Kuin kuuton kulkija kylmän yön

//Pihka ja Isabelle, kiitos ^^ //

Siinä missä Fawn löysi toisinaan Anonyymien Lykantrooppien kokouksista suurtakin lohtua, osasivat ne olla silloin tällöin myös niin mielettömän turhauttavia. Niin kuin tämänpäiväinenkin, tänään heidän pieni, hajanainen ryhmänsä oli istutettu piiriin kuin missä tahansa elokuvien alkoholistien vertaistukiryhmässä ja laitettu jopa kertomaan vuorotellen nimensä, ikänsä ja jonkin ajatuksen lykantropiasta. Fawn oli päättäväisesti kieltäytynyt viimeisestä ja joutunut lausumaan nimensäkin kolmeen kertaan, kun kokousta johtavalla naisella oli ilmeisesti ollut epätavallisen huono kuulo. Fawn on inhonnut pientä naista heti tämän astuttua ovesta sisään, vaikka ei ollut edes joutunut vielä kuulemaan sanaakaan toisen suusta. Nainen oli maalannut silmänsä ällöttävällä, liian kirkkaalla vaaleansinisellä ja onnistui silti näyttämään hobitilta liian suuren nenänsä ja kiharatukkansa, jossa olisi hyvin voinut asua jokin pieni eläin, kanssa. Fawn ei ollut edes yrittänyt kuunnella naisen puhetta ryhmätyöstä ja laumautumisen hyödyistä vaan keskittynyt tämän violetin hameen alta pilkottaviin muhkuraisiin polviin ja ajatellut ties mitä synkkyyksiä.

Kokouksen loputtua hän oli rynnännyt ulos ennen kuin kukaan ehti pyytää häntä perinteisille kahveille tai muutamalle oluelle. Muilla tuntui olevan varsin tiivis porukka ja Fawn kai pyydettiin mukaan pelkästään kohteliaisuussyistä. Eipä sillä, ei Fawnyaa kiinnostanut ryhmäytyä millään tavalla. Eihän ihmissuteus oikeastaan yhdistänyt heitä, muuten kuin yhtenä yönä kuukaudessa he olivat vain joukko satunnaisia ihmisiä, toinen toistaan huonompia ja parempia.. Fawn oli kadonnut vähin äänin Täydenkuun turvatalon rähjäisen aulan kautta kadulle, joka oli jo ehtinyt pimentyä. Puolikuu tuijotti Fawnia kerrostalojen välistä kuin ilkkuen ja hän kurtisti sille kulmiaan ennen kuin kiiruhti askeleitaan kohti kotia. Fawn kaipasi lämmintä kaakaota ja pehmeitä villasukkia kosteiden tennareidensa tilalle, mieluummin mahdollisimman pian ja häiriöittä. Susityttö ei edes osannut pelätä hämäriä katuja, hän oli kulkenut samaa reittiä monen monta kertaa eikä kotinsakaan ollut kaukana. Fawn kääntyi tutulle, aution oloiselle pikkukadulle, haukotteli ja vilkaisi kännykkänsä näyttöä. Kokous oli tosiaan kestänyt tavattoman pitkään. Fawnya muistutti itselleen, että välttelisi hobittinaista elämänsä loppuun asti ja jatkoi matkaansa kevyesti hyräillen.

//Täältä tulemme me ^^ //

Isabelle

Isabellen päivä oli luistanut niitä tavanomaisia uria, joita se oli kulkenut viimeiset viikot, kuukaudet ja vuodet. Hän heräsi, meni töihin ja tuli kotiin ja maalasi hieman. Sinä päivänä töissä ei ollut tapahtunut oikeastaan mitään, jos ei otettu lukuun keskustelua erään ruotsalaisen taulunomistajan kanssa mahdollisista vaihtokaupoista. Kyseinen keskustelu oli vienyt kaksi tuntia hänen kahdeksantuntisesta työpäivästään. Loppu oli kulunut lähinnä luonnoksia tehden verhoilla pimennetyssä huoneessa. Pirullinen aurinko oli ottanut asiakseen paistaa koko päivän.

