Madrigal

”Noinko sinä saat ihmiset suhtautumaan sinuun suopeasti?” Zachariel kysyi ja pohti saisiko itselleen vihamieliset henkilöt pitämään hänestä tekemällä saman kuin Lukas. Pohdintojen alla tuntui pieni tuntematon pistos, jonka aiheutti ajatus Lukasista hieromassa jotakuta muuta, enkeli kuitenkin työnsi tunteen alitajuisesti jonnekin syvälle, josta hän ei enää löytänyt sitä.

Pieni yninä karkasi nuorukaisen huulilta, kun tämä tunsi toisen sormet siivillään. Hetken kuluttua hän tunsi jokaisen lihassolmun aukeavan. Hän ei ollut edes tiennyt, että hänen siipiensä lihakset olivat jumissa.
”Tuntuu”, hän vastasi ääni tuskin kuiskausta kuuluvampana ja pieni puna kohosi hänen poskilleen, kun hän tunsi toisen hengityksen korvalehdellään. Jostain kummallisesta syystä hänen oli vaikea hengittää ja hän haukkoikin henkeä muutaman kerran epätasaisesti. Lukasin puristaessa erityisen herkkää kohtaa hänen siivissään kylmät väreet karkasivat ravaamaan pitkin hänen selkärankaansa ja enkeli värähti kauttaaltaan voimakkaasti. Ajattelematta tekojaan sen enempää hän laittoi kätensä ystävänsä vasemmalle reidelle ja silitteli sitä rauhallisin pyörteilevin liikkein sormillaan. Hänestä tuntui, että hänen täytyi tehdä jotain, jotta toinen ei kuvittelisi hänen unohtaneen tätä kokonaan.
”Kerro minulle jotain itsestäsi. Joku tarina siitä mitä sinulle on tapahtunut”, hän sanoi pehmeällä äänellä suorastaan hyristen.

Lukas naurahti matalasti Zacharielin kysymykselle.
”Jotkut. Ne, jotka tarvitsivat pienen lisätönäisyn, jotta alkaisivat todella arvostaa persoonaani”, hän lausahti katkeruuden kaiku äänessään häivähtäen. Voi niitä vuosia Lontoossa, silloin hän oli tehnyt niin paljon kaikkea, mistä ei kyennyt olemaan ylpeä. Kuitenkin, kaikki hyvä, mitä hän teki Zacharielin nähden tuntui ikään kuin maksavan takaisin hänen taannoisia syntejään, vaikka se olikin todennäköisesti pelkästään Lukasin pään sisällä vallitseva harha.

Sen sijaan hän ei pystynyt luokittelemaan pelkäksi harhaksi sitä, mitä aisti enkelistä, tämän kokeilevasta kosketuksesta hänen reidellään ja kauniin äänen värinästä. Se sai hänet suoristamaan selkänsä ja vetäytymään hitusen kauemmaksi, mutta hetken päästä hän jatkoi hieromista, venyttäen varovaisesti toista siipeä ylöspäin, jotta kykeni painamaan hetkiseksi poskensa pehmeitä sulkia vasten.
”Jokin tarina elämästäni...” hän lausahti mietiskellen ja antoi siiven taas laskeutua. Norjat sormet valuivat hitaasti pois sulista ja silkinpehmeitten hiusten tuntumaan, hieromaan enkelin niskaa.
”Elin pitkään Lontoossa. Minulla oli siellä eräs ystävä, jolla oli tapana tehdä kaikkea pöyristyttävää. Erään paksun, vanhan ja turhantärkeän rouvan juhlissa hän hyppäsi liikaa juotuaan pianon päälle ja päätti pyllistää housut kintuissa kaikille herttuoille ja kreiveille, joita oli paikalla”, hän muisteli nauru suupielessään.
”Hän oli niin pitkään tyrmässä sen jälkeen, etten meinannut millään saada hänen lihaksiaan enää vetreiksi. Ne olivat hyviä aikoja.”
Millaisia aikoja Lukas nyt eli, sitä hän ei tiennyt. Ehkä parempia, kun Zachariel makasi siinä, hänen hämärässä asunnossaan, joka olisi ollut sietämättömän karu ilman hentoja orkideoja ja pehmeitä enkelinsiipiä. Luvatta hänen kätensä liukuivat pehmeästi sitein peitetyn selän ylitse tuntien kosteuden, joka yritti hiipiä esiin harson lävitse. Päästyään aivan alaselälle ne luikahtivat paidan alle ja alkoivat hieroa päättäväisesti alaselän lämmintä, pehmoista ihoa.
”Kohtahan sinut on hemmoteltu aivan piloille”, hän hymähti itsekseen, hiljaa, mutta jatkoi hieromista.

Zachariel tunsi toisen vetäytyvän hieman ja nykäisi kätensä nopeasti takaisin itselleen peläten loukanneen ystäväänsä. Hän oli kovin epävarma monissakin asioissa, mutta erityisesti niissä, jotka liittyivät jotenkin toisiin eläviin otuksiin. Hänellä ei ollut kovin monia kontakteja, joten hän ei ollut päässyt harjoittelemaan ihmissuhdetaitojaan kunnolla. Hänen hetkeksi jännittynyt kehonsa kuitenkin rentoutui, kun Lukas jatkoi hieromistaan eikä vaikuttanut erityisen loukkaantuneelta. Pieni hymy kohosi hänen kasvoilleen, kun mies ryhtyi kertomaan tarinaansa.

