Yötarhuri

// Peli Sigmundille ja Clemencelle <3 //

Se oli näyttävä talo. Joskus se oli ollut sitä jopa enemmän, sillä nyt rapistunut maali ja roikkuvat ikkunanpielet latistivat ylvästä vaikutelmaa. Ghislain seisoi kadulla ja kurkisteli rikkinäisestä portista mihin sotkuun oli tällä hetkellä nenänsä työntämässä. Mies nielaisi laskiessaan katseensa seinämaaleistä kiemurteleviin ruusupensaisiin ja siitä taas villiintyneen kukkapenkkiin jossa reimunkirjavien kukintonsa yöksi sulkeneiden kukkien seassa kasvoi rikkaruohoja enemmän kuin laki salli. Nurmikkokaan ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, vaikka puskikin terhakkaasti ylipitkänä maasta. Viimeinen niitti Ghislainille olivat kiveyksen välissä kasvavat tunkeilijat.
"Ei voi olla totta..."
Mies kuiskasi ja painoi kätensä otsalleen ja seisoi vaan hetken siinä. Tarvitsiko hän rahaa tosiaan näin kovasti. Hän ei ollut mikään puutarhuri, vaikka kasveista ymmärsikin. Vampyyri nosti katseensa takaisin vaeltelemaan pihamaalla. Vaikka oli pimeää hän pystyi näkemään kaiken tarkasti. Tuo kyky oli kehittynyt kovasti viime aikoina ja ensimmäistä kertaan mies toivoi ettei olisi nähnyt mitä hänellä oli edessään. Hän voisi vielä livistää ja jättää haastattelun väliin. Ghis kaivoi taskustaan muistilapun jossa oli hänen mahdollisen tulevan työnantajansa osoite. Mies huokaisi syvään pettyneenä. Hän oli oikeassa paikassa.

Rohkeutta kerättyään Ghis työnsi enemmän auki rikkinäistä porttia. Juuri silloin tuo elämää nähnyt portti päätti sanoa työsopimuksensa irti ja rysähti kilisten ja kolisten kiveystä vasten. Niskavillat pystyssä Ghis tuijotti aiheuttamaansa tuhoa sykkimätön sydämensä kurkussa. Miten helvetissä hän tämän nyt selittäisi. Meteli oli taatusti saanut huomiota useammankin korttelin päässä. Ghis kyykistyi maahan tutkimaan vahinkoa ja puri huultaan. Hänellä ei olisi varaa maksaa korvausta rikkomastaan, sillä jos hänellä olisi ollut yhtään ylimääräistä hän ei todellakaan kyykistelisi siinä maahan kaatuneen portin kanssa. Mies tarvitsi rahaa ja jotenkin hänestä tuntui että tämä diili oli jo hävitty. Jo puutarhurin paikan kysely oli tuntunut epätoivoiselta, mutta mitä hän tämän jälkeen enää keksisi.
"Voi helvetin helvetti..."
Mies mutisi sivellen portin puhdistusta kaipaavaa rautapintaa. Pitäisikö hänen tarjoutua työskentelemään ilmaiseksi korvatakseen vahingon. Jos hän vain juoksisi äkkiä pois sanomatta sanaakaan... voisiko hän jäädä kiinni. Ghis ravisti päätään. Hän saattoi olla työtön ja eh... hieman epätoivoinen, mutta sentään jotain selkärankaa hänelläkin oli jäljellä. Mies nousi mieli maassa ja käveli ovelle koputtamaan.
.

//No niin, täällä ollaan! Anteeksi kesto, koulun kanssa tosiaan vähä vilskettä ja vipinää. Eniveis, asiaan://

