Bad things

//Toivottavasti en etene siun mielestä liian vauhdilla : 3\\

"Sinä saat minut tuntemaan itseni alipukeutuneeksi"
”Sinä olet oikein sievä.”
Roul kävi autotallissa sanomaansa lausetta päässään läpi. Olisiko hänen pitänyt sanoa kaunis? Oliko sievä liian lapsekas ilmaus? Tyttö oli kyllä kaunis, mutta hän oli myös sievä ja söpö omalla erikoisella tavallaan. Mies pudisti huomaamattomasti päätään. Hän ei saanut ajatella tuollaisia asioita nyt, kun hänen pitäisi tilata juotavaa ja olla kohtelias seuralainen.
”Otan haudutettua mustaherukkateetä ja vadelmapiirasta”, hän sanoi hymyillen ja edelleen karkottaen nalkuttavaa ajatusta päästään.

”Toivottavasti olen saanut sinut pitämään Ranskasta hieman enemmän tänään. Tämä voi olla ihana maa jos annat sille tilaisuuden”, Roul vakuutti iloisesti. Hän piti Ranskasta. Hänellä toki oli perspektiivinä vaihtoehto asua Djiboutissa, joten hän oli harvinaisen tyytyväinen, että hänen äitinsä oli tehnyt ratkaisunsa ja muuttanut Ranskaan hyvän sään aikana.
Mies henkäisi terävästi, kun tyttö näytti arpia kädessään. Häntä suututti kamalasti, että joku oli satuttanut tyttöä tuolla tavalla.
”Minun tekee niin mieli lähteä vampyyrimetsälle juuri nyt”, hän sanoi naamioiden sanansa vitsiksi, mutta todellinen murhanhimo kuulsi vitsin läpi. Roul huomasi sen ja huokaisi.
”Älä huoli, en minä ole väkivaltainen ihminen. Suututtaa vain, että joku on tehnyt sinulle noin”, hän sanoi kulmiaan kurtistaen.
”Jos minä voin siihen vaikuttaa, niin kukaan ei enää koskaan tee sinulle tuollaista”, hän lupasi. Mies ei vielä tiennyt kuinka aikoisi pitää lupauksensa, mutta hän oli päättänyt onnistuvansa.

Tarjoilija toi heidän tilauksensa ja katkaisi tulollaan inhottavaksi muuttuneen keskustelun. Roul maistoi teetään ja hymyili.
”Heidän teensä on maailmanluokkaa. Maista”, hän ojensi kuppiaan Aidaa kohti.
”Onko sinulla paljon tuttavia Ranskassa?” mies kysyi. Hän tiesi kuinka vaikeaa ystävien hankkiminen uudessa paikassa voi olla. Varsinkin jos ei käynyt koulussa tai töissä, jossa tutustuisi ihmisiin väkisinkin.
”Anteeksi”, pöydän viereen tullut tarjoilija kiinnitti heidän huomionsa.
”Tuo herra tuolta nurkkapöydästä lähetti neidille tämän”, tarjoilija ojensi Aidalle kauniin valkoisen ruusun, jonka vartta kiersi punainen silkkinauha. Roul vilkaisi jo tiskin taakse kävelleen tarjoilijan aiemmin osoittamaan suuntaan ja näki nurkkapöydässä hyvin viktoriaanisiin vaatteisiin pukeutuneen miehen, jolla oli hopeaiset olkapäille ulottuvat hiukset ja taivaansiniset suuret silmät. Mies oli arviolta kahdenkymmenenviiden tai jotain niiltä main. Roul huokaisi, taisi hänen seuralaisensa olla lähdössä jonkun muun matkaan.

