Juokse kivun takia

Dayne oli säikähtää pelkästään Sharleyn reaktiota, kun hän avasi silmänsä. Mies ei voinuit kuin tuijottaa tätä hieman hämmentyneenä, kun tämä niin kiireesti käänsi katseensa ja piiloutui huppunsa alle. Miehestä tuntui, että hän oli erittäin omituisessa seurassa. Se alkoi tuntua hieman epämiellyttävältä, aivan kuin häntä ei edes haluttaisi sinne. Olisi vain pitänyt itse kävellä kotiin.. vaikka kuinka kivuliasta olisikin ollut.

Hänestä tuntui, että oli mennyt yli kysymyksiensäkin suhteen. Siitä mies ei ollut ihmeissään, pikemminkin hieman ärtynyt, kun ei osannut hiljentää itseään tarpeeksi ajoissa. Hänestä tuntui, ettei ollut tehnyt hyvää vaikutusta molempiin. Nämä taisivat pitää häntä vain ärsyttävänä uteliaalta nulikalta. Se hieman harmitti Daynea, mutta eipä kai hän osannut olla muutakaan. Hänestä olisi ollut tylsää vain istua hiljaa ja katsella maisemia, vaikka kuinka outoa olisikin ollut.
"Ahaa", pikkumies vastasi ohimennen Nejille, tämän kertoessa asiansa kuivasti. Nyt hän voisi olla hiljaa. Toden totta. Ja niin hän olikin. Hän katseli ikkunasta, kun maisemat vaihtuivat tutummiksi ja lopulta he seisoivat ison kerrostalon edessä.
"Mmh, yritän", hän sanoi tälle pienesti hymyillen, oli jo avaamassa ovea, kunnes seisahtui aloilleen ja vilkaisi Nejiä. "Ömm, pitäisikö minun maksaa tästä jotain?" Mies kumminkin oli puhunut työpaikastaan, joten.. olisiko hänet pelastettu rahan toivossa? Voihan hitsi, toivottavasti kaikki tulisi laskuna kotiin, ei hänellä mahtanut olla yhtään käteistä edes mukana. Vai miten ne hommat toimi? Nejillä oli niin omituinen työpaikka, että vähemmästäkin Dayne oli hieman hämillään.

//Aivot lagaa >.<//

Toisinaan, kun toimistolaiset sattuivat kohdalle, ja toisinaan, kun kyseessä oli jokin varakkaampi henkilö, oli heillä tapana johdatella auttamiaan korvauksen suuntaan. Neji kuitenkin tiedosti, että tällä kertaa ei ollut nähnyt euron logoja silmissään kun oli hautausmaalla käynyt kiinni actioniin. Yksinkiertaisesti sitä toimintaa ei vain ollut ollut hetkeen, sillä isommat kontakti-tehtävät olivat olleet muiden hoidossa. Eikä Neji siitä varsinaisesti ollut pahoillaan. Lähiaikoina takaumia oli tullut hieman enemmän kuin tavallista. Ne vaivasivat vampyyriä ja myös niiden takia kunnon kamppailu virkisti mieltä. Tai niin Neji uskoi.

Sharley istui huppunsa sisässä ja tuijotti ikkunastaan ulos. Pikkumies teki lähtöä. Nainen ei ollut aivan varma kuinka paljon oli painunut toisen mieleen, mutta uskoi etteivät he ainakaan yön yli nukkumalla unohtuneet. Nejilläkään ei selkeästi ollut aivan täysin vaivatonta tämän otuksen kanssa, sillä vaikka Nejin suhtautuminen miehiin oli kylmempää kuin naisiin, ei vampyyri yleensä jättänyt hyvää tilaisuutta keerryttää omaisuuttaan käyttämättä. Nyt Neji kuitenkin vain odotti pikkumiehen nousevan autosta ja jättävän heidät kahden Pariisin yöhön. Mutta sen sijaan, että niin olisi käynyt, pikkumies kyseli maksun perään itse. Sharleylle juolahti ainoastaan mieleen yksi vaihtoehto, miehellä täytyi sitä omaisuutta olla jonkin verran, jos itse ehdotteli sen jakamista maailmalle ja kaiken maailman oudoille pelastelijoille. Tai ehkä hän vain tunsi olevansa palveluksen velkaa, jota ei olisi voinut palauttaa muulla tavoin. Sharley odotti Nejin vastausta mielenkiinnolla.

