Maailman huonoin iskurepliikki

Chenevaliella oli huomattavan hyvä tarjonta erilaisista yökerhoista jotka kaikki houkuttelivat asiakkaita musiikillaan ja valoillaan jotka jossain menivät jo niin pitkälle, että epilepsiaan taipuvaisten oli käännyttävä jo ovella pois. Yhdessä näistä yökerhoista oli myös Markisin työpaikka jonne hän oli tänäiltanakin saapunut hiukset huolettoman pörrössä, rento hymy huulillaan totuttuun tapaan. Jos miehellä jotain huolia olikin, hän jätti ne työpaikkansa ulkopuolelle.
Siitä oli kuukausia kun Markis oli aloittanut työnsä baarissa ja vaikka työ olikin aluksi tuntunut raskaalta opintojen lisäksi nuori mies oli jo alkanut tottua rytmittämään päivänsä siten, että sai tarpeeksi unta ja kerkesi kuitenkin käydä salilla ja luennoilla vaikka muutamat niistä jäivätkin häneltä väliin, jonain päivinä aikapula oli pakottava.

Markisin suhtautuminen työhön oli ristiriitainen. Samalla kun hän oli erittäin kiitollinen Danalle siitä, että kaunotar oli hankkinut hänelle tämän työpaikan ja tarjonnut mahdollisuuden tienata hieman, Markisin rahallinen tilanne ei ollut koskaan ollut kehuttava, hän tuhlasi kaiken sen mitä tienasikin. Kiitos Danan hän ei myöskään asunut enää pienessä luukussa, missä mahtui juuri ja juuri kääntymään ja yöllä liikuessaan sai pelätä saavansa puukosta, tosin Markis oli ollut aina hyvä välttämään moisia tilanteita lisäaistinsa vuoksi.
Oli kuitenkin kertoja, jolloin tummatukka tunsi olonsa salaa vaivaantuneeksi heterona homopiireissä vaikka suurimman osan noista kerroista kuittasikin pelkällä rennolla naurulla miettimättä asiaa sen kummemmin.

Tämä ilta ei ollut aivan niin vilkas kuin muutamat muut illat olivat olleet viime aikoina, ehkä se johtui dj:stä, ehkä jostain muusta mutta nuorukainen oli tyytyväinen kerrankin rennommasta illasta - työvuoroakaan ei olisi enää pitkään jäljellä joten hän pääsisi hautaamaan päänsä tyynyyn ja valmistautumaan huomiseen, vaikka nukkumaanmeno menisikin jo huomisen puolelle.

((Kaitsu tänne))

Jin oli, harvinaista kyllä, lähtenyt yöjalkaan yksikseen, vailla monenkirjavaa seuruettaan. Hän oli saanut tuloillaan olevan viikonlopun neuvoteltua nelipäiväiseksi vetoamalla vielä melko hiljattain kokemiinsa järisyttäviin tapahtumiin ja siihen, ettei kyennyt muutenkaan tekemään yhä paketissa olevalla kädellään juuri mitään muuta, kuin suunnittelu- ja tiskityötä. Todellisuudessa hän halusi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja vierailla kauempana asuvan vanhan ystävänsä luona – ja impulsiiviseen tapaansa isoksi kasvanut rokkari oli keksinyt lähteä baanalle reissua edeltävänä ja töistä minilomalle vapautumista seuraavana iltana.

Räiskyvien valojen täyttämä baari oli toinen, jossa Jin oli sinä iltana. Hän oli hylännyt sivistyneen viinilipityskulttuurin täysin ja kiskonut rommia melko huolestuttavaa ja kukkarontappavaa tahtia, sekä pomppinut innoissaan tanssilattialla itsensä tehokkaasti piippuun ennen kuin minkään paikan sulkemisaika alkoi edes pikkuhiljaa uhkailla tulollaan. Se, että missään ei ollut tupa tarpeeksi täynnä yleisen hilpeän juhlimistunnelman kattoon nostattamiseksi, ei häntä haitannut. Tarpeeksi kuitenkin flirttivitsiä heiteltyään ja parin muun rutiineja rikkovan juhlijan kanssa tanssahdeltuaan oikea jano alkoi painaa miestä sen verran, että hän päätyi hyppelehtimään pirteästi, tosin melko huojuvaisesti, baaritiskin luo.

Jin lysähti nojailemaan tiskiin kyynärpäillään ja kohotti kätensä tervehtimään baarimikkoa iloisesti. Tilausta tekemään avautunut suu loksahti typertyneenä auki, ja ilkikurinen virne valtasi yhtäkkiä monesta kohtaa lävistetyt kasvot.
”Heheeee, missäs sä oot ollu!” Jin huudahti sen sijaan, ja hymyili typertyneesti.
”Meidä ois pitäny tanssii jo... jo kaks tuntii sitte, kuulitkos!” hän jatkoi ja nojasi ylävartalonsa tiskin ylitse lähemmäs hirmuisen söpöä piikkitukkaista jätkää. Valitettavasti korealaissyntyinen ei ollut harkinnut liikettään loppuun asti, ja paketoitu käsi luiskahti hänen painonsa alla tiskillä, saaden melkein koko pitkän miehen rymähtämään lattialle – mutta onneksi vain melkein.
”Ai saamari, au, tää ei ny toiminu. Nii, mun piti vettä ja rommikola ottaa”, hän palasi aiheeseen saatuaan tasapainonsa taas hallintaansa, ja väläytti uuden leveän hymyn baarimikolle.