Nyt oli kuitenkin yö ja puolikuu loisti taivaalla auringon sijasta, mikä sopi mainiosti Isabellelle. Hän ei ollut ruokaillut muutamaan päivään ja nyt olisi aika käydä katsomassa, josko jostain löytyisi illallista. Hän oli poistunut tapansa mukaisesti huoneensa kattoikkunasta pukeutuneena mustiin farkkuihin, valkoiseen puseroon ja nahkatakkiin. Jaloissa oli tennarit, jotka mahdollistivat hiljaisen liikkumisen, jos sellaista sattuisi tarvitsemaan. Tuskinpa vain.
Isabelle katseli alas katon reunalta alla sijaitsevaa katua. Hän odotti, että ohi kulkisi joku, jonka kimppuun saattoi käydä. Lähellä oli jonkinlainen baari, josta saapui usein tarpeeksi tajuttomia ihmisiä. Nyt alhaalla liikkui kuitenkin joku muu. Nuori nainen yksinään. Isabelle seurasi toisen menoa ja kun uhriksi valikoitunut neiti oli päässyt tarpeeksi kauas, pudottautui Isabelle alas katolta. Metrien pudotuksen olisi pitänyt murtaa jokainen luu hänen kehossaan, mutta silti hän laskeutui sirosti ja äänettömästi jaloilleen. Vampyyrien etuoikeuksia.

Isabelle lähti reippaasti, mutta melkoilailla äänettömästi kulkemaan toisen perään. Hän olisi voinut vain juosta ja iskeä hampaat kaulaan, mutta hän halusi ottaa ensin hieman selvää tästä uhrista. Hän oli kerran valinnut väärän uhrin, jonkinlaisia verenohennuslääkkeitä käyttäneen miehen. Hyi.
"Anteeksi, mutta voisittekohan auttaa?" Isabelle huikkasi päästyään hieman lähemmäs. "Taidan olla eksynyt. Osaatteko neuvoa minulle tien?" Toivottavasti toinen pysähtyisi. Jos ei niin ei se oikeastaan haitannut. Saattaisi vain olla miellyttävämpää toiselle pysähtyä. Tai miten sen nyt ottaa.

Fawn kuvitteli edelleen onnellisesti olevansa yksin päästessään kadun puoleen väliin, loikatessaan muutaman roskapussin yli ja horjahtaessaan hyppynsä seurauksena hieman. Ihmissuteus ei ollut suonut hänelle superkuuloa tai atleettista vartaloa, koko jutussa ei kerta kaikkiaan ollut ainoatakaan hyvää puolta ja sehän siinä kaikista ärsyttävintä olikin. Fawn vilkaisi itseään nopeasti jonkin hylätyn näyteikkunan lasista. Tummat silmänaluset saivat hänet näyttämään aaveelta, vaikka oranssi neule ja tummansininen polvipituinen hame muodostivat muuten jopa poikkeuksellisen pirteän asukokonaisuuden. Kai Fawn oli aamulla ollut melkein hyvällä tuulella.

Hän säpsähti hiukan kuullessaan äänen takaansa ja kääntyi katsomaan oliko joku tosiaan puhutellut häntä. Pienen hetken Fawn vain tuijotti toista, nuorta naista, joka kyseli apua. Miten tämä oli päässyt niin ääneti hänen taakseen? Mistä nainen ylipäätään oli tullut? Tien toisessa päässä ei ollut juuri muuta kuin jokin inhottava baari, eikä toinen oikeastaan näyttänyt sellaisen asiakkaalta. Puhumattakaan siitä, että ihmiset, jotka sieltä astuivat ulos, liikkuisivat noin uskomattoman hiljaa.
"En usko", Fawn vastasi kumpaankin kysymykseen samalla. Hänen suunsa tuntui kuivalta, Fawn ei ollut tosiaan puhunut mitään vähään aikaan. Eikä häntä kiinnostanut puhua nytkään, saati alkaa neuvomaan jotain turistia tai mikä ikinä lienikään, siitäkään huolimatta että Fawn tunsi alueen kuin omat taskunsa.

Hän kääntyi jo puolittain lähtiäkseen, mutta päätyi seisomaan sivuttain toista kohti. Jokin tuossa nuoressa naisessa veti häntä puoleensa. Eihän tämä näyttänyt ihan sellaiselta tavalliselta pulliaiselta, joihin kadulla yleensä tapasi. Tummat hiukset ja silmät loivat kiehtovan kontrastin vaalean ihon kanssa, eikä toinen näyttänyt ollenkaan ihmiseltä, joka joutuisi eksyksiin tälläisessä paikassa. Fawnya huokaisi hiljaa. Kenties hän voisi kuitenkin, ihan vähän, auttaakin?
"Umh, tai siis riippuu siitä, mitä olet etsimässä", Fawn sanoi puraisten kevyesti hiukan rohtunutta alahuultaan ja pyöritellen hiuksiaan sormissaan.

