For whom the bell tolls

//Pihka ja Juliette tänne päin! o/

Aida oli kuluttanut koko päivän hypistelemällä kankaita, valikoimalla kaakeileita ja etsimällä juuri oikeita kodinkoneita pian valmistuvaan keittiöönsä, jota hänen ei toivottavasti tarvitsisi rakentaa alusta saakka itse. Kai sekin onnistuisi, mutta hauskaa se ei varmasti olisi. Nyt Aida oli kuitenkin päättänyt suoda itselleen tauon, ja oli ottanut taksin musiikkikaupan eteen, sillä hänellä ei olisi ollut toivoakaan löytää sitä omin avuin.

Hän oli viettänyt eilisen päivän paitsi ihastelemalla vasta hankkimansa mustaherukan nopeaa ja runsasta kukintaa, myös odottamalla pianokuljetusta, joka olikin saapunut neljä tuntia sovitun ajankohdan jälkeen - siis kymmeneltä illalla. Steinway & Sonsin käsityönä teetetty flyygeli oli saapunut täydellisessä kunnossa ja toimitukseen oli kuulunut vielä virityskin kaupan päälle, eikä Aida olisi malttanut olla erossa kaunokaisestaan hetkeäkään pidempään kuin oli pakko, mutta hän oli lukenut lehdestä artikkelin tästä musiikkikaupasta ja halusi nähdä sen omin silmin. Hän asteli sisään ja henkäisi katsellessaan ympärilleen. Niin pieneksi musiikkiliikkeeksi se oli harvinaisen hyvin varusteltu.

Hetken ympärilleen katseltuaan hän lähestyi erästä nuorta naista, joka ainakin näytti vähän myyjältä.
"Anteeksi? Oletteko töissä täällä? Etsiä.. etsin Rachmaninoff?" Aida yritti parhaansa köykäisellä ranskallaan. Miksei koko maailma voinut puhua yhtä kieltä? Kaikki olisi ollut paljon helpompaa.

Juliette

Juliettella oli sinä päivänä jälleen työvuoro. Se ei tosin haitannut nuorta neitiä lainkaan. Hän piti erittäin kovasti työstään musiikkikaupassa, jossa sai olla kaikkien ihanien soittimien ja muiden musiikkia rakastavien ihmisten ympäröimänä.
Juliette istui myyntitiskin takana. Hän oli pukenut sinä päivänä ylleen tummansiniset farkut ja mustat Conversen tennarit. Hänellä oli valkoinen paita, jonka hihat ylettyivät kyynärpäihin ja jonka olkapäissä oli rypytykset. Hän oli ristinyt rennosti jalkansa ja nojaili tuolinsa selkänojaan raapustellen samalla nuottivihkoonsa. Juliette yritti säveltää uutta kappaletta, mutta homma ei oikein luistanut.

Sitten joku astui sisään liikkeeseen ja Juliette laski vihkonsa tiskille nousten seisomaan. Olisihan se aika epäkohteliasta, jos myyjä röhnöttäisi tuolissaan kuin jossain nojatuolissa.
"Kyllä, olen töissä täällä", hän vastasi pienen hymyn varustuksella. Toinen kaipasi Rachmaninoffia. "Kaipaatteko cd-levyjä vai kenties nuotteja?" Juliette kysyi. Hän siirtyi samalla pois tiskin takaa valmiina siirtymään siihen suuntaan, jonka asiakkaan tarve osoittaisi.

Aida hymyili sievälle tytölle, joka oli kaikessa rauhassa istunut tiskin takana ennen hänen saapumistaan. Tytön nopea natiiviranska sai hänet hetkeksi hämilleen, ennen kuin hän sai langanpäästä kiinni. Niin tietysti, eihän pelkkä nimi riittänyt.
"Nuotteja", Aida sanoi vähän töksäyttäen, tajuten sen itsekin, "anteeksi mutta puhutteko englantia? Ranskani on puutteellista", Aida koki velvollisuudekseen selittää, seuraten tyttöä nuottihyllylle. Valikoima oli hyvä, ja ilmeisesti nuotit oli lajiteltu jotenkin tyylilajin ja tekijän mukaan tai sitten tyttö vain tunsi kaupan kuin omat taskunsa, sillä Rachmaninoff löytyi nopeammin kuin se yleensä ponkaisi hyllystä.

