Rytinää kulttuurifestareilla

Alyssa

Alyssa nauroi miehen vastaukselle. Pääkipu oli jo kokonaan lakannut, ja tyttö silotti hiuksiaan takaraivolta.
"Heh, en ole helposti hajoavaa sorttia. Oletko sinä muuten kunnossa?" Alyssa vastasi ja vakavoitui kysyttyään kysymyksensä. Hän oli ollut niin keskittynyt itseensä, ettei ollut ajatelut muita. Pikaisesti vilkaistuna mies vaikutti olevan kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sivusilmällä tyttö vilkuili, mitä vähän matkan päässä tapahtui. Välikohtaus vaikutti kiinnostavalta.
"Olen muuten Alyssa Mitchell", tyttö sanoi ja ojensi kätensä hymyillen. Yhtäkkiä heidän viereensä ilmestyi hyvin pitkä ja Alyssan mielestä pelottavankin näköinen mies, joka kysyi jotain tytön rupattelukaverilta.

Cupid

Cupid jähmettyi paikoilleen kuullessaan Antonion sanat. Hän jäi katselemaan miestä hetkeksi aikaa ja hymyili hellästi. "Kiitos", hän lopulta sai sanotuksi ja painoi hellän suudelman toisen suupieleen. "Koita nyt vain pysyä hereillä kun minä järjestän meille jonkunlaisen kyydin", hän pyysi. Hän katseli miestä vielä hetken ennen kuin nousi ylös. Hän asteli verhon luokse ja vilkaisi miestä hivenen huolissaan. Hän kuitenkin astui kävelykadun puolelle ja jäi katselemaan ympärilleen. Hän tarttuikin ensimmäistä vastaantulijaa kädestä kiinni. "Tiedätkö missä olisi lähin taksipysäkki? Minun.. Ystäväni sai kolhun päähänsä ja hänet täytyisi saada sairaalaan", hän selitti samalla kun tähyili ympärilleen.


Nala

Nala säpsähti kun kuuli askelia takaa ja liikahti hivenen kääntyen katselemaan miestä. Hänen koko kehonkielestään näki ellei nuorukainen olisi juuri silloin ollut niin kovissa kivuissa ja heikkona olisi hän ilman ensimmäistäkään mietettä käynyt toisen päälle. Nyt kuitenkin rikkoutunut jalka oli saanut hänet aivan liian heikoksi moiseen vastarintaan. Niinpä hän tyytyi vain katselemaan toista hivenen varuillaan mutta pysyi kuitenkin paikoillaan. Olihan hän tuntenut kuinka jokainen liike aiheutti lisää kipua jalkaan joka oli saanut osuman. Hän räpytteli silmiään hetken aikaa ja vilkaisi sitten kipeää jalkaansa. Nala puri huultaan hivenen ja kohotti samaan aikaan pelokkaan sekä uhmakkaan katseen vanhempaan mieheen tietämättä oikein mitä tehdä. Hän oli yhä hivenen epävarma ihmisten tavoista eikä sana kipsattava kertonut hänelle mitään. Hänen heimossaan näin heikossa kunnossa olevat olisi hylätty yksin aavikolle selviämään sillä muuten he olisivat rasittaneet koko heimoa.

Louis

Yhtäkkiä, täysin puskasta Louis sai huomata huikaisevan pitkän, kauniin ja punatukkaisen naisen lähestyvän heitä – tarkemmin sanotuna Markista – kunnes aivan käsittämättömästi nainen kääntyikin lopulta hänen puoleensa pienessä, hulmuavassa punaisessa mekossaan ja säteilevä hymy huulillaan. Muu maailma katosi hetkeksi Louisin ympäriltä ja hänen poskipäänsä leimahtivat hohtamaan kirkkaan pinkkeinä hänen saadessaan syliinsä valkoisen kännykän, jota hän alkoi sitten häkeltyneenä räplätä.
”E-en minä oikein taida olla...” hän mutisi vaivaantuneena katsellessaan yhdellä kädellä kännykkää tasapainotellessaan toisella jäätelöä, kunnes lopulta hän ojensi jäätelötuuttiaan naiselle.
”Mutta voin yrittää, mikäli pidät tuota hetken aikaa?”

Lukas

Lukas hymyili nuorelle naiselle vielä hieman leveämmin, ja hitaasti hymy alkoi tavoittaa hänen silmiäänkin. Tyttösessä ei ollutkaan mitään vikaa, suloisuuden lisäksi tuo osasi vitsailla omalla kustannuksellaan.
”Olen, olen toki. En minäkään hajoa hevillä. Ja Lukas Abeln, hauska tavata – minulla on kukkakauppa tuossa lähellä, tiedät ehkä sen...?” Kiharatukka esitteli itsensä oikein rehdisti ja kunnolla. Ystävällinen ja avoin Lukas katosi kuitenkin varuillaan olevan ja epäluuloisen Lukasin ilmestyessä esille heti, kun Romano asteli heidän luokseen kysyen vastauksia vaativalla äänellään sitä, miksi hän oli paennut.
”Viimekertaisen jälkeen se ei taida olla ihme...?” hän vastasi välttelevästi retorisella kysymyksellä ja siristi silmiään.
”Erikoista, että olet päätynyt tänne... luulin, ettei tämä seutu kiinnostaisi sinua.”

