Runaway

//Delta ja Markis //

Juliette

Päivä oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, joten Juliette oli päättänyt viedä koiransa puistoon. Kun Zeus oli tajunnut, minne he olivat menossa, se oli alkanut kiskoa hihnassaan kieli poskella roikkuen kaikella sillä voimalla, jota puolivuotiaassa labradoodlessa oli. Yleensä Zeus osasi kävellä nätisti, mutta se ei ollut päässyt puistoon ilmeisesti liian pitkään aikaan. "Odota Zeus", Juliette sano ja kiskaisi koiran hihnaa. He olivat jo melkein puistossa ja hänen kiharaturkkinen palluransa oli vain kiihdyttänyt vauhtiaan kortteli korttelilta. Juliette oli melkein joutunut juoksemaan koiransa perässä. Se mahtoikin olla mielenkiintoinen näky, kun vajaat neljäkymmentä senttiä korkeutta omistava labradoodle kiskoi perässään omistajaansa.
"Zeus! Nyt odotat minua ja kävelet nätisti!" Juliette tiuskaisi. Hän alkoi kyllästyä koiransa tempuiluun. Aluksi se oli ollut lähinnä söpöä ja huvittavaa, mutta viisi korttelia sitten se oli muuttunut äärimmäisen ärsyttäväksi.
Zeus tuntuikin talttuvan ja hidasti sinkoilunsa siedettäväksi kävelyksi. Juliette taputti koiransa päätä. "Hyvä poika." Ilmeisesti koira oli oppinutkin jotain.

Sitten puisto tuli näkyviin. Enää kadun ylitys ja he olisivat siellä. Se sai Zeusiin aivan uutta virtaa ja yhdellä napakalla kiskaisulla se onnistui riistäytymään vapaaksi. Juliette kun oli antanut itsensä herpaantua ja höllentänyt otettaan talutushihnasta. Ennen kuin hän ehti tajutakkaan, pinkoi Zeus jo kadun toiselle puolellella. "Zeus!" Juliette huusi ja juoksi kadun yli muistettuaan sentään katsoa, tuliko autoja. "Zeus! Zeus, tänne ja heti!" hän huusi. Penteleen piski. "Zeus! Zeus!" Miten oli mahdollista, että koira oli kadonnut hänen näkyvistään?

Sillä aikaa Zeus viipelsi iloisesti pitkin puistoa kiskoen perässään talutushihnaansa. Eivät omistajan huudot sitä kiinnostaneet, vaikka se pari kertaa pysähtyikin niitä kuuntelemaan. Se oli nyt vapaa ja aikoisi nauttia siitä niin kauan, kuin se kestäisi. Wuhuu, vapaus!

Markis oli päättänyt nauttia aurinkoisesta päivästä lähtemällä lenkille puistoon, sisällä seinät tuntuivat kaatuvan päälle, etenkin kun ei ollut mitään tekemistä eikä Dana ollut kotona viihdyttämässä häntä. Kaunotar oli tapaamassa luultavasti kavereitaan sillä Markisin herätessä kämppä oli ollut tyhjillään ja naisekas lähtenyt luultavasti jo aikoja sitten.
Näin ollen Markis oli vetänyt lenkkarit, verkkarit ja hihattoman päälle käytettyään ensin aivan liikaa aikaa lukemalla aamun lehteä ja juomalla kahvia. Nyt tummatukka nautti lempeästä tuulesta hiuksissaan, juoksun huumasta ja auringonpaisteesta, joka lämmitti hänen kasvojaan. Lisäksi tuntui turvalliselta ajatella, että hän pystyisi tuntemaan jonkun, kenen tahansa läsnäolijan, läsnäolon jos olisi vähänkin jaksanut jännittää mieltään tuntemaan sen.
Se tuntui turvallisemmalta kuin tyhjässä asunnossa pyöriminen.

Yksin, ilman omistajaa, koira sai yleensä aikaan huomattavasti huolestuneempia reaktioita kuin pikkuruinen karvapallero joka ilmestyi kuin ei mistään pojan viereen. Markis kohotti kulmiaan eikä voinut olla nauramatta tavoitellessaan samalla vapaana roikkuvaa talutushihnaa. Hän ei ollut koskaan pystynyt lukemaan eläimien ajatuksia mutta ne olivat muutenkin huomattavasti helpompia kuin ihmiset joten hänen ei tarvinnutkaan.
Saatuaan kiinni hihnasta piikkihiuksinen vilkaisi olkansa yli. Koiran omistajaa ei ollut hankala tunnistaa, sillä hän huusi lemmikkinsä nimeä.

Tummatukka heilautti nuorelle naiselle kättä.
"Onko tämä sinun?" Markis huikkasi hymyillen vinosti. "Saisit katsoa vähän, ennen kuin päästät verenhimoisen petosi vapaaksi puistoon."

