Nuo oudot otukset

//Tällainen yksinpeliksi alunperin suunniteltu, mutta saa toki joku hypätä ihan randomisti kyläänkin, jos vaan keksii jonkun tekosyyn! Tsihi.//

Chênevalien hienostoseudulla vallitsi yöaikaan lähes aina rikkumaton hiljaisuus, lukuunottamatta niitä öitä joina äveriäät penskat saivat tilaisuuden järjestää vanhemmiltaan salaa jonkinmoiset kekkerit. Tämä yö oli kuitenkin tavanomaisen rauhallinen. Vain läheisen puiston suuret ja vanhat lehtipuut kuiskailivat jo aavistuksen koleassa syystuulessa. Kadun vartta harvakseltaan reunustavat katulamput valaisivat lempeästi toinen toistaan paremmin hoidettujen rakennusten toinen toistaan kauniimmat pihat.
Hieman erillään muista, pienellä kukkulalla, kohosi kuitenkin jo parhaat päivänsä nähnyt talo, jonka seinustoja peittivät tummat, kesyttömät köynnökset. Sinne saakka katulamppujen valo ei aivan yltänyt, vaan suurehkon kartanon jokainen ikkuna kiilui mustana kelmeän kuutamon valossa. Ainoastaan toisen kerroksen oikeanpuoleisessa ikkunassa saattoi juuri ja juuri erottaa himmeän lampun kajon. Oli keskiyö, ja Clemence Perrottia nauratti.

"Eihhihhihhih! Hyvä luoja sinua, Bruno, etkö muka muista sitä? Juoksi pihalle ilman rihmankiertämää, kaikki kalleudet kosteassa kesäaamussa killuen! Ahhahhahhah! Ja sitten... eihihihi... tuolla, postilaatikoiden vieressä...", Clemence nousi huoppuen seisomaan punakankaisesta nojatulistaan ja hoiperteli ikkunalle, osoittaen sitten alempana katulampun valossa etäisesti näkyviä punaisia postilaatikoita sillä kädellään, joka ei pidellyt viskiä täynnä olevaa oluttuoppia. "...se naapurin vanha kääkkä tuli pihalle ja kaatui leveälle ahterilleen! Aahhahhahhahhaaa!" Vampyyri rojahti riettaasti hekottaen ja jalat kohti kattoa heilahtaen takaisin tuoliinsa. Naurun lopulta hieman hellitettyä, hän otti henkeä ja leyhytteli hieman alkoholista punoittavaa naamaansa. Sitten vampyyrin silmät kohosivat katselemaan ikkunan viereisen tuolin selkänojan päällä istuvaa dinosaurus-pehmoa. "Vai mitä olet mieltä, Bruno? Vanha kääkkä ei ole varmaan pitkään aikaan nähnyt semmoisia killuttimia. Ehheh."
Bruno-dino vain möllötti tyhjillä silmillään jonnekin Clemencen olkapään taakse. "Tiedän, tiedän. Ei ole meilläkään viimeaikoina käynyt flaksi turhan usein. Alan varmaan *hik* olemaan jo liian vanha niihin hommiin." Nainen hörppäsi vaitonaisena kulauksen kaksitoistavuotiastaan ja räjähti sitten taas hekottamaan. Hänen käheä naurunsa ei onneksi kantautunut paljon talon seiniä pidemmälle.
"Ja paskat! Kaksisataa vuotta ei tunnu missään. Arvaa, mitä minä oikeasti luulen, Bruno." Clemence kohottautui parempaan asentoon kuin puhuakseen jostain hyvinkin tärkeästä violetille pehmolelulle. "Luulen, ettei nykyään enää valmisteta kunnon verta",vampyyri sammalsi ja täräytti sanojensa painoksi tuoppinsa tuolin vieressä olevalle, pyöreälle pöydälle. "Luulen, että se kuka ikinä tuolla tehtaileekaan noita ihmisotuksia, ei jaksa enää panostaa kunnolla tuotekehittelyyn!"
Clemence nappasi lasinsa ja nousi vauhdilla ylös niin, että pieni määrä viskiä läikähti reunan yli. Vampyyri rojahti kovalla rytinällä polvilleen ja nappasi nesteen ilmasta lasiinsa. Vain pieni pisara tipahti hänen keltaiselle, valtavaa t-paitaa muituttavalle yöpaidalleen ja imeytyi siihen hiljakseen.