Geralt

Geralt huokaisi raskaasti kullanhohtoisen ja kuvioidun hipiän omistavan nuorukaisen mulkoillessa häntä varoittavasti turkooseilla silmillään. Hän nosti hetkeksi lakkinsa päästään ja rapsutteli takaraivoaan, kunnes lysähti sitten hetkeksi istumaan. Hän, tuntien tarpeeksi monia taikaheppuja, oli kivuliaan tietoinen siitä, kuinka vaikeaa heillä oli yhä ihmisten valloittamassa maailmassa. Ja tämäkin jalkansa ikävästi murtanut veikko olisi varmasti saanut jonkin vaarallisuusluokituksen otsaansa ja silmät jokaista paskantamistaankin vahtimaan, mikäli joutuisi listoille. Heitettyään lakkinsa takaisin päähänsä ja partaansa hierottuaan Geralt vilkutti kädellään yhdelle ensihoitajista, nuorelle naiselle, ja kutsui tämän luokseen, kääntyen sitten puhumaan nuorukaiselle.
”Jalkasi täytyy hoitaa kuitenkin. Tää mun tuttu voi hoitaa sinut yhteen sairaalaan, jossa väki ei kysele liikoja, paikkailee vain kuntoon ja laskuttaa. Ok? Anna sitten kiltin tädin lastoittaa jalkas ja hyppää lanssin kyytiin”, hän rauhoitteli nuorukaista omaan karskiin tapaansa.

Antonio

Antonio mutisi vakuutuksensa Cupidin lähtiessä etsimään taksia, mutta hänen silmänsä tuntuivat aivan liian väsyneiltä. Ehkä hän vain lepuuttaisi niitä pienen hetken. Ei hän nukahtaisi. Hän vain pitäisi ne hetkisen aikaa kiinni, pienen hetken vain...

//Hijiri! Vastaan Lucalla heti, kun postaat vastauksesi!//

Kozlovit

Jegor hymyili hieman Geraltille ja nyökkäsi.
"Sen teen", hän sanoi ja hyvästeli poliisin, jolla näyttikin olevan paljon tekemistä. Hän kääntyi lastensa puoleen ja hymy häipyi hänen kasvoiltaan. Vadim vältteli hänen katsettaan, mutta Zoja katsoi häntä suoraan silmiin.
"Missä me voimme jatkaa?" tyttö kysyi puristaen Vadimin kättä.
"Kauempana", Jegor sanoi ja alkoi johdattaa lapsiaan kauemmas onnettomuuspaikalta. Hän kuitenkin pysähtyi, kun kuuli kivusta kertovan vinkaisun Vadimin suunnalta. Tämän jalkaan oli tosiaan sattunut.
"Vadim!" mies huudahti ja tarttui poikaansa hartioista. "Pystytkö enää esiintymään vai haluatko ensiaputelttaan?"
"Pystyn esiintymään, mutta en kävelemään", Vadim vastasi. Hänen jalkaansa sattui, mutta siltikin hän halusi päästä soittamaan.
"Vai niin", Jegor sanoi ja huokaisi. Sitten hän otti poikansa syliinsä ja alkoi kantaa tätä juhla-alueen toiselle laidalle. Kolmikko oli vaiti kulkiessaan ja päästyään toiselle puolelle aluetta Jegor laski Vadimin alas ja poika hymyili hieman. Sen jälkeen isä astui kauemmas ja kaksoset aloittivat soittonsa jälleen. Suurin osa väkijoukosta kerääntyi jälleeen heidän ympärilleen ja samalla myös onnettomuuspaikan ryysis hiljeni hiukan.

Noel

Noel hätkähti yllättyneenä tajuttuaan jonkun puhuvan hänelle. Aluksi vaikutti siltä, ettei enkelipoika huomioinut kunnolla ympäristöään, mutta sitten jokin vaisto sai hänet kohottamaan katsettaan, huomaten häntä kohti ojennetun käden. Noel säpsähti, perääntyi pari askelta ja jäi arasti vilkuilemaan vierasta naista kulmiensa alta hopeansävyisillä silmillään. Hetkeen Noel ei sanonut mitään, tuijotti vain ja vaistosi jossain syvällä mielensä perukoilla, ettei hänen olisi pitänyt luottaa tuohon vieraaseen.

Noel pudisti päätään vastaukseksi naisen kysymykseen. Todellisuudessa hän oli kyllä eksynyt. Eksynyt maailmaan, josta hän ei tuntenut ketään, mutta Noel ei halunnut myöntää sitä ääneen. Poika puri huultaan ja vei kädet selkänsä taakse ja lomitti sormensa. Kasvoilla kareili edelleen hiukan varautunut ilme, josta ei kuitenkaan kovin hyvin pystynyt päättelemään sitä, mitä lapsen mielessä sillä hetkellä mahtoikaan liikkua.

