Kahvia ilman sympatiaa?

//Kaille ja eeeh... sille jollekin peli... laiska ei jaksa luntata nimeä XD //

Kevin sekoitti kahviaan ja laski mietteissään lusikan asetille. Lehtijuttu ei ollut antanut hänelle sellaista nostetta kuin hän olisi halunnut. Mies pyyhkäisi jo muistoksi muuttuneen leivoksen murut tummansiniseltä kauluspaidaltaan. Hän oli käynyt kaksissa pienempien julkimoiden juhlissa viikolla, mutta siinä se oikeastaan oli ollut. Tietysti hänestä oltiin oltu kiinnostuneita ja nytkin hän huomasi sivusilmällä häntä osoittavan käden liikkeen kauemmassa pöydässä ja kiihkeää keskustelua. Voisiko hän antaa vielä yhden haastattelun. Hänen pitäisi keksiä jotain paljastamisen arvoista, jotain jolla olisi media-arvoa. Peikko selasi lukemaansa iltapäivälehteä eteenpäin ja makusteli mielessään siellä viliseviä otsikoita. Hänen aikansa alkoi olla lopussa. Pari viikkoa Rosaire oli luvannut ja nyt oli jo jälkimmäinen puolessa. Peikko taitteli lehden huonosti eteensä ja iski sen myrtyneenä pöytään. Hän oli enää chat-palstojen puheenaihe. Vanhentunut uutinen jo viikossa... kuinka, kuinka ihmiset pystyivät tähän. Olemaan viikosta vuodesta toiseen kuumimpien puheenaiheiden kärjessä.
"Kai minä olen vaan vajavainen tai jotain..."
Kevin velloi itsesäälissä ja katseli ulos kahvilan ikkunasta kadulle. Mikä suunnitelmassa oli mennyt pieleen. Miksei hänen roolinsa Rosairen rakastajana kiinnostanut ketään, kuin parin vaivaisen lehtijutun verran. Miksei hän ollut päässyt edes telkkariin tai radioon... tai edes juorulehtien ristikkoon. Hetken - nanosekunnin verran oikeastaan - hän oli ollut valokeilassa kunnes joku samperin idiootti poliitikon ketku oli maininnut jotain taikaolentojen vastaista blogissaan ja kappas, kukaan ei muistanut Kevin-raasua. Peikko ei ollut kiukultaan edes kyennyt lukemaan mistä kyseisessä häslingissä oli ollut kyse.

Café Catherinessa oli rauhallista. Vaikka useimmat pöydät olivatkin asiakkaiden valtaamia paikka ei tuntunut ahtaalta ja kiireiseltä. Eikä Kevin kokenut tekevänsä kovinkaan suurta virhettä antaessaan kauluspaidan kanssa samaa sävyä olevan takkinsa viedä ikkunapöytänsä toisen istumapaikan. Toista oli keskustan kahviloissa ellei maksanut itseään kipeäksi ja siksipä Rosairelta kiristämänsä "taskurahan" jo miltei hassannut peikko tappoikin aikaansa juuri tässä kahvilassa. Oli hän sentään maksanut aiemmat luottokorttilaskunsa, mutta silti mies tiesi, ettei seuraavasta kuukaudesta tulisi ruusuinen. Palkka oli mennyt taas heti tilipäivänä, kun mies oli surkutellut kurjaa kohtaloaan. Hän oli hukannut Rosairen tarjoaman ystävyyden... Mutta ei Kevin ollut uskaltanut suunnitelmaansa laatiessaan kuvitellakaan kuuluisan näyttelijän pitävän häntä yhtään minään, joten hän oli tehnyt päätöksensä väärän informaation seurauksena. Oikeastaan hän oli uhri tässä, harhaan johdettu ja nyt liemessä. Voisiko hän yrittää sopia. Peikko hörppäsi kahvia kupistaan ja rummutti hiljaa lattiaa Barkerin mustanahkaisilla kävelykengillään. Hän oli antanut valheellisen haastattelun toimittajalle hänen suhteestaan Rosaire Labelleen ja kiristänyt tältä aikaa nauttia roolistaan hetken aikaa ja suuren summan rahaa. Sovintoyritykset voisi haudata samaan kuoppaan hänen unelmansa kanssa.

Jayden sekoitti cafe americanaansa niin, että lusikka vain kilisi kiivaasti vasten posliinia. Tämäkin paikka, niin kovin hieno mutta samaan aikaan kuitenkin niin kaukana keskustan oikeasti hienostuneista kahviloista! Jopa vesilasitkin olivat kultakiehkuroin koristeltuja pikkupikareja, eikä Jayden tiennyt pitäisikö hänen nähdä ne nostalgisina vai vähän naurettavina. Koko tämä naapurusto oli täynnä samalla tavalla hupsuja rakennuksia, katuja, kauppoja ja ihmisiä! Milloin Rosaire oli alkanut pitää tällaisesta tunnelmasta? Milloin muka? Ei se pieni keijunreppana voinut mitenkään viihtyä näin herttaisessa paikassa, ei voinut mitenkään olla tylsistymättä! Mikä hänet sitten oli tänne vetänyt useampaankin kertaan, ja saanut vielä valehtelemaan tarkoitusperistään?

Valkotukkainen enkeli ryhjötti pöydässään suu tiukasti mutrussa, toinen kapea jalka toisen yli heitettynä, leuka käteensä nojaten. Hän oli karkottanut jo viisi mahdollista seuraansa istujaa tuimalla katseella otsatukkansa alta. Tapansa mukaan likimain kokovalkoisissa viihtyvä harvinaista kyllä kirosi päänsä sisällä koko maailmaa ja erityisesti sitä, ettei hän päässyt sopivasti purkamaan pakkomielteistä kiukkuaan jotakin pahansikiötä turpaan mäiskimällä. Niin inhimillisiä tunteita, niin inhimillisiä huolia! Mutta Rosaire saisi hänen tukkansa vielä jokin kaunis päivä harmaantumaan kaikkine poikaystäväsekoiluineen.