Vampyyri jäi paikalleen pää painettuna lattiaa kohden.
"Se on niin surullista! Voi, Bruno. Kaikkia on jo maistettu. Työmiehiä, aatelisia, nuoria poikia, pappeja, lukkareita, torppareita, palomiehiä, poliiseja, terroristeja, pullukoita... Se on niin kauhean surullista!" vampyyri vaikeroi. Hetken itsesäälissä kieriskeltyään hän yhtäkkiä nousi ylös ja katsoi silmät kiiluen dinoa. "Papista tuli mieleeni... Meillähän on alhaalla pullollinen 1831-vuotista. Mmm... Se jätkä oli kyllä aika namu." Clemence kohosi kuolaava hymy kasvoillaan kymmenen sentin verran ilmaan ja lähti sitten lipumaan naureskellen portaita alakertaan ja kohti kellaria.

Arya

Sarvipäinen ilmestys asteli öistä katua pitkin katsellen tylsistyneen oloisena koreita taloja. Koleasta ilmasta huolimatta asuralla ei ollut yllään kuin lyhyt musta hame ja korsettimainen, v-aukollinen toppi, joka luultavasti yritti näyttää nahkalta. Jaloissaan tuolla oli korolliset kengät, jotka kopisivat katukivetystä vasten kajahdellen muuten hiljaisella kadulla kuuluvasti kuin kirkonkellot. Talo johon tuo oli matkalla erottui muista varsin selvästi ja se sai naisen hymyilemään vinosti tuon astellessa pihamaan poikki talolle. Nainen pysähtyi ovelle miettien hetken koputtaisiko vai auttaisiko itse itsensä sisälle. Päätyen jälkimmäiseen vaihtoehtoon asura muuttui mustaksi savupilveksi, joka luikerteli ovenraosta sisälle ja aineellistui sarvipäiseksi demonittareksi oven toisellapuolen. Pimeä ei haitannut naista, tuo seisoi nyt eteisessä kuunnellen mistäpäin talossa kuuluvat äänet kantautuivat.

Asura oli tullut sisälle juuri kun vampyyri oli alkanut lipumaan alas rappusia. Arya voisi vannoa, että oli kuullut hetkeä aikaisemmin vielä jotain, mutta nyt näytti talo huokuvan samanlaista hiljaisuutta kuin öinen katukin. Tämä sai demonittaren kurtistamaan kulmiaan mietteliäänä. Valo oli kajastanut yläkerrasta, joten järkevintä oli matkata sinne. Kävely tuottaisi äänen, jonka varmasti vampyyri kuulisi, joten asura käytti uudemman kerran kykyään muuttua aineettomampaan muotoon. Tuo onnistui livahtamaan rappusia ylös sen jälkeen kun talon omistaja oli jo kadonnut kellariin. Äänetön savu leijui huoneeseen, josta valo kajahti, mutta löysi sieltä vain tyhjyyteen tuijottavan Brunon. Oli kuitenkin selvää, että joku oli juuri ollut täällä ja se sai aineellistuvan asuran tarkastelemaan ympäristöään kaikin aistein. Ei, huone oli tyhjä. Mitä hittoa, nainen mietti laskien kätensä lantiolleen, mutta tyytyi kohauttamaan olkiaan.

Sarvipää otti muutaman vaimean askeleen ja istahti nojatuoliin, jossa hetkeä aikaisemmin vampyyritar oli istuskellut. Arya nosti toisen jalkansa ristiin toisen päälle huomaten viskipullon, mikä sai tuon hymyilemään. Taisi omistaja olla viihteellä aineen määrästä päätellen. Sarvipää kurotti kättään pullonsuuntaan ja nappasi sen itselleen. Tuo avasi korkin ja nuuhkaisi litkua ja koska ei jaksanut etsiä mistään itselleen lasia ja emäntä näytti olevan toisaalla, otti tuo kulauksen viskistä ennen kuin palautti pullon pöydälle. Asura oli mieltynyt tähän karvaaseen makuun, alkoholi ei vaikuttanut ikävä kyllä tuohon muuten mitenkään. Nyt demonitar ei voinut muuta kuin odottaa, eiköhän Cleme ennenpitkää ilmestyisi paikalle.

