Valheellinen näytelmä

//Peli Sajiralle. Tosiaan pelaan alussa tuolla Marsilla, jotta saadaan sitä kautta Ghis mukaan myöhemmin. Siitä ei siis ole mitään profiilia missään joten voit kysyä minulta jos jokin askarruttaa sen olemuksessa.//

Tölkki piti kilinää ja kolinaa pyöriessään pitkin jalkakäytävää lopulta pysähtyen vauhdin hidastuttua. Kuului muutama askel ja metallinen purkki potkaistiin jälleen matkaan, yhä uudestaan ja uudestaan. Purkki kolhiintui muodottomasti sillä siihen kohdistuva voima oli varsin kiukkuinen - ei tosin purkille itselleen. Mars ähkäisi turhautuneena ja potkaisi juomatölkkiä sen viimeisen kerran ja katseli sen vierimistä hiljaiselle ajoradalle. Hetken poika harkitsi hakevansa lelunsa takaisin, mutta hautasi moisen mietteen. Hän oli liian vanha moiseen - hän oli jo neljätoista - ei hän voinut kulkea koko matkaa kotiin potkien tölkkiä kuin kakarat. Mars pudotti mustan urheilukassinsa maahan ja potkaisi sitä. Hän tunsi luistimen terän iskevän jalkaansa ja poika parkaisi, ei niinkään kivusta vaan silkasta kiukusta. Isä oli inhottava. Tämä oli kyllä tiennyt kuinka tärkeää Marsille olisi ollut isän tuki tänään hallilla. Hän oli luistellut helvetin huonosti, unohtanut osan koreografiaansa ja saanut valmentajan repimään harvoja hiuksiaan päästään, koska oli miettinyt mikä hänen isäänsä vaivasi.

Isä oli ollut monta viikkoa omituinen. Hätkähtänyt jokaista risahdusta ja häipynyt ulos öisin ja pysynyt makuuhuoneessaan ikkunat verhoilla peitettynä kaiken valoisan ajan nukkuen. Aluksi se ei ollut Marsia häirinnyt, kun hän oli kerrankin saanut mennä ja tulla mielin määrin, mutta se että isä tuntui vähät välittävän hänen luistelusuorituksestaan oli jo liikaa. Jos hän ei pääsisi seuraavaan kilpailuun tämän päiväisen möhlintänsä vuoksi hän taatusti antaisi isänsä huomata sen. Tuskin isä edes huomasi, tämä keskitti kaiken energiansa kotona valveilla ollessaan hysteeriseen siivoamiseen. Se oli merkki siitä että jokin todella vaivasi tätä. Tai ainahan joku sitä vaivasi, mutta Mars tunsi ettei kaikki ollut kohdallaan. Isä salasi jotain.

Mars haroi mustia siiliksi ajeltuja hiuksiaan tuijottaen jäänsinisillä silmillään keskellä ajorataa tuulen voimasta edestakaisin heijaavaa tölkkiä. Hän puristi käsiään nyrkkiin ja kuunteli asvalttia vasten pyörivän metallin surumielistä helinää. Hän sulki verkkatakkinsa vetoketjun sillä kylmä viima alkoi jo tuntua ikävältä vaikka treenit olivatkin saaneet hontelon kehon lämpimäksi. Tarpeeksi siinä seisoskeltuaan Mars hetken mielijohteesta koppasi urheilukassinsa maasta ja lampsi tölkin luo potkaisten sitä lujaa.
"Helvetti!"
Teini kiljaisi niin että ääni särkyi. Hän vihasi isää, hän vihasi valmentajaa ja eniten maailmassa hän vihasi omaa kyvyttömyyttään täydelliseen taitoluistelusuoritukseen. Kaikki kaatuisi tähän. Aivan varmasti. Mars aisti hiljaisen äänen ja käänsi päänsä suuntaan josta arveli sen tulevan.

//Täältä tullaan. //

Polviin asti ylettyvä turkoosi hame hulmahti tuulessa lepattaen hieman. Hitaat askeleet vievät hoikkaa lasta eteenpäin varsin päättäväisesti. Jokainen askel oli pehmeä ja pienet kengät jaloissa eivät päästäneet paljoa ääntä. Valkoinen ohut pitkähihainen paita kulki ihon pintaa pitkin peittäen ja lämmittäen vähän vaaleaa ja viileää ihoa.Tuuli puhalsi kylmästi selän takaa, mutta tyttö ei värähtänyt kylmyydestä vaan jatkoi vain tyynenä kulkemistaan eteenpäin. Vihreät silmät katselivat ympärilleen viattomina, kun hän suorastaan etsi uhria harjoituksilleen. Siivet oli häivytetty pois näkyvistä, kuten yleensä.
Niin hän saapui sen kujan loppuun ja seisahtui hetkeksi aloilleen. Metallitölkin kilinä kantautui hänen korviinsa jostain läheltä. Pian kuuluikin jo parkaisu ja tyttö perääntyi kujan varjoihin. Musta otsatukka varjosti silmiä ja hän painoi selkänsä läheistä seinää vasten. Hän kuunteli ääniä kadulta. Kuulosti, että jollakin ei mennyt hyvin. Ehkä hän saisi sen kaipaamansa koekanin itselleen, jos vähän tutkisi tilannetta vielä vähän.

Kuului kiroilua, jonka jälkeen tuli hiljaista. Hennan kasvoille nousi vielä kerran kiinnostunut virnistys, jonka hän pyyhki sitten. Hän asteli selvästi kadun puolelle ja suuntasi automaattisesti katseen häntä vanhempaan poikaan. No olihan toinen häntä vanhempi ainakin fyysisesti. Hän nosti katseensa kohti toista ja tutki toista lempeällä ja ystävällisellä katseella. Hän näpräsi sormiaan muka hermostuneena katsellen poikaa hetken.
"Kiroilu on rumaa." hän mutisi sitten ja asteli hiljalleen pienin askelin lähemmäs. Hän katsahti toisen kassia ja tölkkiä kadulla. Olikohan toisella tylsää? Harvat potkivat tölkkiä kävellessään jos heillä oli joku ihan tietty päämäärä ja tarkoitus miksi olivat liikkeellä. Hän nosti katseen sitten takaisin kohti poikaa ja tutki toista katseellaan.
"Tiedätkö muuten paljonko kello on?" hän kysyi sitten ja siirtyi näpräilemään pientä hiustupsua.

//Olen reissussa vappuun asti niin en ehdi vastailla. Tästäkin tuli vähän lyhyenläntä, mutta jospa siitä saa jotain irti : ) //

Mars katseli hämmentyneenä pientä tyttöä, joka mutisi hänen kielenkäytöstään. Poika lehahti punaiseksi, hän ei ollut odottanut yleisöä, eikä varsinkaan mitään kakaraa.
"Mitä se sulle kuuluu jos kiroilenkin. Mene äitis helmoihin siitä ja anna mun olla."
Mars murahti ja alkoi harppoa kauemman tytöstä. Poika kuitenkin pysähtyi kuullessaan kysymyksen.
"Kohta kahdeksan... eikö sun pitäis olla jo kotona..."
Mustatukka käännähti takaisin tyttöön päin. Oli omituista että tyttö oli yksin.
"Kai sulla öh... on koti?"
Mars kysyi hyvin epäröivänä ja laski treenikassin maahan. Mitäs tässä nyt pitäisi tehdä. Ei hän voinut tyttöä kai siihenkään jättää.

Mars keikkui kengillään ja mietti mahdollisuuksiaan. Ei hän tiennyt minne kadulla harhailevista lapsista pitäisi soittaa. Hän voisi soittaa isälle. Mars veti kätensä puuskaan ja kasvoille ilmestyi kiukkuinen ilme. Jos isä olisi tullut katsomaan harjoituksia hän olisi nyt tässä hankkimassa tyttöä oikeaan osoitteeseen. Selvä, tämäkin oli isän vika joten hoitakoon sen.
"Sä voit tulla mun mukaan. Isä hoitaa sut jonnekin missä sun kuuluis olla."
Poika nosti kassinsa maasta ja nyökkäsi tyttöä seuraamaan. Mars ei panisi tikkua ristiin tytön vuoksi sen jälkeen kun he olisivat kotona. Eikä hän taatusti ottaisi tyttöä huoneeseensa yöksi jos sillä ei olisi muuta yöpaikkaa. Nukkukoon isän huoneessa. Piru vie, hänelläkin oli oikeuksia yksityisyyteen.
"Tästä on pari korttelia meille. Kai sa jaksat sen verran kävellä, mä en nimittäin todellakaan kanna sua."
Mars varoitti ja alkoi astella vauhdilla kotia kohti hidastaen kuitenkin normaalimpaan kävelyvauhtiin aika nopeasti. Ei kai se tytön vika ollut että hänellä oli pahamieli.

//Kyllähän tuosta vastauksesta saa paljonkin irti. //

Kuten hän olia rvellutkin toisella oli jonkinlaisia ongelmia jonkin asian kanssa. Olemus ja äänensävy kertoivat hänelle kaiken. Toisen hieman ärtynyt murahdus hänelle ja heti pois päin lähteminen saivat tytön salaa virnistämään jota toinen ei onneksi tainnut nähdä.
"Se on silti paha tapa." hän mutisi hennolla äänellä kysyen sitten kelloa. Poika pysähtyi kysymyksen kuullessaan ja vastasi sen olevan kohta kahdeksan.
"Ei minulla ole kiire kotiin, ein kukaan ole kuitenkaan minua siellä odottamassa." hän mutisi surullisena ja laski painonsa toisen jalkansa päälle kuin piirrellen toisella jalallaan maahan jotain. Poika ilmeisesti epäili, ettei hänellä ollut kotia ollenkaan.
"On minulla... kai tuolla jossain." hän mutisi ja nosti katseensda kohti toista. Treenikassi laskeutui maahan ja Henna kallisti hieman päätään mittaillen toista katseellaan. Olisi mielenkiintoista saada tietää toisen ongelmien lähde. Voi ja kun hän löytäisi sen, olisi tutkimuksen aika. Siitä tulisi kivaa!
Hän katseli toista hiljaisena seisoen aloillaan ja hiustupsua edelleen näpräillen antaen toisen miettiä mitä nyt miettikin. Vihainen ilme ilmestyi pojan kasvoille toisen vetäessä kätensä puuskaan. Pikkutyttö näytti hämmästyneeltä hetkisen.
"Miksi olet vihainen? En kai ole tehnyt jotain väärää?" hän kysyi pikkutyttömäisesti syyttäen heti itseään että toinen oli vihainen. Sehän oli toki varsin puhdas valhe. Tietenkin hän tiesi, että hän ei ollyt syypää toisen vihaan ei hän voinut olla.