Markis kääntyi totuttuun tapaan asiakkaan puoleen hienoisesti vino hymy kasvoja halkoen. Hei heeeetkinen, kuinka pitkä tuo tyyppi oli? Jopa nojaillessaan ei jäänyt epäselväksi että selvästi aasialaistaustainen mies oli stereotypian vastaisesti suuremman luokan hongankolistaja.
Kyseessä ei muutenkaan tainnut olla mies, joka viihtyi ainoastaan kirjojen parissa tai sitten nörtit olivat ottaneet askeleen siistimpään suuntaan sitten viimenäkemän.
"Niinkö? Mä taidan kuulua täällä jo kalustukseen", Markis totesi toinen kulma huvittuneesti koholla selvästi useamman ottaneen asiakkaan huomauttaessa, että heidän olisi pitänyt jo tanssia. Mies oli tietenkin tottunut tällaisiin sanoihin, olihan hän vetämän näköinen nuori mies vaikka sen itse sanoikin. Hän sai kuitenkin olla yllättävän hyvin rauhassa vaikka paikan kävijäkunta oli mitä oli - yleensä täällä kuitenkin oli muuta kuolattavaa kuin työntekijät.

Mustatukan oli purtava huultaan jottei hän olisi nauranut nähdessään pitkän miehen horjahtavan ja lähes kaatuan lattialle kipeän kätensä päälle.
"Vettä ja rommikolaa? Tulee heti", Markis totesi ja kaatoi tarjottavat pitkälle miehelle. Katse kävi kiinnostuneena paketissa olevassa kädessä ennen leikkisää hymyä. "Sulavia liikkeitä. Ethän sä ole tota tänään hankkinut?"
Baarimikko nyökkäsi huomion kohteeseen päin.
"Täällä käy harvemmin ketään tanssimassa käsi paketissa." Ehkä se keräsi myötätuntoa ja auttoi munan saantia. Eihän pitkä mitenkään pahan näköinen joten epäilemättä pienellä vaivalla hän saisi pokattua itselleen kelpo seuralaisen tanssilattialta. Ilman paketissa olevaa kättäkin. Jostain syystä asia sai Markisin ajattelemaan Louloa - halvaantumisella sai sääliä mutta siihen se jäi, oli Louis sitten kiinnostunut tytöistä tai pojista.

Pitkä mies nyt kuitenkin kokeili onneaan tiskin väärältä puolelta. Markis ei ollut lähdössä asiakkaiden mukaan muuten kuin korkeintaan sulkemisajan jälkeen huolehtimaan, ettei kukaan mennyt kohmettumaan kadulle.

”Ei täällä ole noin hyvän näkösii huonekalui must kyllä”, Jin repäisi pirteään sävyyn saatuaan itsensä taas hallintaansa ja tajuttuaan baarimikon vastanneen jotain hänen aiempaan heittoonsa.
”Ja oot ihan todella kaks tuntii myöhäs tanssivuorostas.”
Vaikka Jin ei ollut vielä luovuttanut iskuyrittelynsä suhteen, ei hän kuitenkaan ehdotellut mitenkään painostavasti, vaan itsekin jutuilleen naureskellen. Vesilasi varsinkin tuli tarpeeseen ja hikinen, väsynyt ja humalainen mies hörppäsi siitä välittömästi ahnaan kulauksen.
”Ai tää mun käsi?” korealaissyntyinen kysyi tyhmänä sen jälkeen, baarimikko oli jo maininnut paketissa olevan käden.
”Mä kuule – mä kuule olin sankari! Pari viikkoo takaperin, terroristisiku, markkinat – siitähä oli uutisissa. Pelastin neidon pulasta!” Jin rehenteli hihitellen ja yritti hapuilla istuinta takamuksensa alle siinä onnistumatta, ja päätyi vain lysähtämään vasten tiskiä killittämään hauskannäköistä jätkää sen takana.

Kesti parin säkeistön mittainen tauko, ennen kuin Jin muisti, että juomista piti ihan maksaakin. Hölmistyneen näköisenä hän alkoi kaivella lompakkoaan takataskustaan, mutta vielä tutkaillessaan mikä sen sisällä olevista korteista mahtoikaan olla pankkikortti päätyi virnuilemaan itsekseen.
”Hei mut, eiks sun pitäis tarjota nää juomat? Kai ny jotaan hyötyy pitäis olla siitä, että on sankari”, Jin sanoi toiveikkaasti ja naurahti.
”Tai kyl mulle se tanssahtelukin kelpaisi, jos ei millään pysty. Eiköhä mennä jo, hyvä kappale?”

Markis oli lukenut kyseisestä onnettomuudesta lehdistä - eihän siltä ollut voinut välttyä vaikka olisi kulkenut ympäriinsä silmät kiinni ja kädet korvilla, niin monesta sunnasta tuota informaatiota oli tullut. Markis ei muistanut, oliko hänen edessään nojailevaa miestä haastateltu jossain vai ei, mutta sillä tuskin oli väliä. Jos Markis oli nuo kasvot aikaisemmin nähnyt, hän ei olisi osannut kuitenkaan yhdistää niitä oikeaan paikkaan ja nimeen vaikka olisi kuinka yrittänyt.
"Mä luinkin siitä, rankka juttu", Markis sanoi. "Sä kuitenkin näytät olevat paketissa olevaa kättä lukuunottamatta ok."
Mies ei näyttänyt siltä, että olisi tullut juomaan kauhukokemuksia pois mielestään joten pari viikkoa oli tehnyt tehtävänsä ja suodattanut hieman kauhua pois miehen mielestä. Ainakin sen verran, että hän oli valmis tulemaan esittelemään paketoitua kättään ja uskomatonta kertomustaan.
"Taisteluarvilla on hyvä brassailla."

Toinen ehdotti että Markis tarjoaisi hänelle nämä juomat mikä sai baarimikon hymähtämään. Siviilissä Markis oli niitä, jotka tarjosivat mieluusti koko seurueelle, niitä jotka onnistuivat tuhlaamaan aivan liikaa yhden baari-illan aikana, niitä joiden kukkaronnyörit eivät olleet liian kireällä. Hän ei halunnut tuoda tätä puolta itsestään töihin sillä kerran aloitettuaan hän voisi äkkiä huomata olevansa puilla paljailla.
"Sori, ehkä siinä vaiheessa kun sä olet pelastanut mut. Sitä ennen sankarit maksaa täällä omat juomansa", Markis totesi kepeään sävyyn.