Isabelle

Vampyyritar seurasi hiljaa nuorta naista, joka loikki roskapussien yli ja meinasi kompastuakin. Isabelle yritti samaiset pussit kevyellä, ilmavalla ja täysin äänettömällä hypähdyksellä. Vaikka hän ei aina pitänytkään vampyyrielämästään, se oli pakko myöntää, että nopeus ja muut bonukset olivat ihan mukavia. Isabelle oli aina tuntenut olonsa äärimmäisen kömpelöksi valtavissa mekoissa, joissa joutui kulkemaan silloin muinoin. Nyt hänellä oli tilaa liikkua ja kyky tehdä käytännössä mitä halusi, hyppiä ja kirmailla talojen katoilla niin paljon kuin sielu sieti.

Isabelle sai toisen säpsähtämään kysymyksellään, mikä oli tietenkin aivan ymmärrettävää. Kukapa nyt ei säikähtäisi, jos takaa kuuluisi yhtäkkiä jonkun ääni? Vampyyritar hymyili ystävällisesti ja katseli oranssipuseroa tummilla silmillään yrittäen parhaansa mukaan olla näyttämättä verenjanoiselta vampyyrilta. Ikävä kyllä toinen vastasi kieltävästi hänen kysymyksiinsä. Tummatukka ei kuitenkaan aikonut hyväksyä kieltävää vastausta. Tai olisi tietysti hyväksynytkin, mutta näin olisi mukavampaa. Niinpä hän ihan pikkuisen kutitteli toista ajatuksillaan, houkutteli aavistuksen verran myötämielisemmäksi ja toivoi, että se tehoaisi. Jotkut ihmiset tuntuivat olevan vastustuskykyisiä hänen maagisille kyvyilleen.

Johtui se sitten Isabellestä tai nuoresta neidistä itsestään, tämä suostui kuitenkin jäämään ja kysyi vielä, minne hän oli menossa. Isabellen hymy leveni aavistuksen verran pysyen kuitenkin ystävällisenä. Hän asteli muutaman askeleen lähemmäs. "Minun pitäisi päästä kirkon luokse. Ystäväni odottaa siellä", Isabelle sanoi. Hän ei ollut menossa kirkon luokse, kyseinen rakennus aiheutti hänelle tukalan olon, eikä hänellä ollut mitään ystävääkään, mutta sitähän toisen ei tarvinnut tietää. "En ymmärrä, miten onnistuin eksymään näin pahasti", hän sanoi naurahtaen. Katse hakeutui hetkeksi toisen kaulalle, mutta siirtyi sitten takaisin neidin kasvoihin.

Fawn katsoi kuinka toinen astui lähemmäs ja tavallisesti hän olisi astunut vähintäänkin saman verran kauemmas. Nyt hän kuitenkin jäi jostain syystä paikalleen. Itse asiassa, hänen ei edes tehnyt mieli perääntyä. Sen sijaan hän yllätti itsensäkin kääntymällä kunnolla toisen puoleen ja kuuntelemalla kunnolla mitä toisella oli sanottavanaan. Mikä häneen oli mennyt? Kuukin oli vasta puolessa, mikä oli lähestulkoon yhtä autuasta kuin täydellinen uusikuukin. Fawn käänsi katseensa kuusta takaisin naiseen ja nyökkäsi hitaasti.

Kirkkoon? Aih.
"Tuskin se on auki tähän aikaan", Fawn vastasi imaisten poskiaan, "enkä ole ikinä käynyt, mutta tuolla päin on ainakin yksi.."
Fawn heilautti kättään suunnilleen kirkon suuntaan neuvomatta reittiä sen kummemmin. Eikö se sitä paitsi ollut vähän outoa? Miksi valita tapaamispaikaksi kirkko tähän aikaan yöstä, varsinkin kun toinen osapuoli ei selvästi ollut täysin selvillä sen sijainnista?
"Hautakiviäkö te olette menossa kaatamaan?" Fawn kysyi. Eihän se oikeastaan hänelle kuulunut, eikä Fawn edes ollut varma, oliko juuri sillä kirkolla hautausmaatakaan. Häntä ei myöskään olisi haitannut ollenkaan, saisivatpahan papit sun muut jotain oikeaa tekemistäkin siellä. Ja silti hän kysyi. Ehkä ne olivat oikeasti onnistuneet aivopesemään Fawnin Täydenkuun turvatalolla?

