Hyytävä helle

//Elikkäs Santen Calvin tänne äksyilemään, kiitos!//

Raul Carvalho nojasi otsaansa tummapuista tiskiään vasten ja antoi käsiensä roikkua lähes apinamaisesti sivuillaan. Hän tuijotti pöydänpintaa ja hetki hetkeltä ärtymys kasvoi miehen tummissa silmissä. Se ilmeni otsan kireytenä, jonka hän tiesi myöhemmin muuttuvan puristavaksi päänsäryksi. Nestehukka, hän ajatteli ykskantaan, suoristautui ja tarttui tiskillä seisovaan lähdevesipulloon. Vesi oli muuttunut lämpimäksi ja etovan makuiseksi. Siitä huolimatta Raul joi puolillaan olevan pullon tyhjäksi ja kiikutti sen sitten verkkaisesti pienen takahuoneensa pullopussiin.
Ulkona oli lähes kolmekymmentä astetta hellettä. Vettä ei ollut satanut viikkoon, katupöly leijaili kaikkialla ja pakotti miehen pitämään liikkeensä ovea kiinni. Kunnollista ilmastointia Mélangessa ei ollut koskaan ollut. Hieman helpotusta tukahduttavaan kuumuuteen loi ainoastaan vaimeasti huriseva pöytätuuletin, joka kiersi laiskasti puoliympyrää kassakoneen vieressä. Vaikka aurinko ei porottanutkaan suoraan sisään tummista, matalista ikkunoista, tuntui sen lämpö silti tiivistyvän polttavaksi pienessä, tavaraa täyteen ahdetussa liikkeessä.
Raulin teki mieli huokaista syvään, mutta kuuma ilma ei varsinaisesti houkutellut ketään vetämään sitä keuhkojensa täydeltä sisään. Rastapää katseli tuimana tiskinsä takaa siististi järjestettyjä hyllyjään. Hän puri hampaitaan yhteen, käyden vaikeaa sisäistä kamppailua itsensä kanssa.
"Perhanan perhana", mies lopulta mumisi ja asteli ulko-ovelle. Vielä muutaman sekunnin harkittuaan hän työnsi oven auki, hieman epäröiden, kuin peläten valtavan pölypilven hyökkäävän samantien oven raosta hänen kallisarvoisten tuotteidensa kimppuun. Hän kirosi mielessään ovea, joka pysyi ainoastaan täysin kiinni tai kokonaan auki. Minkäänlaista välimallin ratkaisua ei ollut, ellei sitten halunnut pönkittää ovea vain hieman raolleen. Naksauttaessaan oven täysin auki ja nauttiessaan samalla lähes olemattomasta tuulenvireestä, Raul alkoi kehittää mielessään jonkinlaista patenttia ovea varten. Kai hän voisi tilata kokonaan uudet karmit ovineen, mutta se maksaisi turhan paljon, etenkin viime kuukausien jokseenkin laimean myynnin huomioon ottaen.

Raul palasi sisälle hämäryyteen ja istuutui jo useamman vuoden palvelleelle toimistotuolille tiskin taakse. Hän nojasi jäntevän selkänsä taaksepäin niin että noja taipui narskahtaen. Suuret kämmenet kohosivat hieraisemaan miehen hiestä kiiltävää, karvaista naamaa. Hän oli väsynyt, hänen aivonsa kävivät ylikierroksilla eikä sietämätön helle auttanut asiaa lainkaan. Jo pelkästään tämä aamu oli tuonut mukanaan uusia, toimitukseen ja kustannuksiin liittyviä haasteita. Mies katsoi sormiensa lomi utuista maisemaa, joka lasin läpi näkyi. Jostain syystä hänestä tuntui, ettei päivä tästä ainakaan paremmaksi muuttuisi.

//No niin, Calvin on saatu ärsyyntymään : D //

Tätä olikin toivottu. Ensin hän oli valittanut ja raivonnut viikkojen yhtämittaisesta sateesta ja nyt aurinko oli päättänyt näyttää koko voimallaan mihin pystyi. Calvin huokaisi ja pyyhkäisi hikikarpalot otsaltaan. Olihan tämä siedettävämpää kuin sade, mutta liika oli vain liikaa. Miehellä oli yllään vaalea hieman ruskeaan kallellaan oleva kauluspaita ja hiekanruskeat suorat housut. Housujen kanssa samaa sarjaa olevaa puvuntakkia mies kantoi käsivarrellaan ja solmion hän oli suosiolla sullonut mustaan nahkalaukkuun papereiden ja muun kokoukseen tarvittavan oheissälän seuraksi. Puolueen kokous oli ollut yllättävän antoisa, kun suurin osa oli ollut paikalla. Ilmastointi laitteet vetivät mukavasti porukkaa, jopa sellaisia joita Calvin ei ollut nähnyt kuin kerran tai kaksi.

Mieluiten Calvin olisi vain sulkeutunut keskustan asuntoonsa ilmastoinnin ääreen, mutta Tito oli välttämättä halunnut tavata hänet illalla. Mies oli siitä kummallinen ettei suostunut tapaamaan Calvinia kuin Chénevalien talossa. Calvin seisahtui ja varjosti silmiään kädellään tähyillen taivaalle. Tito oli selvästikin jäänyt jumiin jonnekin kahdenvuosikymmenen päähän menneisyyteen ja kuvitteli edelleen, että asiat voisivat palata ennalleen, mutta Calvin kyennyt samaan naiviin kuvitelmaan. Ainoa mitä hänellä oli jäljellä siitä ajasta oli musiikki. Calvin katseli Mélangen ikkunaa. Hetken mielijohteesta mies astui sisään avoimesta ovesta. Hän kuuli mielessään Titon naurun. Ei moinen mitätön ex tempore kauppaan eksyminen mitään tarkoittanut.

