No trespassers? Yeah, my ass!

//Kirke! Ja otsikko on varastettu Adam Lambertin kappaleen sanoista.//

Oli kosteaa. Ja hämärää. Ilma oli vilpoinen, jopa kireä. Taivaalla oli paksut pilviverhot ja aurinko oli väistynyt illan tieltä. Talvi oli kohta käsillä. Pieni mies pystyi melkein haistamaan lumihiutaleet. Pieni mies kyhnötti yksinään hämärässä, huomaamattomana ja hiljaisena. Hän oli seissyt roskiksien lähellä melkein 15 minuuttia, mutta oli tallustanut edes taas levottomasti. Ehkä häntä jännitti tai sitten se johtui hänen kärsimättömästä luonteestaan. Ehkä se johtui molemmista. Ei hän kumminkaan ollut montaa kertaa ryöstänyt kauppaa.

Hänen katseensa oli kumminkin pysynyt herkeämättä pienen lähikaupan ikkunassa ja ovella. Hän oli tarkkaan laskenut ja tarkkailut kauppaan meneviä ja tulevia. Hän oli selvästi oppinut viime kertaisesta. Viime kerralla hän oli vain rynnännyt kauppaan, heilunut aseen kanssa ja joku hyllyjen takaa oli kutsunut poliisit. Kiinnijääminen oli ollut vähällä. Nyt hän odotti, että kaupan viimeiset asiakkaat asettuisivat jonoon ennen sulkemista.

Pieni mies tunsi jännityksen kasvavan sisällään. Se oli ihanaa, huumaavaa. Se pisti vipinää hänen koko kehoonsa, mikä alkoi näkyä jo niin rauhattomissa eleissä. Hänen lyhyet jalkansa melkein steppasivat mustien maihareitten kanssa ja mustat tuulipuvun housut kahisivat. Hän tiesi näyttävänsä typerältä, koska hänellä oli tuulipuvunhousut ja musta nahkatakki. Mutta hänellä oli housujen alla omat huomiota herättävät housunsa, että hän halusi välttää mahdollisia tunnistusmerkkejä.

Miehen katse kiinnittyi naiseen, joka asteli kohti kauppaan. Tämä oli lyhyt, ehkä häntä muutaman sentin pidempi ja tämän punaiset hiukset suorastaan loistivat hämärässä. Siinä olisi täydellinen kohde. Nainen ei ollut liian pitkä, joten tätä ei olisi niin vaikea hallita. Mies asetti mustan kommandopiponsa paremmin, taituroi mustat aurinkolasit silmiensä eteen ja tarkisti mustan kangaslaukun olevan mukana. Sitten hän lähti juoksien kohti kauppaa, kaivoi housujensa uumenista käsiaseen ja ryntäsi punapään perässä kauppaan. Hän tiputti laukkunsa, ampui kattoon, kaappasi samalla punapään solisluiden päältä rintaansa vasten ja siirsi aseen osoittamaan tämän ohimoa. Asiakkaat ja kauppias hätääntyivät, huusivat ja suojasivat päätään.
"Nyt joka ikinen nostaa kätensä ylös ja ei yritäkkään hälyttää poliisia tai tämän tytär saa kuulan kalloon!" hän karjui vakuuttavasti ja tarkkaili herkeämättä jokaista asiakasta. Nämä nostivat kiltisti kätensä ylös ja pikkumies potkaisi laukkunsa kassaa kohti. "Laita sinne kaikki rahat! Asiakkaat myös!"

Heidän oli ollut tarkoitus viettää ilta yhdessä, vaikka sitten liikeasioista ja sijoituksista keskustellen, sillä teknisesti Nyx oli Sir'in assistentti ja ansaitsi elantonsa hoitamalla vanhan herrasmiesvampyyrin asioita. Hän oli toivonut seurallista iltaa, kenties hyvää illallista - mikä hänen työnantajansa tapauksessa tarkoitti Nyxiä itseään - ja kerrankin yötä, jota hänen ei tarvinnut viettää ypöyksin karmivasti sisustetussa, edellisen vuosisadan asunnossaan, jonka äänetkin raskaat sametit ja tumma barokki tuntuivat nielevän. Toki Nyx usein hivuttautui vieraiden uniin, mutta oli tullut höykyytetyksi kerran liikaa viimeaikoina. Sir oli kuitenkin perunut tulonsa viimehetkellä, taas kerran, joten Nyx oli ottanut vampyyrin luottokortin ja lähtenyt shoppailemaan.