Naisen jälkimmäiset sanat kuultuaan Noel säpsähti uudestaan ja aikaisempi hämmentynyt ilme hänen kasvoillaan syveni, pojan viedessä katseensa jalkoihinsa. Noel ei ollut ihan varma, mitä hänen olisi pitänyt noihin sanoihin vastata, sen lisäksi, että tuo vieras vaikutti edelleen hänestä vähän kummalliselta.

Olikohan se "perhe" taas jokin ihmisten juttu? Hetken asiaa mietittyään Noel kohotti hitaasti katseensa naisen puoleen. "E-ei minulla ole.." Muuta Noel ei sanonut. Hänen mieleensä palasi taas hänen tutor-opettajansa, josta hän oli eksynyt heti tähän maailmaan tullessaan. Opettajan ajatteleminenkin sai enkelipojan katseen murheelliseksi ja hän painoi toistamiseen päänsä. Jostain kauempaa kantautui kuitenkin yllättäen lisää pelokkaita huudahduksia ja Noel säpsähti. "M-mitä.. Mitä täällä tapahtuu?" Noel kysyi hetken hiljaa oltuaan, hänen katseensa vilkuillessa suuntaan, josta ääni oli hetkeä aikaisemmin kuulunut.

(Sir Kai, olin itseasiassa juuri kirjoittamassa tätä kun huomasin tuon viestisi.~ ^^')

Juliet

Juliet huomasi saaneensa käteensä jäätelön ja nainen katseli tuuttia hetken aikaa kevyesti hymyillen. Annettuaan toisen räpeltää hetken kännykän parissa, hän nojautui läheiseen pylvääseen ja nosti toisen jalkansa koukkuun sitä vasten paljastaen samalla aimo matkan paljasta reittä.
”Minä olen niin mahdottoman surkea tekniikan kanssa, hyvä, että joku tuollainen hurmaava nuorukainen sattui olemaan paikalla”, hän jutteli heleästi ja loi nuorukaiseen viettelevän katseen, jota oli käyttänyt useissa alusvaate- ja hajuvesimainoksissa. Hän oli huomannut sen toimivan yllättävän usein.

Klaus

”En tullutkaan tänne ihan vapaaehtoisesti”, Klaus vastasi toisen puheisiin ja kuuli samassa jonkun huutavan nimeään. Hän kääntyi äänen suuntaan ja murahti jokseenkin pahantuulisesti, kun vaaleahiuksinen komea nuori mies juoksi heitä kohti.
”Elijah”, hän murahti tervehdyksen, kun mies saavutti heidät.
”Näkevätkö silmäni harhoja vai onko tuolla vanhalla kääkällä tuttavia?” Elijah kysyi nauraen kahdelta muulta ja viittasi Klausin suuntaan peukalollaan.
”Luulin, että hänet on tuomittu mököttämään koko ikuisuus yksin, mutta hänhän on löytänyt varsin viehkeää seuraa”, Elijah hymyili hurmaavasti ja katseli tasapuolisesti kumpaakin itselleen tuntematonta kirkkaanpunaisilla silmillään. Tuuli heilutti hänen vaaleat kutrinsa hieman sekaisin ja hän iski silmää kummallekin tuntemattomalle.
”Minun nimeni on Elijah Pierce”, hän esittäytyi ja ojensi kätensä vuorotellen kummallekin.
”Ja tuo yrmyinen tapaus on Klaus Romano. Katson parhaaksi esitellä hänet, koska itse hän ei sitä kuitenkaan tee”, mies naureskeli ja vastaanotti murhaavan katseen Klausilta.

//Hijiri, sellaista sattuu. Mutta tässä sinulle uusi vasti vastattavaksi, kuten lupasin <3//

Luca

Murheellinen pikkupoika pälyili ympärilleen kuin säikähtänyt pupujussi, kunnes lopulta piipitti pienellä, surkealla äänellään hyvin ymmärrettävän kysymyksen. Lucan hymy pehmeni hiukan ja hän kyykistyi viehkeästi alas pojan tasolle.
”Kännipäinen kuski menetti autonsa hallinnan ja törmäsi esiintymislavaan. Hän varmaankin vammautui pahasti, ehkä ajoi joidenkin yli. Hirvittävä onnettomuus”, hän puheli sointuvalla äänellä, jolla yleensä kerrottiin lapsille rauhoittavia valheita. Pää kallellaan hän tuijotti nuorta miehenalkua, tämän yliluonnollisen kaunista ihoa, hopeisia silmiä...
”Eikö sinulla ole perhettä, koska olet enkeli?” Luca kysyi sitten maireasti hymyillen.

