L'Oiseau bleu

//Otin vapauksia keksiä noille kämpän ja muuttoajankohdan ja kaiken, ja toivottavasti en muista väärin sitä, oliko Antonio jo ostanut Cupidille uudet tanssikengät vai ei D: En ainakaan lukiessani pelejä läpi löytänyt mitään sellaista! Eli Yui ja Cupid, kiitos~//

Oli kestänyt kauan löytää uusi asunto, kun tulevat asukkaat eivät olleet olleet aivan samalla kartalla sen suhteen, millainen sen tulisi olla. Antonio oli myös samaan aikaan sekä tuntenut kiirehtivänsä aivan liikaa yhteenmuuttoa, että ollut ärsyyntynyt sen takia, ettei voinut vain mennä ja ostaa uutta asuntoa ilman sen enempää metsästystä. Lopulta he olivat päässeet yhteisymmärrykseen ja uusi asunto, viihtyisän iäkäs pikkukolmio puulattioilla, oli löytynyt Rue de Chênen varrelta.

Lokakuun puoliväli oli tullut ja mennyt, ja he olivat asuneet jo puolitoista viikkoa uudessa, yhteisessä asunnossaan. Antonio oli jo ehtinyt unohtaa kotielämän riemun, miten hyvin nukkuikaan kun oli joku lämmittämässä kylkeä, miten iloisella mielellä palasikaan pitkän työpäivän jälkeen kotiin, kun siellä oli joku. Ei kyseessä ollut lainkaan sellainen idylli, jossa hän oli elänyt kotivaimoksi jääneen Lucinden kanssa, sillä molempien hektisten aikataulujen takia he eivät nähneet toisiaan aivan säännöllisesti, mutta ei Antonio voinut sanoa olevansa siltikään mitään muuta kuin onnellinen.

Siksi herrasmies olikin päättänyt päästessään eräänä keskiviikkona aikaisemmin töistä ja tietäessään Cupidin myöskin olevan iltapäivän kotosalla poikennut ostamaan kumppanilleen lahjan. Sille ei varsinaisesti ollut mitään syytä, hän oli vain hyvällä päällä, rakastunut, ja syksyisen raikas päivä oli kirkkaan auringonpaisteen kaunistama. Salkku kädessä, hillityn laventelinväriseen paperiin kääritty neliskanttinen paketti kainalossa ja hymy huulillaan Antonio avasi kotiovensa ja asteli sisään.
”Cupid? Oletko jo kotona?” hän huhuili eteisessä riisuessaan takkiaan ja kenkiään. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt joittenkin halua pitää kenkiä sisätiloissakin. Salkun hän jätti työ- ja vierashuoneeksi järjestettyyn kolmanteen, asunnon pienimpään huoneeseen, ja käveli sitten olohuoneeseen.
”Siinähän sinä olet. Miten päiväsi on mennyt?”

//Juu ihan hyviä vapauksia olit ottanut : ) Hyvältä vaikuttaa~ Kyllä tämä tästä lähtee :D//


Asunnon metsästys ei tosiaan ollut suinkaan niin helppoa kuin olisi kuvitellut, siinä missä Antonio tienasi hyvin, Cupid itse eli kädestä suuhun ja silti halusi maksaa oman osuutensa asuin kustannuksista. Hän ei halunnut elää kenenkään siivellä vaan olla ihan yhtälailla vastuullinen maksuissa. Toisaalta ei hän nyt ikinä valmistaa ateriasta kieltäytynyt kun se jääkaapista löytyi hänen raahautuessaan kotiin. Myös heidän taustansa loivat hyvin erilaiset tavat nähdä yhdessä asuminen. Cupid ei ollut koskaan ennen asunut kenenkään seurustelukumppanin kanssa yhdessä ja siksi alku aika oli ollut vain mukavia yllätyksiä ja onnen tunteita. Oli ihanaa päästä kertomaan jollekin päivästään ja sen tapahtumista sekä nauttia illallista yhdessä ja pitkän päivän jälkeen käpertyä jonkun kylkeen.

Cupid oli jopa koettanut järjestellä omia lukuisia työpaikkojaan niin että voisi mahdollisimman usein olla kotona silloin kun myös Antonio oli siellä. Sinä päivänä hänellä kuitenkin oli ollut vain leipomossa aamun tunnit sekä sen jälkeen iltapäivällä yksi lasten tanssitunti ennen kuin hän oli suunnannut kotiin. Koti oli ollut vielä tyhjä ja hän oli ehtinyt käydä suihkussa ja vetää ylleen vain löysät mustat housut sekä lämpimän vihreän t-paidan. Keraamiseen kuppiin oltiin kasattu jugurttia sekä hedelmiä ja hän oli jäänyt katselemaan yhtä keskeneräistä maalaustaan joka seisoi siinä olohuoneen seinää vasten. Ovi kävi eikä Cupid tajunnut reagoida ennen kuin kuulo askeleet takaa.

