Nimi: Luca de Roux
• Lucan oikea nimi on Adolf Eichelberger, mutta ei käytä sitä enää missään muodossa
Ikä: 85 (muuttuessaan 23-vuotias)
Syntyi: 21.1.1927
Kuoli: 14.4.1950
Sukupuoli: Mies
Uskonto: Juutalainen, vaikka uskon asiat ovat jääneet viime aikoina vähemmälle ja jopa mitättömiksi
Laji/Kansallisuus: Vampyyri/ranskalainen
Ammatti: Luca ei ole koskaan opiskellut itselleen ammattia, mutta omaisuutta hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Rahan määrä johtuu peritystä perinnöstä, osakkeista ja monista omistamista yhtiöistä. De Rouxin yhtiön johdossa olevat veljekset ovat bisnesmiehiä, joiden vaikutusvalta ulottuu useampiin yhtiöihin mitä sielu voi edes sietää. Toisissa yhtiöissä he ovat enemmän osilla kuin toisilla. Enimmäkseen de Rouxit ovat keskittyneet elektroniikkaan, mutta kirjavia hyppyjä ja kokeilujakin löytyy. Lucan toimenkuva on laaja, joskus jopa turhanpäiväinen ja laiskotteleva, mutta yleensä Lucan työnä on kansainvälinen yhteistyö, mm. kauppojen solmiminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Luca matkustaa paljon ulkomailla, käy kokouksissa ja on puhelimen ääressä. Välillä työkyvyttömänä, Luca on palkannut itselleen sihteerin, joka tekee melkein kaikki hänen puolestaan. Melkein. Lucan töitä käsittelee yleensä tämän kehittämä roolihahmo/sivupersoona, joka osaa asiansa paremmin kuin hyvin. Harvemmin muut roolihahmot tai sivupersoonat tekevät Lucan töitä.
Suhteet:
•
Charles de Roux – Kuollut. Häntä oli ns. Lucan adoptiovanhempi, vaikka mitään virallisia papereita ei koskaan tehty. Charles oli hyvin merkittävä mies Lucan elämässä, tämä oli hänen pelastaja, auttaja, opettaja ja ennen kaikkea toinen isä. Charles jätti kaikki yhtiönsä ja omaisuutensa hänelle ja veljelleen Dominiquelle.
•
Dominique de Roux – Ainoa henkilö, johon Luca luottaa täydellisesti. Luca sanoo Dominiqueta veljekseen, vaikka he eivät ole verisukulaisia. Dominique on ottanut taakakseen Lucan hyvinvoinnin, joten katsoo tämän perään hyvinkin tarkasti, varsinkin tämän verenjuonnin perään. Luca ei ole moneen vuoteen säästynyt Dominiquen päivittäisiltä soitoilta. Heidän suhteensa on avoin ja lämmin, vaikka toisinaan Luca turhautuu Dominiquen ylihuolellisuuteen. Dominique on selvästi se henkilö, joka pitää heidän bisneselämäänsä pystyssä.
•
Henriette Bouvier – Lucan palkkaama sihteeri. Nainen on hyvin tomera ja itsenäinen, mutta silti kaksikko joutuu olemaan enemmän tai vähemmän toistensa kanssa tekemisissä. Henriette tekee puolet ja jollei enemmänkin Lucan töistä, joten nainen on täysin korvaamaton. Henriette on tietoinen Lucan sairauksista ja osittain tietoinen miehen omasta maailmasta, mutta ei ole valtuutettu kuulemaan koko tarinaa. Mutta välillä nainen on Lucan toinen holhooja Dominiquen kanssa.
