Extinguish the Fear

// Solveig ja Nicolas, Yoroshiku Onegai Shimasu ^^ //

Sharley ja Arngrim olivat olleet liikkeellä poikkeuksellisesti jo ajoissa, sillä kaksikon tehtävänä oli hoitaa toimiston pankkiasioita keskuspankissa. Tarkkaan ottaen toimi oli pelkästään Sharleyn, mutta tapansa mukaan nainen ei ollut liikkeellä yksin. Kello lähestyi uhkaavasti ilta viittä ja kaksikko kiirehti modernin rakennuksen suojiin suoraan taksista. Arngrim oli liittynyt mukaan myös omista syistään, sillä miehellä oli muutama sijoituskohde kilpailutettavana oman sijoitusneuvojansa kanssa. Aika oli varattu myös viiden pintaan ja kelloaan vilkuillen Arngrim ohjasi heidät tutuin reitein läpi marmorilattiaisen aulan hissien luokse. Pääpankin rakennuksessa oli hieman yli 20 kerrosta. Sharley tapaisi oman konsulttinsa kerroksessa 17, Arngrim suuntaisi hieman ylemmäs. Kaksikko sopi tapaavansa aulassa kun toimet oli hoidettu.

Sharleyn työt oli nopeasti hoidettu. Kyseessä oli käytännössä vain oikeuksien muuttamista, sekä muutamia suurempia tilisiirtoja koskevia paperitöitä. Sharley tiesi vapautuvansa reilusti ennen Arngrimia, mutta naisen tunteet itsekseen olosta olivat vaihtelevat. Konslutti oli ollut reipas ja mukava. Hän ei ollut kysellyt liikoja, eikä muutenkaan ollut kovin puhelias. Sharley piti hänestä. Tai ainakin hänestä enemmän kuin muoista konsulteista. Nainen jäi hetkeksi seisomaan käytävään, jonka varrella oli lukuisia pientoimistoja. Tässä kerroksessa puitiin yritysten tiliasioiden lisäksi myös vakuutuspuolta. Monien huoneiden edessä paloi punainen valo. Äänet eivät kuuluneet käytävälle.

Sharley suoristi hamettaan. Naisella oli päällä sateenharmaa kangashame, jossa oli tummansininen tyllikerros alla. Tylli oli leikattu takaa hieman pidemmäksi kuin edestä ja se laskeutui kankaan ohitse tuoden lisäpituttaa muuten puolireiteen yltävään hameeseen. Tummanruskeat, kevyillä koroilla varustetut pitkät nahkasaappaat olivat huolitellusti hoidetut ja tasapainottivat muuten ei niin virallista alaosaa. Sharley oli lähtenyt hieman kiireessä ja vätenyt yläosakseen vain mustan tankkitopin, joka korosti ehkä hieman liioitellusti naisen rintojen kaarta. Topin päällä oli miesten musta huppari, joka tosin muistutti Sharleyn yllä enemmän takkia. Pieni musta nhakalukku roikkui naisen toisella olalla tämän pitäessä käsiään puuskassa vetäen hupparia paremmin etumuksensa suojaksi. Naisen spiraalikiharat olivat valtoimenaan koko pituudeltaan, ainoa niitä kaitseva tekijä oli tummanruskea panta, joka piti pahimmat kiehkurat poissa naisen kasvoilta. Etuhiukset olivat luonnottoman huolitellut kaikesta huolimatta.

Lopulta Sharley päätti siirtyä hissin luokse ja painoi alaspäin osoittavaa nuolta. Numerot vaihtuivat näytöllä hitaanlaisesti kunnes vihdoin luku 17 otti paikkansa ja hissi päästä kepeän kilahdusäänen saapumisen merkiksi. Hissistä poistui kaksi pukumiestä, jotka loivat ohimennen katseen Sharleyyn. Nainen katsoi maahan välttäen katsekontaktin ja astui liukuovien välistä hissiin. Vieno klassinen musiikki toivotti naisen tervetulleeksi.

