Epävarmuutta ilmassa.

Puisen omakotitalon kellarista kulkeutui musiikkia kadulle. Pienen kujan päässä sijaitsevan talon julkisivu oli köynnöksen peitossa ja piha oli muutenkin hivenen villintynyt. Yläkerran ikkunat olivat suljettu ja vain kellarin pieni ikkuna oli auki. Cupid asteli talosta alas kellariin. Yleensä hän käytti erillistä ovea joka johti suoraan portin vierestä kellariin mutta juuri nyt talon omistava vanhempi nainen oli lomailemassa etelän rannoilla. Hän oli luvannut pitää paikat siistinä ja ruokkia naisen kissat toisen ollessa pois. Nyt kun kissat olivat saaneet ruokansa voisi hän palata takaisin maalauksen pariin. Hän riisutui siistimmistä vaatteistaan ja laski ne tuolin päälle nurkkaan. Hän veti sitten ylleen risaiset istuvat farkut sekä kulahtaneen valkoisen kauluspaidan. Molemmat vaattekappaleet olivat maalissa sillä nuorukainen oli melko lahjakas samaan myös itsensä maaliseksi. Hän nappasi vielä huivin ja sen avulla sai hiukset pois kasvoiltaan. Hän asteli sitten vanhan cd-soittimen luokse ja painoi seuraavan kappaleen soimaan. Menevä pop valtasi tilan ja hän asteli maaleilleen. Hän otti esiin paljettinsa johon pisti maaleja. Hän tarttui sitten siveltimeen ja jatkoi maalaamistaan. Cupid hymyili kevyesti itsekseen ja lauloi hiljaa musiikin mukaan. Hänen kätensä sulava liike kuitenkin pysähtyi ja hän huokaisi. Hän olisi mieluusti valehdellut mutta tummatukka oli oikeastaan odottanut kovasti sitä että olisi nähnyt Antonion keskiviikkona. Mies ei kuitenkaan ollut ilmaantunut paikalle ja se oli saanut hänet epäilemään. Oliko toinen edes tulossa tänään? Hän vilkaisi puhelimensa suuntaan ja jäi tuijottamaan sitä hetkeksi. Hänen olisi tehnyt mieli lähettää kyselevä tekstiviesti toiselle mutta hän ei uskaltanut. Hän pelkäsi että ehkä miehellä ei ollut mitään tarkoitustakaan nähdä häntä uudelleen. Entä jos numero olisi vain väärä? Kummittelevan ajatuksen vuoksi hän ei ollut halunnut koittaa lähestyä Antoniota. Niin kauan kuin hän ei tiennyt hän ainankin voisi kuvitella että mies tosiaan tahtoi nähdä hänet uudelleen.

Cupid pudisti päätään ja laski katseensa takaisin maalaukseen. Hän jatkoi sen maalausta ja valkoiselle kankaalle alkoi muodostua lila moderni kukka. Hän teki yhdellä liikkeellä terälehtien värejä ja kastoi pensselin välillä maaliin. Huone ympärillä oli melko sotkuinen. Maalipurkkeja oli ympäriinsä ja betonilattia oli värjäytynyt maalintahroista. Yksi nurkka oli omistettu keramiikan tekemiselle ja sieltä löytyi puolivalmiita kuppeja sekä mukeja. Myös muutama siro veistos oli siellä sun täällä. Taluja oli pitkin poikin ja ne nojasivat seinää vasten. Nuorukaisen kaikki keskittyminen oli kuitenkin tämän hetkisessä taulussa. Hän yritti saada huulilleen taas nousemaan saman hymyn mutta se tuntui hivenen vaikeammalta. Tummatukka kallisti päätään hivenen ja veti jakkaran lähelleen jotta saisi istuttua. Lopulta kuitenkin hänen sinisten silmiensä katse valui seinällä raksuttavaan kelloon. Hän muisteli miehen sanoja ja oli sitä mieltä että jos toinen tulisi olisi mies kai pian täällä. Cupid laski taulun pois telineeltä ja nosti toisen sen tilalle. Hän alkoi maalaamaan seuraavaksi sinisellä sävyllä isomalle kankaalle. Hän onnistuikin saamaan muutaman roiskeen maalia kasvoilleen.

Antonio hypisteli repäistyä paperinpalasta kädessään katsellessaan hitusen rupsahtanutta, köynnöksien hyökkäyksen alle joutunutta omakotitaloa. Yllätyksekseen hänen oli pakko myöntää tuntevansa perhosten lepattavan ikävästi vatsanpohjassaan, vaikka kyseessä oli vain tapaaminen hänen... tuttunsa kanssa. Hänen mieltään kuitenkin kaiveli suunnattomasti se, miten keskiviikkoillaksi sovittu tapaaminen oli mennyt pieleen, eikä hän edes ollut muistanut ilmoittaa siitä Cupidille, joka oli varmasti odottanut häntä turhaan. Luci oli kuitenkin tullut yllättäen kylään, eikä hän ollut tajunnut ajan kulkua, ennen kuin oli ollut aivan liian myöhä edes harkita lähtöä minnekään.

Nyt hän kuitenkin oli päättänyt olla sanansa mittainen mies ja seisoi kadulla miettien, mitä reittiä hän löytäisi tiensä kellariin, jossa Cupid olisi maalaamassa. Hetken päästä hän kuitenkin huomasi kuulevansa iloisen poplaulun kantautuvan sisätilosita, ja sitä seuraamalla hän löysikin tiensä ovelle, joka oli auki. Varovasti, tuntien itsensä hetkellisesti murtovarkaaksi hän melkein hiipi sisälle ankeaan, mutta selkeästi taiteelle uhrattuun kellariin, jossa musiikki raikasi. Cupidin tuttu, tummatukkainen hahmo istuikin selkä häneen päin vedellen rohkein vedoin sinistä maalia tyhjälle kankaalle. Ilmoittamatta tulostaan mitenkään Antonio asteli mahdollisimman hiljaa nuorukaisen taakse, ja painoi sitten yhtäkkiä kätensä tämän silmille.
”Arvaa kuka?” hän kysyi nauravaisella äänellä, vapautti Cupidin silmät ja laski kätensä sitten nuorukaisen hartioille. Hänen katseensa kiersi ympäri huonetta, savitöissä ja tauluissa, jotka olivat... hän ei ollut odottanut sellaista. Häpeäkseen hänen täytyi myöntää, että oli kuvitelllut Cupidin olevan huonompi kuin mitä hän oli – ehkäpä hän oli liian ennakkoluuloinen laiskasti pukeutuvaa tanssijaa kohtaan.
”... olen pahoillani, etten päässyt keskiviikkona. Minulle tuli yllätysvieraita”, hän kuitenkin päätti pahoitella ensin, ja, vielä kun uskalsi, painoi suukon nuorukaisen päälaelle. Yksi asia, jota hän oli miettinyt epäröidessään hetken talon ulkopuolella, oli ollut se, olisiko tämä kohtaaminen samanlainen kuin heidän ensimmäisensä, vai olisiko lumouksenomainen läheisyyden helppous kadonnut.

Cupid säpsähti kun käsi peitti hänen silmänsä. Hän oli ollut niin ajatuksiensa syvyyksissä että ei tosiaan ollut kuullut toisen tuloa. Hänen huulilleen kohosi kuitenkin kevyt hymy ja hän käänsi katseensa olkansa ylitse mieheen. Hän nyökkäsi toisen sanoille ja sipaisi hiuksiaan. "Ei se mitään. Sellaista sattuu", hän sanoi vain päätään pudistaen toisen pahoittelulle. Eihän hän voisi myöntää että oli istunut kapakan portailla vielä tunnin työvuoronsa jälkeenkin ajatellen että ehkä mies oli myössä. Hän laski pensselin varovasti tasolle telineen vieressä ja vilkaisi ympärilleen. Hän laski sitten katseen hetkeksi aikaa lattiaan ennen kuin kohotti sen varovasti toiseen. "Ajattelin jo hetken että ehkä et tulisikaan", hän sitten tunnusti mielessään kalvaneen pelon toiselle. Hän kallisti sitten päätään hivenen ja tutki toista katseellaan. Antonio ei tuntunu sopivan maalin hajuiseen kellariin kalliin näköisten vaatteitensa sekä siistin ulkonäkönsä kanssa. Silti toinen oli siinä. "Mutta olen onnellinen että tulit", hän sitten lisäsi. Hän katseli hetken miestä silmiin ennen kuin painoi kevyen kokeilevan suukon miehen huulille. Hän vilkaisi sitten omia vaatteitaan. "Sinun kannattaa varmaankin pitää etäisyys minuun jotta et saa maalia vaatteisiisi", hän sitten tajusi sanoa.

