Happy Birthday!

//Delta ja Markis tänne : )//

Kello näytti hivenen vaille yhdeksää kun asunnon ovi kolahti kiinni. Ilta oli hämärtynyt ulkona jo melkein yöksi ja puheensorinan saattelemana rappukäytäväkin hiljeni. Dana loi katseen ympärilleen asunnossa joka ei ehkä ollut niin hyvässä juhlakunnossa. Sohva oli vielä paikoillaan kuten muutkin huonekalut mutta laatikoiden rivi seinän vierellä ja tyhjän hyllyköt kertoivat muuton lähestyvän. Hän oli kuitenkin saanut asunnosta ihan tarpeeksi siistin näköisen. Mies asteli heittämään paperiset lautaset sekä mukit pois ja loi katseen lahjapinoon joka oli vielä koskematon. Yleensä heidän juhlimisensa olisi kestänyt pitkään yöhön mutta kaikilla tuntui olevan menoa. Osalla odottelivat lapsenvahdit kotona kun taas toisilla oli aikainen herätys töihin seuraavana päivänä. Mikäli he jaksaisivat, oli suunnitelmissa vielä lähteä Pariisin yöelämään Kikin kanssa mutta se jäi nähtäväksi.

Danan kasvoilla oli kevyt meikki ja yllään hänellä oli tummat tiukat farkut sekä tumman violetti silkkinen toppi. Hän venytteli käsiään ja lysähti sohvalle istumaan. Hän laski kädet syliinsä ja pohti kulunutta päivää. Syntymäpäiviä oli aina mukava juhlia mutta kolmekymmentä tuntui vain aivan liian paljolta. Sen lisäksi ystäväpiirin aikuistuminen oli taas paljon todellisempaa kuin hän muistikaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki olivat naimisissa tai vanhempia. Hän loi uuden katseen kelloon ja pohti olikohan hänen uusi kämppiksensä tulossa. Olihan Markis puhunut että tulisi mutta eihän sitä koskaan tiennyt.

Hän veti henkeä ja nousi ylös. Mies asteli katselemaan lahjoja ja nosti yhden niistä käteensä pyöritellen sitä mietteissään. Jos totta puhutaan, olisi hän halunnut vain nukkua koko päivän piilossa maailmalta mutta Kiki oli raahannut hänet pois sängystä jo heti aamusta. Dana kaatoi tyhjään pahvimukiin punaviiniä ja asteli ikkunan ääreen katselemaan ikkunasta leviävää kaunista maisemaa. Kolmekymmentä? Ajatus tuntui koko ajan masentavammalta.

Markis oli luvannut tulla. Hän oli luvannut tulla ajallaan mutta siitä huolimatta hän oli armottoman myöhässä. Nuorukainen ei uskonut, että Dana suorastaan loukkaantuisi mutta siitä huolimatta Markis oli tyytyväinen siitä, että oli ehtinyt ostaa naisekkaalle lahjan juuri saaduilla palkkarahoillaan. Hän oli piipahtanut ostamaan myös punaviiniä vaikkei tiennyt, oliko se liian halpaa diivan makuun.

Markis vilkaisi kelloaan - se oli kymmentä yli yhdeksän. Hän oli luvannut tulevansa viimestään puoli yhdeksältä joten hän oli vain lähes tunnin myöhässä. Nuorukainen oli tunnistavinaan tutut kasvot väkijoukossa mutta surkean kasvo- ja nimimuistin omistavana hän ei pysähtynyt uudelleen vaan kiiruhti eteenpäin.
Hän juoksi portaat ylös ja rimputti ovikelloa. Vasta pysähtyessään Markis tajusi olevansa hengästynyt jatkuvasta kiirehtimisestä.

Seistessään oven takana Markis tiesi miltä näytti hiukset pörrössä, viinipullo huolettomasti toisella olkapäällä roikkuvaan reppuun tungettuna. Hän näytti juuri siltä, mitä olikin. Armottoman paljon myöhästyneeltä vieraalta joka yritti lepytellä asiaa tuomalla hieman lahjuksia.
Kaunottaren avatessa oven nuorukainen hymyili etuhampaiden välinen rako vilkkuen.
"Sori, mä olen vähän myöhässä. Toivottavasti sä jaksat vielä ottaa yhden vieraan vastaan."