// Toivottavasti en tehnyt liian vaikeaa alkua! ^^'' //

// Hii, et suinkaan! //

Nicolas oli törmätä kolmen pukumiehen ryhmään suunnatessaan kohti hissiä pankin 16. käytävää pitkin. Päästyään ovien luokse hänen ei tarvinnut odotella edes kauaa, kun ovet liukuivat auki pienen kilahduksen saattelemina. Pitkä mies astahti sisälle hissiin, joka oli tyhjä lukuunottamatta nuorta naista. Nicolas keskittyi ensin sullomaan paperinsa mahdollisimman siististi salkkuunsa, joka oli muutenkin jo täynnä hänen tietokoneestaan sekä lukemattomista työpapereista. Hänen ajatuksensakin pyörivät vielä asioissa, joita hän oli ollut juuri selvittämässä yhdessä pankin pienistä toimistohuoneista; lähinnä hänen opintolainansa takaisinmaksua ja sen tämänhetkistä tilannetta.

Ihmissusi ei ollut erityisen riemuissaan siitä, ettei hänellä olisi hetkeen varaa muuttaa Chênevalien itänaapurista johonkin miellyttävämpään naapurustoon. Ajatukset pureutuivat hänen kasvoihinsa pienenä otsaryppynä, ja miehen koko olemus oli pienten yksityiskohtien myötä yhtä levällään kuin hänen mielensä – leukaa sävyttävä sänki, silittämätön kauluspaita, hiukset jotka pörröttivät stressaantuneesta haromisesta, käsipuolessa roikkuva takki ja salkku, joka mahtui juuri ja juuri kiinni.

Itse asiassa hän oli niin syvällä mietteissään, että ei aluksi ollut huomannut hissin lopettaneen tasaisen matkansa kohti ala-aulaa. Nicolas, seisoessaan lähempänä numerotaulua, painoi ykköskerroksen nappia useamman kerran, mutta mitään ei tapahtunut.
"Uskomatonta", hän puuskahti melkein puoliksi itsekseen ja vilkaisi seuralaistaan kiinnittäen tähän ensimmäisen kerran kunnolla huomiota. Huppu peitti tämän kasvot, mutta irrottautuessaan ajatuksistaan Nicolas pystyi aistimaan pienessä tilassa helposti, että tämä ei ollut täysin tavallinen ihminen. Mihinkään tuttuun, kuten vampyyrimaiseen maan ja kuoleman hajuun, hän ei kuitenkaan pystynyt tarttumaan. Hän kuitenkin työnsi aistimuksensa syrjään ja painoi hälytysnappulaa ja jäi odottamaan että huoltokeskuksesta vastattaisiin.

Hissiin astui juuri ennen ovien sulkeutumista mies, jonka olemus oli hieman huolittelematon. Tämä tunki jo valmiiksi papereita pursuavaan laukkuunsa lisää materiaalia ja nopealla vilkaisulla näytti pohtivan jotakin epämiellyttävää. Sharley keskittyi alkuhavaintojen jälkeen pitämään katseensa käsissään, jotta välttäisi huomion herättämistä. Numerot ehtivät liukua muutaman verran. Klassinen hissimusiikki tuntui painostavalta ja naurettavalta kahden olennon välissä. Yhtäkkiä hissi kuitenkin lakkasi liikkumasta. Sharley kiinnitti seikkaan heti huomiota todeten heti ettei ensimmäinen kerros voinut olla vielä vastassa. Eikä se ollutkaan. Teknologiahuipun hissin ledinäyttö välkytteli ensin numeroa 12 kunnes pimeni kokonaan.

