Uusi koti, uudet kujeet [avoin!]

[ Tiirikka Tierran kanssa tänne, mutta muutkin ovat tervetulleita ihmettelemään tyttöjen muuttopuuhia!]

"Missä teeastiastoni on? Pakkasithan sen varmasti hyvin?"
Laiha, tummaan liituraitaiseen jakkupukuun pukeutunut nainen varmisti, kopistellen kolhuisen pakettiauton luo, tiiraillen sisään sivuovesta, yrittäen metsästää tavarapaljoudesta juuri sitä pientä, keltaista pahvilaatikkoa, jonka hän oli osoittanut perintöastiastolle kotona Lontoossa. Sen olisi pitänyt olla jo aikaisemmissa laatikoissa, mutta toistaiseksi hän oli vain löytänyt kolmetoista paria meksikaanin korkokenkiä eikä yhtään teekupin teekuppia. Eikai se vain ollut mennyt vahingossa väärään laatikkoon... tai siihen pois lahjoitettavien tavaroiden pinoon?
Viileä tuskanhiki alkoi kohota naisen kurtistuneelle otsalle.
"Tierra. Kuunteletko sinä?"
Victoria korotti ääntään terävästi ja kääntyi matalilla kannoillaan katsomaan seurustelukumppaniaan tiukasti, tosin melkein parikymmentä senttiä alaspäin.
"Teesettini. Missä. Se. On?"
Naisen likaisenvihreät silmät kapenivat, tuon äänensävy tuntui jähmettävän ilman paikoilleen. Nyt oli piru merrassa.

"Mm?" Nappikuuloke tipahti riuhtaistuna tytön korvalta, suuret ruskeat silmät vastasivat vihreiden tuijotukseen kuin pieni ylätetty koiranpentu. Kuulokkeista kaikkui Katy Perry, turkoosien converse-piikkikorkojen ja pöyheän valkoisen pikkuhameen alta pilkisti pari sieviä sääriä, kun suloinen latina oli jäänyt tutkimaan vanhaa päiväkirjaansa joka oli löytynyt tavaroiden joukosta. "Kupit?" hän lopelta hoksasi, puhuen englantia vahvalla espanjalaisella aksentilla. "Ne olivat tuolla takana. Minulta loppui talouspaperi kesken niin pakkasin pari paitoihini..."

Tierran sievän, turkoosin topin olkaimet valahtelivat hänen harteiltaan kun hän alkoi etsiskellä Victorian teekuppeja, pikkuhousut vilkkuen röyhelöisen pikkuhamosen alta. Piskuinen neiti yritti nostella olemattomilla lihasvoimillaan tavaroita edestään, mutta eipähän siitä tullut kuin epämääräistä ähinää. Lopulta tyttö vain katosi näppärästi korkoineen pakettiauton sisuksiin.

Pariisi oli hurmaavan kaunis, ja päivä mitä ihanin. Pikkuinen latina olisi mielummin tutustunut uuden kotiseutunsa pieniin putiikkeihin ja Pariisin ihmeisiin muuttokuorman penkomisen sijaan, mutta Victoria oli näissä asioissa hyvin käytännöllinen. "Löyiosn vaasisi!" tyttö lmoittu tukahtuneella äänellä jäätyään loukkuun kaiken rojun keskelle. "Olisiko se tuolla Al Caponen raapimispuun takana?"

Victoria huokaisi raskaasti, katsellen meksikaanin touhuamista.
"Pääasia nyt on, että ne ovat mukana."
Hän totesi, nyt selkeästi lauhtuneempana, tietäen ylireagoineensa äsken hieman. Teeastiastolla vain oli niin suuri tunnearvo, sillä se oli hänen vanhempiensa häälahjana saama. He olivat joutuneet jättämään niin paljon sellaista tavaraa jälkeensä, joihon liittyi muistoja. Tauluja, vanhoja vaatteita ja huonekaluja (Vic oli edelleen hieman harmissaan siitä, että vanhan antiikkinahkaisen sohvan raahaaminen tänne kanaalin toiselle puolen olisi tullut maksamaan jo yksistään Agatha-tädin kultahampaat), mutta loppujen lopuksi kaikki tärkein ja suurinpiirtein pakattavissa oleva oli lähtenyt mukaan.