•
Alisha Whitmoore - Naisystävä
Roolileikki ja sivupersoonatOn huomattavaa mainita heti aluksi, että Luca on mahdottoman hyvä näyttelijä ja valehtelija. Niistä taidoista hän on kehittänyt itselleen jokapäiväisen leikin, roolileikin – kuten hän sitä itse kutsuu -, josta on tullut hänen maailmansa. Koska Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan, ei hän oikeastaan koskaan esiinny omalla nimellään, näyttäydy oikealla ulkonäöllään tai käyttäydy luonteensa omaisilla piirteillä. Hän on aina joku muu kuin itsensä; tulinen ja hurmaava naistenmies, erakoituva yksinäinen susi, kaikkea rakastava maailmanpelastaja, armoton bilettäjä, raiteilta suistunut juoppo, vanha ja elämänviisas leski, rakastava ja huolehtiva perheen isä, rakkauden kaipuinen keski-ikäinen nainen.. Vain ainoastaan Lucan mielikuvitus ja mieltymykset ovat rajana. Roolihahmot ovat yleensä jokapäiväisiä. Rooleista on tullut hänen elämänsä ilo, nautinto ja pakkomielle. Harva tapaa aitoa ja oikeaa Luca de Rouxia, koska se mies on kadottanut itsensä.
Toisinaan Luca ottaa nämä roolihahmonsa niin todesta, että unohtaa välillä kuka ja mikä hän oikeasti on. Hän osaa eläytyä ja elää epäröimättä toista henkilöä. Ja koska hänellä on kyky muuttaa sukupuoltaan, on hän löytänyt itsensä harrastamassa seksiä miehen kanssa, tosin naisena. Luca ei tiedä kuinka suhtautua näihin tapauksiin, koska ei näe itseään homo- tai biseksuaalina. Tämä vain kertoo siitä, kuinka vahvasti hän voi elää toisen elämää, jonka on vain itse keksinyt.
Lucalla on monia sivupersoonia, mutta toisinaan niitä on vaikea erottaa, koska ne tuntuvat ja näyttävät yhtä todellisilta kuin Lucan roolihahmot. Niinpä sivupersoonien ja roolihahmojen raja on häilyvä. Ainoastaan ne voidaan tunnistaa sivupersooniksi, joilla ei ole minkäänlaista tietoisuutta Lucasta tai Luca herää yllättäen tietämättä mitä on tehnyt viimeisen viikon ajan.
Useimmat sivupersoonat ovat kumminkin tietoisia muista persoonista ja Lucasta itsestä. Tosin heillä voi olla täysin omat elämät, omat menneisyydet, mutta silti sama tieto ja kiinnostukset. Kielet ovat olleet suurin yhteinen intohimo ja jonkinlainen kontakti Lucan töihin.
Luonne: Nykypäivänä Lucan luonne on häilyvä, rikkinäinen ja hajanainen. Hänen elämänsä pyörii roolihahmojen ja sivupersoonien ympärillä (lue ylempi osio) eikä siitä pääse mihinkään. Lucalla on monet kasvot, joista ei enää tiedä mitkä ovat hänen omia ja mitkä ei. Hän yrittää todella löytää ja keksiä millainen hän on, mutta onnistuu vain sekoittamaan itsestään aina erilaisen seoksen. Toisinaan roolihahmojen ja sivupersoonien piirteet sekoittuvat häneen huomattavasti, mutta Luca ei osaa kertoa millä korjata ne. Toisinaan häntä ahdistaa hyvin paljon, ettei tiedä millainen hän on, joten sen takia on keksinyt roolihahmonsa, joiden turviin voi hyökätä aina kuin siltä tuntuu. Roolileikki on hänelle terapiaa ja helpottavaa, kun voi astua omista saappaistaan ja sopeutua muuhun ympäristöön huomattavasti helpommin.
Jotakin ominaisia piirteitä Lucalla on säilynyt, mutta aina nekään eivät korostu tarpeeksi, tekemättä Lucasta Lucan. Lucan on ollut aina vaikea luottaa muihin. Hän on ollut aina hiljainen, sivusta hihittelijä. Lucan luonne ei ole koskaan ollut vahva, hän on enemmänkin tehnyt mitä on käsketty. Mutta ennen kaikkea Luca on ollut kohtelias ja helposti naurava pikkumies. Hän on ollut huono puhumaan ja kertomaan tunteistaan, joka voi melkein laskea ujoudeksi ja vaatimattomuudeksi. Koskaan hän ei haluaisi olla muille taakaksi, mutta nykyään se on mahdotonta.