Vieras mies päivitteli ääneen tilannetta. Ehkä tällä oli selkeästi kiire jonnekin. 24/7 bisnesmies ehkä, sellainen joka ei ehtinyt huolehtimaan omasta kunnostaan. Mies paineli ärtyneen oloisesti ykkösnappulaa, mutta mitään ei tapahtunut. Sharley tunsi hitaasti pahan enteisen tunteen kasvavan. Naisella ei varsinaisesti ollut ahtaanpaikankammoa, eikä tämä pelännyt pieniä tiloja. Yksin tässä tilanteessa, ei mitään ongelmaa. Se mitä Sharley pelkäsi oli tämä naiseen verrattuna pitkä mies, joka iski ykköstä kerta toisensa jälkeen. Lopulta mies luovutti ja painoi hälytysnappia. Sharley painoi kätensä nyrkkeihin ja keskittyi hengittämään ja toivomaan, että kyseessä olisi vain lyhyt katkos tekniikkahelvetissä.

Vain hetki hälytysnapin painamisen jälkeen, koko hissi värähti kerran. Sharley ehti herätellä toivoa matkan jatkumisesta kunnes värähdys toistui voimakkaampana ja sen vaikutuksesta hissi tipahti alaspäin vaijereillaan ehkä puolisen metrin verran. Sharley menetti tasapainonsa yllättävässä liikkeessä ja heilahti vasten hissin nurkkaa, mutta pysyi jaloillaan. Hissistä sammui valot ja varajärjestelmä kytkeytyi päälle hohtaen hieman vihertävää valoa yksinäisestä lampusta, joka oli juuri näitä tilanteita varten sijoitettu hissin kattoon. Sharley hengitti tiheämmin. Sähkökatkos? Maanjäristys? Eihän Ranskassa ollut maanjäristyksiä... Hississä ei tapahtunut uutta liikettä, mutta Sharley ei uskaltanut liikkua paikoiltaan.

Ihmissusikaan ei saanut säilytettyä tasapainoaan yhtäkkisen pudotuksen myötä. Hän otti tukea seinästä eikä saanut pideltyä tavaroitaan käsissään, jolloin ääriään myöten täynnä oleva salkku kopsahti pehmeästi lattialle, napsahti auki ja sylkäisi suurimman osan sisällöstään lattialle. Nicolas keskittyi ensiksi pitämään jalkansa allaan, nojaten numerotaulun viereiseen seinään, kunnes hissi pysähtyi ja valot kävivät pois päältä. Vihertävässä valossa hän pystyi erottamaan kanssamatkustajansa ja hän suoristi asentoaan nähdäkseen tämän paremmin hämärämmässä valossa.

"Oletteko kunnossa?" hän kysyi tältä varovaisesti, nojaten yhä seinään, sillä toinen oli liikkumatta ja hengitti tiheään. Nicolasin yllättyneiltä kasvoilta näkyi varmasti pian hämmennys, kun hän tuijotti naisen kasvoja minkä hämärältä näki. Omituinen valaistus kai sai tämän silmät näyttämään luonnottoman värisiltä, mutta nuoren naisen kasvonpiirteet olivat paljon muuta kuin vastakohta miehen huolittelemattomuudelle. Miehen silmät rekisteröivät tämän piirteiden uskomattoman symmetrian huonossakin valossa, ja pian hän tajusi katseensa ja käänsi huomionsa salkkuunsa ja työpapereihinsa, jotka olivat levittäytyneet heidän jalkoihinsa. Nicolas kyykistyi keräämään omaisuutensa lattialta, ja ohut kirous tutkimuslaitoksen vanhanaikaisuutta kohti liikkui hänen mielensä poikki, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta; toisaalta hän tuli paremmin toimeen mappien ja paperipinojen kuin kiukuttelevien koneiden kanssa.

Miehen ärtymys vaikutti jääneen puoli metriä heitä ylemmäs. Hän ei kehdannut vilkaista uudelleen hissin nurkkaan jääneeseen nuoreen naiseen kohteliaisuuden puolesta. Hän oli lokeroinut tämän olevan asioilla pankissa hänen itsensä tapaan, sillä eksentrisimmänkään analyytikon ei varmasti sallittaisi pukeutua työpaikalle huppariin jakkupuvun sijasta.
"Onhan teillä varmasti kaikki hyvin?" Nicolas varmisti pienesti huolestuneena, suoristaen selkänsä, osa papereista kainalossaan ja osa laukussa. "Minun ei varmasti tarvitse soittaa hätänumeroon?" hän vilkaisi nyt naista uudemman kerran puhutellessaan tätä. Hän itse ei epäillyt syyksi muuta kuin sähkökatkoa, eikä hänellä ollut varsinaista tiukkaa aikataulua juuri tänään. Mutta, mikäli hänen seuralaisellaan olisi tukalat oltavat, hänen pitäisi pystyä tekemään voitavansa, jotta tuo ei saisi sairaus- tai paniikkikohtausta miehen omien jalkojen juuressa.