Hän vilkaisi tauluja sekä savitöitä ympärillään nopeasti ja hivenen epävarmasti. "Mitä olet mieltä?", hän kysyi sitten ja levitti käsiään hivenen. "Suurin osa näistä on kyllä kesken eräisiä mutta löytyyhän täältä muutama valmiskin", hän sitten totesi hymyillen kevyesti. Toki hän halusi miehen mielipiteen teoksistaan. Cupid nosti pensselin käteensä ja huljutti sen puhtaaksi vesikulhossa ennen kuin kuivasi sen ja asett sen lasiseen purkkiin muiden sekaan. Hän otti sitten huivin pois päästään suti hiuksiaan hivenen paremmin saaden vain sinistä maalia niihin. Hän tunsi kuitenkin olonsa hivenen suttuisaksi ja varsin epäviehättäväksi. Varsinkin kun Antonio oli selvästi panostanut ulkonäköönsä. Nuorukainen pyyhki käsiään paitaansa ja nojautui penkkiä vasten. "Saat minut tuntemaan oloni melko nuhjuiseksi. Komistus", hän kiusasi hymyillen leikkisästi.

Antonion onnistui hädin tuskin pitää hymynsä värähtämättömänä yllä, sillä hän oli todellakin harkinnut hetken jänistämistä murehdittuaan sitä, millaisia vaikeuksia heidän välinsä voisivatkaan suhteeksi muuttuessaan aiheuttaa. Hän pörrötti Cupidin tukkaa kiintyneesti ja naurahti.
”Minäkin, minäkin.”
Suloinen, hitusen ujo suukko sai levottomuuden asettumaan Antonion rinnassa. Tanssijan huulet tuntuivat yhä kuin luoduilta hänen omiaan vasten, eikä nuorukainen kavahtanut hänen kosketustaan. Taika oli yhä hengissä, eikä hän malttanut olla halaamatta nuorukaista pikaisesti maalivaroituksista huolimatta, vaikka hänellä olikin yllään monien silmiin varmasti liki juhlakelpoinen puku. Vaikka halaus olikin lyhyt, hän ehti silti lausahtaa suorastaan hyristen Cupidin korvaan muutama sokerinen sana:
”Mieluummin olen lähelläsi kuin huolehdin vaatteistani.”

Antonio kuitenkin suoristautui ja alkoi katsella entistä tarkemmin ympäri huonetta siroteltuja taideteoksia Cupidin kysyessä hänen mielipidettään niistä.
”... oletko tehnyt kaikki nämä itse?” hän kysyi ajattelematta asiaa suuremmin. Hän oli kaiketi olettanut ainakin osan olevan talossa asuvan naisen tekemiä, mutta nyt silkka teoksien määrä oli jo vaikuttava.
”Olet taitavampi kuin osasin kuvitella”, mies kehaisi sitten ja asteli tarkastelemaan lähempää erästä maalausta, jonka värit hohtivat kevättä ja aurinkoa erityisen eläväisesti. Ehkäpä hän mumisi puoliääneen jotain maalauksen kauneudesta, mutta ainakin Antonio joutui hillitsemään itseään suuresti, ettei olisi hipaissut hauraanoloista maalipintaa sormenpäillään.

Antonio kuitenkin kääntyi ympäri Cupidin kehaistessa leikillisesti hänen ulkonäköään. Hän hymähti lämpimästi ja heilautti kättään.
”Ylipukeutunuthan minä olen, mutta minulla oli tapaaminen päivällä. Sinä taas näytät suloiselta maalitahroinesi”, hän naurahti kevyesti ja asteli takaisin Cupidin luo, pyyhkäisten sinistä maaliläikkää nuorukaisen poskella.
”Mutta voin toki soittaa serkkuni hätiin, jos haluat kokea muuttumisleikin. Tosin ainoastaan, mikäli suostut opettamaan minut maalaamaan”, hän ehdotti ainakin puoliksi leikillään, vaikkakin maalaaminen oli aina kiinnostanut häntä.

Cupid hymyili ylpeästi kun Antonio kehui hänen maalauksiaan. Hän katseli hetken aikaa ympärilleen ja nyökkäsi sitten. "Juu. Olen minä tehnyt kaikki nämä.", hän sitten vastasi ja laski kädet syliinsä. Hän seurasi katseellaan kun mies kumartui katselemaan lähemmin erästä talua. Hän sipaisi tummia suortuviaan ja tunsi ylpeyttä omista töistään. "Suloiselta", hän toisti kun toinen palasi hänen luokseen ja nyrpisti nenäänsä hivenen. Hän vilkaisi sitten maalissa olevia vaatteitaan hetken aikaa ennen kuin kohotti katseensa takaisin toiseen. Hän kurottautui painamaan toisen hivenen rohkeamman suudelman miehen huulille ja tunsi kuinka rinnassa sykkivä ikävä alkoi helpottua. Hän naurahti ja pudisteli päätään hivenen puolelta toiselle. "No jos kelpaan sinulle tällaisena niin en minä mitään muuttumisleikkejä kaipaa. Pidän vaatteistani vaikka ne nyt eivät olekkaan yhtä hienoja kuin sinun pukusi. Sitä paitsi joka kerta kun olet nähnyt minut niin olen ollut vaatteissa joiden ei ole tarkoituskaan olla mitenkään hienot", hän sitten totesi ja kallisti päätään hivenen sivulle. "Mutta jos haluat niin kyllä minä voin opettaa sinulle maalaamista. Tosin en kyllä tiedä miten hyvä opettaja olisin. Lähinnä minä vain annan ajatuksieni virrata ja pidän pensseliä käsissäni ja maalaan tunteeni", hän sitten kertoi. Cupid kohottautui pian hamuamaan uusia suudelmia mieheltä.

"Oliko sinulla jotakin suunitelmia tämän päivän varalle?", hän sitten uteli. Hän nosti hivenen kostean rätin pöydältä käsiinsä ja pyyhki kätensä siihen. Nuorukainen kohotti sitten katseensa taas Antonioon. Hän kohotti kulmiaan hivenen kysyvästi. Tummatukka suti taas hetken aikaa hiuksiaan ja antoi katseensa kiertää pitkin huoneessa olevia tauluja. Hän kuitenkin asteli lopulta pistämään musiikkia hivenen pienemmälle. Hän hymisi hiljaa hitaamman kappaleen tahtiin ja asteli nostamaan muutaman veistoksen lattialta pöydälle. Hän oli aijemmin päivällä maalannut ne erivärisillä lasitteilla ja ne odottivat vain uuniin pääsyä. Cupid käänsi lopulta katseensa Antonion suuntaan. "Minulle ainakin kelpaisi jonkunlainen ruoka. Olen viimeksi syönyt aamulla leipomossa", hän sitten totesi mietteliäänä ja asteli pieneen kylpyhuoneeseen putsaamaan kasvonsa sekä kätensä. Hän myös koetti parhaansa mukaan saada maalin pois hiuksistaan.

Hän asteli sitten takaisin isomman huoneen puolelleja Antonion luokse. Hän kohotti kätensä sipaisemaan miehen harmaa raidallisia hiuksia ja jäi tuijottelemaan niitä hetkeksi. Hän laski sitten katseensa toisen silmiin ja hymyili läpimästi. "Onneksi tulit", hän vielä kuiskasi hempeästi ja laski kätensä sivelemään hellästi miehen leukaa.

”Niin, suloiselta”, Antonio toisti hitusen kiusoitellen. Maalitahrojen peittämänä ja vielä nenäänsä ilmaukselle nyrpistellessään Cupid toi hänen mieleensä lapsen, vaikka yleensä tanssija ei vaikuttanutkaan hänen silmiinsä lapselliselta.
”Vähän kuin pieneltä lapselta, joka on päästetty sormivärien kimppuun.”
Suudelmassa, jonka Antonio sai huulilleen ei kuitenkaan ollut mitään lapsekasta. Kuten ei ollut siinäkään Cupidissa, jonka Antonio oli nähnyt yli viikko sitten tanssimassa hurraaville miehille, mutta tuntui paljon paremmalta, kun hän tiesi poikamaiselta näyttävän ulkokuoren alla lymyävän aikuisen suukkoineen ja halauksineen keskittyvän vain häneen.
”Jokaisen tulee pitää yllään sitä, mikä hänelle sopii. Minä näyttäisin kamalalta t-paidassa, sinä epäluonnolliselta Chanelin puvussa”, hän hymähti paijaten mustia suortuvia. Monet suukot saivat hänet hymyilemään, ja mies sipaisi nuoremman nenänpäätä kevyesti.
”Mitäköhän maalaisit, jos maalaisit minua ajatellen?” hän kysäisi kuin ohimennen, mutta aidosti kiinnostuneena. Hän ei ollut koskaan täysin ymmärtänyt taiteiden kaoottista, luovaa voimaa. Hän osasi järjestellä asioita, pistää ne toimimaan, mutta hän ei osannut luoda mitään, mikä kumpusi vain tunteista.
”Jos vain opin maalaamaan muuta kuin tikku-ukkoja, se riittää minulle.”

Antonio jäi katselemaan, kuinka Cupid siisti itseään, hääri ympäri kellarihuonetta, noukki muutaman veistoksen lattialta, hiljensi musiikkia... teki kaikenlaista kuin saadakseen hänet viihtymään paremmin. Se sai hänet tuntemaan olonsa hieman hölmöksi seistessään vain siinä aloillaan, mutta onneksi kysymykset saivat hänelle muuta ajattelemisen aihetta.
”No, minun pitää vain päästä ajoissa nukkumaan. Huomenaamu on aikainen ja kiireinen”, hän selitti turhaan Cupidia yksityiskohdilla vaivaamatta.
”Mitä ajattelit syödä? Menisimmekö jonnekin?” hän kyseli omasta vuorostaan. Ei hänellä ollut kova nälkä, mutta ruoka kelpasi kyllä, eikä hän halunnut pitää Cupidia nälässä. Samaan aikaan hän kuitenkin jäi katselemaan hitusen haikeana tauluja, ja tarttui sitten leukaansa sivelevään käteeen.
”Olisin halunnut nähdä sinun maalaavan...”

