Lunch and girltalk

//Naby ja Dawn tänne, kiitos! : D //

Félicie oli juuri purkamassa aamulla tulleita tuotteita liikkeen takana olevaan varastoon, kun Rouva Mardeleur astui putiikin puolelta hymy huulillaan. Daphné Mardeleur, Rue de Chênellä sijaitsevan pienen korukaupan sekä sen yllä olevan asunnon hyväsydäminen omistaja, joka oli ottanut Félin ja Mylènen siipiensä suojaan kolmisen vuotta sitten, pukeutui aina siististi, mutta selvästi vanhuus alkoi jo painaa 68-vuotiaan liikkeissä. Hän enää harvoin tuli keskellä viikkoa käymään puodissa, vaan Félicien lisäksi oli kaksi muuta alaista ja he jakoivat työvuorot yleensä keskenään. Mutta vaikka Mardeleurin keho alkoikin jo vanhuuttaan pettää, naisen pää oli terävä ja hän piti huolta, että hänen pienen rakkaan korukauppansa hyvä maine ystävällisestä asiakaspalvelusta sekä laadukkaista tuotteista pysyi.

”Hei, kultaseni! Mitä pikku kullannupulle kuuluu?” Mardeleur tokaisi muiskauttaessaan Félicielle poskisuudelmat. Mylène oli alusta alkaen kietonut rouvan, joka ei omia lapsia koskaan saanut, sormensa ympärille ja Félistä oli ihanaa, että Mylène sai kuin saikin loppujen lopuksi mummon, vaikkei se aivan biologinen olisikaan. ”Hyvää! Rakastaa sitä nukkea, kiitos vielä kovasti”, Félicie vastasin iloisesti hymyillen, mutta kuitenkin jatkaen pakettien latomista hyllyille. ”No hyvä, täytyyhän sitä jonkun helliä sekin tyttö piloille. Mutta tosiaan tulin tarkastamaan tilikirjoja ja pystyn kyllä samalla pyörittämään puljua, jos haluatte käydä Dawnin kanssa lounaalla?” Mardeleur kysyi ja Félicie oli oppinut noudattamaan rouvan ehdotuksia ensimmäisestä kehotuksesta, vänkääminen tämän rouvan kanssa oli turhaa.

Purettuaan kuorman loppuun Félicie kipaisi taukohuoneeseen vaihtamassa mustan jakun, jota käytti työtakkinaan, beigeen neuleeseen ja hakemassa olkalaukkunsa sekä tummansinisen trenssin, sillä vaikka kesä lähestyikin kovaa vauhtia, oli vielä kylmä viima ja kolea maa. ”Dawn, mennäänkö lounaalle?” hän kysyi hymyillen päästessään kaupan puolelle, josta näytti lähteneen juuri viimeisimmät asiakkaat. ”Rouva Mardeleur lupasi vahtia kauppaa.”

// No niin, viimeinkin! Mutta anyway, neidin asu. //

Dawn oli kumartunut suloisen nuorenparin kanssa sormusten puoleen. Nuoren rakkauden hehku suorastaan paistoi näistä kahdesta eikä nainen voinut olla muuta kuin ilahtunut siitä, että sai auttaa näitä kuitenkin sen verran tärkeän asian valinnassa kuin kihlasormuksen. Kihlasormuksenhan kuului olla täydellinen, kuvastaa kantajaansa siinä, missä se kuitenkin symboloi syvää hääparin välistä rakkautta. Hetkiseksi Dawn kohotti katseensa, kun Daphné Mardeleur astui putiikkiin. Vaaleatukkainen väläytti toiselle ystävällisen ja ilahtuneen hymyn, sillä Mardeleur oli kuitenkin hyvin miellyttävä persoona. Tämä oli yksi Dawnin lempi-ihmisistä, jotka saivat hänet paremmalle mielialalle. He vaihtoivat nopeasti muutaman sanan, mutta tietenkään Mardeleur ei tahtonut jäädä siihen turhan kauaksi aikaa, esitti vain oman suosikkinsa sormusvaihtoehdoista ja kiiruhti sitten varaston puolelle.