Neji oli mielessään päättänyt, että halusi tästä pelastetustaan tänä yönä eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Daynen oma ehdotus kuitenkin herätti vampyyrin vaistot rahan keruuta kohtaan ja Neji päätti pelata kuitenkin toiseen maaliin. Mies kaivoi taskustaan vaivattoman näköisesti käyntikortin, jossa luki Asianajotoimisto Daiki & Co ja sen alla puhelinnumero ja soittoaika klo 10-18.
"Jos tunnet olevasi palveluksen velkaa, etkä voi paluattaa sitä kuin taloudellisena tukena, niin tässä on puhelinnumero, johon voit soittaa, se menee asianajotoimistollemme. Heidän kauttaan voit keskustella asiasta." Neji vastasi, nyt taas selkeästi ystävällisemmällä äänellään ja jopa suu kaartui pieneen, ymmärtäväiseen hymyyn. Raha sai Nejissä aikaan aina sympatiaa.

Dayne ei varsinaisesti omistanut mitään. Hänellä ei ollut omaa tiliä, ei omaa kotia, ei omia vaatteita. Kaikki hän laittoi Lucan piikkiin ja tuskimpa Luca paheksuisi hänen menojaan, ne olivat niin kovin vähäiset ja harmittomia. Lucalla kyllä oli omaisuutta melkein liikaakin, joten Daynea ei pelottanut se, että minkälainen summa voisi ryöppyä Nejin suusta. Hinnan sijaan vampyyri veti taskustaan käyntikortin ja ojensi sen hänelle. Dayne luki tekstin ja vilkaisi toiselle puolelle korttia. Siitä hän kohotti katseensa Nejiin näyttäen hieman kummastuneelta, osaamatta heti vastata tämän ystävälliseen hymyyn.
"Mitä tarkoitat muilla palveluksilla kuin taloudellisena tukena?" hän ihmetteli ääneen. Jos hän olisi halunnut, olisiko hänkin päässyt töihin hetkeksi vai mitä.. kuuraamaan lattioita, jynssäämään vessanpönttöjä, tyhjäämään roskiksia... "Ei sillä, ettenkö pystyisi maksamaan, mutta kiinnostaa vain.." Asia oli erikseen, että tulisiko koskaan mitään maksettua. Hän voisi olla jo menneisyyttä huomenna, eikä seuraava persoona tuskin välittäisi tai miettisi mitään, mitä edellinen oli tehnyt taikka luvannut. Dayne kumminkin oli tunnollinen pikkumies, hän halusi kyllä korjata mahdolliset tuottamansa vaivat ja vitsaukset. Olihan Neji saada kuulasta, kun oli pelastanut hänet ja Sharley vaivautunut hoitamaan häntä. Mies tunsi olonsa taakaksi, mihin auttoi kaksikon nyrpeä suhtautuminen häneen. Ainakin niin miehestä tuntui. Ehkä hän oli ollut vain raivostuttava, mikä ei olisi ollut yllätys.

//No jäipä känäseks. Mutta en halunnut hyppiä asioiden edelle. : D//

// Anteeksi viivästys //

Neji kohotti hieman kulmiaan kun pikkumies tarttui lähinnä kohteliaiksi sanakiemuroiksi heitettyihin alkusanoihin ja naurahti vähän ääneen keventääkseen nyt hieman hämmentyneeksi valunutta tunnelmaa. Rahaa. Seteleitä, euroja, tilisiirtoja. Ei muodolla väliä, kunhan tulos oli rahaa. Sen vuoksi tätä maailmaa elettiin, sillä tätä maailmaa pyöritettiin. Se oli jotain pysyvää, ikuista, aina täällä valinneen vaihtokulttuurin tiivistymä. Ihmiskunnan yksi etevimpiä saavutuksia. Neji laittoi jo autosta vilkun päälle osoittaakseen muille autoilijoille, joita tiellä ei ollut, lähtevänsä pian.