((hah tälläistä hassua vähän autohittailin tai paremminkin oletin asioita, kerro jos joku ei sovi niin muutetaan))

"Miiissä missä..." Clemence kopeloi pilkkopimeän kellarinsa ylintä hyllyä etsien sormenpäillään juuri sitä oikeanmuotoista, alhaalta pyöreää, tummanvihreää pulloa. Hetken hamuilun ja epämääräisen muminan jälkeen vampyyri onnistui paikantamaan pullon, tarttumaan siihen ja kiskaisemaan sen hienoisella kolinalla säestettynä alas. Clemence suikkasi suukon pullon viileään kylkeen. Vaaleakiharaisen saarnamiehen veri tuoksui jo valmiiksi hänen aavistuksen laajentuneissa sieraimissaan. "Herrkullista, kerrassaan loista-", mutta hänen lauseensa keskeytyi yllättäen ja humalainen hymy katosi kalvakoilta huulilta. Vampyyrin punaiset pupillit kaventuivat viiruiksi ja hänen kyntensä kasvoivat muutaman sentin puristuen siten tiukemmin pullon ympärille. Nainen terästi aistinsa äärimmilleen. Oliko hän äsken kuullut jotain?
Hetken aikaa vampyyri seisoi pimeässä täysin hievahtamatta ja vain kuunteli. Talossa oli taas hiljaista kuin haudassa.
"Sinä vain kuvittelet, alat tulla vuosisatojen mittaan vainoharhaiseksi..."

Clemence salli jännittyneiden lihastensa rentoutua. Hän höllensi hieman otettaan pullosta ja lähti sitten lipumaan takaisin yläkertaan johtaviin portaisiin. Edelleenkin vampyyri kuulosteli ympäristöään tarkkaavaisesti, pälyillen samalla hieman epäilevästi ympärilleen. Jokin oli muuttunut. Tuntui kuin talo olisi yhtäkkiä kääntynyt häntä vastaan, piilotellut näkymätöntä vihollista varjoissaan ja nurkissaan, turvassa omistajan katseilta. "Tai sitten olet yksinkertaisesti kännissä, yksinäinen ja harhainen", totesi ivallinen ääni naisen päässä. Clemence huokaisi omalle päälleen, upotti etusormensa kynnen pullon korkkiin ja kääntyi sisään olohuoneen ovesta.

Sillä samaisella hetkellä kun pullonkorkki poksahti irti, vampyyrin silmät havainnoivat hänen nojatuolissaan lokoisasti istuvan sarvipäisen hahmon. Clemence ikäänkuin humpsahti ilmassa taaksepäin ja törmäsi korkeaan jalkalamppuun, joka alkoi saman tien keinua kaatumispisteessä luoden levottomia valoja seinille.
"Mitämitämitämitä helvettiä!?" nainen karjaisi kauhuissaan, osin edelleen sammaltaen. Hänen aistinsa ja toimintakykynsä olivat kuitenkin säikähdyksen vaikutuksesta palautuneet jälleen lähes normaalille tasolle. Hetken aikaa vampyyri vain tuijotti naista joka istui hänen tuolissaan, hänen kodissaan kuin... kotonaan.
Clemence tarkensi katseensa asuran kasvoihin, eikä sen jälkeen kulunut montaakaan sekuntia kun hän jo tunnisti tuon. Vampyyrin säikähtänyt olemus rentoutui, mutta vain hieman.
"Helvettiin minun tuolistani ja vähän äkkiä."

//Ei tosiaankaan haitannut yhtään. Onpas mukava pelailla tämmöistä peliä missä Cleme saapi olla kokonaan oma ittensä niin helposti! Hihi.//

