Luca de Roux

Nimi: Luca de Roux
• Lucan oikea nimi on Adolf Eichelberger, mutta ei käytä sitä enää missään muodossa
Ikä: 85 (muuttuessaan 23-vuotias)
Syntyi: 21.1.1927
Kuoli: 14.4.1950
Sukupuoli: Mies
Siviilisääty: Leski
Uskonto: Entinen juutalainen, nykyään voisi verrata ateistiin
Laji/Kansallisuus: Vampyyri/ranskalainen
Ammatti: Luca ei ole koskaan opiskellut itselleen ammattia, mutta omaisuutta hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Rahan määrä johtuu peritystä perinnöstä, osakkeista ja monista omistamista yhtiöistä. De Rouxin yhtiön johdossa olevat veljekset ovat bisnesmiehiä, joiden vaikutusvalta ulottuu useampiin yhtiöihin mitä sielu voi edes sietää. Toisissa yhtiöissä he ovat enemmän osilla kuin toisilla. Enimmäkseen de Rouxit ovat keskittyneet elektroniikka- ja aseteollisuuteen. Lucan toimenkuva on laaja, joskus jopa turhanpäiväinen ja laiskotteleva, mutta yleensä Lucan työnä on kansainvälinen yhteistyö, mm. kauppojen solmiminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Luca matkustaa paljon ulkomailla, käy kokouksissa ja on puhelimen ääressä. Tosin haluttomuudesta esiintyä omalla nimellään ja välillä työkyvyttömänä, Luca on palkannut itselleen sihteerin, joka tekee melkein kaikki hänen puolestaan. Melkein.

Suhteet:
• Charles de Roux – Kuollut. Häntä oli ns. Lucan adoptiovanhempi, vaikka mitään virallisia papereita ei koskaan tehty. Charles oli hyvin merkittävä mies Lucan elämässä, tämä oli hänen pelastaja, auttaja, opettaja ja ennen kaikkea toinen isä. Charles jätti kaikki yhtiönsä ja omaisuutensa hänelle ja veljelleen Dominiquelle.
• Dominique de Roux – Ainoa henkilö, johon Luca luottaa täydellisesti. Luca sanoo Dominiqueta veljekseen, vaikka he eivät ole verisukulaisia. Dominique on ottanut taakakseen Lucan hyvinvoinnin, joten katsoo tämän perään hyvinkin tarkasti, varsinkin tämän verenjuonnin perään. Luca ei ole moneen vuoteen säästynyt Dominiquen päivittäisiltä soitoilta. Heidän suhteensa on avoin ja lämmin, vaikka toisinaan Luca turhautuu Dominiquen ylihuolellisuuteen. Dominique on selvästi se henkilö, joka pitää heidän bisneselämäänsä pystyssä.
• Henriette Bouvier – Lucan palkkaama sihteeri. Nainen on hyvin tomera ja itsenäinen, mutta silti kaksikko joutuu olemaan enemmän tai vähemmän toistensa kanssa tekemisissä. Henriette tekee puolet ja jollei enemmänkin Lucan töistä, joten nainen on täysin korvaamaton. Henriette on tietoinen Lucan sairauksista ja osittain tietoinen miehen omasta maailmasta, mutta ei ole valtuutettu kuulemaan koko tarinaa. Mutta välillä nainen on Lucan toinen holhooja Dominiquen kanssa.

Roolileikki
On huomattavaa mainita heti aluksi, että Luca on mahdottoman hyvä näyttelijä ja valehtelija. Niistä taidoista hän on kehittänyt itselleen yleensä jokapäiväisen leikin, roolileikin – kuten hän sitä itse kutsuu -, josta on tullut hänen maailmansa. Koska Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan, ei hän oikeastaan koskaan esiinny omalla nimellään, näyttäydy oikealla ulkonäöllään tai käyttäydy luonteensa omaisilla piirteillä. Hän on aina joku muu kuin itsensä; tulinen ja hurmaava naistenmies, erakoituva yksinäinen susi, kaikkea rakastava maailmanpelastaja, armoton bilettäjä, raiteilta suistunut juoppo, vanha ja elämänviisas leski, rakastava ja huolehtiva perheen isä, rakkauden kaipuinen keski-ikäinen nainen.. Vain ainoastaan Lucan mielikuvitus ja mieltymykset ovat rajana, hän haluaa olla kuka tahansa paitsi hän itse. Rooleista on tullut hänen elämänsä ilo, nautinto ja pakkomielle. Harva tapaa aitoa ja oikeaa Luca de Rouxia, koska hän karkaa itseään ja menneisyyttään rooliensa taakse.
Toisinaan Luca ottaa nämä roolihahmonsa niin todesta, että unohtaa välillä kuka ja mikä hän oikeasti on. Hän osaa eläytyä ja elää epäröimättä toista henkilöä. Ja koska hänellä on kyky muuttaa sukupuoltaan, on hän löytänyt itsensä harrastamassa seksiä miehen kanssa, tosin naisena. Luca ei tiedä kuinka suhtautua näihin tapauksiin, koska ei näe itseään homo- tai biseksuaalina tai sitten ei myönnä itselleen. Tämä vain kertoo siitä, kuinka vahvasti hän voi elää toisen elämää, jonka on vain itse keksinyt.

Luonne: Aluksi on viisainta mainita Lucalla olevan paniikkihäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hänen kohdallaan kaksisuuntainen mielialahäiriö tarkoittaa sitä, että hänen mielialavaihtelunsa ovat jaksottaisia ja kestävät kerralla paljon kauemmin aikaa kuin normaalisti. Nuorempana hänen mielialavaihtelunsa manian ja masennuksen välillä olivat selvästi rajuja ja huomattavia, mutta nykyään Luca osaa elää sairautensa kanssa paremmin. Manian ylivilkkauden hän kohdistaa yleensä roolileikkeihinsä (lue ylempi osio) ja masennuksen sitten kärsii yksinään tai kulkee apaattisena ympäriinsä.

Lucan elämä pyörii roolien lisäksi sairautensa ympärillä, halusi hän tai ei. Pakostakin se vaikuttaa hänen luonteeseensa. On kumminkin huomattava asia, että harva tapaa oikeaa Luca de Rouxia kun tämä on maniavaiheessa; ylivilkas, toimelias, itsevarma, energinen, maailmalle haistattelija, kapinoitsija, puhelias, keskittymiskyvytön, uhkarohkea, lähes hallitsematon.. Ja jos tapaa, silloin Luca on sekoittanut luonteeseensa roolihahmojensa piirteitä enää itsekään tunnistamatta mikä on hänen omaansa ja mikä roolihahmon. Luca on melkein yhtä värikäs maniavaiheessa kuin hänen roolihahmonsakin, hän on vain monta kertaa tuhoisampi itselleen.

Koska Lucan maniavaihe on lähes poikkeuksetta sidottu roolihahmoihin, joilla on satoja eri kasvoja, Lucan persoonallisuus näkyy parhaiten masennuksen aikana, koska se ei poikkea paljoa normaalista tilasta. Masennus on vaiheittaista, toisinaan on ihan hyviä päiviä ja joskus hyvin epätoivoisia päiviä, jolloin Luca on täysin eristäytynyt muusta maailmasta, vaipuen pahimmissa tapauksessa psykoosiin. Yleensä Lucan paniikkihäiriön laukeaminen aiheuttaa psykoosiin vaipumisen. Mutta ihan hyvinä päivinä Luca on hiljainen ja varautunut tuntemattomille. Apaattisuus on lähes aina läsnä. Hän tuntuu hyvin pieneltä ja viattomalta pikkulapselta, joka on hukassa suuressa maailmassa. Luca on omana itsenään tylsä ja surkean oloinen, hauraan ja heikon oloinen, ellei ole tuonut suojamuuriaan suojakseen. Suojamuuri on toinen keino peittää Lucan heikon luonteen. Luca esittää lähes poikkeuksetta kovempaa ja vahvempaa mitä on. Se tekee hänestä jopa tylyn ja töykeän.

Lucan on hyvin vaikea luottaa muihin. Luca on aina ollut huono käsittelemään vaikeita ja raskaita asioita. Hän ei osaa puhua omista murheistaan tai kokemuksistaan, jotka vainoavat häntä nykypäivänäkin. Jollain tapaa Luca on selviytyjä ja toisaalta jääräpää, hän ei usko muiden saavan hänen ongelmiaan pois. Enää hän ei käy psykiatrin luona, ellei Dominique pakota häntä.

Vaikka Luca on usein apaattisen oloinen, ei hän ole menettänyt elämänhalua. Hän ei halua kuolla, vaikka näkee itsensä säälittävänä ja merkityksettömänä. Luca ei ole koskaan selvittänyt sitä mysteeriä, miksi hän haluaa pitää itsensä hengissä. Ehkä se johtuu hänen vahvasta selviytymisvietistään, joka on pelastanut hänet monesta pinteestä. Jollain tapaa hän on myös sitkeä ja periksi antamaton, vaikka ne ovat ajaneet hänet melkein hulluuden partaalle.
Ainoat asiat mistä mies löytää itselleen nautintoa ja "terapiaa" itselleen roolileikkiensä lisäksi on itsensä kehittäminen. Mies on täysin hurahtanut kehittämään itsessään erilaisia taitoja (kuten kitaran soittamista, taistelulajeja..), joita voi hyödyntää rooleissaan.