"Hienoa, Nyt kun olet siellä, niin ojentele minulle tavaroita, jotta saamme tämän pakettiauton tyhjäksi. Se pitää palauttaa tunnin päästä takaisin, ellemme halua maksaa ykiskurihintaa ylimenneestä ajasta."
Victoria etsi painavampia laatikoita, pinoten niitä katukiveykselle. Tierra saisi kantaa kevyemmät pussukat ja nyssäkät oman jaksamisensa mukaan. Piti kyllä aina laittaa merkille, että meksikaani oli yllättävän sitkeä tällaisissa asioissa. Argh. Tässä menisi ikuisuus... Ja vaikkei hän ollut sitä mieltä, että haluaisi välttämättä tutustua uusiin naapureihinsa, niin auttava pari käsiä tulisi kieltämättä kyllä tarpeeseen.

"Si", Tierra vakuutti pakettiauton sisuksista. Aina niin kamala hoppu.

Nämä ranskalaiset kadut olivat kerrassaan hurmaavia, ja uusi asunto kerrostalon neljännessä kerroksessa viehättävässä naapurustossa oli kieltämättä Tierran mieleen. Pariisi näytti kuin sadulta Mexico Cityn katukuvaan verrattuna. Hän malttoi tuskin odottaa että pääsisi ihastelemaan nähtävyyksiä. Mutta kuorma kasaan ensin.

Pikkarainen neiti alkoi nostella nyssyköitä jotka olivat jumiuttaneet hänen korkonsa niille sijoilleen. Tässä sakissä oli painonsa puolesta ilmeisimmin lakanoita. Se painoi kun synti. "Onko näitä oikeasti oltava näin monta?" Tierra höpötti. "Ei meillä ole koskaan käytössä kuin yhdet lakanat kerrallaan, ja näitä riittäisi koko kompanialle", hän mutisi. Säkki ei lähtenyt eteenpäin nostamalla, joten hän alkoi kaikin voimin puskea sitä ulos autosta. Sieltä takaa piskuinen nainen ei lainkaan huomannut, miten pussi takertui siihen Victorian sievään jalkarahiin, joka oli nyt mätkähtämässä ensimmäisenä ulos pakusta armottomille mukula kiville. Myös perintötaulun kulmat takertoivat pussiin. Kohta rymisisi.

Victoria ei juurikaan kiinnittänyt huomiota tyttöystävänsä höpötyksiin, sillä tuo puhui niin paljon ja aivan kaikesta, että informaatiotulva aluksi suorastaan pökerryttävältä, ennenkuin sieltä oppi suodattamaan kaiken turhan pois. Ja siinä Vic oli välillä ehkä vähän liiankin hyvä.
Pitkä nainen kääntyi toisessa kädessään jätesäkistä tippuneet pinkit rintaliivit -koosta ja väristä päätellen ne kuuluivat juurikin nuoremmalle etelämaalaiselle- juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka uhkaavasti jätesäkki oli kallistunut ja tippumassa, puolimatkassa maahan kera punaisella samettikankaalla verhotun rahin ja skotlantilaista harmaakivistä linnaa esittävän perintötaulun.

"Stop!"
Nainen huudahti, saaden tilanteen kuin jähmettymään paikoilleen. Kaikki kävi niin nopeasti, näytti kuin tippumassa olleet muuttotavarat olisivatkin kesken liikkeen jäätyneet ilmaan, mutta kevyellä, tuskin huomaamattomalla kädenliilkkeellä Victoria ohjasi lakanasäkin ja siihen takertuneet esineet pehmeämmin kadulle, vilkuillen ympärilleen, näyttäen juuri yhtä syylliseltä kuin koulupoika jotain luvatonta tehdessään. Toivottavasti kukaan ei ollut nähnyt. Hän tunsi häpeän polttelevan poskillaan.
"Tira! Ole varovaisempi!"
Pidempi nainen motkotti, ryhtyen selvittelemään tavaroita toisistaan, selkeästi yrittäen itselleen niin tyypillisesti paeta tilannetta muihin askareisiin.

Säkki alkoi vaarallisesti luisua sievän meksikaanin alta, kun se äkkiarvaamatta ensi pysähtyi kun seinään ja sitten katosi tytön käsien alta liukkaasti kuin vastapyydetty kala. Tierra-parka mätkähti vatsalleen pakun lattialle, ihme kun ei vetänyt kuperkeikkaa kadulle. "Hups!" hän ähkäisi nostaen kättään tavarapajouden alta. "mitään ei mennyt poikki!" hän ilmoitti ja nousi istumaan polvilleen, väistäen niukasti päälle valuvaa matkalaukkua. "Eikö me oltaisi voitu palkata täksikin päiväksi muuttomiehiä?" Tierra nurisi. Hän tiesi vastauksen varsin hyvin, mutta Victorialle ei voinut sanoa "mitäs minä sanoin" ilman hillitöntä älämölöä. "Eikö me voitaisi pitää tee tauko? Meillä pitäisi olla vielä pussillinen munkkeja.