Jinin virnettä leveämpää ei varmaan ollut olemassakaan silloin, kun ruskeatukka tiesi tapauksesta. Tai taisivathan lähes kaikki tietää, jotka yhtään uutisia seurasivat, mutta silti.
”Oli iha saakelin hulluu menoo! Olis varmaa järki menny, ellei olis tottunu semmosii adernaliiniihyökyihi”, mies selosti vähäsen, vaikkei kieli enää pysynytkään isojen sanojen tahdissa. Kaveri tiskin takana ei kuitenkaan ollut yhtään tarpeeksi vaikuttunut hänen suuresta urotyöstään. Ei tämä takaisku kuitenkaan kovin paljoa syönyt miekkosen hyvää mieltä, kunhan hän pärskähti pettyneesti ja maksoi sitten hetkisen hapuilun ja yrittämisen jälkeen juomansa.
”Kiiiiitsas oot. Mut oma menetykses, tää sankar nimittää menee pitää hauskaa!” hän totesi vielä naurahtaen ennen kuin kirmasi takaisin jatkamaan iltaansa hilpeissä merkeissä.

Ei kestänyt kovin kauaa Jiniltä unohtaa väliaikaisesti ruskeatukka, kun hän häiritsi ystävällisesti baarin muita asiakkaita ja nauroi itsensä tärviölle pariin otteeseen. Pikkuhiljaa humala alkoi kuitenkin laskea ja väsymys oikeasti painaa, ja enemmän tai vähemmän selkiytynyt mies päätti lähteä kotia kohti. Valitettavasti lähtöä tehdessään hän sai huomata kadottaneensa takkinsa jonnekin, ja joutui siis lokakuiseen, viileään yöhön pelkässä t-paidassa ja liivissä. Onneksi ainakaan aluksi ei tullut kylmä, kun alkoholi yhä kiersi suonissa, mutta vähän isoksi kasvanut punkkari päivitteli mielessään tilannetta ja hieroi käsiään yhteen lämmittelevästi hihitellessään hetken aloillaan.

Kovin kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt naureskella yksinään itselleen, kun hänen huomionsa hyppäsikin jo aivan toisille reiteille. Aiemmin tanssista ja sankarille juoman tarjoamisesta kieltäytynyt baarimikko oli nimittäin kadulla kävelemässä poispäin aivan muutaman metrin päässä. Muutenkin spontaaniuteen taipuvainen mies ei harkinnut sekuntiakaan ryntäystä ja äkillistä loikkaa halaamaan kaveria takaapäin, vaan vetäisi äkillisen stunttinsa nauraen iloisesti.
”Haaaaaa, pelastin sut kylmält!” hän hihkaisi ja päästi hetken päästä irti.
”Ny sun pitää tarjota mul seuraaval kerral juoma!”

Markis nauroi pitkän miehen sanoille addrenaliiniryöpyistä - niin, jotkut nauttivat elämän ja kuoleman rajoilla tasapainoilusta eikä nuorukainenkaan voinut väittää, etteikö pieni ryöppy addrenaalinia olisi ollut tavoittelemisen arvoista.
Hän tosin teki sen liikunnalla.
"Ehken mä edes halua tietää, mitä se meinaat tolla", baarimikko sanoi huvittuneena ja otti asiakkaan rahat vastaan tyytyväisenä. Hän antoi luonnollisesti miehen lähteä ja ryhtyi palvelemaan seuraavaa asiakasta jutellen rennosti tämänkin kanssa hetken - ylikasvanut näytti löytävän nopeasti muuta seuraa kuin töissä olevan Markisin vaikkei tummatukka häntä suorastaan stalkannut.

Ilta meni Markisin osalta töitä tehdessä, juomia kaataessa ja sekoittaessa. Asiakkaita tuli hieman enemmän illan päästessä pidemmälle mutta mitään huipputulosta yökerho ei silti tänään tehnyt mutta muuta tuskin oli odotettukaan - suurimmat kävijäpiikit kun sijoittuivat viikonlopulle.
Markis kiskoi takkinsa päälle työpäivän päätteeksi ja toivotti vielä paikalla oleville työkavereilleen hyvää yötä ennen kuin lähti talsimaan kotia kohti - olikohan Dana jo nukkumassa?

Markis aisti vieraan tietoisuuden lähestymisen vain hieman ennen kuin pitkä mies loikkasi halaamaan häntä takaapäin. Jos mies ei olisi nauranut jo osuessaan Markisiin olisi lyhyempi mies luultavasti pamauttanut häntä vähintään kyynärpäällään.
Nuorukainen vilkaisi olkansa yli takitonta miestä ja hymyili vinosti.
"Miten sä voisit pelastaa ketään kylmältä kun sä näytät ite olevan paleltumaisillas", Markis totesi toinen kulma koholla. "Sun olisi parempi lähteä kotiin nukkuu."

Hauskannäköinen baarimikko ei pahastunut ollenkaan yhtäkkisestä halihyökkäyksestä, virnusi vain yhä hilpeällä tuulella olevalle Jinille. Huomautus paleltumisesta sai hänet heräämään vilakkaan ilmaan, mutta yhä nauravaisena hän vain tunki kädet housuntaskuihinsa eikä ollut millänsäkään.
”Pöh, ihan turha täs vaihees lähtee jo kotii nukkumaa. Ilta parhaimmillaa!” hän sanoi vastaan vaihdellen painoa jalalta toiselle.
”Kyl täst viel kotii ehtii ajallaan.”

