Haudattomat

//Acha ja konkkaronkka! Toivottavasti tästä saa jotain kipinää ennakoitten stressin hetkelliseen unohtamiseen~//

Ihmiset ovat petollisia olentoja. Hiipivät, piilottelevat, punovat juonia ja sihisevät valeita henkensä lomassa. Tai oikeastaan elävät ovat petollisia olentoja – katkeria, itsekkäitä, omahyväisiä olentoja, jotka kärkkyvät, kuikuilevat, haalivat ja haikailevat. Ei, jopa kuolleetkin sortuvat petollisuuteen, jopa koskaan elämättömät saattoivat pettää jalan alla, lipsua sormista tai pistää selkään pahimmalla mahdollisella hetkellä. Koko maailma oli yhtä petosta, suloista kaaosta, jossa mihinkään muuhun kuin kohtaloon ei voinut luottaa – ja silti ne, joiden pitäisi se parhaiten tietää, itse petetyksi tulleet, uskoivat kaikista raskaiten oikeuteen ja kostoon ja kykyynsä vaikuttaa asioihin. Se oli hupsu, pieni tanssi, joka päättyi aina kyyneliin, mutta silti Luca ei ollut kyllästynyt siihen toimistonsa vuosien jälkeenkään. Usko ja sen mureneminen olivat aina täynnä traagista voimaa, ja tarinat petoksista olivat ehdottomasti hänen suosikkejaan niiden joukossa, joita hän oli mapittanut hyllyihinsä.

Ehkäpä siksi hänen askeleensa oli hitusen tavanomaista kevyempi ja mysteerinen hymy huulilla hitusen tavanomaista leveämpi, kun hän asteli eteenpäin kaikessa rauhassa, suorastaan huolettomasti, Pariisin katuja pitkin. Hoikka, suorastaan hontelo valkotukkainen nuori nainen hänen edessään hyvinistuvaan lyhyeen takkiinsa sonnustautuneena kulki hädin tuskin hermostustaan peitellen, hartiat korvissa, katse ympäriinsä pälyillen. Luca ei edes yrittänyt erityisesti pysytellä poissa naisen näkyviltä. Hän oli pukeutunut, kuten yleensä, naurettavan ilmiselvään asuun, pitkään mustaan vintage-leninkiin, trenssiin ja asettanut vielä nutturapäähänsä sopivan mystisen ja noiria henkivän hatun kallelleen. 'Kuka hullu nyt varjostaisi jotakuta vanhanajan etsiväksi pukeutuneena ja vielä yrittämättä edes piilotella' – osittain Luca turvautui epäuskoon, osittain taas hän halusi edes kerran olla jäljittämässä jotakuta niissä vaatteissa, ja osittain hän halusi tehdä tästä loppujen lopuksi yksinkertaisesta tehtävästä huomattavasti jännittävämmän. Ehkäpä neidin salainen rakastaja yrittäisi suojella kullannuppuaan? Kuka tietää, Luca hymyili itsekseen punatuilla huulillaan.

Illan hämärissä jopa karut, kasvittomat kujat olivat suhteellisen viehättäviä, vaikkei ollutkaan kyse tismalleen historiallisesta miljööstä. Hermostunut neiti oli entistä hermostuneempi, ja Lucan täytyi alkaa väistellä tämän vainoharhaisia pälyilyjä nyt, kun he olivat kaksin kadulla ja ilmeisesti lähellä määränpäätä. Olikohan tehtävän antaja väkivaltainen poikaystävä? Vai olikohan salainen rakastettu jotain, minkä olemassaoloa armon neidin ei pitäisi edes tietää? Ah, mutta neiti vilkuili jo suoraa häntä kohti, varmaankin pahaa aavistellen. Hymyillen itsekseen Luca pysähtyi suurehkon roska-astian luo katuvalon alle, nojautui vasten seinää ja oli naputtelevinaan jonkin numeron kännykkäänsä. Sopivan tuokion odoteltuaan kännykkä korvallaan hän puhkesi puhumaan.
”Rosette, darling, missä Trev tarkalleen asuikaan? … Trev, hänen luonaan on tänään juhlat, etkö muista? … Ai siellä, muistin numeron aivan väärin! Tule sinäkin jos pääset. … Noir, teemana on noir. Minulla on tarpeita – ah, totta, se asu sopisi hyvin. Nähdään siellä --- juu, nähdään, kultaseni”, Luca kävi kokonaisen keskustelun yksin, seuraten koko ajan katseellaan hattunsa varjoista kohteensa etenemistä. Miten onnekasta, nainen pysähtyikin yhdelle ovelle ja astui sisälle. Pudottaen kännykkänsä käsilaukkuunsa Luca hymähti itsekseen ja katsahti rakennuksen ylempien kerrosten ikkunoita. Niin lähellä, hän voisi jäädä vaikka siihen paikalleen ja kuunnella sydämensä kyllyydestä... Maailman oli aivan liian helppo olla petollinen, kun se oli täynnä hyväuskoisia ja varomattomia.