Isabelle

Isabelle oli erittäin ilahtunut huomatessaan, ettei toinen lähtenyt juoksemaan karkuun vaan kääntyi kokonaan häntä kohti. Nyt vampyyri saattoi nähdä toisen vielä entistäkin paremmin ja alkoi hieman epäillä, oliko iskemässä lapsen kurkkuun kiinni. Toinen näytti melkoisen nuorelta. Sen verran Isabellessakin oli sydämellisyyttä, ettei hän aikonut hyödyntää lapsia pitopöytänä. Mutta toisaalta, tuskin kovinkaan moni alaikäinen saisi kuljeskella yksinään tähän aikaan tällaisella alueella.

Toinen epäili, ettei kirkko olisi auki enää. "En minä kirkkoon olekaan menossa", hän sanoi. "Sovimme vain tapaavamme sen luona." Se saattoi kuulostaa omituiselta, mutta Isabelle ei välittänyt. Ihan sama hänelle, mitä toinen hänestä ajattelisi. Kuhan ei juoksisi karkuun. Tai ihan sama, vaikka juoksisikin. Hän naurahti toisen kysymykselle. "En minä nyt voisi sellaista tehdä", hän sanoi huvittuneena. Se oli kyllä ihan totta, hän ei voisi mennä hautausmaalle, mutta ei hän muutenkaan mitään hautakiviä kaatelisi.
"Mutta voisitko mitenkään näyttää hieman suuntaa? Soittaisin kyllä ystävälleni, mutta puhelimeni simahti", hän sanoi. Toivottavasti toinen nyt edes sen verran suostuisi, että he menisivät vähänmatkaa. Jonkin matkan päässä oli mukava syvennys, jossa voisi iskeä...

//Anteeksi pienoinen kesto! Nyt on vihdoin koeviikosta selvitty ja näin.. ^^ //

Fawn kohotti hieman kulmiaan, mutta tyytyi lopulta vain kohauttamaan olkiaan. Eihän se hänelle kuulunut, hän ei edes tiennyt toisen nimeä saati mitään muutakaan toisesta. Vain sen, että nainen oli päättänyt tavata jonkun ystävänsä myöhäisillan aikaan kirkolla. Toinen myös näytti suunnilleen Fawnin ikäiseltä, vain huomattavasti kiinnostavammalta, sellaiselta ihmiseltä, jonka perään katsottiin kadulla useampaan kertaan. Ainakin Fawnya katsoisi.

Hän mutristi hieman huuliaan toisen kysymykselle. Näyttää suuntaa? Fawnin ei tehnyt mieli poiketa reitiltään. Ei hän pelännyt eksyvänsä tai joutuvan muutenkaan hankaluuksiin kotikulmillaan, ei vaan huvittanut ottaa ylimääräisiä askelia, vieläpä kahteen suuntaan. Kirkko oli Fawnin talosta täysin vastakkaisessa suunnassa. Ääh.. Hän vilkaisi omaa reittiään ja sitten taas nuorta naista, joka veti Fawnia puoleensa tavalla, jota hän ei enää osannut selittää järjellä. Ei tämä, luojan tähden, voinut olla niin ihmeellinen vain kysyttyään tietä kirkolle! Fawn puraisi huultaan.
"Voin näyttää oikean kadun", hän sanoi lopulta ja astui toisen ohi suuntaan, josta oli juuri tullut. Fawn asteli vikkelästi (toinen saisi luvan pysyä perässä) ja tyytyi tällä kertaa kiertämään roskapussit tiellään. Katu, joka johtaisi suoraan kirkon edustalle ei kuitenkaan olisi kovinkaan kaukana.
"En kyllä ymmärrä, miten sinä tänne eksyit", Fawn mutisi niin hiljaa, ettei ollut varma kuulisiko toinen ollenkaan, "kirkkohan on ison tien vieressä. Olisit päässyt suoraan sitä pitkin."