"Olette oikein asiantunteva", Aida kehui hymyillen, "soitatteko kenties itsekin jotakin?" Ei soittotaito varmaankaan ollut mikään edellytys musiikkikaupassa työskentelylle, mutta hyötyä siitä varmasti oli. Asiakkaat varmaankin tykkäsivät jutella harrastuksestaan, etenkin ne heistä, jotka osasivat kieltä. Aidakin olisi voinut jutella ummet ja lammet, mutta ranskan puhuminen pitkissä pätkissä tuntui vähintäänkin ahdistavalta, etenkin kun hän oli siinä niin surkea. Ehkäpä hän löytäisi jostain itselleen kielikurssin tai vastaavan, jos vaikka siinä samalla oppisi jotain. Aida nykäisi napakan urheilutoppinsa helmaa vähän alemmas, kietoen sitten valkean neuletakkinsa vähän tiukemmin ympärilleen. Ranska oli poikkeuksellisen lämmin maa, mutta ilmastointi toimi kyllä näissä liikkeissä vähän turhankin hyvin. Toki soittimet vaativat tietynlaisen ilmanlaadun, kun joutuivat seisomaan esillä ties kuinka kauan, ennen kuin joku osti ne kotiinsa.

Ovi kävi ja sisään astui jälleen joku asiakas, joten Aida päätti jättää pyytämättä kierrosta kaupassa. Hänellä ei ollut mikään kiire minnekään, joten kaipa hän ehtisi tutkia kauppaa ominkin neuvoin, mikäli myyjälle tulisi kiire. Tämä näytti olevan liikkeessä yksin. Kuinka turvattomalta senkin täytyi tuntua.

Juliette

Julietten rauhalliseen päivään tuli hieman toimintaa, kun hän sai asiakkaan, joka kyseli Rachmaninoffista. Nuotteja siis kaivattiin. Ja englannin taitoa. "Jotenkuten", hän vastasi vaihtaen samalla puhekielensä erittäin vahvalla ranskalaisella aksentilla puhutuksi englanniksi. Juliette oli opiskellut englantia lukiossa, mutta ei oikeastaan sen enempää. Hän kuitenkin meni nuottihyllylle ja pienen selailun jälkeen oikeat nuotit löytyivät. "Tämä kappale on Morceaux de fantaisie. Se on todella kaunis, omia suosikkejani", Juliette kertoi. Hän soitteli aina silloin tällöin kaupassa, jos oli yksin.

Asiakas kehui häntä asiantuntevaksi. "Kiitos", Juliette sanoi hymyillen. "Soitan erityisesti pianoa ja poikkihuilua, mutta myös kitaraa ja viulua", hän kertoi. Juliette oli oppinut, ettei kannattanut sanoa osaavansa soittaa mitä tahansa soitinta. Silloin otsaan iskettiin monenlaisia leimoja, eivätkä kaikki olleet kovinkaan mukavia. "Tekin ilmeisesti soitatte jotain? Pianoa ehkä?" Piano nyt oli vain ensimmäinen veikkaus.
Kauppaan ilmestyi toinenkin asiakas. Olipas nyt kiirettä. "Suokaa hetki anteeksi. Voitte jäädä katselemaan, jos löytyy jotain muutakin. Rachmaninoffin teoksia löytyy vielä tästä ja tuosta." Käsi viittoi kyseisiin paikkoihin ja sitten neiti poistui toisen asiakkaan luokse. Kyseinen nuori mies kaipasi uusia kieliä kitaraansa, joten se oli nopeasti hoidettu. Kun asikas oli rahastettu, Juliette suuntasi takaisin ensimmäisen asiakkaan luokse.
"Löytyikö mitään uutta?" hän kysyi.

Aida nyökkäsi, ottaen vastaan Morceaux de fantaisien nuottivihon. Nuotteja oli monta hyllyrivillistä ja Aida tunsi tulleensa oikeaan musiikin ihmemaahan, vaikka kauppa oli ulospäin näyttänyt niin kovin vaatimattomalta. Hänen katseensa kulki nuottivihkojen selkämyksissä, kirjaten ylös mitä kaikkea täältä löytyi. Hän nyökkäsi myyjälle vastaukseksi, poimien käteensä vielä jokusen Rachmaninoffin, ennen kuin siirtyi muihin säveltäjiin. Jotain elokuvamusiikkiakin voisi olla hauska soittaa, eikä aikaakaan kun True Bloodin musiikeista koottu nuottikirjanen eksyi kainaloon muiden joukkoon. Pian löytyi myös Moulin Rougen tiimoilta koottu kirja.