Ruskeat silmät seurailivat tarkkaavaisina toisen puuhia. Säkin takaa Tierra ei ollut nähnyt mitä kadulla oli tapahtunut, mutta kultansa äkillisestä puuhakkuudesta hän kykeni päättelemään sen verran, että pidempi nainen koki itsensä enemmän tai vähemmän nöyryytetyksi. "Mande", hän pyyteli hiljaa keikauttaen päätään hieman sivulle. "Näytät sievälle", hän yritti, toivoen parantavansa toisen tuulta.

"Meillä on puoli autollista vielä tyhjentämättä ja sinä haluat teetauon? Tehdään tämä nyt ensin loppuun, sitten keitän meille teetä."
Victoria lupasi, hieman pehmeämmin tosin, kun tuli puheeksi tee. Niin, he voisivat juoda sitä kunnon teekupeista, kunhan tämä koko show olisi saatu päätökseen. Hän tulisi vielä hulluksi. Mutta rahaa oli järkevämpi säästää kuin palkata jotain tuntemattomia muuttomiehiä. Heidän olisi nyt pidettävä tarkemmin huolta budjetista, sillä toistaiseksi raha oli tiukalla, ennenkuin he saisivat sen kirotun praktiikan pystyyn.

"Tierra. Jospa me teemme niin, että sinä alat kantaa näitä sisälle sillä välin kun minä puran? Se kävisi nopeammin eikä toivottavasti sattuisi yhtä paljon vaaratilanteita."
Nainen selitti rauhallisesti, sukien hiekanruskeat hiuksensa pois silmiltä.
"Tai sitten tosissasi yrität varoa toimissasi, pian kaikki tavaramme ovat säpäleinä!"
Hän puuskahti, pyöräyttäen silmiään meksikaanille. Aina sama juttu.

"Yritin vain auttaa", Tierra huokaisi ja tiputtautui ulos pakusta pää asianmukaisesti painuksissa. Aina sama juttu.

Tierra tarrasi kuuliaisesti lakana säkkiin, lähtien riuhtomaan sitä pitkin katua. Pussi kitisi ja rapsahteli vasten kiheä, mutta se ei noussut ylös vaikka kuinka kiskoi. Onneksi sisällä olisi hissi, kunhan nyt ei pohja kuluisi puhki ennen sisälle pääsyä. muuten menisi ilta lakanapyykiksi kun hiekka tuhrisi pohjimmaiset lakanat. Jostain se piti kuitenkin aloittaa.

Kuinkakohan hankala olisi oppia ranskaa? Englanninkaan omaksuminen ei ollut ollut aivan mutkatonta. Kuulemma ranskalaiset eivät oikein arvostaneet kieltä osaamattomia ihmisiä, joten opeteltavaa kyllä riittäisi. Victoria oli jo yrittänyt opettaa hyödyllisiä fraaseja ja pistänyt latinan kantamaan mukanaa sanakirjaa, mutta opiskelu takkuili yhä. Ehkä pitäisi ottaa joku kielikurssi?

Pussin kulma repesi kivetykseen, mutta vielä ei mitään tunkenut ulos. Tierra jäi jumiin rapun ulkoovelle, yrittäen kiskoa taakkaa yli kynnyksen. Hiton hitto. Liiku nyt!

Victoria katsoi meksikaanin menoa hampaitaan kiristellen, mutta kommentoimatta mitään, ei ainakaan ennenkuin toinen jumittui raahaamisessaan korkeaan kynnykseen. Hän huokaisi pienesti, päätään itsekseen pudistellen, ennenkuin kopisteli matalilla korkokengillään toisen luo.
"Kanna sinä jotain kevyempää. Lakanat menevät likaisiksi, mikäli raahaat niitä pitkin maata."
Hän huomautti, laskien kätensä toisen olkapäälle, halaten tuota äkkiä kevyesti.

Victoria tiesi olleensa viimeiset kolmisen kuukautta hyvin kireä, sillä kaikki muuttojärjestelyt olivat vieneet hänen aikansa ja pingottaneet hänen hermonsa äärimmilleen. Olli pitänyt selittää sukulaisille, että kyllä, muutan kämppäkaverini (tyttöystävästä oli turha puhua vanhoillisille sukulaisille, varsinkaan meksikaanin katolisillle perheelle) kanssa ulkomaille. Eihän Ranska onneksi ollut mahdottoman kaukana, mutta monet ihmettelivät heidän päätöstään lähteä juuri Ranskaan. Eikö olisi löytynyt jotakin parempaa paikkaa, jossa snobit patonginpurijat eivät mongertaisi omituista kieltään, jota oli mahdoton oppia? Niin, oli kai jossakin mielessä, mutta Ranska oli siitä hyvä maa, että se oli varsin lähellä kaikkia muita Euroopan maita... ja näin ollen hänen skriptoristina ja muutenkin kirjojen intohimoisena keräilijänä olisi helpompi löytää uusia opuksia. Britannian kirjakaupat oli koluttu lävitse, joten hän oli halunnut tehdä uuden aluevaltauksen ensimmäisten joukossa. Mutta tämä oli vain yksi päätökseen vaikuttaneista syistä, mutta juuri se syy, mistä hän ei ollut kertonut rakkaalleen.

