Turmiollinen tapaaminen

(Haaple tänne. Kaille kiitos nimiehdotuksesta :'DD)

Kello oli reilusti yli puolenyön mutta kadut eivät olleet vielä läheskään tyhjiä. Pariisissa kadut eivät olleet koskaan tyhjiä, eivät edes näin kyllästyttävässä ja ikävystyttävässä lähiössä, josta tuskin löytyi useampaa kunnollista kapakkaa, jossa ei olisi tavannut näiden kujien surullisentuttuja naamoja.
Ilma oli painostava, siinä oli syksyisen myrskyn tuntua, kenties tänäyönä tulisi ukostamaan vaikka nyt taivaalle kerääntyneet tummat pilvet eivät lupailleet vielä minkäänlaista myrskyä. Jos kaupungin valot eivät olisi tehneet sokeaksi nähdä tähtiä, ne olisi voinut erottaa pilvien välistä.
Nyt se oli kuitenkin mahdotonta, niin tukahtuneina ne pilkottivat kevyiden, tummien pilvien välistä.

Kuten sanottua, myöhäisestä päivänajasta huolimatta ei Chênevalien katuja voinut tyhjiksi sanoa, mutta suurin osa kulkijoista pysytteli omissa oloisaan kiirehtien kotiinsa tai kapakkaan tuskin edes huomaten pikkuista, hämäräkujilla kulkevaa naista.
Kukaan ei ollut yrittänytkään lähestyä Noemia. Kenties se oli saaliseläimen pelkoa saalistajan edessä tai johtui siitä, että nahkatakkiin ja tiukkoihin farkkuihin pukeutunut nainen näytti viattomia sivullisia pahoinpitelevän jengiläisen naiselta kohtalokkaan naisen meikkeineen, korkealle nostettuine ponnareineen ja silmälappuna toimivan verenpunaisen ruusun kanssa.
Vaikutelmaa olisivat voimistaneet käsiaseet, jotka roikkuivat piilossa naisen vyöllä, jos joku olisi kyennyt näkemään ne.

Xana kävi maanpinnalla erittäin harvoin ilman syytä. Nyt hän oli tullut lahdatakseen erään vasikan, jolla ei kenties ollut suorastaan mitään kerrottavaa heistä, mutta se ei vähentänyt naisen raivoa tämän petturuutta kohtaan.
Jos joku kehtasi jättää heidän jalot joukkonsa ja vielä edes harkita kertovansa heidän salaisuuksiaan ihmisille, oli teloitettava samantien.

Noemi tiesi, missä hänen kohteensa oli ja oli jäänyt kokeneen saalistajan elein odottamaan häntä kapakan ulkopuolelle, aseet piilossa, tosin valmiina vedettäväksi pikaisesti esille. Nainen tiesi voittavansa kohteensa nopeudessa sekä ampumataidoissa leikiten, hänen ei tarvitsisi vaivautua edes harkitsemaan laulua.
Harvinaista kyllä, tällä kertaa hän ei kuitenkaan halunnut herättää liikaa hälyä tapolla.

Tämä päivä ei ollut erään katukuvassa kotiinsa päin kiirehtivän yksilön suosikkeja. Pikkuruisen naisen kasvot kuvastivat mitään sensuroimatta kaikkea sitä ärsyyntyneisyyttä ja väsymystä joita tunneskaalassaan velloi hänen marssiessaan määrätietoisesti asumustaan kohti. Lähiön huonommassa maineessa oleva naapurusto ei häntä karminut jo pari vuotta seudulla asuttuaan ja saman kotimatkan joka päivä kuljettuaan, vaikka aihetta olisikin saattanut olla. Ainakin jos hintavampien esikaupunkien kotiäideiltä olisi kysytty. Kadunpätkien vakionaamat uhkaavine olemuksineen olivat arkipäivää ja tällä hetkellä Rilla halusi ainoastaan nukkumaan. Kauppakassit painoivat jo entuudestaan huonoryhtistä naista alas ja käsiään kolotti, eikä olossaan ollut muutenkaan juurikaan kehumista.

Ylityöt, laskut ja kauppakäynnit saivat aina Rillan tuntemaan itsensä inhottavan arkiseksi. Hän oli aina ollut ylpeä eläessään spontaanisti vailla kahta samanlaista päivää ja vieroksui omakotitaloissa eläviä lapsiperheitä minuutintarkkoine rutiineineen. Työpaikkansa oli hänelle kovin mieluisa, ei siinä mitään, mutta tällaisina hetkinä elämänsä tavanomaisuus suorastaan masensi häntä. Tuuli puhalsi inhottavasti suoraan luihin ja ytimiin eikä keiju voinut välttää pientä vilunväristystä kulkemasta kehonsa läpi. Viime aikoina säätkin olivat olleet niin harmaita. Taivas näytti jokaisena päivänä aamusta alkaen niin painostavalta ja tummalta, mutta satanut ei sitten kuitenkaan. Nainen tyytyi vetämään huppariaan tiiviimmin yläruumiinsa ympärille vaikka tiesi ettei liikkeensä juurikaan auttanut. Selkänsä kun oli yhä täysin kylmyyden armoilla johtuen siipiparistaan ja niiden vaatimista aukoista vaatekappaleessaan.