Tuskin Jayden oli ehtinyt ajatella edes puoliksi sanan 'poikaystävä', kun hänen vihainen katseensa poimi eräät tietyt kasvot kahvittelijoiden joukosta. Lurppakorvainen, valtava mies olisi katunut syntymäänsä, jos pelkkä katse olisi voinut tehdä sen kaiken, mitä Jayden hänelle halusi tehdä nuo liiankin tutut, kulmikkaat kasvot nähdessään. Lusikka putosi äänekkäästi kilahtaen pöydälle, ja valkotukka nousi ylös hyläten takkinsa ja laukkunsa pöytänsä ääreen. Vaikkei siipiä näkynyt missään, enkeli enemmänkin lehahti kuin harppoi peikon löydän luo, ja siekailematta täräytti nyrkkinsä pöytään peikon edessä.
”Sinä”, hän sanoi hyytävällä, matalalla äänellä, kultaiset silmät tiukkoina leiskuen.
”Sinä siis asut täällä. Hah. Tiesin, että hän ei raahautunut tällaiseen pikkupaikkaan ihan vain tunnelman takia.”
Jaydenin ääni oli täysin tasainen, ja hänen suunsa oli vetäytynyt suoraksi viivaksi. Onnenonkija, se haisi tuosta peikosta kilometrien päähän! Onnenonkija! Kaiken sen huolen, tuskan ja kamaluuden jälkeen Rosaire oli päätynyt tyytymään limaiseen onnenonkijaan!
”Minä jo toivoin, että täällä lymyäisi joku 'projektiksi' kelpaava juoppo tai muu paha poika, mutta... mutta sinä! Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi!” Jayden kiristeli hampaitaan ja nojaten kaksin käsin kahvipöytään kurottui tarkastelemaan peikon kasvoja oikein läheltä.
”Etkä edes ole komea!”

Peikko säpsähti pöytäänsä kohtaan kohdistettua väkivaltaa. Hän tuijotti hämmentyneenä hentorakenteista, mutta sitäkin kiukkuisemman näköistä ihmistä. Tämän täytyi olla Rosairen hyvin hyvin mustasukkainen fani tai äärimmäisen herkkänahkainen tapakonsultti, joka oli suivaantunut Kevinin takin lojuessa tuolilla naulakon sijaan. Kääntämättä katsettaan peikko nappasi takin syliinsä varmuuden vuoksi., vaikka tämän naisen - vai miehen.. ei hän ollut aivan varma - syy häiritä Kevinin itsesäälissä rypemistä olikin mitä ilmeisimmin Rosaire. Kevin ei voinut pienelle hymylleen mitään, kun hän ajatteli fanin olevan kateellinen hänelle.
"Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut harmistusta. "
Kevin totesi ja nosti lehden luettavakseen ja peittääkseen omahyväisen hymynsä. Hän herätti vahvoja tunteita ihmisissä, aivan kuin hän oli toivonutkin. Ehkä kaikki ei tosiaan ollut mennyt hukkaan ja paikka parrasvaloissa olisi ihan nurkan takana.

Kevin häkeltyi kuulemastaan purkauksesta. Hän oli juoppoon verrattuna pettymys.... ei, ei se niin voinut mennä. Hän ymmärsi taatusti jotain väärin. Oliko nainen turhautunut työtön psykologi tai terapeutti, joka etsi asiakkaita?
"Kuvittelen viettäväni aikaani rauhallisesti kahvia juoden..."
Peikko mutisi hiljaa ja pyrki tekemään kehonkielellään selväksi, ettei nainen enää huvittanut häntä. Peikko oli keskittyvinään taas lehteen, mutta katse kohosi ällistyneenä naisen iskiessä vyön alle. Mies meni täysin sanattomaksi ja ei edes kyennyt käsittämään kunnolla tuon kamalan otuksen sanoja. Hän oli ruma. Kaiken vaivan jälkeen mitä hän ja Martin olivat aamulla nähneet rennon lookin eteen. Peikon tukka oli hieman sekaisen näköinen, mutta siihen sekaisuuteen oli käytetty koko Martinin ammattitaito. Hänen vaatteensa ja asusteensa oli valittu huolella. Kulmakarvat oli nypitty muotoonsa ja kynnet leikattu. Herran jumala hänellä oli meikkiä naamassa peittämässä valvottuja öitä ja muita puutteita!
"Ette ole tainneet itsekään tehdä tuttavuutta peilin kanssa lähiaikoina..."
Peikko vastasi hetken mietinnän jälkeen kylmästi ja käänsi sivua lehdestään esittäen, ettei huomautus hänen ulkonäöstään hetkauttanut häntä. Tosiasiassa Kevin olisi halunnut joko kuristaa naisen tai juosta itse peilin luo selvittämään mitä dramaattista oli voinut sattua matkalla kahvilaan. Oliko hänellä naamassa jotain, vai oliko tukka jo oikeastikin sekaisin. Kevin vilkaisi vaivihkaa ikkunaan, mutta heijastus ei ollut tarpeeksi selvä, että siitä olisi voinut tehdä mitään johtopäätöksiä.