Oikea Luca on luonteeltaan hyvin yksinkertainen ja väritön, hänessä ei ole mitään erikoista. Hän on masenteleva, pessimisti ja paljon nähnyt. Hän ei ole kumminkaan typerä, vaan yllättävän viisas. Viisautensa hän on kumminkin hyvä peittämään ja toisinaan on mahdottoman lapsellinen ja kiukutteleva. Välillä tuntuu, kuin Luca eläisi uudestaan murrosikäänsä.

Ulkonäkö

Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään rajattomasti ja harva osaa kertoa miltä Luca näyttää. Aito ja oikea Luca on hyvin lyhyt (161 cm) nuori mies, joka omistaa hyväkuntoisen kropan. Hänellä on selviä lihaksia, mutta ei hän mikään kehonrakentaja ole. Lihakset hän on hankkinut itselleen näyttääkseen vakuuttavammalta ja omistaakseen paremman kunnon.

Lihaksiensa kanssa Luca muistuttaa enemmän hyvin treenattua lasta, joka on leikannut hiuksensa lupaa saamatta. Hiukset ovat mustat, tuuheat ja itsepäiset. Hiuksia tosin ei ole paljoa, sillä miehellä on enemmän tai vähemmän kaljua tai siiliä päänsä sivuilla. Ainoat pitkät hiukset kasvavat pään päällä suorassa rivissä aina niskaan asti. Ne hiukset ovat aina pompulalla. Hänellä on hieman luisevat kasvot, pieni pehmeä nenä, kalmanvalkea iho, mustat silmänaluset ja suurehkot sokeansiniset silmät. Hänen perusilmeensä on surumielinen, jopa surkean näköinen. Miehellä on yleensä aina jonkinlainen parta, ettei aivan lapselta näyttäisi.

Miehellä on ollut runsaasti arpia kehossaan, mutta vampyyriksi muuttuessaan ne ovat haalistuneet ja jopa kadonneet. Tatuointi on hänen ainoa merkki ihossaan, joka sijaitsee alaselässä. Selässä lukee peilikirjoituksena mustin, isoin kirjaimin ”FREE”. Miehellä on tapana katsoa tatuointiaan peilin kautta, missä se lukee oikein päin. Tatuointi on muistutus hänelle itselleen, rauhoittaakseen joskus mieltään.

Luca tykkää pukeutua nahkaan, niitteihin, ketjuihin, ruutuihin, huiveihin, maihareihin ja hyvin omaperäisiin vaatteisiin. Yleensä Lucan pukeutuminen ei ole täysin tummanpuhuvaa, vaan käyttää mielellään värejä.

Menneisyys: Adolf Eichelberger syntyi kuopuksena juutalaisperheeseen tammikuisena yönä. Perhe oli hyvin tiivis ja lämmin, vaikka rahatilanne ei ollut missään vaiheessa kovin ihanteellinen. Adolf kumminkin oli tyytyväinen ja onnellinen vanhempiensa, isoveljensä Ansgarin ja isosiskonsa Aloisian kanssa, vaikka tottui jo pienestä pitäen elämään nälässä.

Onnellinen lapsuus kumminkin päättyi nopeasti, kun Adolf kauhukseen joutui todistamaan äitinsä ja isänsä murhaamisen. Tilannetta ei helpottanut asia gheton perustamisesta heidän pieneen kaupunkiinsa, jossa puolet asukkaista oli juutalaisia. Adolf kumminkin pystyi pakenemaan sisarustensa avustuksella, ennen kuin se oli mahdotonta. Veli ja sisko jäivät ghettoon, eikä Luca tiedä tänä päivänäkään mikä jäi heidän kohtalokseen.

Vain 12-vuotias Adolf salamatkusti suurempaan kaupunkiin, missä juutalaisten määrä oli vähäinen. Samana vuonna toinen maailmansota syttyi, mutta se ei vaikuttanut Adolfin elämään paljoa. Adolfista tuli katulapsi, joka varasti pysyäkseen hengissä. Ennen kuin nuoresta pojasta kerkesi tulla aivan eläimen kaltainen nuljakas, hänet löysi puolalainen Henryk Gawel. Gawel houkutteli ajan kanssa pojan mukaansa ystävällisellä olemuksellaan ja vatsantäyttävillä lupauksilla. Adolf lähti miehen mukaan aivan Puolan keskustaan, missä Gawel asui syrjäisessä paikassa omassa kauniissa kartanossaan. Elämä ei kumminkaan ollut yhtä hienoa, miltä kartano näytti. Gawel lukitsi Adolfin kahdeksi vuodeksi kellariinsa, missä Adolf joutui toteuttamaan Gawelin kaikki sairaat fantasiat seksiorjana. Itsemurha kävi joka päivä Adolfin mielessä, mutta hän ei ollut siihen kykenevä ollessaan sidottuna sänkyyn puolet vuorokaudesta.

Sattuipa kumminkin Adolfin onneksi pelastus, vaikkei mikään iloisin sellainen; natsit löysivät hänet kellarista ja passittivat hänet Varsovan ghettoon. Siellä Adolf ei kerinnyt kauaa olla, kunnes hänet pakkosiirrettiin keskitysleirille, Treblinkaan.
Toisin kuin monet muut juutalaiset joutuivat kohtaamaan pelkän kuoleman, Adolf säästyi kaasukammiolta. Hänet otettiin sinne pakkotyöläiseksi, mutta nuorukainen ei välittänyt. Hän eli siellä päivä kerrallaan, toimien enemmän saksalaissotilaitten juoksupoikana nopeitten jalkojensa ansiota. Juuri Treblinkassa Adolf tapasi ystävänsä Dominique Chevalierin, joka oli myös pakkotyöläisenä keskitysleirillä. Heidän ystävyytensä lähti liikkeelle hiljaisissa merkeissä, pelkän läsnäolon vaikuttaessa paljonkin heidän mielialaansa. Heillä ei ollut aluksi samaa kieltä, Adolf puhui saksaa, jiddišiä, hepreaa ja puolaa, Dominique puhui ranskaa ja romania.

Niin ihmeellistä kuin se olikin, nuorukaiset selvisivät hyvin kauan keskitysleirillä vain näännyttämällä itsensä uuvuksiin joka päivä ja sulkemalla jokapäiväiset kauheudet silmiensä edestä, jotta saisivat nukuttua yönsä rauhassa. Adolf kumminkin kärsi jo ennestään ahdistavista unista, hän palasi joka yö kellariinsa. Adolfin elämä oli tuskallista, väsyttävää ja sielua syövää. Viimeistään keskitysleirillä hän luopui uskostaan.
He heikkenivät päivä päivältä, joten lopulta he päättivät yrittää karata. Ja he onnistuivat. Se oli silkkaa tuuria ja onnea. Siitä ei voinut olla kuin kiitollinen ja ihmeissään.

Elämä keskitysleirin ulkopuolella ei kumminkaan ollut mutkatonta ja helppoa. Mustalaispojalla ja juutalaisella ei ollut turvallista liikkua vapaasti. He elivät lainsuojattomina, tehden kaikkensa saadakseen joka päivä ruokaa ja paikan missä nukkua. Toisinaan heidät ottivat suojiinsa rohkeat ja lakia rikkovat kansalaiset, mutta enimmäkseen nuorukaiset vaelsivat minne jalat veivät, ollen turhankin usein uhkarohkeita. Dominiquen toivona oli päästä joskus takaisin Ranskaan, josta voisi etsiä mahdolliset perheenjäsenensä. Juuri noina vuosina Adolf rupesi kutsumaan itseään Lucaksi.
Ranskassa ei kumminkaan ollut mitään ilon aiheitta, muuta kuin saksalaisten perääntyminen Ranskasta. Dominique sai kuulla perheensä kuolleen, ainoastaan joitakin kotiyhteisönsä jäseniä oli hengissä. Luca ja Dominique jäivät sodan päädyttyä Ranskaan ja nimenomaan Pariisiin. He yrittivät etsiä itselleen töitä, mutta toisinaan he sortuivat varastamiseen.

Parin vuoden päästä he saivat töitä Charles de Rouxilta, suuren kartanonomistajalta ja kreivin perilliseltä. Palvelijoita riitti miehen kartanossa, mutta silti hän otti siipiensä alle kaksi miehen alkua. He toimivat kartanossa jokapaikanhöylinä. Heillä oli melkein enemmän vapaa-aikaa kuin työaikaa, Charles oli erittäin lempeä työnantaja. Niinpä nuorukaiset tutkivat kartanoa. Sattuipa kerran sitten niinkin pahasti, että he löysivät kellarin, jonne Dominique leikillään sulki Lucan. Luca ei ollut siihen mennessä mitenkään käsitellyt seksiorjana oloaan vain elänyt traumojensa kanssa, mutta kellariin lukitseminen sai aikaan paniikkikohtauksen ja suuren takapakin. Luca vietiin siltä seisomalta hoitoon.

Luca pidettiin kauan sairaalantiloissa, jossain vaiheessa hänet siirrettiin jopa mielisairaalan puolelle. Jonkin aikaan Lucalla oli masennusta, kunnes vaipui psykoosiin ensimmäistä kertaa.
Luca vietti mielisairaalassa enemmän aikaa mitä itse näki tarpeelliseksi. Ehkä kaiken teki hankalaksi sen, ettei Luca ollut yhteistyöhaluinen. Ainoa jolle hän suostui lopulta puhumaan, oli Dominique, joka koki kauheita omantunnontuskia.