”Hei”, tummatukka sanoi hymyillen ja otti muutaman askeleen toista kohti painaen hellän suukon miehen huulille. ”Hmmm hyvinhän se. Saan ehkä yhden lisä kurssin vedettäväksi tanssikoululla joten voin vähentää vuorojani leipomolla tai ravintolassa”, hän kertoi iloisesti ja katseli hetken rakastaan silmiin. ”Entä sinulla?”, hän lisäsi sitten ja katse valui taas hetkeksi aikaa maalaukseen. Hän söi yhden lusikallisen lisää ja katse palasi vanhempaan mieheen. Utelias katse valui pussiin toisen kädessä ja katse oli kysyvä.

Antonio kumartui vastaanottamaan tervetuliaissuukon Cupidilta, ja suoristi sitten ryhtinsä hymyillen leveästi. Hän löysäsi pirteänväristä silkkisolmiotaan selvästi pohdiskellen työvaatteista kotivaatteisiin vaihtoa, kun Cupid kertoi kuulumisistaan.
”Hienoa kuulla”, hän myönteli nuoremman sanoja ja hymyili entistä leveämmin, kun tummatukkainen tanssija kysyi hänen päivästään.
”Kyllä sinä jo tiedät – ärsyttäviä asiakkaita, hirvittävästi sekasortoa, paljon kaaosta. Saimme kuitenkin aikataulun kiinni”, hän kertoili laveasti ja heilautti kättään kuin pyyhkien työkiireet pois mielestään. Ei hän koskaan todella osannut erkaantua niistä, mutta ainakin yritti.

Antoniolta ei jäänyt huomaamatta Cupidin utelias katse. Rakastettu ei kuitenkaan kysynyt mitään, joten hän kulki peremmälle heidän makuuhuoneeseensa silmät tietäväisesti tuikkien. Siellä Antonio asetti työvaatteensa siististi pois ja puki ylleen kotivaatteensa, vähemmän hienot housut ja pitkähihaisen, valkoisen siistin paidan, ja palasi sitten Cupidin luo rasia nyt kantopussistaan ulos otettuna. Se oli ilmiselvä lahjapaketti, ja mies ojensi sen leveästi hymyillen.
”Vastalahja”, hän totesi. Kyseessä oli ilmiselvästi kenkälaatikko, ja sisältä paljastuisivat tanssikengät, joiden hankkimista Cupid oli suunnitellut jo pitkään.
”Mitä pidät?”

Cupid jäi kuuntelemaan Antonion kuulumisia hymyillen hellästi ja nyökkäili. ”Mä oon vaan onneelinen että oot kotona”, hän totesi niihin kuitenkin ja katseli toista. Kaikki yhdessä vietetty aika oli kullan arvoista. Katse seurasi vanhemman miehen askelia kun tuo katosi makuuhuoneeseen. Hän itse suuntasi keittiöön viemään nyt jo tyhjän kulhon tiskialtaaseen. Sen jälkeen hän palasi olohuoneeseen ja istahti siihen sohvalle. Katse kohosi Antonioon kun tuo palasi vaatteet vaihdettuaan hänen luokseen. Utelias katse oli paketissa mutta hän hämmentyi toisen sanoista.

”Vastalahja..?”, hän toisti kysyvästi. ”Et sä ois saanu ostaa mitään mulle”, Cupid sanoi vähän ujosti ja pudisteli päätään hetken. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja hän avasi rasian josta paljastui kauniit hyvä merkkiset tanssikengät, olivathan hänen vanhansa melko huonossa kunnossa. ”Antonio… En mä voi ottaa mitään näin kallista vastaan”, Cupid sanoi huokaisten ja nosti kengät käsiinsä. Uudet tanssikengät olivat kuitenkin juuri sitä mitä hän oli kaivannut. ”Kiitos”, hän mutisi hiljaa hymyillen ja sipaisi sormillaan toisen poskea.

”Sun pitäis joskus tulla käymään siellä tanssisalilla. Nähä muutama tunti tai ehkä osallistua jollekki tunnille”, Cupid sanoi hymisten ja painoi kevyen suukon Antonin huulille. Hän kääntyi sitten kenkien puoleen ja sovitti niitä jalkaansa. Kengät sopivat hyvin vaikka tietysti vasta muutaman ensimmäisen tanssitunnin jälkeen ne olisivat täydellisen tuntuiset. ”Ne on ihan täydelliset. Kiitos hirveesti”, tumma tukka sanoi hymisten ja jäi katselemaan jalkojaan.

Cupid näytti syötävän suloiselta pudistellessaan päätään ja toppuutellessaan Antoniota kainosti. Hän tiesi, kuinka tärkeää Cupidille oli hoitaa oma osuutensa taloudenpidossa ja raha-asioissa, ja se oli yksi piirteistä, jonka Antonio oli todella oppinut heidän muutettua yksiin – ja joka oli saanut hänet kunnioittamaan nuorta tummatukkaa syvällisemmällä tasolla.
”Rakkaudestasi”, Antonio vastasi ensimmäiseen kysyvään toistamiseen, ja painoi suudelman Cupidin päälaelle.
”Pöh, minä saan ostaa läheisilleni millaisia lahjoja haluan. Onhan se vähäistä verrattuna siihen, mitä olet tehnyt hyväkseni, amore mio”, hän jatkoi siirappisesti voimatta olla hymyilemättä omien sanojensa sokerisuudelle. Mutta tottahan se oli – hänhän oli elossa melkeinpä Cupidin ansiosta, tai ainakin kulttuurifestivaaleilla olisi voinut käydä paljon pahemmin ilman tanssijan apua.