Dana kuuli ovikellon soivan ja vilkaisi ovea. Hän huokaisi uudelleen ja laski lahjan käsistään ennen kuin asteli ovelle ja avasi sen. Hän hymyili kevyesti ja otti askeleen taaksepäin päästäen nuoremman miehen asuntoon. "Et sinä nyt niin paljoa myöhässä ole. Ja jos totta puhutaan, niin onhan se melko surullista että synttärijuhlat päättyvät näin aikaisin", hän totesi naurahtaen hiljaa ja asteli peremmälle. Olihan se totta. Vielä muutama vuosi taaksepäin olisivat he porukalla käyneet läpi paikallisia baareja ja olleet hereillä luultavasti koko yön. Jokainen vuosi eteenpäin olivat juhlat kuitenkin aina vain loppuneet aiemmin. Muutamat olivat saaneet lapsia ja silloin täytyi aina rientää lapsenvahtia päästämään pois työstään jo ennen kahtatoista. Nykyisin Kikikin mielummin käpertyi aikaisin nukkumaan miehensä viereen kuin kahlasi läpi samanlaisten baarien. Hän nojautui vasten sohvan selkänojaa ja nosti paperimukin takaisin käteensä. Mies siveli sen reunoja hiljaisena ajatuksissaan kunnes lopulta tajusi kohottaa katseensa Markisiin. "Mutta hienoa että pääsit tulemaan", hän totesi hymyillen taas kevyesti.

Hän suti hiuksiaan hetken aikaa ennen kuin nosti mukin huulilleen ja joi muutaman kulauksen. "Täällä on vähän sekalaista kun se meidän muutto lähestyy mutta eiköhän tämä nyt kelpaa juhlinta paikaksi", hän sanoi ja loi katseen ympärilleen. Melkein kaikki oli pakattu. Hänen oli täytynyt tarjoilla syötävät ja juotavat paperiastioistakin juuri siitä syystä että hänen kaikki astiansa olivat jo laatikoissa sanomalehteen kiedottuina. "Haluatko syödä jotakin? Jääkaapissa on jotakin juhlaruokia vielä jäljellä", hän uteli ja loi katseen jääkaapin suuntaan.

Hän nousi ylös ja jäi katselemaan pulloja pöydällä. Lopulta mies nosti viski pullon ja avasi sen korkin. Hän haistoi nopeasti sitä ja nyrpistettyään nenäänsä kaatoi sitä pahviseen mukiinsa.

Markis harppoi sisälle taloon eikä voinut olla panematta merkille tavallisesta poikkeavaa sisustusta.
"Huomasin, kivat tarjoiluastiat", nuorukainen totesi vinosti hymyillen Danan huomautukseen siitä, että paikka oli hieman sekava koska muutto lähestyi nopeaa tahtia. Hän oli odottanut että mies olisi jättänyt lasit pakkaamatta juhliinsa asti mutta selvästi käytännöllisyys oli voittanut tällä kertaa turhamaisuuden.
Nuorukainen istui alas ja nojautui taaksepäin.
"Mä otan kohta syötävää, lepään vaan hetken", nuorukainen totesi. "Viititkö kaataa mullekin juotavaa?"

Markis venytteli jäseniään.
"Mä olin varma, että sä olisit raivoissasi siitä, että mä tulen näin myöhässä. Ajoissa oleminen ei oo mun parhaita puolia, sori!" nuorempi mies sanoi naureskellen. "Hyvää syntymäpäivää kuitenkin - pääsin tänne vielä tän päivän puolella sentään!"
Markis nojautui eteenpäin.
"Jos sä haluat, me voidaan käydä baarissa kahestaan vaikka muut onkin jo lähteneet - mitä vaan juhlakalu haluaa!" Mustatukka raapi niskaansa hymyillen samalla vinosti. Hän oli hieman väsynyt mutta voisiko sitä koskaan olla liian väsynyt juhlimiselle. "Tai tietty me voidaan viettää aikaa täällä sun kämpillä pahvilaatikkoja katellen jos sä haluat. Eiköhän meillä riitä viinaa ja puhuttavaa ilman musiikkia tai epileptisiä valojakin."