Cupid kohautti olkiaan ja puri huultaan hivenen miettien omaa rahatilannettaan. Hänen tarvitsisi löytää jotakin ruokaa johon hänellä olisi varaa. Hän vilkaisi sitten ympärilleen ja laski katseensa lopulta käteen joka oli tarttunut hänen omaansa. Hän hymyili pienesti ja mutristi huuliaan hivenen. "Ajattelin että et ehkä viihtyisi täällä enempää kuin mitä on pakko. Voisimmehan me tilata tänne jotakin ruokaa jos haluaisit. Tosin en tiedä onko minulla varaa sellaiseen. Talon puutarhassa on ihana pieni huvimaja jossa on mukava syödä. Mutta voimme me tietenkin mennäkkin", hän pohti ääneen ja kohotti katseensa Antonioon. Hän jäi katselemaan toista hetkeksi aikaa silmiin ja kurottautui painamaan hellän suudelman toisen huulille. "Kunhan saan olla kanssasi niin mikä vain käy", hän lisäsi sitten. Hän tutki miestä hetken aikaa katseellaan mietteliäänä. Hän sipaisi sitten toisen poskea hellästi. "Mutta nyt kun sinä olet täällä niin olen saanut inspiraationi takaisin", hän sitten totesi. Cupid sipaisi hiuksiaan hivenen ja vilkaisi kellarin yhdestä ikkunasta ulos huomatakseen että ulkona paistoi kauniisti aurinko. Hän oli kuitenkin sitä mieltä että Antonio saisi päättää. Hän voisi koettaa sovettaa rahansa toisen mielen mukaan. Oli kai jokaisessa ravintolassa ainakin ilmainen vesi ja leipäkori.

Hän jäi katselemaan taulua joka oli jäänyt kesken telineeseen. Hän kallisti päätään hivenen ja tarttui pensseliin. Hän veti huolella muutaman tumman violetin viivan sinisten päälle ja seuraavaksi lisäsi hivenen kultaisen väristä maalia paksuna kerroksena muutamaan kohtaan. Nopeasti tummatukka vilkaisi Antoniota olkansa ylitse laskien pensselin taas kädestään. "Itse asiassa minusta olisi ihanaa koettaa piirtää lyijykynä luonnosta sinusta", hän sitten totesi mietteliäänä ja hymyili hellästi.

Antonio räpsäytti silmiään kerran, pari, ja irrotti otteensa Cupidin kädestä. Hänen oli vaikea muistaa, ettei nuorukainen ollut taloudellisesti yhtä vahvoilla kuin hän. Hän kuitenkin pärskähti monille vakuutteluille ja taipumisyrityksille melkein kuin olisi loukkaantunut siitä, että Cupid yritti miellyttää häntä.
”Hölmö, en aio ajaa sinua vararikkoon. Miten ajattelit syödä? Minä voin vaikka valmistaa jotain, jos meillä sattuu olemaan edes jonkinlainen hella käytössämme”, hän pärskähti mustaa tukkaa pörrötellen. Cupid kyllä hemmotteli häntä kovaa vauhtia piloille kiltteydellään ja suudelmillaan, mutta sentään hänestä oli tainnut olla jotain hyötyäkin, kun tanssija oli kerta saanut inspiraationsa takaisin.

Inspiraation palautuminen myös näkyi, kun Cupid ajautui kuin itsestään takaisin kesken jääneen maalauksensa pariin ja lähti sutimaan niin vaivattoman näköisesti siveltimellään, että vaikutti miltei siltä, että välineellä oli oma tahto. Antonio oli taas hiipinyt kuin huomaamattaan aivan Cupidin olkapään taakse katselemaan, ja hän hätkähti nuorukaisen katsahtaessa yhtäkkiä häneen päin. Ehdotukselta kuulostanut toteamus sai hänet avaamaan silmänsä kyseenalaistavasti, mutta sitten hän painoi pikaisen suukon vastustamattoman herkullisilta näyttäville huulille, raapaisi itselleen penkin lähistöltä ja asettui siihen istumaan ryhti viivasuorana, hiuksensakin vielä parempaan ojennukseen sukien.
”No, kyllä minä maltan sen aikaa olla aloillani. Miten haluat minun olevan tässä?”

"No tuossa pienessä sivuhuoneessa on keittiönurkkaus. Mieluusti pysymme täällä kellarissa. Ja ulkoa löytyy myös grilli", Cupid kertoi hymyillen kevyesti. Hän kaiveli hetken aikaa tavaroitaan ja otti esille vihon sekä lyijykynän. Hän istahti sitten alas ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa Antoniota hiljaisena. Hän otti hivenen mukavemman asennon ja piirsi muutaman viivan kokeiluna sivun reunaan. Hän kohotti sitten katseensa mieheen ja hymyili hellästi. "Ole sellaisessa asenossa joka sinusta tuntuu luontevalta", hän neuvoi vain ja odotti että toinen valitsisi asentonsa ennen kuin alkoi kevyin ottein luonnostelemaan toisen kasvon piirteitä paperille. Huoneen täytti hiljaisuus lukuun ottamatta radiosta kuuluvaa musiikkia. Cupid hymyili itsekseen ja käänsi kuitenkin pian sivua. Hän oli saanut tehtyä yhden kasvo luonnoksen ja seuraavaksi oli vuorossa koko vartalokuva. Hän jatkoi innostuneena piirtämistään luoden tasaisin väliajoin katseen Antonioon saadakseen jokaisen yksityiskohdan tehtyä oikein. Nuorukainen ei edes muistanut koska viimeksi samanlainen inspiraatio olisi sykkinyt hänen sisällään. Milloin viimeksi hän oli halunnut ikuistaa jonkun samalla innolla paperille.

Hän sipaisi hiuksiaan pois tieltä ennen kuin jatkoi kevyiden viivojen piirtämistä ja pikku hiljaa paperille ilmestyi tummatukan mielestä kohtuullisen hyvä piirrustus Antoniosta. Cupid syventyi hetkeksi aikaa vielä viimeistelemään kuvaa ja värittämään varjoja. Hän lopulta vei lehtiön hivenen kauemmas itsestään ja katseli sitä hetken. Hän nyrpisti nenäänsä hivenen ja asteli sitten toisen luokse. Hän ojensi lehtiön miehelle ja painoi hellän suudelman toisen poskelle. "Ei se täydellinen ole. Mutta..", hän sanoi ja laski katseensa piirrustukseensa. "Toivottavasti minulla tulee mahdollisuuksia tehdä useampiakin piirrustuksia sinusta. Joskus kun et näytä noin viralliselta", hän sanoi hellästi naurahtaen. Hän sipaisi Antonion hiuskia hellästi ja asteli sitten katselemaan missä kunnossa kellarin pieni keittiö nurkkaus oli. Kaikki tuntui olevan kuitenkin toiminnassa.

"Haluatko siis syödä täällä?", hän sitten uteli ja asteli takaisin miehen luokse. Tummatukkan keskittymis kyky nälkäisenä ei ollut mikään kaikkein pisin. Cupid hymyili pienesti ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa maalauksensa suuntaan. Hän puri sitten huultaan hivenen. "Pääsenkö minä nukkumaan sinun viereesi tänä yönä", hän uskaltautui kysymään vaikka pelkäsikin vastauksen olevan kielteinen.

Antonio pysytteli hievahtamatta Cupidin kynän lähtiessä tanssimaan paperilla. Hän seisoi selkä jäykkänä, vakavana ja virallisena, sillä hän ei ollut koskaan osannut poseerata luonnollisesti. Hitaasti hänen tapansa istua kuitenkin rentoutui ja tiukoille kasvoille luikahti hempeä hymynkare – Cupid oli aivan kuin lumouksen vallassa itse, kun keskittyi tiukasti piirtämiseen häntä vain pikaisesti luovuuden paloa täynnä olevilla silmillään vilkaisten. Silti, innokkaista kädenliikkeistä ja hartaannäköisestä keskittymisestä huolimatta Cupid nyrpisteli nenäänsä ja näytti melkein pettyneeltä tullessaan tuomaan luonnoslehtiön Antonion näytille.

Oliivinvihreät silmät laajenivat ja Antonio painoi käden suulleen selkeästi liikuttuneena. Hän piteli lehtiötä tärisevin sormin, aivan kuin peläten rikkovansa sen. Jokainen hänen keskeisistä piirteistään oli selkeästi esillä, kiintyneesti toistettuina, eikä hän kyennyt kuvittelemaankaan, millaisella tavalla Cupidin oli täytynyt nähdä hänet kyetäkseen johtamaan tuollaisen näkemyksen paperille.
”Cupid... Senkin pirulainen, piirsit minut tahallaan nuoremman näköiseksi”, hän kähähti päätään pudistelle, nousi ylös ja lasketti luonnoslehtiön turvaan samalle pöydälle, jossa oli puolivalmiita veistoksia odottamassa.
”Olisi vain kunnia, jos viitsisit piirtää minua enemmän”, hän hymähti sitten. Olihan häntä aiemminkin piirretty, Victoiren perhekuvien pääjalkaisena ja Mariellen tuskallisen tarkalla realismilla, mutta Cupidin piirroksessa oli jotain hyvin henkilökohtaista.

