkin on vähän lyhyt : D\\

Aidan hymy leveni vielä vähän, kun Roul laittoi korun kaulaansa. Epäilykset tunkivat väkisinkin hänen mieleensä (Roul varmasti heittäisi sen menemään ensimmäisen tilaisuuden tullen ja kertoisi kaikille kuinka oli tavannut yhden todella typerän tytön joka kuvitteli vissiin jotakin kun oli antanut tuommoisen helyn) mutta itsepintaisesti hän puski ne tiehensä. Ei Roul ollut sellainen, ei varmasti. Roulin kehuessa häntä nätiksi Aida kiitti, mutta sisällä tunsi olonsa vähän pettyneeksi. Roul kohteli häntä välistä kuin mitäkin kakaraa, eikä Aida halunnut, että Roul näkisi hänet pikkusiskonaan. Hän kuitenkin pakotti moiset ajatukset mielestään, keskittyen mieheen.
"Mm, olisitpa nähnyt tämän pihan kun muutin tänne pari kuukautta sitten", Aida naurahti. Oli oikeastaan ihme, miten hyvin kaikki hänen pihallaan kasvoi, kun otti huomioon että kasvukausi oli melkein ohitse ja piha oli ollut lähinnä soraa täynnä.

Roulin uutiset tulivat Aidalle täysin puun takaa.
"MITÄ?!" Aida hihkaisi, uskomatta korviaan, "oletko ihan tosissasi? Sisaresi palkkaisi minut näkemättä minua? Luottaako hän todella sinun sanaasi noin paljon?" Aida nauroi, kietoen kätensä miehen vyötäisille ja painaen poskensa miehen rintaa vasten. Oliko parempaa lahjaa olemassakaan?
"Sinä et tiedä, miten suuren palveluksen juuri teit minulle", Aida henkäisi, laskien miehestä irti, "tule, nyt viimeistään olet ansainnut nähdä käärmeeni", Aida sanoi, silmäänsä vinkaten. Hän asteli ulko-ovelleen ja avasi sen, laskien Roulin ensimmäisenä vieraana kotiinsa.
"Ole sitten hellä, asunto on vielä kesken", Aida sanoi, hymyillen. Ensimmäisenä vastassa oli laatoitettu eteinen, vaikka oikeastaan se oli vain neliö ulko-oven edessä, jolle Aida oli pinonnut kaikki lenkkarinsa ja kenkänsä. Joukossa ei tainnut olla yhtiäkään korkokenkiä. Millaisenahan lesbona Roul häntä pitäisi, eikö jokaisella Oikealla Naisella ollut korkokengät? Aida johdatti Roulin makuuhuoneeseensa, jossa suuri kuvioitu lasi-ikkuna loi hämärää valoa huoneeseen, tajuamatta, miltä se saattoi miehestä vaikuttaa.
"Tässä, Clyde, saanko esitellä Roulin, Roul, Clyde", Aida esitteli miehen käärmeelleen, hymyillen sitten Roulille, "eikö olekin kaunis?" Hän kysyi, säteilevä hymy kasvoillaan. Aida oli kaksimetrisestä boastaan harvinaisen ylpeä. Clyde köllötteli suuren oksan päällä kippurassa niin ettei sen koko massiivinen pituus näkynyt, mutta sen vihreä silmä tuijotti heitä lasin läpi.

”Hän on sentään pikkusiskoni. Pikkusiskot luottavat isoveljiensä sanaan aika sokeasti”, Roul nauroi ja silitti häntä halaamaan tulleen tytön hiuksia niin kevyesti, että ele saattoi helposti jäädä huomaamatta. Yhä nauraen mies seurasi Aidaa sisälle taloon ja virnisti hiljaa itsekseen kenkäläjälle eteisessä. Hänestä pieni läjä enemmän tai vähemmän fiinejä kenkiä eteisessä toi vain kotoisen tunnelman. Roul kumartui terraarion eteen nähdäkseen Clyden paremmin. Käärme oli sulava, notkea ja kauniin vihreä.
”Hän on ihmeellinen”, mies sanoi haltioituneena ja heilutti päätään edestakaisin saaden riemukseen käärmeen tekemään samoin.
”Katso!” hän huudahti kuin paraskin pikkupoika eläintarhassa. Hänen kasvoillaan oli leikkisä hymy ja hän katsoi käärmettä valtavalla mielenkiinnolla ja ihmetyksellä. Äkkiä mies tajusi kuinka lapsellisen kuvan antoi itsestään ja suoristautui täyteen pituuteensa edelleen kylläkin virnistellen.
”Hän on oikein hieno”, hän sanoi virneen muuttuessa leveäksi hymyksi. Käärmeen pauloista päästyään hän antoi katseensa kiertää ympäri asuntoa. Totta, koti oli vielä kesken, mutta alku näytti lupaavalta.
”Kyllä tästä jo nyt näkee, että tästä tulee hieno, kun tämä on valmis”, hän kehui edelleen ympärilleen katsellen.
”Kerro ihmeessä jos tarvitset apua missään. Minulla on jonkin verran kokemusta rakennuspuuhista”, Roul tarjoutui tytön seurassa muotoutuneeseen höveliin tapaansa.

Roul asteli keskelle tilaa ja katseli paikkaa vielä sieltä käsin. Hän tuli entistä suurempaan varmuuteen siitä, että Aidan kodista tulisi erittäin hieno, kun tyttö saisi sen valmiiksi. Mies vain toivoi, että Aida antaisi hänen auttaa. Hänestä ajatus noin hennosta tytöstä kanniskelemassa painavia rakennuselementtejä oli lievästi sanottuna epämukava.
”Oliko sinulla puska ostettavana?” hän kysyi ilkikurisesti hymyillen ja laittoi kädet puuskaan rinnalleen.

Aida seurasi sivusta kun Roul rakastui hänen käärmeeseensä. Clyde tuskin pahastuisi, vaikka Roul kävisi useamminkin, eikös kaikki huomio ollut hyvää huomiota? Aida seurasi Roulia tuon kävellessä ympäri asuntoa, katsellen paikkoja.

"Minä olen aika kätevä käsistäni, mutten minä aio pistää hanttiin, jos haluat auttaa", Aida sanoi, "ei tässä nyt enää paljoa ole, huonekaluja lähinnä ja keittiö ja kylppäri pitäisi saada vielä laitettua. Nyt on vain tuo rupuinen keittolevy ja vessassa on suihku josta tulee pääasiallisesti kylmää vettä", Aida nauroi, "voisin ruveta käymään sinun luonasi kylvyssä" hän sanoi hymyillen. Aida ei muistanut flirttailleensa Hän kiersi kätensä kuin huomaamatta Roulin kyynärtaipeen ympäri.
"Asuin vuosia yhdessä pienessä huoneessa", Aida sanoi hiljaa, katsellen aikaansaannoksiaan, "siellä ei ollut edes ikkunaa. Pääsin ulos sen verran kuin oli pakko, pianotunneille ja krav magaan, mutten koskaan yksin. Vieraita siellä kävi silloin kun..." Aida puri huultaan ja katsahti Rouliin, pudistaen sitten päätään.

"Onneksi elämä muuttuu aina paremmaksi", Aida sanoi, suoden miehelle hymyn. "Se puska odottaa noutajaansa", hän sanoi sitten reippaasti, nykäisten hellästi Roulia käsivarresta kohti ovea. Ehkä he ehtisivät ihastella custom-työnä teetettyä ikkunaa joskus toiste, ja varmaan Roul innostuisi hänen kotiteatterisysteemistään jahka se saapuisi. True Bloodin katsominen pikkuiselta läppärinruudulta ei tehnyt sarjaa ainakaan paremmaksi. Aida asteli eteisen halki ulos ja venytteli, koi-kalat selässään kiemurrellen. Hän nappasi kypäränsä pyöränsarvesta ja vilkaisi Rouliin.
"Paina se ovi kunnolla kiinni, ettei minua ole joku hiippari odottamassa kun päästään takaisin", Aida sanoi hymyillen, mutta sanojen takana piili enemmän pelkoa kuin olisi kenties ollut aiheellistakaan. Sitten hän pysähtyi pyörän viereen odottamaan, että Roul pääsisi ohjaajan paikalle.
"Se viherpiha ei ole kauhean kaukana, minulla on se osoite tässä", Aida sanoi, kaivaen capriensa taskusta paperilappusen, "varasin sieltä yhden mustaherukkapuskan." Aida sanoi, miettien josko Roul tajuaisi hänen varanneen sen vain miestä varten.

