Juokse kivun takia

//Acha : )//

Hautausmaa oli hiljainen ja aavemainen. Yö oli kylmä ja viileä, mikä karkotti monen yöeliönkin lämpimään. Luultavasti kuolleetkin tutisivat kylmyydestä haudoissaan. Lunta oli vain vähän maassa, mutta tarpeeksi, että se paljastaisi jalanjäljet. Harppovat askeleet, jotka talloivat pieni ryhmä, kaksi tai kolme miestä.
"Pysähdy, senkin perkeleen rotta!" eräs miehistä huusi usvalle. Heidän edessään pinkoi lyhyt mies, jonka mustat ja pitkät hiukset riehusivat takana. Pieni mies näytti pelokkaalta ja avuttomalta suurien silmiensä ja kelmenvalkean ihonsa kanssa. Näkyi, että miehellä oli ollut kiire lähteä sieltä missä ikinä olikaan ollut. Hänellä oli yllään vain ohut, hieman verinen villapaita ja kuluneen näköiset farkut, joissa oli ammottava reikä oiken polven kohdalla. Kenkiäkään ei ollut sidottu, narut pinkoilivat valtoimenaan minne sattui. Mutta kyllä hän juosta jaksoi ja lujaa! Isommat miehet eivät meinanneet pysyä pienen miehen perässä. Hän tiesi olevansa nopea, mutta vaikka olikin vampyyri, hänellä ei ollut mainittavia lihaksia, eikä tarpeeksi uskoa itseensä, että olisi voinut rökittää ne miehet. Ja hän pelkäsi. Hän pelkäsi todenteolla. Ei hän kuolemaa pelännyt, hän pelkäsi kipua. Kipua, minkä avulla miehet saisivat hänet huutamaan ja tekemään mitä vain.

Hän tiesi olevansa hieman peluri, mutta sillä hetkellä pelkuruus voisi pelastaa hänet suuremmalta tuskalta. Hän tiesi niitten miehien omistavan yhtä jos toistakin kipua tuottavia välineitä syvällä taskuissaan. Eikä hän halunnut maistaa niitä lihassaan, niinpä hän juoksi. Huonoksi onnekseen mies lopulta astui kengännauhansa päälle ja lensi, suorastaan luisui lumen päällä ainakin metrin kauemmas. Lumi oli kylmää, mutta se ei sulanut hänen kylmän ihon alla. Pieni mies ei kumminkaan välittänyt kaatumisesta, täytyi vain päästä nopeaa ylös! Niinpä hän lähti heti miten konttien, ryömien eteenpäin ja etsi jalkojaan alleen. Liian myöhään, miehet saivat hänet kiinni ja eräs tarttui avonaisista hiuksista repien lujaa. Pikkumies huudahti, kun mies tuntui repivät hänen päänahkansa irti, kunnes paiskasi hänet takaisin lumeen.
"Luulikko pääseväs meistä näin helposti eroon, hä?" yksi mölisi samalla kun toinen otti esiin nyrkkiraudan. Pieni mies henkäisi pelosta ja tärisi tulevasta.
"Älkää..", hän aloitti heikolla ja värisevällä äänellä, mutta miehet eivät kuunnelleet. "En minä vienyt rahojanne! Olin vain väärässä paikassa väärään aikaan!" Hän yritti, mutta sanat menivät kuin kuurolle, vaikka hän kertoi totuuden.
"Missä ne ovat?" pienin korsto kysyi terävästi ja suorastaan ruoski häntä pelkällä katseellaan.
"E-", mies ei kerinnyt edes aloittaa, kun sai tuntea nyrkkiraudan rikkovan ihoaan. Kipu oli viiltävä, pelottava, värisyttävä. Mutta mies ei kerinnyt edes huutamaan, kun joku mätki häntä koko ajan. Kasvoihin, kylkiin, käsivarsiin, jotkut potki selkään ja mahaan. Mies luuli kuolevansa siihen kipuun.

// Yoroshiku Onegai Shimasu! ^^ //

Neji oli palaamassa yökerholtaan onnistuneen illan jälkeen. Mies oli lähinnä tavannut liiketuttujaan clubin takatiloissa ja pelannut erän pokeria, toki ilman rahapanoksia. Raha yli Neji ei ikinä pelannut mitään. Sen sijaan panoksina oli ollut yhtä sun toista pientä, mitä tuttavilla oli tapana tuoda mukaaan kun tiedossa oli erä kunnon pokeria. Nimittäin viskiä. Pullot olivat tälläkin kertaa vaihtaneet omistajaa useampaan otteeseen. Neji oli hävinnyt, mutta myös voittanut. Nyt Kodaman hyllyllä komeili uusi skottilainen. Mikäli se olisi kehujensa veroinen, Neji ehkä pitäisi sen valikoimassa, vaikka uskoikin vahvasti japanilaisten nikka-viskien suosion nousuun.

Oli kylmä. Nejillä oli päällään pitkä musta puuvillainen takki, sekä musta kaulahuivi. Tummat hiukset olivat hieman huolimattomasti pöyhitty miten sattuu osittain lakan voimalla. Miehen housut olivat kuitenkin rennon puoleiset, ehkä vähän gootahtavat muutamilla remmeillä varustettuna. Takin alla oli valkoinen kauluspaita ja sen päällä ruskea nahkaliivi. Rento steampunk henkisyys oli usein naisten mieleen. Silinterin Neji oli jättänyt clubille seuraavaa kertaa varten, mutta miehen korvat olivat tottuneet pieneen viimaan. Neji oli lähtenyt ajatuksissaan ja päättänyt tehdä pienen kierroksen ennen illan jatkamista toimistolle. Tämänkin yön listalla oli kaksi tapausta, jotka vaativat ratkomista. Toinen niistä oli varsin helppo tapaus: pelkkä uuden henkilöllisyyden luominen kääpiölle, joka oli tullut laittomasti maahan. Yleensä Neji ei suhtautunut laittomiin rajan ylittäjiin positiivisesti, ellei näillä sitten ollut siihen hyvää syytä. Syitä kuten tapetuksi tuleminen kotimaassa tai jokin traumaattinen tapahtuma, mikä vaati olentoa jättämään kotimaansa taakseen. Toinen keissi oli huomattavasti vaativampi. Neji ei itseasiassa tiennyt siitä vielä paljoakaan, sillä Riotin selityksestä oli vaikea saada kiinni erityisesti silloin kun mies oli kiihtynyt. Mutta kyseessä oli ilmeisesti nuori nainen, jolla oli sekä Japanin, että Ranskan kansalaisuus, joka oli jonkin sortin megatähti Japanissa. Neji ei jaksanut edes ajatella soppaa enempää.Yöstä tulisi vielä pitkä...

Miehen ajatukset katkesivat ensin hiljaiseen tumps ääneen, aivan kuin joku olisi kaatunut lumihangessa. Neji lähti kävelemään ääntä kohti, muttei pitänyt kiirettä. Todennäköisesti kyseessä oli jonkin känniläinen, joka oli lähtenyt harhailemaan liian kauas. Ilmassa oli lievästi näköesteitä, mutta kun Neji kuuli hetken päästä hiljaisen anovan äänen, sekä sen jälkeen useamman muun äänen, mies otti useamman harppausaskeleen saapuen paikalle. Näky ei ollut kovin toivottu, mutta ääniin nähden odotettu. Useampi suurikokoinen kölli hakkasi maassa makaavaa surkean näköistä otusta.

Nejin refleksit menivät nopeasti tämän harkinnan edelle. Mies tiputti puuvillatakkinsa lähellä lojuvan hautakiven päälle estääkseen sen likaantumisen ja parilla suuremmalla loikalla oli ensimmäisen körilään vieressä. Neji veti mielessään syvää henkeä ja syhjensi mielesä antautuen lihasmuistinsa vietäväksi. Väistä, isku, loikka, isku, potku, väistä, voltti, potku, isku, potku, väistä, isku. Vampyyrin nopeast refleksit hättivät mieslauman suoraan alakynteen jopa huomioimatta miehen taistelutaustaa, joka tuntui tekevän asiasta liian helppoa. Kun Neji herätteli aistinsa siihen, ettei kukaan ollut enää hyökkäämässä, mies herätti oman tietoisuutensa katsoakseen ympärilleen.Kaksi miestä köllötti vielä maassa, hengissä, mutta maassa. Muutama pinkoi nyt horisontissa. Nyt Nejin katse laskeutui maassa makaavaan mieheen.

"Oletteko kunnossa?" Neji kysyi ojentaen kättään miehelle auttaakseen tämän ylös.

Mies yritti parhaansa suojata itseään. Kädet suojelivat jo runnottuja kasvoja. Yksi miehistä rupesi repimään hänen käsiään, jotta olisi voinut murskata hänen nenänsä. Veri maistui, tuoksui ja tuntui joka puolella. Se ei kumminkaan herättänyt hänen vaistojaan, pelko oli liian suuri, kipu oli liian suuri. Hänellä oli aina ollut alhainen kivunsietokyky. Mies piti tiukasti silmiään kiinni ja otti vastaan potkut ja lyönnit.

Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää, hakkaaminen keskeytyi. Miehen aistit olivat turta, hän tunsi olonsa hetkeksi kuuroksi ja sokeaksi samaan aikaan. Päässä soi ja näky oli sumea. Silti hän erotti jonkun rökittävän ne miehet, jotka olivat saaneet hänen kehonsa huutamaan armahtajaa. Koko keho vapisi ja tykytti. Paikkoja särki ja kipu viilteli.
Mies hengitti raskaasti ja väsyneesti, kohottautuen hieman ylös ja katsoen nopeaa esitystä. Hänen pelastajansa oli taitava ja nopea. Mies oli liian turta havaitakseen tämän lajikumppanikseen, mutta suuret silmät kapeilla kasvoilla tuijottivat hämmentyneenä, samalla kun verta tippui piskoina myllättyyn lumeen.

