The Great Pretender

//Et päässyt nukkumaan? :,D Mitä ihmettä?//

Dana painautui mieluusti hetkeksi aikaa Klausia vasten ja painoi silmänsä kiinni. Hän hymyili surullisesti ja sipaisi hiuksensa pois kasvoiltaan kohottaen katseensa toiseen. Hän kuitenkin pudisti päätään hivenen ja kurtisti kulmiaan. "Ei sinun tarvitse mitään tehdä. Edes etsiä häntä. Ei se rikos ole rakastua uudelleen johonkin toiseen. En toivo kuin sitä että olisin vain tietänyt siitä aijemmin", hän sanoi pehmeästi. Hän oli tietysti aluksi vihannut toista mutta se viha oli laantunut jo aikoja sitten. Hän ei edes enää tiennyt mitä tunsi toista kohtaan eikä ehkä halunnutkaan. Tummatukka jäi sitten himmeässä valaistuksessa katselemaan vampyyrin kasvon piirteitä hetkeksi hiljaisena. Hän käänsi katseensa maisemaan heidän edessään ja pohti asiaa. "Viha ei koskaan auta mihinkään. Tottakai minä surin aikani ja koetin aloittaa uudelleen. Aika kuitenkin parantaa ne kaikkein syvimmätkin haavat. Ja tietenkin minulla on yhä pelkoja että joku satuttaa minua samalla tavoin tai että pistän luottamukseni väärään henkilöön. Kai kuitenkin pohjimiltani uskon siihen etteivät kaikki ole samanlaisia pettureita kuin hän", hän kertoi ja hymyili kevyesti. Hän laski kätensä hetkeksi aikaa toisen käsivarelle ja katseli Klausia. "Toivon vain että ehkä joskus saisin sieluni takaisin. Sillä joskus saatan melkein tuntea kuinka sisälläni on sellainen tyhjä kohta", hän sitten lisäsi ja hymyili haikeasti.

Hän jäi tuijottamaan taas maisemaa. Olihan Dana koettanut käydä läpi taikuuteen erikoistunutta kirjallisuutta mutta mistään ei tuntunut löytyvän ratkaisua tähän. Hän olikin alkanut jo tyytyä kohtaloonsa. Tuskin hän saisi koskaan sieluaan takaisin. Tummatukka nielaisi raskaasti ja hieroi käsiään hetken aikaa yhteen puhaltaen niihin lämpöä. "Jatkammeko me matkaa?", hän sitten uteli ja antoi kevyen hymyn nousta taas leikittelemään huulilleen. Hän kallisti päätään hivenen ja nousi ylös. Hetken epäröityään hän otti Klausin kädestä kiinni ja asteli takaisin valoisammalle isomalle kadulle. Hän asteli rauhallisesti eteenpäin ja katseli ympärilleen. Mitä pidemmälle yö meni sitä maagisemmalta kaupunki näytti. Ainankin hänen silmissään.

// Joo, just kun olin menossa niin iski niin kauhia inspis et en voinu mennä xD \\

”Hän teki kammottavan väärin sinua kohtaan, mutta en puutu asiaan jos et niin halua”, Klaus sanoi huokaisten. Hän olisi halunnut mennä vääntämään tuolta toista satuttaneelta paskiaiselta niskat nurin.
”Hankkisin sielusi takaisin jos pystyisin, mutta en usko, että voimani tai tietämykseni riittävät siihen”, mies sanoi pahoittelevaan sävyyn ja vaipui sitten hiljaisuuteen.

Klaus lähti kävelemään toisen houkutellessa hänet liikkeelle. Pieni hymy koristi hänen kasvojaan, kun he harhailivat pitkin Pariisin katuja. Ennen pitkää heidän askelensa kääntyivät Danan kotia kohti ja he askelsivat siihen suuntaan rauhallisesti. Aika vierähti ilman, että Klaus edes huomasi sen kuluvan, joten hän ei huomannut taivaanrantaan piirtyvää kevyttä valojuovaa, joka vahvistui hetki hetkeltä. Mies tunsi silmiensä kostuvan ja pyyhkäisi niitä ihmeissään. Liike sai hänet kiinnittämään huomiota ympäristöönsä ja hänen olemassa oleva silmänsä laajeni lautasen kokoiseksi.
”Voi paska”, hän sihahti kauhistuneena. Mies ei voinut jäädä selittämään tekojaan tai latelemaan kohteliaisuuksia, joten hän nappasi Danan kyselemättä syliinsä ja lähti juoksemaan yliluonnollista vauhtia kohti tämän kotia. Onneksi he olivat kävelleet jo melko pitkän pätkän toisen kotia kohti ja jäljellä ollut vajaa puoli kilometriä taittui nopeasti. Klaus laski toisen miehen maahan ja nykäisi rappukäytävän ovea. Oli niin varhainen, että ovi oli vielä lukossa.
”Ole niin kiltti, avaa äkkiä ovi ennen kuin minun täytyy mennä siitä läpi”, hän parahti tuntiessaan aamuauringon ensisäteiden pyyhkäisevän hänen poskeaan kuumentaen valoon tottumatonta ihoa ikävästi. Mies varjosti näkevää silmäänsä auringon sokaisevalta valolta kädellään ja yritti hoputtaa toista katseellaan.