Nainen perääntyi halauksesta ja soi toiselle pienen, hermostuneenoloisen hymynhäivän, ennenkuin se katosi tutun ilmeettömyyden tieltä.
"Siellä on vielä jotakin kevyempää. Kanna sinä ne. Minä otan tämän."

Tierra hämmentyi kevyestä hellyyden eleestä, Victoria piti tuollaiset yleensä tarkasti pois julkisilta paikoilta, vaikka eihän nyt pienessä halauksessa mitään pahaa tai epätavallista ollut. Britti vain tuntui monesti kuvittelevan, että oli, mutta meksikaani oli siihen jo hyvin tottunut, ja välttikin toisen kaulaan kapsahtamista muiden silmien alla ellei ollut Erityisen Innostunut, jolloin hän helposti unohti tuollaiset muotoseikat. Hän vastasi halaukseen hieman kummeksuen, jääden tapittamaan toista ruskeilla simillään. Pohjimmiltaan käytännöllisenä tyttönä hän painoi kämmenensä vasten tyttöystävänsä otsaa, tarkistaen onko tällä ylimääräistä ruumiinlämpöä. Todetessaan toisen kuumeettomasta hän vastasi iloisesti hymyyn, tarjoten lämpimän nyökkäysen.

Tierra poimi kuormasta pussillisen vaatteita ja laatikollisen linnunsiemeniä. "Kuule, miksi me aiomme kutsua meidän praktiikkaa?" Hän mietti ääneen kun kaksikko änkeytyi pieneen, ristikko-oviseen hissiin. "Nimen täytyy olla iskevä näin nykymarkkinoilla", tyttö totesi hyvin tietäväiseen sävyyn. "Ja pitäisikö meidän alkaa jo etsiä sihteeriä? Niin kun vastaanottoon. Kun minä en puhu ranskaa ja... no, sinä olet lääkäri, etkä varmasti viihdy tiskillä", meksikaani kiersi sukkelaan. Vic ei ollut erityisen hyvä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Hän itse kirjoitti raportit hyvin seikkaperäisesti joten paperityö ei ollut ongelma, ja hän piti ihmisistä. Mutta puhelimeen vastaaminen ranskassa? Ihan toinen juttu.

"Täytyy tehdä odotushuoneesta kotoisan näköinen", hän jatkoi pohdintaansa. "Ehkä beiget sohvat ja samanvärinen matto? Valkoiset seinät, sitten kivan väriset verhot... Hei, katto kruunu! Si, se vasta olisi hieno. Saisi praktiikasta heti hienomman kuvan."

Victoria huokaisi hieman, siirtäen lakanapussin hissin nurkkaan. Siellä oli ahdasta, mutta sen pitäisi kyllä jaksaa hinata heidät molemmet tuonne huipulle. Se kitisi ja kolisi ja naisesta tuntui, että pian he tippuisivat alas hissikuiluun mokoman rötiskön mukana.
"Sihteeri? Hmm... Se voisi olla järkevää. Minulla ei ole aikaa sekä hoitaa hampaita että vastailla puhelimeen. Voisimme laittaa lehteen ilmoituksen työpaikasta."
Häne hdotti, katsahtaen partneriinsa hieman kysyvä katse likaisenvihreissä silmissään. Sitten hissi kilahtikin oikeaan kerrokseen ja Victoria sai hieman tapella oven kanssa, ennenkuin sai sen auki. Hän huokaisi ja astui viimein ulos, kantaen lakanasäkkiä. Se todella oli painava...
"Mitä sinä oikein pakkasit tänne? Eivät lakanat näin paljon voi yksinään painaa..."
Nainen mutisi, avaten oven ja raahaten säkin sisään, laskien sen ensimmäiseen vapaaseen paikkaan seinän viereen, jotta se ei olisi tiellä.
"Älä päästä Al Caponea vielä ulos kuljetuslaatikosta. Se saattaa saada sätkyn."
Hän muistutti, pyyhkäisten otsaansa, ennenkuin suuntasi takaisin hissin luo.

