Paljasjalkainen Chà là

//Eli Achan Ariettelle ja meikäläisen Raulille peli tässä näin! Oli vähän hakusessa tuo aloitusvuoro, sori. Jospa siitä ei kauhean kinkkinen olis jatkaa. :'D Ja pahoittelen otsikkoa, ei vaan irronnut mitään järkevää. :'DD//

Rastapäinen mies kohensi asentoaan karhealla kankaalla pehmustetussa tuolissa ja vilkaisi ohimennen pöydän alla vierekkäin lepääviä, mustiin sukkiin verhottuja jalkojaan. Hänestä tuntui hivenen kummalliselta olla kahvilassa ilman kenkiä. Toki hän ymmärsi, ettei upea intialaistyylinen matto välttämättä kaivannut mutaisia jälkiä koukeroidensa lisäksi, mutta silti... Jättää nyt arvokkaat teräskärkimaiharit ties kenen kähvellettäväksi. Raulin teki koko ajan mieli käydä tarkistamassa, vieläkö monot olivat paikoillaan telineessä kaariholvin luona, vai joko joku kenkien pimeää kaupustelua harrastava balettitanssija oli napannut ne mukaansa. Mies puhahti partaansa ja keskitti huomionsa edessään pyöreällä pöydällä vaimeasti hurisevaan kannettavaansa. Hän selasi vielä kertaalleen läpi keskustelua, jota he olivat pian saapuvan myyjän kanssa käyneet sähköpostitse. Raul pohti, pystyisikö vielä tinkimään lehtien hinnassa. Hän koki harvemmin tarvetta hankkia kokoelmiinsa sarjakuvalehtiä, mutta nämä kolme ensimmäistä Tex Willeriä olivat jo lähtöhinnaltaan lähes puolta halvempia kuin normaalisti. Joko niiden myyjä ei ollut lainkaan perillä lehtiensä arvosta, tai sitten tuo vain tahtoi jostain syystä päästä niistä eroon mahdollisimman nopeasti. Raul sulki yhden rastoistaan karheaan nyrkkiinsä ja nyki sitä muutaman kerran mietteliäänä. Ei, kyllä hinta oli jo niin alhaalla, ettei hän kehtaisi enää aloittaa tinkimistä toistamiseen.

Mies antoi katseensa harhailla tanssikoulun kahvilan seiniä pitkin. Myyjä oli ehdottanut Deciä kohtauspaikaksi, sillä sinne oli suurin piirtein sama matka molemmilta taittaa ja se oli lisäksi tunnelmaltaan rauhallinen. Raul ei ollut ennen vieraillut Dance Societyssä, hän oli vain astellut muutaman kerran punatiilisen rakennuksen ohitse, mutta kenkien poisheitto-pakkoa lukuunottamatta hän piti kahvilasta. Valaistus oli sopivan hämyinen, ketään ei tarvinnut tuijottaa suoraan silmiin mutta tarkkailla sai silti kaikessa rauhassa. Kahvissakaan ei ollut valittamista, rastapää hörppi jo kolmatta kuppiaan. Miehen tummat silmät jäivät välillä tarkkailemaan ohitse kulkevia, kepein askelin liikkuvia ihmisiä, jotka vaikuttivat kaikki ruumiinmuodoiltaan ja liikkeiltään tanssijoilta. Jostain kuului vaimeaa jalkojen tömähtelyä, siellä tanssittiin varmaan jotain villiä. Hän hymähti mielessään ja muisteli sitä ainoaa kertaa elämässään, kun oli tanssinut. Muutaman askelen vain, eikä se oikeastaan edes ollut kovin kauhea muisto. Katkeransuloinen ennemminkin.

Vaikka kahvilan sisustus oli varsin erilainen hänen oman asuntonsa ja liikkeensä ilmeeseen nähden, ei Raul silti tuntenut pomppaavansa erityisemmin esille rastoineen, maastokuvioituine polvihousuineen ja Hungry Hobos- t-paitoineen. Runsaaseen, lämpimään sisustukseen oli helppo sulautua sekaan. Raul vilkaisi kelloa. Pian neljä. Hän katsahti ympärilleen koettaen etsiä jotakuta, joka näyttäisi etsivän häntä. Koska ei havainnut ketään tällaista, miehen huomio kiinnittyi seinillä kiertäviin, kehystettyihin lehtileikkeisiin. Hän siristi silmiään koettaen nähdä tarkemmin lähimmän artikkelin, kun nasaali teinipojan ääni keskeytti hänen tihrustelunsa.
"Mulla ois ny näitä lehtii eiks ollu puhe et maksat samantien käteisel nii sillee pitää keretä viel kauppaan kato."


Parikymmentä minuuttia myöhemmin...

Raul asetteli lehdet varovasti muovitaskuihin. Hänen päänsä oli edelleen hieman pyörällään äskeisestä tapaamisesta. Sähköpostin välityksellä myyjä oli vaikuttanut lähestulkoon Raulin itsensä ikäiseltä. Todellisuus olikin ollut varsin yllättävä. Rastapää oli kuitenkin tyytyväinen, hän oli saanut kolme harvinaisinta Tex Willeriä kolmellasadalla eurolla. Mies hymyili huomaamattomasti ja sulki läppärinsä kannen. Juhlan kunniaksi vielä yksi kahvi. Hänen sydämensä tykytti jo nyt päivän aikana nautitun kofeiinin vaikutuksesta, mutta hänen olonsa oli niin leppoisa ja tasapainoinen, ettei se haitannut. Mikäli hän tänään kuolisi kahvin yliannostukseen, olisi ainakin täydellinen päivä siihen.
Brasilialaispiirteinen mies nousi tuolilta ja lähti tassuttelemaan kohti tiskiä. Kengättömyyskään ei enää tuntunut niin kovin häiritsevältä. Mennessään hän huomasi jälleen lehtileikkeet seinällä. Raul pysähtyi tarkastelemaan lähemmin yhtä niistä ja kohotti tahattomasti kulmiaan huomatessaan vuosiluvun artikkelissa. Miehen silmät liikkuivat vikkelästi riviltä toiselle. Kieli ja sanat todella näyttivät olevan 1800-luvun keskivaiheilta, samoin fontti ja kuvanlaatu. Raul kiinnitti erityisesti huomiota kuvaan, jossa nuori, hoikka ja vaalea nainen seisoi yhdellä jalalla jonkinmoisessa tanssiasennossa. Valokuva oli siihen aikaan otetuksi hyvin onnistunut, vaikkakin kontrasteiltaan melko jyrkkä. Verkkaisesti mies asteli kahden seuraavan artikkelin ohi ja pysähtyi leikkeeseen joka oli vuodelta 1945 ja kertoi balettikurssien vetäjän tavoitteista opetuksen suhteen. Rastatukka kurtisti kulmiaan ja vei kasvonsa lähemmäs kuvaa nähdäkseen paremmin siinä hymyilevän naisen. Hän seisoi selkä aavistuksen kumarassa ja nenä lähes kiinni kehystetyssä lehtileikkeessä huomaamatta itse kuinka kummalliselta parhaillaan näytti.

// Jeeee! Acha is haapppiii <3 Yoroshiku oneigai shimasu! //

Ihan tavallinen päivä. Yläkerrassa vakkariopettajalla oli ollut tuuraaja valmiiksi hankittuna. Ariette arvosti sitä, ei tarvinnut itse vetää edistyneiden poppingia. Ei siinä sinällään mitään olisi ollut, kyllähän Ariette oli aikoinaan poppaillut, mutta robotox oli aina jäänyt vähemmälle ja ennen kaikkea ruosteeseen. Naisen oppilaat saapuisivat vasta muutaman tunnin päästä, siitä alkaisi viiden tunnin putki: baletin jatko, lyrical jazz keskitaso, locking alkeet, lyrical hip hop keskitaso ja wacking alkeet. Mutta siihen oli onneksi vielä hetki...