Calvin astui sisään ja sai ensimmäisenä kasvoilleen tunkkaisen kuumuuden, jota hivenen helpotti auki oleva ovi. Hän tervehti mitään sanomattomalla äänellä tiskin takana helteestä kärsivää miestä, jonka ainoa lohtu oli mitätön tuuletin. Vaalean katse kiersi pikemmin tottumuksesta kuin suuresta mielenkiinnosta pitkin putiikin seiniä ja hyllyjä.
“Löytyykö täältä jostain LP-levyjä? The Doorssia, Genesistä tai jotain muuta rockia 60- ja 70-luvuilta?”
Calvin kysyi suoraan ilman sen kummempaa pokkurointia tai eksyneen näköisen esittämistä.
“Minulla on kiire, joten jos suvaitsit nostaa persuksesi ylös siitä ja tarkistaa asian niin pääsen poiskin täältä häiritsemästä päiväuniasi.”

Raul ehti juuri eksyä mielessään varastonsa, eli toisin sanoen kotinsa järjestelyyn, ja seuraavan kuukauden mörkönä odottavaan inventaarioon, kun oviaukkoon ilmaantui aurinkoa vasten varsin luisevan miehen silhuetti. Tuon astuessa sisään ovesta, rastapää huomasi heti ettei mies ollut kukaan kanta-asiakkaista. Raul vastasi värittömään tervehdykseen laskien kädet ristiin rinnalleen ja kohentaen aavistuksen ryhtiään. Tapojensa mukaan hän tarkkaili sivusilmällään miestä, muttei hämmennyksekseen ehtinyt luoda minkäänlaista analyysia tuosta. Yleensä liikkeeseen eksyvät katselivat omatoimisesti ympärilleen kulman nakkikioskia vain vähän suuremmassa tilassa ja lähestulkoon välttelivät tiskin takana tuimasti tapittavaa myyjää. Raul myönsi itselleen, ettei varsinainen asiakaspalvelu ollut hänen vahvimpia alojaan.

Tämä vaaleatukkainen mies avasi lähes samantien suunsa ja tuntui tietävän hyvin tarkkaan, mitä oli lähtenyt hakemaan. Raul könysi ylös tuolista kuullessaan samalla miehen viimeisten sanojen kaiun korvissaan, eikä rastapää voinut olla jähmettymättä hetkeksi aloilleen. Oliko tuo hyvinpukeutunut herrasmies tosiaan sanonut äsken sanan "persuus" ja laukonut siihen perään vielä muuta herjaavaa, vai oliko kuumuus tehnyt tepposet hänen korvilleen?
Raul antoi katseensa jäädä hetkeksi arvioimaan tätä kummallista miekkosta toinen kulma koholla. Sitten hän suoristautui kunnolla ja asteli tiskin takaa ja miehen vierestä, koettaen pitää tuohon mahdollisimman paljon hajurakoa. Jostain syystä Raulista tuntui kuin koko miekkonen olisi hohkanut kylmää. Tuon ivallinen olemus ja tapa puhua saivat hänen verisuonensa sykkimään. Mies näytti aivan joltain rikkaalta liikepomolta, tai sitten... poliitikolta. Hyvä luoja.

"Genesistä ei, doorsia... Tästäpä löytyy..." hän mumisi ja vetäisi porrastetulta hyllyltä paremmin esiin The Doorsin vinyylit. "Kaikki L.A Womania vaille. Morrisonin runokokoelma löytyy kanssa vinyyliversiona, tuli viime viikolla."
Hän tunsi hikipisaroiden valuvan niskaansa pitkin. Kuinka paljon mieluummin hän olisi vain maannut keittiönsä viileällä lattialla kylmä kalja toisessa kädessään, stereoiden säädin toisessa. Mutta ei. Täällä hänen piti vain olla palvelemassa poliitikoiksi pukeutuneita äkäisiä rokkipatuja. Hän olisi voinut esitellä kaiken muunkin rokkitarjonnan siltä ajalta, mutta suoraan sanottuna hän vain toivoi ukkelin valitsevan nopeasti yhden vinkun ja painelevan sitten espressolle jonnekin muualle.

Calvin tuijotti melkoisen laiskasti takaisin häntä arvioivasti tapittavaa rastatukkaa.
"Asiakaspalvelu, onko tuttu sana?"
Hän kysyi ja kohensi ryhtiään jossa tosin ei ollut ollut mitään vikaa. Mies tiskin takana tuntui olevan hämmästynyt ja epäileväinen. Ehkä hänen mielestään Calvinin olisi pitänyt pyytää Mozartia ja Joseph Haydniä. Rastatukka tuntui viimein saavan itseensä liikettä ja Calvin seurasi tätä katseellaan miehen kierrellessä pitkin pientä putiikkia oikealle hyllylle. Mies vaikutti tavalliselta, vaikka karttelikin selvästi vaaleaa asiakastaan. Moinen ei tosin ennenkään ei ollut riittänyt perusteluksi Calvinille määritellä henkilöä yhtään mihinkään suuntaan. Piruako se häntä haittasi.

Calvin tyytyi seuraamaan miehen selaillessa levyjä. Hieman harmistuneena vaalea sai kuulla ettei löytäisi puuttuvia Genesiksen vinyylejä tästäkään puodista. Löytyisihän niitä netistä, mutta ei siinä ollut samaa fiilistä kuin kivijalka kaupoissa tapahtuvat yllätykselliset löydöt. Netissä hakukoneiden avulla etsiminen oli aivan liian helppoa, varsinkin jos oli rahaa maksaa miltei mitä vaan jokaisesta kiekosta.
"Sääli. Ehkä huomioit asian jatkossa."
Calvin kehotti ja lähemmäs levykokoelmaa asteltuaan mies katseli kiekkoja hetken sanomatta sanaakaan. Hän otti käteensä yhden ja laittoi sen heti takaisin kuten pari seuraavaakin. Viimein hän jäi tarkemmin katselemaan Full Circlen koteloa, joka oli hieman saanut kulumaa.
”Onko laitteita joilla kuunnella onko tästä mitään jäljellä?”
Calvin kysyi nostamatta katsettaan tarkistaakseen kuunteliko puotipuksu häntä. Siinäkin oli yksi syy miksi hän piti enemmän fyysisistä kaupoista joissa oli mahdollista varmistaa väitteet levyjen kunnosta.
”Jos tapoihisi kuuluu pitää täällä ovet selällään ja toivottaa katuhiekka tervetulleeksi, niin ihmettelen miten kehtaat säilyttää täällä jotain kuuntelemisen arvoista.”
Hän jatkoi ja huokaisi paljon puhuvasti. Eikö olisi järkevämpää investoida ilmastointiin, kuin tuhota myyntiartikkelinsa.
”Mutta saattaahan se olla tietämättömyyttä...”
Mies nosti katseensa ja hymyili liioitellun ystävällisesti ojentaessaan levyn rastatukalle.