// Yritän tätä näin, älä vihaa //

Kuutamotoimistolle oli pitkän ajan jälkeen tullut vihjeitä siitä, että eräs heidän projektinsa olisi saanut ulkopuolista huomiota. Aluksi Neji oli suhtautunut tapahtumaan hyvin skeptisesti, sillä kuka tahansa ei onnistuisi urkkimaan toimiston nurkissa tapahtuvia käänteitä noin vain. Silti, tietyn varovaisuuden muodossa Neji oli tänään päättynyt seurata kyseisen jutun uhria, nuorta naista, jonka toimisto oli piilottanut väkivaltaisen aviomiehen vuoksi. Nainen oli nyt palaamassa suojaansa ja olisi äärettömän tärkeää, ettei kukaan epäilyttävä ja ylimääräinen saisi osoitetta tietoonsa tai toimisto joutuisi valmistelemaan siirron. Toimisto oli vain muutamien millien päässä kaikkien todisteiden kasaan saamista, jonka jälkeen nainen voisi nostaa oikeusjutun miestään vastaan. Yksin toimiminen oli ollut nuorelle ranskattarelle liian pelottava ajatus, eikä Neji ihmetellyt sitä, olihan kyseessä vain tavallinen ihmisnainen ja tämän mies sen sijaan ailahteleva vampyyri.

Neji oli seurannut jo useita kortteleita naista varjoissa, kunnes hän huomasi kadulla toisenkin hahmon. Neji pyrki liikkumaan rakennusten katoilla, sekä puissa. Mies ei ollut aivan varma mistä ennen mafia aikojaan oli saanut kykynsä kissamaiseen etenemiseen, sekä lahjan kiipeilyihin ja niin kutsuttuun ninja-taiteeseen, mutta pitkään aikaan mies ei ollut vaivannut sillä päätään. Vampyyrillä oli päällä mustat, helposti joustavat puuvillahousut, sekä musta vartalon myötäinen hihaton paita, jossa oli korkea kaulahuivimainen kaulus (ilman liehukkeita toki). Kädet oli suojattu mustilla hanskoilla, mutta itse käsivarret olivat paljaat ja kankaiden puuttuminen paljasti hyvin kehittyneet lihakset. Mies oli nyt pysähtynyt eräälle katon harjalle. Nainen, tuo hieman epätyypillisiin vaatteisiin pukeutunut, oli kävellyt samoja reittejä jo useamman korttelin. Nainen...

Seuraavasta tienhaarasta käännyttäessä edessäpäin ei olisi kuin asuinaluetta. Aina oli mahdollisuus että tämä lady oli suuntaamassa kohti joitakin illanviettoja tai pukujuhlia, mutta Nejillä oli oma syynsää epäilyihin. Yöilma oli raikasta hengittää ja Neji antoi itselleen vapauden tehtävän lomassa myös nauttia kattojen valloituksesta. Mustat varvaskengät myötäilivät helposti vastaan tulleita rakenteita ja niistä sai varpaita myöten hyvän otteen. Edessä oli suuremman loikan vaativa kadun ylitys. Mies pysähtyi hetkeksi arvioimaan sen pituutta, mutta vampyyrin onneksi toinen katto oli matalampi kuin se, millä hän itse seisoi. Äänettömien juoksuaskelien jälkeen seurasi ponnistus, joka antoi Nejin lennolle siivet. Mustaan yöilmaan hetkeksi katoava figuuri laskeutui pyörähdyksellä tasakattoisen rakennuksen päälle ja jatkoi samantien matkaa kohti kadulla etenevää kaksikkoa.