Niin toinen pyysi häntä tulemaan toisen isän luo ja mustatukka lähti toisen perään kävellen nopein ja kevyin askelin. Välillä hän pälyili ympärilleen, mutta kulki eteenpäin rauhoittuen sitten. Lähistöllä tuskin oli mitään vaarallista.
"Jaksan kyllä kävellä." hän sanoi reippaammalla äänellä kirien tahtiaan että pääsisi toisen rinnalle kävelemään.
"Oletko ahkera treenaaja?" hän kysyi sitten äskeistä äänensävyä iloisemmalla ja nosti katseensa hetkeksi kohti toista. Samassa hän kuuli raakuntaa. Vihreät silmät katselivat ympärilleen ja hän näki kadulla seisomassa korpin, joka katsoi suoraan kohti Hennaa.
"En ole ennen nähnyt korppia kaupungissa." hän sanoi ääneen viitaten sivussa Lymylle että toinen pitäisi lähteä. Yleensähän se ei tullut hänen lähelleen, kun hän ei ollut yksin. Pelkäsikö Lymy, että hänelle tapahtuisi jotain pahaa? No pelkoa vaarasta ei ollut.

//Olen vähän kipeänä ollut niin en ole jaksanut kirjoittaa //

Mars ei oikein osannut puhua mitään vierelleen tepastelemaan kirineelle tytölle. Hän halusi vain kotiin, suihkuun ja murjottamaan mielenosoituksellisesti huoneeseensa.
"En minä ole sinulle vihainen"
Hän lopulta vastasi tytön esittämään kysymykseen. Valaisematta kuitenkaan todellista vihansa kohdetta. Se nyt olisi viimeinen asia, että hän alkaisi kakaralle avautumaan. Tyttö - ilmeisesti vastauksen innoittamana - alkoi kysellä lisää.
"On mulla luistelu treenit muutaman kerran viikossa jos ei ole kisoja tulossa. Silloin on melkein joka päivä, jos nyt sattuu pääsemään kisajoukkueeseen..."
Marsin ääni hiipui hieman. Hänen pääsynsä olisi varma jos hän ei olisi mokaillut niin paljon tänään.
"Siis mä taitoluistelen, en pelaa kiekkoo kauheesti."
Poika selitti ja säpsähti raakuntaa. Poika naurahti mustalle linnulle. Hän ei tiennyt mikä se oli, mutta ääni oli hauska. Hieman aavemainen, mutta huvittava silti. Tietoviisas tyttönen sanoi lintua korpiksi ja ilmeisesti sen ei kuuluisi olla siinä missä se oli.
"Ehkä sekin on eksynyt..."
Mars mutisi hivenen pilkallisesti. Tyttö ja varis kotiin viemisinä saisi hänen isänsä sekoamaan.
"Otetaanko mukaan?"
Poika kysyi tytöltä puoliksi pelleillen.

Lopulta he seisoivat kerrostalon pihalla. Mars avasi ulko-oven ja piti sitä auki jotta tyttö pääsi pujahtamaan rappukäytävään.
"Kolmanteen kerrokseen. Se on portaikon puoleinen ovi."
Mars selitti ja painoi valot päälle käytävään. Hän viittasi tyttöä seuraamaan ylös portaita. Kolmannessa kerroksessa Mars kaivoi jälleen avaimensa esille ja taisteli hetken oven lukon kanssa kunnes vanha ovi avautui vinkaisten. Mars tunsi äänen nostavan niskavillat pystyyn.
"Mene sisään vaan. Siellä voi olla vähän pimeää kun isällä on yleensä pimennysverhot ikkunassa."
Poika varoitti.

Mars potki kengät jalastaan ja paiskasi kassinsa naulakon alle kaikkien kenkien päälle. Hän astahti ensimmäisen suljetun oven eteen ja hakkasi sitä muutaman kerran.
"Minä tulin!"
Hän huusi oven läpi ja sisäpuolelta alkoi kuulua levotonta liikettä. Kuului lasin särkymisääni ja kiroilua, kunnes ovi aukesi hitaasti.
"Anteeksi, en kuullut heti. Olin nukkumassa."
Unisen näköinen ruskeahiuksinen mies selitti Marsille ja vilkaisi olohuoneeksi avautuvan eteisen päähän ja ikkunoihin ennen kuin tuli kokonaan pois toisesta huoneesta. Mies vilkaisi hämmentyneenä eteisessään seisovaa tyttöä. Hän ehti vain avata suunsa kun Mars alkoi selittää että tyttö oli hortoillut yksin kadulla.
"Ahaa..."
Mies vain totesi hämmentyneenä. Mars kääntyi tytön puoleen.
"Hän on isäni Ghislain. Voit jutella sen kanssa niin asiasi selviää."
Sen sanottuaan Mars avasi toisen käytävällä olevan oven ja pujahti sisään läimäisten oven jäljessään aivan liian kovakouraisesti. Ghislain hätkähti ääntä ja katseli hetken kiinni paiskattua ovea ennen kuin havahtui pikkutytön läsnä oloon.
"Onko sinun nälkä? Haluaisitko leivän ja vaikka mehua aluksi?"
Hän kysyi ja lähti johdattamaan tyttöä olohuoneen läpi pieneen keittiöön. Ghis viittasi tyttöä istumaan yhdelle neljästä tuolista ruokapöydän ympärillä ja istui itse vastapäätä.
"Mikä sinun nimesi on? Ja miksi kuljeskelet yksin näin myöhään?"
Ghis kysyi ja katseli huolestuneena lasta. Millaiseen vaaraan tämä olikaan joutunut, sitä Ghislainkaan ei tiennyt.

//Saat päättää lähteekö korppi mukaan vain ei En tiennyt mitä olet suunnitellut sille niin saat valita//

//Joo, ei se haittaa. Veditkin peliä aika paljon eteenpäin, en ole oikein tottunut kirjoittamaan pitkiä viestejä, mutta katsotaan mitä tästä tulee. En taida ottaa korppia mukaan sisätiloihin, se ei saattaisi oikein viihtyä siellä.//

Toinen vastaus, ettei ollut vihainen hänelle ei oikein selittänyt mitään. Henna olisi halunnut tietää tarkemmin, mutta vaihtoi sitten aihetta. Ehkä liiallinen utelu ei ollut hyväksi, jos aikoi pysytellä viattomana katutyttönä. Niinpä hän kysyi toisen urheilusta ja urheilukassista. Hän katseli poikaa kohti viattomana ja uteliaana painaen tarkkaan tiedot muistiin. Kuulosti aivan kuin toinen olisi pelannut jääkiekkoa, mutta nopea korjaus taitoluisteluun selvensi erehdyksen. Hän naurahti hieman huvittuneena.
"Luulin jo hetken sinun pelaavan jääkiekkoa." hän sanoi ja huomasi sitten sen korpin. Mars säpsähti lintua ja sen ääntelyä ja Henna puhui heti etttei ollut nähnyt korppia ennen kaupungissa. Pojan ehdotus eksymisestä oli aiheellinen.
'Todellakin Lymyn täytyy olla eksynyt, kun tulee näin lähelle!' hän mietti mielessään ja säpsähti hieman itse puolestaan toisen vitsaillessa linnun kotiin viemisestä.
"Emme saisi sitä kuitenkaan kiinni. Vaikka olisi korppi ehkä mukava lemmikki." hän sanoi pirteänä ja mulkaisi salaa kohti korppia, joka lehahti lentoon lennellen kauemmas heistä ja osoitti ettei ollut kiinnostunut.

He saapuivat kerrostalon pihalle ja Henna meni sisäpuolelle kun tilaisuus tuli.
"Mene sinä ensin." hän pyysi toista, kun kuuli asunnon olevan kolmannessa kerroksessa. Hän kulki toisen perässä kolmanteen kerrokseen ja siitä asuntoon viitsimättä ottaa pieniä kenkiään jaloistaan. Tuskin ne olivat edes likaiset. Mars hakkasi jonkun huoneen oveen kutsuen ilmeisesti tätä isää. Henna seisoi käytävässä hiljaa seuraillen tilannetta. Rikkoutumisen ääni ja muut äänet jotka tulivat ennen kun hieman kalpean oloinen mies tuli olevn rakoon eivät antaneeet hyvää kuvaa toisesta. Mies katsahti kohti ikkunoita ennen kun tuli ulos ja Mars selitti miksi hän oli täällä. Henna nyökkäili reippaasti somasti hymyillen. Poika kertoi vielä isänsä nimen.
"Selvä, kiitos." hän sanoi vakavana ja seurasi pojan menoa huoneeseen ovi pamahtaen. Hän oli vaiti antaen miehen aloittaa keskustelu, olivathan pikku tytöt yleensä varsin ujoja aikuisten ja vieraiden seurassa.
"Ei kiitos, minulla ei ole nälkä. Jano vähän, mutta ei nälkä." hän sanoi hennolla äänellä kulkien Ghislain perässä keittiöön ja istuutui alas. Katse kulki keittiössä ja suljetuissa verhoissa.
"Olen Henrietta ja en halua mennä kotiin, kun siellä on vähän inhottava tunnelma." hän sanoi vakavalla äänellä katsellen alaspäin käsiinsä hetken ennen kun suuntasi katseensa kohti toista. "Vanhemmilla on monenlaisia ongelmia ja tunnun olevani vain tiellä siellä." Henna valehteli taitavasti tilanteestaan pitäen itsensä edelleen rauhallisena, mutta murheellisena ja suorastaan haikeana.
"Pidätkö useinkin verhot kiinni tähän aikaan illasta?" hän kysyi sitten kiinnostuneena "Kotonani ei niin tehdä." hän sanoi vielä ja katseli ympärilleen.
"Saisinko siis sitä juomista? Kurkkua vähän kuivaa." hän mutisi sitten näperrellen sormillaan jotakin ujona. Hän otti sormiensa väliin taas mustan hiustupsun näpräillen sitten sitä. Katse kääntyi hetkeksi olohuonetta kohti, mutta palasi kohti Gishiä.
"Teillä on kiva asunto. Mukavampi kuin minun kotini." hän sanoi hieman surullisena jälleen. Kaikki tuohan tietenkin oli nain näytelmää. Henna oikeasti kihisi ilosta ja riemusta päästessään tutustumaan tähän hieman erikoiseen mieheen. Selittämällä keksittyä tarinaa väkivaltaisen åperheen pikkutytöstä hän piti varsin taitavasti nuo iloiset ja kierot ajatukset toistaiseksi taka-alalla.