Ariette nojasi kahvilan tiskiin kassan kohdalla ja katseli kahvilassa istuvia ihmisiä. Suurin osa heistä oli tuttuja, tunneilla käyviä kasvoja, mutta muutama vieraskin oli löytänyt hämyiseen kahvilaan. Kukaan ei varsinaisesti herättänyt huomiota, joten Ariette keskittyi järjestämään leivoshyllyn uudelleen houkuttelevammaksi. Päivän ihanuus oli aamulla leivottu mansikkakakku, joka koostui käytännössä pelkästään mansikoista ja kermavaahdosta. Oikea mansikkakakku siis. Sen alta löytyi lajitelma suolaisia mukaan lukien täytetyt croisantit, herkullinen quiche ja treenaavan ihmisen superleipä, jossa oli sopivassa suhteessa hiilareita, proteiineja ja muita hivenaineita.

Hetken päästä Ariette kiinnitti huomiota kahvilaan astuvaan nuoreen mieheen, joka oli naiselle vieras. Tämä tervehti nuorukaista, mutta sai vastaukseksi vain muminan. Nainen jäi katsomaan pojan perään kun tämä asteli letkeästi kohti erästä rastapäistä herraa kahvikupin äärellä. Hetken päästä pikainen sisääntulo selittyi rahanvaihdolla. Ahha, Deci oli siis nykyään kahvila, mutta myös second hand store. Ariette hymyili itsekseen ja palasi keittämään uuden pannullisen tummapaahtoista.

Kun nuori mies oli poistunut, rastapää istui hetken paikoillaan, mutta nousi sitten. Ariette ajatteli tämän olevan tekemässä lähtöä, mutta mies jäikin katselemaan artikkeleita jättäen tavaransa pöydän ääreen. Kenties siis vielä yksi kuppi kahvia? Menisikö jo talon piikkiin... Yleensä ihmiset vilkaisivat artikkeleita, mutta tämä mies jäi tuijottamaan otetta 1900-luvulta. Ariette kallisti päätään. Aikalaistoveri? Ei, se oli liian harvainaista, vaikka tanssikoulun oppilaissakin oli muutama 1900-luvun alussa syntynyt. Mutta heitä tosiaan oli vain muutama... Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja Ariette nappasi pannun mukaansa ja asteli sikinsokin asteletujen pöytien lomitse miehen luoksen. Naisen pitkät vaaleat hiukset oli nostettu rennolle nutturalle, josta putosi taaksepäin vielä muutama vapaa suortuva. Päällään tällä oli rennot verkkarit aamun hoppien jäljiltä, sekä tiukan tankkitopin päällä suuri kaula-aukkoinen valkoinen t-paita, jossa oli retro kamera ja sen alla teksti "Smile!".

"Vielä yksi kuppi kahvia? Talo tarjoaa." Ilmoitti Ariette saapuessaan miehen kohdalle pannu kädessään. Kahvila oli tuoretta ja tuoksui herkulliselta. Sen jälkeen nainen viittasi artikkeliin.
"Se artikkeli kertoo isoäitini, Emilié Johnnsonin, superihmevalmentajan tavoitteista baletin uutta suuntaa kohden. Siitä muutama kymmentä vuotta myöhemmin street ja jazz olivatkin jo kova sana. Mummi tanssi Ballet Sociatyssä ja myöhemmin myös West Side Storyssä Broadwayllä." Ariette avasi artikkelin menneisyyttä tottuneesti siirtäen itsensä omaksi mummikseen. Tarina oli se sama, jonka vieraat kuulivat kysellessään artikkeleista, mutta nurkassa yksi Arietten omista jazz oppilaista nosti lukemansa kirjan korkeammalle peittämään hymyn, joka tytön kasvoille oli noussut. Arietten omat oppilaat, ainakin suurin osa heistä, tiesivät totuuden.

Raul käänsi artikkelia tiiviisti tutkineen katseensa kepeän naisäänen suuntaan ja hätkähti aavistuksen vasta nähdessään tuon kasvot. Rastapää vilkaisi hitaasti lehtileikkeen kuvaa ja sitten taas viereensä kahvipannun kanssa ilmaantunutta naista, toistaen liikkeen muutaman kerran. Sitten hän ojensi sanaakaan sanomatta tyhjän kuppinsa lähemmäs vaaleaverikköä ja kuunteli tämän artikkeliin liittyvää selontekoa.
Miehen vapaa käsi upposi käkkärään partaan ja hiveli sitä samalla kun tummat silmät tarkastelivat vaitonaisina siroa naista.
"On melko harvinaista, että kasvonpiirteet periytyvät noin samanlaisina sukupolven yli", Raul lopulta totesi, kohottaen sitten kahvia pitelevää kättään muutaman sentin ylöspäin. "Kiitoksia", hän hörppäsi kahvia ja käänsi katseensa jälleen lehtileikkeeseen. Äkkiä kylmät väreet vilistivät pitkin miehen selkäpiitä. Hän sivuutti tuntemuksen ja kohdisti keskittymisensä kahvia tarjonneeseen nuoreen naiseen.
"Tuota... Veikkaisin, että olet itsekin melko suuri tekijä täällä. Teillä on tyylikäs kahvila", rastatukka lausui jäykähkösti ja siirtyi sitten muutaman metrin nähdäkseen seuraavat artikkelit. Jälleen niitä tapittaessaan Raulin paksut kulmat kurtistuivat ja silmät vilkaisivat varovasti nutturapäätä.

Ariette huomasi miehen reaktion. Kyseessä ei selkeästikään ollut ehkä se kaikkein maallisin tyyppi, vaikka tämän olemus ei välttämättä viitannutkaan mihinkään maagiseen. Ehkä ajatus aikalaisesta olisikin oikein, kenties mies oli jonkin sortin pitkäikäinen, kenties 1900-luvun alkupuolelta... Mutta Ariette päätti pitäytyä tarinassaan, kun kerta siihen oli lähtenyt.

Mies siirtyi katsomaan seuraavia artikkeleita. Niistä ensimmäinen oli vuodelta 1895 ja koski Joutsenlammen uutta sovitusta, joka oli esitetty Talvipalatsissa, Venäjällä. Mustavalkoisessa kuvassa miestanssija oli nostanut valkoisen joutsenen tutuun sonnustautuneen naisen ilmaan kuin tämä olisi ollut höyhen. Artikkeli kertoi kuvassa olevan Venäjän balettisensaatio Tasha Ravinsky ja nuori lupaus Aleksei Dojevski. Heti sen artikkelin vieressä oli lehtileike vuodelta 1869. Se oli kunnoltaan huonolaatuisempi ja muste oli osittain tahriintunut kuvan vasemmasta alareunasta, mutta kuva oli koskematon. Siinä poseerasi suoraan kameralle Tasha Ravinsky ja miespääosan esittäjä Dmitri Tjehov. Artikkeli kertoi Venäjän tssarin Aleksanteri toisen nauttineen Don Quiton vauhdikkaasta tunnelmasta ja nuoren Ravinskyn uran hulppeasta avauksesta. Artikkelissa mainittiin ohimennen myös Ravinskyn äidin, huippukuuluisan Fanny Elsslerin nimi.

Ariette jätti pannun lämpöliedelle tiskin luokse ja palasi kuvia tutkivan miehen luokse.
"No, minä keskityn enemmän tunteihin, en ole sen enempää tanssinut kilpaa itse. Esiintynyt muutamissa näytöksissä, mutten varsinaisesti kaipaa enää lavalle." Ariette vastasi ohimennen kyselyihin naisen omasta menneisyydestään. Oli totta, että Ariette oli tehnyt maineensa tanssijana aliaksiensa varassa ja Deci kantoi itsensä Arieten "isoäitien" nimillä. Ariettena nainen ei montaa läpimurtoa ollut tehnyt...