//Aaaws 8D//

Aika tuntui kuluvan nopeasti ja yhtäkkiä auringon ensi säteet valaisivat jo taivasta. Hän säpsähti Klausin kirotessa ja tarttui toiseen kiinni kun mies nosti hänet syliinsä. Hän katseli auringon säteitä hetken ennen kuin ehti huolestua tajutessaan että ne tekisivät pahaa miehelle. Hän kaivoi avaimensa nopeasti esille laukustaan ja avasi oven pimeään rappukäytävään miehelle. Hän astui sitten perässä sisälle ja katseli toista huolestuneena kulmat kurttuun painautuneina. "Oletko sinä kunnossa?", hän kysyi ja vilkaisi ovea jonka läpi aurinko alkoi hiljaa kajastaa. Dana johdatti heidät hiljaisen rappukäytävän hissille ja sillä ylös hänen asunnolleen. Ensitöikseen pääsessään sisälle hän asteli ikkunan luokse vetämään paksut verhot sen eteen. Hän laski sitten laukkunsa sohvalle ja käänsi katseensa lopulta Klausin suuntaan. Hän vilkaisi kelloa ja se näytti olevan jo kääntymässä aamun puolelle. "Jos haluat voit jäädä tänne päiväksi. Tai eikai sinulla muutakaan vaihtoehtoa oikein ole sillä päivästä vaikuttaisi tulevan kovin aurinkoinen", hän sitten lupasi ja loi kevyen hymyn Klausille. Hän asteli keittiöön ja veti keittiössäkin olevan ikkunan eteen verhon tutkailtuaan hetken aikaa heräilevää kaupunkia.

Hän haukotteli ja räpytteli silmiään väsyneenä. Olihan hän valvonut koko yön vaikka se ei tarkoitus ollutkaan. "Tosin minun taitaa olla kyllä pakko mennä nukkumaan. Olen aivan poikki", hän sanoi hymyillen sievästi ja sipaisi hiuksiaan. Dana vilkaisi sitten asunnossa ympärilleen. "Jos haluat voin pedata sinulle vieras pedin sohvalle", hän sitten totesi. Hän ei tiennyt kuinka mukava sohva mahtoi olla mutta veikkasi että siinä pystyisi nukkumaan. Hän loi sitten katseen leveää sänkyään kohden ja mutristi huuliaan mietteliäänä. "Tai voit sinä sängyllekkin tulla nukkumaan. Kyllä tuohon kaksi ihmistä mahtuu helposti", hän lisäsi sitten.

Hän asteli kuitenkin hakemaan vaasin keittiöstä ja täytti sen vedellä. Hän kantoi sen sitten olohuoneen pöydälle ja upotti ruusut veteen. Dana jäi katselemaan hetkeksi aikaa niitä ja mietti koskakohan viimeksi oli saanut kukkia joltakulta. Hän kuitenkin pudisti päätään hivenen isekseen ja hymyili onnellista hymyään. "Tahtoisitko sinä jotakin? Ruokaa? Teetä? Kahvia?", hän uteli. Tummatukka asteli keittiöön pistämään itselleen teetä keittymään. Kuuma kupillinen teetä ja sen jälkeen hän voisi käpertyä sänkyyn. Hän loi huulilleen hivenen pahoittelevan hymyn. "Olen pahoillani että jouduit nyt jäämään tänne. En ajatellut että meidän kävelymme kestäisi niin kauan. Vaikka minusta on vain mukavaa kerrankin saada seuraa", hän sanoi.

Äkäisesti punoittavaa poskeaan hieroen Klaus asteli toisen perässä hissille ja nyökkäsi olevansa kunnossa. Hän käveli Danan perässä sisälle ja peilasi kasvojaan eteisen peilistä. Hänen oikea poskensa punoitti ikävästi, mutta muuten hän oli säästynyt vammoilta.
”Olen erittäin kiitollinen jos saan jäädä tänne. En haluaisi olla vaivaksi, mutta minulla ei ole valitettavasti kovin paljon vaihtoehtoja. Minulla ei ole sellainen olo, että haluaisin tehdä itsestäni pekonia”, mies onnistui saamaan hymyn kasvoilleen.

”Juu, ymmärrän, että sinun täytyy nukkua. Minunkaltaiseni eivät varsinaisesti nuku, mutta lepuuttaisin silmiäni silti mieluusti”, hän puheli ja vilkuili sitten sohvaa. Sohva oli hänelle aivan liian lyhyt ja hetken harkittuaan hän päätti tarttua tarjoukseen sängystä.
”Jos se ei ole liian tungettelevaa, niin tulisin mieluusti viereesi. Tuo sohva näyttää hieman lyhyeltä minulle”, hän sanoi seuraillen katseellaan toisen puuhasteluja kukkien parissa. Ruuan tullessa puheeksi mies naurahti.
”Voisinhan minä toki haukata sinusta palasen”, hän vitsaili ja nauroi sitten. ”En minä tarvitse mitään.”