”Minä autan niin paljon kuin pystyn mielelläni”, Roul lupasi ja hymyili tytölle, kun tämä tarttui hänen käsivarteensa.
”Ja mitä minun luonani kylpemiseen tulee, minulla on mahtava kylpyamme”, mies nauroi ja rutisti käsivarressaan kiinni olevaa hentoista kättä itseään vasten hellästi. Kun Aida puhui entisestä asumismuodostaan, Roul arvasi, että tämä ei ollut ollut siellä vapaaehtoisesti. Hän toivoi, että saisi joskus tietää tytön menneisyydestä niin paljon, että voisi todella ymmärtää mitä tälle oli tapahtunut.
”Totta, asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella ja nyt sinä ainakin asut isommassa talossa kuin vain huone ja nyt saat mennä ihan minne ikinä haluat”, hän hymyili ja silitti nopeasti käsivarrellaan lepäävää kättä.
Yksi asia oli kuitenkin kiinnittänyt Roulin huomion: ”Harrastatko krav magaa?” hän kysyi innokkaana.

Kun he astelivat ulos, tyttö edellä, Roul huomasi tämän selässä olevan tatuoinnin ja myhähti huvittuneena. Ilmeisesti hänen huolensa tatuoinneista oli ollut turha. Mies varmisti, että ovi naksahti kunnolla lukkoon ja näytti sitten peukaloa Aidalle.
”Lukossa on!” hän huikkasi ja käveli sitten pitkin askelin pyörälleen. Hän otti osoitelapun tytöltä, mutta kääntyikin katsomaan tätä yllättyneenä tämän mainitessa millaisen puskan oli ostamassa.
”Hei, sehän sopii tänne täydellisesti. Sitä paitsi mustaherukat ovat taivaallisia”, hän riemuitsi ja katsoi sitten osoitetta. Roul tiesi paikan ja hän viittasikin pian Aidaa hyppäämään pyörän selkään. Hän veti kypärän päähänsä liukuen samalla hitaasti pihatieltä kadulle. Kadulle päästyään hän painoi reilusti kaasua ja maisemat vain vilisivät heidän ohitseen.

Ei mennyt aikaakaan, kun kaksikko saapui Aidan mainitsemalle viherpihalle. Heitä vastaan juoksi innokkaan näköinen mies multaisissa farkuissa ja t-paidassa. Mies lörpötteli Aidalle niitä näitä vieden tämän samalla pensaiden sekaan valitsemaan parasta mustaherukkapensasta. Roul pysytteli suosiolla tästä sivussa, hän ei tiennyt kasveista kovinkaan paljoa. Kun pensas oli valittu, Roul kantoi sen moottoripyörälle ja viritti sen mielikuvituksellisella systeemillä kiinni pyörän takaosaan. Heilautettuaan pyörää muutaman kerran, Roul tuli siihen tulokseen, että puska oli tarpeeksi tukevasti kiinni ja palasi Aidan luo.
”Puska kiinnitetty”, hän sanoi virallisen kuuloisena ja kumarsi hassunkurisesti.
”Viedäänkö se saman tien määränpäähänsä vai miten tehdään?” hän kysyi päätään hieman kallistaen.

Viherpihan mies oli todella innokas kasviharrastaja ja oli valikoinut näyttille parhaat mustaherukkapensaansa, joita hetken katseltuaan Aida päätti ottaa pienimmän. Mies näytti epäuskoiselta, mutta Aida vakuutti olevansa varma. Joki tässä nimenomaisessa pensaassa puhutteli häntä, ja yhtäkkiä hän vain tiesi, että sillä olisi suurin sato ja makeimmat marjat. Hän antoi myyjän kantaa sen moottoripyörän luokse ja maksoi pensaan miehelle, odotellen sen aikaa että Roul sai sen viritetyksi pyöräänsä kiinni.

"Eiköhän me kuskata tämä bad boy mahdollisimman nopeasti kotiin, että se saa juurtua rauhassa", Aida sanoi hymyillen. Hän olisi halunnut halata Roulia, niin onnelliseksi mies hänet teki.
"Voin tarjota sinulle kahvia, jos tulet auttamaan tämän kullanmurun istuttamisessa?" Aida tarjosi, ja hetken emmittyään lisäsi: "minusta olisi kiva, jos kutsuisit sisaresikin. Ymmärrän toki jos Lucette ei pääse, en tiedä kuinka herkkä hän on auringolle kun nythän ei juuri paista", Aida vinkkasi taivasta kohden, joka keräsi aina vain tummempia pilviä. Ehkäpä myöhemmin sataisi, mistä sitä tiesi. Se olisi ainakin pensaan kannalta hyvä.

"Tai voisit viedä minut jonnekin syömään, kunhan saadaan tämä istutetuksi? Minulle kelpaisi vaikkapa pizza", Aida sanoi, istuttaen parhaansa mukaan ajatuksia Roulin päähän. Ehkä Roul olisi mieluummin tosin mennyt johonkin hienompaan ravintolaan, missä oli lautasliinarenkaat ja kiiltävät viinilasit ja kaikki, mutta mikäli mies aikoi pitää häntä kuin siskoa, Aida pitäisi huolen siitä, ettei tunnelma päässyt liian romanttisesti latautuneeksi heidän välillään. Jännite oli jo selvästi tunnettavissa heidän välillään, eikä Aida oikein tiennyt mitä olisi siitä ajatellut. Hän halusi jonkun nukkumaan viereensä yöllä, kun varjot hiipivät kimppuun ja painajaiset valvottivat, mutta toisaalta hän ei halunnut päästää ketään niin lähelle, että saattaisi satuttaa itsensä. Hän ei halunnut herätä jonain yönä siihen, että Roulin kädet olivat hänen kurkullaan, vaikka tuskinpa Roul häntä satuttaisi.

"Eiköhän mennä?" Aida sanoi sitten, vinkaten pyörään päin. Hän nousi Roulin taakse, varoen puskaa, ja kiersi kätensä miehen ympäri. Moottoripyörässä oli kyllä omat hyvät puolensa.

Roulia nauratti, tytöllä tuntui olevan tuhat ja yksi ideaa sille päivälle.
”Mitäs sanoisit jos istutettaisiin hänet ja sitten käytäisiin pizzalla ja sitten tulisit minun luokseni kahville? Et ole vielä nähnyt taloani sisäpuolelta vaikka olet käynyt pihassa kahdesti”, hän ehdotti samalla, kun loikkasi pyöränsä selkään.
”Voidaan kutsua Lucette sitten minun luokseni jos hänellä on aikaa sellaiseen”, hän jatkoi ehdotustaan yrittäen punoa kaikki tytön ideat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Ajomatka tuntui hieman pidemmältä nyt, kun pensaan oksat tökkivät ja pistelivät heitä ja Roul joutui pyytämään Aidaa pitämään puskasta kiinni, koska hänen kiinnityksensä eivät olleetkaan niin nerokkaat kuin hän oli erehtynyt luulemaan. Lopulta he kuitenkin olivat tytön pihassa ja mies purki pensaan pyöränsä kyydistä. Pensas näytti vahingoittumattomalta ja niin näytti Roulin pyöräkin, joten mies piti tätä varsin onnistuneena reissuna. Hän kantoi pensaan hieman syrjemmälle ja kääntyi sitten Aidan puoleen.
”Pensas vaikuttaa selvinneen matkasta ja niin olemme mekin. Mitä nyt pieniä naarmuja siellä täällä”, mies hymyili ja hypisteli yhtä pensaan oksista. Aurinko pilkisti hieman pilvien välistä ja kuumensi ilmaa jonkin verran. Fyysinen rehkiminen oli saanut Roulin tuntemaan olonsa liian kuumaksi, joten hän riisui takkinsa ja laski sen pyöränsä päälle lojumaan. Hän venytteli lihaksikkaita käsivarsiaan hetken ja risti ne sitten rinnalleen. Tatuoinnit näyttivät hänen ihossaan luontevilta, kuin ne olisivat olleet siinä aina.
”Mites sitten toimitaan?” hän kysyi innokkaana pääsemään tuumasta toimeen.

Päästyään takaisin kotipihaansa Aida auttoi parhaansa mukaan Roulia irroittamaan pensaan, ennen kuin ryhtyi miettimään sille sopivaa paikkaa. Hän oli päättänyt jo istuttaa muutaman omenapuun - jotain herkkulajiketta, joka tekisi oikein makeita omenoita - ja ehkä yhden kirsikkapuun, joten pensas ei saisi jäädä puiden varjoon. Hän haki talonsa seinustalta ämpärin, jossa oli puutarhatyökaluja ja käveli sitten hetken ympäri pihaa, kuin nuuskien parasta paikkaa pensaalle.
"Tässä, kaivetaan tähän", hän sanoi, katsahtaen Rouliin. Hänen silmänsä levisivät ihmetyksestä ja hän polkaisi puutarhalapion nurmeen, ennen kuin asteli Roulin luokse ja silitti sormellaan miehen tatuointeja.
"Et sanonut, että sinullakin on", hän sanoi, vähän syyttävästi, "näyttäisin sinulle omani, mutta se olisi vähän härskiä, vai mitä", Aida sanoi, purren suloisesti vähän huultaan, "ehkä siellä kylvyssä sitten." Hän vinkkasi silmäänsä ja palasi takaisin lapionsa luokse. Hän leikkasi ensin nurmikkoon lapiolla pensaan juurakon mentävän aukon ja kaivoi sen sitten tarpeeksi syväksi.
"Voitko tuoda sen pensaan tänne, istutetaan se tähän", hän sanoi, osoittaen maassa olevaa kuoppaa kädellään. Hän oli löytänyt jostain käsiinsä elämää nähneet puutarhahanskat ja pilvistä pilkistävä aurinko oli saanut hikihelmet kihoamaan hänen iholleen. Pian pitäisi hakea pitkähihainen, muuten hän palaisi ja näyttäisi halki talven keitetyltä hummerilta.