Lähikapakan ohi kiiruhtaessaan Rillan silmiin osui kuitenkin eräs kiinnostuksensa herättävä tapaus ja pitkin askelin lampsinut neitokainen pysähtyi hetkeksi unohtaen määränpäänsä. Hän oli aina ollut liian utelias omaksi hyväkseen. Tältä toiselta naishenkilöltä ei kyllä ainakaan draamantajua puuttunut. Nahkatakki, silmälappu ja synkeä aura paistoivat metrien päähän eivätkä tämän lähes hopeanhohtoiset hiuksetkaan juurikaan huomaamattomuutta viestittäneet. Vaikkei Rilla kyllä uskonutkaan, että tämä kulkija minkäänsortin naamioitumistehtävissä olikaan. Jos oli, aika pirun huonoa työtä kyllä teki. Tai mistä sitä tiesi, vaikka nainen olisi ollut vain jokin satunnainen baarin asiakas joka odotteli ulkopuolella ystäviään. Mitä keiju tosin suuresti epäili sillä kyseisen kapakan asiakaskunta harvemmin näytti noinkin siistiltä. Olisikohan tuo voinut olla vaikka vampyyri? Niitä näillä kulmin pyöri välillä. Vaikka vampyyreistakin huokui useimmiten se tietty petomaisuus ja Rilla piti itseään kohtuullisen hyvänä tunnistamaan heikäläiset, eikä tämä kyseinen nainen sitä ollut. Ihmissusi? Ei, heilläkään ei normaalisti ollut tänne päin bisneksiä ennen täysikuuta ja sekin oli viikkojen päässä. Ehkä olisi parasta vain jättää arvailu sikseen, Rilla tuumasi kulmat koholla naista tutkaillessaan.

”Vähempi dramatiikka onkin luusereille”, Rilla totesi hymähtäen asteltuaan lähemmäs. Luultavasti tälläkin kertaa olisi ollut parempi vain jatkaa matkaa. Tulokset olivat harvoin hyviä kun Rilla päätti lähestyä riskialttiin oloisia leidejä nahkatakeissa. Ehkä itsesuojeluvaisto oli luusereille myös.

Ilmeisesti hänen kohteensa ei ollut vielä tarpeeksi juovuksissa astellakseen ammuttavaksi. Mikä harmi, naisella olisi ollut parempaakin tekemistä kuin omaan raivoonsa hautautuminen. Hän olisi voinut helliä kasvavaa raivoaan sisätiloissa.
Hän kuitenkin halusi tehdä tämän itse. Noemi halusi itse kuulla petturin anelevan ja päättää hänen päivänsä. Nyt hän kulutti aikaansa miettimällä, mikä olisi kaikkein kivulian paikka, jonne hän voisi kyseistä miestä ampua. Jos xanalla olisi ollut aikaa, hän olisi käyttänyt luopioon muita tappotekniikoita.

Ensialkuun Noemi ei reagoinut siihen, että häntä tarkkailtiin - oikeastaan aivan heti hän ei edes huomannut sitä. Kauppakasseja kantava, huppariin pukeutunut tyttö oli kiinnittänyt huomionsa häneen ja sattui seisomaan xanan sokeassa kulmassa, peitetyn silmän puolella. Tosin, jos hän olisi halunnut vältellä huomiota, olisi hänen ollut järkevää pukeutua vastoin tapojaan arkisemmin.
Vasta avatessaan suunsa pikkuruinen tyttö sai kiinnitettyä naisen huomion. Hän käänsi katseensa hitaasti tyttöön ja tarkasteli häntä katseellaan miettien, minkä paikan murtaisi ensimmäisenä. Kyseinen tyttö oli keijukainen, muttei kasvonpiirteistä - jotka olivat enemmänkin hauskat kuin missään määrin rumat - päätellen täysverinen.
Kuvotus pääsi naisen kasvoille. Hän ei voinut sietää ihmisten ja taikaolentojen suhteita! Kenties jotkut heistä odottivat metsässä himokkaita, saastaisi ihmismiehiä synnyttääkseen puoliverisiä äpäriään, mutta Noemi ei voinut sietää tuollaistakaan toimintaa. Ällöttävää!

Pikkuruinen tyttö jonka Noemi arvioi huomattavasti nuoremmaksi kuin mitä hän todellisuudessa oli, ei ollut tavanomaisista vaatteistaan huolimatta niitä, jotka katosivat taustaan. Hänen kasvonsa olivat täynnä lävistyksiä, korvansa venytetyt ja hiukset tyyliin sopivalla - Noemin silmissä epäsiistillä - tavalla leikatut. Kerrankin yksisilmä ei joutunut katsomaan ylöspäin keskustelukumppaniaan. Hän suoristui säälittävään 147 sentin mittaansa jota korkokengät lisäsivät muutamalla sentillä ja katsoi tyttöä huulet halveksivaksi viivaksi kaventuneina.
"Ja lävistyksiä ei voi koskaan olla liikaa", Noemi sylkäisi sanat suustaan halveksivasti. Jostain syystä tuo nuori nainen oli astunut häntä lähemmäksi joten Noemi kuroi heidän välisensä välimatkan muutamalla askeleella umpeen.
"Etsitkö jotain, pikkutyttö?"
Kenties hampaitasi hetken päästä.