Kun Juliette ilmaantui jälleen hänen luokseen, Aida näytti painavaksi käynyttä pinoa erilaisia nuottivihkoja ja -kirjoja.
"Vaikka mitä", Aida sanoi naurua silmissään, "kuka tarvitsee ystäviä kun on tällainen musiikkikauppa, vino pino opiskeltavaa ja piano", nainen hymähti katsellen rakastavasti kaikkea vanhimpaan harrastukseensa liittyvää. Hänen silmänsä kuitenkin siirtyivät kitarankieliä hakeneeseen mieheen, joka oli jäänyt ovelle, silmissään katse, josta oli hankala erehtyä, tuon metsästäjänkatseen hän oli kohdannut eläissään liian monta kertaa ennenkin. Jos Aida nyt lähtisi ja jättäisi Julietten yksin liikkeeseen, jompikumpi heistä huutaisi armoa ennen kuin kymmenenkään minuuttia olisi kulunut.

"Kuule, sinähän sanoit, että soitat pianoa? Mitä jos soittaisimme duettona jonkun näistä? Sinulla on varmaan aikaa, voimmehan me pitää aina tauon, jos joku asiakas tulee?" Aida ehdotti, viitaten vapaalla kädellään kohti yhtä kiiltävistä pianoista. Hänen silmänsä vilkaisivat nopeasti kohti miestä, jonka kasvolla väikkyi nyt selkeä vihamielisyys. Mies pyyhki kuitenkin ilmeen kasvoiltaan ja lähti kiertämään liikettä sen näköisenä, ettei tällä todellakaan ollut mihinkään kiire. Hänellä oli vaikka koko päivä odottaa sopivaa tilaisuutta.

// Anteeksi ihan tuhottomasti kun kesti näin kauan! :<

Juliette

Nuottivalikoima todellakin oli laaja ja siellä oli kaikenlaista klassikoista uudempiin kappaleisiin ja myös niihin elokuvien ja tv-sarjojen kappaleista koottuja teoksia, joita toinen innoissaan keräili. Juliette piti kovasti erilaisten elokuvien musiikeista ja oli liikkeen omistajan suostumuksella hankkinut tällaisia kokoelmia, kun niitä oli pari asiakasta kysellyt.

Kun kitarankieliä kaivannut mies oli hoidettu, palasi Juliette takaisin nuottihyllylle, jossa englantilainen neiti oli kahminut itselleen vinon pinon vihkosia. Hän naurahti iloisesti toisen sanoille. "Niin, mikäpäs sen parempaa", hän sanoi. Oli hienoa, kun löytyi sellaisia ihmisiä, joille musiikki oli näin tärkeää. Monet saattoivat vain rämpytellä kitaraa osaamatta soittaa sitä lainkaan ja esittää vain hallitsevansa soittimen. Eihän siinäkään mitään pahaa ollut, mutta Juliette arvosti sellaisia, jotka oikeasti hallitsivat soittimensa. Kitarasta puheenollen mies oli edelleen liikkeessä. Juliette ei kuitenkaan huomioinut toista sen kummemmin, ehkä mies tahtoi vielä katsella jotakin. Ei hän ajatellut, että toisella saattaisi olla jotain taka-ajatuksia kahden nuoren naisen suhteen.

Brittineiti ehdotti duetointia, mikä kuulosti oikein mainiolta ajatukselta. Olisi niin hirveän kurjaa jäädä yksinään (tai miehen kanssa) liikkeeseen, jossa ei välttämättä kävisi ketään moneen tuntiin. Ja musisointi oli aina hurjan hauskaa. "Sopiihan se", hän sanoi hymyillen. "Minun puolestani saat päättää, mitä soitetaan, mutta jos Rachmaninoff ei ole ennestään tuttu niin voisi olla ihan hyvä kokeilla sitä", Juliette sanoi ohjaten asiakastaan pianon luokse. "Voin tässä samalla tarkastaa, onko tämä kunnolla vireessä", hän sanoi hipaisten toisen viittoman pianon koskettimia. Piano oli tuotu vasta edellisenä päivänä, eikä Juliette ollut aivan varma, oliko se kunnolla vireessä. "Minun nimeni on muuten Juliette", hän sanoi. Tummatukka vilkaisi jälleen nuorukaiseen, joka oli jäänyt kiertelemään liikkeeseen. "Jos tarvitsette apua, niin kysykää vain rohkeasti", Juliette huikkasi miehelle vaihtaen samalla kielen sujuvasti takaisin ranskaan. Mies nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään. Tuo kuitenkin jäi katselemaan neitosia, kun Juliette kääntyi takaisin pianon puoleen.