Dana naurahti hiljaa ja katseli pahvimukia kädessään. Hän kohautti olkiaan ja nosteli pulloa hetken aikaa. "Mitä haluat juoda? Viskiä? Rommia? Hmm. Punaviiniä?", hän ehdotteli. Hänen tarkoituksenaan oli tämän illan aikana tuhota kaappeihin kertyneet alkoholijuomat mutta tuntui siltä että mies oli itse päätynyt juomaan eniten. Hän lopulta kaatoi puhtaaseen mukiin viskiä ja ojensi sen Markisille. Hän heilutteli sitten omaa mukia kädessään ennen kuin otti siitä taas huikan. Hän katseli toista hetken aikaa ja kohautti olkiaan. "Ei sitä aina ehdi olemaan ajoissa ja ei minua sen kummemmin haittaa. Totta kai olisi ollut mukavaa että olisit päässyt tapaamaan ystäviäni mutta etköhän tapaa heitä joskus muulloinkin", hän totesi hymyillen kevyesti. Hän nyökkäsi kiitokseksi onnitteluille ja loi katseen ympärilleen. Hän nousi ylös ja asteli jääkaapille nostaen sieltä kaksi tarjotinta mihin ruuat oli kerätty. Pientä naposteltavaa niin makeaa kuin suolaistakin. Dana oli aina pitänyt cocktailpalojen tekemisestä.

Hän laski tarjottimet pöydälle pullojen viereen ja istahti takaisin paikoilleen. Dana loi sivukatseen Markisiin. "Veikkaan että niihin baareihin joihin tahtoisin sinä et haluaisi tulla mukaan. Tiedäthän? Kimalletta, hikeä ja puoli alastomia miehiä", hän totesi naurahtaen kevyesti mutta huokaisi kaipaavasti. "Ja muutenkin. Mitä iloa niistä paikoista enää on? Huone täynnä juuri ja juuri parikymppisiä. Niissä paikoissa joissa liikkuvat vanhemmat ei ole mitään iloa", hän mutisi hiljaa ja nosti mukin huulilleen ottaen hörpyn.

"Tiedätkö sen ei kuulunut mennä näin.. Aina kun kuvittelin täyttäväni kolmekymmentä ajattelin että olisin vakavassa parisuhteessa. Ehkä yksi lapsi ja tarpeeksi iso asunto jossakin kauempana keskustasta. Siisti päivä työ ja normaali arki. Kuitenkin silloin tällöin kävisi vielä esiintymässä mutta lähinnä harrastuksena", hän puhui mutta lähinnä jo itsekseen. Dana loi katseen lahjoihin jotka yhä olivat paketeissaan melko houkuttavan näköisesti yhteen paikkaan kasattuna. Hän kohotti mukin huulilleen ja otti siitä taas hörpyn. Hän nousi sitten ylös ja nosti yhden paketin käsiinsä heiluttaen sitä kevyesti.

Markis otti viskilasinsa kiitollisena vastaan.
Tosiaan, Danan ehdotus ei olisi ollut Markisin mieleen vaikka nuorempi piti itseään melko avomielisena - pakkohan hänen oli olla, jos hän muuttaisi diivan kanssa saman katon alle. Järki siinä menisi jos hänellä olisi jotain Danan tapoja vastaan.
"Sä oot synttärisankari joten tietty mä antaisin sun päättää paikan", Markis totesi. "Mutta sä olet oikeassa, mä viihdyn vähän... tavallisemmissa paikoissa kuin niissä, missä sä viihdyt paremmin."
Nuorukainen hymyili vinosti.
"Musta juuri ja juuri parikymppisiin on välimatkaa ainoastaan muutama vuosi joten en voi täysin allekirjoittaa mielipidettäsi", tummatukka totesi huvittuneena. "Mutta ehkä muutaman vuoden päästä mä olen samaa mieltä sun kanssa."

Markis otti itselleen hieman naposteltavaa ja kuunteli Danan elämankatkeran toteamuksen siitä, mitä kaunotar oli toivonut elämän olevan kolmenkympin iässä. Avioliitto ja lapsi, iso talo jossain lähiössä mutta sen sijaan Dana oli jäänyt kaupunkiin ja jatkanut töitään. Unelma kuulosti melko samalta kuin se, mitä Markis oli nuorempana elämältään odottanut - tosin esiintymistä lukuunottamatta.
Nuorukainen siemaisi kertakäyttömukistaan.
"Mä kuvittelin parikymppisenä että mä olisin isä jo kaksvitosena", Markis totesi Danan vuodatuksen rohkaisemana. "Asuisin jenkeissä tai briteissa - oikeestaan missä tahansa muualla kuin Ranskassa."
Lora olisi aikoinaan halunnut muuttaa jenkkeihin, nainen ei ollut halunnut jäädä Egyptiin pelkkien kaivausten vuoksi vaikka he olivat myös aikoinaan keskustelleet myös britteihin muuttamisesta. Markis puolestaan ei ollut halunnut perheensä vuoksi muuttaa taklaisin Ranskaan.