Rilla onnistui hädin tuskin pidättämään nauruntyrskähdyksensä tämän kohtalokkaan blondin kiinnitettyä huomionsa keijuneitiin. Hän ei ollut varma oliko nainen harjoitellut tyyliään vai mistä oli kyse kun hidas päänkääntö ja ivallinen katseellamittailunsa sopivat täsmälleen siihen profiiliin jonka sinitukka oli ehtinyt mielessään kehittää tälle. Onneksi toinen oli sentään kuullut hänet. Mikään ei saanut häntä ärsyyntymään niin kuin iskevien avausrepliikkiensä toistaminen.
Jonkinsortin kokonaisvaltaisen kuvotuksen rikastuttaman ilmeen vallatessa vieraan naamavärkin ei Rilla voinut itsekään muuta kuin silmäillä toista jokseenkin halveksien. Mitähän ihmettä? Tervehdyksensä oli ollut vielä suhteellisen kesy, ei täysin asiaton eikä kovin provosoivakaan. Oli vaikea uskoa, että sanansa olisivat saaneet aikaan moisen reaktion. Eikä Rilla omasta mielestään näyttänytkään aivan niin papukaijalta että joku olisi pelkästä ulkomuodostaan moisen slaagin saanut. Ellei kyseessä ollut sitten joku tavallista herkkähipiäisempi tapaus. Vaikka keijun silmiin nainen näyttikin astetta kovemmalta kansalaiselta. No jaa, ainahan sitä saattoi olla väärässäkin.

Rilla laski kauppakassit käsistään ja venytti selkäänsä pikaisesti tuumatessaan että tähän saattaisi mennä tovi. Hän näki, kun vieras nainen suoristautui koroillaan, jotka nekään eivät kovin suurta eroa maankamaraan tehneet, valmiina avaamaan suunsa. Täytyi kyllä antaa vähän kunnioitusta, jos edes siitä että tuollaisella varrella onnistui luomaan noinkin karun vaikutelman.
Naisen puheenvuorolle ja kovasti pirullisille silmilleen Rilla ei kyennyt kuin virnistämään. Hän ei tiennyt koittiko tämä läheltä katsottuna ehkä kolmikymppinen nainen olla uhkaava vai jotain muuta kun harppoi lähietäisyydelle mutta aivan vielä ei Rillakaan tutissut kauhusta.
"Hei, noilla senttimetreillä en heti ryhtyisi vinoilemaan nähdessäni elämäni ensimmäisen itseäni lyhyemmän kaverin", sinitukka tokaisi huvittuneena nostaen kätensä ilmaan ja jatkoi sitten.
"Ei sentään, oikeastaan tässä vain pohdin mikä mahdat olla, kun et ihmiseltäkään vaikuta."

Rilla jatkoi arvuuttelua mielessään. Hän ei ollut tarkemmin edes tutustunut kaikkeen siihen taikaväen kirjoon mitä maailmasta löytyikään, eikä saanut päähänsä yhtäkään lajikuvaukseltaan tätä naista muistuttavaa olentoa. Keiju toivoi yllättyvänsä, mikäli toinen edes suostuisi paljastamaan itsestään mitään. Nainen kun vaikutti perin kireältä ja oli enemmän kuin todennäköistä, että Rilla oli keskeyttänyt jotain. Toivottavasti edessä ei ollut mitään mafiasotiin sotkeutumista tai huumediilerien salaista kokousta. Olisi niin tyypillistä että sinitukka olisi mennyt jälleen tunkemaan nokkansa johonkin edellä mainittujen tyyliseen eikä toisesta naisestakaan ollut vaikea uskoa tämän olevan mukana jossain sensorttisessa.

Miten tuo puoliverinen saasta kehtasi tulla kysymään häneltä, mikä hän oli? Noemin olisi pitänyt olla tyytyväinen nuoren naisen sentään pitäessä häntä muuna kuin ihmisenä - sellainen sekannus olisi ollut kaikkien loukkausten äiti. Hän oli kuitenkin enemmän raivoissaan kuin imarreltu, miten puoliverinen edes kehtasi tulla puhumaan hänelle ja tuoda ällöttävän sekaverisen olemuksensa hänen eteensä.
Nainen tarttui itseään sirorakenteisemman tytön rinnuksiin ja kiskaisi tämän lähemmäs itseään. Tyttö painoi vielä vähemmän kuin hän oli osannut odottaa, keijukaisen geenit oletettavasti tekivät hänestä ihmistä kevyemmän, jotta siivet jaksaisivat kannatella sinihiuksista.
"Mikä mahdan olla? Sitäkö sinä mietit?" nainen kysyi yllättävän rauhallisella äänensävyllä. Ääni kuitenkin muuttui niin lähelle murinaa, kuin hänen korkea, kirkas äänensä pystyi:
"Mikä SINÄ mahdat olla, saaastainen sekaverinen?"
Jollei tyttö ollut jo tapellut irti naisen otteesta, Noemi ravisti häntä. Tämä oli ensimmäinen kerta aikoihin, kun hänellä oli fyysinen ylivoima, jos mukaan ei otettu niitä kertoja, jolloin hän oli uhannut vastustajaansa aseella.