Juuri kun vampyyrimiehen rystyset olivat vähällä hipaista oven lohkeilevaa pintaa, se aukesi yllättäen sisäänpäin. Violettiin kotelomekkoon pukeutunut, paljasjalkainen vampyyri tuijotti Gishlainia suurilla, aavistuksen tavallista enemmän ulkonevilla silmillään, jotka hehkuivat tummien, pörheiden hiusten alta. Hetken aikaa Clemence vain seisoi siinä ovea pidellen, möllistellen lajitoveriaan ilme värähtämättä. Sitten nainen kohotti leukaansa ja hänen kasvoilleen ilmaantui kuin tyhjästä leveä virnistys.
”Haa, puutarhuri!” Pieni vampyyri astui sivummalle kehottaen näin miestä astumaan peremmälle hämärään kartanoon. Ennen oven sulkemista vampyyritar vilkaisi maassa retkottavaa porttia ja hänen virneensä leveni entisestään. Clemence tassutteli myhäillen vasemmalle johtavaan käytävään ja paineli sitten sisään oikealle avautuvasta oviaukosta, jonka takana sijaitsi suuri ruokasali. Siellä seisoi jyhkeä, tummapuinen pöytäryhmä ja toisessa laidassa roikkui rivissä kolme pahoinpideltyä nyrkkeilysäkkiä. Korkeita ikkunoita reunustivat raskaat, tummanpunaiset verhot, jotka oli yöksi avattu hieman raolleen niin, että kuutamon valo pääsi loistamaan sisään. Massiivisen pöydän päässä lepäsi läjä papereita.
”Istu vaan alas. Otatko jotain? Olisi erinomaista maratoonaria, ihan toissaviikolla pullotettua. Tosi rautaista.” Punaiset silmät tillottivat Gishlainia innostuneina.

// Ei mitään kiirettä : D Itselläkin on kaikenlaista puuhastelua työn alla //

Ghislain ei härkähtänyt itsekseen avautuvaa ovea, vaikka moinen saikin hänen hermostuksensa nousemaan seuraavalle asteelle. Mies keskittyi täysin pyörittelemään päässään sitä hänet kaikista synneistään vapauttavaa puhettaan. Ei tässä hätää olisi. Kaikki järjestyisi, kunhan hän saisi suunsa auki... Miehen katse kiersi ympäri eteisaulan katosta seiniä pitkin lattiaan ja vielä toisenkin kerran ennen kuin syylliseksi itsensä tunteva Ghislain sai katseensa pysymään tässä tutkivasti häntä katselevassa talon valtiattaressa. Mies takelteli hetken ja oli täysin hukassa, kunnes sai koottua itsensä. Hyvin tämä menisi, aivan varmasti.
"Tulin siitä puutarhurin paikasta..."
Ghis aloitti ja samassa hänen pelastuksekseen suunnittelemansa monologi katosi kuin savuna ilmaan hänen mielestään.
"Niin... tuota tuosta portista ja eh... ... Olen Ghislain Perrin."
Mies ojensi kätensä hätääntyneesti onnettoman tunnustuksen mutistuaan ja katse painui maahan. Että hän osasikin tehdä vaikutuksen.

Oven sulkeutuessa Ghis ei voinut estää ajatusta että nyt hän oli ansassa. Hieman arkaillen mies seurasi emäntäänsä tämän johdattaessa hänet uuteen huoneeseen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli tekemissä itselleen tuntemattoman vampyrin kanssa muutoksensa jälkeen. Hänellä ei ollut aavistustakaan millä puolalla tämä nainen oli vampyyrien hierarkiassa ja kuinka helvetisti hänen pitäisi pelätä tätä. Pitäisikö hänen kertoa yhteytensä Lukakseen vai pitää omana tietonaan olevansa Lukaksen poikanen. Ghislain tyrskähti, vaikka yritti pitää huvituksen sisällään. Lukaksen lanseerama termi hänestä ja asemastaan vain oli liian koominen.
Ghislain istuutui ja katseli huonetta saadakseen olonsa vakavoitumaan. Hän oli niin hermona, ettei edes huoneen yksityiskohtien ja ulos kuutamoon katsominen muuta kuin lisäsi kierroksia.
"E-ei kiitos... "
Mies ähkäisi - kurkkua kuivasi. Ghislain ei ollut ollut kovin kauaa vampyyri, joten hänen itsehillintänsä verensuhteen oli olematon. Varinkin kun hän oli niin hermostunut yksikin ylimääräinen ärsyke voisi olla viimeinen niitti hallinnan menetykselle. Ja viimeinen asia mitä hän halusi, oli löytää itsensä eläimen tasolle vajonneena vieraan vampyyrittären ja mahdollisen tulevan työnantajansa edestä.
"Voi korvata sen portin!"
Mies parahti.
"Minulla ei ole nyt rahaa, mutta voin työskennellä vaikka ilmaiseksi. Olkaa kiltti ottakaa minut edes koeajalle. Lupaan tehdä parhaani."
Epätoivo vyöryi yli kerta rysäyksellä.

