Mikä sotku!

(( Kirke ja Nyx tänne hop, hop, hop! x3 ))

HUH. Mappia, kalenteria, paperia, leimasimia, kyniä, nössyköitä ja pussukoita. Ja tietysti yhdet farkut, koska ne sai puoleen hintaan, samoin se hajuvesi mitä Vicky oli katsellut pitkään mutta ei ollut kehdannut ostaa, koska 30% alennus oli ehdottomasti sen arvoinen. Näillä eväin saataisiin praktiikan kirjapito- ja muut paperiasiat kuntoon.

Hymyileväinen latina katsasti ilta-auringon värjäämää katua. Luvassa olisi ihastuttava auringonlasku jota voisi ihastella iltateen ääressä. Tierra hymyili. Si, huolimatta kaikista kielikommelluksista, tämä lieni kaiken arvoista! Ruusumarjateetä hunajalla, nam.

Leopardikuvioiset pillihuosut laskeutuvat imartelevasti naisen lanteille ja sievästi muodostuneille säärille, väljästä mustasta paidasta näkyi läpi, niin että leopardikuvioidut, mustalla pitsireunalla somistetut rintsikat vilkkuivat. valkoinen hattu peitti mustakiharapilven, joka oli sitaistu kepeästi ponnereille. Valkoisine sandaaleineen Tierra Rojo näytti piskuiselta filmitähdeltä. Tähdeltä, joka kantoi kaksiketrtaa painonsa verran toimistotavaraa.

Tierra puikkelehti pitkin katua, väistellen vastaantulijoita minkä kerkesi. Hän tahtoi ehtiä hyvissä ajoin metroon. Vicky ei pitäisi, jos hän olisi myöhässä. Hän kiidyhti askeliaan hieman.

Sandaalin hina petti ja HUPS! meksikaani lensi mukkelismakkelin suoraan päin vierasta vastaantulijaa. Tavarat levisivät sinne tänne kuin pyörremyrskyssä. "Mande!" Tierra sanoi ensin, kauhistuneena aiheuttamastaan sekasoorsta. "I... I'm sorry." Hän keräily tavaroitaan ja ojensi kättään kaatuneelle vastaantulijalle. "Are you ok?"

Mies oli selvästi amatööri. Hän puhui jatkuvasti muka huomaamattomasti kännykään tai sitten itsekseen, varmaan muka huomaamattomaan korvanappiin. Kuka siistiin pukuun pukeutunut mies oikeasti kiersi saman korttelin kolmesti ihan vain huvikseen? Yleensä Nyx suorastaan rakasti tällaista huomiota, mutta sen jälkeen, kun yksi noista uiveloista oli ampunut häntä reiteen, mikä sattui aivan kamalasti ja jätti sitäkin rumemman arven, cambion ei ollut turhan kiintynyt ajatukseen uudesta kohtaamisesta.
Hän ei ollut tyhmä, hän ei suinkaan odottanut voivansa räjäyttää puolta tusinaa autopommia ja lällätellä siitä poliiseille ilman näiden hermostumista, mutta ei häntä silti ampua tarvinnut. Kiitoksena arvesta hän oli viettänyt aamunsa jättämällä "lottokuponkeja" muutamaan ihmisten suosimaan ruokakauppaan: pistänyt ruiskulla ilahduttavan nopean kuoleman aiheuttavaa myrkkyä satunnaisesti valitsemiinsa elintarvikkeisiin. Hän halusi nähdä, kuinka surullinen ihmisrotu vajoaisi paniikkiin kuin päätön kana.

Hän katsoi juuri taakseen nähdäkseen oliko hänen perässään kulkeva mies hankkinut seuraa, kun joku törmäsi häneen. Nyx oli luopunut stiletoista tultuaan takaa-ajetuksi ja päällekäydyksi useampaan kertaan, mutta suistui silti nurin hohtavan kirkkaanpunainen, korkealle ponihännälle kiinnitetty tukka hulmuten. Mikä aivokääpiö tämäkin oli! Luojan kiitos housujen takareunan alle työnnetty käsiase ei ollut lauennut. Solakka, pitkäraajainen nainen ravisti suoraa otsatukkaa silmiltään ja mittaisi närkästyneenä avuntarjoajaa: kömpelyydestä päätellen ihminen. Tai kääpiö. Vaatetuksesta päätellen miestenlehtien ilotyttö. Tummiin farkkuihin ja siistiin, avoimeen jakkutakkiin pukeutunut Nyx tarttui viileästi käteen ja nousi jaloilleen, mistä saattoi katsoa Tierraa alas pisamaista nenäänsä.