Cupid

Cupid sai apua vastaan tulevalta naiselta ja etsiytyikin pian kohti takseja. Hän pyysi eräältä taksikuskilta jos tuo voisi ajaa autonsa sivukujalle joka oli paljon lähempänä sivulavaa ja sai jopa kuskin suostumaan tulemaan apuun. Sen tehtyään Cupid ojasi miehelle mistä tuo löytäisin hänet ja lähti takaisin. Hän juoksi ihmisväen lävitse mitä hankaloitti se että jotkut soittajat olivat alkaneet kerätä yleisöä. Hän kuitenkin puikkelehti vain ihmisten läpi ja sujahti verhon taakse laskien katseensa Antonion. Toinen vaikutti liian rauhalliselta. Hän kyykistyi siihen miehen viereen ja laski kätensä miehen olalle. "Antoni?", hän kutsui ja katseli toista hivenen huolestuneena. Hän vilkaisi ympärilleen ja puristi hellästi toisen olkapäätä. "Antonio kuuletko minua?", hän sitten toisti ja katseli toista kasvavalla huolella.


Nala

Nala katseli miestä ja liikahti hivenen kun toinen istahti siihen hänen viereensä. Hän katseli miestä varuillaan ja kallisti päätään hivenen sivulle. Hän vilkaisi sitten naisen suuntaan ja kurtisti kulmiaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mistä mies puhui. Toki hän ymmärsi suurimman osan sanoista mutta osa oli hänelle hivenen outoja ja vain etäisesti tuttuja. "En ymmärrä yhtään mistä puhut", hän lopulta totesi ja siristi silmiään hivenen. Hän vilkaisi naisen suuntaan ja liikahti hivenen kauemmas. Hän ei pitänyt fyysisestä kontaktista kenenkään kanssa joten hänen varovainen katseensa seilasi naisen ja miehen välillä hivenen hämmentyneenä. Nala liikahti sitten taas varovasti hivenen mutta kaikki voimat alkoivat olla jo lopuillaan. Hän tajusi itsekkin sen ja sekös vasta sai nuoren demonin hermostumaan entistä enemmän. Hän antoi kuitenkin käsiensä valua päänsä alle ja jäi maahan makaamaan hetkeksi koettaen kärätä ajatuksiaan.

Alyssa

Alyssa hymyili Lukasille tämän esittäydyttyä ja mietti tämän mainitsemaa kukkakauppaa. Ei, ei hän kyllä tiennyt kyseistä kauppaa, mutta tyttö ei ehtinyt vastata, kun Lukas vastasi paikalle ilmestyneelle miehelle. Alyssa näki, kuinka Lukas vetäytyi kuoreensa tämän puhuessa toiselle miehelle. Vastaus sai Alyssan uteliaisuuden heräämään, mutta tunnelma oli tiivisitynyt sen verran, että tyttö koki parhaaksi väistyä takavasemmalle.
"Tuota, jos ei suinkaan haittaa, niin minä lähden tästä. Saatte jatkaa jutusteluanne rauhassa", Alyssa sanoi hieman epävarmasti ja mulkoili toista miestä. Kokoero oli niin huima, että tytön selkäpiita kylmäsi. Mutta sen minkä hän pituudessa ja voimassa hävisi, sen hän nopeudessa ja ketteryydessä voitti.
"Toivottavasti näemme myöhemmin", punapää huikkasi Lukasille ja heilautti kättään. Hän ei todellakaan halunut jäädä tekemään tuttavuutta uuden miehen kanssa, tunnelma kun laski reilusti.
Alyssa suuntasi kulkunsa kohti ihmismassaa, joka piiritti uutta soittopaikkaa. Hän kuuntelisi hetken ja lähtisi sitten kotiin.

//Taidan painua pehkuihin, väsyttää ihan vietävästi vaelluksen jälijltä... :-)//

Louis

Louis oli pudottaa valkoisen kännykän käsistään punatukan asettuessa lyhtypylvään äärelle jalka koukussa ja rintamus koholla kuin kohtalokas kaunotar ties mistä mainoksesta – tosin kohta hän keksi tajusi mielikuvansa liittyvän enimmäkseen Roger Rabbitissa olleeseen kaunottareen. Onneksi hän oli istumassa, kuten tavallista, ja kännykkä vain käväisi hänen sylissään, kunnes blondin onnistui kaapia se takaisin lievästi täriseviin sormiinsa. Hän oli häkeltynyt, täysin kummissaan – miten näin nyt olikin päässyt käymään?
”Äläs nyt, en mä mitenkää hurmaava ole. Toisin kuin sä”, Louis nieleskeli hermostuneena, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Naksautettuaan kerran kännykän akun irti ja takaisin ja kiinnitettyään vanhahkon mallisen puhelimen takakannen takaisin kiinni hän sai kuin saikin sen taas käynnistymään, ja ojensi sen takaisin naiselle laitteen kysyessä pin-koodia.
”Ja ole hyvä. Ei tuo tarttenu oikeen mitää hoitoa.”