Dana katseli Markisia kun toinen kertoi omista haaveistaan. Hän hymyili myötätuntoisesti ja nyökkäsi. "Elämä ei taida koskaan mennä niin kuin sitä kuvittelisi", hän sanoi ja kohotti lasin huulilleen. Hän otti pienen huikan ja valui hivenen mukavampaan asentoon. "Sinun suunnitelmiisi ei tosiaan tainnut kuulua asuminen drag-artistin kanssa saman katon alla", hän sanoi naurahtaen ja pudisti päätään. Kukapa hetero mies olisi sellaista osannut suunnitella? "Mutta kaipa elämä voisi huonomminkin olla. Ainakin minulla on ihania ystäviä ja katto pääni päällä", hän totesi ja loi katseen ensin ylöspäin ja sen jälkeen lahjapaketteihin jotka olivat yhä koskemattomina pöydällä. Hän käänsi sen jälkeen katseensa takaisin Markisiin. Mies katseli toista hetken aikaa pohtivasti. "Mikset halunnut asua Ranskassa?", hän uteli sitten ja loi katseen kauniiseen näkymään ulkona.

"Tai no. Itsekin kyllä toivoin muuttoa New Yorkiin. Melkein lähdinkin muutaman kerran mutta sitten kuitenkin aina jäin tänne. Halusin nähdä maailmaa ja kokea eri kulttuureja mutta tosiasiassa en ole koskaan käynyt Ranskan ulkopuolella", hän totesi huokaisten. Toki Dana oli kiertänyt Ranskaa muutamaan kertaan mutta rahaa ei oikein koskaan ollut ulkomaan matkoihin. Toki muutama hänen varakkaampi ystävänsä oli aina tarjoutunut maksamaan matkoja mutta hän ei osannut ottaa muiden rahoja vastaan noin vain.

Hän nousi ylös ja asteli ikkunan luokse tuijotellen hämärtyvää Pariisia. Eiffel tornin valot paloivat kirkkaina ja kulman takana olevasta katukahvilasta kaikui musiikki asuntoon asti. Mies huokaisi hiljaa ja painoi otsansa vasten ikkunan kylmää pintaa. Hän pysyi muutaman hetken paikoillaan ennen kuin kääntyi ja asteli takaisin sohvalle istumaan.

Markis hymähti hienoisesti Danan mainitessa, että hän tuskin oli suunnitellut yhteenmuuttoa drag-astistin kanssa - tosin kuka hetero sitä olisi miettinytkään? Markis alkoi jo huomaamattaan aistia Danan ajatuksia vaikkei sitä vielä tajunnutkaan. Ei, Markis mietti hetken menneisyyttään ja sitä, kuinka onnellinen hän oli kerran ollut. Nämä mietteet tuntuivat kuitenkin vielä hieman liian henkilökohtaisilta jotta hän olisi kokenut itselleen luontevaksi tuoda niitä esille.
Markis kohautti olkiaan Danan kysymykselle.
"Oli vain sellainen fiilis", hän vastasi epämääräisesti perustelematta asiaa sen kummemmin. Ei liikaa paljastuksia samalle illalle.

Markis kohotti kulmiaan yllättyneenä Danan paljastuksesta.
"Niinkö? Kuvittelisi sun käyneen vaikka missä - maailma on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkä Ranska vaikkei Ranskassa maana mitään vikaa ole", Markis totesi. Hän oli tottunut matkustelija - tai oli ollut ne muutamat vuodet kun hän oli halunnut unohtaa kuka oli ja mistä tuli. "Ehkä sä saat muuton jälkeen sen verran rahaa säästöön, että pääset käymään kotimaan ulkopuolella. Matkailu avartaa ja muuta vastaavaa."

Dana nyökkäsi Markisin sanoille. Hän ei koskaan ollut sellainen ihminen joka painosti muita kertomaan asioitaan. Hän naurahti kevyesti kun toinen ihmetteli hänen tilannettaan. "Hmm. Hivenen säälittävää eikö? Kolmekymmentä ja olen nähnyt vain yhden maan. Itse en vain pysty lähtemään muiden rahoilla ulkomaille vaikka nytkin..", mies sanoi ja kurkotti käsiinsä yhden korteista. ".. Val. Hmm et ole tainnut tavatakaan häntä. No joka tapauksessa hän omistaa oman lakifirmansa joka on erittäin menestyvä joten jo pitkään joka syntymäpäiväni hän lupaa maksaa matkani mihin vain haluan mutta se tuntuisi vain pahalta pistää hänet maksamaan" hän puhui ja katseli korttia hetken ennen kuin laski sen käsistään. Dana pudisti päätään hivenen ja sipaisi hiuksiaan. "Olet tosiaan oikeassa. Ehkä nyt saisin pistettyä rahaa säästöön varsinkin jos löydän jonkun vakituisen päivä työn", hän totesi hymyillen pienesti.