Calvin tiiraili hyllyjä ja katseli ylimalkaisesti ympärilleen etsimättä kuitenkaan mitään.
”Kätköistäsi ei varmaankaan löydy Roy Harperia? Folkjokeopus vinyylinä esimerkiksi? Menee tosin folk rockin puolelle, joten fiksuna kaverina löytyy sinulta varmaan eri hyllyltä.”
Roy Harper oli vain heitto, vaikka Calvin miehen musiikista tunnusti pitävänsäkin. Ei hän kuitenkaan tämän levyjä vakavissaan etsinyt. Mutta voisi hän vinyylin ostaakin jos hetki olisi sen arvoinen. Ehkä tuo mies yllättäisi hänet, joko etsimällä hänelle sen, mitä hän halusi tai nakkaamalla pihalle. Ei se olisi ensimmäinen kerta. Tosin viimeksi niin oli tainnut käydä kitarankieliä ostaessa ja oli siitäkin jo yli kaksikymmentä vuotta. Monet tunsivat hänet jo poliitikkona ja sietivät häneltä enemmän kuin muilta asiakkailta. Olisihan se ikävää, jos lehdet saisivat kuulla, että Calvinin tasoista päättäjää kohdeltaisiin huonosti pikkuruisissa liikkeissä.

Raul pysyi tyystin vaiti, hymyili vain jäykästi ja antoi miehen kommentin asiakaspalvelusta mennä ohi korviensa. Erilaisessa tilanteessa, erilaisen henkilön kanssa hän olisi saattanut jopa nolostua suorasta palautteesta ja tuntea olonsa hyvin hölmöksi, mutta tämä herra sai hänet ainoastaan kiristelemään hampaitaan. Kauppa oli hänelle erittäin henkilökohtainen asia ja se, että joku uskalsi niin suoraan arvostella toimintamalleja joita miettiessään ja vertaillessaan hän oli kuluttanut suurimman osan viimeisestä kahdestakymmenestä elinvuodestaan, sai hänen sappensa kiehumaan. Mikäli hän olisi jaksanut aukoa suutaan puheeseen, hän olisi voinut ryhtyä perustelemaan valintojaan esimerkiksi siitä, miksei Genesistä löytynyt vinyylivalikoimasta tai miksei hän ollut asennuttanut ilmastointia. Mutta hän oli väsynyt ja viimeinen mitä hän toivoi, oli väittely poliitikon kanssa. SIllä Raul oli nyt melko varma siitä, että mies oli joku varsin suurikin vaikuttaja, jonka nimeä hän ei vain saanut päähänsä millään. Hän oli taatusti nähnyt nuo ivaa uhkuvat, kalvakat kasvot lehtien sivuilla, tosin kuvissa tuo edes yritti näyttää ystävälliseltä, turvalliselta ja tuttavalliselta kuten kaikki alan edustajat.

Raul vastasi liioitellun ystävälliseen katseeseen vääntäen kasvoilleen jonkinmoisen hymyn tapaisen ja otti samalla Full Circlen hyppysiinsä.
"Tätä tietä", hän murahti ja tallusti tiskin ohitse pienen syvennyksen luo. Ikkunan alla seisoi hylly, jonka päällä lempeästi valossa hehkuva lvinyylisoitin lepäsi. Syvennykseen mahtui juuri ja juuri pieni mutta muhkea sohva. Siinä hän saattoi rauhallisena päivinä juoda kahvia rauhassa fiilistellen, asioita päässään pyöritellen. Hän asetti levyn soittimeen ja varoi vilkaisemastakaan asiakkaaseen. Joistakin ihmisistä vain huomasi heti, että noiden kanssa mentäisiin hyvin vaarallisilla vesillä. Hän oli saanut pidettyä kokonsa muutokset aisoissa kokonaan viimeisen neljän kuukauden ajan, mutta turhia riskejä hän ei tahtonut ottaa.
Get up and dancen ensimmäiset sävelet lähtivät soimaan vauhdikkaina, vinyylinomaisesti hieman säröilevinä mutta ennen kaikkea täysin selkeinä ja uudenveroisina. Raul väläytti mielessään nopean, omahyväisen hymyn, kunnes kalpeanaaman sanat särähtivät jälleen hänen korvaansa ja hän tunsi sisäisten suupieliensä valahtavan alemmas.
”Kätköistäsi ei varmaankaan löydy Roy Harperia? Folkjokeopus vinyylinä esimerkiksi? Menee tosin folk rockin puolelle, joten fiksuna kaverina löytyy sinulta varmaan eri hyllyltä.”
Raul ei voinut olla miettimättä, kuinka noin kylmän ja steriilin oloinen mies kykeni ymmärtämään McGooghan's Bluesin kauneutta, mutta sehän taas ei hänelle kuulunutkaan. Hän poistui hakemaan vinyylejä enemmän kuin mielellään, saaden näin nopean hengähdystauon tuosta alentuvasta miehestä. Hän etsi vetolaatikosta oikean vinyylin ja nappasi mukaansa vielä Harperin Death or Glory t-paidan, jossa alaston pari puristaa toisiaan takamuksesta selin kameraan päin. Sen hän tosin nakkasi käsistään tiskille ennen kuin asteli takaisin miehen luo. Hän ei alkaisi kaivaa verta nenästään.