Loppujen lopuksi mies pääsi lopulta mielisairaalasta ja palasi de Rouxin kartanoon, mihin Dominique oli täysin kotiutunut. Luca taas oli pelkkä haamu kartanossa, osoittamatta luottamusta kehenkään muuhun kuin Dominiqueen. Varsinkaan Charles de Roux ei saanut Lucan luottamusta, vaikka tämä oli mahdottoman reilu ja ystävällinen heitä kohtaan. Luca kumminkin tiesi tämän salaavan jotain ja pelkäsi kuollakseen tämän olevan samanlainen kuin puolalainen Gawel. Charlesin salaisuus oli kumminkin kaikkea muuta mitä Luca oli odottanut; tämä oli vampyyri. Kerran Luca sattui yllättämään Charlesin ja joutui itse tämän ruuaksi. Vampyyri joi hänet melkein rutikuivaksi, kunnes tajusi mitä oli tekemässä. Charles muutti Lucan vampyyriksi, koska ei halunnut tappaa tätä.

Luca otti muutoksen rauhallisesti. Hän oli jopa iloinen muutoksesta, koska tunsi itsensä paljon vahvemmaksi kuin koskaan ennen. Vampyyriksi muuttuminen toi miehelle itsevarmuutta, mikä on aina puuttunut häneltä. Mutta koska jo silloin Luca vaikutti hyvin epävakaalta persoonalta ja perään katsottavalta kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiasteiden ilmestyessä, pyysi Dominique Charlesin muuttamaan hänet myös yön olennoksi.

Vuosien jälkeen Lucan sairaudesta alkoi tulla mahdoton riesa. Hänen mielialansa muuttui todella tiuhaan tahtiin ja lopulta Luca itsekin myönsi asian olevan ongelmallinen. Luca lupautui sairautensa takia käydä psykiatrin luona, koska hänen elämänsä oli liian hallitsematonta. Toisinaan hän asui mielisairaalassa joko psykoosin tai täysin hullunmyllyn mielensä kanssa. Lucan elämä oli yhtä vuoristorataa.
Vuosien kamppailujen jälkeen hän sai sairautensa jotenkuten tasaantumaan ja Luca pystyi keskittymään lähes normaaliin elämään.
Jossain vaiheessa sairautensa pahimpien vuosien jälkeen Luca kiinnostui kielistä. Yhdessä Dominiquen kanssa he muuttivat aina välillä ulkomaille ja matkustivat paljon vain oppiakseen kieliä.

Kartanosta oli tullut heille molemmille koti ja Charlesista isä. Luca näytti jopa hetkeksi voittavansa sairautensa, lopulta voittaen menneisyytensä haamut. Hän tuntui hetken mieheltä, joka nautti vakaasta ja onnellisesta elämästä. Mutta sitten iski pommi, joka vei Lucan takaisin itsesäälissä kyyriskelevään mieheen. Vampyyrinmetsästäjät tappoivat Charlesin. Lucalla meni aikaa toipua surusta ja psykoosistaan. Charlesin kuoleman jälkeen hän oli Dominiquen kanssa tämän suuren omaisuuden perijöitä. Luca ei ollut kumminkaan kykenevä ottamaan johtoa Charlesin tilalle, joten Dominique alkoi heti johtaa liikeasioita.

Luca itse yritti vain toipua ja elää. Harmikseen epäonni jatkui. Vuosia Charlesin kuoleman jälkeen Luca meni sokeasti rakastumaan naiseen. Nainen oli petollinen, tämä oli vain hänen omaisuutensa ja hänen hengestään kiinnostunut. Nainen, Ariane Ambre nimeltään, oli täysin katkeroitunut vampyyreille ja halusi kostaa kaikille kierosti. Lucan hän onnistui rakastuttamaan itsensä, saaden miehen jopa uskoutumaan naiselle menneisyydestään. Lopulta he menivät naimisiin ja Luca muutti kartanosta Pariisin keskustaan tuoreen vaimonsa kanssa.
Kaikki paljastui kun Ariane yritti tappaa hänet, kertoen oman surkean menneisyytensä ja vihan vampyyreita kohtaan. Luca tappoi vaimonsa, mutta itki kauan surkeaa elämäänsä.

Ariane kasvatti miehen sellaiseksi minkälainen hän on nykyäänkin. Juuri Arianen takia hän keksi itselleen roolileikit. Lucasta tuntui, ettei hän voisi olla oma itsensä, koska omana itsenään vain tuhoaisi itsensä aina vain pienempiin palasiin. Hän näkee huonon onnen seuraavan häntä, siksi hän yrittää piiloutua ja välttää kohtaloaan roolileikkiensä avulla.
Niinpä roolileikit ovat olleet jo monta kymmentä vuotta hupia ja pakkomielle ja hiljainen Luca de Roux esittäytyy päivä päivältä harvemmin.

Asumus: Lucalla on monta kotia ja huvilaa ympäri maailmaa. Mutta tärkein paikka, missä hän yleensä asuu, on kerrostalo Pariisin keskustassa. Valehtelematta hän omistaa itse koko rakennuksen ja kerroksia on viisi. Lucan oma koti on ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee hissillä. Tosin kuka tahansa ei voi päästä ylimpään kerrokseen, vaikka taloon voisi päästäkin sisään. Lucan oma yksityinen lukaali on tilava ja moderni, jonne hän ei tuo oikeastaan ketään. Ylimmässä kerroksessa on huone, jossa sijaitsee suurin osa Lucan roolihahmojen rekvisiitta; vaatteet, meikit, henkilökohtaiset tavarat (mm. puhelimet), henkilöllisyystodistukset.. Kerrostalon alemmat kerrokset vaikuttavat normaalilta kerrostaloasumukselta, joissa on omia pienempiä ja isompia kämppiä. Ne Luca on sisustanut vakiintuneiden roolihahmojensa kodeiksi ja omiksi harrastehuoneikseen. Kerrostalo on oma pieni tarinansa, josta tietää harva.

Vahvuudet/taidot: Luca on kielellisesti älykäs, hän on musikaalisesti lahjakas ja omistaa hyvän fyysisen kunnon. Elämänsä aikana Luca on kehittänyt itseään useissa erilaisissa asioissa, joten hän osaa yhtä jos toistakin juttua, toisia paremmin ja toisia heikommin. Kaikista huomattavin taito on Lucan kielellinen kyvykkyys, hän osaa puhua ja kirjoittaa hyvin monia kieliä kiitettävästi. Joitakin kieliä hän osaa niin hyvin, ettei hänellä ole edes huomattavaa aksenttia.
Toinen asia, minkä Luca on kehittänyt ihanteelliseksi, on hänen kyky muokata ulkonäköään. Luca osaa muuttaa sukupuoltaan, ihonväriään, karvojen määrää, pituuttaan, painoaan.. Hän osaa tehdä melkein mitä tahansa itselleen.

Kielet, joita osaa moitteettomasti tai melkein moitteettomasti: saksa, puola, jiddiš, heprea, ranska, englanti, espanja, romania, venäjä, italia, ruotsi, japani, persia, arabia ja mandariinikiina

Työn alla, mutta silti alkajaa enemmän tai vähemmän pidemmällä olevat kielet: latina, unkari, kurdi, korea, hindi

Heikkoudet: Kaikki vampyyrin heikkoudet ja oma mieli. Luca kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja paniikkihäiriöstä. Tosin mies on oppinut elämään niitten kanssa, mutta joskus ne ovat enemmän kuin paljon tiellä.

Harrastukset: Kielien opiskelu, karate, kitaran, viulun ja pianon soitto. Toisinaan Luca innostuu yhdestä jos toisestakin harrastuksesta, mutta nämä ovat vakituisimmat.

//Huhhuh, olen valehtelematta ainakin puoli vuotta suunnitellut tänne tuloa, mutta vihdoin sain monimutkaisen hahmoni valmiiksi! Ymmärsinkö myös oikein, ettei vampyyrit voi käyttää voimiaan päivällä? Lucan kohdalla se enimmäkseen tarkoittaisi ulkonäön muutoksia.. Ja ihan tyhmää ku ei voi laittaa linkkia kuvasta.. Kukaan ei varmaan ymmärrä noita hiuksia x) Nyt sitten vain tuomiota odottamaan..//

Haha, nyt meillä on sekä mies- että naisvariantti Lucasta foorumilla :'D (Ei tosin hätää, kyseessä on siis unkarilainen versio Lucia-nimestä, joka kirjoitetaan siis Lucana.)

Hienoa, että sait kuitenkin lähdettyä liittymään tänne! Hiukset ymmärsin hyvin, kyseessähän taitaa olla irokeesi, jota herra pitää alhaalla ja kiinni ponnarilla? Tai ainakin jonkn sortin fauxhawk. Ja kyllä, vampyyrit ovat voimattomia päivisin. Olen asian itse hahmottanut niin, että he ovat yöeläjiä, jotka päivisin ovat vähintään puolikoomaisessa tokkurassa, elleivät nyt varsinaisesti horrosta tai nuku. Jätin yksityiskohdan auki, koska pieni vaihtelevuus siinä, nukkuvatko vampyyrit vai eivät, on kai ihan mukavaa liikkumavaraa pelaajille.