"Si, si", Tierra nyökytteli, mutta ei voinut silti vastustaa suomasta ylimääräistä rahnutusta huushollin lemmikeille. Horatio, kirkkaanvihreä undulaatti, vislasi iloisesti parin tullessa sisään. Meksikaani nappasi laatikosta purkillisen linnun namia ja ojensi lintuselle. Sitten hän sipaisi kuljetuslaatikon kaltereiden välistä laiskanpulskeaa kollia, joka vastasi hellyyteen haukotuksella. Tierra hymyili ja sipsutteli Victorian kanssa hissiin.

"Vicky?" hän kysyi sitten, oltuaan tovin hiljaa. "Tiedätkö miten pariisilaiset suhtautuu... no, taikuuteen?" meksikaani katseli kenkiensä kärkiä. Piskuinen latina oli aina hieman huolissaan kultansa turvallisuudesta, ja tämä hetki ei ollut poikkeus.

Voiton nimeä kantava nainen tuntui jähmettyvän, kun tuo meksikaani uteli asioista, jotka eivät tuolle oikeastaan kuuluneet. Asioista, jotka Victoria olisi mielummin pitänyt omana tietonaan.
"Miksi kysyt?"
Nainen vastasi kysymyksellä, kuten tavallista, välttäen vastaamasta suoraan toiselle. Hän vaikutti selkeästi vaivaantuneelta.
"Eikä sillä ole mitään väliä, miten he suhtautuvat. Tierra, olen pyytänyt, ettei tällaisista asioista puhuttaisi kuin kodin seinien sisäpuolella. Joku voi kuulla, emmekä halua antaa uusille naapureillemme huonoa ensivaikutelmaa, emmehän?"
Hän varmisti, katsoen pienempää naista jopa tiukasti, vilkaisten tosins itten ympärilleen kun hissi kilahti alakertaan.

"Ota se äitisi tekemä viltti ja Linnaa esittävä taulu. Minä tuon rahin ja katson jos saan mukaani jotakin muuta."
Nainen kiirehti neuvomaan ja asteli nopeasti pakettiauton luo. Hän vältteli taas.

Tierra puri huultaan ja keräsi taulun ja viltin mukaansa, hän oli selvästi päättänyt ettei tämä keskustelu ollut ohi. Synkät möröt kiusasivat pientä meksikaanitarta, ja hän halusi varmistua että moiset olivat turhia. Hän odotti hissin oven sulkeutumista ennen kuin avasi taas suunsa. "Sinä olet britti. minä olen meksikolainen. me asumme nyt ranskassa. ja me nukumme samassa sängyssä. Tässä on on nyt aika monta asiaa jotka voivat aiheuttaa haloota", hän summasi mahdollisimman käytännöllisesti. "Minusta vähän tuntuu, että meidän ensivaikutelmaamme ei tule pelastamaan mikään."

Pikkuruisempi nainen varpisti (aivan kun ei olisi jo piikkikorkojensa kanssa tarpeeksi varpaillaan) ja painoi tyttöystävänsä huulille pikkuisen suukon.

Victoria poimi syliinsä muutaman painavamman laatikon (kirjoja, oletettavasti. Tärkeimmät niistä hän tosin oli jo raahannut sisälle ensimmäisenä, heti lemmikeiden jälkeen) ja seurasi pienempää, astuen hissiin ja painoi napin oikeaan kerrokseen..
"Ehkä niin, mutta minusta meidän ei silti pitäisi puhua taik..."
Naisen lause jäi kesken, kun tuo pieni meksikaani päätti suukotta häntä. Pidempi nainen räpäytti silmiään, jopa hieman hämmentyneenä. Häntä ei oltu ennen vaimennettu tällä tavoin.
"...."
Hieman nolona ja häivän ehkä ärtyneenäkin keskeytyksestä hän käänsi päänsä pois. Hammaslääkäri ei sanonut mitään ennenkuin he olivat päässeet hissillä yläkertaa, mutta avasi sitten suunsa.
"Ymmärräthän? Ei puhuta siitä kuin kotona."
Hän selitti, vieden laatikot olohuoneeseen.

"Selvä sitten", Meksikaanitar sanoi, odotti että olivat kumpikin asunnossa ja sulki oven ennenkuin toinen ehti livahtaa hakemaan lisää tavaroita. Tyttö seisoi hämmentävän tomerana oven suussa. "Kotona", hän ilmoitti päättäväisenä. Ja katsoi Victoria tiukasti silmiin.