Cupidin palatessa kysymyksen kera Antonio nyökkäsi vastaukseksi.
”Kyllä, jos meillä vain on jotain tarpeita, joista tehdä jonkinlaista ruokaa. Minulla ei ole kovin suuri nälkä, mutta sinun mahasi taitaa kurnia?” hän kysyi hymyillen, ja hymy vain leveni toisen kysymyksen kuuluessa.
”... missä sängyssä?” hän kysyi, epäsuorasti myöntyen ajatukseen. Hän ei kuitenkaan halunnut vaarantaa Cupidia asuntonsa lähistöllä liikkuville paparazzeille – samassa kerrostalossa asui pari muutakin juorulehtien uhria, muusta lähistöstä puhumattakaan – mutta hän ei myöskään voisi jäädä helposti yötä nuorukaisen asunnolle. Ei, koska hän todennäköisesti joutuisi siivoamaan koko paikan, ennen kuin kykenisi nukkumaan siellä, ja sitäpaitsi hän tarvitsisi puhtaat vaatteet aamuksi.

Cupid hymyili kevyesti nähdessään kuinka liikuttunut Antonio oli piirrustuksesta. Se hämmensi häntä hivenen sillä eihän piirrustus ollut suinkaan täydellinen vaan täynnä vikoja. Hän ei kuitenkaan sanonut sen enempää vaan painoi vain hellän suudelman miehen huulille ja jäi sitten katselemaan toista hetkeksi aikaa. "No täällä ei oikeastaan ole mitään mutta voin käydä lähikaupassa ostamassa meille jotakin. Jos et halua että menemme yhdessä", hän sanoi ja kallisti päätään hivenen. Toisen seuraava kysymys sai hänet kuitenkin kurtistamaan kulmiaan hivenen. Hän ehti unohtaa jo hetkiseksi että toisen julkisuuskuva ei varmaankaan kestäisi häntä. Hän astui sitten askeleen kauemmas ja painoi lehtiön kiinni. "No ehdottaisin minun luonani mutta sinä tuskin pystyisit olemaan siellä joten sitten ei kai oikeen jää mitään paikkoja jäljelle", hän totesi hivenen harmistuneena. Hän ei ollut koskaan nukkunut niin hyvin kuin Antonion vieressä. Toki he voisivat mennä jonnekkin motelliin mutta nekin olivat usein hivenen siivottomia sekä muutenkaan hänellä ei ollut rahaa moisiin. Cupid käänsi katseensa takaisin Antonioon ja hymyili miehelle hellästi. "Se kai on hivenen vaikea järjestää", hän totesi sitten. Hän repäisi vihostaan yhden sivun ja nappasi kynän.

"Mitä sinä haluaisit tehdä minulle ruuaksi?", hän uteli. Hän voisi tehdä listan jotta muistaisi ostaa kaikkea ja ostaa ainekset sitten pienestä marketista joka oli korttelin päässä. Tummatukka sipaisi hiuksiaan ja nojasi sitten päänsä käsiinsä katsellessaan toista. Hän huokaisi rentoutuneesti ja tunsi olonsa tyhmäksi kun hymyili kaiken aikaa. Hän pyöritteli kynää hetken aikaa kädessään."Jos haluat saat kyllä sen piirrustuksen itsestäni. Minulla on kuitenkin aikaa piirtää uusia", hän totesi ja kohotti kulmiaan hivenen kysyvästi.

Nuorukainen epäröi sitten hetken aikaa ja katseli tyhjää paperia. "Tosin jos sinulla ei ole nälkä ei meidän ole pakko laittaa ruokaa. En halua suinkaan vaivata sinua", hän sitten totesi hymyillen pienesti. Cupid asteli sitten Antonion viereen ja kietoi kätensä hellästi miehen ympärille. Hän säpsähti sitten yhtäkkiä. "Ainiin olen maalissa", hän sanoi kauhistuneena ja koetti katsoa oliko sotkenut miehen kalliin näköiset vaatteet.

Cupidin olettamus, ettei Antonio tietenkään haluaisi mukaan, sai hänet kurtistamaan kulmiaan ja pysähtymään hetkeksi miettimään. Oliko hän todella antanut niin jyrkän kuvan itsestään? Ajatus alkoi nopeasti kismittää häntä, ja huokaisten Antonio pyyhkäisi otsatukkaansa pois kasvoiltaan.
”Miksen haluaisi tulla? Eihän täällä kukaan pompahda nurkan takaa kameran kanssa eteemme”, hän tokaisi harmistuneesti. Kohta tuikea ilme kuitenkin pehmeni hänen kasvoiltaan ja Antonio ojensi kätensä sivelemään nuorukaisen poskea.
”... en minä halua piilotella ja pysyä sinusta kaukana. En halua sinun joutuvan kokemaan samaa, minkä läpi minä olen saanut rämpiä jo parikin kertaa”, hän hymähti, mutta kuitenkin vain pikaisesti, aivan kuin todellisen motiivin näkymättömissä pysymisen pakkomielteeseen olisi ollut kovin nolostuttava kaikessa hempeydessään.

Asian myöntäminen sai kuitenkin Antonion erityisen päättäväiselle tuulelle, ja hän hymyilikin itsevarmasti ja tuhahti Cupidin sanoille.
”Tch, saan varmasti tarvitsemani vaatteet sinun luoksesi, ja kunhan suihkusi toimii ja lähellä on katu, johon saa taksin, pystyn olemaan siellä”, hän julisti suorastaan rehvakkaasti ja kaappasi Cupidin tiukkaan syleilyyn.
”Minä olen järjestellyt suuren firman asioita, ei yksi yökyläily ole mitään siihen verrattuna.”

Vanhempi mies päästi kuitenkin Cupidista kohtapuoleen irti, antaen tälle hieman tilaa hengittää. Mitä ruokaa hän laittaisi, mitä täällä kykenisi laittamaan, halusiko hän piirroksen... monia kysymyksiä, ja monia vastausvaihtoehtoja. Sormet ryhtyivät taas nyppimään siistiä partaa, ja liike keskeytyi ainoastaan toisen säpsähdykseen. Antonio tarkisti nopeasti pukunsa, ja sai huokaista helpotuksesta – se ei ollut tahriutunut maaliin. Hän oli hyvätuloinen, muttei kuitenkaan niin hyvätuloinen, etteikö kalliin puvun piloille meno olisi kirpaissut – ihan jo tunnesyistäkin!
”Hyvänen aika. Sinut pitäisi varmaan pestä, että voisimme paremmin kuherrella”, hän huokaisi vakavissaan ja pudisteli hermostuneesti takkinsa liepeitä. Sitten idean valo valaisi hänen tummat silmänsä, ja hän löi kätensä yhteen innostuneesti.
”Mutta mehän voisimme mennä jo nyt sinun luoksesi. Laittaa ruokaa siellä. Miltä se kuulostaisi sinusta?”

"Käy se minulle", Cupid sanoi hymyillen ja nyökkäsi toisen ehdottaessa hänen luokseen menemistä. "Siellä on keittiö johon on tuskin koskettu ja toimiva suihku", hän sitten sanoi ja nyökäytti päätään. Olihan asunto melko sekalainen mutta toivottavasti kuitenkin Antonio edes hivenen viihtyisi siellä. Hän sipaisi hiuksiaan mietteliäänä ja asteli sulkemaan radion. "Mutta minä menen aivan ensimmäisenä vaihtamaan vaatteet puhtaisiin", hän sitten totesi ja asteli kylpyhuoneen suuntaan. Hän huuhteli kätensä sekä pyyki kasvonsa ennen kuin ripusti vaatteensa siellä olevaan telineeseen. Hän veti sitten ylleen lämpimän ruskeat pellavahousut sekä valkoisen t-paidan. Viimeisenä hän veti ylleen vaalean harmaan villatakin jonka oli aikoinaan itse kutonut. Hän nappasi tutun laukun käsiinsä ja nappasi tavaransa pakaten ne mukaan. Hän palasi sitten huoneen puolelle ja otti hiuksistaan vielä huivin pois. Hän pöyhi hiuksiaan hetken aikaa hivenen paremmin ennen kuin veti päähänsä turkoosin baskerin. Hän vilkaisi sitten ympärilleen ja katsoi että kaikki oli paikoillaan. "Mennään", hän sanoi sitten ja tarttui hellästi miehen kädestä kiinni. Hän kaipasikin jo raitista ilmaa kun oli ollut jo pidempään maalin hajuisessa kellarissa. Hän johdatti heidät ulos ja painoi oven kiinni varmistaen että se oli lukossa.