Roulin avustuksella Aida sai istutettua upouuden mustaherukkapensaansa, jonka hän kasteli runsaalla vedellä. Sitten hän otti Roulia kädestä ja hiljentyi hetkeksi, lausuen norjaksi pienen rimssun, jonka hänen isoäitinsä oli hänelle opettanut. Pensas tuntui kuin kuulevan sen ja hyväksyvän tämän paikan omakseen. Sen lehdet näyttivät kirkkaammilta ja yhtäkkiä sen oksissa alkoi näkyä vihreitä nuppuja, joista ennenpitkää kasvaisi kukat ja sitten marjat.
"Katso, se pitää tästä paikasta", Aida sanoi hiljaisen kunnioituksen vallassa Roulille, puristaen miehen kättä. Ihan kuin he olisivat saaneet yhdessä jonkin suuremmankin ihmeen aikaan.
"Onko sinulla nälkä?" Hän kysyi, silittäen vapaalla kädellään Roulin tatuointeja, mietteliäästi, kuin huomaamattaan.

”Kylpy kuulostaa hyvältä”, Roul virnisti ja katseli tyttöä ensimmäistä kertaa avoimesti näyttäen kuinka paljon tämä viehätti hänen silmiään.
”Ja mitäs noita mainostamaan. On minulla muitakin, ehkä näytän ne sinulle siellä kylvyssä”, hän sanoi vino hymy kasvoillaan ja nosti pensaan maasta. Hän asetti kasvin varovaisesti tytön kaivamaan kuoppaan ja auttoi toista istuttamisessa minkä osasi. Välillä hänestä kylläkin tuntui, että hänestä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta mies piti mölyt mahassaan ja yritti entistä ankarammin. Roul katseli tyttöä hämmentyneenä, kun tämä äkkiä rupesi puhumaan oudon kuuloista kieltä. Miehen kulmat kohosivat, kun hän havaitsi muutoksen kasvissa. Aidassa oli ehkä enemmän taikaa kuin tyttö edes ymmärsi.
”Ehkä se vain pitää sinusta”, Roul sanoi hellästi pensaalle hymyillen. Silitys käsivarrella tuntui hyvältä ja mies ummisti hetkeksi silmänsä.
”Kyllä se nälkä alkaa jo pikkuhiljaa kalvaa. Myönnän, että en saanut aamupalaa alas, kun jännitin tänne tulemista”, jostain syystä miehestä tuntui hyvältä paljastaa hetkellinen heikkoutensa.

Roul ajoi heidät läheiseen pizzapaikkaan. Paikka oli kodikas ja lämmin maanläheisellä tavalla. He istuivat nurkkapöytään suuren vuoristoa esittävän seinämaalauksen viereen ja pian heille tuotiin pöytään lasit ja kannu jäävettä. Roul kiitti tarjoilijaa ja otti pöydältä käteensä ruokalistan.
”Millaisesta pizzasta pidät?” hän kysyi, kun valikoi itselleen pizzan, jossa oli salamia, tomaattia, kinkkua ja mozzarellajuustoa.

Aida yllättyi vähän Roulin paikallistietämyksestä ja siitä, että mies löysi aina näitä mukavia, vähän intiimejäkin paikkoja, jotka eivät olleet hätäisesti rakennetun oloisia tai turhan steriilejä. Aida tutki listaa, ja päätyi sitten ottamaan kasvispizzan, josta hän kuitenkin tiputti pois oliivit ja otti tilalle katkarapuja.
"Ei pidä ryhtyä viherpiiperöksi sentään", Aida sanoi, kaataen heille vettä laseihin. Hän teki olonsa mukavaksi tuolissa ja vilkaisi sitten ympärilleen.
"Jos totta puhutaan, niin minuakin jännitti ihan mielettömästi", Aida myönsi, "katsoin True Bloodia melkein kolmeen ja väkersin tuota", Aida viittasi Roulin kaulassa roikkuvaan kaulakoruun, hymy suunpielissään tanssien kun mies oli siitä niin ilahtunut.

"Sitten päätin mättää hetken säkkiä ja sitten nukuttikin jo makeasti", Aida sanoi nauraen, "ja vastaukseksi aiempaan kysymykseesi, olen harrastanut krav magaa, mitähän nyt valehtelisin, nelisen vuotta? Se ja tämä", Aida taputti sormellaan selkäänsä, "pelastivat minut useammalla kuin yhdellä tapaa." Roulille oli helppo puhua, kun mies ei tuominnut. Tuo ei ollut saanut mitään kohtausta silloinkaan, kun Aida oli uskaltautunut puhumaan oloistaan Garrettin asunnolla.
"Mitä sinä teet pysyäksesi tuollaisessa kunnossa? Voidaan joskus sparrata, jos sinusta tuntuu siltä. Hakkaan sinut 6-0 minä päivänä tahansa", Aida sanoi liioitellun itsevarmasti. Hänellä oli puolellaan kokoetu sentään, pieni ja vikkelä kun oli.
"Krav maga on myös yksi niistä syistä, miksi sinun ei tarvitse huolehtia minusta", Aida sanoi hymyillen, "ja juoksenkin aika nopeasti. Siksi nämä tasapohjaiset kengät", Aida sanoi, suoristaen jänteikkään koipensa, jossa totta tosiaan oli musta lenkkari. Aida oli todella huono pukeutumaan treffeille, jos näitä nyt sellaisiksi edes laskettiin.
"Ja osaan puhua rumia", Aida sanoi, "joten tulen kyllä toimeen jätkäporukassakin. Voit siis huoleti esitellä minut ystävillesi", Aida nauroi, vitsaillen yhteisestä tulevaisuudesta. Aida tiesi, että oli hyvä puhua, mutta jos Roul oikeasti vaatisi jotain konkreettista, Aida tuskin pystyisi toimittamaan. Rohkeat puheet yhteisistä kylvyistä tuntuivat totta kai mukavilta, mutta sellainen vaati suurta luottamusta, eikä Aida tiennyt, olisiko hänestä siihen.
"Roul", Aida aloitti, vakavoituen, "minkä ikäinen sinä olet?"

”Harrastan pääasiassa judoa, mutta on muitakin tullut kokeiltua. Muun muassa nyrkkeilyä, painia, taekwondoa ja jujutsua. Tulipa sinne sekaan heitettyä joskus veitsenheittoa ja perinteistä miekkailuakin”, Roul naureskeli. Hän oli jo ihan työnsäkin puolesta halunnut tuntuman mahdollisimman moneen lajiin, jotta pystyisi toimimaan jokaisessa tilanteessa.
”Ehkä sinä opetat minulle krav magaa. Siihen en ole sen syvällisemmin ehtinyt tutustumaan”, hän ehdotti toivoen näin voittavansa heille lisää mukavia päiviä yhdessä.
”Ehkä joskus esittelenkin. He eivät vain ole niitä mallikelpoisimpia tapauksia”, mies nauroi puheen siirtyessä hänen ystäviinsä. Hän mietti miten tyttö mahtaisi reagoida jos tälle joskus selviäisi hänen työnsä todellinen luonto. Todennäköisesti tämä ei haluaisi olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Kukapa nyt haluaisi rikollisen kanssa veljeillä?

”Minkä ikäinen?” Roul äimistyi hetkeksi. Tuossa komeili yksi niistä kysymyksistä, joita hän ei ollut halunnut kuulla tänään. Hän pelkäsi, että jo yksinään hänen ikänsä karkottaisi tytön tiehensä. Aida oli kamalan nuori vaikka miehen mielestä tällä oli vanhemman ihmisen mieli. Totta kai tyttö haluaisi jonkun nuoremman, jonkun ehjemmän, jonkun, jonka nenä ei ollut murtunut neljää kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana.
”Olen 32. Olen pahoillani jos olen liian vanha”, hän huokaisi ja katsoi sitten tyttöön pohtivasti.
”Minkä ikäinen sinä olet? Jos haluat kertoa”, hän kysyi ujosti.