”Eihän meidän kävelymme pitkittyminen ollut millään muotoa sinun vikasi. Älä turhaan ole pahoillasi”, Klaus sanoi ja hymyili sitten. Hän tarttui toista hartioista ja talutti tämän päättäväisesti sängylle istumaan. Hän viittasi kädellään toista jäämään sinne ja veti sitten verhon kiinni. Nopein liikkein hän valmisti suuren kupillisen makeaa teetä ja kiikutti sen sitten uudelle tuttavuudelleen.
”Noniin, peitto korviin”, hän komensi lempeästi ja ojensi sitten teen toiselle.
”Ei sinun kuuluisi olla koko yötä valveilla, sinulta menee kaunis päivä hukkaan”, hän hymyili.

//Nyt menen kyllä nukkumaan. Kamala väsy sen eilisen valvomisen takia. \\

Dana naurahti kevyesti kun toinen talutti hänet istumaan sängylle. Hän kiitti saadessaan kupillisen teetä ja otti siitä pienen hörpäykksen. "Minun täytyy ensin vain pestä kasvoni ja vaihtaa ylleni yöpuku", hän sanoi ja otti toisen huikan teestään. Hän nosti kupin sitten sängyn reunalle ja nousi ylös. "Ole kuin kotonasi sen aikaa", hän sanoi ja asteli kylpyhuoneeseen. Hän harjasi hiuksensa ja huuhteli kasvonsa. Sen jälkeen hän letitti hiuksensa ja vaihtoi ylleen ruudulliset löysät shortsit sekä roosan värisen t-paidan. Hän haukotteli ja sammutteli valot eteisestä sekä kylpyhuoneesta astellen sitten takaisin olohuoneen puolelle. Hän katseli hetken aikaa ympäilleen ja ennen kuin tuli sängyn luokse. Hän kurotti kupin takaisin käsiinsä ja istahti sievästi sängylle. "Ja yksi ihana yö yhdestä kauniista päivästä ei minusta ole sen kummoisempi vaihtokauppa", hän sitten lisäsi. Hän joi teekupin tyhjäksi ja laski sen lattialle sängyn viereen ennen kuin lysähti makaamaan. Tummatukka huokaisi rentoutuneena ja veti peiton puoliksi ylleen. "En tajunnutkaan olevani näin väsynyt", hän mutisi ja painoi silmänsä kiinni. Hetken aikaa hän mietti olisikohan hänen pitänyt pelätä nukkua samassa asunnossa vampyyrin kanssa mutta hän yhä kaikesta huolimatta uskoi että Klaus ei häntä satuttaisi.

Hän kääntyi kyljelleen ja painautui hivenen parempaan asentoon. Ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin hän sai unen päästä kiinni sillä olihan takana pitkä päivä. Dana nukahtikin nopeasti ja hengitti rauhallisesti tyynyään vasten kietoen kätensä sen ympärille. Muutama hiussuortuva valui hänen hiuksilleen kun hän käpertyi paremmin peiton alle ja tuhisi suloisesti unissaan.

Aamu vaihtui aamupäiväksi ja siitä iltapäivän suuntaan ennen kuin Dana raotti silmiään. Hän räpytteli silmiään unisena ja tunnusteli sängyn reunustaa hetken aikaa käsillään. Hän nosti pian silmälasit kasvoilleen ja nousi varovasti istumaan pöyhien hiuksiaan jotka olivat avautuneet hänen ollessa unessa. Hän haukotteli sekä venytteli hetken aikaa ennen kuin muisti edellis illan tapahtumat. "Klaus?", hän uteli karhealla äänellään miettien paljonkohan kello mahtoi olla.

//Noniin! Vihdoin minulla on taas aikaa suurelle tosirakkaudelleni eli tietokoneelle xD \\


Klausia hymyilytti, kun toinen käski hänen olla kuin kotonaan. Kotonaan hän ei paljoa tehnyt. Jos hän oli sattunut ottamaan itselleen oppilaan, hän koulutti tätä, mutta muuten hän lähinnä istui tai makasi hievahtamatta huoneessaan. Toki joskus Elijah tuli pölläyttämään hänet ylös ja pakotti hänet mukaansa jonnekin, mutta yleensä Klausin elämä kotona oli hyvin jähmeää. Tottahan toki oli Killan toimeksiannot, mutta niitäkään ei tullut vielä ihan ruuhkaksi asti.