Vaalea nainen oli juuri niin lähellä niitä uhkakuvia, kuin tyttö osasi pelätä. Huumediileri oli kenties aliarviointia, mutta mafioso oli jo huomattavasti lähempänä, tosin Noemi taisi olla liian sekaisin ollakseen suorastaan mafioso, kenties ennemmin hitman joka oli otettu mukaan tämän julmuuden ansiosta.

Jos tyttö oli pysynyt koko tämän ajan Noemin otteessa (mikä oli todennäköistä olihan xana oletettavasti keijukaista vahvempi) pitkähiuksinen tallasi keskustelukumppaninsa varpaille upottaen korkonsa niin syvälle tytön kenkään kuin mahdollista. Yleensä hän käytti huomattavasti korkeampia korkoja ja harmitteli mielessään, ettei hänellä ollut jälleen jalassaan vähintään viiden sentin pikkikorkoja.
"Kuvitteletko, että tuollaisella sekaverisellä saastalla on mitään oikeutta tulla puhumaan minulle? Kuvotat minua jo pelkällä olemassaolollasi."

Kun Rillaa tartuttiin kovakouraisesti rinnuksista, vakavoitui hänkin saman tien. Toisen sanojen myötä sinihiuksisen naama vääntyi vihamieliseen irvistykseen. Saastainen sekaverinen? Saatanan kusipää. Oliko tässä kyseessä jokin idioottimainen käänteislajisti? Ilmeisesti oli liikaa toivottu että syrjintää ja itsensä muiden yläpuolelle korottamista oli tapahtunut vain ihmiskunnan historiassa. Rilla ei tiennyt oliko toisella jotain pelkästään taikaväen ja ihmisten suhteita vastaan vai olivatko arkisemmatkin ihmiset mustalla listallaan eikä häntä suoraan sanottuna kiinnostanutkaan. Rilla oli vihainen tavalla jota hän ei ollut ollut pitkiin aikoihin.
Hän oli aina mieltänyt itsensä enemmän keijuksi kuin ihmiseksi, olivathan isänsä geenit huomattavasti dominoivammat esikoisessaan, mutta tällä hetkellä sinihiuksinen lähestulkoon toivoi ettei olisi aivan näin heiveröinen rakenteeltaan. Hän oli liiankin tietoinen ilmiselvästä alivoimastaan ja tiesi tulevansa näyttämään lähinnä säälittävältä jos tapella yrittäisi, eikä reagoinut vielä silloinkaan kun sekopää edessään häntä vielä ravistelikin.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun toinen nainen katsoi tarpeelliseksi iskeä korkonsa Rillan kinttuun, ei pienempää enää huvittanut seistä paikallaan. Hän ei ollut mikään kynnysmatto eikä sellaiseksi ollut vähään aikaan suunnitellut muuttuvansa. Tällaisien välikohtauksien sattuessa sinihiuksinen saattoi olla vain tyytyväinen käyttäessään ylikokoisia maihinnousukenkiä jaloissaan välttäen näin kivuliaimman kontaktin, mutta ymmärsi viimeistään tässä vaiheessa, ettei toinen tosiaankaan pelleillyt. Rilla koukisti vapaan polvensa nopesti kohti naisen haaroväliä, toivoen että tämä väistäisi taaksepäin jolloin hän kykenisi potkaisemaan blondin taaksepäin. Mikäli tämä onnistui, hän riuhtaisi itsensä vapaaksi ja loikkasi äkkiä turvallisemmalle etäisyydelle ja viskasi hupparinsa maahan paremman liikkuvuuden toivossa, jos tilanne etenisi niin pitkälle.

"Paskiainen", Rilla sähähti. "Oletko aivan helvetin tyhmä vai esitätkö vain? Lajisyrjintä kävi antiikkiseksi jo vuosituhannen vaihteessa, päivittäisit itsesi nykyaikaan"

Noemi oli osannut odottaa tytön potkaisevan häntä takaisin ja osasi väistää hänen potkuaan, niin nopeasti kuin se tulikin. Hän ei edes unelmoinut, että olisi pysäyttänyt sen kädellään, hän ei mielinyt murtaa rannettaan, vaan väisti juuri siihen suuntaan, mihin keijukainen oli toivonutkin hänen väistävän.
Nainen ei kuitenkaan ehtinyt väistää niin nopeasti, että olisi jäänyt täysin ilman potkua, joka oli tarkoitettu työntämään hänet taaksepäin vaan se osui, ei tosin suorastaan voimakkaana, mutta silti tuntuvana, Noemin rintaan.
Yllättävän kivun tuntiessaan nainen nosti kätensä rinnalleen. Mitään ei ollut mennyt rikki eikä hänen hengityksensä salpautunut, enemmänkin kyse oli nöyryytyksestä, siitä että tuollainen pikkutyttö oli saanut häneen osuman.