Mitä linkkeihin tulee, vierailijat eivät voi lähettää linkkejä turvallisuussyistä - mistä sitä tietää, millaista spämmiä tai virusta linkin takana saattaisi olla? Tietenkin suurin osa foorumiropeihin tulijoista on asiallista väkeä, eikä cheneenkään ole mitään botteja tai trolleja tai muita häiriköitä eksynyt onneksi :'D

Mitä hahmoosi tulee.... rakastan sen konseptia! Juutalais(vampyyri) toisen maailmansodan kurimuksessa! :'D Tietenkin Luca ei nyt ollut vielä silloin vampyyri, mutta... ahh, oma Lukakseni ja Luseinan Elijah olivat myöskin läsnä noissa tapahtumissa. Lisäksi ajatus muodonmuuttajasta, jonka oma minä katoaa monien hahmojen sekaan~ Aivan ihastuttava!

Haha, hahmosi on toinen hahmo putkeen, joka on sinänsä aivan täysin läpipäästettävässä kunnossa - ei ristiriitainen maailman kanssa tai mitenkään muuten ongelmallinen - mutta minun on aivan pakko vähän tökkiä sitä.

Et haluaisi viedä Lucan ideaa vielä vähän pidemmälle?

Aivan henkilökohtaisesti pidän vähän kyseenalaisena sitä, että yksittäiseksi syyksi hahmon mielenterveysongelmille rakennetaan todella, todella äärimmäinen raiskauskokemus, koska sellainen on todella vaikea kirjoittaa kunnolla. Lisäksi hahmon luonteen määrittely pelkästään hänen mielenterveysongelmiensa kautta on myöskin hitusen epämiellyttävää - aivan kuin kokonainen ihmispersoona voisi pelkistyä sairauksiinsa. Lisäksi Lucan vampyyrius tuntuu hitusen irralliselta, koska sen ainoa tarkoitus tuntuu olevan hänen voimiensa selittäminen.

Mikään näistä syistä ei sinänsä ole huono ratkaisu, ja niitä pystyy kyllä käyttämään hienosti, mutta... kun kävin saunomassa hahmosi lukemisen jälkeen, päähäni räjähti vaihtoehto, jota nyt haluaisin ehdottaa mietittäväksesi.

Mitä jos Luca ei olisikaan kokenut seksiorjuutta, vaan vuosien epävarmuus, kaikkien läheisten kuolema, järjestelmällisen vainon kohteeksi joutuminen, ihmisarvonsa menettäminen, pakkotyö ja ylipäänsä se helvetti, jonka läpi Luca joutui elämään toisen maailmansodan aikaan, olisi murskannut hänen oman persoonansa ja ihmisyytensä ja omanarvontuntonsa? Mitä jos hän olisi ollut irrottautunut todellisuudesta suojelusmekanismina jo paetessaan Dominiquen kanssa? Mitä jos vampyyriksi muuttuminen - joka on traumaattinen ja mieltähorjuttava kokemus - olisi murtanut hänet lopullisesti ja jättänyt 'todellisen' Lucan todellakin pelkäksi tyhjäksi kuoreksi, jonka kanssa on liki mahdotonta kommunikoida? Entä jos hän todella olisi kadottanut itsensä muihin persooniinsa, joita omaksuu myös muilta yrittäessään sopeutua takaisin maailmaan, eikä hän osaa muuttua takaisin alkuperäiseen hahmoonsa ilman, että esimerkiksi Dominique muistuttaa valokuvalla, miltä hän näytti? Ehkäpä hän ei olisi täysin ja katkeroitumatta hylännyt uskoaan, vaan se, ja sen pettämäksi tuleminen, vaikuttaisivat häneen yhä monien vaihtoehtoispersoonien alla?

x'D Toivottavasti ymmärrät tuosta kysymysryöpystä edes jotenkin ideani. Haluaisin siis sinun harkitsevan, josko sittenkin haluaisit ottaa toisen maailmansodan tapahtumat enemmän keskiöön Lucan menneisyydessä ja psyykessa, ja viedä hänen itsestään vieraantumasta vielä askeleen pidemmälle? Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja paniikkihäiriön tilalle dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö ja ehkäpä borderline personality disorder, jos vampyyrin psyykeen voi edes ihmisten sairausluokituksia soveltaa. Tuossa esittämässäni mallissa maailmansotatrauma ja vampyyrius liittyisivät kiinteämmin yhteen hänen mielenterveysongelmiensa kanssa, mikä voisi olla ehkä mielenkiintoisempi tapa käsitellä häntä... mutta toisaalta ehkä myös vaikeampi, varsinkin jos haluat tuoda oikeaa Lucaa esille peleissä roolihahmojen lisäksi. Tuo myös tarkoittaisi, että päivät Luca olisi todella, todella toimintakyvytön, jolloin ehkäpä hitusen kierompi mammonankeräys voisi olla paikallaan... mutta vampyyrien nyt muutenkin pitää aina olla vähän kieroja rikastumistapojensa kanssa ;'D

Tietenkin kyseessä on vain ehdotelma, mutta haluaisin, että harkitsisit sitä ja kertoisit mielipiteesi siitä. Hahmossasi ei todellakaan siis ole mitään vikaa, näen siinä vain potentiaalia, jota et ole aivan ottanut haltuusi - ainakin jos tykkäät samantyyppisestä överistä pelailusta kuin minä x'D Ehkäpä jotain pientä yhteenräätälöintiä voisit tehdä muutenkin, mutta se on täysin oma valintasi ja todennäköisesti asiat nivoutuisivat yhteen viimeistään pelattaessa.

Ahh, ja jos haluat hahmoosi vähän enemmän poweria, en näkisi mitään ongelmaa siinä, että muuttuessaan joksikin roolihahmoksi Luca pystyisi todella, todella uppoutuessaan ja uskoessaan olevansa hahmo oikeasti myös todella tulemaan täksi hahmoksi, mitä tulee ominaisuuksiin, jotka eivät aivan kuulu fyysisen muodonmuutoksen piiriin. Esimerkiksi jos hän esittäisi ihmissutta, hän todella voisi muuttua susimuotoon, ja esittäessään jonkinsortin noitaa hän kykenisi niihin taikoihin, mihin noitahahmo kykenee. Samalla hän voisi saada myös niskaansa kyseisen hahmon viat ja heikkoudet, joten tilanne tasapainottuisi lopulta, jos et kovin voimakkaista hahmoista pidä.

Kuten varmaan jo monista kommenteistani ja ehdotelmistani osaat päätellä, en ihan vielä malta päästää Lucaa läpi. Haluan vain tällä leikkiä hetken ylivaltiasta ja pakottaa sinut kertomaan, miltä tekemäni ehdotukset tuntuivat. Ne eivät tosiaan ole mitään ehdottomia korjauksia, vaan enemmänkin vain ajatuksia, joita hahmosi synnytti päässäni :'D Niin hemmetin cooli konsepti, että olisi sääli olla tökkimättä sitä vielä vähän pidemmälle! Ymmärrän kuitenkin myös, jos haluat pitää Lucan entisellään, ja silloin voin päästää hänet läpi, kunhan vain sanot ensin ^^

Hyi kauhea kun säikähdin vastauksen pituuden nähdessäni!! Olin jo lyödä hanskat tiskiin, että en minä noin paljon virheitä ole voinut tehdä, vaikka hieman epävarmana jätin hahmohakemuksen xD Mutta pidän rakentavista ja kehittävistä kommenteista!

Mutta itse asiaan. Tarkoituksenahan ei ollut pelkästään raiskauden olevan syy Lucan mielenterveydenongelmille, mutta nähtävästi en kirjoittanut muista aiheista niin painottavasti. Nähtävästi epäonnistuin viestinvälittämisestä, mikä voi johtua siitä, että olen hyvin laiska lukemaan tekstiä uudestaan ja miettimään sitä...:D Taisin myös itse pitää sitä itsestäänselvyytenä, mutta nähtävästi erehdyin, osaamatta kertoa päässäni liikkuvia asioita tarpeeksi selvästi. x) No tämä asia menee sanomattakin korjaukseen, koska haluan lukijoiden ymmärtävän maailmansodan olleen yksi tärkeä asia Lucan mielenterveyden heikkenemisen kannalta. Ja myönnän, että luonteenkuvauksessa asia painottuu hyvinkin paljon Lucan sairauteen, mutta toisaalta näen sen myös niin, että sairaus on niin iso asia Lucan elämää, että se on melkein ja onkin yhtä iso asia kuin hänen roolileikkinsä. Lucan oma luonne on niin hämärtynyt ja kadonnut, ettei siitä ole paljoa kerrottavaa. Mutta ymmärrän pointtisi ja lupaan miettiä toisenlaista tapaa kertoa asiasta, vaikka en lupaa maata järisyttävää muutosta! Täytyy myös myöntää, että vampyyriusjutun irallisuus tuli myös mieleen. Saatuani tekstin kokoon mietinkin mahdollista toista lajia, mutta en keksinyt mitään. Vampyyrin valitsin myös iän puolesta, haluan välttämättä että Luca on joutunut kokemaan toisen maailmansodan kauheudet!