"Siinä seuraavassa on mummini äiti, Tasha Ravinsky. Se on kyllä totta... Että näytämme kaikki kovin samalta." Ariette jatkoi esittelyä ja hymyili loppuun katsellessaan vanhempaa kuvaa. Ariette ei ollut muuttunut, hän oli ilmetty itsensä. Vain kuvan vanhanaikainen laatu pelasti faktalta, että kyseessä oli kuin olikin, aivan sama olento.

"Kiinnostaako historia teitä erityisesti?" Ariette asetti vastakysymyksen, jotta saisi johdatettua epäilijän kauemmaksi kuvien yhdenkaltaisuudesta.

//Täällä taas, anteeksi pitkä kesto!//

Miehen päkiät upposivat hieman syvemmälle kokolattiamaton lyhyeen karvaan kun hän kallisti kehoaan eteen nähdäkseen lähempää artikkelit, joilla oli ikäeroa muutama kymmenen vuotta. Raul ei ollut varma mitä ajatteli päällimmäisenä: sitä, kuinka hän piti vanhoja ja laadultaan heikompia kuvia kauniimpina kuin uudempia, vai sitä, kuinka kummallisen yhdennäköisiä kaikki naiset kuvissa olivat. Vampyyrit käväisivät ohimennen miehen mielessä. Tämä ajatus kuitenkin häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin kun hän katsahti vaaleaverikköön joka palasi takaisin vietyään kahvipannun pois käsistään pyörimästä. Jotain kiinnostavaa ja epätavallista naisen kasvoissa oli, mutta se ei missään nimessä ollut mitään vampyyrimaista.

Raul nyökkäili verkkaisesti kuunnellen toisen puhetta sekä tuon selontekoa heidän siirryttyään seuraavan lehtileikkeen luo. Hän tuijotti tiiviisti kuvaa ja alkoi jo epäillä omia silmiään. Rastapää ei nähnyt vaatteiden lisäksi lainkaan eroa kuvassa poseeravan tanssijan ja hänen vieressään seisovan naisen välillä. Mies havahtui mietteistään kuullessaan hänelle osoitetun kysymyksen. Hän hymyili aavistuksen varautuneesti. Yrittikö nainen vaihtaa puheenaihetta? Hän vastasi kysymykseen palaten samalla pöytänsä luo, jossa kannettava tietokone edelleen surisi:
"En nyt sanoisi. Pari sotahistoriaa käsittelevää kirjaa on tullut lukaistua ja paras musiikki tehtiin 70-luvun alussa, mutta siinäpä se oikeastaan." Raul istui alas ja vilkaisi naista kehottamatta tuota istumaan tai ajamatta pois millään tavalla. Tuo saisi liittyä seuraan mikäli itse niin tahtoisi. Mistäs sitä tiesi vaikka tuolla olisi menoa jonnekin tanssahtelemaan, vaikkakin aika leppoisan kiireettömästi nainen oli vain rupatellut Raulille tähän saakka.
"Vanhat kuvat on kyllä mielenkiintoisia". mies lisäsi vielä ja nojasi tuoliin painaen samalla tietokoneen näytön alas.

// Eipä mitään ^^ //

Ariette seurasi miehen ihmettelyjä ja toimintaa naiselle tyypillinen hymy huulillaan. Mies palasi pöytänsä ääreen, jossa läppäri hyrräsi hyvän tuulisena. Nainen kallisti hieman päätään ja käänsi katseensa takaisin lehtiartikkeliin. Muistoja virtasi naisen mieleen. Yleisö oli tuona iltana fantastinen. Itse Tsaari oli tullut kukittamaan Arietten, sekä Dmitrin. Minneköhän hänkin oli päätynyt vuosien saatossa... Kun uusi tuttavuus sulki läppärinsä kantta ja esitti toteemuksensa valokuvista, Ariette tulkitsi ettei tämä kenties halunnutkaan jäädä vielä omaan rauhaansa. Nainen hymyili, kurkotti kastelukannun tiskin takaa ja lähti kiertämään kahvilan kasveja. Kahvilassa ei ollut enää juuri muita. Nyt oli päivän hiljainen hetki ennen kuin Arietten omat oppilaat saapuisivat.

"Sitä ne todellakin ovat. Jos tahdot joskus tutkiskella niitä enemmän, voin tuoda nähtäville muutamia albumeita. Sukulaiseni ovat säilyttäneet ihanasti lukemattomia vanhoja kuvia myös kaupunkien kaduilta, erilaisista juhista ja tietenkin perhekuvia sun muita." Ariette esitti tutttavallisesti. Nainen oli huomannut, että tämä mies ei niellyt sukulaisuustarinaa täysin. Kahvilassa istui vielä Maya, Arietten lyrical jazzia jatkotasolla tanssiva nuori nainen, mutta Maya tiesi totuuden. Mutta kysyköön itse, mikäli epäili jotakin todeksi. Ariette päätti mielessään.

"Ja 70-luvun musiikista olet aivan oikeassa. Mikään ei liikuta tanssijalkaa paremmin kuin kunnon funk!" Ariette lisäsi ja nyäkkäsi päättävästi lauseensa lopuksi vahvan mielipiteensä merkiksi. Nainen siirtyi nyt hieman kauemmas ja kurkotteli vinon kirjahyllyn päälle olevan kukkaruukun ylle. Muraatti sai lopulta nesteytyksenä ja Ariette palautti kastelukannun takaisin tiskin taakse ja jäi nojaamaan antaen katseensa vaeltaa paikassa.

Miekkonen katseli vaivihkaa kuinka nainen haki kastelukannun ja alkoi kiertää sen kanssa läpi pöydissä ja hyllyillä rehottavia viherkasveja. Rastojensa uumenissa hän mietti koko ajan, oliko viisasta lausua ääneen kytevät epäilyksensä. Vai oliko kenties vain parempi vaieta? Näin hän todennäköisemmin välttyisi hämmentämästä itseään ja naista ja tästä tulisi vain yksi tavallinen keskustelu muiden joukossa. Mutta Raulin teki kovasti mieli tuoda mietteensä julki. Mies vilkaisi olkansa yli kahvilassa istuvaa tyttöä, joka oli siellä heidän lisäkseen ainoa.
Rastapää käänsi katseensa takaisin hääräilevään naiseen. Hän oli lähes varma, että tuohon liittyi jotain taianomaista, eikä pelkästään kuvien herättämän ihmetyksen vuoksi. Vaaleatukkaisesta myös huokui jokin kummallinen tunne. Tuo ei käyttäytynyt epänormaalisti, ei näyttänyt epänormaalilta... nainen vain... tuntui epänormaalilta. Mies huomasi puristavansa huuliaan yhteen pidätellessään kysymystensä sekä epäilyjensä ryöppyä. Olisiko sellainen edes kohteliasta? Ei hän itsekään tykkäisi, jos tuntemattomat tulisivat kyselemään hänen pikku kasvuhäiriöistään.

"Öhm, kiitos. Pistetään harkintaan", Raul vastasi aavistuksen hämmentyneenä yllättävästä tuttavallisuudesta. Vaikka hän vanhoista valokuvista pitikin, ei hän kehtaisi selata läpi toisten henkilökohtaisia albumeja. Toisaalta... Tässä tapauksessa se voisi olla perin mielenkiintoista.