"Haha, ei meille sentään ikkunapesijöille ole oikein käyttöä kun siivousfirma hoitaa nämä likaiset työt, mutta tällä vain tarkoitin, että jos haluat, voit miettiä korvaukseksi jotain soveliasta summaa. Emme kuitenkaan vaadi mitään, sehän olisi aika törkeää tehdä ensin hyvä työ ja sen jälkeen tivata siitä korvausta!" Neji vastasi ja hymyili nyt leveästi. Mikään ei piristänyt kuivuneen veren täytteistä iltaa kuin raha ja mahdollinen mieltä lämittävä summa tilillä.

"Joten, pidähän itsestäsi huolta nyt, hyvää illan jatkoa." Neji jatkoi heti perään ja nyökkäsi pikkumiehelle kannustavasti. Sharley hymyili itsekseen huppunsa sisällä miehen luonteen muutokselle. Kappale, jonka nainen oli kuullut Diili nimisen ohjelman tunnarina alkoi soimaan naisen päässä. Money money money money moneeey MONEY. Sharley nyökkäsi myös itsekseen pikkumiehelle ja mumisi jotain hyvästä illanjatkosta, mutta tuskin tuli edes kuulluksi.

// Kaipa mekin ruvetaan olemaan vähitellen pulkassaa? //

//Sori kun kesti, on ollu vähä kouluhommia kiusaamassa D: //

Pikkumies räpelsi miehen antamaa korttia, taittoi siitä jopa pienesti kulman. Hän kuulteli silmät suurina Nejiä ja nyökkäsi pienesti. Ei siis mitään fyysistä työtä, vain puhdasta rahaa. Mikä oli sopiva summa pelastamisesta? Puhuttiinko kymmenistä, sadoista vai tuhansista euroista? Miksi pelastamisesta edes pitäisi maksaa? Eikö se kuulunut kaikkien velvollisuuksiin? Oliko maailmasta todellakin tullut niin ruma, että hengen pelastamisesta, johon joutuminen oli toisinaan sattuman varaista, pitäisi maksaa? Mies raapi poskeaan. Olipa tyhmää. Raha hallitsi sitä maailmaa.
Mutta eihän Neji painostanut häntä maksamaan, vihjasi vain kauniisti hymynsä taakse. Ehkä hän voisi maksaa. Kai ne rahat menisivät hyvään tarkoitukseen, saisi ainakin sen kaksikon muistamaan häntä paremmin mielin.

Pikkumies nyökkäili lisää Nejille ja avasi oven. Hän yrittäisi kyllä, aivan varmasti.
"Hyvää illan jatkoa ja kiitos kaikesta. Kiitos", hän sanoi selvästi tarkoittaen sanojaan. Niin, olihan se ilta ollut pelkoa täynnä, mutta hän oli ehjänä. Kiitos niiden kahden. Hän vielä antoi katseensa kiertää kummassakin, kunnes nousi ylös, sulki oven ja asteli kohti rakennusta. Hän katseli lappua kädessään, samalla kun painoi ovikoodin. Napsahdus ja ovi kertoi olevansa auki. Dayne avasi sen, mutta vilkaisi vielä auton perään, josta näki enää perän. Sen jälkeen hän meni rakennukseen ja mietti, kerkeäisikö hän maksaa kaksikolle.

//Jopsista, kiitosta vain! : )//

// Jees, kiitoksia Pelaan vielä tälläisen loppuvuoron Haluatko ilmoittaa suljetuksi, jos et enää itse halua pohdiskella mitään? //

Vihdoin pikkumies nousi autosta ja ovi napsahti kiinni. Neji painoi hetken päästä jalkansa kaasulle ja ohjasi auton takaisin hiljaiselle tielle. Kaksikko istui paikallaan täysin hiljaa useita minuutteja. Lopulta Neji vilkaisi Sharleytä peilin kautta. Nainen tuijotti ulos matkustajan ikkunasta huppu hiuksillaan. Sharley näytti aina pohtivan niin monia asioita. Aina se sama vakava katse. Mutta Neji oli tehnyt päätöksensä Sharleyn kanssa heti alusta lähtien. Sharley oli tuotu Nejille työtehtävänä, nykyään nainen oli jotain muuta, mutta mikä ikinä se syy olikaan siihen, että useampi valtio oli Sharleyn perässä, Neji ei halunnut sitä tietää. Ei ellei nainen itse sitä haluaisi hänelle kertoa. Sharleyn kyky oli ainutlaatuinen, niin sen positiivinen kuin negatiivinenkin puoli. Tuhovoima, josta lukuisat sitä väärinkäyttävät voisivat hyötyä. Nejillä oli omat aavistuksensa siitä mitä Sharley oli kokenut ennen Ranskaan saapumista ja mistä naisen luottopula johtui. Ei vampyyri ollut tyhmä, eikä varsinkaan epäutelias...

