My life is what you call history

// Sigmund & Raul kiitos //

Kummallisesti alkanut vapaa päivä oli johdatellut Arietten Decin nurkiilta takaisin Chênevalien katujen joukkoon ja lopulta osoitelappua seuraten Mélangen eteen. Nainen katsoi toista kulmaa kohottaen pienen liikkeen ovea, kunnes tunki osoitelapun taskuun ja seisahtui hetkeksi peilaamaan kuvaansa liikkeen ikkunasta. Naisen pitkät laineikkaat hiukset olivat aamun jäljiltä yhä hieman sekaisin ja niiden päälle vedetty post-boy hattu peitti niiden holtittomuutta vain hieman. Naisen asu näytti siltä mitä olikin: kiireessä kasaan raapaistu. Ariette pudisti päätä itsekseen, kunnes sulki oman ulkonäkönsä ajatuksiensa ulkopuolelle ja astui sisään liikkeeseen.

Kevyt hämärä kävi hetkeksi Arietten silmille, kunnes nainen tottui uuteen valaistukseen. Hänen silmiensä edessä avautui hyllyjä ja pöytiä, joitka olivat täynnä erilaisia lehtiä, levyjä, kirjoja... Mitä ikinä saattoikaan toivoa löytävänsä, mikäli vain keräili jotakin. Ariette vilkuili hetken ympärilleen etsien silmillään Raulia, muttei havannut miestä heti. Sen sijaan naisen katse osui muutamaan vinyylin kanteen, jossa oli tuttuja jazz artistien nimiä. Ariette hymyili itsekseen muistoilleen yhdestä jos toisestakin konsertista.

/& Anteeksi! Kökkö aloitus ^^ //

Miehen koko siihenastinen päivä oli kulunut edellisen kuukauden kirjanpitoa syynätessä. Raul oli vastoin kaikkia tapojaan onnistunut kadottamaan erään tavarantoimittajan listan ja unohtanut tarkistaa saapuneiden tuotteiden määrät ja laadun. Hän oli ollut viimeiset viikot niin huolimaton, että epäili saaneensa jonkin vakavan sairauden joka vaikutti ajatuksen kulkuun ja järjen käyttöön. Siinä rastapää siis puhisi, takahuoneessa pienen pöytänsä ääressä ryhti kumarassa ja kulmat kurtussa. Lista oli löytynyt, nyt hänen täytyi enää muistella, minne oli minkäkin erässä saapuneen laittanut ja paljonko mitäkin oli ollut. Mutta kun hän koetti pinnistää mielessään kolme viikkoa sitten saapuneiden Tom Jonesin SexBomb paitojen lukumäärää, alkoi ajatus saman tien lyödä tyhjää tai karkailla aivan muille maille. Raul ähkäisi turhautuneena ja nojasi kiikkerään toimistotuoliinsa. Hän suuntasi syvänruskeiden silmiensä katseen jalkoihinsa, jotka näyttivät taas lyhentyneen aamusta. Viime aikoina myös miehen koko oli vaihdellut kauhistuttavan usein omia aikojaan, vaikkakaan ei onneksi kovin radikaalisti. Mitä ihmettä oikein oli tekeillä?

Juuri kun Raul alkoi harkita stressin oireiden googlettamista, liikkeen ovi kävi. Se olisi sitten päivän ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen asiakas, keskellä viikkoa kauppa harvoin kävi kuin siimaa, tai mitään siihen viittaavaakaan. Rastaletti nousi vaivalloisen oloisesti tuolista, suoristautui ja totesi olevansa lähes normaaleissa mitoissaan. Ei siis syytä huoleen. Hän astui ulos toimistokammiostaan ja odotti näkevänsä jonkun vakioasiakkaistaan vetelehtimässä kuuntelunurkkauksessa, joka kuitenkin huokaili tyhjyyttään. Mies käänsi katseensa pientä liiketilaansa kohti ja pian hänen näkökenttäänsä osui vinyylejä tutkivan vaalean, siron naisen sivuprofiili.
Ensin Raul huomasi ilahtuvansa Arietten näkemisestä. Seuraavaksi hän hirvityksekseen huomasi kasvavansa suuremmaksi ja suuremmaksi, kykenemättä lopettamaan.
"Varo," hän lausui matalalla ja hämmästyttävän rauhallisella äänellä, koettaen samalla astua mahdollisimman kauas naisesta.
Miehen jalat venähtivät ensin hyvin nopeasti pidemmiksi ja alkoivat sitten tavoitella hitaammin sopusuhtaisuutta. Jykevimmiksi muuttuneet rastat saavuttivat putiikin kattoa ja hetki hetkeltä levenevät hartiat repivät paidan matonkuteiksi. Samoin kävi miehen housuille. Raul kumartui matalammaksi jottei iskisi päätään kattoon tai oikeammin sen läpi. Pian hän joutui pudottautumaan mahdollisimman varovasti polvilleen ja koukistamaan selkänsä. Hän suojasi kriittisiä paikkojaan epätoivoisesti kämmenellään. Miehen mieleen hiipi kohtaus ö-luokan kauhukomediasta. Joskin hänestä tämä kaikki tuntui vain kauhealta.

