Pakokauhua

//Vapaa liittyminen : ) //

Nala huohotti ja haistoi palaneen hajun. Hänen ei ollut tarkoitus satuttaa ketään mutta hänet oli ahdistettu nurkkaan kun iso humalainen joukkio oli tajunnut vastaan tulevan nuorukaisen olevan demoni. Hän oli viskannut muutaman tulipallon aiheuttaen paniikin ja sytyttänyt erään katukahvilan penkit tuleen. Rohkein nuorista miehistä oli koittanut saada hänet kiinni ja demoni ei ollut ehtinyt väistää puukkoa joka oli nyt hänen olassaan kiinni. Hän oli päässyt kuitenkin paettua paikalta. Jostain läheltä kuului kuitenkin sireenien ääni mutta hän ei välittänyt siitä. Nala nojasi päänsä seinää vasten ja hengitti syvään. Hän liukui seinää pitkin kyykkyyn kääntäen katseensa olkaansa jossa puukko yhä törrötti. Hän kurtisti kulmiaan ja laski kätensä puukolle. Kivusta kertova huudahdus täytti kujan kun hän veti puukon pois lihastaan ja heitti sen maahan. Demoni kietoi kätensä ympärille palan vaatteistaan ja koetti saada sen mahdollisimman kireälle mikä ei yhdellä kädellä ollut kovin helppoa.

Hän vilkaisi ympärilleen ja nousi seisomaan kääntyen katselemaan suuntaan josta oli tullut. Sieltä ei kuulunut ääniä mutta tulipalon liekit heijastelivat seinään valoa ja äänet kielivät että sitä koetettiin sammuttaa parhaillaan. Nala laski katseensa maahan ja puri huultaan. Päivä päivältä hän ymmärsi enemmän, ettei sopinut tänne ihmisten maahan. Hän ei kuitenkaan voinut mitään ja oli koettanut sopeutua, muttei siinä vain tuntunut onnistuvan.

Hän loi katseen kohti tapahtumapaikkaa ja lähti varovasti astelemaan eteenpäin. Hän halusi nähdä nopeasti kuinka pahaa tuhoa oli saanut aikaan. Demoni laski kätensä haavansa päälle ja painautui seinää vasten. Hän keräsi hetken aikaa voimiaan ennen kuin kurkisti nurkan taakse jääden katselemaan tapahtumia hiljaisena. Muutama ambulanssi oli paikalla ja tulipalo oli pikkuhiljaa saatu kuriin.

//Saa siis liittyä jos vain keksii miksi oma hahmo olisi tuolla : ) //

Geralt tunki kätensä äkeänä takkinsa taskuihin. Hän ei saanut polttaa ollessaan virka-asussa, ei ainakaan ihmisten ilmoilla – ainakin Alix oli tästä todella tarkka – mutta nyt polttamattomuus vain pahensi ärsytystä, mikä puolestaan pahensi tupakanhimoa. Jälleen kerran humalaspäiset nuoret olivat riehuneet, ja mikä huolestuttavinta, siitä oli seurannut tulipalo. Mokomat huligaanit, eikö kenelläkään alle 30-vuotiaalla muka nykyään ollut töitä tai koulua? Keskellä viikkoa juomassa päitään sekaisin, aivan kuin kesälomat eivät olisi loppuneet jo aikaa sitten. Geralt pudisteli päätään leukaperät kireinä katsellessaan hieman sivusta toisen poliisiparivaljakon kuulostellessa auton perälle istutettua nuorukaista tärkeimmistä yksityiskohdista. Pienen kahvilan ulkopenkkien muoviosat sihisivät ja pari penkeistä makasi jo kyljellään kitkerästi savuten, mutta kukaan ei tuntunut olevan varma, kuinka palo oli alkanut.
”Hetkonen, Foss”, Geralt keskeytti sitten toisen, nuoremman poliisin, joka oli parinsa kanssa kutsunut hänet ja Alixin hätiin.
”Antakaa pojan kuvailla tuhopolttaja. Demoni, niinkö?” Geralt työnsi suvereenisti läsnäolollaan nuoremman konstaapelin pois tieltään ja jäi tuijottamaan hapan ilme kasvoillaan yhtäkkiä puhetaitonsa menettänyttä nuorukaista, joka lopulta nyökkäili kiivaasti.
”Millä todennäköisyydellä? Kaikki väittävät nykyään jonkin keijun olleen paikalla pakoillakseen vastuuta -”
”- mutta meillä voi olla pahoinpitelijä tai pahoinpitelyn uhri tässä lähistöllä – sellainen, joka osaa käristää penkkejä”, Geralt äyskähti takaisin marssi pahantuulisesti paikalta. Hänen ei tarvinnut kuulla enempää uskoakseen poikia – hän nimittäin muisti nähneensä demonin rakkaassa Chênevaliessaan, eikä edes kovin kauaa aikaa sitten.

Alixin vastaväitteistä ja vaatimuksista käyttäytyä kunnolla huolimatta Geralt marssi naama pitkänä ja tupakan sekä sytkärin taskuistaan esiin kaivaen syrjemmäs. Nainen luovutti kohta turhautuneena ja ryhtyi hoitamaan virkavelvollisuuksiaan posket punasta leiskuen, mutta Geralt jatkoi kävelemistään katua eteenpäin. Hän oli oppinut erinomaisen kikan tuijottaa eteensä, käsiinsä, ihan minne vain, mutta samalla nähdä mitä hänen edessään tapahtui. Näennäisen tietämättömänä ympäristöstään poliisi harppoi eteenpäin – mutta pysähtyi sitten aivan yhtäkkiä eräällä kujannurkalla, ja ojensi tupakan sormiensa välissä sitä kohti.
”Hei, kaveri, liikeneekö tulta?” hän kysyi yllättäen ja virnisti, kun nyt voidessaan katsoa avoimesti huomaamaansa pientä välähdystä kultaa kohti näki todellakin saman värikkään kaverin, joka oli kulttuurifestivaalien aikaan tullut miltei palkin litistämäksi. Itsetyytyväinen virne kuitenkin katosi, kun valppaat silmät ehtivät huomata heppoisan ja tummuneen siteen tuon kultaoranssin olennon hartialla.
”Hei, hei, äläkä yhtään meinaa kirmaista karkuun. Kumpikaan meistä ei halua juosta turhaan. Joten, tuletko lanssiin ja asemalle suosiolla? Tämä voidaan selvitellä, jos teet yhteistyötä”, vanha mies puhui tasaisella, rauhallisella äänellä.

Nala seurasi katseellaan tapahtumia vaivihkaa ja huomasi ettei kehenkään ollut sattunut sen pahemmin. Kahvila oli toisaalta kärsinyt aikamoisia vaurioita mutta se ei häntä sen kummemmin hetkauttanut. Hän huomasi yhden poliiseista lähtevän astelemaan häntä kohti ja kurtisti kulmiaan. Mies näytti tutulta ja pian hän yhdistikin toisen mieheksi joka oli auttanut häntä silloin kun hänen jalkansa oli murtunut. Hän olikin unohtunut mietteisiinsä niin pitkäksi aikaa että säpsähti ääntä. Hän hypähti askeleen kauemmas ja jäi tuijottamaan miestä turkooseilla silmillään hivenen säikähtäneen näköisenä. Hän loi katseen miehen taakse ja pudisti päätään kevyesti. "En minä tahallani sytyttänyt tulta", hän sanoi ensimmäisenä. Nuorukainen kurtisti kulmiaan ja laski kätensä hetkeksi aikaa verta vuotavalle olkapäälleen joka tahri kauniin kankaan. Hän otti yhden askeleen taaksepäin mutta seisahtui paikoilleen. Hänen täytyi myöntää että ei aivan ymmärtänyt kaikkia sanoja eikä myöskään niiden tarkoitusta mutta hän jäi pohtimaan vaihtoehtojaan. Nalalla ei ollut niitä paljoakaan ja, jos hän jäisi kaduille vuotavan olkapäänsä kanssa, olisi hän helppoa uhri kenelle tahansa. Hän oli jo nähnyt kaduilla olentoja jotka tuntuivat olevan kymmenen kertaa pahempi kuin hän. Olentoja joita hän ei edes tiennyt olevan.