Nyt nainen pysähtyi. Hän puhui puhelimeen. Kohteen nainen eteni ja oli aivan suojapaikkansa ovella. Nainen vilkuili ympärilleen, mutta astui rakennukseen. Samalla hetkellä noir-lady sulki puhelimensa. Neji alkoi varmistumaan epäilyksestään, mutta tarvitsi viimeisen todisteen siitä, mitä vieras nainen tekisi seuraavaksi.

//En todellakaan vihaa :'D Mukavaa vaihtelua tällainen fiilistely.//

Luca seisoi aloillaan nojautuen kevyesti vasten vanhaa, karheaa ulkoseinää. Hän katseli rakennusta, jonka kätköihin nuori nainen oli kadonnut. Millä kaudella rakennettiinkaan tuollaisia? Ikkunat olivat viehättävät, lasi jaettu moniin osiin kaunein karmein, mutta seinät olivat pehmeässä pimeydessäkin kolkot, kuten 'moderni' betoni yleensä oli. Oikeastaan vastakohdat loivat vain viehättävyyttä, kuten kovien fasadien ja niiden takaa kumpuavan elämän riitasoinnutkin. Pikkulinnuilla oli aina niin huono maku, että kävi sääliksi. Mutta toisaalta, häkkilintu ei voinutkaan tuntea muuta kuin kalterinsa.

Mustatukkainen nainen naputti käsilaukkuaan pitkillä kynsillään ja hetken päästä napsautti sen auki ottaen kännykkänsä uudestaan esille. Laitteita, tylsiä ja kylmiä laitteita, mutta kovin hyödyllisiä. Hän näpytteli hiljaksiin, ilman mitään kiirettä sanasen jos toisenkin, ennen kuin pudotti puhelimen takaisin laukkunsa syövereihin. Hän oli jo saanut tarvitsemansa tiedot, olisi kai parempi lähteä vielä, kun yö oli kaunis.

Tuskin kaksi raukeaa askelta otettuaan Luca pysähtyi. Hän asetti käsilaukkunsa paremmin kyynärvartensa huomaan, sipaisi kurittoman hiussuortuvan korvansa taakse ja pyyhkäisi takkiaan parempaan ojennukseen lantiolta. Hän seisoi hetken aloillaan, kuin kuunnellen jotain, ja kääntyi sitten katsomaan olkansa yli rakennuksen katolle. Silmät kaventuen ja toinen kulma kohoten hän suipisti huuliaan ja hymyili sitten makeasti. Tekemättä mitään muuta, ilme hädin tuskin muuttuen hän kääntyi jatkamaan matkaansa kengänkorot hiljaisella kujalla kopisten. Kattoenkeleitä, kattodemoneja, kattokyyhkyjä, kattolepakoita...

Nainen seisoi jonkin aikaa paikoillaan ja Neji jähmettyi varjoihin odottaen. Sitten nainen tuntuo tekevän lähtöä, kenties hän oli vakoilija, joka oli saanut nyt kaiken tarvittaman tietonsa. Mitä pidemmälle Neji asiaa ajatteli, sen todennäköisemmältä hänestä tuntui, että nainen oli heidän kohteensa. Kenties se oli vain etiäinen.. Neji päätti kuitenkin jatkaa tilannetta varjostaen. Hän oli sopinut asiasta jo Arngrimin kanssa ja kaksikko jakoi pienet korvakuulokkeet. Arngrim varjosti naista kauempaa ja Nejin merkistä varjostaisi ilmiselvemmin.
Arngrimin vampyyrikyky oli nk. energiakartasto. Miehen kyky salli tämän lajitella jokaiselle elävälle oman psyykkeen ja päänsä sisällä tämä ystyi kartoittamaan kenet tahansa tietyn säteen sisällä ja osoittamaan tämän sijainnin, oletuksella, että hän oli tavannut henkilön aikaisemmin. Nyt Arngrim oli noin kilometrin päässä, mutta Neji antoi lyhyen merkkinsä. Nyt Arngrimin tulisi alkaa varjostaa naista ja lopulta "ryöstää" tämä jossakin syrjässä. Neji hyökkäisi apuun ja simsala bim, tilanne jäisi Nejin käsiin ja Arngrim pääsisi paimentamaan Sharleyta.