Olen joskus pelannut hahmolla jolla on dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö, mutta mieleeni ei tullut soveltaa tätä. Jos tarkkoja ollaan, Lucalla on tämä, tosin varmasti hieman erilainen. Jos lähtisin kehittämään tätä ideaa pidemmälle, se hankaloittaisi Lucan työskentelyä (ihan kuin mies muutenkaan tekisi töitä..). Kysymys taitaa vain olla enää omasta ihastuksestani bisnesmiehestä, joka on välillä hyvinkin työkyvytön, mutta silti hyvä työssään. Mutta mielenkiintoinen idea ja pidän siitä, että oikea Luca olisi lähes täysin kadonnut. Oletettavasti kumminkin olisi jokin "normaali" tila, missä Luca yrittää etsiä itseään, mutta on sekoittanut roolihahmojensa piirteitään itseensä niin paljon, että joko omaksuu tai ei omaksu ne itselleen. Ongelmanahan ei olisi se, etten saisi tuoda Lucan oikeaa luonnetta peleihin, koska voisin yksinkertaisesti tehdä sellaisen persoonan, joka kuvaisi Lucan tämänhetkistä persoonaa. Rehellisesti sanottuna olen ihastunut Lucan maniavaiheeseen, kun tämän on "oma itsensä". Pieni mies, joka näyttää keskisormea jokaiselle, joten tämän haluan pitää jotenkin mukana, joko sitten sivupersoona tai maniavaiheessa. Se on vaan enää se bisnesjuttu! Tosin voisin tehdä sellainen persoonan, joka esiintyy Luca de Rouxina ja on hurmaava bisnesmies. Ja voisin itse soveltaa tätä dissosiatiivista persoonallisuushäiriötä, tehden siitä itselleni mieluisamman ja helpomman Tehden Lucasta vielä enemmän uniikin. Toinen asia minkä myös haluan pitää varmasti on Lucan kielinerous. Ovelana saisin senkin pidettyä, vaikka miehellä olisikin monen monta erilaista persoonaa, jotka eivät välttämättä ole mitenkään toisiinsa yhteyksissä tai tietoisia toisistaan.

Ehkäpä hän ei olisi täysin ja katkeroitumatta hylännyt uskoaan, vaan se, ja sen pettämäksi tuleminen, vaikuttaisivat häneen yhä monien vaihtoehtoispersoonien alla?
Tästä kumma kyllä tuli mieleen sivupersoona, joka on uusnatsi. Jotenkin surullisen koomista. Tosin olisi mielenkiintoista pelata myös sivupersoonalla, joka on henkeen ja vereen juutalainen.

Mutta sitten olisikin hankala kirjoittaa Lucasta mitään muuta kuin menneisyys! Tällä ei ole omaa luonnetta, ulkonäköä vain sivupersoonansa, jos oikea Luca olisi lähes täysin kadonnut. Tai jos oikein luova olen, niin eiköhän siitäkin saa jonkinlaisen kokonaisuuden tehtyä! Miltä Luca näyttäisi tms..

Mutta tuo toiseksi lajiksi muuttuminen on ihana ehdotus! Voisiko se myös tarkoittaa sitä, että Lucalla olisi paremmat mahdollisuudet toimia ja liikkua päivisin, jos olisi jokin päiväneläjä? Ei tietenkään, että keskipäivällä seisoo auringon alla, joka porottaa joka suunnasta, kokematta sitä tuskalliseksi. Mutta silleen toiminta olisi helpompaa. Mutta sitten tulee se ongelma, jos vampyyrit eivät pysty käyttämään voimiaan päivisin.
Ja minähän pidän voimakkaista hahmoista!

Ehdotuksesi pysäyttivät minut täysin ja kieltämättä olen miettinyt sitä pienessä päässäni Mutta koska Luca on oma taideteokseni, haluan miettiä ja harkita, joten en sano juuta enkä jaata! Luca on kokenut monen monta muodonmuutosta kuukausien aikana ja vasta pari päivää sitten keksin kaksisuuntaisen mielialahäiriön, mikä sekotti jo sinänsä päätäni xD Haluan muhia asiaa, mikä tosin voi johtua siitäkin, etten pysty enää lykkäämään kouluhommia, koska muuten olen kusessa Joten täytyy laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ainakin yrittää. Ei tämä tähän jää, täytyy vain miettiä!

Haha, ei ollut tarkoitus säikäyttää! x'D

Hmm, ehkä sinun ei tarvitse kauheasti huolehtia siitä, miten mielenterveysongelmat ihmisillä toimivat ja sinänsä päästää irti sairausluokituksista ja sekoittaa niistä itsellesi sopiva cocktail? Vampyyrius antaa myös siinä mielessä vapauksia, koska vampyyrihan on tosiaan elävä kuollut, joka toimii hyvin erilaisilla periaatteilla kuin ihminen :'D Ehkäpä Lucan persoonat eivät ole täysin erillisiä, vaan hänellä on kuitenkin niiden läpi tiedostamisjatkumo, eli hän sinänsä osaa opiskelemansa kielet jne. ollessaan sellaisessakin roolihahmossa, joka ei osaa, mutta niiden käyttäminen - roolin rikkominen ylipäänsä - heittäisi hänet usein havahtumaan siihen, että olikin roolihahmossa eikä oma itsensä, mikä käynnistäisi alusta johonkin roolihahmoon syventymisen prosessin.

Lisäksi vampyyrius voisi toimia hauskasti niin, että Lucan mania tapahtuisi öisin, ja masennus päivisin, silloin kun hän on voimaton ja joutuu olemaan yksin oman itsensä kanssa sen n. 12 tuntia. Lucan 'todellinen' persoona voisi myös ehkä olla olematon sillä tavalla, että hänellä on silloin selviä piirteitä, mutta ne ovat häilyväisiä ja vaihtuvia - ja ehkäpä silloin hänen kaikki roolileikkien aikana näkymättömiin jääneet puolensa, kuten pelot ja vampyyrin petomaisuus jne. jyräisivät herran mielen ylitse? Silloin pääsisit leikkimään kunnolla sillä, kuinka Luca on vaarallinen ympäristölleen ja vaatii ulkopuolisten vahdintaa ja heidän tuomia veripakkauksia pärjätäkseen tiettyinä aikoina, kun taas toisina aikoina hän on sädehtivä, upea persoona, joka saa paljon aikaan :'D

Hmm, vampyyrit ovat kyllä melkoisen ehdottomasti täällä sellaisia, että heillä ei ole voimiaan päivisin, vaan silloin he ovat haavottuvaisia, ikään kuin kompensaationa sille, että öisin vampyyrit ovat todella, todella överivahvoja :'D Mutta Lucan tapauksessa voitaisiin joustaa niin, että hän pystyy, mikäli on uponnut roolihahmoonsa niin syvälle, että uskoo siihen täysin, sinnittelemään yli auringonnousun kunnes sitten syystä tai toisesta hänen roolissa pysymisensä rikkoutuu tai jokin hänen vampyyriheikkouksistaan rikkoo sen. Sama voisi toimia myös hieman ennen auringonlaskua, mikäli Luca pystyisi vaipumaan kuvitelmiinsa ilman fyysistä muutosta - ehkäpä näin voisi käydä, jos mikään ei rikkoisi roolihahmon toimimista, eli Luca ei esimerkiksi näkisi itseään peilistä tai yrittäisi tehdä jotakin, johon hän olisi tarvinnut muutoskyvyn tuomia lisäkykyjä :'D Aivan päiväkulkijaksi en kyllä valitettavasti voi Lucaa päästää, mutta aamu- ja iltahämärä varmaan voisivat helpottaa hommaa hieman?

Haha, toivottavasti kauhea tökkimiseni ei haittaa, mutta innostuin aivan itsekin Lucan hahmosta! Niin paljon kaikkea hienoa, niin paljon vaihtoehtoja ja säädettävää~ x'D Ei ihmekään, että sen suunnittelussa kesti hetkisen, ja anteeksi, kun nyt puskin sinut suunnittelemaan vielä vähän lisää.

Chene ei katoa minnekään, joten keskity rauhassa koulukiireisiisi ^^ Odotan kyllä innolla millainen Luca tänne lopulta saadaan! Ja jos haluat neuvotella esimerkiksi voimarajoituksista jne. vielä lisää, älä epäröi ollenkaan! Foorumin lisäksi voit laitella viestiä chenen sähköpostiin (chenevalie@gmail.com), jos tässä ideoiden pompottelu tuntuu liian julkiselta.

Nimi: Luca de Roux
• Lucan oikea nimi on Adolf Eichelberger, mutta ei käytä sitä enää missään muodossa
Ikä: 85 (muuttuessaan 23-vuotias)
Syntyi: 21.1.1927
Kuoli: 14.4.1950
Sukupuoli: Mies
Uskonto: Juutalainen, vaikka uskon asiat ovat jääneet viime aikoina vähemmälle ja jopa mitättömiksi
Laji/Kansallisuus: Vampyyri/ranskalainen
Ammatti: Luca ei ole koskaan opiskellut itselleen ammattia, mutta omaisuutta hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Rahan määrä johtuu peritystä perinnöstä, osakkeista ja monista omistamista yhtiöistä. De Rouxin yhtiön johdossa olevat veljekset ovat bisnesmiehiä, joiden vaikutusvalta ulottuu useampiin yhtiöihin mitä sielu voi edes sietää. Toisissa yhtiöissä he ovat enemmän osilla kuin toisilla. Enimmäkseen de Rouxit ovat keskittyneet elektroniikka- ja aseteollisuuteen. Lucan toimenkuva on laaja, joskus jopa turhanpäiväinen ja laiskotteleva, mutta yleensä Lucan työnä on kansainvälinen yhteistyö, mm. kauppojen solmiminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Luca matkustaa paljon ulkomailla, käy kokouksissa ja on puhelimen ääressä. Välillä työkyvyttömänä, Luca on palkannut itselleen sihteerin, joka tekee melkein kaikki hänen puolestaan. Melkein. Lucan töitä käsittelee yleensä tämän kehittämä roolihahmo/sivupersoona, joka osaa asiansa paremmin kuin hyvin. Harvemmin muut roolihahmot tai sivupersoonat tekevät Lucan töitä.