Clemence sulki sivupöydällä hämärässä, kahden lasin takana seisovan viinipullon hellään syleilyynsä. Puutarhuriehdokas kuitenkin kieltäytyi lasillisesta, saaden naisen kohauttamaan olkiaan hivenen harmistuneena. Hän ottaisi joka tapauksessa, viime kerrasta oli kulunut jo turhan kauan. Vampyyrin pienipupillisten silmien läpitunkeva katse iskostui jälleen mieheen, joka oli istuutunut ja jonka kalpea, suoralla nenällä varustettu sivuprofiili hohti pehmeästi kuun valossa. Miehen ääni oli kuulostanut lähestulkoon kauhistuneelta takelteluineen kaikkineen. Ja kun nainen tarkemmin asiaa tunnusteli, hän huomasi sen. Kyllä vain, Gishlain Perrin oli silminnähden hermostunut, mikä sai Clemencen alkuhämmästelyn jälkeen kehräämään mielessään tyytyväisenä. Hänen ailahtelevainen egonsa nautti siitä, että joku toisinaan osoitti jonkinlaista pelonsekaista kunnioitusta häntä kohtaan, sitä kun tapahtui nykyään harmillisen harvoin. Nainen asteli pullo sylissään, lasi toisessa kädessään pöydän luo ja istuutui vastapäätä miestä. Juuri kun hänen takalistonsa kosketti tuolin pintaa, puhkesi lajitoveri hämmentävään, epätoivoa tihkuvaan puheryöppyyn, jota seurasi hengästynyt hiljaisuus. Pitkä, hengästynyt hiljaisuus. Clemence otti kaiken ilon irti työnhakijansa hermostuneisuudesta, pysyi vaiti vakavan näköisenä ja tuijotti toista pöydän takaa pöllömäisillä silmillään.
”Vai niin. Sinä siis hajotit perintöporttini, joka on muuten aikoinaan hankittu tilaustyönä saapasmaasta saakka..” Veripullo laskeutui kovaäänisesti kolahtaen pöydälle.
”… ja josta en ole välittänyt paskanvertaa sen jälkeen, kun ensimmäiset saranat ruostuivat ja päätin pääportin sijaan kulkea sivukautta.” Leveä, sekopäinen virne kohosi vampyyrin naamalle. Hän viskasi jalkansa tuolin toisen käsinojan yli ja asettui tapansa mukaan istumaan sivuttain, selkä hieman mutkalla. Veripullo jäi seisomaan avaamattomana pöydälle.
”Mutta ei parane hötkyillä. En palkkaa ketä tahansa siistimään pihamaatani.” Mikä oli vale, sillä kartanon julkisivu nurmikenttineen ja pensasaitoineen oli niin vallatton ja järkyttävä, että Clemence olisi hätäpäissään palkannut vaikka sokean laaman hoitelemaan ruohotupot.
”Pitäähän minun nyt hieman haastatellakin sinua, eikös tämä ole semmoinen työhaastattelu. Aivan ensiksi voisit riisua paidan päältäsi, jotta näen, oletko semmoinen leffojen puutarhuri jota voin katsella öisin kuutamotuolissa istuessani. Hopi hopi.”

// XD Gish-parka //

//Clemencellä on loistavat työhaastattelu metodit XD //

Ghislain hätkähti pullon kolahtaessa pöytää vasten rikkoen painostavan ja uhkaavan hiljaisuuden, joka oli viedä järjen nuorelta vampyyriltä. Kuitenkaan tilanne ei helpottanut lainkaan talon valtiattaren kertomukse myötä ja miehen kasvoille ilmestyi suoranainen kauhistus.
"O-olen pahoillani."
Ghis mutisi tuijotellen häpeissään jonnekin pöydän alle. Miten hän saattoi olla niin kömpelö ja huono-onninen. Hän oli onnistunut rikkomaan ikivanhan portin, jolla oli varmaan mittaamaton arvo. Hän olisi ikuisessa velkavankeudessa ja vampyyrien elin-ikämittarilla se tarkoitti sitä kirjaimellisesti. Ghis ehti pyöritellä mielessään tusinan verran erilaisia kauhukuvia kunnes vampyyritär - ilmeisesti Ghislainin kärsimysnäytelmästä tarpeeksi nautiskeltuaan - totesi viis veisaavansa ikivanhasta rautaportista. Ghislain tuijotti virnuilevaa naista suu auki loksahtaneena. Ghis kohotti katseensa ja typertynyneenä hänen emäntänsä
"Ahaa... vai niin... olen siitä huolimatta todella pahoillani."
Mies mukelsi ja pieni helpottunut hymy löysi miehen huulille.