Aida tapitti herkeämättä Roulia nähdäkseen, josko tämä valehtelisi ikäänsä. Pienissä kysymyksissä valehtelija yleensä jäi nalkkiin, ja Aida oli pahoillaan että testasi Roulia näin, mutta hänen oli pakko kerätä todisteita miehen puolesta, ennen kuin tekisi mitään päätöksiä.
"32 ei ole ollenkaan paha", Aida sanoi, kurottaen puristamaan miestä kädestä näyttääkseen, ettei ollut oikeasti säikähtänyt, "miehethän tunnetusti kypsyvät vähän myöhempään", Aida nauroi. Hän jätti kätensä miehen käden lomaan, tuntien sen lämmön ja karheuden, vetäen voimaa kosketuksesta.
"Minä olen 23, mutta täytän kyllä pian 24, synttärini ovat syyskuussa. Olen pahoillani, jos olen liian nuori", Aida sanoi, matkien Roulia. Hän ei ollut omasta mielestään enää mikään nuori, eihän hänen elämänsä ollut sallinut minkäänlaista kunnollista teini-ikää, vaan hänen oli ollut pakko aikuistua ja nopeasti. Ei lapsi kestä sellaisia asioita, joita Aida oli joutunut kokemaan.
"Enkä minä sitäpaitsi pelkää ystäviäsi. Olen sentään hengannut aika törkyisten tyyppien seurassa suurimman osan aikuisikääni, joten ystäviesi täytyy olla aikamoisia suohirviöitä, että minä heitä säikkyisin", Aida nauroi.

Hänen oli päästettävä irti Roulin kädestä kun pizzerian isäntä tuli tuomaan heidän ateriansa, tietäväinen hymy kasvoillaan. Aidan teki hetki mieli kampittaa tuo mies, mutta pizzasta leijuva herkullinen tuoksu vei täysin hänen huomionsa.
"Minulla on suden nälkä", hän sanoi, kurottaen käteensä aterimet. Hän söi hiljaisuudessa pari palaa, kunnes sai pahimman nälän taltutettua. Pizza ei ollut mitään parasta treffiruokaa, Aida mietti onkiessaan juustoa leualtaan. Häntä hävetti sottapyttyilynsä jo nyt, mutta katsoessaan Roulia hän huomasi, että tuolla oli ihan samat ongelmat, eikä se haitannut naista laisinkaan. Roul oli oikeastaan todella suloinen syödessään.
"Näytätkö minulle tänään sen kidutuskammiosi, vai joudunko tyytymään niihin karkkeihin?" Aida kiusasi suupalojen välissä. Oikeastaan hän halusi vierailla Roulin kotona jo ihan vain koirien takia. Rience oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen, ja epäilemättä Damion tekisi niin myös, kunhan pääsisi vierastuksestaan yli. Aida oli varmasti koirien mielestä juuri sellainen, jonka päällä oli mukava maata sohvalla ja kerjätä juustonaksuja.

Roul todella huokaisi helpotuksesta, kun Aida sanoi, ettei hän ollut liian vanha. Hän hymyili tytön matkiessa häntä ja pudisteli päätään kädessään olevia siroja sormia silitellen.
”Et ole liian nuori. Olet minusta henkisesti ikäistäsi vanhempi ja vain henkisellä iällä on väliä. Kunhan nyt ei lapsiin mene sekaantumaan. Ja vanhusten kanssa se vain tuntuisi jotenkin väärältä”, mies virnuili.
”Joskus ystäväni muistuttavat hieman suohirviöitä, mutta se on oikeasta perspektiivistä katsottuna oikeastaan aika hellyttävää. Sympaattinen suohirviö olisi ehkä hyvä ilmaus”, hän naureskeli ja kohotti katseensa tytön kasvoista vasta, kun pizzat tuotiin pöytään. Hän kävi nälkäisenä omansa kimppuun ja vastasi tytön puheisiin nyökkäyksellä ja muminalla suu täynnä pizzaa. Roul ei jaksanut välittää pöytätavoistaan. Se oli yksi asia, joka sai hänessä kelvata sellaisenaan. Hän halusi vain nauttia täysin mitoin ruuasta, ei miettiä olivatko hänen sormensa juuri oikeassa asennossa aterimilla.
”Katsotaan mitä minulta löytyy”, hän vastasi tytölle pahimman nälän laannuttua.
”Minulta löytyy ainakin teetä, kaksi koiraa ja siili jos sellainen kelpaa illan ohjelmaksi. Ja meidänhän piti sille Lucettellekin soitella”, mies jutusteli laittaen nyt rennosti pienen palan pizzaa suuhunsa.

”Oletko käynyt jotain koulua? Millainen sinun perheesi on? On niin paljon asioita, joita haluaisin sinusta tietää. En tiedä mistä aloittaisin. Kerro minulle itsestäsi”, Roul sanoi yllättäen itsensäkin kiihkeydellään.

"Teetä, kaksi koiraa ja siili kuulostaa ihan joltain sitcomilta", Aida nauroi, "uskoisin viihtyväni sen parissa vaikka koko illan." Hän leikkasi nyt pizzastaan hillitympiä paloja, koettaen olla edes vähän naisellinen, kun ei osannut kävellä korkokengillä tai laittaa huulipunaa oikein. Herkkusienet tuntuivat jänniltä suussa, mutta maistuivat niin hyviltä, ettei Aida olisi suonut niiden koskaan loppuvan.
"Haluaisin ihan tosi kovasti, että Lucette pitäisi minusta", Aida uskoutui, huoli kasvoillaan, "hän on niin.. täydellinen. Tai siis hän on kai sellainen nainen jonka jokainen mies haluaa. Seksikäs ja kaunis, mutta kuitenkin vaarallinen, siro ja sellainen joka vaikuttaa särkyvältä ja herättää suojeluvaiston, mutta on kuitenkin itsenäinen ja itsevarma", Aida kuvaili ihaillen Roulin siskoa, miettien kuinka hyvältä tuo oli näyttänyt moottoripyörähaalareissaan. Kateutta herättävä näky, vähintäänkin, ja ajatella, että Roul oli kasvanut tuollaisen kauneuden kanssa. Se oli varmaan jo perusedellytys.

"Minä.. mistähän minä aloittaisin? Olen 164 senttinen, olen käynyt peruskoulun ja aloittanut kirjallisuudenopinnot, mutta ne jäivät kesken, koska muutin yhteen silloisen poikaystäväni Garrettin kanssa. Olen harrastanut pianonsoittoa viisivuotiaasta ja potkunyrkkeilyä 17-vuotiaasta, mutta vaihdoin krav magaan paria vuotta myöhemmin. Minulla on äiti ja isä, sekä isoäiti, joka on nyt jo kuollut, rauha hänen muistolleen. Minulla ei ole sisaruksia, koska vanhempani eivät jaksaneet katsella toisiaan tarpeeksi kauaa saattaakseen mitään muuta alulle kuin minut ja perheriidan. Isäni on pörssissä töissä, äitini kuluttaa työkseen isäni rahoja ja heilastelee nuorten miesten kanssa. Hän luulee että se on salaisuus, muttei se oikeasti ole", Aida naurahti äitinsä Hollywood-unelmille. "Minulla on käärme ja keskeneräinen koti, tykkään käyttää matalapohjaisia kenkiä ja palan herkästi. Minulla on myös hullunhieno tatuointi, jonka näytän sinulle kokonaisuudessaan ehkä joskus. Tykkään kaakaosta, ja eilen sain tietää että tykkään myös mustaherukkateestä, joten ostin mustaherukkapensaan", Aida katseli Roulia, odottaen näkevänsä miehen kasvoilla kyllästymisen ilmeen.
"Sinä haluat tietysti jotain likaisia yksityiskohtia, vai mitä?" Aida tiedusteli sitten, irroittaen siivun pizzastaan ja pistellen sen poskeensa. Sen syötyään hänen kasvoilleen ilmestyi taas leikkisä ilme.
"Sinä ensin", hän sanoi kujeillen, "likaisia yksityiskohtia, Roul. Kerro kaikki, tiedän että haluat", Aida kuljetti sormeaan alahuultaan pitkin, imaisten sitten suuhunsa siihen tarttuneen öljyn.

”Lucette haluaa muiden uskovan, että hän on täydellinen. Ei hän ole, hän on silti minun typerä pikkusiskoni, jota pitäisi välillä höykkyyttää oikein kunnolla, mutta kukaan ei viitsi, kun hän näyttää niin herkältä. Tietäisit kuinka kovaa se tyttö on pistänyt minua joskus turpaan. Sellainen ei kauheasti miehiä houkuttele. He pelkäävät, että jäävät alakynteen”, Roul kertoi pizzaansa leikellen. Hän kuunteli kiinnostuneena, kun tyttö kertoi itsestään. Hän arveli tämän poikaystävän olevan juuri se liero, joka oli pahoinpidellyt Aidaa niin hirveillä tavoilla. Puhe mustaherukoista sai hellän hymyn miehen huulille ja hän huomasi odottavansa innolla, että pensas alkaisi kasvattaa marjoja.
”Ainahan minä nyt likaisia yksityiskohtia haluan!” Roul huudahti muka loukkaantuneena siitä, että toinen edes kehtasi kyseenalaistaa hänen halunsa kuulla kaikki likaiset yksityiskohdat. Pilkka kuitenkin kolahti omaan nilkkaan, kun mies huomasi joutuneensa itse kertojan rooliin. Tytön eleet saivat väristykset kulkemaan pitkin hänen selkärankaansa.