Hän sipaisi hiuksiaan ja loi taas nopean katseen mieheen. Hän vilkaisi sitten jalkansa suuntaan ja muisteli kuinka toinen oli vakuuttanut hänet menemään ihmisten mukaan ja hän oli tosiaan saanut apua jalkaansa. Nala päätyikin siis nyökkäämään lopulta. "Tulen mukaasi", hän lopulta lupasi. Hän katseli toista hetken aikaa ja otti sitten askeleen kauemmas nostaen kujalta verisen puukon. "Se tummahiuksinen mies, jolle äsken puhuit, haluaa varmaankin tämän takaisin", hän totesi hiljaa. Nala ei tuntenut laisinkaan ihmisten sääntöjä ja hän ei ollut vielä edes aivan varma miksi osalla ihmisistä oli virkapuvut ja mikä niiden merkitys oli. Nala kuitenkin asteli varovasti miehen ohitse ja heti yksi nuorista miehistä huomasi demonin. Mies huudahtikin että siinä syyllinen oli. Nala seisahtui paikoilleen ja otti askeleen taaksepäin. Hän ei halunnut ihmisten keskelle ja katseltavaksi.

Hän kuitenkin muksahti päin vanhempaa miestä ja tämä sai demonin säpsähtämään uudestaan. Hänen yleensä niin tarkat vaistonsa tuntuivat olevan sekaisin tänään.

Geralt ei puhua pukahtanut mitään demonin puheisiin, nyökkäsi vain päätään hitaasti ja tuuppasi tupakkansa korvantaukselleen odottamaan. Hän ei ollut odottanutkaan, että demoni olisi puhjennut heti pyytelemään anteeksi tekosiaan tai tunnustamaan katuvaisena – ei, hän muisti tuon kultatukan kulttuurifestivaaleilta, ja sama vanha aavistus nousi kutkuttelemaan takaraivossa. Jamppa ei ollut ollut heidän keskuudessaan varmaan vielä kovin pitkään. Ilmeisesti viimekertainen oli jäänyt myös sinisilmän mieleen, sillä hän lupautui lähtemään Geraltin matkaan.
”Oy, tämä on ihmisten kaupunki, joten meidän täytyy noudattaa ihmisten sääntöjä – ja meikäläisten säännöt sanoo, että jos tällaista tapahtuu, täytyy tehdä paskakasoittain paperihommia ja ottaa osalliset jututeltaviksi. Jos et sytytellyt mitään tahallasi, niin olet todennäköisesti kuivilla – mitäs perkelettä?” Geraltin avulias rupattelu katkesi, kun kultatukka nappasi kujalta verisen puukon. Kiroten hiljaa itsekseen Geralt kaivoi taskustaan kumihanskapaketin – luojan kiitos hän oli ottanut sellaisen mukaan varmuuden vuoksi – vetäisi hanskat käsiinsä ja ojensi kätensä käskevästi.
”Annas se tähän. Se on nyt todiste. Voi auttaa sinua, kaveri”, hän äyskähti, sillä silkka ajatus siitä, miten mahdollisen syyllisen sormenjäljet olivat saattaneet jo suttaantua demoninuorukaisen omien alle, ärsytti Geraltia suunnattomasti.

Saatuaan puukon käsiinsä Geralt asteli demonin perässä takaisin kadulle – ja heitä odottikin siellä juuri niin suuri hässäkkä, kuin oli voinut kuvitellakin. Alix lähti välittömästi tulemaan Geraltin luo, mutta kääntyi ympäri ja päätyi luomaan muutaman katseen miehen ja demonin välillä ruskeatukkaisen sällin huudahduksen takia. Geralt ei juuri välittänyt siitä, että kultatukka törmäsi häneen, tuuppasi demonin vain takaisin omille jaloilleen ja harppoi sitten Alixin luo näyttäen puukkoa ja selittäen matalaan ääneen arvelunsa tilanteesta ja siitä, että demoni ei välttämättä suostuisi tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Yksi toisen poliisikaksikon jäsenistä tuli ja otti puukon huostaansa, ja kolme muuta poliisia ryhtyi huolehtimaan vastaan rähiseviä nuorukaisia kyytiin asemalle. Geralt sen sijaan harppoi takaisin kultatukan luo mytäten matkalla kumihanskat takaisin taskuihinsa.
”Onkos mukana mitään henkilöllisyystodistusta? Mikä nimesi on?” Geralt kysyi sitten lopen kyllästyneesti huokaisten ja hieroi hetken niskaansa toisella kädellään.
”Täytyy saatella sut hoidettavaks ja sitten kuulusteltavaksi – ja suosittelen yhteistyön tekemistä, että saadaan sut tästä sotkusta pois ilman seuraamuksia”, hän tokaisi sitten ja nyökäytti päätään Alixille, joka syrjempänä tilasi vielä yhtä ambulanssia paikalle.

Nala jäi hieromaan olkaansa miehen tuuppauksen johdosta ja jäi sivummalle seuraten varovaisena tapahtumia. Hän tiesi, että olisi voinut muuttua linnuksi mutta koska juuri hänen olkansa vuoti verta, hän tuskin olisi pystynyt lentämään. Hän nyrpisti nenäänsä hivenen huomatessaan kuinka kaunis sifonki oli nyt pilalla. Hän seuraisikin tapahtumia kiltisti paikoillaan lähtemättä karkuun vaikka ajatus houkuttikin häntä. Demoni kohotti katseensa kun askeleet suuntautuivat taas häntä kohden ja sama mies asteli hänen luokseen. Nala kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Henkilöllisyystodistus? Hän pudistikin sitten päätään. "Mikä on henkilöllisyystodistus?", hän kysyi ja tuijotti toista hämmennys kasvoillaan. Seuraavaan kysymykseen hän kuitenkin jo osasi vastata. "Nala. Se on nimeni", hän kertoi ja loi katseen ympärilleen. Hän tunsi olonsa levottomaksi näin avoimella paikalla ja vielä ihmisten keskellä. Hän oli aina viihtynyt enemmän omiensa parissa.

Hän nyökkäsi vain miehen sanoille ja loi nopean katseen naisen suuntaan. Hän laski sitten kätensä olkapäälleen vuotavan kohdan päälle. Hänen oma tekemänsä side oli värjäytynyt jo tumman punaiseksi kun se ei tuntunut olevan kovinkaan hyvä. Hän jäi hetkeksi aikaa tuijottelemaan eteensä ja pohti useampaakin asiaa. Mitäköhän nämä seuraamukset mahtoivat oikein olla? Mihin hänet vietäisiin? Nala painoi päänsä vasten rintakehäänsä ja huokaisi hiljaa. Hän olisi mielellään ymmärtänyt ihmisten tavoista enemmän.

Hän kohotti kuitenkin päätään kun sireenein ja valoin varustettu auto ajoi paikalle pysäköiden. Auton hoitohenkilökunta tuntui tietävän jo ketä he olivat tulossa hoitamaan mutta yhtäkkinen lähestyminen sai automaattisesti demonin hypähtämään hivenen kauemmas. Hän jäi tuijottamaan varuillaan uusia ihmisiä ja pohti taas karkaamista koko tilanteesta.

Geralt tuhahti hiljaa ja hieraisi parransänkeään Nalan vain pudistellessa päätään hämmentyneenä. Tyypillistä. Tietenkin tänään mikään ei tulisi kulkemaan jouhevasti – ja siksi hän olikin jo heti kysynyt kultatukan nimeä, eikä luottanut siihen, että olisi päässyt lukemaan sen kätevästi jostakin pienestä muovikortista.
”Taidat olla jostain aivan muualta. Hmh. No, monimutkainen systeemi, monimutkainen systeemi meillä, millaisilla perusteilla ja mitä kuntoon hoidettuaan saa asua ihmisten keskuudessa”, Geralt puheli puoliksi itselleen ja huokaisi kireästi.
”Sovitaanko, että sun ei nyt tartte huolehtia siitä, vaan katsotaan asia myöhemmin vaikka yhdessä kuntoon. Eiköhän sulle nyt jotain hoitoa saada – elleivät lait ole taas muuttuneet. Mutta tosiaan, älä siitä huolehdi -”, Geralt jatkoi ja onnistui vaikuttamaan hiukkasen rennommalta, jopa hymyilemäänkin huokaistessaan uudemman kerran, ”- autan sut jaloilles ja kärryille asioista. Onkos sovittu?”
Luoden katseensa kysyvästi hymyn kera kirkkaansinisiin silmiin Geralt ojensi toisen kouransa, vaikka epäilikin, ettei demoni välttämättä tuntenut tapaa lyödä kättä päälle. Miten vain, ambulanssi saapui paikalle, ja Nalan hypähtäessä taapäin Geralt hymähti ja lasketti kätensä kevyesti nuoremman terveelle olkapäälle.
”Mh, koeta kestää. Tulen mukaasi, ja jos luotat minuun, luota ihmeessä niihi, joiden luotan auttavan sua”, Geralt naurahti ja hieraisi leukaansa luodessaan sivusilmäyksen kultatukkaan.
”Ja olen Geralt. Mukava tutustua.”