Neji jatkoi tilanteen seuraamista katoilta useamman korttelin, mutta antoi itsensä laahata nyt jäljessä koordinaattien antamisen jälkeen, sillä tarvetta tarkalle paikan tietämiselle ei ollut nyt kun Arngrim oli tehtävässään kiinni. Pieni äänimerkki kertoi Nejille Arngrimin nähneen kohteensa ja jättäytyvän hetkeksi jälkeen.
--

Arngrim sai silmiinsä kuvausta vastaavan naisen ja rekisteröi tämän energian. Pitkässä nahkatakissaan Arngrim ei peitellyt läsnäoloaan vaan suunnisti suoraan kohti naista reippain askelin, kasvot hupun alla. Nainen pyyhälsi hetkeksi pois miehen näkäkentästä, mutta Arngrim kääntyi seuraavasti heti tämän kannoille. Matkaa oli enää ehkä kymmenisen metriä ja Arngrimin pitkilä harppauksilla matka kaveni hetki hetkeltä. Vampyyrin toivoma kuja oli lähellä ja tältä etäisyydeltä mies saattoi myös todeta naisen lajitoverikseen. Arngrim ei epäröinyt, vaan uskoi omaan voimaansa ottaessaan ensimmäiset juoksuaskeleet kohti naista.

/ Kökkö anteeksi //

Luca ehti kävellä hyvän tovin näennäisesti kohti joitakin juhlia, ennen kuin hän otti muutaman hitaamman askeleen, joiden jälkeen hän lähti kävelemään hieman ripeämmin ja kääntyikin yhtäkkiä syrjäkujalta toiselle, mutkitellen tarpeeksi pitkän matkaa karistamatta seuraajaansa kannoiltaan, jotta naisen sokerinen hymy vain syveni.

Lopulta syrjäisellä, pimeällä kujalla nahkatakkinen mies pyrähti juoksuun hänen perässään, pahat mielessään. Luca ei lähtenyt itse pakenemaan, vaan pysähtyi aloilleen, kääntyi ympäri ja purskahti kikattavaan nauruun nostaen käden suulleen kuin hieno neiti.
”Hupsut pojat. Maahan.”
Viimeinen sana kajahti voimakkaana, yön pimeyden kanssa resonoivana. Se tarttui kiinni hermoihin ja lihaksiin sivuuttaen mielen, ja pakotti kuulijansa kehon romahtamaan vasten asfalttia.
”Paikka. En ole noin helppo saalis. Lyö itseäsi.” Luca jatkoi käskytystään ja nosti katseensa kohti kattoja, hakien aavistusta varjosta, johon saattaisi kätkeytyä ketterän rikoskumppanin keho.
”Kultapieni, sinun olisi kannattanut keskittyä omiin asioihisi”, hän sanoi ja naurahti helähtäen kattojen varjoille, ja kääntyi vilkaisemaan maahan voimallaan likistämäänsä miestä. Hänellä oli vielä häviävän pieni hetki aikaa, ennen kuin vampyyri tottuisi hänen kykyynsä...
”Revi kaulasi auki. Hyvästi, kullannuput~!”
Luca nauraa kikatti vielä hyvästiensä päätteeksi ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin heikoilla lahjoillaan kykeni. Vain muutama kulmaus, ja hän päätyi kadulle, jolla pieni vaaleasininen kupla odotti moottori käyden. Kuskin paikalla istuva Alex heitti Lucalle kustomoidun käsiaseen, jonka patruuna oli täynnä pyhällä vedellä täytettyjä hopealuoteja, ja heti mustatukan päästyä istumaan kaahasi renkaat sutien pois. Luca nauroi edelleen kurottuessaan ulos avonaisesta ikkunasta hatustaan kiinni pitäen ja käsiaseella mahdollisia seuraajia tähtäillen.