"Tästä läheltä menee merto suoraan melkein minun kotini eteen. Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan niin voidaan mennä sillä. Voimme vaikka käydä ruokakaupassa siinä matkan varrella", hän ehdotti hymyillen hellästi mutta seisahtui kuitenkin pihalle. Hän kietoi kätensä Antonion kaulan ympärille ja painoi hellän suudelman miehenen huulille. "Nyt voidaan kuherellakkin kun minulla on puhtaat vaatteet", hän sanoi iloisesti ja asteli sitten suojaisalta pihalta pois. Hän jäi hetkeksi aikaa katselemaan taloa ennen kuin lähti astelemaan rauhallisin askelin pitkin katua. Cupid käänsi sitten katseensa miehen suuntaan ja jäi katselemaan toista hetkeksi aikaa. "Kysyinkö minä ollenkaan miten sinun viikkosi on kulunut?", hän uteli sitten ja tervehti hymyillen erästä miestä joka oli pihalla leikkaamassa nurmikkoaan. Tunnistihan moni jo nuorukaisen näillä kaduilla. Varsinkin kadun mies väestö jotka jäivät huokaillen katselemaan tummatukan perään. Kuitenkaan nyt hänellä ei ollut aikaa kenellekkään muulle kuin Antoniolle. "Toivottavasti tulet edes vähän viihtymään minun luonani", hän sitten totesi mietteliäänä.

Antonio ei mahtanut pienelle hykerrykselleen mitään. Se, ettei Cupidin keittiöön oltu koskettu juuri ollenkaan kuulosti samaan aikaan niin surkealta että hupaisalta, ja sopi vielä siihen kuvaan, jonka hän oli saanut nuorukaisesta niin hyvin... Se ei kuitenkaan ollut ongelma, ja Antonio uskoi, että pystyisi viihtymään Cupidin luona, vaikka hänen mielessään vilkkuikin kauhukuvia saastaisista asunnoista. Hän jäikin lievästi jännittyneenä odottamaan, että tanssija saisi itsensä siistittyä ja vaatteensa vaihdettua – ja minkä yllätyksen mies kokikaan, kun tummatukkainen asteli takaisin näkösälle! Hän jäi katselemaan Cupidia hetkiseksi hyvin tyytyväinen ilme kasvoillaan, ja totesi sitten hymyillen:
”Nämä taitavat olla niitä kauniita vaatteita, joita en ole päässyt näkemään.”

Sulkien sormensa Cupidin sormien ympärille Antonio seurasi nuorempaa miestä ulos, raittiiseen ilmaan, pois maalintuoksuisesta kellarista, ja kietoi kätensä rakastavasti kaulaansa kapsahtaneen tanssijan ympärille. Häntä ei tuntenut kukaan täälläpäin, ja oli ihmeen helppoa hengittää, vaikka omakotitalojen tummat ikkunat tuijottivatkin joka puolella.
”Niinpä voimmekin!” hän naurahti ja painoi uuden suudelman toisen huulille. Hän ei antanut itsensä nähdä muiden katseita, hän ei niistä välittänyt, sillä hän nappasi Cupidin käden uudestaan omaansa ja asteli katua eteenpäin pystypäin.
”Hyvin kiireisesti, mutta pääsimme yhteisymmärrykseen erään vaikean asiakkaan kanssa”, hän hymähti, puhuen työasioistaan hyvin haluttomasti.
”Tulen varmasti viihtymään luonasi. Mutta käymmekö ensin siellä kaupassa?” hän kysyi varmistukseksi, sillä ei tiennyt, minne he sillä hetkellä olivat kävelemässä. Nämä kadut ja kujat... hän ihmetteli, miksei ollut aiemmin kävellyt niillä, niin kotoisilta ne tuntuivat. Ne loivat hymyn parrakkaan miehen kasvoille pienen hymyn, ja hän puristi Cupidin kättä tiukasti.
”Ja mitä haluaisit syödä? Voin valmistaa mitä vain, mitä tahdot syödä.”

Cupid naurahti ja vilkaisi vaatteitaan. "No nyt onneksi näit. Varauduin siltä varalta että tulisit", hän tunnusti sillä olihan nuorukainen tosiaan miettinyt vaatteita valitessaan Antoniota. Hän tunsi olonsa onnelliseksi astellessaan rauhallisia katuja pitkin. "Hmm. Mitä ruokaa", hän pohti ääneen mutta ei oikein tiennyt mitä sanoa. Hän söisi mitä vain mitä toinen laittaisi mutta jos mies halusi hänen valitsevan jotain ruokaa niin hän voisi sen tehdä. Pian näköpiiriin tuli kuitenkin pieni ystävällisen näköinen marketti. "Jos käymme tuolla hakemassa ruoka-aineksia sillä minun asuntoni lähellä ei oikeastaan ole ruokakauppaa", hän sanoi ja asteli kauppaa kohti. Hän nappasi heille korin sillä ajatteli että se riittäisi. "Minulle käy mikä tahansa ruoka mutta ehkä jokin missä olisi kalaa voisi olla hyvää", hän pohti ääneen. Hän mutristi huuliaan sitten hivenen ja hymyili pian hellästi. "Osaatko laittaa jälkiruokiakin? Koska siitä on ikuisuus kun viimeksi olen saanut hyvää jälkiruokaa", hän sitten uteli ja kohottautui painamaan hellän suukon Antonion poskelle unohtaen hetkeksi kuinka julkisella paikalla he olivat. Hän seuraili sen jälkeen kiltisti miestä ja katseli kun toinen nosteli koriin ruoka-aineksia joista hän ei edes koskaan ollut kuullut.

Pian kuitenkin kaikki tarvittava oli ilmeisesti mukana ja he suuntasivat kassalle. Hän tyytyi osaansa pakkailemaan tavarat pussiin sillä välin kun Antonio suoritti maksamisen. Hän veti henkeä terävästi nähdessään kuinka suuri summa ruokiin meni rahaa. Nuorukainen ei kuitenkaan sanonut mitään mutta kantoi ostokset haluten tehdä edes jotain.

Hän näytti tietä metroasemalle ja kipitteli edeltä portaat alas. Hän kaivoi laukustaan lippunsa ja leimasi sen odottaen että Antonio sai oman lippunsa ostettua. Metromatka oli lyhyt ja asema jolle he jäivät oli paljon edellistä sotkuisempi. Cupid ei asunut sillä kaikkein kurjimmalla alueella mutta ei parhaallakaan. Hän loi katseen mieheen kuin varmistaakseen hiljaa että toinen yhä tahtoi tulla hänen luokseen. Pian he kuitenkin olivat vaalean kerrostalon edessä. "Toivottavasti olet nyt varma että tahdot tulla luokseni", hän sanoi vielä ennen kuin avasi oven rappukäytävään. Rappukäytä oli hivenen räsiintynyt ja siellä lojui muutama roska. Tummatukka nyrpisti nenäänsä ja asteli rappuset ylös kolmanteen kerrokseen. Hän avasi oven pieneen asuntoonsa joka koostui lähinnä pienestä tilasta josta löytyi sänky, keittiö ja olohuone. Ainoa ovi oli kylpyhuoneeseen ulko-oven lisäksi. Siellä täällä lojui muutama vaate sekä kankaan pätkä. Hänen tekemiään tauluja oli seinillä ja muutama patsas koristi asuntoa. Myös vanhan aikainen ompelukone vei asunnosta oman tilansa. Yleisesti asunto oli kuitenkin siisti ja ikkunasta kajastava näkymä oli kaunis. "No? Mitä sanot? Onko se yhtä kauhea kuin ajattelit?", hän uteli ja kohotti katseensa Antonioon laskien tavarat maahan.

Antonio otti ohjat täysin omiin käsiinsä kaupassa, ja kävi hyllyt ja valikoimansa tuotteet läpi huolella. Häntä ostoksien loppusumma ei hirvittänyt, hän näki mielessään vain herkullisen kala-annoksen, jonka tarjoaisi iloiten Cupidille. Mies ei voinut olla kuvittelematta, kuinka huonosti vähävaraisen nuorukaisen täytyi syödä – ajatus hirvitti häntä, sillä hän tiesi itse, kuinka huonosti voi aina, kun joutui syömään käytännössä ravinteetonta valmismössöä. Tietenkin toisaalta kaikki jaksoivat muistuttaa, että hän oli vain piloille hemmoteltu herkuttelija, joka ei nirsouttaan kyennyt enää syömään tavallista ruokaa.

Antonio kantoi kiltisti ostoskassin koko hiljaisen metromatkan ja lyhyen kävelyn ajan, katse joka hetki Cupidissa kiinni. Hän ei kyennyt sisälle nuorukaisen asuntoon päästyään edes tuomaan mieleensä, miltä katu sen ulkopuolella näytti, mutta sen sijaan hän muisti selkeästi, miten mustat suortuvat olivat leijailleet esiin turkoosin baskerin alta. Katsellen ympärilleen melko siistissä, mutta ahtaassa asunnossa vanhempi mies lasketti muovikassin nojaamaan seinää vasten ja kaappasi sitten Cupidin huulet syvään suuteloon, joka jätti hänet seisomaan aivan liki tanssijan kehoa, kädet sen ympärille hellästi kiertyneinä.
”Mikään paikka, jossa olet, ei ole kauhea”, hän hymisi nuoremman korvaan ja päästi sitten hitusen hämillään irti. Kiirehtikö hän liikaa? Osoittiko hän tunteitaan liian vähän? Hän ei osannut sanoa, aivan kuin olisi kokenut ensirakkautensa uudestaan. Antonio ei ollut tottunut sellaiseen, ja tunsi nyt aivan yhtäkkiä olonsa suunnattoman epävarmaksi.
”... haluatko, että laitan ruokaa heti?”