Pelastaja kysyi typerän kysymyksen. Ei hän ollut kunnossa, hänet oli juuri hakattu! Eikö veri suorastaan lemuaisi ilmassa?
”Pare-mminkin voisi mennä”, hän vastasi heikolla äänellä. Äänikin oli kadonnut, potkittu, lyöty. Hän tarttui miehen käteen ja nousi varovasti ylös. Hän säpsähteli ja sähähti sen tuomasta tuskasta. Hänen kehonsa selvästi halusi olla vain mytätty lihakasa. Jalat värisivät, mutta kantoivat. Kylkeä pisti ja naamaa kuumotti. Nyrkkirauta oli tehnyt tehtävänsä ja avannut kunnolla hänen poskensa, silmäkulmansa ja leukansa. Onneksi mies tiesi sen korjautuvan itsestään. Mies kohotti vihreät silmänsä toiseen mieheen, joka oli häntä ainakin 20 senttiä pidempi. Luultavasti enemmänkin. Mies oli aasialaisen näköinen ja tämän pituus häiritsi. Mitään hän ei kerinnyt sanoa, kun maassa makaava mies kiroili lujaa ja veti käsiaseen esiin ja ampui heitä kohti. Pikkumies väisti laukausta niin nopeaa, että lensi uudestaan maahan saaden hänen kehonsa itkemään jälleen. Toinen laukaus, kolmas. Pikkumies ryömi hautakiven taakse niin nopeaa kuin hänen kehonsa antoi. Hän ei tiennyt kummasta vapisi, pelosta vai kivusta. Helvetti, kun oli sellainen jänishousu. Hän oli täysin avuton sellaisissa asioissa. Hän oli hyvä vain piileskelemään ja juoksemaan pakoon. Hän ei ollut soturi, eikä rohkea. Ja se ärsytti. Todella paljon, jopa hävetti.

Neji veti verta vuotavan miehen ylös maasta ja tarkkaili tämän olemusta. Mies oli pahasti hakattu, naama vuosiverta, jalat tärisivät ja koko kehonkieli, sekä äännähtelyt viittasivat suureen kipuun. Neji toivoi omaavansa parantajan lahjoja, mutta sellaisissa miestä ei ollut siunattu. Sen sijaan Neji voisi auttaa toisen sairaalaan tai jollekin paranatatutulleen. Kun mies takelteli vastauksensa Neji antoi vinon hymyntapaisen käydä vakavilla kasvoillaan. Veren haju leijui ilmassa houkuttelevana, mutta useissa taistelutilanteissa olleena mies hillitsi itseään parhaansa mukaan. Vampyyri oli aloittamassa kysymystä siitä, mikä oli porukan syy käydä miesparan kimppuun, kun tämä silmäkulmasta huomasi toisen miehen liikkuvan.

Maahan isketty gorilla oli kaivanut esiin käsiaseen ja ampui kaksikkoa kohti. Ensimmäinen luoti oli huonosti tähdätty ja meni reippaasti kaksikon yli. Hakattu mies hyökkäsi suoraanhautakiven taakse turvaan, mutta Neji jännitti lihaksensa ja väisti seuraavan tähtäyksen, kolmas laukas meni vampyyrin olkapäästä ohi vain muutamilla senteillä. Vampyyri alkoi ärtymään hyökkääjiin. Nejin silmät alkoivat sävyttyä entistä enemmän ja iho kuultaa voimakkaammin. Vampyyrin metsästäjänvaistot alkoivat saada tulta alleen, Neji ei ollut pitkiin aikoihin juonut ihmisen verta. Toimien täydellä nopeudellaan Neji hyökkäsi kohti asetta pitävää miesti ja otti miehen asetta pitävästä kädestä kiinni taivuttaen sitä kivuliiasti taaksepäin. Mies pudotti aseen, jonka Neji viskasi pois näkökentästään. Vampyyri painoi koko voimallaan miehen maahan ja iski lopulta hampaansa tämän kaulalle.

Nurmikenttä oli täynnä ihmisten raatoja. Siellä täällä riekaleisia lippuja liehui aiemmin ylväästi ylhäällä kannettujen seipäiden päistä. Hengitys huurusi ilmassa. Lumihiutaleita tippui taivaasta kuolleiden päälle. Ensilumi satoi kuolleiden päälle.

Neji loikkasi salaman nopeasti taaksepäin ison miehen päältä pitäen käsillään päätään. Se oli ollut hyvin lyhyt ja usvainen takauma, mutta sen erottuvuus tästä hetkestä sai Nejin keskittymisen herpaantumaan. Suurempi mies tempaisi itsensä ylös, latasi nyrkkinsä ja iski sen suoraan Nejin rintakehään. Vampyyri lensi jonkin verran taaksepäin samaan aikaan kun ilmat pakenivat miehen keuhkoista. Nejin lento loppui lumihankeen, jossa tämä liukui muutaman kymmentä senttiä ennen pysähtymistään. Iskun voima oli palauttanut vampyyrin takaisin todellisuuteen ja Neji ignoorasi muistikuvansa hyökäten miestä vasten. Tällä kertaa Neji ei enää pidätellyt itseään vaan iski koko kapasiteetillaan. Iskuja sateli kaikista mahdollisista suunnista. Tarkoin harkitut tastelulajien tuomat tekniikat suistivat lopulta miehen maahan. Neji oli murtanut useita kylkiluita, sekä todennäköisesti myös körilään vasemman käden. Mies oli tajuton.

Kun vaara oli ohi Neji rauhottui silminnähden. Punainen väri kuroutui enää heikoksi hehkuksi ja mies pyyhki vaatteitaan kuin olisi pudistellut pölyjä yltään. Sitten Neji kyykistyi miehen vierelle, risti kätensä kummallisesti etusormet suorana yhdessä ja keskittyi. Tyhjensi oman muistinsa. Keskittyi edeltävään taisteluun, sekä mieheen, jonka nämä köriläät olivat hakanneet. Minuutti minuutilta Neji poisti miehen muistot taistelusta, sekä omastaan, että miesrukan pahoinpitelystä. Tyhjennyksen jälkeen Neji loi miehelle uuden muistikuvan jonka mukaan miesten kännissä olleet ystävät olivat hyökänneet heidän kimppuunsa kotimatkalla. Neji siirtyi toisen miehen kohdalle ja toisti saman eleen. Koko aikana vampyyri ei kiinnittänyt mitään huomiota alkuperäiseen uhriin, vaan keskittyi setvittämään sotkujaan.

Hän kuuli, kun aasialainen ei mennyt piiloon kuin hän. Tämä ei pelännyt laukauksia, kun pienestä miehestä pelkät äänetkin olivat pelottavia. Ainakin siinä tilanteessa jokainen laukaus sai hänet värähtämään. Se muistutti häntä jostain, hyvin kaukaisista muistoista. Se muistutti kehon oikean omistajan menneisyydestä, joka oli kadonnut viikko kausiksi varjoihin.
Mies värisi, mutta pakotti itsensä katsomaan kiven takaa. Liikkuminen tuntui entistä vaikeammalta, mutta mies tiesi, ettei voisi vain kyhjöttää siinä, jollei hän halunnut kangistua elävältä. Aasialainen väänsi kovakouraisesti miehen kättä, mistä tippui ase, joka liukui pikkumiestä kohti. Ase kalahti vasten hautakiveä, mutta mies ei huomannut sitä, koska tuijotti tiiviisti kaksikkoa. Vasta silloin hän huomasi tajuta, että aasialainen oli vampyyri kuten hänkin ja tämä tyydytti janoaan. Kieltämättä vesi kierähti kielelle ajatellessaan lämmintä ja pehmeää verta, joka valui miehen kurkusta alas, mutta hän oli juonut sitä jo aikaisemmin illalla. Onneksi.

Aivan yllättäen toinen vampyyri hypähti sivuun kuin sähköiskusta ja piteli tiukasti päästään kiinni. Mies tuntui menettäneen kontrollin, jotain aivan yllättävää oli tapahtunut. Pikkumies huomasi körilään nousevan ylös, mikä sai tähänkin liikettä.
"Varo!" hän huudahti onnettomalla äänellään ja nousi yllättävän ketterästi pystyyn. Nopea nouseminen kumminkin vei veronsa, hänen kehonsa tuntui repeävän ja jalat petti saman tien alta. Vaikka kuinka hän olisi halunnut olla avuksi toiselle vampyyrille, hänen kehonsa oli ollut rohkeudenpuuskan edessä. Siitä hyvästä vampyyri sai tällin itselleen ja lensi päin lumikasaa. Mutta lyönti ei tuntunut lannistavan vampyyria, ei, tämä hyökkäsi kahta kauheammin, niin nopeaa ja taitavasti, että pikkumiehen oli vaikea seurata. Körilään kehosta kuului ikäviä rusahduksia, mitkä kertoivat jotakin murtuneen. Automaattisesti mies kokeili omaa kylkeään ja säpsähti kosketuksesta. Luultavasti hänelläkin oli jonkinlainen murtuma siellä. Ehkä hiusmurtuma.