"Mutta kaipa tässä on jo ollut tarpeeksi mököttämistä. Ehkä täytyisi availla noita lahjoja", hän sanoi ja nousi ylös. Dana nosti yhden paketin käteensä ja pyöritteli sitä hetken aikaa sormissaan avaamatta lahjaa kuitenkaan vielä. "Mutta mistä aloittaa..", hän puheli ääneen ja katseli paketteja. Pöydällä lepäsi pinossa hivenen yli kymmenen kaunista pakettia. Mies kallisti päätään hivenen ja laski paketin kädestään nostaen hivenen isomman käsiinsä seuraavaksi.

"Ehdotuksia?", hän kyseli ja vilkaisi Markisia.

Markis kohautti olkiaan.
"Ei se niin säälittävältä kuulosta. Mun mielestä kaikkien ei tartteekaan olla mitään maailmanmatkailijoit - toiset tykkää muutenkin matkustelemisest enemmän kuin toiset", poika totesi ja kohautt olkiaan. "Ja onhan toi aika miehinen periaate ja ymmärrän kyl, ettet halua laittaa ketään muuta maksumieheksi - tosin lahjasta kieltäytyminenkin on aika epäkohteliasta."
Markis virnisti etuhampaiden välinen rako vilkkuen.
"Etköhän sä jotain keksi."

Nuorukainen antoi katseensa käydä lahjoissa. Hän nousi laiskasti seisomaan ja kiersi lahjavuoren ympäri ottaen muutaman lahjan käteensä ja ravistaen sitä mietteliäästi.
"Avaa tää eka", hän totesi ja heitti pienen paketin naisekkaalle. "Haluun nähä, mitä siellä on."

Dana hymyili kevyesti ja katseli Markisia hetken aikaa. Hän ei kuitenkaan sanonut enempää asiaan. Ehkä jos hän ei olisi päässyt ulkomaille ennen kuin täyttäisi neljäkymmentä, voisi hän suostua Valin tarjoukseen. Mies käänsi sitten katseensa pakettiin joka oli Markisin käsissä ja otti sen käsiinsä. Hän nojautui sohvaa vasten ja jäi pyörittelemään sitä hetkeksi aikaa ennen kuin avasi narut ja kääri paketin auki. Sisältä paljastui pieni korurasia jonka läpinäkyvän kannen alla oli kaunis kaulakoru jossa oli mustahelmi. Hän hymyili kevyesti ja avasi rasian varovasti ottaen korun käteensä. "Tämä on Maxilta. Hän on se joka asuu Nizzassa", Dana sanoi ja laittoi korun kaulaansa. Hän muisti että oli katsellut korua viimeksi kun oli ollut käymässä Nizzassa. Hän taitteli paperin siististi ja pisti sen sivuun ottaen seuraavan paketin.

Hän ravisti pakettia kevyesti ja alkoi sitten availla sitä. Sisältö sai kuitenkin Danan punastumaan ja lähestulkoon tipauttamaan paketin. Hän peittikin muovisen paketin paperilla eikä hetkeen tiennyt mihin sen laskea. "Sun ei varmaankaan kannata edes nähdä tätä", hän sanoi ja pyöri hetken paikoillaan ennen kuin laski paketin papereineen sohvalle. Lahjan oli antanut eräs hänen hyvä ystävänsä varmaankin puoliksi vitsillä. Ainakin niin hän toivoi sillä paketin sisältä oli paljastanut vibraattori kotelossaan mutta se saisikin pysyä piilossa tai Markis ei ikinä muuttaisi hänen kanssaan saman katon alle.

Dana pudisteli päätään ja kurkotti lasin käteensä. Nyt tarvittiin lisää juotavaa.

Danan avaama paketti piti sisällään sievän korun. Se varmasti sopisi Danalle hyvin, naisekas oli oikein kaunis, etenkin meikatessaan kuin nainen.