// Ei tarvitse niin kauheasti välittää tuosta hahmojeni yksinpuhelusta. Ajattelin hahmosi vain saavan siitä vähän tietoa millaista arkea hahmoillani on, jos siitä vaikka olisi jossain vaiheessa hyötyä. //

Kuunnellen tytön kertomusta kotioloistaan Ghis naputteli pöytää hermostuneen oloisesti. Mitä hän tekisi. Tyttöä ei selvästikään kannattanut kotiinsa viedä jos tämän puheet olivat totta. Hän ei pitänyt ajatuksesta poliisille tai lastensuojeluun soittamisesta. Ghis ei kaivannut yhtään ylimääräistä silmäparia seuraamaan muutenkin hänen hataraa näytöstään. Hän ei ollut ollut kauaa vielä vampyyri ja hänen kaikki energiansa meni itsensä hallintaan jo kotona ollessa turvallisessa ympäristössä. Mies huokaisi ja nousi mennäkseen jääkaapille. Hän kaatoi mehua lasiin mietteliäännäköisenä.
"Olet siis karannut kotoa."
Hän pikemminkin ajatteli itsekseen ääneen kuin kysyi ja istuutui takasin tuolille nojaten pöydälle laskemiin käsiinsä. Mies kuitenkin hätkähti silmin nähden ja hän aukoi suutaan hetken kuin hakien sanoja. Miksi tyttö kiinnitti huomionsa verhoihin - miksi juuri verhoihin.
"Minulla... Minulla tulee helposti migreeni - se on sellaista pääkipua - liiasta aurongonvalosta..."
Ghis selitti hermostuneelle tyypillisesti liian nopeasti ollakseen luonteva. Marsiin kertomus oli mennyt läpi, vaikka poika oli suuresti ihmetellyt mistä moiset migreenikohtaukset näin äkkisestään olivat tulleet.

Ghis puristi edelleen mehulasia kädessään ja vasta tytön huomio janostaan sai hänet tajuamaan asian. Mies ojensi lasin robottimaisesti ja samassa Mars harppoi keittiöön ja oli selvästi edelleen pahana. Ghis oli juuri kysymässä mikä poikaa vaivasi kun tämä tokaisi olevansa kunnossa.
"Eikö sun pitäs mennä töihin?"
Mars kysyi ja avasi limpparipullon. Ghislain pyöritteli sormiaan ja mietti mitä vastata pullonsuusta juomaa hörppivälle pojalleen.
"Minulla on vapaa..."
Hän mutisi.
"Taas? Eilenkin oli."
Mars kohotteli kulmiaan ja sulki pullonkorkin. Hetken poika katseli pulloa miettien ja ottikin sen mukaansa. Oviaukossa olohuoneeseen hän kuitenkin kääntyi ja nojasi ovenkarmiin.
"Johtuuko se siitä kun sulla on aina pää kipee?"
Poika kysyi hivenen huolta äänessään.
"Ei, ei se siitä. Minulla vaan on paljon vapaita pitämättä..."
Ghisin äänestä kuului jonkinlainen häpeä Marsin kohauttaessa lattean hyväksyvästi olkiaan ja kadotessa takaisin huoneeseensa. Ghis istui pitkään hiljaa ja tuijotti verhoja, kun tyttö sanoi asuntoa kivaksi.
"Kiitos tuota... Olisiko sinusta aivan kamalaa jäädä yöksi? Voisimme huomenna selvitellä asiaa paremmin. Muistatko vanhempiesi puhelinnumeroa? "
Ghis toivoi mielessään tytön muistavan, vaikka epäili moista. Jos hän voisi soittaa vanhemmille hän tietäisi varmemmin puhuiko tyttö totta ja voisi jopa viedä tytön kotiinsa ennen yöllistä kierrostaan. Ghis nyrpisti nenäänsä. Hän oli onnistunut rikkomaan lasipullon jossa verta olisi ollut tällä yölle, kun Mars oli säikäyttänyt hänet hakkaamalla makuuhuoneen ovea. Nyt veri oli tarttunut makuuhuoneen mattoon ja Ghis joutuisi hankkimaan yöpalansa kadulta.
"Mikä sinun nimesi muuten on?"
Ghis kysyi muistettuaan asian. Hänen mielensä oli niin täynnä kaikkea että välistä hänestä tuntui että oli kadottanut alkeellisimmatkin käytöstapansa.

//Joo toki, arjen kuvailusta on varmasti hyötyä vielä. ^^ //

Toinen tokaisi, että hän oli siis karannut kotoa ja Henna kohautti olkapäitään hieman.
"Jos haluat asian niin ilmoittaa. Minä en kuitenkaan asiaa niin sanoisi, en ole karannut, kun kukaan ei välitä tulemisistani ja menemisistäni." hän selitteli ja huomasi ettei saanutkaan sitä mehulasia, johon toinen oli juuri mehuakin kaatanut. Samalla jokainen miehen reaktio verhoista kysyttäessä hän painoi mieleensä. Tästä tulisi vielä erittäin hauskaa. Samalla Henna epäili vahvasti tosien selittelyä migreenistä. Jos syynä oli jokin niin arkipäiväinen asia kuin migreeni, niin miksi takerrella sanoissa noin paljon? Hän kallisti päätään hivenen ja näytti epäuskoiselta.
"No, eikös migreeni ole aika tavallinen asia, miksi siis pelätä kertoa sitä?" tämä tokaisi sitten katsellen kohti miestä hetken eikö oikeastaan edes kaivannut selittelyjä tokaisuunsa enää.

Niin hän sai viimein mehulasin itselleen ja hörppäsikin siitä heti kurkkunsa kostukkeeksi. Samassa Mars tuli keittiöön juomaan. henna keskittyi mukamas juomiseensa eikä kiinnittänyt mitään huomiota isän ja pojan keskusteluun. Asian laita kuitenkin alkoi selvetä hiljalleen. Hän yhdisteli kätevästi palikoita toisiinsa ja tajusi Marsin olevan jostain syystä vihainen isälleen, joka ilmiselvästi salasi jotain. Epämääräinen selittely migreenistä ei mennyt läpi ja nuo pitkät vapaat töistä ihmetyttivät. Syntyi hiljaisuus Marsin mentyä, eikä Henna viitsinyt keskeyttää sitä. Vasta kun kehaisu asunnosta tuli ilmi Ghis heräsi haaveilustaan ja päätti kiittää kehaisusta ja puhui yöksi jäämisestä sekä puhelinnumerosta.
"En ole koskaan opetellut puhelinnumeroita ulkoa. Minä kun en omista omaa puhelinta millä soitella. Joten voin jäädä yöksi." hän puhui hörpäten hieman mehulasistaan ja pian toisenkin kerran. Kuitenkin pian tuli jälleen kysymys, jota tyttö ei ollut odottanut.
"Etkö muista, kerroin jo sinulle nimeni." hän tokaisi sitten hämmentyneenä. Toinen oli jotenkin poissaoleva.
"Sopiihan tielle, että jään yöksi? En tiedä uskallanko nukkua yksin vieraassa paikassa." hän kysyi sitten katsoen miestä kohti. Hän piti katseensa hetken toisessa suunnaten huomionsa sitten taas mehulasiinsa juoden sen loppuun.
"Onko sinulla ollut poikaasi pitkäänkin huonot välit? Huomasin, ettette tule hyvin toimeen keskenään." hän kysyi sitten viattoma katsoen kohti olohuonetta. Kokoajan hänen kiinnostus perhettä kohtaan nousi ja tiedonjano paisui koskeksi. Voi, etenisipä tilanne nopeammin. Pari ratkaisevaa vihjettä ja hän pääsisi leikkimään.

//Hitsi, mä itse unohdin Ghisin tietävän jo hahmosi nimen XD Kenellähän täällä oikeasti ajatukset heittää...//

Ghis tunsi sääliä pienen tytön kertoessa ettei kukaan hänen menemisistään välittänyt. Mies murehti nyt tytön kohtaloa omansa lisäksi ja vajosi täysin ajatuksiinsa.
"Niin... migreeni on ihan tavallinen asia..."
Hän mutisi ja huokaisi. Hänen "migreeninsä" ei ollut... jos hän menisi ulos päiväsaikaan se ei tietäisi hyvää. Ei hän tiennyt mitä tapahtuisi, mutta vastamuutettu vampyyri ei selviäisi kummoista aikaa päivänvalossa vielä. Jopa se vähäinen luonnon valo joka väkisinkin tunki huoneistoon paksuista verhoista huolimatta sai hänen niskakarvansa pystyyn.

Marsin lähdettyä Ghis päätti todella alkaa keskittyä pikkutyttöön. Harmistus kuitenkin löysi miehen kasvoille kun - kuten oli saattanut odottaa - tyttö ei tiennyt puhelinnumeroa vanhemmilleen. Vampyyri harmistui entistä enemmän tajutessaan jälleen kuinka vaikeaa hänen oli keskittyä yhtään mihinkään jatkuvalta itsensä kontrolloinnilta. Tytön nimikin oli mennyt häneltä aivan ohi aiemmin. Hän oli ollut niin hermostunut Marsin säikäyttäessä hänet ettei mikään ollut jäänyt päähän. Mitä hän tekisi jos poika saisi tietää... tai tärkeämpää, mitä Mars tekisi.
"Tietenkin jäät. En voi päästää sinua yksin ulos."
Ghis totesi niillä vankkumattomilla auktoriteetin rippeillä jotka vielä omasi. Sen sijaan mies ohitti täysin Henriettan kysymyksen hänen väleistään poikaansa. Ghis tiesi miksi Mars käyttäytyi niin kylmäkiskoisesti. Mutta hän ei voisi asialle mitään. Ei hän voinut mennä ulos ennen pimeää, vaikka kuinka olisi halunnut. Miehen ilme oli synkkä ja surkea hänen noustessa ylös.
"Teen sinulle vuoteen huoneeseeni. Odota tässä tai olohuoneessa."
Ghis määräsi. Hän ei todellakaan halunnut tytön tunkevan mukaansa ja löytämään verilammikkoa makuuhuoneen lattialta. Ghislain otti mukaansa keittiön kaapista rätin, vedellä, jonka täytti vedellä ja melko jämerää puhdistusainetta. Jos veri ei lähtisi näillä lattia matosta niin ei millään.
"Katsele vaikka telkkaria sen aikaa. Vaikka ei siellä taida tähän aikaan olla mitään sinulle."
Vähempi trauma tytölle olisivat järjetön väkivalta ja puolialastomat naiset kuin sen faktan tajuaminen että joutuisi viettämään yönsä vampyyrin pesässä.

Ghis hinkkasi lattiaa ja lipoi huuliaan. Mies tunsi tajuntansa tason heittelevän rautaisen tuoksun viekoitellessa sisäistä petoa esiin. Vampyyri ravisti päätään ja pyyhkäisi lattialta suurimman osan verestä. Pudottessaan rätin vatiin ja veden alkaessa muuttua punaiseksi Ghialain hypähti seisaalleen ja ryntäsi ulos huoneesta. Hän nojasi makuuhuoneensa oveen ja puristi käsiään. Hän oli tuntenut sen ikävän ailahduksen päässään. Sen joka oli viimeinen varoitus pian sumenevasta järjestä. Ghis hengitti muutaman kerran syvään, vaikkei hengittäminen hänelle mitenkään tarpeellista ollut.
"Kyllä tämä tästä..."
Mies mutisi ja vilkuili olohuoneeseen. Oliko tyttö nähnyt.