"Noh... Ei taida hiekanmurut pahemmin säristä korvaan", hän totesi ja ojensi Folkjokeopus- vinyylin miehelle. Hän sai vain vaivoin pideltyä itsetyytyväisyyden äänensävyssään kurissa.

//Sori vähä tunnit painaa päälle, varmaan täynnä kirjotusvirheitä vaikka yritin kyllä parhaani mukaan ne sieltä kitkeä.:'D//

Seuraten tätä asiakaspalvelijaa Calvin pääsi kuulemaan hippuloimansa levyn ensimmäisiä sointuja. Vinyylin karhealle ja soinnukkaalle äänelle ei löytynyt vertaistaan. Musiikki kuulosti luonnollisemmalta kuin cd-levyjen tai pelkkänä datana maailmalla seikkailevat versionsa. Musiikkiin keskittyen mies katseli soittimen muotoja ja sen kiiltelevää pintaa. Muutenkin kauppa vaikutti juuri sellaiselta joissa hän oli nuoruudessaan kuluttanut aikaansa Titon kanssa kuunnellen levyjä joihin heillä ei ollut varaa. Titolla oli edelleen se heidän yhteistuumin hankkimansa Genesiksen Nursery Cryme, vaikkei heillä ollut ollut levysoittimesta tietoakaan silloin. Laurentin levykaupassa he olivat onneksi saanut kuunnella hankintaansa aina työvuorossa ollessaan.

Calvin havahtui musiikista ja muisteluistaan rastatukan palatessa pieneen soppeen. Tämä tuntui saavuttaneen jonkinlaisen tasapainotilan hetkellisellä poistumisellaan sillä miehestä huokui itsevarmuutta.
"Kai moinen on vähimmäisvaatimus, jos tosissasi yrität kaupata näitä kamoja täällä."
Calvin vastasi kuulumattomista hiekanmurusista ja istuutui pehmoiselle sohvalle. Hän vilkaisi vain miehen kädessä olevaa koteloa ja laski kädessään roikottamansa laukun lattialle sohvaan nojaamaan. Takin hän oli jo aiemmin pudottanut käsinojalle. Calvin otti rennomman asennon ja katseli pohtivaisen näköisenä levysoitinta ja sen pyörittämää levyä.
"Kotelossa on kulumaa, joten se ei ole aivan täydellinen. Äänenlaadussa ei ole moitittavaa, mikä hivenen yllättää minua."
Eihän sillä olisi väliä, mitä mies levystä pyytäisi. Hänellä oli varaa maksaa se.

Calvin vilkaisi kelloaan. Aikaa reilusti iltaan ja Titon tuloon, joten kaupassa levyjä kuunnellen voisi hyvin tappaa aikaansa. Olihan hänellä vielä asioita hoidettavana, mutta ne eivät veisi kauaa.
"Omistatko tämän putiikin vai oletko vain töissä täällä?"
Calvin kysyi jutustelevaan sävyyn, mikä sekin kuulosti lähinnä televisiosarjojen kuulustelutilanteesta karanneelta.
"Nimittäin sinuna miettisin ihan vakavissani tuon oven avoimena pitämistä."
Miestä ärsytti moinen välinpitämättömyys. Olihan kaupassa kuuma, mutta ei se ollut tarpeeksi hyvä syy.
"Uskon tuon olevan kelvollinen."
Calvin viittasi rastatukkaa vaihtamaan levyä käskevällä kädenliikkeellään ja nosti jalan toisen päälle asentoaan parantaakseen. Hän hyräili päähänsä soimaan jäänyttä sävelmän pätkää Verdilacin alusta ja rytmi löysi tiensä oikeaan jalkaankin. Hänhän oli suorastaan hilpeällä päällä. Mies naurahti, mutta ääni oli lähinnä katkera. Kaikki muistot, jotka musiikki toi tullessaan... ne sattuivat. Hetkellinen kepeys katosi miehen olemuksesta ja hän tuntui muistavan taas toisen olemassa olon.
"Iltapäivälehdet olisivat haltioissaan Calvin Le Corre hyvällä tuulella. Voisit saada vinkkipalkkion tai jotain, hah."
Mies nojautui eteen päin nojaten käsiinsä ja risti pitkät soittajansormensa leukansa alle.
"Mutta miten moinen edes olisi mahdollista. Minä en ole hyvällä tuulella niin kauan kun nuo saastat kulkevat kadulla vapaina."

Raul hymähti ilottomasti vastaukseksi vaaleahiuksisen ensimmäiseen toteamukseen. Hän ei yleensä nauttinut ihmisten näpäyttämisestä, mutta jostain syystä hän olisi mielellään nähnyt tämän herran naaman hieman vääntyvän. Ehkä koska tuo vaikutti juuri sellaiselta ihmiseltä joka ei koskaan hävennyt mitään, ainakaan itseään tai omaa käytöstään.
"Uskokaa pois kun sanon, niistä pidetään kyllä hyvää huolta", Raul lausui aavistuksen hampaidensa välistä kun sohvalle rennosti asettunut mies kertoi yllättyneensä hyvästä äänenlaadusta. Raul kääntyi selin mieheen ja asteli muutaman askelen tiskille ottaakseen kahvia. Oli kuuma kuin pätsissä mutta voimistuva päänsärky vaati hoitoa. Saattoi hyvinkin johtua kofeiininpuutteesta. Samalla hän mietti, paljonko pyytäisi vinyylistä. Ukko näytti suhteellisen hyvätuloiselta eikä vaikuttanut niinkään tinkivän, ennemminkin pätevän omaksi ilokseen.