Hän oli somistautunut pitkästä aikaa suosikki-Jimmy Choon avokkaillaan, eikä ollut arvannut, miten tuskalliset 12 sentin korot osasivat olla pitkän tauon jälkeen. Niinpä hän oli päättänyt keskittää ostosreissunsa lähimpään silmään osuneeseen kauppaan. Hän lohduttautui sillä, että Sir katuisi vielä perumistaan, katsellessaan sivusilmällä notkeaa, pikkumustaan sonnustautunutta peilikuvaansa. Ainakin sitten, jos hän kolaroisi tämän luoton.
Nyx oli hädintuskin ehtinyt astua sisään, kun joku ampui kattoon hänen takanaan ja nykäisi hänet panttivangikseen.

Nainen katsoi olkansa yli hölmistyneenä pienenpientä kidnappaajaansa, ja sitten arvioi asiantuntevin silmin tämän asetta. Oi voi, kommandopipo oli kovin mauton asuste ryöstöön. Eikö ryöstäjä ymmärtänyt, ettei legendaa saanut syntymään, elleivät ihmiset tunnistaneet ryöstäjäänsä? No, koostaan päätellen hänen pitelijänsä oli vain lapsi, ja lapsethan tunnetusti olivat ihmisrodusta typerimpiä.
Nyx, jonka itsesuojeluvaisto oli samaa luokkaa kuin ämpärillä, ei näyttänyt edes kalvenneen, hymyili vain kierosti huvittuneena ja katseli hätääntyneitä ihmisiä alentuvalla uteliaisuudella.
"Asiakkaatkin laukkuun?" hän kysyi englantilaisella ranskalla, "ole tarkempi! Ihmisiä on käskettävä kuin koiria, eiväthän he muuten ymmärrä."

Nainen ei ollutkaan niin lyhyt kun mies oli kuvitellut. Nähtävästi hän oli arvioinut väärin ja mennyt hämilleen mittavista koroista. Tai sitten hän oli liian jännittynyt ja ei ollut niin tarkkana kuin yleensä. Tosin, hänen keskittymisensä oli aina niin vähäistä. Nainen kumminkin oli sopivan pieni koroistaan huolimatta. Eikä hänellä ollut enää varaa odottaa, kauppa suljettaisiin kohta.

Ja hän oli ajatellut naisen olevan paras vaihtoehto siepata. Parhaimmassa tapauksessa nämä itkisivät ja vapisivat aseen alla! Toki miehetkin tekivät sitä, mutta naisten kohdalla sympatia olisi suurempi.
Mutta kuullessaan punapään näsäviisaat sanat, mies tajusi valinneensa väärän uhrin. Tämä ei osoittanut pelkoa, eikä hermostuneisuutta, mikä sai miehen vaihtamaan painoa jalalta toiselle. Perkele.
"Hyvin he näyttävät ymmärtävän!" mies sanoi naiselle kiinnittämättä huomiotaan häneen. Hän tarkkaili asiakkaita, jotka vapisevin käsin etsivät kuvettaan ja myyjä tyhjäsi kassaa. "Sinulle varmaan vain pitää puhua kirjaimellisesti, jotta ymmärtäisit tätä kieltä." Hän oli huomannut naisen aksentin, vaikka ei osannut sanoa mistä nainen on kotoisin. Ei ainakaan Ranskasta! Helkkarin nainen, osottaisi nyt edes vähän pelkoa, edes hänen vuokseen! Olisi paljon vakuuttavampaa, vaikka tiesi, ettei pienen kokonsa tähden voinut olla kovin pelottava. Tosin, ihminen kuin ihminen pelkäsi asetta, oli sen kantaja kuka tahansa. Miehestä alkoi tuntua, ettei hänen nappaamansa nainen ollut ihminen. Tämän pelottomuus kiehtoi. Ei tainnut olla tavallinen pulliainen.

Mies hoputti muutaman kerran asiakkaita, heilutti välillä asettaan, kunnes laukun pohja oli peittynyt käteisellä. Mies käski erään asikkaista sulkemaan sen ja tuomaan hänelle. Mies heitti sen olalleen ja katseli vielä hetken pelon värjäämiä kasvoja.
"Oli kiva asioida!" hän sanoi ja lähti hitaasti perääntymään, pidellen naista edelleen tiukasti otteessaan. Oven avattuaan hän yritti tarttua tämän kädestä ja repiä mukaansa juoksuun. Hän oli löytänyt kiehtovan naisen, eikä halunnut vielä päästä tästä eroon!