Ghis ryhdistäytyi kun keskustelu alkoi palailla siihen varsinaiseen syyhyn jonka vuoksi hän oli tullutkin.
"Minulla ei ole paljonkaan kokemusta käytännön puutarhan hoidosta, mutta opin varmasti nopeasti."
Ghis aloitti myyntipuheensa, yrittäen paikkailla puutteitaan. Kuitenkin matto vetäistiin hänen jalkojensa alta ennen kuin mies ehti kunnolla päästä jaloilleen aiemmistakaan kompastumisistaan.
"Anteeksi kuinka?"
Ghis sopersi ja ilme oli yhtä kysymysmerkkiä. Oliko hän kuullut väärin. Hetken täysin neuvottomana mies haki sanojaan, saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi hän nousi seisomaan ja riisumaan kulunutta farkkutakkiaan. Ghis käänsi selkänsä haastattelijalleen, vaikka mielessä käväisikin kuinka suuri virhe moinen oli, kun kyseessä oli kuitenkin häntä huomattavasti voimakkaampi vampyyri. Kuitenkin jos nainen tahtoisi Ghislainin hengiltä ottaa niin se onnistuisi ilman yllätyshyökkäystäkin. Vain muutaman kuukauden elävänä kuolleena olleesta ruskeatukasta ei olisi mitään vastusta. Mies kiskoi mustan t-paidan yltään ja kylmät väreet vavisuttivat häntä. Miten hän aina onnistuikin hakemaan töitä asemansa liiankin hyvin tiedostavilta vampyyrittäriltä. Edellinen kerta oli vienyt häneltä hengen joten ties mitä tästä uudesta työstä seuraisi. Ghis yritti painaa ikävät muistelonsa Maÿlliksestä taka-alalle. Tämä nainen ei ollut vielä käynyt hänen kurkkuunsa kiinni saati alkanut leikkiä kuinka pitkälle Ghislainin itsehillintä veren suhteen riitti. Tosin tilanne oli erilainen nyt kun Ghis oli itsekin vampyyri eikä vain yön valtiaiden purulelu, vaikka hän oli edelleenkin lähes yhtä pihalla vampyyrien asioista kuin elossa ollessaan.

Ghis kääntyi takaisin talon valtiattaren puoleen ja hymyillen hieman nolostuneena päätään raapien.
"En taida ihan täyttää kriteerejä."
Mies naurahti väkinäisesti. Oli hän portsarina toimiessaan ollut paremmassakin kunnossa, vaikkei hänen kehossaan nytkään mitään häpeämistä ollut, mitä nyt vieraille naisille poseeraaminen oli nolostuttavaa. Kuitenkin ahkera mallina olo taidekoulussa vuosia sitten nosti päätään eikä Ghislainin olo ollut enää niin kamala kuin olisi voinut olla. Mutta ei hän silti kyennyt katsomaan arvioijaansa kasvoihin.

Mekko kahahti tuolia vasten kun vampyyri otti entistä mukavemman asennon, nosti kyynerpäänsä nojaamaan käsinojaan ja painoi kulmahampaansa virnuillen peukalonkyntensä molemmin puolin. Samalla hän kuunteli lajitoverinsa lyhyeksi jäänyttä myyntipuhetta. Ei Cleme aina jaksanut innostua muiden härnäämisestä, mutta tämän hermostuneen, kohteliaan, kaikkea muuta kuin vampyyrin oloisen vampyyrin reaktioita oli hurjan hauska seurata.
Tosin tällä kertaa nainen itse oli se, jonka suu loksahti auki. Hän tuijotti jähmettyneenä kuinka mies nousi seisomaan ja alkoi riisua farkkutakkia päältään. Clemence kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt siemaista pullosta, suullinen olisi nimittäin kaikki purskahtanut pöydälle sillä samaisella hetkellä, kun Perrin kiskaisi mustan t-paidan yltään. Mystisen kartanon valtiattaren eleet olivat kaikonneet ja tilalle oli ilmaantunut transsinomaisesti lihaksikasta selkää tuijottava, hämmentynyt olento.