Takkutukan koko olemus muuttui heti jäykähköstä ja mietteliäästä rennommaksi kun nainen mainitsi pitävänsä 70-luvun funkista. Kädet siirtyivät avaamaan läppärin kannen uudestaan ja tummat silmät kiiruhtivat etsimään oikeaa levyä kovalevyn muistista. Pian alkoi soimaan vaimeasti jytäkkää, korvalle tuttua funkkia. Raul nyökkäsi tyytyväisenä ja katseli näyttöä.
"Parliament, give up the funk." Mies hymyili nopeasti naiselle. "Kaupasta löytyisi kanssa Betty Davisia, siinä on kyllä käheä kurkkuinen nainen. Kokoelmalevy. Funkadelicia on kanssa, sitä voisi olla vähän vaikea tanssi, tosin..."
Selityksenä lomassa Raul tajusi, etteivät he olleet lainkaan esittäytyneet toisilleen.
"Tosiaan, olen Raul, omistan semmoisen pienen putiikin siinä kävelykadulta vähän syrjempään", hän esittäytyi pikaisesti ja vaihtoi sitten soimaan Betty Davisin I'm Different- biisin.

Tuttu soundi läpäisi kahvilan muuten tasutalla vain hiljaisesti soivan musiikin ja Ariette alkoi nyökkäämään tahtia hymyn noussessa huulille. Kun mies lausui ääneen bändin ja nimen Ariette osoitti molemmilla etusormilla miestä ja yhtään sen enempää lausahti.

"1971, The Breakdown R&B listoilla sijalla 30. Ai että sitä tanssittiin!" Ariettelle muistui mieleen ghettobileet, jossa funkbändit pyörittivät alkavan street kulttuurin juuria. Se oli mahtavaa aikaa. Tanssi kasvoi yli baletin asettamien rajojen. Nainen oli tuntenut olevansa vallankumouksellinen, joka kaatoi vanhat traditiot ja polki ne jalkoihinsa uusilla mooveilla. Muistoja fiilistellessä Ariette ei edes huomannut lipsauttaneensa mitään ollennaista, vaan jatkoi fiiliksissä jammailuaan ja kuunteli miehen selitystä. Tämän esittäytyessä Ariette hidasti liikettään ja kumarsi näyttävästi balleriinatyylillä.

"Ariette Baudoin, tämän kahvilan ja tanssikoulun omistaja." Nainen virkkoi ja hymyili.
"Taidampa poiketa liikkeessäsi joku päivä, kerta valikoimassasi on selkeästi hyvää musiikkia" Ariette jatkoi naurahtaen. Samalla hetkellä antiikkinen munakello helähti soimaan.
"Aaaah, quichesan se siellä!" Nainen totesi ja riensi tiskin toiselle puolelle ja hävisi keittiön heiluriovista.

Naisen innostuessa biisistä ja osoitteassa etusormillaan, Raulin kasvoilla käväisi nopea virnistys joka paljasti tumman parran keskeltä valkoisena erottuvat hampaat. Hivenen häveliäästi hän käänsi kuitenkin katseensa jammailevasta pikkunaisesta takaisin tietokoneensa näyttöön ja kuunteli toisen sanat leppoisasti hymähtäen.

Rastapää seurasi katseellaan, kuinka Arietteksi itsensä esitellyt taivutti jonkin komeannäköisen balettiniiauksen.
"Ai oikein omistaja. Ei tosin mikään ihme, jos taidot ja kunnianhimo yhtään kiertävät suvussa", mies totesi vaikuttuneena siitä, että noin nuori nainen omisti ja todennäköisesti ainakin osin myös pyöritti näinkin suurta tanssi-instituutiota. Se mahtoi vaatia hurjasti järjestelmällisyyttä ja organisointia. Mélange oli pienen pieni putiikki, ja silti Raulista tuntui toisinaan, että hän ajaa itsensä piippuun siitä huolehtiessaan.
"Juu, tervetuloa vaan katselemaan. Kerään kaiken funkin ja soulin valmiiksi kuuntelunurkkaan", Raul sitten sanoi, pienesti hymyillen ja omasta ystävällisyydestään kummissaan. Eihän hän yleensä ilkeäkään ollut, mutta harvoin kovin tuttavallinenkaan näin lyhyen juttutuokion jälkeen.

Äkkiä jostain tiskin takaa kantautui korkea mutta yllättävän pehmeä kilahdus, joka sai Arietten kiiruhtamaan ilmeisesti kahvilan keittiöön. Quishe... Olikohan siinä lihaa, kasviksia vai jotain muuta. Raul antoi katseensa lipua seesteisesti pitkin eripari tuoleja. Äkkiä hänen niskansa jäykistyi ja kulmat kohosivat aavistuksen.
"Hetkinen... 1971?"

Herkullisen tonnikala quichen tuoksu täytti keittiön. Muheva piiras oli huolellisen ja rakastavan leivonnan tulos. Hetken ajan nainen ihasteli aikaan saannostaan, mutta nosti sen sitten lähemmäs kapeaa ikkunaa, jäähtymään. Ikkuna höyrystyi piirakan lämmöstä, kun Ariette jätti sen omiin oloihinsa. Heiluriovet kävivät uudelleen kun Ariette astui salin puolelle. Tiskillä odotti yksi tuttu tanssikoulun oppilas. Ariette moikkasi tätä ja nyökkäsi tälle kirjaavansa saapumisen paikalle. Oppilas katosi holvikaaren luota ja portaista kuulu juoksuaskelien ääntä. Nainen käveli tiskin toiseen päähän suuren kirjan luokse, jonne tämä käsin merkkasi raksin oppilaan nimen kohdalle. Nainen ei ollut ikinä päässyt niin hyvin teknologiaan mukaan, että olisi omaksunut mitään muuta kirjanpitomenetelmää kuin kynän ja paperin. Kynänäkin nainen käytti mieluummin vanhaa kunnon mustekynää, mikäli vain oli mahdollista. Ja Decissä Ariettella oli onneksi varaa päättää täysin siitä millä tämä kirjoitustyön hoiti.

Saatuaan merkintänsä valmiiksi, nainen katsahti taas Rauliin.
"Tonnikalaquiche, sulattaa sydämen." Nainen vastasi syynä ripeeän poistumiseensa. "Vai oletteko kasvissyöjä?" Ariette jatkoi melkein perään varmistaen, ettei vain päätyisi hankalaan tilanteeseen, josa kyseessä oli vaikka äärivegaani. Vegaanius.. Täytyy kyllä sanoa että Ariette ei oikeastaan ymmärtänyt ruoan rajoittamista erilaisilla ruokavalioilla. Ei sellaisia hullutuksia ollut 1800-luvulla. Syötiin mitä saattin ja jos lihaa saatiin niin aina vain parempi. Mutta nykyään oli leppoisempaa. Oli varaa valita.

Mies tuijotti tanssinopettajan menoa tiskin takana hiljaisena eikä edes tuon kysymyksen kuullessaan kyennyt ensin vastaamaan mitään. Sitten hän nielaisi ja pudisti jäykästi päätään. "Ei, en ole vegaani.. Tykkään lihasta. Ja kalasta." Raul takelteli hieman mutta kokosi nopeasti itsensä. Sitten hän vilkaisi jälleen sivusilmällään takanaan viistosti istuvaa tyttöä, mutta päätti innostuksissaan olla liikoja välittämättä tuosta. Hienoinen hymy kohosi miehen huulille. Hän oli näppäilevinään jotain tietokoneelleen ja kuin ohimennen kysyi:
"Entäs sinä. Mikäs sinä olet?"

Tummat silmät kiinnittyivät tiukasti läppärin kannen yli naiseen etsien huolellisesti jonkinlaisia reaktioita.