//Eipä mitään //

Isabelle

Ainakaan toinen ei vaikuttanut pitävän häntä niin epäilyttävänä, että olisi juossut karkuun tai kaivanut esille pippurisumutteen. Isabelle piti sitä positiivisena merkkinä. Hän oli muutamaan otteeseen törmännyt sellaisinkiin, jotka kantoivat mukanaan pippurisumutetta ja olivat erittäin auliisti suihkimassa sitä muiden naamaan. Silmiä kirvelsi jo pelkkä muistelu.

Isabelle yritti vain hymyillä mahdollisimman vakuuttavan ja ei-epäilyttävän oloisesti, vaikka toienn heiman mutristelikin sievää suutaan. Hän odotti kohteliaasti toisen päätöstä, pöyhäisten samalla hieman tummanruskeita hiuksiaan.
Lopulta toinen suostui. Ainakin osittain. Ilahtunut hymy, joka paljasti hivenen valkoista hammasrivistöä, kohosi vampyyrin kasvoille. Hänelle riittäisi vallan mainiosti se, että he vain siirtyisivät hieman toiseen paikaan. "Kiitos oikein paljon. Arvostan tätä valtavasti", hän sanoi ja lähti seuraamaan toista. Hänen oppaansa käveli rivakkaan tahtiin, mutta Isabellella ei ollut vaikeuksia pysyä perässä. Ihmisenä hän olisi ollut todennäköisesti monta metriä jäljessä ja puuskuttanut uupumuksesta kuin hyöryveturi, mutta nyt hänelle ei tuottanut minkäänlaista vaikeutta pysyä reippailijan tahdissa.
"En minäkään oikein tiedä. Minulla on todella huono suuntavaisto ja kai minä olin ajatuksissani", Isabelle sanoi naurahtaen hieman. Hän oli kuullut mainiosti toisen hiljaiset sanat. Hetken matkaa he kävelivät kunnes lähestyivät Isabellen kaipailemaan syvennystä. Nopea vilkaisu molempiin suuntiin, ketään ei näkynyt. Kun he olivat syvennyksen kohdalla, Isabelle yhtäkkiä tarttui kiinni toisesta tarkoituksenaan työntää toisen seinää vasten. Hän katseli pää hieman kallellaan tyttöä.
"Tiedätkös, että olen hirveän pahoillani tästä", Isabelle sanoi siirtäen katseensa toisen kaulaan ja sitten hetkeksi tytön silmiin. Vampyyrin omissa silmissä saattoi nähdä läheltä katsottuna pienen häivähdyksen punaista. "Tämä ei satu paljoa", hän sanoi ja paljasti kulmahampaansa.
Tytöllä olisi vielä hyvätkin mahdollisuudet paeta. Isabelle ei ollut peittänyt tämän suuta ja muutenkin tämä oli painettu seinää vasten vain hartioistaan.

//Vähän hittasin nyt tuohon, mutta Fawn saa aivan vapaasti mäjäyttää Isabellea tai jotain, jos et halua, että Isbe puree. En muista nimittäin, että sovittiinko me puremasta niin jätin silleen vähän avoimeksi //

//Juu, pieni hittaaminen ei haittaa ollenkaan ja pureminen sopii minun puolestani hyvin. Hmm.. Voikohan Isabelle maistaa Fawnin verestä ettei se ole ihan kokonaan ihminen?//

Fawn hymähti hieman toisen vastaukselle, todellakin huono suuntavaisto, kerrassaan surkea. Ei sillä, ettei Fawnya itse olisi ikinä eksynyt Pariisissa. Hän oli hukannut itsensä kerran jos toisenkin, kun oli kuvitellut vain kulkevansa oikoreittiä. Ehkäpä toisella oli ollut samankaltaisia ajatuksia, pienissä kaduissa ei vaan toisinaan ollut pienintäkään logiikkaa, ne kulkivat miten sattuivat, niin kuin olivat vuosien saatossa muotoutuneet.