//Ei se mitään. ^^ //

Toinen ei sanonut mitään siihen, että oli tiennyt hänen nimensä jo. Vaan vahvisti vain se, että hän jäisin tänne viettämään yötään. Henna hymyili iloisena ja katsoi miestä kohti. Hän ei tiennyt mitä saisi vielä miehestä selville. Jotain innostavaa se vielä olisi. Mutta oli omituista, ettei mies pyytänyt häntä mukaan vuodetta sijaamaan. Hän olisi niin halunnut olla mukana. Tai että toinen ei edes kysynyt häusiko hän tulla mukaan.
"Minä menen vaikka olohuoneeseen." hän tokaisi nousten ylös. Mies ehdotti telkkarin katsomista ja tyttö nyökkäsi kuuliaisena.
"Selvä." tämä tokaisi asettui istumaan etsien kaukosäätimen. Sen löydettyään hän avasi sen ja alkoi surffailla kanavalta toiselle. Tulisiko sieltä mitään kivaa. Kenties elokuva tai joku jännittävä sarja? Olisihan se ollut viisaampaa etsiä joku pikkutytölle sopiva ohjelma, mutta niitä tuskin illalla tuli. Häntä kuitenkin onnisti. Komedia pyöri juuri sopivasti ja hän jäi katselemaan sitä. Vaikka muuten hän kuunteli jotaista elettä ja liikettä miehen teoista ja töistä toisessa huoneessa.

Kuuliko hän siivoamisen ääniä? Kuin jotain pyyhittäisiin? Mitä mies muka siivoaisi? Kenties sen, minkä toinen oli rikkonut hänen ja sen pojan tullessa sisään, mutta mikä se oli ollut, joka rikkoutui. Oli se mitä tahansa, mies halusi ilmiselvästi piilotella sitä häneltä ja pojaltaan. Henna nousi sohvaltaan ja asteli käytävään juuri sopivasti kun mies ryntäsi huoneestaan ulos. Huoneesta oli lemahtanut joku outo haju miehen tullessa sieltä ulos.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi sitten viattomana. Katse tarkkaili miestä uteliaana, mutta myös viattomana. Hän vilkaisi nopeasti komediaelokuvaa, joka pyöri nyt ilman katsojia olohuoneessa ja palasi mieheen.
"Näytät kuin olisit säikähtänyt jotain." hän mutisi sitten ja asteli kohti sitä ovea, jonka takana miehen makuuhuone oli. Pesuaineen haju oli voimakkaampi kun hän tuli lähemmäs ovea ja miettikin heti aineita mitkä eivät ähteneet ilman jämerää pesuainetta. Mieleen tuli erilaisia marjaisia mehuja kuten mustikkamehu, mutta miksi toinen haluaisi salailla mustikkamehulammikkoa.
"Mitä siivosit? Voinko auttaa?" hän kysyi sitten uteliaana. Mutta samassa hänelle välähti vielä yksi aine, joka ei lähtenyt helposti mistään. Veri. Mutta miksi lattialla olisi verta? Varsinkin kun alkoi tuntua siltä että sitä ainetta, jos se nyt oli verta, oli säilytetty siinä särkyneessä astiassa. Kuka säilyttäisi verta PULLOSSA? Sehän kuulosti ihan omituiselta. Se ainakin selittäisi salailun ja piilottelun. Kuka nyt haluaisi näyttäisiä veripullon puhumattakaan verilammikon kanssa?! Henna halusi testata asiaa, testata ajatustensa todenmukaisutta, mutta ei tiennyt miten.

Ghislain säpsähti silminnähden tytön seisoessa siinä tapittamassa häntä aivan liian kiinnostuneen näköisenä. Tämä lapsi kysyi oliko hän kunnossa. Ei todellakaan ollut, kaikki oli huonosti, ollut siitä lähtien kun hän oli kuollut...ja herännyt.
"Ei minulla ole hätää. Huimaa vaan vähän. Migreeni."
Mies paransi ryhtiään, muttei katsonut Heriettaan. Tämä huomasi hänen tunteidensa todellisen laidan, kun osasi kysellä pelkäämisestäkin. Hän voisi tyrkätä tytön Marsin huoneeseen yöksi. Ghis vilkuili vastapäistä ovea ja saattoi tuntea sieltä leijuvan vihaisen, pettyneen karman. Mars ei ansainnut enempää kiusaa.
"En minä tarvitse apua. Mene sinä vaan katsomaan sitä ohjelmaa. Minun... pitää siivota hieman vielä."
Ghis kielsi avuntarjouksen liiankin vikkelästi ja avasi oven mennäkseen takaisin tuskaisen puuhansa pariin.
"Menehän."
Mies kehotti ja huokaisi veren hennon hajun tulviessa aisteihin. Lapsi tuskin tuntisi sitä, ellei tällä ollut mitään erityistä herkkyyttä. Ghislainille haju tuotti erikoista mielihyvää - mielihyvää jota hän häpesi ja vielä enemmän pelkäsi. Hieman huumatunoloinen vampyyri ravisti päätään, mistä ei ollut kummoista apua ja astui takaisin makuuhuoneeseen ja laskeutui polvilleen lattialle. Miehen liikkeet olivat hitaita ja pohtivia, kuin hän ei olisi kunnolla tajunnut mitä oli tekemässä. Ghis kasteli rätin punaisena hohtavassa vedessä ja pudotti sen lattialle läpimärkänä. Ryhti lysähti hetkellisesti kunnes Ghis terästäytyi ja alkoi rivakammin ottein kuurata lattiaa.

Lattia puhdistui hitaan oloisesti vampyyrin jähmettyessä yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin mies onnistui saamaan itsensä aina tolkkuihinsa ja jatkettua työtään. Lopulta lattia oli puhdas ja Ghis tuntui vasta nyt kunnolla havahtuvan transsistaan. Mies käännähti säikähtäneenä lähes yliluonnollisen nopeasti. Hänellä ei ollut lainkaan muistikuvaa oliko sulkenut oven saati oliko Henrietta edes mennyt olohuoneeseen tuijottamaan televisiota.

//Aloitan Ghislain piinaamisen hiljalleen, että Henna varmistuu sen vamppyyrimaisuudesta. //

Toinen ei pitänyt hänen kysymyksistään. Selitykseksi tuli jälleen migreeni, eikä se mennyt enää läpi. Kaikki johtui migreenistä.
"Eikö sinun pitäisi syödä lääkkeitä migreeniin? Ei se mene ohi odottelulla." hän kysyi toiselta kiinnostuneena ja ehdotti apua miehelle siivoamisessa. Kielto tuli nopeasti ja mies avasi oven ja palasi hommansa pariin. Tyttö ei noudattanut miehen kehoitusta, koska ei pelännyt vaikka paljastuisikin keijuksi. Okei, mitä väliä jos hänen kykynsä paljastuisi!? Ei tämän Ghislaikaan ollut aivan normaali.
Henna pysyi osittain nurkan takana ja kurkisti oviaukosta sisään. Hän oli avannut ovea enemmän auki nähdäkseen sisään ja virnisti pahansuovasti katsellessaan miehen siivousta. Hän ei haistanut verta enää sen laimentuessa veteen, mutta näki kyllä selvästi sen ja erotti sen. Siivous ei siis ollut mustikkamehua, kuten hän oli ajatellut eikä muutakaan sen tapaista. Verta se oli ja sitä oli ilmeisesti ollut lattialla aikamoinen lammikko. Siivous eteni hitaasti ja hiljalleen keiju alkoi valmistautua suoritukseensa. Keiju astui huoneeseen sisään ja sulki oven perässään hyvin hiljaa.

Kun Ghis viimein kuin heräsi uudelleen eloon siivouksen päätyttyä kiiluivat jo keijun silmät hennosti. Katse oli nauliutunut siihen kohti, missä verilammikko oli äsken ollut ja hän loi siihen harhakuvan. Lattialle ilmestyi verilammikko ja kaljupäinen lihaksikas mies, joka ojensi kätensä lammikkoon, upotti kämmenensä veren sekaan ja lipoi verta sitten kämmeneltään. Tämä toistui yhä uudelleen ja uudelleen. Mies oli kuin unessa ja jopa liioitellun pitkät kulmahampaat näkyivät toisinaan huulien välistä. Henna piti silmänsä viiruina vähentääkseen silmien hehkumisen näkymistä, mutta tuijotti kokoajan luomaansa harhakuvaan, josta ei kuulunut ääntäkään, kuten ei yleensäkään, mutta muuten lammikko ja kaljupäinen mustiin pukeutunut mies olivat kuin aidon näköisiä.

//Minulla on ollut vähän kiirettä, mutta kyllä tämä lomailu alkaa pian sujua XD //'

"Ei tämä niin paha ole. Menee ohi levolla...pimeässä..."
Ghis mutisi ja vältteli tutkivaa katsetta. Tyttö oli kumman kiinnostunut hänen olemattomasta mingreenistään. Ei kukaan normaali lapsi välittänyt aikuisten sairaskertomusten totuudenmukaisuudesta.
"Tai... siis on minulla tähän lääkettä mutta se on lopussa."
Yhä vain huonompaan suuntaan kehittyvä valhe sai miehen hermostuksen nousemaan pintaan. Miksi Marsin oli pitänyt raahata tyttö tänne. Miksei... Ghis huokaisi. Ei hän voinut tyttöä syyttää kaikesta.
"Ei sinun tarvitse olla huolissasi. Tämä menee kyllä ohi."
Ghislain lopetti huokaisten yrityksensä saada tyttö vakuuttuneeksi. Jos tämä ei uskonut niin ei sitten. Ei lapselle ainakaan ensimmäisenä tulisi mieleen että oli vampyyrin kanssa tekemissä.

Ghis sai siivotuksi lattian ja tunsi helpotuksen aallon sisällään. Homma oli huomattavasti helpompaa kun veren haju ei tunkenut sieraimiin niin vahvana ja houkuttelevana. Helpotuksen tunne kuitenkin katosi miehen huomatessa kutsumattoman vieraan huoneessaan.
"Enkö minä käskenyt sinua odottamaan oloh...huoneessa...sa...sa..."
Ghislainin katse oli siirtynyt tytöstä kauhunäkyyn. Verta... verta oli lattialla. Se oli tummanpuhuvaa ja tipahteli pisaroina luoden lammikkoon rangaslaineita - pinen pieniä punaisena kimmeltäviä laineita. Vampyyri nieleskeli ja ei tuntunut edes tajuavan kunnolla edessään olevaa hahmoa joka lipoi mielissään nestettä sormistaan. Hän ei haistanut veren hajua saatti kuullut pisaroiden tipahtelua, mutta pelkkä näky sai miehen tolaltaan. Hän puristeli vapisevia käsiään nyrkkiin ja haukkoi henkeään. Ghis joutui taistelemaan saadakseen katseensa kääntymään todellisempaan uhkaan, vieraaseen vampyyriin joka ei näyttänyt olevan lainkaan häiriintynyt nuoren vampyyrin tuijotuksesta jatkaessaan vain käsiensä uittamista verilammikossa. Ghis tunsi ajatustensa sumenevan ja pedon sisällään ottavan valtaa. Hän ei mahtaisi tuolle vampyyrille mitään, nyt ei saisi seota. Ghis oli täysin harhan vallassa eikä aivojensa sumuiselta toiminnalta ihmetellyt yhtään mitä vieras vampyyri teki hänen makuuhuoneessaan. Hitaasti Ghislain nousi katse vaellellen vereen. Mies ravisti päätään ja käännähti ympäri siepaten Henrietan syliinsä ja ryntäsi ulos huoneesta. Mies laski hätäisesti tytön maahan ja vetäisi oven kiinni huohottaen valuen sitä vasten lattialle istumaan.
"Oletko kunnossa..."
Ghis kysyi hiljaa ja mies ei uskaltanut vilkaistakaan Henriettaan vaan tuijotti maahan. Miten hän selittäisi vampyyrin makuuhuoneessaan?