//Eipä mitään //

Aida asteli uutuuttaan kiiltävän pianon luokse, sipaisten sen kantta hellästi, rakkaus silmissään. Jos oli jotakin, mikä paransi surkeimmankin päivän, niin se oli piano. Hetken selattuaan painavaa nuottipinkkaa sylissään Aida valikoi juurikin sen ensimmäisenä käteen työnnetyn Rachmaninoffin ja asetteli sen varoen nuottitelineeseen pianon koskettimien yläpuolelle. Hän vilkaisi olkansa yli miestä, joka näytti ihan kuin kasvaneen kokoa, mutta se saattoi olla Aidan mielikuvitustakin.

Aida istuutui leveälle pianojakkaralle Julietteksi esittäytyneen naisen viereen.
"Minä olen Aida", nainen esittäytyi hiljaisella äänellä. Jos mies olikin täällä häntä varten? Lontoosta ei todellakaan lentänyt kauaa Pariisiin, eikä Pariisista ollut Chênevalien kaupunginosaan yhtään pitkä matka. Miksei joku jo olisi ihan hyvin voinut ehtiä hänen peräänsä? Aida oli kurkkaavinaan olkansa ylitse, josko kaupassa olisi kelloa, mutta vilkaisi sen sijaan miestä, joka oli pysähtynyt heihin nähden sivuttain, nyt paljon lähemmäs kuin aiemmin. Aida siirsi katseensa Julietteen, joka ei tuntunut tajuavan vaaraa. Ehkäpä Aida tosiaan kuvitteli vain kaiken.

Hän ojensi kätensä silittämään nuottivihkoa sileäksi sillä aikaa, kun Juliette viritti pianoa. Ei se kovin epävireessä ollut, sen Aidakin kuuli, mutta varmasti Rachmaninoffia soitettaessa pienikin epävireisyys kuuluisi läpi.

Juliette

Piano oli kyllä kerrassaan kaunis soitin. Juliettea harmitti aivan valtavasti se, ettei hänen huoneessaan ollut tilaa tällaiselle oikealle pianolle. Piano olisi ihana, mutta flyygeli suorastaan ihastuttava. Oi sitä autuutta, jonka flyygelin soittaminen saisi aikaan. Niitä ei kuitenkaan ollut myynnissä edes heidän liikkeessään, joskin heidän kauttaan flyygeleitä pystyi tilaamaan.

Britti esittäytyi Aidaksi. Juliette nyökkäsi ja painoi kosketinta. Hän oli napannut käteensä viritysmittarin ja tarkasteli nyt sen antamaan lukemaa. Hän kävi läpi niin nopeasti kuin pystyi koskettimia, joista suurin osa oli kunnossa. Muutaman kerran hän joutui säätämään kieliä. Ollessaan keskittyneenä pianoon, Juliette ei huomioinut sen tarkemmin miestä. Muutaman säädetyn kielen jälkeen piano oli kuitenkin kunnossa. Se oli viritetty oikein hyvin jo alunperin, mutta Julietten tarkkaa sävelkorvaa häiritsivät pienen säröt, joita soinnissa oli kuulunut. "Noin, nyt voimme aloittaa", Juliette sanoi hymyillen. Hän istuutui kiinnitti jo huomiota nuottivihkoon, kun puhelimen pirinä täytti tilan. Juliette huokaisi hieman pettyneen oloisena. Tietenkin jonkun piti ruveta soittelemaan.