Suhteet:
• Charles de Roux – Kuollut. Häntä oli ns. Lucan adoptiovanhempi, vaikka mitään virallisia papereita ei koskaan tehty. Charles oli hyvin merkittävä mies Lucan elämässä, tämä oli hänen pelastaja, auttaja, opettaja ja ennen kaikkea toinen isä. Charles jätti kaikki yhtiönsä ja omaisuutensa hänelle ja veljelleen Dominiquelle.
• Dominique de Roux – Ainoa henkilö, johon Luca luottaa täydellisesti. Luca sanoo Dominiqueta veljekseen, vaikka he eivät ole verisukulaisia. Dominique on ottanut taakakseen Lucan hyvinvoinnin, joten katsoo tämän perään hyvinkin tarkasti, varsinkin tämän verenjuonnin perään. Luca ei ole moneen vuoteen säästynyt Dominiquen päivittäisiltä soitoilta. Heidän suhteensa on avoin ja lämmin, vaikka toisinaan Luca turhautuu Dominiquen ylihuolellisuuteen. Dominique on selvästi se henkilö, joka pitää heidän bisneselämäänsä pystyssä.
• Henriette Bouvier – Lucan palkkaama sihteeri. Nainen on hyvin tomera ja itsenäinen, mutta silti kaksikko joutuu olemaan enemmän tai vähemmän toistensa kanssa tekemisissä. Henriette tekee puolet ja jollei enemmänkin Lucan töistä, joten nainen on täysin korvaamaton. Henriette on tietoinen Lucan sairauksista ja osittain tietoinen miehen omasta maailmasta, mutta ei ole valtuutettu kuulemaan koko tarinaa. Mutta välillä nainen on Lucan toinen holhooja Dominiquen kanssa.

Roolileikki ja sivupersoonat
On huomattavaa mainita heti aluksi, että Luca on mahdottoman hyvä näyttelijä ja valehtelija. Niistä taidoista hän on kehittänyt itselleen jokapäiväisen leikin, roolileikin – kuten hän sitä itse kutsuu -, josta on tullut hänen maailmansa. Koska Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan, ei hän oikeastaan koskaan esiinny omalla nimellään, näyttäydy oikealla ulkonäöllään tai käyttäydy luonteensa omaisilla piirteillä. Hän on aina joku muu kuin itsensä; tulinen ja hurmaava naistenmies, erakoituva yksinäinen susi, kaikkea rakastava maailmanpelastaja, armoton bilettäjä, raiteilta suistunut juoppo, vanha ja elämänviisas leski, rakastava ja huolehtiva perheen isä, rakkauden kaipuinen keski-ikäinen nainen.. Vain ainoastaan Lucan mielikuvitus ja mieltymykset ovat rajana. Roolihahmot ovat yleensä jokapäiväisiä. Rooleista on tullut hänen elämänsä ilo, nautinto ja pakkomielle. Harva tapaa aitoa ja oikeaa Luca de Rouxia, koska se mies on kadottanut itsensä.
Toisinaan Luca ottaa nämä roolihahmonsa niin todesta, että unohtaa välillä kuka ja mikä hän oikeasti on. Hän osaa eläytyä ja elää epäröimättä toista henkilöä. Ja koska hänellä on kyky muuttaa sukupuoltaan, on hän löytänyt itsensä harrastamassa seksiä miehen kanssa, tosin naisena. Luca ei tiedä kuinka suhtautua näihin tapauksiin, koska ei näe itseään homo- tai biseksuaalina. Tämä vain kertoo siitä, kuinka vahvasti hän voi elää toisen elämää, jonka on vain itse keksinyt.
Lucalla on monia sivupersoonia, mutta toisinaan niitä on vaikea erottaa, koska ne tuntuvat ja näyttävät yhtä todellisilta kuin Lucan roolihahmot. Niinpä sivupersoonien ja roolihahmojen raja on häilyvä. Ainoastaan ne voidaan tunnistaa sivupersooniksi, joilla ei ole minkäänlaista tietoisuutta Lucasta tai Luca herää yllättäen tietämättä mitä on tehnyt viimeisen viikon ajan.
Useimmat sivupersoonat ovat kumminkin tietoisia muista persoonista ja Lucasta itsestä. Tosin heillä voi olla täysin omat elämät, omat menneisyydet, mutta silti sama tieto ja kiinnostukset. Kielet ovat olleet suurin yhteinen intohimo ja jonkinlainen kontakti Lucan töihin.

Luonne: Nykypäivänä Lucan luonne on häilyvä, rikkinäinen ja hajanainen. Hänen elämänsä pyörii roolihahmojen ja sivupersoonien ympärillä (lue ylempi osio) eikä siitä pääse mihinkään. Lucalla on monet kasvot, joista ei enää tiedä mitkä ovat hänen omia ja mitkä ei. Hän yrittää todella löytää ja keksiä millainen hän on, mutta onnistuu vain sekoittamaan itsestään aina erilaisen seoksen. Toisinaan roolihahmojen ja sivupersoonien piirteet sekoittuvat häneen huomattavasti, mutta Luca ei osaa kertoa millä korjata ne. Toisinaan häntä ahdistaa hyvin paljon, ettei tiedä millainen hän on, joten sen takia on keksinyt roolihahmonsa, joiden turviin voi hyökätä aina kuin siltä tuntuu. Roolileikki on hänelle terapiaa ja helpottavaa, kun voi astua omista saappaistaan ja sopeutua muuhun ympäristöön huomattavasti helpommin.

Jotakin ominaisia piirteitä Lucalla on säilynyt, mutta aina nekään eivät korostu tarpeeksi, tekemättä Lucasta Lucan. Lucan on ollut aina vaikea luottaa muihin. Hän on ollut aina hiljainen, sivusta hihittelijä. Lucan luonne ei ole koskaan ollut vahva, hän on enemmänkin tehnyt mitä on käsketty. Mutta ennen kaikkea Luca on ollut kohtelias ja helposti naurava pikkumies. Hän on ollut huono puhumaan ja kertomaan tunteistaan, joka voi melkein laskea ujoudeksi ja vaatimattomuudeksi. Koskaan hän ei haluaisi olla muille taakaksi, mutta nykyään se on mahdotonta.

Luca potee masennusta aina silloin tällöin, mutta oikeastaan koskaan hänellä ei ole masennusta kun on roolihahmossaan tai sivupersoonassaan. Niihin hän kuluttaa energiansa ja innokkuutensa. Eräs ihailtava asia on periytynyt useimmille roolihahmoille ja sivupersoonille, on Lucan intohimoisuus niihin asioihin, mistä hän pitää. Ja Luca on utelias ja kaikkea rakastava, häntä kiinnostaa lähes kaikki. Luca on ollut niin kovin viaton ja lempeä, mutta aina sitä ei voi uskoa. Hänen roolihahmonsa tuntuvat olevan aina jotain muuta kuin hän itse. Luca on aina hävennyt itseään, mutta silti haluaisi tehdä itsestään kokonaisen. Yritys on ollut kova, mutta tulokseton. Tuntuu, kuin Luca olisi menneisyytensä ruoskima ja sitä hän onkin, tehden hänestä pelokkaan ja epävarman raukan. Luca on enää vain raunio ja haamu, joka yrittää peittää heikkouttaan ja tyhjyyttään roolihahmoihinsa.

Ulkonäkö: Lucalla on kyky muuttaa ulkonäköään rajattomasti ja harva osaa kertoa miltä Luca näyttää. Aito ja oikea Luca on hyvin lyhyt (161 cm) nuori mies, joka omistaa hyväkuntoisen kropan. Hänellä on selviä lihaksia, mutta ei hän mikään kehonrakentaja ole. Lihakset hän on hankkinut itselleen näyttääkseen vakuuttavammalta ja omistaakseen paremman kunnon.

Luca ei ole kovin erikoisen näköinen, hänellä on mustat tuuheat, pörröiset ja kurittomat hiukset.
Hänellä on hieman luisevat kasvot, pieni pehmeä nenä, kalmanvalkea iho, mustat silmänaluset ja suurehkot sokeansiniset silmät. Hänen perusilmeensä on surumielinen, jopa surkean näköinen. Miehellä on yleensä aina jonkinlainen parta, ettei aivan lapselta näyttäisi.

Miehellä on ollut runsaasti arpia kehossaan, mutta vampyyriksi muuttuessaan ne ovat haalistuneet ja jopa kadonneet. Tatuointi on hänen ainoa merkki ihossaan, joka sijaitsee alaselässä. Selässä lukee peilikirjoituksena mustin, isoin kirjaimin ”FREE”. Miehellä on tapana katsoa tatuointiaan peilin kautta, missä se lukee oikein päin. Tatuointi on muistutus hänelle itselleen, rauhoittaakseen joskus mieltään.