Tuskin Jin oli ehtinyt smalltalkinsa heittää, kun hänen mieleensä loikkasi jo pieni ajatuksenpoikanen iltahämärän ja uuden tuttavuuden herättelemänä.
”Hei mut, et haluis kokee seikkailuu?” korealaissyntyinen kysäisi leveästi hymyillen. Pari harppausta ruskeatukan ohitse oli kaikki, mitä tarvittiin korttelin kulmalle pääsyyn, ja sitten mies nyökyttelikin melkein koko kehollaan kohti erästä rakennusta risteävän kadun varrella, kun ei kylmettyneitä sormiaan halunnut housujen taskuista ottaa. Paketissa oleva käsi tuntui melkein juuttuneen sinne.
”Aaveet on liikkeel just tähän aikaan. Tuu seuraks vilkasee, josko jotaa jännää ois meneillää – tos iha lähel on hotspot erikoisil ilmiöil.”

Markis virnisti toisen asenteelle. Kun kaikki paikat olivat kiinni ilta tuskin oli enää parhaimmillaan mutta tummatukka tyytyi kohauttamaan olkiaan.
"Sulla taitaa olla pidempi vapaa tiedossa", nuorukainen totesi. Hän kaipasi jo unia, kello oli paljon ja hän oli joutunut heräämään tänään aikaisin luennolle - tosin huomenaamulla ei olisi mitään joten nuorukainen voisi nukkua niin pitkään kuin häntä ikinä huvittaisi. Markisin tuntien hän kuitenkin olisi jo aikaisin aamulla lähdössä lenkille ja sen jälkeen salille.

Seikkailu-sanan kuullessaan Markisin kulmat kohosivat.
"Heiheihei! Mä en kaipaa juuri nyt mitään sellaisia seikkailuita", nuorukainen sanoi nauraen. Eikö hän ollut tehnyt kantansa selväksi jo aikaisemmin, ei mitään homoja vastaan mutta hän aikoi itse pysytellä naisissa vaikka mies olisi kuinka naisekas. Ja Jiniä nyt ei voinut luulla naiseksi missään tilanteessa, hänhän löi päänsä kattoon sisälle taloon astellessaan!
Markis seurasi sanoistaan huolimatta miestä ja huomasi, ettei toinen ollut puhunut samoista seikkailuista kuin hän. Aavetalot eivät olleet Markisin juttu, hän ei pitänyt asioista joita ei kyennyt aistimaan ennalta.
"Mikä tyyppi sä oikein olet? Saat jotain kiksejä jostain aikoja sitten kuolleista", tummatukka sanoi lempeän ivallisesti.

Jin oli tarpeeksi hyvässä pöhnässä, jottei tajunnut, että tämä söpö baarityöläinen tulkitsi hänen ehdotuksensa yhä aikaisemman kevyen iskuyrityksen valossa. Siksi hän näyttikin syvästi hämmentyneeltä ja väänsi koko kasvonsa eläväiseen kurttuun ruskeatukan torjuessa hänet.
”Mut seikkailutha on just parast elämäs! Et ny olis tylsä”, hän kuitenkin maanitteli tästä alkuhämmennyksestä päästyään jälleen veikeän leveästi hymyillen.

Hauskannäköinen kaverikin pääsi kuitenkin selkeästi mukaan kärryille viimeistään siinä vaiheessa, kun Jin jo mittaili etäältä innostuneesti tyhjää, joidenkin rakennustöiden todennäköisesti rahan loppumisen takia keskeytymisen myötä vähintäänkin puolihylätyksi jäänyttä taloa. He olivat ehtineet käydä siellä vain pikaisesti porukalla yhden toisen bongauskerran päätteeksi, ja siinä seikkailullisessa mielentilassaan Jin paloi halusta päästä vilkaisemaan sitä vähän lisää.
”Aaa, mun nimi on Jin”, isoksi kasvanut punkkari vastasi vain hieman ohi seuralaisensa kysymyksen, ja väläytti tälle hymyn, ennen kuin kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi hieman haparoiden näpytellä tekstiviestiä. Hän ei huomannut yhtäkään kirjoitusvirhettä, mutta todellisuudessa viestistä tuli lähes lukukelvoton – mutta sillä ei ollut väliä, tärkeintä oli, että hän oli ilmoitellut ainakin Rebeccalle siltä varalta, että tulisikin riivatuksi tai jotain.
”Enkä mä saa kiksei aikoi sitte kuolleist. Mysteereist! Romantiikast! Seikkailuist! Tälläset tapaukset o iha kultakaivoksii, varsinki ku luulin et tää aika jona joudutaan elää ois tosiaanki vaa kuiva ja tylsä”, hän höpötteli melko rennosti viimeistellessään tekstaria ja lähettäessään sen. Kännykkä löysi tiensä takaisin housujen taskuun, ja hän virnisti velmusti uudelle kaverilleen.
”Tuisit ny vilkaseen. Ei se oo vaarallist, vaa iha helveti hienoo kohdata jotai nii maagist silmäst silmää. Tai no haha, ei sitä ny yleensä nää ellei oo taipumuksii, mut ihan hemmeti siistii ainaki nähä ku tavarat lähtee liikkeel!”
Jin innostui selkeästi hetki hetkeltä enemmän kuvaillessaan aavebongauksen hyviä puolia, ja lähti jo kävelemään takaperin kohti autiotaloa maanitellen ruskeatukkaa seuraamaan. Hieman horjuviahan hänen askeleensa olivat, mutta pieni jännitys ja liikkuminen auttaisivat siihen, ainakin hänen kokemuksiensa mukaan – ehkä jopa pelastaisivat hänet aamuiselta krapulalta.