Seuraavan paketin avaaminen sai Danan punastumaan mikä kiinnitti Markisin huomion. Mitä nyt kuningattarelle olisi voitu antaa, mikä saisi hänet tuolla tavalla punastumaan? Markis ei olisi odottanut tavallisen vibraattorin saavan miestä punastumaan tuolla tavalla mutta punastuminen taisi liittyä ennemmin seurasta kuin siitä, mitä paketista itsestään oli paljastunut.
"Hmm? No, en mä väkisin sitä haluu nähä", Markis sanoi ja kohautti olkiaan. "Mutta ei sun tarvitse suhtautua muhun noin voimakkaasti - vaikka mä olisinkin vähän nuorempi en oo enää kuitenkaan mikään lapsi."

Markis siemaisi omaa juomaansa.
"Jatka lahjojen avaamista - jollet pelkää, että sieltä tulee uusia samanlaisia yllätyksiä."

Dana kohotti katseensa Markisiin ja vilkaisi sitten piilossa olevaa pakettia. Hän naurahti kevyesti ja pudisti päätään toisen sanojen myötä. "En mä sen vuoksi että oot nuorempi. Musta vaan.. Jotku asiat on parempi jättää vaan omaan tietoon", hän sanoi hivenen hämillään miettien oliko toinen nähnyt lahjan kuitenkin. No ainakaan nuorempi ei ollut juossut ovesta ulos salaman joten se kai oli hyvä merkki. Hän loi katseen lahjapaketteihin ja kohotti oman mukin huulilleen. "Ei kai siellä mitään muuta samanlaista voi olla", hän sanoi hivenen toiveikkaasti ja otti seuraavan paketin käsiinsä. Hän availi pakettia rauhassa ja huokaisi ihastuneena kun sai paperin paketin päältä pois.

Sisältä paljastui kaunis Jimmy Choon kenkälaatikko. Hän laski laatikon syliinsä ja epäröi hetken aikaa ennen kuin avasi sen. Sisältä paljastuivat kauniit smaragdin vihreät kengät joita koristivat muutama timantti yksityiskohta. "En voi uskoa että Val osti nämä", hän sanoi ja nosti kortin käteensä. Hän hymyili kevyesti lukiessaan sen. Dana laski kengän sitten maahan ja sujautti sen varovasti jalkaansa. Hän jäi katselemaan kenkää tyytyväisenä. Se sopi täydellisesti. Hän oli aina ollut onnekas sillä oli melko lyhyt mieheksi joten naisten kengän numerot riittivät hänelle. Muuten olisi täytynyt tyytyä vain verkkokauppojen tarjoamiin miehille suunnattuihin korkokenkiin jotka harvoin olivat kovinkaan sieviä.

Dana sujautti toisenkin kengän jalkaansa ja otti kengillä muutaman askeleen. Hän jäi sitten taas katselemaan lahjapinoa mietteliäänä. "Mitäs sitten?", hän pohti ja otti erään litteän paketin käsiinsä.

Markis nauroi.
"Mä ymmärrän, mä ymmärrän. Ehkä on parempi ettet sä näytä sitä mulle", poika sanoi virnuillen ja nojasi rennosti taaksepäin yrittämättä urkkia väkisin, mitä paketissa oli ollut. Se ei kiinnostanut häntä niin paljoa, etenkään kun hän uskoi osaavansa arvata mitä siellä suunnilleen oli ollut.
Ja jos hän oli oikeassa, tilannetta olisi saattanut säestää erittäin vaivautunut hiljaisuus kummankin mutta erityisesti Danan suunnalta. Naisekas tuntui yhä pelkäävän että vielä, muuton kynnyksellä, Markis säikähtäisi ja pakenisi paikalta.
Ajatus ei ollut luonnollisesti käynyt mustatukan mielessä.

Markis ei tiennyt paljoakaan naisten kengistä. Olihan hän nähnyt Loran aikoinaan nostavan kengän laatikosta kasvoillaan samanalainen ilme muttei voinut väittää koskaan ymmärtäneensä asiaa. Hän päätti näin ollen olla mieluummin hiljaa kuin heittää väliin kommenttia, joka luultavasti saisi Danan suunnalta samanlaisen reaktion kuin Loralta Markisin yrittäessä keksiä kengistä jotain sanottavaa vaikkei pystynyt näkemään muuta kuin... no, sievät kengät.

Markis virnisti.
"Sulla tosiaan kalliita lahjoja riittää. Mitä sä luulet että siinä on? Jotain yhtä kallista kuin noi kengät on olleet?"