Xanalle ei tullut yllätyksenä, että häntä kutsuttiin rasistiksi tai vanhanaikaiseksi. Hän ei olisi käyttänyt täysin noita sanoja, muttei ihmetellyt lainkaan, miksi tuo kummajainen oli valinnut juuri ne. Yksisilmä ei ollut tarpeeksi typerä luullakseen kaikkien ymmärtävän hänen syitään, etenkään kuulematta selitystä.
Noemi olisi voinut pyöräyttää käsiaseensa tässä vaiheessa esille ja ilmoittaa olevansa erittäin päivitetty, ainakin jos teknisesta ymmärryksestä puhuttiin. Hän kuitenkin hillitsi kiivaan tempperamenttinsa vakuuttamalla itselleen, ettei tuo kuvottava olento ollut sen arvoinen. Hän ei ollut tullut tänne ampumaan tuota lävistettyä tyttöä vaan ottamaan hengiltä vasikan eikä kaipaisi enempää huomiota eikä tosiaankaan halunnut, että petturi pakenisi kuullessaan aseiden laulavan!

"Tässä on kyse paljon enemmästä kuin valkoisista ja mustista", Noemi totesi. "Tässä ei ole kyse yhden rodun sisäistä kiistoista - tässä on kyse massamurhista, elinalueen ryöstämisestä, kunnioituksen puutteesta, naistemme raiskaamisesta ja typerien tytönhempukoiden houkuttelemisesta huoriksenne puhumattakaan siitä, mitä ihmiset tekevät planeetallemme. Sen lisäksi me emme ole ihmisiä. Eikä kukaan voi tehdä meistä sellaisia!"
Xana tuijotti puoliveristä halveksuen.
"Vaikka suonissasi virtaa jonkun erittäin paljon kaltaiseni veri, elät silti tässä saastassa etkä ilmeisesti ymmärrä sitä itse", yksisilmä jatkoi irvistäen. "Siivistäsi huolimatta olet kuvottava ihminen. Katoa."
Noemi olisi mieluusti ampunut tuota tyttöä. Kenties olkapäähän tai jalkaan, siten ettei hän enää juoksisi. Siten, että hän voisi polkea tuon hauskannäköisiä kasvoja ja repiä siivet selästä kuin seonnut lapsi kärpäseltä.

Rilla pyöräytti silmiään naisen palopuheelle. Voi jestas. Häneltä ei vain kerta kaikkiaan riittänyt kunnioitusta tällaisille aatteille. Niin kovin usein ja ilmeisesti myös tässäkin tapauksessa ne olivat niin käsittämättömän simppeleitä ettei keiju voinut ottaa niitä vakavasti.
"Tosissasiko olet? Ksenofobia on aivan yhtä vaarallista oli kyse fanaattisista ihmisistä tai fanaattisesta taikaväestä. Et ole millään tapaa ideologioiltasi erilainen kuin pahimmat ihmiskunnankaan riemuidiootit, totuttelisit siihen", sinihiuksinen totesi ärsyyntyneenä. "Oikeasti, minkä kuvittelisit olevan paremmin mikäli ihmiset eivät olisikaan valta-asemassa? Totta, taikaväen nykyinenkin sorto loppuisi, mutta siinä se olisikin ja samaa kohti ollaan menossa ilman vallankumoustakin. Ihmisiä on kuitenkin reilu enemmistö enkä näe kenenkään hyötyvän siitä, että heidät poljettaisiin maahan niin kuin tunnut toivovan. Miksi helvetissä näet parempana vaihtoehtona toisen kansan kärsimyksen kuin omamme? Siksi että me emme ole ihmisiä? Onnitteluni, olet itsekeskeinen kusipää", keiju jatkoi.
Vakavasti ottaen, loputkin toisen pointeista saivat Rillassa lähinnä myötähäpeää aikaan. Ekologisuusargumentti, jos sitä nyt edes argumentiksi saattoi kutsua? Varsin iso osa nykyajan taikaväestäkin asui jo ihmisten joukoissa täsmälleen samoilla elintavoilla. Ei ihmiskunnan ulkopuolellakaan mitään pyhimyksiä oltu. Rilla olisi voinut vaikka lyödä vetoa että tämäkin neitokainen planeetan kunnosta ihmisiä syyttäessään söi samaan aikaan lihaa, kulki autolla ja uskoi olevansa täysin viaton omien valintojensa puolesta. Keiju vilkaisi toisen nahkatakkia halveksuen. Loput naisen väitteistä taas olivat suoraan käännettävissä taikaväkeä vastaan mikäli ihmiset olisivat sattuneet olemaan jonkinlainen yleisesti vähätelty ja inhottu elämänmuoto.