Juliette

Miten paljon harmia yksi pieni koira saattoikaan aiheuttaa? Sitä Juliette mietti juostessaan koiransa perässä huutaen sen nimeä niin, että varmasti jokainen kuuli ja sai tilaisuuden naureskella mielessään avuttomalle koiranomistajalle. Ihan oikeasti, Zeus oli samankokoinen kuin sohvan koristetyyny ja painoikin suunnilleen samanverran- tai ei nyt sentään, mutta melkein. Kuinka sellainen pikku pallero pystyi riistäytymään aikuisen ihmisen otteesta? Ihan uskomatonta.
Sitten Juliette näki Zeuksen. Se livahti puun taakse vilkaistuaan ensin, seurasiko emäntä. Voi pikku pirulainen, sille tämä kaikki oli selvästi vain leikkiä. "Zeus!" Juliette huusi taas äkäisesti ja pinkoi koiransa perään. Miten se edes pääsi noin kovaa?

Pelastus ilmestyi kuin tyhjästä. Joku sai hänen karvapalleronsa kiinni. Juliette onnistui saamaan hymyn huulilleen ja heilautti kättään toiselle. Hän hölkkäsi nuoren miehen ja koiransa luokse kiusallisen tietoisena siitä, että hänen kasvonsa suorastaan helottivat punaisena tästä odottamattomasta kuntoilusuorituksesta.
"Valitettavasti on", Juliette vastasi yrittäen tasailla hengitystään samalla. Hän saisi kuulemma vähän katsoa ennen kuin vapauttaisi verenhimoisen petonsa. "Olen pahoillani. Tämä peto riistäytyi otteestani, kun huomioni herpaantui hetkeksi. Se ei todennäköisesti jaksanut odottaa, että pääsisi vaanimaan pikkulapsia", Juliette sanoi. "Kiitos, että otit sen kiinni. Zeus on kova karkailemaan." Hän mulkaisi vihaisesti koiraansa, joka heilutti häntäänsä ja tapitti omistajaansa suklaanruskeilla silmillään kuin sanoen: Ai, siinähän sinä olet. Minä jo mietinkin, minne katosit. "Olen Juliette ja tämä on Zeus, kuten varmaan jo kuulitkin", Juliette sanoi ja hymyili hieman.

Markisin vino hymy leveni entisestään naisen osoittautuessa huumorintajuiseksi. Juuri siitä nuori mies piti ihmisissä, huumorintajusta vaikka toinen olikin selvästi hieman nolostunut koiransa pikku kolttosista.
"Verenhimon suorastaan näkee päällepäin", nuorukainen totesi leikisänivallisesti.
Tummatukka ojensi kätensä naisen esitellessä itsensä Julietteksi. Siinäpä vasta viehättävä nimi - tosin kuka nimesi koiransa jonkun mytologian ukkosenjumalan mukaan? Tosin, jotkut taisivat nimetä lapsiaankin, joten ei se ollut niin outoa - ja paljon siistimpi nimi kuin Rekku tai Musti.
"Markis", nuorukainen totesi äskeinen hymy edelleen huulillaan kummitellen. Poika laittoi kännykästään musiikin pois päältä ja laittoi korvissaan vielä äsken olleet kuulokkeet taskuunsa. "Jos jaksat pysyä perässäni, voimme juosta samaa matkaa."
Tummatukka venytteli raajojaan tarkastellen naista röyhkeästi, vaivautumatta edes peittämään asiaa. Hän jatkoi:
"Juoksen aika kovaa joten se olisi samalla kuntotesti."

Juliette

Juliette alkoi pikkuhiljaa päästä eroon pahimmasta nolostumisestaan ja hengästymisestään. Hänessä riitti vielä energiaa jopa vitsailuunkin. Toisen sanoessa, että hänen koirastaan näki verenhimon päällepäin, Juliette ei voinut olla katsomatta koiraansa. Siinä se istui, kiharakarvainen labradoodle katsoa tapitti pää kallellaan jutustelevia ihmisiä kieli suusta roikkuen. "Todellakin", hän sanoi. Viattomamman näköistä otusta saisi varmaan etsiä hyvän tovin, vaikka Juliette tiesikin, ettei Zeus ollut mitenkään erityisen viaton. Mokoma riiviö.
Juliette tarttui ojennettuun käteen toivoen, ettei se olisi kovinkaan hikinen. Hän oli kuitenkin juossut jo jonkin aikaa. Nuorukainen esittäytyi Markisiksi. "Hauska tavata", Juliette sanoi.
Juliette kiristi otettaan koiransa hihnasta ihan vain siltä varalta, että kahlekuningas yrittäisi pakoon.
Markis sanoi, että he voisivat juosta samaa matkaa. "Pysyinhän minä tämän pikkudemoninkin perässä...ainakin melkein. Joten enköhän pärjää sinullekin", Juliette sanoi vastaten lähestulkoon yhtä röyhkeällä katseella. Ilmeisesti koiran perässä juokseminen oli jotenkin sekoittanut hänen päänsä, kun Juliette ei edes tajunnut nolostua moisesta eleestä. Ehkä hän oli kaatunut ja lyönyt päänsä, mutta ei muistanut sitä aivotärähdyksen takia?

