//Arianille ja Clemelle peli, voilà!//
Lyhyt nainen kipitti kengät katukiveykseen kopisten autiota Rue de Chêneä pitkin. Oli ehkä yksi syksyn sateisimmista öistä, tosin juuri hetkeä aiemmin valtavat, taivaalta raskaina putoavat pisarat olivat muuttuneet aavistuksen kepeämmäksi tihkutukseksi. Clemence puri hampaitaan yhteen ärtyneenä ja puski vastatuuleen takkuiset hiukset villisti lepattaen. Tämä ei todellakaan ollut hänen yönsä. Hänen oli ollut tarkoitus lähteä ulos juhlimaan ja katselemaan potentiaalisia yöaterioita, mutta kaikki tyssäsi siihen hapannaamaiseen ovimikkoon. Tuo ei ollut aivan yhtä vauhdikkaalla tuulella kuin Clemence, eikä näin ollen katsonut hyvällä vampyyrin rettelöintiä jonossa. 'Ei se edes ollut minun syytä! Se ihraniska kävi etuilemaan', nainen puhisi mielessään jatkaessaan tomerasti matkaansa kotia kohden. Hänen juhlafiiliksensä oli tipotiessään, ruokahalukin tuntui kaikonneen. Hän ei pitänyt siitä, että miehet torjuivat hänen vampyyreille ominaisen viehätysvoimansa kulmiaan kurtistamalla. Kävi tunnon päälle sellainen. Ehkä asiaa ei ollut auttanut se, että portsarin kehottaessa Clemenceä poistumaan rauhassa jonosta, nainen vain ihmetteli ääneen:"Tai mitä? Kannat minut väkisin... noilla pulkannaruilla?" Vampyyrin remakka nauru taisi olla viimeinen pisara.
Oli miten oli, siinä hän nyt asteli, sateesta märkänä, myrtyneenä ja kaikinpuolin tympääntyneenä. Nälkäkin kurni jossain takaraivossa, vaikkei Clemence sitä enää varsinaisesti tiedostanut. Hän ajatteli avaavansa kotona pullon viileää verta, ehkä hieman tuoreempaa tällä kertaa. Ajatuksen siivittämänä naisen kynnet kasvoivat muutaman millin ja pupillit pienentyivät.
Jokin sivulla kiinnitti äkisti hänen huomionsa. Vampyyri hidasti askeleitaan ja seisahtui lopulta kokonaan, ottaen sitten muutaman harppauksen taaksepäin. Hän tihrusti sisään tummanharmaata taivasta heijastelevasta näyteikkunasta, jossa kiiluivat himmeästi koristeelliset kakkulautaset sekä leivoskupolit. Clemence nosti leukaansa ja vilkaisi näyteikkunassa näkyvää nimeä. "Le Petit Moineau, niin tosiaan."
Hetken aikaa vampyyri vain seisoi siinä katselemassa ja raapimassa mietteliäästi leukaansa etusormen kaarevalla kynnellään. Kohta hän kohautti olkiaan täräkästi. 'Sama kai tuo käydä piipahtamassa kahvilla.'
Muutamankymmenen sekunnin kuluttua nainen seisoi rokokoon tyyliin sisustetun kahvilan tiskin takana. Takaovi oli aavistuksen raollaan, se oli vaatinut auetakseen yllättävän brutaaleja otteita. Noh, ainahan sen joku korjaisi. Vampyyri riisui vettä tippuvan takkinsa ja viskasi sen huolettomasti erään romanttisesti verhoillun tuolin päälle katsellen samalla ympärilleen. Oli pilkkopimeää, lukuunottamatta ohuita, lattiaa ja seiniä värjääviä valokaistaleita, jotka saivat alkunsa ulkoa katulampuista.
"Aika... mielenkiintoinen..." nainen mutisi tuijottaen vähän aikaa kaikkea näkemäänsä. Sitten hän kääntyi tomerasti ympäri ja lähti metsästämään kahvinkeitintä. Se löytyikin varsin nopeasti, sillä siinä paloi vielä virtavalo. "Tsaijaijai", vampyyri virnuili, sammutti kahvinkeittimen ja alkoi keittää uutta sumppia. Ruoanlaitto sun muu sellainen ei ollut Clemencen vahvinta alaa, mutta kyllä hän nyt aina yhdet kahvit osasi keittää.
Kahvi alkoi tippua poristen. Tyytyväisenä onnistumisestaan nainen päätti suoda itselleen pienen lepohetken upealla, muuta sisustusta jäljittelevällä sohvalla. Hän lysähti tuoliin, potkaisi likomärät kengät pois ja nosti rempseästi jalkansa matalalle kahvipöydälle. Vampyyrin silmät eivät painuneet kiinni, mutta muuten hän oli hyvin levollisen näköinen.