Rillaa ihmetytti ennen kaikkea miten kummassa tämä blondi provosoitui niin hurjasti siitä että sinihiuksinen todellakin oli vain puolikeiju. Oikeasti. Miten absurdi saattoi ollakaan? Oletettavasti naiselle oli käynyt jotain ällistyttävän kauheaa koska ihmiset ja siksi tämä vihasi koko lajia niin palavalla intohimolla. Jos ei, kyseessä oli pelkkä ylenpalttinen tyhmyys. Keiju ei ollut varma kumpi oli huonompi vaihtoehto. Hän pudisti päätään epäuskoisesti naurahtaen. Tietenkään hän ei tiennyt naisen olevan vielä aseistettukin, vaan kuvitteli olevansa kutakuinkin turvassa pienen välimatkan päässä, valmiina loikkaamaan ilmaan mikäli toinen koittaisi käsiksi käydä ja suhtautui siksi naiseen vieläkin lähinnä satunnaisena sekopäänä josta ei todellista harmia ollut.

Noemi hymähti.
"Sinä kuvittelet olevasi jonkinlainen idealisti", nainen totesi. "Kuvittelet olevasi fiksu ja katselevasi asiaa meidän molempien kantilta. Typerä tyttö."
Noemi ei pitänyt autoista. Hän ei kannattanut yksityisautoilua - tosin hän kannatti ennemmin hevosia kuin autoja, koska jälkimmäiset olivat ihmisten aikaansaamaa teknologiaa joka epäilemättä tulisi lopulta tuhoamaan ihmiskunnan.
"Sen sijaan olet kaupunkilainen - ja ihminen. Tallaat tälläkin hetkellä asfalttia paikallisena. Saatan olla mielipuoli, mutta osaan ajatella itse."
Silmäpuoli virnisti petomaisesti.
"Tarkkaile uutisia, pikkutyttö."

Noemi oli huomannut silmäkulmastaan jotain keijukaistyttöä kiinnostavampaa ja veti aseensa tottunein liikkein esille. Vasikka oli tullut ulos kapakasta, yksin, eikä ollut edes huomannut Noemia vielä. Hän käveli onnellisena kaksikkoa kohti pienessä maitsissa, satyyri oli kokenut juomaveikko joten juopumuksestaan huolimatta hänen refleksinsä osoittautuisivat nopeiksi tilanteen sitä saapuessa.
Lävistyksillä koristellun nuoren naisen ollessa paikalla Noemin oli valitettavasti toimittava nopeasti. Hän ampui miestä ensin jalkaan, antaen tälle aikaa huomata itsensä jonka jälkeen Noemi kuorrutti talon seinät satyyrin aivomassalla huulillaan verenhimoinen hymy. Saalis oli jo kuollut, mutta siitä huolimatta Noemi tuhlasi vielä useamman luodin häneen.

Jos tämä kaikki ei ollut saanut sekaveristä juoksemaan pakoon, Noemi kääntyi häneen päin.
"ÄO-testi", nainen totesi. "Mitä teet nyt, tyttöseni?"

Rilla kohotti kulmiaan. Hän oli kohotellut kulmiaan tiheään viimeisen muutaman minuutin aikana. Sinihiuksinen ei viitsinyt kaivaa enempää verta nenästään joten tyytyi tuhahtamaan ristiessään kätensä. Luuli olevansa fiksu? Hän tiesi olevansa fiksu. Tähän vaaleaverikköön verrattuna nyt ainakin. Ihme fanaatikko. Missäköhän tämä mahtoi edes liikkua saatika asua mikäli ihmisten läsnäolo teki noin tiukkaa? Rilla hymyili ajatukselle maanalaisissa bunkkereissa majailevasta uskonlahkosta jolla oli alttarillaan tikkataulu varustettuna Yhdysvaltojen presidentin pärställä. Hän ei ollut varma mitä toinen tarkoitti uutishuomautuksellaan. Uskonlahkon koodikieltä, epäilemättä. Naisen hymy oli kyllä omiaan kertomaan, ettei kyseessä ollut mikään humoristinen heitto.

"Itse asiassahan minussa on melko tavalla anatomisia eroja ihmisiin nähden. Siivet ja sitä rataa. Lisäksi luus-", äkkiä Rillan lause katkesi nahkatakkisen vetäessä aseensa takkinsa alta. Ennen kuin sinihiuksinen ehti reagoida nopeaan tilanteenmuutokseen, hätkähti hän kovaa laukausta joka oli mitä ilmeisimmin tähdätty taakseen. Keijun kääntyessä katsomaan selkäpuolensa tapahtumia leukansa yhä roikkuessa auki, nainen ampui toisen kerran. Tällä kertaa uhriaan päähän. Rillan silmät levisivät tämän satyyrin pään sisuksien levitessä edessään. Hän ei tiennyt kuka miekkonen oli, tai oli ollut, muttei näköjään ainakaan kovin hyvää pataa uuden tuttavuutensa kanssa. Ei helvetti. Mitä tällaisessa tilanteessa kuului tehdä? Pitäisikö tässä soittaa jonnekin? Paeta? Yhtäkkiä äsken spekuloimansa uutisrepliikki kävi järkeen ja puolikeiju joutui toteamaan että tilanne oli nopeasti kääntynyt täysin päälaelleen. Mihin vittuun hän oli tälläkin kertaa sotkeutunut? Vittujen vittu. Voi vittu. Miksi pirussa hänen oli pitänyt edes lähteä puhumaan tälle naiselle? Rilla olisi voinut vain kävellä ohi. Oikein hyvin, mutta ei. Nyt hän oli päässyt todistamaan ilmeisen kylmäveristä teloitusta eikä hänellä ollut mitään aavistusta siitä, miten pieni oli todennäköisyys, että hän pääsisi keho ehjänä pois paikalta. Ennen kuin sinihiuksinen sai ajatuksensa kokoon, tiedusteli silmälappuinenkin häneltä samaa. Mitä hän nyt tekisi?