Markis virnisti tyytyväisenä.
"Katsotaan. Jos onnistut, tarjoan sinulle limun", nuorukainen totesi kepeästi ja lähti liikkeelle. Hän nautti juoksemisesta, etenkin silloin kun sai juosta kovaa mistä syystä hän osittain sitä huomaamattaan kiihdytti vauhtiaan. Hetkeksi hän unohti naisen läsnäolon, juostessa oli vaikea keskustella, se muuttuisi enimmäseen puuskutukseksi ja läähätykseksi vaikka kuinka yrittäisi kuulostaa järkevältä. Hän kuitenkin nautti siitä, että pystyi liikkumaan jonkun kanssa.
Nuorukainen pysähtyi vasta kiskan kohdalla ja vilkaisi olkansayli odottaen naisen, jonka nimen hänen huonolla nimimuistilla varustettu mielensä oli lyhentänyt Juliaksi, ja hänen koiransa olevan yhä kannoillaan.
"Hei, onko täällä mahdollista saada joku kuppi tuolle karvapallolle, se näyttää olevan läkähtymäisillään", Markis kysyi huolettomasti. Seuraavan kysymyksen hän suuntasi seurassaan olleelle nuorelle naiselle."Otatko kokista vai jaffaa?"
Tummatukka otti itse jaffaa, juuri nyt hän kaipasi jotain hieman raikkaamman makuista ja kokis nyt ei muutenkaan ollut parasta lenkkijuomaa. Vesi olisi tietenkin ollut paras vaihtoehto mutta ei hän ollut tänään mitään maratonia juoksemassa.

Juliette

Markis lupasi tarjota limsan, jos Juliette pysyisi perässä. Juliette jätti kliseiset ''valmistaudu siis maksamaan'' uhoamiset kokonaan pois, koska ei todellakaan ollut varma siitä, pysyisikö toisen vauhdissa mukana. Markis lähti liikkeelle ja Juliette nykäisi Zeuksen mukaansa. Koira kun oli jäänyt haistelemaan ruohonkortta. Aika hyvin hän pysyi toisen vauhdissa ainakin omasta mielestään. Zeus tosin jarrutti matkaa sen verran, että aivan rintarinnan Juliette ei päässyt toisen kanssa juoksemaan. Hänen reppana karvapallonsa ei ilmeisesti jaksanut juosta tai oli vain laiskalla tuulella, koska yritti jäädä haistelemaan jokaikistä kukkaa tai kivenpalasta ja Juliette sai kiskoa sitä perässään.
Matka päättyi kioskille, jonka luokse Markis pääsi ensin. Juliette oli jäänyt parin metriä toisesta jälkeen. Hän pysähtyi nuoren miehen vierelle ja Zeus istui omistajansa viereen läähättäen ja kieli niin pitkällä suusta roikkuen, että Juliette pelkäsi sen putoavan. "Jaffaa kiitos", hän sanoi. Se näkyi olevan kokista halvempaa ja jos Juliette oli juossut sen verran hyvin, että Markis tarjosi juomat, hän ei halunnut valita kalliimpaa vaihtoehtoa. Sitä vastoin hänellä ei itsellään ollut hirvittävästi rahaa mukanaan, joten säästäväisyyttä siltäkin kantilta.
Zeus oli heittäytynyt makuulle ja Julietten melkein kävi sääliksi pikkuista. Se ei varmaan ollut koskaan joutunut kuntoilemaan noin ahkerasti. "Jaksaakohan tuo ottaa enää askeltakaan?" Juliette pohti. Hän joutuisi kantamaan koiransa kotiin, jos se ei jaksaisi kävellä. Hip hurraa.

Markis osti heille jaffat ja heitti toisen tölkin nuorelle naiselle. Hän ei edes tajunnut naisen ajatelleen hänen rahatilannettaan, joka oli oikeastaan tällä hetkellä kohtalainen. Sitä se töiden tekeminen sai aikaan ja joskus Markisista tuntui, ettei hän muuta tehnytkään kuin kävi luennoilla ja juoksi niiltä salille tai töihin.
"Siinä, tuon juoksun jälkeen sä olet ansainnut sen", nuorukainen totesi ja laski vesikulhon naisen koiran eteen. "Petosikin pitää juoda jotain, jossa se jaksaa takaisin - muuten joudut ottamaan teille taksin."
Tummatukka hymyili vinosti ja istui läheiselle penkille rennosti siemailemaan tölkistään. Hän ei tietenkään tarjoutunut kantamaan koiraa vaikka todellisuudessa suostuisikin siihen, jos Juliette kysyisi sitä häneltä - Markis oli sen verran pehmo, ettei pystynyt jättämään neitoa pulaan.

Nuorukainen tarkasteli naista katseellaan.
"Oletko sä muuten täältä päin? Mä olen ihan hiljattain muuttanut puolelle Chenevalieta", Markis totesi. Ennen hän oli asunut huomattavasti huonommalla alueella missä oli saanut pelätä puukotusta illalla kotiin tullessaan. Hän tietenkin oli osannut välttää sellaiset ihmiset kaukaa mutta kuitenkin. "Ei sillä, että tää kovinkaan iso mesta olisi joten tuskin sillä on paljoa väliä, millä kulmalla asuu."