"Olen vain huolissani sinusta. Sano, tarvitseeko minun olla. Vastaa mahdollisimman nopeasti ja suoraan niin ehditään tyhjentää auto ennen kuin se pitäää palauttaa." Latina oli päätöksensä tehnyt, eikä aikonut siitä järkkyä. Piskuinen kermakakku osasi olla hyvin päättäväinen kuin halusi, vaikka harvoin siihen vaivautuikin.

Victoria näytti tajuavan jääneensä ovelaan ansaan, kun pieni ja pippurinen meksikaani asettui ovensuuhun tukkeeksi. Hänen kasvoillaan kävi useampikin ilme, kunnes hän huokaisi.
"Ei, sinun ei tarvitse."
Hän lopulta vastasi, huitaisten kädellään vähättelevästi.
"Taksa juoksee. Mennään purkamaan loputkin, ellet sitten tahdo maksaa ylimenevää aikaa omasta pussistasi."
Britti heitti ovelan vedon. Hän tiesi, että tuo neiti oli hyvin... no, sanotaanko, hän oli se heistä säästäväisempi.
"Se on yksi merkkilaukku vähemmän."
Vic vielä lisäsi, jopa jollain tasolla pirullisesti tilanteesta muistuttaen.
"Ehkä kolmisen kertaa vielä ja olemme saaneet kaiken raahattua tänne."

Tierran silmät kapenivat. Hänen silmistään näki miten numerot raksuttivat hänen päässään tuhatta ja sataa. Britti oli pistänyt pahan. Toisaalla hän ei ollut täysin tyytyväinen vastaukseen, mutta ei, hän ei maksaisi tuosta kuljetuksesta enää senttiäkään. Pahus. Ovela noita toisinaan tuo nainen.

Tierra päästi terävän huokauksen ja avasi sitten oven teatraalisesti puhisten, osoittaen mielitietylleen ettei arvostanut tämän raukkamaisia metodeja. Hän tömisteli koko matkan hissiin näyttäen Mahdollisimman Pahastuneelta, ja oli kädet puuskassa koko matkan autolle, poimi jalkalampun ja pussin sekalaisia tavaroita, ja vartioi kumppanijnsa menoa silmä kovana. Hmph!

Kauaahan hän ei jaksaisi mököttää, mutta oli kuitenkin osoitettava miten väärin tuollainen yletön kiristys oli. Silmä kulmaan tirahti seuraavaa hissiä odotellessa pieni kyynel jota latina yritti omaa ylpeyttään kovasti imaista takaisin. Pahuksen kiusankappale. Hän oli ollut vain huolissaan ja yritti kovasti olla Iso ja Aikuinen, ja tuo kiristeli hänen armottomalla työllä säästetyillä pennosillaan! PYH!

//Haa saanen tunkeutua vielä?//

Hugo oli katsellut jo jonkin aikaa muuttopuuhia ja tullut siihen tulokseen, että muuttajia oli vain kaksi. Kaksi naista. Mikä täydellinen yhdistelmä. Ei hän ollut vakoillut heitä tarkoituksella ja olisi jo aikapäivää sitten mennyt heidän luokseen, mutta oli törmännyt tuttuun - josta hän ei pitänyt - , joka lörpötteli turhan paljon kaikkea joutavan päivää. Mies ei sattumoisin edes muistanut koko miehen nimeä, mutta tämä tuntui muistavan hänet erittäin hyvin. Pitkä mies ei kumminkaan esittänyt töykeää, vihjaili välillä eleillään ja hienovaraisilla sanoillaan, että oli kiireinen. Mies kumminkin vaikutti typerältä, eikä ymmärtänyt hienoeleistä keskustelua.

Lopulta hän kumminkin pääsi eroon miehestä ja asteli kadun nurkasta pakettiautoa kohti ja mietti, mitä kaksi naista olivat toisilleen. Eivät ainakaan biologisia sisaruksia, heidän pituutensa ja ihovärinsä olivat melkein vastakohdat. Ehkä he olivat vain ystävyksiä? Sinisilmä hymyili leveästi, samalla kun asteli rennonletkeästi kohti autoa. Hänellä oli yllään sinikuviollinen kauluspaita, jossa oli kukkamaisia kuvioita, niitä kumminkaan olematta. Paidan hihat hän oli käärinyt ylös ja jättänyt ylimmät napit auki. Housut olivat mustat farkut, jotka enemmän myötäilivät hänen ihoaan kuin roikkuivat muodottomasti. Jaloissa kiilsivät valkeat nahkaiset kengät, jotka vielä olivat kuin uunituoreet.