"Mitä minun kuuluisi tehdä?" Rilla kysyi varuillaan ja omiin korviinsa yllättäen rauhallisesti ottaen huomioon että sydämensä hakkasi lähes väkivaltaisen kovaa rinnassaan.

Mistä näitä idiootteja sikisi? Tyttö ei tuntunut tajunneen mitä hän sanoi tai tuntui ymmärtäneen kaiken väärin. Todellisuudessa Noemi ei ollut puheissaan läheskään niin selkeä kuin kuvitteli olevansa.
Hänen ammuttuaan satyyria ihmiskeiju jäi tuijottamaan tapahtumia suu auki antaen itsestään huomattavasti vähemmän fiksun mielikuvan kuin suurien puheidensa perusteella yritti antaa. Hidasälyinen tuo nuori nainen oli sillä sen sijaan, että hän olisi paennut heti laukauksen kuultuaan hän jäi katselemaan avuttomana kuin satyyrin eloton ruumis lyyhistyi maahan aivomassa seinää koristaen.
Noemi olisi voinut ampua tytön tässä ja nyt. Hän olisi voinut vaivatta tappaa hänet mutta se olisi ollut tylsää. Tyttö kuitenkin kävi niin suurissa määrin hänen hermoilleen ettei hänellä ollut oikeastaan minkäänlaista syytä jättää häntä eloon.

Kaiken typeryytensä jälkeen tyttö kysyi yllättäen häneltä vastausta hänen kysymykseensä.
"Et tosiaankaan ole niin fiksu, kuin kuvittelet. Onko noin tyhmällä edes oikeutta elää?" Noemi kysyi ja kallisti päätään. "Tanssi."
Nainen ampui keijun jalkoihin useamman laukauksen, mutta hän uskoi tytön olevan tarpeeksi nopea pystyäkseen väistämään hänen luotinsa.
"Viihdytä minut, tyttö. Saa minut hyvälle tuulelle niin säästän säälittävän henkesi", hopeahiuksinen totesi. "Jos yrität lentää, ammun sievät pikku siipesi palasiksi."
Xana jatkoi ampumista.
"Tähän mennessä et ole ollut muuta kuin kyllästyttävä kakara, joka kuvittelee omistavansa mielipiteitä mutta joka ei kykene tosipaikan tullen edes juoksemaan pakoon!"

Vaikkei Rilla ollut alkuunkaan varma miten hänen olisi kuulunut toimia, tajusi hän sen verran että nyt olisi ollut jokseenkin huono hetki avata suunsa vaikka toinen älykkyyttään pilkkasikin. Olihan se reiluakin, sinihiuksinenkin oli harrastanut samaa ahkerasti viimeisten minuuttien ajan. Mikäli nyt olisi ollut uusivuosi, hänen lupauksensa olisi ollut verbaaliveitsensä hillitseminen kenen tahansa sellaisen lähistöllä, jolla oli päällään mitä tahansa minkä alle saattoi piilottaa tuliaseita tai teräviä esineitä. Todennäköisesti hän tulisi tästä lähtien puhumaan ainoastaan nudisteille. Ajatus kuulosti Rillan korviin ihan hyvältä verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Etenkin nyt kun nainen kohotti jälleen asettaan, tällä kertaa kohti puolikeijun jalkoja. Sinihiuksinen hyppäsi silmät yhä lautasina taaksepäin luodin päätyessä asfalttiin varpaidensa lähistöllä. Hän veti syvään henkeä.

Toinen jatkoi ampumista. Rilla ei uskonut, että naisen tarkoitus oli oikeasti häntä vakavammin vahingoittaa, kyllähän tämä nyt olisi osunut mikäli olisi oikeasti halunnut nähdä sinihiuksisen maassa. Sen sijaan Rilla päätyi loikkimaan harvinaisen kiusallisesti paikoillaan vältellen luoteja. Sillä hetkellä hän ei pahemmin välittänyt näyttikö idiootilta vai idiootilta, vaikka totta puhuen liikkeensä olivatkin enemmän tai vähemmän hyödyttömiä. Mikäli silmälappuinen olisi päättänyt tehdä puolikeijusta teurasta, eivät liikkeensä olisi auttaneet oikeastaan lainkaan. Puolikeiju ei ollut kuunnellut, mitä vaaleahiuksisella oli sanottavaa keskittyessään päänsä sisäiseen myllerrykseen ja kinttujensa pitämiseen turvassa. Sanat olivat olleet lähinnä yksittäisiä äännähdyksiä korvissaan, samaan tapaan kuin joskus kirjaa lukiessa huomaa lukeneensa puolet sivusta ilman että on huomannut lainkaan mitä luki.