Aida oli juuri tarttumaisillaan Roulin teekuppiin, josta huokui herkullinen mustaherukan tuoksu - Aida päätti kasvattaa mustaherukkapuskan, jos ei muuten niin Roulia varten - kun tarjoilija keskeytti heidät toistamiseen. Aida katsahti tarjoilijattareen, jolla oli täydellinen valkea ruusu käsissään. Tarjoilija ojensi sen Aidalle, joka vaistomaisesti tarttui siihen, ja tarjoilijan mentyä hän katsahti Rouliin, sitten mieheen joka istui nurkassa kuin mikäki kiiltokuvapoika.
"Anteeksi", Aida sanoi, nousten varovaisesti pöydästä ja astellen miehen luokse. Hän kallisti tuolle päätään ja hymyili.
"Tämä on oikein kaunis ruusu ja kiitokseni siitä, mutten voi ottaa tätä vastaan", Aida sanoi pahoitellen, "näethän, että minulla on jo seuralainen, enkä olisi kovin mukava ihminen, jos vaihtaisin lennossa miestä." Aida laski ruusun miehen pöydälle, suoden tälle vielä viimeisen hymyn ennen kuin palasi takaisin Roulin kanssa samaan pöytään.

"Nyt sitä teetä", Aida sanoi, sivuuttaen tapahtuneen tyystin. Hän tarttui siroon teekuppiin ja kohotti sen huulilleen, siemaisten kuumaa nestettä. Aidan kasvoilla oli keskittynyt ilme kun hän maisteli haudutettua teetä.
"Tämä on ihan oikeasti todella hyvää", Aida ihasteli, laskien kupin pöydälle ja siirtäen sen takaisin miehen eteen. Sitten hän siirsi katseensa omaan kaakaoonsa.
"Minulle iski vähän annoskateus", hän nauroi, lämmittäen käsiään vasten mukinsa kylkiä. Siemaistuaan siitä ja nuoltuaan kermavaahdot huuliltaan hän uskalsi kohdata Roulin katseen.
"Teinkö sinusta väärin? Olisiko minun pitänyt hyväksyä se ruusu? Ei tuossa miehessä mitään vikaa ole, mutta.." hän ei ole sinä, Aida olisi halunnut sanoa, muttei uskaltanut. Tuskinpa Roul oli hänestä oikeasti kiinnostunut, kunhan huvikseen liehitteli. Roulin kaltaisella miehellä varmasti oli vientiä enemmän kuin oli tarpeenkaan, etenkin kun tuolla oli vielä niin vetävä siskokin, jonka ystäväpiiri olisi varmaan voinut tappaa - ehkä kirjaimellisestikin - päästäkseen Roulin heilaksi edes vähäksi aikaa.

//Et olleskaan! Justiin tässä tuijottelin työpaikan kattotuuletinta ja mietiskelin miten hienoa on, kun keksit kaikkea juttua kokoajan ja sitten vähän hävettää kun roikun vaan mukana. D: Koitan skarpata!

Roul katsoi Aidan perään ja huokaisi. Hän oli aivan varma, että tyttö istuisi tuon toisen miehen pöytään ja hän jäisi nuolemaan näppejään. Kuitenkin Aida palautti ruusun ja palasi takaisin hänen pöytäänsä. Roulin silmät luultavimmin muistuttivat kahvilautasia enemmän kuin silmiä, kun hän katsoi Aidan maistavan hänen teetään ja jatkavan keskustelua pokkana kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Kiitos”, mies sanoin niin hiljaa, että ei ollut varma kuuliko tyttö. Hän halusi kuitenkin sanoa sen, sillä hän tunsi syvää kiitollisuutta siitä, että tyttö ei ollut hylännyt häntä.
”Voit ottaa teetä, kun tulemme tänne huomenna uudestaan”, Roul sanoi ovelasti ja hymyili hassunkurista hymyä tytölle. Hänellä oli niin vapautunut olo tytön seurassa.