Luca potee masennusta aina silloin tällöin, mutta oikeastaan koskaan hänellä ei ole masennusta kun on roolihahmossaan tai sivupersoonassaan. Niihin hän kuluttaa energiansa ja innokkuutensa. Eräs ihailtava asia on periytynyt useimmille roolihahmoille ja sivupersoonille, on Lucan intohimoisuus niihin asioihin, mistä hän pitää. Ja Luca on utelias ja kaikkea rakastava, häntä kiinnostaa lähes kaikki. Luca on ollut niin kovin viaton ja lempeä, mutta aina sitä ei voi uskoa. Hänen roolihahmonsa tuntuvat olevan aina jotain muuta kuin hän itse. Luca on aina hävennyt itseään, mutta silti haluaisi tehdä itsestään kokonaisen. Yritys on ollut kova, mutta tulokseton. Tuntuu, kuin Luca olisi menneisyytensä ruoskima ja sitä hän onkin, tehden hänestä pelokkaan ja epävarman raukan. Luca on enää vain raunio ja haamu, joka yrittää peittää heikkouttaan ja tyhjyyttään roolihahmoihinsa.
Ulkonäkö: Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään rajattomasti ja harva osaa kertoa miltä Luca näyttää. Aito ja oikea Luca on hyvin lyhyt (161 cm) nuori mies, joka omistaa hyväkuntoisen kropan. Hänellä on selviä lihaksia, mutta ei hän mikään kehonrakentaja ole. Lihakset hän on hankkinut itselleen näyttääkseen vakuuttavammalta ja omistaakseen paremman kunnon.
Luca ei ole kovin erikoisen näköinen, hänellä on mustat tuuheat, pörröiset ja kurittomat hiukset.
Hänellä on hieman luisevat kasvot, pieni pehmeä nenä, kalmanvalkea iho, mustat silmänaluset ja suurehkot sokeansiniset silmät. Hänen perusilmeensä on surumielinen, jopa surkean näköinen. Miehellä on yleensä aina jonkinlainen parta, ettei aivan lapselta näyttäisi.
Miehellä on ollut runsaasti arpia kehossaan, mutta vampyyriksi muuttuessaan ne ovat haalistuneet ja jopa kadonneet. Tatuointi on hänen ainoa merkki ihossaan, joka sijaitsee alaselässä. Selässä lukee peilikirjoituksena mustin, isoin kirjaimin ”FREE”. Miehellä on tapana katsoa tatuointiaan peilin kautta, missä se lukee oikein päin. Tatuointi on muistutus hänelle itselleen, rauhoittaakseen joskus mieltään.
Menneisyys: Adolf Eichelberger syntyi kuopuksena saksalaiseen juutalaisperheeseen tammikuisena yönä. Perhe oli hyvin tiivis ja lämmin, vaikka rahatilanne ei ollut missään vaiheessa kovin ihanteellinen. Adolf kumminkin oli tyytyväinen ja onnellinen vanhempiensa, isoveljensä Ansgarin ja isosiskonsa Aloisian kanssa, vaikka tottui jo pienestä pitäen elämään nälässä. Onnellinen lapsuus kumminkin päättyi nopeasti, kun Adolf kauhukseen joutui todistamaan äitinsä ja isänsä murhaamisen. Tilannetta ei helpottanut asia gheton perustamisesta heidän pieneen kaupunkiinsa, jossa puolet asukkaista oli juutalaisia. Hänen onnekseen sisarukset saivat asua yhdessä.