Lopulta köriläs luuhistui maahan ja mies mietti, oliko tämä kuollut. Vaikea sanoa, vaikka ei hän olisi tuntenut myötätuntoa tätä kohtaan. Kuolema oli läsnä vampyyrin elämässä. Pikkumies nieleskeli vaivalloisesti ja katsoi pidempää miestä. Tämä näytti nyt niin tyyneltä verrattuna äskeiseen. Tämän sisällä oli valtavaa raivoa, jota ei voinut kuin kunnioittaa ja pelätä.
Pikkumies ei voinut siirtää katsettaan toisesta. Hän pisti merkille jokaisen eleen ja teon. Jotain kummallista mies teki, laskeutui kummankin miehen luokse ja kosketti omituisesti. Hänen teki mieli kysyä mitä tämä teki, mutta oli hiljaa ja nousi ähisten seisomaan. Hän kosketti varovasti kasvojaan, niitä kirveli kovasti. Hän olisi halunnut pestä kasvonsa verestä ja kaikesta.. Hän pyyhki villapaitaansa hieman verta, joka alkoi olla jo jämähtänyttä.
"Kiitos", hän sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen värisevällä äänellä. Helvetti, hän halusi äänensä takaisin. "Minä.." Mies aukoi suutaan, mutta sulki sen lopulta. Ei hän oikeastaan tiennyt mitä sanoa. Mitä nyt pitäisi tehdä? Mies oli pelastanut hänen pienen henkiriepunsa ja kuinka hän nyt voisi kiittää tätä?
"Kuinka.. voin hyvittää?" hän kysyi ja ryki ääntään takaisin.

Vihdoin Neji nousi seisomaan ja tuijotti miehiä hetken. Sen jälkeen mies käveli kaemmaksi jääneen hautakiven luokse, jonka päällä miehen takki oli yhä siististi laskettuna. Samaa aikaa kun mies käveli hän kuuli pelastetun sanat, muttei katsonut tätä kohden vielä. Neji tiesi ettei ollut vielä täysin rauhallinen, taistelu kouhutti miehen tajuntaa aina ja poikkeuksetta ja se vei aikaa, että Neji pystyi uudelleen omaksumaan täysin miellyttävän herrasmiespersoonansa. Nyt toiminta oli kuitenkin tärkeää. Neji kaivoi takkinsa taskusta puhelimen ja näppäili siihen hätänumeron. Neji ilmoitti oman nimensä ja kertoi olleensa iltakävelyllä takaisin clubiltaan kun oli huomannut miehiä tappelemassa keskenään. Neji oli koettanut rauhoitella tappelupukareita, mutta oli siitä hyvästä saanut itsekin töytäisyn. Mutta nyt kaksi miestä oli päätynyt selkeästi huonompaan kuntoon ja paikalle tarvittiin ambulanssia. Nejin itse täytyi jo kiirehtiä kotiin. Vampyyri lopetti puhelun ja kääntyi vihdoin pikkumiehen puoleen. Asia oli kuosissa. Neji oli toiminut poliisien kahvirahaston tukijana vuosia ja hänellä oli ystäviä poliisin piirissä. Hänen sanaan luotettiin, sen lisäksi että hakatuilla oli muistikuva asiasta.

Vampyyri käveli miehen luokse takki käsivarrellaan.
"Soitin poliisille, he lähettävät paikalle ambulanssin. Meidän on paras poistua ennen sitä. Minulla on auto lähistöllä." Vampyyri ilmoitti rauhallisella, mutta päättäväisellä äänellä. Neji ei kaivannut nyt vastustelua, sillä mikäli pikku-ukko olisi paikalla vielä ambulanssin tai poliisien saapuessa koko touhulta menisi pohja.
"Voitko kävellä? Sinne on arviolta muutama kilometri?" Mies jatkoi.

Toinen mies ei tuntunut reagoivan mitenkään hänen sanoihinsa. Mies tunsi olonsa turhaksi ja tyhjäksi. Ei hän osannut kuin seistä ja olla siinä, yrittää hillitä jalkojensa tärinää. Pitäisikö siinä nyt vain lähteä? Entä nuo miehet, jotka makasivat maassa? Mies vilkaisi niitä ja sitten vampyyria, joka räpläsi puhelintaan ja soitti. Hän ei tiennyt kelle puhelu oli, mutta osasi veikata. Toivottavasti mies ei vain mainitsisi hänestä.. hän ei haluaisi mennä sairaalaan.. hän halusi vain pois siitä tilanteesta ja unohtaa koko homma. Siksi hän olikin onnellinen, ettei vampyyri maininnut häntä.

Oli ihailtavaa kuinka aikaansaava se vampyyri oli. Hänen ei tarvinnut kuin seistä ja tutista, kun toinen teki kaiken. Pikkumies oli siitäkin kiitollinen, että joku oli ottanut ohjat käsiin. Hän olisi vain sählännyt asioita vieläkin huonompaan kuntoon. Vampyyri puhutteli häntä ja pelkällä äänensävyllään ilmoitti, ettei ollut muita vaihtoehtoja. Eikä miehellä ollut suunnitelmaa mitään vastaa. Hän nyökkäsi vastaukseksi tälle, vaikka ei ollut niinkään varma kuinka kauan jaksaisi kävellä. Jalat eivät lopettaneet tutinaa, mikä ärsytti pikkumiestä. Mutta sen hän tiesi, ettei antaisi toisen kantaa häntä! Hän kävelisi itse ja piste. Jotain hänestäkin pitäisi irrota kuin vain verta ja pelkoa. Niinpä päättäväisesti ja hammasta purren mies lähti kävelemään vampyyrin kanssa. Jokainen askel tuntui siltä, kun sata naulaa olisi upotettu hänen ihoonsa tai luu katkaistu, mutta pikkumies yritti olla ajattelematta kipua. Kohta se olisi ohi.. naamassa olevat haavat olivat alkaneet jo parantua pikkuhiljaa, hän tiesi että muuallakin kehossa tapahtuisi samoin.
”Mutta..”, hän havahtui parin sadan metrin jälkeen, mitä ei ollut tullut ajatelleeksi. Hän vilkaisi olkansa yli, mutta ei enää nähnyt maassa makaavia miehiä. ”Entä kun he heräävät? He ovat nähneet sinut ja kertovat sinun hakanneen heidät.” Vaikka Neji oli kertonut poliisille toisenlaisen tarinan, ei se silti muuttanut miesten mielikuvaa. Vai.. mitä vampyyri oli tehnyt, kun oli koskettanut miehiä?

Neji keskittyi pääasiassa katsomaan eteenpäin kun kaksikko käveli lumen päällystämää hiekkatietä kohti. Neji ei ollut tietoisesti jättänyt autoaan lähistölle, eikä varsinaisesti ollut ajatellut tarvitsevansa sitä tänä aikana. Kyse oli yksi TravelDreamsin vuokra-autoista, jonka asiakas oli jättänyt kirkon liepeille, jossa vuokra-autolla oli vakituinen paikka. Itse hotellin edustalla ei ollut tilaa autoille. Nejillä oli avaimet kaikkiin autoihin ja puhelimesta hän oli aiemmin tarkastunut online-sovelluksen avulla tämän sijainnin.

Pienempi mies oli saanut turpaansa pahasti. Käveleminen teki selkeästi kipeää. Neji tiesi persoonallisuutensa ehkä olevan ristiriidassa, sillä aikka vampyyri oli pelastanut miehen, hän ei silti ollut jälkeen päin millään muotoa huolehtiva. Jos kyseessä olisi ollut nainen.. Tilanne olisi toki täysin eri. Mutta Nejillä oli tuntemus, että tämä otus halusi ehkä pitää osan itsetuntoaankin kasassa sillä, ettei mies huolehtinut turhia. Lisäksi, nyt kun Nejin mielentila alkoi olemaan täysin tyyni, mies kykeni aistimaan toisesta tuttuja tntemuksia. Toinen oli suurella todennäköisyydellä vampyyri. Miehen ajatukset keskeytyivät kun pikkumies alkoi puhumaan. Neji keskittyi katsomaan eteenpäin kun toinen puhui, eikä siirtänyt katsettaan mieheen kun itse puhui.

"Hoidin asian. Poliisit ovat tuttaviani, älä huolehdi siitä." Neji vastasi aina vain miellyttävämmällä ja tyynemmällä äänellä. Takauman aiheuttama pingotus oli kadonnut vähitellen kokonaan ja miehen oma tyyni persoona sai uudelleen valtansa vampyyrin mielestä. Silti miehen kasvot olivat vakavat. Neji kävi mielessään kaksikon vaihtoehtoja. Nejin tuntemukset voimistuivat toisen vampyyrioudesta sitä mukaan kun mies sai mielenrauhansa ja nyt mies oli jo täysin varma minkä kanssa oli tekemisissä. Miehen vammat parantuisivat siis itsekseen, mutta vammojen parantumisen nopeuttaminen ei toki olisi mitenkään pahitteeksi. Kuitenkin, kun kyse oli vampyyristä, Neji pystyi helpottuneena lukemaan sairaalan pois vaihtoehdoista, sillä toiseen veriseen tapahtumaan sekaantuminen yhden yön aikana herättäisi epäilyksiä. Ehkä olisi vaan paras hoitaa homma loppuun asti ja viedä pikkumies Sharleylle.

"Oletan, että olet vampyyri, etkä tarvitse sairaalahoitoa. En halua sotkea sairaalaa tähän enää tänä yönä, sillä herättäisimme niin epäilyksiä. Tiimissäni on parantaja, joka voi nopeuttaa paranemistasi, mikäli haluat?" Neji antoi nyt ensimmäistä kertaa vaihetoehtoja, vaikka mies todennäköisesti viesikin pikkumiehen Sharleylle joka tapauksessa. Mutta nyt mies oli ennallaan, oma kohtelias itsensä. Takana oli matkaa jo yli 1,5 kilometriä. Kaksikko olisi kohta perillä.