Ennen kuin demoni ehtisi esittää mitään muttia Geralt työnsi hänet kevyesti mukaansa ja harppoi kultatukkaa liki taluttaen ambulanssin sekä nuoren, tummatukkaisen ensihoitajanaisen luo. Cecileksi esittäytyvä nainen yritti kysellä standarditietoja Nalalta ja katsoa haavaa, mutta Geraltin täytyi toimia selittelijänä ja vakuutella siitä, että kaksikon pitäisi vain rauhassa kokeilla tehdä yhteistyötä, ennen kuin kultakutrin haava saatiin vihdoinkin huomattavasti sifonkia asianmukaisemmin ensihoidettua, demoni itse paareille makaamaan ja ambulanssi liikkeelle. Räikeän kirkkaassa, valkoisessa valossa kultakutri näytti entistä luonnottoman väriseltä, mutta Geralt vain katseli häntä sivusilmältä, kunnes sitten huokaisi ja hieroi hetken aikaa ohimoitaan.
”Näetkös? Meikäläiset pitävät huolta porukoistaan. Tekevät myös kaikkea paskaa, mutta virallinen kanta on, että pidetään huolta. En tiedä, miten ihmeessä päädyit Pariisiin tietämättä mistään mitään, mutta eiköhän sunkin elämäs saada laitettua takaisin raiteilleen”, Geralt puheli sitten ja suki hajamielisesti tupakan pois korvanpäälliseltään ja pyöritteli sitä sormissaan. Pirulauta hänen teki mieli polttaa, mutta ei auttanut, ei auttanut kuin odottaa.

Nala kurtisti kulmiaan hivenen kun poliisi pohti milloin saisi elää ihmisten keskuudessa. Hän teki mieli sanoa tai huutaa ettei halunnut elää täällä mutta demoni piti kuitenkin suunsa kiinni. Hän kallisti hivenen päätään ja oli hämmentynyt siitä että kyseinen mies halusi oikeasti auttaa häntä. Hän tunsi pientä kiitollisuutta toista kohtaan sillä toinen vaikutti olevan ensimmäinen ihminen joka oikeasti kiinnostui hänen kohtalostaan tässä maailmassa. Hän tyytyikin sitten vain nyökkäämään että asia olisi sovittu. Hän loi katseen käteen ja kurtisti kulmiaan uudelleen mutta ei tehnyt kuitenkaan mitään vaan kohotti katseensa vain kysyvästi mieheen. Hoitohenkilökunta kuitenkin tuli lähemmäs ja Nala oli jo perääntymässä lisää mutta tunsi käden olkapäällään. Hän loi epäilevän katseen hoitajiin, muttei kuitenkaan lopulta vastustellut vaikka miettikin taas pois juoksemista. "Geralt", hän toisti ääneen ja katseli miestä hetken aikaa silmiin kuin etsien niistä petoksia tai valheita. Hän ei halunnut joutua jonnekin ihmisten tutkittavaksi. Mies vaikutti kuitenkin rehelliseltä joten hän käänsi katseensa takaisin hoitajiin ja Geraltin työntämänä joutui ensihoitajien luokse.

Nala ei osannut vastat puoliinkaan kysymyksiin mitä nainen hänelle esitti mutta koetti silti parhaansa. Sen hän oli jo oppinut että ihmisten tapa hoitaa sairauksia oli kovin erilainen kuin hänen heimonsa. Hän oli hivenen hermostunut mutta antoi lopulta naisen sitoa olkapäänsä parempaan siteeseen. Hänen täytyikin myöntää että se tuntui paljon paremmalta sen jälkeen. Demoni tunsi olonsa kuitenkin hivenen ahdistuneeksi auton sisällä ja tuijottikin suoraan vain auton takaikkunoista ulos. Häntä hoitanut nainen kävi auton rattiin ja toinen hoitajista jäi taakse Geraltin ja hänen kanssaan.

Hän liikahteli aina silloin tällöin levottomasti mikä tuntui saavan toisen hoitohenkilökuntaan kuuluvan naisen hivenen hermostuneeksi. Toki monia taikaolentoja tuli vastaan kaduilla mutta Nala oli niin silmäänpistävän erilainen että nuorehko nainen ei selvästikään tuntenut oloaan kovinkaan turvalliseksi. Demoni vilkaisi hoitajaa mutta käänsi katseensa sitten Geraltiin kun mies alkoi puhua. Nalan ilme muuttuikin astetta surullisemmaksi ja hän laski katseensa käsiinsä. Hän oli toivonut, ettei hänen ikinä tarvitsisi oppia ihmisten tavoille vaan jollakin tapaa hän pääsisi takaisin heimonsa pariin. "Ennen tätä iltaa en ajatellut että joutuisin totuttelemaan ihmisten maailmaan. Nyt se on kuitenkin kai vain myönnettävä etten ikinä pääse takaisin kotiin", hän lopulta sanoi ja katseli miestä hetken aikaa ennen kuin käänsi katseensa pois.

Nala säpsähti kun auto pysähtyi ja ovet avattiin. Hän tarttui paareihin kiinni kun ne vedettiin pois autosta ja loi nopean katseen ympärilleen. Hänen katseensa kuitenkin etsi pian sen jälkeen Geraltia. Hän tunsikin olonsa entistä levottomammaksi kun mies jäi jonnekin taakse ja hänet vietiin jo ovista sisään. Palaneen käry sai hänet kuitenkin säpsähtämään kun hän huomasi polttaneensa paarien pintaan pienen reiän. Hän nostattikin kätensä nopeasti pois ja katseli mustunutta kohtaa.

Geralt ei yleensä nähnyt Nalan kaltaisia, ei edes Chênevaliessa. Toisaalta kultatukka oli säikky kuin pieni villieläin, mutta toisaalta hänen kirkkaiden silmiensä vakaassa tuijotuksessa oli jotain hetkauttamatonta, ylpeää. Hän oli tuntenut vain muutaman samankaltaisen katseen omistavan miehen eläessään – ja yksi niistä oli hänen isoveljensä. Justus oli täysi lahopää, kenenkään ei kuuluisi pystyä oikeasti refleksipohjalta laittamaan uhkatilanteissa oma henkensä likoon muiden edestä. Koko perhe taisi olla täynnä lahopäitä; mitä hänkin oikein teki, kun ei ollut ilmoitellut osoitteenmuutoksestaan ja oli vaihtanut puhelinnumeronsakin?

Tavanomainen äkeänuupunut poissaolevuus napsahti kuitenkin Geraltin ilmeestä, kun Nala yllättäen vastasikin hänen puoliksi itsekseen puhuttuihin vakuutteluihin. Hetken aikaa hän tuijotti kultatukkaa suu auki unohtuneena, nuolaisi sitten huuliaan ja sujautti tupakan takaisin korvalliselleen.
”Saatat päästäki, jos saat ittes ekana kuntoo, pois sytyttelemästä kahviloita tuleen ja semmoista”, Geralt murahti sitten ja kääntyi takaisin tuijottamaan samasta takaikkunasta ulos, kuin demonikin. Hän ei ehkä juuri sinä hetkenä viitsinyt tuoda ajatuksiaan esille, mutta miehen pään täyttivät monet, monet ehdotelmat demonin tilanteen parantamiseksi – aika monet niistä vaativat asianajajan konsultointia tai lähetystöistä kyselemistä, mutta jonkin niistä täytyisi ennen pitkää toimia.
Varmasti.