Ghetto oli esimakua, miten juutalaisia kohdeltiin. Joka päivä oli taistelua nälän kanssa, eikä heillä ollut oikeutta pitää yhteyttä muurien ulkopuolella oleviin asukkaisiin. Joka päivä löytyi kaduilta ruumiita, useimmat kuolleet natsien ampumina tai nälkään. Sille ei kumminkaan voinut mitään, päivä elettiin kerrallaan, miettimättä raskaita asioita. Ja jos tapahtui jotain täpärästi-selvitty-tilanteita, ne unohdettiin ja jatkettiin arkea. Tuollaisella asenteella Adolf meni keskitysleirille yhdessä hänen sisarustensa kanssa.
Kaikki ei kumminkaan päättynyt onnellisesti; Aloisia ja Ansgar vietiin suoraan kaasukammioon kuolemaan, mutta Adolf pääsi pakkotyöläiseksi, ja siihen hän tarttui. Suru oli mielessä, mutta sitä ei saanut miettiä liikaa. Adolf olisi menettänyt henkensä, jos olisi vain surrut sisaruksiaan.
Monesta asiasta Adolf sulki silmänsä, monta asiaa hän teki vain pitääkseen henkensä. Saksalaiset tykkäsivät tehdä asioita hänen kustannuksellaan, koska olivat havainneet pojan pelon; kuolema. Omasta hengestään hän piti kiinni hampain ja kynsin, koska hän pelkäsi. Adolf teki itsestään entistä enemmän arvottomammaksi, naurettavammaksi, säälittävämmäksi, kauheammaksi, mutta hän ei välittänyt. Hän vain pelkäsi ja halusi suojella itseään.
Keskitysleiri oli helvetti maan päällä, josta ei päässyt. Siellä juutalaisilla ei ollut kasvoja, he olivat vain orjia, eläimiäkin alempana. Heillä ei ollut arvoa, ei merkitystä, ei oikeutta. Kuolema leijui ympärillä, se oli painostava, mutta kestettävä, jos halusi selvitä. Adolf juoksi itsensä näännyksiin joka päivä, saamatta paljoa korviketta kuluttamaansa energiamäärään. Mutta silti hän ponnisteli, hyväksymättä, mutta samalla niellen kohtalonsa ja muitten vankien kärsimykset.
Ainoa asia, mikä toi piristystä siihen helvettiin, oli Adolfin tapaama Dominique Chevalier. Hän oli mustalaispoika, jonka oli vaikeampi niellä kohtaloaan. Hän toi Adolfiin tarmoa ja rohkeutta vähäisillä saksan taidoillaan. Dominiqueta ei lannistanut painostava ja synkkä ilmapiiri, hän ei kerta kaikkiaan halunnut nähdä kaikkea kauheutta, hän kielsi sen itseltään. Hän halusi vain olla oma itsensä, vaikka muut laahustivat jaloissa.
Dominique ehdotti karkaamista. Heidän alkavalle ystävyydelle se oli suuri edellytys luottamukselle. Koska Adolf halusi tuntea vapauden ja ihmisarvon, hän lähti mukaan. Vuosien jälkeen hän oli voittanut kuolemanpelkonsa ja ruvennut enemmän pelkäämään itseään. Hän halusi olla jälleen ihminen, eikä natsien ohjaama sätkynukke. Hän halusi olla kuin Dominique, rohkea ja taipumaton.
Karkaaminen oli aina riski ja mahdottomuus. Mutta he selvisivät. Se oli silkkaa tuuria ja onnea. Siitä ei voinut olla kuin kiitollinen ja ihmeissään. Elämä keskitysleirin ulkopuolella ei kumminkaan ollut mutkatonta ja helppoa. Mustalaispojalla ja juutalaisella ei ollut turvallista liikkua vapaasti. He elivät lainsuojattomina, heillä ei ollut oikeutta liikkua, ajatella, hengittää. He elivät pelossa, epävarmuudessa, nälässä ja väsyneinä. Oli vaikeaa löytää henkilöä, joka suostuisi ottamaan kahta koiraa nurkkiinsa. Mutta jotain oli keksittävä, koska talvet olivat kylmiä ja kuolettavia.