Nyxin silmät siristyivät aavistuksen, kun kääpiö piikitteli häntä hänen ranskastaan. Mokomat ylimieliset ranskalaiset! Britannian olisi pitänyt vallata höperöt kroissanteja ja baretteja syytävät fransmannit, kun siihen oli mahdollisuus ja opettaa näille oikeaa kieltä ja kulttuuria. Hän huokaili merkityksellisti, osoittaakseen kyllästymisensä, ja katsoi inhoten surkeita, säälittäviä ihmisiä, jotka vajosivat hyödyttömiksi ihmisraunioiksi, kun lapsi uhkasi näitä aseella. Ihmiset.
Tietenkin hän koki tilanteen toisin, kun uhkasi itse aseella. Hän teki sen niin valtavan hyvin, varsinkin jos hänellä oli haulikkonsa mukana! Hän ei ollut koskaan ajatellut pitävänsä erityisesti aseista, mutta ne olivat osoittautuneet käteviksi.

Cambion tuhisi närkästyneenä, mutta seurasi mukisematta, kun ryöstäjä retuutti hänet mukanaan ulos ja hoputti juoksuun komeista koroista huolimatta. Onneksi hänellä oli tasapainoa pystyssä pysymiseen, ja jos hän taittaisi nilkkansa, hän tunkisi kengän ylös ryöstäjän peräsuolta.
"Eiköhän nukkumaanmenoaikasi ole mennyt jo", hän huomautti viileästi hölkätessään vetäjänsä perässä, "äitisi on huolissaan."

Nainen juoksi hänen perässään, eikä pistänyt pahemmin vastaan. Helpompaa hänelle, ei hänen tarvitsisi raahata tätä perässään. Tosin, hän ei tiedä olisiko edes jaksanut raahata tätä mukanaan - kyllä hän olisi löytänyt seuraa muualtakin.

Heidän askeleensa olivat hyvin erilaiset. Naisen korot kopisivat ja hänen maiharinsa tömisivät. Miehestä se kuulosti hauskalta yhdessä sekoitettuna. Nainen pilasi mukavan askelluksen sanoillan, mikä iski suoraan hänen pituuteensa. Mies kiristi kulmiaan, mutta ei vilkaissut naiseen. Ehkä hänen pitäisi harkita tosissaan pituutensa muuttamista, kun hänellä kerran oli taitona muutta ulkonäköä. Häntä ärsytti kommentit hänen lyhyydestään, mutta hän oli jaksanut kuunnella ihailtavasti niitä vuosikymmeniä! Ei se lyhyys aina häirinnyt, vaan se vähättelevä äänensävy.
"Join äitini kuiviin vuosia sitten", hän heitti, mutta paljasti silti vampyyriutensa, jos nainen uskoisi mitään hänen kommentistaan. "ja ruukaan nukkua päivisin, tyttöseni. Entäpä sinä? Nättien tyttöjen ei kannattaisi juoksennella yksin pimeässä. Kynnethän voivat vaikka katketa tai hämähäkki hypätä olkapäälle huomaamatta!" Nainen oli pukeutunut upeasti ja muutenkin tämä oli hirvittävän kaunis. Teki pahaa katsoakin tätä. Koreudestaan huolimatta tämä ei vaikuttanut kovin neitimäiseltä tai.. ei ainakaan pelokkaalta sellaiselta, kliseiseltä neidiltä.

Juostuaan vielä pari katua, mies pysähtyi ja rupesi repimään väljiä tuulipuvunhousuja. Kahisivien housujen alta paljastuivat mustavalkoiset raidalliset housut, missä raidat olivat pitkittäissuunnassa. Vyönä komeili niittivyö, josta roikkui kettinkejä. Kommandopipon alta paljastui sähkönsininen keesi. Mies rupesi haromaan päälaella olevia hiuksia ylemmäs ja tarkasti letitetyn takatukan olevan kunnossa. Letti ylsi ristiselkään saakka. Hän heitti housut ja pipon roskikseen, kunnes kääntyi naisen puoleen. Hiusten lisäksi erikoista olivat hänen silmänsä. Oikea silmä oli tumman sininen, mutta vasen oli ruskea. Miehen kasvot olivat sopusuhtaiset, huulet olivat sopivan täyteläisest, iho virheettömän valkoinen, ripset tuuheat ja paksut, kulmakarvat tummat ja paksut, mutta nenä ehkä hieman pitkä. Hän oli komea kasvojen piirteiltään, ylväs ja virheetön.
"No, nyt kun tienasin juuri mukavasti taskurahaa, niin saanko tarjota drinkin?" hän kysyi ja asetti aurinkolasit roikkumaan valkean paidan kauluksesta, joka pilkotti hieman nahkatakin alta.