Geralt

Ensihoitaja puheli kultatukkaiselle nuorukaiselle rauhoittavasti, selittäen koko ajan mitä teki tunnustellessaan jalkaa varovaisesti ja lastoittaessaan sen. Kohta joku saapui paikalle kärräten taas yksiä paareja, jolle nuorukainen nostettiin. Geralt jäi seisomaan tämän rinnalle vielä hetkeksi, ja kumartui sitten nuoren miehen korvan juureen.
”Älä huolehdi. He hoitavat sinut kuntoon. Ei tämä ihmisten maailma niin paha paikka ole”, hän kuiskasi matalasti aavistellen, että tuo nuorukainen ei ollut pahemmin viettänyt aikaa heidän kamarallaan. Kaikenmaailman henkimaailman olentoihin sitä törmäilikin näinä päivinä... mutta Geralt oli tottunut näkemään sellaista, hän oli aavistellut jotain tämän tapaista jo vuosia sitten ollessaan tavallinen poliisi tavallisessa maailmassa.

Antonio

Hetken pudistelun jälkeen Antonio säpsähti hereille, mutta oli hyvin pökertynyt ja tunsi olonsa entistä huonommaksi. Hetken aikaa hapuiltuaan ympäriinsä katseellaan hän sai kohdistettua silmänsä Cupidiin, ja hymähti hiljaa.
”Anteeksi, en kyennyt pysymään hereillä. Se... taitaa olla aika paha”, hän mumisi epäselvästi ja oli nuokahtaa uudelleen, mutta taisteli itsensä takaisin hereille. Hyvin varovaisesti hän nousi istumaan päätään pidellen, ja pysytteli hetken siinä, kunnes sai kehoaan pudistavan yökkäyksen torjuttua.
”Meidän pitäisi kai mennä sinne sairaalaan. Nyt. Anteeksi, kun aiheutan näin paljon vaivaa sinulle”, hän puuskahti sekavasti.

Lukas

Lukas jäi tuijottamaan häkeltyneenä toisen vanhahkon vampyyrin astellessa paikalle, ja hänen niskavillansa pomppasivat pystyyn hänen huomattuaan, miten tulija oli luontevasti, kaverin tavoin Romanon seurassa. Pienikokoinen tyttönenkin oli kaiketi aistinut hänen varovaisuutensa ja luikahti liukkaasti takavasemmalle ja pois tilanteesta, mutta Lukas jäi siihen yksin.
”Ah, tunnenkin hänet jo ennestään”, Lukas hymyili Elijahille, jättäen luihusti oman nimensä mainitsematta, ja sitten hän ryhtyi entistä kierommaksi, ja leveästi hymyillen astahti hieman lähemmäs kirkkaanpunasilmäistä miestä silmissään liki viettelevä, hurmaantunut katse.
”Enkä olisi uskonut, että hänellä on noin valloittavia ystäviä. Harmi, etten tutustunut sinuun ensin”, hän suorastaan kehräsi ja mittaili pää kallellaan Elijahin hyväkuntoista kehoa katseellaan.

//Hyvää yötä Routavaara! Taas malttamattomana jätän Hijiri vastauksen sinulle taas omaan viestiinsä heti, jahka saat omasi kirjoiteltua~//

Nala

Nala seurasi hivenen kauhistuneena kun nainen kokeili hänen jalkaasa ja tuijotti toista herkeämättä. Hän ei välittänyt laisinkaan tästä mutta ilmeisesti hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Hän säpsähti kauemmas kun vanhempi mies kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa että hänestä pidettäisiin huoli. Hän pudisti hivenen päätään. Kaikkein huolestuttavinta oli varmaankin se kun joku hoki monta kertaa ettei ollut mitään hätää. Hän loi mieheen vain nopean katseen ja antoi sitten ihmisten viedä hänet mukaanaan kulkuneuvolle ja sillä kohti sairaalaa.

//Nala poistuu paikalta//

Cupid

Cupid katseli Antonioa huolissaan mutta oli helpottunut kun toinen pysyi hereillä. "Koita nyt vain vielä hetki pysyä hereillä jotta pääsemme sairaalalle. Sain erään mukavan miehen auttamaan meitä", hän sitten puhui hellästi ja laski kätensä silittelemään miehen hiuksia. Hän auttoi miehen istumaan ja katseli toista. Toinen vaikutti tosiaan olevan hivenen sekavana. Cupid kuuli pian askelia ja käänsi katseensa taksikuskiin joka kertoi että oli saanut auton muutaman metrin päähän lavan taakse. "Kuulitkos? Muutama metri ja sitten ollaan matkalla kohti sairaalaan. "Ja älä minusta huolehdi. Mielelläni pidän sinusta huolta", hän vielä totesi ja nousi seisomaan. Taksikuski asteli Antonion toiselle puolelle ja yhteistuumin he saivat miehen ylös ja lähtivät viemään toista kohti taksia. Matka oli hidas ja hivenen tuskallinen mutta lopulta taksi oli heidän edessään ja Cupid auttoi parhaansa mukaan Antonion autoon.