Hän ei välittänyt toisen selittelyistä, vaan antoi sen mennä ohi. Ei sillä tainnut olla enää mitään väliä. Kakki todistui kun hän loi topisen silomien eteen sen harhanäyn. Mies tuntui lumoutuvan täysin sen valtaan ettei edes ilmeisesti tajunnut epäillä koko juttua pilaksi. Toisen sanat olohuoneessa odottamisesta menivät ohi, kun hän oli keskittynyt harhakuvan luomiseen. Katse oli lukittautunut siihen ja tyttö tunsi kätensä hikoilevan. Ilme oli vakava, eikä hän värähtänytkään. Sekunnit tuntuivat venyvät minuuttien mittaisiksi hänen mielestään ja jokainen hetki tuntui tunnin mittaiselta. Miten harhanäyn luominen olikin yllättäen näin hankalaa? Eihän hän ollut tehnyt tätä vähään aikaan, joten siitä se kai johtui.
Mutta samassa häntä häirittiin. Ghis kaappasi hänet mukaansa huoneen ulkopuolelle ja kun ovi paukahti kiinni harhakuva huoneessa katosi ja tyttö palasi takaisin tähän hetkeen. Hän katsahti uteliaana kohti miestä, joka tosin ei katsonut häntä kohti vaan lattiaan.
"Olen kunnossa, tietenkin." hän tokaisi ja istuutui alas lattialle miettien kiihkeästi miten jatkaisi.
"Mutta miksi tulimme tänne käytävään?" hän kysyi ihmeissään mieheltä päättäen valita sen tien että valhetelisi ettei itse näkisi luomiaan kuvia. Jos valhe aikanana paljastuisi saattaisi hengenlähtö olla lähellä mutta sille ei voisi mitään. Niinpä oli aika lisätä panoksia.
Katse alkoi jälleen hennosti hohtaa kun vastakkaiselle seinälle alkoi näkymätön käsi kirjoittaa verellä tekstiä. Jokainen veto oli hidas ja harkittu niin että seinälle ilmestyi teksti joka sanoi: "Valehtelija!" Henna pyrki pitämään pääasiassa katseen miehessä, mutta jotui vilkuilemaan kokoajan työtään. Kädet oli jälleen huomaamatta puristettu nyrkkiin
"Säikähditkö sinä jotain äsken huoneessasi? Siltä se ainakin vaikutti." hän yritti luoda keskustelua vielä hänen ja miehen välille. Oli kyllä vaarallista osoittaa kyselemällä että oli pikkutyttöä viisaampi. Sehän saattaisi paljastaa hänen keijumaisuutensa ja näin hänen heikkoutensa.

//Voi ei tuli romaani! Noh, Ghis sekosi sitten lopulta XD //

Ghislain nojasi raskaasti oveen ja painoi käsiään otsalleen rauhoittuakseen. Tyttö oli siis kunnossa.
"Hyvä."
Mies vain tokaisi hiljaa vaikka tunsi helpotuksen sisällään. Hän ei olisi kestänyt jos olisi saanut pikkutytön kuolemankin tunnolleen vaikkei sitä olisi suoranaisesti itse aiheuttanutkaan. Kuka tuo vieras vampyyri oli. Nyt kun tarkemmin ajatteli olento oli näyttänyt liioitellulta, kuin tämä olisi oikein halunnut korostaa rotuaan. Myös huoneen ilmapiiri tuntui nyt epätodelliselta. Ghis keskitti itsensä kuuntelemaan huoneen ääniä - ei mitään. Olisiko se... ei hän se voinut olla... Ghis katsahti hämmentyneenä tyttöön tämän ihmetellessä miksi Ghis oli kiskaissut hänet niin nopeasti pois huoneesta.
"... harhaa..."
Miehen keskeytynyt ajatus kiteytyi huulilta karanneeseen sanaan. Ei kai se kaikki voinut olla vain kuvitelmaa. Ghislain nieleskeli ja katse harhaili ympäriinsä etsien kiintopistettä. Ei se voinut olla niin. Mies jäykistyi katseensa viimein kohdistuessa tiettyyn kohtaan seinällä. Punainen noro valui hieman vinosti valkoista tapettia pitkin, teki muutaman näyttävän kaaren ja poikkiviivan. Jos Ghislainin hengitys olisi toiminut hän olisi pidätellyt sitä. Seinälle oli piirtymässä sana.

Hän oli sekoamassa. Tietenkin juuri nyt, pahimmalla mahdollisella hetkellä tuon tytön edessä ja Marsin ollessa kotona. Viimeiset kirjaimet piirtyivät seinälle ja Ghis yritti olla vilkuilematta niitä. Valehtelija. Niinhän oli. Kamala valehtelija. Hän esitti ihmistä... ei hän ollut enää ihminen vain verta janoava peto. Ghis ei kuullut Henriettan kysymystä vaikka jossain mielensä sopukoissa sen rekisteröikin. Hän oli hullu... hullu tai jonkun vielä hullumman vainoama.
"Ei ei ei!"
Mies vaikeroi ja painoi vaivoin kasvonsa maahan. Hän ei kestäisi. Hän ei kestäisi tulisi hulluksi. Sekoaisi.
"Antakaa minun olla. Mene pois..."
Ghis vaikersi ja piteli päätään. Hän saattoi suljettuaan silmänsäkin nähdä veren valuvan houkuttelevasti seinää pitkin, sen kuinka verta oli lattialla koko ajan laajenevana lammikkona, kuinka vieras vampyyri oli latkinut verta kouristaan, kuinka veri oli valunut pitkin tämän suonikkaita käsiä ja tippunut pisara kerrallaan takaisin lammikkoon. Pisara kerrallaan, pisara kerrallaan...

Marsin huoneen ovi avautui teini-ikäselle pojalle tyypilliseen tapaan voimalla ja metelillä niin että pojan isäkin havahtui.
"No mitä nyt..."
Mars tiuskaisi saaden äänensä yhtä aikaa kiukkuiseksi ja välinpitämättömäksi - hän oli edelleen vihainen. Poika kuitenkin vilkaisi isäänsä tarkemmin kun tämä ei tuntunut vastaavan. Isä oli kuin muissa maailmoissa. Mars vilkaisi tyttöä.
"Mikä teitä vaivaa? Pelaatteko te jotain."
Mars tunsi pientä levottomuutta sisällään. Kaikki ei ollut niin kuin piti. Itse asiassa sama kumma tunne oli vainonnut häntä jo jonkin aikaa isän läheisyydessä. Nyt se tunne oli paljon voimakkaampi.
"Isä, isä oletko sä ok?"
Mars kyykistyi isänsä puoleen ja kosketti tätä hartiasta. Samassa vampyyri tarttui poikaa käsivarresta ja vetäisi voimakkaasti Mars lattialle. Vampyyri painoi pojan maahan estääkseen tätä liikkumasta, mutta Mars potki ja rimpuili niin että se oli vaikeaa vielä kokemattomalle olennolle. Mars potkaisi lujaa olentoa vatsaan niin että vampyyri horjahti ja Mars pääsi kipuamaan ylös. Ulko-ovelle ei kuitenkaan ollut asiaa kun Ghislain oli onnistunut kiertämään sen eteen. Mars perääntyi Henriettan vierelle ja rohkeasti jäi hieman tytön suojaksi, vaikka tiesi ettei siitä olisi mitään hyötyä. Tuo olento tappaisi heidät. Mars näki sen vampyyrin silmien punaisesta hehkusta sitä enää huonosti peittävien sinisten piilolinssien ympärillä.

//Tuo pituus oli aika hyvä, jos ajattelee, että laitoit siihen paljon kaikenlaista ;D Ja sekoaminen olikin odotettavissa. Seuraavaksi on kai aika Henna paljastaa omat kykynsä Marsillekin.//

Mies ei oikein reagoinut hänen kysymyksiinsä. Mutisi vain harhasta, jonka tyttö kuuli juuri ja juuri. Henna katsahti nopeasti muualle irvistäen miehen katseelta piilossa. Oliko toinen tajunnut? Hän olisi tuota pikaa pulassa. Syntyi hiljaisuus, kun harhakuva alkoi muodostua seinälle. Verivana valui seinää pitkin ja hän huomasi miehen alkavan menettää itsehillintä kykynsä. Henna ei kuitenkaan keskittynyt siihen, vain ja ainoastaan toisen piinaamiseen.
Hän kuuli miehen vaikerruksen vierellään. Toinen yritti ilmeisesti kieltää jotakin. Kuin käskisi jotakin lähtemään pois. Henna kohottautui hiljalleen seisomaan. Olisi varmaan vaarallista istua enää. Hän aisti, että pian alkaisi tapahtua kummallisia asioita. Sisimmässään hän vain toivoi Marsin pysyvän huoneessaan. Mutta niin ei käynyt. Mars tuli huoneestaan teinien tavoin, mutta huomasi tietenkin heti asioiden muuttuneen. Tuo alkoi kysellä turhuuksia, mutta Ghisei vastannut. Myöskään Henna ei vastannut. Hän keskittyi täysin pesusienen luomiseen ja siihen, että se pesisi verijäljet seinästä ennen kun poika huomaisi ne. Hän hän tajusi Marsin taistelevan hengestään liian myöhään.

Harhakuva oli poistunut Hennan huomion keskittyessä nyt Ghislaihin, jonka vamppyyrin ominaisuudet olivat ottaneet valtaansa. Mars asettui hänen ja isänsä väliin ja Henna tuijotti kohti vampyyria, joka oli estänyt heidän poistumisensa oven kautta. Henna päätti, että hän ei kykenisi tekemään mitään tämän kokoisena. Silmät sulkeutuivat ja hento kohina ympäröi keijun. Samalla keho alkoi muuttua. Lapsen keho muotoutui hoikaksi ja solakaksi naisen kehoksi ja samalla vaatteiden koko kasvoi, että se olisivat sopivan kokoiset aikuisen kehoon.
"Anna minä hoidan tämän, Mars." hän sanoi sitten muutoksen päätyttyä ja asettui päättäväisesti Marsin ja vampyyrin väliin. Henna vain ei tiennyt todellisuudessa mitä tehdä. Hän ei ollut koskaan käsitellyt vampyyria todellisuudessa. Kädet puristuivat yhteen ja Henna koitti luoda Ghislain silmien eteen, vain miehen silmien eteen kuvan miehestä ja pojasta yhdessä. Mies ja poika muistuttaisivat Marsin ja Ghislaita jollain tavalla ja Henna todellakin toivoi, että tuo kuva näkyisi vain Ghislain silmien edessä kuin usvamaisena utuna eikä myös Marsin silmien edessä. Mies ja poika pitivät toisiaan kädestä, nauroivat äänetöntä naurua yhdessä ja juttelivat toisilleen rennosti ja rauhallisesti astellen kohti keittiötä. Kylki kyljessä. Hennan ideana oli, jonka hän syvästi toivoi onnistuvan, että Ghis muistaisi oikean minänsä vampyyrin halujen alta ja vetäisi sisäänsä tuon verenhimonsa ja punahehkuiset silmät. Mutta tytöllä ei ollut takeita, etä se onnistuisi. Ja samalla kun Hennan ajatukset alkoivat harhailla mahdollisessa epäonnistumisessa ja vampyyriksi muuttimisesta harhakuva haihtui juuri kun mies ja poika olivat saavuttaneet keittiön.