Menneisyys: Adolf Eichelberger syntyi kuopuksena saksalaiseen juutalaisperheeseen tammikuisena yönä. Perhe oli hyvin tiivis ja lämmin, vaikka rahatilanne ei ollut missään vaiheessa kovin ihanteellinen. Adolf kumminkin oli tyytyväinen ja onnellinen vanhempiensa, isoveljensä Ansgarin ja isosiskonsa Aloisian kanssa, vaikka tottui jo pienestä pitäen elämään nälässä. Onnellinen lapsuus kumminkin päättyi nopeasti, kun Adolf kauhukseen joutui todistamaan äitinsä ja isänsä murhaamisen. Tilannetta ei helpottanut asia gheton perustamisesta heidän pieneen kaupunkiinsa, jossa puolet asukkaista oli juutalaisia. Hänen onnekseen sisarukset saivat asua yhdessä.

Ghetto oli esimakua, miten juutalaisia kohdeltiin. Joka päivä oli taistelua nälän kanssa, eikä heillä ollut oikeutta pitää yhteyttä muurien ulkopuolella oleviin asukkaisiin. Joka päivä löytyi kaduilta ruumiita, useimmat kuolleet natsien ampumina tai nälkään. Sille ei kumminkaan voinut mitään, päivä elettiin kerrallaan, miettimättä raskaita asioita. Ja jos tapahtui jotain täpärästi-selvitty-tilanteita, ne unohdettiin ja jatkettiin arkea. Tuollaisella asenteella Adolf meni keskitysleirille yhdessä hänen sisarustensa kanssa.
Kaikki ei kumminkaan päättynyt onnellisesti; Aloisia ja Ansgar vietiin suoraan kaasukammioon kuolemaan, mutta Adolf pääsi pakkotyöläiseksi, ja siihen hän tarttui. Suru oli mielessä, mutta sitä ei saanut miettiä liikaa. Adolf olisi menettänyt henkensä, jos olisi vain surrut sisaruksiaan.

Monesta asiasta Adolf sulki silmänsä, monta asiaa hän teki vain pitääkseen henkensä. Saksalaiset tykkäsivät tehdä asioita hänen kustannuksellaan, koska olivat havainneet pojan pelon; kuolema. Omasta hengestään hän piti kiinni hampain ja kynsin, koska hän pelkäsi. Adolf teki itsestään entistä enemmän arvottomammaksi, naurettavammaksi, säälittävämmäksi, kauheammaksi, mutta hän ei välittänyt. Hän vain pelkäsi ja halusi suojella itseään.

Keskitysleiri oli helvetti maan päällä, josta ei päässyt. Siellä juutalaisilla ei ollut kasvoja, he olivat vain orjia, eläimiäkin alempana. Heillä ei ollut arvoa, ei merkitystä, ei oikeutta. Kuolema leijui ympärillä, se oli painostava, mutta kestettävä, jos halusi selvitä. Adolf juoksi itsensä näännyksiin joka päivä, saamatta paljoa korviketta kuluttamaansa energiamäärään. Mutta silti hän ponnisteli, hyväksymättä, mutta samalla niellen kohtalonsa ja muitten vankien kärsimykset.

Ainoa asia, mikä toi piristystä siihen helvettiin, oli Adolfin tapaama Dominique Chevalier. Hän oli mustalaispoika, jonka oli vaikeampi niellä kohtaloaan. Hän toi Adolfiin tarmoa ja rohkeutta vähäisillä saksan taidoillaan. Dominiqueta ei lannistanut painostava ja synkkä ilmapiiri, hän ei kerta kaikkiaan halunnut nähdä kaikkea kauheutta, hän kielsi sen itseltään. Hän halusi vain olla oma itsensä, vaikka muut laahustivat jaloissa.
Dominique ehdotti karkaamista. Heidän alkavalle ystävyydelle se oli suuri edellytys luottamukselle. Koska Adolf halusi tuntea vapauden ja ihmisarvon, hän lähti mukaan. Vuosien jälkeen hän oli voittanut kuolemanpelkonsa ja ruvennut enemmän pelkäämään itseään. Hän halusi olla jälleen ihminen, eikä natsien ohjaama sätkynukke. Hän halusi olla kuin Dominique, rohkea ja taipumaton.

Karkaaminen oli aina riski ja mahdottomuus. Mutta he selvisivät. Se oli silkkaa tuuria ja onnea. Siitä ei voinut olla kuin kiitollinen ja ihmeissään. Elämä keskitysleirin ulkopuolella ei kumminkaan ollut mutkatonta ja helppoa. Mustalaispojalla ja juutalaisella ei ollut turvallista liikkua vapaasti. He elivät lainsuojattomina, heillä ei ollut oikeutta liikkua, ajatella, hengittää. He elivät pelossa, epävarmuudessa, nälässä ja väsyneinä. Oli vaikeaa löytää henkilöä, joka suostuisi ottamaan kahta koiraa nurkkiinsa. Mutta jotain oli keksittävä, koska talvet olivat kylmiä ja kuolettavia.

He tapasivat puolalaisen Henryk Gawelin. Tämä lupautui ottamaan nuoret miehet luokseen asumaan, jos nämä maksaisivat tietyn summan kuukaudessa. Ja koska katukoirilla ei ollut rahaa, Gawel ehdotti jotain aivan muuta. Hän halusi Adolfista rakastajan. Ja hän suostui. Adolf ei taaskaan välittänyt, että möi itsensä kuin torikauppias. Hän ei välittänyt, että teki itsestään hyväksikäytetyn, huoran, mitättömän. Hän vain ajatteli, että muuten kuolisi. Pakeneminen metsissä ja kaupungeissa oli uuvuttavaa, he olivat kodittomia ja rahattomia, natsien maalitauluja.

Dominiquen oli enemmän vaikeaa hyväksyä Adolfin huoraaminen. Hän olisi mieluummin valinnut koiran kopin nukkumapaikaksi, mutta Adolf kieltäytyi. Hän oli väsynyt ja riisunut ihmisyytensä. Hän oli vain juutalainen, joka yritti selviytyä siitä ankarasta sodasta.
Ja viimein toinen maailmansota loppui ja he tohtivat kulkea päivänvalossa. He suuntasivat Ranskaan etsimään Dominiquen perhettä. Perhe kumminkin oli kuollut sodan aikana ja pojat asettuivat Pariisiin. Adolf oli jälleen katulapsi, eikä hän ollut vieläkään varma oliko hän sen varmempi kuin nuorempana. Hänellä oli hyvin tyhjä ja ontto olo, vaikka osasi nauraa ja iloita elämästä. Sodan loputtua Adolf rupesi kutsumaan itseään Lucaksi. Hän halusi jättää arvottoman Adolfin taakseen ja aloittaa oikean elämän.

Mutta menneisyyden unohtaminen ei ollut niin helppoa. Luca ei arvannut, että oli ollut koko ajan hiuskarvan varassa, ettei olisi menettänyt itseään. Lopulta sekin aika tuli. Luca ja Dominique saivat töitä kreivin perilliseltä ja kartanonherralta Charles de Rouxilta. Charles oli mukava ja lämmin mies, mutta hän omisti suuren salaisuuden; hän oli vampyyri. Ja kerran Luca sattui menemään huonoon aikaan Charlesin tielle ja tämä iski torahampaansa häneen. Luca oli kuolla verenhukkaan, mutta viime tipassa Charles huomasi mitä oli tekemässä, eikä voinut tappaa nuorta poikaa. Hän muutti Lucan vampyyriksi.

Charles on miettinyt monta kertaa, että oliko virhe tehdä Lucasta vampyyri. Luca ei kerta kaikkiaan enää kestänyt, hänen mielensä romahti lopullisesti tajuttuaan olevansa vampyyri. Kaikki hänen menneisyytensä haamut purkautuivat lopulta täysin sinä arvaamattomana hetkenä, koska Luca ei ollut koskaan käsitellyt niitä vain piilottanut ne mielensä sopukoihin. Se oli liian paljon, hän ei kestänyt sitä surua, epätoivoa, epävarmuutta, pelkoa, arvottomuutta, vankeutta, merkityksettömyyttä, menetystä, nimettömyyttä, vainoa, orjuutta, julmuutta, vääriä valintoja, itsensä myymistä… Luca sai paniikkikohtauksen, mutta siitä selvittyään hän oli muuttunut. Vienosti hymyilevästä ja kohteliaasta nuoresta miehestä tuli öykkäri, haistattelija ja maailman valloittaja. Kaikki sekoittui, kun kovaääninen pikkumies ilmoitti, ettei ole Luca.

Lucan mieli oli jakautunut lopullisesti. Aluksi Lucalle kehittyi sivupersoonia, joita hän ei osannut hallita. Hallitsemattomuus johtui varmasti myös tuoreeksi vampyyriksi tulemisesta. Lucalla oli silkkaa tuuria, etteivät vanhemmat vampyyrit tulleet ja tappaneet häntä. Kaiken sen hässäkän keskellä Dominique pyysi myös, että hänestä tehtäisiin vampyyri. Luca oli hänen perheensä ja hän näki olevansa velvollinen katsomaan Lucan perään.