Markis olisi halunnut tietää tarkalleen, mikä tyyppi hänen edessään seisova ylikasvanut punkkari oli. Joku paikallinen sekopää kenties? Markis ei ollut hänestä ennen kuullut mutta toisaalta, hän ei liikkunut samoissa porukoissa sekopäiden kanssa - okei, ehkä jossain määrin.
"Jin? Okei, mä yritän muistaa sen", Markis totesi ja unohti nimen samantien. "Mä olen Markis -- eikä tosta sun tekstarin näpyttelystä näytä tulevan oikein mitään. Kannattais jättää se suosiolla aamuun."
Tummatukka antoi sormiensa kulkea hiusvahalla piikeille nostettujen hiuksiensa läpi. Pitäisikö hänen tekstata Danalle toisen esimerkistä rohkaistuneena? Tuskin, ei Dana ollut hänen isosiskonsa ja oli muutenkin epäilemättä jo nukkumassa autuaasti joten turha herättää toista.

Markis kohautti olkiaan lopulta.
"Okei okei, mä tuun. Mutta vain koska mä haluan nähdä kuinka sä tulet possessoiduksi ja alat esittämään kanaa", tummatukka sanoi naurahtaen. Tuskin kyseisessä rakennuksessa edes mitään olisi ja jos olisi Markis osaisi pysyä kyllä kaukana siitä. Hän ei pystynyt näkemään aaveita mutta tunsi kyllä sellaisten läsnäolon jos se oli tarpeeksi vahva saadakseen aikaan yliluonnollisia ilmiöitä. "Muutenkin mä olen kuullut, että suurin osa aaveista on ennemmin teini-iän aikaansaaman liiallisen energian aikaansaamista kuin mitään pelottavaa. Tai ainakin poltergeist-ilmiö on, sitä tuolla kai tapahtuu?"
Oli yllättävää, että Markis paljasti tietävänsä mitään asiasta. Yleensä hän tyytyi olemaan hiljaa ja kohauttelemaan hartioitaan puheenaiheen kääntyessä mihinkään maagiseen. Hän oli vältellyt aihetta jo useamman vuoden ajan vaikka magiaa nykyään lähes normaalina pidettiin.

Markis lähti seuraamaan Jiniä autiotalolle. Ainakaan vielä hän ei rekisteröinyt minkään vieraan läsnäoloa mutta hänen kykynsä toimivatkin ihmisiin.

Jin naurahti ja hyssytteli Markista humoristisesti, kun hän kehotti jättämään tekstaamisen aamuun.
”Täst tulee vielä iha hyvi jotaa – kaikest tulee aina jotaa jännää. Ei elämä ois elämise arvost ilma seikkailui”, hän sanoi silmät innostuksesta ja alkoholista hehkuen. Piikkitukan piikittelevä suostuminen seikkailuun ei lannistanut tätä riemua, vaan Jin purskahti nauruun.
”Sepä oiski! Iha vitu siistii. Muhu ei vaa oikee iske noi, tai en tiiä sit onks kaverit vaa nii paljo houkuttelevampii kohteit kummituksil...” hän rupatteli tallustaessaan melko lyhykäisen matkan päässä olevaa kummitustaloa kohti. Markisin esitellessä tietojaan kummitteluista Jin loi häneen ensin hölmistyneen silmäyksen, ja sitten virnisti maireasti.
”No se ny riippuu – joskus onki oikeest kyse jonku kyvyn heräämisest, teinien energiast tai semmosest, mut joskus onki jäännösenergiaa kuolleist tai isoist häppeningeist tai sit... no, onneks kunno hirviöt o harvinaisii”, pitkänhuiskea rokkipoika päätti selostuksensa harteitten kohautukseen. Täytyi olla todella huono tuuri ja huonot vaistot, että onnistui törmäämään kunnon pahiksiin.

Tätä ajatusta hän ei kuitenkaan saanut artikuloitua, kun kaksikko jo saapui ulospäin melko tavalliselta tyhjältä, remontin alle jääneeltä rakennukselta. Sen arkkitehtuuri ei paljoa poikennut ympäröivistä rakennuksista, mutta ikkunat oli peitetty vanerilevyin ja ylemmässä kerroksessa, jossa oli lasi-ikkunat, ne olivat useammin rikki kuin ehjiä. Hieroen käsiään yhteen Jin tarkkaili rakennusta, ja päätyi lopulta harppomaan taktisesti kapeaa sivukujaa siellä oleville suurille roskiksille. Kujalla, korkeiden rakennusten välissä oli pirun pimeää, mutta Jiniltä ei silti humalapäissäänkään ja toinen käsi paketissa kulunut liian kauaa roskiksen päälle kipuamisessa ja niiden yläpuolella olevan ikkunan levyn sisään potkaisemisessa. Hän mutisi koko toimituksen ajan itsekseen, mutta kun se oli valmis, hän kääntyi taas rikoskumppaninsa puoleen virnistäen.
”Vielä messis? Täst hupi lähtee käyntiin!” hän sanoi ja ojensi kätensä auttaakseen Markisin perässään sisälle autiotaloon.

Sisällä leijui ummehtunut haju, johon yhdistyi aavistus liimasta muistuttavaa pistävyyttä. Siellä oli koleaa, mutta kuitenkin lämpimämpää kuin kadulla tuulenvireen armoilla. Oli pilkkopimeää, ja Jiniltä kesti hyvä tovi räplätä kännykkänsä hohtamaan taskulampun korvikkeena. Sen valossa paljastui remonttiroskia ja paikoilleen hylättyjä telineitä lukuunottamatta tyhjä, iso huone, josta lähti kaksi ovea toisiin huoneisiin. Jin asteli turhia huolehtimatta heti ovista vasemmanpuolimmaiselle ja nykäisi sen auki. Ovi päästi karmivan kiljuvan narahduksen auetessaan selkeästi pitkästä aikaa, ja paljasti takaansa pienemmän, yhtä lailla roskia lukuunottamatta tyhjän huoneen – jossa tosin oli pari graffitia ja tyhjiä tölkkejä.
”Äh. Onha sul paksupohjaset kengät?” Jin kysyi Markisilta epäillessään lattialla varmaan olevan huumeneulojakin. Talon sisällä oli tukahduttavan hiljaista, seinät lukitsivat ulkomaailman äänet ulos yllättävän tehokkaasti. Tunnelma sai Jinin virnuamaan itsekseen, kun hän heilutteli kännykkänsä valoa ympäri seiniä tähyillen merkkejä jostain mielenkiintoisesta.