He tapasivat puolalaisen Henryk Gawelin. Tämä lupautui ottamaan nuoret miehet luokseen asumaan, jos nämä maksaisivat tietyn summan kuukaudessa. Ja koska katukoirilla ei ollut rahaa, Gawel ehdotti jotain aivan muuta. Hän halusi Adolfista rakastajan. Ja hän suostui. Adolf ei taaskaan välittänyt, että möi itsensä kuin torikauppias. Hän ei välittänyt, että teki itsestään hyväksikäytetyn, huoran, mitättömän. Hän vain ajatteli, että muuten kuolisi. Pakeneminen metsissä ja kaupungeissa oli uuvuttavaa, he olivat kodittomia ja rahattomia, natsien maalitauluja.
Dominiquen oli enemmän vaikeaa hyväksyä Adolfin huoraaminen. Hän olisi mieluummin valinnut koiran kopin nukkumapaikaksi, mutta Adolf kieltäytyi. Hän oli väsynyt ja riisunut ihmisyytensä. Hän oli vain juutalainen, joka yritti selviytyä siitä ankarasta sodasta.
Ja viimein toinen maailmansota loppui ja he tohtivat kulkea päivänvalossa. He suuntasivat Ranskaan etsimään Dominiquen perhettä. Perhe kumminkin oli kuollut sodan aikana ja pojat asettuivat Pariisiin. Adolf oli jälleen katulapsi, eikä hän ollut vieläkään varma oliko hän sen varmempi kuin nuorempana. Hänellä oli hyvin tyhjä ja ontto olo, vaikka osasi nauraa ja iloita elämästä. Sodan loputtua Adolf rupesi kutsumaan itseään Lucaksi. Hän halusi jättää arvottoman Adolfin taakseen ja aloittaa oikean elämän.
Mutta menneisyyden unohtaminen ei ollut niin helppoa. Luca ei arvannut, että oli ollut koko ajan hiuskarvan varassa, ettei olisi menettänyt itseään. Lopulta sekin aika tuli. Luca ja Dominique saivat töitä kreivin perilliseltä ja kartanonherralta Charles de Rouxilta. Charles oli mukava ja lämmin mies, mutta hän omisti suuren salaisuuden; hän oli vampyyri. Ja kerran Luca sattui menemään huonoon aikaan Charlesin tielle ja tämä iski torahampaansa häneen. Luca oli kuolla verenhukkaan, mutta viime tipassa Charles huomasi mitä oli tekemässä, eikä voinut tappaa nuorta poikaa. Hän muutti Lucan vampyyriksi.
Charles on miettinyt monta kertaa, että oliko virhe tehdä Lucasta vampyyri. Luca ei kerta kaikkiaan enää kestänyt, hänen mielensä romahti lopullisesti tajuttuaan olevansa vampyyri. Kaikki hänen menneisyytensä haamut purkautuivat lopulta täysin sinä arvaamattomana hetkenä, koska Luca ei ollut koskaan käsitellyt niitä vain piilottanut ne mielensä sopukoihin. Se oli liian paljon, hän ei kestänyt sitä surua, epätoivoa, epävarmuutta, pelkoa, arvottomuutta, vankeutta, merkityksettömyyttä, menetystä, nimettömyyttä, vainoa, orjuutta, julmuutta, vääriä valintoja, itsensä myymistä… Luca sai paniikkikohtauksen, mutta siitä selvittyään hän oli muuttunut. Vienosti hymyilevästä ja kohteliaasta nuoresta miehestä tuli öykkäri, haistattelija ja maailman valloittaja. Kaikki sekoittui, kun kovaääninen pikkumies ilmoitti, ettei ole Luca.
Lucan mieli oli jakautunut lopullisesti. Aluksi Lucalle kehittyi sivupersoonia, joita hän ei osannut hallita. Hallitsemattomuus johtui varmasti myös tuoreeksi vampyyriksi tulemisesta. Lucalla oli silkkaa tuuria, etteivät vanhemmat vampyyrit tulleet ja tappaneet häntä. Kaiken sen hässäkän keskellä Dominique pyysi myös, että hänestä tehtäisiin vampyyri. Luca oli hänen perheensä ja hän näki olevansa velvollinen katsomaan Lucan perään.