Nyx, jolla oli myötätuntoa ja tunnetajua suurinpiirtein saman verran kuin lattiamopilla, ei ajatellut eikä murehtinut, jos loukkasi jotakuta sanoillaan. Päinvastoin, hän mieluummin tavoitteli sitä: ihmiset olivat heikkoja nössyköitä, herkkiä haihattelijoita ja demonit olivat vahvoja, kuolemattomia eivätkä murehtineet ihmisten tunteita. Eiväthän? Nyx ei ollut aivan varma, sillä ei ollut päässyt kyselemään aidoilta demoneilta.
Joi äitinsä kuiviin? Joko kääpiö oli ryhtynyt juopoksi nuorella iällä tai sitten tämä oli vampyyri. Mutta eivätkö vampyyrit olleet… Vaikuttavampia? Olivat kai. Cambion yritti irrottautua ihmisiä vähättelevästä ajatusmaailmastaan tiedostessaan, ettei hänen vetäjänsä ollut yksi näistä, mutta se oli haastavaa.

Hän nauroi.
"Onpas sinulla siinä nokkela stereotypia, pikku ystäväni", Nyx kehräsi vinosti hymyillen, ja seurasi samalla, mustasti kierolla huvituksella, kuinka vampyyri murtautui ulos ryöstäjän valeasusta, ilmeisen ylpeänä ulkomuodostaan. Nainen hillitisi halunsa pörröttää tämän hassua irokeesia ja tyttömäisen pitkää lettiä kuin somaa lasta.
"Drinkin? Voi kultapieni, en tiedä päästetäänkö sinua baariin - ja minulla on standardeja siihen, kenen drinkiksi minä tarjoudun", hän väläytti petomaisen hymyn ja keinautti tukkaansa.

"Usein se voi pitää paikkansa. Mutta ehkä sinua pitääkin verrata enemmän mieheen kuin naiseen", mies tuumasi olkiaaan kohottaen. He eivät varmaan koskaan lopettaisi sitä. Nainen piikitteli hänen kokoaan ja hän piikitteli naista kaikesta mitä keksi. Mies kumminkin tajusi, ettei saanut menettää malttiaan. Muuten hän oli käytännössä antanut naisen voittaa.

Mies näytti hetken hämmentyneeltä. Ei hän ollut ajatellut leikittelevänsä naisen verellä, mutta tämä näköjään tarjoili sitä. Pikkumiehen suupielet levisivät ilkeään virneeseen.
"Jaa sinä olet sellaisia tyttöjä", hän myhäili. "En tiennytkään, että sitä voiolla jakorasia tässäkin asiassa. Jaatko sinäkin vanhoille ja rikkaille.. vertasi?" Mies pidätteli nauruaan kuinka pystyi, mutta selviä rakoiluja oli havaittavissa. Hän laittoi aseensa laukkuun ja rupesi kerämään vähäsen rahaa nahkaiseen kukkaroonsa.
"En ajatellut juoda sinua iltapalaksi vaan tarjota seuraani. Vai olenko liian nuorta seuraa vanhusmakuusi?" hän virnuili ja tiesi saavansa joskus takaisin kaiken mitä oli sanonut naisesta. "Lähtisimmekö nyt oikeasti edes pois tältä roskakujalta?"

"Kiitos", cambion väläytti kissamaisen hymyn, kun pikku vampyyri ehdotti vertaavansa häntä mieheen. Nyxille se oli suorastaan kohteliaisuus, sillä Noemia lukuun ottamatta hänen tapaamansa naiset ja etenkin ihmisten stereotypia naisista ei ollut lainkaan imarteleva - olihan vampyyri itsekin todistanut sen hetkeä aikaisemmin päivittelemällä katkenneista kynsistä ja hämähäkeistä. Vaikka Nyx inhosi hämähäkkejä, hän ihastui aina, jos häntä sanottiin äijäksi tai jätkäksi la Main d'Ibliksen joukoissa.