Harmistunut peikko kirosi mielessään päätöstään jäädä Chénevalien kahvilatarjonnan varaan. Hänen olisi pitänyt mennä Procopeen tai Café de Floreen tai minne tahansa tasokkaampaan paikkaan keskustassa. Tällaista ei olisi silloin tapahtunut.
"Nyt kun olette kertoneet asianne voisitteko poistua? Minulla on vielä paljon tekemistä, niin haluaisin nauttia tästä lepohetkestä."
Kevin yritti pitää äänensä asiallisena vaikka kiristelikin hampaitaan. Tilanne kiinnosti muita kahvilassa istuskelevia ja peikko ei halunnut antaa itsestään junttimaista kuvaa.
"Olisi masentavaa jos jäisin jälkeen aikataulustani ja en ehtisi tavata rakasta Rosaireani tänään..."
Kevin ei kuitenkaan voinut olla lisäämättä ja hymyilemättä oikein leveästi. Valhehan se oli . Rosaire ei haluaisi nähdä häntä silmissään, mutta ei naisen sitä tarvinnut tietää. Pääasia, että mies sai maksettua hieman takaisin.

Aivan liian itsetyytyväinen peikonroikale vain istui siinä lehteään näperrellen ja yritti esittää tietämätöntä. Vasta ulkonäköön viittaaminen kirvoitti miehestä kunnon reaktion, ja sekin oli vain oman turhamaisuuden puolustamista – pinnallinen, limainen onnenonkija, tosiaan!
”Minulla ja peileillä on aivan terve suhde”, Jayden vastasi turhautuneesti ja rojahti istumaan tuoliin peikkoa vastapäätä. Hän olisi varmasti istunut siihen siinäkin tapauksessa, että mies – miten hän ei muistanut tuon typeryksen nimeä? Ehkä se oli kovin tavanomainen tai liian erikoinen hänen ranskaan jo aikoja sitten tottuneelle mielelleen – olisi jättänyt takkinsa sille.

Enkeli tuijotti peikon kiemurteluja ja pahvinmakuisia eleitä herkeämättä otsatukkansa alta, kulmat tiukassa kurtussa ja täyteläinen suu pieneksi mutruksi vetäytyneenä. Kiukku ja samalla riemastus kuitenkin roihahtivat hänen sisällään, kun mies mainitsi Rosairen muovisen leveästi hymyillen. Koko enkeli muuttui yhdeksi myrskyn merkiksi ja kohosi jälleen seisaalleen täräyttäen nyt molemmat kätensä vasten pöytää ja kumartuen aivan muutaman millin päähän peikon kasvoista.
”Sinä valehtelet”, hän totesi matalalla, hyisellä äänellä.
”11:30 lounas Marie Bellamyn kanssa. 12:15 kuvaukset Bissetin artikkelia varten. 14:30 tapaaminen Vincent Rochen kanssa. 15:00 neuvottelut levytysyhtiön kanssa musiikkivideosta. 15:45 kasvohoito dayspa'ssa 17:00 päivällinen herrojen Voclain, Samson ja Morin kanssa. 19:00 treenit, jonka jälkeen Rosaire viettää rauhallista iltaa elokuvan ja naposteltavien parissa.”
Jayden suorastaan sylki aikataulun suustaan ja perääntyi vasta, kun oli katseellaan ajanut jokaisen naulan kiinni peikon arkkuun.
”Hän tulee myös mitä todennäköisimmin karkaamaan noin yhdentoista aikoihin lempiyökerholleen huolimatta siitä, että seuraavana aamuna hänen täytyy herätä jo kuudelta. Ennen kuin tulin tänne ottamaan selville, mihin ongelmiin hän on nyt päättänyt hankkiutua, ja vieläpä tällaisessa pikkusyrjälässä, järjestelin koko aamun uudestaan sen takia. Joten, kerro lisää siitä kuinka aiot tavata hänet tänään”, enkeli lopetti puheenvuoronsa hyiseen sävyyn ja kietaisi toisen kätensä vyötärölleen tuijottaessaan istuvaa peikkoa alaspäin. Hetken päästä pieni naurahdus kuitenkin kohotti hänen suupieliään aavistuksen verran – kuinka joku niin pieni, hupsu keiju saattoikaan laittaa hänen pasmansa näin sekaisin ja pistää hänet käyttäytymään kuin mikäkin holtiton, kuumapäinen ihmisnuorikko.

Peikon harmiksi tämä äkämystynyt nainen oli päättänyt viihtyä hänen seurassaan. Kevin pyrki estämään inhosta kielivää irvistystä kasvoillaan toisen istuutuessa häntä vastapäätä.
"Minulla ei tosiaan olisi aikaa tällaiseen."
Kevin mutisi äänessään pikkulapsimaista kitinää. Hän ei halunnut pilata päiväänsä tällä tavalla istuksimalla kahvilassa epämiellyttävän persoonan kanssa.
"Minun on todellakin lähdettävä. Rosaire ei pitäisi siitä jos myöhästyn."
Mies vetosi hetki sitten kertomaansa valheeseen ja taitteli lehden merkiksi poistumisestaan. Peikko ei kuitenkaan ehtinyt edes eväänsä väräyttää tilanteesta pakenemiseen kun nainen paukautti nyrkkinsä jälleen pöytään. Epäusko ja järkytys kasvoillaan Kevin kuunteli Rosairen päiväohjelman aikataulun suu auki hämmästyksestä. Mies ei tuntunut hetkeen saavan sanaa suustaan, vaikka peikko selvästi haki mielessään jonkinlaista sopivaa vastaiskua.