Zacharielin nauru oli kuin pienten kellojen helinää. Häntä huvitti ystävänsä kertoma tarina suunnattomasti.
”Voi, kuulostaa hauskalta”, hän sanoi täristen naurusta. Hetken kuluttua hänen henkensä kuitenkin salpautui, kun hän tunsi Lukasin käsien harhailevan hänen selälleen ja siitä hänen paitansa alle. Hän ei muistanut, että kukaan olisi koskaan koskettanut hänen paljasta ihoaan muualta kuin käsistä tai kasvoista. Hetken kuluttua enkeli muisti, että hengittäminen oli hänelle hänen kaikesta yliluonnollisuudestaan huolimatta tarpeellista ja päästi pidättämänsä ilman karkaamaan keuhkoistaan. Hetken kuluttua hän rentoutui ja hymy kohosi hänen kasvoilleen. Kosketus paljaalla selällä tuntui samaan aikaan oudolta ja erittäin hyvältä. Hän tunsi lepattavan tunteen vatsanpohjassaan, mutta ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hän ojensi kätensä toista kohti ja hetken hapuilun jälkeen löysi tämän posken. Hän kosketti sitä varovaisesti sormenpäillään ja antoi sitten kätensä valua tämän kaulalle.

Hetken harkinnan jälkeen Zachariel taittoi siipensä suojaamaan haavaa selässään ja kääntyi harvinaisen sulavasti toisen alla ympäri selälleen. Hän hymyili suloisesti ja hipaisi jälleen toisen poskia sormenpäillään.
”Minulle tuli ikävä sinun kasvojasi, kun olin niin kauan noin päin”, hän sanoi ja räpytti silmiään muutaman kerran rauhallisesti. Hän kalasti yhden ystävänsä kiharaisen hiussuortuvan sormiensa väliin ja työnsi sitten kätensä tämän hiusten sekaan.
”Sinulla on pehmeät hiukset”, hän sanoi ja hymyili aurinkoisesti.

Hitaasti mutta varmasti Lukas alkoi käsittää, että ei kyennyt pitämään katsettaan erossa Zacharielin rentona lepäävästä kaulasta. Polte sormenpäissä, erikoinen kihelmöinti huulilla – hän tunnisti oireensa, ja kiitti mielessään sitä, että oli ravinnut itseään sillä välin, kun enkeli oli maannut tajuttomana hänen pedillään. Tuntui suunnattoman vaikealta päästää irti pehmeästä ihosta ja antaa Zacharielin kääntyä selälleen, mutta se toisaalta myös katkaisi transsin, johon hän oli ollut liki vajoamassa. Hän kykeni tuntemaan sormet poskillaan ja hiuksissaan sekä näkemään iloiset, hopeaiset silmät, ja räpyteltyään hetken omiaan kurkussa roihunnut tunne katosi hiljalleen.
”Ei niin pehmeät kuin sinulla”, hän tokaisi lyhytsanaisesti, tarttui Zacharielin käsiin ja veti ne pois kasvoiltaan. Lukasin katse ei ollut harmistunut, mutta vakava, ja hän nousi ylös polviltaan seisomaan enkelin vierelle.

Hämmennys myllersi hänen sisuksissaan, mutta vanha vampyyri sai sen rusennettua kantapäänsä alle, pois näkyvistä ja pois kuuluvista. Hän ei ikinä upottaisi hampaitaan noin aurinkoisesti hymyilevään olentoon – ja eihän hän edes tiennyt, jos vaikka hän kuolisi juodessaan pyhän olennon verta? Itsekseen synkeästi hymyillen hän pudisti päätään ja loi sitten huomattavasti hyväntuulisemman katseen enkeliin.
”Sinun pitäisi levätä. Nukkua. Haavasi eivät parane, jos möyryät sängyssäni kuin mikäkin pikkulapsi”, hän nyrpisteli nenäänsä ja asteli puhaltamaan kynttilät sammuksiin. Huoneen täydellisessä pimeydessä Zachariel hohti hennosti, kuin olisi imenyt kynttilöiden hennon valon jäänteet itseensä. Lukas ei kuitenkaan jättänyt enkeliä yksin – olihan hän sentään tehnyt lupauksen – vaan asteli tämän vierelle makaamaan, tällä kertaa tosin hyvin selkeästi nukkumisaikeissa.
”Ehkäpä pidemmät unoset tekisivät minullekin hyvää. Kauniita unia”, hän mumisi, tuntien itsensä samaan aikaan vastuulliseksi että ilonpilaajaksi.

Zacharielin kasvoilla häilähti pettynyt ja suorastaan loukkaantunutkin ilme, kun toinen nousi pois hänen päältään. Hänen kurkkuunsa nousi jostain syystä pala ja hän joutui nieleskelemään pitääkseen kyynelet poissa. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Hän sai silmänsä pidettyä kuivina ja kääntyi kyljelleen. Hänellä oli hylätty ja kylmä olo, mutta nopeasti hän sai koottua itsensä. Hän vakuutti itselleen, että toinen halusi vain hänen parastaan. Lukasin laskeutuessa hänen viereensä hän mönki hieman lähemmäs tämän kehoa ja asettui patjalle mukavasti. Hänen kätensä sujahti toisen vatsalle ja ei kestänyt kuin muutama sekunti ennen kuin enkelin tyytyväinen tuhina paljasti tämän olevan sikeässä unessa.