Nyxin hymy ei haparoinut, kun mies - kai hänen seuralaisensa oli mies? - yritti kai loukata häntä. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt ihmisten valtavaa seksuaalista viettiä eikä kenties sen takia osannut edes yrittää loukkaantua häntä verrattaessa jakorasiaan. Mikä se sellainen oli? Kyllä hän jakoi vertaan ihailemalleen vampyyrille, jonka asunnossa asui, ja teki niin mielellään. Sir otti hänet silloin syliinsä ja halaili häntä ja oli ihanan lähellä ja pitkään eikä Nyxin tarvinnut olla ypöyksin. Hän piti halailusta.
"Itse asiassa olet", demonisikiö vastasi rehellisesti, kun irokeesipoika vitsaili olevansa liian nuori. Hänen tapaamansa miehet olivat no, miehiä. Ja tämä pikku olento oli niin pieni ja siloposkinen, että näytti vain lapselta naisen silmissä.
"Pelottaako sinua mennä yksin? Älä huoli, pikkumies, voin saattaa sinut kotiin", Nyx tarjosi viekkaasti hymyillen ja ojensi kätensä taluttaakseen miehen mukanaan.

Nainen ei tuntunut loukkaantuvan miesvertauksesta taikka jakorasiasta vihjailusta. Ehkä tämä tykkäsi olla molempia tai nainen ei nähnyt syytä loukkaantua. Olipa syy mikä tahansa, mies unohti koko asian nopeasti.
"Mahdan on enerisempi seuralainen kuin papparaisesi. Muuten hyvällä tuurilla olen sinua vanhempi. Muutuin päälle kaksikymppisenä ja olen ollut tämän näköinen ainakin puoli vuosisataa", mies hieraisi irokeesiään ja virnisti pienesti. Nainen voisi olla yhtä hyvin häntä vanhempi, mutta hän halusi kertoa, ettei ollut enää teinipoika, vaikka ehkä näyttikin siltä. Hän oli vain ominut lyhyen pituuden, se oli jumittunut hänelle luonnostaan, vaikka mahdollisuus olisi valita pidempikin runko.

"Voi, oletpa suloinen ja kiltti", mies hymyili poikamaisesti, keräsi laukkunsa ja tarttui naisen ojennetusta kädestä. Kyllä hänelle kelpasi pidellä kauniista naisesta, vaikka tämä tekikin pilaa hänen kustannuksellaan. "Saanko udella saattajani nimeä? Itse olen Rox." Mies kertoi rohkeasti. Häntä ei ollut pelottanut näyttää ulkomuotonsa tai kertoa nimensä naiselle, vaikka periaatteessa tämä olisi voinut ilmiantaa hänet. Mies ei kumminkaan murehtinut, ei sillä, että hän luottaisi naiseen vaan häntä ei ollut olemassa. Hänellä ei ole kuin väärennetyt paperit, koska oli vain toisen pienen miehen mielentuotosta. Naisen ei tosin tarvinnut tietää sitä.

He kävelivät roskakadulta pois, samalla kun heidän ohitseen ajeli musta pakettiauto. Rox ei kiinnittänyt siihen aluksi huomiota, kunnes kuuli auton pysähtyvän ja peruuttavan. Mies kääntyi ympäri ja hänen ilmeensä valahti.
"Voi helvetti..", hän mumisi, samalla kun lähti juoksuun. Joku kumminkin oli häntä nopeampi ja hypännyt pois autosta. Hän hyppäsi Roxin kimppuun niin, että molemmat kaatuivat maahan ja toinen perässä tarttui punapäähän. Rox löi poskensa ikävästi asfalttiin, mutta vihlaisusta huolimatta rimpuilla tiehensä. Hänen päällään makaja kumminkin oli myös vahva, joten hän sai vain käsiraudat käsiinsä.
"Kappas, kuka se täällä? Rox, vanha kaveri!" autosta nousi tummapäinen, kihararasvaletti, aavistuksen ylipainoinen mies. Tämä puhui omalla aksentillaan ranskaa. Mies näytti ilostuneelta ja löi tyytyväisenä käsiään yhteen. "Pistäkää molemmat autoon." Hän lisäsi kylmästi ja mies nosti Roxin ja toinen yritti vetää naista perässään.