Neji oli hoitanut nähtävästi kaiken. Pikkumies ei tiennyt tarkalleen miten, mutta päätti luottaa sen tuntemattoman miehen sanoihin. Ehkä hän voisi vain keskittyä hyvillä mielin siihen kävelemiseen. Pikkumies yritti parhaansa kävellä mahdollisimman nopeaa, mutta tiesi hidastavansa heidän matkaa kankealla ja kivuliaalla kävelyllään sekä lyhyemmillä jaloillaan. Siksi hän oli hiljaa ja otti tomerasti askelta toisen eteen. Matka tuntui hirvittävän pitkältä ja tuskastuttavalta. Hänen olisi tehnyt mieli ryömiä tai kieriä, mutta ylpeys ei antanut. Se olisi ollut nöyryyttävää. muutaman kerran hän kumminkin pelkäsi rojahtavansa maahan, kun jalka horjahti pahemman kerran. Pikkumiehen onneksi hän kumminkin pysyi pystyssä, eikä joutunut maistamaan lunta ja hiekkaa suussaan.

Pikkumies selvästi säpsähti siihen maailmaan, kun Neji puhui. Hän nosti katseensa tähän ja kuunteli. Tämä oli huomannut oikein. Luultavasti, jos hän ei olisi ollut vampyyri, ei hän olisi välttämättä tohtinut lähteä kaiken näkemänsä jälkeen Nejin mukaan. Olihan tämä toki pelastanut hänen henkensä, mutta paljastanut myös todellisen luonteensa, mikä vaivasi häntäkin.
”En halua sairaalaan.. haluan vain unohtaa tämän illan, enkä halua poliisien kanssa tekemisiin..”, pikkumies mutisi melkein itsekseen. Hän halusi vältellä kaikkia viranomaisia, koska oikeasti häntä ei ollut olemassa. Hän oli vain toisen pienen miehen pään tuotos. Se olisi sekoittanut asioita entisestään.
Mies mietti toisen ehdottamaa vaihtoehtoa parantajasta. Kieltämättä se houkutteli, että saisi ne tuskat nopeammin pois, mutta..
”En haluaisi olla enempää vaivaksi, mitä olen jo tähän asti ollut”, hän sanoi vahvemmalla äänellä. Mies tunsi olonsa jopa taakaksi. Hän voisi lähteä omille teilleen, mutta ei ollut tehnyt sitä. Ehkä hän voisi kävellä autolle asti ja katsoa sitten mitä tekisi..
”Olen muuten Dayne”, hän esittäytyi, vaikka ei osannut arvata mahtoiko miestä edes kiinnostaa. Hän kumminkin oli kuullut tämän nimen, joten.. kai oli kohteliastakin kertoa oman nimensä?

Neji kohoti huomaamattomasti toista kulmaansa kun pikkumies virkkoi haluavansa unohtaa koko illan. Sekin, olisi toki järjestettävissä, mutta Neji halusi lähtökohtaisesti hoitaa asiat muulla tavalla. Niin pitkään kun muistot eivät uhanneet miehen bisneksiä tai toimistoa Neji ei käyttäisi taitojaan pelastettuihin. Eihän tämän ritarillisista toimista ollut hyötyä ilman pelastettujen muistoja. Pikkumies kuitenkin kieltäytyi parantajan avusta, kuten Neji oli arvellutkin, mutta mies aikoisi pitää päänsä. Tyypillinen kommentti siitä, kuinka Nejiä ei haluttu vaivata enempää. Pelastetut eivät vaivanneet Nejiä, sillä lähtökohtaisesti Kuutamotoimiston tiimillä oli aina tapoja selvittää pelastettujen taustoja. Ja taustoista löytyi lähes aina, jotain rahan arvoista.

Mies esitteli itsensä, Neji ei vieläkään kääntänyt katsettaan tämän suuntaan. Toisinaan pelastetut kertoivat nimensä heti. Halusivat tulla noteeratuiksi omalla nimellään. Mutta lähes yhtä monta kertaa Nejille oli kerrottu valheellinen nimi. Niinä kertoina tosin, pelastetuilla oli ollut jotain salattavaa, joka liittyi tilanteeseen. Kuutamotoimisto ei halunnut sekaantua muiden ongelmiin liiaksi. Siksi kaiveltuaan terpeeksi näitä henkilöitä toimisto jätti heidät yleensä oman onnensa nojaan.

Vihdoin kaksikko oli päässyt tienvarteen, jossa auto sijaitsi. Se oli musta mersu, ei uusinta mallia, mutta korkeintaan pari vuotta vanha. Neji otti taskustaan avaimen ja auto välkäytti valoja vastaukseksi. Sitten Neji kääntyi ensimmäistä kertaa kohti pikkumiestä ja katsoi tätä tyynillä silmillään.

"Ajamme Sharleyn luokse, Dayne, hän hoitaa vammasi ja sen jälkeen katsomme että pääset ongelmitta kotiin. Olisi hyvin haitallista kaikelle, mikäli joutuisit ongelmiin uudelleen. Ottakaamme huomioon, että osa hakkaajistasi karkasi." Neji ilmoitti ja siirtyi samalla toiselle puolelle autoa ja avasi kuljettajan oven. Odottamatta pikkumiehen päätöstä Neji istui autoon ja käynnisti sen. Valot loistivat pimeässä odottavasti.

Pikkumiehestä Neji vaikutti hieman etäiseltä, jopa sellaiselta, ettei tätä kiinnostaisi hänen seuransa tai sanansa, vaikka tämä oli tarjonnut ystävällisesti apua. Dayne mietti, että miksiköhän tämä vielä tarjosi hänelle apua. Hänestä pelastaminen olisi riittänyt. Mutta silti Neji vaikutti siltä, kun ei edes kuulisi hänen sanojaan. Okei, ei ehkä hänen sanoihinsa tarvinnut vastata, mutta tämä ei edes ottanut katsekontaktia. Se oli ärsyttävää, mutta Dayne nieli närästyksensä. Ehkä hänen ei pitäisi vaivata päätään mietteillään ja vain tehdä mitä käsketään, ainakin hyvissä rajoissa.

Lopulta he saapuivat auton luokse ja Daynen huulien välistä karkasi syvä huokaisu pelkästä helpotuksesta. Paitsi, hän kyllä ajatteli jatkaa matkaansa vielä muutaman korttelin.. Neji oli eri mieltä. Hän puhui parantamisesta ja turvallisesta kotimatkasta. Dayne tuijotti miestä hieman kummastuneena. Hän ei oikein tiennyt miten reagoida. Miehen eleet kertoivat kaikkea muuta kuin välittämisestä. Eihän tämä edes huomioinut häntä! Ennen kuin pikkumies kerkesi suutaan edes avaamaan, vampyyri istuutui autoon ja käynnisti sen. tämä odotti häntä. Dayne huokaisi ja avasi pelkääjän oven ja istuutui. Hän yritti istua siivosti, ettei olisi sotkenut puhdasta autoa verellä, vaikka se oli jo jämähtynyttä. Mutta kumminkin.
”Olen otettu huolehtivaisuudestasi, mutta miksi kaikki vaiva?” hän aloitti, samalla kun Neji peruutti tielle. ”Olisin voinut kävellä kotiin, mennä suihkuun ja maata sängyssä niin kauan, kunnes haavat ja mahdolliset murtumat paranevat.” Hän tunsi olonsa jopa hieman typeräksi. Hän oli tuosta vain mennyt tuntemattoman miehen kyytiin, mutta ei häntä pelottanut. Ehkä se johtui lajikumppanuudesta tai pelastuksesta, Dayne ei tiennyt, mutta jotenkin typerältä se tuntui. Holtittomalta. Ei hän ollut yleensä holtiton. Ehkä hän oli lyönyt päänsä pahemman kerran.

Pikkumies vilkuili välillä Nejiä. Tämä puhui hyvin ranskaa, mutta uskoi, että tämä osaisi mahdollisesti synnyinmaansa kielen. Toki Neji voisi olla kotoisin Ranskastakin, mutta omasta (tai Lucan) kokemuksesta hän tiesi, että vampyyrilla oli aikaa opetella monta kieltä uudeksi äidinkielekseen.
”Hei muuten”, hän avasi suunsa ja mietti, olisikohan se hyvä idea.. Hän ei halunnut vaikuttaa tunkeilevalta, mutta ei mahtanut uteliaalle luonteelleen mitään. Ja hän oli jo avannut suunsa, joten.. ”Oletko jostain muualta kotoisin? Tai siis.. mietin, että puhun muutamia aasialaisia kieliä, niin.. no en tiedä. Olisi kiva vain tietää.” Helvetti hän kuulosti typerältä. Olisi pitänyt pitää vain suunsa kiinni, eikä nolata itseään.

Heti kun pikkumies oli istunut paikoilleen Neji kaarsi auton hallitusti tielle ja lähti ajamaan rajoitusten mukaan kohti keskustaa. Neji kuunteli pikkumiehen puheita. Tämä tuntui hieman tuohtuneelta, mutta myös yllättyneeltä, hämmentyneeltä, sekä epäileväiseltä. Neji oli tottunut sellaisiin tunteisiin erityisesti miesten kohdalla. Vampyyri oli pyörittänyt toimintaansa vuosia, sen toiminnan suurin ongelma oli, että se oli olentoläheistä ja vaati olentojen luottavan toimistolaisiin, mutta samalla suojatakseen muita asiakkaita, sekä toimiston jäseniä ja mainetta, ne olennot tuli myös pitää erossa tarkemmista tiedoista. Ristiriita, jonka kanssa täytyi vain elää. Daynen seuraava kysymys tuli kuitenkin hieman yllätyksenä, koska kovinkaan usein tuntemattomat eivät lähteneet tivaamaan tietoa vieraiden taustoista. Neji ei ollut myöskään innokas myöntämään niitä.