"Oh, delightful", hän vastasi sarkastisesti ja hymyili viekkaasti, joskin piristyen huomattavasti omasta kielestään. Mitä nyt siinä oli huomattavasti vähemmän viehättävä aksentti kuin hänen puhdas brittienglantinsa, "do you need help with those?" Hän ei tosin tehnyt elettäkään auttaakseen valtavan kantokuorman kokoamisessa, katseli vain tyynesti vierestä. Sivullinen oli täydellinen lisä: tuskin edes röyhkeä Interpol alkaisi ammuskelemaan viattomien siviilien keskellä - mikä antoi hänen moraalittomalle korkeudelleen hienon etulyöntiaseman.

Tierra ei voinut uskoa korviaan. Ei pelkästään englantia, vaan sitä tuttua, ihastuttavaa aksenttia mitä hän kuunteli päivittäin kotona. "Vihdoin!" hän huokaisi helpottuneena. Tierra soi vieraalle, tyylikkäälle naiselle luonteenomaisen pikaisen halauksensa silkasta helpotuksesta. "Joku täällä puhuu oikeaa englantia!" hän hehkutti iloisesti suoraan syvältä pienestä sydämmestään, ilmeisesti lainkaan käsittämättä että joku saattaisi moisesta sananvalinnasta harmistua. Hän irrottautui irti vieraasta aivan kuin emitään ei olisi tapahtunut ja alkoi korjailla tavaroitaan kasseihin. "Eihän tässä mitään, olimpa minä könpelö. metrokin lähtee ihan juuri, olen kovin pahoillani", hän papatti korjaillen kontillaan kyniä takaisin pusseihin. Hajuvesipullo onneksi näytti olevan kokonanen.

"Ei uskoisi miten hankala tässä kaupungista on löytää joku joka puhuu englantia!" hän höpötti omaan pirteään tapaansa. "Ajattele, ne hakivat kolme myyjää ennenkuin kukaan osasi kerta minulle näistä päivämääräleimoista, luulisi että nyt kirja kauassa. No ei sen väliä."

Tierra nousi ylön nössyköineen ja hymyili Nyxille valloittavasti. "Tierra Rojo!" hän esittäytyi ojentaen kätensä reippaasti toiselle pienen niiaksen kerran. "Ja luulisin että olen velkaa sinulle kahvit!"

Seksikkäästi puettua pehmolelua tai maaoravaa muistuttava nainen pajatti jotakin arkista, ja Nyx vilkaisi jäänsiniset huskynsilmät sirrillään olkansa yli. Rasittava Interpol, kun teki hänen arjestaan vainoharhaista. Pukumiestä ei kuitenkaan näkynyt, ja cambion harkitsi jo erehtyneensä. Hän ei tietenkään ollut koskaan väärässä, joten ei hän ollut oikeasti uskonut kenenkään seuraavan häntä alunperinkään. Hän kuitenkin tunnusteli asettaan takkinsa alta ja vilkaisi Tierran pään yli katunäkymää kuin vaaniva, jännittynyt kissa.

Kahville? Mitä, miksi? Nyx katsahti Tierraan hölmistyneenä, tuijotti tämän kättä ja tarttui siihen sitten uudestaan.
"Madison Fairchild", hän esitteli ihmisnimensä ja soi naiselle kieron hymyn. Vaikka tämä olikin vain ihminen, tai niin Nyx ainakin oletti, kieltämättä naisessa oli jotakin ällösöpöä kuin purkkapalloissa. Se voisi olla viihdyttävää, ja hän tarvitsi ihmiskilven.
"Se olisi hurmaavaa", hän kehräsi ja tunsi itsensä suorastaan jalomieliseksi kumartuessaan alas ja pyyhkäistessään karanneita ostoksia kasaan.