Kevin haki itselleen aikaa ja vetäytyi kauemmas hänen henkilökohtaiseen tilaan tunkeneesta naisesta. Hänen olisi kiemurreltava tilanteesta nyt jotenkin. Oletettavasti nainen huijasi. Miten tämä saattoi tietää Rosairen aikataulut noin tarkkaan, vaikka olisi kuinka vannoutunut ihailija. Ja jos nainen ei keksinytkään kaikkea omasta päästään...
"Minkä niminen yökerho?"'
Peikko lipsautti mielessään pyörineen kysymyksen jota ei oltu todellakaan tarkoitettu lausuttavaksi.
"Siis... jos kerran Rosairella on noin kireä aikataulu tänään niin meidän pitää varmaan muuttaa suunnitelmiamme."
Mies selitti nopeasti pyrkien pelastamaan sen mitä pelastettavissa oli. Peikon kasvoille ilmestyi kuitenkin ajatusten kokoamisen jälkeen ilmeettömyys, joka johtui pienen yksityiskohdan tajuamisesta. Oliko nainen sanonut järjestäneensä Rosairen aikataulut? Peikko katsoi kysyvän epäilevällä ilmeellä tuota raivotautista olentoa. Tämä naurahti pienesti kuin vastaukseksi Kevinin katseelle. Mies nielaisi ja hymyili hermostunutta hymyä alkaen tosissaan tehdä lähtöä. miten hän oli onnistunut valehtelemaan suhteestaan Rosaireen juuri tälle naiselle. Hänen ei olisi edes tarvinnut sanoa moista. Miksi, miksi hän oli näin tyhmä ja varomaton.

Kevin nousi ja puki takin verkkaisen oloisesti päälleen vaikka mies oli tulisilla hiilillä. Hän oli mokannut pahasti ja juonen paljastuminen oli vain ajankysymys.
"Minulla on hieman kiire."
Peikko valehteli tarkentamatta syytä moiseen. Hän repäisi lehdestä palan paperia ja kaivoi kynän povitaskustaan raapustaen kännykkänumeron paperiin.
"Mutta jos voisitte olla ystävällinen ja antaa tämän Rosairelle, kun näette häntä. Minun pitäisi jutella hänen kanssaan... suhteestamme..."
Kevin tarjosi lappua naiselle. Olihan se huono idea, mutta jotenkin hänen olisi pystyttävä puhumaan Rosairelle. Aikoiko tähti luistaa heidän sopimuksestaan ja paljastaa Kevinin tuon suojelunhaluisen naarasleijonan avulla. Rosaire oli luvannut Kevinille kaksi viikkoa aikaa nauttia poikaystävän statuksesta, kunnes näyttelijä kertoisi lehdille heidän erostaan. Nyt näytti kuitenkin pahasti siltä, että maata peikon jalkojen alla kaivettiin oikein urakalla. Hänellä oli tieto jolla kiristää Rosairea, mutta se olisi vasta viimeinen vaihtoehto.

Jaydenin huulilla oli pirullinen pikkuhymy, kun peikko pyristellessään upposi syvemmälle ja syvemmälle valheittensa juoksuhiekkaan. Kohta kammattu hännänpääkin katoaisi niljaiseen mutaan! Todellakin, keinottelijoita ja onnenonkijoita riitti, riitti aivan liiallisuuksiinkin asti. Minä niminen yökerho! Todellakin! Tuollaiset limanuljaskat eivät koskaan oppineet, ennen kuin polttivat sormensa.
”Suhteestanne?” Jayden toisti eikä tehnyt elettäkään ottaakseen likaisen paperinpalan vastaan.
”Jos sinulla ei ole varaa kirjoittaa viestiäsi kunnolliselle paperille likaisten silppujen sijaan, ei niiden välittäminenkään taida olla kovin tärkeää”, enkeli sanoi ääni jälleen kerran hyisenä, ja tuijotti silmät kytien peikkoa. Hän oli lähdössä kovalla kiireellä, mutta hän ei ollut vielä valmis – hän ei jättäisi limaista onnenonkijaa uskomaan mahdollisuuksiinsa jatkaa epärehellisiä juoniaan.

Välittämättä siitä, että kahvila oli tupaten täynnä ja jokunen henkilökunnan jäsen vilkuili jo huolestuneesti heidän suuntaansa valkotukka astui hyvin suorasukaisesti peikon tielle ja lasketti toisen kätensä kevyesti miehen rintakehälle.
”Rosairen managerina sanon, että sinulla ja hänellä ei ole mitään suhdetta. Ei mitään. Ei, ennen kuin minä olen aikatauluttanut salaiset romanttiset tapaamisenne, työkiireiden lomaan ujutetut aterianne, yöt joina Rosaire karkaa valvomaan kanssasi ja nukkuu aamun tapaamisiensa ohitse, jotka olen siirtänyt kätevästi myöhäisemmiksi niin, että hän ehtii niihin siitä huolimatta.”
Jayden ei liikkunut suuntaan eikä toiseen, vaan vain tuijotti peikkoa tiukasti silmiin ladellessaan uhkaavia sanoja suustaan tasaisella äänellä.
”Edelleenkin, hänen työkumppaninaan ja managerinaan, olisi todella, todella harmillista, jos Rosairen julkisuuskuvalle tapahtuisi jotain, edes jotain minimaalisen pientä, näennäisen harmitonta, sinun takiasi. Se olisi äärimmäisen harmillista sinulle, sillä en edes pysty kuvittelemaan, mitä suuren tähden poikaystävälle mahtaisi käydä, kun lokamylly lähtee käyntiin...” Jayden ei edes vaivautunut peittämään uhkaavaa sävyä äänestään, ja hänen sormensa koukistuivat aavistuksen, tarrautuen peikon vaatteiden rintamukseen hopeansävyisen rannekorun helähdyksen saattelemina.
”Mutta Rosairen ystävänä... Sinä et halua nähdä mitä tapahtuu, jos Rosaire kärsii takiasi”, Jerahmiel sihisi matalalla, kuiskauksenkäheällä äänellä, ja hänen silmissään leimahti aavistus taivaista valoa, peikon rintakehällä lepäävä käsi puristui nyrkkiin ja rannekoru sykähti kurotellen muodollaan taisteluhansikkaan muotoa. Välittömästi tämän välähdyksen jälkeen Jayden vetäytyi kauemmas, risti kätensä rinnalleen ja tuijotti peikkomiestä pää kallellaan suu vakavana viivana.
”Ah, mutta älä anna minun pidätellä sinua. Sinullahan oli kiireitä. Tiedätkö, kiireistä voi aina päästä eroon hyvällä suunnittelulla ja ajanhallinnalla”, Jayden sanoi hymyillen ja heläytti vielä pirteän naurahduksen sanojensa perään.