Geralt ei ehtinyt pysyä kiireisten sairaalaihmisten perässä heidän kärrätessään Nalan pois, ja mies jättäytyikin tahallaan hetkeksi ulos voidakseen polttaa tupakkansa. Hän ei tiennyt, että tämä päätös aiheutti säikähdystä hoitajien keskuudessa Nalan käräyttäessä paarinsa, mutta hän arveli, että olisi vain tiellä niin pitkään, kunnes Nalan haava oltiin saatu puhdistettua ja tikattua. Yksi tupakka ei kuitenkaan kestäisi millään niin pitkään, Geralt ajatteli puhaltaessaan savua ilmaan, ja tumppasi jäljellejääneen nysän tupakkapaikan tuhkakuppiin.

Lompsiessaan sisälle sairaalaan Geraltilta kesti hetki löytää sopiva tiski, josta kysyä, minne Nala oltiin viety, ja toinen tovi selittäessä, miksi hänen oli ehdottoman pakko päästä nuorukaisen luo. Pian hänet opastettiinkiin huoneeseen, jossa Nalaa oltiin hoitamassa, tai ainakin yrittämässä hoitaa – henkilökunta oli, huolimatta siitä, että tässä sairaalassa erikoisemmat potilaat olivat keskimääräistä tavanomaisempia, epävarma sen suhteen, mikä toimisi parhaiten kultatukan kanssa.
”Terveeks. Miten olet pärjäillyt?” Geralt tervehti kultatukkaa astellessaan istumaan sängyn lähellä olevalle tuolille.
”Ota ihan rauhas, porukat hoitaa sut kuntoon ja hoitaa samalla kasaan todisteita sitä mulkkua vastaan, joka tökkäs sua puukollaan.”

Nala ei viitsinyt ikinä korjata Geraltin sanoja, sillä hänellä ei olisi palaamista kotiin. Hänet häädettäisiin vain uudestaan pois tai sitten telotettaisiin. Hän ei kuitenkaan jäänyt miettimään moisia murheita sillä sai paljon muuta ajateltavaa. Hän ei pitänyt laisinkaan että joutui huoneeseen vieraiden ihmisten kanssa ja oli miltei heti jaloillaan. Hoitajien koittaessa tyynnytellä häntä ja rauhoitella hän kohotti kätensä josta lähti uhkaavaa sihinää. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään muuta vaan vilkuili ympärilleen tietämättä miten pääsisi valkoisesta tilasta pois. Jännittynyt tunnelma laukesi vasta kun Geralt astui huoneeseen sisälle. Hän loi katseen mieheen rentoon olemukseen ja sitten ympärilleen. Nala antoi kätensä valahtaa alas ja istahti sängylle. Hetken aikaa vielä demoni loi epäilevän tiukan katseen turkooseilla silmillään lääkäriin ennen kuin painoi katseensa alas.

Hoitaja tuijotteli nuorukaista epäillen ja vilkaisi sitten Geraltin suuntaan nopeasti. Lopulta nainen kuitenkin uskaltautui astelemaan lähemmäs ja saikin sideharson pois haavan päältä. Lääkäri kirjoitteli tietoja haavasta ylös jotta niitä voitaisiin hyödyntää tutkinnoissa. Hoitaja huolsi samalla varovaisin ottein Nalan olkapäätä näyttäen kuitenkin siltä että oli koko ajan valmis ryntäämään ulos huoneesta jos jotakin tapahtuisi. Olkapää oli kuitenkin nopeasti tikattu ja sidottu uuteen sideharsoon sillä Nala ei liikahtanutkaan koko operaation aikana.

Hän kohotti katseensa vasta kun olkapää oli hoidettu. Lääkäri laski paperit sängylle ja kävi ojentamassa osan virallisista papereista Geraltille ennen kuin poistui huoneesta nopein askelin. Hoitaja luetteli normaalin hoito-ohjeen sekä sanoi että kipulääke resepti löytyi sängyltä ennen kuin lähes tulkoon pinkoi huoneesta ulos. Nala loi katseen papereihin vieressään ennen kuin käänsi katseensa olkapäähänsä. Se oli lähes tunnoton kun haava oli puudutettu. Hän pysyi kuitenkin siinä paikoillaan istualleen ja loi nopean katseen Geraltiin. Mitäköhän sitten?

Geralt pysytteli aloillaan istumassa, hieman sivuttain Nalaan nähden, koko sen ajan, kun selkeästi hermostunut hoitohenkilökunta hääri demonin parissa. Happamana mies istui kädet puuskassa ja ryhti kumarassa tuolillaan ja tuijotti kiinteästi huoneen vastapäistä seinää. Hän ei halunnut puuttua itse toimenpiteeseen, mutta mielessään kirosi kaksikon epäammattimaisuutta. Ja tämä oli vielä se sairaala, joka hänen mukaansa oli eniten tekemisissä taikaväen kanssa! Milloin ihmiset oppisivat, että pelkäämällä ei ainakaan saanut varmistettua, että kohtaaminen tuntemattoman kanssa sujuisi hyvin.

Hoitajakin taisi huomata Geraltin happamuuden, vaikka mies kiittikin pikaisesti ja vaihtoi pari kohteliaisuussanaa naisen kanssa saadessaan paperit käsiinsä. Hän jäi selailemaan niitä, vaikka tunsikin niskakarvoissaan demonin makaavan pedillään odottaen. Hetken päästä mies huokaisi, taitteli paperit povitaskuunsa ja nousi ylös ähisten ja jalkojaan venytellen.
”Nonni. Sori, mutta nyt on pakko puhua suoraan. Et taida tietää hölkkäsen pöläystäkään mistään meikäläisten tohinoista?” poliisi kysyi sitten suoristellessaan takkiaan. Niin monenlaista porukkaa vaelsi kaduilla, tietämättä mistään mitään, tai tarkoituksella kaikesta erossa pysytellen. Kumpaan porukkaan Nala kuului, sitä hän ei tiennyt, mutta oli silti pyytänyt, että sairaala ottaisi Nalan tiedot ylös vain väliaikaisesti ja lähettäisi laskun hänelle. Vain hullut uskoivat, että kaikkien henkien ja haamujen merkitseminen ylös kirjoihin oli järkevää, tai edes mahdollista. Ajatuksilleen tuhahtaen Geralt kääntyi kunnolla Nalaa kohti ja nyökkäsi ovea päin.
”Kaikkie noide todistajien ja vahinkojen takia sut on pakko kyllä ottaa asemalle kuulusteltavaksi. Tiedäthän, rikoksista pitää huolehtia, vaikka kuinka ymmärtäis, että jotku nyt vaan puolustuksekseen tuppaa räiskimään tulipalloja, sillä laki sanoo niin eikä laki ainakaan vielä ymmärrä muita ku ihmisten tuntoja...” mies jorisi partaansa hieroskellen. Hän ei ollut hyvä selittämään asioita, ei ainakaan näin vähän ennestään tietävälle tyypille. Ah, ehkä Alix auttaisi häntä sitten asemalla...

Nala kohotti katseensa Geraltiin ja jäi katselemaan miestä kun toinen alkoi puhua. Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja vilkaisi sitten olkaansa hiljaisena. Hän olisi voinut muuttua linnuksi ja lentää tilanteesta pois, mutta koska haava oli juuri olkapäässä, hän tuskin pääsisi pitkälle. Hän sipaisi hiuksiaan ja nyökäytti sitten päätään. "Tulen kyllä mukaasi", demoni lupasi. Hän nousi seisomaan ja loi katseen papereihin vieressään. Hän ei oikein tiennyt mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Hän jäi katselemaan taas hetkeksi aikaa olkapäätään, muttei uskaltanut liikuttaa kättään sillä koko käsi oli kipeä. Nala loi katseen huoneen ovelle ja haukotteli. Olo oli hivenen hutera sillä olihan kello jo melko paljon ja hän oli syönyt melko vähän päivän aikana. Monet ruuat täällä eivät maistuneet hyviltä verrattuna mausteiseen ruokaan johon hän oli tottunut. Hänellä ei myöskään ollut rahaa ruokaan, joten ainoa ruoka jota hän oli saanut, oli se mitä hän oli pystynyt varastamaan.

Demoni työnsi terveen kätensä taskuunsa ja veti sieltä esiin sifonkisen huivin joka oli viikattu pieneksi nyytiksi. Hän levitti sen ja kietoi paksun kankaan hartioidensa ympärille värähtäen kylmästä. Hän ei ymmärtänyt kuinka ihmiset pystyivät elämään täällä näin kylmässä. Aurinkokaan ei päivisin paahtanut samalla tavalla kuin hänen kotonaan. Saatika sitten Intiassa.