Tierra kiitteli vuolaasti auttajaansa ja sulloi viimeisetkin tavarat kasseihin. "Olen niiiin pahoillani, olisi pitänyt katsoa eteeni. Vic varmasti antaaa anteeksi että tulen vähän myöhässä", hän sanoi mietteliäästi, koittaen miettiä missä olikaan nähnyt sen mukavan näköisen kahvilan, jotta voisi hyvittää toiselle vähän omaa töpeksintäänsä. Ah niin! Nurkan takana oli yksin. "Tänne päin!"

Meksikaani lähti iloisesti saattamaan uutta tuttavaansa (jonka hän oli melkein jo valmis nimittämään ystäväkseen) kohti somaa pikkuliikettä, josta leijuikin ihana leivonnaisten tuoksu. "Ihanan värinen tukka! Onko oma väri vai värjäätkö? Mietin kokeilevan kullan ruskeaa, mutta Vic sanoi että se näyttäisi hölmöltä", hän selitti. Energinen neiti kuitenkin samalaa katsahti taakseen kummissaan. Hm. Ihan kuin joku olisi tuijottanut. No, ei sillä väliä.

"Pidätkö leivoksista?"

Kiehtovaa. Ihmisellä ei tuntunut olevan lainkaan tietoisuutta omasta puheestaan: sitä vain tuli kuin automatisoituna, ja Nyx mietti tiedostiko Tierra itse mitä sanoi. Huomaisiko nainen jos hän vastaisi epäloogisesti vai jatkaisiko vain? Luultavasti jälkimmäistä. Kaikki tiesivät, etteivät ihmiset olleet lajeista älykkäimpiä. Nyx, joka piti itseään tutkimusmatkalla olevana antropologina, seurasi uteliaana pikku ystäväänsä.
"Oma", cambion kohautti olkiaan muka vaatimattomana, vaikka hänen saattoi nähdä olevan ylpeä hohtavasta tukastaan, sillä hän sipautteli ja huiski sitä hellästi.
"Ja toki", hän vastasi pahaenteisesti hymyillen, vaikkei arvostanut muuta makeaa kuin raikkaita sorbetteja ja sokerisia makeisia. Hän vilkaisi olkansa yli silmät viekkaasti sirrillään. Tule, tule Khalid-raasu.

Mistä ihmiset puhuivat näyttääkseen normaaleilta ja siltä kuin tuntisivat toisensa. Mitä maaorava oli äsken pajattanut? Nyxin egoistiseen maailmankuvaan mahtui vain häneen itseensä kohdistuvat jutut.
"Kuka Vic on?" hän kysäisi leppoisasti tarttuen sanottuun nimeen.

Tierran aina yhtä huolettomassa kuoressa kävi pikaisesti särö, joka samantien kroutui umpeen. Meksikaanittaren tarvitsi harvoin vahtia suutaan, hän jopa jätti sen tekemättä tietäen että ihmiset pitivät häntä tuolloin vaarattomampana, ja pienikokoinen latina hyvine sydämmineen mieluusti näytti mahdollisimman vaarattomalta jottei saisi kenenkään vihoja päälleen. Mutta oli asioita, joihin oli silti laitettava vähän enemmän ajatusta. Ihan vain Varmuuden Vuoksi.

"Vic on kämppäkaverini", neiti vastasi nopsaan siirtäen villit kiharat silmiltään. "Me aloitamme täällä hammaslääkärin praktiikan, olin juuri ostamassa toimistotarvikkeita", hän ilmoitti erityisen ylpeästi. "Vicky on helposti hermostuvaa tyyppiä ja vähän hanhiemomainen menemisteni ja tekemisieni suhteen. Vähän niin kuin isosisko." Tierra jätti kuvauksen tarkoituksella väljäksi ettei tulisi sanottua mitään josta joku voisi.... loukkaantua. Hän kiinnitti huomionsa pian kahvilan tarjontaan yrittäen väistää keskustelun.

"Oh, täällä on jäätelöä!" hän riemuitsi ja tilasi itselleen vadelma sorbetin ja teen, katsahtaen sitten pidempään seuralaiseensa. "Mitä sinä otat?"