Mitä ilmeisimmin Markis oli heistä kahdesta se, johon riivaaja todennäköisemmin iskisi eikä hänkään kokenut olevansa suorastaan vaaravyöhykkeellä. Isä oli osannut aistia aaveet leikiten mutta Markis pystyi korkeintaan tuntemaan jonkin läsnäolon ja pitämään mielensä muurit läpäisemättömänä. Kuitenkin oli myönnettävä että jos Jin oli tavallinen, vaikka selväsi jossain määrin mielenvikainen, ihminen Markis oli heistä kahdesta se houkuttelevampi riivattava.
"Ai, no, mäkään en usko olevani kovinkaan houkutteleva kohde", tummatukka totesi rennosti, kuin ei olisi asiaa sen kummemmin miettinytkään ja todennut toisin. Jin tuntui tietävän, mistä puhui, mutta mitä muuta Markis olikaan odottanut - hän oli todennut jo mielessään Jinin olevan kauniisti sanottuna outo. "Mitäköhän sun päässä liikkuu? Kai toikin on tapa ettii jännitystä."

Markis ei tuntenut tätä puolta kaupugista täysin eikä ollut ihme, että ränsistynyt talo oli jäänyt häneltä huomaamatta. Ehkä hän olisi tiennyt sen, jos olisi asunut Chenevaliessa lapsuudestaan asti mutta Markisin kohdalla asia ei ollut näin.
"Mistä sä oikein löydät näitä paikkoja?" Markis kysyi, todeten mielessään ettei talo näyttänyt yhtään sen aavemaisemmalta kuin remontissa olevat talot yleensäkään. Se, että rakennus oli huonossa kunnossa tuskin kertoi kummittelusta mitään. Tosin oli pakko myöntää, että oli syynsä, miksi aavetalot yleensä olivat niitä kaikkein ränsistyneimpiä.
Markis empi hetken ennen kuin tarttui Jinin käteen.
"Täytyyhän sulla olla mukan joku takomassa järkeä sun päähän!"

He saapuivat pimeään rakennukseen ja kesti hetken ennen kuin Jin sai kännykkänsä valaisemaan heidän askeliaan. Jos rakennus ei ollut näyttänyt muulta kuin autiotalolta ulkoa, siltä se näytti myös sisältä. Seuraava huone ei paljastanut mitään muuta kuin että narkkarit olivat käyttäneet autiotaloa pesäpaikkanaan. Markis hymyili vinosti, kuin asia olisi viimeistään kertonut siitä, että hänen vähättelevä asenteensa oli oikea.
"Ei taida löytyy mitään mielenkiintoista", tummatukka totesi hymähtäen ja katseli seiniä joita peittivät muutamat graffitit. "Tai ainakaan aavemaista." Mitään muuta kuin hiljaisuus joka tuntui lankeavan raskaana heidän ylleen ja eristävän ulkomaailmasta. Markis oli varma, että jos olisi yrittänyt hän olisi kuitenkin onnistunut kuulemaan lähistöltä ajatusten turvallista värähtelyä

Jin hihitti itsekseen Markisin kyseenalaistaessa hänen mielenliikkeensä. Tuollaiset skeptiset tyypit olivat hauskimpia, tämänkin kaverin silmät varmaan putoaisivat kuopistaan, kun jotakin tapahtuisi. Toisaalta oli harmi, että Markis ei ainakaan uskonut olevansa mikään erityisen houkutteleva kohde haamuille – ilman syöttiä oli aina mahdollisuus, että ilmiöt jäisivät vähäisiksi, ja se vasta olisikin tylsää.
”Hnn, no, yleensä nuoril ja jotai rankkaa kokeneil tai jotai kykyi omistavil on parhaat mahikset bongata tapahtumii – mut eiköhä me jotai täst irti saada enivei.”
Toisaalta sitten seikkailu oli aina seikkailu, ja seikkailut olivat parhaita seuran kera. Siksi Jin virnistikin Markisille jätkän kysyessä, mistä hän näitä paikkoja löysi.
”Näille on kokonaisii sivustoi. Albertan porukka kävi kuvaamas täällä pari kuukautta sitte, ekkö muka yhtää seuraa kummitusbongauksii? Priimaviihdettä, jäät paljost paitsi.”

Markis ei kuitenkaan tainnut arvostaa samanlaista viihdettä kuin hän, sillä melko pian jamppa jo totesi, ettei täällä ollut mitään aavemaista. Jin oikein nosti sormen suunsa eteen ja hyssyttää sihisi, mutta kuitenkin naurunpoikasta pidätellen.
”Hysssthsthh, loukkaat koht kummitusten tunteit ja sit ei ainakaan päästä näkee niitä”, hän moitti tyrskien ja pidätellen nauruaan hiipiessään peremmälle huoneeseen. Ei hänkään mitään erityistä tuntenut, ei hän koskaan tuntenut sellaista, mutta paikka näytti siltä, että siellä olisi saanut aikaan komean karmivan photoshootin ellei muuta. Hän ei ollut vielä kovin huolissaan, sillä he olivat olleet paikalla vasta ihan hetken, ja Viv oli ainakin hypännyt toiselle puolelle katua heidän kävellessään siitä ohitse aiemmin, joten...