Dana katseli Markista hetken aikaa ja hymyili kevyesti. Hän jäi sitten taas katselemaan pakettia käsissään. "Mun monet ystävät on valinnu paljon paremmin palkatun uran kuin mä", hän totesi vain. Joku oli aikoinaan häntä piikitellyt sillä että hän tunsi useammankin varsin menestyneen ja rikkaan henkilön. Melkein jokaisen noista hän oli kuitenkin tavannut ennen sitä kaikkea ja ei muutenkaan ollut sellainen ihminen joka hyväksikäytti muiden varoja. "Hmm en mä tiedä", hän totesi. Hän hetken aikaa vielä pyöritteli pakettia käsisään ennen kuin lopulta sen avasi nojautuen sohvan selkänojaa vasten.

Paperin alta paljastui kuitenkin rahallisesti vähemmän arvokas lahja. Itse täytetty kaunis kirja oli täynnä muistoja sekä valokuvia kuluvilta vuosilta. Oikeastaan Dana muisti sen sillä he olivat joskus Kikin kanssa yhdessä sitä aloittaneet mutta muutaman sivun jälkeen se oli häneltä unohtunut. Toinen oli kuitenkin täyttänyt sen loppuun asti. "Tää on Kikiltä", hän kertoi ja selasi sivuja joita täytti kuvat. Suurimmassa osassa kuvia esiintyi hänen kolme läheisintä ystäväänsä Kiki, Dj ja Val, hänen kanssaan.

Dana katseli kuvia kiinnostuneena ja pohti ääneen oliko hän joskus näyttänyt niin nuorelta kuin ensimmäisten sivujen kuvissa. Ensimmäisellä sivulla oli kuva jossa he kaikki neljä olivat. Kiki oli pukeutunut melko feminiinisesti ja tuo oli kaunis vaaleahiuksinen mies, Dj oli tatuoitu pitkä ja laiha nuorukainen joka katseli hivenen ala kenoon vaaleahiuksista, Val oli yhtälailla pitkä mutta raamikas mies ja tuon kättä koristi tatuointi, miehen vieressä oli nuoremman näköinen Dana hymy huulillaan. Kirjan viimeisellä sivulla oli sama kuva mutta se oli otettu vasta muutama viikko sitten ja siinä he kaikki olivat jo aikuistuneet vaikka yleispiirteet olivat samoina pysyneetkin. Kevyt huokaus karkasi hänen huuliltaan. "Mihin se kaikki aika häviskään?", hän pohti ja selaili kuvia.

Seuraava lahja ei ollut hinnalla pilattu mutta samalla se oli paljon herttaisempi kuin edelliset lahjat. Markisilla ei ollut ystäviä, jotka antaisivat hänelle tuollaisia lahjoja mutta kenties hän oli vielä liian nuori siihen - tai ainakin hänen kaverinsa olivat. Mustatukka ei silti voinut olla hymyilemättä Danan selvälle innostukselle hänen juuri avaamastaan lahjasta.
Se taisi olla hintavia lahjoja arvokkaampi naisekkaalle.
"Istus viereeni niin mäkin voin nähdä, mitä kuvia siellä on", Markis kehotti ja taputti paikkaa vieressään. Jos Dana istui alas, nuorukainen pystyi hyvin katselemaan vierestä kuvia kaunottaren selatessa lahjaansa.

Markis ei tietenään tuntenut noita henkilöitä jotka kuvissa esiintyivät muttei se haitannut. Hän pystyi tunnistamaan Danan paremmin kuin hyvin, pitkätukka näytti noissakin kuvalta upealta, kuten aina muulloinkin.
"Sä näytät yhä hyvältä", Markis kiusoitteli Danan heittäytyessä ihmettelemään omaa mennyttä nuoruuttaan joka ei ollut enää hänen tavoitettavissaan. Miksi kaivata jotain sellaista, mitä ei voinut enää saada? Tosin Markis oli paraskin puhumaan tässä asiassa, mutta hän piti heikkoutensa itsellään.
Markis taputti tulevan kämppiksensä päätä.
"Et sä nyt niin vanha edes ole, mies - tai nainen, ihan miten sä haluut - parhaassa iässä."