”Jos sinusta tuntui siltä, että sinun pitäisi hyväksyä se, sitten sinun pitäisi. Jos sinulla kuitenkin on epäilyksiä, älä hyväksy sitä. Mitä minun toiveisiini tulee, toivoisin kovasti, että jäisit pitämään minulle seuraa. Tulisin kovin yksinäiseksi jos lähtisit pois”, Roul yllättyi itsekin kaunopuheisuudestaan. Jotenkin tuolla tytöllä oli taito saada hänen sanainen arkkunsa aukeamaan.
”Olen todella iloinen, että olet viettänyt päivän kanssani”, mies sanoi hellästi hymyillen. Hän ei muistanut milloin hänellä olisi viimeksi ollut näin aidosti mukava päivä jonkun kanssa. Sitä paitsi hän ei muistanut milloin viimeksi olisi viettänyt aikaa jonkun kanssa, joka viehätti silmää näin paljon. Olihan Roulilla kauniita tuttavia, mutta hän ei ollut niinkään perinteisen mallimaisen kauneuden fani. Hän piti maanläheisemmistä tytöistä.
”Onko kakkusi hyvää?” hän kysyi kuin keventääkseen tunnelmaa.

"Minusta tuntuu siltä, että tuo hyypiö on pahemman luokan huijari, joka on kyllä kaunis katsella, mutta loppujenlopuksi oikea mätämuna", Aida sanoi, ääntään madaltaen. Hän ei halunnut loukata tyypin tunteita, ainakaan yhtään enempää, mutta toisaalta hänestä tuntui, että oli Roulille velkaa sen, että oli rehellinen. Hän ei olisi vaihtanut Roulin seuraa tuollaiseen edes miljoonasta, saati yhdestä valkeasta ruususta.
"Olisi edes lähettänyt tummanpunaisen", Aida puuskahti, puhallellen kaakaoonsa. Sitten hän vilkaisi kakkuaan Roulin yllättämänä ja nappasi lusikan käteensä ja lohkaisi siitä palan, pistäen sen suuhunsa. Sitten hän katsahti Rouliin, punehtuen mielihyvästä saatuaan tunnustusta seuransa mielekkyydestä. Hän pureskeli kakunpalan ja nuolaisi huuliaan.

"Minä olen todella iloinen, että Rience kaatoi minut katuun", Aida sanoi, naurua äänessään, "vaikka siinä vähän veri lensikin", Aida jatkoi, ottaen toisen palan kakkua.
"Minulla ei ole ollut näin hauskaa vuosiin", Aida sanoi sitten, kallistaen päätään, katse Roulissa, "se on aika pitkä ja tylsä tarina, joten säästetään se toiseen kertaan, voin vaikka juottaa sinut humalaan ja sitten avaudun sinulle kun olet sammuneena jossakin, mutta elämäni ennen tätä paikkaa oli todella hirvittävää paskaa. Eikä pelkästään vampyyrien takia. Hirviöt eivät ole pelottavimpia asioita mitä tässä maailmassa on", Aida sanoi, päätään pudistaen.
"Minun kakkuni on aivan järjettömän hyvää", hän vastasi sitten miehen tiedusteluun, lohkaisten kakustaan palasen. Sitten hän empi hetken ja katsahti Rouliin.
"Tahdotko maistaa?" Hän kysyi, kujeileva katse silmissään. Hän ojensi kakkulusikkaa kohti Roulia.

”Minäkin olen iloinen, että hän kaatoi sinut katuun. Ilmeisesti Riencellä on hyvä ihmismaku”, Roul nauroi ja ajatteli lämmöllä koiraansa, joka oli tehnyt tämän päivän mahdolliseksi.
”Veit sanat suustani. En muista koska viimeksi minulla olisi ollut näin aidosti hauskaa”, mies hymyili ja maistoi vadelmapiirastaan. Piiras oli suussa sulavaa ja sai hymyn pysymään miehen huulilla pidempää kuin normaalisti.
”Maailmassa on paljon pahoja asioita ja meidän täytyy vain toivoa, etteivät ne tapahdu meidän läheisillemme”, hän huokasi ja toivoi, että olisi ollut paikalla aikaisemmin, kun tyttö olisi tarvinnut apua.