"Omistaja", hän vastasi ja hörppäsi kahvia sanojensa päälle, kääntyen samalla ympäri, joskaan ei aivan suoraan miestä kohden. Hän seistä jökötti siinä soitinta tuijottain hieman jäykän näköisesti, muki toisessa kädessä, toinen käsi partaa haroen. Hän huomasi sivusilmällään miehen jalan liikahtelevan musiikin rytmissä ja hetkellisesti tuo näyttikin lähes tavalliselta Mélangen asiakkaalta. Raul kohotti huomaamattomasti kulmiaan. Hänen partaan upotetun kätensä liike seisahtui hetkeksi kun sohvalla istuva palasi jo kertaalleen mainitsemaansa aiheeseen; oveen.
Kuinka harmillista, että sen harvan kerran kun hän päätti tehdä jotain tavoistaan poikkeavaa ja radikaalia, saapasteli liikkeeseen joku joka oikeasti huomasi ja harmistui asiasta. Raul tyytyi nyökkäämään päätään ja vilkaisemaan miestä nopeasti. Hän keskitti ajatuksensa oveen ja mahdollisiin ratkaisuihin joita oli jo aiemminkin käynyt läpi päässään, koettaen sulkea mielestään kärkkäästi neuvoja jakavan asiakkaansa, tai pikemminkin oman ärtymyksensä ja väsymyksensä.

Käskevä kädenliike sai rastapään havahtumaan. Hän hörppäsi juomansa loppuun ja asteli soittimelle jaksamatta enää edes kummastella toisen korskeaa käytöstä. Hän pyöräytti Folkjokeopusta muutaman kerran sormiensa varassa saaden näin levyn pinnalle mahdollisesti eksyneet pölyhiukkaset irti. Raul asetti levyn paikoilleen ja laski neulan. Sävelten alkaessa soljumaan pehmeästi mutta päättäväisesti, Raul tajusi ettei ollut kuunnellut kyseistä vinyyliä aikoihin.
Sitten nimi särähti hänen korvaansa. Calvin Le Corre.
Raul ei malttanut olla luomatta pidempää katsetta sohvalla käsiinsä nojailevaan mieheen. Sitten tuo lausui seuraavat lauseensa.
"She's the one, She's so gone, oh, oh", Roy Harper ulvoi. Muutaman sekunnin Raul vain tuijotti poliitikkoa hiljaa, kunnes varoittamatta karvainen naama vääntyi hymyyn ja ulos purkautui lyhyt, huvittunut naurahdus.
"No jopas. Ajattelinkin, että jotain tuttua on... Luin juttujasi silloin joskus kun vielä halusit hirveästi tehdä tästä maailmasta kivempaa paikkaa meille kaikille."
Naurahduksesta ei ollut enää jälkeäkään. Raul katsoi miestä hieman alaviistoon, ensimmäistä kertaa suoraan tuon silmiin. "Silloin joskus", hän toisti vielä ja nojasi alaselkänsä piironkiin jonka päällä soittimessa vinyyli pyörähteli hilpeästi.

//Nyt on vähän vire hukassa, joten häpeällisen lyhyt sepustus -.-' //

Folkjokeopus pyöri lautasella ja sävelet kuljeksivat pitkin sitä pientä soppea ja kutkutteli kuulijoidensa kuuloaistia houkutellen jatkamaan vanhojen muistelua. Calvin kohotti katseensa toisen naurahduksen kaikuessa ilmassa. Menneisyys ei ollut vaan musiikissa - se vaani kaikkialla. Rastatukka katsoi häntä suoraan silmiin ja huvittuneisuus katosi tämän äänestä.
"Aha..."
Vaalea vain totesi ja käänsi katseensa kuullessaan olleensa puodin omistajan seurattujen listalla silloin joskus. Tuo mies ei tiennyt mitään, kuten ei kukaan muukaan joka piti taikaolentoja samanlaisena oikeutta kaipaavana vähemmistönä kuin vaikkapa homoseksuaalit. Calvin ei kyennyt näkemään mitään yhteyttä, mutta silti niin monet jaksoivat ruikuttaa hänelle takinkääntämisestä ja periaatteistaan luopumisesta.
"Pyrin samaan kuin ennenkin. Ihmisten väliseen tasa-arvoon."
Poliitikko totesi kireänä. Hän kohottautui istumaan paremmin ja jatkoi.
"Ajattelen itsenäisesti, kuten ennenkin ja usko pois tiedän mitä teen toisin kuin suurin osa ihmiskunnasta. Taikaolentojen paapominen on pikemminkin muoti-ilmiö, kuin järjellä ajateltu asia."
Calvin vilkaisi millaisen reaktion hänen puheensa toisessa miehessä aiheuttivat, minkä jälkeen mies jatkoi suoraan eteensä tuijottelua. Hän oli vain kaivannut rentouttavaa hetkeä musiikin parissa ja jälleen kerran hän löysi itsensä väittelemästä silmänsä tiiviisti todellisuudelta sulkeneen idiootin kanssa. Hän oli tehnyt sitä jo aamulla ja tiedossa olisi samankaltainen keskustelu Titon kanssa illalla. Hänen ystävänsä olisi tosin enemmän huolissaan, mitä tämä kaikki teki Calvinille kuin taikaolennoille. Ei hän ennen ollut ollut tällainen, mutta silloin asiat olivatkin olleet helpompia.
"Sitä paitsi jos minä en tekisi tätä niin kuka sitten..."
Mies mutisi enemmänkin itsekseen kuin puhekumppanilleen.

//Sehän on vaan fakta että (joskus) kun tunnelma tiivistyy niin vuorot lyhenee, eli non problemo. :'D//

Raul antoi paksujen kulmiensa kohota tällä kertaa täysin avoimesti. Hänen oikean kätensä sormet eksyivät jälleen parralle, tyytyen kuitenkin vain pyörittelemään karheaa, suippoa latvaa. Miehen olemus oli hillitty kuten aina, mutta hänen sisällään myllersi. Raul kuunteli vaiti Le Correksi paljastuneen puhetta eikä virkkanut sanaakaan edes silloin, kun tuo selvästi odotti häneltä jonkinlaista reaktiota.