//Ja sitten varmaankin Cupid ja Antonio poistuu paikalta//

Juliet

Nuorukaisen selvä häkellys huvitti Julietia suuresti ja hän ei malttanut olla laittamatta jäätelöstä vapaata kättään viehkeästi reitensä päälle ja liikuttamatta sormiaan siinä hyvin hitaasti, kuin huomaamattaan.
”Oi kiitos”, hän sanoi ja otti kännykän toiselta. Heidän kätensä koskettivat hetken ja taas nainen tunsi sähkön virtaavan pitkin kehoaan ja hänen kurkkuaan kuristi hieman. Hän tiesi, että olisi ollut todennäköisesti kovin helppoa vain raahata toinen pimeälle kujalle ja ottaa mitä hän halusi, mutta hänestä oli paljon jännittävämpää tehdä se näin. Juliet kumartui nuorukaisen puoleen ojentaakseen tälle tämän jäätelön. Kuitenkin ennen kuin irrotti jäätelöstä, hän nuolaisi siitä nautinnollisesti ja nuolaisi sitten huuliaan virnistäen hieman vinosti.
”Olet sankarini, kun korjasit kännykkäni. Minun täytyy hyvittää tämä jotenkin. Tuolla on vähän matkan päässä oikein viehättävä pieni koju, jossa myydään kahvia, jos tarjoaisin vaikka kahvit siellä”, hän ehdotti ottaen samalla nuorukaisen vapaan käden käteensä.
”Nimeni on muuten Juliet”, hän kehräsi.

Klaus

Klaus katsoi kohtausta Elijahin ja Lukasin välillä kulmat koholla. Hän ei ollut aikoihin nähnyt mitään niin omituista ja varmaankin pelkän järkytyksen varassa hän astui askelen taaksepäin ja oli aivan hiljaa. Hän jopa lopetti hengittämisen.
Elijah sen sijaan nautti tilanteesta täysin mitoin.
”Mitäs väliä sillä järjestyksellä on”, hän sanoi pehmeän viettelevästi ja astui myöskin askelen lähemmäs Lukasia. Hän katsoi tätä pitkien ripsiensä lomasta ja astuttuaan vielä askelen lähemmäs hän kohotti kätensä ja pyyhkäisi Lukasin kasvoille karanneen kiharan tämän korvan taakse.
”Minusta on suorastaan sääli, että tuo kääpä on saanut näppinsä sinuun ennen minua”, hän lähes kuiskasi käheästi ja nuolaisi huuliaan. Hän oli aina nauttinut tällaisesta toiminnasta.

//Hyvää yötä Routavaaralle miunkin puolesta!\\

Antonio

Cupidin kannustamana Antonion onnistui nousta ylös kahden miehen tukemana ja puutuneen tuntuisista jaloistaan huolimatta kävellä taksille, lysähtää takapenkille ja vielä pitää silmänsäkin auki koko matkan sairaalalle ajan. Hän ei oikein tiennyt, paheniko vai parantuiko hänen olonsa, mutta yhtä kaikki kokemus tuntui hyvin epätodelliselta; aivan kuin hän olisi leijunut lievästi kehonsa yläpuolella, tai alapuolella, raskaan ruumiin löhnöttäessä puolikelvottomana aloillaan. Kaikki kuitenkin kääntyinsi parempaan päin... Cupid piti hänestä huolta, ja se lämmitti hänen sydäntään suunnattomasti suttuisesta ajatuksenkulusta huolimatta.

Louis

Julietiksi itsensä esittelevä nainen sai Louisin tuntemaan olonsa hyvin, hyvin perinpohjaisesti hermostuneelta. Häntä ei oltu pitkiin, pitkiin aikoihin kutsuttu sankariksi, ei edes leikillään, ja se sai hänen vatsanpohjassaan riehumaan tulimeren, joka kuitenkin välittyi oudon miellyttävänä kihelmöintinä hänen sormenpäihinsä.
”Toki. Mutta kojussa kahvi on kovin kallista, ja tässä lähellä on kahvila, joka on vielä muutaman tunnin auki. Jos mieluummin menisimme sinne?” hän kuitenkin ehdotti karkottaen tärinän pois äänestään. Ainahan hänelle sanottiin, että hänen täytyisi päästä yli murjotuksestaan ja alkaa taas elää, pyörätuolista huolimattakin.
”Ja olen Louis. Louis Beauregard. Hauska... tutustua.”

