// Jees, kiitoksia Pelaan vielä tälläisen loppuvuoron Haluatko ilmoittaa suljetuksi, jos et enää itse halua pohdiskella mitään? //
Vihdoin pikkumies nousi autosta ja ovi napsahti kiinni. Neji painoi hetken päästä jalkansa kaasulle ja ohjasi auton takaisin hiljaiselle tielle. Kaksikko istui paikallaan täysin hiljaa useita minuutteja. Lopulta Neji vilkaisi Sharleytä peilin kautta. Nainen tuijotti ulos matkustajan ikkunasta huppu hiuksillaan. Sharley näytti aina pohtivan niin monia asioita. Aina se sama vakava katse. Mutta Neji oli tehnyt päätöksensä Sharleyn kanssa heti alusta lähtien. Sharley oli tuotu Nejille työtehtävänä, nykyään nainen oli jotain muuta, mutta mikä ikinä se syy olikaan siihen, että useampi valtio oli Sharleyn perässä, Neji ei halunnut sitä tietää. Ei ellei nainen itse sitä haluaisi hänelle kertoa. Sharleyn kyky oli ainutlaatuinen, niin sen positiivinen kuin negatiivinenkin puoli. Tuhovoima, josta lukuisat sitä väärinkäyttävät voisivat hyötyä. Nejillä oli omat aavistuksensa siitä mitä Sharley oli kokenut ennen Ranskaan saapumista ja mistä naisen luottopula johtui. Ei vampyyri ollut tyhmä, eikä varsinkaan epäutelias...
Kesken Nejin ajatuksien Sharley oli kääntänyt katseensa ajajaan. Naisen hypnoottisen vihreät silmät katsoivat sillä tyypillisellä vähän haikealla vivahteella Nejiä.
"Kuka se oli?" Kysyi naisen pehmeä ääni.
"Oli tappelussa hautausmaalla, vampyyri, tosin tilanteensa huomioon ottaen aika säälittävä sellainen." Neji vastasi pitäen katseensa pääasiassa tiessä, vilkaisten vain välillä Sharleytä tarkastellakseen tämän mielialan muutoksia. Nainen katsahti uudelleen sivuikkunasta ulos. Sharleylle ei tarvinnut selittää juurikaan asioita, nainen laski ne itse päässään yksi plus yksi. Mieluummin SHarley kuin sairaala, mieluummin pelastus kuin ruumiita, mieluummin kotiin kuljetus kuin lisähuomiota.
"Joku varjosti meitä." Sharley ei kääntänyt katsettaan pois ikkunasta, vaan tuijotti öisiä katuja ilmeettömänä. Neji vilkaisi useampaan otteeseen mustatukkaista naista ja kurtisti kevyesti kulmiaan. Vuosia oli kulunut ilman konfliktia. Vuosia.
"Kerroitko Arngrimille?" Neji vastasi kyseenalaistamatta Sharleyn tuntemuksia. Nainen tuppasi olemaan oikeassa luulojensa suhteen.
"Kerroin." Sharley vastasi lyhyesti ja siirsi katseensa polvillaan lepääviin käsiinsä. "Löytävätkö ne meidät?" Naisen ääni oli ensimmäistä kertaa vuosiin epävarman kysyvä. Neji kohotti hieman toista kulmaansa, eikä sanonut hetkeen mitään. Kuutamotoimisto oli niin suojattu kuin vain saattoi olla, mutta Sharley oli eri asia. Joitakin piirteitä naisesta ei voinut peittää. Ei luonnotonta täydellisyyttä, ei silmien hypnoottista väriä, ei tämän kykyjä. Ensimmäisen vuoden Ranskassa Sharley oli viettänyt käytännössä toimistolla, poistumatta talosta kertaakaan. Neji muisti yhä sen hetken, kun hän vei Sharleyn ensimmäistä kertaa sen vuoden jälkeen ulos läheiseen puistoon. Tumman hupun alta maailmaa katsova olento oli kuin lintu, joka ei ollut koskaan päässyt ulos häkistään. Sharley oli lintu, joka ei voisi koskaan lentää ilman pelkoa haukoista vaanimassa puiden latvoissa. Kiltti ja hyvätahtoinen lintu... Jolla oli terminaattorin voimat.
"Me emme katoa." Se oli ainoa asia minkä Neji sanoi. Vampyyri tiesi naisen pelon, sen, että kun asia kävi vaikeaksi, myös toimistolaiset katoaisivat kuten kaikki muutkin. Sharley ei luottanut edes heihin täydellisesti. Ei vielä, ei todennäköisesti koskaan. Hän ei voinut luvata ettei heitä löydettäisi, hän ei voinut luvata, etteivätkö he joutuisi vaaraan. Mutta Neji saattoi luvata, etteivät he jättäisi Sharleytä vainoajilleen, vaikka niin tapahtuisikin.
Vampyyri katsahti peilin kautta Sharleyyn. Nainen tuijotti taas ulos ikkunasta. Hänen kasvoillaan näkyi häivähdys pientä hymyä tutun haikeamielisyyden sijaan. Lähestyvän tunnelin varjo pimensi auton ja häivytti kaksikon yöhön.