Hän oli aikoinaan joutunut käymään läpi melkoisen identiteettikriisin. Yhtäkkiä jokin järjellä selittämätön ja täysin luonnonvastainen oli ollut osa häntä itseään. Aluksi mies oli rypenyt itsesäälissä, linnoittautunut kotiinsa inhoamaan itseään rauhassa ja vältellyt kenenkään kohtaamista. Kesti kauan ennen kuin hän kykeni hyväksymään ja ottamaan saamansa kirouksen osaksi itseään, saati että hän oppi kirouksen sijaan pitämään sitä kykynä. Vielä nykyäänkin Raul peitteli salaisuuttaan viimeiseen saakka ja koetti pitää voimaansa jatkuvasti piilossa. Hänen oma ristiriitainen suhtautumisensa itseensä sai hänet suhtautumaan samoin myös muihin kummallisia ominaisuuksia mukanaan kantaviin. Hän tiesi vahvasti sisällään olevansa yhtä ihminen kuin syntyessäänkin, nyt vain pienellä ripauksella taikaa. Mies tahtoi kovasti vetää selkeän rajan itsensä ja muiden taikaolentojen väliin, mutta tunsi tämän rajan toisinaan häilyvän uhkaavasti.

Täysin huomaamattaan mies kutistui muutaman sentin.

Raul ei siis kokenut olevansa täysin vastapelurina tätä poliitikkoa kohtaan, muttei myöskään voinut millään lailla samaistua tuon ajatusmaailmaan, ainakaan siihen mitä tuo niin kovasti toi esille julkisuudessa. Hän ei tiennyt tarkkaan, millaisia toimenpiteitä Le Corres oli taikaolentojen päänmenoksi kaavaillut, eikä hän aikonut kysyäkään. Kaikki oleellinen löytyisi varmasti internetin kätköistä.

"Ei varmaan kukaan", hän vastasi lopulta kepeästi miehen viimeisiin sanoihin tehden eleillään selväksi, ettei se vaihtoehto hänen mielestään kuulostanut lainkaan hullummalta.
"Jotenkin vaan ajattelin noin avarakatseisen miehen suhtautuvan taikuuteen ja kaikkiin sen mukanaan tuomiin otuksiin hieman,,, suopeammin. Enemmän ne kai ihmisiä muistuttaa kuin petoeläimiä."

Calvinin kavoille ilmestyi epäuskoinen vino hymy.
"Avarakatseinen? Hah, avarakatseisuus ei tarkoita typeryyttä ja minä en ole typerä. En muodosta mielipiteitäni muiden olettamuksien perusteella, mutta minulla ei myöskään ole pakottavaa tarvetta olla erimieltä. Minä teen miten on oikein!"
Calvin hypähti pystyyn ja miehen silmissä kipunoi hänen äänensä kohotessa lopppua kohden. Folkjokeopus taustalla teki tilanteesta omituisen ja huvittavan, mutta Calvinia ei edes hymyilyttänyt enää. Jälleen kerran hänen menneisyyttään hangattiin hänen naamaansa ja tivattiin miksei hän hyväksynyt kaikkea silmiään räpäyttämättä kuten silloin.
"Tiedän niistä olennoista aivan tarpeeksi ymmärtääkseni, että jotain niiden päässä on vinksallaan. Hulluja, sopeutumiskyvyttömiä, moraalittomia hirviöitä, KAIKKI!"
Mies puristeli käsiään ja olisi selvästikin halunnut rikkoa jotain. Hän oli kokenut sen liian monta kertaa, kivun, tuskan ja pettymyksen. Hän oli yrittänyt tosissaan hyväksyä silloin piilossa elävänet olennot, mutta kerta toisensa jälkeen hän oli joutunut katumaan sitä. Ja nyt nuo olennot juoksentelivat ihmisten seassa ilman yritystäkään piilottaa tekemisiään. Valta-asemissa olevat hyssyttelivät asian todellista laitaa, koska he pelkäsivät.
"Minä käsitän hyvin, ettei kukaan halua myöntää, että nuo olennot ovat ihmistä vahvempia. Vähättelemme niiden tekoja jottemme joutuisi myöntämään olevamme heikompia. Ihminen on niin tottunut valta-asemaansa, että vain sulkee silmänsä pystyäkseen säilyttämään illuusionsa."
Mies jatkoi paasaustaan synkkänä ja hän astui muutaman askeleen lähemmäs rastatukkaa.
"Mutta minä herätän heidät, ennen kuin on liian myöhäistä. Eikä kukaan estä minua siinä, ei kukaan..."
Calvinin ääni hiipui pahaenteiseksi kuiskaukseksi ja mies katsoi toista tämän ruskeisiin silmiin totisena.

Calvin siirtyi mieluisalle etäisyydelle toisesta miehestä ja vilkaisi levysoitinta. Musiikki rauhoitti häntä hivenen, mutta silti se ei tuonut enää hänelle samanlaista nautintoa kuin joskus.
"Olen saanut paljon hyvää aikaa ja se kaikki pyyhkäistään pöydältä heti kun en käyttäydy oletetusti. Olen jälleen samassa altavastaajan asemassa kuin aiemminkin."
Väsymys kuului miehen äänessä ja hänen katseensa kierteli lattiaa. Turhautuminen siihen kuinka kaikki vaiva tuntui hävinneen kuin tuuleen ja hänen piti taas aloittaa taistelunsa alusta. Mutta toisaalta, olisiko hän edes osannut muuta, kun räksyttää vastaan. Ei, se ollut niin. Hän ei ollut niin yksinkertainen.
"Mutta olen tehnyt sen aiemminkin. Muuttanut ihmisten asenteita. Kykenen siihen nytkin."
Mies muistutti niin itseään kuin puhekumppaniaankin. Hän saisi ihmiset puolelleen ja vähitellen asiat muuttuisivat. Aivan varmasti. Mikään ei palaisi hänen elämässään ennalleen, mutta jos vain hän voisi säästää ihmisiä kärsimyksiltä... se riittäisi.