Helpotuksekseen Rilla pisti merkille ettei välikohtaus ollut jäänyt huomaamatta. Baarista alkoi virrata väkeä katsomaan mitä oli tekeillä ja epäilemättä joku oli hätänumeroonkin soittanut. Ei tämäkään nainen voinut jokaista heistä teloittaa. Sinihiuksinen vain toivoi, ettei silmälappuinen päättäisi vielä ohimennen ampua häntä muualle kuin jalkoihinsa ennen kuin tekisi mitä kylmäveriset tappajat nyt tekivätkään kun heidät huomattiin. Rillasta olisi kovin mukavaa jäädä eloon. Tuntui niin absurdilta, ettei hänellä yhtäkkiä ollut asiaan mitään sananvaltaa.

Tyttö menetti kaiken sananvalmiutensa aseen tähdätessä häneen. Hänen typeryytensä tuntui moninkertaistuvan tämän tanssiessa, väistellessään luoteja jotka xana tulitti häntä kohti. Neidin puolustukseksi oli kuitenkin myönnettävä, että juuri kukaan ei olisi onnistunut näyttämään edustavalta joutuessaan nostelemaan jalkojaan luotien tahdissa. Oikeastaan vaati jo suurta taitoa nostella noita jalkoja tarpeeksi nopeasti joten lävistyksillään koreileva puoliverinen näytti Noemille todelliset taitonsa.
Tämä oli kuitenkin erinomainen tapa voittaa verbaalinen taistelu. Vastustaja oli mykistetty, tämä ei edes kyennyt kunnolla kuulemaan hänen pilkkaavia sanojaan saati sitten vastaamaan niihin.

Valitettavasti heillä kuitenkin oli yleisöä. Aivan liikaa yleisöä vaikka poliisiauto ei aivan ensimmäisenä kaahaisi tänne syrjäkulmille missä 90 prosenttia asukkaista oletettiin olevan rikollisia ja lopun kymmenen sortuvan rikollisuuteen hetkenä minä hyvänsä.
Oli kuitenkin aina olemassa se vaara, ettei aseellinen kriminaali pidättelisi jotakuta typerää sankaria pitkään ja xana joutuisi pamauttamaan useamman aivot pihalle. Tilanne olisi paha, jos he päättäisivät käyttää lukumääräänsä hyväkseen.
Tai jos Noemi ei ollut ainoa asetta kantava.
Hänellä ei ollut varaa jäädä kiinni yhden petturin vuoksi.

Nainen ampui viimeisen laukauksensa ällöttävän puoliverisen jalan viereen.
"Toivottavasti nautit tanssitunnista", hopeahiuksinen totesi ja pyöräytti asetta kädessään. "Jos näen sinut uudelleen, voimme tanssimisen sijaan pelata rulettia."
Venäläistä rulettia täydellä lipalla.
Pikkuinen nainen hymyili ivallisesti ja lähti astelemään pois kengänkorot kopisten. Kukaan ei lähtenyt hänen peräänsä, kukaan ei halunnut saada luodista nyt kun mielipuoli ampuja oli poistumassa.
Oletettavasti edes puolikeiju ei seurannut häntä.

((tämä oli varmaan tässä? Kiitos kivasta pelistä ^^))

Laukausten lakattua hetkeksi Rilla ehti katsahtaa ylöspäin. Hän oli hengästynyt ja huohotti raskaasti eikä jaksanut edes mielessään päivitellä sitä, miten huono kuntonsa olikaan. Mitä ilmeisimmin aseistettukin nainen oli huomannut silminnäkijöiden lukumäärän kasvun ja sinihiuksinen saattoi vain toivoa että todellakin selviäisi vahingoitta tilanteesta.
Hän hätkähti viimeistä luotia muttei liikkunut paikoiltaan ja alkoi melkein hurrata helpotuksesta vaaleahiuksisen lausuessa hyvästinsä.

Naisen poistuessa paikalta Rilla jäi paikoilleen tasoittamaan hengitystään. Hän ei miltei edes uskonut että toinen oikeasti oli lähtenyt. Puolikeiju oli juuri aukonut päätään ilmeisen vaaralliselle tappajalle ja selvinnyt naarmuitta. Hän suoristi varovasti selkänsä ja katseli ympärilleen. Satyyrin ruumis lojui vieläkin lähietäisyydellä ja kapakan asiakaskunta seurasi tapahtumia vierestä koittaen saada selkoa äskeiseen episodiin. Nainen huokaisi vielä kerran syvään ennen kuin silmiinsä osuivat kauppakassinsa vain muutaman metrin päässä. Hän ei ollut varma olisiko nauranut. Olihan se plussaa että edes ostoksensa olivat säilyneet kolhuitta vaikka paikalla olikin ammuttu sisuskaluja kadulle. Ruumista enemmän tai vähemmän järkyttyneenä vilkuillen nainen kävi noutamassa kassinsa ja lähti tärisevin askelin kohti kotiaan.
Rilla oli tosiaan väsynyt.

//Niinpä taisi olla : D Kiitosta vain sullekin!//