”Mitäs likaista sinä haluat tietää? Ensin nuo peruskohdat. Olen 187cm pitkä ja olen käynyt peruskoulun lisäksi ammattikoulun metallinkäsittelylinjan. Olen harrastanut sekalaisia taistelulajeja niin kauan kuin jaksan muistaa ja niistä onkin nyt tullut työni, kun toimin henkivartijana. Minulla on äiti ja isä, jota en ole koskaan tavannut. Olen kuullut, että isäni oli paikallisen maatilan poika maassa nimeltä Djibouti ja äitini palasi sieltä Ranskaan saadessaan tietää, että odotti minua. Minulla on isäpuoli, joka on minulle kuin oma isä sekä kaksi ihanaa pikkusiskoa Lucette ja Madeleine. Madeleinella on sen lisäksi neljä lasta, joista kaksi ovat kummilapsiani. Minulla on koti, joka on mielestäni kaunis, kaksi koiraa ja nyt siili. Minulla on myös maailman mahtavin moottoripyörä”, mies kertoili ja vaikeni sitten hetkeksi.
”Tuossa ei kyllä ollut vielä mitään likaista. Mitäs minä sinulle kertoisin. En minä keksi mitään likaista”, hän pysähtyi jälleen miettimään ja hieroi vasenta ohimoaan.
”Minä näytän helvetin hyvältä alasti”, hän lopulta sanoi ja vinkkasi silmäänsä nauraen.
”Sinun vuorosi”, hän virnuili.

Aida nojautui kyynärpäidensä varaan, laskien leukansa käsiensä päälle kuunnellessaan Roulia. Mies puhui avoimesti itsestään ensimmäistä kertaa, ja jotenkin Aida aavisti, että se oli Roulille iso askel. Hän oli saanut sellaisen käsityksen, että Lucette oli ehdottomasti Roulille ykkönen, eikä ollut siis ihme, että pikkusiskosta oli helppo puhua jos jostain oli pakko puhua, mutta nyt hän sai kuulla jo paljon enemmän, kuten sen, ettei Roul ollut kasvanut biologisen isänsä kanssa, vaan isäpuolen, ja sen että kerrankin uusperhe oli onnistunut. Aida oli vilpittömän iloinen Roulin äidin puolesta, sillä yksinhuoltajaäidin oli hankala saada miestä itselleen, erityisesti kun lapsi oli eri väriä kuin muu perhe. Tai niin Aida ainakin oletti.

"Neljä lasta", Aida henkäisi, "wau, Madeleine taitaa olla melkoinen supernainen. Ja hänestä tulee uusi pomoni", Aida nauroi, silmät tuikkien. Jos Roul oli valmis päästämään hänet perheeseen edes takaoven postiluukusta, Aida oli iloinen. Hän tunsi olevansa jo nyt läheisempi Roulin perheen kanssa kuin oman perheensä kanssa koskaan.
"Sinä.." Aida lehahti kirkkaan punaiseksi, painaen käden suunsa päälle peittämään hymyä, "niin varmasti näytätkin", Aida nyökäytti päätään, vilkaisten nopeasti ympärilleen tarkistaakseen, ettei kukaan kuullut heitä. Hän inhosi myöntää sitä, muttei voinut oikein kieltääkään, etteikö olisi miettinyt, miltä Roul mahtoi vaatteidensa alla näyttää. Paitsi toki lihaksikkaalta ja sulavalinjaiselta. Aida tunsi poskiensa kuumottavan mielikuvien myötä. Pirun Roul.

"Mistä sinä olet saanut tuon?" Hän kysyi, kurottaen koskettamaan varovaisesti miehen silmäkulmaa. Se teki Roulista kovemman näköisen, kertoi eletystä elämästä.
"Roul", Aida kuiskasi hiljaa, pöydän yli kurottautuneena, puhtaantuoksuisena ja vaaleana kuin maito, "minä olen tehnyt asioita, jotka saattaisivat hirvittää sinua. Antautunut sellaisiin juttuihin, joista terveet ihmiset eivät edes uneksisi. Kelpaako sinulle jokin, mikä on jonkun toisen särkemä?" Aidan savuisen pyörteilevät silmät kohtasivat Roulin sielunpeilit, pyytäen varmistusta. Vaikka oli kulunut vasta niin vähän aikaa, Aida tunsi olevansa Roulin kanssa läheisempi kuin ehkäpä kenenkään muun kanssa koskaan, ja hän halusi kuollakseen tietää, ettei ollut yksin. Ehkä hän oli liian aggressiivinen, ehkä olisi hyvä antaa Roulin hengittää muutama päivä, tai viikko, tai kuukausi, ja katsoa sitten uudestaan. Aida tiesi haluavansa olla osa Roulin elämää, mutta pelkäsi, ettei riittäisi miehelle. Naisen käsi viipyili miehen silmäkulman arvella, sivellen sitä mietteliäästi. Oli niin paljon, mitä hän ei vielä miehestä tiennyt, ja jo nyt hän oli ihan solmussa.

”Työkeikalla eräs puukotti minua silmäkulmaan”, Roul selitti arpensa alkuperän ja hipaisi tytön hänen ohimollaan olevia sormia. Tytön yllättävä purkaus sai miehen hätkähtämään.
”Hei, en minä välitä mitä ennen on ollut. Mikä on tärkeää, on se, ettei niin tarvitse olla enää. Ei minunkaan menneisyyteni puhdas ole, helvetti ei minun nykyisyytenikään ole niin puhdas kuin ehkä haluaisin. Minä en ole vuosikymmeniin puhunut kenenkään kanssa näin. En ole antanut kenenkään tietää itsestäni edes tätä vähää. En olisi kertonut niitä asioita sinulle jos en olisi jo vakaasti päättänyt sinun olevan parasta mitä minulle on aikoihin sattunut”, hän tyrmäsi tytön puheet niille sijoilleen ottaen samalla tämän kädet omiinsa. Hän hieroi tytön käsiä hellästi ja katsoi tätä savuisiin silmiin.
”Minä haluan, että iltaani kuuluu kaksi koiraa, siili ja ehdottomasti sinä”, hän sanoi hymyillen.
”Jos sinussa on jotain rikki, se voidaan korjata. Mikään muu kuin kuolema ei ole mahdotonta korjata jos oikein yrittää”, mies huomasi löytäneensä jostain yllättävän positiivisuuden purskahduksen. Hän vain halusi, että tytölle tulisi parempi mieli.
”Älä oikeasti huoli. Minä tulen kohtelemaan sinua hyvin, ja olen varma, että mikään mitä sinulle on tapahtunut, ei voi muuttaa sitä, miten minä sinusta ajattelen”, hän jutteli rauhoittavan matalalla äänellään.

//Sori kun tuli vähän lyhyt : < \\

Aida istuutui, kuunnellen vakavana mitä Roulilla oli sanottavanaan. Miehen ilme, olemus ja eleet puhuivat tämän rehellisyyden puolesta, ja vaikka jokin vaivasi Aidaa - eikö Roul kierrellytkin nykyisyytensä ympärillä vähän oudosti? - Aida päätti uskoa Rouliin ja miehen sanoihin. Roulin kädet hänen kätensä ympärillä tuntuivat tutuilta ja turvallisilta, vaikka samalla ne olivat kutkuttavalla tavalla uudet ja ihanat. Aidan ei olisi pitänyt retkahtaa näin nopeasti, ei sen jälkeen mitä hän oli käynyt läpi, mutta Roulin vakuuttelut paremmasta tulevaisuudesta ja siitä, että mies pitäisi hänet turvassa kuulostivat liian hyviltä, jotta Aida olisi voinut torjua ne.

"Roul", Aida kuiskasi hiljaa, peittääkseen sekä mielensä liikkeet että saadakseen hetken hengähtää, "sinä olet uskomaton. Sait tämän illan kuulostamaan sitcomin sijaan romanttiselta komedialta", Aida naurahti, pudistaen pienesti päätään. Jos Roul oli yrittänyt piristää häntä, niin tuo oli siinä onnistunut. Aida sysäsi mielestään synkeät ajatukset, jotka tunkivat aina vain uudestaan etualalle kuin ärsyttävä hemmoteltu lapsi, joka pomppii television edessä saadakseen huomiota. Ehkä tovi omaa aikaa ei tekisi pahaa, mutta tämän illan Aida aikoi suoda itselleen ja Roulille. Roulkin vaikutti nimittäin olevan nollaamisen tarpeessa. Aida ei tiennyt miehestä juuri mitään, mutta henkivartijan työ kuulosti sen verran verottavalta, että Aida halusi jollain tapaa auttaa Roulia rentoutumaan. Menneisyydestä jauhaminen tuskin auttoi siihen, joten Aida päätti lopettaa synkistelynsä - ainakin siihen saakka, että pääsisi kotiin omaan rauhaansa. Clyde tuskin pahastuisi vaikka Aida vähän kiukuttelisikin, sehän oli saanut pullean rotan vasta eilen.