"Anteeksi. Minun täytyy vastata", Juliette sanoi ja nousi. Puhelin oli tietenkin takahuoneessa, joka ensinnäkin oli liikkeeseen majaansa pitämään jääneen miehen takana. Tämä oli nimittäin tullut jälleen hieman lähemmäksi katsellen muka kiinnostuneena vinyylilevyjen kokoelmaa niin ahtaassa käytävävälissä, että Juliette hädin tuskin mahtui menemään ohitse. Mies ei tehnyt elettäkään väistääkseen ja Juliette joutui ahtautumaan toisen ohitse. Hän kuitenkin pääsi takahuoneeseen ja vastasi puhelimeen. "Musiikkiliike Rossignol, Juliette Roche puhelimessa. Kuinka voin auttaa?" Juliette vastasi. Hän istuutui pöydän reunalle selkä liikkeeseen päin etsien muistivihkoa käsiinsä. "Järjestämme kotiinkuljetuksen pianoista, mutta valitettavasti viuluille ei ole kotiinkuljetusta. Asutteko Chenevaliessa? Jos kerrotte osoitteenne voisin toimittaa tämän kerran viulun teille. Selvä. Minulla on tässä kynää ja paperia. Sanokaa vain", Juliette puhui ja kirjoitti samalla asiakkaan, vanhemman mieshenkilön, sanelun mukaisesti muistiin viulun merkin ja miehen osoitteen.

Aida oli jo asettelemassa käsiään oikeille koskettimille soittaakseen tämän Rachmaninoffin nelikätisenä kun takahuoneessa pirahti soimaan puhelin. Aida hätkähti ja tunsi myös Julietten asenteen muuttuvan. Nuori nainen nousi pianojakkaralta ja asteli miehen ohitse kohti takahuonetta, jossa puhelin oli. Aida jännittyi, nousten itsekin seisomaan, asettuen niin, että mies oli jatkuvasti hänen näkyvissään.

Mies ei näyttänyt mitenkään erityiseltä, ennen kuin tuo kuuli Julietten puhuvan puhelimessa. Sitten tuo muuttui täysin. Verenpunaisina kiiltävät silmät kohdistuivat Aidaan vaativina, himokkaina ja yhtäkkiä Aida tunnisti miehen.
"You", Aida henkäisi englanniksi, ottaen tukea pianosta takanaan. Hänen selkänsä oli seinää vasten, eikä hänellä ollut mitään asetta tätä miestä vastaan. Garretin velkojat olivat päässeet hänen jäljilleen liian nopeasti, liian helposti, "step back, please", Aida sanoi, äänessään aito ahdistus ja pelko. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, etsien jotakin puista ja terävää. Mitään ei osunut silmään. Mies asteli aina vain lähemmäs ja lähemmäs, hullunkiilto silmissään.

"Terveisiä Vladilta", mies sanoi, tarttuen kädellään Aidaa ranteesta ja repien tuon hihaa ylöspäin, painaen sitten ihoon jotakin, joka tuntui aluksi vain viileältä, mutta muuttui pian polttavan kirveleväksi, repien Aidan verisuonia kuin laava. Aida huusi tuskasta, pidellen hapon syömää kättään. Kivun kirvoittamat kyyneleet virtasivat silmistä ilman varsinaista itkua, ja sadistisen naurun saattelemana mies asteli liikkeestä ulos, potkaisten vielä nurin Aidan nuottivihkopinon.

Juliette

Puhelinsoitto keskeytti ikävästi musiikkihetken ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Juliette oli pettynyt ja närkästynyt. Kun hän oli yksin ja tylsistyneenä, kukaan ei soittanut tai tullut käymään. Silloin kun oli seuraa ja mukavaa puuhaa, riitti asiakkaitakin.

Tummatukka oli keskittynyt puhumaan puhelimessa eikä siksi kuullut liikkeen puolella käytyä keskustelua. Vasta puhelun lopussa kuulunut huuto havahdutti Julietten. "Minun täytyy mennä. Toimitan viulunne teille tänään. Näkemiin", hän sanoi puhelimeen ja pamautti sen sitten kiinni. Hän juoksi liikkeen puolelle ja ehti nähdä ovesta ulos poistuvan miehen. Ruskea katse singahti Aidaan. Voi herran tähden. Mitä oli tapahtunut? "Aida!" Juliette huudahti ja juoksi toisen luokse. Oli hyvä, ettei hän pyörtynyt siihen paikkaan. Mitä toisen kädelle oli oikein tapahtunut? Oliko ensiapukurssilla puhuttu mistään tällaisesta? Hämärästi mieleen muistui huuhtominen. Aivan niin, vammaa pitäisi huuhtoa vedellä. "Aida. Tule, mennään", hän sanoi ja tarttui toisen terveestä kädestä aikomuksenaan kiskoa tämä jaloilleen. Kun Aida olisi pystyssä, Juliette lähtisi johdattamaan tuota wc-tiloihin. Hän aukaisisi vesihanan ja laittaisi toisen vahingoittuneen käden veden alle huuhdottavaksi. "Mitä tapahtui? Oliko se mies, joka osti kitaran kieliä?" Juliette kysyi. Hän yritti puhua Aidan kanssa, ettei tuo joutuisi shokkiin tai vastaavaan. Pitäisiköhän soittaa ambulanssi?