Cupid naurahti kevyesti miehen sanoille ja painautui toista vasten hellästi vastaten mielellään saamiinsa suudelmiin. Hän vetäytyi sitten kauemmas toisesta ja otti baskerin pois päästään. Hän sujautti kengät jalastaan ja asteli pistämään ympäriinsä olevat vaatteet isoon kaappiin. Hän työnteli tavaroita hetken paikoilleen ennen kuin kohotti katseensa Antonioon. "No voisihan sitä laittaa ruokaa heti", hän totesi mietteliäästi ja nyökkäsi. Hän sipaisi tummia suortuviaan ja heitti sitten maassa lojuvan päiväpeiton sänkynsä päälle. Hän nappasi sitten ruokapussit eteisestä ja vei ne pieneen keittiö komeroon johon mahtui yksi ihminen kerrallaan. "Toivottavasti saat täällä ruokaa laitettua", hän sanoi ja silmäili hetken aikaa huolestuneena hellaansa. Hän kuitenkin nosteli sitten tavarat pöydälle ja jääkaappin päälle. Hän nosteli muutaman purkin käteensä ja katseli niitä hetken aikaa hivenen hämmentyneenä kohauttaen olkiaan kuitenkin hivenen. Hän asteli sitten laukkunsa luokse ja nosti lompakkonsa esiin. Hän kaivoi setelit jotka oli saanut tippinä kapakasta viime iltana ja pisti ne pieneen säästölippaaseensa. Lopulta nuorukainen istahti sängylleen ja huokaisi kevyesti.

"Voinko minä auttaa jonkun kanssa?", hän sitten uteli ja vilkaisi keittiötä kohden. "Tuonne keittiöön ei kyllä kahta ihmistä taida mahtua mutta jos on jotain mitä voisin tehdä nii auttaisin mielläni", hän sanoi hymyillen hellästi. Hän nosti jalat sängylleen ja seuraili hetken aikaa Antoniota katseellaan. Nuorukainen nappasi vihon käsiinsä ja alkoi taas luonnostelemaan toisen kasvon piirteitä paperille. Ehkä hän saisi toisesta luonnollisemman kuvan kun mies ei tietäisi olevansa piirustuksen kohteena. "Ei tämä kovin hääppöinen asunto ole. Mutta on sentään katto pään päällä", hän totesi ja nousi seisomaan. Cupid asteli lähemmäs keittiötä ja laski vihon käsistään jääden katselemaan toisen liikkeitä hetkeksi.

"Mitäs minä oikein saan ruuaksi", hän sitten kyseli uteliaana ja kurkki toisen ohi keittiön antimia. Hän laski kätensä kurnivalle mahalleen ja nuolaisi huuliaan. "Näyttää hyvältä", hän lisäsi vielä ja kurotti painamaan suukon miehen huulille.

Antonio kohotteli kulmiaan hetken aikaa Cupidin tarmokkuudelle, mutta nuorukaisen riisuessa ulkovaatteensa hän itsekin noudatti esimerkkiä, vaikka huolehtikin vähän sukkiensa perään – ja heti seuraavalla hetkellä tajusi juuri kuvitelleensa nuorukaisen kodin lattiat automaattisesti tahmeiksi, vaikkei näin ollut. Pieni, ahdas keittokomero sai hänet pysähtymään hetkeksi ja hieromaan partaansa, mutta päättäväisyys silmissään leimahtaen mies asteli piskuiseen kyökkiin ja alkoi järjestää itselleen tarvitsemaansa laskemistilaa.
”Tämä on kieltämättä pienempi, kuin teininä asuttamani pikkuasunnon keittiö, mutta olenkin aina pitänyt haasteista”, hän hymyili Cupidille lämpöisästi pestessään veistä, jolla alkoikin kohta leikellä kalaa.

Antonio hoiti ruuanlaiton jälleen kerran varmalla ja tottuneella otteella, ja hänen suupielissään väikkyi koko ajan pieni, tyytyväinen hymy. Se, että hän saisi syöttää ruokaansa jollekulle tärkeälle sai ruuanlaiton tuntumaan entistä mielekkäämmältä, ja onnistumisen tunteen suloisemmalta.
”Saan tämän hoidettua yksinkin, älä huoli”, hän huikkasi Cupidille, sillä ei uskonut, että he olisivat mahtuneet keittiöön samaan aikaan. Hän ei kiinnittänyt paljoa huomiota nuorukaisen tekemisiin, ei ennen kuin tummatukka tuli kuikuilemaan hänen olkansa yli pannulla tiriseviä kalanfileitä ja takalevyllä porisevaa pastakattilaa. Koko asunnon oli vallannut mieto valkosipulin ja raikas sitruunan tuoksu.
”Isoäitini erikoista”, Antonio vastasi pehmeästi ja kumartui vastaamaan suudelmaan, minkä jälkeen hän käänsi kalat, paljastaen kauniin kullanruskeaksi paahtuneen pinnan.
”Nyt voisit auttaa minua. Ostin tarpeet pieneen salaattiin, voisit kaiketi pilkkoa ne?”
Hän itse puolestaan jätti kalan paistumaan omassa rauhassa hetkeksi, ja availi Cupidin kaappeja, etsien järjestelmällisesti heille lautaset, lasit ja aterimet.
”Missä syömme? Sohvapöydän ääressä?” hän kysyi ja kurkisti sitten paistinlastan avulla kalan vointia. Hetkisen päästä mies myös kieputti tagliatellea maistettavaksi, ja pureskeltuaan itse hetken mietteliäänä hän ojensi sitten haarukkaa Cupidia kohti, aikoen syöttää maistiaisen nuorukaisellekin.
”Onko tämä sinusta sopivan kypsää?”

Cupid hymyilli kevyesti ja kaivoi kaapista veitsen sekä leikkuulaudan leikellen heille varovasti salaattia. Hän pisti sen oma tekemäänsä kulhoon ja vei pienelle pöydälle jossa oli vähiten tavaraa. "Noh sohvapöytä on ainoa pöytä joka täältä löytyy jos ei ompelukoneen pöytää lasketa joten siinä olisi varmaan helpoin syödä", hän myönsi naurahtaen ja vei lautaset, aterimet ja lasit pöydälle salaatin viereen. Hän asteli sitten takaisin ja katseli hetken aikaa haarukkaa ennen kuin avasi suunsa. Hän söi kiltisti pastan ja kohautti olkiaan. "Eiköhän se ole nyt valmista? Tosin minulta ei ehkä kannata kysyä", hän totesi ja oli sitä mieltä että oli pasta raakaa tai ei ainakin se maistui hyvälle. Hän vilkaisi ympärilleen miettien mitä voisi käyttää pannun alusina ja lopulta nosti muutaman kankaan palan viikattuna pöydän suojaksi. Hän muutenkin siinä pienessä tilassa koetti työnnellä tavaroita paikoilleen ahtaassa asunnossa. Nuorukainen asteli sitten sänkynsä luokse ja siveli päiväpeittoa hivenen tasaisemmin istahtaen alas jääden katselemaan hetkeksi aikaa Antonion suuntaan. "Hyvinhän sinä sait ruokaa tehtyä minun pienessä keittiössäni", hän totesi hymyillen ja mietti että se olikin varmaan ensi kerta kun keittiötä oli joku käyttänyt muuhun kuin teen keittämiseen. Hän sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja laski kädet syliinsä seuraillen ruoka astioita.

Lopulta hän sai kuitenkin nostaa herkullisen näköistä ruokaa lautaselleen. Hän nuolaisi huuliaan ja nosteli salaattiakin lautaselleen ennen kuin kohotti haarukallisen ruokaa huulilleen. "Tämä on aivan ihanan makuista", hän sitten kehui hymyillen ja kurotti painamaan suukon Antonion poskelle. "Kiitos", hän vielä lisäsi ennen kuin jatkoi syömistään. Hän tyhjensikin lautasensa melko nopeasti tajuttuaan kuinka nälkäinen hän olikaan. Hän vilkaisi Antoniota nopeasti ja kallisti päätään hivenen.

"Meidän tanssikoulullamme esiintyy ensi viikolla olevilla pienillä kulttuuri festivaaleilla kävelykadulla. Ajattelin että jos haluaisit tulisit ehkä katsomaan ainankin minun ryhmäni esitystä", hän sitten sanoi hivenen kysyvällä äänellä. Tilaisuus oli pieni ja harva varmaankaan tiesi siitä mutta olisihan se silti esiintyminen. Cupid sipaisi hiuksiaan ja katseli toista hetken ennen kuin keskittyi haarukoimaan loputkin ruuasta suuhunsa.