Juliette

Juliette otti vastaan heitetyn limsatölkin. "Kiitos", hän sanoi hymyillen. Zeus hyökkäsi juomakupin puoleen ennen kuin Markis ehti kunnolla edes irrottaa sormensa siitä. Koira litki vettä sellaisella kiireellä, kuin olisi pelännyt veden katoavan jonnekin. "Saattan joutua tekemään sen vieläkin. Zeus on aika laiska otus", Juliette sanoi. Todennäköisesti karvapallo tekisi tenän ja hän joutuisi raahaamaan ja/tai kantamaan sen kotiin. Juliette uskaltautui istumaan samalle penkille Markisin kanssa, jättäen kuitenkin pienen hajuraon. Zeus hyödynsi tilaisuuden ja hyppäsi tähän pikkukoiran mentävään rakoon. Juliette rapsutti koiraansa korvan takaa.

"Joo. Asun tuolla omakotitaloalueella", Juliette sanoi heilauttaen kättään siihen suuntaan, jossa kyseinen alue parin kilometrin päässä sijaitsi. "Ihan mukavaa aluetta", hän lisäsi. Zeus yritti parhaillaan päästä Markisin syliin. "Zeus, pysyhän paikallasi", Juliette sanoi. Kaikki eivät pitäneet siitä, että koira tunki kuonoaan naamalle tai yritti syliin.

Markis nojautui hienoisesti lähemmäs Juliettea mutta Zeus hyppäsi heidän väliinsä ja sai nuorukaisen naurahtamaan. Hän ei pannut lainkaan pahakseen, että koira työnsi päänsä hänen syliinsä vaan rapsutteli sitä hajamielisesti samalla, kun kuunteli.
"Koira on ok", Markis sanoi. "Mä en ole allerginen tai mitään joten kyllä se voi vähän työntää päätään mun syliin jos niin haluaa."
Hän kohotti katseensa tyttöön. Omakotialue ei ollut kaukana, joten ei ollut ihme, jos Juliette ja Zeus kävisivät useinkin täällä. Näin ollen he tulisivat varmaan näkemään aika usein, nyt kun Markis oli muuttanut lähelle.
"Ai, jossain ihan omakotitalossa?" poika kysyi hyväntuulisesti. "Jos se on niin lähellä, mun ei tartteekaan tuntea niin paljoa kolkutusta omassatunnossani vaikka sä joutuisitkin kantamaan koiras kotiin. Matka ei ole niin pitkä, etteikö tällaista karvapalloa saisi kannettua."

Juliette

Zeus ei ilmeisesti pitänyt Markisin hienoisesta nojautumisesta sen omistajan puoleen (Juliette ei oikeastaan edes huomannut kyseistä elettä) tai sitten kyseessä vain oli pallerolle tyypillinen huomion hakeminen. Oli miten oli, Zeus loikkasi heidän väliinsä penkille ja yritti tunkeutua samalla nuoren miehen syliin. Onneksi Markis ei hermostunut moisesta hellyydenkipeydestä vaan rapsutteli leppoisasti koiran korvantaustaa. "Sen pitäisi muutenkin olla jotain allergisoimatonta rotua", Juliette sanoi. Koirat olivat jotenkin niin helppo puheenaihe. Hän kertoi myös asuvansa läheisellä omakotitaloalueella.
"Joo. Asun oikeastaan vielä kotona, kun yritän säästää rahaa", hän sanoi hymyillen hieman. Hänen äitinsä uusi mies oli hienovaraisesti yrittänyt vihjaista vuokran perimistä varastosta remontoidussa huoneessa asumisesta. Se idea oli kuitenkin kuihtunut hyvin nopealla ja hyytävällä ''Eillä'' Marien suusta.
Hän naurahti, kun Markis sanoi, ettei tarvinnut tuntea pahasti syyllisyyttä. "Hah, tämä vötkylä pystyy kyllä tekemään siitäkin matkasta tuskallisen taipaleen", Juliette sanoi rapsuttaen Zeusta leuan alta. Piti päästä haistelemaan jokainen puska tai lyhtypylväs, sitten ei ollut hyvä missään asennossa tai piti päästä merkkaamaan jokainen pensas, jos siihen oli joku muu erehtynyt oman merkkinsä jättämään. Syliin maahan, syliin maahan. "Zeus osaa heittäytyä yhtä veteläksi kuin keitetty spagetti. Oletko koskaan kantanut sylissäsi seitsemää kiloa keitettyä spagettia, joka kiemurtelee ja yrittää karata sylistäsi?" Juliette kysyi hymyn pysytellen huulilla koko ajan. Samaan aikaan Zeus yritti tunkea itsensä paremmin Markisin syliin ilmeisesti päästäkseen nuolemaan toisen naamaa.

Markis hymyili vinosti naisen mainitessa asuvansa vielä kotona. Eikö Juliette ollut kuitenkin suunnilleen hänen ikäisensä? Hän oli muuttanut opiskelemaan ulkomaille heti kun se oli ollut mahdollista, mutta toisaalta, kaikilla ei ollut samanlaisia suhteita perheeseensä, kuin Markisilla. Jotkut saattoivat oikeasti tulla hyvin toimeen vanhempiensa kanssa, etenkin jos kumpikaan heistä ei yrittänyt painostaa minkäänlaiseksi taikaväen väliseksi kommunikaatiovälineeksi.
"Ai, missä sä käyt töissä?" Markis kysyi. "Mä muutin pois mun vanhempien luota heti, kun vaan pystyin. Tosin ne olisi varmaan antaneet mun asua luonaan maailman loppuun asti."
Ja äiti olisi ottanyt mieluusti hänet vieläkin luokseen mutta ainoat sosiaaliset suhteet, joita nuorukainen ei näyttänyt osaavan pitää kasassa näyttivät olevan perhesuhteet.