Mars tunsi kyynelten pyrkivän silmiin, silti uhmakas luonne esti häntä alkamasta vollottaa. Häntä itseäänkin hämmästytti että suurin syy ettei hän itkenyt oli että moinen nolotti häntä. Hänen isänsä oli verenhimoinen vampyyri, joka vain odotti hetkeä tappaa hänet ja tuon pienen tytön. Se jos mikä oli noloa. Ghis astui pienen askeleen heitä kohti ja Mars tunnisti omituisten pienten liikkeiden muistuttavan jollain tapaa luontodokumenttien kissaeläinten vaanimista.
"Isä"
Mars kuiskasi, mutta vampyyri ei reagoinut tuohon tärkeään sanaan mitenkään. Poika tuijotti huuli väpättäen hampaansa paljastanutta petoa. Hän olisi vain halunnut käpertyä Henriettan viereen ja painaa silmät kiinni. Silmäkulmastaan Mars näki liikettä ja säpsähti niin että vampyyri tulkitsi uhrinsa liikkeen merkiksi hyökätä. Kuitenkin pojan ja miehen väliin astuva nainen sai vampyyrin muuttamaan mieltään. Syvällä pedon aivoissa, kun oli musta aukko moisen olennon kohdalla. Mikä tuo oli, ei ainakaan ihminen.

Ghis luimisteli ja tarkkaili naista ja päästeli kummaa murinaa etäisesti muistuttavaa ääntä. Miehellä ei selvästi ollut enää minkäänlaista tolkkua todellisesta minästään ja oli laskeutunut täysin eläimen tasolle. Sillä oli enää vain vaisto johon luottaa ja vaisto käski pysyä etäällä naisesta... ainakin siihen asti kunnes olento tietäisi miten menetellä. Mars tuijotti yhtä hämmentyneenä Henriettaa.
"Mikä sinä olet?"
Poika kysyi unohtaen täysin kuinka uhkaava tilanne oli meneillään. Ehkä ihmetys ja uteliaisuus oli kehon tapa myös suojella lapsen mieltä.
"Miksi sinä esitit lasta? Mitä sinä haluat meistä?"
Mars tenttasi ja keskitti tarmonsa naiseen. Oliko tämä tiennyt isästä ja siksi seurannut häntä. Ei kai vain nainen aikonut tappaa Ghislainia. Mars vilkaisi peloissaan isäänsä joka tuntui tuijottavan jotain edessään. Vaikka poika kuinka yritti nähdä vampyyrin mielenkiinnon vieneen asian, hän ei nähnyt mitään.
"Mitä sinä teet isälle?"
Poika kuiskasi arasti.

Ghis oli tosiaan hyvin kiinnostunut hahmoista edessään. Vampyyri alkoi liikkua taas hitaasti vaanivin elkein, kun se yhtäkkiä pysähtyi. Ja kasvoilla tuntui käyvän inhimillinen hämmästys. Vampyyri vilkaisi Henriettaa ja tuntui tekevän päätelmiä. Jotenkin olennosta tuntui että naisella oli jotain tekemistä saavuttamattomien ihmisten kanssa. Aikuinen ja lapsi eivät edes tuoksuneet miltään. Poikanen näytti kuitenkin heikkotekoisemmalta kuin tuo jonka kimppuun vampyyri oli aiemmin käynyt. Se oli potkaissutkin ikävästi, olento muisti ja hieraisi vatsaansa. Olennon katse kiersi takaisin Marsiin ja poika vavahti pelosta. Ajatus lävisti pedon aivot ja tuo käänsi päänsä nopeasti takaisin harhanäkyyn. Noilla kahdella ja pojalla oli jotain tekemistä toistensa kanssa - olento oli varma siitä. Kuvajainen kuitenkin haihtui ennen kuin vampyyri sai kiinni juonesta. Ja se alkoi jälleen kiertää Henrietan ja Marsin ympärillä hitaasti.
"Mitä nyt?"
Mars loi anelevan katseen Henriettaan. Omituinen nainen oli hänen ainoa suojansa ja eniten hän pelkäsi että tämä juuri koituisi hänen isänsä kohtaloksi. Ghis lipoi huuliaan ja saaden Marsin vapisemaan. Tuo olento halusi hänen vertaan.

Vampyyri selvästikin hämmentyi nähdessään pojan ja itsensä välissä keijun. hennalla oli tarpeeksi tekemistä pitääkseen koko huomionsa vampyyrissa ja luomassaan harhakuvassa että pojan kysymykset olisivat saaneet suurtakaan huomiota. Ne tulivat itseasiassa pahaan aikaan.
"Olen keiju ja halusin tutkia suhdettasi isään ja näin paljastaa sinulle mikä hän todellisuudessa on." Henna vastasi lyhyesti pojalle katsellessaan harhakuvaa, jonka oli miehen silmien eteen luonut. Viimeisin kysymys, mitä hän teki tämän isälle paljasti että Mars ei nähnyt kaksikkoa. Se oli huojentavaa.
"Luon harhakuvaa." hän mutisi pojalle.
Harhakuva ei kuitenkaan tuottanut hänen toivomaansa tulosta. Jos se tepsi, se tapahtui liian hitaasti, että olisi järkevää jatkaa sitä. Sen lisäksi hänen ajatiksensa harhailivat liikaa. Hän ei saanut sekoittua paniikiin, koska silloin varsinkaan mikään ei toimisi. Hän ei voisi tapella vvampyyrin kanssa, koska hän oli siihen liian heikko. Mitä siis olisi mahdollista tehdä? Pian oli yökin ja vampyyrit ovat voimakkaimmillaan öisin. Pitäisikö paeta? Mutta mitä kautta? Ikkunastako? Mutta kun harhakuva haihtui, vampyyri alkoi kiertää heidän ympärillään. Henrietta kuuli pojan kysymyksen ja hän vilkaisi nopeasti poikaa, mutta muuten piti katseensa vampyyrissä.
"Yritän keksiä jotain?" hän mutisi pitäen pojan lähellään ja yrittäen kokoajan pysytellä vampyyrin ja pojan välissä. Hän loi jälleen harhakuvaa. Voimat alkoivat olla vähissä, eikä hän jaksanut yrittää piilottaa sitä Marsilta. Käytävään ilmestyi Ghislai sellaisena, kuin henna sen kuvitteli. Vaatetus oli tyypillinen miehen vaatetus, mutta kasvoilla oli iloinen hymy. Harhakuva lähestyi kohti Marsia kädet ojennettuina halaukseen. hena halusi Ghislain muistelevan poikaa ja suhdettaan tähän.
"Ghislai, etkö oikeasti tiedä kuka oikeasti olet? Et ole vampyyri vaikka niin luulet, lopeta leikkisi ja tule järkiisi. Ghislai!" hän puhutteli vampyyriä katsoen harhakuvaansa. Harhakuva yritti halata Marsia, kietoa kätensä pojan ympärille vaikka todellisuudessa käsivarret eivät koskettaisi sitä, koska todellisuudessa harhakuva ei ollut aineellinen.
"Mars, en usko, että keinoni tepsii isääsi. Toivoin saavani hänet järkiinsä, mutta en usko sen onnistuvan. Minulla ei ole voimaa eikä halua tappaa isääsi. Onhan sinulla kotiavaimesi mukanasi? Avautuuko yksikään talonne ikkuna täysin auki? Emme varmaan kykene poistumaan ovesta. Koska joko me poistumme tai lukittaudumme jonnekin tai yritämme tehdä saman isällesi." Henna puhui mahdollisimman rauhallisella äänellä antaen harhakuvan jälleen häilyä pois. Oli aika kiinnittää täysi huomio tähän hetkeen. Muuten hän pyörtyisi liian aikaisin.

//T'ästähän tulee jännittävää. //

//Anteeksi kun on kestänyt tämän kanssa. Kirjoitusvire on ollut hieman kadoksissa. //

Mars siristeli silmiään nähdäkseen Henriettan luoman harhan joka niin kiinnosti isää. Poika ei kuitenkaan nähnyt mitään mutta itsepintainen tuijotus oli saanut kuitenkin vampyyrin taas kiinnostumaan hänestä. Mars ei uskaltanut liikahtaakaan punahehkuisten silmien tutkiessa häntä ja keskittyen taas vaanimaan keittiöön päin ilmeisesti vaeltavaa harhaa. Vampyyri alkoi taas vaania heitä eikä Henriettalla näyttänyt olevan enää parempaakaan suunnitelmaa. Keiju kuitenkin näytti käyttävänsä kovasti energiaa pelastautumissuunnitelmaan.
"Mikä, mikä tuo on..."
Mars tuijotti hänen ja vampyyrin väliin ilmestyvää hahmoa ällistyneenä. Tuoko oli harhakuva. Hahmo alkoi muotoutua tunnistettavaksi ja Marsilta pääsi säikähtänyt äännähdys joka sai vampyyrin kiinnostuneeksi. Ghislain kuitenkin jätti Marsin katseeltaan rauhaan tajutessaan uuden hahmon heidän välissään. Ghis perääntyi hieman ja tuijotti murhanhimoisesti hahmoa joka lähestyi Marsia. Aikoiko tuo olento vohkia vampyyrin saalin sen nenän edestä. Olento oli ilmeisesti vahva kun kehtasi tehdä moista. Ghis luimisteli ja ei saanut katsettaan irti hahmosta joka kurotti käsiään Marsin ympärille kuin... kuin halaukseen. Ghislain hätkähti tunnistaessaan nimensä ilmassa. vampyyri katsahti naiseen ja mutta se ei kyennyt ymmärtämään mitä nainen sanoi. Se tuntui olevan tärkeää. Ghis pinnisteli ja tuijotti Henriettan kasvoja, suun liikkeitä ja kuunteli äänteitä. Nimi, taas se nimi toistui, jonka olento mielsi omakseen.