Tanssikengät kuitenkin sulattivat Cupidin sydämen ja nuorukainen sovitti niitä Antonion silmiin aivan haltioissaan. Suukko ja kiitokset saivat hänet hymyilemään leveästi, mutta kun Cupid jäi seisomaan jalkojaan tuijotellen, näyttäen suloiselta pikku kerubilta, hän ei malttanut olla kaappaamatta tummatukkaa syleilyynsä ja suutelemasta tätä hartaasti.
”Jos tulisin tunneillesi, päätyisin häiritsemään niitä. Sitäpaitsi osaan tanssia jo, vai mitä sanot?”, Antonio sanoi, tarttui Cupidia toisesta kädestä ja vei toisen käden tukevasti nuorukaisen vyötärölle, ja alkoi valssata. Se ei ollut teknisesti kovin erityistä, mutta hän kyllä tiesi askeleet ja vei varmasti.
”Tästä tulikin mieleeni”, hän sanoi väistää kiepahtaessaan tanssipartnerinsa kanssa sohvapöydän kulmaa, ”kahden kuukauden päästä on Mariellen veljenpojan häät, haluatko tulla avecikseni?” Marielle, hänen serkkunsa, oli hänelle läheinen, samoin kuin Mariellelle läheiset sukulaiset.

”Ei sinun tarvitse mitään minulle antaa vastalahjaksi rakkaudestani. Rakastan sinua ja vain sinua”, Cupid sanoi hellästi mutta oli tosiaan melko lumoutunut uusista kengistään jotka olivat paljon paremmat kuin ne joihin hän oli rahaansa säästänyt. Antonion sanat saivat hänet hymyilemään sillä oli mukava kuulla niin lämpimiä sanoja. Hän liikahti hivenen ja katseli toista silmät tuikkien tunteista. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata sanoihin häiritsemisestä vaan huulilta karkasi vain yllättynyt naurahdus kun toinen alkoi ilman varoitusta tanssittaa häntä ympäri olohuonetta.

Hetkeksi aikaa nauru täytti asunnon ja tummatukka pudisteli päätään. ”Olisi vain mukaa että näkisit joskus kun tanssin kunnolla. Se festivaalien esityskin oli vain esitys oman tanssiryhmäni kanssa”, hän totesi hiljaa hellästi. Kutsu häihin sai hänet yllättymään ja hän näytti hetken hämmästyneeltä. ”Haluatko oikeasti että tulen seuraksesi?”, hän varmisti. ”Tietenkin haluan tulla seuralaiseksesi”, hän lisäsi sitten hymyillen leveämmin ja nyökkäsi innoissaan. ”Mutta tarvitsen varmaankin jotkut uudet vaatteet”, hän lisäsi ja kurtisti kulmiaan luoden katseen itseensä.

Hän oli pukeutunut taas varsin arkisesti hivenen kulahtaneisiin vaatteisiinsa. ”Mutta onhan minulla nyt hivenen ylimääräistä rahaa kun sain sinulta nämä kengät”, hän lisäsi sitten iloisesti ja jäi katselemaan Antoniota silmiin hetkeksi aikaa. ”Tämä on mukavaa.. Viettää aikaa yhdessä näin kun olemme taas olleet kiireisiä”, Cupid totesi hiljaa ja nojasi otsansa toisen leukaa vasten hetken aikaa ennen kuin kohotti katseensa takaisin mieheen. Sydämessä sykki sama vahva tunne kuin aina Antonion kanssa, se pieni omistushalu joka halusi että toinen pitelisi ja katselisi vain häntä sillä tavoin.

”Ainiin! Mun täytyy näyttää sulle jotain”, hän sanoi iloisesti ja veti toisen mukanaan keittiöön. Hän avasi jääkaapin ja nosti käsiinsä pienen kulhon jonne oli tehnyt kotiin tultuaan hedelmäsalaatin. Hän laski sen pöydälle ja näytti käsiään. ”Ei ainuttakaan haavaa”, nuorukainen esitteli ylpeänä käsiään. Tämä oli varmaankin ensi kerta kun hän oli oikeasti saanut tehtyä keittiössä jotain ilman että teloi itseään tai tuhosi keittiöstä jotain. ”Tosin vedin kyllä tänään laudalla nurin kun koetin uutta oikoreittiä”, hän lisäsi naurahtaen huolettomasti ja näytti paidan alta kylkeään jossa oli melko iso mustelma ja muutama naarmu. Olihan Antonio varmaankin oppinut jo että Cupid veti tasaisin väliajoin skeittilaudallaan jossain nurin ja hänellä oli tämän tästä mustelmia sekä naarmuja.

