Silkkiä, pitsiä vai makeita suudelmia?

# Rakas Kerveli ihastuttavan Fawninsa kera tänne kiitooos! Ja kuten jo tiedätkin: Gabsin asu #

Mikään ei voittanut vapaapäiviä, niitä ihanan pitkiä aamuja, jolloin saattoi herätä rauhassa keskipäivän auringonpaisteeseen, nauttia rauhallisen aamiaisen herkkujen kera. Tai sitten ärsyttävään puhelimen pirinään, kun ulkona tihkutti surullisen masentavaa vettä. Gabrielle ynähti ja kurkotti kättään ottaakseen kännykkänsä.
”Mitä nyt?”
”Vapaapäivä peruttu, kultaseni, minulla on sinulle asiakas kolmen tunnin kuluttua. Ja tällä herralla on pieni toive…”

Kello oli juuri ohittanut kahdentoista, kun Gabrielle asteli Hotelli Sofitel Paris Arc de Triomphen ovista ulos. Hän poikkesi läheisessä kahvilassa ostamassa patongin ja hedelmäsalaatin ennen kuin suuntasi metrolla takaisin Chênevalieen. Hän ei todellakaan aikonut antaa typerän vapaapäivän valua hukkaan vain aamupäiväisen asiakkaan tähden. Ja hän todellakin kaipasi rentouttavaa ostosreissua. Pari uutta mekkoa ja alusasuja, ehkä muutamat upeat korkokengät, ja Gabrielle todellakin tarvitsi uudet saapikkaat talvea varten (aivan kuin hänellä ei olisi kenkiä jo aivan tarpeeksi).

Ja lopulta hän oli Chênevaliessa. Sade oli lakannut, mutta maa oli vielä kostea. Ihanteellinen sää kävelyyn toisaalta. Gabrielle nosti takkinsa kauluksen pystyyn pitääkseen itsensä lämpimänä, sillä tuuli oli aina inhottavan viileä siihen aikaan vuodesta. Oli aika suunnata hemmotteluun, onneksi hän ei kylläkään ollut varannut aikaa pedikyyriin tai vastaavaan. Mutta mikä olisi parempaa hemmottelua kuin löytää unelmien mekko tai täydelliset korkokengät, jotka sopivat jalkaan kuin olisivat valetut niitä varten?

Vaikka Pariisin ydinkeskustassakin oli loistavia alusvaatekauppoja, Gabrielle oli löytänyt ehdottoman suosikkinsa Chênevalien putiikkikadulta. Hän piti laadukkaista mutta intiimeistä alusvaateputiikeista, joissa myyjät tiesivät tarkalleen, mitä he myivät ja miten palvella asiakkaitaan kuin kuninkaallisia. Se oli kaikkein mahtavin tunne, kieltämättä, eikä Gabrielle voinut kieltäytyä siitä. Ja jano sitä tunnetta kohtaan ajoi hänet astumaan lasiovesta sisään ja hymyilemään myyjälle, jonka tummanruskeat hiukset oli letitetty tiukasti taakse.
”Haluat lienee vain katsella?” nainen kysäisi, ja Gabrielle nyökkäsi.
”Jollet pahastu…”
”Istun vain täällä, juon cappuccinoani ja pidän mielipiteet omana tietonani ellet niitä pyydä.”

Kiitoksen jälkeen Gabrielle käänsi selkänsä tiskille ja asteli alusvaatteiden sekaan. Silkkiä, pitsiä, punaista, mustaa, sinistä, beigeä… Gabrielle henkäisi syvään kuljettaen sormiaan rintaliivien päällä miettien, mitä kokeilisi ensimmäisenä. Hänellähän ei ollut nyt kiire yhtään minnekään.