Nala loi katseen Geraltiin mutta seurasi miestä sitten pois tutkinta huoneesta kiireiseen aulaan. Hän loi katseen ympärilleen ja tuntui olevan taas enemmän varpaillaan kun ympärillä oli paljon ihmisiä. Hänen kirkkaan turkoosit silmänsä seurasivat läheltä kulkevia ihmisiä tarkkaavaisena. Hän jäi aina odottelemana että vanhempi mies näyttäisi suunnan ja lopulta he pääsivät autoon joka lähti ajelemaan kohti poliisi asemaa.

Geralt oli hetki hetkeltä ärtyneempi hänen ja Nalan päästyä sairaalasta kohti poliisiasemaa. Kultatukkainen, sinisilmäinen otus vain tuijotti häntä kuin mikäkin.... mikäkin kulkukoira häntä. Hahh, hän ei osannut tulkita tuon demoninpenteleen ilmeitä ollenkaan, ei ollenkaan, ja mokoma ei muuta puhunut kuin ilmoitti lyhyesti tulevansa mukaan tai luottavansa tai muuta yhtä korkealentoista. Aivan kuin ne isojen miekkojen kanssa heiluneet soturit niissä hupsuissa elokuvissa, joita Philippe oli aina vuokrannut.

Geraltin suupielet työntyivät alemmas ja alemmas mitä pidempään matka kesti, ja hän tuhahteli yhä enemmän ja enemmän itsekseen. Matkan päätyttyä asemalle Geralt viittasi vähäsanaisesti Nalan seuraamaan itseään – mutta Alix seisoi odottamassa heitä kädet puuskassa ja siropiirteisillä kasvoillaan tiukka ilme. Pitkähkö nainen asteli heitä vastaan, ja pysäytti happamana katseensa sivuun kääntävän, kädet syvällä taskuissa eteenpäinharpponeen Geraltin.
”Mikä sinua vaivaa? Olet aivan liian rento epäiltyjen kanssa, jos todisteet joudutaan hylkäämään sinä -”
”Ei tuo ole epäilty, tuo on taas yksi omasta maailmastaan eksynyt otus. Tunnistan heikäläiset kyllä, niitä on tullu nähtyä niin monia kymmeniä viime aikoina.”
Kiivas, mutta liki ääneti supatettu kina jatkui hyvän tovin ajan, kunnes lyhyttukkainen nainen perääntyi Geraltin uppiniskaisuudesta selkeästikin ärsyyntyneenä – ja astui hänen ohitseen turkoosisilmäisen demoninuorukaisen luo leveästi hymyillen.
”lltaa, nimeni on Alix Thayer. Hauska tutustua”, hän esitteli itsensä ja viittasi sitten kaksikkoa seuraamaan.
”Toivottavasti siitä ei ole teille liikaa vaivaa, mutta haluaisimme esittää muutamia kysymyksiä ja ottaa ylös joitakin tietoja. Ymmärrättehän, koska olette uusi täällä ettekä omista minkäänlaista henkilöllisyystodistusta...” Alix selitteli saatellessaan heidät kovin tavanomaisten huoneitten läpi pieneen huoneeseen, jossa oli oikeastaan vain työpöytä, tuolit sen molemmin puolin ja hyllykkö. Silloin Geralt huokaisi ja pudisteli päätään.
”Eräs toinen, herra Brodeur, kuulustelee sinua. Mutta ei huolta, pidän seuraa ja odottelen kanssasi”, Geralt koetti rauhoitella Nalaa, vaikka epäili kyllä, että tuo viilipytty hetkahtaisi niin pienistä. Hän teki oikeastaan enemmän, kuin mitä hänen olisi pitänyt, mutta mies ei pystynyt karistamaan tunnetta siitä, että Nala voisi joutua ongelmiin, ellei hän vahtisi hänen selustaansa.

Nala loi katseen naiseen joka tervehti heitä kun he pääsivät perille. Hän loi nopean katseen toiseen ja sen jälkeen katsahti Geraltia. Demoni pysähtyikin paikoilleen ja seurasi katseellaan kaksikon keskustelua hiljaisena. Hän loi samalla katseen ympärilleen ja painoi lopulta päänsä vasten rintakehäänsä kunnes kuuli taas kovempaan lausuttuja sanoja jotka ilmeisesti oli osoitettu hänelle. Hän loi nopean epäilevän katseen naiseen ja tuijotti toista hetken aikaa hiljaisena. Nala nyökkäsi lopulta vain tiedoksi naiselle että oli ymmärtänyt ja lähti seuraamaan kaksikkoa sisällä rakennukseen. Hänestä ihmiset olivat kovin kummia kun tahtoivat olla tällaisissa taloissa. Paksut betoni seinät sekä monet huoneet tuntuivat kadottavan tunteen siitä että oltiin vielä lähellä ulkoilmaa. Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni ja veti syvään henkeä. Hän piti paljon enemmän olla ulkona jossa oli aina mahdollisuus paeta.

Pieni huone oli kolkko ja hän loi katseen taas epäilevänä ympärilleen. Hän sipaisi kultaisia hiuksiaan ja istahti alas yhdelle tuolille sillä tunsi olonsa yhä hivenen heikoksi. Hän kurtisti kulmiaan ja hieroi otsaansa. Nala käänsi katseensa Geraltiin ja tuijotti toista hetken aikaa hiljaisena. Hän kurtisti kulmiaan ja laski kätensä pöydälle. Demonin katse kuitenkin hypähti pöydästä mieheen kun toinen kertoi että joku muu kuulustelisi häntä. Hän avasi suunsa ja oli jo sanomassa jotakin kun ovi kävi.

Yhtäkkinen oven paukahdus sai Nalan säpsähtämään ja hypähtämään jaloilleen. Hän loi katseen mieheen joka asteli paperinipun kanssa pöydän toiselle puolen ja vilkaisi sitten Geraltia. Hän ei voinut uskoa että hänet todellakin jätettäisiin kahdestaan vieraan miehen kanssa pieneen huoneeseen. Hän tunsi olonsa taas nurkkaan ajetuksi ja hieroi sormiaan yhteen. Hänellä oli taas mielessään nopein pakoreitti huoneesta mutta sitä ei tuntunut olevan koska molemmat ovet johtaisivat huoneisiin missä olisi lisää ihmisiä.

Vaikka Geralt olisi ollut sokea hän olisi kyennyt näkemään, että Nalan vikkelästi oviaukosta kahteen mieheen hypähtelevä katse oli kaikkea muuta kuin tilanteen ymmärtävän ja rauhallisesti kysymyksiin vastauksia antavan henkilön katse. Helvetti, hän haistoi ilmassa kiehumispistettä lähestyvän ongelmavyyhdin käryn, ja loi siksi äkäisen katseen vain hieman itseään nuorempaan, mutta paljon hyvinhoidetumpaan mieheen, joka saapui paikalle ovet paukkuen, istahti rempseästi aloilleen ja alkoi kahisutella papereita. Hetken päästä tämä silmälasipäinen mies kohotti katseensa Geraltiin ja rypisti kulmiaan.
”No niin, Lachance, voisit antaa minulle -”
”Jään, tai sulta kärähtää kulmakarvat. Kaveri on hermostunut, luottaa minuun, ja ei-ihmiset ovat mun heiniä”, Geralt tokaisi napakasti takaisin, ja hetken tuijotuskilvan jälkeen Brodeur kohotti hetkeksi toista kulmaansa, tuhahti ja kääntyi Nalan puoleen.

Se oli tavallinen, norminmukainen kuulustelu ilman elokuvien näyttävyyksiä – Brodeur vain kyseli Nalalta ensin perustietoja, joissa olevien aukkojen kohdalla Geralt tuppasi väliin ja selitteli asioita auki. Brodeurkin vaikutti olevan melko ymmärtäväinen taikaväkeä kohtaan ja tyytyi vain kohottelemaan kulmiaan ja mutristelemaan suutaan joutuessaan jättämään tyhjiä kohtia. Tärkeämpää olikin selvittää, mitä tulipalossa oli tapahtunut ja ketä siitä piti syyttää.
”Joten siis -”, Brodeur aloitti kertaamaan saatuaan kuulustelun liki päätökseen, ”- käytit tulta itsepuolustukseksi ja ne tuolit syttyivät vahingossa, kun taas toisaalta kyseinen nuorisojoukko oli ahdistellut sinua lajisi takia ja aiheuttanut pistohaavan olkapäähäsi. Hmph.” Brodeur vilkaisi Geraltia, joka kohautti hartioitaan.
”Taitaa mennä kierroksel virastoihin, eh?”
”... helvetti, niiltä kestää aina kuukausia käsitellä yhtään mitään. Pidempään, jos niillä ei ole – hetkonen”, Geralt keskeytti turhautuneen mutinansa ja siirsi huomionsa Brodeurista Nalaan.
”Tässähän on unohtunu jotain tärkeetä. Mikä tarkalleen ottaen olet?”