Epäusko naisen kasvoilla sattui. Oliko tosiaan niin mahdoton väite, että Kevinin kaltaisella olisi rakkaussuhde kuuluisaan näyttelijään. Peikko nielaisi lauseet, jotka hän olisi halunnut huutaa vasten naisen kasvoja. Hän teki parhaansa ollakseen unelmoimiensa ihmisten kaltainen. Eikö se riittänyt mihinkään? Oliko hän vain surkea peikko tuon naisen silmissä. Eikö Rosaire muka voisi rakastaa häntä... siis tämän naisen mielestä. Kevinin katse synkkeni entisestään vaalean ilkeillen hylätessä hänen tarjoamansa paperilapun.
"Miten se sitten pitäisi rouvalle olla? Kirjattuna kirjeenä, vai? Se on vain puhelinnumero..."
Kevin ruikutti ja nakkasi paperin palasen pöydälle. Siinäkö oli hänen ainoa mahdollisuutensa saada yhteys Rosaireen. Eddie ei ollut ollut erityisen lämpimissä väleissä peikkoon tämän sekasotkun aikana joten olisi erittäin riskialtista pyydellä miestä hankkimaan näyttelijän yksityinennumero suhteittensa kautta. Jokin numero Kevinillä oli ollut vanhassa puhelimessaan, mutta se oli kokenut ikävän "tapaturman" paiskautumalla seinään heti Rosairen lähdettyä sinä kamalana iltana. Kevin yskähteli ja pyrki saamaan sisäisen kuohuntansa lakkaamaan. Tuon naisen armostako oli kiinni saisiko hän selitettyä asiansa ja pyytää anteeksi. Hän ei ollut tarkoittanut pahaa tai ainakin hän halusi uskoa niin.
"Hyvä on, hyvä on... ei sitten..."
Luovuttaen käsiään nostaen peikko teki lähtöä mielessään sadatellen. Kuitenkaan mies ei saanut edistettyä lähtemistään yhtään vaalean tehdessä selväksi ettei asia ollut loppuun käsitelty. Aikatauluihinsa intohimoisesti suhtautuva manageri puhui kuitenkin ikävää totuuden kieltä. Eikö sen kun Rosaire oli tullut toimistolle voisi laskea salaiseksi tapaamiseksi, vaikka romantiikka olikin ollut kaukana? Olihan mies avautunutkin hänelle suhteestaan Williin.
"Voisitko sitten pistää nuo jutut Rosairen aikatauluun, vaikka huomiselle? Tekisit minut onnelliseksi."
Kevin hymyili teennäisesti ja tiesi sen.

Rosairen ystävänä... Kevin nielaisi ja häpeä paistoi hänen kasvoiltaan.
"Rosaire ei tule kärsimään..."
Peikko mutisi vältellen naisen liiankin läpivalaisevaa katsetta. Hän pudotti salkun maahan lyödynnäköisenä ja lysähti takaisin tuolille. Kuin hän ei olisi saanut happea. Havahtuminen todellisuuteen teki kipeää. Mielessään hän oli kuvitellut, että kaikki kääntyisi onnelliseen loppuunsa elokuvien tapaan. Mutta todellisuudessa hän oli vain juonillaan tuhlannut ainoan oikean mahdollisuutensa päästä julkkisten piirileikkiin ja Rosairen suosioon. Muutaman tonnin ja parin viikon huvin vuoksi, kuinka naurettavan lyhytnäköistä.
"En välttämättä ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta en ole niin paha kuin kuvittelet."
Kevin oikaisi ryhtinsä ja sipaisi kauluspaitansa ryppyjä.
"Mutta minä olen pahoillani. Minä en halunnut sitä kuvaa lehteen ja jos olisin tiennyt sen mitä nyt tiedän en olisi sotkeentunut tähän. En olisi raahannut Rosairea hotellihuoneeseeni ja olisin pysynyt kaukana hänestä ensi-illassa, jos olisin tiennyt. Minä en tarkoittanut."
Kevin mutisi haudaten kasvonsa käsiinsä. Hän oli kamala, kykenemätön olemaan hyvä ihminen. Hän vain kohteli huonosti kaikkia niitäkin joita ihaili. Voisiko se koskaan muuttua. Oliko kyvyttömyys toimia oikein ikuisesti hänen riesansa, vaikka hän muuten kykenisi olemaan kuin ihmiset.