Cupid nauroi heidän tanssiessaan, mutta Antonion ei edes tarvinnut epäillä, että hän olisi nauranut hänen tanssitaidoilleen. Tällainen huoleton elämä oli juuri sitä, mitä hän kaipasi töiden jälkeen – täydellinen rauha ja nautinto.
”Sitten minun täytyy tulla. Puhuit myösj jonkin esityksen järjestämisestä, mitä sille tapahtui?” hän kysäisi palauttaen mieleensä hataran muistikuvan aikaisemmasta keskustelusta, jona hänen täytyi häpeäkseen myöntää enemmän vain ihastelleensa Cupidin vallatonta hymyä kuin hänen puheenaiheitaan.

Antonio olisi halunnut toppuutella ja sanoa, että ostaa tietenkin Cupidille uuden puvun kun hänet sellaista vaativiin juhliin on raahaamassakin, mutta ei sitten kuitenkaan muuta kuin myönnytellyt nuorukaisen sanoja. Kun he olivat vasta muuttaneet yhteen, hän oli saanut aikaiseksi kipinöitä useampaan otteeseen yrittäessään omia laskujenmaksamista täysin kontolleen. Antonio halasi Cupidia kun hän kallisti otsansa hänen leukaansa vasten.
”Vaatteita ja muita ehdimme onneksi vielä miettiä, häihin on vielä aikaa”, hän sanoi päättäen myöhemmin yrittävänsä hoitaa osan Cupidin kuluista. Juuri nyt hän ei halunnut pilata hetkeä, jonka harvinaislaatuisuudesta ja mukavuudesta hän oli samaa mieltä nuorukaisen kanssa.

Antonio seurasi Cupidia keittiöön uteliaisena siitä, mitä nuorukaisella oli hänelle näytettävää. Hedelmäsalaattikulhon nähdessään hän ei voinut pidätellä tyrskähdystä, mutta kohotti välittömästi kätensä rauhoittelevaan eleeseen virne kasvoillaan.
”Anteeksi, anteeksi, olet vain niin...” hän yritti sanoa, mutta päätyi pudistelemaan päätään hymyillen.
”Olet aivan mahdoton. Hedelmäsalaatti näyttää herkulliselta, haluatko syödä nyt kahvit? Minä ainakin voisin juoda kupillisen”, Antonio jatkoi ja suikkasi suukon Cupidin ohimolle astellessaan espressokeittimelleen. Aivan kuin hän enää voisi elää tavallisen kahvinkeittimen kanssa, vaikka olihan hienosta keittimestä enemmän vaivaa ja kuluja. Antonio valmisti heille molemmille pienet kupilliset, hänelle mustana ja Cupidille ripauksella sokeria.

Cupid kallisti päätään hivenen. ”Puhuinko..?”, hän kysyi ja näytti pohtivalta. ”No esityksiähän tässä pitäisi järjestää jos vain löytäisi oikeita paikkoja”, hän totesi sitten olkiaan kohauttaen. Monet tanssiesityspaikat olivat kalliita tai sitten pienestä tanssistudiosta sinne ei tanssijoita kaivattu. Hän kuitenkin vain kohautti olkiaan ja hymyili Antoniolle hellästi. Kevyesti nuorukainen nyökäytti päätään. Ei vaatteista vielä kannattaisi alkaa stressaamaan. Pian sitä oltiin jo siirrytty keittiön puolelle ja vanhemman tirskahdus sai hänet kohottamaan kulmaansa.

Nopeasti leimahtava Cupid näytti hetken aikaa loukkaantuneelta ja kimpaantuneelta. Olihan nuori, yleensä keittiössä säheltävä Cupid, ylpeä siitä että oli saanut jotain itse aikaan. Hän pisti kädet puuskaan ja katseli Antonioa hivenen loukkaantuneena. Toisen toppuuttelu sai hänet kuitenkin hivenen leppymään. Nuorukainen jäi katselemaan hetkeksi aikaa vanhemman miehen selkää kun tuo alkoi keittää kahvia ja istahti alas. ”En ajatellut että tulisit kotiin näin aikaisin niin söin sitä jo itse äsken”, Cupid kertoi lopulta ja piirteli pöydän pintaan ympyröitä. Hän ei kuitenkaan osannut murjotata toiselle sen pidempään.

Hetken aikaa hän hieroi kipeää kylkeään lopettaen sen kuitenkin kun sai eteensä kupin kahvia. ”Olisitko halunnut tehdä tänään jotain? Kerran kun olemme molemmat kotona. Minun piti mennä illalla skeitaamaan mutta se voi jäädä”, tummatukkainen puheli ja kohotti kahvikupin huulilleen jääden katselemaan toista kysyvästi. Olihan heillä molemmilla ollut kiirettä joten olisi välillä mukava vain viettää aikaa yhdessä ja tehdä jotakin mitä muut pariskunnatkin tekivät. ”Onhan mulla vähän ylimäärästä rahaa joten ehkä voitais käydä syömässä jossain”, hän puheli hymyillen.