Kesken Nejin ajatuksien Sharley oli kääntänyt katseensa ajajaan. Naisen hypnoottisen vihreät silmät katsoivat sillä tyypillisellä vähän haikealla vivahteella Nejiä.
"Kuka se oli?" Kysyi naisen pehmeä ääni.
"Oli tappelussa hautausmaalla, vampyyri, tosin tilanteensa huomioon ottaen aika säälittävä sellainen." Neji vastasi pitäen katseensa pääasiassa tiessä, vilkaisten vain välillä Sharleytä tarkastellakseen tämän mielialan muutoksia. Nainen katsahti uudelleen sivuikkunasta ulos. Sharleylle ei tarvinnut selittää juurikaan asioita, nainen laski ne itse päässään yksi plus yksi. Mieluummin SHarley kuin sairaala, mieluummin pelastus kuin ruumiita, mieluummin kotiin kuljetus kuin lisähuomiota.
"Joku varjosti meitä." Sharley ei kääntänyt katsettaan pois ikkunasta, vaan tuijotti öisiä katuja ilmeettömänä. Neji vilkaisi useampaan otteeseen mustatukkaista naista ja kurtisti kevyesti kulmiaan. Vuosia oli kulunut ilman konfliktia. Vuosia.
"Kerroitko Arngrimille?" Neji vastasi kyseenalaistamatta Sharleyn tuntemuksia. Nainen tuppasi olemaan oikeassa luulojensa suhteen.
"Kerroin." Sharley vastasi lyhyesti ja siirsi katseensa polvillaan lepääviin käsiinsä. "Löytävätkö ne meidät?" Naisen ääni oli ensimmäistä kertaa vuosiin epävarman kysyvä. Neji kohotti hieman toista kulmaansa, eikä sanonut hetkeen mitään. Kuutamotoimisto oli niin suojattu kuin vain saattoi olla, mutta Sharley oli eri asia. Joitakin piirteitä naisesta ei voinut peittää. Ei luonnotonta täydellisyyttä, ei silmien hypnoottista väriä, ei tämän kykyjä. Ensimmäisen vuoden Ranskassa Sharley oli viettänyt käytännössä toimistolla, poistumatta talosta kertaakaan. Neji muisti yhä sen hetken, kun hän vei Sharleyn ensimmäistä kertaa sen vuoden jälkeen ulos läheiseen puistoon. Tumman hupun alta maailmaa katsova olento oli kuin lintu, joka ei ollut koskaan päässyt ulos häkistään. Sharley oli lintu, joka ei voisi koskaan lentää ilman pelkoa haukoista vaanimassa puiden latvoissa. Kiltti ja hyvätahtoinen lintu... Jolla oli terminaattorin voimat.
"Me emme katoa." Se oli ainoa asia minkä Neji sanoi. Vampyyri tiesi naisen pelon, sen, että kun asia kävi vaikeaksi, myös toimistolaiset katoaisivat kuten kaikki muutkin. Sharley ei luottanut edes heihin täydellisesti. Ei vielä, ei todennäköisesti koskaan. Hän ei voinut luvata ettei heitä löydettäisi, hän ei voinut luvata, etteivätkö he joutuisi vaaraan. Mutta Neji saattoi luvata, etteivät he jättäisi Sharleytä vainoajilleen, vaikka niin tapahtuisikin.

Vampyyri katsahti peilin kautta Sharleyyn. Nainen tuijotti taas ulos ikkunasta. Hänen kasvoillaan näkyi häivähdys pientä hymyä tutun haikeamielisyyden sijaan. Lähestyvän tunnelin varjo pimensi auton ja häivytti kaksikon yöhön.