Nyx vain hymyili vinosti.
"Oletpas sinä sitten etevä. Rox", demonisikiö väläytti petomaisen hymyn, "minä olen Nyx." Hän talutti pikkumiestä tämän haluamaan suuntaan, miellyttävän huvittuneena illan saamasta käänteestä. Hänen huvituksensa ei haparoinut edes, kun pieni vampyyri yritti kiskoa häntä juoksuun eikä kun joku tarttui häneen, ja raahasi autoon. Nyx ei tosin nähnyt tilanteessa mitään uhkaavaa - tämä oli kesyä hänen luomiinsa painajaisiinsa verrattuna, ja cambionilla oli vahva tunne, että tämäkin oli vain unta: rajoittamatonta ja surrealistista unta, jossa häntä ei voitu satuttaa. Hän seurasi siivosti autoon, hymyili viekkaasti läsnäolijoille ja istahti kyytiin. Hän piti autokyydeistä, varsinkin nopeista sellaisista! Oi, hän haluaisi linjakkaan urheiluauton. Ehkä Sir ostaisi hänelle sellaisen, jos hän pyytäisi kauniisti…

"Minne matka, pojat?" hän kysyi rentoutuneena, välittämättä uhkaavasta ilmapiiristä. Sen sijaan hän tunnusteli ympärillään olevia alitajuntoja - joskus kun hän yritti tarpeeksi, hän saattoi tunkeutua niihin jopa hereilläollessaan.

Rox näki turhaksi edes pyrkiä pakoon. Mies piteli häntä tiukasti otteessaan, eikä raudat tehnyt hänen olostaan vapaanoloiseksi. Pakenemisesta tulisi selvästi hankalampaa, kun kädet olivat tiukasti seläntakana. Ehkä nappaajat olivat oppineet jotain viime kerrasta. Miehet heittivät pikkumiehen tökerösti pakettiauton perälle, mikä oli varusettu pehmeällä autonpenkillä. Nyx asetettiin siististi hänen viereensä ja Rox vilkaisi naista. Tämä ei osoittanut kauhua, pelkoa taikka järkytystä. Tämä vain hymyili pirteästi, mikä sai pikkumiehen pitämään tätä kahjona. Varsinkin tämän kommentin jälkeen. Ymmärsikö nainen yhtään mitään? Hänestä siitä tilanteesta oli leikki kaukana!

Miehet, jotka olivat asettaneet heidät autoon, istuutuivat myös taakse. He olivat myös hieman hämmentyneitä Nyxin rentoutuneesta eleestä. He jättivät vastaamatta, katsoivat vain nyreinä eteensä, samalla kun toinen penkoi hänen mustaa kassiaan. Rox huokaisi pienesti. Sinne meni hänen näkemänsä vaiva. Siinä oli hänen kaikki rahansa mitä oli käytettävissä ja nyt hän tiesi, ettei tulisi niitäkään roposia enää näkemään.

Viimeisenä autoon laskeutui rasvaletti, joka laittoi oven kiinni ja auto lähti liikkeelle.
"No, Roxanne, älä näytä noin pelästyneeltä" rasvaletti myhäili, samalla kun istuutui Nyxin ja Roxin väliin. Hän yritti asettaa kätensä kuin vanha tuttu heidän hartioilleen. Hän siirsi tumman katseensa naiseen samalla kun virne levisi. "Kerrohan, mistä olet löytänyt näin viehättävän ystävättären? Ei sinun pituudellasi tällaisia kaunottaria ongita tyttöystäväksi." Hän hymyili likaisesti ja yritti sivellä naisen olkapäätä.

Nyx vain hymyili veikeästi takaisin, ymmärtämättä likaista sävyä tai välittämättä sivelystä - yleisesti hän rrrrrakasti fyysistä läheisyyttä, vaikkei tällä hetkellä edes huomannut sitä. Vaikka hän hymyili, hänen silmänsä olivat viileät ja analyyttiset, kun hän mittaili lähietäisyydeltä ilmeisen epähygieenistä vierustoveriaan. Tämä ei erityisesti houkuttanut häntä, mutta yhteinen leikinlasku pikkumiehen koosta sai hänen silmänsä siristymään kissamaisesti.

Cambionilla oli vahva tunne, että Rox oli vetänyt häntä nenästä. Jos tämä oli oikeasti vampyyri, miksi tämä näyttäisi niin avuttomalta ja pelokkaalta? Mikään ei pidätellyt Sir'iä, jos tämä sille päälle sattui. Paitsi ehkä auringonvalo. Se ärsytti häntä: jos Nyx jotain vihasi niin naurunalaiseksi joutumista ja tyhmänä pitämistä. Onneksi uusien seuralaisten suomat kohteliaisuudet piristivät häntä.
"Hän haki minut aseella uhaten", nainen vastasi totuudenmukaisesti, petomaisesti hymyillen ja vilkaisi Roxia uteliaana, osoittamatta myötätuntoa, "mitä aiotte tehdä hänelle?"