//Ajattelin pistää heti tuulemaan! :'D//

// Boom chica wow wow //

Ariette oli keskittynyt vinyylien selaamiseen, eikä ensin huomannut tilaan astunuttta Raulia, kunnes kuuli rauhallisen varoituksen. Nainen katsahti sivulle ja astui sen jälkeen askeleen taaksepäin lähinnä refleksinä. Sídhe kohtasi tutut kasvot, mutta jokin oli poikkeuksellisesti erilaista, sillä tuttu rastapää oli huomattavasti suurempi kokoinen kuin viime näkemällä. Arietten suu aukesi ilman, että nainen sai aluksi mitään järkevää sanottua. Hän vain tuijotti kuinka Raulin keho laajeni aivan uusiin mittoihin.

"Hyvä ihme, mitä sinulle oikein tapahtuu!" Sai Ariette vihdoin huudahdettua, kun alkoi näyttää siltä, että Raul ei todellakaan ollut oman kasvuprosessinsa johdossa. Nainen alkoi käymään päässään läpi sopivia taikoja, jonka avulla tilanteen saisi hallintaan, muttei äkkiseltään keksinyt yhtäkään. Sen sijaan nainen alkoi huolestuneena vilkuilla kattorakenteita. Jos kasvu ei lakkaisi, Raul olisi pian läpi rakenteista!

"Hallitseko sinä tuota vai et?" Nainen sai lopulta jatkettua korotetulla äänellä. Yllätyksen sekainen järkytys yhdistettynö huolestuneisuuteen paistoi naatalin auringon tavoin sídhen äänestä. Ariette ei ollut omin silmin ikinä nähnyt vastaavaa, vaikka oli kuullut toki erilaisista taioista, joiden avulla saattoi muuttaa kokoaan.

// Kökkimys //

Juuri kun nainen päästi viimeisen, kauhusta ja huolesta pursuilevan kysymyksen suustaan, Raulin kasvu loppui. Hän jähmettyi täysin liikkumattomaksi paikoilleen eikä kääntänyt ensin edes katsettaan vaaleaa olentoa kohti, peläten pienelläkin lihaksen liikautuksella murskaavansa jotakin. Rastapään jalat olivat mahtuneet asettumaan juuri sopivasti niin, ettei mikään tai etenkään kukaan muu kuuntelunurkkauksen nojatuolia lukuun ottamatta ollut kärsinyt pienintäkään vahinkoa. Saatettuaan tämän huojentavan tiedon aivoihinsa, alkoi epätoivoinen yrittäminen: Raul koetti kuumeisesti kutistaa itseään normaaliin kokoon, mutta hänen ajatuksensa risteilivät sillä hetkellä liian sekavina jotta tahdon kohdistaminen kaikin voimin koon muuttamiseen olisi onnistunut.
Hetken aikaa hämyisessä putiikissa vallitsi hiljaisuus, josta satunnainen ohikulkija ei olisi osannut päätellä mitään tavallisesta poikkeavaa olevan tekeillä.

Mutta sitten ilmoille kohosi pitkä, syvä ja matala huokaus. Raul käänsi varovasti päätään, joka oli edelleen kenossa jottei osuisi kattoon. Valtavat ruskeat, aavistuksen häpeää heijastelevat silmät katsahtivat nopeasti Arietteen, mutta siirtyivät pian tuijottelemaan jonnekin muualle, minne tahansa, kunhan ei noihin kasvoihin.
"Voisitko... lukita oven lähtiessäsi", mies lausui hiljaa. Varovaisesta puhetavasta huolimatta tumma ääni jäi väreilemään hieman tavallista syvempänä ilmaan.

