Miten maalattaisiin?

//Elikkä Sante + Kevin tännepäin :'D Tuota, mikäköhän aika päivästä meillä mahtaa olla tässä meneillään? Aamu/iltapäivä? //

Kristel kurvasi punaisella Remonttiapu Remy & Roccon pakettiautolla rivitaloalueen portinpieleen. Nainen kaiveli työhousujensa lukuisia taskuja ja löysi lopulta etsimänsä taitellun paperilapun ja vertasi siihen kirjoitettua osoitetta talon seinällä olevaan numeroon.
”Tämä sen pitäisi olla.” Hän ajoi hiljalleen rivitalon parkkipaikalle ja löysi sieltä vapaan vieraspaikan, johon hän parkkeerasi kulkupelinsä. Kristelillä kesti hetken aikaa paikantaa puoli minuuttia sitten käsistään laskemansa paperilappu uudelleen. Auton hytti oli kuin pommin jäljiltä, täynnä tyhjiä limsapulloja, sopimuspapereita, CD-levyjä, epämääräisiä osia ja työkaluja. Kristel ei voinut olla ähkäisemättä turhautumisesta. Joka kerta sama juttu, pariin päivään kun ei ole itse paikalla niin äijät saivat sen siihen kuntoon, että puolet sen sisällöstä voisi kipata suoraan kaatopaikalle. Hän oli kerran tehnyt niin, heittänyt kaiken roskan surutta pois ja saanut kaikki ulvomaan kadonneiden romujensa perään. Mutta olivat ottaneet opikseen, vaikka nyt taisivatkin tarvita pientä muistutusta.

Kristel hypähti autosta ja läimäytti oven kiinni, tajusi vasta sitten tunnustella taskujaan mittanauhan ja muistikirjan varalta, molemmat olivat paikoillaan. Vaikkei hän joutuisi tositoimiin tällä keikalla, hän ei ollut vaivautunut vaihtamaan pois käytännöllisistä mutta vähemmän edustavista työvaatteistaan. Hänellä oli yllään maaliroiskeiset työhousut ja alkujaan musta nyt ennemminkin kirjava t-paita. Tähän hätään oli kuitenkin vasta tarkoitus käydä asiakkaan luona arvioimassa ja mahdollisesti suunnittelemassa seinien maalaamista. Sen enempää hänellä ei oikeastaan ollutkaan hommasta tietoa, tuo ja asiakkaan nimi ja osoite. Kristel vilkaisi vielä kerran ruttuista paperilappuaan. Kevin Huitti. Hänellä oli omituinen tunne, että nimi olisi tuttu jostain muualtakin kuin hänen käsissään olevasta paperista. Se ei kuitenkaan synnyttänyt mitään muistikuvia Kristelille, mutta Remonttiavun jätkät olivat virnuillen väittäneet nimen olevan tuttu juorulehdistä. Joku kohujuttu kuuluisan näyttelijän poikaystävästä, kuulemma.

Oikea asunto löytyi rivitalon päädystä. Ulkoapäin tarkasteltuna asunto vaikutti erittäin huolellisesti hoidetulta, aivan kuin se olisi suoraan unelmien rivitaloasunnon mainoksesta. Kristel käveli oven luokse, kesytti muutaman poninhännästä karanneen tumman hiussuortuvan korvansa taakse ja soitti ovikelloa. Hän astahti sitten vielä askeleen taaksepäin, ettei olisi turhan lähellä ovea.

// Tässäpä tämä <3 Ilmeisesti kyseessä on aamupäivä. En tiedä mistä se fiilis tuli XD //

"Olen tosissani."
Martin risti kätensä kasvoillaan vakaumuksellinen ilme, kun hän seisoi itseään pidemmän ja voimakasrakenteisemman miehen edessä, joka sattui vielä olemaan se joka maksoi hänen palkkansa.
"Minun työni on pitää sinut tyylimaailman kärjessä ja makuuhuoneesi on auttamattoman out."
Britti selitti ja sen sijaan, että olis jatkanut jämäkän oloista linjaansa hän alkoi levitellä käsiään.
"Katso nyt, valkoista, valkoista kaikkialla. Se on klassisen eleganttia ja turvallista, mutta se ei nosta statustasi lainkaan."
Kevin istuutui sängylle ja katseli voimattomana kuinka hänen tyylikonsulttinsa piteli päätään ja valitti kuin suurenkin tuskan kourissa. Peikko huokaisi raskaasti.
"Mutta minä en oikein tahtoisi punaoransseja seiniä... minun olisi kuitenkin tarkoitus nukkua täällä."
Peikko ruikutti, mikä sai Martinin heilumisen - hänen mukaansa visioinnin - vain yltymään.
"Ei nukkuminen ole niin tähdellistä. Vedät vain kofeiini-tapletteja tarpeeksi ja torkut vaikka olohuoneen sohvalla... sillekin pitäisi tehdä jotain. Kulmasohvat ovat niiiiin vanhanaikaisia..."
Mies selitti hullunkiilto silmissään.
"Mene nyt siitä minun pitää tavoittaa huoneen henki..."
Martin hätisti Kevinin ulos ja hetken maanittelun jälkeen peikko jätti blondin suunnittelemaan. Kevin kuitenkin käännähti ovella.
"Entäs se luumun-sävy? Sekin on muotivärejä nyt. Minusta se olisi..."
"Minä keskityn!"
Britti sähähti ja Kevin pyyteli ylenpalttisesti anteeksi raahautuessaan harmistuneena olohuoneen puolelle.