Antonio lusikoi hedelmäsalaattia suuhunsa hyvillä mielin. Hedelmien kanssa ei pystynyt mokaamaan, eikä Cupid nyt sellainen tumpelo ruuanlaiton suhteen ollut, kun välillä tuntui suorastaan uskottelevan. Onnettomuusaltis, mutta hänellä oli makuaisti ja järki kohdillaan. Antonio oli vain heistä kahdesta se, joka oli tarkempi ja parempi ruuanlaitossa, joten hän oli ominut homman itselleen.

”Voisimmehan mennä yhdessä syömään ja sitten voisit mennä skeittaamaan?” Antonio esitti vastakysymyksen ja nuolaisi huulensa puhtaiksi hedelmämehusta.
”Voisin tulla katsomaan, jos se ei haittaa sinua.”

Antonio jäi katsomaan Cupidia toinen kulma kysyvästi aavistuksen kohollaan. Hän ei halunnut, että Cupid joutuisi uhraamaan liian paljon omaa aikaansa tai omia harrastuksiaan hänen tähtensä – se ei koskaan ollut johtanut mihinkään hyvään, ei kertaakaan hänen aikaisempien suhteittensa aikana. Osa hänestä halusi omia Cupidin kokonaan itselleen, mutta osa myös halusi pitää etäisyytensä. Oli vielä niin aikaista, vaikka he olivatkin jo muuttaneet yhteen ja nauttineet yhteiselosta suunnattomasti.

Antonio siemaisi espressoaan ja huokaisi syvään. Muutama ikävä ajatuksenpoikanen oli poksahtanut hänen mieleensä, ja hän halusi mieluummin kysyä niistä suoraan kuin jäädä itsekseen pohtimaan ja jossittelemaan.
”Eihän tämä rasita sinua liikaa?” hän kysyikin sitten vakavana, mutta hymyillen.
”Jos menemme syömään, menemme sellaiseen ravintolaan, joissa yleensä käyn. Sinulla ei ole varaa niihin. En halua vaatia sinulta liikaa, voisin aivan hyvin maksaa erotuksen.”

Cupid katseli Antoniota hetken aikaa ja tuon kasvoille ilmestyi hymy. "Sehän kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", hän totesi iloisesti ja naurahti sitten hellästi. "Tietty sä saat tulla kattomaan jos vaan haluat", hän totesi ja oli oikeastaan onnellinen että Antonio koki kiinnostusta hänen harrastustaan kohtaan. Hänestä olisi hauska näyttää toiselle skeittipuisto sekä antaa tuolle tilaisuus tavata hänen kavereitaan. Nuorukainen jäi sutimaan hiuksiaan hetkeksi aikaa ennen kuin kohotti kahvikupin taas huulilleen ja otti siitä huikan juoden kupin tyhjäksi.

Katse kuitenkin kohdistui takaisin vastapäätä istumaan mieheen tuon puhuessa. Sanat saivat hänet näyttämään mietteliäältä. Hän laski katseensa ja näytti käyvän päänsä sisällä jonkinlaista keskustelua. Lopulta hän jäi katselemaan Antoniota silmiin. Kevyesti hän hymyili.

"Ehkä se että sä maksat ravintolaillallisen joskus ei tapa muo..", Cupid lopulta sanoi hiljaa mutta selvästi hänestä näki että ne sanat eivät olleet helppo päästää suusta. Hän nousi ylös ja asteli siihen vanhemman luokse ottaen paikan tuon sylistä. Hän laski kätensä sivelemään toisen niskaa hellästi. "Mä vaan.. En haluu että sä tai kukaan muukaan ajatellee että oon sun kanssa jonkun muun syyn takia kuin vaan sun", Cupid sanoi. Hän kyllä tiesi mitä jotkut ihmiset helposti ajattelisivat.

"Koska mä rakastan suo", hän sanoi hymyillen hellästi ja painoi kevyen suukon miehen suupieleen. "Mihin haluisit mennä syömään sitten?", Cupid kysyi varovaisesti jääden siihen toisen syliin. Hän nojasi päätään vasten Antonion olkaa katsellen toista siitä läheltä.

Antonio ei voinut muuta kuin sukaista tukkaansa ja pudistella päätään leveä hymyntapainen huulillaan.
”Ei kukaan ajattele mitään, vaikka välillä ottaisitkin lahjani vastaan nirsoilematta, hupsu”, hän sanoi lempeä ääni teräviä sanoja huomattavasti pehmentäen. Hänen puhetapansakin oli omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä ja riitoja, mutta Cupidin seurassa hän ei voinut muuta kuin valua sokeriseksi kasaksi onnellisuutta, ja se auttoi siihen huomattavasti.
”Minäkin rakastan sinua, mio amore.”