Markis työnsi koiraa lempeästi kauemmas Zeuksen yrittäessä kuolata hänen kasvojaan. Hänellä ei ollut mitään koiria vastaan mutta kuolaa hän ei halunnut naamalleen, kiitos. Mieluummin hän pitäisi allergisoimattoman karvapallon sylissään tai hänen ja Julietten välissä.
"Juuri tuosta syystä mulla ei ole koiraa josta huolehtia. Tosin joku iso koira voisi olla kiva, mutta kämppikseni varmaan pelkäisi sitä", Markis totesi nauraen. Hän ei ollut koskaan harkinnut lemmikin hankkimista, osaisiko hän muka huolehtia elävästä olennosta? Tosin olisi tietenkin kiva tuntea aina kotona ollessaan jonkun läsnäolo vaikka Dana ei olisi paikalla. "Ja jos sellainen heittäytyisi veltoksi, joutuisin varmaan oikeesti ottamaan taksin."

Juliette

Juliette viihtyi ihan hyvin kotona, kun hänellä kuitenkin oli oma yksityisyytensä. Vähän kuin olisi asunut omassa asunnossa, vaikka ei se kuitenkaan ihan sama asia ollut. Olihan hän täysin riippuvainen talon vedestä, sähköstä ja ruokavarannoista. Hän sai kuitenkin tulla ja mennä miten ja milloin halusi. Ainakin melkein. Äiti soitteli usein hänen peräänsä, jos neiti viipyi liian kauan ilmoittelematta, mutta muuten hän oli aika vapaa.
"Yhdessä musiikkiliikkeessä", Juliette vastasi. "En minäkään loppuikääni ajatellut kotona asua, mutta ei tuo asuminen ilmaista ole, ainakaan yksin", hän jatkoi. Juliette ei todellakaan aikoisi asua montaa vuotta samassa talossa Dominiquen kanssa. Kolme vuotta oli ollut jo haastetta.

Zeus alkoi käydä liian tuttavalliseksi ja Markis työsi koiran kauemmas. Juliette nosti karvapalluran syliinsä, minkä Zeus käytti tietenkin heti hyväkseen yrittäen purkaa hellyttään lipomalla omistajansa naaman. Juliette tyrkkäsi koiran alas penkiltä. Siihen Zeus sitten jäi, Julietten jalkojen juureen käyden makuulle raskaasti huokaisten. "Draamakuningas", Juliette tuhahti koiralle.
Hän naurahti hieman Markisin sanoille. "Eivät kaikki isot koirat ole pelottavia", Juliette sanoi. Olihan olemassa monia lutuisia, hieman isokokoisempia koiria. Nuori mies arveli, että joutuisi ottamaan taksin, jos isokokoisempi koira heittäytyisi laiskaksi. "Paljon mahdollista", Juliette sanoi iloinen hymy huulillaan. "Jaksavathan ne kyllä vähän enemmän kuin tämä pikkuinen." Zeus tuhisi siihen malliin, että oli ilmeisesti nukahtanut tai ainakin esitti. "Ovathan kissatkin ihan hyviä lemmikkejä. Niitä ei tarvitse lenkkeilyttää ja ne ovat aika itsenäisiäkin. Ruokaa ja vettä niin ne jo pärjäävät ihan hyvin", Juliette sanoi. Olisihan kissoistakin seuraa, ainakin jotenkuten.

Markkis nyökkäsi. Musiikkiliikkeessä tuskin maksettiin kamalan hyvin, mutta se riitti jos asui kotona eikä ollut mikään kiire saada rahoja kasaan kuten Juliettella ei tuntunut olevan. Hän kuitenkin epäilemättä unelmoi jo siitä, että jonain päivänä saisi karistaa kotinsa pölyt jaloistaan ja suunnata päin tulevaisuuttaan.
"Oletko muutenkin kiinnostunut musiikista?" poika kysyi kiinnostuneena. "Vai onko se enemmänkin, ettet ole vain sattunut saamaan mistään muualta töitä ja olet päätynyt sen vuoksi musiikkiliikkeeseen?"
Ainahan tyttö oli saattanut päästä sinne suhteiden kautta.

Markis naurahti huomattuaan keskustelun lähteneen kulkemaan siihen oletukseen, että hän tulisi hankkimaan lemmikin.
"En usko, että tulen oikeasti hankkimaan mitään eläintä vielä pitkään aikaan - jollei kämppikseni sitten innostu ostamaan jotain rotukissaa karvoittamaan kotiamme", nuorukainen sanoi huvittuneena. Ei ollut vaikea ajatella Danaa ostamassa pitkäkarvaista, upeaa rotukissaan joka tuhoaisi kaikki heidän huonekalunsa ja maukuisi ikävissään kun kumpikaan ei ollut kotona iltaisin.
He eivät olleet koskaan puhuneet lemmikkien hankkimisesta, se ei ollut koskaan tuntunut ajankohtaiselta - hehän olivat asuneet kämppiksinäkin vasta hetken.