Raul hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään kun mies alkoi paasata perustelujaan sille miksi ajatteli niin kuin ajatteli. Rastapää ei tiennyt mikä tuon ongelma oli, mutta varmastikkaan Le Corre ei ollut edes viitsinyt katsoa taikaolento-asiaa muulta kuin omalta kannaltaan. Koska jos olisi, tuo ei käyttäytyisi niin jyrkän kielteisesti kaikkea taikuuteen liittyvää kohtaan. Olihan nyt järjetöntä olettaa pahaa kaikista olennoista, etenkin kun hyvin tiedettiin useiden lajien olevan perusluonteeltaankin säyseitä ja ennemminkin arkoja kuin uhkaavia. Raul alkoi epäillä, että poliitikolla oli jotain hyvin henkilökohtaista taikaolentoja vastaan. Tai sitten tuo todella vain oli, toisin kuin itse väitti, typerä.

Hänen hiljainen pohdintansa keskeytyi, kun Le Corre pomppasi yllättäen pystyyn ja sylkäisi suustaan seuraavat sanansa. Huutoon päättynyt lause sai Raulin ottamaan askelen taaemmas, jolloin hän tuuppasi kevyesti piironkia. Vinyylisoittimen vierellä levännyt käsi puristui hitaasti nyrkkiin. Mies käänsi nopeasti katseensa pois vaaleahiuksisesta ja keskittyi sen sijaan tuijottamaan tiiviisti kättään. Hän kuuli korvissaan vaimeana edestakaisen, syvän narinan, saman jonka hän oli kuullut ensimmäisen kerran herätessään tulitikkuaskin kokoisena ja jonka hän oli kuullut sen jälkeen aina muuttuessaan. Se oli pahaenteinen ääni joka kumpusi jostain syvältä hänen sisältään ja voimistui joka piinavalla narahduksella. Hyvä luoja, kuinka tuo mies häntä raivostuttikaan. Lisäksi tuo sai hänessä esiin aivan toisenlaisenkin tunteen: Raul ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut niin suurta ylpeyttä siitä mikä oli. Hänen täytyi kuitenkin vastustaa näitä tuntemuksiaan. Hän puri hampaitaan yhteen ja tuijotti nyrkkiään näkemättä oikeastaan mitään. Rastapää koetti sulkea korvansa niin poliitikon puheelta kuin kumisevilta narahduksiltakin. Le Corresin kuiskaukseksi muuttuneet, uhkaukselta kuulostavat sanat kuitenkin lävistivät Raulin keskittymisen. Hän käänsi päätään poliitikkoon kohdaten tuon kylmien silmien totisen katseen.

Hän tunsi jo rauhoittuneensa aavistuksen, mutta miehen katse sai hänet haukkaamaan henkeään. Raul ei pystynyt enää pidättelemään itseään. Hän tiesi kykenevänsä tällä kertaa hallitsemaan voimaansa niin, ettei lävistäisi rakkaan liikkeensä kattoa. Hän tahtoi vain näyttää tuolle ukolle kenen kanssa tuo oikein jutusteli mukavia. Hän kasvoi. Ensin viisi senttiä, sitten kymmenen. Ja sitten hän lopetti. Hiki valui pitkin raulin selkää kun hän keskitti kaiken ajatuksensa kasvamisen lopettamiseen.
Se olisi täysin typerää. Jos Le Corre saisi tietää hänen kyvystään, hän saattaisi tulevaisuudessa joutua suuriin vaikeuksiin. Oli varmasti parempi keino antaa tuolle miehelle opetus, mutta sen aika ei ollut nyt.

Raul huomasi seisovansa nyt nyrkit sivuillaan ja katse lattiaan painettuna. Hän havahtui jännittyneestä tilastaan ja nosti katseensa tummasta puulattiasta jälleen poliitikkoon, joka puhui nyt melkein kuin itsekseen. Rastatukan ruskeista silmistään paistoi räiskyvä uhma. Häntä eivät kiinnostaneet Le Corresin poliittisen uran dilemmat ja vuoristoradat. Hänen ajatuksensa olivat jossain paljon kauempana, syvemmällä.

"Kaksikymmentä euroa", Raul lausui yllättäen vakaalla äänellä ja siirtyi vinyylisoittimen eteen nostamaan neulan ylös ja levyn ulos soittimesta.

// Pahoittelut kestosta. Unohduin tekemään ei mitään... Jos tuntuu että tämä peli alkaa loppuilla niin voit kirjoittaa Calvinin ottaneen ritolat jo liikkeestä, mutta jos tuntuu että löytyy ideaa jatkolle niin anna mennä : ) //

Calvin katseli levysoitinta ja yritti saada itsensä rauhoittumaan. Mikä vimma hänellä oli aukoa päätään täysin yhdentekevälle levykauppiaalle. Hetken keskittymisen jälkeen vaalea tunsi olevansa taas tilanteen vaativassa mielentilassa ja nosti jälleen katseensa rastatukkaan. Mies vaikutti tuohtuneelta. Tämä aivan valui hikeä ja jotenkin rastatukan olemus oli muuttunut uhkaavammaksi. Näyttikö mies jopa hieman pidemmältä pidätellessään raivoaan. Putiikin omistajalla oli kummallisen lyhyt pinna, kerran pieni sananvaihto sai tämän aivan suunniltaan Calvin pohdiskeli. Mikään muukaan ei selittänyt miehen muutosta. Mutta oli mikä oli, se ei liikuttaisi häntä. Hänelle riitti tämä pelleily, Calvin päätti nostaessaan laukkunsa sohvaa vasten nojaamasta ja otti takin käsivarrelleen.