Ariette tuijotti nyt hiljaisena Raulin pysähtynyttä kasvuprosessia. Mies oli venähtänyt hillittömän kokoisesti selkeästi hallitsematta muutosta itse. Naisen päässä edellinen tapaaminen alkoi saamaan selkeämpää kaavaa. Tämä kaikki selitti miehen kiinnostuksen Decin kävijöihin ja taikaolentoihin. Mies oli itse sellainen. Tai sitten oli kirottu. Ariette puntaroi yhä vaihtoehtoja mielessään, kunnes tälle tuli mieleen loitsu, joka voisi hyödyttää heitä hetkellisesti. Hän sukaisi hieman kasvoilleen valahtaneita pitkiä hiussuortuvia takaisin korvan taakse ja oli juuri avaamassa suunsa, kun Raul puhui ensin. Pyyntö sai Arietten kohottamaan kulmiaan. Ja nytkö hänet sitten vain heitettiin ulos?

"Ehei kuules, jos tilanne ei ole hallussa, niin en minäkään lähde kotiin ennen kuin olet normaaleissa mitoissasi -- olettaen että nämä eivät ole normaalit mittasi." Ariette vastasi ja virnisti hieman loppuun keventääkseen ilmapiiriä. Puhuessaan nainen oli käärinytt hihojaan hieman ylöspäin ja jatkoi saman tein.

"Onkin ollut eräs loitsu jota olen jonkin aikaa halunnut kokeilla vieraassa tilassa. Sillä luodaan toinen todellisuus valmiin todellisuuden sisälle, joka sallii meidän hieman laajentaa olemassa olevaa tilaa kosmiseen toiseen todellisuuteen. Tai niin sen voisi näin äkkiseltään selittää. Ei mitään valtavaa määrää, mutta ehkä ainakin pari metriä jokaiseen suuntaan, saat pääsi suoraksi." Arietten oma luonnollinen positiivinen huolettomuus oli valloittanut takaisin oman paikkansa naisen hämmästyksen jälkeen. Nyt nainen mittaili katseellaan hieman tilaa ja venytteli sormiaan vuorotellen oikealla ja vasemmalla kädellään valmistautueen pieneen loitsuun. Taika oli itseasiassa sama, jolla koko sídhe-yhteeisön alkuperäinen koti oli olemassa. Tietenkin suurempana ja mittavampana, eikä yhdellä olennolla olisi ikinä voimaa yksinään luoda sen kaltaista ulottuvuutta, mutta muutamia neliömetrejä kerrallaan, kuten Ariette oli luonut oman kotinsa.

Raul oletti ja oikeastaan toivoikin naisen syöksyvän sulavalla, tanssahtelevalla tavallaan ulos pienen liikkeen ovesta. Tilanne oli hänelle äärimmäisen hankala, pitkiin aikoihin ei mies ollut menettänyt kykynsä hallintaa näin totaalisesti. Ei vuosiin. Valtaisat, paksut rastat viistivät lattiaa kun tummat silmät kääntyivät hämmentyneinä katsomaan vaaleaverikköä, joka ilmoitti tomerasti, ettei lähtisi minnekään ennen kuin Raulin koko oli palautettu ennalleen. Päälle Ariette vielä murjaisi jonkin vitsin tapaisen. Rastatukka kyykötti mykistyneenä paikoillaan, kykenemättömänä sanomaan mitään. Hän ei ollut koskaan ennen tavannut ketään, joka olisi suhtautunut hänen kiroukseensa noin estottomasti, lähestulkoon... aurinkoisesti. Ehkä syynä olivat naisen omat kyvyt ja taikavoimat: niin pitkän elämän jo elettyään tuskin hämmästyi enää kovin helposti. Tai ehkä kyse oli vain Ariettesta itsestään, tuon persoonasta ja luonnosta. Miksei kummastakin?

Raul ei saanut sanaa suustaan, katsoi vain aavistus pakokauhua ilmeessään kuinka nainen otti tilaa ympärilleen ja puheistaan päätellen valmistautui loitsimaan. Toinen todellisuus? Tilan laajentaminen? Vaikuttaisiko se hänen rakkaaseen putiikkiinsa? Mitä se tarkalleen tarkoittaisi?
”Oletko nyt ihan varma mitä teet?” Raul tiesi kuulostavansa röyhkeältä, totta kai nainen tiesi mitä teki. Siltikin miehen valtasi epäluulo. Pian tapahtuisi jotain, mistä hänellä ei ollut minkään laista kokemusta eikä tietämystä, se pisti tummaverikön väkisinkin tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hän oli tottunut pitämään langat tiukasti kourissaan, varsinkin omassa, tuttuakin tutummassa liiketilassaan.