Lopulta nuoripari päätyi ottamaan yksinkertaisen sormuksen kauniin pienen timantin kera, ja poistui käsikädessä kaupasta. Dawn hymyili tyytyväisenä, onnellisena putiikista poistuneet asiakkaat olivat kultaakin kalliimpia, ja saivat hänet aina niin kovin iloiseksi. Seuraavana oli vuorossa keski-ikäinen nainen, joka oli jo ehtinytkin valita kauniit hopeakorvakorut kymmenvuotiaalle tyttärelleen. Dawnille jäi enää sormuksen paketointi ja tämäkin nainen lähti ilmeisen hyvillään juuri kun Félicie astui putiikin puolelle.
”Ah, kuulostaa loistavalta!” Dawn sanoi ilahtuneenkuuloisena, kun toinen ehdotti lounaalle menoa. Se todellakin kuulosti hyvältä, sillä hänellä alkoikin jo olla nälkä.
”Haen vain takkini”, hän lisäsi vielä ennen kuin kääntyi ympäri ja kiiruhti taukohuoneeseen hakemaan takkinsa ja pikkulaukkunsa.

”Mennään. Onko sinulla ehdotuksia, minne mennään? Minulle käy ihan mikä tahansa, tiedäthän”, Dawn sanoi ja avasi jo valmiiksi oven viitaten toista astumaan edellä ulos.
Hän vilkaisi ulos. Siellä oli puolipilvistä, ei liian aurinkoista tai pilvistä, juuri sopiva sää. Ehkä aavistuksen turhan kolea tosin, mutta siitä huolimatta.

Félicie nyökkäsi kiitollisena toiselle ja astui kadulle. Hyviä käytöstapoja Fél arvosti ja muutenkin Dawn oli osoittautunut todella mukavaksi työtoveriksi, mutta jostakin syystä naisista ei ollut tullut läheisempiä ystäviä. ”Ajattelin sitä kiinalaista muutaman korttelin päässä”, Félicie vastasi hieman kysyvään sävyyn toisen vakuutteluista huolimatta. Niistä harvoista kerroista, jolloin he olivat päässeet lähtemään samanaikaisesti lounaalle, xanan muistelmien mukaan he olivat muutaman kerran käyneet paikassa.

”Oi, tilauksessa tuli todella kauniita koruja, olisin voinut kotiuttaa minkä tahansa niistä”, Félicie huokaisi hymyillen heidän kävellessä kohti sovittua ravintolaa.

”Daphné jaksaa kyllä hämmästyttää minua joka kerta tavatessamme. Hän on niin elinvoimainen, voimakastahtoinen ja vieläpä klassisen tyylikäs. Välillä jopa toivon, että voisin vanheta kuten hän.” Kolea tuulahdus vavisutti Féliä hänen tajutessa puhuneen ohi suunsa. Miten hänestä oli tullut niin huolimaton.

Xana nielaisi ja koetti korjata lausahduksensa hymyillen ja toivoen ettei Dawn tajunnut kömmähdystä, ”siis niin arvokkaasti.” Ei siinä sinänsä mitään, Chênevaliessa ja muualla maailmassa oli useita ”taikaolentoja”, jotka eivät häpeilleet itseään vaan kertoivat avoimesti lajistaan, mutta Fél ei itsekään ollut vielä sujut itsensä kanssa.

//Tönkköilen, mutta ihan mahtava tuo polyvore ohjelma, pitää tutkailla! //

”Ah, kiinalainen kelpaa enemmän kuin hyvin”, Dawn vastasi, kun toinen ehdotti sitä kysyvästä äänensävystä päätellen ja väläytti tälle vielä iloisen hymyn. Vaikkei hän ollutkaan mikään kiinalaisen ruuan ylin ystävä, oli sekin oikein mukavaa vaihtelua, ja jos se kerta oli Félicien mieleen, niin mikäs siinä. Aavistuksen harhaluuloisesti hän kohotti kätensä kohentamaan kampaustaan, tarkastamaan ettei suortuvia ollut karannut minnekään. Tietenkään sille ei ollut mitään tapahtunut, mutta silti Dawn laski kätensä hieman hämmentyneenä kuin kampaus olisi voinut vain yhtäkkiä irrota.

”Olen melkein kateellinen sinulle, kun pääsit niitä ensimmäisenä hiplaamaan”, nainen huomautti toiselle tämän huokaistessa koruista. Eipä Dawn edes muistanut, että liikkeeseen olisi koskaan mitään järkyttävännäköisiä koruja edes saapunut.