Aida puristi vedet silmissä kättään, jonka iho näytti suorastaan kuplivan. Kipu tuntui niin kuumalta, että se aiheutti kylmänväreitä, eikä hän tajunnut ympäristöstään mitään. Aidan silmissä oli säikähtäneen peuran katse, kun kirkkaanharmaiksi kyynelistä muuttuneet silmät ampaisivat kohti Julietten kasvoja. Hänen onnistui vain nyökätä vastaukseksi naisen kysymykseen ja jotenkin Julietten avulla hän pääsi jaloilleen. Ote lattiaan oli hutera, niin kova kädestä sykkivä tuska oli. Aida puristi kättään saadakseen kivun loppumaan ja asteli vapisevin askelin Julietten mukana.

Mies, joka oli ensialkuun vaikuttanut niin kovin tavalliselta, oli kuin olikin ollut Lontoon tuliainen Vladilta, eräältä Garretin velkojista. Vlad oli julma mies, jota ei kiinnostanut juuri muu kuin liiketoimensa. Selvästi Garret oli ollut Vladille tarpeeksi velkaa, että kannatti lähettää kätyri tuon entisen tyttöystävän jäljille.
"Minä en ymmärrä, mitä he haluavat", Aida sopersi kyyneltensä läpi, asettautuessaan lavuaarin eteen niin, että hapon korventama iho saataisiin huuhdottua. Viileä vesi hajotti haponjäämät hänen iholtaan ja toi autuaan tunteen, vaikka ihoa poltteli yhä. Arvet tästä jäisivät, mutta niitä Aidalla oli jo ennestäänkin, niihin hän oli tottunut. Vapaalla kädellään Aida pyyhki kyyneliä kasvoiltaan, kohdaten sitten Julietten huolestuneen katseen turvonnein, punaisin silmin.
"Kiitos, Juliette", Aida sanoi, laskien katseensa jälleen rumaksi menneeseen kyynärtaipeen ihoonsa.

Juliette

Juliette ei saattanut uskoa, että tällaista oli tapahtunut keskellä kirkasta päivää ja vielä julkisella paikalla. Rikolliset kävivät koko ajan röyhkeämmiksi. Aivan järkyttävää. Asian päivittelyn sijaan oli kuitenkin keskityttävä Aidasta huolehtimiseen. Juliettea kuvotti ja hän yritti välttää katsomasta Aidan kättä. Hän auttoi Aidan jaloilleen ja yritti samalla pitää tätä pystyssä ja ohjata eteenpäin. Nyt ei saisi hätääntyä.

Aida kertoi, ettei tiennyt mitä mies halusi. "Sinun täytyy ilmoittaa tästä poliisille. Se mies pitää saada vastuuseen", Juliette sanoi samalla, kun huolehti siitä, että varmasti jokainen millimetri hapon polttamasta ihoalueesta pääsi veden huuhdeltavaksi.
Aida kiitti häntä ja Juliette hymyili hieman. "Tämä on vähintä, mitä voin tehdä. Pitäisikö sinut viedä sairaalaan?" Palovamma ei näyttänyt erityisen suurelta, mutta Juliette ei tiennyt oikeastaan, miten tällaisissa tilanteissa pitäisi toimia.

Kipu tylsyi pikkuhiljaa, vaikka ihoa kirveli edelleen eikä kirvely varmaan lakkaisi ennen kuin iho olisi kuoriutunut irti ja parantunut edes vähän. Silmiä kuivasi ja kirveli myös, nyt kun kyynelten tulo oli ehtynyt. Ajatukselle poliisien sotkemisesta tähän Aida vain naurahti hiukan luovuttaneeseen sävyyn.
"Minä en ihan todella usko, että poliisista on tässä asiassa mitään hyötyä", Aida mutisi hiljaa, tuntien veden viileyden hapon polttelun lävitse yhä enenevissä määrin. Pikkuhiljaa hengittäminenkin oli helpompaa, Aida kun ei ollut edes tajunnut hengittäneensä siihen pinnalliseen, panikoituneeseen tyyliin johon hätääntyneet ihmiset yleensä hengittivät.