Kevin ei ehtinyt edes sohvalle istahtaa, kun ovikello soi. Mies kirosi ja kirosi vielä, sitä että oli päästänyt moisen sanan suustaan. Syvään huokaisten ja hiuksiaan silotellen mies raahusti olohuoneesta suoraan jatkuvaan eteiseen ja ulko-ovelle. Ennen oven avaamista mies vilkaisi eteisen suureen peiliin ja oikoi sitä luumunsävyistä kauluspaitaansa ja nosti mustia suoria housujaan. Oliko hänelle tullut kiloja vyötärölle? Ei kai vaan. Peikko astui lähemmäs peiliä ja yritti saada selvää oliko jokin kielletty päässyt muodostamaan vararenkaan alkua vatsalle. Peikko hätkähti muistaessaan sisäänpyrkijän ja ryhdistäytyi.

Varovasti mies avasi oven ja hymyili ystävällisesti ulkopuolella olevalle maalihousuiselle naiselle. Hän oli ilmeisesti tulossa maalaamaan seinät sillä pahuksen punaoranssilla.
"Huomenta. Te olettekin aikaisin liikkeellä. Tulkaa sisään. Meillä on hieman värien suunnittelu kesken, mutta Te varmaankin olette oikea henkilö meitä auttamaan siinä."
Peikko puheli ja viittasi naista tulemaan sisäpuolelle ennen kuin mies esitteli itsensä.
"Kevin Huitti... hauska tutustua..."
Mies yritti olla vilkuilematta peiliä. Ihan varmasti painoa oli tullut lisää. Vai johtuiko se valaistuksesta. Huomenna, ehdottomasti hän aloittaisi laíhdutuskuurin, näin ei voinut jatkua. Peikko puri huultaan ja keskittyi tiirailemaan keskivartalonsa heijastusta enemmän, kuin vierastaan. Voisiko hän häipyä vain kuntosalille siksi aikaa kun tämä nainen riitelisi Martinin kanssa sävyistä? Peikko hymähti. Liian houkutteleva ajatus ja päätti jättää kroppansa muotojen miettimisen hetkeksi.
"Haluaisitteko jotain juotavaa ennen kuin aloitamme?"
Peikko kysyi hyvän isännän elkein, vaikka todellisuudessa hän vain teki kaikkensa vältelläkseen kammiossaan visioivaa Martinia.

Oven avasi isokokoinen mies. Valo miehen ympärillä tuntui taittuvan kummallisesti Kristelin silmissä, saaden miehen näyttämään kenties vielä kookkaammalta kuin tämä oli. Kristel mittaili jättiläisen parimetristä lihaksikasta olemusta muutaman silmänräpäytyksen verran, mutta miehen kohtelias tervehdys sai hänet tokenemaan nopeasti.
”Hyvää huomenta”, nainen vastasi miehen hymyyn ja astui kehotuksesta peremmälle.
Mies esitteli itsensä Kevin Huitiksi. Kristelin ei tarvinnut kaivella muistiaan ollakseen varma, ettei ollut ikinä nähnyt miestä aiemmin, siitä huolimatta että nimi kuulosti tutulta. Tuon kokoinen heppu olisi taatusti jäänyt mieleen. Ehkä yrityksen äijät olivat olleet oikeassa, siinä että Huitista oli ollut juttua jossain lehdessä.
”Kristel Petit, Remonttiapu Remy & Roccoa edustamassa”, hän esitteli itsensä.

Kristel pani merkille, että Kevin näytti vilkuilevan itseään peilistä tiuhaan tahtiin, eikä oikein ymmärtänyt miksi. Miehen ulkomuoto oli erittäin huoliteltu ja loi suuren kontrastin Kristelin käytännöllisen rähjäisyyden kanssa, mikä hymyilytti naista.
Kevinin käytös sai Kristelin vilkaisemaan miehen olemusta uudemman kerran – ja kappas, miehellä olikin häntä. Nainen tukahdutti kurkkuun nousseen ärräpään. Hän ei ollut täysin sinut taikamaailman kanssa, mutta yhä useampi asiakas oli muu kuin tavallinen ihminen ja Kristel oli oppinut sulkemaan suunsa tiettyyn rajaan asti. Useimmiten. Ainakin yritti parhaansa mukaan.
Kevin tarjosi juotavaa, mutta Kristel heilautti kättään ja pudisti hienoisesti päätään.
”Ei kiitos. Ja sanokaa vain Kristel, ei tarvitse teititellä.” Nainen vastasi reippaasti ja vilkuili hieman ympärilleen. Asunto tuntui olevan kunnossa, siltä osin mitä hän siitä näki, seinät eivät varsinaisesti kaivanneet kohennusta. Edessä olisi varmaan melko helppo urakka, uusi väri ja se olisi siinä, hän tuumaili.