Huomaamattaan eteen päin nojautunut nainen ei aluksi tiedostanut lainkaan edessään patsastelevan, paljasvartaloisen miehen sanoja. Lopulta ne kuitenkin iskeytyivät pehmeästi jonnekkin hänen aivokoppansa perälle, saaden hypnotisoituneen naisen kohottamaan katseensa mahdollisen tulevan puutarhurinsa kasvojen seudulle. Onnellinen hymy kohosi vampyyrittaren huulille ja hän nojasi jälleen tuolin käsinojaan.
"Tyyppi on ihan sekaisin. Kuka nyt alkaa paljastelemaan itseään tuntemattomalle." Käheä, hiljainen nauru, joka ei syvyydestään huolimatta ollut ilkeä vaan lämmin, täytti kaikuen ruokasalin. Clemence hiljeni ja jäi tuijottamaan Perriniä äkkiä hieman vakavempana. Jostain syystä vampyyrille nimittäin tuli tunne, joka kehotti häntä pitämään tämän olennon lähistöllään.
"Osaatko taistella? Ampua? Miekkailla? Mätkiä nyrkeillä? Lentää?" Se, miten noista kysymyksistä yksikään liittyi millään lailla puutarhan hoitoon, oli naiselle täysin loogista. Mikäli hän aikoi ottaa jonkun alaisekseen ja hyörimään lähes päivittäin tiluksilleen, tuli tuon jonkin osata puolustaa edes itseään. Kaikenmaailman hihhuleita kun sattui sillointällöin vierailemaan.

//Nyt tuli vähän kehnoa tekstiä, mutta jospa sillä selviää //

Ghis meni hivenen hämilleen joutuessaan vastaamaan jokaiseen esitettyyn kykyyn kieltävästi. Jos hän osasikin itsepuolustusta ja muutaman kikan mitä portsarina toimiessa oli hyödyksi, ei niistä ollut mitään apua vampyyrejä vastaan. Hänellä oli kykyjä... ainakin luultavasti, mutta ne olivat täysin hallitsemattomia. Hän kuuli toisten mieleen, mutta vain satunnaisesti tavoittaen silloinkin vain yksittäisiä sanoja ja tuntemuksia. Aina hän ei edes ollut varma oliko se kyky vai vain ensimmäinen merkki hulluksi tulemisesta. Ja se toinen, ilmeisesti Lukasilta peritty taito hallita varjoja... tosin Ghislainin tapauksessa se ei ollut mitään hallintaa. Mies hieroi niskaansa ja yritti hymyillä.
"Olen ollut vampyyri vasta... hetken aikaa..."
Mies koki tarpeelliseksi puolustella niin itselleen kuin talon valtiattarelle.
"Ja eikö minun pitänyt vain hoitaa puutarhaa?"
Mies lisäsi toiveikkaasti istuutuessaan takaisin alas t-paita yhä kädessään myttynä. Pitäisikö hänen huokaista helpotuksesta, koska olihan työhaastattelu selkeästi mennyt metsään vai yrittää paikkailla tilannetta vielä. Hän kyllä tarvitsi rahaa. Neljätoistavuotiaaseen poikaan kun tuntui uppoavan kepeästi tonni jos toinenkin eikä Mars ollut ollut kovinkaan innoissaan kun Ghis oli joutunut myöntämään, ettei hänellä ollut varaa ostaa tälle uusia luistimia.

Marsin pohtiminen ja toivottoman rahatilanteen pyörittely eivät mitenkään edes auttaneet sitä että Ghislain olisi noussut siitä istumasta, kiittänyt talon valtiatarta ajastaan ja lähtenyt.
"Öh... elossa ollessani olin esimiehenä vampyyribaarissa Crokissa... "
Ghis aloitti. Toivottavasti nainen ei pyytäisi häneltä suosituksia. Eihän Ghislainia oltu edes virallisesti erotettu työstään Crokissa, mutta mies tiesi tasan tarkkaan ettei hänellä ollut mitään asiaa Maÿlliksen reviirille jalallaankaan jos tahtoi pitää kuolleen elämästään kiinni.
"Pärjäsin siellä hyvin, joten en usko että tietystä puutteistani tulee puutarhurin työssäkään ongelmaa."
Mies sepitti ja hymyili jotain itsevarmuutta tavoittelevaa hymyä. Hyvinhän Crokissa oli sujunut tosiaan... mitä hän nyt vain oli kuollut siinä duunissa. Ghis yritti pitää huokauksen sisällään. Mitä hän oli kuvitellut hakiessaan ihmisenä vampyyrille töihin baariin joka kuhisi olentoja janoamassa hänen vertaan? Olisiko hän nyt yhtään viisaampi... Rauhallista kukkien istuttelua päivästä toiseen... miten typerä kuvitelma. Hän oli halunnut vain elämänsä tavanomaisuuden takaisin. Ehkä se ei vampyyrinä ollessa tarkoittanut kahdeksasta neljään työvuoroja, mutta edes jotain.
"Voin varmaan pukea jo... vai oliko vielä jotain?"
Ghis heilutteli kevyesti paitaansa käsissään ja silmäili vampyyritärtä. Tuolta naiselta saattoi odottaa mitä tahansa.