Juliette

Ei hänen palkkansa todellakaan ollut mikään päätä huimaava, mutta kun se meni säästöön, kertyi rahaa lopulta. Ja onneksi äiti vielä suurimmalta osin rahoitti hänen shoppailujaan. Vähän kun vihjaisi, että tarvitsisi uuden paidan, niin rakas äitimuori jo etsi rahaa. Ei Juliette tietenkään aina turvautunut tähän kikkaan, mutta aina toisinaan.
"Soitan pianoa, viulua ja poikkihuilua enimmäkseen. Toisinaan kitaraakin", Juliette kertoi. Hänen käsityksensä mukaan monet ihmiset, joilla nyt oli lahjakkuutta musisointiin, soittivat useampaa soitinta. Sen vuoksi hän oli valinnut nämä neljä soitinta vastaukseksi soitinkysymyksiin. Ja olivathan nuo varsin yleisiäkin soittimia. Vai? "Ja on se liikkeen pitäjä eräs isäpuoleni tuttu, että saattoi sekin hieman vaikuttaa", neiti lisäsi vielä hymyillen hitusen. Ei hän nyt täysin suhteilla ollut töihin päässyt, mutta oli se hieman avittanut, että Augustin tunsi liikkeen omistajan. Jotain hyvää oli siis isäpuolestakin.

Markis arveli, ettei ollut hankkimassa eläintä pitkään aikaan, jollei sitten rotukissaa. Juliette naurahti hieman. Vai että ihan rotukissa. "Jos haluat totutella lemmikin kanssa elämiseen, voin lainata tätä palluraa", Juliette sanoi lähinnä vitsillä, mutta hitusen tosissaan. Zeus olisi varmaan ihan innoissaan kyläilystä jonkun luokse ja olishan se hienoa pitää hieman hermolomaa vipeltäjästä.

Markis kohotti kulmiaan yllättyneenä kuullessaan soittimien määrän, joita tyttö - mikä se nimi taas olikaan, Julia? - soitti. Poika nyökkäsi, kai ihmiset pystyivät soittamaan useampaakin soitinta ja olihan olemassa renessanssi-ihmisiä jotka kykenivät sen lisäksi vielä maalaamaan ja olivat matemaattisesti lahjakkaita joten miksi hänen pitäisi olla yllättynyt.
"Ai, neljää soitintako? Aika siistiä!" poika sanoi ja hymyili vinosti. "Onko sulla sitten nelinkertainen määrä jotain soittokeikkoja erilaisiin kissanristiäisiin vai muuhun? Miten sä edes kerkeät treenaa noita kaikkia?"
Markisilla oli ollut kerran naapuri joka soitti pianoa kolmasti päivässä. Jos tyttö oli läheskään yhtä omistautunut soittoharrastuksilleen hänen täytyi soittaa... oikeastaan lähes kaikki se aika mitä hän ei nukkunut, ulkoiluttanut koiraa tai ollut töissä.

Markis rapsutti hajamielisesti koiraa korvantakaa.
"Kuule, mä taidan haitata teidän lenkkiä joten mitä jos lähettäisiin takaspäin? Mä en itse aikonu olla koko päivää lenkillä", poika totesi hymyillen. "Tietty hyvässä seurassa vois viettääkin koko päivän, vai?"
Tummatukka naurahti.

Juliette

"Oikeastaan ihan omaksi huvikseni soittelen", hän kertoi Markisin tiedusteltua soittokeikoista. Jostain syystä häntä ei oltu pyydelty edes sukulaisten juhliin viihdyttäjäksi, mikä oli kyllä sinällään ihan hyväkin asia. Juliette tunsi olonsa kiusaantuneeksi, jos suuri määrä ihmisiä katseli hänen soittoaan. Yleisö kun tuppasi usein arvostelemaan esitystä. Ja mitä isompi yleisö, sitä suurempi todennäköisyys sille, etteivät he pitäisi kappaleesta. "Sen takia en edes harjoittele kovin ahkerasti tai vakavissani. Pari tuntia viikossa yhtä soitinta suunnilleen", hän sanoi. Maanantai oli pianopäivä ja keskiviikkoisin hän soitteli huilua, torstaina viulua ja lauantaina huilua, jos jaksoi. Töissäkin tuli soitettua, lähinnä pianoa ja kitaraa. Eihän hänellä varsinaisesti edes ollut tarvetta harjoitella tekniikan oppimisen takia. Usein hän vain kuunteli radiota ja soitteli kuulemiaan kappaleita.

Zeus käänsi unisesti päätään nähdäkseen kuka sitä oikein rapsutteli ja koiran häntä alkoi rummuttaa iloisesti maata. Markis ehdotti, että he lähtisivät takaisin päin. "Sopii minulle", Juliette sanoi. "Vaikka me tässä taidamme oikeastaan olla häiriöksi sinulle", hän jatkoi. Olihan nuorukaisen lenkkeily häiriintynyt Zeusin karkailun takia. Hän naurahti Markisin sanoille ja nyökkäsi. Kyllä vain, hyvässä seurassa saattoi viettää kevyesti kokonaisen päivän. Juliette nykäisi kevyesti koiransa hihnaa, jotta karvapallero ymmärtäisi heidän olevan pian lähdössä ja heräisi horroksestaan, johon se oli vaipunut.