Klaus istui sohvalle selkä suorana ja odotti, että toinen tulisi takaisin. Hän ei kokenut mitään tarvetta ryhtyä sen suurempiin toimenpiteisiin odotellessaan, hän oli maltillinen mies.
”No hyvä jos se ei häiritse sinua”, hän sanoi Danan tullessa takaisin toimiltaan. Hän katsoi lempeä hymy kasvoillaan, kun toinen vaipui hitaasti lämpöiseen uneen. Klaus huokaisi ja nousi seisomaan, vaikka hän olikin hyväksynyt sänkytarjouksen, hän koki sen hieman tungettelevaksi. Siispä hän käpertyi sohvannurkkaan ja sulki silmänsä. Joku olisi voinut erehtyä luulemaan häntä nukkuvaksi, mutta todellisuudessa hän kuunteli ympäristöään korva tarkkana.

Klaus makasi siinä nukkuen koiranunta niin kauan kunnes kuuli Danan liikuskelevan unissaan siihen malliin, että tämä varmasti heräisi pian. Mies muisti kuulleensa aiemmin postin kolahtavan laatikosta, joten hän hiippaili hakemaan kaksi valkoisiin kuoriin suljettua kirjettä ja aamun lehden. Hän kävi matkallaan laittamassa kahvin tippumaan, koska aavisti, että toinen voisi kaivata piristystä herättyään. Tämän jälkeen hän istahti sohvalle ja avasi lehden ryhtyen lukemaan sitä.

Ei mennyt kuin hetki, kun Dana jo heräsi.
”Olen tässä”, Klaus vastasi tämän huhuiluihin ja heilautti kättään sanomalehden takaa. Hän oli juuri keskellä mitä mielenkiintoisinta juttua siitä, kuinka peikkojen ja peikonsukuisten olentojen määrä oli lisääntynyt radikaalisti Pariisin ulkopuolisella maaseudulla.
”Otin vapauden sorkkia tavaroitasi ja keitin kahvia”, hän kertoi ja viittasi keittiön suuntaan kurkaten toista lehtensä reunan yli. Tämä näytti suloiselta ollessaan siinä aivan unisena ja lämpöisenä.

//Yay < 3//

Dana hymyili kevyesti ja nousi unisena seisomaan. Hän veti ylleen aamutakin ja haukotteli. "No kehotinhan sinua olemaan kuin kotonasi", hän sanoi hymyillen ja asteli keittiöön. Oli mukava herätä kahvin tuoksuun. "Ja huomenta. Tai päivää", hän lisäsi naurahtaen heleästi. Hän kaatoi itselleen kupillisen kahvia ja asteli sitten sohvan luokse istahtaen alas. Tummatukka venytteli hetken ennen kuin kohotti kupin huulilleen ja vilkaisi lehden suuntaan. "Onko mitään mielenkiintoisia uutisia?", hän sitten uteli ja otti hörpyn kahvistaan. Hän nousi sitten ylös ja asteli ikkunan luokse vilkaisten raosta siniselle taivaalle. Hän käännähti sitten ympäri ja asteli takaisin keittiöön etsimään itselleen aamupalaa. "Haluatko sinä kahvia tai jotain muuta?", hän uteli ja kallisti päätään hivenen. Hän teki muutaman leivän viipaleen ja asteli sitten sohvan luokse asettaen lautasen pöydälle. Hän suki hiuksiaan hetken aikaa ja nosti kupin taas huulilleen. Hän otti siitä pitkän huikan ja veti viltin puoliksi päälleen. Dana käpertyikin siihen sohvalle mutustamaan leipää ja vilkaisi kellon suuntaan. Hänellä ei onneksi ollut lainkaan töitä tänään. "Taitaa olla pakko mennä tänään ostamaan uusi pari kenkiä", hän totesi naurahtaen hiljaa ja työnsi hiuksensa korvansa taakse. Hän vilkaisi sitten Klausia. "Mihin aikaan sinun täytyy lähteä?", hän uteli ja vilkaisi ikkunaa. Hän mietti mihinköhän aikaan aurinko alkaisi laskea.

"Aurinko varmaan laskee viimeistään seitsemän maissa eikös?", hän pohti ja kallisti päätään hivenen. Hän söi sitten leivän palan loppuun ja laski mukin kädestään vetäen peiton ylleen. Tummatukka painoi silmänsä kiinni hetkeksi aikaa ja liikahti hivenen mukavempaan asentoon. Dana raotti kuitenkin pian silmiään ja loi nopean vilkaisun vampyyrin suuntaan. Hän sipaisi hiuksiaan uudelleen ja vilkaisi seinällä tikittävää kelloa. Olihan tässä vielä reilusti aikaa ennen kuin aurinko painuisi pois näkyvistä. Hän kohottautui sitten ja nojautui hivenen lukemaan lehden otsikoita. Hän yleensä selasi vain otsikot ja luki uutiset myöhemmin jos ehti.