Ajan myötä Charles ja Dominique huomasivat, että Lucan persoonallisuus oli lähes kadonnut. Tuntui kuin hänestä ei olisi mitään jäljellä, pelkät rauniot. Välillä oli vaikea erottaa kuka oli Lucan sivupersoona ja kuka yritti olla Luca. Huomaamattaan Luca hämmensi asiaa, tajuttuaan hänellä olevan kyky muuttaa ulkonäköään. Ulkonäön muutoksista tuli päivittäisiä ja ainoastaan auringon kivutessa taivaalle Luca löysi jälleen aidon ulkonäkönsä, osaamatta enää käyttäytyä sen kehon mukaisesti.

Sellaista siitä tuli. Luca yritti kovasti sopeutua ympäristöönsä roolileikkiensä ja sivupersooniensa kautta, ajan myötä enää itsekään täysin tunnistamatta mitkä olivat hänen sivupersooniansa ja mitkä itse kehittämiä hahmoja. Heistä tuli niin vahvoja ja aidon oloisia, että Luca eläytyi niihin täysin. Lucan mielestä tuli värikäs, mutta samalla tyhjä ja rikkinäinen.

Mutta kaiken sen kaaoksen keskellä, Luca pystyi aina välillä keskittymään täysin normaaleihinkin asioihin. Sivupersoonista ja roolihahmoistaan riippuen, Luca pystyi pitämään yllä suhdettaan Dominiqueen, josta tuli hänelle oma veli ja Charlesiin, josta tuli hänen isänsä. He tekivät kaikkensa, jotta Lucan elämä olisi mahdollisimman normaalia ja hyvää. Vaikka välillä sivupersoonat ja roolihahmot veivät Lucan yhteen jos toiseenkin pinteeseen, ei Luca ole vielä tuhoon tuomittu. Helpottavammaksi teki asian, että yleensä Lucan roolihahmoilla ja joillakin sivupersoonilla oli joitain kiintymyksiä ja tietoisuuksia Lucan olevan kaiken alku ja juuri. Hyvin yleinen ja yhteinen asia, mistä sivupersoonatkin pitivät, oli kielien opiskelu. Niinpä Luca ja Dominique tohtivat ajan myötä matkustella ulkomaille, joskus jopa muuttaen sinne.

Ei Lucan elämä ollut aina hallitsematonta ja kaaosta, se aivan riippui päivistä ja hallitsemisesta ja ennen kaikkea tietoisuudesta. Ajan myötä koko sotkusta tuli arkipäiväistä ja jopa normaalia, jos niin voisi sanoa. Yhteen aikaan Luca yritti päästä eroon roolihahmoistaan, koska sivupersoonat itsestään olivat jo päätä sekoittavia. Mutta hän huomasi, ettei pystynyt siihen. Hän ei kerta kaikkiaan enää osannut olla oma itsensä, hänen oli pakko matkia muita, tarkkailla heitä, luoda jotain, saadakseen sisältöä itseensä. Niinpä roolileikki jäi pysyäkseen.

Vuosia kului, eikä mitään mullistavaa tapahtunut, ennen kuin Charles tapettiin. Se oli täysin musertavaa Lucalle, hetken hän jopa sekosi täysin. Jos hän oli joskus saanut elämänsä edes jotenkin tasaiseksi, niin silloin se meni aivan ylösalaisin. Luca eli paniikkikohtauksien alla, sivupersoonien sekoittaen toisiaan ja ottaen roolileikistä tukea. Luca ei elänyt moneen viikkoon öitään rauhassa ja päivisin hän oli hyvin, hyvin masentunut.
Charles jätti heille perinnökseen suuren omaisuutensa. Dominique otti heti ohjat käsiinsä kun Lucasta ei ollut ottamaan vastuuta, kun ei edes hallinnut itseään. Vaikka ajan myötä Lucasta tuli tärkeä työntekijä heidän yhtiölleen, vaikka mies työskentelee vain silloin kuin pystyy.

Lucan elämä ei ole muuttunut Charlesin kuolemasta, ainoastaan kauhea sekamelska kuoleman jälkeen tasoittui pikkuhiljaa ja Lucan elämästä tuli enemmän normaalia. Ja siihen se on jatkunut aina nykypäivään saakka.

Asumus: Lucalla on monta kotia ja huvilaa ympäri maailmaa. Mutta tärkein paikka, missä hän yleensä asuu, on kerrostalo Pariisin keskustassa. Valehtelematta hän omistaa itse koko rakennuksen ja kerroksia on viisi. Lucan oma koti on ylimmässä kerroksessa, jonne pääsee hissillä. Tosin kuka tahansa ei voi päästä ylimpään kerrokseen, vaikka taloon voisi päästäkin sisään. Lucan oma yksityinen lukaali on tilava ja moderni, jonne hän ei tuo oikeastaan ketään. Ylimmässä kerroksessa on huone, jossa sijaitsee suurin osa Lucan roolihahmojen ja sivupersoonien rekvisiitta; vaatteet, meikit, henkilökohtaiset tavarat (mm. puhelimet), henkilöllisyystodistukset.. Kerrostalon alemmat kerrokset vaikuttavat normaalilta kerrostaloasumukselta, joissa on omia pienempiä ja isompia kämppiä. Ne Luca on sisustanut vakiintuneiden roolihahmojensa ja sivupersooniensa kodeiksi ja omiksi harrastehuoneikseen. Kerrostalo on oma pieni tarinansa, josta tietää harva.
Toinen tärkeä paikka hänelle on Chenevaliesta syrjempänä sijaitseva iso kartano, jossa asuu Dominique ja missä hän itsekin on asunut vuosia.

Vahvuudet/taidot: Luca on kielellisesti älykäs, hän on musikaalisesti lahjakas ja omistaa hyvän fyysisen kunnon. Elämänsä aikana Luca on kehittänyt itseään useissa erilaisissa asioissa, joten hän osaa yhtä jos toistakin juttua, toisia paremmin ja toisia heikommin. Kaikista huomattavin taito on Lucan kielellinen kyvykkyys, hän osaa puhua ja kirjoittaa hyvin monia kieliä kiitettävästi. Joitakin kieliä hän osaa niin hyvin, ettei hänellä ole edes huomattavaa aksenttia.
Toinen asia, minkä Luca on kehittänyt ihanteelliseksi, on hänen kyky muokata ulkonäköään. Luca osaa muuttaa sukupuoltaan, ihonväriään, karvojen määrää, pituuttaan, painoaan.. Hän osaa tehdä melkein mitä tahansa itselleen. Olleessaan täysin roolihahmonsa ja sivupersoonansa hurmoksessa, Luca jopa pystyy muuttumaan tämän lajiksi (esim. ihmissudeksi). Hän saa lajin heikkoudet ja voimat itselleen, joko osaten hyödyntää niitä tai ei.

Kielet, joita osaa moitteettomasti tai melkein moitteettomasti: saksa, puola, jiddiš, heprea, ranska, englanti, espanja, romania, venäjä, italia, ruotsi, japani, persia, arabia ja mandariinikiina

Työn alla, mutta silti alkajaa enemmän tai vähemmän pidemmällä olevat kielet: latina, unkari, kurdi, korea, hindi

Heikkoudet: Kaikki vampyyrin heikkoudet ja oma mieli. Lucan mieli on romuna, omistaen yhtä jos toista sairautta.

Harrastukset: Kielien opiskelu, karate, kitaran, viulun ja pianon soitto. Toisinaan Luca innostuu yhdestä jos toisestakin harrastuksesta, mutta nämä ovat vakituisimmat.


//En kyllä tiiä tuliko Lucasta yhtään yhtenäisempi tai selvempi, luultavasti tein siitä vain vaikeamman ja sekavamman xD Otin valtuudet tehdä Lucasta varmasti psykologian kauhun, sekoittaen yhtä jos toistakin aivan överiksi! Ajattelin myös että vois tehä aika vakituisista sivupersoonista/roolihahmoista pienenmuotoiset esittelyt, mutta luultavasti se sitten tulee pelien myötä. Mutta, mutta miltäs nyt näyttää? :)//

Nonni! :'D Siinä on väännetty nupit kaakkoon ja kunnolla!

Olen jo sanonut, kuinka rakastan Lucan konseptia ja tässä olet vain vahvistanut itsensä kadottamisen teemaa jne, joten ahh, mitä voisin vielä sanoa? x'D

Pikkuruisena pilkunviilauksena voisin sanoa, että menneisyys on nyt todella, todella rönsyilevä ja pitkä, ja hahmotiedoissa yleensä kannattaa suosia yhteenvetoja ennemmin kuin monipolvista kuvailua. Eipä kyllä, toisaalta Lucan mennyt on juuri hyvä noin, sillä se valottaa hänen persoonaansa ja olemustaan hyvin - eikä pituus ja rönsyilevyys muutenkaan ole mikään oikea virhe, makukysymys ennemmin.

Njaa, voisit ehkä heittää vielä ylös, että saadessaan toisen lajin voimat ja heikkoudet Luca säilyttää yhä vampyyriheikkoutensa ja tästä olemisilluusiosta irti napsahtaminen saa voimatkin katoamaan? :'D Että pysyy varmasti mielessä tuo toimintamekanismi, ja ettei Luca nyt aivan irtaudu alkuperäisestä vampyyrimeiningistään.

Nyt näyttää siis erittäin hyvältä, ja Luca on hyväksytty! Tervetuloa chenen iloiseen joukkioon ^^