"Satuin paikalle, enkä siedä heikkoihin kohdistuvaa väkivaltaa. Vahvat saavat tapella vahvojen kanssa. Enkä myöskään tykkää jättää auttamiani oman onnensa nojaan. Olen töissä asianajotoimistossa, kaipa se kumpuaa sieltä, päähän iskostunut ajatus siitä että heitteillejättö on väärin." Neji vastasi pikkumiehen ensimmäisiin pohdintoihin rauhallisella äänellään, josta ehkä kuuli vähän hymyäkin, mutta ilme oli kuitenkin vielä rennon pohtiva.

"Minulla on Japanilaisia juuria, mutta en ole ollut tekemisissä maan kanssa aikoihin." Neji vastasi toiseen kysymykseen lyhyesti ja kavennetusti ja pyrki antamaan sen vaikutelman, ettei aihe ollut enää sovelias valinta keskustelun kohteeksi. Mies jatkoi kuitenkin samantien napatessaan puhelimensa taskustaan.
"Mutta jos holhoaminen vaivaa sinua, voimme myös poimia Sharleyn matkanvarrelta ja hän voi parantaa sinut autossa, matkalla kotiin. Jos tavoittelet sitä mikä meille on vaivattominta, se on meille vaivattominta." Neji jatkoi ja pysyi yhä totuudessa. Toimiston väki ei ikinä vienyt ketään siihen tilaan, jossa porukka asui pysyvästi. Se oli kaikille, myös asiakkaille salainen paikka, jonne vietiin vain silmät sidottuna ylimääräisiä, silloin he olivat yleensä suojeluun tulleita. Edes heille ei paljastettu paikan sijaintia. Sharley oli tällä hetkellä poikkeuksellisesti liikkeellä, asioilla toimiston toisen jäsenen Arngrimin kanssa ja se mahdollisti matkalta poimimisen. Sharley täytyi joka tapauksessa saada kotiin mahdollisimman suorinta tietä. Neji nosti jo hälyttävän puhelimen korvalleen odottaen pikkumiehen vastausta.

Heikko.. Niin siltä hän näytti ja olikin. Mutta se tuntui aina niin harmittavalta, kun joku sanoi siitä ääneen. Hän oli heikko ulkoisesti vampyyrin lahjoista huolimatta. Hänet oli helppo rökittää, kuten se oli tultu huomattua. Hän ei osannut puolustautua yhtään, ei, vaikka pääpersoona osasi tapella. Hänen tietoonsa ei ole tullut niitä taitoja, mikä oli harmillista. Hän oli rajallinen, kuten kaikki muutkin sivupersoonat. Hän ei tiennyt kaikkea Lucasta, eikä tämä tiennyt kaikkea hänestä. Kuulosti hullulta, mutta totta se oli. Mies huokaisi hiljaa, loppujen lopuksi edes kuuntelematta kunnolla, mitä Neji oli vastannut hänelle.

Hänen huomionsa kiinnittyi jälleen mieheen, kun tämä myönsi omaavansa juurensa Japanissa. Mutta tämä ei ollut selvästi mielissään sellaisesta utelusta. Miehen teki mieli huokaista uudestaan. Hän ja suuri suunsa. Ehkä pitäisi lopettaa se kaveeraaminen. Ei Neji ollutkaan osoittanut sellaisia merkkejä, että olisi halunnut tutustua häneen. Siksi se kaikki ihmetytti. Dayne raapi poskeaan ja samalla tuli raapineeksi kuivahtunutta verta. Hän alkoi turtua kipuun. Sitä ei huomioinut enää koko ajan. Toki hänen kehonsa jyskytti vieläkin kuin yksi pulssi, mutta se ei ollut enää niin häiritsevää. Siitä mies oli hyvillään.
"Okei", pikkumies nyökkäsi vampyyrille tämän ehdotukselle. Ihan sama, miten vain. Hänelle ei oikeastaan ollut mitään väliä. Pääasia taisi olla vain, ettei hän makaisi enää mössönä maassa. Verisenä, katkenneena, revittynä... Pelkkä ajatus ällötti, vaikka olikin vampyyri. Neji soitti luultavasti tälle Sharleylle, mutta mies ei kuunnellut mitä tämä puhui tälle. Hän katseli hajamielisenä ikkunasta ohi, katsellen ohi vierivien talojen ohitse. Hän päätti olla loppumatkan hiljaa ja olla kyselemättä turhia. Ei hän typerykseltä halunnut kuulostaa. Neji vaikutti mieheltä, joka halusi pitää oman yksityisen alueensa. No, kyllä se kelpasi hänelle. Ei hänen elämästä olisikaan paljoa kerrottavaa.
"Pelastatko paljonkin muiden henkiä?" hän huomasi avaavansa suunsa, kun oli hetken mietiskellyt mitä Neji olikaan sanonut aikaisemmin hänelle. "Kun puhuit henkilöistä, joita olet auttanut? Vai puhutko vain asiakkaistasi? Vai ylensääkin.." Nähtävästi hän ei osannut olla hiljaa, vaikka kuinka oli niin päättänyt. Osaisipa hän edes sanoa jotain fiksumpaa kuin vain möläyttää mitä mietiskeli.

Sharley vastasi puhelimeensa nopeasti etunimellään. Neji kyseli ensin peruskaurat siitä miten päivä oli mennyt ja nuori nainen vastaili miehen ollessa hiljaa. Keikka oli sujunut hyvin, riskejä ei ollut tullut, mutta Arngrimin piti jatkaa eteenpäin. Neji oli osannut odottaa jotain sen kaltaista ja kun vampyyri ilmoitti hakevansa Sharleyn tyttö ilmoitti asiasta heti Arngrimille, joka lähetti kiitoksen takaisin päin. Vaikka Sharley oli oikeutettu toimimaan miten huvitti, jollain tapaa Neji pelkäsi tytön tuntevan olonsa holhotuksi. Sharley ilmoitti odottavansa Arngrimin kanssa sovitussa kadun kulmassa kunnes Neji saapuisi. Matkaa olisi vain muutama kilometri.

Nejin suljettua puhelimen kaksikon välillä vallitsi hetken aikaa hiljaisuus kunnes pikkumies avasi taas uteliaan suunsa. Neji kuunteli tämän mieltä vaivaavan kysymyksen tottuneesti. Kaava oli aina sama: miksi, miten ja kuinka monta muuta. Kokemus oli hionut vastauksia pidemmällä tähtäimellä, mutta toisinaan Nejiä ei huvittanut käyttää niitä kaiken siloteltuimpia vaihtoehtoja.
"Pidän sitä enemmän henkien suojaamisena, tavoitteemme on että kukaan ei joutuisi siihen tilanteeseen, että pitäisi pelastaa. Mutta valitettavasti olennoilla on tapa hankkiutua ongelmiin ja pulaan, joten kyllä tätä tulee tehtyä useampaan kertaan viikossa." Neji vastasi ehkä hieman keskustelevaisemmalla äänellä. Mies ei varsinaisesti erotellut millä tavoin teki sojelutyötään ja toivoi että vastaus riittäisi pikkumiehelle. Liika tieto saattaisi ulkopuolisia myös vaaraan.

Kadunkulma jossa Sharley odottaisi läheni ja Neji jatkoi heti edellisen kommenttinsa perään.
"Kun pysäytän, sinun täytyy vaihtaa takapenkille Sharleyn kanssa, muuten hänen työnsä menee liian vaikeaksi." Neji totesi ja samalla hetkellä auto kaarsi kulmaan, jossa pitkään nahkatakkiin ja lierihattuun pukeutunut vähintään 190 cm pitkä mies seisoi naurettavan pieneltä näyttävän tytön vieressä. Tytöllä oli päällään hupullinen tummanruskea kaapu, ja huppu oli heitettynä tämän pään yli. Kaavun laskeutumisesta saattoi päätellä, että naisella oli kaavun alla mekko, jonka helmassa oli useampi kerros kangasta, mutta muuta kangas ei antanut ilmi. Kun auto pysähtyi Arngrim avasi oven pikkumiehelle ja samalla jäi nojaamaan avonaiseen oveen. Kaapuun sonnustautunut nainen seisoi jonkin aikaa paikoillaan, kunnes Arngrim kehotti tyttöä kiertämään tien puolelta takapenkille. Tyttö teki työtä käskettyä ja riensi toiselle puolelle autoa ja istuutui nopeasti sen suojiin laskematta huppuaan.

"Nähdään, Neji." Oli kaikki mitä Arngrim huikkasi Nejille, ennen kuin mies jätti ovenkarmin rauhaan ja katosi kujien varjoihin. Neji jäi katsomaan hetkeksi miehen perään, kunnes siirsi huomionsa takaisin huollettaviinsa.

Pikkumies kuunteli miehen vastauksen ja hämmentyi hieman. Puhuivatkohan he nyt samasta asiasta? Hän puhui asianajajasta, joka auttaisi asiakastaan tuomarin edessä, eikä pelastaisi tätä isojen köriläitten kurittaessa. Hän oli ehkä kuvitellut vampyyrin puhuvan kuvaannollisesti henkien pelastamisesta, eikä niinkään oikeasti. Mutta mies tuntui puhuvan, että oikeasti pelasti muita fyysisestä hädästä. Pikkumies oli hieman hämillään, mutta ei sanonut mitään. Hän ei halunnut vaikuttaa typerältä ja siltä kuin olisi ohittanut jotain. Ehkä se asianajotoimisto oli hieman omalaatuisempi, ehkä se ei kattanut vain neljän sisällä työskentelyä ja vain papereiden räpläämistä.