Lukas

Lukas tunsi olevansa hieman hukassa tämän Elijahin vastatessa hänen heittoonsa vähän turhankin myötämielisesti. Ainakin hän sai Klausin harhautettua kyselemästä tarkemmin, miksi oli paennut hetki sitten, ja mitä mahtoi salailla. Sitäpaitsi Elijahin kanssa oli uskomattoman helppo pitää yllä silmäpeliä. Hän... hän oli aina pitänyt tuontyyppisistä kasvoista, niistä huokui aavistus sitä samaa, mitä Zacharielinkin enkelinkasvoilta. Paitsi että Elijah oli samaa verta hänen kanssaan, samalla tavalla pinnan alla vaarallinen, tietoinen asioista... helpompi...
”En ole sentään vielä loukussa, jos vain uskallat napata minut itselleni”, Lukas vastasi pöyristyttäen itseään juustoisuudellaan, mutta onnistui silti vinkkaamaan silmäänsä täysin uskottavasti. Elijah tuntui imevän hänet syvemmälle tähän peliin, eikä hän tuntunut ollenkaan hallitsevan tilannetta. Se oli hyvin outoa hänelle, hän oli tottunut käsittämään edes osittain, mitä ihmettä oli oikein tekemässä.
”Tutustuisin sinuun läheisemmin paljon mieluummin kuin jäisin kuuntelemaan tuon käävän asioita. Miltäs se kuulostaa?” hän suorastaan kujersi sitten.

//Event on ohi Geraltin osalta. Louis, Lukas ja Antonio siirtyvät tässä pikkuhiljaa jatkamaan juttujaan omiin peleihinsä. Melkein kaikki ovat tainneet suunnilleen saada tapahtuneet pakettiin? Jätän tämän kuitenkin vielä auki: Hijiri, me voimme pelailla Lucan ja Noelin tilanteen siistiin loppuun asti vielä tässä huomisen aikana o/ Tai ilmoittele, mikäli päädyt johonkin muuhun ratkaisuun!

Tahdon kuitenkin jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia osallistuneita. Minulla ainakin oli äärimmäisen hauskaa. Näitä tullaan järjestämään aivan varmasti lisää :'D//

Noel

Siinä missä Luca polvistui alemmas Noelin tasolle, poika itse perääntyi vaistomaisesti taaksepäin. Jokin toisessa epäilytti häntä, vaikkei hän osannutkaan sanoa, mikä se jokin oli. Enkelilapsen kasvoilla pysytellyt hämmennys syveni entisestään naisen alkaessa selittää syitä ympärillä vallitsevaan kaaokseen, mutta ihmisten tekemisistä tietämätön Noel saattoi vain kuvitella, mitä kaikki nuo sanat tarkoittivat. Poika painoi katseensa ja näpersi yhtä aikaa hämmentyneenä ja hermostuneena pitkähihaisen paitansa toista hihaa, yrittäen kaivella mielensä syövereistä jotain, mitä olisi voinut sanoa. Tavallaan hän olisi halunnut kysyä edes jonkinlaista tarkennusta siihen, mitä nainen oli hetkeä aikaisemmin kertonut, mutta ujo ja arka kun oli, ei Noel sillä hetkellä tuntunut saavan suutaan auki. Eikä hän oikeastaan ollut edes varma, halusiko hän tietää.. Ihmiset olivat omituisia.

Noel tuijotti omia jalkojaan niin tiiviisti, että hän säikähti tosissaan tajutessaan, miten vieras nainen tuijotti häntä. Pojan sydän jätti lyönnin, ehkä toisenkin, välistä kun hän nielaisi ja käänsi katseensa poispäin. Hänelle esitetyn kysymyksen kuultuaan lapsi puraisi huultaan, kohauttaen ensin harteitaan ja sitten hitaasti päätään pudistaen. Olipa se perhe mikä tahansa, Noelista tuntui, ettei hänellä kuitenkaan ollut sellaista. Lucan kysymyksen loppuosaa Noel jäi miettimään hetkeksi. Sana "enkeli" jäi kaikumaan hänen korviinsa ja hetken päästä hänen mieleensä palasi hänen opettajansa, jota hän oli yrittänyt jo useamman päivän ajan löytää, tuloksetta. "T-tai.. On minulla yksi, mutta.. M-minä en tiedä, missä hän on.." Noelin ääni haipui kuiskaukseksi ja poika vei nopeasti kätensä pyyhkimään silmiään, jottei Luca huomaisi hänen silmännurkkiinsa kerääntyneitä pieniä kyyneleidenalkuja.

(Anteeksi viivästys, olin tosiaan kavereiden seurassa aina kello kuuteen asti ja eilisilta ja tämä päivä kuluivat muissa merkeissä kuin koneen ääressä istuen. Toivon mukaan on vielä ok pelata tämä loppuun?)

Luca

Pieni enkelipoika ei päässyt vieläkään yli kokemastaan pelosta Lucaa kohti, hän suorastaan haistoi sen lapsesta. Pienokainen oli eksynyt, peloissaan, hädissään, hämmentynyt... Kauhun lamaannuttava sielunsa syvimmissä pohjukoissa. Olikohan tuon lapsen sisällä lainkaan rohkeutta? Hän alkoi epäillä sitä pikkuhiljaa sivellessään hajamielisesti pitkillä, tummiksi lakatuilla kynsillään omaa leukaansa.
”Haluatko, että autan sinua löytämään rakkaasi?” Luca kysyi sointuvalla äänellään, liki kehräten hengityksensä alla. Hitaasti hän ojensi kätensä kohti pientä enkeliä, kämmenpuoli ylöspäin, pitkäkyntiset sormet kaikessa sirossa pituudessaan kohti lapsukaista suoristuneina.
”Etsin työkseni kadonneita asioita. Tule... sinun ei ole hyvä vaeltaa yksinäsi kaduilla, ei ainakaan nyt, kun kaikki ovat niin hädissään. Haluathan varmasti nukkua yösi mieluummin pehmeällä patjalla kuin kujalla?” hän houkutteli enkelilapsosta noustessaan seisomaan, käsi yhä kutsuvasti ojentuneena.