Ariette tavoitteli mielessään muutamia säkeitä ja kertaili lyhyen loitsun ulottuvuuksia. Tila ei ollut kovin hankala muuttaa, mutta pääasiassa kannatti keskittyä kattoon, koska tavaroiden siirteleminen tuottaisi lisävaivaa. Raulin epäileväinen kommentti nosti kevyen virneen Arietten kasvoille. Toinen oli selkeästikin huolissaan siitä, että satoja vuosia vanha mummo vetelisi seinät nurin puodista!

"Ei hätää, se ei tee muutoksia tähän todellisuuteen, olen muokannut omaa taloani samalla tavalla." Ariette vastasi aurinkoisesti hymyillen.
"No niin, nyt aivan paikoillaan." Ariette sanoi aivan heti edellisen kommentin jälkeen ja sulki silmänsä muutamaksi sekunniksi. Sen jälkeen nainen levitti kätensä sivuille ja lausui sanan kielellä, joka ei muistuttanut mitään ihmisten käyttämää. Pitkälle venytetyt sirot käsivarret siirtyivät sen jälkeen molemmat osoittamaan kattoa, kämmenet ylös päin suunnattuna ja Ariette taivutti hieman polviaan kuin valmiina työntämään katon paikoilaan. Toinen tiukka vieraskielinen sana ja Ariette ponnisti ylös päin pienen hypyn siivittämänä ja katto humahti ylös päin viitisen metriä. Tämän jälkeen Ariette avasi silmänsä tarkastellakseen lopputulosta. Kirjahyllyt näyttivät nyt tilaan naurettavan pieniltä.

Raul keskittyi hengittämään ja pitämään päänsä kasassa kun Ariette alkoi puhua kielillä, joiden kaltaisia mies ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Tummat silmät seurasivat sirojen käsien liikkeitä jokseenkin hätääntyneinä. Vaalea nainen sulki silmänsä, mutta Raul ei tohtinut. Hän tuijotti naista joka hyppäsi ilmaan kuin hidastetussa filmissä. Rastatukka pelkäsi jotain hurjaa tapahtuvaksi mutta kaikki kävikin pehmeästi ja hyvin kivuttomasti. Katto vain yksinkertaisesti kohosi ylemmäs hyvin äänettömästi, jättäen kaiken muun näyttämään suhteettoman pieneltä. Raul kyhjötti hetken jähmettyneenä paikoillaan, kunnes ymmärsi kohottaa hieman päätään, varovasti, kuin peläten näkymättömän katon ottavan vastaan. Mies sai lopulta suoristettua päänsä ja selkänsä kokonaan. Hän naurahti hieman hermostuneesti ja katsoi Arietteen kiitollisena. Sitten hän muisti jälleen oman alastomuutensa ja lähti varovasti viemään kättään takahuoneen avoimelle ovelle, siitä sisään ja kohti pienen ”ylityöpesänsä” päällä lepäävää vihreää vilttiä. Raul vetäisi sen varovasti luokseen ja asetteli sen parhaansa mukaan peittämään alapäänsä. Viltti oli toki pieni, mutta riitti piilottamaan kaikkein kriittisimmät alueet.
”Yleensä ehdin vähän varautua tällaiseen... anteeksi,” mies lausui ja kohensi vielä asentoaan. Arietten taika helpotti huomattavasti hänen oloaan, joka oli tarpeeksi vaikea ilman päätä särkevää kyhjöttämistä. Sitten Raul nyökkäsi ovea kohti.
”Jos tosissasi meinaat jäädä, voisitko lukita oven. Mieluummin välttelisin asiakaspalvelu hommia tässä tilassa.” Hänen päänsä ehti jo kehittää kauhuskenaarioita kirkuvista asiakkaista. Tai vielä pahempaa: uteliaista ja ylikiinnostuneista asiakkaista jotka kiertelisivät häntä kuin haaskalinnut ja tökkisivät kylkiin petolinnun kynsillään.

Ariette silmäili työnsä tuloksia tyytyväisenä, ennen kuin vasta nyt kun kaikki kohellus oli ohi, huomasi tuijottavansa alastonta miestä. Kiireesti hyvinkin siveellisellä ajalla kasvanut neitokainen käännähto ympäri ja tuijotteli ulos ikkunasta samaan aikaan kun toinen haperoi vilttiä jostakin nurkan takaa, aina välillä vilkaisten taakseen. Kun Raul taas raotti suutaan ovesta, Ariette lähti heti viilettämään ovelle.