Aida irrotti pizzastaan palasen ja työnsi sen suuhunsa, pohdiskeleva ilme kasvoillaan. Palan syötyään hän loi Rouliin leikkisän katseen.
"Sinä pehmoilet ihan liikaa, maineesi motherfucking badassina silmissäni on vaarassa", Aida kiusasi, kuljettaen sormeaan pitkin Roulin käsivarteen tatuoidun hihan jousikuviota, "mutta hyvä että sinulla on tuollainen asenne. Minä tiedän nimittäin temppuja, joita et uskoisi edes todeksi", Aida sanoi silmää vinkaten. Hän siirsi katseensa seuraamaan jousta pitkin lipuvaa sormeaan, poskillaan tuhmien puheiden nostattama puna. Olisikohan Roul toivonut olevansa jonkinlainen mekaaninen mies? Sellaisena elämä olisi varmasti helpompaa, kun ei olisi tunteita häiritsemässä kaikkea toimintaa.

//Minä vahingossa uusiksi koko vuoro, tämä paha? : D

//Juu, tosiaan olin viikonlopun kiinni kaikissa muissa jutuissa ja se venähti vähän maanantain ja tiistain puolelle. Nyt olen kuitenkin täällä taas. Hittailin muuten vähän ja heivasin ne jo sinne Roulin luo. Käy muuten vilkaisemassa herran hahmokuvauksen Muuta-osiosta, lisäsin sinne pohjapiirustuksen herran talosta, niin on helpompi pelata. Autotalli tosin puuttuu pohjapiirroksesta. Ja hups, tuli vähän pitkä : D\\

”Romanttinen komedia käy minulle mainiosti”, Roul hymyili ja sormeili lasinsa reunaa. Muutama pisara viileää vettä pirskahti hänen sormilleen. Hän ei ollut varma mitä tytön päässä pyöri. Tytön puheet olivat hempeitä ja monesti jopa vihjailevia, mutta sitten aina jutun loputtua mies oli varma, että näki tytön kasvoilla heijastuksia huolesta, tuskasta ja murheesta. Hän ei tiennyt mihin nuo tunteet liittyivät, mutta hän toivoi syvästi, että ne eivät johtuneet hänestä. Roul itse taisteli samankaltaisten tunteiden kanssa lähinnä siksi, että hän ei halunnut satuttaa itseään saatikka sitten tuota toista. Hän ei myöskään tiennyt mitä tapahtuisi kun ennemmin tai myöhemmin tyttö saisi tietää hänen ammattinsa todellisen laidan. Ei auttanut kuin kokeilla ja miestä hirvitti mahdollisuus kaiken kaatumisesta. Aika sille kokeilulle ei kuitenkaan ollut nyt, nyt oli aika vain toisen seurasta nauttimiselle.

Roul hymyili vinosti Aidan tuhmuudelle.
”Sinä et halua tietää mitä minä osaan”, hän virnuili ja tarttui tatuointiaan hipelöivään käteen.
”Ja mitä minun badassiuteeni tulee, sillä ei ole väliä kuin tiettyjen ihmisten seurassa ja he kyllä osaavat varoa vaikka näkisivätkin minut sinun seurassasi. Rupeavat korkeintaan pelkäämään sinua”, hän sanoin hymyssä suin päästäen Aidan hiukan lähemmäs ”oikeaa” elämäänsä kuin huomaamatta. Hän oli tullut siihen tulokseen tässä ajassa, kun oli tehnyt mitä oli, että kyseisestä ammatista kannatti kertoa pikkuhiljaa. Antaa toisen tottua ajatukseen ennen kuin varsinaista paljastusta edes tehtiin. Tarjoilija tuli hakemaan heidän jo tyhjentyneet lautasensa ja Roul maksoi ruuan lähestulkoon väkisin, hän ei halunnut, että tyttö maksaisi heidän ruokansa, se tuntuisi väärältä.

Kaksikko asteli ulos pizzeriasta ja melko suoraa tietä Roulin pyörän selkään. Pienen ajomatkan jälkeen he kurvasivat talon pihaan ja mies jätti pyöränsä tällä kertaa etupihalle. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut viedä sitä talliin juuri nyt.
”Tervetuloa matalaan majaani, pääset ensimmäistä kertaa sisälle asti”, hän toivotti tytön tervetulleeksi samalla, kun kaksi valtaisaa haukkua täytti ilman ja talon kulman takaa suorastaan sinkosi koirakaksikko, jotka jäivät pyörimään heidän jalkoihinsa heidän sormenpäitään nuollen. Jopa Damion lipaisi Aidan kättä kerran ohimennen.

Koirat tiukasti kannoillaan kaksikko astui taloon sisään. Ulko-oven jälkeen näkymä avautui suoraan käytävään, jonka varrella oli naulakko, kenkäteline ja jos jonkinnäköisiä koriste-esineitä. Kuten Roulin tyyli muutenkin, oli myös hänen talonsa steampunk-henkinen. Kaikkialla oli kelloja, rattaita ja koneistoja sieventämässä maisemaa. Nykyaikaiset laitteet oli tuunattu näyttämään viktoriaanisilta höyrykoneilta ja seinät ja lattiat olivat tummia ajan patinoimia sävyjä.
”Pidän sinulle pienen kierroksen”, Roul kertoi hymyillen ja avasi sitten heidän vasemmalla puolellaan olevan oven, joka johti tummilla väreillä sisustettuun työhuoneeseen.
”Tässä on työhuone. Käytän tätä kyllä melko vähän”, hän kertoi ja virnisti, kun näki tulostinta ja faksia kannattelevan pöydän vieressä olevalle tussitaululle piirtämänsä tikku-ukon, joka lähti lentoon valtavan ilmapallon mukana. Kuka tahansa olisi voinut sellaisen piirtää, mutta kuva huvitti Roulia kovasti, sillä tottahan toki sen täytyi olla esillä juuri silloin, kun hän toi pitkästä aikaa tytön kotiinsa. Mies tutki oven vierellä olevaa kirjahyllyä ja odotti, että Aida saisi katseltua tarpeekseen.

Työhuoneen jälkeen mies meni käytävän toiselle puolelle ja avasi siellä olevan oven, jonka takaa paljastui keittiö. Keittiö oli melko simppeli, kauniisti sisustettu kylläkin, mutta se oli tarkoituksella jätetty väljäksi, jotta useamman ihmisen olisi helppo kokkailla siellä yhdessä. Keittiön nurkassa oli rykelmä valtavia kippoja, jotka tunnisti koirien ruoka- ja vesikipoiksi. Keittiöstä pääsi mukavasti kulkemaan ruokahuoneeseen, jonka lähes ainoa kaluste verhoja ja mattoja lukuun ottamatta oli suurehko mahonkinen ruokailuryhmä. Pöydällä tökötti yksi paksu valkoinen kynttilä koristeellisessa hopeajalassa.
”Harvoin minä loppujen lopuksi tätä ruokahuonetta käytän. Joskus tulen nauttimaan takasta”, Roul kertoi ja viittasi seinässä komeilevaan takkaan. Hän oli hankkinut juuri sen talon osittain nimenomaan takan vuoksi. Takka oli niin ihana asia kylminä ja sateisina päivinä.
”Jatketaan”, mies kehotti ja käveli käytävän päähän. Pääty oli koristeltu avarasti, mutta kauniisti ja sen ehdottomasti kaunein esine oli nurkassa seisova piano, jossa oli koskettimia kahdessa kerroksessa ja joka oli rakennettu tummasta ja kiiltävästä puusta. Piano oli selkeästi oikeasti vanha, sillä se kantoi kolhuja ympäriinsä, mutta kolhut oikeastaan tekivät instrumentista vain viehättävämmän.
”En tiedä kuinka hyvin tuo soi, sitä ei ole soitettu johonkin kymmeneen vuoteen, mutta voit myöhemmin kokeilla, jos haluat. Haluaisin kovasti kuulla sinun soittavan”, mies jutteli hymy yhä huulillaan ja hipaisi muka vahingossa Aidan sormia kädellään.