Latino oli häipynyt kiukkuisena sisälle, mies oli tuntenut pienen tunnevyöryn hänessä. Hah, tästä voisi tulla vielä hauskaa. Ehkä hän voisi leikitellä tyttöjen suhteen kanssa. Pidempi nainen penkoi pakettiautoa juuri kun hän saapui tämän lähettyville.
"Hyvää päivää. Kun teitä ei näytä olevan kuin kaksi muuttonaista, niin voinko olla avuksi?" hän puhui täyteläisellä ranskalla ja hymyili ystävällisesti siististi ajatun partansa takaa.

//Anteeksi, kun heti kättelyyn asettelin Darksin hahmon, mutta olisi ollut typerää viedä Hugo sisälle heti kättelyssä. Toivottavasti ei haittaa, voin muuttaa asian!//

[Ilman muuta, Welcome! Eikä haittaa mitään, päästään heti järkevästi asiaan ]

Victoria oli juuri suoristautumassa, kun hän kuuli takaansa vieraan äänen. Rusehtavahiuksinen nainen käännähti katsomaan sen lähdettä, käsissään yksi Victorialle rakkaista rukkukkasveista, vanhempien peruja. Se oli vanha ja suuri, kovasti joka suuntaan rönsyilevä terävälehtinen viherkasvi, joka tuntui suorastaan tursuavan ylitse suuresta saviruukustaan. Siitä tavasta, millä britti tuki saviruukkua itseään vasten, saattoi huomata, että kasvi multineen ja paksuine terrakotan värisine ruukkuineen varmasti painoi paljon.

"Bonjour."
Vic vastasi, katsellen miestä terävän nenänsä vartta pitkin, päästä varpaisiin, pitäen lyhyen tauon, kuin arvioiden mikä toinen mahtoi olla miehiään. Likaisenvihreät silmät olivat kalseatt kuin marraskuisen Thamesiin vesi.
"Kiitos tarjouksestanne, mutta.."
Nainen aloitti, puhuen ranskaa vienolla korostuksella, vilkaisten sitten muuttoautoa, jossa edelleen oli tavaraa. Hänen arvionsa kolmesta kerrasta oli ollut aivan liian ylitöpositiivinen, sillä hän oli jälleen kerran unohtanut ottaa huomioon mielitiettynsä normaalia pienemmän kantokapasiteetin.
"...Apu onkin tarpeen. "
Hän totesi, lykäten kukkasen toisen syliin.
"Neljäs kerros. Ovi asuntoon on auki."
Victoria ilmoitti hyvin tottuneesti, jopa jollain lailla ammattimaisella puhetyylillä, siirtyen sitten etsimään itselleen uutta taakka kannettavaksi, kääntäen selkänsä miehelle, olettaen tuon toimivan hänen sanojaan hyödyntäen. Britti oli tottunut siihen, että muut yleensä tottelivat kun hän jotain sanoi.

(( Woohoo, tervetuloa! x3 Kyllä aina mukaan mahtuu! ))

Latina oli jo puuskuttamassa hissiin, kun hän näki Victorian puhuttelevan vierasta mies henkilöä. Ohhoh. Naapuri? Tierra jäi hissin ovella ja tarkkaili uteliaasti tapahtumia. Vicky ei pitänyt vierasta ihmisistä, joten näky oli epätavallinen. Hän tuntui täysin unohtaneensa olevansa kiukkuinen kun hän kallisteli päätään, kurrkien uteliaasti tulijaa. Muistikohan Victoria edes esittäytyä? No hän esittelisi heidät hänen puolestaan.

Tierra piti hissin ovea auki, ja jäi odottamaan jos Victorian kameliksi valitsema mies saapuisi hissiin. Toivottavasti se ei vaan ollut varas. Mahtoiko ranskassa olla niin röyhkeitä varkaita? Tierra tuntui hukkuvan omiin omituisiin pohdintoihinsa.

Polkkatukan katse arvioi häntä hyvin tarkasti, mittaili ja punnitsi. Mies tunsi naisen epäilyksen, mutta yritti esittää vain ystävällistä ja huomaamatonta ohikulkijaa. Siksi hän tapittikin naista kirkkain silmin ja hymyili pehmeästi. Hän antoi oman katseensa kiertää naisessa laiskasti tehden omat arvionsa. Tämä vaikutti kolealta ja asialliselta naiselta, joka pukeutuikin sen mukaan. Nainen ei varmasti ollut sinisilmäisin kaveri, ehkä hieman etäinenkin, joten kontaktia voisi olla vaikeampi ottaa. Mies antoi ajatustensa lentää, hänellä oli se pahana tapana.