Ajan myötä Charles ja Dominique huomasivat, että Lucan persoonallisuus oli lähes kadonnut. Tuntui kuin hänestä ei olisi mitään jäljellä, pelkät rauniot. Välillä oli vaikea erottaa kuka oli Lucan sivupersoona ja kuka yritti olla Luca. Huomaamattaan Luca hämmensi asiaa, tajuttuaan hänellä olevan kyky muuttaa ulkonäköään. Ulkonäön muutoksista tuli päivittäisiä ja ainoastaan auringon kivutessa taivaalle Luca löysi jälleen aidon ulkonäkönsä, osaamatta enää käyttäytyä sen kehon mukaisesti.
Sellaista siitä tuli. Luca yritti kovasti sopeutua ympäristöönsä roolileikkiensä ja sivupersooniensa kautta, ajan myötä enää itsekään täysin tunnistamatta mitkä olivat hänen sivupersooniansa ja mitkä itse kehittämiä hahmoja. Heistä tuli niin vahvoja ja aidon oloisia, että Luca eläytyi niihin täysin. Lucan mielestä tuli värikäs, mutta samalla tyhjä ja rikkinäinen.
Mutta kaiken sen kaaoksen keskellä, Luca pystyi aina välillä keskittymään täysin normaaleihinkin asioihin. Sivupersoonista ja roolihahmoistaan riippuen, Luca pystyi pitämään yllä suhdettaan Dominiqueen, josta tuli hänelle oma veli ja Charlesiin, josta tuli hänen isänsä. He tekivät kaikkensa, jotta Lucan elämä olisi mahdollisimman normaalia ja hyvää. Vaikka välillä sivupersoonat ja roolihahmot veivät Lucan yhteen jos toiseenkin pinteeseen, ei Luca ole vielä tuhoon tuomittu. Helpottavammaksi teki asian, että yleensä Lucan roolihahmoilla ja joillakin sivupersoonilla oli joitain kiintymyksiä ja tietoisuuksia Lucan olevan kaiken alku ja juuri. Hyvin yleinen ja yhteinen asia, mistä sivupersoonatkin pitivät, oli kielien opiskelu. Niinpä Luca ja Dominique tohtivat ajan myötä matkustella ulkomaille, joskus jopa muuttaen sinne.
Ei Lucan elämä ollut aina hallitsematonta ja kaaosta, se aivan riippui päivistä ja hallitsemisesta ja ennen kaikkea tietoisuudesta. Ajan myötä koko sotkusta tuli arkipäiväistä ja jopa normaalia, jos niin voisi sanoa. Yhteen aikaan Luca yritti päästä eroon roolihahmoistaan, koska sivupersoonat itsestään olivat jo päätä sekoittavia. Mutta hän huomasi, ettei pystynyt siihen. Hän ei kerta kaikkiaan enää osannut olla oma itsensä, hänen oli pakko matkia muita, tarkkailla heitä, luoda jotain, saadakseen sisältöä itseensä. Niinpä roolileikki jäi pysyäkseen.
Vuosia kului, eikä mitään mullistavaa tapahtunut, ennen kuin Charles tapettiin. Se oli täysin musertavaa Lucalle, hetken hän jopa sekosi täysin. Jos hän oli joskus saanut elämänsä edes jotenkin tasaiseksi, niin silloin se meni aivan ylösalaisin. Luca eli paniikkikohtauksien alla, sivupersoonien sekoittaen toisiaan ja ottaen roolileikistä tukea. Luca ei elänyt moneen viikkoon öitään rauhassa ja päivisin hän oli hyvin, hyvin masentunut.
Charles jätti heille perinnökseen suuren omaisuutensa. Dominique otti heti ohjat käsiinsä kun Lucasta ei ollut ottamaan vastuuta, kun ei edes hallinnut itseään. Vaikka ajan myötä Lucasta tuli tärkeä työntekijä heidän yhtiölleen, vaikka mies työskentelee vain silloin kuin pystyy.