”Huomenta vain itsellesi”, Klaus toivotti hymyillen ja käänsi sivua. Juttu peikoista oli ollut loppujen lopuksi äärimmäisen turha ja täynnä sitä samaa lööperiä kuin aina aiemminkin.
”Eipä oikeastaan. Samaa diibadaabaa he meille syöttävät joka päivä. Peikot ovat kuulemma lisääntyneet maaseudulla ja sairaalassa syntyi eilen sekasikiö lapsi. Kaikki tuo on tuttua kauraa, he ovat vain liian sokeita huomaamaan mitä ympärillä tapahtuu”, hän kertoili lehden sisällöstä samalla, kun käänsi sivua. Hän pudisti päätään, kun toinen uteli, josko hän tarvitsisi jotain aamiaista.
”Ne sinun eiliset kenkäsi ovat kyllä aika entiset”, hän myönsi avaten lehden tekstiviestipalstan. Häntä huvitti usein suuresti lukea ihmisten murheista, joita nämä tekstiviestipalstoille kirjoittelivat. Milloin uusi paloposti sinne ja sinne kulmaan oli välttämätön yhteisen hyvän kannalta ja milloin taas uusi kerrostalo vahingoitti yleistä terveyttä alueella.
”No minä en voi lähteä ennen auringonlaskua ja minun täytyy lähteä ennen auringonnousua. Minunkin täytyy syödä joskus”, hän sanoi ja nuolaisi alitajuisesti huuliaan ajatellessaan veren lämmintä tuntua.

”Niillä main kyllä”, Klaus myönsi toisen arvellessa auringon laskevan noin seitsemältä. Hän hymyili, kun Danan hiukset kutittivat hänen kättään tämän kumartuessa lukemaan lehteä. Hän ei voinut vastustaa kiusausta vaan pörrötti toisen jo ennestään hieman pörröisiä hiuksia kädellään.
”Pehmeät”, hän kommentoi ja hymyili. Hän siirsi katseensa sivun viimeiseen tekstiviestiin ja jos hänellä olisi ollut jotain suussaan, olisi hän varmasti purskauttanut sen lehdelle. Hänen sormensa melkein läpäisivät paperin, kun hän puristi sitä niin raivokkaasti.
”Mitä?” hän kuiskasi hiljaa ja vei kätensä otsalleen tuijottaen edelleen raivokkaasti viestiä. Hän ei voinut uskoa silmiään. Joku oli juuri kirjoittanut tekstiviestipalstalle selkeitä vihjeitä Killan olinpaikasta sekä vakuutuksen sen olemassaolosta ja vaarallisuudesta kaikille kanssaeläjille.

Dana naurahti hellästi kun Klaus pörrötti hänen hiuksiaan. "Kiitos", hän kiitti saamastaan kohteliaisuudesta. Hän sipaisi kuitenkin hiuksensa korvansa taakse ja katseli lehteä vielä hetken. Hän oli melkein taas unohtanut että toinen oli vampyyri. Hän nielaisi ajatellessaan että toinen tosiaan tarvitsisi verta jotta selviytyisi. Ei se häntä pelottanut sillä hän uskoi ettei toinen halunnut hänelle pahaa. Hän käänsi kuitenkin katseensa hivenen hämmentyneenä kun toinen kysyi yksinkertaisella sanalla kysymyksen. "Mitä?", hän kysyi hivenen huolestuneena ja käänsi katseensa takaisin takaisin lehteen. Hän selasi sitä hetken katseellaan mutta ei nähnyt mitään sen kummallisempaa uutista tai tekstiä. Hän kurtisti hivenen kulmiaan ja kallisti päätään. "Onko jokin vialla?", hän kysyi. Varovasti Dana sipaisi Klausin olkaa ja katseli toista tutkivasti. Hän vilkaisi vielä kerran lehteä ennen kuin vetäytyi hivenen kauemmas. Hän nosteli astiat siistiksi pinoksi ja vei ne keittiöön. Sieltä takaisin tullessaan hän koetti saada hiuksiaan hivenen paremmin käsiensä avulla.

Hän istahti sitten sohvalle toisen viereen ja tarkkaili toista hivenen varovasti katseellaan. Hän ei viitsinyt sanoa mitään sillä ei laisinkaan tiennyt miksi toinen näytti niin huolestuneelta. Hän nosti jalkansa sohvalle ja laski kätensä syliinsä. "Voit kyllä kertoa minulle jos vain haluat", hän sanoi sitten hymyillen kevyesti ja nyökäytti päätään. Olihan hänkin saanut kertoa omasta elämästään asioita joita hän oli vain harvalle kertonut. Hän tunsi pienen kutkutuksen joka kertoi siitä että hän voisi luottaa toiseen salaisuutensa kanssa.