Jin oli syventynyt humalaisissa ajatuksenpoikasissaan tutkimaan rumaa graffitia lähemmin, kun jostakin kuului hiljaisuudessa sätkähdyttävän selkeä napsahdus. Jätkän koko ruumis jännittyi hetkessä, ja kännykän valo huitoi ympäri huonetta.
”Kuulikko?” hän kuiskasi Markisille ja jäi silmät ympäriinsä viuhtoen seisomaan aloilleen, odottamaan, josko ääni toistuisi. Hetken hiljaisuuden jälkeen napsahdus kuului jälleen, ja tällä kertaa sitä seurasi narina, joka päättyi omituiseksi, heidän yläpuoleltaan kuuluvaksi kalkatukseksi.
”Haha, liian vitun siistii! Koputtelija! Oota, mun pitää laittaa äänitys...” Jin mumisi itsekseen ja alkoi räpeltää kännykällään, tappaen heidän ainoan valonlähteensä älypuhelimen tavalliseksi vaimeaksi hehkuksi säätäessään puhelimen nauhoitustoimintoa pyörimään.

Kuulosti yhä enemmän siltä, että Markis olisi ihanteellinen uhri riivattavaksi. Hän onnistui hädintuskin peittämään hienoisen hermostuneisuutensa kyynisyyden naamion taakse. Toisen kertoessa, että aavebongaukseen oli keskittynyt kokonaisia sivustoja, nuorukainen kohautti olkiaan.
"No, harrastuksensa kullakin. Kuinka pitkään sä olet tehnyt tällaista?"

Markis nauroi miehen sanoille siitä, että hän onnistuisi vielä loukkaamaan henkiä jolloin ne eivät näyttäytyisikään.
"Olisi liian helppoa, jos kummituksista pääsisi eroon loukkaamalla niitä", nuorukainen totesi huvittuneena. Jin oli kumma jätkä, ei yrittänytkään karkoittaa aaveita, oli ainoastaan kiinnostunut kuvaamaan niitä. Mitä niin ihmeellistä aaveissa edes oli - tosin ehkei Jinin elämässä ollut ollut mitään maagista ennen maailman muuttumista maagisempaan suuntaan. Jo silloin tällaiset aavebongaukset olivat tainneet olla suosittuja.

Markis hätkähti kuullessaan napsahduksen täydessä hiljaisuudessa. Hän ei ollut aistinut mitään - ehkeivät hänen kykynsä toimineetkaan kummitteluun! Ehkei hän pystyisi myöskään sulkemaan mieltään kummituksilta kuten oli kuvitellut voivansa tehdä. Jos siis täällä edes oli kummituksia.
Ääntä seurasi narina ja kalkatus.
"Ai, näille on nimetkin?" Markis kysyi, tällä kertaa ilman sitä samaa ivaa äänessään, kuin aikaisemmin. Hän ei ollut kuitenkaan vielä täysin vakuuttunut, että täällä kummitteli, se saattoi olla jotain muutakin. Pimeässä kolkutus tuntui kuuluvan jopa lähempää mikä sai Markisin liikahtamaan hermostuneesti.
"Ei täällä edes näy mitään."

Jinin täytyi miettiä asiaa hetkinen, mutta hän pystyi lopulta antamaan Markisille summittaisen vastauksen – olihan hän herännyt harrastukseen kunnolla vasta paljastumisen jälkeen. Hän ei aistinut Markisin ivaa ollenkaan humalatilassaan, vaan tulkitsi kaikki kyselyt innostuneeksi mielenkiinnoksi, ja vastaili niihin sen takia ylipirteään sävyynsä.
”Ei mut kaikki menee aina just niinku ei haluais asioitten menevä – ku yrittää törmätä kummituksiin ne on liian ujoi, ja sillo ku ei haluu törmätä mihinkää vaarallisee saaki karanneen ihmissuden niskaansa... tosin se ei ny aina oo niin paha juttu”, Jin höpisi itsekseen ja alkoi hymyillä jollekin yksityiseksi jäävälle ajatuksenpoikaselle tai muistolle.

Illan muuttuessa jännäksi Jinin asennekin muuttui, ja hän sihistä hyssytteli Markisia, vaikka itse oli juuri äsken kuiskia kähissyt lähes yhtä kovaan ääneen.
”Ei niil ny varsinaisest, mut --- äh, hiljaa, ei niit usein näykää mut --- EI SAAMARI VARO!” Jin päätti hiljaisen kähinänsä ja lievästi kyykyssä ympäriinsä kiihtyneesti pyörimisensä äkilliseen huutoon ja loikkaukseen, jonka tarkoitus oli taklata Markis maahan. Aivan tummatukan pään korkeudelta hänen takaansa lennähti vain hetki Jinin loikkauksen jälkeen yksi autiotaloon hylätyistä lasipulloista valtavalla voimalla, joka räjäytti sen pirstaleiksi viimein paukauttaessaan sen osumaan johonkin kiinteään. Jin yritti olla laskeutumatta murtuneelle kädelleen ja kierähti jo kaatumisensa aikana sivulle, jolloin hän lopulta lysähti selälleen lattialle. Pari hengenvetoa puhalleltuaan hän könysi nousemaan ylös ja haki pimeässä – hänen kännykkänsä oli pudonnut ja pimennyt siinä rytäkässä – katseellaan jotain vinkkiä Markisin läsnäolosta.
”Hei, hei, ookko kunnos? Kaveri?”