Fawnya älähti, kun joku yllättäen hyökkäsi hänen selkäänsä ja painoi hänet vasten seinää. Hän oli valmis huutamaan, mutta sulkikin suunsa. Nurkan takaa ei ollutkaan hypännyt murhamiestä veitsi kädessään, se oli vain hänen opastettavansa, joka oli kylläkin liikkunut kumman nopeasti ja joka painoi Fawnia vasten seinää paljon kovempaa kuin tämän ulkonäöstä päätellen uskoisi pystyvän. Silti Fawnya ei vieläkään osannut olla erityisen huolissaan tilanteesta ja tyytyi kohottamaan hiukan kulmiaan toiselle. Hän ei selvästi ollut oppinut tarpeeksi vampyyreista.
"Mistä.. umh.." Fawn vastasi hämmentyneenä toisen katseeseen. Vasta sitten asia alkoi hitaasti valjeta hänelle. Toisella oli kuin olikin erikoisen terävät kulmahampaat, ja silmissäkin pilkahdus punaista, joka kylmäsi Fawnyaa hänen huomatessaan sen. Voi hemmetti, sen siitä sai kun luotti ihmisiin. Hän yritti pyristellä itsensä vapaaksi.

"Mitä sinä teet?" Fawn kiljaisi yrittäen työntää toista kauemmas tämän hampaiden lähentyessä uhkaavasti hänen kaulaansa, "lopeta! Minä en ole tehnyt sinulle mitään.. Päästä irti!"
Valitettavasti Fawnyalle ei ollut ikinä siunattu suurta lihasmassaa, eikä hän muistanut peruskoulun itsepuolustustunneiltakaan enää pienintäkään yksityiskohtaa. Eihän niissä silloin ollut edes otettu huomioon yliluonnollisia verenimijöitä. Fawn vilkuili ympärilleen pelokkain silmin, mutta ei nähnyt ainuttakaan elävää olentoa, joka olisi voinut auttaa häntä. Hän huusi siitä huolimatta ja yritti potkaista toista jalkaan.

//Eiköhän se kykene maistamaan. Kun kai vampyyrit erottavat ihmisen veren eläimestäkin? //

Isabelle

Isabellen yllätyshyökkäys onnistui hyvin. Hän oli edelleenkin hieman kehno käymään virkeiden ja puolustustaitoisten uhrien kimppuun. Neiti tapasi poimia ateriansa baareista tai käydä kimppuun silloin, kun nuo olivat muuten puolustuskyvyttömiä. Tällainen oli melko harvinaista, mutta hän oli hieman janoisempi kuin normaalisti.
Toinen ei tuntunut aivan heti tajuavan, mistä oli kyse. Isabelle oli iloinen siitä, sillä hän saattoi hieman tiukentaa otettaan toisesta. Tajutessaan ihmiset tuppasivat aina rimpuilemaan ja yrittämään pakoon. Eikä tämäkään tyttö näköjään tehnyt poikkeusta.

Toisen kiljaisu melkein tuntui pahalta samoin kuin seuraavat sanat. "Siksi tämä onkin hieman kurjaa", Isabelle sanoi. "Mutta se ei satu, jos et rimpuile. Silloin mitään ei mene vahingossa...rikki." Kovasti riuhtoessa saattaisi sattua pahastikin ja sitä Isabelle ei kuitenkaan halunnut. Toinen pääsisi jatkamaan matkaansa ihan pian, jos vain olisi kiltti tyttö hetken aikaa. Isabelle tunsi potkun jalassaan, mutta se ei erityisemmin sattunut häneen. "Olehan nyt ihan paikallasi", hän sanoi sitten hiljaa ja iski hampaansa kiinni kaulaan.

Verta tulvahti Isabellen suuhun. Se oli lämmintä ja ihanaa. Isabelle sulki silmänsä, mutta ne rävähtivät pian auki. Veressä maistoi jotain, mikä maistui etovalta. Isabelle kavahti kauemmas ja sylkäisi verta suustaan pyyhkien suutaan. Hän kohotti katseensa Fawniin melkoisen järkyttyneen näköisenä. Hän ei ollut aiemmin maistanut ihmissuden verta tuskin edes eläimen verta eikä siksi tunnistanut sitä. "Veresi maistuu kauhealta", hän sanoi. Tytön kaulalta valui vielä verta, mutta se ei enää houkutellut Isabellea. Hän kaivoi taskustaan kankaisen nenäliinan ja heitti sen toiselle.