Hetken mies jo luuli, että nainen kieltäisi hänen tarjouksensa kuin hän olisi kiertelevä imurikauppias. Mutta sitten tämä tönäisi ruukun hänen käteensä, mikä olikin istunut vaikeasti naisen käsissä. Komento kävi kuin armeijassa. Asenne sinänsä huvitti miestä, mutta hän tyytyi vain hymyilemään leveästi ja nyökkäämän pienesti, kunnes lähti sisälle ruukku käsissään.
"Hei vain!" hän tervehti pirteästi pienenpientä naista, joka tuntui odottelevan häntä. Heidän pituuseronsa oli hyvin silmiinpistävä, mutta se sai miehen vain virnistämään. "Mahdat olla toinen muuttaja, hm?" Hän asteli hissiin ja painoi lopulta neljännen kerroksen nappia. Hän tutki uteliaasti naista, jolla olivat niin viattomat silmät ja lyhyt varsi.

[Pahoitteluni pitkästä vastausajasta, onnistuin saamaan kesäflunssan kuumeineen, mutta nyt alkaa mokoma tauti onneksi hellittää o7]

Victoria katsoi tarkasti miehen perään. Hän seurasi tuota haukkamaisella katseella, silmät hitusen kaventuneina. Jos tuo marsilainen yrittäisi ajatella jollain muulla kuin aivoillaan, hän antaisi miehen tuta kaiken sen sivistyneesti pidätety brittiläisen raivon.
Nainen poimi syliinsä pahvilaatikon, jonka kyljessä luki siistillä säntillisellä käsialalla 'Tierran henkilökohtaiset tavarat', kunnes suuntasi rappukäytävään. Mies oli varmaan ottanut hissin... yhdessä Tierran kanssa. Vic ei voinut ravistaa outoa levottomuutta pois harteiltaan, se tuntui puristavan hänen sisuskalujaan ikävästi.

Tierran kasvoille nousi säteilevä hymy, joka häneltä niin helposti lipsahti. "Ah, si!" Hän siirteli tavaroita käsissään ja ojensi pitkälle miehelle siron kätensä herttaisen hymyn kera. "Tierra Rojo!"
Hissin ovi sulkeutui ja mokoma lähti liikkeelle, Tierra yritti vilkaista Victorian perään odotaakseen jonkinlaista vastausta tai lupaa itsekseen kuljeskeluun. Latina näytti vähän eksyneeltä lampaalta ilman toveriaan.

"Hän on Victoria" , meksikaani jatkoi vikkelään. "Vicky ei varmasti esitellyt itseään?" kasvoilla kävi vino virne. "Vicky ei ole kovin tarkkasellaisissa asioissa."

Erikoisen näköinen kaveri, miellyttävän näköinen. Toivottavasti olikin yhtä miellyttävä, olisihan se kurjaa muuttaa naapuriin ja sitten ensi töikseen suuttuutaa kanssaeläjät.

//Anteeksi, työt ja juhannus syö energiaani//
 
Mies tunsi pidemmän naisen katseen takaraivossaan, se oli polttava ja pisteliäs. Hän tunsi naisen pelon, epävarmuuden ja ehkä aavistuksen mustasukkaisuuden. Tämä oli huolissaan ja se jos mikä sai miehen hymyilemään entistä leveämmin latinolle. Hänen ei tarvinnut kuin tulla auttamaan, niin hän sai jo yhden naisen pään sekaisin. Ehkä hänen olemuksensa oli läpinäkyvä, ehkä hänestä huokui epämiellyttävä aura.
 
Latino taiteili tavaroittensa kanssa ja ojensi kätensä. Mies teki samoin ja otti naisen hentoisen käden omaan moukariinsa.
”Hugo Hatch”, hän puhui pehmeällä ja lämpimällä äänellä. Hissin oven sulkeuduttua Tierra tuntui hieman epävarmalta. Mies vilkaisi tätä sinisillä silmillään, muttei sanonut mitään. Nainen sen sijaan avasi suunsa.
”Ei, hän ei esitellyt itseään. Enkä minäkään kyllä esittäytynyt hänelle, olinpa töykeä”, hän tuumi ja kohautti olkiaan. ”Oletteko molemmat muuttamassa yhdessä vai auttaako teistä toinen vain?” Hugo uteli tuttavalliseen sävyyn. ”Ette myöskään taida kumpikaan olla alkuperäisiä ranskalaisia?” Hissin ovi avautui ja mies taiteili itsensä sieltä pois, vieden kukan avoimesta ovesta sisään.
"Pariisi on oikein mukava kaupunki asustaa. Oletteko vielä kerinneet tutustua kaupunkiin?" hän puheli selkä naiseen päin ja asetteli kukan sivulle maahan.