//Anteeksi taas kauhea kesto. Olen niin onneton olento toisinaan.//


Clemence hymähti hiljaa Perrinin vastaukselle ja antoi katseensa kiertää jo turhankin tutussa ruokasalissa miehen istuutuessa jälleen häntä vastapäätä.
"Niin, nykyään ei ole kai enää sitä ongelmaa..." Vampyyri piti pienen teatraalisen tauon toivoen lajitoverin kysyvän ihmeissään "mitä ongelmaa". Hetken odoteltuaan hän kuitenkin jatkoi kepeästi: "Kun kaikki ympärilläsi tuntuu tahtovan sinut hengiltä. Aikoinaan oli pakko opetella hyödyntämään voimiaan mahdollisimman nopeasti. Tuntui että elämä oli silloin yhtä pakoon juoksemista. Tai taistelemista. Nykyään lienee toisin."
Veripullon puukorkki aukeni vaimeasti poksahtaen. Clemence kaatoi paksua nestettä toiseen laseista ja laski sitten pullon takaisin pöydälle. "Niin..." hän mutisi kuin itsekseen. "Ehkä olen vain juuttunut menneeseen ja käyttäydyn yksinkertaisesti vainoharhaisesti olettaessani, että puutarhurillanikin tulee olla kaikenkattavat taistelutaidot." Hän siemaisi lasista ja makusteli mietteliäänä. Pieni puistatus kulki pitkin hänen selkäpiitään kun Perrin mainitsi Crokin. Viheiliäinen loukko täynnä toisiaan mielisteleviä vampyyreja leikkimässä olevansa jollain tavalla normaaleja ja yhteiskuntakelpoisia. Ällöttävää.
"Hmmh. Kai sitä voisi pitää jonkinlaisena saavutuksena, että uskaltauduit ihmisenä ollessasi töihin verta imevien sekopäiden joukkoon."
Clemence nyökkäsi vastaukseksi nallekarhumaisen miehen pyyntöön pukea paita takaisin päälleen. Hän ei voinut olla virnistämättä ajatellessaan mitä kaikkea muuta olisi voinut pyytää Perriniä työhaastattelun varjolla tekemään, ja mihin kaikkeen tuo olisi mahdollisesti suostunut. Mutta niin rivo hän ei sentään ollut. Ainakaan näin selväpäisenä.

"Arvaa mitä, Perrin. Minä pidän sinusta! Vaikutat rehelliseltä ja... joustavalta työntekijältä." Vampyyri ojentautui hilpeästi leveän pöydän yli lähemmäs sen keskellä komeilevaa paperiläjää. Hän viskasi muutaman tulosteen syrjään, löytäen pian oikean nipun. Kapeat sormet työnsivät papereita ja niiden päällä lepäävää mustekynää lähemmäs vastapäistä miestä. Pöllönsilmät tapittivat Gishiä valkuaiset hämärässä himmeästi hehkuen.
"Työsopimus. Ole hyvä ja tutustu."

//Eipä mitään. Ei nämä minullakaan mitään kovin nopeasti toteutuvia näytä olevan. Lagasin koko kesän -.-' //

Ghislain olisi tosiaankin halunnut tietää mistä ongelmasta talon valtiatar puhui, mutta muisti viime hetkellä lupauksensa pysyä poissa ikävyyksistä ja kiskoi viimein paidan päälleen. Miksi hän edes oli riisunut sen... Mies tähyili seinille. Hän oli aivan vampyyrien tossun alla. Ikäväkseen Ghis sai vastauksen ilmassa houkuttelevana leijuvaan "ongelmaan". Miehen ilme musteni. Hän oli saanut tarpeekseen juosta pakoon viime aikoina ja hän ei kaivannut sellaista lisää vain, koska ei ymmärtänyt niin sanottujen voimiensa päälle yhtään mitään. Se että hän kuuli tai tunsi toisten mielenliikkeitä omassa päässään oli häiritsevää, mutta vielä kuitenkin helposti sivuutettavissa epäselvyytensä ja satunaisuutensa vuoksi.  Hän halusi vain olla tavallinen... niin valheellinen kuin termi olikin.