//Älä suotta huolehdi, tärkeintä oli, että pystyit kuitenkin osallistumaan edes vähän <3 Mitäs sanoisit, haluatko jatkaa Lucan ja Noelin ihkaoikeassa pelissä? Minulla olisi pari ideaa heidän varalleen, ehkäpä... :'D Mutta jollet halua, kirjoita vain Noel karkaamaan pois, muuten voin aloitella tässä lähipäivinä uuden pelin meille.//

Noel

Noel jatkoi vieraan naisen vilkuilua otsahiustensa ja kulmiensa lomasta, käyden päänsä sisällä kovaa taistelua siitä, olisiko hänen kannattanut juosta vai vain odottaa, mitä tuleman piti. Toisen esittäessä kysymyksen poika kohotti hitaasti katsettaan, näyttäen selvästi siltä, että oli vähäksi aikaa syventynyt miettimään vastaustaan. Hän halusi kyllä löytää opettajansa, mutta entä jos tämä vieras nainen osoittautuisikin epäluotettavaksi? Uskaltaisiko hän luottaa? Lopulta hän pudisti päätään, katseen laskeutuessa hänen omiin jalkoihinsa.

Noel huomasi jalkojensa juureen lankeavan varjon ja kohotti hyvin nopeasti katseensa nähdäkseen, miten nainen ojensi kätensä häntä kohti. Vaistomaisesti lapsi hyppäsi taaksepäin, epäillen toisen olleen aikeissa lyödä tai tehdä jotain muuta ikävää. Hopeiset silmät tarkkailivat herkeämättä ja jokainen lihas pojan pienessä kehossa oli jännittynyt. Noel yllättyi kuitenkin melkoisesti kun nainen kertoi etsivänsä työkseen kadonneita, ja hetken aikaa poika ehtikin jo harkita myöntyvänsä naisen ehdotukseen. Ehdotus pehmeästä nukkumapaikastakin kuulosti hyvältä. Noel näytti epäröivän ja hän tuijotti epäillen Lucan ojennettua kättä. Hyvin hitaasti lapsi ojensi lopulta kätensä, vetäen sen kuitenkin pois juuri ennen kuin hänen kätensä olisi koskettanut naisen kättä. "Mistä minä tiedän, ettet vain halua minulle pahaa?" Noelin ääni oli hiljaisen varovainen ja hänen hopeisissa silmissään välähti epäilevä katse.

(Kuten jo vähän yksityisviestissäkin ehdin mainita, ehdotuksesi kahdenkeskisestä pelistä kuulostaa oikein hyvältä. Mietin muuten oikeastaan vielä tätä kaksikon ensimmäistä kohtaamista, että Noel voisi ehkä uskaltautua Lucan luokse yöksi, mutta karkaisikin sitten keskellä yötä, koska epäilisi naisen aikeita liikaa?)

Luca

Lucan hymy väikkyi yhä samaan aikaan petollisena, mutta samalla myös niin sokerisen sydämellisenä, ettei hän itsekään kohta tiennyt, kumpaa tunsi katsellessaan ujostelevan enkelipojan kiemurtelua katseensa alla.
”Mistä tiedät, ettet kuole kahden minuutin päästä, kun meteori putoaa päähäsi?” Luca esitti vastakysymyksen silmiäänsäkään räpäyttämättä, mutta antoi hymynsä haljeta hetkeksi paljastamaan helmenvaaleat hampaat punaisten huulten takana.
”Et mistään, kultapieni – sinun on pakko luottaa. Luottamus... se on suurinta taikuutta maan päällä”, hän hyrisi, mutta veti samaan aikaan kätensä takaisin itselleen ja nousi seisomaan hitaasti, raukeasti, ja loi sitten kirkkaitten silmiensä katseen taas pieneen poikaseen.
”Jää toki siihen, jos haluat nukkua yösi yksin, humaltuneitten juhlijoiden keskellä kylmällä kadulla... minä lähden takaisin mukavaan asuntooni ansaituille kauneusunille”, hän naurahti, kääntyi ympäri ja lähti askeltamaan kotiaan kohti hitain, itsetyytyväisin askelin, jotka tiesivät nuoren pojan lähtevän kyllä seuraamaan.

//Teh end~ Oli hauska eventti, ja hupsista kun minultakin venyi tämän lopettelu :'D Jatketaan uudessa pelissä - laitan yksärillä vaikka linkkiä siihen, jahka saan aloiteltua.//