Pianon luota he kääntyivät oikealla olevasta ovesta sisään ja astuivat makuuhuoneeseen, jota hallitsi peräseinällä nököttävä suuri ja varmasti pehmeä sänky. Ikkunoissa oli raskaat verhot ja huoneessa olevilla hyllyillä ja tasoilla oli koriste-esineitä ja kynttilöitä. Roul raotti hieman makuuhuoneessa olevaa ovea ja infosi siellä olevan vaatehuoneen, jossa ei ollut mitään katsottavaa.
”Mitäs pidät makuuhuoneestani?” hän kysyi vihjailevaan sävyyn ja virnisti ilkikurisesti. Hän antoi kätensä valua hetken pitkin Aidan selkää ja sen jälkeen hän livahti takaisin käytävään. Hän ei halunnut edetä liian nopeasti, sillä tämä alkujännitys oli niin kauhean kutkuttavaa.

Roul johdatti heidät makuuhuonetta vastapäätä olevaan olohuoneeseen, joka oli ehdottomasti talon suurin huone. Huoneessa oli muhkea sohva, suuri kirjahylly täynnä kirjoja, nojatuoleja, televisio, kaikkea mitä olohuoneessa nyt kuului olla. Koirat innostuivat olohuoneessa olemisesta ja ryhtyivät tappelemaan jostain lelusta, jonka olivat löytäneet sohvan alta.
”Noh, käyttäytykääs sitten”, mies ärähti koirilleen, jotka lopettivat riehumisen, mutta jatkoivat lelun höykyttämistä rauhallisemmalla tavalla. Roul oli huomannut koiriensa tottelevan häntä jostain syystä todella hyvin ilman selkeitä käskysanoja. Ne tuntuivat tietävän mitä hän halusi.
”Tuo ovi tuolla päädyssä on vessa. Sitä en viitsi esitellä, kun vessat nyt ovat monissa paikoissa aikalailla samanlaisia”, Mies naureskeli ja lysähti sohvalle saaden Damionin läähättävän pään syliinsä.
”Haluatko sitä kahvia heti vai kohta ja haluatko sen Lucetten tänne vai ollaanko kahden?” hän kysyi Aidalta vinkaten tätä samalla tulemaan viereensä sohvalle.

Aida nauroi vapautuneesti, kun Roul sanoi, että romanttinen komedia kelpasi tälle. Se oli todella hyvä kuulla, juuri sellaista Aida elämäänsä kipeimmin kaipasikin. Komediaa ei hänen elämässään ollut tähän mennessä ollut ainakaan liiaksi asti. Hän seurasi kiltisti, kun Roul maksoi heidän ruokansa, päästäen vain pienen inauksen vastalauseeksi. Hän maksaisi kyllä takaisin, tavalla tai toisella. Noustessaan jälleen Roulin pyörän selkään, Aida tuli ajatelleeksi, että voisi kyllä tottua tällaiseen. Ajelisi vain ympäriinsä komean miehen seurassa uskomattoman kauniilla custom-pyörällä ja nautiskelisi elämästään. Vielä jos Roulin sisko osoittautuisi yhtä mukavaksi kuin veljensä, Aidan elämä olisi ainakin lähestulkoon täydellistä.

Aida nousi pyörän selästä tutun talon edustalla, ottaen kypärän päästään ja tervehtien koiria nauruntäyteisin huudahduksin. Tällä kertaa hän osasi varautua Riencen riemukkaaseen vastaanottoon, ja yllättyi vähän, kun alkuun aralta vaikuttanut Damionkin uskaltautui tervehtimään häntä. Aida vilkaisi Rouliin tarkistaakseen oliko mies huomannut, että hän kelpasi ainakin tämän koirille, mutta keskittyi sitten leveä hymy kasvoillaan rapsuttamaan Rienceä korvien takaa. Saksanpaimenkoiran pehmeä kieli hänen käsivarrellaan sai hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi (ja vähän limaiseksi), eikä Aida epäröinyt lainkaan seuratessaan Roulia taloon sisälle. Talossa oli monen monta ikkunaa ja ilmeisesti ainakin kaksi ovea, joista pääsisi pakoon, mutta Aida ei ihan totta uskonut, että sellaiselle ilmenisi tarvetta.

Roulin talo oli sisältä paljon enemmän omistajansa näköinen kuin ulkoa. Aida kosketti ihaillen ja hyvin varovaisesti eteisessä esillä olevaa koriste-esinettä, miettien kuinka sirolta se näytti vaikka koostuikin valtaosaksi mekaanisista osista.
"Sinun talosi on mahtava", Aida henkäisi jo eteisessä, katsellen ihmeissään ympärilleen. Oli kuin olisi astunut steampunk-elokuvan kuvauksiin. Hän seurasi uteliaana Roulia ympäri taloa, koskettaen aina välillä ohitse kulkevaa koiranpäätä, hakien turvaa tuttavallisesta Riencestä. Aida tirskahti Roulin piirustukselle.
"Haittaako jos minäkin osallistun?" Aida tiedusteli, astellen peremmälle työhuoneeseen ja tarttuen kourussa olevaan tussiin. Hän irrotti korkin ja tuhrusti aikansa taululle, esitellen sitten Roulille ilmalaivan, johon tikku-ukko oli ilmapallollaan nousemassa.
"Me olemme aika mahtava tiimi, vaikka itse sanonkin", hän nauroi, astellen Roulin luokse. Hänen huomionsa kiinnittyi kirjahyllyssä oleviin teoksiin, ja vaikka aikaa oli melko vähän, Aida muodosti jo jonkinlaisen käsityksen Roulin lukutottumuksista. Ainakin hän nyt tiesi, mitä Roulille voisi ostaa joululahjaksi, mikäli mies kestäisi katsella häntä sinne saakka. Hymyillen hän seurasi Roulia kierrokselle, katsellen aina välillä miehen lihaksikasta selkää ja huultaan purren miettien, miltä se tuntuisi paljaana hänen käsiensä alla.

Heidän pysähtyessään pianon luokse, Aida henkäisi uudestaan, nyt kuin pikkutyttö joka on saanut ponin joululahjaksi. Hän asteli epäröimättä pianon luokse, kuin se olisi ollut joku lapsuudenystävä, ja sipaisi sitä kevyesti sormillaan.
"Kuinka kaunis soitin", hän kuiskasi, silittäen koskettimia. Hän painoi yhtä, irvistäen kun se soi harjaantuneeseen korvaan epävireisesti. Naurahtaen hän vilkaisi Rouliin.
"Kaipaa virittämistä", Aida tuumi, "mutta se on uskomaton", nainen sanoi, katsahtaen vielä haikeasti pianoon. Hänen oma Steinway & Sonsin flyygelinsä oli vasta matkalla Ranskaan, vaikka halvemmaksi varmaan olisi tullut ostaa uusi ja myydä edellinen. Hänen isoäitinsä oli vaatinut, että flyygeli ostettaisiin hänelle, joten siihen liittyi paljon muutakin kuin vain rahallista arvoa.

Seuraavana vuorossa oli Roulin makuuhuone, jonne astuminen jo pelkästään sai Aidan sydämen villiintymään. Roulilla oli selvästi hyvä maku, myös mitä tuli makuuhuonekalusteisiin. Aidan sydän hakkasi jo valmiiksi tuhatta ja sataa, joten kun Roul laski vahvan kätensä hänen selälleen ja liu'utti sitä pitkin hänen selkärankaansa, Aida meinasi pyörtyä. Hän tunsi hetken heikotusta, mutta sai sentään kasattua itsensä Roulin livahdettua käytävään. Aida pyyhkäisi nopeasti kasvojaan, koettaen saada poskiensa kuumotuksen tasaantumaan, ennen kuin seurasi Roulia. Mies osasi totta vieköön kiusata, se oli myönnettävä. Mutta niin osasi Aidakin, joka suuntasi päättäväisen, savunharmaan katseen miehen selkään. Siitä oli vuosia, kun Aida oli kokenut tällaisia tunteita, ja vielä näin intensiivisiä. Häntä oli vain hyväksikäytetty ja pahoinpidelty, ei kukaan ollut vaivautunut härnäämään.

Olohuoneessa innostuneet koirat katkaisivat onneksi syntyneen jännityksen Roulin pysähtyessä komentamaan niitä. Aida kiersi käsivartensa ympärilleen saapuessaan avonaiseen huoneeseen, tutkien katseellaan jokaisen sopen, ennen kuin siirsi katseensa sohvalle lysähtäneeseen Rouliin. Mies näytti niin uskomattoman rennolta ja leppoisalta rötköttäessään siinä sohvalla kuin, no, kotonaan. Aida päästi kasvoilleen hymyn, ja asteli sitten sohvan viereen, laskien polvensa aivan Roulin reiden viereen. Hän liikkui miltei liioitellun hitaasti, jäntevä vartalo ja kiinteät rinnat vain muutamien senttien päässä Roulista, aivan kuin aikeissa nousta kahareisin Roulin syliin istumaan, mutta pyörähtikin viimetingassa tuon kainaloon. Hän kaivautui miehen kylkeen kuin olisi kuulunut siihen, ja ojensi sitten kätensä silittämään Damionin vahvarakenteista kalloa, joka lepäsi miehen sylissä. Koiran ruskeat silmät näyttivät ystävällisiltä ja lempeiltä, etenkin kun ne katsoivat isäntää.