Entä jos tuo sanoisi yhtäkkiä olevansa vampyyri? Mitäs sitten? Ei Raulilla varsinaisesti mitään vampyyreja vastaan ollut, ajatus verta juovista olennoista vain ei ollut kiehtonut häntä millään lailla enää lukion jälkeen. Vampyyrit olivat kertoman mukaan myös usein äkkipikaisia ja mieleltään jollain tavalla järkkyneitä, eikä rastapää juurikaan pitänyt tuuliviireistä, olivat nuo sitten ihmisiä tai mitä tahansa olentoja.
Vaalea nainen ei kyllä edelleenkään vaikuttanut millään tavalla vampyyrimaiselta, vaikka melko kalvakka iho olikin.
Mitäs niitä oli muita, niitä pitkäikäisiä? Enkeleitä? Niistä puhuttiin paljon lehdissä ja oletettavasti niillä oli taipumusta pitkään ikään. Vai olivatko ne kuolemattomia? Äh, miksi hän tiesi niin vähän taikaolennoista vaikka eli niiden keskellä ja oli osittain sellainen itsekin. Ehkei hän vain ollut koskaan ajatellut tarvitsevansa tietoja mihinkään. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun hän tietoisesti jutteli jollekulle taikaolennolle. Tai ainakin hän vahvasti epäili, että Ariette oli semmoinen.

Ariette hymytili miehelle tämän ilmoittaessa ettei kuulunut ruokarajoitteisiin. Mutta jotenkin Raul oli mennyt hieman takeltelevan oloiseksi. Ariette kallisti itsekseen päätään samalla kun kuivasi mustekynää puuvillaliinaan. Vaikka olihan koko miehen olemus ollut välillä hieman sellainen - vetäytyvä. Mutta Arietten epäilyt saivat vastauksen, kun mies, ikään kuin ohimennen kysyi kysymyksen, jonka saattoi naamioida koskemaan ruokarajoitteita tai sitten jotain aivan muuta.

Ariette kiinnitti huomiota Mayaan, joka katsahti kirjansa yli opettajaansa. Maya oli ollut ensimmäisten joukossa, jotka saiavat tietää sídhen pitkästä iästä. Nyt nuorikkoa kiinnosti oliko Ariette valmis jakamaan salaisuutensa myös muun maailman kanssa. Näinä aikoina, kun paranormaalista oli tullut normaalia. Ariette hymyili itsekseen miehen kysymykselle, mutta ei oikeastaan ollut yllättynyt siitä. Olihan koko keskustelu viitannut jonkin moisiin epäilyksiin. Rauhallisesti nainen nosti katseensa mieheen.

"Et taida tarkoittaa ruokatottumuksiani?" Tämä vastasi kallistaen hieman päätään oikealle ja hymyillen vähän vinosti. Olisiko totuus viisasta. Toki, kuka oikeastaan uskoisi, vaikka Raul juoksisikin kaupungille kuuluttamaan, että Decin omistaja oli 350 vuotias muumio. Ja vaikka uskoisikin.. Olisiko sillä enää väliä? Ainoa seikka, mikä Ariettea pelotti paljastumisessa olivat naisen lukuisat aliakset. Ariette oli Emily, Tasha, Fanny ja lukuisia muita... Mitä heille tapahtuisi totuuden levitessä? Mitä Arietten elämälle tapahtuisi heidän tullessa yhdeksi?

"En ihminen ainakaan, kuten olet saattanut jo ehkä arvata. Mutten toisaalta kovinkaan kaukana sellaisesta. Omasta mielestäni. Ja vanhakin olen, paljon vanhempi kuin sinä." Ariette vastasi tietäen että keskustelusta tulisi pitkä ja mutkainen.

Hän päätti vastata opettajattaren ensimmäisiin sanoihin ainoastaan nojautumalla parempaan asentoon ja katsomalla tuota odottavasti. Raulin ilme oli tyyni, vaikka jännitys kuplikin hänen sisällään. Hän riemastui kuullessaan olleensa oikeassa epäilyidensä suhteen. Jo tuo naisen ensimmäinen, varmisteleva kysymys antoi vahvistuksen siitä, että tässä aiottiin todellakin pian puhua jostain tyystin muusta kuin guishen täytteistä.

Ariette punnitsi seuraavia sanojaan tarkkaan, Raul huomasi sen kyllä. Hän odotti täysin vaiti ja muisti jossain välissä jopa vetää henkeä. Kun nainen sitten vastasi ja nosti rauhallisen katseensa häneen, hän päästi ilmaa purkautumaan huokauksena huultensa välistä ja työnsi sormensa otsaltaan taaksepäin lähteviin rastoihin. Sitten hän hymähti. "Ei tämä nyt varsinainen pommi ollut... mutta mielenkiintoista kuitenkin", mies totesi kuin itsekseen ja katseli Ariettea hetken. Hän pohti kuinka paljon uskaltaisi kysellä ja kaivautua naisen yksityisasioihin. Tätä ennen ajatus taikaolentojen kanssa juttelusta ja tavallaan "kaltaisiinsa" tutustumisesta oli ollut vain jossain kaukana häilyvä ajatus. Nyt tilaisuus tutustua henkilöön, joka oli elänyt taikamaailmasta tietoisena ja osana sitä ties kuinka pitkään, oli kuin tarjottimella hänen edessään. Tanssija, Ariette, oli hieman epäröivä, mutta hyvin rauhallinen, eikä vaikuttanut ehdottomasti vastustavan salaisuuksistaan puhumista. Miljöö oli hiljainen, tunnelma turvallinen.

"Sinä siis todella esiinnyt kaikissa noissa kuvissa?" Raul kierrätti katsettaan seinillä roikkuvissa artikkeleissa. Hetken ilmassa leijui pieni epäröinti, kunnes hän esitti lisäkysymyksen hieman matalammalla äänellä: "Miltä vuodelta vanhin on?"

Ariette silmäili miehen reaktioita ja tarkkaili enemmän tämän olemusta, kuin sanoja joita tämä valitsi. Ariette oli elämänsä aikana tavannut jos jonkinlaista tallaajaa... Noidanpolttajaa, saatanan palvojaa, manaajaa, munkkia, sekopäisiä uskovaisia ja ihan tavallisia ihmisiä. Kaikilla oli ollut oma suhtautuminen maailmaan, kuului tämä sitten johonkin ryhmään tai ei. Ja kaikilla oli myös jonkilainen pelko erilaisuutta kohtaan, vaikka tämä olisikin siihen yhteydessä tai uskoisi vieraiden voimien olemassa oloon. Pelkoa mistä? Siihen kysymykseen Ariette ei ollut saanut vastausta.

Kun Raul kysyi kuvista, selkeästi vähän tunnustellen. Ariettea alkoi hymyilyttämään. Voih, kuinka muumio nainen olikaan.
"Vanhin valokuvallinen artikkeli tässä tilassa on Lontoosta vuodelta 1845, se käsittelee Pas de Quatrea, aikansa upeinta balettinäytöstä, jossa maailman lahjakkaimmat ballerinat tekivät jotain ennen kuulumatonta, nimittäin yhteisen esityksen eroistaan huolimatta." Ariette vastasi rehellisesti kysymykseen, mutta ei sen enempää jatkanut valokuvia edeltäneiden esitysten ajoista. Niitä leikkeitä ei oikeastaan ollutkaan kuin yksi näiden lisäksi ja sekin oli syrjäisimmässä nurkassa, lähellä pöytää, missä Maya istui. Maya itse oli aikoja sitten lakannut lukemasta ja teeskenteli vain tasaisin väli ajoin kääntävänsä sivua, mutta Ariette tiesi tytön toivovan, että kuulisi jotain uutta minkä voisi vuotaa muille ryhmäläisille.

1845. Raul antoi tiedon ujuttautua pikkuhiljaa tajuntaansa. 1845. Se tarkoittaa, että hänen edessään tiskin takana seisova olento oli ainakin 168-vuotias. Todennäköisesti paljon vanhempikin. Mitä kaikkea tuo olikaan nähnyt elämänsä aikana. Miten paljon enemmän nainen varmasti tiesi. Enemmän kuin useimmat. Rastapää pyyhkäisi partaansa kämmenellään. Hän istui paikoillaan kuin liimattuna, tyhjä kahvikuppi pöydänkulmalle hylättynä.