Nala vilkaisi Geraltin suuntaan ja oli hivenen helpottunut että toinen jäi hänen seurakseen huoneeseen. Hän tuijotti miestä toisella puolella pöytää turkooseilla silmillään ja vastaili kysymyksiin niin paljon kuin pystyi. Hän ei ymmärtänyt kuitenkaan läheskään kaikkia kysymyksiä jolloin Geraltin läsnäolo oli erittäin helpottavaa. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siitä että sai oman tarinansa kerrottua. Hän oli luullut etteivät ihmiset välittäisi kuulla hänen puoltaan tapahtumien kulusta. Hän oli myös helpottunut siitä että kukaan ei ollut kuollut hänen aiheuttamansa tulipalon vuoksi. Lopulta keskustelu päätyi siihen että toinen vain kertasi mitä oli tapahtunut. Nala nyökkäili vain myöntävästi. Hän ei ollut kova puhumaan joten hän lähinnä puhui mahdollisimman vähän. Demoni kuitenkin kohotti katseensa Geraltiin kun mies lopulta alkoi ihmetellä mikä hän oikein oli.

"Olen Asura", hän vastasi ja jäi hetkeksi katselemaan toista ennen kuin käänsi katseensa takaisin mieheen pöydän toisella puolella. Hän loi katseen toisen papereihin ja siveli vaatteidensa viileä kangasta sormillaan. Hän oli tottunut elämään paljon ilmavimmissa rakennuksissa ja jopa koko sen ajan mitä oli asunut täällä oli monet yöt viettänyt ulkosalla. Nala alkoikin pikkuhiljaa muuttua hivenen kärsimättömäksi siitä että pääsisi ulkoilmaan mutta koitti olla näyttämättä sitä. Hän loi vain katseen ovelle päin nopeasti. Huoneessa ei ollut edes yhtään ikkunaa.

Hän katseli sen jälkeen hetken miestä itseään vastapäätä. Lopulta hän kuitenkin käänsi katseensa Geraltiin. "Pääsenkö minä tämän jälkeen pois?", hän kysyi ja laski kätensä kipeälle olalleen. Hän tiesi olevansa ruuan ja levon tarpeessa mutta mielummin pääsisi pois täältä kuin jäisi tällaiseen taloon yöksi.

//Hups, kesti hieman. Mutta nyt sain varastettua itselleni koneiluaikaa, mwahahaa~! Toivottavasti menettelee.//

Geralt hieroskeli leukaansa katse kohti kattoa kääntyneenä, syvälle ajatuksiinsa uponneena. Hetken päästä hän rapsutteli poskeaan ja koetti sitten napata sormiinsa korvansa takaa tupakan, jota ei ollut enää siellä. Rähjäisen poliisin jäädessä tuijottamaan tyhjiksi jääneitä sormiaan selvästi ärsyyntyneenä Brodeur huokaisi ja siirsi huomionsa kollegastaan Nalaan.
”Asura, siis”, mies totesi ja kirjasi vielä pari merkintää ylös.
”Transdim- siis, kaltaisillenne omilla maillaan majaileville taikaväen edustajille on tiettyjä helpotuksia... ei siis todennäköisesti huolta.”
He myös voisivat paljon helpommin päästää lipsahtamaan suhteellisen vaarattoman jo tunnetun kansan edustajan pois järjestelmän hyppysistä. Jos Geraltissa ja Brodeurissa oli jotain samaa, niin myötätunto ihmisten hallinta- ja tutkimusvimman kynsiin joutuneita ei-ihmisiä kohtaan.
”Kyllä, voitte lähteä vaikka heti. Meillä on nyt kaikki kunnossa. Suosittelen pysyttelemään poissa kaikista vaikeuksista siihen asti, kunnes tapaus saadaan käsiteltyä loppuun... älkääkä jättäkö kaupunkia, ennen kuin kuulette meiltä uudestaan”, Brodeur vastasi yrittäen olla mahdollisimman selkeä. Hän hyvästeli Nalan melko jäykästi ja Alix, joka oli huolestuneena odotellut oven ulkopuolella, tuli opastamaan asuran ulos.

Geralt ei heittänyt minkäänlaisia hyvästejä, vaan odotti huoneessa, kunnes ovi oli sulkeutuntu Nalan perässä. Sitten hän harppoi Brodeurin puoleen ja tarttui tätä tuttavallisesti hartiasta.
”Mulle sattui pieni työtapaturma. Ranne nyrjähti pidätyksen yhteydessä, tarvitsen loppuvuoron vapaata – ja vuoronihan taitaakin muutenkin olla lopuillaan” hän lasketteli reteästi ja naputti etusormellaan rannekelloaan, joka näytti todelliseen loppumisaikaan olevan vielä useita tunteja. Brodeurin ilme kiristyi hetkeksi, mutta sitten hän huokaisi antautuneena.
”Mene. En halua ajatellakaan, mitä keksisit tehdä, jos pistäisin sinut jäämään...” hän mutisi lievästi ärtyneenä jäädessään katselemaan pikavauhtia kohti pukuhuonetta marssivaa poliisia.

Geraltilta ei kestänyt kauaa päästä ulos asemalta siviilivaatteissaan nahkatakki harteilla. Hänen onnekseen Nala ei ollut vielä ehtinyt kauas, kullansävyinen demoni oli todennäköisesti jäänyt ihmettelemään jatkoa, sellainen reppana asura hänen mielessään oli.
”Hei!” mies puoliksi huudahti, puoliksi äyskähti demonin perään.
”Sähän olet ihan koditon, eikö? Mennään yhdessä kebabille ja saat sitten punkata mun sohvalla, kuules.”
Saavutettuaan Nalan Geralt pysähtyi kultatukan rinnalle ja sytytti uuden tupakan suupieleensä tarkkaillessaan vahvan sinisten silmien ilmettä.

//Tottakai menettelee : )//

Nala katseli haastattelijaansa hetken ja nyökkäsi sitten. Eihän hänellä muutakaan paikkaa olisi minne mennä. Hän sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan ja loi katseen mieheen joka ilmeisesti johdattaisi hänet ulos. Hän loi katseen Geraltin suuntaan nopeasti mutta asteli sitten käytäviä pitkin ulko-oville. Hän veti syvään henkeä päästessään ulos ja hymyili kevyesti itsekseen. Hän painoi silmänsä kiinni ja veti syvää henkeä. Joku taloon juokseva poliisi töytäisi häntä kuitenkin ja huuteli anteeksi pyynnöt. Niinpä demoni päätti siirtyä sivummalle. Hän loi katseen ympärilleen ja asteli hitaasti eteenpäin laskien kätensä olkapäälleen johon kivisti. Hän huokaisi ja loi katseen kohti taivasta. Miten hän voisi pysytellä poissa vaikeuksista jos ihmiset olisivat niin vihamielisiä eikä hänellä ollut paikkaa minne mennä. Hän pudisti päätään kevyesti ja loi katseen sivulleen. Hän kuuli huudahduksen ja käännähti hivenen hämmentyneenä.

Pian hänen katseensa kuitenkin kohdistui Geraltiin ja nuori demoni kurtisti kulmiaan. Hän vilkaisi sivulleen ja kietoi kädet ympärilleen. Eikö kaiken pitänyt olla jo selvää. Nala kuunteli toisen tarjousta ja vilkaisi sivulleen hivenen hämmentyneenä. Hän ei ymmärtänyt toisen tarvetta auttaa mutta turhaan hän siitä kieltäytyisi. Saisihan hän edes yhdeksi yöksi turvallisen paikan missä levätä.