Mars tunsi kyynelten valuvan poskilleen. Harhakuva alkoi haihtua ja poika hapuili hädissään turvaa tuovia käsiä, joita ei todellisuudessa ollut ollutkaan. Poika kuitenkin yritti keskittyä miettimään ulospääsytietä Henriettan avittaessa ajatustyötä kyselemällä ikkuvoista ja ovista.
"Tämä on kolmas kerros. Emme me pääse mistä tahansa ikkunasta ulos."
Poika uikutti ja yritti ajatella. Hän painautui isänsä makuuhuoneen ovea vasten ja hieroi väkivaltaisesti kyyneleitä poskiltaan. Mars säpsähti ajatuksen tuomasta voimasta.
"Tämän oven saa lukkoon sisäpuolelta!"
Hän kiljaisi ja tarttui Henriettaa kädestä riuhtaisten tätä hätääntyneenä siitä että mahdollisuus linnoittautua makuuhuoneeseen menisi aikaillessa. Mars paiskasi oven kiinni Henriettan jälkeen ja tunsi kuinka vampyyri mätkähti ovea vasten. Mars huokaisi helpotuksesta lukon kilahtaessa merkiksi turvallisuudesta ja valahti maahan istumaan. Poika puhkesi itkuun ja yritti peitellä näkyä käsillään Henrietalta.
"Ei, ei isä ole tuollainen. Ei ole. Tuo ei voi olla isä."
Poika nyyhkytti ja vavahti tuntiessaan jälleen tömähdyksen ovea vasten.
"Tämä on taatusti sun syytä. Isä sekosi heti sen jälkeen kun sinä ilmestyit. Ei olisi pitänyt ottaa sua mukaan. Olisi pitänyt jättää sinne. Ethän se edes ole lapsi."
Mars huusi, mutta edes raivostuminen ei saanut kyynelten valumista lakkaamaan, pikemminkin päin vastoin. Poika sai yskän puuskan ja vapisi kauttaaltaan niin pelosta kuin raivostakin. Oliko Henrietta noitunut Ghislainin ja aikoiko tämä tehdä saman hänelle. Mars nousi pystyyn ja tarkkaili Henriettaa ilmeettömänä.
"Palauta isä normaaliksi."
Poika vaati ja tuijotti keijua niin uhmakkaasti kun siinä mielentilassa kykeni.

Hänen ideansa toimivat huonosti tai ihan surkean pitkällä viiveellä. Ghis ei reagoinut halutulla tavalla harhakuviin eikä hän jaksaisi enää kauan pitää yllä niitä. Sen lisäksi Mars alkoi todenteolla hermostua tai ainakin paniikki alkoi pojassa kasvaa, se oli varma. Miten tässä pitää itsensä rentona ja tyynenä kun vampyyri vaanii ympärillä ja poika panikoi jaloksissa?
Hänen antaessa harhakuvan haihtua hiljalleen pois poika yritti ilmiselvästi hapuilla sitä takaisin. Yritys oli tietenkin turha ja kuvajainen katosi pian. Oli kuitenkin keskityttävä tähän hetkeen ja hän alkoi kysellä pojalta pakokeinoja. Katse harhaili pojan ja Ghislain välillä ja välillä huoneistossa. Mitä hän voisi tehdä? Tämä sotku on täysin hänen ansiotaan, joten hänen täytyisi hoidella heidät ulos tästä! Marsin sanat kolmannesta kerroksesta eivät lohduttaneet. Lentäminen ei siis tulisi kysymykseenkään. Tämä katsahti kohti Marsia, joka kyynelehti jo. Samassa poika sanoi jotain ja tempaisi hänet mukaansa Ghislain huoneeseen lukon rasahtaessa kiinni. Kesti hetken aikaa ennen kun hän tajusi mitään, mitä oli juuri tapahtunut.
Ajatukset palasivat järjestykseen vasta pojan uikutuksen voimistamana ja rauhallinen katse pysähtyi maahan istuneeseen poikaan. Ilme oli vakava eikä hän välittänyt jymähdyksistä ovea vasten. Poika syytti häntä ja alkoi vaikuttaa siltä että poika epäili hänen lumonneen Ghislain. Nainen astui askeleen kauemmas pojasta mietteliäänä eikä sanonut mitään. Korvat kuulostelivat käytävää, mutta katse pysyi pojassa. Poika nousi ylös uhmakkaasti ja vaati häntä palautamaan toisen isä takaisin. Keijun katse kapeni hieman ja muuttui ärtyneeksi.
"Palauta normaaliksi? Ja miten kuvittelet minun muuttavan vampyyrin normaaliksi? Olen ehkä keiju, mutta en kykene ihmeisiin! Minä yritin kaikkeni saada isäsi normaaliksi, mutta isäsi ei reagoinut harhakuviini kuten ajattelin ja halusin. En jaksa ylläpitää yhtäkuvaa loputtomiin varsinkaan kun en voi tuijottaa harhakuvaa kokoajan." hän sanoi tosiasiat vasten pojan kasvoja katsoen toista uhmakkaasti takaisin. Hän ajatteli jo poistuvansa itse pois paikalta lentäen, mutta idea romuuttui sitten. Mistä hän pakenisi? Ja jättäisi raukkamaisesti pojan jälkeensä vampyyri-isänsä armoille. Ehei, nyt ei kuules tyttö paettu yksin!
"Lopeta itkeminen ja ryhdistäydy. Et paranna tätä tilannetta itkemällä. Kyyneleillä ei vampyyria vastaa taistella. On aika odottaa ja toivoa isäsi järjen palautuvan itsestään. Emme voi muuta. Isäsi palautuu kyllä normaaliksi tarpeeksi riehuttuaan ja jos et aikonut luovuttaa vertasi hänelle, niin et voi muuta kuin istua täällä ja odottaa. Ymmärsitkö?" hän selitti toiselle vakavalla äänellä yrittäen näin vaatia toista rauhoittumaan.

// Anteeksi kun on kestänyt näin kauan. Kesäloma meinaa aina loppua kohden viedä minusta mehut. //

Meteli oven toisella puolella hiljeni, mutta Mars ei edes huomannut sitä. Mitä nainen tarkoitti, ettei isän käytös ollut keijun itsensä syytä. Ei ollut muuta mahdollisuutta. Isä oli ollut normaali ennen tämän naisen ilmestymistä. Mars nojasi seinään ja tuijotti jalkojaan. Ei se ollut totta. Ghsilain oli käyttäytynyt omituisesti jo pidemmän aikaan. Poika oli ihmetellyt sitä, kun isä ei enää syönyt yhdessä hänen kanssaan ja tuntui viettävän suurimman osan ajastaan yksin huoneessaan. Kyyneleet alkoivat jälleen valua, mutta keijun määräys ryhdistäytyä sai Marsin pyyhkäisemään ne hihaansa.
"Voiko isä palautua ennalleen..."
Poika kuiskasi selvästi toivoa äänessään, keijun ehdottaessa että he odottaisivat Ghislainin rauhoittumista. Poika painoi korvansa ovea vasten ja kuulosteli. Ei ääntäkään. Helpotus pyyhkäisi pojan yli ja sumensi kaiken harkinta kyvyn. Mars hypähti pystyyn ja avasi oven. Ghis istui nojaten Marsin huoneen oveen ja piteli päätään nostamatta katsettaan maasta.

Mars astui varovasti lähemmäs isäänsä ja ojensi kätensä kohti miestä. Viimein Ghislain reagoi ja katsoi poikaansa ojentaen kätensä kutsuvasti halaukseen.
"Anteeksi."
Mies kuiskasi käheästi ja yritti hymyillä rohkaisevasti. Sillä hetkellä Mars ei muistanut lainkaan sitä että oli murrosiän kanssa kamppaileva neljätoistavuotias, vaan syöksähti isänsä syliin halattavaksi. Ghis silitteli poikansa hiuksia ja puheli tälle hiljaa. Hetken päästä mies katsahti keijuun, kuin olisi vasta muistanut tämän olemassa olon. Mies antoi katseensa kiertää naisessa ja tämä tuntui pitävän näkemästään.
"Mikä sinä oikein olet?"
Ghis kysyi hitaasti, kuin olisi harkinnut jokaisen sanan paikkaa tarkkaan.
"Sinä et ole ihminen."
Mies jatkoi ja painoi hellästi Marsia itseään vasteen kuin suojellakseen tai pikemminkin ilmaistakseen omistusoikeuttaan. Hän kuitenkin piti katseensa naisessa ja tuntui pohtivan jotain.
"Se vampyyri... oliko hän ystäväsi?"
Ghis jatkoi kyselyään ja yritti vilkuilla aukinaisen oven kautta makuuhuoneeseensa paikkaan jossa oli aiemmin nähnyt Henriettan luoman harhakuvan.
"Onko hän vahvakin..."
Mies pikemminkin pohti ääneen kuin kysyi. Vieras vampyyri hermostutti häntä selvästikin. Mars tuntui havahtuvan keskusteluun ja katsoi hämmentyneenä isäänsä.
"Ei täällä ole vamp... niitä... Vain me kaksi ja Henrietta."
Poika sanoi arkaillen. Hän ei pitänyt tästä keskustelusta.

//Ei se mitään, en minäkään ole nyt kesälomalla ollut mikään aktiivinen missään. //

Henrietta ei sanonut mitään Marsin kuiskaukseen että voiko Ghislai palata vielä ennalleen. Vasta nyt hän havaitsi melun hiljenneen. Olisiko Ghis viimein rauhoittunut?
"Ole varovainen." hän sanoi pojalle, joka selvästikin aikoi lähteä huoneesta. Mikä hän oli toista estelemään. Jostain syystä hän tunsi olonsa pahaksi. Ei kuitenkaan voinut piileskellä enää, kun ei ollut syytä siihen. Niinpä hitaasti hän saapui oven rakoon, vain hivenen käytävän puolelle ja nojasi ovenkarmiin. Käsivarren hän kiersi hivenen päällekäin rinnan päälle ja katsoi kohti toisiaan halaavaa isää ja poikaa.