Siinä samassa hänen päässään alkoi sinkoilla kysymyksiä. Hän tahtoi tietää enemmän taikaolennoista, lajeista, syntyperistä, mysteereistä. Hän tahtoi tietää enemmän itsestään, ja jostain syystä miehellä oli tunne, että tämän naisen, Arietten avulla se olisi helpompaa kuin kenenkään muun. Lisäksi hän tahtoi vilpittömästi tietää lisää tanssijattaresta. Naisesta huokui seesteisyys, joka tuntui kuitenkin sirpaloituvan ilmassa tuhansiin osiin. Tuon kalpea, virheetön iho lähes hehkui hämyisten lamppujen valossa ja silmät erottuivat muuten niin vaaleita piirteitä vasten vahvoina. Innostuneisuus ja ahkeruus tekivät Atiettesta entistäkin kiinnostavamman persoonan Raulin silmissä. Hieman unenomainen tunnelma, joka leijaili koko paikan lisäksi naisen ympärillä, saivat yllättäen Caron pomppaamaan hänen mieleensä. Kuvajainen katosi kuitenkin lähes heti ilmestyttyään. Raul laski kämmenensä polvilleen ja kohensi ryhtiään aavistuksen.

”Voisin ottaa sitä piirakkaa, jos vaan sopii”, hän lausui huomattuaan hiljaisuuden vallanneen huoneen ja alkoi kaivaa mustaa, kulahtanutta mutta ehjää nahkalompakkoaan viereisellä tuolilla lepäävän takkinsa taskusta.

Kun mies jäi selkeistäi hetkeksi omiin maailmoihinsa Ariette poistui hetkeksi takahuoneeseen hakemaan esille juuri ropivasti viilentyneen quichen. Nainen mietti yhtä sun toista. Raulista huokui se sellainen omanlaisensa tiedonjano, aivan kuin miehellä olisi mielessään satoja kysymyksiä, joihin tämä ei uskaltanut kysyä vastauksia. Vaikka Raulin suhtautuminen Arietten infoon oli ollut rento, ei se välttämättä myöskään kertonut oliko mies tottunut taikaolentoihin saatika siitä oliko tämän suhtautuminen niihin positiivinen. No, joka tapauksessa, Raul tiesi mitä tiesi ja Ariette oli kaikkia kohtaan oma ystävällinen itsensä.

Lopulta mies lausahti ääneen aika odottamattoman pyynnön ja kaivoi lompakkoaan. Ariette naurahti tuttavallisesti ja viittasi samalla Mayalle.
"Etteköhän te molemmat ole palanne ansainneet." Nainen ilmoitti ja otti kaksi lautasta hyllystä ja alkoi leikkaamaan niille paloja piirakasta. Maya pomppasi nopeasti sohvalta jättäen feikkilukemisensa sikseen piirakan tuoksun voittaessa teeskentelyn.

"Raul, tässä on Maya, hän tanssii jazz ryhmässäni kokeneiden tasolle, jota me täällä kutsumme jatkotasoksi." Ariette esitteli piirakkalautastansa hakemaan tulleen Mayan, joka nyökkäsi ohimennen ja palasi sen jälkeen mutustamaan aarrettaan ja tällä kertaa syventyi kirjaansa ihan oikeasti. "En tiedä mitä oikeastaan tiedät tästä paikasta, mutta Deci tunnetaan nimeen omaan multikulttuurisena, kansallisena ja lajisena kohtaamispaikkana erityisesti nuorille. Sen idean perusteella tämä kahvila syntyi. Täällä käy päivittäin mm. tekemässä läksyjä velhoja, kääpiöitä, nuoria ihmissusia ja vampyyreitä, haltijoita, enkeleitä ja lukuisia muita. Emme harrasta täällä erottelua lajien välillä." Ariette esitteli ohimennen Decin imagon ja toi Raulille tämän piirakkapalasen, sekä lasillisen appelsiinimehua.
"Toivottavasti et ole allerginen?"

Partaleuka nyökkäsi tervehdyksen Mayaksi esitellylle tytölle, joka hyökkäsi Arietten kehotuksesta sekä mitä luultavimmin myös piirakan tuoksun voimasta hakemaan omaa palastaan. Kun tyttö palasi paikoilleen ja alkoi lukea kirjaansa nyt aiempaa keskittyneemmän oloisesti, Raul palautti huomionsa tiskin takana häärivään naiseen. Arietten sanat saivat miehen katsomaan Deciä uusin silmin. Ajatus paikasta, jossa eri lajien edustajat pystyivät tapaamaan toisiaan yhteisen kiinnostuksen merkeissä, kuulosti hienolta. Todennäköisesti hänenkin liikkeessään oli joskus asioinut jokunen erikoiskykyjä omaava ihminen tai sellainen, joka ei ollut ihminen laisinkaan, mutta Raulilta tällaiset asiat jäivät kummallisen usein tyystin huomaamatta. Hän oli elänyt koko taikuuden paljastumisen jälkeisen ajan jonkinlaisessa kuplassa. Maailmassa, johon tietoisuus eri lajien kirjosta vasta vähitellen alkoi hiipiä. Hän oli nähnyt peikon kävelemässä kadulla, kulkenut useasti vampyyreille suunnatun veripankin ohi ja lukenut paljon lehdissä esiintyvää keskustelua taikaolennoista. Siitä sekä omasta kyvystään huolimatta Raul oli ikään kuin sivuuttanut todellisuuden, jossa vaikkapa juuri Arietten mainitsema lajien erottelemattomuus vallitsi ja ilmentyi taikuuden sulautumisena jokapäiväisiin asioihin. Mies oli koko ajan keskittynyt kaikkeen mahdollisimman tavalliseen, kuten tukkulistoihin, tilityksiin, musiikkiin ja siihen, mitä tänään söisi selvitäkseen seuraavaan päivään. Hänen jokseenkin varovainen luonteensa oli automaattisesti pyrkinyt muuttamaan kaiken jännittävän ja uuden mahdollisimman tasaiseksi ja harmaaksi, huomaamattomaksi. Aivan kuten oman voimansankin suhteen: hän hyväksyi sen, mutta koetti muuten sulkea sen kaikin tavoin elämästään.

Raul otti kiitollisena vastaan piiraspalan sekä mehun, ja pudisti lyhyesti päätään vastaukseksi Arietten kysymykseen allergisuudesta. Hän lusikoi piirakkaa kitaansa ja mutusteli sitä tyytyväisenä mutta mietteliäänä.
Muutama murunen tipahti käkkärälle parralle.
"Mainitsit, että täällä käy velhoja", mies hetken päästä aloitti ja mietti sitten, kuinka esittäisi asiansa loppuun.
"Millaisia voimia heillä on?" Jo kaukaisilta tuntuvat muistot yöstä, jonka jälkeen Raul heräsi nykyisensälaisena, alkoivat kolkutella hiljaa jossain hänen takaraivossaan. Hän oli pitkään miettinyt tokkurassa kuulemiaan ääniä ja sitä, kuka oli siirtänyt voiman taikka kirouksen häneen. Oliko kyseessä kenties ollut velho? Kykenivätkö velhot sellaiseen, ottamaan voimia muilta ja istuttamaan niitä johonkuhun toiseen? Raul ei tiennyt, mutta ehkä tämä vaalea, jo pitkään elänyt olento tiesi.