"Kebabille?", hän lopulta toisti hivenen hämmentyneenä. Nala muisteli hetken aikaa liikkeitä joiden ohi oli eilen kävellyt ja yhtäkkiä sana tuntui tutulta. Demoni pudisti päätään kevyesti. "En syö lihaa. Kiitos kuitenkin tarjouksestasi", hän vastasi nopeasti yhdistettyään sanan pyörivään rasvaiseen liharullaan. Hän sipaisi hiuksiaan ja loi katseen taas taivaalle. "Yöpymään tulen kyllä mielelläni", hän lisäsi. Nala kaipasi lämmintä paikkaa missä nukkua kun oli taas nukkunut muutaman yön ulkona värjötellen. Hän nosti käden pois olkapäältään ja laski sen vierelleen.

Tietenkin se tyhmänurhea kultatukka seisoi kadulla yhtä aikaa eksyneen koiranpennun ja ylvään soturin näköisenä. Geralt tasaannutti parista rivakammasta askeleesta kiihtynyttä hengitystään ja imaisi sitten keuhkonsa täyteen nikotiinisavua. Nala selitti ruokavakaumuksestaan edelleen kovin ylväänoloisena, vaikka poliisi olisi voinut lyödä vaikka vetoa, että demoni oli joutunut syömään roskiksista tai näkemään nälkään sinä aikana, kun oli Pariisin kaduilla harhaillut – muuten mokoma olisi jo oppinut edes jotain ihmisten tavoista.
”Totta helvetissä niillä on kasvisvaihtoehdot. Luulisi olevan jonkin teikäläisentapaisen makuun sopivaa, vielä”, mies murahti ja puhalsi tupakansavun ulos nenänsä kautta. Maantiede ja mytologia eivät koskaan olleet hänen vahvuutensa, mutta jostakin idemmästä Nala varmasti oli, ja jostakin idemmästä oli peräisin myös kebab, joten se riitti hänelle.
”Siellä punkkaa myös peikko, joten älä sitten säikähdä hajua, sotkua tai kuorsaamista”, hän tokaisi lyhyesti, kun kultatukka kiitti vielä yöpaikasta.

Hartiat kiukkuisennäköisesti lysyssä Geralt lähti askeltamaan eteenpäin kadulla ja nyökäytti Nalalle merkin seurata häntä. Parin kulmauksen päässä olikin pieni kebab-pitseria, niukasti kalustettu ja kirkkain sähkövaloin valaistu paikka, jonka nurkassa yksinäinen sälli söi hiljaisuudessa pitsaansa ja työntekijät puhelivat keskenään omalla kielellään.
”Rullakebab ekstralihalla, tulinen. Mitäs sulle tulee?”
Oman tilauksensa tehtyään Geralt kääntyi katsomaan Nalaa.

Nala katseli Geraltia hetkisen ja nyökkäsi lopulta. Ainoa paikka missä hän oli syönyt oli ollut intialaisten valtaamassa kaupungin osassa olevassa ravintolassa. Hän kuitenkaan ei tiennyt muista ruuista kovinkaan paljoa. Demoni loi varovaisen katseen vanhempaan mieheen ja kurtisti kulmiaan. Hän nyökäytti päätään uudestaan kun toinen kertoi peikosta joka myös yöpyi asunnossa. Ei se häntä kovinkaan haitannut. Hän oli tottunut nukkumaan pienessä asumuksessa monen muun kanssa. Tärkeintä oli vain että sai jonkun lämpimän paikan. Hän seurasi toista hivenen hitaampaa tahtia ja katseli ympärilleen samalla. Olikohan hän käynyt edes vielä näillä main. Lopulta matka päättyi pieneen ruokalaan.

Hän joutui siristämään silmiään kirkkaiden valojen vuoksi ja loi katseen ylöspäin. Hän katseli kuvia ja niiden alla olevia tekstejä koettaen päätellä mitä söisi. Hän mutristi huuliaan hivenen ja osoitti ruokaa jossa kebab oli korvattu tofulla. Nala sipaisi sitten hiuksiaan ja loi katseen myyjään joka nyökäytti vain vaikka loikin epäilevän katseen Nalaan. Demoni kietoi huivin harteidensa ympärille ja loi katseen ympärilleen pienessä paikassa. Lihan haju oli melko vahva mutta hän ei antanut sen häiritä itseään. Hänellä ei koskaan ollut mitään suuria haluja syödä lihaa.

Hän laski katseensa kenkiinsä joita peitti lämmin turkis ja pysyi hiljaisena kuunnellessaan kun Geralt maksoi ostokset. Hän kohotti katseensa ylös vasta kun mies taas lähti liikkeelle. Nala liikkui varovasti läpi pienen ravintolan ja istahti vasta päätä miestä laskien kädet syliinsä.

Geralt lysähti juomien hakemisen jälkeen väsähtäneen näköisenä istumaan yksinkertaiselle tuolille ruman muovipöydän ääreen ja veti sormensa lyhyen tukkansa läpi. Hetken aikaa hän hamusi tupakkaa korvalliseltaan, mutta muisti sitten tumpanneensa sen liikkeen ulkopuolelle. Mitä hulluutta hän oikein puuhasi – mikä ihmeen hulluus oli hänet riivannut, kun hän oli raahannut tuon kultatukan mukaansa syömään ja tarjonnut vielä petipaikankin. Ei se ollut mitään kilttiä hyväntekeväisyyttä, mutta Geralt ei myöskään halunnut ajatella päässään kihiseviä ajatuksia, jotka kuoleman kohtaaminen oli sinne sytyttänyt.
”Olet kyllä aikamoinen epeli. Kauhea piikki perslihassa – tiesitkö, että kaltaisistasi vaeltelevista, systeemin ulkopuolisista taikatyypeistä kohistaan ja panikoidaan ties missä keskustelupalstoilla?”

Geralt ehti hädin tuskin huokaista ja rykäistä sanojensa jälkeen, kun heidän eteensä jo tuotiin maksetut annokset ruokaa. Poliisi rapisteli folion auki ja alkoi ahmia suuria suullisia kebabiaan kitusiinsa. Hetken päästä ja suupielessä roikkuneen salaatinriekaleen kadottua huolella pureskelevaan suuhun mies loi uuden, samaan aikaan harmistuneen ja kiinnostuneen katseen sinisilmään.
”Mikäs tilanne on? Pitääkö sut vaan tuupata lentokoneeseen jotta pääset sinne, mihin kuulut, vai onko tässä jotain ulottuvuuksellista kakkaa?” hän tiedusteli sitten karun suoraan ja haukkasi uudestaan kebabiaan ryystettyään ensin kolaa mukistaan.

Nala laski katseen lasiin edessään ja pysyi hiljaisena. Hän loi nopean katseen Geraltiin miehen puhuessa mutta pysyi silti hiljaisena. Hän ei oikeastaan ymmärtänyt toisen puheita piikeistä ja keskustelupalstoista. Demoni tyytyikin vain kohauttamaan olkiaan. Hän käänsi katseensa annokseensa ja katseli sitä hetken ennen kuin alkoi syömään ottaen vanhemmasta miehestä esimerkkiä. Hän sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan ja maistoi ruokaa varovasti. Se kuitenkin maistui hyvälle joten hän jatkoi syömistä tyytyväisenä. Hän kohotti kuitenkin katseensa kun kuuli kysymyksen ja pysyi hiljaisena hetken. Turkooseista silmistä heijastui surullinen katse ja hän pudisti päätään.

"Omaan ulottuvuuteeni kuulun. Mutta en enää kuulu sinne. Minut on karkotettu", hän sanoi hiljaa ja laski katseensa ruokaansa. Hän antoi ilmeensä pysyä hetken aikaa surullisen haikeana ennen kuin jatkoi syömistään hiljaisena. Hän ei edes tiennyt mitä hänen kuuluisi tehdä. Hän kaipaisi paikan mihin kuuluisi mutta oliko sellaista enää olemassakaan siitä hän ei ollut laisinkaan varma.

Nala söi rauhallisesti annoksensa loppuun hyvällä ruokahalulla sillä olihan siitä aikaa kun hän viimeksi oli saanut tällaista kunnon ruokaa. Hän joi lasinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä ennen kuin kohotti katseensa Geraltiin. "Kiitos ruuasta", hän sanoi nyökäyttäen päätään kevyesti.