//Yaay, täältä tulemme me. ^^ Pahoittelen Fawnyn puuttuvaa ihastuttavuutta, muuttaa.. (Fawnin asu)//

Fawn vilkaisi huuliaan mutristaen taivasta, joka roikkui alhaalla harmaana ja synkeänä eurooppalaisen sään mallinnoksena. Tavallisesti hän ei olisi edes astunut ulos sellaisena päivänä ilman mitään ehdotonta tarvetta, mutta tytöllä oli inhottavan levoton olo. Siitä oli luultavimmin syyttäminen ainoastaan kuuta, joka olisi täysi kolmessa päivässä. Mokoma pikku kiusanhenki. Sitä paitsi, hänen vaatekaappinsa saattoi tosiaan kaivata päivitystä. Kyllä, hänellä oli erivärisiä, -mallisia ja -kokoisia neuleita vaikka koko ostarille, mutta hän ei ollut ikinä ollut innokas ostamaan alusvaatteita. Fawn käytti mukaviksi koetut kappaleet käyttökelvottomiksi asti ja suostui vasta sitten kynsin hampain alusvaateostoksille, yleensä äitimuorinsa käskystä. Valitettavasti lykantropia vaati joskus veronsa myös siltä osastolta. Fawn ei edes halunnut ajatella, mitä niille oli käynyt.

Hän hypähteli hieman levottomana kävellessään, oli vähällä törmätä vastaantuleviin ja kompastua tiellä lojuviin roskapusseihin. Silti oli ollut täydellinen päivä pakottaa itsensä ulos tekemään jotain niinkin epämiellyttävää. Fawnya ei kertakaikkiaan pystynyt istumaan kotonaan. Ehkä sitä olisi voinut pitää lykantropian hyvänä puolena, toisin kuin sitä kuinka helposti Fawn antoi itsensä pysähtyä heti ensimmäisen ruokakaupan ovelle ja haalia kätensä täyteen limupullosta, karkeista ja croissantista, jonka suloisen pehmeään taikinakuoreen hän antoi hampaidensa upota heti maksettuaan. Sen jälkeen hän suuntasi taas kulkunsa kohti ostoskatua, nauttiessaan kävellessään eväitään ja näin ollen ehkä vieläkin kömpelömpänä.

Fawn ei ollut ihan varma, mihin oli matkalla.  Hän pysähtyi muutaman kelvollisen oloisen vaatekaupan ikkunaan, mutta löysi jokaisesta jonkun syyn jatkaa matkaa. Jossakin myyjä näytti loputtoman kyllästyneeltä elämäänsä, toisessa hyllyt olivat liian korkeita ja kolmas oli liian avara valtavan näyteikkunansa kera. Niinpä Fawnya jatkoi matkaansa vesilätäköiden ylitse hyppien. Hän ehti melkein luopua toivosta, kun törmäsi pieneen alusvaateliikkeeseen kadun perällä.

Liike näytti sopivan pieneltä, ahtaalta ja autiolta Fawnyan makuun.  Valikoimakin näytti ihan kelvolliselta, ainakaan rintaliivejä ei oltu koristeltu typerin pienin eläimin tai kaksimielisin tekstein. Ehkä liike olisi myös armottoman kallis, mutta oli parempi tarkistaa asia, eikö? Fawn astui hiljaa liikkeeseen, mutta inhottava ovikello ilmoitti hänen tulostaan ja hän sai huomata ettei ollutkaan kaupassa yksin. Hyllyjen välissä seisoi punatukkainen, huolitellun ja hyväkuntoisen näköinen nainen, joka näytti olevan siellä kuin kotonaan. Varmaan syystäkin, juuri tuollaisen ihmisen vartaloon Fawn halusi ehdottomasti tulla myyjän toimesta vertailluksi, voi hemmetti.. Hänen teki mieli karata samantien paikalta, mutta muistutti itseään siitä, ettei ollut enää teinityttö, ja käänsi katseensa myyjään. Tämä oli arvatenkin jo noussut seisomaan valmiina mittaamaan ja sovittamaan Fawnyan päälle ties mitä pienenpieniä vaatekappaleita.

Hän leikki kiinnostuneensa kovasti jostakin parista hyllyjen välissä ja karkasi sinne, ehtimättä kiinnittää huomiota punapäähän, joka oli liikuskellut samaansuuntaan, ja onnistui näin ollen tönäisemään toista epähuomiossa (ja aikaisessa kuuhulluudessaan) kylkeen.