Antonio ei olisi voinut saada parempaa lahjaa kiitokseksi kokkaamisestaan kuin sen suukon poskelle, jonka Cupid hänelle soi. Pienessä keittiössä ruuan laittaminen oli vain vaatinut tavallista enemmän järjestelmällisyyttä, eikä se ollut miehelle tiukan paikan tullen mikään mahdottomuus – ja Cupidkin oli lahjakkaasti saanut aikaiseksi pikkuruiseen asuntoonsa kahdelle ihmiselle ruokailupaikan. Pasta oli sopivasti al dente, kalan kypsennys onnistunut hyvin ja Cupidin tekemä yksinkertainen salaatti oli herkullista.
”Ole hyvä vain”, hän hymyili nuoremmalle ja söi itse melko hitaasti. Hän oli tyhjentänyt ehkä puolet lautasestaan silloin, kun Cupid oli jo valmis ja jutteli hänelle tanssiesityksestä.
”Näkisin mieluusti sinut taas tanssimassa”, Antonio vastasi hymy suupieliä kutkuttaen. Kyseessä olisi varmasti hyvin erilaista tanssia kuin se, mitä hän oli nähnyt tanssijan esittävän aiemmin, mutta hän uskoi silti saavansa nähdä tulemisen arvoisen esityksen.

”Ensi viikko...” Antonio tuumasikin sitten yhtäkkiä ääneen ja lasketti haarukkansa polvillaan lepäävälle lautaselleen.
”Eikö silloin olekin lauantaina ne herra Babineauxin taidegallerian avaijaiset? Muistaakseni Hector välitti kutsun minulle...”
Hetken asiaa ajateltuaan Antonion ei kuitenkaan tarvinnut arvuutella: juhlat todellakin olivat tulossa, ja hän oli jo päättänyt lähtevänsä serkkunsa kanssa. Toisaalta, Cupidkin kaiketi olisi siellä, eikä mikään estäisi heitä erkanemasta muista jutellakseen yhdessä... ja kahden kiireisen aikataulun välissä täytyi käyttää jokainen irti lähtevä tilaisuus tavata toinen hyväksi.

Cupidin ilme synkkeni hivenen ja hän joutui nyökkäämään. "Juu. Ovat ne avajaiset silloin", hän totesi ja laski lautasen kädestään. Hän silmäili hetken aikaa Antonion ruokaa ja laski sitten katseensa käsiinsä. Nuorukainen huokaisi hiljaa. Hänen oli täytynyt perua työvuorot siltä päivältä ja sen lisäksi Hector halusi että hän kävisi jossain siistimässä hiuksiaan jotka valuivat silmille. Väittelyn jälkeen hän oli joutunut alistumaan ja olisi menossa parturiin aamulla. Hän huokaisi uudelleen ja sipaisi hiuksiaan. "Minunkin on pakko mennä parturiin koska Hectorin mielestä näytän aivan liian rähjäiseltä", hän jatkoi ja vilkaisi Antonion suuntaan. Hän nosti sitten astiat käsiinsä ja vei ne keittiöön tiskialtaaseen. "Olin juuri melkein saanut säästettyä uusiin tanssikenkiin ja nyt joudun käyttämään ne rahat siihen että joku leikkelee hiuksiani", hän lisäsi ja asteli takaisin. Hän istahti pöydän kulmalle ja jäi katselemaan eteisen suuntaan jossa pilkottivat hänen mustat tanssikenkänsä jotka olivat kuluneet monesta kohtaa puhki ja hän oli yrittänyt parsia niitä kasaan useampaan
otteeseen.

Nuorukainen säpsähti hivenen kun ovelta kuului paukutusta. Cupid vilkaisi Antoniota ja kohotti sormeaan astellen ovelle. Oven takaa paljastui kylpytakkiin kietoutunut vanhempi nainen jonka huulessa roikkui tupakka. "Vuokrasi on taas myöhässä!", nainen sanoi kimakalla äänellä ja kohotti sormensa Cupidin kasvojen korkeudelle. Naisen nenä kävi ja hän vilkaisi asunnon suuntaan. "Sinulla on rahaa syödä hienosti mutta ei maksaa vuokraa. Kuulkas nyt hyvä herra..", nainen jatkoi tuohtuneena.

Cupid kuitenkin kohotti käsiään hivenen. "Olin juuri aikeissa tuoda vuokrani", hän sanoi ja käännähti. Hän nappasi käsiinsä sievän savisen ruukun pöydältä ja kaivoi sieltä seteli tukun jonka ojensi naiselle.
"Siinä", hän sanoi ja hymyili kevyesti. "Muistakin sitten maksaa ensi kerralla ajoissa tai heitän sinut tavaroinesi ulos", nainen kivahti vielä ennen kuin hävisi alakertaan. Cupid huokasi kevyesti ja sulki oven. Hän laski ruukun alas pöydälle ja palasi pöydän kulmalle istumaan. "Anteeksi tuosta", hän pahoitteli.

Antonio painoi käden hetkeksi kasvojensa peitoksi, kun Cupid tunnusti joutuvansa lykkäämään tanssikenkien ostoa hiustenleikkuun takia. Vanhemman miehen silmät seurasivat luontevasti tanssijan katsetta ja löysivät rikki rakastetut, mustat tanssikengät, jotka olivat varmasti palvelleet isäntäänsä hyvin. Antonio ei pystynyt edes kuvittelemaan, kuinka omistautunut mustatukka mahtoi ollakaan tanssilleen – eikä hän myöskään osannut edes kuvitella, kuinka nuorukainen mahtoikaan tanssia, kun ei ollut hankkimassa rahaa taipuisaa kehoaan ahnaille sedille esitellessään. Partaansa sivellen hän mittaili kenkiä katseellaan, ja kysäisi sitten puoliksi mietteissään Cupidilta?
”Minkä kokoinen jalka sinulla on?”
Antonio ei kuitenkaan kysellyt enempiä, ja lausahti tuonkin kysymyksen niin mitäänsanomattomalla, etäisen uteliaalla äänellä, että oli helppo jälkikäteen peitellä mystinen, suunnitteleva hymy käden taakse.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa keskustelua suuntaan tai toiseen, kun vihainen, korkealla äänellä huutava vuokranantaja alkoi tulla karhuamaan Cupidin rahoja. Tiukkapipoinen ämmänretale nuuski nenä pitkällä Antonion kokkailun jäänteitä, ja vanhemman miehen veri kuohahti naisen käyttäessä sitäkin vain Cupidin syyttelemiseen. Hampaitaan kiristellen Antonio nousi pystyyn laskettuaan lautasensa pöydänkulmalle, ja Cupidin pahoitellessa harppoi ovelle, repäisi sen auki ja huudahti homssuisen naisen perään.
”Hei! Ei ole Cupidin vika, jos et itse saa ketään laittamaan sinulle lahjaksi ruokaa! Suihkussa käyminen voisi auttaa, noin alkajaisiksi – mutta toisaalta, taitaa olla helppoa luovuttaa kun tietää, ettei edes happokylpy voisi enää rumentaa tuota pärstää?”
Naisen suu loksahti niin suuresti auki, että tupakka putosi lattialle. Siitä entistäkin harmistuneempana hänen valjut kulmansa kurtistuivat vihaisesti yhteen ja naisen moittiva sormi kohosi syyttävästi kohti Antoniota – tosin tämän silmistä saattoi nähdä, että hyvinpukeutunut, kypsä herrasmies oli yllättänyt hänet olemuksellaan täysin.
”Kuulkaas, herra on minun vuokralaiseni eikä tämä asia kuulu mitenkään sinulle!”
”Mene muualle haisemaan pahalta”, Antonio ärähti vielä kasvot punoittaen ja näytti vielä sanojensa vahvuudeksi ruman käsimerkin, ennen kuin paiskasi Cupidin oven kiinni tuohtuneen naisen silmien edessä.

Äkkiä oven varmistusketjun kiinnitettyään hän painoi selkänsä sitä vasten ja kirahteli hetken päänsä käsiinsä haudaten. Hän oli hyvää hyvyttään laittanut hyvää ruokaa – ämmä saisi olla tyytyväinen, että sai kiinteistöönsä jotain niin hyväntuoksuista! Hetken päästä Antonio kuitenkin kohotti katseensa Cupidiin ja silmät yhä leiskuen asteli tämän luo.
”Hyvänen aika, miten sinä voit sietää tuollaista ämmää?”
Tavaton tunnekuohu äänessään yhä henkien Antonio pudisteli päätään, ja kaappasi sitten yhtäkkiä nuorukaisen rajuun syleilyyn ja syvään suuteloon, hurjaan ja energiseen, joka jätti miehen itsensä hengästyneeksi.
”Helvetti, ei tuollainen saa pilata meidän päivällistämme”, Antonio pärskähti vielä, mutta haki sitten Cupidin huulet uudestaan omiaan vasten, janoten niitä, haluamatta koskaan päästää irti – ja suudelma oli karhea, mutta samalla täynnä kiintymystä.