Ariette ei itse ollut niin piirakkatuulella, mutta nainen napsautti vedenkeittimen päälle tehäkseen itselleen kupin vihreää teetä. Decissä oli mittava valikoima erilaisia teelaatuja, ei mitään pysyvää, sillä Ariette oli tuonut teetä ympäri maita ja mantuja, kun joku loppui, se loppui. Sain tiettyjä merkkejä löytyi valikoimasta aina. Ariette valitsi itselleen tänään pohjoisen karpaloilla, mustikoilla ja accailla maustetun vihreän teen. Se oli yksi naisen suosikeistä. Teen keiton lomasta sídhe nosti päätään kun Raul kyseli velhoista. Ariette painoi kulmian hiemna kurttuun miettiessään oppilaitaan läpi. Kyseessä oli melkein aina poikkeuksessa nuoria ja heidän taitonsa olivat aina vähän niin ja näin, mutta kyllä nykyään niitä täysvelhoperheidenkin lapsia täällä pyöri..

"No, nuoriahan nämä ovat, eivät tietenkään ammattilaisia vielä, mutta ainakin aika laajat heidän taitonsa ovat. Tiedätkö sitä tavallista taikajuomilla läträämistä ja mitä nyt ainakin muutama poika on valittanut, että erityisesti erilaiset loitsut liittyen tavaroiden leijuttamiseen jne. ovat vaikeita. Mutta uskoisinkyllä ammattivelhojen olevan toki monipuolisempia kuin nämä meidän teinit." Ariette naurahti loppuun. Loppujen lopuksi nainen tiesi, ettei tuntenut moniakaan oppilaitaan niin hirmuisen läheisesti. Puhe tunneilla keskittyi yleensä tanssiin ja ne jotka eivät henganneet tyhjää kahvilassa eivät yleensä ikinä kertoneet itsestään tanssitaustaansa enempää. Kyllä Arietelle oli joskus asioista uskouduttukin, mutta ne olivat vähemmistössä ne.

"Moniahan meillä täällä käy, en tietenkään tiedä puolienkaan tarkkoja taustoja. Meillä ei ole mitään täytä-lomake-juttua jossa pitäisi valita laji ja sukupuoli" Ariette lisäsi vitsinä perään ja hymyili omalle jutulleen.

Raul näytti keskittyvän piiraspalan tehokkaaseen tuhoamiseen, mutta todellisuudessa hän kuunteli tarkasti Arietten sanoja. Ne eivät paljastaneet mitään eirtyistä, mutta antoivat hienoista osviittaa sille, ettei rastatukan epäilys rahanahneesta velhosta ollut täysin mahdoton saati poissuljettu.
Tummat silmät tarkastelivat toisinaan läpitunkevaan tapaansa Ariettea, kun tuo lopuksi heitti ilmoille vitsin. Mies hymähti pienesti naisen sanoille ja eritoten sille, kuinka tuo hymyili omalle jutulleen. Hän hörppäsi mehua ja pyyhkäisi quishen muruset käsivarteensa.

"Varmaan hieman outoa, että joku voi vielä olla näin auttamattoman pihalla kaikista... taikajutuista", Raul sitten totesi, ei häpeillen, ennemminkin pohtien ja ihmetellen itsekin, miksei hän ollut koskaan aiemmin hakeutunut kenenkään taikaolennoista perillä olevan juttusille ja miksi hän nyt täysin yllättäen, kesken Tex Willerien ostokeikan heräsi huomaamaan halunsa tietää enemmän ja kysellä. Mitään erityistä ei ollut viime aikoina tapahtunut, ei mitään sellaista mikä saisi ihmisen etsimään itseään ja pohtimaan maailmaa ympärillään. Arkista aherrusta, samaa kuin aina ennenkin. Joten miksi juuri nyt? Ken tietää.
"En tosin usko olevani ainoa", hän lisäsi muistaessaan muutama kuukausi sitten tapahtuneen kohtaamisen pirullisen poliitikon, Le Corresin kanssa. Jos Raul oli tietämätön taikaolentojen suhteen, niin Le Corres sitä vasta olikin. Ainakin siitä päätellen kuinka tuo tuntui olettavan pahaa kaikista ihmisistä poikkeavista ilman mitään myönnytyksiä mihinkään suuntaan. Pelkkä ukkelin muisteleminen sai verisuonen sykähtämään Raulin otsassa. Mistä veto, että tuo langanlaiha papparainen kohta sipsuttaisi sisään tutuun ja balettikenkiin sonnustautuneena. Siinä vasta karmaiseva mielikuva.

Puistatuksen mentyä ohi, rastapää kertoi Ariettelle lyhyesti epämiellyttävästä kohtaamisestaan lehdissä riepotellun poliitikon kanssa ja siitä, kuinka Le Corres oli kuvaillut taikaolentoja "hulluiksi, sopeutumiskyvyttömiksi ja moraalittomiksi hirviöiksi". Selostuksensa päälle Raul hymyili synkästi ja katseli ulos ikkunasta. "Luulen, että hän meni sekaisin sanoissaan ja tarkoitti kuvauksellaan ennemminkin itseään", mies totesi vielä, näyttäen vitsailevan sijaan olevan hyvinkin vakavissaan.

Ariette kuunteli Raulin selostuksen ja nyökkäili tämän kommenteille. Aina toisinaan oli hyvä muistaa etteivät kaikki ihmiset vieläkään olleet täysin taikaolentomyönteisiä. Ei lähellekkään... Kaiken kaikkiaan lähiaikoina Ariette oli ehkä ollut liiankin varomaton. Mutta nainen oli päättänyt muuttaa tämän elämänsä kurssia siitä ikuisesta valheen alhosta johonkin muuhun. Ei ehkä täyteen totuuteen, mutta jonnekin lähemmäksi sitä. Ariette katsahti Mayaa, joka viimeistelö vielä piirakkaansa. Nuoret ottivat asiat aina niin paljon paremmin kuin aikuiset tai sitä vanhemmat...

"Ei tässä maailmassa voi vieläkään olla liian varuillaan. Mutta kun on elänyt valheissa niin monta kertaa kuin itse olen, niin sen totuuden puolesta on toisinaan valmis ottamaan riskejä. Lisäksi, ketäpä tälläinen hentoinen tanssikoulunopettaja kiinnostaisi, vaikka osoittautuisikin muumioksi kuten minä." Ariette jatkoi ja vakavan pukeen päätteeksi nauroi itselleen. Omalle vanhuudelleen. Omille yli 350 vuodelleen. 1700-luvun ja 1800-luvun uneliaalle kehitykselle, 1900-luvun kärsimyksille ja kehitykselle ja 2000-luvun kummalliselle avaukselle. Maailmalle.

Kello lähestyi oli varttia vaille tasan ja eteiseen tupsahti kolmen tytön ja yhden pojan joukkio. He jättivät kengät telineeseen ja tulivat kahvilan puolelle. Kaikilla oli mukanaan urheilukassit, osalla jo päällään rennot treenivaatteet. Kaikki olivat ryhdiltään tanssijoita, eivätkä mitä tahansa tanssijoita, vaan Arieten edistyneimmän ryhmän balettioppilaita. Tunti alkaisi puolen tunnin päästä, mutta oppilaat tulivat yleensä ajoissa, koska ennen heidän tuntiaan ei salissa ollut ketään. Harjoittelivat keskenään.