Rosairea oli satutettu jo aivan liikaa. Kevin nosti kasvonsa käsistään ja viha kipunoi miehen silmissä. Hän ei ollut ainoa joka oli satuttanut miestä. Hän ei todellakaan ollut pahin roisto.
"Siinä sinä vain istut ja saarnaat, mutta missä helvetissä sinä olit silloin, kun se saamarin jätkä pahoinpiteli Rosairea?"
Kevin sähisi pyrkien kuitenkin pitämään äänensä mahdollisimman hiljaisena, jottei Rosairen suuri salaisuus kantautuisi kenenkään ulkopuolisen korviin. Will, Kevin tunsi raivon kiehuvan sisällään ajatellessaankin sitä siistiä kuvaa miehestä joka vain peitteli tämän todellista luonnetta. Rosaire teki kaikkensa suojellakseen entistä poikaystäväänsä ja olikin ollut vain vahinko että mies oli paljastanut asioiden todellisen laidan Kevinille. Peikko tarkkaili managerin retkua hermostuneena. Kai tämä oli tiennyt Willin todellisista karvoista? Pakkohan Rosairen oli ollut tälle kertoa, kuinka valheellisista lehtijutuista raivostunut mustasukkainen mies oli satuttanut Rosairea kerta toisensa jälkeen.
"Se olisi voinut olla minun syyni, jos he olisivat olleet vielä yhdessä. Minun takiani hän olisi voinut satuttaa Rosairea. Luuletko etten ole miettinyt sitä ja katunut..."
Kevin jatkoi hiljaa tuijottaen pöydällä lepääviä käsiään ja tärisi. Hän olisi halunnut hakata Willin päätä seinään kunnes tämän aivonesteet olisivat purskahtaneet kadulle.

//Vähäsen ontuu pienen tauon jälkeen, mutta kyllä tämä tästä!//

Jayden ei tehnyt elettäkään paperilappusen nostamiseksi. Hän ei aikonut ryhtyä keinottelijan juoksupojaksi, eikä varsinkaan asiassa, josta hän halusi pitää peikon mahdollisimman kaukana. Mies vikisi ja nurisi, haki jotakin reikää, jonka lävitse ryömiä ulos ainakin sisäisestä pinteestään, mutta Jayden ei antanut minkään vaikuttaa kovaan, tiiviiseen tuijotukseensa. Kiemurrelkoon ja yrittäköön pienennellä vastuudentuntoaan, mutta enkeli oli vakaasti päättänyt lopettaa välikohtauksen pian ja jättää peikon kiehumaan terveellisessä kylvyssä itsekritiikkiä. Ainakin pintaliitäjä tajusi olla pahoillaan ja pyytää anteeksi, vaikka hänen käytöksensä ei siltikään saanut erityisen vahvoja pisteitä managerin silmissä.

Mutta sitten peikko mainitsin Willin. Ei nimeltä, mutta kyseessä ei voinut olla kukaan muukaan. Välittömästi anteeksipyytelystä lauhtunut enkeli muuttui jälleen pelkäksi kokoelmaksi vakavia viivoja ja teräviä kulmia, kun kädet puristyivat tiukasti puuskaan ja katse terävöityi tikareiksi ja tapparoiksi.
”Sinulla ei ole oikeutta edes mainita tuota samassa kaupungissa kuin minä tai Rosaire!” valkotukka sihahti hampaittensa välistä.
”Eikö sinulla ole järkeä ollenkaan? Hienotunteisuutta? Myötätuntoa, edes?” hän kivahti madalletulla äänellä, jotteivät kaikki heitä kohti höristelevät korvat kuulisi sanoja.
”Sinä et tunne Rosairea, et minua, et mitään siitä, mitä on tapahtunut – ja kuten sanoit, se olisi voinut olla sinun syysi. Onko sinulla varaa kyseenalaistaa minun tekojani, kun olet itse aiheuttanut Rosairen uusimmat huolet ja varomattomasti lörpöttelet hänen salaisuuksistaan julkisissa tiloissa?” enkeli sihisi kuiskausta tuskin kuuluvammalla äänellä kumartuen jälleen kerran paksukalloisen peikon puoleen. Hän oli pitänyt muutamista peikoista – suorista, rehdeistä olennoista, joiden mieli ei vaivautunut kietoutua niille monille solmuille ja mutkille, joita niin monet muut kutoivat tuhokseen. Välittömästi, kun Jayden oli saanut sanottua retorisen kysymyksensä hän kohottautui taas seisomaan suorassa, kohteliaan etäisyyden päässä peikosta, ja huokaisi syvään toisen kämmenensä poskelleen painaen.
”Mutta hän ei ole siis käynyt täällä sinun takiasi. Se on helpotus – olisin huolissani Rosairen harkintakyvystä, jos hän olisi pitänyt onnenonkijaa huomionsa arvoisena. Tch. Asut varmaan täällä? Asuuko täälläpäin ketään merkittävää persoonaa, karismaattista pahaapoikaa? En pysty lepäämään kunnolla niin pitkään, kun Rosaire hiipii hämärillä asioilla...”
Äkillisesti enkeli oli taas ainakin näennäisesti rauhoittunut, ja kylmän vihan oli korvannut inhimillinen huoli.