Saatuaan välipalansa syötyä Antonio keräsi kupit ja kulhot pöydästä ja tiskasi ne nopeasti käsin. Hän oli varmistanut, että asunnossa olisi myös tiskikone, mutta ei käyttänyt sitä tällaisten pienten tiskimäärien hoitamiseen.
”Oletko nälkäinen? Monelta haluat syömään?” hän esitti vastakysymyksen Cupidille ja kaivoi älypuhelimensa esille selaillen sitä miettiväisen näköisenä.
”Itse asiassa tutustuin Vicin koulukaverin isään, joka omistaa muutamia ravintoloita, ja yhden tästä läheltä. Verre de Lys, oletko kuullut siitä? Voisin katsoa, onko siellä vapaita pöytiä tänään”, hän selosti etsiessään ravintolan puhelinnumeroa netistä. Valerie ei ollut varsinaisesti maininnut ravintoloistaan, mutta Antonio oli saanut kuulla hänen ammatistaan Viciltä ja ottanut niistä itse selvää. Verre de Lys oli moderni, taikaväkiystävällinen ja herkullinen paikka Rue de Chênellä, joten tietysti hän halusi ottaa selvää siitä, asuihan hän nyt liki sen naapurissa. Puhuessaan tyttärestään ja häneen liittyvistä asioista Antonio ei taaskaan tajunnut pitää Cupidia täysin ajan tasalla, vaan oletti sokeasti, että Cupid muistaisi heillä kerran yöpyneen tummanpuhuvan nuoren pojan, Zorin, automaattisesti.

Cupid hymyili hellästi Antoniolle ja katseli toista hetken aikaa. Hän istahti takaisin omalle tuolilleen ja seuraili vanhempaa katseellaan ennen kuin haukotellen nojasi päänsä pöytää vasten. ”Hmm en mä tiedä. Ajattelin että oisin nukkunu nopeet päiväunet ja sitten käyny suihkussa ja kai sen jälkeen vois lähtee syömään”, hän pohti ääneen ja piirteli sormellaan pöydän pintaan. Pian hän kuitenkin nousi ja asteli keittiön oven suuhun jääden katselemaan olohuoneen puolella olevaa taulua mietteliäänä. Hän kuitenkin kääntyi katselemaan Antoniota tuon puhuessa jostakin ravintolasta.

Hän räpytteli silmiään hetken aikaa mietteliäänä. ”Oon mä siitä kai joskus ohi menny”, hän sanoi pohtivasti ja kohautti olkiaan. Cupid oli vasta pikkuhiljaa oppinut oikeasti nauttimaan ruuasta sillä ennen se oli ollut hänelle vain polttoainetta jolla jaksoi eteenpäin. Hän kallisti päätään hivenen sivulle. Antonion tyttären asioista Cupid oli auttamattoman ulkopuolinen mutta hän ei halunnut tunkeilla isän ja tyttären väleihin. Niinpä hän vain nyökkäili ja kääntyi taas olohuoneen puoleen.

Cupid asteli sen puolelle ja jäi katselemaan keskeneräistä tauluaan huokaisten hiljaa. Hän nosti sen käsiinsä ja pisti nurinpäin lopulta yhtä hyllyä vasten. Nuorukainen asteli Antonion luokse ja hymyili pienesti kietoen kätensä tuon ympärille. He kun eivät taas hetkeen olleet viettäneet sillä tavoin aikaa ja hän olikin hivenen hellyydenkipeä. Hän hymisi ja hieroi poskeaan vasten miestä katsellen tuota ruskeilla silmillään.

//Hei, voidaan ottaa sitten sitä draaman tihenemistä tapahtumaan siellä ravintolassa – niin fiini mesta, ties ketkä siellä käy syömässä ;'D//

Päiväunet ja suihku kuulostivat hyvältä, eihän tässä ollut mikään kiire mennä mihinkään. Ajatus Verre de Lysissä syömisestä oli alkanut houkuttaa niin paljon, että hän halusi varmistaa, että he pystyisivät syömään siellä tänä iltana.
”Otan tuon myöntävänä vastauksena”, Antonioa hymähti Cupidille, vaikka ei ollutkaan suoraan kysynyt, halusiko nuorukainen mennä juuri siihen ravintolaan. Hän näpytteli nopeasti ravintolan numeron ja nosti puhelimen korvalleen. Jotkut pelkäsivät puhelimessa puhumista, mutta Antonio oli aina ensimmäisenä soittamassa kaikkialle asioita varmistaakseen.

Hän oli ehtinyt melkein päästä pöydänvaraamiskeskustelun loppuun, kun Cupid ripustautui häneen kiinni ja tuijotti häntä koiranpentukatseella. Vanhemman miehen ilmeestä huomasi, että hän joutui taistelemaan pitääkseen äänensä tasaisena.
”Seitsemältä siis. Kiitos, näkemiin”, hän päätti puhelun asiallisesti ja nakkasi kännykkänsä keittiötasolle voidakseen sulkea Cupidin syleilyynsä molemmin käsin.
”Eihän seitsemän ole liian myöhä?” hän kysyi ja kumartui painamaan suudelman rakastettunsa huulille.
”Ehtisimme sitten molemmat käydä suihkussa ja rentoutua hetken ennen päivällistä”, hän virnisti ja liu'utti kätensä Cupidin yläselästä kylkien kautta takamukselle.