Klaus kuuli Danan kysymyksen vain häilyvästi. Monetkin asiat olivat vialla. Kenenkään ei kuulunut tietää Killan olinpaikkaa tai muitakaan faktoja. Hän tunsi kevyen kosketuksen olallaan ja värähti tahattomasti hieman. Häntä kylmäsi kaikkialta. Jos ihmiset saisivat varmaa tietoa heistä, heitä ryhdyttäisiin jahtaamaan. Kilta oli oikea taikaolentojen ja varsinkin vampyyrien pesä. Se olisi kultakaivos jollekin taikaolentojen vastaiselle organisaatiolle. Ei hän pelännyt sitä, että heidät tuhottaisiin täysin, he olivat tarpeeksi voimakkaita kukistamaan voimakkaankin vihollisen. Häntä huolestutti hyökkäyksen vaikutus kiltalaisiin henkisesti. Monet varsinkin uusimmista tulokkaista olivat vielä pelokkaita ja vapisevia ja tämä saattaisi olla se ainoa tönäisy, jota nämä tarvitsisivat juostakseen kiljuen pakoon.

Klaus säpsähti, kun toinen istui takaisin sohvalle. Hän oli ollut niin syvällä mietteissään, että oli purrut huuleensa ammottavan reiän, josta valui muutama pullea veripisara. Hän nuolaisi veren pois ja sen kadottua näkyi, kun haava hänen huulessaan kuroutui umpeen silmissä.
”Anteeksi, tässä lehdessä ei ollut miellyttäviä uutisia”, hän sanoi ja huomasi kauhukseen, että hänen äänensä tärisi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Kilta oli joutunut tällaisen paljastuksen kohteeksi. Hän kurtisti kulmiaan ja mietti mitä uskaltaisi kertoa toiselle. Hän huokaisi raskaasti.
”Tämä juttu huolestuttaa minua”, hän sanoi ja osoitti viestipalstalta oikean kohdan.

//anteeksi, kun peli ei mene tässä vastauksessa kamalan pitkälle, mutta en halunnut, että Klaus möläyttää kaiken heti : D \\

//Ei se mitää : )//

Dana seurasi sivusta Klausia ja kaivoi puhtaan paperin aamutakin taskusta. Hän pyyhki hellästi miehen huulesta karanneen veripisaran. Hän pisti sitten paperin pöydälle ja katseli lehteä hetken aikaa ottaen sen vastaan. Hän taittoi lehden ja jäi lukemaan pientä ilmoitusta joka toista huolestutti. Hän luki sen huolellisesti muutamaan kertaan ennen kuin pudisti päätään hivenen. Ei mikään siinä sanonut hänelle oikeastaan yhtikäs mitään. Hän kurtisti kulmiaan ja luki tekstin vielä kerran. Hän kohotti sitten katseensa hivenen kysyvästi Klausiin. "Miten tämä liittyy sinuun?", hän kysyi ja kallisti päätään. Hän laski lehden pois kädestään ja pysyi hetken aikaa hiljaisena pyöritellen asiaa päänsä sisällä. Hän mietti vain hetken halusikohan hän sittenkään tietää. Toisaalta hän halusi vaikka pelkäsikin kuulla totuuden. Dana kuitenkin lopulta hymyili kevyesti ja varovasti tarttui toisen käteen. "Voit luottaa minuun", hän sanoi ja katseli toista. Hän vilkaisi lehden suuntaan ja katseli sitä hetken aikaa. Lopulta hän irrotti otteensa toisen kädestä ja tutki miehen kasvoja. "Mutta ei sinun ole pakko minulle kertoa mitään jos et niin halua", hän vielä lisäsi pehmeästi.

"Kuinka vakavaa se oikein on? Suurin osa ihmisistä lukee tuollaisen ja ajattelee että sen on kirjoittanut vain joku kahjo kiihkomieli", hän sitten jatkoi ja hymyili pienesti. Hän sipaisi hiuksensa korviensa taakse ja jäi katsomaan toista hivenen odottavasti. Hän ei kuitenkaan halunnut painostaa miestä kertomaan vaan toinen voisi tehdä niin niinkuin parhaaksi näki. Tummatukka nosti lehden käteensä ja jäi katselemaan tekstiä vielä hetkeksi aikaa. Hän puri huultaan kevyesti ja koetti yhdistää tekstiä ja Klausta mutta ei siinä ainankaan vielä onnistunut.

Klaus kuunteli toisen puhetta samalla, kun rattaat pyörivät hänen aivoissaan suorastaan tuskallista vauhtia. Hänen oli päätettävä monia asioita ja vähäisin niistä ei ollut päätös siitä, pitäisikö hänen kertoa Danalle Killasta vai ei.
”Se on vakavaa niille, jotka ymmärtävät mistä siinä puhutaan”, hän lopulta sanoi ja kohotti katseensa toiseen.
”Minä toivon, että tämä ei säikäytä sinua tiehesi. Haluan edelleen muistuttaa, että jos olisin halunnut tehdä sinulle jotain ikävää, olisin tehnyt sen jo”, hän jatkoi ja tarttui hellästi toisen käteen. Hän ei halunnut, että tämä säikkyisi tiehensä ja hän ei enää koskaan näkisi tätä uudestaan.
”Minä myös toivon, että vaikka et pystyisikään sulattamaan tätä, niin ainakin pitäisit tiedon omanasi. En halua tämän leviävän yhtään sen pidemmälle kuin on pakko”, hän jatkoi vakuutteluaan ja puristi Danan kättä lujasti.
”Tuota… Tämä saattaa kuulostaa hieman pelottavalta…” hän selvitti kurkkuaan yllättäen vaivautuneena.
”Sinä kysyit aiemmin ammatistani. No todellisuudessa minä johdan yhdistystä nimeltä Salamurhaajien Kilta ja minä olen palkkamurhaaja. Tuo lehdessä puhuttu Kilta on olemassa ja me tapamme ihmisiä eniten tarjoavien hyväksi”, hän lopulta töksäytti totuuden toisen kasvoille ja jäi tarkkailemaan tämän reaktiota.
”Toivottavasti en inhota sinua.”