Lucan elämä ei ole muuttunut Charlesin kuolemasta, ainoastaan kauhea sekamelska kuoleman jälkeen tasoittui pikkuhiljaa ja Lucan elämästä tuli enemmän normaalia. Ja siihen se on jatkunut aina nykypäivään saakka.
Asumus: Lucalla on monta kotia ja huvilaa ympäri maailmaa. Mutta tärkein paikka, missä hän yleensä asuu, on kerrostalo Pariisin keskustassa. Valehtelematta hän omistaa itse koko rakennuksen ja kerroksia on viisi. Lucan oma koti on ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee hissillä. Tosin kuka tahansa ei voi päästä ylimpään kerrokseen, vaikka taloon voisi päästäkin sisään. Lucan oma yksityinen lukaali on tilava ja moderni, jonne hän ei tuo oikeastaan ketään. Ylimmässä kerroksessa on huone, jossa sijaitsee suurin osa Lucan roolihahmojen ja sivupersoonien rekvisiitta; vaatteet, meikit, henkilökohtaiset tavarat (mm. puhelimet), henkilöllisyystodistukset.. Kerrostalon alemmat kerrokset vaikuttavat normaalilta kerrostaloasumukselta, joissa on omia pienempiä ja isompia kämppiä. Ne Luca on sisustanut vakiintuneiden roolihahmojensa ja sivupersooniensa kodeiksi ja omiksi harrastehuoneikseen. Kerrostalo on oma pieni tarinansa, josta tietää harva.
Toinen tärkeä paikka hänelle on Chenevaliesta syrjempänä sijaitseva iso kartano, jossa asuu Dominique ja missä hän itsekin on asunut vuosia.
Vahvuudet/taidot: Luca on kielellisesti älykäs, hän on musikaalisesti lahjakas ja omistaa hyvän fyysisen kunnon. Elämänsä aikana Luca on kehittänyt itseään useissa erilaisissa asioissa, joten hän osaa yhtä jos toistakin juttua, toisia paremmin ja toisia heikommin. Kaikista huomattavin taito on Lucan kielellinen kyvykkyys, hän osaa puhua ja kirjoittaa hyvin monia kieliä kiitettävästi. Joitakin kieliä hän osaa niin hyvin, ettei hänellä ole edes huomattavaa aksenttia.
Toinen asia, minkä Luca on kehittänyt ihanteelliseksi, on hänen kyky muokata ulkonäköään. Luca osaa muuttaa sukupuoltaan, ihonväriään, karvojen määrää, pituuttaan, painoaan.. Hän osaa tehdä melkein mitä tahansa itselleen. Olleessaan täysin roolihahmonsa ja sivupersoonansa hurmoksessa, Luca jopa pystyy muuttumaan tämän lajiksi (esim. ihmissudeksi). Hän saa lajin heikkoudet ja voimat itselleen, joko osaten hyödyntää niitä tai ei. Kuitenkaan kaikki vampyyrin heikkoudet eivät katoa hänestä, vaikka osaa muuttua toiseksi lajiksi. Luca ei esimerkiksi pysty käyttämään voimiaan päivisin.
Kielet, joita osaa moitteettomasti tai melkein moitteettomasti: saksa, puola, jiddiš, heprea, ranska, englanti, espanja, romania, venäjä, italia, ruotsi, japani, persia, arabia ja mandariinikiina
Työn alla, mutta silti alkajaa enemmän tai vähemmän pidemmällä olevat kielet: latina, unkari, kurdi, korea, hindi
Heikkoudet: Kaikki vampyyrin heikkoudet ja oma mieli. Lucan mieli on romuna, omistaen yhtä jos toista sairautta.
Harrastukset: Kielien opiskelu, karate, kitaran, viulun ja pianon soitto. Toisinaan Luca innostuu yhdestä jos toisestakin harrastuksesta, mutta nämä ovat vakituisimmat.