//Repäisin oikein kunnolla ja hittasin sen verran, että Lucan voimankäyttö onnistui Arngrimiin nyt, kun se tuli yllätyksenä. Voidaan lopettaa peli tähän jos et jaksa, jätä vain Neji huolehtimaan Arngrimista takaa-ajon sijaan, tai sitten voidaan ottaa vähän vauhdikkaampaa mättöä ja sen myötä ehkä jotain, mikä maistuu paremmin.//

// Kirjoitan Arngrimin aika nopeasti, että pääsen asiaan ^^ //

Arngrim ei osannut odottaa naisen yllättävää hyökkäystä ja seuraavassa hetkessä tajusi kehonsa paiskautuvan asfalttiin. Viha humahti vampyyrin läpi, mutta jokin pakotti miehen pysymään paikoillaan ja lopulta läimäyttämään itselleen aimo tällin vasempaan poskeen. Hetken aikaa kumma gravitaatiovoimistus tuntui heikkenevän ja Arngrim sai ponnistettua itsensä maasta lähes pystyyn, kun kumma vimma iski miehen käsiin suunnistaen nämä kohti tämän kaulaa. Kikattavan naisen huudot katosivat jonnekin kulman taakse samalla hetkellä kun Neji laskeutui miehen vierelle. Neji nosti toista sormeaan, sulki silmänsä ja sekunneissa selasi Arngrimin muistot hetkeen ennen naisen hyökkäystä. "Unohda" Sana sai Arngrimin vartalon kaatui maan maahan, kädet molemmilla puolilla tovin verran, kunnes mies vetäytyi kasaan pidellen päätään.

"Kunnossa?" Neji kysyi ja vilkuili suuntaan johon nainen oli kadonnut. Arngrim pystyisi todennäköisesti yhä paikantamaan naisen. Arngrim tavoitteli kaulaansa ja totesi tehneensä itselleen useamman erittäin ilkeän haavan, mutta omiin taitoihinsa pettyen ei onnistunut viiltämään valtimoaan auki. Hieman kähisevällä äänellä tämä vastasi.
"Ammattiylpeydelle käy, mutta eiköhän tämä tästä." Neji hymyili ystävälleen ja loi tähän kysyvän katsen.
"Mene, mene, soitan Sharleyn... Hän teippaa minut kasaan tuossa tuokiossa." Arngrim huitoi vapaalla kädellään naisen suuntaan ja Neji nousi seisomaan.
"Minne päin?" Neji kysyi.
"Suoraan kohti Chenêvalieta, Kuulakärkikynätieltä orkideakujalle." Arngrim vastasi mittaillen Nejiä. Se likka ei ollut mikään helppo tapaus, mutta Arngrimilla ei ollut tapana epäillä Nejiä. Itseensä hän sen sijaan oli pettynyt. Pitkästä aikaa, hän oli ollut liian itsevarma ja varomaton...
"Äläkä vaivaudu soittamaan Sharleylle, tein sen jo." Neji ilmoitti ja vinkkasi silmäänsä partnerilleen, joka hivuttautui seinän varjoihin.
"Roger that." Ähisi Arngrim kun Neji hyppäsi kiinni lähimpään ikkunalautaan ja alkoi matkansa katolle.

Hetken aikaa vampyyri mietti oliko tehnyt oikean valinnan jättäessään ystävänsä taakse, mutta vampyyrina Arngrim toipuisi nopeasti. Sen sijaan Neji keskittyi löytämään naisen. Hänellä ei ollut muita johtolankoja kuin auton äänet, eikä niillä pötkitty pitkälle, mutta korvakuuloke Anrgrimin oikeassa korvassa oli onneksi säästynyt löylytykseltä. Ensin Neji kuitenkin yrittäisi selvitä ilman toipilasta.

Muutamia kattoja vilahteli ilman mitään poikkeuksellista. Kaikkialla oli hiljaista, kunnolliset kansalaiset olivat kotona unten mailla. Muutama hillitty pikkuauto lipui kujia pitkin, mutta niiden kuljettajat eivät olleet taikaolentoja. Neji saavutti pian Arngrimin mainitsemat kadut ja tähysi hetken ympärilleen. Auton äänet kuuluivat seuraavasta korttelista ja Neji päätti kokeilla onneaan. Seurattuaan ääntä Neji bongasi vaaleansinisen kuplan, joka poikkesi selkeästi katukaavasta, jota kirjoivaat lähes pelkästään mustata virka-autot. He olivat saapuneet lähes tulkoon pelkästään business-käytössä olevien kerrostalojen lomaan. Neji seuraili autoa hetken aikaa, kunnes varmistui tuntemuksistaan.