Hyytävä kylmyys. Kevinin itsevarmaksi jo taipunut tunnetila, kun hän oli kuvitellut osuneensa managerin arkaan paikkaan varisi jonnekin lattialle. Arkaan paikkaan hän oli osunutkin, mutta voitonpuolella hän ei ollut laisinkaan.
"Sinä ilmeisesti hienotunteisuuttasi annat vain asian olla. Jos oikeasti välittäisit Rosairesta olisit käskenyt häntä paljastamaan sen miehen todelliset karvat. Miksi helvetissä te suojelette sellaista... miestä."
Kevin nielaisi kuvailevammat termit Willistä. Heidän keskustelunsa täytti jo epäilyttävän piirteet ja kahvila-asiakkaat näyttivät olevan hyvin kiinnostuneita ohjelmanumerosta.
"Lupasin auttaa, jotta se mies saataisiin vastuuseen teoistaan , mutta jostain syystä Rosaire ei halunnut sitä..."
Kevinin katse oli merkitsevä. Managerin retkulla oli hänestä sormensa pelissä, miksi Rosaire ei ollut huolinut apua, vaan oli sen sijaan mieluummin sotkeentunut Kevinin onnettomaan juonitteluun. Niin... ehkäpä hän ei ollut ollut sillä hetkellä kovin luottamusta herättävä.
"Minulle on samantekevää huoliiko hän apua minulta vai joltakulta muulta."
Kevin mutisi häpeissään. Oli hankalaa leikkiä sankaria ja oikeudenpuolustajaa kun tiesi olevansa samassa sarjassa roiston kanssa. Jos huomisessa lehdessä olisi sanakin tästä keskustelusta hän voisi saman tien pyytää pääsyä samaan selliin Willin kanssa.

Peikko käänsi katseensa naisen huokaistessa helpotuksesta ettei Rosaire ollutkaan viettänyt aikaansa Kevinin kanssa. Olipas hän nyt huonoa seuraa.
"Huolit aivan turhaan. Rosaire ei tulisi lähelleni mistään hinnasta."
Peikko mutisi peittelemättä katkeruuttaan. Rosaire oli sanonut pitävänsä hänestä. Mitä hän oli sillä tarkoittanut vai oliko lauseen tarkoitus vain pahentaa peikon oloa. Manageri sen sijaan teki varsin selväksi, ettei hänen ääneen pohdintansa ollut tarkoitus piristää.
"Tuttava piiriini ei kuulu hämäräperäisiä yksilöitä."
Kevin totesi ykskantaan ja miehen koko olemus kieli turhautumisesta. Rosairella oli siis joku... mutta miksipä Kevin antaisi sen häiritä itseään.
"Tosin voin ehkä auttaa jos moinen sinua kovin kiinnostaa."
Peikko jatkoi hitaasti, kuin pyrkien tavoittamaan mielessä välähtäneen suunnitelman. Lehtien mukaan hän kuitenkin oli Rosairen miesystävä oli totuus mitä tahansa. Voisiko tästä sotkusta päästä eroon siististi.
"Esimieheni suhteiden kautta pääsee mitä erikoisimpien tapausten jäljille."
Peikko jatkoi. Toivon mukaan vaan Eddie suostuisi auttamaan häntä.

Jayden ei tiennyt, pitäisikö hänen inhota vai sääliä tuota peikkoa. Oikeastaan hänen ei varmaan pitänyt tehdä kumpaakaan, vain vain keskittyä tehtäviinsä – huolehtia, että teki työnsä Rosairen managerina hyvin, ja että tuhoaisi mahdollisimman paljon pahuutta. Mitään, mitä hän olisi todella voinut sanoa pahuudeksi, ei vain ollut ilmaantunut todella pitkiin aikoihin, ja Rosairesta oli pikkuhiljaa tullut hänen maailmansa keskipiste... joten tavallaan tuo peikko oli ensimmäinen ”paha”, jota vastaan hän oli päässyt ”taistelemaan” pitkästä aikaa. Pohtiessaan pikaisesti tuntojaan enkeli unohti pitää pokerinaamansa kunnossa ja näytti harvinaisen nyrpeää naamaa näennäisesti ilman mitään syytä tajutessaan, että oli antanut prioriteettiensa vinksahtaa ja antanut itselleen tekosyyn purkaa turhautuneisuuttaan tuohon avuttomaan peikkoparkaan.

Pikapikaa ajatuksissa käyty itsereflektio ei kuitenkaan lieventänyt Jaydenin hyistä mulkaisua ollenkaan, kun peikko mainitsi jotain esimiehensä suhteista.
”Miksi edes haluat niin kovasti itsesi lehtiin?” hän kysyi suoraan ja äkillisesti, ja istahti taas hetkeksi alas tuoliin peikkoa vastapäätä. Hän ei näköjään osannut lähteä tilanteesta silloin kun se oli viisasta, ei vieläkään.
”On paljon parempi elää rauhassa. Luoda hyvä kuva itsestään olemalla hyvä. Tavoitella olemassaoloa, joka ei vahingoita muita”, enkeli sanoi ja tuhahti itsekseen pyöritellessään yhtä hiussuortuvaa etusormensa ympärille.
”Tuskin edes tämä esimiehesi voisi löytää Rosairen mielenkiinnon kohteen, olipa kyseessä kuka tahansa. Hän on sentään pysytellyt piilossa minulta”, Jayden mutisi puoliksi itselleen, selkeästi kiukkuisena tälle informaatiopuutteelleen.

Kevin häkeltyi kysymystä, jota hän ei ollut lainkaan odottanut. Miksi hän niin halusi mainetta iltapäivälehtien sivuilla... niin... se olikin vaikeasti selitettävää. Mies tapaili sanoja ja kädet heilahtelivat levottomasti aivan kuin napatakseen kiinni selityksestä joka leijaili ilmassa.
"Niin... e... Eivätkö kaikkia halua, eh."
Kevin sökelsi ja käsi karkasi haromaan laitettua tukkaa, mitä peikko heti katui. Oliko hän nyt pörröttänyt kuontalonsa ihan miten sattuu. Miksei täällä ollut peiliä? Naisen pohdiskellessa miten tulisi elää rauhassa peikko tiiraili ikkunaan. Voisiko jokin heijastus suoda hänelle mielenrauhan. Ulkomuodostaan huolissaan oleva mies vain kohautti managerille olkiaan välinpitämättömästi. Samahan se hänelle oli, jos tuo nainen tahtoi pysyä ei minään. Ilmanko tuo olikin vain manageri eikä itse tähti. Peikko suoristi paidan hihoja, jotka pilkottivat takin alta. Epävarma olo helpottui hieman.
"Siitä hyvästä kuvasta ei ole oikein hyötyä jos kukaan ei tiedä siitä..."
Peikko mutisi. Pitikö naisen hangata tätä selkkausta Rosairen kanssa koko ajan hänen naamaansa... noh, ilmeisesti piti.