Ehdotus sairaalasta sai Aidan puistelemaan vain päätään. Sairaala oli viimeinen paikka mihin hän nyt halusi. Oikeastaan hän ei halunnut edes kotiinsakaan. Kaikkein mieluiten hän olisi painunut vaikka Roulin sängyn alle turvaan ja pysynyt siellä, kunnes vaara oli ohitse, mutta sekään ei tainnut olla mikään realistinen vaihtoehto. Oli vain seistävä suorana ja otettava vastaan kaikki, mitä tulossa oli. Vladia ja miehen joukkoja vastaan Aidalla ei ollut mitään keinoa puolustautua, mutta hän ei uskonut, että Vlad todella tappaisi hänet. Mies vain säikytteli, saadakseen Aidasta irti jotakin, mitä Aida ei vielä edes tiennyt voivansa tälle tarjota.
"Anteeksi kun sotkin sinut tällaiseen", Aida sanoi, luoden Julietteen pahoittelevan katseen, "sinun ihan totta kannattaa hankkia tänne liikkeeseen jotain turvaa itsellesi. Tuollaisia hulluja on maailma nykyään väärällään", Aida varoitti, painottaen sanojaan. Juliette vaikutti viattomalta ja haavoittuvaiselta, eikä Aida ainakaan halunnut olla vastuussa, mikäli naiselle sattuisi jotakin.

Juliette

Kaikeksi onneksi vesi näytti helpottavan oloa ja auttavan. Juliette olisi ollut aivan hukassa, jos vesi ei olisikaan auttanut. Todennäköisesti hän olisi soittanut paikalle ambulanssin ja Aida olisi saanut asiantuntevaa apua. Tummatukka oli ymmällään, kun toinen kertoi, ettei poliiseista olisi apua. Miten niin ei muka olisi apua? Virkavalta voisi alkaa etsiä sitä sekopäätä. Juliette kyllä tajusi, että onnistumismahdollisuudet oloat heikot. Mutta silti. "Kyllä sinun kannattaisi tehdä rikosilmoitus. Eivät tuollaiset sekopäät saa päästä kuin koira veräjästä", Juliette sanoi. Eihän hän voinut edes kuvitella, mitä kaikkea tapahtuman taustalla oli. Poliisin puheille meneminen ei saattaisi olla fiksuin idea, mutta mitä muutakaan asian muuttamiseksi voisi tehdä? Rötöstelijät pitäisi saattaa vastuuseen. "Minä voin vaikka lähteä mukaasi", Juliette sanoi yrittäen houkutella toista positiiviselle kannalle poliisin suhteen. Ehkä Aidaa vain pelotti mennä yksin.

Sairaalakaan ei houkuttanit. No johan oli. "Muista sitten kuitemkin mennä heti lääkäriin, jos siltä tuntuu", hän sanoi. "Voin laittaa siihen siteen, jos tahdot." Hössötysvaihde alkoi pikkuhiljaa hivuttautua päälle, kun Juliette huolehti Aidan hyvinvoinnista.
Nainen pahoitteli, että oli sotkenut Julietten mukaan. "Ei se mitään. Parempi kuitenkin, että tämä sattui täällä kuin jossain syrjäkijalla, eikö vain." Ei Juliette missään nimessä syyllistänyt Aidaa mistään. Tämähän oli julman pahoinpitelyn uhri. Se oli kuitenkin totta, että jotain turvaa hänen pitäisi saada. "Olet oikeassa", hän myönsi. "Minun täytyykin sanoa tästä pomolleni. Hän voi huolehtia asiasta." Juliette oli varma, että hänen esimiehensä ottaisi asian vakavissaan ja hankkisi Juliettelle, ja muille työntekijöille, lisäturvaa.
"Tuntuuko käsi jo paremmalta? Laitanko siihen sen siteen?" Juliette kyseli sitten. Toivottavasti tästä ei tulisi Aidalle mitään muita seuraamuksia. Fyysisiä eikä psyykkisiä. Tällainen kokemus lli varmasti traumaattinen tai ainakin valtavsn pelottava.