Poika hymyili huvittuneesti.
"Kannattaisiko sitten ennemmin keskittyä yhteen soittimeen ja treenata sitä useamman sijasta?" hän kysyi. Se oli vain loogista, miksi kukaan haluaisi osata soittaa vähän kaikkea muttei mitään kunnolla? Normaalit ihmiset eivät osanneet soittaa jos eivät treenanneet kunnolla eikä hän ainakaan vielä nähnyt Juliaksi nimeämäänsä tyttöä mitenkään epänormaalina.
Tosin eihän hänenkään epänormaaliuuttaan nähnyt päälle päin. Ja Markiskin oli ihminen, joka harrasti vähän kaikkea kuntoilua lenkkeilystä kunnon treeneihin joten miten hän voisi arvostella Juliaa?

Poika nauroi tytön sanovan olevan häiriöksi hänelle.
"No, mun kämppis on muualla, mä en jaksa kirjoittaa esseetä joten sä olet hyvä tekosyy olla palaamatta takaisin kotiin läppärin ääreen", piikkitukka sanoi leikittelevällä äänensävyllä. "Mä voisin pyytää sut mun kanssa lounaalle mutta sulla on koira mukana ja lenkin jälkeen mä haisen liikaa päästäkseni mihinkään sisälle."
Poika lähti hölkkäämään hidasta vauhtia takaisinpäin.
"Tännepäinhan te olitte menossa, eikös?"

Juliette

Markis kysyi, kannattaisiko keskittyä yhteen soittimeen. Juliette naurahti. "Olisihan se varmaan viisasta. En vain malta keskittyä yhteen. Kaikki ovat omalla tavallaan niin hienoja", hän sanoi. Juliette ei jaksanut tai oikeastaan edes halunnut alkaa selittää sitä, ettei periaatteessa tarvitsisi harjoitusta lainkaan. Siitä aiheutuisi vain lisää kysymyksiä ja hankalasti selitettäviä asioita. Ja oli varmaan muutenkin parempi, ettei ihan jokainen vastaantulija tiennyt hänen taidoistaan.

Juliette sai kuulla olevansa tekosyy esseen kirjoittamisen väliin jättämiselle. Eipä moni ollut hänelle moista enne sanonutkaan, mutta ei se oikeastaan haitannut. Olihan se kiva kuulla olevansa sen verran hyvää seuraa, että päihitti opiskelun. Hän naurahti hieman toisen sanoille. "Mukava kuulla, ettemme häiritse", hän sanoi.
"Kyllä varmaan sinut hyväksyttäisiin jollekin terassille", Juliette sanoi ilmaisten näin halukkuutensa lähteä lounaalle. "Minä voisin käydä hakemassa ruuat ja Zeus saisi varmaankin myös olla siinä ulkosalla", hän pohdiskeli. Eihän Markisin tietenkään ollut mikään pakko lähteä syömään, eikä Juliette siitä pahastuisi, mutta olisihan se ihan mukavaa.
Juliette kiskoi koiransa ylös ja lähti Markisin perään, kun tuo jo lähti hölkkäämään. Zeus tepsutti unisen oloisena omistajansa perässä, mutta piristyi piakkoin ja yritti jo juosta Markisin ohi, mikä sai Julietten kiristämään hieman tahtia, jotta pysyisi palleron perässä. Hän jäi hölkkäämään nuorukaisen rinnalle. "Juu", hän vastasi toisen kysymykseen suunnasta. Toivottavasti Zeus jaksaisi kävellä kotiin asti.

Markis virnisti.
"Niinkö luulet? Sitten me voitaisiin käydä jossain, jos Zeus jaksaa jolkotella peräs", piikkitukkainen sanoi leikkisän, haastavaan sävyyn. Pienetkin koirat saattoivat olla yllättävän kovia juoksemaan joten ei olisi mikään ihme, jos Zeus pysyisi vaivatta hänen perässään.
Näin kävikin kun koira pääsi vauhtiin ja juoksi ensin Markisin rinnalle ja sitten ohi. Poika vilkaisi Juliettea vinosti hymyillen.
"Okei, hyvä että mun suuntavaisto näyttää olevan viel tallella", poika sanoi naurahtaen hyväntuulisesti. "Täällä oli mun mielestä pari terassia - vai pitäisi mun antaa neidin valita ennemmin?"
He olivat juostessaan ohittaneet jo jonkun paikan, mutta ei sillä oikeastaan ollut väliä, missä he söisivät. Joka paikasta sai suunnilleen sitä samaa perushuttua, helppoa syötävää ja paljon kaloreita yhdessä annoksessa.