Eikä hänelle oikein jäänytkään aikaa uusille kysymyksille, kun mies jo ohjasti häntä kuinka toimia auton pysähtyessä. Dayne nyökkäsi hiljaa ja kiinnitti huomionsa mahdottoman pitkään mieheen ja pieneen naiseen. he olivat kuin vastaparit, hauskan näköisiä rinnakkain. Dayne antoi katseensa kiertää heissä, mutta ei oikein saanut kummastakaan mitään irti. Varsinkaan tytöstä. Auton pysähdyttyä iso mies avasi hänelle oven ja mies huomasi lihastensa kangistuneen hieman siitä istumisesta. Pienesti ähisten ja sähisten hän pakotti jalkansa autosta ulos. Nouseminen muistutti nopeasti hänelle, miksi hän olikaan istunut Nejin autossa. Koko kehoa särki heti saman tien. Ja hän tunsi olonsa niin mahdottoman pieneksi ja mitättömäksi kävellessään sen järkäleen ohi, vaikka tämä nojasikin oveen. Hän oli vain 160 senttiä pitkä ja se kaappi.. melkein huimasi nostaessa katseensa tämän kasvoja kohti.

Vaivalloisesti hän asteli toiselle ovelle, avasi sen ja vielä kivuliaammin laskeutui istumaan. Hän yritti hillitä mahdollisimman paljon epämääräisiä ääniään ja yllättyi, kuinka hyvin se oli onnistunut! Järkäle lähti ja he kolme jäivät siihen. Pikkumies katsoi hetken Nejiä, kunnes siirsi katseensa naiseen. Tämä halusi nähtävästi suojella kasvojaan, vaikka mies olisi ollut innokas näkemään tämän kasvot kunnolla. Mutta hän päätti olla hiljaa asiasta. Ei tämä varmaan ollut halukas paljastamaan henkilöllisyyttään. Pikkumies odotti, että joku sanoisi jotain. Hänellä ei ainakaan ollut mitään hajua mitä pitäisi tehdä! Ojentaa kädet tytölle? Istua vain siinä tikkusuorana? Hän ei ole ikinä tavannut parantajaa. Olisikoha se tytön ammatti? Vai työskentelikö tämä Nejin omituisessa asianajotoimistossa?

Kun koko porukka oli istunut autoon ja ovet olivat huolellisesti kiinni Neji avasi suunsa.

"Sharley Dayne, Dayne Sharley." Mies esitteli kaksikon toisilleen. "Ihan ok Shal." Mies jatkoi kun huomasi ettei tyttö vielä laskenut huppuaan. Sharley oli oppinut olemaan varuillaan kaikkien vieraiden kanssa. Tyttö ei luottanut kehenkään muuhun kuin toimiston jäseniin, tai liekö luotti edes heihin. Sitä Neji tosissaan välillä mietti. Hän ei itsekään teinnyt Sharleystä liikaa, mutta jokin vaisto sanoi vampyyrille, että niin oli parasta.

Kun Neji oli heittänyt sanat ilmaan, Sharley nosti heti sirot kätensä hupulle ja heilautti sen päänsä yli niskalleen. Hupun alta paljastuivat spiraalikiharaiset yönmustat hiukset, jotka olivat helposti vyötärölle asti pitkät. Huolitellusti leikattu puoliotsatukka oli tuuhea, mutta jätti naisen silmät hyvin esille. Lähes luonnottoman täydellisten ripsien takaa ei aluksi nähnyt Sharleyn silmiä. Tyttö katsoi polviinsa, joilla tämän sirot kädet lepäsivät huoliteltuine kynsineen. Kasvojen piirteet olivat identtiset, melkein veistoismaiset ja iho vaalea. Ikää oli ehkä hieman vaikea arvioida, mutta selkeästi nainen oli kuitenkin yli parikymppinen. Muu kaapu suojasi muuten naisen kehoa ja esti tekemästä havaintoja sen enempää, mutta rintojen luoma kaari ja kapea vyötärö piirtyivät osittain myös viitan läpi. Sharley myös istui hyvässä ryhdissä, vaikka jotkit piirteet viestivät, että tämä yritti rähnöttää parhaansa mukaan onnistumatta siinä.

Neji käynnisti auton ja käänsi sen tielle.
"Mikä on osoite?" Vampyyri kysyi näprten navigaattoria auton etuosassa. Kun auto oli lähtenyt käyntiin, myös Sharleyyn tuli hieman eloa. Tyttö kääntyi nyt kohti Daynea ja nosti katseensa tämän kasvoihin. Ehkä kaikista epätodellisin näkymä Sharleyssä oli naisen silmät. Syvän turkoosin sinivihreät, suuret silmät omasivat melkein hehkun kaltaisen kirkkauden, joka oli täysi kontrasti naisen sysimustille hiuksille. Katse oli lävitse tunkeva, varuillaan oleva, mutta silti myös jollain tasolla hyväntahtoinen.
"Nojaa taaksepäin ja sulje silmäsi." Sharley ilmoitti kiinnittämättä huomiota Nejin kysymykseen.

Neji esitteli heidät ja mies nyökkäsi pienesti naisen puoleen. Tämä laski huppunsa Nejin vakuuteltua kaiken olevan ok. Sharley vaikutti ujolta ja etäiseltä, mutta mies meni vakuuseen, että tämä oli mahdottoman nätti. Tämä oli niin puhtaan, kiltin ja viattoman näköinen, hän taas rähjäisen ja no.. hakatun näköinen. Hänen hiuksensakin mahtoivat sojottaa vähän joka suuntaan.
Pikkumies siirsi katseensa pois naisesta, kun Neji puhutteli häntä. Osoite? Miehellä oli suu auki ja hän näytti kuin puulla päähän lyöneeltä. Veivätkö nämä nyt hänet kotiin? Mikä koti? Oliko hänellä edes avaimia?
Vaustausta hän ei kerinnyt antamaan, kun Sharley puhutteli häntä. Tämä oli nostanut katseensa häneen ja miehen leuka oli loksahtaa auki, kun näki naisen silmät! Ne sopivat, kruunasivat naisen sievät kasvot. Moni nainen olisi kateellinen niistä silmistä. Pienen viiveen saattelemana Dayne kumminkin teki, mitä tämä oli käskenyt. Hän yritti nojata siinä mahdollisimman rennosti, mutta huomasi jännittävänsä hieman kehoansa syystä tai toisesta. Mies sulki silmänsä samalla kun kertoi Nejille osoitteensa. Osoite veisi heidät lähelle keskustaa, valkean kerrostalon luo. Koko kerrostalo oli tyhjä, sen omisti yksi mies, jonka sivupersoona hän oli. Daynesta tuntui harmilliselta mennä sinne yksin. Ei hän haluaisi kotiin, mutta ei hänellä ollut ystäviäkään. Mitä hän tekisi siellä? Opiskelisi? Opiskelisi niin kauan, kunnes haihtuisi?

Ehkä hän voisi miettiä sitä myöhemmin. Nyt hän voisi kokea miltä parantuminen tuntuisi näin nopeutettuna. Mies olisi kovasti halunnut avata silmänsä ja katsoa mitä Sharley touhuasi hänen kanssaan. Tarvisiko tämän edes koskea häneen?
"Voiko parantajan taitoja opiskella? Vai oletko saanut ne?" Dayne kysyi uteliaana. Hänen tiedonjanonsa oli sammumaton.

Auto likui rajoitusten mukaan katulamppujen valojen vuorotellessa tasaisin väliajoin varjojen kanssa. Neji oli saanut osoitteen syötettyä navigaattoriin ja seurasi sen antamia ohjeita ruudulta, sillä mies vihasi kuulla navin automaattiääntä, oli se sitten nainen tai mies. Kadut olivat hiljaisia, kenties kylmä yö oli ajanut viimeisetkin hortoilijat pysymään tänään sisällä. Neji oli tyytyväinen siihen. Mitä vähemmän näkijöitä, sen parempi. Onneksi hotellin vuokra-autoa oli vaikea liittää kehenkään.

Pikkumies oli nojautunut taaksepäin ja sulkenut silmänsä. Sharley oli seurannut vierestä paikoillaan, eikä aloittanut mitään ennen kuin oli varma, ettei toinen luonut tapahtumaan katsekontaktia. Huolimatta kyvystään se ei ollut Sharleyllä päivittäin käytössä, sillä toimistolaiset olivat joko itseään korjaavia otuksia tai välttelivät itsensä naarmuttamista. Silti parantaminen ei ollut naiselle vaivalloista, eikä aiheuttanut sen enempää päänvaivaa. Se tuli luonnostaan. Sharley oli syntyyt käyttämään kykyjään.

Kun pikkumies avasi suunsa Sharley katsahti etupeilin kauttaa Nejiin, joka kohotti vain hartioitaan. Sharley saisi tehdä miten naista huvitti. Osittain tyttö oli päätösvaltaansa tyytyväinen, mutta samalla ylimääräiset kysymykset, jotka liittyivät häneen kiristivät Sharleyn hermoja ja herättivät lisää epäluottamuksen tunteita. Pikkumies ei kuitenkaan mielenkiinnostaan huolimatta avannut silmiään ja Sharley keskittyi aloittamaan parannuksen. Nainen vastaisi kysymyksiin päästyään alkuun. Sharley asetti kätensä yhteen pääasiassa saadakseen niille tekemistä, sillä eleellä ei ollut mitään tekemistä itse parantamisen kanssa. Sitten hitaasti naisen vaalea iho alkoi hehkua. Ensin vain kevyesti ja huomaamattomasti, mutta vähitellen hehku voimistui silmällä havaittavaksi. Ei Sharleystä silti lampuksi ollut.