"Ay ay Captain, That's our Man - I mean Woman!" Kuului yhtäkkiä ääni korvanapista ja Neji säpsähti hieman menettämättä kuitenkaan jalansijaansa tai herättämättä sen enempää huomiota öisellä katolla.
"Kiitän" Neji kuiskasi takaisin ja jatkoi auton seuraamista kattoja pitkin.

Alex kaahasi suunnatonta vauhtia juuri niin pitkään, kunnes he pääsivät enemmän liikennöidyille teille. Luca vetäytyi sisään ikkunasta aavistuksen pettyneesti huokaisten nähdyksi tulemisen todennäköisyyden kasvaessa liian suureksi. He istuivat hetken hiljaisuudessa vilkun naksuttaessa aikansa, ja naurahti sitten.
”Miten hurmaavia poikakultia. Oli jo aikakin, luulin kuolevani tylsyyteen~” hän myhäili ja sai Alexin nauramaan mukanaan.
”Sinun pitäisi ilmoitella kyydintarpeestasi aikaisemmin. En edes halua tietää, mihin nuo kaverit pystyvät”, lyhyttukkainen, formaaliin miesten pukuun pukeutunut ruskeatukka vastasi tarkastellessaan taustapeilin näkymää.
”Tch, huolehdit suotta, aivan suotta... Ah, näinkin paljon liikennettä. Miten tylsää”, Luca jutusteli takaisin katsellessaan katuja ja niillä mönkiviä autoja. Mihin nuo ihmiset oikein ajattelivat olevansa menossa tähän aikaan tärkeännäköisissä peltikuorissaan? Yö oli vielä nuori ja täynnä mahdollisuuksia, takaa-ajo oli vasta alkanut!

He eivät ehtineet kovin pitkälle joutuessaan ajamaan rajoitusten mukaan – tai ainakin samaa tahtia Pariisin kaoottisen liikenteen kanssa – kun Luca kohotti katseensa kohti kattoja ja suoristi ryhtinsä. Alex vilkuili työnantajaansa sivusilmällä, ja nähdessään pitkäsormisen käden puristuvan käsiaseen ympärille hän virnisti.
”Uskotko osuvasi?”
”Vikkelä pieni poikakulta. Fiksukin vielä, pysyttelee poissa tulilinjalta...”
”Pitäisikö kutsua...?”
”Ei, se poikakulta ei ole vielä valmis.”
Luca nuolaisi ja maiskautti huuliaan ja hivutti käsiaseen mahdollisimman huomaamattomasti avonaisen ikkunan alareunalle. Hetken päästä hän päästi pitkän hengähdyksen ja irrottamatta katsettaan katoista nyppi piilolinssit silmistään. Aivan kohta he ylittäisivät suurehkon risteyksen, jolloin seuraajan olisi paikko loikata rakennuksia erottavan leveähkön tien ylitse, ja hän jäisi hetkeksi vaille suojaa. Luca laski ajoituksensa tarkkaan, ja Alexiksen kiihdytellessä autoa niin, että moottori päästi suuren paukahduksen hän ampui yössä hädin tuskin erottuvaa, katolta toiselle liitävää hahmoa.

Neji valmistautui loikkaamaan katolta toiselle, kun näki silmäkulmassaan välkähdyksen auton ikkunassa. Metallia, joka oli hetken ajan heijastanut katulampun valoa. Vauhtia ei kuitenkaan saanut enää pysäytettyä ja mies liisi yli kattojen välin kuulleen auton muuttorin ulvahduksen ja arvatenkin sen alle peitetyn laukaisun. Mies tunsi viiltävää kipua olkapäässään, mikä varmasti kaikki aikaisemmat uskomukset. Vampyyri laskeutui vastapäiselle katolle, muttei pysäyttänyt vauhtiaan vaan pyrki tutkimaan vammaansa liikkeessä. Pintahaava... Onnekasta, perin onnekasta.