”Totta kai haluan”, Roul sanoi ja söi palan lusikasta. Hänen suunsa kääntyi leveään hymyyn hänen maistellessaan kakkua.
”Tämä on mahtavaa”, hän ylisti samalla, kun poimi teekuppinsa pöydältä ja joi siitä kulauksen. Mies ei tiennyt miten jatkaa keskustelua. Hän ei halunnut olla yksitoikkoinen ja toistaa itseään, joten toisen elämästä kysyminen oli pois laskuista. Roul ei myöskään halunnut kertoa liikaa itsestään, joten se vaihtoehto oli viivattu yli. Hän rääkkäsi päätään keskustelunaiheilla samalla, kun seurasi muka kiinnostuneena kahden pienen lapsen leikkiä ikkunan ulkopuolella olevalla jalkakäytävällä. Lapset olivat korkeintaan kymmenen ja he potkivat jalkapalloa pitkin katua. Pallo vieri kadulle ja auto ajoi sen yli. Toinen pojista purskahti itkuun ja osoitti lytistynyttä palloa. Roulin oli käännettävä katseensa pois, sillä hänen sydäntään särki.
”Minä olin lapsena kauhean hiljainen ja vakava”, hän sanoi kuulostaen lähinnä siltä kuin ajattelisi ääneen.
”Luin paljon kirjoja ja kuuntelin musiikkia”, mies jatkoi ja hymyili sitten.
”Millainen sinä olit lapsena?” hän kysyi uteliaana ja kirosi sitten mielessään. Hän oli juuri käyttänyt ne kaksi keskustelunaihetta, jotka oli päättänyt jättää käyttämättä.

Aida tunsi lämpöisen läikähdyksen vatsansa pohjassa Roulin napatessa kakunpalan suuhunsa. Aida oli jotenkin olettanut, että Roul ottaisi lusikan itselleen, joten kun tuo vain nappasi kakun suuhunsa sen suuremmitta toimituksitta, Aida oli vähintäänkin yllättynyt. Punastellen hän tunki kakkua suuhunsa, keksimättä oikein mitään sanottavaa. Kiusallinen hetki venyi. Kai sekin jotain kertoi sähikäisistä heidän välillään, tai sitten Aida vain kuvitteli kaiken.

Hän oli juuri uppoutunut itsensä henkiseen ruoskimiseen kun Roul hetken ikkunasta ulos tuijoteltuaan avasi jälleen suunsa. Roul, joka oli koko päivän vältellyt itsestään puhumista, alkoi vihdoinkin availla kuortaan.
"Meillä on varmaan enemmän yhteistä kuin arvaatkaan", Aida sanoi nauraen, "minäkin olin vakava lapsi, luin paljon ja no, soitin musiikkia. Isäni mielestä jokaisen hyvästä perheestä tulevan täytyy osata soittaa jotakin ollakseen sivistynyt, joten hän lykkäsi minut pianokouluun viisivuotiaana ja piti huolen siitä, että soitin pianoa kunnes sormeni vuosivat verta ja sittenkin vielä vähän. Isoäitini piti huolen sitten siitä kirjapuolesta. Hän oli mainio nainen, sinä olisit varmasti pitänyt hänestä. Hän sanoi aina suoraan kaiken, huolimatta siitä kuka siitä olisi voinut loukkaantua. Hän ei ollut yleisesti mikään hirveän pidetty nainen, mutta ainakin hän oli viimeiseen saakka rehellinen. Tai no, vanhemmilla päivillään hän rupesi keksimään tarinoita lapsuudestaan ja siitä kuinka meidän sukumme on mukamas noitasuku, jossa noituus periytyy vain naisille, joten minun pitäisi olla seuraava noita, koska hän on isäni äiti", Aida naurahti, pitäen koko ideaa typeränä.

"Luulisi, että kun on syntynyt niin etuoikeutettuun perheeseen, olisi elänyt hyvän elämän", Aida sanoi, mutristaen hiukan suutaan. Sitten hän pudisti päätään.
"Tosi vaikea kuvitella sinua lapsena", hän sanoi, tarttuen kaakaomukiinsa ja siemaillen siitä, "olit varmaan motherfucking bad ass jo silloin, et vain tiennyt sitä itse vielä." Aida nauroi, katsellen Roulia.
"Miten sinun siskostasi tuli vampyyri?" Aida kysyi sitten, antaen välillä puheenvuoron Roulille, jotta saisi nautiskeltua kaakaostaan nyt kun se oli vielä kuumaa. Ulko-oven kello kilahti, ja vilkaistessaan Aida huomasi sen hopeahapsisen miehen lampsineen tiehensä. Ruusu miehellä oli kädessään, varmaan aikoi antaa sen seuraavalle nätille tytölle jonka sattui näkemään.