Dana laski katseensa toisen käteen kun toinen otti hänen kädestään kiinni. Hän kohotti sitten katseensa toisen silmiin ja tuijotti toista hiljaisena antaen miehen miettiä rauhassa. Hän kuunteli toisen sanoja nyökäten vain aluksi. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä ajatella. Hetkeksi hänen päänsä tuntui tyhjältä. Ei hän pelännyt Klausta siltikään mikä oli jo tarpeeksi outoa. Hän veti kätensä toisen otteesta ja nousi ylös kietoen aamutakin ympärilleen. Hän nielaisi raskaasti ja käänsi katseensa pois pysyen hiljaisena vielä hetken. Hän oli saanut liikaa tietoa hetkessä. "En minä kenellekkään kerro. Lupaan sen", hän lopulta sanoi hiljaa ja vilkaisi olkansa ylitse toista. Hän käänsi sitten katseensa pois ja sulki silmänsä. Dana pyöritti tietoa vielä hetken aikaa päässään. Hän kääntyi sitten ja asteli takaisin sohvan luokse istuen alas. Hivenen varovasti hän kohotti katseensa Klausiin. Hän nosti jalat sohvalle ja laski kätensä syliinsä. "En inhoa sinua. En myöskään pysty täysin hyväksymään sitä mitä teet mutta voit kai ymmärtää sen", hän sanoi ja antoi katseensa harhailla hetken. Hän otti sitten varovasti miehen käden omiensa väliin ja veti syvään henkeä. Hänen sisällään oli vielä niin paljon inhimillisyyttä muita kohtaan. Hän pystyi tuskin koskaan vihaamaan ketään mutta hän tiesi kyllä että oli monilla tavoin sinisilmäinen maailmaa kohtaan.

Hän kohotti sitten katseensa Klausiin ja katseli toista hetken aikaa silmiin. "Kuitenkaan en pelkää sinua vaikka ehkä minun pitäisi. En tiedä", hän totesi ja kohautti olkiaan. Hän käänsi katseensa hetkeksi aikaa pöytään sohvan vierellä. Hän tuijotti sitä näkemättä oikeastaan kuitenkaan mitään. Lopulta hän havahtui ajatuksistaan ja puristi hellästi miehen kättä joka oli yhä hänen omiensa välissä. "Luotan sinuun. Ja ehkä sillä ei ole väliä mitä teet", hän sitten totesi ja hymyili kevyen pehmeästi.

"Hetkinen. Eilen kun kerroin sinulle menneisyydestäni. Tarkoititko että.. Joku voisi hoidella sydämeni särkeneen miehen kokonaan pois päiviltä? Sitäkö ehdotit?", hän kysyi ja kohotti katseensa Klausiin. Hän pudisti kuitenkin päätään pikaisesti. "Ei niin että haluaisin sitä", hän lisäsi sitten. Dana ei väittänyt vastaan eikö mies ehkä ansaitsisi kuoleman mutta syvällä sisimmässään hän ei halunnut toiselle mitään pahaa.

”Ehkä sinun todella pitäisi pelätä minua. Olen vaarallinen”, Klaus sanoi surullisena ja käänsi katseensa lattiaan. Hänen kasvoilleen kohosi yllättynyt ilme, kun toinen sanoi luottavansa häneen.
”Luotat minuun? Vaikka olen millainen olen?” hän kysyi nostaen katseensa Danan kasvoihin.
”Sitä minä vähän ehdotin”, hän huokaisi ja löi itseään henkisesti. Hän ei tiennyt oliko Killasta kertominen lopulta kuitenkaan niin hyvä ajatus. ”Anteeksi.”