Kun nainen oli päässyt alkuun, tämä avasi omat silmänsä, mutta piti keskittymisestään kiinni painamalla kämmeniään toisiaan vasten. Hehku stabilisoitui, eikä muuttanut enää voimakkuuttaan. Hitaasti Sharleytä lähimmät vammat alkoivat palautumaan ennalleen. Toimenpide tuntui erityisen helpolta, sillä pikkumiehen oma keho tuntui työskentelevän Sharleyn kyvyn kanssa yhdessä, mutta nainen ei jäänyt pohtimaan vaihtoehtoja mikä olento pikkumies olisi. Ihohaavat korjaantuivat ensin. Ne kuroutuivat yhteen kuin aikaa olisi käännetty väärään suuntaan, mutta tosiasiassa sitä käännettiin vain harppauksia eteenpäin. Samaan aikaan kun Sharleyn kyky korjasi pikkumiehen kehoa nainen vastasi hieman vastentahtoisesti toisen kysymyksiin, sillä tiesi, että vastaaminen olisi tapa saada mies pitämään silmänsä kiinni.

"Olen syntynyt kyvyn kanssa." Sharley ilmoitti tasaisella äänellään. Ranska murui hieman sanan 'kyky' kohdalla, mutta murteesta oli vaikea päätellä minkä maan tausta sillä oli. Loppujen lopuksi Sharley ei puhunut Ranskaa täysin minkään maan kielellä murtaen. Sen jälkeen nainen keskittyi parannustyöhönsä. Kaikki pintahaavat olivat kadonneet, mutta Sharley tunsi, että myös pinnan alla oli ongelmia. Tuskimpa Neji muuten Sharleyn apua olisikaan miehelle tarjonnut. Murtumat parantuivat hitaammin, toimenpide veisi noin minuutin. Sharley tiesi että nopeuttaminen olisi mahdollista, mutta se herättäisi epäilyksiä.

Kummaa porukkaa koko sakki!

Se oli ainoa asia mikä tuli miehelle mieleen, kun hänen kysymyksensä jälkeen vallitsi syvä hiljaisuus. Hän olisi halunnut avata silmänsä ja katsoa, mitä ympärillä tapahtui, mutta hillitsi itsensä. Sitten hän mietti, että oliko taas kysellyt typeriä? Ei hänestä kysymys kovin paha ollut.. hän oli yrittänyt vain keksiä jotain keskusteluaihetta ja poistaa sitä painostavan hiljaista tunnelmaa. Mutta nähtävästi hän valitsi aina väärät puheenaiheet. Nejin kanssa hän oli oppinut nopeasti, että turha utelu tästä oli vältettävää, mutta Sharleyn kanssa hän oli tehnyt luultavasti saman virheen. Tyttö ei ollut hiljaisuudesta päätellen kovin halukas kertomaan edes kyvyistään. No, kai ne olivat henkilökohtaisia asioita.

Pitäisikö sitten olla vain hiljaa, kun ei näistä kahdesta saanut udella mitään. Olisi typerää puhua itsestään, koska hänestä ei ollut paljoa kerrottavaa. Eikä hän oikein tiennyt mistä muusta puhua. Hänestä tuntui, että olisi vain hölöttänyt itsekseen asioista, kunnes nolona olisi hiljentynyt, kun olisi tajunnut, ettei kukaan edes kuunnellut.
Dayne ei oikein tiennyt parantiko tyttö häntä vai ei. Tämä ei koskenut häntä, mutta sitten mies tunsi, kuinka hänen haavansa alkoivat umpeentua paljon nopeampaa kuin normaalisti. Se tuntui hieman hassulta, mutta ei oudolta. Mies uppoutui parantamiseen niin hyvin, että melkein oli jo unohtanut kysymyksensä, johon tyttö viimein vastasi. Vastaus oli niin lyhyt kuin mahdollista, eikä tämä kertonut mitään sellaista, jotta hän olisi voinut jatkaa kyselemistään. Tämän äänensävykin oli hieman torjuva. Mutta oli eräs asia, mikä kiinnitti heti miehen mielenkiinnon. Hän havaitsi heti, että tyttö mursi ranskaa ja hillitsi vain vaivoin uteliaisuuttaan. Hän oli kuin makeannälkäinen lapsi, jota kiellettiin ottamasta keksiä kulhosta. Kysymykset houkuttelivat, mutta mies tiesi, että ne oli kielletty äänettömästi tai ainakin niitä yritettiin välttää.
Mies pystyi tuntemaan, että hänen kehonsa oli ehjä, ainakin ulkoisesti. Sisällä kumminkin sattui ja Sharley rupesi niitä parantamaan. Välillä kivisti, mutta enimmäkseen homma sujui kivuttomasti. Mies kumminkin tiesi, että voisi sanoa hyvästit pian kivulle, mistä olisi mahdottoman tyytyväinen! Hän odotti kärsivällisesti toimenpiteen lopettamista, mikä kestikin kauemmin kuin pintahaavojen parantaminen. Lopulta kun mies tunsi kehonsa kokonaiseksi ja kivun hälvenneen hän avasi silmänsä auki ja hymyili pienesti Sharleylle.
"Kiitos! Tuollaisista lahjoista olisi hyötyä", hän tuumi, kunnes siirsi katseensa etuikkunaan etsien merkkejä heidän olinpaikastaan. Matkaa ei olisi enää hirvittävästi. "Työskentelettekö yleensä öisin? Tai no, sinun pitää pysyäkin sisällä päiväsaikaan, mutta niin." Hän osoitti sanansa Nejille, koska uskoi tästä lähtevän enemmän irti kuin Sharleystä.

Sharley säsähti aavistuksen, kun mies vammojensa loppusuoralla avasi silmänsä ja käänsi katseensa naiseen. Homma oli käytännössä jo hoidettu, mutta Sharleyn ihon hehku ei hellittänyt heti prosessin lopussa. Samantien kun mies katsahti naiseen, Sharley käänsi katseensa ulos ikkunasta ja veti hupun äkkiä päänsä ylle. Kädet olivat vain hetken näkyvillä, mutta nainen uskoi ettei ollut tullut huomatuksia. Ehkä... Neji vilkaisi takapeilistä kurtistaen hetkellisesti kulmiaan Sharleyn nopeaa reaktiota, mutta rentoutti lihaksensa mahdollisimman nopeasti, jotta ei antaisi Daynelle muita kummasten lahdollisuksia.

Seuraava kysymys olikin osoitettu suoraan Nejille. Vampyyria rupesi vähitellen kaduttamaan pikkumiehen pelastus ja se miten mies halusi hoitaa hommat aina perinpohjaisesti. Kyllähän pelastetut yleensä kyselivät, mutta herran tähden tämä otus oli aivan mahdoton. Kyseessä oli sentään ventovieras kaksikko, Pariisin yössä ja tämä pikkumies käyttäytyi kuin he olisivat tavanneet kahvilla kesäpäivänä muutama viikko sitten. Neji veti syvään henkeä. Onneksi navigaattori ilmoitti kohteen olevan lähellä.

"Asianajotoimistolla on ihan tavalliset toimistoajat. Työntekijät hoitavat hommaa päivisin." Neji vastasi taas lyhyesti ja sisällöttömästi. Navigaattori kehotti kääntymään seuraavasta oikealle ja mutkan jälkeen auto lipui suurehkon kerrostalon eteen. Navigaattorissa näkyi teksti, joka ilmoitti määränpään olevan saavutettu. Neji sammutti auton ja katsahti taaksepäin.

"Pidä itsestäsi seuraavan kerran parempaa huolta." Neji totesi miehelle.

Dayne oli säikähtää pelkästään Sharleyn reaktiota, kun hän avasi silmänsä. Mies ei voinuit kuin tuijottaa tätä hieman hämmentyneenä, kun tämä niin kiireesti käänsi katseensa ja piiloutui huppunsa alle. Miehestä tuntui, että hän oli erittäin omituisessa seurassa. Se alkoi tuntua hieman epämiellyttävältä, aivan kuin häntä ei edes haluttaisi sinne. Olisi vain pitänyt itse kävellä kotiin.. vaikka kuinka kivuliasta olisikin ollut.

Hänestä tuntui, että oli mennyt yli kysymyksiensäkin suhteen. Siitä mies ei ollut ihmeissään, pikemminkin hieman ärtynyt, kun ei osannut hiljentää itseään tarpeeksi ajoissa. Hänestä tuntui, ettei ollut tehnyt hyvää vaikutusta molempiin. Nämä taisivat pitää häntä vain ärsyttävänä uteliaalta nulikalta. Se hieman harmitti Daynea, mutta eipä kai hän osannut olla muutakaan. Hänestä olisi ollut tylsää vain istua hiljaa ja katsella maisemia, vaikka kuinka outoa olisikin ollut.
"Ahaa", pikkumies vastasi ohimennen Nejille, tämän kertoessa asiansa kuivasti. Nyt hän voisi olla hiljaa. Toden totta. Ja niin hän olikin. Hän katseli ikkunasta, kun maisemat vaihtuivat tutummiksi ja lopulta he seisoivat ison kerrostalon edessä.
"Mmh, yritän", hän sanoi tälle pienesti hymyillen, oli jo avaamassa ovea, kunnes seisahtui aloilleen ja vilkaisi Nejiä. "Ömm, pitäisikö minun maksaa tästä jotain?" Mies kumminkin oli puhunut työpaikastaan, joten.. olisiko hänet pelastettu rahan toivossa? Voihan hitsi, toivottavasti kaikki tulisi laskuna kotiin, ei hänellä mahtanut olla yhtään käteistä edes mukana. Vai miten ne hommat toimi? Nejillä oli niin omituinen työpaikka, että vähemmästäkin Dayne oli hieman hämillään.