"Ah, totta, se kaiketi olisi viisasta. Anteeksi, en ollenkaan ajatellut - tai keskittyny - tai mitä vain." Nainen selitteli matkalla miten oli antanut katseensa liikkua niin vapaasti. Kun Ariette saavutti oven, nainen nappasi sen lukkoon ja kurkisti samalla kujalle, kukaan ei tuntunut näkevän tapahtumaa ja ulos päin huone näyttäisi samalta kuin ennenkin. Niin kuin Arietten kotikin.

"Taidat kyllä olla selityksen velkaa herraseni. Et viime kerralla antanut ollenkaan ymmärtää että itselläsi on myös siteitä taikamaailmaan." Ariette lausahti hieman vakavammalla äänellä, silmäillen yhä ikkunoista ulos. Nainen ei varsinaisesti ollut vihainen tai huolissaan, mutta tietynlainen pettymys sitä kohtaan, miten avoin hän oli ollut Raulille ja miten paljon mies oli samassa minikeskustelussa pitänyt itsellään, kalvoi naisen mieltä.

Kun Ariette puuhaili ohikiitävän hetken oven parissa, Raul painoi pikaisesti tuskastuneet kasvot kämmeniinsä ja antoi sormiensa sitten valua raskaina naamaa myöten takaisin paikoilleen. Hänen päässään rakentui palikoista jonkinlainen suorakulmio, hitaasti mutta kuitenkin. Ehkä hän onnistuisi vielä selviämään hengissä tästäkin häpeästä. Nainen oli itsekin taikaolento, internettutkimuksista päätellen jonkinlainen haltia, joten tuolta ehkä heruisi ymmärrystä paremmin kuin joltakulta muulta tavan tallaajalta. Arietten vakavat sanat tavoittivat selin olevan Raulin korvat. Mies ei pitänyt vaaleaverikön pettyneestä äänensävystä, se sai hänet tuntemaan olonsa jälleen teini-ikäiseksi. Partasuu kyllä ymmärsi, mikä naista nakersi. Tuo oli täysin yllättäen joutunut todistamaan hyvinkin kummallisia tapahtumia, ja paino sanalla yllättäen. Raul kun ei ollut maininnut mitään heidän ensimmäisellä tapaamisellaan, aivan kuten Ariettekin totesi, huolimatta siitä kuinka avoin nainen oli puolestaan ollut. Raul liikahti hivenen hämmentyneenä, mutta puhui sitten rauhallisesti vakaalla, matalalla äänellään.
”Ei ole kovin fiksua kertoa kaikkea itsestään ensimmäisellä tapaamisella. Kuten itsekin totesit viimeksi; koskaan ei voi olla liian varovainen.” Mies tuijotti jonnekin eteensä mietteliäänä, kunnes lisäsi:
”Saisit olla hieman varovaisempi. Minäkin olisin voinut olla vaikka mikä rasistinen taikaolentojen pieksijä.” Sanat kuulostivat hienoisesti syytökseltä, vaikka heijastivat todellisuudessa aivan toisenlaisia tunteita. Ikävä kyllä tunteiden ilmaisu ei ollut koskaan ollut Raulin vahvinta alaa. Hän nykäisi rastastaan, kuten aina ollessaan hermostunut.

Ensin liikkeen ikkunasta peilautui takaisin kasvot, joiden kulmat kurtistuivat vihaisina ja ärtymys loisti pitkien ripsien takaa. Ariette katsahti omiin silmiinsä ja tuijotti itseään hetken. 339 pitkää vuotta. Lähes 10 erilaista aliasta. 10 erilaista minuutta. Miten tuo mies, joka ei ollut elänyt edes puolta vuosisataa, voisi ymmärtää, millaista on kun kukaan ei muista niitä asioita, mitkä tuntuivat tapahtuneen eilen. Ja sitä hetkeä, kun päättää vihdoin olla oma itsensä, eikä jatke jollekin, joka oli olemassa joskus aikaisemmin. Lasi heijasti tietävät silmät, haikeat silmät. Vuosien paino ei ehkä ikinä näkyisi Arietten kasvoilla, mutta se tulisi aina tuntumaan naisen harteilla.