Klaus nousi seisomaan ja käveli hetken edestakaisin. Hänen olisi tehnyt mieli täräyttää itseään nyrkillä otsaan. Miksi hän oli mennyt kertomaan toiselle? Oli jo tarpeeksi uhkaavaa, että hän oli vampyyri, se ei tarvinnut lisäpotkua siitä, että hän murhasi muita kylmäverisesti maksua vastaan.
”Toivottavasti suhtautumisesi minuun ei muuttunut”, hän ilmaisi toiveensa ääneen ja tuhahti sitten.
”Tai, mitä minä sellaista toivomaan. Tietenkin suhtautuminen muuttuu tuollaisen paljastuksen jälkeen”, hän sanoi ja nojautui huokaisten seinään. Hänestä oli ehkä kauheinta, että hän ei kyennyt selittämään tekojaan. Hän ei kyennyt perustelemaan oikeutustaan tappaa muita. Raha ei ollut tarpeeksi hyvä syy. Pahinta ehkä oli, että hänellä ei ollut aikomustakaan muuttaa sitä mitä teki. Hän oli tappanut aiemmin ja hän aikoi tappaa myös tulevaisuudessa.
”Kiltaan kuuluu oikein hyviä tyyppejä. Tappaminen on vain pieni osa heidän persoonaansa”, hän yritti selittää ja käänsi jälleen kenkiinsä valahtaneen katseensa Danaan. Hän hymyili vaivautuneesti.
”Uskotko sinä minua?”

Dana kohotti katseensa Klausiin toisen noustessa seisomaan. Hän seurasi miehen kävelyä hetken aikaa katseellaan sanomatta mitään. Hän huokaisi sitten ja sipaisi hiuksiaan miettien asiaa hetken aikaa vielä. Hän nousi sitten ylös ja asteli toisen luokse. "Itse en voisi koskaan ajatella toisen elävän tappamista. Toisaalta taas olen ehkä muutenkin hivenen liian kiltti ympärillä olevia kohtaan", hän sanoi ja hymyili kevyesti. Hän tarkkaili hetken aikaa toisen kasvoja. "Mutta uskon minä sinua. Ja en sano että mitä teet on oikein missään nimessä. Mutta jokainen tekee asiat niinkuin parhaaksi näkee ja ehkä ei aina tarvitse oikeutta kaikkeen. Jokaisella asialla on varjopuolensa", hän sanoi sitten ja nojautui seinää vasten toisen viereen. Dana puri huultaan hivenen ja laski katseensa hetkeksi aikaa lattiaa. Hän kohotti sen sitten takaisin toiseen. "En voi sanoa etteikö tuollainen asia saisi minua hivenen kauhistuneeksi. Ja tarvitsen aikaa että oikeasti edes pystyn miettimään tuollaista", hän sitten jatkoi. "Kuitenkin. Pidän sinusta ja tiedän että et satuttaisi minua joten ehkä haluan keskittyä niihin asioihin", hän lisäsi ja hymyili hellästi. Hän laski kätensä hetkeksi aikaa Klausin olkapäälle. Hän asteli sitten takaisin sohvalle ja istahti alas.

"Meillä kaikilla on pimeä puolemme. Jokaisella on historia ja asioita joita ei halua pistää päivän valoon", Dana totesi ja kohautti olkiaan. Hän sipaisi hiuksensa ja käänsi katseensa hetkeksi aikaa pois laskien kätensä vierelleen. Hän veti syvään henkeä ja pudisti päätään hivenen.

"En edes tiedä miten minun pitäisi reagoida tähän kaikkeen", hän sitten totesi ja huokaisi. Hän jäi hetkeksi aikaa selvittämään hiuksiaan käsillään ja painoi silmänsä kiinni. "Mutta ainakaan nyt. Tällä hetkellä luotan sinuun. Et ole tehnyt minulle mitään pahaa ja autoithan sinä minua. Halusit hoidella pois päiviltä miehen joka aikoja sitten särki sydämmeni. Enhän minä voi sen kaltaista henkilöä vihata tai halveksua", hän sitten pohti ääneen puoliksi itsekseen. Hänelle asia ei ollut niin konkreettinen vielä että hän pystyisi edes miettimään sitä vaikka toki hän toista uskoi.

”En vaadi sinua muodostamaan mielipiteitäsi tässä sekunnissa. Tiedän, että se vie aikaa”, Klaus sanoi pehmeästi ja käveli sohvan luo. Hän istui varovasti, melkein kysyvästi toisen viereen.
”En vaadi sinua myöskään näkemään minua enää uudestaan. Tietenkin olen iloinen jos haluat nähdä minut, mutta en missään tapauksessa pakota sinua siihen”, hän sanoi. Hänellä oli hyvin epävarma olo kaiken suhteen. Hän ei halunnut ajaa Danaa tiehensä, mutta hän ei halunnut myöskään painostaa tätä tapaamaan häntä. Kaikki oli niin kovin vaikeaa. Hän huokaisi ja hymyili sitten varovaisesti toiselle.
”Koetetaan selvitä”, hän sanoi hiljaisella äänellä.

Päivä kului hivenen vaisummissa merkeissä kuin aiemmin. Heti auringon hävittyä horisontin taa, Klaus lähti metsästämään ja toivoi samalla, että toinen ottaisi häneen yhteyttä. Tarralapulle kirjoitettu puhelinnumero jäi eteisen pöydälle.

//Kiitoksia pelistä ^^ Seuraavassa nähdään~\\