Markisin kehotuksesta Dana istahti siihen miehen viereen sohvalle selaillessaan sivu ja kuvia. Sinne tänne oli kirjoiteltu kuviin tekstejä huumorimielessä ja ne saivat hänet hymyilemään sillä niihin liittyi vahvoja muistoja. Lopulta kirja jäi vain lepäämään aukinaisena siihen hänen syliinsä ja katse kohottautui toiseen. kevyesti hän naurahti toisen sanoille. "Mies", hän totesi vain ja käänteli sivuja hetken aikaa. Mies hän oli vaikka pukeutuikin naisellisiin vaatteisiin ja yöaikaan esiintyi kokonaan naisena. Hän ei ollut ikinä kaipaillut toiseen sukupuoleen. Hetken kuvia vielä selailtiin ennen kuin hän laski kirjan pöydälle ja huokaisi kevyesti. Hän jäi sivusilmällä katselemaan vieressään istuvaa nuorempaa miestä ennen kuin käänsi katseensa pois ja hörppäsi mukistaan.

"Hmm kolmekymmentä..", hän pohti ääneen ja sipaisi hiuksiaan. Pian hän kuitenkin nosti vielä kirjan käsiinsä ja selasi sitä hivenen tarkemmin. Hän arveli että Kiki oli mahdollisimman hyvin koettanut välttää kuvia jossa hänen entinen rakkaansa oli mutta keskivaiheilla kirjaa löytyi yksi sellainen kuva. Hetken aikaa hän antoi sormensa sivellä kuvaa jossa hän ja vaaleahiuksinen pitkä mies olivat sylikkäin.

Hän havahtui kuitenkin pian ja selasi taas kirjaa loppupäähän. Siellä oli muista erottuva kuva jossa hänen kanssaan oli tummaihoinen mies joka istui pyörätuolissa. "Tässä on Paris Ite drag nimeltään. Se joka anto mulle sillo asunnon ja työpaikan kun tulin Pariisiin ilman rahaa tai mitään sen jälkeen kun vanhemmat heitti mut pihalle", hän kertoi. "Felix oikealta nimeltään", hän lisäsi ja hymyili kevyesti. "Felix kuoli vuosi sitten aidsiin", hän sanoi huokaisten ja painoi kirjan kiinni. Jalkansa hän nosti sohvalle ja kohotti lasin taas huulilleen ja otti hörpyn.

Markis nojautui lähemmäs nähdäkseen paremmin. Hän ei tuntenut näitä ihmisiä muttei voinut väittää, etteikö olisi mieluusti silti katsonut kuvia noista tuntemattomista, Danalle erittäin rakkaista ihmisistä. Nuorukainen jopa hymähti muutamalle kuvatekstille ennen kuin he pääsivät sen loppuun. Markis nojautui taaksepäin ja otti itselleen lisää juotavaa, hän ei tiennyt saiko lahja Danan ennemmin tuntemaan itsensä vanhaksi kuin ilahtumaan mutta katkeransuloinen lahja se oli kummasta tahansa huolimatta.

Tummatukka vilkaisi Danaan sivusilmällä vaivautumatta kysymään, kuka huomion kohteena olevassa kuvassa oli Danan kanssa. Eiköhän hän osannut eleistä päätellä kuka tuo mies oli ollut, sen tietämiseen ei tarvittu ajatuksenlukua vaikka Markis oli alkanut yllätykseen huomata muodostaneensa jo jonkinlaista yhteyttä Danan mielen kanssa sitä sen kummemmin ajattelematta. Siitä olikin jo aikaa, Markis oli vältellyt läheisiä kaverisuhteita jo useamman vuoden ajan menestyksekkäästi.
Paikoilleen jääminen sai hänet kuitenkin palaamaan vanhoihin tapoihinsa. Dana ei nimittäin ollut ainoa.

Markis kurottautui katsomaan Danan osoittamaa pyörätuolissa istuvaa miestä. Nimi ei tietenkään sanonut hänelle mitään - olisi ollut kai huolestuttavaa, jos olisi - mutta Dana tarkensi hetken kuluttua, kuka tuo kuvan mies oli. Jälleen kerran Markis pystyi tuntemaan naisekkaamman tunteet.
"Ai - mä olen pahoillani", Markis sanoi. "Sitä ei ehkä uskoisi, mutta mä tiedän miltä tuntuu, kun kaveri kuolee." Muutenkin kuin ajatuksia ja tunteita kokemalla. Hänhän tiesi, miltä tuntui kun useampi kaveri ja tyttöystävä korisivat kuolontuskissaan ilman mahdollisuutta pelastua.
Näiden seikkojen valossa Markis näki oikeudekseen sanoa, että hän tiesi, miltä tuntui menettää läheinen.