//Aivot lagaa >.<//

Toisinaan, kun toimistolaiset sattuivat kohdalle, ja toisinaan, kun kyseessä oli jokin varakkaampi henkilö, oli heillä tapana johdatella auttamiaan korvauksen suuntaan. Neji kuitenkin tiedosti, että tällä kertaa ei ollut nähnyt euron logoja silmissään kun oli hautausmaalla käynyt kiinni actioniin. Yksinkiertaisesti sitä toimintaa ei vain ollut ollut hetkeen, sillä isommat kontakti-tehtävät olivat olleet muiden hoidossa. Eikä Neji siitä varsinaisesti ollut pahoillaan. Lähiaikoina takaumia oli tullut hieman enemmän kuin tavallista. Ne vaivasivat vampyyriä ja myös niiden takia kunnon kamppailu virkisti mieltä. Tai niin Neji uskoi.

Sharley istui huppunsa sisässä ja tuijotti ikkunastaan ulos. Pikkumies teki lähtöä. Nainen ei ollut aivan varma kuinka paljon oli painunut toisen mieleen, mutta uskoi etteivät he ainakaan yön yli nukkumalla unohtuneet. Nejilläkään ei selkeästi ollut aivan täysin vaivatonta tämän otuksen kanssa, sillä vaikka Nejin suhtautuminen miehiin oli kylmempää kuin naisiin, ei vampyyri yleensä jättänyt hyvää tilaisuutta keerryttää omaisuuttaan käyttämättä. Nyt Neji kuitenkin vain odotti pikkumiehen nousevan autosta ja jättävän heidät kahden Pariisin yöhön. Mutta sen sijaan, että niin olisi käynyt, pikkumies kyseli maksun perään itse. Sharleylle juolahti ainoastaan mieleen yksi vaihtoehto, miehellä täytyi sitä omaisuutta olla jonkin verran, jos itse ehdotteli sen jakamista maailmalle ja kaiken maailman oudoille pelastelijoille. Tai ehkä hän vain tunsi olevansa palveluksen velkaa, jota ei olisi voinut palauttaa muulla tavoin. Sharley odotti Nejin vastausta mielenkiinnolla.

Neji oli mielessään päättänyt, että halusi tästä pelastetustaan tänä yönä eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Daynen oma ehdotus kuitenkin herätti vampyyrin vaistot rahan keruuta kohtaan ja Neji päätti pelata kuitenkin toiseen maaliin. Mies kaivoi taskustaan vaivattoman näköisesti käyntikortin, jossa luki Asianajotoimisto Daiki & Co ja sen alla puhelinnumero ja soittoaika klo 10-18.
"Jos tunnet olevasi palveluksen velkaa, etkä voi paluattaa sitä kuin taloudellisena tukena, niin tässä on puhelinnumero, johon voit soittaa, se menee asianajotoimistollemme. Heidän kauttaan voit keskustella asiasta." Neji vastasi, nyt taas selkeästi ystävällisemmällä äänellään ja jopa suu kaartui pieneen, ymmärtäväiseen hymyyn. Raha sai Nejissä aikaan aina sympatiaa.

Dayne ei varsinaisesti omistanut mitään. Hänellä ei ollut omaa tiliä, ei omaa kotia, ei omia vaatteita. Kaikki hän laittoi Lucan piikkiin ja tuskimpa Luca paheksuisi hänen menojaan, ne olivat niin kovin vähäiset ja harmittomia. Lucalla kyllä oli omaisuutta melkein liikaakin, joten Daynea ei pelottanut se, että minkälainen summa voisi ryöppyä Nejin suusta. Hinnan sijaan vampyyri veti taskustaan käyntikortin ja ojensi sen hänelle. Dayne luki tekstin ja vilkaisi toiselle puolelle korttia. Siitä hän kohotti katseensa Nejiin näyttäen hieman kummastuneelta, osaamatta heti vastata tämän ystävälliseen hymyyn.
"Mitä tarkoitat muilla palveluksilla kuin taloudellisena tukena?" hän ihmetteli ääneen. Jos hän olisi halunnut, olisiko hänkin päässyt töihin hetkeksi vai mitä.. kuuraamaan lattioita, jynssäämään vessanpönttöjä, tyhjäämään roskiksia... "Ei sillä, ettenkö pystyisi maksamaan, mutta kiinnostaa vain.." Asia oli erikseen, että tulisiko koskaan mitään maksettua. Hän voisi olla jo menneisyyttä huomenna, eikä seuraava persoona tuskin välittäisi tai miettisi mitään, mitä edellinen oli tehnyt taikka luvannut. Dayne kumminkin oli tunnollinen pikkumies, hän halusi kyllä korjata mahdolliset tuottamansa vaivat ja vitsaukset. Olihan Neji saada kuulasta, kun oli pelastanut hänet ja Sharley vaivautunut hoitamaan häntä. Mies tunsi olonsa taakaksi, mihin auttoi kaksikon nyrpeä suhtautuminen häneen. Ainakin niin miehestä tuntui. Ehkä hän oli ollut vain raivostuttava, mikä ei olisi ollut yllätys.

//No jäipä känäseks. Mutta en halunnut hyppiä asioiden edelle. : D//

// Anteeksi viivästys //

Neji kohotti hieman kulmiaan kun pikkumies tarttui lähinnä kohteliaiksi sanakiemuroiksi heitettyihin alkusanoihin ja naurahti vähän ääneen keventääkseen nyt hieman hämmentyneeksi valunutta tunnelmaa. Rahaa. Seteleitä, euroja, tilisiirtoja. Ei muodolla väliä, kunhan tulos oli rahaa. Sen vuoksi tätä maailmaa elettiin, sillä tätä maailmaa pyöritettiin. Se oli jotain pysyvää, ikuista, aina täällä valinneen vaihtokulttuurin tiivistymä. Ihmiskunnan yksi etevimpiä saavutuksia. Neji laittoi jo autosta vilkun päälle osoittaakseen muille autoilijoille, joita tiellä ei ollut, lähtevänsä pian.

"Haha, ei meille sentään ikkunapesijöille ole oikein käyttöä kun siivousfirma hoitaa nämä likaiset työt, mutta tällä vain tarkoitin, että jos haluat, voit miettiä korvaukseksi jotain soveliasta summaa. Emme kuitenkaan vaadi mitään, sehän olisi aika törkeää tehdä ensin hyvä työ ja sen jälkeen tivata siitä korvausta!" Neji vastasi ja hymyili nyt leveästi. Mikään ei piristänyt kuivuneen veren täytteistä iltaa kuin raha ja mahdollinen mieltä lämittävä summa tilillä.

"Joten, pidähän itsestäsi huolta nyt, hyvää illan jatkoa." Neji jatkoi heti perään ja nyökkäsi pikkumiehelle kannustavasti. Sharley hymyili itsekseen huppunsa sisällä miehen luonteen muutokselle. Kappale, jonka nainen oli kuullut Diili nimisen ohjelman tunnarina alkoi soimaan naisen päässä. Money money money money moneeey MONEY. Sharley nyökkäsi myös itsekseen pikkumiehelle ja mumisi jotain hyvästä illanjatkosta, mutta tuskin tuli edes kuulluksi.

// Kaipa mekin ruvetaan olemaan vähitellen pulkassaa? //

//Sori kun kesti, on ollu vähä kouluhommia kiusaamassa D: //

Pikkumies räpelsi miehen antamaa korttia, taittoi siitä jopa pienesti kulman. Hän kuulteli silmät suurina Nejiä ja nyökkäsi pienesti. Ei siis mitään fyysistä työtä, vain puhdasta rahaa. Mikä oli sopiva summa pelastamisesta? Puhuttiinko kymmenistä, sadoista vai tuhansista euroista? Miksi pelastamisesta edes pitäisi maksaa? Eikö se kuulunut kaikkien velvollisuuksiin? Oliko maailmasta todellakin tullut niin ruma, että hengen pelastamisesta, johon joutuminen oli toisinaan sattuman varaista, pitäisi maksaa? Mies raapi poskeaan. Olipa tyhmää. Raha hallitsi sitä maailmaa.
Mutta eihän Neji painostanut häntä maksamaan, vihjasi vain kauniisti hymynsä taakse. Ehkä hän voisi maksaa. Kai ne rahat menisivät hyvään tarkoitukseen, saisi ainakin sen kaksikon muistamaan häntä paremmin mielin.

Pikkumies nyökkäili lisää Nejille ja avasi oven. Hän yrittäisi kyllä, aivan varmasti.
"Hyvää illan jatkoa ja kiitos kaikesta. Kiitos", hän sanoi selvästi tarkoittaen sanojaan. Niin, olihan se ilta ollut pelkoa täynnä, mutta hän oli ehjänä. Kiitos niiden kahden. Hän vielä antoi katseensa kiertää kummassakin, kunnes nousi ylös, sulki oven ja asteli kohti rakennusta. Hän katseli lappua kädessään, samalla kun painoi ovikoodin. Napsahdus ja ovi kertoi olevansa auki. Dayne avasi sen, mutta vilkaisi vielä auton perään, josta näki enää perän. Sen jälkeen hän meni rakennukseen ja mietti, kerkeäisikö hän maksaa kaksikolle.

//Jopsista, kiitosta vain! : )//