Nuoren vampyyrin itsetutkiskelu keskeytyi täysin veren hajun tulvahtaessa aisteihin. Mies ei voinut mitään huulien lipaisulle ja olo muuttui levottomaksi. Ghis ei edes huomannut sormiensa rummuttavan hiljaa pöytälevyä katseen kiinnittyessä täysin verellä täyttyvään lasiin. Kuitenkin keskustelu ja tilanteen hermostuttavuus saivat miehen keskittymisen palautumaan tai ainakin melkein.

"Ki-kiitos..."
Ghis änkytti hämmästyneenä pidellen käsissään sitä ratkaisevaa paperiarkkia. Hän ei pystynyt kunnolla keskittymään mitä paperissa sanottiin ja joutui aloittamaan alusta useampaan kertaan. Päällimmäisenä ei suinkaan miehen mielessä ollut ilo uudesta työstä ja säännöllisistä tuloista., vaan pelko. Hänen vakaa aikomuksensa oli ollut pysyä mahdollisimman kaukana epäkuolleista ja elää niin ihmismäisesti kuin suinkin. Mutta kohtalo selvästikin oli toista mieltä.
"Kirjoitan varmaan nimeni tähän..."
Ghis totesi vaan sanoakseen jotain. Hän ei sotkeentuisi vampyyrien välisiin klikkeihin. Hän tekisi vaan työnsä ja kaikki sujuisi hyvin. Antamatta sen epäilyksen äänen vaikuttaa Ghin ojensi paperin uudelle työnantajalleen.
"Jos sopii niin tutustuisin mielelläni paikkoihin, jotta pääsisin aloittamaan mahdollisimman pian."
Mies sai hymyn kasvoilleen, vaikka hänen ajatuksensa hyppäsivät ensimmäisenä itsepintaisiin rikkaruohoihin kiveyksien välissä ja sitä myöten riehaantuneisiin ruusuihin. Ainakaan työn puutetta ei tarvitsisi surra.

Vampyyrin silmät seurasivat tarkkaavaisina lajitoverin kättä tuon tarttuessa mustekynään ja siirtäessä sen kärjen paperille. Naisen sisuksissa käväisi lähes huomaamaton muljahdus kun hän tajusi, että ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin hän päästi jonkun vapaaehtoisesti nuuskimaan ja pyörimään tiluksilleen, Olgaa lukuunottamatta. Epävarmuus kaikkosi kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Hänellä ei ollut tapana katua päätöksiään.
"Tervetuloa sitten vain palvelukseen, Perrot!" Clemence otti sopimuspaperin vastaan, taitteli sen näppärästi pieneksi nytyksi ja sujautti mekkonsa kaula-aukosta sisään.
"Hirveä hoppu päästä raatamaan! Ei sillä että se mitenkään huono asia olisi." Nainen kulautti lasinsa tyhjäksi ja ähkäisi tyytyväisenä noustessaan ylös tuolista. "Mennään sitten."
Hän kohosi irti lattiasta ja lähti leijailemaan takaisin käytävälle josta he olivat tulleetkin. He ohittivat kaikessa hiljaisuudessa yläkertaan vievän portaikon. Jostain talosta kantautui vaimeaa, aavemaista ulinaa. "Televisio taisi jäädä päälle," Clemence totesi. Asunnossa leijaili tupakan ja vanhan puun tuoksu, johon sekoittui ripaus "Yön huumaa", suhteellisen kallista parfyymia. Vampyyritar avasi ulko-oven, jonka vieressä seinällä roikkui massiivinen pumppuhaulikko. Pihamaalla odotti aivan yhtä kaoottinen ruoho, pensas ja puustoviidakko kuin aiemminkin. Mihinkäpä se siitä olisi kadonnut. Clemence astui ulos ovesta ja jäi ylimmälle porrasaskelmalle ihailemaan karmeaa pihamaataan.
"Odotahan kun näet takapihan,"hän lausahti hilpeästi ja katsahti puutarhuriinsa.