Aida loi Julietteen hellän katseen joka tavoitteli jo vähän ehkä hymyäkin.
"Kiitos, mutta minusta tuntuu että poliisi on voimaton tämän kanssa. Tuo mies, no... ei ollut täysin vieras minulle", Aida tunnusti hiljaa, tuijottaen kurttuista, kuplinutta ihoaan. Aivan kuin joku olisi sulattanut muovia. Aida tunsi pahoinvoinnin kouraisun vatsanpohjassaan.
"Olet oikeassa, parempi täällä. Sinusta oli paljon apua", Aida sanoi, katse kätensä ihossa, "en tiedä mitä se tyyppi olisi tehnyt, jos olisi yhyttänyt minut keskenäni jossakin." Aidan iholla kulki kauhunväristys, joka aiheutti pienen puistatuksen. Hän ei todellakaan olisi selvinnyt näin vähällä, se oli varmaa.

Aida pudisti päätään ehdotukselle siteestä.
"En usko, että se kestää kosketusta", Aida sanoi, kiitollinen hymy kuitenkin suunpielessään. Juliette oli joutunut tähän sotkuun täysin tahtomattaan.
"Voitko laittaa ne nuottikirjat pakettiin? Otan nekin mitä se nilkki potki ettet joudu ongelmiin pomosi kanssa", Aida mutisi. Vedentulon loputtua polttelu oli taas voimistumassa, eikä lääkäri ehkä sittenkään olisi niin huono idea. Hän vilkaisi Juliettea nopeasti, etsien sitten katseellaan jotakin sitä löytämättä.
"Voisinkohan sittenkin pyytää sinua seurakseni lääkäriin? Minulla on surkea suuntavaisto, enkä ole ihan varma löytäisinkö terveysasemaa. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun käyn siellä", Aidan huulilta pääsi luovuttaneen kuuloinen naurahdus.

Juliette

Aida kertoi, että mies ei oli ollut hänelle osittain tuttu. Se yllätti Julietten täysin. Ei toinen vaikuttanut lainkaan siltä, että tuntisi hyökkääjän kaltaisia ihmisiä. Tai mistäs sitä ikinä tiesi. Ulkonäkö saattoi pettää. Ei Juliette ollut pitänyt miestä mitenkään erikoisena tai uhkaavana. Tai ehkä hän vain oli sokea. "Enhän minä tietenkään voi sinua pakottaa, jos et tahdo mennä poliisin puheille. Mutta suosittelisin sitä kyllä", Juliette sanoi. Ei hän tahtonut painostaa Aidaa ja tokihan toinen tiesi itse oman parhaansa. Juliette olisi kyllä itse mennyt.
Juliette alkoi huolestua Aidasta vieläkin enemmän. Jos mies oli entuudestaan tuttu, tuohan saattoi tietää Aidan asuinpaikan. Entä jos miekkonen vainoaisi toista kotiin asti ja kävisi siellä kimppuun. "Asutko yksin?" hän kysyikin. "Tarkoitan vain, että sinun ei varmaan kannattaisi olla nyt yksinään." Aida oli varmasti järkyttynyt tapauksesta ja kaipasi tukea, mutta kanssaihmisestä sai myös turvaa. Harvemmin kukaan kävi kimppuun, jos paikalla oli muitakin.

Side ei käynyt. Juliette vain nyökkäsi. Oli varmaan parempi olla ärsyttämättä vammaa yhtään enempää. Aida pyysi nuottikirjojen paketoimista. "Ei sinun tarvitse niitä ottaa", hän sanoi. "Eivätköhän ne ole ihan kunnossa. Odota vaikka tässä ja huuhtele kättä vielä niin minä käyn paketoimassa ne kirjat", hän sanoi ja oli jo siirtymässä liikkeen puolelle. Ennen kuin hän ehti poistua, toinen pyysi vielä Juliettea seurakseen lääkäriin. "Tietenkin minä tulen seuraksi. En minä sinua uskaltaisi päästää yksinään, jos et sitten lähtisi ambulanssilla", hän sanoi hymyillen hieman. "Minä paketoin ne kirjat ja soitan pomolleni niin voidaan lähteä sitten", hän sanoi. Hänen täytyisi ilmoittaa, että sulkisi kaupan siksi aikaa, kun olisi Aidan kanssa lääkärissä.

Juliette palasi liikkeen puolelle ja keräsi kokoon nuottikirjat, jotka Aida oli itselleen valikoinut. Potkitut kirjat olivat ihan kunnossa, yhdestä oli tosin muutama sivu revennyt osittain irti ja parissa oli kengänjälki, mutta ne saisi kyllä kuntoon. Hän kantoi kirjat tiskille ja kääri ne pakettiin varmistaen ensin, että kaikki Aidan kirjat olivat kunnossa.