Cupid ehti vain avata suunsa kun Antonio oli jo harpponut ovelle. Hän nosti kätensä suunsa eteen eikä oikein tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Lopulta hän kuitenkin päätyi nauramaan heleästi ja kun mies painoi oven kiinni antoi hän heleän naurunsa täyttää pienen asunnon. Hän vastasi toisen syleilyyn ja suudelmiin nauraen samalla. Hän laski kätensä toisen poskelle hellästi ja sipaisi toisella kädellään silmäkulmansa kuiviksi. "Kai tajuat että tuo nainen voi heittää minut pihalle jos sille tuulelle sattuu", hän totesi ja painoi hellän suukon miehen huulille. Hän pudisteli hivenen päätään ja jäi katselemaan toista silmiin hetkeksi aikaa. "Sitä paitsi. Hän antoi minulle tämän asunnon ilman mitään takuita joten oikeastaan kiitos kuuluu hänelle etten enää asu sen strippiklubin yläkerrassa", hän lisäsi sitten ja nyrpisti nenäänsä hivenen. Cupid painoi uuden suudelman toisen huulille. "Kaikesta huolimatta kuitenkin. Kiitos", hän totesi hymyillen hellästi ja siveli miehen poskea hellästi sormillaan. Hän katseli sitten toista silmiin. Olikohan kukaan koskaan puolustanut häntä tuolla tavoin. Nuorukainen pudisteli päätään hivenen sivulta toiselle vielä hetken aikaa ja antoi hymyn leikitellä huulillaan kaiken aikaa. Hän huokaisi hiljaa ja sipaisi hellästi Antonion nenää sormellaan.

"Mikään ei voisi pilata minun päivääni", hän totesi ja kurtisti kulmiaan hivenen. "Ja kenkäni koko on 39", hän totesi hivenen kysyvästi ja katseli toista hetken aikaa. Hän kohautti kuitenkin olkiaan ja irrottautui hellästi miehen otteesta. Hän asteli sitten pöydän luokse ja vei toisen lautasen keittiön. Hän pesi kätensä ja kuivasi ne ennen kuin astui takaisin huoneen puolelle. Cupid hymyili toiselle hellästi ja asteli miehen luokse vetäen toisen kädestä istumaan sängylle vierelleen. Hän katseli toista sitten hetken aikaa ennen kuin kietoi kätensä miehen kaulan ympärille silitellen toisen niskaa.

Hän painoi sitten hellän suudelman toisen leuan alle ja painoi nenänsä hellästi miehen kaulaa vasten. Hän antoi huuliensa välistä karata pienen onnellisen huokauksen. "Onneksi voit jäädä tänne yöksi", hän totesi ja kohottautui painamaan hellän suudelman miehen huulille. Cupid lysähti sitten puoliksi Antonion syliin makaamaan ja katseli toista hiljaisena.

//Maailman epämääräisin panokohtaus! Olenpa minä lapsiystävällinen x'D//

Antonio vain nyrpisteli nenäänsä Cupidin sanoille ja naurulle.
”Ei se silti oikeuta häntä olemaan tuollainen. Ja vaikka hän potkisikin sinut ulos, voisin etsiä sinulle uuden asunnon!” hän julisti yhä näreissään vuokranantajan huonosta luonteesta. Ei kenelläkään, huolimatta siitä kuinka katkeria vanhojapiikoja he saattoivatkaan olla, ollut oikeutta terrorisoida muiden elämää väärinkäyttämällä valta-asemaansa – eivätkä varsinkaan saaneet kiusata hänen Cupidiaan.

Vastahakoisesti Antonio päästi Cupidin syleilystään asettelemaan lautasia likoamaan ja pesemään käsiään. Ulkoa kantautui sisään ohi ajavien autojen huminaa ja Antonio lysähti selälleen, kädet päänsä taakse ristittyinä, kuunnellen astioiden kalahtelua ja hanan sulkemisen ääntä. Pienen pieni hymy hiipi hänen huulilleen Cupidin palatessa ja upottaessa sormensa hänen tukkaansa – nuorukaisen keho hänen yllään oli lämmin, jäntevämpi kuin pehmeistä kasvoista ja pukeutumisesta saattoi olettaa. Antonion kädet valuivat ylös alas Cupidin selkää pitkin liki ihmettelevästi hänen nauttiessaan pehmeästä suukosta ja rentoutuneesta kehosta yllään.
”Olet kammottavan hoikka. Alan tuntea oloni lihavaksi”, Antonio murahti hiljaa ja mutristi huuliaan.

He katselivat hiljaisina toisiaan ja Antonio leikki sormillaan Cupidin hiussuortuvilla. Hiljainen katse silmissään hän kurotti niskaansa voidakseen laskea pitkän, pehmoisen suudelman nuorukaisen huulille. Kuin huomaamatta se syveni, toistui, ja Antonio kääntyi tanssijan olkapäistä kiinni pidellen tämän päälle makaamaan. Huulet kohtasivat yhä uudestaan ja vanhemman miehen kädet pitivät hoikkaa, nuorta vartaloa hyvänä. Kuin huomaamatta vaatteet päätyivät lojumaan hylättyinä lattialle, ja hetki vei kai heidät molemmat mukanaan aiempaa rohkeamman ja varmemman nautinnon pyörteisiin.

Jälkeenpäin Antonio makasi kevyesti käsillään painoaan kannatellen pää leväten vasten Cupidin olkapäätä, hengitys pikkuhiljaa rauhoittuen. Hymyillen hän kohosi painamaan pienen suukon Cupidin otsalle, ja vetäytyi sitten istumaan nuorukaisen vierelle, käsi lämmintä vatsaa silitellen.
”Haluatko vielä jälkiruokaa?” hän kysyi vakavissaan muistettuaan suklaamoussen odottavan jääkaapissa. Hetkessä oli jotain seesteistä, eikä hän halunnut vielä lähteä auki myllerretystä pedistä, vaikka osa hänestä kaipasikin jo etäisyyttä, suorastaan pelästyneenä äskeisestä läheisyydestä, sen luontevuudesta. Kuinka yksinkertaista ja helppoa hänen olikaan olla Cupidin kanssa kahden... ja kuinka vaikeaa olikaan ajatella komea nuorimies rinnalleen, ulkona heidän yhteisestä unelmakuplastaan, häntä ympäröivien arvostelijoiden kynsille ja hampaille alttiina.

//Just söpöö :,D//

"Ihan turhaan", Cupid mutisi hymyillen kun toinen ihmetteli hänen laihuuttaan. Hän jatkoi vain hellien suukkojen painelemista toisen iholle. Hänestä kaikki tapahtui niin kuin sen kuuluikin omalla painollaan luontevasti ilman mitään ylimääräistä. Hetkeksi aikaa maailmassa tuntui olevan vain he kaksi. Toisen vartalo sopi hänen vartaloonsa niin hyvin kuin vain oli mahdollista ja ilmassa leijui syviä tunteita joita ei kuuluisi vielä pitkään aikaan sanoa ääneen. Hän tunsi itsensä pitkästä aikaa hyväksi. Kaikki hyvä kuitenkin loppui aikanaan ja pian jäljellä oli vain muisto intiimistä hetkestä. Hempeä hetki kuitenkin sai jatkua. Cupid tasasi hengitystään ja katseli Antoniota hymyillen hellästi. Hän laski kätensä miehen leualle ja siveli toisen leukaa hetken aikaa kurottuen painamaan vielä suudelman toisen huulille. Hän kääntyi kyljelleen ja laski kätensä miehen käsivarrelle kun toisen käsi eksyi sivelemään hänen vatsaansa. Hän nousi istumaan pian itsekin ja painoi hellän suukon toisen olkaa vasten. Hän nojasi sitten päänsä mieheen ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa toista. Cupid sipaisi hiuksiaan hivenen ja kohautti olkiaan kysymykselle. "En ihan vielä", hän sitten vastasi ja siveli hetken aikaa toisen hartiaa.

Hän kuitenkin vetäytyi hivenen kauemmas toisesta. Nuorukainen jäi katselemaan hetkeksi aikaa asunnossaan ympärilleen. "Ehkä me voisimme sitä jälkiruokaa syödä", hän sanoi sitten naurahtaen heleästi. Hän valui takaisin sängylle makaamaan ja katseli toista hetken aikaa hiljaisena. Hän pudisti päätään hivenen ja antoi hymyn pysyä huulillaan. Cupid tunsi sisällään mylläävän inspiraation ja tiesi että heti kun vain saisi tilaisuuden hän syventyisi maalaamaan taas. Hän sipaisi hiuksiaan ja kietoutui lopulta peittoon. Hän jäi katselemaan Antoniota ja tutki toisen kasvonpiirteitä koittaen painaa ne mieleensä jotta voisi maalata toisen myöhemmin. Olihan hänellä onneksi myös muutama luonnos.

Hän venytteli jalkojaan ja käsiään huokaisten rentoutuneesti painaen silmänsä hetkeksi aikaa kiinni. Hän haukotteli makeasti ja seuraili toisen liikkeitä katseellaan. "Me varmaankin näemme siellä juhlissa vai kuinka?", hän sitten uteli. Cupid katseli hetken aikaa toista ja hymyili sitten kevyesti. "Tosin me emme taida voida siellä juhlissa muuta kuin vaihtaa ehkä muutaman sanan", hän sitten lisäsi. Ei Antonion tarvinnut sanoa sitä hänelle ääneen. Hän kyllä tiesi että kun he astuisivat ovesta ulos mitään heidän välillään ei olisi olemassa. Ainakaan sosiaalisissa tapahtumissa kuten tulevat juhlat.