”Haluan ehdottomasti joskus kuulla sinun soittavan pianoa”, Roul innostui ja mietti lähinnä koristeeksi ostamaansa puupianoa, joka hänellä oli olohuoneessaan. Kaipa se toimi vaikka sillä ei oltu vuosiin soitettukaan.
”Ja mistäs sitä tietää jos vaikka oletkin noita, mutta et tiedä sitä vielä”, mies naurahti kiusoitellen ja laski tyhjän teekuppinsa pöydälle. Hän katseli käsiään hetken ja mietti noitia ja muuta.
”Kyllä minä ainakin uskon, että joku voi olla tietämättään noita. Samalla tavalla kuin joku voi olla tietämättään keiju taikka puolijumala tai jonkinlainen puoliverinen. Olen ollut melko paljon tekemisissä taikuuden kanssa ja se on vahvistanut uskoani mokomaan”, hän jutteli ja nosti samalla katseensa tytön silmiin. Tässä oli kyllä jotain noitamaista, sillä hyvällä tavalla. Hän mietti, miltäköhän Aida näyttäisi steampunk henkisiin vaatteisiin puettuna. Varmasti syötävän suloiselta. Jos Roul olisi voinut, hän olisi ruoskinut itseään kirjaimellisesti. Ei hän saanut ajatella tällaisia asioita vasta tapaamastaan tytöstä, joka oli varmasti vuosia häntä nuorempi ja kuvottuisi todennäköisesti suunnattomasti jos tällainen vanha kääpä yrittäisi lähestyä tätä.

”Lucette on aina ollut hieman erikoinen”, Roul aloitti ja naurahti oman lauseensa kliseisyydelle.
”Sinä päivänä, kun hän täytti 20, hän päätti, että ei halunnut olla ihminen enää. Meidän perheemme on näet tiennyt taikaolennoista jo kauan aikaa. Satuimme tutustumaan muutamiin ennen paljastumista. Lucette pyysi erästä tuttavaamme, vampyyria, muuttamaan itsensä. Vampyyri muutti hänet ja siitä lähtien hän on ollut vampyyri ja paljon onnellisempi kuin koskaan ennen sitä. Hänelle sopii hieman vapaampi elämäntapa”, mies kertoi sisarestaan hymysuin. Hänelle Lucetten ilmoitus vampyyriksi ryhtymisestä ei tullut yllätyksenä. Hän oli jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tytön ihailuun vampyyreja kohtaan ja oli oikeastaan vain odottanut milloin tämä vähintään kysyisi lupaa moiseen muutokseen.

Tarjoilija käveli heidän pöytänsä viereen viitisen minuuttia sen jälkeen, kun Roul oli saanut juttunsa loppuun.
”Anteeksi, mutta me suljemme tänään etuajassa. Teemme pieniä sisustuksellisia muutoksia”, tarjoilija sanoi ja Roul hymyili tälle ystävällisesti. Tarjoilija otti maksun kahveista ja lähti omille teilleen.
”Lähdetään sitten”, mies sanoi ja viittasi Aidan seuraamaan itseään ovelle.
”Mitäs sitten?” hän kysyi, kun he seisoivat ulkona vauhdilla viilenevässä syysilmassa.