Arya

Vampyyrin astellessa huoneeseen vino hymy levisi naisen huulille. Tuon häntä heilui leppoisasti ja asura näytti juuri siltä, että oli kotonaan. Veren tuoksu lehahti vampyyrin pitämästä pullosta asuran sieraimiin. "No, no Clemence, noinko sitä kohdellaan vieraita?" nainen kysyi kallistaen päätään ja naurahti sitten heleästi. Demonitar nousi suurieleisesti tuolista, eihän hän varsinaisesti epäkohtelias halunnut olla. Nainen asteli keinuvin ja kopisevin askelin toisen nojatuolin luokse, jonka selkänojalla Bruno-dino nökötti. Naisen huomio oli kuitenkin vampyyrissä, joka saattoi olla muutenkin ailahteleva ja nyt tuo oli selvästi kännissä. Ei sinänsä Aryalla ei Clemenceä vastaan ollut mitään, oikeastaan nainen vaikutti ihan mukavalta tapaukselta, mitä tuota nyt tunsi. "Arvaat varmaan miksi olen täällä, vai?" Sarvipää kysyi kohottaen toista kulmaansa istahtaen toiseen nojatuoliin yhtä rennosti kuin aikaisemminkin.

Aryalla ja Clemencellä oli oikeastaan paljon samaa, vaikka nuo eivät sitä itse olleet ainakaan vielä tajunneet. Vaikkakin asura ei ollut kotoisin tästä maailmasta ja poikkesi näin rodullisesti muuten vampyyristä, paitsi että molemmat ruokailivat verellä mikä tuntui olevan muille roduille iso kynnyskysymys. Asuran häntä näytti elävän ihan omaa elämäänsä liikuskellen levottoman oloisesti naisen vierellä. Yksinäisyys, sekin noilla kahdella naisella oli yhteistä. Asura ei oikeastaan edes tiennyt miksi vampyyrit olivat niin erakoituvia persoonoita, Arya nyt yritti pysytellä piilossa virkavallan silmistä, vampyyri sentään sai elää ja olla luvallisesti ihmisten keskuudessa. Olihan Aryalla illuusioinsa, mutta aika ajoin se alkoi tuntua turhauttavalta ettei vointu olla oma itsensä.

Vampyyri tyytyi vain tuhahtamaan asuran ensimmäisille sanoille, ottaen sitten edelleen aavistuksen kiivastuneena hörpyn suoraan vihreästä pullostaan. Veren rautainen maku hiveli hänen suutaan joka puolelta, tuntuen lopulta nautinnollisena kuumotuksena naisen yleensä jäisissä sormenpäissä. Clemence mulkoili juodessaan sarvipäätä joka siirtyi korot kopisten aivan liian hitaasti ja rauhallisesti toiseen nojatuoliin.
Vampyyri tepasteli omalle tuolilleen, koettaen unohtaa kuinka hänet oli juuri yllätetty omassa kodissaan, ja että hänellä oli yllään likainen, maissinkeltainen, lakanan kokoinen paita. Veri alkoi rauhoittaa ja vahvistaa häntä säikähdyksen jäljiltä. Nainen tunsi arvokkuutensa rippeiden kerääntyvän takaisin yhteen.

"Arvaat varmaan miksi olen täällä, vai?"Arya kuului kysyvän. Clemence oli hetken vaiti, keskittyen kaivamaan peukalollaan hampaanvälejään. Sitten hän virnisti tympääntyneenä.
"Haistoit varmaan veren ja tulit kuokkimaan",vampyyri ehdotti ja nosti pullon taas huulilleen. Punaiset silmät mittailivat asuraa vaitonaisina.
"Ei olisi tarvinnut minun vuokseni laittautua."

Kyllä nainen tiesi, mistä oli kyse. Kiltaan oli luultavasti kantautunut jotain hänen keskustelustaan sen kytän kanssa, ei se muutakaan voinut olla. Perhana, missään ei saanut nykyään hieroa kauppoja rauhassa.

Jokseenkin ilkeä hymy levisi asuran huulille vampyyrin suodessa tuolle vastauksensa. "Hmm, jos verta havittelisin, kultaseni, se olisi sinun, eikä tuota ummehtunutta ja hyytynyttä litkua, jota kutsut vereksi", nainen totesi nyrpistäen nenäänsä. Hymyn myötä olivat terävät hampaat laskeutuneet esiin piilopaikoistaan, joka teki hymystä julman oloisen. Asura kuitenkin kohautti leppoisasti olkapäitään ja hetkellinen nokittelu oli poissa. "Voit leikkiä yksinkertaista, mutta me molemmat tiedämme että et ole", demonitar huomautti tarkastellen tylsistyneen oloisena käyriä, vähvoja kynsiään kissamaisia silmiään siristellen. Nainen putsaili kynnenalusiaan toisen kätensä kynsillä ja istui siinä kuin odottaisi toisen tekevän tai sanovan jotain.