Edessä kadulla välkkyivät poliisiauton, sekä muutaman paloauton valot. Katolta Nejillä oli kaupungin paras näköpaikka alhaalla vallitsevaan kaaokseen. Kaksi autoa oli ajanut kulmassa sijaitsevan ravintolan ikkunasta sisään, ilmeisesti kolarin vuoksi. Ravintolan ikkoinoista roihusivat liekit ja autojono seisoi hievahtamatta paikoillaan. Sivukujat tällä tiellä olivat kaikki umpikujia ja kerrostalon pihoille johtavia pihateitä. Pakotietä autolle ei siis ollut. Onni taisi sittenkin olla Neji matkassa...

Kun luoti jätti aseen piipun taakseen, se jäi täysin kohtalon huomaan. Vain yö tietäisi, osuiko hän – mutta se oli epätodennäköistä, sillä hän ei nähnyt valojen ja varjojen leikkiä häiritsemässä katolta alas risteykseen putoavaa soihtua. Luca silitti käsiaseensa kaiverrettua kädensijaa ja nuolaisi huuliaan.
”Madamoiselle, meillä on ongelma”, Alex keskeytti kireällä äänellään työnantajansa tuumat. Välkkyvät valot, tulen leiskunta ja sireenit kantautuivat autojonon perukoille saakka puhuen selvää kieltä tukoksen laadusta.
”Mahdutko ajamaan kävelytiellä?” Luca kysyi ja kohotti käsiaseen piipun huultensa eteen.
”Mutta mehän juuri...” Alex aloitti, mutta nähdessään työnantajansa hurmioituneen hymyn virnisti pirullisesti, löi tallan pohjaan ja kurvasi ajamaan ylinopeutta kävelykadulle.

He ajoivat kolmen ihmisen yli ja tönäisivät viittä kiitäessään autojonon, tulipalon ja poliisiautojen ohitse. Luca kurottautui ikkunasta ulos ja heitti näyttäviä lentosuukkoja kohti kattojen varjoja aina, kun joku jäi heidän uhrikseen.

Alex muuttui todeliseksi kuolonajajaksi heidän ohitettuaan liikenneruuhkan ja saatuaan poliisipartion peräänsä. Pienen auton moottori ulvoi ja renkaat luisuivat, mutta hullu ajotyyli sai heidät kasvattamaan huomattavan välimatkan takaa-ajon inhimillisen osaston välille.

Autoun joutuessa hidastamaan aavistuksen Neji oli ehtinyt oikomaan kattoja pitkin kohdalle, jossa paloautot tukkivat liikenteen autonruhojen seassa. Mies seisoi tähyten lähestyvää autoa odottaen sen pysähtyvän muun liikenteen sekaan, mutta sai pettyä karvaasti. Toimiston, sekä Nejin agenda oli suojella, eikä sivullisten massamurhaaminen kuulunut suunnitelmiin. Nähtyään kuplan huristavan useampien viattomien ylitse paetessaan poliisiautojen lävitse ja saaden koko partion peräänsä Neji päätti mielessään jättää ajon sikseen. Sen sijaan mies painoi vyöllään olevaa hälytintä ja jäi katselemaan kaaosta. Ambulanssimiehet hääräsivät nyt kahden tuhon ympärillä, mutta ei mennyt kauaa, kun Neji sai katolle seurakseen kiharatukkaisen tytön ja tämän saattajan. Välkkyvien valojen saatteessa useampi ihminen, joka ei ollut vielä menettänyt koko henkeään, koki ihmepelastumisen, jonka syytä ei osattu selvittää.

Kolmikko istui katolla seuraamassa palon sammumista. Kukaan ei sanonut mitään. Sanoja ei tarvittu, Neji tiesi mielessään ettei voisi jättää asiaa tähän, hän löytäisi tuon naisen - tai lopulta se nainen löytäisi hänet.


Pelastushenkilökunta sai kunniamaininnan tapahtuneesta ja asiasta uutisoitiin useissa lehdissä. Samoissa otsikoissa myös kuulutettiin kadonneen kuplan perään vihjeitä toivoen.

// soo lame <3 //

//Tämähän päättyi tähän ihan sopivasti. Kiits <3//