"Haloi!" Huikkasi porukan ensimmäinen Arietelle ja kolme muuta huikkasivat saman perässä.
"Heissan vain!" Ariette vastasi tervehdykseen ja käveli rauhallisesti tuntikirjansa luokse ja alkoi vedellä rasteja ruutuihin.
"Tuleeko Vivien myöhemmin kun ei ole mukananne?" Ariette uteli, sillä yleensä porukkaan kuului yksi tyttö lisää. Porukka tuli lähes poikkeuksetta aina yhdessä.
"Vivien on kipeä, flunssa kuulemma, ei ollut edes koulussa." Joukon ainoa poika vastaa samalla kun riisuu takkiaan naulakkoon.
"No voi sun, toivottavasti paranee pian, meillä on uusi koreografia tänään." Ariette jatkoi ja sanojen uusi koregrafia kohdalla puolet joukosta hihkaisi voiton riemuisesti, mutta yksi oppilas näytti siltä, että huonommin ei voisi mennä.
"No Elis, olisitko halunnut vielä jatkaa vanhalla?" Ariette kohdisti katseensa tummatukkaiseen tyttöön. Tyttö oli ehkä kahdeksantoista vanha ja rakenteesta saattoi jo päätellä ettei ihminen. Elis oli erityisen kevytrakenteinen, mutta se ei ollut ihme, olihan tyttö haltia.
"Ei, ei se ole sitä. Ihan kiva että tulee jotain uutta." Elis vastasi, mutta ääni kuulosti sanojen vastaiselta. Nelikko kuitekin karkasi melkein heti sen jälkeen portaisiin. Ariette huusi joukon perään.
"Muistakaa avata ikkuna hetkeksi!"

Kun porukka oli mennyt Ariette kääntyi uudelleen Raulin puoleen.
"Minulla alkaa tunti puolen tunnin päästä. Siinä meni ensimmäiset kymmenestä baletin edistyneestä. Alkavat valua hiljalleen." Ariette selitti.

Miehen teki mieli pudistaa päätään tanssijattaren kutsuessaan itseään muumioksi, mutta sen sijaan hän vain korahti hiljaa ja kummallisesti, kuin pala piirasta olisi tarttunut hänen kurkkuunsa. Naisen hiljentyessä ja sitten yllättäen nauraessa, Raul ei voinut olla tutkimatta tarkemmin katseellaan tuon kasvoja. Hiemankaan enemmän tietävälle niistä tosiaan heijastui jotain ylimaallista, ikuista ja iätöntä. Kuin olisi katsonut still-kuvaa jostain äärettömän nopeasta, kuten gepardista, pyörremyrskystä tai vesiputouksesta. Jännittävää, mutta liikkumatonta ja rauhallista. Sama tunne kaikui Arietten naurussa, tai siltä Raulista ainakin tuntui.

Kun nuoret alkoivat valua kahvilaan urheilunyssäkät mukanaan, rastapää käänsi huomionsa läppäriinsä ja sammutti siihen pyörimään jääneen biisin,. Mies kuunteli hiljaa sananvaihtoa oppilaiden ja opettajan välillä. Hän raapusti pikaisesti mustekynällä vanhan levyetukortin taakse, pakkasi tietokoneensa huolellisesti olkalaukkuunsa ja nousi ylös tarkastellen, että oli varmasti ottanut kaiken itselleen kuuluvan mukaansa. Maastonvihreän, ohuen takin hän solmi löyhästi kiinni laukun hihnaan. Ulkona oli kyllin lämmin kävellä ilmankin.
Raul astui askelen eteenpäin juuri parahiksi niin, että oli törmätä lyhkäiseen Arietteen, joka kääntyi samalla hetkellä kertomaan hänelle tanssituntien alkavan puolen tunnin päästä. Mies katsoi alaviistoon naista kohti ja hymyili, näyttäen tosin samalla hieman jäykältä seistessään kädet sivuillaan. Hän ojensi vasemman kätensä naista kohti. Peukalonsa ja etusormensa välissä Raul piteli pientä, taiteltua paperilappua.
"Liikkeen osoite ja puhelinnumero. Tule käymään joskus."

Sitten mies lähti omaan verkkaiseen tyyliinsä astelemaan kenkätelinettä kohden. Tutut maiharit tervehtivät häntä iloisesti jo pitkän matkan päästä.


//Ajattelin, että tämä ensi tapaaminen voisi alkaa olla jo lopuillaan? Saatan kirjoittaa vielä jossain vaiheessa pienen jälkipelin Raulilla. Mutta tosiaan, miten olisi jos alettaisiin sitten tämän pelin jälkeen suunnittelemaan saman tien vaikka seuraavaa kohtaamista?//

Ariette otti hyvillään vastaan paperin, johon oli raapustettu osoite.
"Poikkean kenties joku päivä, oli hauska tutustua!" Ariette huikkasi eteiseen poistuvalle miehelle. Samaan aikaan kun mies tarkasteli kenkiään ulko-ovesta pöllähti lisää tuntilaisia, jotka täyttivät eteisen äänillä, kenkien kopseella ja niiden riisumisesta lähtevällä puhinalla. Ariette oli valmiina keräilemään nimiä ja hetken aikaa rasti ruutuun kirjanpito vei Arietten huomion täysin omiin oppilaisiinsa. Lopulta kaikki olivat saapuneet paikalle ja kiiruhtaneet yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan. Rauha vallitsi kahvilassa. Maya oli sitoutunut kirjaansa, mutta kun Ariette huikkasi tytölle lähtevänsä tunnille, tämä jätti kirjansa ja siirtyi tiskin taakse. Ariette oli etsinyt itselleen aulatyöntekijää, mutta ei ollut vielä toistaiseksi löytänyt ketään sopivaa. Siksi Maya ei maksanut tanssitunneistaan ja sitä vastaan tyttö hoiteli kahvilaa Arietten ollessa tunneilla.

Kello oli viittä minuuttia vaille tunnin alun ja Ariette siirtyi itse portaille. Eteisessä ei ollut enää ketään ja nainen omisti muutaman ajatuksen kummalliselle tapaamiselle ja salaisuuksien paljastumiselle. Nainen ei tuntenut olevansa mitenkään vaarassa. Ei vaikka joku täysin vieras tiesi mikä ja kuka Ariette oli. Tai pitäisikö sanoa ketkä kaikki Arietten nimen alle sisältyivät. Vai voisiko enää tämän tapaamisen jälkeen sanoa, että he olivat tuntemattomia... Naisen elämän aikana tällä ei ollut ollut liikaa ystäviä. Ei oikeastaan ketään kovin pysyvää, sillä elämän aikaraja tuli vastaan syvemmille ystävyyksille. Se oli hinta, mitä oman haaveensa jatkamisesta nainen oli joutunut maksamaan.

Kun yläkerran salista alkoi kuulua kevyttää töminää, Ariette hylkäsi pohdintansa ja kiiruhti portaat ylös. Tytöt olivat tapansa mukaan aloittaneet omin päin. Luokkaan astuessaan koko porukka oli paikalla joko venyttelemässä tai kokeilemassa edellisen tunnin koreografiaa, joka tosin tänään tuli hylätyksi. Ariette hymyili koko sakille ja sanoi heipat vielä yhteisesti. Nainen nappasi omat kuluneet balettitossunsa seinältä ja käveli napsauttamaan kovaäänisestä musiikin päälle. Lämmittelymusiikkina toimi jotain aivan muuta kuin klassista. Samaan aikaan kun Ariette alkoi huudella oppilailleen liikesuuntia nainen itse puki tossut jalkaansa. Oppilaiden kesken kulki huhu, että ne olisivat ainakin 1800-luvulta peräisin, mutta fakta oli etteivät tossut kestäneet niin kauaa. Ja nämä tossut Ariette oli ostanut kymmenisen vuotta sitten Pariisista. Nainen hymyili itsekseen huhulle ja saatuaan töppösensä kuosiin sídhe liittyi alkuverryttelyyn ja antautui musiikin vietäväksi.

// Jep jep, mää oon varmaan klaari tällä. Oli kiva peli ja seuraavaa voisi juu alkaa miettiä vaikka heti. Muuten mikä ajoitus me otetaan tähän? Olisko tää ollut niinkuin ihan tätä maaliskuuta, vai haluatko aikaisemman ajoituksen? Mulle ei käytännössä ole niin väliä Mutta jatketan jutskailua vaikka yksäreilä sitten. ^^ //