Nyx ei todellisuudessa edes kuunnellut seuralaisensa jutustelua eikä olisi reagoinut, vaikka Tierra olisi kuvaillut yksityiskohtaisesti fyysisen rakkautensa esiintymismuodot tyttöystäväänsä - Nyxillä oli vähän moraalia tai kiinnostusta ihmisten yhteiskuntaan. Hänelle rakkaus ylipäätään oli hyvin vieras käsite, mutta hän hyväksyi täysin kenen tahansa halimisen, sillä haliminen oli ihanaa. Ehkä hän olisi vähemmän aktiivinen terroristi, jos saisi joskus halia jotakuta. Mutta Sir'kin oli aina typerässä maalaiskartanossaan tai matkustamassa ilman häntä.

"Mitä?" cambion kysyi poissaolevasti tajutessaan naisen odottavan vastausta ja vilkaisi välinpitämättömästi tarjoiltavia herkkuja. Vaikka hän rakasti sorbettia, hän tunsi olonsa liian levottomaksi keskittyäkseen nauttimaan sen jäisen raikkaasta aromista. Ei, hänellä oli tunne, että oli aika vaihtaa maisemaa. Hän tarttui Tierraa käsivarresta ja veti tätä perässään kohti kahvilan takatilaa.
"Tule", hän vetosi melkein ystävällisesti ja tuuppasi hämmentyneen kahvilatyöntekijän edestään puskiessaan oven läpi keittiötiloihin.

"Co-como?" Hämmentynyt latina räpäytti silmiään ja tuli perässä kuin räsynukke, ilmeisesti kuumeisesti puntaroiden mitä oli päässyt käymään. Hän yritti kovasti pitää kiinni kaikista nyssyköistään kun kaksikko tunki keittiöön ja katsoi hämillisenä ympärilleen. Ajatukset kulkivat vikkelään ja Tierra yritti kovasti saada niistä kiinni. Hänellä alkoi olla ahdistavan tuttu tunne, aivan kuin vuosia taaksepäin Mexico Cityn vilinässä. Pää täyttyi ahdistavista ajatuksuista ja äkkiä alkoi kovasti janottaa.

Piskuinen nainen katsahti aisapariinsa. "Madison?" Hän aloitti arasti. "Oletko sinä... pulassa?" Hän keikautti päätään sivulla, näyttäen perin juurin huolestuneelta.

"Kuka?" Nyx kysyi hajamielisenä kierrättäen saalistaan ympäri keittiötä ja miettien hyvää strategiaa.
"Oh, niin, minä", hän naurahti kuivasti muistaen pitkästä aikaa käyttämänsä ihmisnimen ja raotti keittiön takaovea silmät viiruina ja tähyten sen takana olevalle lastauskujalle. Oven vieressä olisi tikapuut katolle. Hän viihtyi katoilla.
"Pulassa? En suinkaan. Lähdetään pienelle kävelylle. Voit syödä sorbettisi myöhemmin… Vai haluatko sen nyt?" nainen pohti hetken, ja odottamatta Tierran vastausta, veti tämän perässään takaisin kahvilan puolelle, hölmistyneiden työntekijöiden ohi, kumartui ottamaan koko sorbettiämpärin mukaansa, ja kaksi lusikkaa, ja sitten retuutti Tierran ulos kahvilan takaovesta.
"Kiipeä", hän kehoitti jälleen melkein ystävällisesti, villi, innostunut kiilu jäänsinisissä silmissään, nyökkien kohti katolle vieviä tikkaita, sorbettiämpäri kainalossaan.

((Anteeksi pieni viivästely. :3 ))

Tämä Madison ei vaikuttanut olevan ihan perillä asioista. Tai sitten se oli liian perillä, mikä lkoi hiljalleen kammottaa Tierraa. Hänen selässään vahvistui ikävä kutina. Tierra Francisca Rojo, mihin liemeen sinä nyt olet itsesi sotkenut? Toisaalla liemiin uppoaminen tuntui tulevan Tierralta kovin luonnollisesti. Ehkä se oli jokin kirjoittamaton sääntö, jumalten oikku, tai jokin tunnistamaton taikuuden muoto, joka magneetinlailla keräsi hänelle ongelmia? Kuka tietää.