Tietenkin hommaan liittyi ulottuvuuksellista kakkaa. Aina niihin liittyi, hänen olisi pitänyt alkaa jo lopettaa muun toivominen taikaväen kanssa toimiessaan. Epelit eivät koskaan voineet olla niin simppelejä, että ihmiskyttä voisi vain tuupata heidät menemään kohti oikeaa suuntaa ja luottaa siihen, että mokomat pääsisivät oikeasti perille. Geralt murahti harmistuneesti puraistessaan uudestaan kebabiinsa, ja hetken taiteilun jälkeen sai karkaamista yrittäneetkin lihasuikaleet turvallisesti mahaansa.
”Karkotettu. Huh. Paska homma”, hän tokaisi jotenkuten osaaottavasti ja keskittyi sitten kaikessa hiljaisuudessa syömiseen. Nala söi sellaisella hartaudella, että kaveri ei ollut nähnyt kunnon ateriaa hetkeen, eikä Geralt halunnut häiritä häntä jutustelulla. Eivätpä he voisi paljoa mistään merkittävästä edes puhua siinä pöydän ääressä, ja mistään turhasta hän ei edes halunnut puhua.

Ruuan kadottua turvallisesti miesten mahoihin Geralt kohautti harteitaan Nalan kiitokselle ja nousi kolistellen ylös tuolistaan. Huikattuaan kiitoksen ja hyvästin liikkeenpitäjälle mies asteli ulos varmistellen vilkauksilla, että kultatukka seurasi perässä.
”Taidat elää täällä kaduilla?” hän kysyi yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoen heidän päästyä ulos liki tyhjille kaduille.
”Mahtaa olla vaikeaa. Ei ole mieleesi juolahtanut tutkia, josko olisikin jokin keino, jolla pääset kotiin?”

Nala seurasi Geraltin liikkeitä ja nousi itsekin ylös. Hän loi katseen liikkeenpitäjän suuntaan muttei sanonut mitään vaan seurasi vain miestä ulos ravintolasta. Hän seurasi toisen askelia ja loi katseen taivaalle ennen kuin käänsi katseensa mieheen. Hän loi katseen ympärilleen ja nyökkäsi. Eikö hänellä ollut oikeastaan mitään paikkaa joten hän oli jo tottunut elämään kaduilla mikä ei sinällään ollut niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella. Hän saattoi yöksi aina muuttua linnuksi ja nukkua jossakin pienessä kolossa ylhäällä katoilla. Demoni katseli hetken aikaa hiljaisena ympärilleen ja loi katseen maahan. Hän kuitenkin pudisti päätään. "Ei ole mitään tapaa. Ei minulla ole enää paikkaa siellä. He luultavasti telottaisivat minut jos karkotuksesta huolimatta palaisin. Tai sitten he veisivät minut vielä oudompaan paikaan", hän sanoi. Nala ei ollut edes ehtinyt ajattelemaan vielä sen pidempään että voisi hyvin olla että tämä olisi lopullista. Eikä hän halunnut asua kaduilla loppuikäänsä.

Hän loi katseen ympärilleen ja sipaisi hiuksiaan. Jostain läheltä kuuluva kolina sai nuorukaisen hivenen hermostuneeksi ja hän katseli kolinan suuntaan. Nuorista koostunut joukkio olikin vain syynä kolinaan. Hän kuitenkin laski katseensa maahan. Nala oli jo oppinut että monille täällä hän oli hivenen liian erikoinen näky mutta usein demoni vain kierrettiin kaukaa. Hän vilkaisi Geraltia ja pysyi hetken mietteissään.

"Miksi sinä autat minua?", hän lopulta kysyi. Täytyihän siihen olla joku syy. Joku sellainen syy mistä mies itse hyötyi muu kuin auttamisen arvo. Ei kukaan tehnyt tällaista vain hyvää hyvyyttään. Nala katseli toista hivenen kysyvästi ja kallisti päätään sivulle.

Geralt vaipui synkkään hiljaisuuten sänkeään huomaamattaan hieroskellen. Hartiat lysyssä mies harppoi eteenpäin pitkin, mutta verkkaisin askelin. Siitä ei ollut kovin pitkä matka hänen kämpilleen, mutta Snorri oli todennäköisesti siellä, joten oli parempi kulkea rauhassa ja jutella matkalla kaikki juteltavat. Mutta mitä sanoa karkotetulle? Oliko hänellä mitään sanottavaa sellaiseen? Kotinsa menettämisestä, karkotuksesta pois kaikesta tutusta vieraaseen ja vaaralliseen ympäristöön, jossa kuitenkin säilyi paremmin hengissä kuin armahilla syntyseuduilla.
”Che, sotaa ja karkotuksia ja teloituksia ja pakolaisia...” Geralt sylkäisi äkäisesti, mutta joutui ottamaan muutaman huteran ristiaskeleen, ettei olisi saanut sylkeä kenkiinsä.

Harmistuneena hän vilkaisi roskiksen lähelle kerääntynyttä nuorisojoukkoa. Pari kasvoista oli tuttuja. Mesoavia, turhautuneisuuttaan häiriköiviä kakaroita, jotka eivät tienneet mitään kujiaan ja koulujaan isommista asioista.
”Miksikö?” Geralt vastasi Nalan kysymykseen kysymyksellä, ja jätti nuorison tuijottamisen sikseen.
”Velvollisuudesta. Työ velvoittaa. Poliisin työ ja velvollisuus on taata rauha ja järjestys naapurustoon”, vanha poliisi kohautti olkiaan ja lipaisi hajamielisesti huuliaan. Nalan silmät olivat pirullisen vahvan väriset, oli hankala katsoa pojua silmiin.
”Ajattelin myös... Kaduilla kulkee pahaa porukkaa. On ollut pommituksia, puheita hämärästä jengistä, joka aiheuttaa eripuraa ja puhuu vaarallisia – olisi paska homma, jos ne olisivat noukkineet sinut mukaansa.”
Geralt väläytti happaman hymy-yritelmän Nalalle ja alkoi kaivella uutta savuketta taskustaan. Sytkäriä hän ei löytänyt, ja harmistuneesti huokaisten hän ojensi syöpäkäärylettään Nalaa kohti.
”Tulta?”

Nala katseli Geraltia kun mies puhui. Hän pysyi tovin hiljaisena ja vilkaisi sitten katseellaan ympärilleen. Hän pysyi hiljaisena hetken ja mietti toisen sanoja. "En ehkä olisi parasta materiaalia hämärälle jengille. Yritän kuitenkin pysyä poissa ongelmista", hän totesi. Niin outoa kuin se olikin, ei hänellä suoraan ollut mitään ihmisiä vastaan. Hän tahtoi vain elää rauhassa ja jos se hänelle suotaisiin, niin hän tuskin nousisi ketään vastaan. Hän seurasi sivusta kun toinen kaiveli taskujaan ja kohotti hivenen kysyvänä katseensa. Hän katseli pientä käärylettä hetken aikaa mutta lopulta toi kätensä tupakan eteen ja loi pienen liekin joka sai tupakan pään syttymään. Hän veti sitten kätensä takaisin vaatteidensa suojiin ja loi katseen ympärilleen. Nala painoi katseensa hetkeksi aikaa ja huokaisi hiljaa. Hän kietoi huivin tiukemmin ympärilleen ja loi katseen maahan jalkojaan peittäviin turkiskenkiin.

Hän jatkoi sitten matkaa toisen mukana. Kadut olivat pimeät ja uudessa ympäristössä demoni tunsi olonsa melko turvattomaksi. Hän kuitenkin luotti vanhempaan mieheen sen verran, ettei antanut levottoman tunteen levitä. Nala kallisti päätään sivulle ja laski terveen kätensä haavan päälle kun sitä särki. Jos hän olisi ollut kotona olisi hän tiennyt mistä Intian seudulta löytyy oikeat kasvit josta valmistaa rohde joka helpottaisi kipuun mutta täällä hänelle oli tarjottu vain valkoisia pillereitä. Hän ei uskonut näihin ihmisten lääkkeisiin joten nuori demoni oli päättänyt vain kestää kivun lävitse mikä ei nyt niin vaikeaa ollut kuin olisi voinut kuvitella.

"Vaikka olenkin demoni niin oppi-isäni opetti minulle ettei väkivallalla saa mitään aikaan. Maailma saattaa olla ehkä erilainen paikka kuin ajattelin mutta se ei silti muuta ajatusmaailmaani. En halunnut tänäänkään aiheuttaa ongelmia mutta he kävivät päälleni", hän lopulta sanoi hiljaa. Oli jotenkin tärkeää ettei toinen uskonut hänen olevan jonkin sortin huligaani.