”Eli uutta maalia seinille? Onko kyse koko asunnosta vai kenties yksittäisestä seinästä?”
Kristel kääntyi miehen puoleen käyden saman tien asian kimppuun, kaivaen samalla pientä muistikirjaa ja siihen kytkettyä kynää housujensa reisitaskusta. Hänelle ei oltu määritelty mitään aikataulua käynnille, mutta hommia riitti vielä reilusti tälle päivälle eikä hän aikonut viipyillä suunnitteluasioilla tuntitolkulla.
Nainen raapusti pikaisesti päivämäärän ja asiakkaan nimen kirjasen ensimmäiselle tyhjälle sivulle ja kohotti jälleen katseensa asiakkaaseensa.
”Kerrotte vain mitä teillä on suunnitelmissa ja minä kerron kuinka voimme auttaa teitä sen toteuttamisessa”, hän totesi hymyillen, elehtien tomerasti käsillään sanojensa tahtiin.

Kevin oli samaan aikaan mielissään ja harmissaan siitä, että Kristeliksi itsensä esitellyt nainen halusi heti tarttua toimeen. Olisi niin paljon miellyttävämpää ollut odottaa, että Martin saisi visiointinsa päätökseen. Peikko kuitenkin vain hymähti pienesti kohteliaaseen kieltäytymiseen mitä juotavaan tuli. Ehkä se oli hyväkin. Olisiko mahdollista että nuo maalitahrat naisen vaatteissa voisivat tarttua tuolien kankaisiin? Kevin ei kaivannut riskinottoa.
"Vain makuuhuoneesta maalattaisiin... tällä kertaa..."
Kevin totesi ja huokaisi.
"Seuraa minua. Huone on täällä."
Mies kehotti ja johdatti Kristelin olohuoneen läpi ja keittiön ohi suljetun makuuhuoneen ovelle. Kevin seisahtui ja mietti hetken mitä tekisi. Kuitenkin kaksimetrinen peikko koki parhaaksi koputtaa, sillä hän ei halunnut saada Martinia silmilleen heti oven avattuaan. Sisältä kuului hyväksyväksi tulkittu huudahdus ja varovasti, kuin avautuvaa näkyä peläten Kevin avasi oven Kristelille. Martin makasi lattialla ja heilutteli käsiään ilmassa kattoa tuijottaessaan.
"Sellainen kattokruunu, tiedäthän. Kristallinen toisi mahtavan kontrastin. Ajattele; kristallikruunu kuvastaisi sitä täydellisyyttä jota emme koskaan voi saavuttaa, mutta joka näkyy yläpuolellamme kirkkaampana kuin mikään muu..."
Mies selitti nousematta lattialta tervehtimään.

Kevin oli harmissaan, kun hänen tapakonsulttinsa oli selvästikin unohtanut käytöstapansa haihatellessaan kattokruunuista lattialla.
"Hän on Martin Clarke. Tässä on Kristel Petit..."
Kevin korotti ääntään hieman jotta villeissä unelmissaan leijuva britti kuulisi. Tämä vain nyökkäsi ja jatkoi puuduttavaksi korville käyvää selostustaan, joka oli siirtynyt aivan toisiin sfääreihin. Peikko astui itse peremmälle huoneeseen ja katseli hetken innosta tärisevää miestä lattialla. Peikon kasvoilla oli säälivä ilme muttei Martinin vuoksi, vaan itsensä. Hänen pitäisi nyt olla se joka osaisi keskustella tämän maalaajan kanssa, koska tuossa tilassa Martinilta ei saisi mitään järkevää vastausta.
"Tarkoitus olisi maalata nämä seinät."
Kevin otti ohjat vastahakoisesti käsiinsä ja viittasi kevyellä liikkeellä ympäröiviä seiniä.
"Olemme miettineet väriä..."
"Punaoranssi ja mustia läiskiä! Ehdottomasti. Kuin ihmisen turmelema maa, joka palaa liekkien kuumuudessa tuhkaksi. Suorastaan raamatullinen näky. Se se on; minun ilmestykseni ja maailmanloppu!"
Kevin sulki silmänsä hetkeksi ja laski mielessään kymmeneen. Hän ei voinut uskoa että joutui häpeämään tuota miestä ihan tosissaan tavallisen duunarin edessä.
"Olin siis sanomassa, että mietimme väriä vielä ja kaipaisimme siihen apuanne."
Peikko sai viimein lauseensa loppuun ja kasvoilla paistoi kärsivä ilme.
"Haluaisin jotain hieman...hillitympää, muodikasta ja tietenkin tyylikästä."
Peikko selitti hiljaa Kristelille kuin salaliittolaiselle Martinin keskittyessä täysin omaan ääneensä.