Latina kulki Nyxin eteenpäin nyhtämänä miettien pitäisikö hänen alkaa kirkua hysteerisenä vai leikkiä kuollutta, mutta ennen kuin hän tulisi yhteisymmärykseen itsensä kanssa, hän seurasi häkeltyneenä pidemmän naisen matkassa. Tierra ei voinut sanoa pitävänsä korkeista paikoista, mutta tuon villi katse sai hänet epäilemään, ettei tämä ollut paras tilanne keskustella asiasta. Kuuliaisesti hän lähti kiipeämään, pälyillen hermostuneesti taakseen.

"Oletko ihan varma että kaikki on ihan hyvin?" Latina kiersi ihailtava rauhallisesti. Ehkä hänelle olisi pitänyt antaa mitalli, kun hän yhä yritti tässä tilanteessa olla diplomaattinen.

Nyx ei ymmärtänyt, mitä syytä Tierralla oli olla hermostunut. Hän oli tehnyt parhaansa estääkseen ihmistä sekoamasta lajilleen ominaisella tavalla: hän oli ollut ystävällinen, hän oli rupatellut, hän oli hakenut naiselle jäätelöä eikä ollut edes vilauttanut asettaan vielä.
"Tietenkin on", cambion huokasi kärsimättömyyttä äänessään ja kiipesi tikkaita Tierran perässä sorbettiämpäri kainalossaan. Hän vilkuili epäluuloisesti alas kujalle ja sitä reunustaville kaduille, mutta koska ei nähnyt ketään, jatkoi ylös valtaisan tuuliselle katolle, jonne auringon kulta vielä riitti.
"Kävele sitä katonharjaa", hän kehotti mielipuolisesti hymyillen ja viittoi nuohoojille tehtyä, tasaista, kapeaa laatoitusta viistolla katolla, joka johti rakennuksen yli. Kortteli levittäytyi heidän ympärillään mustien, siniharmaiden ja punaisten kattojen tilkkutäkkinä.

"Istu siihen savupiipun taakse", Nyx ohjasi, ja mikäli Tierra teki työtä käskettyä, demonisikiö istui tämän viereen ja läjäytti sorbettiämpärin tämän syliin.
"Ole hyvä."

Tierra kulki edespäin varovasti. vatsanpohjaa kutitteli jännitys, päästä heitti hiukkasen. Hän ei varsinaisesti pelännyt korkeita paikkoja, muttei erityisesti pitänyt ajatuksesta kapeasta katonharjasta aivan liian monen metrin päästä maankamarasta. Tilanne kuitenkin alkoi kehkeytyä sen verran kummalliseksi, että hän mieluummin totteli kun aiheutti enemmän kismaa.

Kun hänet lopulta istutettiin savupiipun taakse, hän räpäytti pari kertaa silmiään ja katsoi vierasta epäluuloisesti. Selvä. Olikohan se oikeasti pulassa ja karussa tai päästään vähän pipi? Vaikea sanoa. Hammashoitajan koulutus ei riittänyt mielentierveys-arvioiden tekemiseen. No, ehkä hän voisi yrittää kysellä ihan varovaisesti? Ihan... varovaisesti. Mahdollisimman tahdikkaasti ja kepeästi.

"No tuota, kiitos... Ei vaan sitä yleensä kukaan, tiedätkö, marssi katolla tällä tavoin. Se voi olla vaarallista. Niin kuin voi taittaa niskansa tai jotain." Tierra mietti. Se ei ollut välttämättä sittenkään niin soljuvaa kun miltä se oli päässä kuulostanut. Toisnaan asioiden muotoilu oli vaan niin kovin vaikeaa.

Cambion ei näyttänyt ymmärtävän hienovaraista vihjailua eikä loukkaantuvan oletetusta typeryydestä; syleililhän hän impulsiivista, vastuutonta ja itsesuojeluvaistotonta spontaaniuttaan. Hän vain hymyili vienosti, kissamaiset silmät viekkaasti siristyneinä ja tökkäsi oman lusikkansa sorbettiin.
"Mmmmmmmmmmmmmrrrwauh", hän huokasi antaessaan vadelmaisen raikkauden sulaa kielelleen. Ah, mikä paratiisi.
"Katoilla on vähän liikennettä", hän huomautti ottaessaan toista lusikallista ja ojensi Tierralle toista lusikkaa merkitsevästi, "ja hyvä näkyvyys." Ei tosin ehkä kannattanut kehua kattomatkustusta liikaa: Nyx ei halunnut ihmisparvia reiteilleen.