Dawn nyökäytteli päätään Félicien jatkaessa Daphnésta. Siinä todellakin oli tyylikäs nainen, joka tuntui suorastaan vain saavan entistä enemmän kauneutta ja karismaattisuutta vanhetessaan. Dawn hymyili rauhoittelevasti, kun toinen koetti korjata lausahdustaan.
”Tiedän. Daphné on erinomainen esimerkki naisesta, joka vain kaunistuu vanhetessaan”, nainen sanoi ohittaen toisen kömmähdyksen sanomatta siitä mitään.

”Olisitpa muuten nähnyt, kun eräs aivan hurmaava pari kävi tänään. Heitä oli oikein mukavaa palvella, menevät kahden viikon kuluttua naimisiin ja tulivat katsomaan sormusta. Valitsivat kyllä hyvin kauniin yksilön, ja jotenkin siinä vain muistaa, miksi tosiaan on täällä. Koska siitä tulee niin hyvä mieli, kun asiakas löytää haluamansa, ja saa tehdä maailmasta vähän kauniimman”, Dawn puheli hetkisen kuluttua.
”Saitko muuten purettua kaikki?” hän kysäisi vielä. Nainen tuskin malttoi odottaa, että pääsisi näkemään, mitä kaunottaria liikkeeseen oikein olikaan tullut.

// Se todellakin on! Ja äärimmäisen koukuttava vielä kaiken lisäksi, köhköh. //

Helpotus vyöryi Félicien yli Dawnin ohittaessa pienen kömmähdyksen kommentoimatta sitä mitenkään. Féliciestä tuntui, että Dawn huomasi lipsahduksen hieman huvittuneen oloisesti. Nainen saattoi olla vain vainoharhainen. Näin jälkeenpäin ajateltuna Félicie kirosi itseään, sillä lausahdus ei olisi ollut muuten mitenkään kummallinen, ellei Fél olisi hätäisesti paikannut sitä. Xana päästi kuitenkin mietteistään huolimatta myöntävän myhähdyksen.

Félicie kuunteli ilahtuneena Dawnin puhelemista, josta kuulsi into tekemistään kohtaan. Mikään ei ollut niin mukavaa, kuin kuulla ihmisten puhuvan intohimonaiheistaan ja vieläpä tuntemuksista joihin voi samaistua. Daphné kyllä osasi valita tarkkaan työntekijänsä.

”Oi, rakastuneet parit ovat kyllä niin liikuttavia. Koko tunnelma korukaupassa on niin ihana, kun ihmiset ovat etsimässä rakkailleen lahjoja ja juurikin silloin, kun he tietävät löytäneensä juuri sen oikean korun läheiselleen”, Fél puhui kuvaillen omia tunteitaan. Hänen mieleensä oli jäänyt vahvasti eräs ryppyinen vanha mies, jota hän oli auttanut etsimään täydellistä viisikymmenvuotishääpäivälahjaa. Se tieto onnistumisesta miehen silmissä, kun vanhus oli nähnyt erään sormuksen, oli koskettavaa. Kuinka täydellisesti mies olikaan oppinut tuntemaan viidessäkymmenessä vuodessa rakkaansa.

”Sain. Siellä ne ovat varaston hyllyissä vielä siihen, että saadaan aseteltua tilaa malleille. Ikkunaan voisi varmaan jo tehdä uuden asetelman, jotain keväistä”, Fél vastasi toisen kysymykseen heidän saapuessa kiinalaisen eteen. Félicie avasi oven antaen nyt taas puolestaan Dawnin mennä edeltä. Xana asteli tottuneesti tiskille, hän kävi paikassa vain silloin halutessaan hieman hemmottelua, sillä yleensä hän pitäytyi salaateissa ja keitoissa, kun lounaasta oli puhe. Lounasaikaan paikasta sai suoraan tiskiltä maksaessaan riisikulhon ja noutopöydästä sai itse kaataa jotakin päivän kolmesta eri kastike vaihtoehdosta.

Maksettuaan ja kasattuaan ruoka-annoksensa, riisiä ja jättikatkarapuja sweet&chili-kastikkeessa, Félicie istahti ikkunan viereiseen pöytään ja avasi jälleen keskustelun kuten kuka tahansa työntekijä keskiviikkopäivänä, ”No, mitä ajattelit tehdä viikonloppuna?”

// Kyllä, tuli huomattua... :') //