Aidaa hymyilytti kun Roul puhui sisarestaan. Lucette oli selvästi miehelle tärkeä, ja Aidaa hävetti suunnattomasti, että oli reagoinut niin voimakkaasti naisen ilmaantumiseen lammelle. Ehkä hän voisi vielä paikata epäonnistumistaan jotenkin. Aida katsahti vähän yllättyneenä tarjoilijaa tuon saapuessa jälleen heidän pöytänsä viereen. Hän kaivoi taskustaan muutaman setelin, joista sopivimman hän ojensi tarjoilijalle maksuksi heidän syömisistään, nousten sitten pöydästä. Hän asteli Roulin edellä ulos, katsahtaen pimenneelle taivaalle ja hengittäen syvään raikasta syysilmaa, johon sekoittui kevyt tuulahdus Roulia. Aida katsoi mieheen, miettien oliko tuo laittautunut noin komeaksi ihan vain häntä varten, vai oliko mies aina noin pyntätty. Aidan täytyisi koettaa vähän kovemmin, mikäli Roul oli todella noin tyylitajuinen. Hän ei uskonut kelpaavansa miehelle urheilutopissa ja verkkareissa vaikka olisi näyttänyt naamasta kuinka suloiselta.

Yllättäen Aida nappasi Roulia kädestä, pidellen kaksin käsin kiinni miehen suuremmasta, sormuksi koristellusta, lämpöisestä kämmenestä.
"Minulla on ollut ihan mieletön päivä, kiitos sinun, Riencen, Damionin ja tuon mekaanisen hirviön tuolla", Aida nyökäytti päätään Roulin pyörän suuntaan, "ja haluan kiittää sinua koko sydämestäni, ettet vain kironnut minulle ranskaksi ja jatkanut matkaasi koirinesi, koska niin aika moni muu täällä olisi varmaan tehnyt. Lisäksi!" Aida huudahti, irroittaen otteensa, "edellytän, että viet minut kotiin ja tulet hakemaan minua huomenna aamupäivällä, ellei sinulla ole tärkeämpää tekemistä, ja viet minut puutarhaliikkeeseen. Minulla on puska ostettavana", Aida sanoi, nauraen. Roul oli saanut hänet jälleen hyvälle tuulelle, eikä mikään sitä tuulta saisi pilattua, ellei kotona sitten ollut odottamassa joku ikävä yllätys, kuten joku Garrettin 'ystävistä'. Aida ei aikonut nyt kuitenkaan ruveta synkistelemään, vaan kaivoi farkkujensa takataskusta laminoidun lappusen, jossa luki hänen osoitteensa.
"Tähän osoitteeseen, kiitos!" Aida sanoi, ojentaen kortin miehelle viehkeä hymy kasvoillaan. Hän toivoi todella, ettei Roul pahastuisi, mutta Aida ei halunnut olla sellainen nainen josta ei pääse eroon kirveelläkään.

Vaistomaisesti Roul taivutti sormensa tytön hentoisen käden ympärille ja hymyili tälle kauniisti.
”Kiitos itsellesi. Minulla ei ole ollut aikoihin näin hyvää päivää. Ja aamulla herätessäni luulin, että viettäisin päiväni kahden koiran ja siilin kanssa”, mies nauroi rempseästi salaa kuitenkin harmistuneena siitä, että Aida oli irrottanut otteensa hänen kädestään.
”Mitä huomiseen ja puskiin tulee niin tulen mielelläni auttamaan. En tiedä miten kuljetamme puskaa moottoripyörän selässä, mutta se selvinnee huomenna. Laitetaan se vaikka sinulle hatuksi”, hän vitsaili ja teki nyt sen, mitä hänen oli aiemmin tehnyt mieli tehdä, pörrötti tytön hiuksia leikkisästi. Hän otti käteensä lapun, jossa luki Aidan osoite ja he kiipesivät moottoripyörän selkään ja karauttivat matkaan.

Aida ei asunut lopulta kauhean kaukana kahvilasta, jossa he olivat olleet. Roul oli suorastaan pettynyt, että matka sujahti ohi niin nopeasti. Hänestä tuntui hyvältä tuntea tytön kädet vyötärönsä ympärillä.
”No, hei sitten”, hän sanoi haikeana tytön noustua pyörän selästä.
”Pidä tuo kypärä, koska tarvitset sitä kuitenkin huomenna”, Roul sanoi vetäessään kypäränsä visiirin taas alas.
”Päivä oli ihana ja seura sitäkin ihanampaa”, mies kehui ja ajoi sitten pois kääntyen vielä vilkuttamaan olkansa yli.

//Kiitos iiiiihanasta pelistä <3\\