Hän oli sitä mieltä, että ihmiset eivät olleet hyviä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa: joten jotta Tierra ei alkaisi ajatella liikaa jonkin uhkarohkean pakosuunnitelman toteuttamista, Nyxin pitäisi saada nainen jatkamaan aikaisempaa pajatustaan.
"Sanos, Tierra", hän kehräsi nimen, "mitä sinä teet työksesi?"

No olipas tämä menossa kiusaannuttavaan suuntaan. Kyllä se taisi olla pikkaisen päästään pipi, tai ainakin vähän erikoislaatuinen. Tierra antoi katseensa kiertaa, alkaen etsiä mahdollisimman turvallista pakoreittiä jos tilanne menisi liian kuumaksi. Helvetin helvetti, mihin sinä Tierra oleet taas nokkasi tunkenut?

"Si, kulku näyttäisi olevan väljempää", latina sopotti, silmäillen rännejä ja katua. Kello oli jo vaikka mitä, oliko se sittenkään ollut hyvä idea venyttää Victorian pinnaa myöhästelemällä? Mitä hänkin sanoisi, kun meksikaani pääsisi kotiin... JOS hän pääsisi kotiin.

"Öh, minä?" Ah niin, olihan hänellä tässä yksi valtti. Meksikaani upotti lusikkansa sorbettiin. "Minä olen hammashoitaja." Tietäen miten monet kammoksuivat hammaslääkäreitä, tämä saattaisi saadakin tuon perääntymään, kuka sitä kokeilematta tietää. "Muista harjata illalla kunnolla, kai sinulla on suuvettä? Apteekista saa ilman reseptiä sitä yhtä tosi hyvää, mikä sen nimi nyt oli." Meksikaanitteren aivot raksuttivat, hänen yrittäessään pitää rauhallista kulissia yllä. Voi itku, kaukanako ne tikkaat oivat?

Nyx vain hymyili kierosti. Hän ei tietenkään nauttinut hammaslääkärille menosta, mutta arveli näiden olevan harvinaisen kiinnostavia ihmisiä: vaati hyvin erikoista mielenlaatua haluta vapaaehtoisesti kiskoa hampaita ja tulla purruksi. Nyx ei tosin tiennyt, kuinka moni asiakas oikein etsi tilaisuuksia upottaa hampaansa suussaan käyvään käteen, niin kuin hän teki.
"Hammashoitaja?" hän kohotti kulmiaan, "ihan vapaaehtoisesti? Oletko sadisti?"

Tikkaiden suunnasta kuului kolahdus ja naisen silmät siristyivät. Hän veti taskustaan mustan putken ja takkinsa alta käsiaseensa, johon alkoi ruuvata äänenvaimenninta tyynellä varmuudella.

((Anteeksi, täälläkin on ollut aikas tappavaa ja maahankaatavaa flunssaa. ;_; ))

Tierra näytti pöyristyvän kysymyksestä. "Sadisti?" Hän toisti ja keikautti päätään. Vitsailiko nainen hänen kustannuksellaan? "Se on hyvä työ, siinä saa auttaa ihmisiä, ja palkkakin on kohtuullinen", hän vastasi jopa hieman loukkaantuneesti. Hän alkoi koota yhteen nyssyköitään, unohtaen nyrpeyksissään miten räjähdysaralta tilanne vaikutti, ja nousi pystyyn. "Minun pitää ehtiä metroon. Kämppikseni odottaa", hän ilmoitti, astuen askeleen kohti tikkaita. Piskuinen latina tuntui keskittyneen niin omaan tuittuiluunsa, ettein hän kuullut tai nähnyt mitään. Hänen ärsytyksensä eivät koskaan olleet pitkiä, mutta hän tuppasi olemaan niiden aikana tavallistakin impulsiivisempi.