Rastatukka näytti olevan samaa mieltä Calvinin kanssa tämän kanssakäymisen lopettamisesta täräyttäessään sanoa hinnan. Mihin helvettiin se asiakaspalvelu katosi. Calvinilla kiehahti ja hän oli jo marssimaisillaan ulos liikkeestä, mutta vilkaisu levyihin sai moisen jäämään vain aikeeksi. Löytäisikö hän yhtä hyväkuntoisia ja jos löytäisi niin oletettavasti joutuisi maksamaan itsensä kipeäksi jo postikuluista.
"Kai kaltaisellasi antiikkikauppiaalla käy kortti..."
Calvin murahti ja kaivoi luottokortin esiin. Harvoin hänellä oli käteistä mukanaan, sillä olihan kortin vinguttaminen huomattavasti helpompaa. Hän saattoi kuunnella mieluiten vinyylejä, mutta ei häntä sen perusteella tarvitsisi fossiiliksi määritellä. Tekniikka toi mukavuuksia elämään tai ainakin helpotti asioita... pitäisi ainakin.
"Suosittelisin vaihtamaan alaa johonkin muuhun kuin asiakaspalvelutehtäviin."
Vaalea hymähti ja katsahti toista kylmin silmin. Hän ei astuisi tänne enää jalallaankaan tai... Calvin vilkaisi levyhyllyjen suuntaan. Musiikki oli hänen heikkoutensa, vaikka kaikessa kurjuudessaan se vain nostatti pintaa muistoja. Mies kaivoi laukustaan käyntikortin ja ojensi sen ilmeettömänä rastatukalle.
"Minulta puuttuu Genesiksen Tresspass ja Trick of the Tail, joten jos satut haalimaan ne joskus tänne niin ilmoita minulle."
Calvin tokaisi.

//Ei se mittään. :'D Juu, minusta tuntuu että tähän olisi hyvä paikka päättää tämä herrojemme ensimmäinen tapaaminen. Ja jatkoa seuraavassa pelissä, toivon ma!//

"Jo vain", Raul vastasi sävyttömästi kysymykseen kortin kelvollisuudesta ja kiersi tiskinsä taakse katsomatta enää kertaakaan suoraan Le Corresiin. Rastapää pakkasi levyt valkoiseen, vanhalla tupakkamainoksella koristeltuun muovikassiin ja siinä veloittaessaan kuunteli vaiti poliitikon kehotuksen siirtyä syrjään asiakaspalvelualalta. Raulin teki kovasti mieli vastata lähes samoilla sanoilla takaisin, mutta hän hillitsi kielensä. Kohta se olisi ohi, kyllä vain, pian hän pääsisi lysähtämään kuuntelusyvennyksen najotuoliinsa kaikessa rauhassa toipumaan kuka ties Sepulturan merkeissä.

Rastapää kohotti aavistuksen katsettaan ja vilkaisi kulmiensa alta vaalean miehen lappusta ojentavaa kättä. Hän otti käyntikortin jäykästi vastaan ja nielaisi huokauksensa. Äskeisen kummallisen, kummankin suunnalta yhtälailla tulleen tunteiden purkauksen jälkeen poliitikonperkele tahtoi silti hänen ottavan yhteyttä kaupanteon merkeissä. Tätä ristiriitaista päätöstä Raul ei kuitenkaan jäänyt sen pidemmäksi aikaa pohtimaan. Hän nyökkäsi lyhyesti vastauksena Le Corresin sanoihin. Rastapää nosti katseensa kokonaan vasta poliitikon käännyttyä selin ja asteltua ovelle. Raulin silmät seurasivat tiukasti laiheliinin selkää ja oven sulkeuduttua siirtyivät vielä vilkaisemaan lyhyesti käyntikorttia, ennen kuin mies viskasi sen tiskillä puhelimen vieressä olevaan pieneen koriin ja asteli sitten hartiat lysyssä nojatuolille. Vinyylisoittimen vasemmalla puolella oli tavallinen cd-soitin, jonka paksu, karkea sormi painoi ohimennen päälle. Pian ilmassa alkoi soida Angran haikea Ego Painted Gray. Hikinen mies lähestulkoon kaatui nojatuoliin. Hän painoi päänsä taaksepäin, käänsi kasvonsa kohti kattoa ja sulki silmänsä.

// Pitääpäs katsella mitä herrat jatkossa saisivat yhdessä aikaan. Pitää yksäillä asiasta kun tulee ideoita. Ah... ja Kiitos pelistä : D //

Tuskin rastatukka soittaisi, vaikka saisi millaisen musiikkimaailman aarteen käsiinsä. Calvin hymähti miltei kuitenkin tyytyväisenä tämän tarttuessa hänen tarjoamaansa käyntikorttiin. Raha saattaisi kuitenkin olla sellainen houkutin, että muutama mielenkiintoinen vinyyli löytyisikin pian hänen hyllystään. Mies seisoi hetken vaitonaisena ja järjesteli tavaroita käsissään. Laukku ja kassi siirtyivät samaan vasempaan ja hän laski vielä takkinsakin samaan käteen. Calvin kohotti kasvonsa tavaroistaan ja vilkaisi vielä kerran kaupan kokonaiskuvaa ja tätä kassan takana kuumuudesta kärsivää miestä.
"Hyvää päivän jatkoa."
Calvin totesi ilman minkään tasoista ystävällisyyttä äänessään. Tuskin tuon miehen päivästä erityisen hyvä tulisi tässä kuumuudessa.

Calvin asteli ulos ja henkäisi raikkaaman tuoksuista ilmaa kuin mitä oli sisällä saanut hengittää. Vasta nyt hän ymmärsi todella miten tukalaa Mélangessa olikaan. Ilmeisesti mitä erilaisimpiin kärsimyksiin tottui ja turtui ajanoloon. Tai ainakin joihinkin sellaisiin. Ennen kuin Calvin ehti vajota synkkyyteen miehen kännykkä pärähti soimaan ja näytöllä välkkyi hänen ystävänsä nimi. Tito ilmeisesti oli huolissaan olisiko Calvin sittenkin päättänyt olla tulematta Chénevalieen. Oli hän muutaman kerran niin tehnytkin tai tullut myöhässä ja löytänyt Titon talonsa portailta sinnikkäästi odottamasta. Soittoääni alkoi alusta ja mies päätti päästää Titon tuskistaan.
"Vieläkö pidät Roy Harperista?"
Calvin tokaisi vaan puhelimeen vastatessaan ja toisessa päässä alkoi kuulua Titon nauru.