Kevin vilkaisi kysyvänä naista. Kuka ihme tämä kuvitteli olevansa? Joku tv-sarjan agentti vai?
"Olisin mielelläni tarjonnut apuani."
Kevinin ääni ei ollut niin miellyttävä ja auttamishaluinen kuin oli tarkoitus. Rosairea hän olisi juoksujalkaa kiiruhtanut auttamaan, mutta tuon naisen seura lievensi moista halua. Miten Rosairen kaltainen olikin valinnut tuon naisen managerikseen.
"Mutta jos sallitte minun olisi lähdettävä töihini. Seuranne oli oikein mielenkiintoista."
Kireys lipsahti muuten niin tarkkaan muotoiltuun lauseeseen. Peikko ei edes kyennyt korvaamaan moista minkäänlaisella hymyllä.

Jayden ei vieläkään kyennyt käsittämään peikon mielenliikkeitä, ei, vaikka he olivat jutelleet jo hyvän tovin. Eivätkö kaikki halua, mitä hyötyä jos kukaan ei tiedä – hän itse pysytteli aina mahdollisimman kaukana sellaisista ajatuksista. Eikö jokainen halunnut elää parhaimpansa mukaan ja tehdä mahdollisimman paljon hyvää? Eikö silkka hyvän tekeminen itsessään ollut jo tarpeeksi suuri palkinto? Sellaiset ajatukset olivat enemmän hänen omiaan, mutta toisaalta ei ollut hänen tehtävänsä oikoa jokaisen kuolevaisen käsityksiä. Niin, hänen tehtävänsä oli tarkalleen ottaen tuhota pahansikiöitä, eikä edes huolehtia ystävänsä miesseikkailuista, mutta onneksi taivaat mitä ilmeisimmin sallivat sen hänelle, kun mitään seuraamuksia ei ollut ilmaantunut.

Tavallaan hän oli harmistuneessa mielentilassaan tyytyväinen siihen, että peikko päätti lähteä hänen luotaan, mutta toisaalta hän paloi halusta läksyttää miestä vielä lisää. Lyhyen harkintatauon saatuaan hän kuitenkin päätyi siihen, ettei halunnut enää enempää häiritä muita omalla henkilökohtaisella harmistuksellaan, ja päätyi vain vilkuttamaan puolivillaisesti hyvästit.
”Yritä toki olla aiheuttamatta harmeja muille oman kuvasi levityksellä. Se olisi kaikille parasta...” hän ei malttanut olla sanomatta lopuksi hyvin merkitsevän katseen kera, mutta antoi sitten peikon poistua paikalta ilman sen enempää kohua. Huokaistuaan enkeli muisti, että oli jättänyt kahvinsa kesken, ja palasi oman pöytänsä luo juomaan sen loppuun. Hänellä oli edelleen aikaa, joten hän voisi kai tutkia itsekseen hieman lisää paikkoja tässä naapurustossa. Jokin siellä ilmeisesti kiinnosti Rosairea, ja jokin sen ilmapiirissä kiinnosti häntäkin, joten tutkimalla hän löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla – mutta vasta kahvin jälkeen, olisihan haaskausta jättää niin hyvää kahvia kylmenemään.

//Juu, eiköhän me sitten lopetella tämä selkkaus :'D Oli hauskaa, kiitos <3//

Epäuskoinen hämmästys ilmestyi peikon kasvoille managerin ohjeistaessa häntä olemaan aiheuttamatta harmeja. Peikko käänsi katseensa tuhahtaen ja nakkeli niskojaan. Hän ei keksinyt mitään nasevaa sanottavaa tai edes loukkaavaa. Kevin ei keksinyt muutakaan edes tasapeliä lähentelevää kuin kävellä ulos kahvilasta vilkaisemattakaan enää naiseen. Hänen päivänsä oli pilalla. Miestä raivostutti. Vai ei hän osannut pitää mediaa ohjaksissaan, hah. Naurettavaa. Hän vain tarvitsi sen mahdollisuuden. Nyt sitä ei ilmeisesti oltu suotu, mutta varmasti seuraavalla kerralla. Silloin hän olisi tarkkaavaisempi kaikkien merkkien suhteen ja miettisi tarkkaan siirtonsa. Hän ei pilaisi mahdollisuuttaan päästä julkkispiireihin toista kertaa... mutta kuka oli se josta Rosaire oli kiinnostunut.
"Mitä väliä..."
Peikko tuhahti ärsyyntyneenä moisen ajatuksen edes päästessä mielenpäälle ja marssi raivosta kihisten eteenpäin. Rosairen asiat eivät kuuluneet hänelle, sehän oli käynyt hyvin selväksi tuon kahvihetken aikana. Eikä häntä edes kiinnostanut, ei pätkääkään. Rosaire olisi hänelle kuin ilmaa jatkossa.
"Ei niin mitään väliä..."
Peikko päätti. Hän ei antaisi tuolle managerin retkulle mahdollisuuksia tulla pätemään hänelle.
"Samperin aikatauluttaja..."
Mies murisi ja tunki kätensä taskuihinsa juuri niin kuin häntä oli kielletty tekemästä.

// Kiitos pelistä : D //