Vasta jonkun ajan päästä Ghislai kiinnitti huomionsa häneen ja kysyi hitaasti mikä hän oli ja pian perän tuli tokaisu ettei hän ollut ihminen. Henrietta huokaisi hieman ja katsoi kohti miestä, tyynesti.
"En. Olen keiju." hän vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, ilman kiertelyjä. Musta tukka oli valahtanut hieman rinnan puolelle pois selän puolelta ja tuuhea otsatukka varjosti hieman katsetta joka tuikki ja tutki toisiaan syleilevää perhettä.
Kuitenkin hän hämmentyi hieman Ghislain kysymyksestä jostain vampyyristä. Koko touhun ja temmellyksen keskellä hän oli täysin unohtanut aiemmin luomansa harhakuvan, mikä ilmeisesti vaivasi miestä edelleen. Vasta nyt se kaikki palautui takaisin hänen mieleensä. Nainen ei kuitenkaan sanonut mitään. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai miten aloittaa. Vasta kun Mars liittyi keskusteluun hieman arkaillen, heräsi nainen siihen, että pitäisi sanoa jotain.
"Mars on oikeassa, täällä ei ole ketään muita kuin me: sinä, minä ja Mars. Se vampyyri, jonka muistat oli luomani harhakuva." hän selitti rauhallisella äänellä. Katse ei siirtynyt minnekään miehestä. Hän ei halunnut salailla mitään kaiken tapahtuneen jälkeen. Tuntui kuin hän olisi selityksen velkaa.
"Kun kadulla tapasin poikasi, aistin vihan hänessä ja halusin ottaa asiasta selvää mikä oli vihan takana. Kun tapasin sinut, tiesin tai lähinnä aistin ettet ollut rehellinen. Halusin koetella sinua ja mutta etenkin osoittaa pojallesi mikä todella olet. Tarkoitukseni oli saada sinut vain tunnustamaan salaisuutesi ei sekoamaan täysin." Henna selitti nyt suoraan miehelle syyntä, miksi oli tullut ja tehnyt tämän kaiken.
"Pyydän anteeksi aiheuttamaani vaivaa ja niin..." hän lopetti kesken miettien hetken. "osaan siis osaan luoda harhakuvia ihan yleisestikin, vampyyrit eivät ole ainoa mitä osaan luoda." Sanojensa jälkeen hän katsahti lattiaan ja pinnistäen voimiaan hän loi vielä yhden harhakuvan. Silmät hohtivat nyt ihan selvästi, kun nainen ei jaksanut hehkua peitellä ja ilme kiristyi. Käytävään lattiasta alkoi kasvaa auringonkukka, joka kurotti varttaan kohti kattoa hurjalla tahdilla, varren päähän ilmestyi nuppu, joka pian aukesi ja sitten kukka jo kuihtuikin ja katosi. Kukan kadottua katosi myös hohde silmistä ja hänen kehonsa rentoutui. Henna horjahti hivenen voimattoman näköisenä, mutta yritti edes vähän peitellä horjahdusta ja nojasi ovenkarmiin vielä tiiviimmin.

Ghislain tarkkaili keijua silmänkään rävähtämättä, harhan luomisesta voimattomuutta kielivään horjahdukseen asti. Kukka ei sen sijaan tuntunut kiinnostavan häntä, mutta Mars tuijotti sitä hämmentyneenä.
"Se vie voimia..."
Ghis pikemminkin totesi kuin kysyi viitaten kukan luomiseen. Mars vilkaisi isäänsä kumma ilme kasvoillaan. Jokin ei ollut nyt kohdallaan. Varovasti Mars nousi Ghislainin sylistä ja ehti astua muutaman askeleen kauemmas miehestä ennen kuin Ghislain irrotti katseensa keijusta ja nousi myös seisomaan.
"Onko jokin vialla?"
Ghis kysyi samalla kummallisen hitaalla nuotilla kuin aiemminkin.
"Sinä olet edelleen sekaisin."
Mars kuiskasi ja astui lähemmän Henriettaa ja tarttui tämän käteen turvaa hakien. Ghislain astui lähemmäs ja hymyili, mikä ei kuitenkaan yltänyt silmiin asti.
"Kaikki on hyvin... Mars. Anna keijun mennä. Hänellä on selvästi kiire."
Ghislain puheli ja tarttui Marsia tämän vapaana olevasta kädestä.
"Päästä keiju irti."
Mies komensi, mutta Mars ei puristi vain entistä lujemmin turvalliseksi tuntemaansa kättä. Ghis toisti tahtonsa tiukempaan sävyyn, mutta edelleenkään poika ei ollut halukas tottelemaan.

Ghis murahti selvästi turhautuneena ja kääntyi Henriettan puoleen. Mies ei tuntui kuitenkin hetken keräävän hiljaa ajatuksiaan ennen kuin puhui.
"Olen pahoillani tästä kaikesta. Syy ei ollut sinun ja olen kiitollinen siitä että suojelit Marsia. Olisi kuitenkin ehkä parempi, että lähtisit. Minulla on paljon puhuttavaa pojan kanssa."
Ghis ei katsonut puhuessaan Henriettaa silmiin ja tuntui pohtivan jotain aivan muuta, kuin tulevaa keskustelua Marsin kanssa.
"Varo!"
Mars kiljaisi ja tönäisi naista niin ettei Ghislain saanut iskettyä hampaita tämän kurkkuun. Vampyyri pudisteli hämmentyneenä hetken päätään, mutta selvästikin se oli enemmän järjissään kuin aiemmin. Tällä kertaa se osasi ajatella ja suunnitella liikkeitään paremmin. Mars yritti paeta ulko-ovelle, mutta Ghislain liikkui hämmästyttävän nopeasti ja esti poikaa tarttumasta oven kahvaan.
"Mars meillä on juteltavaa. Et saa lähteä minnekään."
Olento määräsi ja tarttui Marsia käsistä. Poika rimpuili rimpuilemistaan, muttei päässyt irti. Ghis painoi pojan seinää vasten ja toi toisen pojan ranteista huulilleen. Mars kiljaisi kivusta kun terävät hampaat lävistivät ohuen ranteen.

Tilanne alkoi vaarallisen vaitinaisesti kehittyä odottamattomaan suuntaan ja se kaikki alkoi siitä, kun Ghislai mutisi jotain voimien viemisestä. Henna ei ollut ihan varma, oliko kuullut tuon lausahduksen kokonaan, mutta tajusi miehen huomanneen hänen voimien vähenemisen. Väsymyksellä oli kuitenkin hintansa. Keiju ei aistinut valppaana olevaa vaaraa ja epäili Marsin tärähtäneen kun tuo väitti isänsä olevan edelleen sekaisin. Hän kuitenkin käänsi tutkivan katseensa mieheen ja tunsi pojan käden takertuvan hänen ranteen ympärille.
Henrietta pysyi hiljaa miettien hieman epäuskoisena, kun isä ja poika tuntuivat kinastelevan päästääkö hänet pois vai ei. Mutta kaikki ne sanat, jotka Ghislai syöksi suustaan varmistivat että kaikki ei ollut kohdillaan. Aistit terästäytyivät jälleen ja kiinnittivät huomiota siihen, ettei mies katsonut häntä kohti, vaan pois päin. Miettikö mies jotain? Kuin suunnittelisi jotain etukäteen.

Sitten Ghislai kääntyi hänen puoleensa ja vaikka puhui selvästi hänelle, ei katseet kohdaneet.
"Ymmärrän tietenkin, mutta mieluummin jään tänne suojelemaan poikaasi kunnes sinä saat veriannoksesi jostain muualta." keiju vastasi napakasti ja päättäväisenä ja katse pysyi miehessä. Se yritti suorastaan läpitunkevasti tutkia jokaista Ghislain elettä ja jokaista sanaa tarkoin, jos jokin paljastaisi mitä tuo aikoisi seuraavaksi.
Mutta sitten tapahtui jälleen varsin monta asiaa yhtä aikaa. Mars huudahti varoituksen, eikä keiju ehtinyt reagoida juuri mitenkään uupuneena, kuitenkin samassa hän tunsi lennähtävänsä selälleen takaisin Ghislain huoneeseen oven suusta ja näki pojan pakenevan kohti ovea. Pään selvittelyyn meni hetki, mutta hän heräsi takaisin tähän hetkeen Marsin kiljahduksen saattelemana ja nousi ylös. Liikkeiden reaktio nopeus oli hidastunut, mutta hän jaksoi edelleen. Tämä ei itseasiassa edes muistanut, koska olisi vetänyt itsensä tähän kuntoon ja mieleen palasi yhä voimakkaampana hänen omat heikkoutensa. Ranne oli hivenen kipeä pojan puristuksesta, kuten myös selkä maahan lentämisestä, mutta pahin asia oli se, että keijun energia ei palautuisi ihan hetkessä takaisin.
Siivet ilmestyivät selkään samalla kun hän ilmestyi käytävään.
"Päästä hänet irti saasta!" hän karjahti ja kiepsahti ympäri, että siivet läimähtäisivät päin vampyyriä, mutta samalla vauhdilla hän kiepsahtaisi koko ympyrän ja yritti tarttua tuota nilkoista ja vetää jalat alta toivoen että mies kaatuisi.
"Yritä paeta Mars, jos vain kykenet!" kuului pian keijun ääni.

//Anteeksi kun on kestänyt näin kauan. Koulun alun kiireet ovat vieneet kaiken aikani, kun lätkäisivät kauhean määrän luonnostellu- ja suunnittelutehtäviä. Nyt ne ovat onneksi ohi//

Mars kiljui kauhusta kun vampyyri puri entistä syvemmälle hampaansa pojan ranteeseen. Se koski yhä kipeämmin ja kipeämmin, eikä Mars ollut varma pysyisikö tajuissaan. Yhtäkkiä terävät hampaat irtosivat Marsin ranteesta repien hieman ihoa. Vampyyri yritti tavoittaa Henriettan jolta arveli verenimemisen keskeyttäneen iskun saaneensa, mutta pian olento rojahti maahan naisen kaataessa hänet. Mars tuijotti järkyttyneenä ja piteli verta vuotavaa kättään, mutta keijun käsky lävisti tiensä pojan ajatuksiin. Mars avasi ulko-oven ja syöksyi niin kovaa kuin pääsi rappusia alas.

Vampyyri oli raivoissaan keijulle, joka oli pilannut miehen saaliin kuiviin imemisen. Olento nousi hitaasti ylös maasta, se oikein vapisi raivosta. Kuitenkaan se ei tehnyt mitään, tuijotti vain Henriettaa ja piteli kohtaa johon keijun siivenisku oli pahiten osunut.
"Kipua..."
Se mutisi aivan kuin olisi keksinyt sanan kyseiselle tuntemukselle. Veren saanti oli laskenut Ghislainin taas lähes vain vaistojen varassa elävän pedon tasolle. Olento tuntui arpovan kannattiko sen kostaa saamansa vamma senkin uhalla että saisi uuden iskun. Keiju ei ollutkaan niin vaaraton kuin se oli olettanut. Ghis astui muutaman askeleen lähemmäs Henriettaa ja lakkasi hieromasta kipeää kohtaa. Vampyyri vilkaisi olohuoneesta näkyvää ikkunaa ja tummien pimennysverhojen läpi se tunsi ikävän aikarajan häämöttävän. Vampyyri oli niin nuori ettei se meinannut kestää päivänvaloa edes sitä olematonta määrää jonka verhot läpäisivät. Miestä inhotti olla siinä eteisessä ja se alkoi liikuskella levottomasti Henriettan ympärillä yrittäen päättää voisiko vain syöksyä omaan makuuhuoneeseensa jonne valoa ei päässyt lainkaan. Mutta silloin keiju pääsisi pakoon. Vampyyri teki päätöksensä ja syöksähti kohti Henriettaa. Olisiko keijun veri erilaista, kuin ihmispojan? Se hekumoi mielessään.

//Tätä peliä voisi varmaan kohta puoliin alkaa lopettelemaan, vaikka Mars hukassa onkin.//