//Antonio on vanha härski setä x'D Mitä ihmettä sille on tapahtunut.//

Cupid hymyili ilkikurisesti Antoniolle ja kuunteli tuon puhelua. ”Hmm ei se ole liian myöhään. Seitsemän kuulostaa sopivalta”, hän myönsi ja katse vanhempaa. Hän vastasi suudelmaan ja naurahti. ”Vai että oikee rentoutua?”, hän kysyi kohottaen kulmaansa. ”Kuulostaa ihanalta”, Cupid kuitenkin lisäsi ja painoi vielä yhden suukon toisen huulille.

Hän kietoi kätensä toisen kaulan ympärille. ”Tuntuu ettei olla vietetty aikaa näin taas pitkään aikaan”, Cupid pohti ääneen ja kallisti päätään. Hän liu’utti kätensä toisen niskalta tuon rintakehälle. ”Mut mitäs jos mentäis rentoutumaan”, hän kysyi äänessään kevyt viettelys. Nuorukainen otti otteen toisen kädestä ja veti tuota mukanaan olohuoneen puolelle.

Cupid hymyili Antoniolle ja pysähtyi siihen sohvan luokse painaen miehen huulille suudelman. Hän katseli toista silmiin ja kietoi kätensä vanhemman ympärille. Sirot sormet napittelivat paidan nappeja muutaman auki. ”Onko sinulla millainen ohjelma huomenna?”, hän uteli sitten ja katseli toista. Toki Cupidkin kaipasi välillä heidän yhteisiä hetkiään kun aikataulut menivät välillä niin ristiin.

//Antonio on hieno härski setä Juu sopii~//

Cupid otti vihjeen vastaan ja hymyili syötävän suloisella tavalla. Antonio seurasi rakastettuaan olohuoneeseen, mutta heidän pysähtyessään juttelemaan hän ei malttanut pysyä erossa Cupidin mustasta tukasta ja siloisista poskista, vaan kosketteli ja hypisteli niitä hellästi.
”Tavallinen”, hän vastasi hymyillen silmät lämpiminä, kun Cupid availi hänen paitaansa.
”Lähden hieman myöhemmin, vasta yhdeksitoista, mutta joudun sitten menemään töiden jälkeen tapaamaan liiketuttavia, joten tulen vasta myöhään illalla. Entä sinulla?” hän kysyi takaisin kumartuessaan suutelemaan Cupidin kaulansivua. Kädet laskeutuivat nuorukaisen kylkiä pitkin hänen lanteilleen, ja jostain syystä Antonio jäi siinä heidän seistessään huojumaan hieman, aivan kuin aikaisempaa tanssipyrähdystä muistellen.

”Okei”, Cupid sanoi ja mutristi hivenen huuliaan. Hän hamusi niillä kuitenkin pian toisen huulia ennen kuin antoi sormiensa valua miehen iholle kun oli saanut paidan napit napitettua. ”Hmmm aamulla oon leipomossa ja sitten on kolme perättäistä tuntia tanssistudiolla. Ja lupasin käydä tekemässä lyhyen vuoron baarissa joten suht pitkä päivä mutta en kyllä tiedä mihin aikaan oon kotona”, hän pohti ja kallisti päätään sivulle.

”Mietin vain koska voidaan seuraavaksi viettää aikaa näin”, hän lisäsi hymyssä suin. Hän tarttui toisen paitaan hellästi ja veti tuota mukanaan taas lisä askelia kohti makuuhuonetta. Lopulta kuitenkin sänky tuli vastaan ja Cupid kellahti siihen selälleen. Hän jäi katselemaan ruskeilla silmillään Antonioa hivenen leikkisästi. Täytyi kai nyt ottaa kaikki irti yhteisestä hetkestä.

Suudelmia, haparoivia askeleita, ote paidasta, leikkisä hymy - vähempikin olisi saanut Antonion syöksymään Cupidin perässä sängylle sydän täynnä hellyyttä, huulet ja kädet kaunista tanssijaa luokseen hamuten. Hän toivoi, ettei koskaan tottuisi tähän, ettei koskaan lopettaisi ihmettelemästä sitä paloa, jonka Cupid sai aikaan hänessä - ja aina pehmeissä lakanoissa rakastettuaan syleillessään hän toivoi, ettei hetki koskaan päättyisi. Oli kuitenkin aina lopulta pakko nousta, mutta tällä kertaa matka kulki suihkun kautta takaisin petiin päiväunille. Antonio ei yleensä niitä nukkunut, mutta päätti nyt kokeilla, josko mieli ja keho raukeana jalkojen oikaiseminen saisi unen tulemaan.