Markis ei huomannut mitään outoa Jinin käytöstä lukuunottamatta. Hän päästi yllättyneen ärähdyksen toisen yht'äkkiä hyökätessä päälle ja heittäessä hänet lattialle jo pelkän pitkän vartensa avulla. Pään kolahtaessa lattiaan poika näki hetken tähtiä mutta oli tarpeeksi mukana tilanteessa kuullakseen kuinka lasipullo pirstoutui lattiaan muutaman metrin päässä. Muutama lasinsiru taisi osua hänen kenkiinsä ja hän toivoi, ettei ollut onnistunut viiltämään itseään millään lattialla olleella kaatuessaan.
"Helvetin sekopää!" Markis voihkaisi yleisesti, tietämättä itsekään, tarkoittiko Jiniä vai sitä, mikä ikinä olikaan heittänyt lasipullon häntä päin. Ilmeisesti paikassa kummittelikin eikä tuo aave ollut sellainen vaaraton kuin Jin oli antanut ymmärtää. Markisin puheet olivat tainneet suututtaa sen sen sijaan, että henki olisi kiukutellut vain olemalla näyttäytymättä heille.

Pikkitukka kömpi istumaan päätään pidellen. Hän oli tuntevinaan epämiellyttävää tunnetta päässään, kenties sitä olisi voinut verrata jonkinlaiseen koputteluun, toisen tietoisuuden olemassa oloon ja läheisyyteen. Tukahduttava tunne valtasi hänen mielensä ja hän totesi itsekseen ettei tosiaankaan olisi pitänyt lähteä tuon humalaisen matkaan.
"Okei okei, mä uskon", Markis mumisi enemmänkin itsekseen. Ei helvetti, ei hän halunnut tulla riivatuksi. Iho tuntui kylmänhikiseltä eikä nuorukainen edes tiennyt, pystyikö hän pitämään riivaajan ulkona vai halusiko se ainoastaan pelotella häntä pysyttelemällä juuri ja juuri mielen ulkopuolella.

Sydän pomppi ja hakkasi korvissa kuin heikkopäinen ja polvia sekä kyynärpäätä kivisti, mutta pyyhkäistessään alitajuisesti pölyä pöksyistään Jin totesi, ettei onneksi ollut ainakaan ensituntumalta rysähtänyt pystyssä olleen neulan päälle tai saanut muita haavoja. Hän hymyili kuullessaan Markisin kiroamisen.
”Yllätti eiks niin? Haha, ei hitto näitä...” hän naurahteli hiljaisella äänellä kammetessaan itsensä ylös ja tarjosi auttavaa kättä istumaan jääneelle Markisille.
”Ei näis oo paljoo uskomist... mut en tiiä, vois ehkä alkaa hipsii pois, ettei vahingossakaa käy --- ei saamari, kuulikko jotaan?”
Jinin jutustelu katkesi äkilliseen valpastumiseen ja pitkä mies pyörähti vauhkona ympäri yrittäen nähdä pimeässä mahdollisesti tulossa olevan uuden pullon. Hiljaisuus painoi vasten korvia ja mieli kehitteli siihen kuulumaan jo ihan omia ääniään, mutta aikaista muistuttautta napsahdusta, jonka Jin oli ollut kuulevinaan puhuessaan, ei siitä erottunut.
”Ei saamari, missä mun luuri on, ei tääl näe mitään...” hän kirosi matalasti ja yritti kengänkärjillään tyrkkimällä löytää jonnekin törkyiselle lattialle laskeutuneen puhelimensa.

Markis kuulosteli vauhkona hiljaisuutta, mutta kuuli ainoastaan Jinin äänen, hänen ajatuksiensa turvallisen huminan vaikkei vaivautunut kuuntelemaan niitä mutta tunsi silti yhää levottumuutta. Helvetin helvetin helvetti, hän ei tosiaankaan aikonut tulla riivatuksi! Ei todellakaan.
Piikkitukka pyyhkäisi nihkeää kättään housunlahkeeseen ennen kuin tarttui Jinin tarjoamaan käteen. Lyhyempi nousi ylös ja hätkähti miehen kysyessä, oliko hän kuullut jotain ja Markis halusi vastata kieltävästi.
"En. Mutta meidän on parempi mennä", Markis sanoi ja haki itsekin kenkänsä kärjellä Jinin pudonnutta kännykkää. Tietenkin sen oli täytynyt pudota kun hän halusi vain mahdollisimman nopeasti tästä helvetistä! Pikaisen etsinnän päätteeksi Markis onnistuikin löytämään puhelimen ja noukki sen varovasti lattialta. Hänen saatuaan ruudun syttymään valoon hän ojensi kännykän Jinille.
"Näyttö paskana. Lähdetään nyt täält."

Markis ilmoitti, ettei ollut kuullut mitään, mutta Jin ei voinut olla kuulostelematta hiljaisuutta, hakien mitä tahansa tavallisesta poikkeavaa ääntä. Sellaista ei kuitenkaan kuulunut, tai ei ainakaan erottunut Markisin pitämän äänen alta. Kohta kännykän valo syttyi ja valaisi jätkän kasvot kylmällä hohteellaan. Jin otti luurinsa vastaan pahoittelevasti naurahtaen.
”Ah, kiitti, kiitti. Voitais kyllä lähtee, ei oo ehkä enää terveellistä pysyy täällä – mut mä niin tuun takas välineitten kaa joku päivä, kunno poltergeist ja kaikkee!” hän myöntyi Markisin pyyntöön kuitenkin olemalla edelleen tilanteeseen nähden liian innokas tapahtuneesta.

Jin johdatti heidät ulos autiotalon pölyisestä pimeydestä Pariisin yön valojen pilkuttamaan pimeyteen. Hän antoi Markisin mennä edeltä ulos ikkunasta, ja kapusi itse perässä kujalle.
”Haha, se oli aika hurja”, hän sanoi uudelle kaverilleen ja pyyhki käsiään housujensa sivuihin.
”Pitää ottaa uusiks! Sun pitää ettii joskus mun sivusto, Riivattu Pariisi”, hän vinkkasi ja naurahti lähtiessään askeltamaan ulos kujalta valaistujen katujen ja elävän todellisuuden pariin.

//Peli päättyikin tähän näin :'D Kaksikko lähti kumpikin kotimatkalle. Ihana peli oli <3//