Juliette

Markis suostui Julietten ehdotukseen. Toinen tuntui hieman epäilevän Zeuksen juoksukykyjä, vaikka tekikin sen leikkisään sävyyn. Pörröpallero kiristikin tahtiaan ja juoksi Markisin ohitse. "Kun on mahdollisuus saada ruokaa, Zeus juoksee vaikka maratonin", Juliette sanoi nykäisten hieman koiransa hihnasta taaksepäin saadakseen Zeuksen pysymään pöksyissään.
"Valitse sinä vain", Juliette sanoi. Hän ei ollut erityisemmin vieraillut näissä puiston lähellä olevissa ravitsemusliikkeissä. Markisilla saattoi olla parempaa kokemusta.
Julietten käsi nytkähti yhtäkkiä taaksepäin ja tuntui, että olkapää olisi voinut mennä sijoiltaan. Zeus oli Julietten huomaamatta jäänyt nuuhkimaan jotain puskaa. "Zeus", Juliette komensi ja kiskaisi hihnaa. Vastahakoisesti koira luopui hajusta ja tepsutti omistajansa luokse ja he pääsivät jatkamaan matkaa.

Markis suuntasi näin ollen lähimmälle ruokapaikalle, jolta sai niin pihviä kuin salaattia - mistä hän tiesi, oliko tyttö kasvissyöjä? Julia saattoi hyvinkin kieltäytyä syömästä punaista lihaa ja jonkun kämyisen leivänpalan tarjoaminen tuntui hölmöltä.
Hänen valitsemansa paikka oli varustettu niin sisä- kuin ulkotiloilla. Ruoka pitäisi tilata sisältä, mutta he voisivat valita istumapaikkansa ulkoa jolloin koira ei tuottaisi minkäänlaista ongelmaa. Markis ei ollut perehtynyt ruokapaikkojen eläinpolitiikkaan.
"Toivottavasti tää kelpaa sulle", Markis sanoi vinosti hymyillen. "Täältä saa jotain kasvisruokiikin, jos sä satut sellaisesta olemaan kiinnostunut. Uskallatsä jättää sun koiran ulos siksi aikaa, että käydään tilaamassa vai tilaanko mä sun puolesta ja sä käyt valitsee meille jo paikat?"

Juliette

Juliette seurasi Zeuksen kanssa Markisia, joka johdatti heidät johonkin ravintolantapaiseen. Hän yritti bongata löytyisikö mistään ''koirat kielletty'' -kylttiä, mutta sellaista ei onneksi löytynyt. Zeuskin pääsisi osalliseksi ihan uutta kokemusta.
"Kyllä tämä näyttää ihan hyvältä paikalta", Juliette sanoi. Ei hän ollut mitenkään erityisen nirso. Kunhan ruuassa ei vilistellyt torakoita ja muutkin terveysasiat olivat kunnossa niin hänelle kelpasi oikeastaan ihan mikä paikka tahansa. Juliette naurahti hieman, kun Markis kysyi voisiko Zeuksen jättää ulos.
"Ehkä on turvallisempaa, että sinä käyt tilaamassa. Muuten voi olla, että tämä pallura ottaa ritolat", Juliette sanoi. "Tai voin minäkin käydä tilaamassa." Olisi erittäin riskialtista jättää Zeus yksinään mihinkään, vaikka tuo olisikin sidottu kiinni. Tuolit ja pöydät eivät olleet mitenkään kovin raskaan näköistä kalustoa.

Markis vilkaisi koiraa. Luultavasti Zeus juoksisi heti emäntänsä perään, jos sen jättäisi kahdestaan piikkitukan kanssa. Tosin karvapallo oli aikaisemmin vaikuttanut kiireiseltä katoamaan emäntänsä luota, joten ehkä se vain karkaisi.
"Okei, odota sä tässä, mä käyn hakemassa meille jotain. Onko pizza ok? Syöt sä pepperonia?" Markis kysyi ja vastauksen saatuaan käveli sisälle tilaamaan pizzaa. Hän nappasi heille myös kokikset vaikka he olivatkin ehtineet jo kerran syövyttää hampaitaan ennen kuin asteli takaisin Julian ja Zeuksen luo. "Olisko mun pitänyt pyytää sun koiralles vettä? Pärjääks se ilman?"

Juliette

Ei sillä, etteikö Juliette olisi luottanut siihen, että Markis osaisi vahtia koiraa kunnolla. Juliette ei vain luottanut koiraansa ja sen käytöstapoihin. Zeus oli pirullisen taitava keksimään keinon livahtaa pakoon jotain kautta, jos kaitsija ei olisi kokenut (ja joskus silloinkin, kuten oli aiemmin todistettu).
Markis ehdotti pitsaa ruuaksi. "Kuulostaa hyvältä näin kuntoilun jälkeen. Pepperoni käy", hän sanoi. Olihan tässä jo ehkä muutama kalori tullut kulutettua, joten pitsa sopi mainiosti. Markis meni sisälle. "Mennäänpä me etsimään jostain pöytä. Ole sitten kiltisti tai en tuo sinua enää ikinä minnekään", Juliette sanoi koiralleen ja he siirtyivät lähimpään vapaaseen pöytään, joka oli onneksi aika lähellä ovea.
Pian Markis tulikin takaisin. "Kyllä se vähän aikaa pärjää ilman vettä", Juliette sanoi. Eivät he kuitenkaan niin ahkerasti olleet urheilleet.