Vähitellen, sekunti kerrallaan nuoren naisen aivot rauhottuivat ja lakkasivat näyttämästä omistajalleen kirjavaa valikoimaa erilaisita katastrooffeista. Vihreä valo oli tuttua. Hätä valo, joka aktivoitui kun tavalliset sähköjä ylläpitävät keinot kaatuivat. Tämän huomion tehtyään Sharley hylkäsi maailman lopun teoriansa ja päätyi uskomaan sähkökatkokseen. Hissin vaijerissa oli kenties tullut vain viimeinen lasku ennen lopullista katkosta. Sharley havahtui omista ajatukistaan vasta kun hississä ollut mies puhutteli tätä. Sharley seisoi ensimmäisellä ohimenevällä kysymyksellä aivan vaiti. Mies ryhtyi kierämään laukkunsa levinnyttä sisältöä lattialta. Naisen päässä pyöri samaan aikaan kymmeniä eri toimintamalleja. Millä niistä tämä herättäisi vähiten huomiota? Miten toimimalla tuo mies jättäisi Sharleyn mahdollisimman paljon rauhaan.

Mies toisti kysymyksensä nyt verrattain huolestuneemman oloisena. Sharley ei ollut huomannut toisen pitkiä katseita, sillä nainen oli itse keskittänyt omat silmänsä vain ja ainoastaan hissin marmoria jäljittelevään lattiaan. Kuinka mielenkiintoisia kiehkuroita siinä olikaan! Sharley ajatteli, että ehkä hiljaisuus olisi tarpeeksi luotaan työntävää ja saisi miehen jättämään naisen rauhaan, kun herra ehdotti hätänumeroa. Sillä samaisella sekunnilla Sharley nosti katseensa maasta, loihti kasvoilleen kaikkein kauneimman, terveimmän ja rauhallisimman hymyn mitä osasi ja katsoi vierasta miestä silmiin.

"Kiitos kysymästä, olen ihan kunnossa." Sharley kuuli itsensä vastaavan ja viimeisen kirjaimen kohdalla ymmärsi kääntää katseensa pois ja mielessään kirosi refleksiään. Naisen silmät olivat varmaan vielä poikkeuksellisemmat tämän vihreän kelmeän valon korotamina. Sharley kaasi ajatuksiaan muutaman lauseen verran. Nainen ei juuri koskaan ollut ihmiskontaktissa työnsä ulkopuolella. Töissä se taas oli helppo hoitaa. Se oli tervetuloa, kuinka voin auttaa ja sen jälkeen yhteydenotto oikeaan henkilöön. Helppoa. Improvisointi hissin jäädessä kerrosten väliin. Kaikkea muuta kuin helppoa.

// Lopetan pelin toisen osapuolen kadottua... //

Toisinaan epäonnessa oli hieman onnea, sillä juuri kun tilanne alkoi mennä liian tukalaksi, hissin hätäradiosta tuli viesti että sähköt saataisiin palautettua aivan hetken päästä. Kaksikon välille laskeutui odottava hiljaisuus jonka aikana muitakaan eleitä ei vaihdettu, he vain odottivat. Lopulta hissin valot syttyivät ja numerot alkoivat vilistä taulussa laskeutumisen merkiksi. Sharley päästi syvän huokauksen ja kun ovet aukesivat, ilman mitään hyvästejä seuralaiselleen nainen kiiruhti ulos, eikä pysähtynyt ennen seuraavaa korttelia.