Hieman kurjaa? Oliko hieman kurjaa joutua vampyyrin teurastamaksi keskellä katua? Fawn tuskin kuuli loppuosaa toisen sanoista. Hänen korvissaan kohisi tarve paeta, taistella vastaan ja juosta karkuun, mutta hän ei päässyt liikahtamaan mihinkään. Totta, hän voisi rikkoa jotain, mutta olihan se toki parempi kuin kuolla edes yrittämättä vastustaa? Toinen ei vaikuttanut siltä, että tahtoi tappaa yhtään ketään, mutta mitäpä Fawn vampyyreista tiesi, ei yhtään mitään. Niinpä hän ei tehnyt ollenkaan niin kuin toinen sanoi vaan rimpuili paikoillaan kuin suihkin jaksoi.

Fawn kiljaisi taas terävästi, kun tunsi toisen hampaat kaulallaan. Se ei sattunut erityisemmin, mutta Fawn tunsi kuitenkin veren valuvan ulos, kun iho yritti korjata itse itsensä siinä onnistumatta. Mutta ei hän vielä halunnut kuolla! Eihän hän ollut ehtinyt tehdä vielä yhtään mitään, hädin tuskin opiskellut loppuun ja… Fawn tavoitteli kädellään toisen kasvoja, kun tämä yllättäen astui kauemmas. Siinäkö se oli? Fawn alkoi välittömästi etsiä katseellaan pakoreittiä, mutta toinen oli edelleen niin lähellä ettei hän uskaltanut liikahtaa vaan painui sitä vastoin tiukemmin vasten seinää kuin voisi lopulta valahtaa sen lävitse turvaan. Vampyyrin ilmeestä päätellen kaikki ei kuitenkaan ollut mennyt aivan tämän haluamalla tavalla. Fawn vastasi katseeseen vähintäänkin yhtä järkyttyneenä.

"Mitä?" hän älähti kuullessaan toisen sanat, "miten niin?"
Fawn otti kömpelösti kiinni nenäliinan ja painoi sen kaulalleen tuntien veren imeytyvän nopeasti sen lävitse. Mutta mitä vikaa hänen veressään muka oli? Eihän Fawnya edes polttanut tupakkaa tai juonut pahemmin alkoholia, eikä hän ollut omasta mielestään syönytkään mitään kovin ihmeellistä. Ellei sitten.. Jaa.. Fawn virnisti hiukan.
"Ehkä.. ehkä sillä on jotain vaikutusta, että minä olen ihmissusi?" hän ehdotti naurahtaen hiljaa nostaessaan katseensa toisen silmiin silminnähden helpottuneena. Jos hänen verensä kerran oli niin kamalaa, vampyyri voisi kai päästää hänet menemään, eikö?

Isabelle

Tytön olisi pitänyt ajatella paljon positiivisemmin. Isabelle ei ollut aikeissa tappaa tai muuttaa toista vampyyriksi, joten hänestä se tosiaankin oli vain hieman kurjaa. Hän ottaisi vain hiukkasen toisen vera, ei sen enempää. No, ehkä muutaman litran, mutta ei siitä tarvitsisi hermostua noin pahasti.

Rimpuili ei paljoakaan vaikuttanut ja vampyyritar iski hampaansa toisen kaulaan. Hän oli aikojen saatossa oppinut tekemään sen varsin siististi ja melko kivuttomastikin. Alkuaikoinaan hän oli ollut hieman...sotkuisempi, varsinkin silloin, jos oli pitänyt itseään nälässä.
Nälkä hänelle taisi jäädä nytkin, sillä toisen veri oli inhottavan makuista. Isabelle oli paremman puuttessa juonut joskus eläimistä ja tämä maistui hieman samalle, mutta ei kuitenkaan aivan. Inhottavaa se oli joka tapauksessa.