Arya olisi paljon mielummin ollut tekemässä normaalia keikkaa, hitto hän olisi paljon mieluummin tanssimassa vähissä vaatteissa kuolaavien miesten edessä, kuin istuisi täällä kiukuttelevan ex-salamurhaajavampyyrin luona. Käsky oli kuitenkin käynyt, eikä sille voinut väittää vastaan, joten täällä hän nyt oli. Sarvipää nosti katseensa puuhailustaan ja katsoi suoraan Clemenceen. "Helpoiten pääset jatkamaan ah-niin-rattoisaa iltaasi, kun kerrot minulle mitä asiaa sinulla on ollut kytälle?", asura totesi ja tuon äänensävy oli nyt kylmä ja järkkymätön. Ei halunnut viettää koko yötä täällä nököttämässä.

Clemence puristi kylmää viinipulloa kädessään aavistuksen kovempaa, kun asura mainitsi vampyyrin veren sekä sen, että havittelisi sitä paljon mieluummin kuin pullossa puolelta toiselle hölskyvää pappisverta. Vaikkeivat he varsinaisesti tunteneet toisiaan, oli Clemencen korviin ehtinyt kiiriä jo muutama tarina kuvankauniista asurasta, joka oli toisten mukaan hieman hänen itsensä tapainen: nopea ja äänetön, kuin varjo. Nainen nielaisi, hänen kurkkuaan alkoi äkkiä kuivaa verestä huolimatta. Vampyyri istui hievahtamatta paikoillaan ja tarkkasi punaisilla silmillään Aryaa, koettaen kuitenkin näyttää rennon välinpitämättömältä - istuivathan he sentään hänen kotonaan, saameri vie! Tänne häntä oli turha tulla uhkailemaan.

Asuran esittämän viimeisen kysymyksen jälkeen vallitsi hetken aikaa hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan tumman, kirjahyllyn vieressä jyhkeänä seisovan kaappikellon raksutus. Celmence kuuli oman hengityksensä korvissaan huminana. Pappisveri kohisi jossain ohimoiden seuduilla. Omahyväiseen hymyyn taipunut virne oli kadonnut ja nyt vampyyri puri hampaitaan yhteen. Helvetin helvetti.

Hän ei ollut ehtinyt kertoa poliisille juuri mitään, mutta he olivat sopineet tapaavansa myöhemmin. Se oli ollut lupaus siitä, että Clemence kertoisi jotain arkaluontoista sopivaa korvausta vastaan. Pikkupoliisien kanssa hän neuvotteli ja teki sopimuksia mielellään, sillä nuo olivat varovaisia ja peokkaita, puikahtelivat koloonsa kuin hillerit heti jos jokin rikkoi illuusion turvallisuudesta tai varmuudesta. Mutta kilta... Vampyyri tiesi, että mikäli hän koettaisi hieroa sopimuksia killan kanssa tai rehellisemmin sanottuna kiristää sitä, hän saisi korvaukseksi korkeintaan turpasaunan ja päänsä seipään nokkaan killumaan.

Clemence nousi tuolistaan hitaasti.
"Oletan, että sinulle on annettu määräys tarpeen tullen kiskoa tiedot minusta väkisin", vampyyri totesi astellen samalla läheiselle kirjahyllylle. Hän laski kuin mietteliäänä kätensä yhdelle hyllyistä ja silitti sitä hellästi.
"Mikäli näin on, joudun tuottamaan pettymyksen." Nainen sujautti kätensä lasisten lumisadepallojen väliin ja tähtäsi hetken kuluttua asuraa himmeästi lampunvalossa kiiltävällä Ruger Blackhawk .357 pistoolilla.
"Voit kertoa killalle mieleisesi tarinan, sano vaikka, että olin kännissä enkä tiennyt kenen korvaan kuiskuttelin."
"Ja nyt..." Kuului naksahdus, kun hän painoi varmistimen pois päältä. "Ulos."

//Tilanne päättyi varsin rauhallisesti, Arya kyllästyi nokitteluun ja poistui paikalta jättäen hölmistyneen Clemen seisoskelemaan olohuoneeseen. Peli on päättynyt.//