Ariette veti syvään henkeä, pyyhki mielestään pois ankeat ajatukset ennen kuin nuorikko ehtisi niitä arvata ja kääntyi kohtaamaan tämän ylikasvaneen ruumiin. "Sinulla, herraseni, ei ole mitään neuvottamaa minulle, ennen kuin palaat 1800-luvulle kokemaan aimo annoksen todellista ja kokonaisvaltaista noitavainoa ja mikäli sen jälkeen sinulla on vielä tarvetta esittää ehdotuksia varovaisuudesta, kuuntelen mielelläni." Ariette vastasi tätimäiseen torumistyyliin leikitellen, eikä antanut mietteidensä tuntua tai näkyä äänessään. "Teillä nuorilla ei ole mitään käsitystä siitä miten sallivaisia nykyajan ihmiset ovat, saatika sitten siitä miten paljon olennoilla on tietoa kaikesta. Voi kuule, sitä aikaa kun meillä ei ollut kuin kaduilla puhutut huhut, sillä sanomalehdet olivat täynnä rppagandaa tai liian kalliita!" Ariette jatkoi nauravaisella päivittely-äänellään.

Arietten toteamukset vetivät jättiläismiehen hiljaiseksi. Raulin otsa rypistyi ja hän koetti kuumeisesti löytää sanoja joilla vakuuttaa, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut päteä itseään todennäköisesti huomattavan paljon pidempään eläneelle ja elämää enemmän nähneelle naiselle. Vaikka sitähän hän juuri oli tehnyt. Siinä samassa hän tunsi olonsa varsin typeräksi. Vaaleaverikön leikkisä tyyli torua ja naurava ääni saivat miehen kuitenkin rentoutumaan nopeasti, eikä kulunut aikaakaan kun hän jo huomasi hymyilevänsä aavistuksen.
"Meillä nuorilla", hän toisti Arietten sanat ja pudisti päätään huvittuneesti tuhahtaen. "Siitä on aikaa kun joku on sanonut minulle noin." Sitten Raul kiirehti korjaamaan puheitaan: "Tarkoitan siis... että tajuan kyllä että olet elänyt... paljon pidempään. Tuntuu vain hassulta kuulla jotain tuollaista jonkun... tuon näköisen suusta." Ruskeat silmät etsiytyivät tarkastelemaan pienenpientä kahvinkeitintä. Mies hyrähti jälleen naisen sanoille sanomalehdistä. Tuolla olisi varmasti lukemattomia kertomuksia elämästään, eikä Raul osannut sillä hetkellä ajatella sitä minään muuna kuin uskomattoman mahtavana asiana.
"Olet oikeassa. Mikäs minä pojankloppi olen sinua neuvomaan." Hän hymyili varovasti. "Ja kuka noin ystävällistä ja viattoman oloista otusta haluaisikaan vahingoittaa. Minä olen sentään ruma ja karvainen", hän naurahti.

Ariette hymyili Raulille tämän pinnistellessä vastauksensa kanssa. Sídhe oli pistänyt miehell jauhot suuhun, mutta onneksi vain hetkeksi. Ariette ei suoranaisesti voinut sanoa olevansa tottunut siihen, että joku yritti painiskella hänen ikänsä ja ulkonäkönsä luomassa sekavuudessa. Hänen oppilaansa eivät edes yrittäneet, osa kyseenalaisti hänen tarinoitaan ja uskoi yhä lehtikuvien nimien olevan eri ihmisiä. Toisille taas Ariette oli jakautunut opettajaksi ja historialliseksi olennoksi, mutta kukaan ei aiemmin ollut yrittänyt - ainakaan Arietten läsnäollessa - yhdistää niitä päässään.

Ariette naurahti kepeästi miehen viimeiselle huomautukselle. Haltiamaiset sídhet, harvoinpa niin, he joutuivat vihan kohteiksi. Useammin historiassa kotiorjiksi tai friikkimuseon kauneushyllylle... Ariette pudisti ajatukset mielestään, mustalaissirkuksestaan ja menneisyyden ystäviensä kohtaloista.

"Et ole tainnut tavata ennen ketään, joka ei olisi menneeltä vuosisadalta? Kenties olet ollut vain onnekas, vampyyreitähän nykyään on joka paikassa. Meilläkin tanssii muutama." Ariette jatkoi nyt hieman keskustelevampaan sävyyn miettien samalla mitä miehen koko-ongelmalle voisi tehdä.

"Meneekö tuo yleensä itsestään oli, vai onko sinulla jokin ässä hihassa?" Ariette puhui ajatuksensa ääneen.