Isabellesta tuntui harmilliselta katsoa veren imeytyvän nenäliinaan eikä hänen elimistöönsä, mutta ei sille nyt vain voinut mitään. Toisen kasvoille kohoava virnistys ei luvannut mitään ja pian putosikin pommi. Vai ihmissusi. "Et sitten voinut aiemmin sanoa!" Isabelle älähti selvästikin ärtyneenä. "Tai unohda", hän lisäsi huiskauttaen kättään kuin hätistäisi kärpästä. Miksi toinen olisi kertonut ihmissuteudesta. Tuskin ensimmäinen ajatus oli: 'Hei, ei sinun kannata minua syödä. Olen ihmissusi.' Isabellesta se olisi ollut kuitenkin aika kohteliasta. Olihan hänkin ollut aika kiltti.
"Oletkin ensimmäinen hukka, jota olen purrut", hän sanoi. "Toivottavasti et aiheuta minulle mitään...oireita." Isabelle ei ollut selvillä siitä, olisiko ihmissuden veren nauttiminen vahingollista vampyyrille, mutta kohtahan se varmaan nähtäisiin. Hän ei vain ollut halukas ainakaan kuolemaan.

"Sinä et edes kysynyt minun nimeäni, miksi-" Fawn ehti aloittaa ennen kuin toinen itse käski häntä unohtamaan sanomisensa heilauttaen pikaisesti kättään. Fawn nyrpisti nenäänsä. Vai olisi hänen pitänyt sanoa? Fawn ei ollut ikinä pitänyt lykantropiaa kaikkein olellisimpana osana itseään, se oli hänelle heikkous, vähän kuin jokin sairaus, huolimatta siitä että erityisesti Täydenkuun turvatalo jaksoi muistuttaa ettei asiaan tullut suhtautua sellaisena. Kaikesta huolimatta, Fawnin olisi kai pitänyt muistaa vampyyriväestön hyvinvointi ja kirjoittaa se otsaansa. Hemmetti. Ruskeatukkainen puri huulensa nurkkaa. Niin paljon kuin hänen olisikin tehnyt mieli sanoa jotain hyvin, hyvin ilkeää, hän kyllä tiedosti ettei toista ehkä kannattaisi suututtaa. Fawnya oli jo saanut huomata jäävänsä mittelössä vahvasti alakynteen.

"Sinulleko?" Fawn mutisi hiukan epäuskoisena, "etkö sinä ole jo periaatteessa kuollut, mitä pahempaa muka voi sattua? Sitä paitsi, minä olen se joka vuotaa verta!"
Hän heilautti nenäliinaansa hiukan aivan kuin toinen ei olisi huomannut sitä aiemmin. Fawn ei tiennyt, mitä seurauksia puremalla hänelle voisi olla, mutta ainakin hän oli melko varma siitä ettei vampyyriksi muututtu ihan näin helposti, ja hyvä niin. Vai olisikohan sittenkään niin kamalaa olla vampyyri? Luultavasti vähemmän kamalaa kuin olla ihmissusi. Veren juominen totta kai olisi inhottavaa, mutta kai siihen tottuisi ajan mittaa? Fawn käänsi katseensa taas toisen kasvoihin siristäen hiukan silmiään.

Isabelle

Vampyyrin sanat onnistuivat suututtamana tytön, mikä oli kyllä ihan ymmärrettävää. Isabelle ei ihan ollut ajatellut loppuun ennen kuin aloitti puhumisensa. "Olen pahoillani. Valitsin sanani huonosti, mutta oli tämä kyllä hieman pettymys ", Isabelle sanoi yrittäen pitää itsensä tyynenä ja ystävällisen oloisena.

Tyttö vaikutti jälleen tyytymättömältä Isabellen sanoihin. Vampyyri kohautti olkiaan. "Eikös ihmissuteus ole joku sairaus? En haluaisi toimia koekaniina sille, että tarttuuko se myös vampyyreihin", Isabelle sanoi. Televisiossa ainakin oli ohjelma, jossa esiintyi vampyyrien ja ihmissusien sekoituksia. Moinen ei houkutellut Isabellea erityisemmin. Vampyyriuudessa oli jo tarpeeksi kestämistä saati sitten juoksentelua ympäriinsä suden hahmossa. Ei kiitos.
"Ja kyllä se verenvuoto loppuu pian, tein vain pienen haavan, paina vain sitä nenäliinaa siihen. Vai onko se jo ihan veressä? Minulla saattaa olla täällä toinenkin", Isabelle jatkoi ja kaiveli taskujaan. Hän onnistuikin löytämään vielä toisen nenäliinan. Hän piti niitä matkassaan juuri tätä varten. Tai siis itsensä siistimistä varten lähinnä. Isabelle ojensi nenäliinaa, jos toinen vaikka sen haluaisikin ottaa vastaan.