"Voitaisiinko keittää yhdessä sitä kahvia?" Aida ehdotti sitten, katsahtaen ylös Rouliin ja virnistäen vähintäänkin yhtä ilkikurisesti kuin mies aiemmin.
"Pyydetään Lucette vähän myöhemmin tänne, jooko? Tahtoisin nyt vain hetkisen nauttia sinusta ja seurastasi, sekä näistä hurmaavista karvanaamoista", Aida sanoi, nauraen Riencelle, joka oli tunkenut päänsä Damionin pään viereen. Lucette vaikutti suorapuheiselta, ja epäilemättä nainen tunnistaisi ilmassa olevan jännitteen eikä epäröisi kommentoida sitä. Aida ei halunnut ihan vielä, että joku pukisi sanoiksi sen, mitä tässä nyt oli tapahtumassa.
"Koirasihan ovat oikeastaan se oikea syy, miksi tulin tänne", Aida nauroi, laskien Damionia silittäneen kätensä Roulin kyljelle, "mielettömiä ukkeleita", Aida kehui, irvistäen koirille leikkisästi. Hetken Roulin kyljessä loikoiltuaan Aida suoristautui ja nousi.
"Sitä kahvia", hän sanoi, yrittäen tyynnytellä vatsassaan lepattelevia perhosia. Aida tassutteli olohuoneen halki ja jäi kaksoisoville odottamaan Roulia, ennen kuin jatkoi matkaansa keittiöön, etsien katseellaan sellaista kaappia, joka saattaisi sisältää kahvipaketin. Hän oli päättänyt olla Roulin lähellä oma itsensä, ja sellainen hän nyt oli.

//Täs tätä ny ois! Arvaa kuule oliko ikävä sua ja tätä peliä! <3 Ei täällä töissä onneksi mitään tapahdukaan.. : D Voi ihana! <3

”Keitetään vaan”, Roul sanoi vielä hieman hengästyneenä tytön taidonnäytteestä sohvalle kiipeämisessä. Hänen kätensä oli Aidan hiuksissa ja haroi niitä mietteliäästi. Hänen olisi tehnyt mieli vain napata tyttö syliinsä ja kantaa tämä sinne kylpyyn mistä he olivat jo aiemmin puhuneet, mutta sellainen ei olisi yhtään hänen tapaistaan, saatikka sitten kohteliasta, joten hän jätti aikeensa omaan päähänsä. Hän helpottui suuresti, kun tyttö sanoi, ettei haluaisi Lucettea tänne heti. Mies ei olisi itsekään jaksanut siskonsa seuraa juuri nyt, mutta hän ei olisi kehdannut kieltäytyä jos Aida olisi halunnut naisen kylään.
”Voidaan soitella hänelle myöhemmin. Hänen kannaltaan aina vain parempi mitä myöhempi on. Hän pystyy olemaan auringossa jos ei näytä yhtään paljasta ihoa, mutta hänen mukaansa se on rasittavaa, joten hän varmaan arvostaisi sitä, jos häntä ei pakottaisi liikkeelle vielä, kun on noin valoisaa”, Roul myöntyi ilomielin tytön ehdotukseen siitä, että sisar kutsuttaisiin paikalle vasta joskus myöhemmin.
”Koiria vahtimaanhan minä sinut tänne otin”, hän vastasi toisen härnäämiseen samalla mitalla ja rutisti tämän kainaloonsa hetkeksi. Pian tyttö kuitenkin karkasi kahvinkeittoon ja hymyilevä Roul seurasi tätä keittiöön.

”Kahvia on siinä oikeanpuolimaisessa kaapissa”, hän neuvoi huomatessaan Aidan etsivän todennäköisesti kahvia kaapista. Mies nappasi eräästä alakaapista suuren pussin koiranruokaa ja kaatoi sitä koirien kuppeihin. Hän vihelsi terävästi ja ei aikaakaan, kun koirat juoksivat hänen eteensä istumaan ja menivät kupeille vasta, kun saivat luvan. Tytön keittäessä kahvia Roul kattoi ruokahuoneen pöydälle kahvikupit ja lautaset sekä lajitelman erilaisia keksejä, jonka oli löytänyt kaapistaan.
”Mitenkäs kahvi edistyy?” hän kysyi keittiössä hääräilevältä Aidalta ja kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympärille.

Roulin keittiö tuntui kodikkaalta, erityisesti kun vertasi siihen ankeaan, hitaastilämpenevään keittolevyyn, joka kökötti keskeneräisen keittiöntekeleen keskellä Aidan omassa kodissa. Saatuaan mieheltä neuvoja kahvin löytämiseen, Aida sai laitettua kahvin alulle. Hätkähdettyään ensin terävää vihellystä, Aida seurasi mielenkiinnolla, kuinka kaksi suurta koiraa kuuntelivat Roulia kuin sotilaat kersanttia, istuen sotilaallisesti asennossa kunnes saivat luvan käydä ruokansa kimppuun. Roul oli jotenkin ansainnut koiriensa varauksettoman kunnioituksen ja luottamuksen, ja Aida toivoi - ja salaa ehkä vähän tiesikin - ettei sitä oltu ansaittu ainakaan pieksämällä. Hakkaamalla kasvatetut koirat eivät käyttäytyneet noin. Hymyään pureskellen Aida jatkoi kahvinkeittoa, hengitellen syvään tuoreiden kahvinpurujen tuoksua, joka teki keittiöstä vieläkin kodikkaamman tuntuisen.

Aida ei mahtanut itselleen mitään, kun hän säpsähti Roulin käsien osuessa hänen vyötäisilleen. Hän jännittyi vaistomaisesti, sydän pamppaillen. Jännittyneisyys kesti vain hetken, väistyen sitten ja jättäen jälkeensä vain rentoutuneen naisen, joka nojautui vasten leveää rintaa.
"Tuoksuu taivaalliselta", Aida sanoi, hengittäen syvään kahvin, koirien ja Roulin sekaista tuoksua. Hän pyörähti ympäri Roulin syleilyssä ja kohtasi läheltä miehen katseen, hymyillen tälle.
"Minusta on jotenkin jännää, että sinun kotisi on paljon kodikkaampi kuin omani", Aida sanoi, naurahtaen, "minun on ehkä pakko muuttaa autotalliisi asumaan. Sinulla on isompi pihakin, mieti mitä kaikkea voisin kasvattaa", haaveileva ilme kasvoillaan Aida kääntyi jälleen ympäri kun kahvinkeitin lopetti raksuttamisensa. Se valutteli vielä viimeisiä tippoja, ja Aida nappasi sen levyltä kun viimeiset tipat olivat tippuneet. Hän viittasi Roulia menemään edeltä ja kaatoi sitten kahvia miehen kattamiin kuppeihin. Vietyään kahvipannun takaisin paikoilleen, Aida tassutteli ruokahuoneeseen ja istuutui toiselle Roulin kattamista paikoista, taittaen toisen jaloistaan takamuksensa alle. Hän tarttui kahvikuppiinsa ja kohotti sitten toisenkin jalkansa penkille, koukistaen sen rintaansa vasten. Jostain syystä hänellä oli aina turvallisempi olo kun hän asettui mahdollisimman pieneksi sykkyräksi.

"Hauskaa että kutsuit minut", Aida sanoi sitten, siemaisten mustaa kahviaan. Kerrankin hän oli onnistunut, eikä ollut keittänyt liian laihaa litkua. Savuiset silmät katselivat kupin reunan ylitse Roulin talon etupihalle, hämärään päivään.
"Sinun siskosi, siis Lucette", Aida aloitti sitten, kuin keskittyen uudestaan, "hän on todella kaunis. Onko se joku vampyyrien juttu?" Naisen äänensävy oli mietteliäs, eikä hän täysin onnistunut piilottamaan äänestään sitä pelonsekaista kunnioitusta, jota hän tunsi Lucettea kohtaan. Sitten hän tajusi, ettei Roul välttämättä halunnut puhua aina vain sisarestaan.
"Tai siis, annetaan olla. Ehdimme puhua hänestä joskus myöhemminkin", Aida sanoi naurahtaen. Hän kurotti käteensä yhden Roulin esillelaittamista kekseistä ja vilkaisi sivulleen, kun jokin pörröinen kävi siihen maate.
"Millaista on olla setä? Tai siis tykkäätkö sinä lapsista? Ainakin vaikutat vähän sellaiselta nallekarhulta", Aida keksi sitten, olihan Roul aiemmin sanonut, että Madeleinella oli neljä lasta. Hän tajusi vaihtaneensa vain siskosta toiseen, mutta nyt oli liian myöhäistä perua. Hän korvaisi tämän jotenkin muuten, mikäli Roul vaikuttaisi tuskastuneelta. Mutta miksi vaikuttaisi, Roul tuntui kerrassaan jumaloivan sisariaan.