Hän tajusi todella nukahtaneensa vasta, kun herätys hälytti hänet hereille. Vielä hetken silmiään lepuuteltuaan hän kierähti kyljelleen, kaappasi Cupidin halaukseen ja moiskautti suukon hänen huulilleen. Sitten mies nousi ja alkoi järjestelmällisesti mutta rauhallisesti pukeutua. Annettuaan Cupidin vielä torkkua halutessaan hän kääntyi katsomaan rakastettuaan hymyssäsuin.
“Meillä on vielä puolisen tuntia aikaa. Tarvitsetko jotain erityistä?” hän kysyi. Antonio itse ei tarvinnut mitään kummempia, kyseessä oli kuitenkin melko rento ravintola, ja he ehtisivät ennen Cupidin skeittaamista käydä hakemassa mitä ikinä tarvitsivatkaan täältä kotoa.

Antonio onnistui kiireettömästä tilanteesta huolimatta keksimään viime hetkellä haluavansa pukea sittenkin toisen paidan, ja he lähtivät matkaan lievästi myöhässä. Onneksi Verre de Lys ei ollut sinä iltana niin tupaten täynnä, että heidän varauksensa olisi peruttu heti, ja aivan lyhyen kävelymatkan ja ravintolaan saapumisen jälkeen he pääsivätkin istumaan seinän vieressä olevaan kahden hengen pöytään. Tarjoilija saapui paikalle ja sytytti pöydässä olevan kynttilän. Antonio pyysi lasillisen punaviiniä juotavaksi ottaessaan menun vastaan, ja kummallekin menut annettuaan tarjoilija lähti hakemaan juomia ja odotusnaposteltavaa.
“Mitä haluaisit tilata?” Antonio kysyi Cupidilta.
“Hyvännäköisiä alkupaloja, Valerie osaa näköjään hommansa…”

Hetkessä oli paljon kaunista ja Cupid nautti hetkestä täysin siemauksin. Hän ei koskaan kyllästynyt siihen miten Antonio häntä käsitteli, kuin hän olisi jotain kovin arvokasta. Hetki jatkui nautinnollisesti lakanoiden välissä kunnes he saavuttivat huippunsa ja sen jälkeen he saattoivat pestä hien sekä muut eritteet pois ennen kuin kömpimät nukkumaan. Cupidilla oli paljon univelkoja joten hän nukkui mielellään sen hetken kuin vain saattoi heräten kellon ikävään pirinään. Hetken aikaa hän tuijotteli unisena Antoniota joka alkoi laittautua ravintola illallista varten. Hän siristi kevyesti silmiään ja nousi itsekin lopulta ylös.

”En kai”, hän vastasi ja nousi ylös. Cupid asteli kaapille josta hänen puoliskonsa oli huomattavasti sekalaisempi kuin Antonion. Hän kaiveli sitä hetken aikaa mietteliäänä vilkaisten vanhemman vaatteita. Hän lopulta veti ylleen tummat farkut ja löysän taivaan sinisen tunikan. Hän pöyhi hetken aikaa hiuksiaan ja tarkasteli peilikuvaansa. ”Tullaan varmaan tätä kautta kuitenkin ennen ku mennään sinne skeittipuistoon”, Cupid kysyi vielä. Häntä Antonion viime hetken paidan vaihto lähinnä nauratti mutta pian sen jälkeen he pääsivät lähtemään.

Ravintolassa Cupid katseli ympärilleen uteliaana ja seurasi Antoniota heidän pöytäänsä. Hetken mietittyään, hänkin pyysi valkoviiniä juotavaksi. Menu vaikutti hyvältä ja hän jäi selailemaan sitä pohtivana. Hänen täytyi kuitenkin myöntää että hinnat hivenen kauhistuttivat häntä. ”Hmmm…”, hän pohti ääneen. ”Toi kampasimpukka alkuruoka näyttää tosi hyvältä”, Cupid vastasi sitten. Hän mutristi huuliaan kevyesti. ”Oi ja toi valkosipulilohi näyttää kanssa herkulliselta”, hän lisäsi.

Tilaaminen sujui Antoniolta liki automaattisesti ja nopeasti, sillä hän ei yleensä jäänyt juuri pohtimaan valintojaan – aina, aina jäädessään harkitsemaan hän lopulta valitsi ensimmäisenä mieleen nousseen vaihtoehdon. Cupidin kanssa hän oli oppinut hillitsemään vaistonsa tehdä tilaus kumppaninsakin puolesta. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa huolimatta siitä, että sali oli melkoisen täynnä, ja Antonio pääsi pian siemailemaan punaviinilasillistaan.

Alkuruuatkin tarjoiltiin kiitettävän nopeasti, ja päästessään syömään omaa salaattiaan Antonio hiljeni kevyestä, arkisesta rupattelusta nauttimaan makupaloista, joita nosteli haarukalla suuhunsa. Hänen ajatuksensa eivät kuitenkaan suostuneet jättämään häntä nauttimaan kaikessa rauhassa hyvästä ruuasta, vaan lopulta Antonio löysi itsensä tuijottamasta Cupidia huolirypyt otsallaan.
”Eihän Hector ole häirinnyt sinua viime aikoina?” hän kysyi ja kohotti lasinsa huulilleen.
”Viime aikoina on ollut niin levotonta... olisi hänen tapaistaan yrittää käyttää sitä hyödykseen.”