”Ah.. Anteeksi”, hän mutisi puraisten huultaan ja vältellen samantien toisen katsetta kuin mikäkin pikkulapsi. Hienoa, Fawn, hemmetin hienoa.

Kun Gabrielle saapui alusvaatteiden kauniin pehmeään maailmaan, hän saattoi unohtaa ajankulun varsin helposti, se kävi pikemminkin aina kuin toisinaan. Onneksi hänen vakioputiikkinsa myyjät osasivat jo tiedostaa tämän neidille ominaisen tavan, joten suvaitsivat kiltisti pysytellä taka-alalla eivätkä välittäneet tuputtaa ylevää ammattiosaamistaan, sillä kukapa muu olisi loppujen lopuksi ammattitaitoisempi kuin maksullinen seuralainen? Tietenkään myyjät eivät kyseistä seikkaa osanneet arvata, ainakin toivon mukaan, mutta Gabriellen luonteva käyskentely hyllyjen välissä riitti vakuuttamaan kenet tahansa siitä, että hän kyllä tiesi, mitä oli hakemassa.

Nainen oli ajelehtinut tutkimaan hieman värikkäämpiä vaatekappaleita pohtien, että hänen täytyisi hieman laajentaa alusvaatelaatikkonsa väriskaalaa. Nykyisin hänen värikkäimmät liivinsä olivat vain punaisia, mikä totta kai oli kiehtova väri, ja siitä hän oli saanut miellyttäviä kommentteja asiakkailtaan. Syvän punaisella kun oli silmää hellivä kontrasti valkeaa ihoa vasten. Gabrielle halusi kuitenkin päästä kokeilemaan jotain muutakin, ehkäpä ei liian räikeää vaaleanpunaista tai tarpeeksi hillityn tummaa turkoosia. Turkoosinhan sanottiin tuovan punaisten hiusten sävyä kauniisti esiin, eikö vain?

Gabrielle jätti pastellisen keltaisen vaatekappaleen takaisin paikoilleen juuri, kun ovikello kilahti ilmoittaen jonkun sujahtaneen sisään. Hän ei ollut järin kiinnostunut näkemään, kuka oli saapunut paikalle, ei varsinkaan kun myyjätär ei ennättänyt saada edes tervehdystä. Sen sijaan Gabrielle oli iskenyt silmänsä nudeen vivahtavan roosaan vaatekappaleeseen, joka näytti sopivan hillityltä vaaleanpunaisten pitsikoristelujensa kera. Hän liukui lähemmäksi ja kurkotti kätensä tarttumaan liiveihin. Materiaali oli tietenkin pehmeää, kuten siinä putiikissa oli oletettavaa. Gabrielle hiveli peukalollaan pitsikoukeroita punniten vaatetta käsissään, kun uusi asiakas töytäisi häntä.

Punapää käänsi katseensa hetkessä tönijään kulmaansa hitusen kohottaen, mutta ainakaan toinen ei näyttänyt tosissaan tarkoittaneen törmäystä. Gabriellen huulille kaartui kyseisen huomion jäljiltä pehmeä hymy, tokikaan hän ei halunnut olla vihainen moiselle suloiselle tytölle, joka ei kylläkään näyttänyt sopivan kyseisen putiikin tunnelmaan lainkaan. Tytön vaatteet olivat kaikkea muuta kuin kalliit, olkoonkin että nämä olivat oikein suloiset. Gabrielle lennätti katsettaan pitkin toisen vartaloa ennen kuin nyökkäsi.

”Ei se mitään, eihän tässä mitään kamalampaa tapahtunut. Ei kai sinuunkaan sattunut?” Gabrielle kysäisi ystävällisesti. Olisihan se nyt ollut harmi, mikäli toiseen olisi sattunut.
Hän kääntyi takaisin liiviensä puoleen ja laski ne takaisin.
”Ostoksilla vai?”